Mobiilikysely Raportti lasten matkapuhelinten käytöstä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mobiilikysely 2007. Raportti lasten matkapuhelinten käytöstä"

Transkriptio

1 Mobiilikysely 7 Raportti lasten matkapuhelinten käytöstä

2 1 Kyselyn toteuttaminen Pelastakaa Lapset on toteuttanut lasten ja nuorten matkapuhelimen käyttöä selvittävän kyselyn syksyisin vuodesta 5 asti. Vuonna 7 kysely toteutettiin syys-lokakuussa Habbo Hotel, IRC-Galleria, II2.org, Kavereita.net, Sooda ja Suomi24 -palveluissa ja siihen osallistui yhteensä 979 lasta ja nuorta. Vastaajista huomattava enemmistö oli tyttöjä. Innokkaimmin vastasivat vuotiaat. Ikä v v v v. 8 Sukupuoli 72 Tyttö 28 Poika Kaavio 1 ja 2. Vastaajien ikä ja sukupuoli. Kysely toteutettiin nettikyselynä, jolloin esimerkiksi vastaajien iästä tai sukupuolesta ei ole täyttä varmuutta. On myös mahdollista, että jotkut vastaajat ovat saattaneet vastata useampaan kertaan. Teknisestä toteutuksesta johtuen kaikkiin kysymyksiin ei ole ollut pakko vastata, mistä johtuen vastausprosentti oli hieman kysymyksestä riippuen 9 1. Tuloksia voidaankin pitää ennen kaikkea suuntaa-antavina. Edellisen vuoden (6) kyselyyn verrattuna joitakin kysymyksiä on jätetty kokonaan pois, joitakin on täsmennetty tai laajennettu. Myös kyselyn kohderyhmä laajeni vuotiaista vuotiaisiin. Tästä johtuen eri vuosien kyselyiden tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia. Kyselyn erityisen tarkastelun kohteena olivat kamerapuhelimet, puhelimen kautta tapahtuva netin ja erityisesti yhteisöllisten palvelujen käyttö sekä matkapuhelinten kautta tapahtuva kiusaaminen, joista pyrittiin saamaan entistä monipuolisempaa ja tarkempaa tietoa. Lisäksi kyselyssä selvitettiin lasten tietämystä puhelinten tietoturvaan liittyvissä asioissa, ennen kaikkea Bluetoothyhteyden käytöstä sekä sitä, minkä verran lapset keskustelevat puhelimen käytöstä vanhempiensa kanssa. Nyt toteutettu kysely sekä muut Pelastakaa Lasten tekemät kännykän ja netin käyttöä koskevat kyselyt löytyvät verkosta osoitteesta: Kyselyn toteuttamista ovat tukeneet Raha-automaattiyhdistys ja EU (Safer Internet plus -ohjelma). Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille avusta kyselyn toteuttamisessa! 2 Keskeiset tulokset Kyselyn tulokset on tiivistettävissä seuraavasti: Lähes jokaisella alle 18-vuotiaalla on käytössään matkapuhelin Kännykällä puhutaan, tekstaillaan, pelataan ja kuvataan Puhelimet ovat yleisiä myös musiikkisoittimina Lapset käyttävät nettiä myös kännykällä Kännykkäkuvia otetaan ja lähetetään aktiivisesti eteenpäin Kuvia otetaan usein myös luvatta ja lähetetään eteenpäin esim. internetiin Kuvia lähetetään myös sellaisille tutuille, joita ei ole tavattu muualla kuin netissä Kännykkäkiusaaminen on lisääntynyt, mutta siitä ei edelleenkään juuri kerrota Lapset eivät juuri keskustele vanhempiensa kanssa kännykän käytöstä 2

3 Kyselyn tulokset ovat pitkälti edellisvuoden kaltaisia. Yleisesti voidaan todeta, että lasten kännykän käyttö on hyvin aktiivista ja monipuolista. Vaikka puhelimia käytetään pääasiassa turvallisesti, käytössä ilmenee edelleen riskejä. Erityisesti kuvaaminen ja kuvien lähettäminen tuntemattomille lisää riskejä ongelmien syntymiseen. Lisäksi käyttäjät eivät ole täysin perillä Bluetooth-teknologian tuomista mahdollisista ongelmista. Kännykkäkiusaaminen on edelleen ongelma, joka on vain lisääntynyt edellisvuodesta. Lapset myös keskustelevat vanhempiensa kanssa matkapuhelimen käytöstä entistäkin vähemmän. Kiusaamisella ja vanhempien kanssa keskustelulla näyttää myös olevan yhteys toisiinsa. 3 Lasten mobiilinen arki Lapset ovat aktiivisia matkapuhelinten käyttäjiä Kyselyyn vastanneista 979 lapsesta lähes jokaisella (98 %) on käytössään oma matkapuhelin. Matkapuhelimia käytetään poikkeuksetta puhumiseen ja lähes aina myös tekstiviestien lähettämiseen. Päivittäisessä käytössä tekstiviestittely on soittamista hieman yleisempää (57 % vs. 49 %). Tytöt ovat poikia aktiivisempia tekstiviestittelijöitä päivittäisessä puhelimen käytössään ( % vs. 47 %) Mihin käytät matkapuhelinta? Puhumiseen Tekstiviestittelyyn Pelaan puhelimeen kuuluvia pelejä Otan kuvia tai kuvaan videota Äänitän Kuuntelen musiikkia Lähetän ottamiani kuvia tai videoita eteenpäin Tilaan soittoääniä tai taustakuvia Surffaan netissä Sävellän soittoääniä Tilaan uusia maksullisia pelejä Luen tai kirjoitan sähköpostia Pelaan jotain verkkopeliä Käytän pikaviestintäohjelmia Kaavio 3. Matkapuhelimen käyttö. Pelaaminen on hyvin yleistä ja suosittua. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta kertoi pelanneensa puhelimeen kuuluvia pelejä. Päivittäisessä käytössä pelaaminen ei kuitenkaan ole kovin yleistä (n. 6 %), mutta vähintään kerran viikossa pelejä pelaavia on noin 37. Maksullisia pelejä on tilannut joka neljäs vastaajista. Sekä tytöt että pojat käyttävät puhelinta pelaamiseen, joskin pojat ovat hieman aktiivisempia pelaamisessaan. Pojista noin 45 % kertoi pelaavansa vähintään kerran viikossa puhelimeen kuuluvia pelejä, tytöillä vastaava luku on 34 %. Pojat ovat myös tyttöjä aktiivisempia tilaamaan puhelimeensa maksullisia pelejä. Pojista 36 % ja tytöistä 21 % kertoi tilanneensa puhelimeen maksullisia pelejä ainakin joskus. Uutena selvityskohteena tämän vuoden kyselyssä oli puhelimen käyttö musiikin kuunteluun, mikä olikin varsin aktiivista. Suurin osa vastaajista (7 %) kertoi kuuntelevansa musiikkia kännykän välityksellä ainakin joskus. Viidesosa vastaajista kertoi kuuntelevansa puhelimella musiikkia päivittäin, ja lähes puolet kerran viikossa tai useammin. 3

