Finnsteve Vuosaaren satamassa. Vuosaaren satama. Alussa oli vain ranta, hiekkaa ja huimaava visio!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Finnsteve Vuosaaren satamassa. Vuosaaren satama. Alussa oli vain ranta, hiekkaa ja huimaava visio!"

Transkriptio

1 Finnsteve Vuosaaren satamassa Vuosaaren satama Alussa oli vain ranta, hiekkaa ja huimaava visio!

2 1 Suomen ulkomaankaupan keskus Säännöllisen linjaliikenteen suuryksikköjen satamapalveluihin erikoistunut Finnsteve Oy Ab keskittää Helsingin Länsisataman ja Sörnäisten sataman toimintansa uuteen, ajanmukaiseen Vuosaaren satamakeskukseen. Vuoden 00 lopusta Finnsteven lukit, kurottajat ja muut työkoneet työskentelevät uudessa kotisatamassaan. Vuosaaren sataman itäosassa Finnsteven käytössä on noin 0 hehtaarin toiminta-alue kontti-, perävaunu- ja rekkaliikenteen palveluille. Alueelle tulee 10 roro-laivapaikkaa ja 0 metriä laituritilaa konttilaivoille. Liikenne Finnsteven alueelle ja ulos kulkee katetun, kahdeksankaistaisen porttialueen kautta. Reaaliaikainen tietojärjestelmä seuraa ja ohjaa lastiyksiköitä sataman portilta laivaan ja päinvastoin. Finnsteven asiakaspalvelutilat ovat Gatehouse-talossa pääportin vieressä.

3 Perttu Piri Nopeasti, tehokkaasti, taloudellisesti Vuosaaressa asiakkaamme saavat kaikki tarvitsemansa palvelut yhdestä satamasta, sanoo Finnsteven tuotantojohtaja Perttu Piri. Suuri ja selkeä toiminta-alue sekä investointimme uusiin huipputason satamanostureihin mahdollistavat ennennäkemättömän nopeuden, tehokkuuden, täsmällisyyden, joustavuuden ja tasaisesti korkean palvelutason. Aika on rahaa. Palvelumme nopeutuminen, tehokkuuden lisääntyminen ja suuruuden ekonomia Vuosaaren satamassa merkitsevät asiakkaillemme kustannussäästöjä. Finnsteve on Vuosaaren sataman suurin operaattori. Vastaamme kilpailuun palvelemalla paremmin ja tehokkaammin. Aikataulujen pitävyys on äärettömän tärkeää meille ja asiakkaillemme, kertoo tuotantojohtaja Perttu Piri. 1

4 1 Erinomaiset liikenneyhteydet Maantieliikenne Vuosaaren satamaan ja satamasta kulkee uuden tunnelin kautta suoraan Kehä III:lle. Rautatiekuljetukset tapahtuvat Keravan Saviolta tunneliin sukeltavaa satamarataa pitkin. Viisi täysipituista junaa vuorokaudessa liikennöi molempiin suuntiin. Kiskoja pitkin tavarat kulkevat satamasta pääradalle ja sen varteen rakennettaviin terminaaleihin. Erikoiskuljetusten reitti Vuosaaren satamaan kulkee Niinisaarentien, Laivanrakentajantien ja Rahtarinkadun kautta. Porttialueelle tulee pysäköinti- ja odotustilaa 10 rekka-autolle. Meriväylä Vuosaaren satamaan otettiin käyttöön syksyllä 00.

5 Finnsteven palvelut Vuosaaren satamassa konttifeeder-lastinkäsittelypalvelut - STS-konttinosturia (nostoteho tn, TWIN ja TANDEM, kollit 90 tn koukulla) - 0 konttilukkia TEU:n konttikenttä - 1 reefer-kenttäpaikkaa - vaarallisten aineiden varastopaikat - yksiköiden varastointi lämmitettyyn varastoon (erillissopimus) roro-lastinkäsittelypalvelut - kaksitasoramppia - yksitasoramppia - konttinosturi - yli tuhat kenttäpaikkaa trailereille - 0 reefer-kenttäpaikkaa trailereille - vaarallisten aineiden varastopaikat - trailereiden varastointi lämmitettyyn varastoon (erillissopimus) varustamoluovutukset vientitavaran yksiköinti kontteihin ja muihin lastiyksiköihin - nykyaikainen tehokas kontitusterminaali - roro-kappaletavaralle oma terminaali - molemmissa terminaaleissa erikoisyksiköinnit esim. suurille kolleille tuontitavaran purkaus yksiköistä varastoon ja luovutus vastaanottajalle lastauksen suunnittelu (plaanaus) lastauksen raportointi dokumentointipalvelut (laivausasiakirjat yms.) laivanselvitys IT- kuljetustietopalvelut tiedonsiirtoina Konttivarikko (varastointi, tarkastus, korjaus, reefer PTI) Huolinta- ja kuljetuspalvelu 1

6 ( 1 Finnsteve satama-alueella - operointialueen koko noin 0 ha sataman itäisellä puolella - käsiteltävien konttien kokonaiskapasiteetti yli TEU/v - kaksi omaa terminaalia: kontitus- ja purkausterminaali m, roro-terminaali 000 m - oma portti: -kaistainen, katettu ja valaistu Finnsteven porttialue - 10 roro-paikkaa, joista kahdessa tuplaramppi - 0 metriä laituria konttilaivoille Laivanrakentajantie Helsingin Energia Vuosaaren voimalaitos Käärmeniementie Rahtarinkatu Voimalakatu - 1 automaattisesti valvottua kenttäpaikkaa lämpösäädellyille reefer-yksiköille TEU:ta vetävä tyhjien konttien varikkoalue - konttikorjaamo ja -pesula Vuotie - tuotannonohjauksen valvontatorni m kenttä muun muassa raudan käsittelyä varten - henkilöstökeskus, jossa sosiaalitilat 00 työntekijälle, työpaikkaravintola, koulutustila, konehalli ja parkkihalli autolle - konekorjaamo ja lukkien pysäköintialue (A)

7 Satama-alue (ISPS) Logistiikka- ja autologistiikka-alue Satamatie Porttivyöhyke, porttikeskus, korjaus- ja huoltotoiminta-alue Meriportin yritysalue Satamarata 0 00 Metriä 1 Finnsteven roro-terminaali. (V9) Kevytrakenteinen halli, joka toimii roro-terminaalin välivarastona. (V10) Konttikorjaamo ja konttipesula. (V11) Valvontatorni tuotannonohjaukselle. (V1) Kontitusterminaali. (V1) Henkilöstökeskus. (V1) Kontrollipiste, jonka läpi Finnsteven liikenne kulkee. (Finnsteven portti) Gatehouse. (V1) 1 (B) (C) (F) D) (E) (G) Gatehousen ala-aulassa on Finnsteven asiakaspalvelutilat sekä Tullin toimipiste. Finnsteven hallinto-, myynti-, markkinointi-, laskutus-, IT-palvelu- ja henkilöstöhallintoyksiköt toimivat myös Gatehousessa.

8 Logistisia ratkaisuja asiakkaan eduksi Vuosaaren satama Finnsteve Oy Ab Pääkonttori Helsinki: Komentosilta 1, 0090 Helsinki (PL, 0011 Helsinki) puhelin 010 0, faksi (09) sähköposti: Star-Offset Oy /009 Havainnekuvat: Helsingin Satama Osa -konsernia

Puoli vuotta VUOSAAREEN - OPERAATTORIN PALVELUT. LOGISTICS 2008 17.4.2008 Tapio Orne

Puoli vuotta VUOSAAREEN - OPERAATTORIN PALVELUT. LOGISTICS 2008 17.4.2008 Tapio Orne Puoli vuotta VUOSAAREEN - OPERAATTORIN PALVELUT LOGISTICS 2008 17.4.2008 Tapio Orne PELIKENTTÄMME ON PUOLEN VUODEN KULUTTUA VUOSAARI TARJOAMME ASIAKKAILLEMME VUOSAARESSA SAMAT PALVELUT KUIN NYKYISISSÄ

Lisätiedot

FINNSTEVEN SATAMATOIMINNOT VUOSAARESSA

FINNSTEVEN SATAMATOIMINNOT VUOSAARESSA FINNSTEVEN SATAMATOIMINNOT VUOSAARESSA GATEHOUSE Osoite Finnsteve Oy Ab Komentosilta 1, 00980 Helsinki PL 225, 00181 Helsinki Puhelin 010 56560, fax 09 685 7253 Finnsteven asiakaspalvelu on Gatehousen

Lisätiedot

Vuosaaren satamakeskus. Asiointiopas kuljettajille

Vuosaaren satamakeskus. Asiointiopas kuljettajille satamakeskus Asiointiopas kuljettajille Kehä III Uusi Porvoontie 0 500 1 000 Metriä Itäväylä tietunneli HELSINKI Satamarata Satamatie Porvarinlahti Niinisaarentie Helsingin Energia satamakeskus Satamakaari

Lisätiedot

Port of Helsinki 2009. VUOSAAREN SATAMA Asiointiopas ammattikuljettajille

Port of Helsinki 2009. VUOSAAREN SATAMA Asiointiopas ammattikuljettajille Port of Helsinki 2009 VUOSAAREN SATAMA Asiointiopas ammattikuljettajille Y O U R P O R T O F E X C E L L E N C E Kehä III Uusi Porvoontie E12 3 Hämeenlinnanväylä 50 E18 45 Tuusulanväylä 101 Kehä I Kehä

Lisätiedot

Rautatieliikenteen kehitysnäkymät liittyen Vuosaaren sataman avautumiseen. VR Osakeyhtiö, VR Cargo Matti Andersson 2008-04-17

Rautatieliikenteen kehitysnäkymät liittyen Vuosaaren sataman avautumiseen. VR Osakeyhtiö, VR Cargo Matti Andersson 2008-04-17 Rautatieliikenteen kehitysnäkymät liittyen Vuosaaren sataman avautumiseen VR Osakeyhtiö, VR Cargo Matti Andersson 2008-04-17 VR Cargo 2007 Kuljetukset 40,3 miljoonaa tonnia Liikevaihto 342,9 MEUR Markkinaosuus

Lisätiedot

Port of Helsinki. VUOSAAREN SATAMA Asiointiopas ammattikuljettajille

Port of Helsinki. VUOSAAREN SATAMA Asiointiopas ammattikuljettajille Port of Helsinki VUOSAAREN SATAMA Asiointiopas ammattikuljettajille Y O U R P O R T O F E X C E L L E N C E Tervetuloa Vuosaaren satamakeskukseen! Vuosaareen valmistui marraskuussa 2008 Suomen monipuo

Lisätiedot

Suomi English Русский

Suomi English Русский Suomi English Русский Nurmiselle kuljetettavan tuotteen koko tai määränpään kaukaisuus eivät ole ongelma. Kaikki logistiikka-alan palvelut yhdeltä tiskiltä Nurminen Logistics tarjoaa asiakkailleen kaikki

Lisätiedot

Vuosaaren Rahtarinpuisto. Loistokuntoista, muuttovalmista tilaa Vuosaaren sataman portin vieressä. Rahtarinkatu 5, Vuosaaren satama, Helsinki

Vuosaaren Rahtarinpuisto. Loistokuntoista, muuttovalmista tilaa Vuosaaren sataman portin vieressä. Rahtarinkatu 5, Vuosaaren satama, Helsinki Loistokuntoista, muuttovalmista tilaa Vuosaaren sataman portin vieressä. Rahtarinkatu 5, Vuosaaren satama, 00980 Helsinki Vuosaaren Rahtarinpuisto Vuosaaren Rahtarinpuisto on helmikuussa 2009 valmistunut

