HELSINGIN YLIOPISTON OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN YLIOPISTON OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA"

Transkriptio

1 Nimi Koepaikkakunta Henkilötunnus Luovun HELSINGIN YLIOPISTON OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA VALINTAKOE (suomenkieliset pyrkijät) Lue tarkasti seuraavat ohjeet ja toimi niiden mukaisesti. Ohjeiden vastainen menettely koituu pyrkijän vahingoksi. Nämä tehtävät ovat yhteiset Helsinkiin ja Vaasaan tutkintoa suorittamaan pyrkiville. Tehtäviä on seitsemän, jotka arvostellaan pistein Enimmäispistemäärä on tällöin 70. Jokainen vastaus kirjoitetaan eri paperille. Vastaukset jätetään valvojille. Jokaisen paperin yläreunaan on kirjoitettava selvästi vastaajan nimi, henkilötunnus, koepaikkakunta sekä tehtävän numero. Mikäli johonkin tehtävään jätetään vastaamatta, tulee valvojalle jättää tyhjä paperi, josta käyvät ilmi edellä mainitut tiedot. Tehtäviin 1-5 vastataan erillisille ruutupapereille. Kukin vastaus saa olla enintään yhden sivun pituinen (eli vain paperin toinen puoli). Ylimenevää osaa ei lueta. Vastaukset on kirjoitettava joka riville (enintään yksi tekstirivi kullekin ruuturiville). Käsialan tulee olla kohtuudella luettavissa. Tehtäviin 6-7 vastataan tehtäväpaperille annetun vastaustilan mukaisesti. Kullekin vastaustilan riville saa kirjoittaa vain yhden tekstirivin. Ylimenevää osaa ei lueta. Käsialan tulee olla kohtuudella luettavissa. Vastauksia arvosteltaessa otetaan huomioon vain valintakoekirjoissa esitetyt tiedot. Kokeesta kokonaan luopuvat jättävät tämän paperin sekä vastauspaperinsa (joita ei siis arvostella) valvojille. Tällöinkin kaikkiin papereihin on kirjoitettava nimi, henkilötunnus ja koepaikkakunta sekä tähän paperiin on merkittävä myös rasti viivalle "luovun". Koesalista saa poistua aikaisintaan klo 13. Kokeen tulokset julkaistaan LUE OHJEET JA TEHTÄVÄT ERITTÄIN HUOLELLISESTI.

2 Tehtävä 1 Edellytykset kertamaksuna tapahtuvan elatusavun suorittamiselle ja tällaiseen kertasuoritteiseen elatusapuun liittyvät riskit ja epäkohdat elatusapu-osapuolten kannalta? Tehtävä 2 A kuoli huhtikuussa A oli kuollessaan naimisissa B:n kanssa. Heillä oli aviooikeus toistensa omaisuuteen. A ei ollut tehnyt testamenttia. A:lla ja B:llä oli kaksi yhteistä lasta: tällä hetkellä 16-vuotias X ja 22-vuotias Y. Perunkirjoitus ja siihen liittyvät toimet A:n kuoleman jälkeen on suoritettu asianmukaisesti. A omisti euron arvosta pörssiyhtiöiden osakkeita sekä euron arvoisen vapaa-ajan asunnon Lapissa ja rahaa euroa. B omistaa euron arvoisen urheiluauton ja euron arvoisen puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn asunnon, jossa B ja X asuvat edelleen. Nyttemmin Y ja hänen innoittamanaan myös X vaativat äitinsä A:n jälkeen tulevaa perintöä itselleen. Tämän kuultuaan B ilmoitti vaativansa lain mukaisia oikeuksiaan A:n kuolinpesää kohtaan. Osapuolten välillä ei vallitse erimielisyyksiä, ja he haluavat sopia ilman pesänjakajaa A:n perinnön jakamiseen liittyvistä asioista niin kuin ne lain mukaan menevät. Kerro annettujen tietojen perusteella, mitä perhe- ja perintöoikeudellisia toimenpiteitä on suoritettava, ennen kuin A:n jälkeen voidaan tehdä lain mukainen perinnönjako. Anna oikeudellinen perustelu siihen, miksi esittämälläsi tavalla on toimittava. Kerro lopuksi oikeudellisesti perustellen, miten A:n omaisuus lain mukaan jakautuu arvomääräisesti osapuolten kesken, ja merkitse samalla arvomääräistä jakautumista osoittavat laskutoimitukset vastaukseen. 2

