JÄSENLEHTI 2015 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET 4 JÄSENESITTELY 5 TALKOILLA TULOKSIIN 6 VUOSIKOOSTE HÄMEEN URHEILURATSASTAJAT RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENLEHTI 2015 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET 4 JÄSENESITTELY 5 TALKOILLA TULOKSIIN 6 VUOSIKOOSTE 2015 7 HÄMEEN URHEILURATSASTAJAT RY"

Transkriptio

1 JÄSENLEHTI 2015

2 JÄSENLEHTI 2015 HÄMEEN URHEILURATSASTAJAT RY S I S Ä L L Y S PUHEENJOHTAJAN TERVEISET 4 JÄSENESITTELY 5 TALKOILLA TULOKSIIN 6 VUOSIKOOSTE KANSIKUVA & TAITTO: RILLA LAINE 3

3 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET VUODEN PONIHAMSTRAAJA TEKSTI: MAIJU HUITTINEN KUVA: RILLA LAINE TEKSTI: ESSI HURJANEN KUVA: RILLA LAINE Taas on vuosi vierähtänyt ja uusi aluillaan! HURjan toinen kokonainen toimintavuosi 2015 sisälsi huikean määrän toimintaa, kilpailuita, valmennuksia, tapahtumia ja retkiä, joita ei olisi saatu aikaan ilman ahkeria vapaaehtoisia! Suuri kiitos koko vuoden uurastuksesta kuuluu niin hallituksen jäsenille kuin muullekin reippaalle talkooväelle. Ratsastusseuran, ja erityisesti aktiivisen kilpailutoiminnan pyörittämiseen tarvitaan suuri joukko vapaaehtoisvoimia, ja kaikki tekevät tätä työtä rakkaudesta lajiin, omien töidensä, opiskeluidensa ja muiden harrastustensa lomassa. Tärkeä rooli on toki myös kaikilla teillä seuran jäsenillä, ilman teitä ei olisi seuraakaan. Kiitokset siis omasta puolestani kaikille menneestä vuodesta ja tervetuloa mukaan uuteen toimikauteen kanssamme! Uusi toimikausi aloitetaan HURjassa hieman uudistetulla hallituksen kokoonpanolla. Saimme syyskokouksessa riveihimme kaksi uutta jäsentä ja rooleja myös jaettiin uudelleen entisten jäsenten kesken. Tällä porukalla on hyvä lähteä rakentamaan aina vain parempaa ja toimivampaa ratsastusseuraa ja kehittää sen toimintaa entistä jäsenystävällisemmäksi, sillä seura on olemassa jäseniään varten, eivätkä jäsenet seuraa varten! Olemme hallituksessa aina valmiita kuuntelemaan ja ottamaan vastaan toivomuksia ja vinkkejä toiminnan kehittämiseksi, sillä jokainen seuran jäsen ja hänen mielipiteensä on yhtä tärkeä, oli hänen roolinsa sitten mikä hyvänsä. Uskon, että tästä vuodesta on tulossa yksi parhaista, ja yhdessä tekemällä ja muita huomioimalla onnistumme siinä varmasti! Avoimin mielin kohti tulevaa, vanhasta oppien ja uutta odottaen! Maiju Olen Essi Hurjanen, 17-vuotias kahden ponin omistaja. Toinen ponini on 10-vuotias shetlanninponiruuna Simo ja toinen 14-vuotias welsh part-bred tamma Ninja. Toimin Hämeen Urheiluratsastajien hallituksessa kilpailuvastaavana ja olen perustajajäsen. on ollut ehdottomasti keväällä Riihimäen estekisat sekä syksyllä useat sijoitukset kouluratsastuksen puolella. Kouluratsastus ei ole ikinä tuntunut omalta lajilta, mutta tänä vuonna löysimme Ninjan kanssa yhteisen sävelen myös kouluratsastuksen puolella. Simon kanssa huippuhetki on ollut Forssassa koulukisat, sekä ihanat yhteiset maastoretket. Miten päädyit kahden ponin ostoon vuoden sisällä? Ensi vuoden tavoitteena on Ninjan kanssa kilpailla 2-tasolla ja saada siistejä ja puhtaita 100cm ratoja alle, sekä koulupuolella siirtyä vaativampiin ohjelmiin. Olin haaveillut omasta ponista jo monta vuotta ja viime vuoden joulukuussa minulle tuli mahdollisuus ostaa Simo. Ninjan ostin heinäkuussa ja molempien ponien osto tapahtui melko nopeasti ja sen enempää aikailematta. Kumpi kiinnostaa enemmän, koulu- vai esteratsastus ja miksi? Miten sovitat koulunkäynnin ja kahden hevosen hoidon yhteen? Esteratsastus ehdottomasti. Siinä vaan on sitä jotain, ehkä vauhti ja esteiden korkeus on se mikä esteratsastuksessa kiehtoo eniten. Koulunkäynti ei ainakaan tällä hetkellä vie paljoa aikaa, yleensä olen koulussa 8-16 jonka jälkeen lähden kodin kautta tallille ja tallilta tulen kotiin yhdeksän aikoihin illalla. Välillä arki vaatii aika paljon aikataulujen suunnittelua ja joustamista. Ketkä mahdollistavat harrastuksesi? Vanhemmat, isovanhemmat, valmentajani Tanja sekä siskoni Ida, joka on kuskannut meitä kisoihin ympäri Etelä-Suomea. Ensi vuoden tavoitteet ja tämän vuoden huippuhetket? Tämän vuoden huippuhetkiä Ninjan kanssa 4 5

4 TALKOILLA TULOKSIIN! HURJAA TOIMINTAA KAUDELLA 2015 TEKSTI: SATU VALKAS KUVA: RILLA LAINE TEKSTI: IDA HURJANEN KUVAT: RILLA LAINE päivänä on ollut talkoot kilpailun järjestelyjen valmistelemiseksi. Myös kilpailupäivänä tarvitaan paljon talkooväkeä toimihenkilöiksi, jotta kilpailut etenisivät mahdollisimman sujuvasti. Urheiluseurojen kantava voima ovat sen aktiiviset jäsenet, jotka ovat valmiita antamaan oman panoksensa yhteisen seuran hyväksi. Vuoden 2015 aikana HURja järjesti kahdet isommat yhteistalkoot West Wind Ranchillä, joissa saatiin paljon näkyvää muutosta aikaiseksi. Näihin talkoisiin ja toimihenkilötehtäviin on osallistunut vaihtelevasti seuran jäseniä, mutta jokaisen panos on ollut erittäin tärkeä. Seuratoiminnassa käy usein helposti niin, että tietyt ihmiset ottavat aina hoitaakseen samat tehtävät, koska kokemuksen kautta se sujuu heiltä jo rutiinilla. Kannustaisin kuitenkin kaikkia ottamaan rohkeasti osaa seurassa tapahtuviin isompiin ja pienempiin yhteisiin toimiin. Uusia tehtäviä ja toimia kokeilemalla jokainen voi oppia jotain uutta ja samalla tuo tärkeän työpanoksen seuratoiminnalle. Keväällä osallistuimme viime vuoden tapaan kansalliseen talkoopäivään ja syystalkoot pidettiin Talkoopäivien aikana tehtiin erilaisia kunnostus- ja siistimistöitä tallin ympäristössä sekä tallissa sisällä. Viime vuonna suurin urakka oli kentän aitojen uusiminen ja tänä vuonna lautateemaa jatkettiin. Uusi laudoitus tehtiin pihattoon ja myös muihin lautatarhoihin ja nyt ne hohtavat hienosti puhtoisen valkoisina. Ainakin jonkin aikaa... Seuraavalla toimintakaudella HURja aikoo jatkaa aktiivista kilpailutoimintaa ja tarjoaa myös muuta mukavaa yhteistä tekemistä jäsenilleen. Toivottavasti näemme monia teistä jäsenistä HURjan tulevissa tapahtumissa! Talkoissa myös aitan parveke uudistettiin, tallia maalailtiin, estevarasto siivottiin kilpailukanslian ja buffetin käyttöön sekä tarhoja ja tallin sisätiloja siivottiin. Myös puita kaadettiin tontilta ja pihapiirin yleisilmettä siistittiin. Näiden isompien talkoiden lisäksi aina kilpailuja edeltävänä 6 TAMMIKUU valokuvasuunnistusta sekä herkkuja notkuva buffet ja arpajaiset. Kokoonnuimme ensimmäisiä kertoja uuden hallituksen kesken ja jaoimme jokaisella omat nimikkeet sekä vastuualueet Järjestimme yhteistyössä Forssan Ratsastajien kanssa Carl-Harry Freyn valmentamaan esteitä West Wind Ranchille. Saimme kasaan useammankin ryhmän ja monet tuntilaiset uskaltautuivat ensi kertaa mukaan. HALLITUS 2015 Maiju Huittinen, puheenjohtaja Ida Hurjanen, varapuheenjohtaja Essi Hurjanen, kilpailuvastaava Mari Sääksi, buffet vastaava Satu Valkas, rahastonhoitaja Henna Hännikäinen, sihteeri Rilla Laine, varajäsen, internetvastaava Samana päivänä valmennusten päätyttyä lastasimme Simon ja Letun traileriin ja lähdimme vetämään ponitalutusta Forssan Paavolaan, jossa monet lapset saivat ensikosketuksen ponien satuloista Suvi Lankinen alkoi vetämään tiistaiiltaisin pilatesta Tammelassa Manttaalin tiloissa Lähdimme jälleen HURjan nimissä talutusratsastuskeikalle, tällä kertaa Forssan Vieremään, Mäkilammin rannalle. Muutamille lapsille olivat Lettu ja Simo ponit jo tulleet tutuiksi edellisiltä talutusreissuilta. HELMIKUU Toimintamme ponkaisi käyntiin jo melkein perinteeksi muodostuneen laskiaisriehan voimin. Yleisöä viihdyttivät jälleen Simo- ja Lettuponit irtohypytys showllaan, sekä hieman vakavamielisemmissä merkeissä esitettiin kouluratsastuskatrilli tähtinään Paavo ja Ninja omistajineen. Yleisölle oli näytösten jälkeen myös muuta ohjelmaa, mm. talutusratsastusta, arpajaisia, tietovisoja ja MAALISKUU Starttasi tämän vuoden kilpailutoiminta maneesissa pidetyillä koulukisoilla. Lähtöjä kertyi 15kpl ja tuomarina toimi Outi Laaksonen Järjestimme myöskin vuoden ensimmäiset estekisat, nämäkin maneesissa. 7

5 Tuomarina toimi Mirva Happonen ja lähtöjä oli 16kpl. HUHTIKUU Tampereen Hevoset -messuille kyyditsimme halukkaat seuralaiset bussikuljetuksella yhteistyössä Forssan Ratsastajien kanssa. Retkelle osallistui 19 henkeä ja kotiin palattiin kädet täynnä ostoksia ja lompakot entistä litteämpinä West Wind Ranchilla pidimme sääntömääräisen kevätkokouksen. Hallituksen kokoonpano muuttui hieman, Hennan jäädessä pois toiminnasta sekä Marketta Rinteen ottaessa hänen paikkansa sihteerin pestissä. Kokouksen jälkeen puheenjohtaja Maiju Huittinen piti kilpailusääntökoulutuksen tuntilaisille ja muille kisaamisesta kiinnostuneille. TOUKOKUU.. oli ehdottomasti toimintakautemme vilkkain kuukausi: 3.5. Järjestimme vappuriehan. Päivä alkoi estekisalla jossa mittelöi Essi Hurjanen ponillaan Mea Halosta ja hänen keppihevostaan vastaan. Keppihevonen osoittautui ketterämmäksi ratsuksi tällä kertaa ja vei voiton 3-0. Tiina Saarni esitteli westernratsastusta ja erityisesti trail -tehtäviä suomenhevosruuna Vara-Purjeen kanssa. Muutakin ohjelmaa oli jälleen tarjolla yleisölle, perheen pienimmät pääsivät ratsastamaan puomiesteradan joko ponilla tai keppihevosella ja kaikille osallistuneille jaettiin ruusukkeet palkinnoiksi. Jenny ja Reetta tekivät kasvomaalauksia, Mari ja Jari hoitivat buffettia sekä arpajaisia. Tapahtuma päätettiin munkinsyöntikisalla Helatorstaina järjestimme estekisat ulkokentällä. Lähtöjä kertyi 22kpl ja Mirva Happonen tuomaroi jälleen Vietettiin kansainvälistä talkoopäivää West Wind Ranchilla, tätäkin voisi kutsua jo perinteeksi. Talkooväki jaksoi pakertaa kellon ympäri työntouhussa, liekö hyvällä yhteishengellä ja virvokkeilla ollut hieman osuutta asiaan Kaukjärvellä, Forssan ratsastajien tallilla pidimme ensimmäiset yhteistyökisamme kouluratsastuksen parissa. Toimihenkilöitä piisasi, lähtöjä kertyi 34kpl ja tuomarina toimi Outi Laaksonen. Saman päivän illaksi olimme varanneet Rehtijärveltä Lammin Kirmu -mökin jossa vietimme seuralaisten kanssa nauruntäyteistä iltaa saunoen, syöden ja juoden, sekä taidettiin muutamat mölkkyja tikkakilpailutkin illan aikana käydä. Jätettäköön kuitenkin mainitsematta kuinka monet tikat tuli viskottua puskiin ja metsään, milloin taitojen ja milloin hermojen loputtua. Tarkkuuspelit eivät vain ole kaikkia varten.. KESÄKUU 3.6. Järjestimme iltakisat kouluratsastuksen merkeissä. Koko ilta jännitettiin osuuko ukkosmyrsky kohdalle. Tuomarina toimi Marja Tetri-Rantanen ja lähtöjä kertyi 17 kpl. Illan aikana yleisömme sai nauttia buffetin antimista ja hevostavarakirpputorista. Illan päätteeksi taivas kirjaimellisesti repesi ja viimeisen luokan ratsastajat sekä toimihenkilöt saivat vettä päälleen kuin saavista kaatamalla Eerika Tausa siskonsa Mari Sääksen kanssa järjestivät hätäensiapukoulutuksen Forssan SPR:n tiloissa. Illan aikana keskityttiin erityisesti hevosten seurassa sattuviin mahdollisiin tapaturmiin, niiden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Koulutukseen osallistui 15 henkeä ja vietimme oikein hauskan kesäillan toisiamme kylkiasentoihin väännellen ja painesiteitä käärien Järjestimme estekisat joista tuli kauden suurimmat ja menestyksekkäimmät kisamme. Lähtöjä kertyi peräti 61kpl. Saimme erittäin paljon positiivista palautetta hyvin järjestetyistä kisoista sekä hyväntuulisista toimihenkilöistä. Tuomarina toimi jälleen tuttu ja turvallinen Mirva Happonen. HEINÄKUU Tuimme seuran jäseniä valmennustuella Minna Kauppisen valmentaessa West Wind Ranchilla kouluratsastuksen parissa Järjestimme retken huvipuistoon Linnanmäelle yhteiskyydityksellä, ja saimme mukaan useita seuran ulkopuolisia nuoria. Retkellä mukana oli 12 henkilöä ja päivä kului mukavasti mitä kummallisimmissa kieputtimissa keikkuen ja kiljuen. ELOKUU Elokuussa vietimme hallituksen kesken ansaittua kesälomaa ja pidimme toimintavapaan kuukauden akkuja lataillen. SYYSKUU Vuorossa oli jälleen estekisat joissa lähtöjä oli 25kpl ja tuomarina Mirva Happonen. Sateisen loppukesän vuoksi saimme hieman raapia päitämme jotta saimme turvallisen esteradan rakennettua, mutta huolellisella suunnittelulla ja ratsukoita informoimalla pohjan mahdollisesta pehmeydestä saimme vedettyä kisapäivän läpi ongelmitta Syksyn talkoopäivä, jolloin pakerrettiin jälleen kellon ympäri töitä tehden hyvässä seurassa. LOKAKUU..vietettiin valmentautumisten merkeissä ja jäsenien valmennuksia tukien: Minna Kauppisen kouluvalmennuspäivä Carl-Harry Freyn estevalmennuspäivä MARRASKUU Minna Kauppinen saapui jälleen West Wind Ranchille kouluvalmentamaan ja samalla oli oiva tilaisuus valmistautua seuraavan päivän koulukisoihin Vuoden viimeiset koulukisat järjestettiin maneesissa. Tuomarina toimi Marja Tetri-Rantanen, lähtöjä kertyi 15kpl ja kisoihin osallistui ennätysmäärä tuntilaisia Vuoden viimeiset estekisat pidettiin Forssan Ratsastajien talkoolaisten apuvoimin maneesissa Mirva Happosen tuomaroidessa ja lähtöjä kertyi 13kpl Päätimme toimintakautemme Forssan Vesihelmessä järjestetyillä pikkujouluilla. Aloitimme illan sääntömääräisellä syyskokouksella jossa kävimme läpi mennyttä vuotta ja kuuntelimme jäsentemme toiveita tulevaa kautta varten. Myös hallituksen kokoonpanoa uudistettiin ja saimme uusia jäseniä hallituksen riveihin. Kun muodollisuuden oli saatu hoidettua alta pois, palkittiin HURja CUPissa ja rankingissa sijoittuneet ratsastajat: HURJA CUP KOULU: 1. Essi Hurjanen (10p) 2. Sofia Vesa (6p) 3. Satu Valkas (5p) 4. Reetta Ahokas (4p) 5. Maiju Huittinen (3p) 6. Mari Alitalo (2p) - Mea Nieminen (2p) 8. Jenny Sääksi (1p) - Marketta Rinne (1p) - Suvi Lankinen (1p) HURJA CUP ESTE: 1. Essi Hurjanen (11 p) - Sofia Vesa (11p) 3. Reetta Ahokas (9p) 4. Jenny Sääksi (8p) 5. Maiju Huittinen (7p) 6. Julia Grön (6p) 7. Satu Valkas (4p) - Kerttu Suominen (4p) 9. Mea Halonen (3p) - Jessika Hakamäki (3p) 11. Ida Hurjanen (2p) - Amanda Grön (2p) 13. Satu Ervasti (1p)

6 RANKING KOULU: 1. Essi Hurjanen (10p) 2. Satu Valkas (6p) RANKING ESTE: 1. Essi Hurjanen (7p) - Jenny Sääksi (7p) 3. Reetta Ahokas (6p) 4. Satu Valkas (3p) Jaoimme myös kunniamainintoja ja nimityksiä jäsenillemme: VUODEN 2015 Sofia Vesa Mia Paassilta Suvi Lankinen Rilla Laine Essi Hurjanen Marja-Leena Manderoos Jenny Sääksi Ida Hurjanen Vivica Virtanen HOSULI KEHITTYJÄ LIIKUTTAJA MUTAKAKKU PONIHAMSTERI TALKOOLAINEN TSEMPPARI ROHKELIKKO TULOKAS Ilta jatkui saunoen ja uiden, hyvästä ruuasta ja juomasta, sekä rennosta yhdessäolosta nauttien. JOULUKUU Joulukuussa kokoonnuimme vielä ensimmäistä kertaa uuden hallituksen kesken, jaoimme kaikille vastuualueet sekä suunnittelimme tulevaa toimikautta. Hallituksen kokoonpano vuonna 2016 Maiju Huittinen, puheenjohtaja Ida Hurjanen, sihteeri Marketta Rinne, varapuheenjohtaja Essi Hurjanen, kilpailuvastaava Mari Sääksi, buffet vastaava Rilla Laine, internetvastaava Titta Vesala, rahastonhoitaja Satu Valkas, varajäsen Janika Hakamäki, varajäsen Haluamme kiittää kaikkia toimintaamme kaudella 2015 osallistuneita. On ollut mahtavaa, että olemme jälleen saaneet kasvatettua niin jäsenmääräämme, toimintamme laajuutta kuin seuramme tunnettavuutta alueellamme. Kiitos kaikille sponsoreille, talkooväelle, kärsiville omaisille ja jäsenillemme. Erityiskiitos vielä koko hallituksen väelle ja heidän perheilleen kuluneen toimintakauden eteen paiskitusta työstä. Yhteistyössä on voimaa. Onnea ja menestystä kaudelle 2016! Ida 10 11

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

JÄSENLEHTI 2014 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET 4 JÄSENESITTELY 5 TALKOILUA - YHDESSÄ JA ERIKSEEN 6 KISAKOOSTE 2014 8 VUODEN TAPAHTUMIA 10

JÄSENLEHTI 2014 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET 4 JÄSENESITTELY 5 TALKOILUA - YHDESSÄ JA ERIKSEEN 6 KISAKOOSTE 2014 8 VUODEN TAPAHTUMIA 10 JÄSENLEHTI 2014 JÄSENLEHTI 2014 HÄMEEN URHEILURATSASTAJAT RY S I S Ä L L Y S PUHEENJOHTAJAN TERVEISET 4 JÄSENESITTELY 5 TALKOILUA - YHDESSÄ JA ERIKSEEN 6 KISAKOOSTE 2014 8 VUODEN TAPAHTUMIA 10 LASKIAISRIEHA

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki

JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki Sivu 1 / 5 HALLINNOLLINEN TOIMINTA Seuran hallitus vuonna 2014: JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki Peltoniemi Juha, puheenjohtaja Jokinen Niina, sihteeri Kokko Henna

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 2009 Toimintakertomus 2009 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seura perustettiin vuonna 1990 ja rekisteröitiin

Lisätiedot

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019

Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2019! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroilla on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Penny & Friends -

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Penny & Friends kilpailusäännöt 2018 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroille on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Renny & Friends -

Lisätiedot

Ratsastusseura Kopse Ry 31.5.2015 Toimintalinja 2015. Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja

Ratsastusseura Kopse Ry 31.5.2015 Toimintalinja 2015. Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja Ratsastusseura Kopse Ry Toimintalinja 1 Johdanto Seuramme valittiin Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisvalmennukseen syksyllä 2014. Tämän seurauksena teimme toimintalinjan luomaan selkeyttä seuran

Lisätiedot

Hippodome, Sakun Talli ja Uudenmaan Hevosurheilijat (UHU) järjestävät. Su 30.5.2010 alkaen klo 10.00 Sakun Tallilla Rusutjärvellä (Rusutjärventie 225)

Hippodome, Sakun Talli ja Uudenmaan Hevosurheilijat (UHU) järjestävät. Su 30.5.2010 alkaen klo 10.00 Sakun Tallilla Rusutjärvellä (Rusutjärventie 225) 1 JÄSENTIEDOTE 1/2010 Hippodome, Sakun Talli ja Uudenmaan Hevosurheilijat (UHU) järjestävät Su 30.5.2010 alkaen klo 10.00 Sakun Tallilla Rusutjärvellä (Rusutjärventie 225) mahtavaa menoa ja meininkiä.

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Toimintalinja. Sivu 1

Toimintalinja. Sivu 1 Toimintalinja Sivu 1 Tämä toimintalinja on tehty palvelemaan Mäntän Ratsastajien seuratoimintaa, tukemaan seuratoiminnan raameja, antamaan seuratoiminnalle suuntaa sekä laatua. Toimintalinjaa päivitetään

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

Puheenjohtaja Johanna Catani avasi kokouksen.

Puheenjohtaja Johanna Catani avasi kokouksen. KyIF Pöytäkirja Ratsastusjaos 29.8.2007 KyIF:n ratsastusjaoksen hallituksen kokous Aika: keskiviikko 29.8.2007 Paikka: Wiknerin tallin saluuna Läsnä: Jonna Catani puheenjohtaja Päivi Manninen kokouksen

Lisätiedot

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi /7/7 Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 00, 0 % 80,0 % 60,0 %,6 % 0,0 %, % 0,0 % 0,0 % 7,9 % 7,9 %,6 %,6 % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.86)

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 18.4.2016 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2016 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA

Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA 1. YLEISTÄ TOIMINTALINJASTA 2. VISIO 3. ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET 4. TOIMINNAN TAVOITTEET 5. KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET 6. ORGANISAATIO JA VASTUUNJAKO

Lisätiedot

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen Myllyn Ratsukot ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosi 2014 oli seuran ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Seuran toiminnan tavoitteena on edistää ratsastusurheilua ja muuta siihen liittyvää toimintaa siten,

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. Yleistä Toimintavuosi 2011 on Kurikan Ratsastajat ry:n kahdeksastoista toimintavuosi. Kurikan Ratsastajat on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 23.1.2014 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2014 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy 1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy Avoin nuorille 4-7-vuotiaille hevosille ja poneille: Youngster Trophy Sarjakilpailusäännöt

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Ratsastusseura Majoran ry Perustettu 1989 Kotipaikka Espoo TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Johdanto Ratsastusseura Majoranin toiminta jatkui vilkkaana vuoden 2008. Seuran perusajatus on pysynyt perustamisesta

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Uudessa kisamuodossa hyödynnetään Ratsastajainliiton merkkisuoritusten ratapohjia. Samalla oppilailla on mahdollisuus suorittaa hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Lisätiedot

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Ohjelma: Ranking pokaalien jako All around komitea 2017 Lisäykset lajisääntöihin vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Kauden 2018 kilpailut 2018 komitean jäsenet

Lisätiedot

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos Oulunsalon Ratsastajat OUSA cup este 2017, 4. osakilpailu Esteratsastuksen 1- tason Drive-in rataharjoitukset 14.10.2017 Kisainfo 14.10.2017 Kilpailut ratsastetaan hiekkapohjaisessa maneesissa. Verryttely

Lisätiedot

FF Dressage Team 2014

FF Dressage Team 2014 FF Dressage Team 2014 Kouluratsastus joukkuelajina Kouluratsastus on ratsastuslaji, jossa ratsukko eli hevosen ja ratsastajan yhdistelmä pyrkii suorittamaan sileällä radalla ennalta määrätyt liikesarjat

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 YLEISTÄ Seuran hallituksen puheenjohtajana on toiminut 16.3.2011 alkaen Johanna Höglund (9/9). Hallituksen jäsenet ovat Katarina Fellman (varapuheenjohtaja, jäsensihteeri) (8/9),

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 1. YLEISKATSAUS VUODEN 2014 TOIMINTAAN Kymijoen Ratsastajat ry:n (vuoteen 2006 asti Ratsastusseura Hirnakat ry) tarkoituksena on edistää ratsastusharrastusta

Lisätiedot

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2012

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2012 KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2012 1. YLEISKATSAUS VUODEN 2012 TOIMINTAAN Kymijoen Ratsastajat ry:n (vuoteen 2006 asti Ratsastusseura Hirnakat ry) tarkoituksena on edistää ratsastusharrastusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

KIMITOÖNS RYTTARE RF

KIMITOÖNS RYTTARE RF KIMITOÖNS RYTTARE RF KEMIÖNSAAREN RATSASTAJAT RY ÅRSBERÄTTELSE TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon

Lisätiedot

REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY.

REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. VUOSIKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. HALLITUKSEN KOKOONPANO: Raimo Saarela, puheenjohtaja Pirkko Hanhineva, sihteeri Tapani Saartoala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

SRL Häme kevättapaaminen 2019

SRL Häme kevättapaaminen 2019 SRL Häme kevättapaaminen 2019 Tervetuloa! Alkusanat Marissa Henttinen, SRL Hämeen aluejaoston pj Potkua Pirkanmaalle hanke esittäytyy Tiina Brandt, projektipäällikkö Liiton terveiset Petri Pesonen, SRL

Lisätiedot

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos"

Muistutus yleisölle ja kilpailijoille : Liikuthan rauhallisesti tallin ja katsomon alueella. Muista turvallisuus kohdatessasi ratsukon, kiitos Oulunsalon Ratsastajat OUSA cup este 2017, 3. osakilpailu Esteratsastuksen 1- tason rataharjoitukset 16.9.2017 Kisainfo 16.9.2017 Kilpailut ratsastetaan hiekkapohjaisessa maneesissa. Verryttely tapahtuu

Lisätiedot

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille:

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille: 1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Silver Dressage Rider Trophy SilverJumping Rider Trophy Avoin kaikille: Gold Dressage Rider Trophy Gold Jumping

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

VESILAHDEN RATSASTAJAT RY - VUOSIKERTOMUS 2005

VESILAHDEN RATSASTAJAT RY - VUOSIKERTOMUS 2005 Vuosikertomus 2005 VESILAHDEN RATSASTAJAT RY - VUOSIKERTOMUS 2005 YLEISTÄ...3 HALLITUS...3 KOKOUSTOIMINTA...3 TIEDOTUS JA SUHDETOIMINTA...4 RETKET JA TAPAHTUMAT...4 PALKITSEMISET...5 KILPAILUTOIMINTA...7

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 (7) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. Yleistä Vuosi 2013 oli Husaariratsastajat ry:n 42. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 37. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 374 jäsentä, joista

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu 2012. Jee, kesä lähestyy!

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu 2012. Jee, kesä lähestyy! Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, toukokuu 2012 Jee, kesä lähestyy!...ja samalla kaikenlaiset kivat tapahtumat! Myllykylässä on kisakausi käynnistynyt junnujen järjestämillä estekisoilla ja nyt jännitetään,

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

Halloween kouluratsastuskilpailu

Halloween kouluratsastuskilpailu Oulunsalon Ratsastajat ry. OUSA Cup 2017 koulu, 4. osakilpailu 1.tason harjoitustasonkouluratsastuskilpailut Tuomari: Petri Lopakka Kilpailujen johtaja: Jaana Karjalainen, Linda Ervasti ja Tuija Halloween

Lisätiedot

* Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia

* Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia * Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia Jäsentiedote 2/2004 Johtokunnan yhteystiedot Sanna Ahonen 040-7459360 puheenjohtaja ahonen_sanna@hotmail.com valmennusvastaava Maria

Lisätiedot

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista Helsinki International

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 1. YLEISTÄ / Borgå Mustang rf on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseura ja kuuluu jäsenenä myös Etelä-Suomen Ratsastusjaostoon (ESRA). Seura toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Vuosikertomus 2012. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2012. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2012 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Kokoustoiminta... 4 Tapahtumia vuonna 2012...

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 päivitetty 2.6.. Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. Yleistä Vuosi 2014 oli Husaariratsastajat ry:n 43. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 38. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 322 jäsentä, joista senioreita

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

European Breeding Event Finland tapahtuman kuvasatoa

European Breeding Event Finland tapahtuman kuvasatoa European Breeding Event Finland tapahtuman kuvasatoa Suomen Trakehnerhevosyhdistys ry osallistui yhdessä Hannover- ja Oldenburg-yhdistysten kanssa ensimmäisen kasvattajille tarkoitetun arvostelu-, kantakirjaus-

Lisätiedot

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen.

Mitä uutta hevosalalla -tapahtumaan Vierumäellä osallistuvat Marja Nuuttila, Antero Salja ja Marissa Henttinen. ALUEJAOSTON KOKOUS 7/2017 Aika 31.10.2017 kello 18.00 20.00 Paikka Aapiskukko Pälkäne Läsnä Marja Nuuttila 7(7) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 7(7) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot Toimintasuunitelma 2015 Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet Kouvolan Ratsastajat ry edustaa Kaakkois-Suomen alueen ratsastusurheilua. Seuran toiminnan tarkoituksena on tehdä seuran toimialueella

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Kisan päivämäärä & kellonaika:

Kisan päivämäärä & kellonaika: ESTEKISA Kisan päivämäärä & kellonaika: Ilmoittautumisohjeet: Kisaan voivat osallistua kaikki korkeintaan 18-vuotiaat ratsastajat, joilla ei ole sijoituksia aluetason este- tai kenttäratsastuskisoista.

Lisätiedot

Palkintojenjako n. klo 12.10. www.ponikoulu.fi/pora

Palkintojenjako n. klo 12.10. www.ponikoulu.fi/pora HIPPO MEMORIAL - SEURAKILPAILUT ESTE- JA KOULURATSASTUKSESSA LÄHTÖJÄRJESTYKSET: kouluratsastus lauantaina 24.5.2014 alk. klo 10 Tuomari: Heidi Leiniäinen Verryttely ryhmissä kilpailukentällä ilmoitettuihin

Lisätiedot

Kisahaastattelut 2014

Kisahaastattelut 2014 Kisahaastattelut 2014 Sisältö 1.11.2014 Halloween-koulukilpailut, Tiia-Riina Niemelä... 1 27.9.2014 Hevoshullu-koulukilpailut, Miitta Ylinampa... 1 28.6.2014 koulukilpailut, Elisa Juntunen... 2 14.6.2014

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008 Aluekilpailusäännöt Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty 29.1.2003 / päivitetty 8.8.2008 ALUEKILPAILUT Kilpailujen taso Kilpailut jaetaan tason mukaan seuraavasti: kilpailuharjoitus, seurakilpailut,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2019 Aika Paikka ti 23.4.2019 klo 18.00-20.40 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 4(4) puheenjohtaja Tarja Kallio 4(4) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(4) rahastonhoitaja Antero

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 YLEISTÄ Seuran hallituksen puheenjohtajana on toiminut 11.5.2016 alkaen Juha Vaarama (7/7). Hallituksen jäsenet ovat Lotta Aalto (varapuheenjohtaja) (5/7), Reija Salminen (6/7), Arja-Liisa

Lisätiedot

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella. ALUEJAOSTON KOKOUS 3/2019 Aika Paikka 12.3.2019 klo 20.00 21.35 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 3(3) puheenjohtaja Tarja Kallio 3(3) sihteeri Mila Munsterhjelm 2(3) rahastonhoitaja Antero Salja 3(3)

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

TUIKEN TALLIN. 320e LEIRI II. Veera Saarelan ESTELEIRI. 320e LEIRI III. Aikuisten ALKEISleiri. 320e LEIRI IV. Veera Saarelan ESTEVALKKULEIRI

TUIKEN TALLIN. 320e LEIRI II. Veera Saarelan ESTELEIRI. 320e LEIRI III. Aikuisten ALKEISleiri. 320e LEIRI IV. Veera Saarelan ESTEVALKKULEIRI TUIKEN TALLIN KESÄLOMALEIRIT 2014 LEIRI I 2.-6.6. YLEISLEIRI LEIRI II 9.-13.6 Veera Saarelan ESTELEIRI LEIRI III 16.-20.6 Aikuisten ALKEISleiri LEIRI IV 23.-27.6 Veera Saarelan ESTEVALKKULEIRI LEIRI V

Lisätiedot

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Kisatiimin tarkoitus Viedä ratsastajia tallin ulkopuolisiin kilpailuihin Kaikilla on mahdollisuus osallistua Kisatiimiin saa liittyä kuka vaan. Luhtajoen Ratsutila

Lisätiedot

Marraskuun tiedote 2015

Marraskuun tiedote 2015 Marraskuun tiedote 2015 TULEVIA TAPAHTUMIA SYYSKOKOUS 2015 PTL:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 10.12. klo 18 Kokonhallin monitoimitilassa. Kokouksessa käsitellään kauden 2014 2015 tilinpäätös.

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote 1/2004. Tervehdys!

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote 1/2004. Tervehdys! Tervehdys! No niin, vihdoin se on sinulla, vuoden ensimmäinen seurakirje, jota moni on jo varmaan odotellut. Aina tulee jotain mutkia matkaan ja joskus työtkin meinaa haitata harrastusta mutta eikö tämä

Lisätiedot

2. JÄSENISTÖ Varsinaiset jäsenet Juniorit perhejäsen juniorit Seniorit

2. JÄSENISTÖ Varsinaiset jäsenet Juniorit perhejäsen juniorit Seniorit 1. YLEISTÄ Auranmaan Ratsastajat on Auran ja Pöytyän alueella toimiva Suomen Ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seura on perustettu vuonna 1999, ja rekisteröity vuonna 2000. Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä.

1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä. LIIKUNTASIHTEERIN TOIMINTAKERTOMUS 1.8.2016-31.7.2017 1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä. 2. KAUPUGIN

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, heinäkuu Hiphei,

Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, heinäkuu Hiphei, Kurikan Ratsastajat ry Jäsentiedote, heinäkuu 2012 Hiphei, kiitokset vielä kaikille Finnderby-retken osallistujille, kivaa oli! Ettei aika tulisi pitkäksi, niin kovasti jo pukkaa seuraavaa tapahtumaa.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Urjalan Hevosurheilijat ry (UrHu) 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Urjalan Hevosurheilijat ry:n neljästoista toimintavuosi. Vuoden pääteemoina olivat vapaaehtoistoiminnan vuosi sekä Baltic Cup-valjakkokilpailu.

Lisätiedot

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy Mini Rider Trophy Dressage Rider Trophy Jumping Rider Trophy Sarjakilpailusäännöt 2016-2017 Suonenjoen Vasama Riders järjestää hallikaudella 2016-2017 sekä koulu- että esteratsastuksessa sarjakilpailun,

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2012 seuraan kuului??

Lisätiedot

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA MAALISKUU. Maalis TIETÄMÄT 8

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA MAALISKUU. Maalis TIETÄMÄT 8 2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 8.3.2014 MAALISKUU Maalis TIETÄMÄT 8 Maaliskuun TIETÄMÄT vie meidät ensin kuukausikokouksen myötä 6.3.2014 klo 19.00 tutustumaan yhteen vanhaan torniolaiseen matkakotiin, joka

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 Toimintakertomus 2018 Seuramme jäsenet kilpailivat menestyksekkäästi koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Jäsenet myös valmentautuivat ahkerasti ja moni saavutti tason nousua kilpailuluokissa. Jäsenemme

Lisätiedot