Lisätiedot

TERMIS Satamaterminaalin ilmoitustietojen sähköinen toimittaminen Pekka Rautiainen EP-Logistics Oy FITS-syystapaaminen, Helsinki

TERMIS Satamaterminaalin ilmoitustietojen sähköinen toimittaminen Pekka Rautiainen EP-Logistics Oy FITS-syystapaaminen, Helsinki TERMIS Satamaterminaalin ilmoitustietojen sähköinen toimittaminen Pekka Rautiainen EP-Logistics Oy FITS-syystapaaminen, Helsinki 28.10.2003 Pekka Rautiainen, EP-Logistics Oy 28.10.2003 # 1 FITS TERMIS

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Kerca on valmis. KERCA - Kerava Cargo Center. - Logistiikkakeskittymä Keravan ja Vantaan rajalla. - Valmiiit, esirakennetut tontit

Kerca on valmis. KERCA - Kerava Cargo Center. - Logistiikkakeskittymä Keravan ja Vantaan rajalla. - Valmiiit, esirakennetut tontit Kerca on valmis. KERCA - Kerava Cargo Center - Logistiikkakeskittymä Keravan ja Vantaan rajalla - Valmiiit, esirakennetut tontit - Valmis kunnallistekniikka - Valmis palvelukeskittymä - Naapureina mm.

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin. Ohjeet on tehty viimeisten tietojen mukaan,

Lisätiedot

LOGISTIIKKAKESKUSTEN NYKYTILAN KARTOITUS

LOGISTIIKKAKESKUSTEN NYKYTILAN KARTOITUS LOGISTIIKKAKESKUSTEN NYKYTILAN KARTOITUS Yritysten parhaat käytännöt Case: Finnsteve Oy Ab, Vuosaari ELLO Etelä-Suomen logistiikka WP4: EcoHub konseptin kehittäminen Forssa, 9.8.2010 Virpi Pennanen Virpi

Lisätiedot

Vuosaaren sataman lounasravintolat

Vuosaaren sataman lounasravintolat sataman lounasravintolat Niinisaarentie Rahtarinkatu Satamakaaren varastokenttä Satamatie Helsingin Energia voimalaitos Käärmeniementie Provianttikatu Seilorinkatu Porvarinsilta Gate B1 Gate B2 Porttialue

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Suuntana Venäjä, nopeasti itään. VR-konsernin Venäjä-toiminnot

Suuntana Venäjä, nopeasti itään. VR-konsernin Venäjä-toiminnot Suuntana Venäjä, nopeasti itään VR-konsernin Venäjä-toiminnot 12.10.2010 VR-Yhtymä Oy Päivi Minkkinen VR-konserni - monipuolinen logistiikkayritys Liiketoimintasektorit Kuljetus- ja logistiikkapalvelut

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

HUB logistics. Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj

HUB logistics. Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj Seminaariohjelma HUB logistics Kansainvälisen Hankintalogistiikan palveluinnovaatio Case Rautaruukki Oyj HUBin palvelutarjooma Toimitusketjun ohjaus- ja kehitysprosessi Hankinta Tuotanto Varastointi Myynti

Lisätiedot

Vuosaaren sataman ilme muuttuu päivä päivältä

Vuosaaren sataman ilme muuttuu päivä päivältä Kevät 2008 Vuosaaren sataman ilme muuttuu päivä päivältä Kuva: Finnsteve Oy Ab Finnsteven tilojen rakentaminen Vuosaaren satamassa etenee aikataulun mukaan. Uusimpia käynnistyneitä rakennuskohteita ovat

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005. Valtiosihteeri Perttu Puro

ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005. Valtiosihteeri Perttu Puro ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005 Valtiosihteeri Perttu Puro 1 Esityksen sisältö Toimenpideohjelma Suomen logistisen aseman vahvistamiseksi Ministeriön ajankohtaiset logistiikka-asiat Tulevaisuuteen valmistautuminen

Lisätiedot

VARASTOPAIKAT ONE-WAY KONTIT VARUSTELUT & MUUTOSTYÖT PROJEKTIVIENTIKONTIT KONTTIKULJETUKSET

VARASTOPAIKAT ONE-WAY KONTIT VARUSTELUT & MUUTOSTYÖT PROJEKTIVIENTIKONTIT KONTTIKULJETUKSET Container VARASTOPAIKAT Oikealla olevasta kartasta näet varastopaikkamme turkoosilla merkittyinä. Tarjoamme kontteja myös muissa satamissa sekä suurimmissa keskuksissa ympäri maailman. Norway Sweden Finland

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE 7.1.2015

LEHDISTÖTIEDOTE 7.1.2015 LEHDISTÖTIEDOTE 7.1.2015 Tervehdys Kalajoen satamasta! Kalajoen satamassa rikottiin liikenne-ennätys kolmatta kertaa peräkkäin Viime vuosi sujui Kalajoen satamassa hyvässä myötätuulessa. Sataman liikenne

Lisätiedot

Demo2013 Energiatehokas Satama Ari Parviainen Helsingin Satama. Vuosaaren satama

Demo2013 Energiatehokas Satama Ari Parviainen Helsingin Satama. Vuosaaren satama Demo2013 Energiatehokas Satama Ari Parviainen Helsingin Satama Vuosaaren satama Helsinki on sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään 30 % vuoteen 2020 mennessä. Helsingin Sataman ympäristöperiaatteisiin

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Leena Manner Markkinointipäällikkö SRV 11.12.2013 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto, tuotanto ja logistiikka

Lisätiedot

TERVETULOA POHJOLAN ENERGISIMPÄÄN SATAMAAN!