3 Tehtävä 3 Neiti X (syntynyt ) oli ollut viettämässä lauantai-iltaa kotikuntansa paikallisessa ravintolassa miesystävänsä kanssa. He nauttivat illan aikana huomattavan määrän ruokajuomia aterioinnin tyystin unohtaen. Myöhemmin yöllä heille tuli riitaa, ja neiti X lähti suutuspäissään ravintolasta autolla ajaen kotiaan kohden. Hetkeä myöhemmin poliisi pysäytti neiti X:n keskusta-alueella ja puhallutti hänet. Puhallustestin mukaan neiti X:llä oli 1,4 promillea alkoholia veressään. Yön tapahtumien seurauksena syyttäjä nosti törkeää rattijuopumusta koskevan syytteen neiti X:ää vastaan. Neiti X haastettiin vastaamaan tässä rikosasiassa kotikuntansa käräjäoikeuteen Oikeudenkäynnin aikana neiti X:n keskimääräiset nettokuukausitulot ovat asetuksella määriteltyjen verojen ja maksujen vähentämisen jälkeen euroa kuukaudessa. Neiti X on yksinhuoltaja. Hänellä on huolettavanaan ja elätettävänään neljä alaikäistä lasta. Hänellä ei ole varallisuutta eikä pääomatuloja tai muita elätettäviä, jotka tulisi ottaa huomioon päiväsakon rahamäärää laskettaessa. Neiti X:llä on suuria rahavaikeuksia. Häntä hirvittää myös ajatus vankilaan joutumisesta. Hän ottaa sinuun yhteyttä ennen oikeudenkäyntiä ja tiedustelee sinun mielipidettäsi hänelle mahdollisesti aiheutuvista rikosoikeudellisista seuraamuksista. Vastaa neiti X:n esittämiin alla oleviin kysymyksiin a)-e) Tapio Lappi-Seppälän kirjasta ilmenevien tietojen perusteella. Vastauksissa ei tule kiinnittää huomiota: - rangaistusasteikkoa vahvistettaessa mahdollisesti vaikuttaviin asteikon lieventämisperusteisiin tai asteikkoa korottaviin perusteisiin, - tuomittavasta rangaistuksesta mahdollisesti tehtäviin muihin vähennyksiin (esim. mahdollisesti jo suoritettuun tutkintavankeusaikaan), - toimenpiteistä luopumista koskevaan sääntelyyn eikä - rikoslain 6 luvun mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttaviin perusteisiin a) Neiti X on kuullut, että törkeästä rattijuopumuksesta rangaistukseksi usein tuomitaan vankeutta joko ehdollista tai ehdotonta vankeutta. Ajatus vankilasta kauhistuttaa häntä, ja hän pohtiikin, olisiko tilanteesta lain mukaan mahdollista selvitä pelkillä sakoilla. Neiti X kysyy sinulta, minkä suuruinen on sakkorangaistuksen pienin mahdollinen kokonaisrahamäärä, joka hänelle voitaisiin tuomita laissa säädetyn törkeän rattijuopumuksen rangaistusasteikon mukaan. Anna kysymykseen eritelty vastaus kertomalla a1) Mikä on pienin X:lle tuomittava päiväsakkojen lukumäärä? a2) Kuinka lasketaan X:lle tuomittavan yhden päiväsakon rahamäärä? a3) Mikä on X:lle tuomittavan sakon kokonaismäärä? b) Kuultuaan vastauksesi minimisakon suuruudesta neiti X sanoo, ettei hän millään pystyisi maksamaan noin suurta sakkoa tällä hetkellä. Hän kysyykin, onko sakon maksamiselle mahdollista saada maksuaikaa. Jos maksuajan saaminen on mahdollista, kuinka pitkäksi aikaa sitä voisi saada? c) Neiti X on kuullut, että vankilaan voi joutua silloinkin, jos sakkorangaistukseen tuomittu jättää sakon maksamatta. Hän kysyy sinulta, kuinka hänelle a- kohdassa tuomittu sakkorangaistus muunnetaan vankeudeksi. 3

4 Anna vastaus (vanki)päivissä. Kirjoita myös muuntorangaistuksissa käytettävä laskukaava näkyviin. Vastauksessa ei tule kiinnittää huomiota muuntosuhteen lieventämistä ja kohtuullistamista eikä muuntorangaistuksesta luopumista koskevaan sääntelyyn. d) Neiti X kysyy edelleen, voidaanko hänet tuomita kuritushuoneeseen sakon muuntorangaistuksena?. Jos tämä on mahdollista, kuinka pitkä kuritushuonerangaistus häntä odottaa? Entä voidaanko hänet tuomita sakon oheisrangaistuksena henkilötutkintaan, ja jos voidaan, niin kuinka pitkäksi aikaa? e) Neiti X ei todellakaan halua vankilaan. Hän toivoo, että vielä jossakin vaiheessa saisi kerättyä rahat sakon maksamista varten. Tätä varten hän kysyy sinulta, milloin on ehdottomasti viimeinen mahdollisuus maksaa sakko. Tehtävä 4 Tieteellinen positivismi ja sosiaalinen konstruktionismi edustavat kahta erilaista tieteenkäsitystä. Miten ja milloin ne ovat vaikuttaneet rikollisuusteoreettisiin käsityksiin rikollisuudesta? Älä mainitse vastauksessasi yksittäisiä rikollisuusteorioita. 4

