Tanssi, musiikki ja aivot Musiikki kiihdyttää ja viihdyttää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tanssi, musiikki ja aivot Musiikki kiihdyttää ja viihdyttää"

Transkriptio

1 Tanssi, musiikki ja aivot Musiikki kiihdyttää ja viihdyttää Nuorisokasvatus Monet lavatanssin ammattilaiset sanovat, että tanssinopetus pitää saada koulujen liikuntaopetukseen jo ala-asteella. Se on luonnollisin liikuntamuoto kautta ihmisen historian. Lapset ovat vielä siinä vaiheessa, että he oppivat käyttäytymään luonnollisesti toisen sukupuolen läsnä ollessa. Kun sukupuoliasiat ovat heränneet, niin silloin saattaa helposti tulla möykkyjä ja ryppyjä kanssakäymiseen. Ne voivat ilmetä pelkoja, estoina ja jopa negatiivisina tunteina toista sukupuolta kohtaan. Mikään muu urheilulaji ei kasvata sosiaalisesti hyväksyttävää käytöstä niin paljon kuin tanssi. Kilpailuvietin suhteeton kasvattaminen ei välttämättä ole ihmiselle hyväksi. Jos kaikki henkiset ponnistukset satsataan toisen voittamiseen, niin ollaan hiukan harhassa. Liian monella tanssiharrastus alkaa vasta kun on notkuttu AA:ssa muutama vuosi ja menetetty niin perheet kuin työpaikatkin. Tanssi on nuorisolle välien mielenterveyden ennaltaehkäisyyn ja elämässä jaksamiseen. Jotenkin paineet pitää purkaa ja jotenkin pitää saada sosiaalisia kontakteja. Tanssilava on turvallisin kohtaamispaikka näille asioille. Tanssi on harvinaisen monipuolinen laji, tarvittaessa hyvinkin rasittava. Siinä aivot joutuvat ponnistelemaan liikkeitä ohjatessaan musiikin tahtiin. Musiikki stimuloi tiettyjä aivoalueita. Omaksumis- ja keskittymiskyky kehittyy ja paranee. Mikä on musiikin vaikutus ihmisenä olemiseen? Miten musiikki on vaikuttanut ihmisen kehitykseen? Tanssija voi hyvin kuvitella, että instrumentin näppäily vahvistaa ja avaa kuunteluprosessissa hermoyhteyksiä sekä motorisia prosesseja. Musiikkiin on mukavampi tanssia kuin ilman sitä ja kääntäen, kun tulee sopivaa musiikkia jalka alkaa väpättään. Kun orkesteri lähettää ilmoille nuotteja ja sointuja, tanssija odottaa niiden olevan tietynlaisia ja vertailee näitä soitettuja ja odottamiaan säveliä keskenään. Hyvä orkesteri on monen mielestä sellainen, jonka soittamat sävelet ja melodiat yhtyvät kuulijan odotuksiin. Tanssi- ja musiikkiterapia ilmeisesti pohjautuu tämäntyyppiselle ajattelulle. Musiikki antaa ihmiselle jotain sellaista, mitä kukaan ei voi ottaa pois, mikä laukaisee mielihyvän tunteen ja mikä aktivoi motorisia prosesseja. Musiikki on väline, jonka avulla on pysytty luomaan sosiaalisia ryhmiä ja vuorovaikusta niiden isällä. Lorut ja laulut ovat liittyneet kaikkialla maailmassa ihmisten rituaaleihin. Esimerkiksi erilaiset työtahtia parantavat ja lisäävät laulut ovat tuttuja niin puuvilla- ja sokeriruokopelloilta kuin monista muistakin työyhteisöistä. Saati sitten että sotaväki on kautta aikojen marssinut rummun tahdissa vaikka kohti kuolemaa. Paljon on yritetty selvittää, miksi emme pysty vastustamaan sopivan musiikin tuomaa kiihtymystä, vaan siitä aiheutuu mm. verenkierron lisääntymistä jaloissamme. Kanadassa McGillin yliopistossa tutkimusryhmä on pyrkinyt selvittämään musiikin kuunteluun liittyvää aivotoimintaa: Mitä musiikki on? Lisääkö musiikki sivistystä ja mielihyvää? Onko kaikkea melua pidettävä melodisena? Muutamat rytmit ja soinnut ovat hyvin perustuvaa laatua, kuten kolmisointu. On myös totta, että melun ja musiikin ero riippuu mm. kuulijan kulttuuritaustasta ja musiikillisista perustiedoista. Johann Sebastian Bach oli melodian jättiläinen. Em. tutkimusryhmä soitti Bachia koehenkilöille ja osoittautui, että melodian saavuttaessa huippukohtansa kuuntelijoiden aivojen nucleo accumbens -tumakkeen mielihyvän välittäjäaineen, dopamiinin, taso kasvoi noin 6 %:lla (kokaiinin käyttäjillä tämä luku voi olla 12%). Musiikin melodia ja monimutkaisuus pistää siis aivomme

2 työskentelemään ja siten ne kiihottuvat. Tässä tullaan ihmisen kehitykseen liittyvään musiikin vaikutuksen eriskummallisuuteen, nimittäin musiikki vaikuttaa ihmismielessä samanaikaisesti sekä tajunnan sisältöön että tunteeseen. Pelkän laulun kuuntelun kohdalla näin ei tapahdu juuri ollenkaan. Kyky nauttia ja ymmärtää laulua ei liity mitenkään musiikilliseen älykkyyteen. Paremminkin esityksen ymmärtämisessä on kyse mm. esitettyjen sanojen vaivattomuudesta ja helppoudesta. Monet neurologit ovat sitä mieltä, että kasvuiässä musiikin kuuntelu lisää musikaalisuutta, koska kuulo ei enää kehity 18 ikävuoden jälkeen. Tätä todistaa mm. se, että pienenä aloitetut musiikin harrastukset voivat antaa absoluuttisen sävelkorvan, mutta myöhemmällä teini-iällä aloitetut musiikkiharrastukset yltävät vain suhteelliseen sävelkorvaan. Tanssi kokonaisvaltaisuus ja tanssiterapia Tanssin, psyyken ja uskonnon välillä vallitsevat jo historiallisesti vahvat siteet. Ihminen on kautta aikojen palvellut jumalaa tanssin välityksellä. Muullakin kuin sotatanssilla lujitetaan yhteenkuuluvaisuutta. Tanssissa jokainen on pääosan esittäjä ja voi päästää tunteensa - jopa viettelytaitonsa valloilleen. Kerran viikossa kokoontuu joukko ihmisiä suureen, valoisaan saliin. He istuutuvat poissaolevin katsein puhumatta toisilleen mitään. Kyseessä ei suinkaan ole suomalaiset lavatanssit, vaan Alzheimer-tautia sairastavien tangoterapian tunti. Kun tango alkaa soimaan, katseet kirkastuvat, selät ojentuvat ja lähes kaikki hakevat itselleen parin. Vartalot kietoutuvat toisiinsa, pientä supatusta kuuluu sieltä täältä ja tanssiminen lähtee käyntiin. Tapahtumapaikkana on erään argentiinalaisen kaupungin muistihäiriöisten klinikka ja ohjaajina toimivat neurologi ja tangonopettaja. Tunnilla opetellaan kävelyä, hieman askelkuvioita ja ne, jotka osaavat tanssia vain tanssivat. Tango antaa potilaille itseluottamusta ja yhteenkuuluvaisuutta tuntiessaan olevansa tapahtuman pääesiintyjiä. Hyvänä esimerkkinä on 78-vuotias Alberto. Aluksi hän vain istui tuolilla seinän vieressä ja torkkui. Sitten hän vähitellen lähti liikkeelle ja kerta kerran jälkeen osallistui enemmän ja enemmän. Nyt hän juttelee toisten kanssa, on motivoitunut ja käveleskelee parinsa kanssa tangon tahtiin. Useat potilaat sairaudestaan huolimatta muistavat riemulla, kuinka he nuoruudessaan kävivät tansseissa. Tanssiterapia nostaa ihania muistoja ja saa aikaan hyvän mielen, kun jännitys- ja stressitasoa pystytään alentamaan. Samalla muistitoiminnot paranevat, on päästy positiivisuuden kehään, jolloin rauhattomuuden, ärsyyntyneisyyden ja aggressiivisuuden oireet painuvat taka-alalle. Tanssiterapia täydentää lääke- ja kotihoitoja. Kaikkien näiden avulla pyritään estämään sairauden eteneminen. Kanadassa tanssiterapiaa on käytetty Parkinsonin tautiin yhtenä hoitomuotona aktiivisesti jo kymmenen vuoden ajan. Buenos Airesissa kardiologit vertasivat kävelyn ja tanssin vaikutusta potilaisiinsa ja päätyivät vahvasti siihen, että tanssi oli parempi hoitomuodon osa kuin pelkkä kävely. Eri puolilla maailmaa tehdyt tutkimukset osoittavat, että lavatanssin erityisesti tangon harrastamisella voi olla hyvin suuri positiivinen merkitys ihmisen hyvinvointiin. Kyse ei ole pelkästään tanssimisesta, vaan myös laululla, sanoituksilla ja musiikilla on merkittäviä terapeuttisia vaikutuksia fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia hoidettaessa ja ennalta ehkäistäessä. Varsinkin suurkaupunkien ulkopuolella lavatanssin opettelu on saavuttanut valtavat mittasuhteet. Lähes kaikissa nuorisokahviloissa ja -pubeissa on opetusta tarjolla. Tämä on eräs osa maan vallanneesta tangoterapiasta. Työkyvyn ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi työpaikoilla on perustettu tangoryhmiä työterveyshuollon osaksi.

3 Mihin kaikkeen lavatanssi auttaa? Lavatanssin puolesta puhuvat monet seikat. Muun muassa siitä on apua hoidettaessa stressiä, ahdistusta, sosiaalisia pelkoja ja aviopuolisoiden välisiä ristiriitasuhteita. Tango on lähtenyt vaeltamaan tanssisaleista terveyskeskuksiin. Tangoterapia - täydentää muita hoitomenetelmiä (Alzheimer, Parkinson, skitsofrenia,..) - auttaa parisuhteen ylläpitämisessä - lieventää tuskaa ja ahdistusta - parantaa fyysistä kuntoa ja koordinaatiota Kosketus Tunnetusti eräs mies paranteli noin 2000 vuotta sitten ihmisiä koskettamalla heihin. Jotkut kotimaiset lahkolaispuhujat ovat menestyksellä kaadelleet kuulijoitaan samalla menetelmällä. Äiti Amma vieraili Suomessa syksyllä 2011 ja antoi voimaa ja terveyttä halailemalla ihmisiä ja siinä ohessa keräsi pientä kolehtia järjestönsä hyväntekeväisyyteen. Maailma on täynnä tarinoita taikasauvalla koskettamisista. Jotain ihmeellistä tai selittämätöntä kai siinä kosketuksessa sitten on. Suomen aivosäätiö & al. järjesti Porthaniassa 'Tanssivat aivot' yleisöseminaarin. Suomen Tanssiterapiayhdistys ry oli ilmeisesti vahvasti myötätoteuttaja. Esitelmät ja näytetyt videoklipit olivat vakuuttavia tanssiterapian saavutuksista aivovammojen ja -sairauksien hoidossa. Kesällä 2008 Rosariossa (Argentiina) oli ensimmäinen kansainvälinen tangoterapiakonferenssi, missä paikallisten lisäksi varsinkin kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat toivat voimakkaasti esiin tangon psyykkisfysiologiset edut mm. Parkinsonin ja Alzheimarin tautien hoidoissa. Se että voi liikkua ja sulkea partnerinsa syliinsä auttaa kohottamaan potilaan tilaa merkittävästi. Tangoterapian avulla pystytään melkoisessa määrin kontrolloimaan potilaan mielialaa ja kuntoa. Kosketus, liikkuminen, säännöllinen harjoittelu ja musiikki lääkinnän lisäksi ovat kaiken hoidon perusta tässä terapiassa. Tanssin ennalta ehkäiseviä vaikutuksia myös muihin vaivoihin voi vain arvailla. Tämän tangoterapiasta tietäen minua jäi hieman kaivelemaan, miksi niin vähän varsinaiset puhujat ottivat tämän puolen asiasta esille. He korostivat enempi tuota liikkeen, toiston ja musiikin yhteisvaikutusta. Tuosta kosketuksen tärkeydestä kaiken uhallakin kerron työurani varhaisemmilta ajoilta erään kollegani nuoruuden kokemuksesta Viipurista sotien keskellä, kun kurkkumätä raivosi lapsissa ja nuorissa. Hänkin oli sairaalassa potemassa kyseistä tautia lievänä. Samassa huoneessa oli noin ehkä jo kouluikää lähetelevä tyttö, jolla kurkkumätä oli pahassa vaiheessa. Tämä pieni tyttö sanoi tälle silloin teini-ikäiselle tulevalle kollegalleni, että ota minut syliin. Tovin siinä sylissä oltuaan hän rauhoittui, nukahti ja siitä hetken päästä hengitys loppui. Mikä oli tälle kuolevalle tytölle silä hetkellä tärkein asia? On harvoja tilanteita, joissa pääsee koskettelemaan vierasta, vastakkaista sukupuolta olevaa ihmistä siten, että se olisi yleisesti hyväksyttyä. Sylitanssi tekee tästä poikkeuksen, tietenkin tanssietiketin sallimissa rajoissa. Turhaan ei lavatanssia Suomen rajojen ulkopuolella nimitetä sosiaalitanssiksi. Lavatanssissa jokainen saa olla pääosan esittäjä ja aina kahden kappaleen jälkeen jokainen on kisan voittaja eikä tarvitse kuunnella typerien tuomareiden käsikirjoitettuja arvosteluja, joiden ainoana tarkoituksena on kalastella kalliita puhelinääniä. Onnellisuus! Onnellisuuden löytäminen edellyttää, että ympärillä on toisia ihmisiä. Addikti ei toisia juuri kaipaa

4 hölkätessään kieli pitkällä roikkuen. Monet tutkimukset osoittavat, että tanssilla on monia etuja, jotka vaikuttavat suotuisasti ihmisen mielenterveyteen ja fyysiseen kuntoon. Psykiatri William Glassier kirjassaan Positive Addiction tuo esiin näitä lavatanssinylivertaisuuksia: Lavatanssi - kiihottaa aivoalueita, jotka säätelevät mielialaa ja ruumiin eri osien koordinaatioita - edistää liikemallien syntymistä ja sisäistämistä - estää masennusta vapauttamalla endorfiinejä ja onnellisuuteen liittyviä hormoneja - parantaa hermojen välitystoimintaa varsinkin jos tanssin liittyy laulu ja soitto - pienentää Alzheimerin taudin puhkeamisen todennäköisyyttä - parantaa aivojen otsalohkon aktiivisuutta, kommunikointia, muistamista sekä huomiokykyä - auttaa kaikenikäisiä lapsia työskentelemään ja ajattelemaan nopeammin ja luomaan uusia mielleyhtymiä Katseiden kohtaaminen sosiaalisessa tilanteessa on kuin lupaus lähemmästä tuttavuudesta. Kaikki lähtee aivoista. Siellä silmien välittämä kuva saattaa muuttua eroottiseksi kiihottumiseksi. Kevyt hipaisu tai kosketus voi sähköistää koko ruumiin. On ehkä hyvä muistaa, että monia satoja vuosia sitten tehdyt alastomuutta kuvaavat taideteokset olivat alkujaan pitkälti samaa, mitä nykyään tarkoitetaan pornografialla. Kun kuva tai patsas, esitti se sitten jumaluutta tai eroottisuutta, arkipäiväistyi, väljähti ja menetti alkuperäisen tehonsa, siitä tuli taidetta. Jo ensinäkeminen tanssilavalla saattaa aiheuttaa testosteronitason nousua ja synnyttää kiihottumista. Jännitteen fyysiset ilmenemismuodot tuskin jäävät usein huomaamatta. Vatsaseudun verisuonet supistuvat lisäten verenkiertoa ja tuoden vatsaan kutittavan tunteen. Tavallista on myös sydämen tykytys, hengityksen tiheneminen ja punastuminen. Myös pupillien laajeneminen on selvä merkki vastakkaisen sukupuolen vetovoimasta. Sosiaalisen jännityksen myötä yleisesti kaikki viisi aistia herkistyvät, jolloin haju-, kuulo-, kosketus-, maku- ja näköärsykkeet ovat kuvassa mukana. Tämä jännite välittyy aivoihin aktivoiden alueen, jossa kivun ja mielihyvän säätelyjärjestelmät sijaitsevat. Dopamiini avaa väliverhon, jotta kymmenet eri neurohormonit pääsevät esittämään osaansa. Jotkut hormonit sumentavat arvostelukykyämme, mikä voi olla välttämätöntä pystyäksemme ihastumaan kohteeseemme siinä määrin, ettei rakkaus pääse lopahtamaan alkumetreille tai jäämään kokonaan syttymättä. Siten ihastuminen parin muodostuksessa on ensiarvoisen tärkeää. Siinä syntyy idea, että toinen osapuoli on itselle tärkeä ja sitä kautta syntyy kestäviä siteitä toiseen osapuoleen. Tutkimusten sosiaalinen ihastuminen aiheuttaa serotoniinin laskua ja aivojen mielihyvää käsitteleville alueille tulvii dopamiinia. mikä luo mieleemme voimakkaita sidoksia mielihyvän ja sosiaalisen kohteemme välille. Aivokuvausten perusteella voidaan vahvistaa väittämä, että 'rakkaus on sokea'. Sen lisäksi, että rakastuneella mielihyvän aivoalueet kylpevät dopamiinissa, negatiivisten tunteiden ja kriittisen arvioinnin alueet ovat täysin sammuksissa. Tiivis sosiaalinen kanssakäyminen kuten lavatanssi vähentää stressiä sekä luo mielihyvän ja nautinnon tunnetta. Tämä johtuu endorfiineista, joita joskus myös onnellisuushormoneiksi nimitetään, vaikka itse asiassa ne ovat aivojen tuottamia opioideja, jotka saavat hurmoksen, hyvänolon tai uneliaisuuden kaltaisen tunnetilan. Eräs amerikkalainen tutkimus, johon osallistui ihmistä, antoi vahvaa näyttöä sille, että endorfiinit ja oksitosiinit vahvistavat myös kehomme puolustuskykyä. 10 syytä "höylätä tanssilattiaa". Eri tutkimusten mukaan tangon tanssiminen 1. parantaa liikkeen koordinaatiota, tasapainoa ja sosiaalisuutta 2. ylläpitää hyvää ryhtiä ja vähentää selkärankaongelmia 3. lieventää aggressiivisuutta, ahdistusta ja masennusta 4. polttaa kehon rasvaa ja parantaa rasvan jakaantumista kehossa 5. parantaa lihasvoimaa

5 6. hidastaa vanhenemisprosessia 7. parantaa itsetuntoa ja kehon ulkokuvaa 8. vähentää stressiä ja parantaa mielialaa 9. edistää oppimista, muistamista ja luovuutta koreografioiden kautta 10. parantaa säännöllisen harjoittelun kautta hengityskykyä ja siten pidentää ikää

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa Aistit. Aistien maailma Ympäristön havainnointi tapahtuu aistien välityksellä. Tarkkailemme aistien avulla jatkuvasti enemmän tai vähemmän tietoisesti

Lisätiedot

Musiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä

Musiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä Tarja Ketola 13.3.2017 Musiikista ja äänestä yleisesti Mitä tiedetään vaikutuksista Mitä voi itse tehdä MELU ihmisen tekemää ääntä, erityisesti sitä mitä ei pysty itse kontrolloimaan HILJAISUUS sallii

Lisätiedot

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN JOHDANNOKSI JOKA NELJÄNNELLÄ SUOMALAISELLA ON JOKIN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ MASENNUS ON YKSI KANSASAIRAUKSISTAMME MASENNUS AIHEUTTAA VIREYSTILAN

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Perseveraatiota vähentävät harjoitukset

Perseveraatiota vähentävät harjoitukset KOMMUNIKAATIO Ihmiset kommunikoivat keskenään sanallisesti ja sanattomasti. Halvauksen jälkeen potilaalla voi kasvolihasten toispuoleisesta toimimattomuudesta johtuen olla vaikeuksia sanattomassa kommunikaatiossa.

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 4.osa. Aivojen iloksi.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 4.osa. Aivojen iloksi. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 4.osa Aivojen iloksi. Aivojen aktivointi Ilo ja hyvä mieli ovat aivojen parhaita ystäviä. Meille kaikille on yksilöllistä se, miten painamme mieleen asioita.

Lisätiedot

Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen

Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen 1.10.2015 Arvot ja niiden mukaan eläminen Mitkä asiat ovat sinulle kaikista tärkeimpiä? Elätkö ja teetkö arvojesi mukaisia valintoja? Toimitko arvojesi

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Musiikki, aivot ja oppiminen. professori Minna Huotilainen Helsingin yliopisto

Musiikki, aivot ja oppiminen. professori Minna Huotilainen Helsingin yliopisto Musiikki, aivot ja oppiminen professori Minna Huotilainen Helsingin yliopisto Twitterissä: @minnahuoti Musiikki vaikuttaa nopeasti Soittaminen ja laulaminen muuttaa aivoja Musiikkiharrastuksen erityisiä

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA HYVINVOINTI JA LIIKUNTA 20.5.2016 liikuntavastaava Antti Anttonen 1.Yleistä UKK-instituutti tuottaa tutkittuja ja vaikuttavia käytäntöjä liikkumattomuuden vähentämiseen ja terveysliikunnan edistämiseen.

Lisätiedot

Liikuntaneuvonnan lähikoulutuspäivät

Liikuntaneuvonnan lähikoulutuspäivät Liikuntaneuvonnan lähikoulutuspäivät 1. ja 1.6. Biomedicum, seminaarihuone UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM 15.6.018 1 Koulutuspäivän avaus, Henna Hämäläinen,

Lisätiedot

MUSA TUNTUU Musiikkiterapeuttisia elementtejä lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn

MUSA TUNTUU Musiikkiterapeuttisia elementtejä lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn MUSA TUNTUU Musiikkiterapeuttisia elementtejä lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn 1 MUSIIKKI Vaikuttaa ihmisen kehoon ja psyykeen, neurologisiin ja fysiologisiin systeemeihin ja psyykkiseen rakenteeseen

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä.

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan...

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Jokaisessa uudessa kohtaamisessa kannamme mukanamme kehoissamme kaikkien edellisten kohtaamisten historiaa. Jako kahteen! - Ruumis

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Miehen paikka, omaishoitoa miesten näkökulmasta seminaari 8.4.2014 Tampere

Miehen paikka, omaishoitoa miesten näkökulmasta seminaari 8.4.2014 Tampere Miehen paikka, omaishoitoa miesten näkökulmasta seminaari 8.4.2014 Tampere Tarve toimia! Toiminta on yhtä tärkeää kuin ruoka ja juoma. Jokaisella tulisi olla fyysistä ja henkistä toimintaa, josta nauttii

Lisätiedot

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita Sisällys I 1 PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ 10 Psykologia tutkii ihmisen toimintaa 12 Mielen tapahtumat ja käyttäytyminen muodostavat ihmisen toiminnan Psykologian suuntaukset lähestyvät ihmistä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere Friends-ohjelma Aseman Lapset ry Workshop 5.9.2012 Tampere Mikä on FRIENDS? Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävä sekä masennusta ja ahdistusta ennaltaehkäisevä ohjelma Perustuu - kognitiivis-behavioraalisen

Lisätiedot

Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014. Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä

Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014. Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä Eloisa mieli -tutkimus/ Kommenttipuheenvuoro 25.9.2014 Marja Saarenheimo, FT, tutkija Vanhustyön keskusliitto/eloisa ikä 1 Asenteet Ilmentävät tunne- ja arvopohjaista suhtautumista johonkin sosiaaliseen

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

AIVOJUMPPA BRAIN GYM. 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu

AIVOJUMPPA BRAIN GYM. 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu AIVOJUMPPA BRAIN GYM 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu Mitä aivojumppa on? Menetelmän on kehittänyt kalifornialainen kasvatustieteiden tohtori P.E.Dennison yhdessä vaimonsa Gail

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä).

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava

Lisätiedot

Tanssiopetus varhaiskasvatuksessa.

Tanssiopetus varhaiskasvatuksessa. Tanssiopetus varhaiskasvatuksessa. «Liikkumisen ilo näkyy parhaten lapsessa. Maailman kokeminen ja ymmärtäminen edelyttää lapselta jatkuvaa liikettä,koskettamista, tuntemista,tuntemista, erottelemista

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA. Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos

HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA. Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos TOIMINTAKYVYN MERKITYS IHMISEN ELÄMÄNKULUSSA Aikuisuuden toimintakyvyn ja työkyvyn tulevaisuuden

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

Lataa Viisas vatsa - Emeran Mayer. Lataa

Lataa Viisas vatsa - Emeran Mayer. Lataa Lataa Viisas vatsa - Emeran Mayer Lataa Kirjailija: Emeran Mayer ISBN: 9789523003101 Sivumäärä: 308 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.35 Mb Kuinka suolisto ja aivot toimivat yhdessä? Terve suolisto, tasapainoinen

Lisätiedot

KOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily

KOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily KOSKETUS -tunteiden tulkki Pirkko Säily Sana koskettaa merkitsee fyysisen kontaktin luomista tai tunteisiin vetoamista Kosketuksessa on aina kyseessä vuorovaikutustapahtuma, jossa on vähintään kaksi osa

Lisätiedot

F 64. Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa

F 64. Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa F 64 Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa Yleistä... Sukupuoli-identiteettejä: Transvestiitti Mies / Nainen / intersukupuolinen Transsukupuolinen nainen/-mies Genderqueer (yl. muunsukupuolinen)

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Aivoterveysmateriaalia

Aivoterveysmateriaalia Aivoterveysmateriaalia Lapin Muistikunto -hanke 1. Aivoterveyden edistäminen 2. Muistisairaiden ja heidän lähi-ihmisten tukeminen -> muistikuntoutuksen mallintaminen ja olemassa olevien menetelmien edelleen

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

EDENNEEN PARKINSONIN TAUDIN HOITO

EDENNEEN PARKINSONIN TAUDIN HOITO EDENNEEN PARKINSONIN TAUDIN HOITO Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus, jonka oireita ovat liikkeiden hitaus, lepovapina, lihasjäykkyys ja tasapainovaikeudet. Oireet johtuvat aivojen mustan

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS Sydäntukihoitajien alueellinen koulutuspäivä 11.01.2016 Silvennoinen Tiina Seksuaaliterapeutti- ja neuvoja SEKSUAALISUUS - Mitä se on? * Seksuaalisuus liittyy kiinteästi ihmisen

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö. 1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin

Lisätiedot

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki 24.4.2018 Hengityssairaan jumppa 1. Vuorotahti hiihto käsillä + varpaille nousu seisten x10

Lisätiedot

1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu

1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu 1.Ampujan fyysinen valmennus 2. Ampujan psyykkinen valmennus 3. Valmennuksen suunnittelu Ampujan fyysinen harjoittelu Kysymys: Miksi ampujan täytyy olla fyysisesti hyvässä kunnossa? *kestääkseen lajiharjoittelua

Lisätiedot

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN!

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN! Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea ja vahvistaa vanhempia heidän hoito- ja kasvatustehtävässään jotta arki vauvan kanssa sujuisi hyvin. Valmennus toteutetaan vuorovaikutteisesti

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta

Lisätiedot

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Liikunta ja tule-sairaudet Lääketieteessä juuri millään ei ole yhtä vahva näyttö kuin liikunnan

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9. Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Positiivisten asioiden korostaminen Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Krooninen sairaus - Pitkäaikainen sairaus = muuttunut terveydentila, mikä ei korjaannu yksinkertaisella kirurgisella toimenpiteellä

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

Sisällys. Lukijalle... 11

Sisällys. Lukijalle... 11 Sisällys Lukijalle... 11 Jännitys vaarallinen vihollinen vai kesytettävissä oleva kumppani? Kun jännittää...16 Päiväkodissa...16 Eskarissa...18 Koulun alkaessa... 20 Koulussa...21 Nuoruusiässä... 23 Mitä

Lisätiedot

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Ytimenä validaatio Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja 18.05.2015 on amerikkalaisen validaatiomenetelmän pohjalta suomalaiseen hoitokulttuuriin kehitetty vuorovaikutusmenetelmä validaatio tulee englannin

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 14.11.2014

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 14.11.2014 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 14.11.2014 Tavoitteet Saada perustiedot kognitiivisesta psykoterapiasta Kokeilla kognitiivisen psykoterapian menetelmiä,

Lisätiedot

Lataa Parkinsonin tauti - Ulf Schenkmanis. Lataa

Lataa Parkinsonin tauti - Ulf Schenkmanis. Lataa Lataa Parkinsonin tauti - Ulf Schenkmanis Lataa Kirjailija: Ulf Schenkmanis ISBN: 9789510311165 Sivumäärä: 84 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.99 Mb Parkinsonin tautiin voi sairastua kuka tahansa. Vaikka

Lisätiedot

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 1 Lukuisista ikääntymisen myötä tapahtuvista muutoksista huolimatta ikääntyneet ovat terveempiä

Lisätiedot

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Hyvä arki Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista

Lisätiedot

Unelma hyvästä urheilusta

Unelma hyvästä urheilusta Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät

Lisätiedot

sairasloma-automaatti?

sairasloma-automaatti? Onko työterveyshuolto sairasloma-automaatti? HENRY FOORUMI 9.11.2010 Anja Hallberg Johtajalääkäri Diacor pähkinänkuoressa Omistaja Helsingin Diakonissalaitos Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen 12 täyden

Lisätiedot

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Marja Saarenheimo FT, psykologi, psykoterapeutti Vanhustyön keskusliitto/ Terapiahuone MielenTila Kognitiivinen psykoterapia (CBT) Aaron Beck

Lisätiedot

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen VARHAINEN VUOROVAIKUTUS KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen Varhainen vuorovaikutus on jatkumo, joka alkaa jo raskausaikana ja

Lisätiedot

Mitä rentoutuminen on?

Mitä rentoutuminen on? Rentoutuminen Fysioterapeutti Miikka Pesola Paavo Nurmi -keskus Mitä rentoutuminen on? Elimistön toiminnan ja mielen rauhoittamista - harjoitteilla Mielen ja kehon vapauttamista häiritsevistä tekijöistä

Lisätiedot

Pikkulapsen seksuaalisuus

Pikkulapsen seksuaalisuus Pikkulapsen seksuaalisuus Tunteita ja turvallisuutta Erityisasiantuntija Psykoterapeutti (YET), seksuaaliterapeutti (ET, NACS), työnohjaaja Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikka Seksuaalikehityksen tasot

Lisätiedot

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT Oikeat ruokailutottumukset Riittävä lepo Monipuolinen liikunta Miksi pitäisi liikkua? Liikunta pitää kuntoa yllä Liikkuminen on terveyden antaa mielihyvää ja toimintakyvyn kannalta ehkäisee sairauksia

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä. Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th

Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä. Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th KYYTIÄ UNIONGELMILLE -UNIRYHMÄ Tarkoitettu opiskelijoille, joilla nukahtamiseen tai nukkumiseen liittyviä ongelmia Lyhyt haastattelu

Lisätiedot

Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito

Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito Pia Laitio, kätilö, Tyks, sype-poliklinikka, rentoutusvalmennukset, Kätilön kammari / synnytyspelon hoito Naisen Kipu 13.3 2014. Kokonaiskivun muodostuminen

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala Fyysinen kunto Terveystieto Anne Partala Miksi liikuntaa? Keho voi hyvin Aivot voivat hyvin Mieliala pysyy hyvänä Keho ja mieli tasapainottuu Liikunta tuo tyydytystä Yksi hyvinvoinnin peruspilari Ihminen

Lisätiedot

Työn ja vapaa-ajan tasapaino. Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015

Työn ja vapaa-ajan tasapaino. Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015 Työn ja vapaa-ajan tasapaino Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015 Määrittele tasapaino! Työn ja vapaa-ajan tasapainon saavuttamiseksi ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, joka sopisi jokaisen tilanteeseen.

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 22.5.2017 Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaudet Suomessa Lähes 193 000 muistisairasta ihmistä 14 500 uutta sairastunutta vuosittain 7 000

Lisätiedot

Avaimia iloiseen äijäliikuntaan! Liikunta ei ole tärkeää, se on ELINTÄRKEÄÄ 4/19/2013. Suomalaisten onnellisuus ei riipu tulo- ja koulutustasosta,

Avaimia iloiseen äijäliikuntaan! Liikunta ei ole tärkeää, se on ELINTÄRKEÄÄ 4/19/2013. Suomalaisten onnellisuus ei riipu tulo- ja koulutustasosta, Avaimia iloiseen äijäliikuntaan! Suomalaisten onnellisuus ei riipu tulo- ja koulutustasosta, vaan liikunnan määrästä ja ruokavalion terveellisyydestä. Liikkuvat Koen terveyteni hyväksi 8% 29 % Olen tyytyväinen

Lisätiedot

Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT?

Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT? SISÄLLYS I IHMINEN KÄSITTELEE JATKUVASTI TIETOA 10 1 Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä 12 Ympäristöön sopeudutaan kognitiivisten toimintojen avulla Kaikki asiat eivät tule tietoisuuteen

Lisätiedot

Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki

Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki näkökulmia pienten pedagogiikkaan Kirsi Järvinen, LTO, työnohjaaja, Peda8eto Oy kirsi.jarvinen@peda8eto.fi Kirsi Järvinen Lahti 19.5.2015 Leikki, läsnäolo ja kohtaaminen

Lisätiedot

Miten mielenterveyttä vahvistetaan?

Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Psyykkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Arjen rytmitys. Kuormitus ei ohita voimavaroja. Rasitus vs. lepo. Monipuolinen ravinto

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt

Lisätiedot

Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala

Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia 9.3.2017 Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala Sisältö: 1) Liikunnan vaikutus hyvinvointiin 2) Istumisen haitallisuus 3) Hyvä

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Työkyky, terveys ja hyvinvointi

Työkyky, terveys ja hyvinvointi Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,

Lisätiedot

Mielenterveysbarometri 2015

Mielenterveysbarometri 2015 Sakari Nurmela TNS Gallup Oy Tutkimuksen tavoitteena: selvittää mielenterveyskuntoutujien arkipäivään liittyviä asioita ja ongelmia, tutkia käsityksiä mielenterveyskuntoutujista ja mielenterveysongelmista,

Lisätiedot

Hyvä vuorovaikutus muistisairautta sairastavan kanssa. Arja Isola professori emerita Oulun yliopisto. 11/04/2014 Arja Isola 1

Hyvä vuorovaikutus muistisairautta sairastavan kanssa. Arja Isola professori emerita Oulun yliopisto. 11/04/2014 Arja Isola 1 Hyvä vuorovaikutus muistisairautta sairastavan kanssa Arja Isola professori emerita Oulun yliopisto 11/04/2014 Arja Isola 1 Välittäminen Välittäminen! Mitä se merkitsee? 1. Toisistamme välittäminen 2.

Lisätiedot

Lantioalueenkivut, akupunktiosta apua? 25.9.2015 Fysioterapeutti Maija Häärä Fysios

Lantioalueenkivut, akupunktiosta apua? 25.9.2015 Fysioterapeutti Maija Häärä Fysios Lantioalueenkivut, akupunktiosta apua? 25.9.2015 Fysioterapeutti Maija Häärä Fysios Taustaa Lääkintävoimistelijan tutkinto 1986, elv 1994, fysioterapeutti 1995, akupunktiotutkinto Singapore 2006, FYSIN

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

Mielekästä ikääntymistä

Mielekästä ikääntymistä Mielekästä ikääntymistä Koko kylä huolehtii vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Psykologi Mervi Fadjukov Alueelliset mielenterveys-ja päihdepalvelut PHHYKY 20.3.2019 Vanhuus yksi elämänvaihe Yksilöllinen

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Sodankylä Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Kotihoidon palveluohjaaja, muistihoitaja Tuula Kettunen 17.2.2014 2014 DEMENTIAINDEKSI Sodankylässä geriatri 2005 2013, muistineuvolatoiminta aloitettiin

Lisätiedot

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO Mirja Koivunen ylilääkäri yleislääketieteen erikoislääkäri palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos ARVOKAS = arvostusta ja

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

pyöräile keinu kiipeile kokeile innostu hallitse!

pyöräile keinu kiipeile kokeile innostu hallitse! pyöräile keinu kiipeile kokeile innostu hallitse! LUKIJALLE Varhaislapsuus on kallisarvoista oppimisen ja kehityksen aikaa. Lapsi oppii leikkimällä, liikkumalla, peuhaamalla, tutkimalla ja kokeilemalla.

Lisätiedot