TERVETULOA POHJOLAN ENERGISIMPÄÄN SATAMAAN! TERVETULOA POHJOLAN ENERGISIMPÄÄN SATAMAAN! VIISI HYVÄÄ SYYTÄ VALITA PORIN SATAMA Poria ei tarvitse valita vain sydämellä myös järkisyyt puhuvat puolestamme. Porin satama on hyvä kasvualusta ja mitä loogisin

Lisätiedot

KONTTILIIKENTEEN KEHITYNÄKYMÄT SUOMENLAHDELLA KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN LOGISTIIKKAPÄIVÄ 21.5.2008 PROFESSORI JORMA TAINA TURUN KAUPPAKORKEAKOULU

KONTTILIIKENTEEN KEHITYNÄKYMÄT SUOMENLAHDELLA KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN LOGISTIIKKAPÄIVÄ 21.5.2008 PROFESSORI JORMA TAINA TURUN KAUPPAKORKEAKOULU KONTTILIIKENTEEN KEHITYNÄKYMÄT SUOMENLAHDELLA KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN LOGISTIIKKAPÄIVÄ 21.5.2008 PROFESSORI JORMA TAINA TURUN KAUPPAKORKEAKOULU PYRIN ANTAMAAN VAIN PIENEN PINTARAAPAISUN TÄLLÄ HETKELLÄ

Lisätiedot

LOGISTIIKKAKESKUSTEN NYKYTILAN KARTOITUS

LOGISTIIKKAKESKUSTEN NYKYTILAN KARTOITUS LOGISTIIKKAKESKUSTEN NYKYTILAN KARTOITUS Yritysten parhaat käytännöt Case: Helsingin satama, Vuosaari ELLO Etelä-Suomen logistiikka WP4: EcoHub konseptin kehittäminen Forssa, 4.8.2010 Virpi Pennanen Virpi

Lisätiedot

LOGISTICS 2008. Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan?

LOGISTICS 2008. Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan? LOGISTICS 2008 Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan? 17.4.2008 Kaupungininsinööri Urpo Vainio Vantaan kaupunki Kuntatekniikan keskus Helsingin tavarasataminen tonnivirrat

Lisätiedot

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009 Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla Raportti, Syyskuu 2009 Raportin sisältö 1. Länsi-Uudenmaan logistista asemaa koskevien taustaselvitysten tulokset 2. Ehdotus Länsi-Uudenmaan strategiaksi

Lisätiedot

KUORMA-AUTOLIIKENTEEN YLEINEN SATAMA-ASIOINTIOHJE

KUORMA-AUTOLIIKENTEEN YLEINEN SATAMA-ASIOINTIOHJE Satamaoperaattorit ry Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Suomen Satamaliitto ry KUORMA-AUTOLIIKENTEEN YLEINEN SATAMA-ASIOINTIOHJE Päivitetty 31.10.2010 SISÄLLYSLUETTELO Asiointiohjeen tarkoitus ja

Lisätiedot

Suorakulmaiset keraamiset särmiöt yhdeksi kuutioksi

Suorakulmaiset keraamiset särmiöt yhdeksi kuutioksi POHDIN projekti Suorakulmaiset keraamiset särmiöt yhdeksi kuutioksi Teollisuushallissa kasataan keraamisia samankokoisia ja samanmuotoisia suorakulmaisia särmiöitä pakkausta ja kuljetusta varten täysiksi

Lisätiedot

SE autologistiikka compound, pdi, pds, ppo, transport, admin.services

SE autologistiikka compound, pdi, pds, ppo, transport, admin.services SEN ASEMOINTI 1 SE autologistiikka compound, pdi, pds, ppo, transport, admin.services 2 SE Mäkinen 2008 Finished Vehicle Logistics Markets, Services, Resources 3 SE Mäkinen 2008 Finished Vehicle Logistics

Lisätiedot

Maailman johtava kontin- ja kuormankäsittelyratkaisujen toimittaja laivoissa, satamissa, terminaaleissa ja paikallisjakelussa. Carl-Gustaf Bergström

Maailman johtava kontin- ja kuormankäsittelyratkaisujen toimittaja laivoissa, satamissa, terminaaleissa ja paikallisjakelussa. Carl-Gustaf Bergström Maailman johtava kontin- ja kuormankäsittelyratkaisujen toimittaja laivoissa, satamissa, terminaaleissa ja paikallisjakelussa Carl-Gustaf Bergström Sisältö MacGREGOR -yrityskauppa MacGREGOR osana Kone

Lisätiedot

Käyttöohje webrekkaselvitys-tietojärjestelmä

Käyttöohje webrekkaselvitys-tietojärjestelmä Käyttöohje webrekkaselvitys-tietojärjestelmä Kirjautumissivu: rekkaselvitys.helsinginsatama.fi Rekkaselvityksen webkäyttöliittymällä rekisteröityneet asiakkaat tekevät ilmoituksia itse verkossa suoraan

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

KULJETUSSUORITE ASUKASTA KOHTI EU-MAISSA

KULJETUSSUORITE ASUKASTA KOHTI EU-MAISSA 1836 2557 383 1947 3326 292 1512 1618 1828 1176 617 187 495 1646 1596 294 3835 2882 139 1198 5289 245 1512 1131 1338 1 2 3 4 5 6 Belgia Britania Espanja Hollanti Irlanti Italia Itävalta Kreikka Kypros

Lisätiedot

FinnLink liikenne Naantali - Långnäs - Kapellskär RAHTIOPAS

FinnLink liikenne Naantali - Långnäs - Kapellskär RAHTIOPAS 1 FinnLink liikenne Naantali - Långnäs - Kapellskär RAHTIOPAS 2015/02 2 RAHTIOPAS HYVÄ RAHTIASIAKKAAMME! Finnlines on johtavia ro-ro- ja matkustajaliikenteen operaattoreita Pohjois-Euroopassa. Yritys on

Lisätiedot

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ TILAT PARHAIMMALTA PAIKALTA MONENLAISIA MAHDOLLISUUKSIA HaminaKotkan satama yritys- ja logistiikka-alueineen tarjoaa dynaamisen, monipuolisen sekä logistisesti

Lisätiedot

FinnLink liikenne Naantali Kapellskär Långnäs RAHTIOPAS 2014

FinnLink liikenne Naantali Kapellskär Långnäs RAHTIOPAS 2014 1 FinnLink liikenne Naantali Kapellskär Långnäs RAHTIOPAS 2014 2013/12 2 RAHTIOPAS HYVÄ RAHTIASIAKKAAMME! Finnlines on johtavia ro-ro- ja matkustajaliikenteen operaattoreita Pohjois-Euroopassa. Yritys

Lisätiedot

Oulun Satama Valtuustokoulutus Kari Himanen

Oulun Satama Valtuustokoulutus Kari Himanen Oulun Satama 2013 Valtuustokoulutus Kari Himanen www.ouluport.com Visio Oulun Satama on pohjoisen Euroopan johtava satama www.ouluport.com Palvelut Hallinto Talous Henkilöstö Aluspalvelut 24/7 Nosturipalvelut

Lisätiedot

VA-järjestelmän käyttöohje https://imdg.portofhelsinki.fi

VA-järjestelmän käyttöohje https://imdg.portofhelsinki.fi VA-järjestelmän käyttöohje https://imdg.portofhelsinki.fi VA-järjestelmän käyttöohje Käyttäjän kirjauduttua Va-järjestelmään palvelun etusivulla näkyy oman yrityksen ilmoitukset 14 vuorokauden ajalta.

Lisätiedot

Varastossa kaikki hyvin vai onko?

Varastossa kaikki hyvin vai onko? Varastossa kaikki hyvin vai onko? Done Software Solutions Oy Arto Pellonpää Done Software Solutions Oy Revenio Group Oyj 2013 liikevaihto 25,4 MEUR henkilöstö lähes 300 listattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä

Lisätiedot

Summer 2008. English pages... 20 35 STEVIS 1

Summer 2008. English pages... 20 35 STEVIS 1 Summer 2008 English pages... 20 35 STEVIS 1 Finnsteve magazine 1/2008 Sisältö KANNEN KUVA: Ensimmäinen Finnsteven tilaamista uusista nostureista lipui Vuosaareen 2. kesäkuuta iltapäivällä. Suomen suurin

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen yleinen satama-asiointiohje

Kuorma-autoliikenteen yleinen satama-asiointiohje Kuorma-autoliikenteen yleinen satama-asiointiohje Satamaoperaattorit ry Suomen Satamaliitto ry Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry (päivitetty 1.10.2006) Sisällysluettelo Asiointiohjeen tarkoitus ja

Lisätiedot

Satamien operatiivisen toiminnan tehostaminen konttikäsittelyssä

Satamien operatiivisen toiminnan tehostaminen konttikäsittelyssä Satamien operatiivisen toiminnan tehostaminen konttikäsittelyssä TransGof Final Seminar Kotka Maritime Research Centre, Mussalo Island, Kotka November 29. 2007 Petri Niiranen & Jorma Rytkönen Esityksen

Lisätiedot

Miksi kaikki merikuljetukset ovat menossa kontteihin vai ovatko?

Miksi kaikki merikuljetukset ovat menossa kontteihin vai ovatko? Miksi kaikki merikuljetukset ovat menossa kontteihin vai ovatko? TkL Hannu Asumalahti Toimitusjohtaja Rauman Satama Oy hannu.asumalahti@portofrauma.com www.portofrauma.com Esityksen rakenne Konttien alkutaival

Lisätiedot

LOGISTISET JÄRJESTELMÄT - ONKO HÄIRIÖHERKKYYS LISÄÄNTYMÄSSÄ?

LOGISTISET JÄRJESTELMÄT - ONKO HÄIRIÖHERKKYYS LISÄÄNTYMÄSSÄ? LOGISTISET JÄRJESTELMÄT - ONKO HÄIRIÖHERKKYYS LISÄÄNTYMÄSSÄ? HUOLTOVARMUUSKESKUS 10 VUOTISJUHLASEMINAARI 26.02.2003 1 LOGISTIIKAN HÄIRIÖHERKKYYS? illuusio ihmiset yhteiskunta yritykset - johtaminen globalisaatio

Lisätiedot

YKKÖSLUOKAN SIJAINTI ENERGIAKESKITTYMÄN YTIMESSÄ

YKKÖSLUOKAN SIJAINTI ENERGIAKESKITTYMÄN YTIMESSÄ FIN YKKÖSLUOKAN SIJAINTI ENERGIAKESKITTYMÄN YTIMESSÄ NLC Vaasa on moderni logistiikka- ja yritysalue, joka on suunniteltu palvelemaan etenkin Vaasan seudun vienti- ja energiateollisuutta. Sijainti valtateiden

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007

Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa. Pentti Ruutikainen 29.11.2007 Suomen kilpailukyky Venäjän transitokuljetuksissa Pentti Ruutikainen 29.11.2007 040107 0 Raportit 1. Suomen ja Venäjän välinen kuljetuslogistiikka Yrityshaastattelut - Suomen reitin ja vaihtoehtoisten

Lisätiedot

Verkostoidu Porin seudulla -hanke

Verkostoidu Porin seudulla -hanke Itämeren laaja-alaisin teollisuuspuisto Satamatoimintaa hyödyntävälle Teollisuudelle Kaupalle Logistiikka-alan yrityksille Rakentuu olemassa olevan teollisuuden ja teollisuusklustereiden ympärille Satakunta

Lisätiedot

OHJELMA 11.7.2015. JA TIETYSTI 17:00-23:00 Sauna lämpiää Sataman Loisteessa (alkaa Naisten vuorolla klo 18:00 asti)

OHJELMA 11.7.2015. JA TIETYSTI 17:00-23:00 Sauna lämpiää Sataman Loisteessa (alkaa Naisten vuorolla klo 18:00 asti) MSSA 11.7.2015 OHJELMA 11.7.2015 10:00 Ilmoittautuminen 11:30 Kuljettajapalaveri 13:00 Lähtö Lappeenrannasta Historic * 13:15 Lähtö Lappeenrannasta Hitaat * 13:30 Lähtö Lappeenrannasta Nopeat * 14:00 Historic-maanäyttely

Lisätiedot

Tuo yrityksesi Vuosaareen! www.vuosaareen.fi

Tuo yrityksesi Vuosaareen! www.vuosaareen.fi Tuo yrityksesi Vuosaareen! www.vuosaareen.fi Toteuta visiosi Vuosaaressa! Vuosaari on leimallisesti merellinen työpaikka- ja asuinalue, joka tarjoaa yrityksille ja työntekijöille laadukkaat palvelut sekä

Lisätiedot

Terminaalit ja logistiikkakeskukset toimitusketjussa. Puutavaralogistiikan kehittämishaasteita 14.6.2007 Jani Granqvist

Terminaalit ja logistiikkakeskukset toimitusketjussa. Puutavaralogistiikan kehittämishaasteita 14.6.2007 Jani Granqvist Terminaalit ja logistiikkakeskukset toimitusketjussa Puutavaralogistiikan kehittämishaasteita Jani Sisältö Määritelmiä Terminaalitoiminta Terminaalitrendejä Euroopassa Saksa Suomi Kuljetusmuodot Haasteet,

Lisätiedot

VR Transpoint Uusia toimintamalleja sahatavara- ja bioenergialogistiikkaan

VR Transpoint Uusia toimintamalleja sahatavara- ja bioenergialogistiikkaan Luottamuksellinen VR Transpoint Uusia toimintamalleja sahatavara- ja bioenergialogistiikkaan Tero Kosonen Tuotantojohtaja Rautatielogistiikka 27.4.2016 Kuljetusalan trendit ja rautatiekuljetukset Trendit

Lisätiedot

Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh. Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö

Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh. Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö Tuusulalla on keskeinen sijainti Tuusula on yksi pääkaupunkiseudun kehyskunnista eli KUUMA-kunnista

Lisätiedot

DB Schenkerin varastointipalvelut

DB Schenkerin varastointipalvelut DB Schenkerin varastointipalvelut Suomessa Varastointipalvelumme on kattava, tehokas ja monipuolinen. Erilaisia varastotiloja on tarjolla usealla paikkakunnalla ja niiden yhteiskapasiteetti on noin 190

Lisätiedot

OHJEITA STEVECO OY:N HIETASEN TERMINAALISSA ASIOIVILLE

OHJEITA STEVECO OY:N HIETASEN TERMINAALISSA ASIOIVILLE HN/AN/ES/JM ASIOINTIOHJE 29.06.2016 OHJEITA STEVECO OY:N HIETASEN TERMINAALISSA ASIOIVILLE Hietaseen saapuminen Kaikki tavaran tuojat ja hakijat ilmoittautuvat Stevecon autovastaanotossa Hietasen portilla.

Lisätiedot

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 2 Suunnittelu & tuotanto Kuljetustoiminnassa erikoistuminen tuo säästöjä. Oikein suunniteltu kalusto tehostaa merkittävästi

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

HELSINGIN SATAMA OY RATAVERKON VERKKOSELOSTUS

HELSINGIN SATAMA OY RATAVERKON VERKKOSELOSTUS HELSNGN SATAMA OY RATAVERKON VERKKOSELOSTUS Sisällysluettelo 1 Yleistä 1.1 Johdanto ja tarkoitus 1.2 Oikeudellinen merkitys 2 Rataverkolle pääsy 2.1 Rataverkolle pääsyn edellytykset 2.1.2 Yleiset rataverkolle

Lisätiedot

Helsingin seudun logistiikan haasteet ja mahdollisuudet

Helsingin seudun logistiikan haasteet ja mahdollisuudet Helsingin seudun logistiikan haasteet ja mahdollisuudet Ulla Tapaninen Kansainvälisen logistiikan asiantuntija Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 6.9.2013 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Helsingin seudun

Lisätiedot

English pages... 26 47

English pages... 26 47 Autumn 2008 English pages... 26 47 STEVIS 1 Finnsteve magazine 2/2008 Sisältö PUBLISHED BY: FINNSTEVE OY AB P.O. Box 225, FI-00181 Helsinki Finland Phone +358 10 565 60 Pääkirjoitus... 3 Nyt valmista...4

Lisätiedot

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille 1 (5) VASTAUSOHJE Täytetty lomake pyydetään palauttamaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen: esteeton.espoo@espoo.fi Tämän lomakkeen tarkoituksena

Lisätiedot

DIGIROAD. Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä

DIGIROAD. Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä 1 Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä Ajoneuvopääteseminaari 19.3.2002 Johtava konsultti Pekka Petäjäniemi 2 -hankkeen tavoitteet Kehittää kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä, joka mahdollistaa

Lisätiedot

Incoterms 2000. Finnish. www.if.fi

Incoterms 2000. Finnish. www.if.fi Incoterms 2000 Finnish www.if.fi KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN TOIMITUSLAUSEKKEET MIKÄ ON? Toimituslauseke on kirjain- tai sanayhdistelmä, jolla sovitaan eräistä kauppasopimuksen ehdoista. MITÄ TOIMITUS-

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,

Lisätiedot

YRITYSSIVU. Näkymä yritysten hakutuloslistalla. Hakutuloslistalla Yrityksen nimi ja puhelin sekä faksinumerot. Liiketoiminnan esittelyä n.

YRITYSSIVU. Näkymä yritysten hakutuloslistalla. Hakutuloslistalla Yrityksen nimi ja puhelin sekä faksinumerot. Liiketoiminnan esittelyä n. YRITYSSIVU - Rakennustele.fi - Teollisuustele.fi Yrityksen perustiedot, sähköposti- ja www-linkit (patentoitu hakukone) Yrityssivulla yrityksen esittely Hakusanoja rajoituksetta Väri- ja/tai mustavalkokuvat

Lisätiedot

Arviointikooste Taitaja 2010 (Competition)

Arviointikooste Taitaja 2010 (Competition) Lomake 6 Arviointikooste Sivu 1 / 1 19-04-2010 15:19:51 Lajinumero 104 Laji Kuljetlogistiikka Osio Osio - kuva Päivä 1 Päivä 2 Päivä 3 Päivä 4 Yhteensä A B C D E F G H Ennakoiva ja taloudellinen ajaminen

Lisätiedot

Fertilog Oy:n Mussalon sataman lannoiteterminaalin toimintaa koskeva ympäristölupahakemus sekä hakemus päätöksen täytäntöönpanoon muutoksenhausta

Fertilog Oy:n Mussalon sataman lannoiteterminaalin toimintaa koskeva ympäristölupahakemus sekä hakemus päätöksen täytäntöönpanoon muutoksenhausta Etelä-Suomi Päätös Nro 70/2011/1 Dnro ESAVI/65/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 18.8.2011 ASIA Fertilog Oy:n Mussalon sataman lannoiteterminaalin toimintaa koskeva ympäristölupahakemus sekä hakemus

Lisätiedot

Renotech Oy / Logistiikkaprojekti loppuesitelmä

Renotech Oy / Logistiikkaprojekti loppuesitelmä Renotech Oy / Logistiikkaprojekti loppuesitelmä Tuhkan hyötykäyttöön liittyvän logistisen ketjun suunnittelu Ville-Pekka Johansson Projektiin liittyvä verkosto Renotech Oy Turun AMK Varsinais-Suomen liitto

Lisätiedot

FinnLink liikenne Naantali Kapellskär Naantali RAHTIOPAS 2013

FinnLink liikenne Naantali Kapellskär Naantali RAHTIOPAS 2013 1 FinnLink liikenne Naantali Kapellskär Naantali RAHTIOPAS 2013 2013/01 2 RAHTIOPAS HYVÄ RAHTIASIAKKAAMME! Finnlines on johtavia ro-ro- ja matkustajaliikenteen operaattoreita Itä- ja Pohjanmerellä. Finnlines

Lisätiedot

Seinäjoen logistiikka alue

Seinäjoen logistiikka alue Seinäjoen logistiikka alue Logistiikka alueen aluevaraussuunnitelma Raportti 24.6.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 2 SEINÄJOEN LOGISTIIKKA ALUEEN ALUEVARAUSSUUNNITELMA Työn tavoitteet Laatia aluevaraussuunnitelma,

Lisätiedot

Intermodaalikuljetusten häiriötekijät

Intermodaalikuljetusten häiriötekijät Intermodaalikuljetusten häiriötekijät Kymenlaakson AMK, liiketoiminnan logistiikka Miika Kattelus Elisa Kiiski Suvi Maijanen Annileena Väkevä Johdanto Kymenlaakson AMK:ssa vuosina 2008 2010 EU/Interreghanke,

Lisätiedot

Kuljetusketjujen palvelutaso Suomessa

Kuljetusketjujen palvelutaso Suomessa Kuljetusketjujen palvelutaso Suomessa Väylät&Liikenne 2012 Work Shop 4: Itämeri; Suomen ulkomaankaupan valtaväylä vai vallihauta? 30.8.2012 Jarmo Joutsensaari, Liikennevirasto Asiakkaiden näkemyksiä kuljetusketjujen

Lisätiedot

TERÄSPALVELUKESKUS www.polarputki.fi

TERÄSPALVELUKESKUS www.polarputki.fi TERÄSPALVELUKESKUS www.polarputki.fi 2 TERÄSPALVELUKESKUS Teräspalvelukeskuksemme Vantaalla 21 000 m², josta 17 000 m² katettu Vuodessa sahataan yli 500 000 kpl 1 pyörösaha, max Ø 140 mm 9 suurtehovannesahaa,

Lisätiedot

Itella Oyj. Yli 370 vuoden ainutlaatuinen yrityshistoria Liikevaihto 1,8 miljardia euroa Toimintaa 15:ssä Euroopan maassa 29 000 työntekijää

Itella Oyj. Yli 370 vuoden ainutlaatuinen yrityshistoria Liikevaihto 1,8 miljardia euroa Toimintaa 15:ssä Euroopan maassa 29 000 työntekijää Itella Oyj Itella Oyj tarjoaa palveluja tieto- ja materiaalivirtojen hallintaan Yli 370 vuoden ainutlaatuinen yrityshistoria Liikevaihto 1,8 miljardia euroa Toimintaa 15:ssä Euroopan maassa 29 000 työntekijää

Lisätiedot

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet 1 Esityksen sisältö: 1. Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle 2. Tiestön kunto 3. Toimenpidetarpeet 4. Äänekosken biotuotetehtaan puulogistiikka

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Yritysten logistiikkatarpeet Forssan seudulla

Raportointi >> Perusraportti Yritysten logistiikkatarpeet Forssan seudulla c85c6b (Hämeen ammattikorkeakoulu), olet kirjautuneena sisään.. tammikuuta 9:5:6 Your boss is {} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help Päällä P Raportointi

Lisätiedot

DB Schenker ja Kiitolinja Yritysesittely ja palvelut. Rauli Werdermann Tullikoulu 23.4.2013

DB Schenker ja Kiitolinja Yritysesittely ja palvelut. Rauli Werdermann Tullikoulu 23.4.2013 DB Schenker ja Kiitolinja Yritysesittely ja palvelut Rauli Werdermann Tullikoulu 23.4.2013 Tätä me olemme Deutsche Bahn DB Schenker DB Schenker Suomessa Suomen tunnuslukuja Kiitolinja Tätä me olemme Deutsche

Lisätiedot

Kuljetustilausten sähköistämisen eteneminen Kaukokiidossa huomioita matkan varrelta. Olli Intonen, Aluemyyntipäällikkö Kaukokiito 15.1.

Kuljetustilausten sähköistämisen eteneminen Kaukokiidossa huomioita matkan varrelta. Olli Intonen, Aluemyyntipäällikkö Kaukokiito 15.1. Kuljetustilausten sähköistämisen eteneminen Kaukokiidossa huomioita matkan varrelta Olli Intonen, Aluemyyntipäällikkö Kaukokiito 15.1.2015 Olli Intonen, Aluemyyntipäällikkö Työkokemus Elämän mittainen

Lisätiedot

01 June 2015. Subject/Place/Occasion

01 June 2015. Subject/Place/Occasion Palveluyritys Missiomme on tukea asiakkaitamme ja toimittajatehtaitamme ja tuottaa niille lisäarvoa Välitämme ihmisistä Enemmän kuin laajan tuotevalikoiman toimittaminen: Tukea jokapäiväiseen työhön Yksinkertaiset

Lisätiedot

Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys

Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys Esityksen rakenne: Väyläverkon yleistavoitteet ja makrotalouden näkökulma Satamaverkko ja satamien

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan maakuntakaavatilanne Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan teemat Elinkeinot ja innovaatiotoiminta Logistiikka Tuulivoima Viherrakenne

Lisätiedot

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä Megahub Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä 07/2011 Investointi Rakentaminen Onnistuneen hankkeen osatekijät ovat Tontti Käyttäjä Oikea tila, oikea

Lisätiedot

VUOSAAREN LUKIO. Logistiikka. Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 1

VUOSAAREN LUKIO. Logistiikka. Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 1 VUOSAAREN LUKIO Logistiikka Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 1 Ilman logistiikkaa kaikki on hukassa eikä mikään toimi! Vuosaaren lukio Juha Venäläinen 2 Logistiikan avulla pyritään saamaan...oikeat tuotteet

Lisätiedot

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät?

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? Tervetuloa! Atomitie 5, pitäjänmäki Suomalainen Mirasys Oy on kansainvälisesti

Lisätiedot

Nurminen Logistics kasvaa Venäjällä

Nurminen Logistics kasvaa Venäjällä Nurminen Logistics kasvaa Venäjällä Sijoitus - Invest 14.11.2012 Topi Saarenhovi, toimitusjohtaja 14.11.2012 1 Nurminen Logistics lyhyesti Korkealaatuisten logistiikkapalveluiden tarjoaja. Logistiikka-alan

Lisätiedot

Paikoillenne, valmiit, lähetetty!

Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Toimitusketjun hallinta Logistiikka ei ole pelkästään tavaran siirtämistä ja säilyttämistä, vaan se on keskeinen osa laadukasta palvelua ja tehokasta toimitusketjua Logistiikkayritysten

Lisätiedot

Microsoft Dynamics CRM 4.0. Jani Liukkonen

Microsoft Dynamics CRM 4.0. Jani Liukkonen Microsoft Dynamics CRM 4.0 Jani Liukkonen Microsoft Dynamics CRM kokonaisuus Täysi CRM toiminnallisuus ja joustavuus Vuorovaikutukset -Markkinointi Myynti -Asiakaspalvelu xrm -Prosessituki SOA -Joustava

Lisätiedot

Logistiikkaprosessiin tehoa ja parempaa palvelua sähköisellä asioinnilla. It- ja kehitysjohtaja Mika Kinnunen, Suomen Kaukokiito Oy

Logistiikkaprosessiin tehoa ja parempaa palvelua sähköisellä asioinnilla. It- ja kehitysjohtaja Mika Kinnunen, Suomen Kaukokiito Oy Logistiikkaprosessiin tehoa ja parempaa palvelua sähköisellä asioinnilla It- ja kehitysjohtaja Mika Kinnunen, Suomen Kaukokiito Oy Suomen Kaukokiito Oy Suomen Kaukokiito hoitaa Kaukokiito-ketjun markkinoinnin

Lisätiedot

Konttipunnitusten vaikuttavuus

Konttipunnitusten vaikuttavuus Konttipunnitusten vaikuttavuus Kyselytutkimus SOLAS VGM määräyksen vaikuttavuudesta Jouni Lappalainen 19.5.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tutkimuksen tarkoitus Tarkoituksena on arvioida,

Lisätiedot

Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori

Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle EK:n työmarkkinasektori Talouskriisi koettelee ahtausalaa Viennin ja tuonnin putoamisen vuoksi myös ahtausala on kärsinyt heikosta taloustilanteesta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN EVALUOINTI. Hakkilankaari 1 11.6.2007

LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN EVALUOINTI. Hakkilankaari 1 11.6.2007 LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN EVALUOINTI Hakkilankaari 1 11.6.2007 Sijainti ja tontti Vantaa, Hakkilan teollisuusalue Sijainti logistiikan kannalta hyvä Pääliikenneyhteydet Lahden, Porvoon ja Tuusulan moottoritiet,

Lisätiedot

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009 TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.4.29 Päätutkimuskysymys Minkälaisia lisäarvopalveluja Suomen transitoliikenteessä on käytössä ja millaiset ovat lisäarvopalvelujen

Lisätiedot