5 Tehtävä 5 Pekka kuoli Pekkaa jäi suremaan hänen aviopuolisonsa Leena. Koska Pekalla ei ollut lapsia eikä hän ollut tehnyt testamenttia, Leena peri hänet. Pekan kuollessa puolisoilla oli seuraava omaisuus: Pekka omisti puolet (½) aviopuolisoiden yhteisestä omakotitalosta. Osuuden arvo oli Pekan kuollessa euroa. Leena omisti puolet (½) edellä mainitusta omakotitalosta. Myös Leenan omakotitalo-osuuden arvo oli Pekan kuollessa euroa. Pekan ja Leenan yhteisesti omistama omakotitalo oli avio-oikeudenalaista omaisuutta. Lisäksi Leena omisti kesämökkikiinteistön, jonka hän oli saanut vuonna 1990 kuolleelta kummitädiltään Kaisalta. Kesämökin saanto perustui testamenttiin. Kaisan laatimaan testamenttiin sisältyi määräys, jonka mukaan Leenan aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta testamentilla saatuun kesämökkikiinteistöön. Kesämökkikiinteistön arvo oli Pekan kuollessa euroa. Kaisan tekemä testamentti oli asianmukaisesti laadittu ja kaikin puolin pätevä. Puolisoilla ei ollut muita varoja tai velkoja. He eivät myöskään olleet tehneet keskenään avioehtosopimusta Pekan lähimmät sukulaiset olivat hänen isänsä Erkki ja äitinsä Fiola. Erkki kuoli vuonna 2003 ja Fiola seuraavana vuonna. Leena kuoli Myöskään Leena ei ollut tehnyt testamenttia, eikä hänelläkään ollut lapsia. Leenan kuollessa jäljellä oli sama omaisuus kuin Pekan kuollessa. Edellä mainitun omakotitalon arvo on tänään euroa. Leenan kummitädiltään saaman kesämökin arvo on nyt euroa. Leenalta jäi muuta omaisuutta (rahaa) tarkalleen sen verran, että se riitti kuolemantapauksesta aiheutuneiden välttämättömien kustannusten (hautajaiset, kuolinilmoitus yms.) kattamiseen. Leena ei ollut solminut avioliittoa (eikä rekisteröityä parisuhdetta) Pekan kuoleman jälkeen. Leenan kuollessa Pekan lähimmät perilliset olivat hänen veljensä Aarne ja Bert. Leenan lähimmät perilliset olivat tuolloin hänen siskonsa Cecilia ja Daniela. Tänään Aarne, Bert, Cecilia ja Daniela ovat saapuneet sinun luoksesi. He kaikki haluavat, että Leenan omaisuus jaetaan tänään ja sinä neuvot heitä tekemään lainmukaisen jaon sukuhaarojen välillä. Selvitä heille, minkä verran omaisuutta mikin sukuhaara saa arvomääräisesti eloonjääneen puolison eli Leenan pesästä, vai jääkö joku sukuhaara ehkä kokonaan ilman osuutta. Sinun ei siis tarvitse pohtia sitä, minkä verran tai mitä omaisuutta kukin osakas saa. Vastauksestasi tulee kuitenkin käydä ilmi, ketkä tässä tehtävässä mainituista henkilöistä tulevat saamaan omaisuutta Leenan pesästä. Anna perusteltu vastauksesi. (Tehtävä jatkuu seuraavalla sivulla) 5

6 Vastauksessasi voit käyttää kaikkien edellä mainittujen nimien sijaan kirjaintunnusta, joka määräytyy kunkin nimen alkukirjaimen perusteella (Pekka = P, Leena = L, Aarne = A, Bert = B, C = Cecilia jne.) 6