4 Kännykällä liikutaan netissä Vastaajista % kertoi surffaavansa puhelimen kautta netissä ainakin joskus, vaikka se ei ollutkaan kovin aktiivista. Vastaajista 5 % kertoi surffaavansa netissä päivittäin, ja kerran viikossa tai useammin surffaajia oli yhteensä 12 % kaikista vastaajista. Pojat ovat tyttöjä aktiivisempia netissä surffaajia: pojista joka viides kertoi surffaavansa kerran viikossa tai useammin, tytöistä joka kymmenes. Netin käyttö matkapuhelimella on varsin monipuolista. Kuvagallerioiden käytön suosio näkyy myös matkapuhelimen nettikäytössä. Jos käytät puhelimen nettiyhteyttä, mitä teet? % nettiyhteyttä käyttävistä Vierailen kuvagallerioissa Surffaan siellä täällä Haen tietoa Käytän Messengeriä Käytän sähköpostia Lataa kuvia tai videoita nettiin Muuta, mitä? Chattailen Pelaan verkkopeliä 6 7 Kaavio 4. Puhelimen nettiyhteyden käyttö. Vuosien 6 ja 7 tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska kyselyiden vastausvaihtoehdot poikkeavat hieman toisistaan. Kännyköillä kuvataan ahkerasti Matkapuhelimen kameran käyttö on entistä yleisempää. Neljä viidestä vastaajasta kertoi ottaneensa matkapuhelimella kuvia tai kuvanneensa videota. Tämä on huomattavasti yleisempää kuin edellisinä vuosina. Vuonna 6 kännykkää käytti kuvaamiseen 61 %, ja vuonna Kännykkäkameralla kuvaaminen on myös varsin aktiivista. Päivittäin tai lähes joka päivä matkapuhelinta käytti kuvaamiseen 29 %. Kerran viikossa tai useammin matkapuhelimella kuvaa jo yli puolet vastaajista. Sekä tytöt että pojat käyttivät matkapuhelimia kuvaamiseen. Ahkerimpia kuvaajia olivat vuotiaat lapset, joista 61 % kertoi kuvaavansa kerran viikossa tai useammin. Kyselyyn vastanneista nuorimmat, 7 9-vuotiaat, kuvaavat vähiten, joskin heistäkin % käytti puhelinta kuvaamiseen kerran viikossa tai useammin. Edellisvuonna aktiivisin kuvaajaryhmä oli vuotiaat. Kuvaamisen lisääntymistä selittänee kamerakännyköiden yleistyminen. Kamera alkaakin kuulua jo lähes jokaisen puhelimen perusominaisuuksiin, mistä johtuen sen käyttö myös yleistyy yhä nuorempien lasten joukossa. Tästä voidaan myös päätellä, että lapset käyttävät varsin uusia puhelimia. Kuvia lähetetään yhä enemmän myös eteenpäin Kännykällä otettuja kuvia lähetetään varsin aktiivisesti eteenpäin. Yli puolet (53 %) kaikista vastaajista kertoi käyttävänsä matkapuhelinta kuvien lähettämiseen. Kuvien lähettely on myös kohtuullisen aktiivista. Kerran viikossa tai useammin kuvia lähettää 12 % kaikista vastaajista. Pojat ovat tässä tyttöjä aktiivisempia. Heistä 17 % lähettää kuvia eteenpäin kerran viikossa tai useammin, kun tytöistä vastaavaa tekee 1 %. Kyselyssä ei selvitetty tarkemmin, miten kännyköistä kuvien lähettäminen eroaa tietokoneella tapahtuvasta kuvien lähettelystä. Kännykällä kuvia lähetetään ennen kaikkea ystäville ja perheenjäsenille. Huomattavaa on kuitenkin, että 6 % ottamiaan kuvia lähettäneistä on lähettänyt kuvia myös henkilöille, joita ei ole koskaan tavannut. 4

5 % kuvia lähettäneistä Jos olet lähettänyt kuvia tai videoita, kenelle? 45 5 Ystäville Perheenjäsenille Verkkoon Henkilölle, jota en ole tavannut Kilpailuihin Muualle, minne? 6 7 Kaavio 5. Kuvien lähettäminen Jopa % kaikista kyselyyn vastanneista tietää ainakin yhden henkilön, joka on lähettänyt itsestään kuvan sähköpostilla, Messengerillä tai kännykällä sellaiselle henkilölle, jota ei ole tavannut muuten kuin netissä. Mitä vanhempia ikäryhmiä tarkastellaan, sitä useampi tietää kuviaan nettitutuille lähettäneitä. Tiedätkö jonkun, joka olisi lähettänyt itsestään kuvan henkilölle, jota ei ole tavannut muuten kuin netissä? Tiedän, yhden Tiedän, muutamia Tiedän, monia En tiedä ketään Kaavio 6. Vastaajien käsitys siitä, miten yleistä itseään esittävien kuvien lähettäminen muuten tuntemattomille nettitutuille on sähköpostitse, Messengerillä tai kännykällä. Edelliseen vuoteen verrattuna omia kuvia oli lähetetty tuntemattomille hieman vähemmän, vaikka se oli yhä hyvin yleistä. Kuvien lähettäminen tuntemattomille ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Vastaajista 5 % vastasi myöntävästi, kun heiltä kysyttiin, tietävätkö he kuvien lähettämisestä tulleen ongelmia. Viime vuonna vastaava luku oli 9 %, joten tässäkin on tapahtunut laskua. 1 8 Tiedätkö jonkun, josta olisi otettu kännykällä kuva ilman lupaa ja lähetetty eteenpäin esim. internetiin? Tiedän, yhden Tiedän, muutamia 5 5 Tiedän, monia En tiedä ketään 6 7 Kaavio 7. Luvaton kuvaaminen ja kuvien lähettäminen eteenpäin. 5

6 Toisista henkilöistä otetaan runsaasti kuvia ja niitä lähetetään eteenpäin verkkoon. Kuvia lähetetään eteenpäin myös luvatta. Edellisvuoden tavoin kolmannes vastaajista tietää ainakin yhden henkilön, josta on otettu kuva ja lähetetty se ilman lupaa eteenpäin esim. internetin kuvasivustoille tai Messengeriin. Lähes joka kymmenes vastaaja myöntää tehneensä itsekin näin. Kyselyyn vastanneista 2 % myöntää itsekin laittaneensa kuvia verkkoon, vaikka kuvattava on sen erikseen kieltänyt. Saako toisen henkilön ottamaa kuvaa lähettää eteenpäin ilman kuvanottajan lupaa? Kyllä saa Ei saa Kaavio 8. Käsitys siitä, saako toisen henkilön ottamia kuvia lähettää eteenpäin ilman kuvan ottajan lupaa Kuviin liittyvät tekijänoikeusasiat olivat melko hyvin hallussa. Lähes kaikki (96 %) vastaajat tiesivät, että toisen henkilön ottamaa kuvaa ei saa lähettää eteenpäin ilman kuvan ottajan lupaa. Kuitenkin 4 %:lle vastaajista tämä ei ollut selvää. Pojat tuntevat kuviin liittyvän tekijänoikeusasian hieman tyttöjä huonommin. Kiusaaminen lisääntyy eikä siitä juuri kerrota kenellekään Kännykkäkiusaaminen on melko yleistä, ja siinä oli tapahtunut huomattavaa kasvua. Noin kertoo kokeneensa kiusaamista ainakin joskus, kun viime vuoden kyselyssä kiusaamistarkoituksessa lähetettyjä viestejä kertoi saaneensa 28. Tämän vuoden kysymyksenasettelussa oli kuitenkin huomioitu myös kiusaamistarkoituksessa soitetut puhelut viestien lisäksi, joten vastaukset eivät ole täysin vertailukelpoisia. Kiusaaminen on pääosin satunnaista. Vanhemmilla lapsilla kiusaamiskokemuksia on myös pienempiä enemmän. Tyttöjä kiusataan hieman poikia enemmän. Oletko saanut ikäviä, kiusaamistarkoituksessa lähetettyjä kuva- tai tekstiviestejä tai puheluja matkapuhelimeesi? 1 8 1, ,5 1,5 3,5 Joka päivä Kerran viikossa Kerran kuukaudessa 35,5 24 Harvoin 72 58,5 En koskaan 6 7 Kaavio 9. Kännykkäkiusaaminen. Kiusaaminen on myös monimuotoista. Pääosin kiusaaminen on nimittelyä ja pilkkaamista. Vapaamuotoisten vastausten perusteella yleistä on myös haukkuminen ja pilasoitot. 6

7 Kiusaamistarkoituksessa lähetetyt viestit ovat olleet? % kiusaamista kokeneista Nimittelyä Pilkkaamista Muuta, mitä? Seksiin Uhkailua viittaavia kuvia tai tekstejä Pelottelua Kaavio 1. Kiusaamisen muodot. Kyselyn tulokset ovat hyvin samansuuntaisia viime vuoteen verrattuna. Kiusaamisesta kerrotaan yleisimmin kaverille. Huomioimisen arvoista kuitenkin on, että joka neljäs kiusatuista ei ole kertonut kiusaamisesta kenellekään. Viime vuoden tapaan erityisesti pojat vaikenevat kiusaamisesta. Kenelle olet kertonut saamistasi ikävistä viesteistä? % kiusaamista kokeneista Kaverille Vanhemmille En ole kertonut kenellekään Sisaruksille Jollekin muulle, kenelle? Opettajalle Kaavio 11. Kiusaamisesta kertominen. Kyselyyn vastaajat ovat myös itse kiusanneet toisia. Useampi kuin joka viides kaikista vastaajista kertoi itse kiusanneensa toista lähettämällä ikäviä viestejä tai soittamalla ikäviä puheluja. Aktiivisimpia kiusaajia ovat vuotiaat, joista joka neljäs myöntää syyllistyneensä kännykkäkiusaamiseen. Suurimpia kiusaajia ovat ne, jotka myös itse ovat joutuneet kiusaamisen kohteeksi. Suurin osa (63 %) päivittäistä kiusaamista kokeneista kiusaa myös itse. Vastaavasti kyselyn mukaan kiusaaminen oli vähäisintä niiden joukossa, jotka itse eivät ole joutuneet kiusaamisen kohteeksi. Kiusaamista kokenut iän ja sukupuolen mukaan v v v v. Tytöt (kaikki) Pojat (kaikki) Kaavio 12. Kiusaamisen kokeminen 7

8 Kiusaamisesta kertominen iän ja sukupuolen mukaan % kiusaamista kokeneista v v v v. Tytöt (kaikki) Pojat (kaikki) V anhemmille K averille E i kenellekään Kaavio 13. Kiusaamisesta kertominen. Lapset käyttävät uusia puhelimia, mutta niiden kaikkia ominaisuuksia ei tunneta kovin hyvin Lapset käyttävät kohtuullisen uusia puhelimia, joissa on paljon erilaisia ominaisuuksia. Tämä näkyy myös puhelinten monipuolisessa käytössä. Lähes joka neljäs vastaajista tiesi käyttävänsä 3G-puhelinta. Hieman yli kolmasosa ei kuitenkaan tiennyt, onko oma puhelin 3G-puhelin. Puhelimissa laajasti yleistynyt langaton Bluetooth-yhteys löytyy joka toisen kyselyyn vastanneen puhelimesta. 14 ei kuitenkaan tiennyt tämän teknologian mahdollisesta olemisesta puhelimessaan. Bluetooth mahdollistaa langattoman tiedonsiirron eri laitteiden välillä, ja sen kautta on mahdollista lähettää myös haitallista sisältöä kuten viruksia matkapuhelimiin. Vastaajista 38 % kertoi saaneensa puhelimeen viestejä Bluetoothin kautta. Suurin osa viesteistä on tullut tutuilta, mutta 14 kertoo saaneensa viestejä tuntemattomalta lähettäjältä. 1 8 Tiedätkö, voiko BT-yhteyden piilottaa tai laittaa pois päältä? 64 1 Kyllä voi Ei voi En tiedä 35 Kaavio 14. Tietoisuus Bluetooth-yhteyden piilottamisesta tai poiskytkemisestä. Bluetooth-yhteys tunnetaan varsin huonosti. Vain kaksi kolmesta vastaajasta tietää, että Bluetooth-yhteyden voi piilottaa tai laittaa pois päältä. Huomattavan monella ei kuitenkaan ollut tästä käsitystä. 8

9 Puhelimen käytöstä ei keskustella vanhempien kanssa Valtaosa lapsista (72 %) uskoo vanhempiensa tietävän, mitä tämä tekee matkapuhelimellaan. Vuoteen 6 verrattuna tässä näyttäisi tapahtuneen pientä kehitystä. Jopa 41 % kyselyyn vastanneista kuitenkin kertoi, ettei koskaan keskustele vanhempiensa kanssa matkapuhelimen käytöstä, mikä on huomattavasti enemmän kuin viime vuonna (27 %). Tämän perusteella vanhempien tietoisuus lastensa todellisesta puhelimen käytöstä ei ainakaan ole parantunut, vaan pikemminkin päinvastoin Tietävätkö vanhempasi, mitä teet matkapuhelimellasi? K yllä E ivät E n tiedä 6 7 Kaavio 15. Vanhempien tietoisuus lasten kännykän käytöstä. 1 Keskusteletko vanhempiesi kanssa matkapuhelimen käytöstä? Joskus Usein Ei koskaan 6 7 Kaavio 16. Vanhempien kanssa keskustelu. Kiusaamista kokeneet lapset eivät myöskään keskustele vanhempiensa kanssa matkapuhelimen käyttöön liittyvistä asioista. Päivittäisen kiusaamisen kohteena olleista lapsista peräti 7 % kertoi, ettei koskaan keskustele vanhempiensa kanssa kännykän käytöstä. % kiusaamista kokeneista 8 23 Kännykkäkiusaamisen kokeminen ja matkapuhelimen käytöstä keskustelu vanhempien kanssa Keskustelemme joskus Keskustelemme usein Emme keskustele koskaan Joka päivä kiusaamista kokenut Kerran viikossa kiusaamista kokenut Kerran kuukaudessa kiusaamista kokenut Harvoin kiusaamista kokenut Ei koskaan kiusaamista kokenut Kaavio 17. Kännykkäkiusaamisen kokeminen suhteessa vanhempien kanssa matkapuhelimen käytöstä keskusteluun 9

10 7 9 -vuotiaat uskovat vanhempiensa tietävän eniten matkapuhelinten käytöstä. He myös keskustelevat eniten vanhempiensa kanssa aiheesta. Kyselyn mukaan tytöt keskustelevat hieman poikia enemmän vanhempiensa kanssa. Ylivoimaisesti suurin keskustelun aihe on puhelinlasku. Sen lisäksi keskustellaan puhelimen turvallisesta käytöstä ja siitä, missä puhelinta saa käyttää. Pienten lasten kanssa keskustelun painopiste on juuri näissä teemoissa. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä enemmän keskustelua hallitsee puhelinlaskuista puhuminen. Paljonko on keskimääräinen matkapuhelinlaskusi? yli 5e 5 3-5e 1-3e 26 1-e 36-1e 19 En tiedä Kaavio 18. Matkapuhelinlasku. Vastaajista 82 % kertoo, että vanhemmat maksavat heidän puhelinlaskunsa. Kyselyyn vastanneiden puhelinlaskut ovat keskimäärin 1 3. Lapsista reilulla kolmanneksella on käytössä saldoraja. Vain pieni vähemmistö ei tiennyt matkapuhelinlaskunsa suuruutta tai sitä, onko hänellä käytössä saldoraja. 1

11 4 Yhteenvetoa ja Pelastakaa Lasten suosituksia kyselyn pohjalta Lasten matkapuhelinten käyttö on hyvin monimuotoista. Siihen liittyy myös erilaisia riskejä ja ongelmia, joita ei välttämättä osata tiedostaa. Kännykän käyttöön liittyvistä ongelmista, esimerkiksi kiusaamisesta, lapset eivät useinkaan kerro kenellekään. Lapset olettavat vanhempiensa olevan tietoisia heidän matkapuhelinten käytöstä, vaikka kyselyn perusteella huomattava osa lapsista ei keskustelekaan siitä vanhempiensa kanssa. Näin ollen vanhemmat tuskin ovat erityisen hyvin tietoisia kaikesta siitä, mitä heidän lastensa kännykän käyttöön todellisuudessa liittyy. Ongelmiin puuttumiseksi ja niiden ennaltaehkäisemiseksi olisikin tärkeää, että lasten matkapuhelinten käytöstä keskusteltaisiin siinä missä netin käytöstä sekä kotona että koulussa. Keskeistä keskustelussa on avoimuus ja molemminpuolisen luottamuksen lisääminen. Kasvattajien on tärkeää olla tietoisia siitä, mihin lapset kännykkää käyttävät. Jo ostotilanteessa on hyvä pohtia kännykän eri toimintoja ja sen käyttöä. Paras tapa tutustua lasten kännykkäelämään on perehtyä sekä puhelimen teknisiin ominaisuuksiin että sen kautta käytettäviin palveluihin yhdessä. Samalla keskustellaan kännykän turvallisesta käytöstä. Mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä selkeämmät rajat puhelimen käyttöön tarvitaan. Yhdessä laadittuihin pelisääntöihin on molemmin puolin helpompi sitoutua. On myös hyvä muistaa, että saldorajan tai palveluestojen asettaminen ei ennaltaehkäise suurimpia ongelmia. Tärkeää laitteisiin tutustumisessa, ongelmista puhumisessa ja niiden käsittelyssä on välttää ylireagointia. Lapsen syyllistäminen ongelmiin joutumisesta tai jopa niistä kertomisesta, tai puhelimenkäytön rajoittaminen rangaistuksena ei suinkaan ole paras tapa ongelmien ratkaisemiseen tai niiden ennaltaehkäisemiseen. Pelko vanhempien suhtautumisesta, tai sosiaalisen kanssakäymisen rajoittamisesta voi jopa estää lasta kertomasta kohtaamistaan ongelmista. Kouluissa tulee myös keskustella lasten puhelinten käytöstä. Pelastakaa Lapset suosittelee laatimaan selkeät ohjeet matkapuhelinten käyttöön koulupäivän aikana ja koulun tiloissa. Ohjeet on hyvä laatia myös ohjattuun kerho- ja harrastustoimintaan. Mitä yhtenäisemmät ohjeet ovat kodin ja koulun kesken, sitä tehokkaammin ne vaikuttavat. Kamerakännyköiden yleistyessä ohjeistuksissa on tärkeää muistaa erityisesti kuvaamiseen liittyvät asiat. Lisäksi koulujen on tärkeä tiedostaa kännyköiden avulla tapahtuva kiusaaminen ja sen olemassaolo, mikä on usein sidoksissa myös koulukiusaamiseen. Pelastakaa Lapset suosittelee tiivistä kodin ja koulun välistä yhteistyötä kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamiseen puuttumiseen. Lapsia on tärkeää kannustaa kertomaan kiusaamisesta. Pelastakaa Lapset muistuttaa edelleen kamerakännyköiden erityispiirteistä. Kamerapuhelin tekee kuvaamisen helpoksi ja nopeaksi. Kuvien lähettäminen eteenpäin ja julkaiseminen netissä on myös helppoa. On tärkeää tiedostaa kuvaamiseen liittyvät käytänteet kuten keitä ja missä on luvallista kuvata, mihin ja millaisia kuvia voi tai kannattaa lähettää. On muistettava, että esimerkiksi luvatta kaverista otettujen kuvien nettijulkaisu saattaa loukata yksityisyyden suojaa. Netissä kerran julkaistuja kuvia voi olla vaikea tai jopa mahdoton saada poistettua. Lähetettyjen kuvien päätyminen lopulta netissä tai kännykän välityksellä vääriin käsiin tai asiattomaan levitykseen on myös mahdollista. Kuvaamisesta ja kuvien julkaisusta on tärkeää keskustella sekä kotona että koulussa. Tarvittaessa kannattaa hakea tietoa, jota esimerkiksi netissä on paljon. Pelastakaa Lapset suosittelee kaikkia kännykän käyttäjiä tutustumaan Viestintäviraston laatimiin matkapuhelimen käyttäjän tietoturvaohjeisiin. Tietoturvaohjeet löytyvät osoitteesta: Pelastakaa Lasten suositukset kasvattajille Osoita positiivista kiinnostusta lapsen matkapuhelimen käyttöön. Näin luot pohjaa yhteiselle vuorovaikutukselle. Tutustu lapsen kanssa tämän käyttämään matkapuhelimeen. Puhelimen ominaisuuksista kannattaa ottaa selvää jo ennen sen ostamista. Keskustele lapsen kanssa siitä, missä ja miten puhelinta kannattaa käyttää. Pienten lasten kanssa kannattaa laatia yhteiset pelisäännöt puhelimen käyttöön. Keskustele kännykkäkuvien ottamisesta ja erityisesti niiden jakamisesta. Tutustu kuvaamiseen ja kuvien jakamiseen liittyviin tekijänoikeuksiin. Omia kuviaan ei kannata lähettää tuntemattomille. Tutustukaa yhdessä matkapuhelimen käytöstä aiheutuviin kustannuksiin. Opasta lasta perehtymään matkapuhelinpalveluiden ehtoihin huolellisesti ennen palveluiden tilaamista. Suhtaudu vakavasti ongelmiin, joita lapsi kohtaa käyttäessään puhelinta. Ongelmien ilmaantuessa ole lapsesi tukena, äläkä syyllistä tätä. 11

12 Sinun apusi lasten hyväksi Oletko ajatellut, että haluaisit antaa panoksesi lasten auttamiseen? Liittymällä jäseneksi tai lahjoittamalla autat lastensuojelutyötämme. Voit myös ryhtyä tuki-, loma- tai sijaisperheeksi tai tukihenkilöksi. Vapaaehtoiset saavat koulutuksen ja tukea vapaaehtoistyöhönsä. Pelastakaa Lasten toimistoista ja www-sivuiltamme saat lisätietoja toiminnastamme ja avustuskohteistamme. Keskustoimisto Koskelantie Helsinki puh. (9) faksi (9) Keski-Suomen aluetoimisto Väinönkatu 11 A 1 Jyväskylä puh. (14) 8 55 faksi (14) Seinäjoen paikallistoimisto Järjestötalo Kauppakatu 1 1 Seinäjoki puh. (6) Etelä-Suomen aluetoimisto Koskelantie Helsinki puh. (9) faksi (9) Länsi-Suomen aluetoimisto Hämeenkatu 14 C Tampere puh. (3) faksi (3) Turun paikallistoimisto Hämeenkatu 32 7 Turku puh./faksi (2) Itä-Suomen aluetoimisto Siltakatu 12 C 81 Joensuu puh. (13) faksi (13) Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu Oulu puh. (8) faksi (8) Keräystilit Nordea Handelsbanken Okopankki Sampo Keräyspuhelin (12,56 + pvm) ISBN

Kännykällä tottakai! Raportti lasten matkapuhelinten käytöstä

Kännykällä tottakai! Raportti lasten matkapuhelinten käytöstä Kännykällä tottakai! Raportti lasten matkapuhelinten käytöstä 2006 Lapset matkapuhelimen käyttäjinä Kysely toteutettiin syyskuussa 2006 ja kyselyyn vastasi 17 848 lasta. Kysely oli avoinna Habbo Hotellin,

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Kännykkäkasvattajan. käsikirja. 1 uusi viesti

Kännykkäkasvattajan. käsikirja. 1 uusi viesti Kännykkäkasvattajan käsikirja 1 uusi viesti 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Tutkikaa yhdessä mitä kaikkea kivaa kännykällä voi tehdä. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

Perustiedot selvityksestä

Perustiedot selvityksestä Perustiedot selvityksestä Selvitys on STM:n rahoittama ja Helsingin kaupungin Klaari-toiminnan koordinoima. Vastaukset kerätty verkkokyselynä koulupäivän aikana Helsingin ja Vantaan 10-18-vuotiailta koululaisilta

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Tulokset on raportoitu erikseen alakoulujen ja yläkoulujen

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Page 1 of 7 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman

Lisätiedot

Nettikasvattajan. käsikirja

Nettikasvattajan. käsikirja Nettikasvattajan käsikirja 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Osallistu lapsen nettiarkeen kuten harrastuksiin tai koulukuulumisiin. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman koulunne oppilaiden

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Julkinen. Esikoulu- ja alaasteikäisten. puhelimen hankinta ja käyttö tulokset. DNA Oy 8.8.2014

Julkinen. Esikoulu- ja alaasteikäisten. puhelimen hankinta ja käyttö tulokset. DNA Oy 8.8.2014 Julkinen Esikoulu- ja alaasteikäisten puhelimen hankinta ja käyttö tulokset DNA Oy tulokset / DNA Oy 2 Taustaa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää esikoulu- ja ala-asteikäisten lasten puhelimen hankintaa

Lisätiedot

Lapset ja Internetin turvallinen käyttö

Lapset ja Internetin turvallinen käyttö Lapset ja Internetin turvallinen käyttö 1 JOHDANTO... 1 2 VANHEMPIEN VASTUU... 1 2.1 Internetin käytön seuraaminen... 1 2.2 Suodatinohjelmat... 1 2.3 Henkilöllisyyden pitäminen salassa... 2 2.4 Kaupallisuus...

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

1 Kyselyn toteuttaminen

1 Kyselyn toteuttaminen 1 Kyselyn toteuttaminen Pelastakaa Lapset on toteuttanut Lapsen ääni -kyselyn keväisin aina vuodesta 2001 lähtien. Kyselyn tarkoituksena on tuoda kuuluviin lasten omaa ääntä erityisesti internetin käyttöön

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Reilusti nuori. Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen. 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen

Reilusti nuori. Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen. 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen Reilusti nuori Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen Olen olemassa? Lämmittelyä Yhä nuoremmat osaavat käyttää Reaali ja virtuaali sama asia Mobiiliteknologiat

Lisätiedot

Lapsen ääni 2011. Etsin yleensä jutteluseuraa joka piristäisi päivääni

Lapsen ääni 2011. Etsin yleensä jutteluseuraa joka piristäisi päivääni Lapsen ääni 2011 Etsin yleensä jutteluseuraa joka piristäisi päivääni 1 Pelastakaa Lapset on toteuttanut Lapsen ääni kyselyitä vuodesta 2001 alkaen. Vuonna 2011 kysely toteutettiin nettikyselynä lokakuun

Lisätiedot

Mediakyselyn tulokset

Mediakyselyn tulokset Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen

Lisätiedot

MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaa-ajalla

MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaa-ajalla MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaa-ajalla MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa

Lisätiedot

Vanhempainilta koulukiusaamisesta

Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainillan tavoitteet Saada tietoa ja keskustella kiusaamisesta ilmiönä. Antaa vanhemmille keinoja ja välineitä käsitellä kiusaamista yhdessä lapsen ja koulun kanssa.

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää

Nettielämä on oikeaa elämää Nettielämä on oikeaa elämää JA NETTIKASVATUS ON TAVALLISTA KASVATUSTA pelikone+netti tietokone+ netti Tie auki maailmaan kännykkä + netti 6+1 OHJETTA KASVATTAJALLE Ole positiivinen. Osallistu lapsen nettiarkeen

Lisätiedot

Näin Suomi kommunikoi

Näin Suomi kommunikoi Näin Suomi kommunikoi Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior Konsultointi Oy. Tutkimuksen toimeksiantaja on Elisa Oyj. Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Tervetuloa! Sonera selvitti nyt toista kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta television katseluun Tiedonkeruu kesäkuussa 2012, N=2132 Tutkimuksen toteutti

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

DNA:n Koululaistutkimus 2016: Teini-ikäisten puhelimenkäyttö

DNA:n Koululaistutkimus 2016: Teini-ikäisten puhelimenkäyttö DNA:n Koululaistutkimus 2016: Teini-ikäisten puhelimenkäyttö Kesä 2016 Julkinen 1 Tutkimuksen tausta, menetelmä ja tiedonkeruu Tavoite Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää koululaisten puhelimen hankintaa

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö 1 INTERVENTIOMATERIAALI YLÄKOULUIKÄISTEN VANHEMPAINILTAAN Tavoitteena huoltajien tietoisuuden lisääminen nuorten päihteiden käytöstä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Interventiomateriaali sisältää 1.

Lisätiedot

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa

Lisätiedot

Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö

Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa

Lisätiedot

Nuoret ja netti. kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen. Mervi Keinänen

Nuoret ja netti. kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen. Mervi Keinänen Nuoret ja netti kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen Mervi Keinänen Netin käyttö koostuu pienistä paloista Viihdekäyttö Kaverisuhteiden ylläpitäminen Rentoutuminen ja viihtyminen Hyötykäyttö

Lisätiedot

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective)

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) Country Specific Questionnaire Finland PARENTS OF CHILDREN BETWEEN 6 17 Q0. Onko taloudessanne

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Kerro aikuiselle, jolla on aikaa kuunnella. Kaikenlaiset asiat, fiilikset ja tapahtumat kannattaa jakaa läheisille

Lisätiedot

Kiusaamisväkivaltakysely

Kiusaamisväkivaltakysely Kiusaamisväkivaltakysely Mielenterveys- ja päihdepalvelut Nimi: Ikä: Koulu ja luokka-aste: Päiväkoti, esikoulu ja ala-aste Osa 1: Ikävuodet 4-12 vuotta 1. Koitko fyysistä kiusaamista mm. lyömistä, potkimista,

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Netti liittää lapset toisiinsa

Netti liittää lapset toisiinsa Netti liittää lapset toisiinsa Lapsen ääni 2006 -kysely Sisällysluettelo 1. Mikä on Lapsen ääni? 4 2. Yleistä vastaajista 4 3. Ikävuodet 7 10 4 4. Ikävuodet 11 17 6 4.1 Netti on lapselle yhteydenpitoa

Lisätiedot

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Joulukuu 2011 Lapsen oikeudet YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus valtioita

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia

Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia k ä y t t ä j ä l l e k ä t e v ä t e k n o l o g i a Marika Nordlund Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia 2 Sisältö 1. Johdanto: Tavoitteet ja toteutus...

Lisätiedot

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

KIUSAAMINEN VANHEMMAT EIVÄT TIETOISIA KIUSAAMISESTA

KIUSAAMINEN VANHEMMAT EIVÄT TIETOISIA KIUSAAMISESTA KIUSAAMINEN VANHEMMAT EIVÄT TIETOISIA KIUSAAMISESTA Vain joka kolmas vanhempi on kyselyjen mukaan tietoinen kiusaamisesta, jossa heidän lapsensa on osallisena, kerrotaan keskiviikkona julkistetussa Opetusministeriön

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset 007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

kenttäopas Mediakasvattajan kenttätesti! Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan

kenttäopas Mediakasvattajan kenttätesti! Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan Mediakasvattajan kenttäopas Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan kenttätesti! Oletko huolestunut, huolehtiva vai huoleton mediakasvattaja? www.tietoturvakoulu.fi Mediakasvattajan kenttäopas

Lisätiedot

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa

Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa 1 Tutkimuksen tavoite Tämän kyselytutkimusprojektin tavoitteena oli selvittää suomalaisten peruskoulujen

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä

Lisätiedot

Rikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se

Rikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se Rikokset, tuki ja apu www.jagvillveta.se Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Niitä voi tapahtua esimerkiksi kotona, koulussa, vapaa-ajalla

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2: Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2 Yhteenveto /

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Turvallinen internetin käyttö. Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj

Turvallinen internetin käyttö. Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj Turvallinen internetin käyttö Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj Nuoret ja internet 57 % lapsista ja nuorista käyttää internetiä huoneessaan, 39 % kotona muualla kuin

Lisätiedot

Sateenkaariperheide n lasten ja nuorten kokemukset

Sateenkaariperheide n lasten ja nuorten kokemukset 4.5.2017 Sateenkaariperheide n lasten ja nuorten kokemukset Kia Aarnio, PsT Sateenkaariperheet ry Sateenkaariperheessä ainakin yksi vanhempi kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Suomalaisten 7-18-vuotiaiden

Lisätiedot

Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja

Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja Nuorten netinkäyttö/sosiaalinen media Nettikiusaaminen Pelit ja pelaaminen Miten tukea nuorta mediankäytössä Kouluttajana Anne Hämäläinen Mediankäyttö koostuu pienistä

Lisätiedot

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014 Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 201 Markus Lahtinen Head of Product Management Consumer, Sonera Koti ja tv - tutkimus 201 Sonera selvitti nyt neljättä kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

-ohjelman vaikuttavuus Seurantatutkimuksen ALUSTAVIA TULOKSIA Lukuinto-pilottikoulujen oppilaiden kyselyiden vertailun perusteella

-ohjelman vaikuttavuus Seurantatutkimuksen ALUSTAVIA TULOKSIA Lukuinto-pilottikoulujen oppilaiden kyselyiden vertailun perusteella -ohjelman vaikuttavuus Seurantatutkimuksen ALUSTAVIA TULOKSIA Lukuinto-pilottikoulujen oppilaiden kyselyiden vertailun perusteella Annette Ukkola Oulun yliopisto Tuloksista - lähteenä kolme eri kyselyä

Lisätiedot

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain

Lisätiedot

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ FSD2206 PERHEHAASTATTELUT LASTEN KÄNNYKÄN KÄYTÖSTÄ 2001-2002 FSD2206 FAMILY INTERVIEWS ON CHILDREN S MOBILE PHONE USE 2001-2002 Tämä dokumentti on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon

Lisätiedot

KUUDESLUOKKALAISTEN KÄSITYKSIÄ LEIKISTÄ, HARRASTUKSISTA JA KAVEREISTA. Lapsen oikeuksien päivä 20.11.2008

KUUDESLUOKKALAISTEN KÄSITYKSIÄ LEIKISTÄ, HARRASTUKSISTA JA KAVEREISTA. Lapsen oikeuksien päivä 20.11.2008 KUUDESLUOKKALAISTEN KÄSITYKSIÄ LEIKISTÄ, HARRASTUKSISTA JA KAVEREISTA Lapsen oikeuksien päivä 20.11.2008 Miksi kysely? Tämän päivänä lapsen leikin olemus, harrastusten suuri määrä, liika kilpailuhenkisyys

Lisätiedot

Nuorten seksuaaliterveyskartoitus

Nuorten seksuaaliterveyskartoitus Nuorten seksuaaliterveyskartoitus Nettikysely 12-22-vuotiaiden nuorten parissa Osaraportti Sini Pekkanen, Lääkärikeskus Nuorten Naisten Bulevardi Hannele Spring, Otavamedia, Suosikki 4.7.2011 Nuorten tutkimushanke

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere,

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14)

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14) Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/14 (lv. 13-14) Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä lasta, joista palautui 16. Vastausprosentti oli 4,7 %. Lasten kysely muodostui 12

Lisätiedot

NÄKYMÄTTÖMÄT NINNIT NUORTEN KUULUMISIA (KIUSAAMIS-) KENTÄLTÄ

NÄKYMÄTTÖMÄT NINNIT NUORTEN KUULUMISIA (KIUSAAMIS-) KENTÄLTÄ NÄKYMÄTTÖMÄT NINNIT NUORTEN KUULUMISIA (KIUSAAMIS-) KENTÄLTÄ MITÄ NÄET KUVASSA KUN MIETIT PÄIVÄN TEEMAA? KIUSAAMISEN KOKEMUKSIA NUORILTA MUT ON JÄTETTY YKSIN MUA ON LYÖTY NAAMAAN MUSTA ON SANOTTU PAHOJA

Lisätiedot

Älypuhelimen käytön määrän vaikutus koulumenestykseen ja vireystasoon

Älypuhelimen käytön määrän vaikutus koulumenestykseen ja vireystasoon Älypuhelimen käytön määrän vaikutus koulumenestykseen ja vireystasoon Nea Lindholm 14E, Eevi Prittinen 14E, Enni Leppänen 14C Lohjan Yhteislyseon lukio Ps7 toukokuu 2016 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2

Lisätiedot

Huumeiden käytön haitat muille ihmisille internetkyselyn haasteita ja tuloksia. Marke Jääskeläinen Alkoholitutkimussäätiö

Huumeiden käytön haitat muille ihmisille internetkyselyn haasteita ja tuloksia. Marke Jääskeläinen Alkoholitutkimussäätiö Huumeiden käytön haitat muille ihmisille internetkyselyn haasteita ja tuloksia Marke Jääskeläinen Alkoholitutkimussäätiö 1 Johdanto Esitys perustuu artikkeleihin Hakkarainen, P & Jääskeläinen, M (2013).

Lisätiedot

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24 Page 1 of 8 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 57 vastaajaa 24 (42 %) 33 (58 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

VIIDESLUOKKALAISTEN HY- VINVOINTISELVITYS 2014

VIIDESLUOKKALAISTEN HY- VINVOINTISELVITYS 2014 VIIDESLUOKKALAISTEN HY- VINVOINTISELVITYS 2014 Sosiaalitaito Socialkompetens Työpapereita: Emilia Leinonen, Satu Männistö, Merja Salmi Elokuu 2014 Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. KOULU... 2 Kouluviihtyvyys...

Lisätiedot

Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä

Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä Lapset netissä Opas vanhemmille Yhteistyössä Kukaan ei ole digitaitoinen syntyessään Lapset ottavat nopeasti uusia teknologioita haltuun. He ovat syntyneet kännykkä kädessä ja siksi heitä usein kutsutaan

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Koulutilastoja Kevät 2014

Koulutilastoja Kevät 2014 OPETTAJAT OPPILAAT OPETTAJAT OPPILAAT Koulutilastoja Kevät. Opiskelijat ja oppilaat samaa Walter ry:n työpajat saavat lähes yksimielisen kannatuksen sekä opettajien, että oppilaiden keskuudessa. % opettajista

Lisätiedot

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Ala-aste vanhempainilta Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Paula Aalto 14.4.2016 MLL:n mediakasvatustyö Mediakasvatuksella pyritään edistämään lasten valmiuksia ymmärtää ja tulkita

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola

Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola Millaista on AV sisältöjen katselu? Viestintävirasto teetti syksyn 2011 aikana kaksi kuluttajatutkimusta»

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014 Suomalaiset verkossa - NetTrack 014 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS Nuoret Helsingissä 2011 -tutkimus on Helsingin kaupungin tietokeskuksen, opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen yhteishanke. Tutkimuksella tuotetaan tietoa nuorten vapaa-ajasta

Lisätiedot

Lapsen ääni kysely 2010

Lapsen ääni kysely 2010 Lapsen ääni kysely 2010 Raportti lasten netin käytöstä Lapsen mielestä internetin auttamis- ja tukipalvelut ovat tarpeen erityisesti arkaluonteisissa asioissa. Joskus voi olla helpompi kirjoittaa asiasta

Lisätiedot

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo Nuorten lukemistapojen muuttuminen Anna Alatalo Nuorten vapaa-ajan harrastukset Kirjojen ja lehtien lukeminen sekä tietokoneenkäyttö kuuluvat suomalaisnuorten arkeen, ja osalle nuorista ne ovat myös harrastuksia.

Lisätiedot

OPETTAJIEN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIKAN OPETUSKÄYTTÖ TAMPEREEN PERUSOPETUKSEN KOULUISSA

OPETTAJIEN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIKAN OPETUSKÄYTTÖ TAMPEREEN PERUSOPETUKSEN KOULUISSA Tampereen kaupunki RAPORTTI 1 Hyvinvointipalvelut Perusopetus 27.4.2007 OPETTAJIEN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIKAN OPETUSKÄYTTÖ TAMPEREEN PERUSOPETUKSEN KOULUISSA TVT-strategiatyön arviointi 2007 1 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot