Kirkonseudun Siltatien alueen keskuksen asemakaava ja asemakaavan muutos (Siltatien pohjoispuoli ja Lähdevainiontien pohjoispuoli)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirkonseudun Siltatien alueen keskuksen asemakaava ja asemakaavan muutos (Siltatien pohjoispuoli ja Lähdevainiontien pohjoispuoli)"

Transkriptio

1 YLÖJÄRVI ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS: YMPLTK Kirkonseudun Siltatien alueen keskuksen asemakaava ja asemakaavan muutos (Siltatien pohjoispuoli ja Lähdevainiontien pohjoispuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kirkonseudulla Kortteen ja Haaviston asuntoalueiden läheisyydessä Siltatien ja Lähdevainiontien pohjoispuolella. Alueella sijaitsee Haaviston ulkoilureitti. Kaava-alueen pinta-ala on noin 17,3 ha. Alueen sijainti ilmenee alla olevasta kartasta Suunnittelualueen sijainti sekä alustava suunnittelualueen rajaus Nykytilanne Suunnittelualue on pääosin rakentamatonta metsää ja peltoa. Kaava-alueen etelä- ja itäpuolella on Kortteen ja Haaviston rakennetut pientaloalueet. 1

2 Suunnittelun lähtökohdat ja alustavat tavoitteet Kaavoituspäätös Asemakaavan laadinnan käynnistämisestä päätetään maaliskuussa 2014 ja se on osa kaavoitusohjelman Siltatien alueen asemakaavahankkeita. Tavoitteet Siltatien osayleiskaavassa alue on suunniteltu keskustan läheisyyteen sijoittuvaksi kaupunkimaiseksi ja joukkoliikenteeseen tukeutuvaksi asuinalueeksi. Alueelle sijoittuu tarvittavat lähipalvelut. Osayleiskaavan mukaisen aluerakenteen asukasmäärä koko alueelle on noin 5000 asukasta. Nyt käynnistettävien asemakaavojen asukasmäärä on arviolta hieman yli 500 asukasta. Siltatien asemakaavoitettava alue laajentaa keskustaan tukeutuvia asuinalueita. Asemakaavassa osoitetaan alueelle koulun ja päiväkodin korttelit sekä kaupan kortteli Siltatien ja Lähdevainiontien risteyksen pohjoispuolelle uuden osayleiskaavan aluevarausten mukaisesti. Asemakaavoitettavan alueen rakenne pohjautuu alueelle tehtyyn viitesuunnitelmaan. Luonnossuunnitelmia on tehty kaksi vaihtoehtoa. Siltatien alueelle tavoitellaan vetovoimaista asuinaluetta, jossa on hyvät kulkuyhteydet, palvelut ja viihtyisiä ulkoilualueita. Alueen asemakaavoitus käynnistyy kahdella erillisellä asemakaavalla. Ensimmäisen vaiheen asemakaava sisältää Lähdevainiontien eteläpuoleiset asuinkorttelit. Toinen asemakaava käsittää Siltatien keskuksen lähikorttelit, joihin kuuluvat päiväkodin ja koulun tontit Lähdevainiontiellä, kaupan kortteli Siltatien risteysalueella sekä Siltatien pohjoispuolen asuinkorttelit. Alueen asemakaavoituksen pohjaksi on laadittu kaksi vaihtoehtoista suunnitelmaluonnosta. Vaihtoehto A, näkymä etelän suunnasta. 2

3 Alue suunnitellaan riittävän tiiviiksi, jotta alueelle voidaan sijoittaa tarvittavat palvelut ja joukkoliikenteen palvelutaso voidaan toteuttaa korkeatasoisena. Siltatie tulee toimimaan myös seudullisena yhdyskatuna ja sen kautta kulkee tulevaisuudessa n ajoneuvoa vuorokaudessa. Siltatiestä suunnitellaan kaupunkimainen rakennuksilla rajattu pääkokoojakatu. Alue suunnitellaan riittävän tiiviiksi, jotta alueelle voidaan sijoittaa tarvittavat palvelut ja joukkoliikenteen palvelutaso voidaan toteuttaa korkeatasoisena. Aluksi joukkoliikenne on mahdollista toteuttaa bussilla ja myöhemmin mahdollisesti raitiovaunulla. Alueen jalankulku- ja pyöräilyreitit suunnitellaan turvallisiksi ja viihtyisiksi. Nykyinen ja uusi viheralueverkosto liitetään toisiinsa selkeillä ja yhtenäisesti jatkuvilla reiteillä. Pääväylien yhteyteen sijoittuvat palvelualueet muodostavat helposti saavutettavan kävelykeskustan alueelle. Lähialueiden nykyinen ja uusi viheralueverkosto liitetään toisiinsa selkeillä ja yhtenäisesti jatkuvilla reiteillä. Siltatien alueelle keskeisesti sijoittuvan Paha- Kaurasen läheisyyteen sijoittuu laaja viheralue, josta on yhteydet myös muille viheralueille. Asuinkorttelit Alueen keskukseen palveluiden läheisyyteen sijoittuu kerrostalokortteli. Alueen rakentaminen on muilta osin pienkerrostaloja ja pientaloja. Lähdevainiontien ja Siltatien pohjoispuolen asuinkorttelit ovat I- ja II-kerroksisia. Asuntorakentaminen toteutetaan pääosin yhtiömuotoisena. Junaradan läheisyyteen sijoittuvat korttelit on rajattu asemakaavan suunnittelualueen ulkopuolelle. Junaradan melua voidaan rajoittaa sijoittamalla kerrostaloja radan läheisyyteen. Vaihtoehto B, näkymä etelän suunnasta. Siltatie 3

4 Kaavoitustilanne Maakuntakaava Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa (valtioneuvoston vahv ) alue on taajamatoimintojen alueena (A). Siltatien linjaus on esitetty maakuntakaavassa välillä Uusi-Kuruntie - Viljakkalantie, josta tielinja jatkuu edelleen Veittijärven pohjoispuolelta Kuruntielle. Yleiskaava Ote maakuntakaavasta Voimassa olevassa oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa alue on osoitettu pientalovaltaisena asuntoalueena ja lähivirkistysalueena. Yleiskaavassa on esitetty Siltatien likimääräinen sijainti. Ote ajantasaosayleiskaavasta Kirkonseudun osayleiskaavan muutos Siltatien alueella (rautatien ja Viljakkalantien välinen alue) Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Siltatien alueen osayleiskaavamuutoksen Tässä kaavassa tämän kaava-alueen luoteisosa on osoitettu pientalovaltaisena asuntoalueena (AP-5), julkisten palvelujen ja hallinnon alueena (PY-2), urheilu- ja virkistyspalvelujen alueena (VU-2) sekä puistoa (V). Ote Kirkonseudun osayleiskaavamuutoksesta 4

5 Asemakaava Voimassa olevassa Haaviston koulun asemakaavassa alue on yleisten rakennusten korttelialuetta (Y). Siltatien pohjois- ja luoteispuolella voimassa olevassa Sammontien asemakaavassa alue on asuinrakennusten korttelialuetta (A-1) ja lähivirkistysaluetta (VL-4). Asuinrakennusten korttelialueelle on osoitettu sitovana kerroslukuna II. Ote voimassa olevasta asemakaavasta Selvitykset Suunnittelussa hyödynnetään v laaditun ns. Siltatien alueen osayleiskaavan selvityksiä. Lisäksi hyödynnetään voimassa olevan asemakaavan selvityksiä, esim. rakennettavuusselvitys. Keskeisimpiä laadittuja selvityksiä ovat: Pohjatutkimus- ja rakennettavuusselvitys, Siltatien osayleiskaavan melu- ja tärinäselvitys, edellisen kaavan yhteydessä laadittu maisemaselvitys sekä Siltatien osayleiskaavan luontoselvitykset sekä hulevesiselvitys. Laadittavat selvitykset: hulevesien hallintasuunnitelman tarkistus Siltatien tarkistetun linjauksen yleissuunnitelma sekä Lähdevainiontien ja Siltatien risteyksen suunnitelma. Em. suunnitelmat laaditaan samanaikaisesti Lähdevainiontien asuinkortteleiden asemakaavoituksen kanssa. Arvioitavat vaikutukset Asemakaavan toteuttamisen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan suunnittelun yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslain sekä asetuksen (MRL 9 ja MRA 1 ) mukaisesti. Laadittavana olevan asemakaavan arvioitavat vaikutukset painottuvat seuraaviin asiakokonaisuuksiin: vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja taajamakuvaan vaikutukset yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen vaikutukset ympäristön erityisoloihin (erityisesti melu ja hulevedet) sosiaaliset vaikutukset sekä vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön Suunnitelman toteuttamisen vaikutukset arvioivat kaavanlaatija ja muut asiantuntijat kaavan valmistelun yhteydessä. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Osalliset Kaava-alueen ja siihen rajoittuvien naapurialueiden maanomistajat sekä maaalueiden haltijat, jotka ovat kaupungin tiedossa. Viranomaiset: Pirkanmaan pelastuslaitos 5

6 Kaupungin sisäiset yhteistyötahot: Perusturvalautakunta, perusturvaosasto, koulutuslautakunta, sivistysosasto, vapaa-aikalautakunta, tekninen lautakunta, yhdyskuntatekniikka, Ylöjärven Yrityspalvelu Oy, rakennusvalvonta ja ympäristötoimi Yhteisöt: Leppäkosken Sähkö Oy, Elisa Oyj, Tampereen Sähkölaitos (kaukolämpö), Ylöjärven Omakotiyhdistys, Uusi-Haaviston Omakotiyhdistys. Tiedottaminen, osallistuminen ja vuorovaikutus Vireilletulo Kaavoituksen vireilletulosta ilmoitetaan Ylöjärven Uutisissa, kaupungin ilmoitustaululla sekä Ylöjärven kaupungin internet sivuilla ( Osallisille tiedotetaan myös kirjeellä. Valmisteluaineisto ja luonnos Kaavan valmisteluaineiston ja kaavaluonnoksen asettamisesta nähtäville kuulutetaan Ylöjärven Uutisissa ja kaupungin ilmoitustaululla sekä internetissä kaupungin kotisivuilla ( Lisäksi osallisille ilmoitetaan asiasta kirjeellä. Valmisteluaineistosta pyydetään lausunnot kaupungin sisäisiltä yhteistyötahoilta ja osallisilta yhdistyksiltä sekä viranomaisilta. Osalliset ja kaupunkilaiset sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin asemakaava saattaa huomattavasti vaikuttaa voivat määräajassa esittää mielipiteensä aineistosta. Asemakaavaehdotus Kaavaluonnos kehitetään ehdotukseksi, joka asetetaan julkisesti nähtäville. Asemakaavaehdotus on nähtävillä 30 päivää. Nähtävillä pidosta tiedotetaan Ylöjärven Uutisissa, kaupungin ilmoitustaululla ja internetissä Ylöjärven kaupungin kotisivuilla( sekä kirjeellä alueen ja naapurialueen omistajille sekä kaupungin tiedossa oleville maan haltijoille. Kaavaehdotuksesta pyydetään kommentit tai lausunnot kuten valmisteluaineistosta ja luonnoksesta. Kaupunkilaisilla ja osallisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin asemakaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, on mahdollisuus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta nähtävillä oloaikana. Muistutuksen tehneille ilmoitetaan kaupungin perusteltu kannanotto muistutukseen. Hyväksymisvaihe Nähtävillä olleen kaavaehdotuksen käsittelee ympäristölautakunta ja kaupunginhallitus sekä hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan hyväksymisestä koskevasta päätöksestä lähetetään tieto niille kaupungin jäsenille sekä muistutuksen tekijöille, jotka kaavan nähtävillä ollessa ovat sitä kirjallisesti pyytäneet. Kaavoituksen alustava aikataulu Asemakaavan vireille tulosta ilmoitetaan maaliskuussa Kaavan valmisteluaineisto ja luonnos asetetaan nähtäville kesällä 2014 ja asemakaavaehdotus loppuvuodesta Tavoitteena on, että kaava hyväksyttäisiin valtuustossa alkuvuonna Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan täsmentää suunnittelun kuluessa tarpeen mukaan. Yhteystiedot Asemakaavan laadintaa hoitaa Ylöjärven kaupungin kaavoituksessa kaavoitusarkkitehti Arto Huovila, p , sähköposti: etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi Lisätietoja antaa myös kaupunginarkkitehti Ritva Kangasniemi, p Kaavoituksen käyntiosoite on Kuruntie 14 ja postiosoite Ylöjärven kaupunki, Kaavoitus, PL 22, YLÖJÄRVI. 6

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue)

1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Heinikon

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK ASEMAKAAVA: Elovainion yritysalueen laajennus (Yhdystien pohjoispuoli)

1 (5) YMPLTK ASEMAKAAVA: Elovainion yritysalueen laajennus (Yhdystien pohjoispuoli) 1 (5) LIITE 6 YLÖJÄRVI YMPLTK. 12.12.2011 ASEMAKAAVA: Elovainion yritysalueen laajennus (Yhdystien pohjoispuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelun alue sijaitsee Elovainion

Lisätiedot

1 (5) Suunnittelualueen sijainti sekä alustava suunnittelualueen rajaus

1 (5) Suunnittelualueen sijainti sekä alustava suunnittelualueen rajaus YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 11.11.2014 582/51.512/2014 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kolmenkulman yritysalueen laajennus (läntisen kehätien itäpuoli ja Kolmenkulmantien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristölautakunta 19.5.2015 Ympäristölautakunta 17.2.2015 Ympäristölautakunta 19.8.2014 Dnro:

Lisätiedot

Siltatien alueen asemakaavan 3. vaihe ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Siltatien alueen asemakaavan 3. vaihe ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue merkittynä likimääräisesti opaskartalle Siltatien alueen asemakaavan 3. vaihe ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristölautakunta 13.2.2019 Ilmoitus vireilletulosta

Lisätiedot

Suunnittelualue merkittynä opaskartalle. Siltatien alueen asemakaavan 2. vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Suunnittelualue merkittynä opaskartalle. Siltatien alueen asemakaavan 2. vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue merkittynä opaskartalle Siltatien alueen asemakaavan 2. vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristölautakunta 23.1.2019 Ilmoitus vireilletulosta xx.x.2019 Kaupunginhallitus 17.12.2018

Lisätiedot

Suunnittelualue merkittynä punaisella opaskartalle. Heinikon teollisuusalueen pohjoisosan asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Suunnittelualue merkittynä punaisella opaskartalle. Heinikon teollisuusalueen pohjoisosan asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue merkittynä punaisella opaskartalle Heinikon teollisuusalueen pohjoisosan asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristölautakunta 25.4.2018 Dnro: 125/10.02.03/2018 Sisällysluettelo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 (OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA BIOKAASULAITOS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma

HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 HÄMEENKYRÖN KUNTA KORTTELIEN 65, 66 JA 68 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireilletulo: 30.3.2009 versio: 15.8.2011 HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy. 1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Kolpene

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Kolpene Asemakaavan muutos 7. kaupunginosan korttelin 729 osaa tonttia 4 sekä viereistä suojaviher- ja katualuetta, Kolpene OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Kolpene Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta,

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Janakkalan kunta Turenki 26.4.2013 Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja 206-208 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa Hausjärventien ja Turengintien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 16.3.2016 päivitetty 21.9.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT 17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE BlomDesktop 2011 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 ALOITE TAI ASEMAKAAVAN VIREILLETULON SYY

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )

VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201 ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO

Lisätiedot