7 Tehtävä 6 Insinöörikaverukset Antti, Ville, Liisa ja Leevi ovat aikeissa perustaa yhteisten taitojensa varaan rakentuvan yrityksen, jonka liikeideana olisi myydä erilaisia palveluja toiminnan ulkopuolisille yksityishenkilöille ja yrityksille. Tavoitteena olisi saada reilua tuottoa ja päästä pitkän opiskeluputken jälkeen paremman leivän ääreen. Leevillä on tosin hyvä ja rahakas työpaikka jo nyt, ja hän haluaisi osallistua kaverusten toimintaan vain sijoitusmielessä, ilman varsinaista yrittäjäprofiilia ja siihen liittyvää vastuuta päivittäisestä toiminnasta. Muille Leevin suhtautuminen on hyväksyttävissä, kunhan Leevi jää myös toiminnan juoksevan hallinnon päätösvallan ulkopuolelle. Kaverukset haluaisivat yrityksensä hallinnosta mahdollisimman joustavan, jotta turhalta muodollisten kokousten pyörittämiseltä ja masentavalta paperisodalta vältyttäisiin. Samasta syystä kirjanpitovelvollisuus ei oikein innosta insinöörinelikkoa. Erityisesti Antti ja Liisa kaipaavat firman arkiselta päätöksenteolta lisäksi riittävää dynaamisuutta, jotta taitavana insinöörinä, mutta myös vastarannankiiskenä tunnettu Ville ei pahanpäivän tullen voisi yksin vesittää muiden hyviä ideoita. Koska kaverukset ovat säntäämässä riskipitoiselle uusalalle ja vielä Leeviä lukuun ottamatta henkilökohtaisten pankkilainojen turvin, eivät he lisäksi haluaisi ottaa pienintäkään riskiä siitä, että joutuvat maksamaan organisaationsa sitoumuksia henkilökohtaisesti vielä eläkepäivinäänkin. Mitkä teoksessa Johdatus Suomen yksityisoikeudellisia yhteisöjä ja säätiöitä koskevaan oikeuteen esitellyt kansalliset organisaatiomuodot (yhteisöt ja säätiö) soveltuisivat tapauksessa kuvatun toimintaidean toteuttamiseen? Mikä näistä kysymykseen tulevista organisaatiomuodoista palvelisi parhaiten kaverusten tarpeita? Anna kysymyksiin tiivis, mutta perusteltu arviosi. Vastaus on kirjoitettava kokonaisin lausein (ei ranskalaisia viivoja tms.). Annetun tilan ylittävää vastausta ei lueta. 7

8 Nimi Henkilötunnus Koepaikkakunta Vastaustila tehtävään numero 6 8

9 Nimi Henkilötunnus Koepaikkakunta Tehtävä 7 Oheinen liite on ote erään osuuskunnan säännöistä. Vastaamisen helpottamiseksi kohtien numerointi on kuitenkin muutettu tasaisesti juoksevaksi. Sääntöihin sisältyy määräyksiä, jotka ovat pakottavan oikeuden tai keskeisten yhteisöoikeudellisten periaatteiden vastaisia ja siten pätemättömiä. Luettele tällaiset sääntöjen kohdat ja perustele lyhyesti kunkin kohdan osalta, miksi se ei voi tulla sovellettavaksi. Vastaaminen edellyttää valintakoekirjojen tietojen luovaa soveltamista. Muiden kuin pätemättömien kohtien mainitseminen vähentää pisteitä. Vastaa kokonaisin virkkein ja alla olevaa vastaustilaa tarkasti noudattaen. 9

10 Liite tehtävään 7. 1 Luku. Jäsenistä 1 Osuuskunnassa on kolmenlaisia jäseniä, A-, B- ja C-jäseniä. Yksi henkilö voi olla osuuskunnan jäsenenä kullakin kolmella tavalla samanaikaisesti. 2 Osuuskunnassa on oltava vähintään kolme jäsentä. Jos jäsenmäärä alenee alle kolmen eikä se nouse vähintään kolmeen vuoden kuluessa, osuuskunnan kokouksen on päätettävä osuuskunnan asettamisesta selvitystilaan. 3 Osuuskunnan jäsenyyttä haetaan kirjallisesti hallitukselta. Hallitus päättää hakemusten hyväksymisestä. Osuuskunnan jäsenyys alkaa, kun hakemus on hyväksytty. 4 Hallituksen on huolehdittava siitä, että osuuskunnan jäsenistä pidetään jäsenluetteloa. Luetteloon merkitään jäsenen nimi ja osoite, hänen osuuksiensa määrä ja tyyppi sekä päivä, jona hän on tullut jäseneksi. 5 Jäsenluettelo ja luettelo entisistä jäsenistä on pidettävä osuuskunnan pääkonttorissa jäsenten ja velkojien nähtävänä. Jäsenellä ja velkojalla on oikeus saada jäljennös luettelosta tai sen osasta kulujen korvaamista vastaan. Sama oikeus on muillakin, jotka osoittavat etunsa sitä vaativan. 6 Jäsenellä on oikeus erota osuuskunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti osuuskunnalle 7 Jäsen voidaan erottaa osuuskunnasta, jos hän on laiminlyönyt jäsenyydestä johtuvan velvollisuutensa. Erottamisesta päättää osuuskunnan kokous. Jäsenelle on toimitettava kirjallinen ilmoitus erottamisperusteesta vähintään kuukautta ennen erottamispäätöksen tekemistä. Ilmoitus on toimitettava jäsenelle jäsenluetteloon merkittyyn tai muuten osuuskunnan tiedossa olevaan osoitteeseen. 2 Luku. Osuuskunnan kokous 8 Jokaisella jäsenellä on oikeus osallistua osuuskunnan kokoukseen ja käyttää siellä puhevaltaa, ellei näissä säännöissä tai laissa toisin määrätä. Jäsenen on saadakseen osallistua kokoukseen ilmoittauduttava osuuskunnalle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen päivää ennen kokousta. 9 A-jäsenellä on osuuskunnan kokouksessa kolme ääntä, B-jäsenellä kaksi ja C- jäsenellä yksi ääni. 10 Osuuskunnan kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota kannattaneilla jäsenillä on enemmän kuin puolet annetuista äänistä, ellei näistä säännöistä tai laista muuta johdu. 11 Vaaleissa katsotaan valituksi se, joka saa eniten ääniä. Osuuskunnan kokous voi kuitenkin ennen vaalia päättää, että valituksi tulee kannatusta saaneista ehdokkaista se, 10

11 joka saa enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Sama koskee vaalia, jossa on valittava useita henkilöitä hallitukseen, hallintoneuvostoon, tilintarkastajaksi tai muutoin samanlaisiin tehtäviin. Jos äänet menevät tasan, vaali ratkaistaan arvalla, ja muissa asioissa päätökseksi tulee se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt. 12 Sääntöjen muuttamisesta päättää osuuskunnan kokous. Päätös on pätevä, jos sitä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Päätös sääntöjen muuttamisesta on viivytyksettä ilmoitettava rekisteröitäväksi eikä sitä saa panna täytäntöön ennen rekisteröintiä. 13 Jäsen voi osallistua kokoukseen myös asiamiehen edustamana. Asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muulla luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan jäsentä. Valtuutus koskee yhtä kokousta, jollei valtakirjasta muuta ilmene. Valtuutus on kuitenkin voimassa enintään kolme vuotta sen antamisesta. 14 Osuuskunnan hallitus voi päättää, että osuuskunnan kokoukseen voidaan osallistua myös postin taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla. Edellytyksenä kuitenkin on, että osallistumisoikeus ja ääntenlaskennan oikeellisuus voidaan selvittää tavallisessa osuuskunnan kokouksessa noudatettaviin menettelyihin verrattavalla tavalla. Tällaisesta osallistumismahdollisuudesta on mainittava kokouskutsussa. 15 Jäsenellä on oikeus saada haluamansa asia osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi, jos hän kirjallisesti sitä vaatii hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. 16 Kutsu osuuskunnan kokoukseen on toimitettava aikaisintaan kahta kuukautta ja viimeistään viikkoa ennen kokousta tai näissä säännöissä tarkoitettua viimeistä ilmoittautumispäivää. 17 Jos osuuskunnan kokouksen päätös ei ole syntynyt asianmukaisessa järjestyksessä tai jos se muuten on lain tai näiden sääntöjen vastainen, päätös voidaan julistaa pätemättömäksi tai sitä voidaan muuttaa. Edellytyksenä on, että osuuskunnan kokoukseen osallistunut osuuskunnan jäsen, hallitus, hallintoneuvosto taikka hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen taikka toimitusjohtaja panee vireille kanteen osuuskuntaa vastaan. 18 Ylimääräinen osuuskunnan kokous on pidettävä, jos hallitus katsoo siihen olevan aihetta. Ylimääräinen kokous on myös pidettävä, jos tilintarkastaja tai jäsenet, jotka edustavat vähintään kymmenesosaa jäsenten koko äänimäärästä, kirjallisesti sitä vaativat ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Kokouskutsu on toimitettava 14 päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä. 3 Luku. Osuuskunnan edustajisto 19 Osuuskunnan kokouksen valtaa käyttää toimikautensa aikana sekä lain ja näiden sääntöjen määrittelemissä rajoissa edustajisto. Edustajisto valitaan osuuskunnan kokouksessa noudattaen suhteellista vaalitapaa. 11

12 20 Edustajiston jäsenen on oltava osuuskunnan jäsen. 21 Edustajiston toimikausi on kolme kalenterivuotta. Osuuskunnan kokous voidaan kutsua kokoon myös edustajiston toimikauden aikana, jos edustajiston jäsenistä yli puolet vaatii sitä. 22 Edustajiston jäsenellä on kokouksessa aina yksi ääni, eikä hän voi käyttää oikeuttaan asiamiehen välityksellä. Edustajiston jäsen saa käyttää avustajaa vain, jos edustajiston kokous niin päättää. 23 Ylimääräinen edustajiston kokous on pidettävä, jos vähintään neljäsosa edustajiston jäsenistä sitä vaatii. 4 Luku. Hallitus ja toimitusjohtaja 24 Osuuskunnan hallituksen valitsee edustajisto. 25 Hallitukseen kuuluu vähintään viisi ja enintään seitsemän jäsentä. 26 Hallituksen toimikausi on yksi kalenterivuosi. 27 Osuuskunnalla voi olla toimitusjohtaja, jos hallitus niin päättää. Toimitusjohtajan nimittää hallitus. 28 Hallitus huolehtii osuuskunnan hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Jos osuuskunnalla on toimitusjohtaja, hän hoitaa osuuskunnan päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka osuuskunnan toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta osuuskunnan toiminnalle olennaista haittaa. Viimeksi mainitussa tapauksessa hallitukselle on annettava toimenpiteestä tieto niin pian kuin mahdollista. 29 Hallituksen on huolehdittava siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Toimitusjohtajan on huolehdittava siitä, että osuuskunnan kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. 30 Hallituksessa on yhden jäsenen oltava puheenjohtaja. Puheenjohtajan valitsee hallitus, jollei hallitusta valittaessa ole toisin päätetty. Jos äänet menevät hallituksessa tasan, puheenjohtaja valitaan arvalla. 31 Vajaavaltainen tai konkurssissa oleva ei voi olla hallituksen jäsenenä eikä toimitusjohtajana. 32 Hallitus voi päättää jäsenensä erottamisesta, jos erottamista kannattaa kaksi kolmasosaa hallituksen jäsenistä. 33 Hallituksen ja toimitusjohtajan on edistettävä osuuskunnan etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita lain ja näiden sääntöjen mukaisesti. 12

13 34 Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Päätöstä ei kuitenkaan saa tehdä, ellei kaikille hallituksen jäsenille ole mahdollisuuksien mukaan varattu tilaisuutta osallistua asian käsittelyyn. Jos hallituksen jäsen on estynyt, hänen tilalleen tulevalle varajäsenelle on varattava tilaisuus osallistua asian käsittelyyn. 35 Hallituksen päätökseksi tulee, jollei sääntöjen mukaan vaadita määräenemmistöä, se mielipide, jota enemmän kuin puolet läsnä olevista on kannattanut tai, jos äänet menevät tasan, se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy. 36 Hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja ei saa osallistua hänen ja osuuskunnan välistä sopimusta koskevan asian käsittelyyn. Hän ei myöskään saa osallistua osuuskunnan ja kolmannen henkilön välistä sopimusta koskevan asian käsittelyyn, jos hänellä on siitä odotettavissa olennaista etua, joka saattaa olla ristiriidassa osuuskunnan edun kanssa. Mitä tässä määrätään sopimuksesta, sovelletaan vastaavasti oikeudenkäyntiin ja muuhun puhevallan käyttämiseen sekä lahjaan, jonka osuuskunta antaa. Hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan esteellisyyteen ei kuitenkaan voi vedota jälkeenpäin, jos asiasta ei ole tehty väitettä ennen kokousta. 37 Hallituksen kokouksesta on laadittava pöytäkirja, jonka allekirjoittaa kokouksen puheenjohtaja ja, jos hallitukseen kuuluu useita jäseniä, vähintään yksi hallituksen siihen valitsema jäsen. Hallituksen jäsenellä ja toimitusjohtajalla on oikeus saada eriävä mielipiteensä merkityksi pöytäkirjaan. Pöytäkirjat on numeroitava juoksevasti ja säilytettävä luotettavalla tavalla. 38 Hallituksen jäsen on vahingonkorvausvastuussa tahallisesti tai huolimattomuudella aiheuttamistaan vahingoista. Korvausvastuuseen voi joutua vain sellainen henkilö, joka on hallituksen kokouksessa kannattanut vahinkoa aiheuttanutta päätöstä tai on muuten osallistunut aktiivisesti vahingon aiheuttamiseen. 5 Luku. Tilintarkastus 39 Hallitus valitsee keskuudestaan kaksi tilintarkastajaa. Tilintarkastajalla on oltava sellainen laskentatoimen, taloudellisten ja oikeudellisten asioiden sekä tilintarkastuksen tuntemus ja kokemus kuin osuuskunnan toiminnan laatuun ja laajuuteen katsoen on tarpeen tehtävän hoitamiseksi. 40 Tilintarkastajan on noudatettava hyvää tilintarkastustapaa tehtäviänsä suorittaessaan. 41 Tilintarkastus sisältää osuuskunnan tilikauden kirjanpidon ja tilinpäätöksen sekä hallinnon tarkastuksen. Kun tilintarkastus on tehty, tilintarkastajan on tehtävä siitä tilinpäätökseen merkintä, jossa viitataan tilintarkastuskertomukseen sekä lausutaan siitä, onko tilinpäätös laadittu hyvän kirjanpitotavan mukaisesti. 42 Tilintarkastajan tulee kertomuksessaan tarvittaessa täydentää tilinpäätöstietoja. Tilintarkastaja voi antaa lisätietoja, jos tilintarkastaja katsoo sen olevan tarpeen. 13

14 43 Tilintarkastaja voi esittää huomautuksia sellaisista seikoista, joita ei esitetä tilintarkastuskertomuksessa. Tällaiset seikat merkitään pöytäkirjaan. Pöytäkirja on käsiteltävä viipymättä ja säilytettävä luotettavalla tavalla. 44 Tilintarkastajan toimikausi on kalenterivuosi. 14

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan kunta.

yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan kunta. VESIOIKEUDELLISEN YHTEISÖN SÄÄNNÖT Pvm 3.1.2013 1 Yhteisön nimi ja kotipaikka Yhteisön nimi on Mustialanlammin keskivedenkorkeuden pysyvän muuttamisen vesioikeudellinen yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT

Lisätiedot

1. Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Käsämän vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta.

1. Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Käsämän vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta. Y-tunnus 0580 061-3 1 Hyväksytty osuuskunnan kokouksessa 24.6.2015 ja esitetään hyväksyttäväksi osuuskunnan ylimääräisessä kokouksessa 3.11.2015. KÄSÄMÄN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1. Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Osuuskunnan säännöt 8.9.2015

Osuuskunnan säännöt 8.9.2015 Osuuskunnan säännöt 8.9.2015 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala Osuuskunnan toiminimi on Osuuskunta Kattilalaakson valokuidut. Osuuskunnan kotipaikka on Espoo. Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana

Lisätiedot

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 ) 25.2.2015 1 (5) Fennian hallituksen ehdotus 20.4.2015 yhtiökokoukselle koskien yhtiöjärjestyksen muuttamista: Muutosehdotuksien pääasiallinen sisältö on: 1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa

Lisätiedot

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä.

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä. Osuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osuuskumma-kustannus ja kotipaikka Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsenten talouden tukemiseksi harjoittaa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on

Lisätiedot

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;

Lisätiedot

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. OULUN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Oulun kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan

Lisätiedot

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja toiminta-alueena Suomen

Lisätiedot

Yhdistysoikeus. 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry. Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon

Yhdistysoikeus. 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry. Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon Yhdistysoikeus 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry Yhdistysoikeus Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon Tuomioistuinratkaisut Yhdistyskäytäntö Perustuslaki yhdistymisvapaus

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä

Lisätiedot

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosaston säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT

Lisätiedot

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka 1 (5) Kuopion kauppakamari Kuopio handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006 ASIA HAKIJA Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo Iskalan pengerrysyhtiö

Lisätiedot

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on. KIEKKO-LASER JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kiekko-Laser Juniorit ry. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä K-Laser. Yhdistys

Lisätiedot

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT 2011 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry (epävirallisesti lyhennettynä SVL), jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi,

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Nykyiset säännöt Muutosesitykset on korostettu punaisella värillä. Lihavoidulla tekstillä on korostettu sääntöihin lisättävä tekstillä Yliviivattua tekstin osaa esitetään poistettavaksi. Hallituksen muutosesitys

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI

SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI Myllykylän Erä ry:n SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI Yhdistyksen nimi: Myllykylän Erä ry Kotipaikka (= kotikunta): Pyhtää Yhdistys on perustettu helmikuun 11. päivänä, 1960

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNTA 1 (5) 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Näytesivut. 4.1 Yhtiökokous. Kokoustapa. Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä.

Näytesivut. 4.1 Yhtiökokous. Kokoustapa. Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä. 4 4.1 Yhtiökokous HALLINTO Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä. Kokoustapa Osakkaat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa, jossa päätökset

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN. YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers

Lisätiedot

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi Sivu 1 / 6 Projektiyhdistys ry SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Projektiyhdistys ry, ruotsiksi Projektföreningen rf, ja sen kotipaikka on Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallista

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta. PEURAMAA GOLF Ry SÄÄNNÖT 2014 TOIMINTASÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta. Yhdistyksen nimi on Peuramaa Golf Hjortlandet

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

Akateemisen Sitsiseuran säännöt

Akateemisen Sitsiseuran säännöt Akateemisen Sitsiseuran säännöt Sisältö 1 luku: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 2 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka.................... 2 2 Yhdistyksen tarkoitus.........................

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen A-Kilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus

Lisätiedot

2) tarjota jäsenilleen opinto-, sosiaali- ja kulttuuripalveluja sekä kehittää jäsenistön

2) tarjota jäsenilleen opinto-, sosiaali- ja kulttuuripalveluja sekä kehittää jäsenistön Pykälä ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka, kieli ja tunnus Yhdistyksen nimi on Pykälä ry, kotipaikka on Helsinki, pöytäkirjakieli on suomi ja tunnus on tyylitelty pykälän merkki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yhteismetsän hallinto

Yhteismetsän hallinto LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 1/2013 Yhteismetsän hallinto Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 14.2.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

JÄLJENNÖS 1(4) 19.03.2013. llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D 00670 HELSINKI 209.726 19.03.2013 19.03.

JÄLJENNÖS 1(4) 19.03.2013. llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D 00670 HELSINKI 209.726 19.03.2013 19.03. Patentti- ja rekisterihallitus JÄLJENNÖS 1(4) Rekisterinumero: 209.726 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Helsinki Selvenius-Hurme Hanna

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

Alfred Kordelinin säätiön säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Säätiön tarkoitus ja säätiön perustajan johtava aate 3 Tarkoituksen toteuttaminen

Alfred Kordelinin säätiön säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Säätiön tarkoitus ja säätiön perustajan johtava aate 3 Tarkoituksen toteuttaminen Alfred Kordelinin säätiön säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Alfred Kordelinin Yleinen Edistys- ja Sivistysrahasto sr. Säätiön nimi on ruotsiksi Alfred Kordelins allmänna framstegs- och bildningsfond

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Golfkentänhoitajien Yhdistys - Finnish Greenkeepers Association r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Tarkoitus ja tehtävät Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. 1(5) MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. Tyrnävän kirkonkylän Sähköosuuskunta SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Tyrnävän kirkonkylän

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT

Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry ja sen kotipaikka on Turku. Yhdistyksestä voidaan epävirallisissa

Lisätiedot

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti.

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti. 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osk ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsentensä ammatin ja talouden tukemiseksi harjoittaa mainostoimistopalveluja.

Lisätiedot

I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella

I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1$ Yhdistyksen nimi on Joensuun Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Joensuun kaupungin alue. Yhdistys kuuluu jäsenenä

Lisätiedot

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Kysytty 27-01-2013. Voimassa 27-12-2012 lähtien SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt - Heinäveden Moottorikelkkailijat ry - yhdistyksen säännöt - 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Heinäveden Moottorikelkkailijat ry ja sen kotipaikka on Heinävesi. Yhdistyksen virallinen

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5) 1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja

Lisätiedot

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

Tavoitteena on osuustoiminnallinen omavaraisuus. Ellei ylijäämää jaeta, se käytetään toimintatavoitteiden saavuttamiseen.

Tavoitteena on osuustoiminnallinen omavaraisuus. Ellei ylijäämää jaeta, se käytetään toimintatavoitteiden saavuttamiseen. 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on JAK FINLAND OSK ja kotipaikka ESPOO... 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsenten päivittäisen rahatalouden tukemiseksi ylläpitää

Lisätiedot

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen frisbeegolfliitto (jäljempänä liitto), ruotsiksi Finlands frisbeegolfförbund. Liiton epävirallinen

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 14.01.2016 08:57:23 Y-tunnus: 0536307-0 YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 14.01.2016 08:57:23 Y-tunnus: 0536307-0 YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 14.01.2016 08:57:23 Y-tunnus: 0536307-0 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 0536307-0 Nimi: Pirkanmaan Osuuskauppa Sisältö: Yhteisösäännöt

Lisätiedot

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous Hallituksen tekemä ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamiseksi. Vasemmalla ovat säännöt nykyisessä muodossaan. Oikealla ne pykälät kokonaisuudessaan, joihin hallitus esittää muutoksia. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Keski-Suomen LIITE 4 Urheilukalastajat ry Hallituksen kokous 4/2015 Hallituksen esitys vuosikokoukselle KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta. 1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010.

Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. Yhdistyksen säännöt Suomen Metsäsertifiointi ry:n 26.5.2009 hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt 8.1.2010. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Metsäsertifiointi

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa.

1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa. 1 Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu. Toimintasäännöt

Kytäjä Golf ry. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu. Toimintasäännöt Kytäjä Golf ry Toimintasäännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Kytäjä Golf ry ja sen kotipaikka on Hyvinkää. Yhdistyksen kieli on suomi. Yhdistys on Suomen Golfliitto ry:n jäsen. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82 KORJAUSKEHOTUS Liite Säännöt pyydetään korjaamaan merkintöjen mukaisesti. Yhdistys voi hyväksyä korjausehdotukset sellaisenaan rastittamalla ao. ruudut. Kaikki asiakirjat on toimitettava Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot