Rauma Blues CELEBRATING THE 30TH ANNIVERSARY RAUMA BLUES 2015 ISSUE 30 RAUMABLUES.COM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rauma Blues CELEBRATING THE 30TH ANNIVERSARY RAUMA BLUES 2015 ISSUE 30 RAUMABLUES.COM"

Transkriptio

1 Rauma Blues CELEBRATING THE 30TH ANNIVERSARY kuva: Hans Lehtinen Suomen ja koko maailmankin blueskentän ykköstapahtumiin lukeutuva Rauma Blues bilettää tänä vuonna jo 30-vuotisjuhliaan. BACK TO THE ROOTS Vuosien saatossa hämyisessä hallissakin bluesrokannut festivaali palaa juhlavuoden kunniaksi juurilleen: blueskansan 90-luvulla rakastama ja sittemmin nostalgisesti muistelema teltta-areena pystytetään jälleen kaupungin ydinkeskustaan. Luvassa on myös jotakin uutta, nimittäin entistäkin sinisempi ajankohta tapahtuma siirtyy heinäkuusta elokuun alkuun. Bluesklubeilla fiilistellään perjantaina 7.8. ja pääfestivaalia biletetään lauantaina 8.8. Legendaarinen bluestapahtuma jatkaa laadukasta perinnettään edelleen. Luvassa on jälleen sekä kansainvälisiä että kotimaisia juurimusiikin huippuartisteja ja -kokoonpanoja. Lauantain pääkonsertissa sinisiä säveliä lavalla irrottelevat huikea kitarataituri Ana Popovic (U.S.A), karismaattinen Mr. Sipp (U.S.A) AKA The Mississippi Blues Child, Rauma Bluesin juhlavuoden kunniaksi yhteen kokoontuva Finnish Blues Awards All Stars (Suomi), yli puoli vuosisataisen musiikkiuran tehnyt Ironing Board Sam (U.S.A) sekä jo kaikkien aikojen ensimmäisillä Rauma Blues -festivaaleillakin esiintynyt Honey B. & T-Bones (Suomi). RAUMAN SUPERELOKUU Bluesit käynnistyvät jo perjantaina 7.8., jolloin samassa teltassa koetaan kaupungin yhtäaikaisten tapahtumien Rauma Bluesin, kamarimusiikkifestivaali Festivon ja jääkiekkokauden avaavan Pitsiturnauksen voimien yhdistyminen. Perjantai 7.8. kerää kiekkokansan tuttuun tapaan Äijänsuolle aamusta alkaen seuraamaan legendaarista Rauman Lukon järjestämää Pitsiturnausta, jossa kuusi liigajoukkuetta ottavat mittaa toisistaan keskellä kesää. Rauma Festivo taas tarjoaa kamarimusiikin ystäville tapahtumia päivän aikana niin Café Salissa, Posellissa kuin kauppatorillakin. Rauma Bluesin perjantai-illan tapahtumapaikkoja ovat Parpansalin teltan lisäksi Café Sali ja ravintola Buena Vista. Teltassa on perjantaina 7.8. luvassa kaksi peräkkäistä tapahtumaa, joista toinen on Rauma Bluesin ja Rauma Festivon yhteinen koko perheen musiikkihetki, Kamaribluesit, ja toinen Rauma Bluesin ja Rauman Lukon yhteinen Pitsiturnauksen jatkot. PIENI SUURI RAUMA BLUES Vuonna 1986 festivaali järjestettiin neljänä päivänä maaliskuussa ja yhtenä päivänä heinäkuussa, kunakin päivänä yhdellä esiintyjäkokoonpanolla. Jo alkuvuosinaan Rauma Blues lujitti musiikkilinjansa juurimusiikkiin. Bluesfanit ympäri maan ovat ottaneet tapahtuman vuosien saatossa omakseen. Tunnelmallinen pikkufestari on valloittanut vakioyleisön sydämet laadukkaalla ohjelmistollaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan vuodesta toiseen, ja tapahtuma on vakiintunut kaksipäiväiseksi blueskansan kesän kohokohdaksi. Loppu on legendaarista historiaa: tänä päivänä Rauma Blues rankataan maailmanlaajuisestikin maailman johtavien bluestapahtumien joukkoon. Lisää taattua meininkiä on jälleen luvassa, kun lukuisat niin kansainväliset kuin kotimaisetkin bluestähdet ja huippumuusikot jatkavat laadukasta Rauma Blues -perinnettä ja laittavat bileet pystyyn festivaaliyleisön rakastamalla teltta-areenalla Rauman keskustassa. Rauma Blues Ry. toimii täysin talkoovoimin ja suurimmaksi osaksi ilman yhteiskunnan avustusta, lukuunottamatta tämänvuotisia pieniä kulttuuriavustuksia ja viimevuotisia markkinointiyhteistyötukia Rauman kaupungilta. Tapahtumaorganisaatio on koko 30 vuoden ajan ollut vain 4-6-henkinen. Tapahtumien ajaksi talkooporukka kasvaa henkilöön. Tunnu Pärssinen ja Iiki Lehti ravintola Kalliohovissa, paikassa josta kaikki alkoi: Rauma Blues, maaliskuus, -86 BLUESTUNNELMAN SALAINEN RESEPTI Rauma Bluesin maine on alan artistien ja harrastajien keskuudessa varsin korkea niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Pienen porukan toimesta syntynyt ja muutaman henkilön järjestämänä ilman palkattua väkeä kolmekymppiseksi elänyt tapahtuma on myös kotikaupungilleen varsin tärkeä: Rauman kesän musiikkitapahtumista juuri Rauma Blues tuo kaupunkiin eniten vierailijoita talousalueen ulkopuolelta. Kaikessa tapahtuman taustalla ovat aivan alkuvuosista alkaen vaikuttaneet vahvasti Hannu Tunnu Pärssinen ja Jyrki Iiki Lehti, joita ilman Rauma Bluesia ei olisi ja joiden ansiosta festari on tunnelmaltaan ja toteutukseltaan oma ainutlaatuinen itsensä. - Mies voi lähteä Rauma Bluesista valomerkin aikaan, mutta Rauma Blues ei lähde miehestä, kun sen säveliin kerran sukeltaa, naureskelee vuodesta 1987 Rauma Bluesin järjestelyiden ytimessä mukana ollut Lehti, yhdistyksen nykyinen varapuheenjohtaja. - Tapahtumalle tehdään talkoina kaikki se, mikä sydämestä lähtee, eikä se ole tällä porukalla ihan vähän. Muutaman hengen ydinjengimme panostaa joka vuosi kaikkensa tämän viikonlopun eteen. Suuresta sydämestä huolimatta tapahtuma on haluttu pitää pienimuotoisena, koska siinä piilee yleisön rakastaman tunnelman ydin. Talkoohenki ja pikkukaupunkimentaliteetti ovat Lehden ja Pärssisen mukaan eittämättä tapahtuman maineen, tunnelman, pitkän iän ja menestyksen takana. Rauma Blues ry:n puheenjohtaja, jo ensimmäisen Rauma Bluesin takana työskennellyt Pärssinen nostaa syiksi aina uudelleen ja uudelleen myös sen oleellisimman: musiikin. - Ohjelmiston linjaus on alusta alkaen ollut nimenomaan bluesin esille tuominen niin vanhojen legendojen ja bluesin uudistajien kuin aiemmin Suomessa vierailemattomien ja nuoremman polven muusikoiden saaminen samalle lavalle, kertoo Pärssinen. - Musiikkilinjauksen ja järjestelyhengen yhdistelmässä piilevät Rauma Bluesin tunnelman salat. Mikään ei kuitenkaan ole mitään ilman yleisöä, joten monimuotoinen, iältään ja musiikkimaultaan vaihteleva yleisö on meidän silmimme katsottuna se kaikkein tärkein. Heille tätä tehdään, ja heistä saavat voimansa niin järjestäjäporukka ja artistit kuin ikimuistoiset bileetkin.

2 RAUMA BLUES 2015 INFO ESIINTYJÄT JA AIKATAULUT Pe 7.8. Teltta auki klo Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy KAMARIBLUESIT: Helsingin Juniorijouset Lumberjacks PITSITURNAUKSEN JATKOT: White Knuckles Trio Atomirotta BLUES-KLUBIT: Café sali: Little Willie Mehto Buena Vista: Lumberjacks La 8.8. PÄÄKONSERTTI klo Ana Popovic Mr. Sipp AKA The Mississippi Blues Child Finnish Blues Awards All Stars Honey B. & T-Bones Ironing Board Sam Rauman kaupungin matkailuneuvonta Kaupungin palvelupiste Pyyrman Valtakatu 2, Blues- ja juurimusiikin asialla jo vuodesta 1968! LIPUT JA HINNAT Lipunmyynti Raumalla: Hotelli Cumulus Hotelli Kalliohovi Hotelli Raumanlinna Ravintola Buena Vista Elokuvateatteri Iso-Hannu Muualla: lippu.fi Lippujen hinta: pääkonsertti 8.8. ennakkoon 55, ovelta 60 Hinnat sis.alv. 10%. Rauma Blues VIP-menu ja majoituspaketti: Rauma Bluesin perinteisesti tasokkaasta VIP tarjoilusta huolehtii jälleen Hovi Catering, teemana New York. Tarjolla on myös majoituspaketti Best Western Hotelli Raumanlinnassa. VIP-liput myy Hovi Sales p BUSSIKULJETUKSET lauantaina 8.8. (edestakainen kuljetus): Porista: Pohjoispuisto 6 edestä klo Hinta 20 Bussiliput: Kuljettajalta Turusta: Torilta Ortodoksisen kirkon edestä klo Max. 50 hlö Hinta 30 Bussiliput: Kuljettajalta HUOM! PALUUKULJETUKSET MOLEMPIIN KOHTEISIIN LÄHTEVÄT KLO RAUMA BLUES EI VASTAA MYÖHÄS- TYNEIDEN PALUUKULJETUKSESTA TÄMÄN JÄLKEEN! LISÄTIETOA Tunnu Pärssinen tunnu.parssinen@raumablues.com Toni Järvinen toni.jarvinen@raumablues.com VAHVOJA YHDESSÄ! Tiedossa juhlavaa tykitystä bluesrockin huipulta rauma bluesin 30-vuotiskonsertissa... Ana Popovic Pitkälti toista sataa keikkaa vuodessa tekevä seksikäs naisbluesin lähettiläs Ana Popovic kuuluu nykyaikaisen bluesrockin ehdottomiin kärkinimiin. Serbialaislähtöinen, nykyään Memphisissä asustava kitaristi-laulajatar sekoittaa musiikissaan onnistuneesti aineksia funkista ja jatsista kietoen ne uniikilla tyylillään tiukaksi bluespaketiksi. Popovic kasvoi 1970-luvun lopun ja 1980-luvun Belgradissa entisessä Jugoslaviassa, kitaristibasisti-isänsä ja tämän ystävien jamisessioiden ilmapiirissä, isän vaikuttavaa blues- ja soul-levykokoelmaa kuunnellen. 15-vuotiaana Popovic lopulta tarttui isänsä kitaraan musiikki vei hänet mennessään. Pian Popovicin vanhemmat huomasivat tyttärensä taitojen ylittävän isän potentiaalin ja järjestivät tälle yksityisopetusta. Näihin kitaratunteihin Popovic panosti koko sielunsa ja yllätti opettajansa kehittymällä nopeasti ja kehittämällä oman tyylinsä luvun loppupuolella Popovic perusti ystävänsä kanssa ensimmäisen bändinsä, jonka kanssa hän myös levytti ensimmäisen albuminsa. Rauma Blues on koko historiansa ajan vetänyt puoleensa vakiokävijöitä vuodesta toiseen. Fiilis on päästävä kokemaan kerran kesässä. Pieni festari on valloittanut vakioyleisön sydämet laadukkaalla ohjelmistollaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan vuodesta toiseen. Hurmaantuneita eivät ole pelkästään vannoutuneet bluesfanit, vaan myös muut musiikin ja hauskanpidon ystävät, ikään katsomatta. Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa Heidi Kopra ja Jani Veijalainen, joista kumpikaan ei jättäisi viikonloppua väliin mistään hinnasta. VERI VETÄÄ RAUMA BLUESIIN Heidi Kopra on rakastunut paitsi Raumaan, myös Rauma Bluesiin. Alkuun naispuolinen artisti jäi Jugoslaviassa miespuolisten kollegoidensa varjoon, mutta jo ennen vuosituhannen vaihdetta Popovicilla oli takana sata keikkaa vuodessa ja rutkasti televisioesiintymisiä. Kotimaan kommunismin päättymisen jälkeen Popovicin oli mahdollista matkustaa esiintymään myös ulkomaisilla festivaaleilla ja opiskelemaan Alankomaihin, Utrechtin konservatorioon. Belgradin levottomuuksien aikana Popovicin uusi hollantilainen bändikokoonpano kasvoi suosioon Alankomaiden ja Saksan blueskentillä. Saksassa hän sai lopulta myös levytyssopimuksen. Tuon levyn hän levytti Memphisissä ja nimesi ensimmäisen belgradilaisen yhtyeensä mukaan nimellä Hush. Tämän ja parin seuraavan levynsä myötä Popovic esiintyi yhdessä lukuisten bluesartistien kanssa, teki konserttikiertueita maailmalla yhdessä muutamien maailmantähtien kanssa ja sai useita blues- ja jazzpalkintonomineerauksia niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Ensimmäisenä eurooppalaislähtöisenä artistina hän osallistui mm. legendaariselle Blues Cruise -risteilylle vuonna luvun loppupuoliskon huipputuottajien kanssa tehdyt levyt nostivat Popovicin nimen komeilemaan Billboard Blues Chart -listojen kärkeen. Popovic kiersi Yhdysvaltojen lisäksi esiintymässä Euroopassa, Meksikossa, Venäjällä ja Kanadassa, ja synnytti siinä sivussa terveen poikalapsen. Rauma Bluesia ei missata! Heidi Kopra - Olen musiikin suhteen kaikkiruokainen, blues ei siis sinänsä ole erityisasemassa. Mutta tässä tapahtumassa musiikki on kuitenkin se ykkönen, se, jonka perään veri vetää joka vuosi, kertoo Kopra. - Itse olen Rauma Blues -käyntien myötä oppinut lisää bluesistakin ja sen monimuotoisuudesta. Harvassa paikassa näkee sellaista puhtaasti musiikista lähtevää bilettämistä, kuin täällä. Erityiskiitokset tapahtumalle Kopra haluaa antaa tunnelmasta. 3 - Musiikin ja koko tapahtuman hengen ansiosta täällä on ainutlaatuinen fiilis. Kiitos Rauma Bluesille joka kesän parhaasta meiningistä! KESÄN PERINTEINEN KOHOKOHTA Jani Veijalainen on käynyt Rauma Bluesissa omien sanojensa mukaan aina, jo vuosikausia. Kokemusta on niin Otanlahden ja Parpansalin teltoista kuin Äijänsuon Talviharjoitteluhallistakin. Teltta on bluesareenoista Veijalaisen suosikki, mutta hallinkin fiilis on maistunut miehelle joka vuosi. - Rauma Blues on aina Rauma Blues, ihan sama, missä se sijaitsee, kunhan on Raumalla, naureskelee Veijalainen. - Tapahtuma on festareista paras, ei tällaista fiilistä löydy muualta. Jotenkin se fiilis kuitenkin on täällä aina, riippumatta siitä, ollaanko teltassa vai hallissa. Rauma Blues on Veijalaiselle traditio, joka sisältyy automaattisesti jokaisen kesän ohjelmaan. Vasta edesmenneen BB Kinginkin kanssa esiintynyt bluesin supertähti on nimetty Blues Music Awardsien Contemporary Blues Female Artist -ehdokkaaksi viidesti, edellisen kerran vuonna Hän oli mukana myös Experienced Hendrix Tour 14 -kiertueella, jolla kunnioitettiin Jimi Hendrix in musiikillista perintöä julkaistiin Popovicin uusin albumi Blue Room. Amerikkalaistunut Popovic nimeää tuoreen levynsä tähän astisista albumeistaan (seitsemän studioalbumia, kaksi live-albumia) henkilökohtaisimmaksi. - Halusin levyttää kappaleita, joita soitimme yhdessä, kun vielä asuin kotona Belgradissa, Serbiassa, kertoo Popovic uusimmastaan. - Levyni on itselleni nuoruusvuosieni muisto, mutta yleisölleni se kertoo myös siitä, miten ja mistä musiikkini sai alkunsa. Ana Popovic esiintyy Rauma Blues -teltassa, tapahtuman 30-vuotisjuhlan pääkonsertissa, lauantaina 8.8. illan pääesiintyjänä. Ana Popovic (kitara, laulu) Stephane Avellaneda (rummut) Michele Papadia (koskettimet) Claudio Giovagnoli (saksofoni) Ewing Dyce (trumpetti) Carlton Armstrong (basso) Jani Veijalainen - Eikä pelkästään perinne tavan vuoksi, vaan aidosti se koko kesän huipentuma, kaupunkiviikonlopuista paras. Mahtavaa, että tällainen pieni festari elää ja jatkaa vuodesta toiseen, Veijalainen hehkuttaa toivottaen pyöreitä täyttävälle suosikkitapahtumalleen onnea.

3 Mr. Sipp - The Missisippi Blues Child Tämän päivän bluesin hermolle Rauma Bluesin vie karismaattinen mississippiläinen kitaristi-laulaja Mr. Sipp, The Mississippi Blues Child, syntyjään Castro Coleman. Pienestä McCombin kaupungista kotoisin oleva musikaalisen perheen poika aloitti kitaransoiton jo kuusivuotiaana, musiikkipohjanaan gospel. Kova työ ja sinnikkyys ovat kasvattaneet hänestä huipputason laulajan ja muusikon, lauluntekijän ja säveltäjän, tuottajan ja viihdyttäjän. Neljän tyttären isä sanoo elävänsä rakastaakseen elämäänsä ja elämänsä olevan yhtä kuin musiikki. Tammikuussa 2014 Mr. Sipp voitti ylivoimaisesti kansainvälisen bluesin kattojärjestön, Blues Foundationin, vuosittain Memphi- sissä järjestämän International Blues Challenge -kilpailun (IBC). Voitosta kilpaili pitkälti yli 200 osallistujaa. Samassa yhteydessä hän kuittasi nimiinsä kisojen parhaalle kitaristille myönnetyn Gibson Guitar Award -huomionosoituksen. Coleman on soittanut yli 50 äänitteellä ja lukuisissa Grammy-nomineeratuissa projekteissa. Hän on levittänyt musiikkiaan, musikaalista lahjakkuuttaan ja ainutlaatuista kitarointiaan maailmalle matkustamalla niin Euroopassa kuin Venäjälläkin. Mr. Sipp nähdään myös James Brownin elämästä kertovassa elokuvassa Get on Up (2014). Mr. Sipp (kitara, laulu) Stan Dixon Jr (rummut) Carrol McLaughlin (basso) Damien Strauder (koskettimet) Honey B. & T-Bones jälleen rauma bluesissa! TRUSTED TO DELIVER EXCELLENCE Rolls-Royce Oy Ab, P.O. Box 220, FI Rauma, Finland Tel.:+358 (0) Fax: +358 (0) Ironing Board Sam Klassista bluesia ja R&B tä tapahtumassa edustaa Ironing Board Sam. Lahjakkaan pianistin live show t ovat tunnettuja mukaansatempaavuudestaan. Hänen pianotaituruutensa sekä voimakas ja sielukas äänensä eivät jätä kuulijaa kylmäksi. 55-vuotisen ammattimuusikon uran aikana Iro- ning Board Samin biisirepertuaari on kasvanut ällistyttävän suureksi niin originaali- kuin klassikkokappaleistakin. Ironing Board Samin musiikkiura on muutoinkin kerrassaan legendaarinen: Jimi Hendrix soitti vähän aikaa hänen bändissään; keikkoja on tehty tavallisten klubikeikkojen lisäksi isoissa vesitankeissa ja jukeboxien sisällä; on asuskeltu yhdessä Jackson Five n kanssa ja oletettavasti et kuitenkaan ole koskaan aiemmin kuullutkaan hänestä. Vapaaehtoistyötä tekevä amerikkalainen Music Maker Relief Foundation on tehnyt suuren teon jäl- jittämällä vähävaraisia ja lähes unohtuneita amerikkalaisen perinnemusiikin taitajia ja tukemalla näitä uran uudelleen käynnistämisessä, auttamalla muun muassa rahallisesti, terveydenhuollossa, keikkabuukkaamisessa, levyttämisessä ja instrumenttihankinnassa. Music Maker -perheeseen vuonna 2010 liittynyt Ironing Board Sam on tästä loistava esimerkki. Ironing Board Sam (koskettimet, laulu) Jimbo Mathus (kitara, laulu) Stu Cole (basso) Ardie Dean (rummut) Kotimaisen bluesin kärkikokoonpano Honey B. & T-Bones ei esittelyitä kaipaa musiikki ja vuosikymmenien mittainen blueslähettilään asema puhuvat puolestaan. Aija Honey B Puurtisen ja T-Bones-bändin show ei tunnetusti ole mitään tavanomaista ränttätänttää, vaan Rauma Blues -teltta täyttyy väkevästä cocktailista, jossa 1960-luvun San Franciscon psykedelia kohtaa Mississippi-bluesin autotallissa tositarkoituksella. Keulahahmo Aija Honey B. Puurtinen on paitsi ensimmäinen pop-musiikin saralta Suomessa väitellyt musiikin tohtori ja mm. Sibelius-Akatemian opettaja, tuttu myös muista kokoonpanoista, soolouraltaan sekä Uuden Musiikin Kilpailun tuomarina. Bändin kitaristi, Puurtisen aviomies Esa Kuloniemi on yksi Suomen suurimmista bluesin henkisistä mesenaateista. Hänet tunnetaan myös Yleisradion pitkäaikaisena bluesmusiikkitoimittajana, Bluesministerinä luvun alussa syntynyt legendaarinen kotimainen rock-, blues- ja R&Byhtye esiintyi myös kaikkien aikojen ensimmäisillä Rauma Blues -festivaaleilla Vuoden 2015 Rauma Blues -esiintyminen on kaiken kaikkiaan bändin kolmas, Honey B. Puurtisen viides. Puurtisen ja Kuloniemen lisäksi kokoonpanossa ovat mukana J Sees Steinway Salonen sekä Pekka Rajamäki. Aija Puurtinen (laulu) Esa Kuloniemi (kitara, laulu) J Sees Steinway Salonen (rummut, laulu) Pekka Rajamäki (basso, laulu) sataservice.com Finnish Blues Awards All Stars Finnish Blues Awards All Stars on ainutlaatuinen kokoonpano Suomen kovimpia bluesnimiä, jotka yhdistävät kykynsä Rauma Bluesin juhlavuoden kunniaksi. Luvassa on pelkkiä parhaita paloja, kun huippuartistit esiintyvät sekä yhdessä että erikseen. Tekniikan erikoisliike. Mukana FBA All Starsissa ovat muun muassa kotimaisen slide-kitaran kuningatar Erja Lyytinen, viime vuonnakin Rauma Bluesissa bluesrokannut ilmiömäinen laulajavelho Marjo Leinonen, sekä äskettäin Suomea European Blues Challenge -kilpailuun kokoonpanonsa kanssa edustamaan valittu laulaja-basisti Lena Lindroos. Lisäksi lavalla kuullaan huuliharpputaituri Helge Tallqvistia. Dave Forestfield Ina Forsman Kokoonpanon huipentavat laulullaan Robbie Hill, Skotlannin lahja Suomen blueskentälle, sekä Finnish Blues Awards voittajat, Idolsistakin tuttu parikymppinen häikäisevä Ina Forsman ja juuri tammikuussa 2015 uusim- Robbie Hill Erja Lyytinen Lena Lindroos Helge Tallqvist Marjo Leinonen man levynsä julkaissut Dave Forestfield. Bändissä ovat mukana myös rumpali Sami Vettenranta sekä kitaristit Davide Floreno ja Matti Kettunen. Lisäksi lavalle marssitetaan yllätysvieraita! Marjo Leinonen (laulu) Erja Lyytinen (kitara, laulu) Robbie Hill (kitara, laulu) Lena Lindroos (laulu, basso) Helge Tallqvist (huuliharppu) Ina Forsman (laulu) Dave Forestfield (laulu) Sami Vettenranta (rummut) Davide Floreno (kitara) Matti Kettunen (kitara) Jos tänä kesänä pitäisi käydä yhdessä näyttelyssä Olkiluodon Sähköä uraanista -tiedenäyttely avaa ovet ydinvoiman maailmaan. Tule näkemään ja kokemaan miten sähköä syntyy! Avoinna joka päivä. Olkiluodon Vierailukeskus, Eurajoki. Näyttely on maksuton. Opastetut vierailut puh. (02) Hakunintie 7, Rauma, Puh. (02) päivystysnumero: , raumanakku.fi 4 5

4 Rauma Blues facettaa ja twiittaa Rauma Blues on kuin kuka tahansa kolmekymppinen: läsnä nykyviihteen ytimessä pitäen kiinni perinteistä, rakentaen elämäänsä omilla linjauksillaan mutta ollen tiiviisti yhteydessä ulkomaailmaan ja ajankohtaisiin ilmiöihin. Niinpä Rauma Blues on myös sosiaalisessa mediassa. Perinteikäs mutta myös uusiutuva Rauma Blues rantautui sosiaaliseen mediaan viime vuonna tapahtuman tuoreemman polven tiedotustiimin Toni Protoni Järvisen ja Sanna Rantasen saattamana. Bluesit ovat jo saaneet aktiivisen jalansijansa Rauman tapahtumien some-näkyvyydessä Twitterissä, Instagramissa ja ennen kaikkea Facebookissa. Facebookissa tapahtuman viestit tavoittavat aktiiviaikaan useita kymmeniä tuhansia some-käyttäjiä viikossa. Pysyviä seuraajia ja aktiivisia osallistujia sivulla on muutama tuhat. Huomiota festareille, bluesmusiikille, Raumalle ja yhteistyökumppaneille kertyy ympäri Suomen, näkyvyys ja aktiivisuus kun kattavat koko maan viihde- ja kulttuurinkuluttajat. RAUMA BLUES TELTTA- AREENAN ULKOPUOLELLA YMPÄRI VUODEN Some-myllyä pyörittää raumalaislähtöinen Sanna Rantanen, jonka yritys HYPR Agency on toiminut jo vuosia Helsingissä viihdebisneksen ytimessä, kaikkialla hittielokuvien tiedotuksesta trendiravintoloiden some-sivuihin. Rantanen on ollut toisen polven Rauma Blues -vakiokävijä jo parinkymmenen vuoden ajan. - Kaikessa Rauma Blues -järjestäjien tekemisessä näkyy ja tuntuu rakkaus tapahtumaan. Somessa on mahdollista näyttää tuo rakkaus ympäri vuoden ja olla yhteyksissä tapahtuman yleisöön aina vakiokävijöistä ensikertaansa suunnitteleviin asti, tunnelmoi Rantanen. Rauma Blues -Facebook-sivu kasvattaa tapahtuman laajalti telttaareenan ulkopuolelle. Amiraali, kapu tai maakrapu - kesällä kuuluu syödä hyvin! - Netissä festarikokemus saa syvyyttä ja kestää pidempään. Festariyleisö näkee ja kuulee somessa enemmän ja poissaolijatkin ovat mukana virtuaalisesti. RAUMA BLUES LIVE ONLINE Rauma Blues tarjoaa Facebookissa seuraajilleen tärkeät tiedot ensimmäisinä sekä maistiaisia ja muistoja, viestejä artisteilta ja bäkkärikuhinaa, bilefiilistelyä ja kilpailuja. Mikäli haluat omat tunnelmasi ikuistettavan joukkoon, vedä festareilla livenä somettavaa Rantasta hihasta päästäksesi kuvattavaksi tai kommentoimaan tai postaa itse omat kuvasi ja viestisi hashtagilla #RaumaBlues. Pääkonsertti-iltana voi some-aktiivisuudella voittaa blueshatun ja blueslasit! Tunnu Pärssinen ja Iiki Lehti Artistiemäntä Kiki Mattila, vuoden 2014 esiintyjä Enrico Crivellaro ja Rauma Blues -somettaja Sanna Rantanen INFO Seuraa hiljaisena tai osallistu aktiivisesti: Facebook: facebook.com/raumablues Twitter ja #RaumaBlues #BackToTheRoots Perjantaina Bluesissa KAMARIBLUESIT Perjantaina 7.8. iltapäivällä Kamaribluesit avaa bluesteltan lapsiperheille suunnatulla tapahtumalla, jossa esiintyvät Helsingin Juniorijouset ja blueskokoonpano Lumberjacks. Elokuun alkuun paikkansa vakiinnuttanut kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivo jatkaa kahvila- ja katukonserttien jo vuosia jatkunutta perinnettä. Perjantain konsertti tuo laajennuksen tarjontaan erityisesti lapsiperheille, kertoo Rauma Festivon tiedottaja Kristiina Aatsinki. Musiikin riemun kokeminen ja konserttiin lähteminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Iloitsemme siitä, että yhteistyökumppanit ovat mukana järjestämässä ohjelmaa erityisesti lapsiperheille. PITSITURNAUKSEN JATKOT Pitsiturnaus 7.8. saa ansaitsemansa jatkot, kun lätkämestarin selvittyä biletetään täydellä turnauskestävyydellä Parpansalin teltassa puoleen yöhön asti. Jatkojen musiikista vastaavat Atomirotta ja White Knuckles Trio. Pitsiturnaus on kiekkokansan odottama kesän kohokohta, joka on muodostunut jo legendaariseksi kauden avaukseksi. Perjantai-iltana päättyvä koko päivän tapahtuma on kaivannut omia kesäisiä jatkojaan, toteaa Rauman Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala. Rauma on tunnettu lätkäkaupunkina ja useista musiikkitapahtumistaan. On hienoa, että voimme yhdistää voimamme pikkukaupungille omaleimaisella tavalla. BLUESKLUBIT Rauma Bluesin perjantaiset bluesklubit ovat muodostuneet jo perinteeksi. Buena Vistassa kuullaan 7.8. Kamariblueseissakin esiintyvää Lumberjacks-kokoonpanoa. Café Salissa musisoi Ville Little Willie Mehto. On hienoa, että vielä kolmekymmenvuotisen bluesfestivaaliuran kuluttua voi taas olla innoissaan tulevasta tapahtumasta, ja täysin aiheesta. Jälleen kerran klubit ja päätapahtuma muodostavat upean kokonaisuuden bluesin eri suuntauksista sekä uusien bluesnimien että vuosikymmeniä esiintyneiden muusikoiden ulkomaisin ja kotimaisin voimin, iloitsee Rauma Blues ry:n puheenjohtaja Tunnu Pärssinen. LUMBERJACKS Vielä hienommaksi kokonaisuuden tekee se, että saamme tehdä yhteistyötä muiden raumalaisten perinteikkäiden, vakiintuneiden ja ilmiömäisten tapahtumien kanssa. Rauma Festivo, Pitsiturnaus ja Rauma Blues on aikamoinen kolmikko! Olemme ylpeitä saadessamme olla osa kaupungin superelokuuta. Etelä-Pohjalaisten bluestaitureiden muodostama Lumberjacks sekoittaa rohkeasti tyylejä juuri- musiikin laajasta kirjosta. Bändin toinen jalka on tiukasti bluesissa, mutta toinen ottaa askeleita milloin soulin, funkin tai jopa doo-wopin ja reggaen suuntaan. Nuoren Kamaribluesit-yleisön huomioiminen onnistuu kokoonpanolta, josta osa toimii musiikin opetuksenkin parissa. Illan klubikeikka eroaa perhekonsertista, koostuuhan tuolloin yleisö aikuisista ja tunnelma klubifiiliksestä. HELSINGIN JUNIORIJOUSET Helsingin Juoniorijouset on Itä- Helsingin musiikkiopiston kymmeniä albumeita levyttänyt, kansainvälisesti kiitetty ja maailmanmaineeseen noussut jousiorkesteri. WHITE KNUCKLES TRIO Juurimusiikin fanit 2010-luvulla lumonneen kotimaisen White Knuckles Trion musiikki imee vaikutteensa Chicagosta ja New Orleansista fiilistellen välillä leppoisasti, välillä rokaten. ATOMIROTTA Rauman Lukon hyökkääjä Janne Lahti hyppää kaukalosta keikkalavalle osana Atomirotan kokoonpanoa yhdessä muun muassa huippukitaristi Rane Raitsikan kanssa. Kesän ykkösfestareita ahkerasti kiertävän Atomirotan musiikki yhdistää bluesia, jazzia, funkia, rappia ja punkia. LITTLE WILLIE MEHTO Yhden miehen bändi, huuliharpisti-kitaristi-laulaja Ville Little Willie Mehto, edustaa hard core -bluesia. Hänen musiikkinsa sanoma liikkuu perinteisten mutta aina ajankohtaisten teemojen parissa. Rakkaudest ruakkaha. Herkkuja maalta, mereltä ja ilmasta. Avoinna : Ma-la (keittiö 22.30) Muuten: Ma-pe & La Su suljettu Kalliokatu 25, Rauma Varaukset puh. (02) Rauma Blues T-paitoja 30-vuotisjuhlavuoden ilmeellä on saatavana Raumalla Arisposta ja Sport-Asusta. Lisäksi tarjolla on myös versiota Rauma Blues 86- perinnelogolla, ilman vuosilukua. Molemmat liikeet ovat vanhassa Raumassa, Arispo Kuninkaankatu 5 ja Sport-Asu Kauppakatu 8. INFO Kaikkiin Rauma Bluesin perjantain 7.8. tapahtumiin on vapaa pääsy. Kamaribluesit aloittaa perjantain blueskuviot klo 16.30, jonka jälkeen teltta on auki puoleen yöhön asti. Bluesperjantai starttaa paitsi viikonlopun bluesbileet, myös reilun viikon mittaisen purjehduksen MM-kisojen iltatapahtumaryppään Parpansalin kisateltassa. 6 7

5 Rauma Blues artists 2015 MAIN EVENT: Saturday ANA POPOVIC (U.S.A.) Ana Popović (born May 13, 1976, Belgrade, Serbia) is a blues guitarist, singer and songwriter. Ana has released 7 studio albums as a solo artist; Hush! (2000), Comfort To The Soul (2003), Still Making History (2007), Blind For Love (2009) and Unconditional (2011), Can You Stand The Heat (2013) and Blue Room (2015). Ana Popović s father first introduced her to the blues, through an extensive record collection and sessions hosted at the family home. Popović founded her first serious band at age nineteen. Within a year, she was playing outside of Yugoslavia and opening shows for American blues icons like Junior Wells. Her band Hush released their debut album, Hometown in The next year, Popović relocated to the Netherlands to study jazz guitar. She quickly became a fixture on the Dutch blues scene and soon ventured into neighboring Germany. About her latest record, produced by Jim Gaines (Stevie Ray Vaughn, Santana), Ana says: This album might be the most personal record I ve done. I wanted to record the songs we use to play together while I was still living at home in Belgrade, Serbia. As a memory of my youth days but also to give people an idea of how and where things started. Awards & Nominations: 2002 Three-way nominee for Best Singer, Best Guitarist and Best Album at the French Blues Awards First European nominated for Best New Artist Debut at the W.C. Handy Award in Memphis, Tennessee, United States Nominated for Best Blues Album at the Jammie Awards in New York City Winner of the award Jazz à Juan Revelation in Juan-les- Pins, France Nominated for Best Blues DVD (2005), Best Live Performer, Best Female Blues Artist and Most Outstanding Musician (Guitar) at the Living Blues Awards Nominated for Blues Artist of the Year (BluesWax 2007, USA) Nominated as Best Overseas Artist at the British Blues Awards Winner Best Blues DVD at the Blues Matters Awards (UK) 2011 Three-way nominee for Contemporary Blues Album (Unconditional), Contemporary Blues Female Artist and Best DVD (An Evening at Trasimeno Lake) at the 33rd Blues Music Awards in Memphis, Tennessee, United States Ana is nominated Contemporary Blues Female Artist of the year. It s her 5th Blues Music Award nomination. MR.SIPP THE MISSISSIPPI BUES CHILD (U.S.A.) Castro Coleman a-k-a Mr. Sipp The Mississippi Blues Child. Born August 25, 1976 to Johnelle and the late Vera Coleman in the small town of McComb, MS. He began playing the guitar at the tender age of 6. Due to hard work and perseverance, Mr. Sipp has become an awesome vocalist, songwriter, musician, composer, producer and entertainer. Above all of that, Mr. Sipp is a God fearing family man. Castro has over 125 credits and has played on over 50 national recordings with several Grammy nominated projects. He has travelled to Russia, Germany and other countries spreading his gift of music. Mr. Sipp is the 2014 International Blues Challenge Winner by way of The Vicksburg Blues Society Gibson Best Guitarist Award Winner, 2014 Jus Blues Bobby Rush Entertainers Award Recipient. Mr. Sipp was also cast in the recently released James Brown movie, Get on Up. Mr. Sipp s favorite quote, I m living to love the life that I live, Music! FINNISH BLUES AWARDS ALL STARS (FINLAND) This very special all stars line-up comes together in the honor of the Rauma Blues 30th anniversary. Line-up includes the most talented blues musicians from Finland: Erja Lyytinen, Marjo Leinonen, Robbie Hill, Lena Lindroos, Helge Tallqvist and also the Finnish Blues Awards winners Ina Forsman and Dave Forestfield. The audience will be served with only the best of the best, when these top musicians perform together and separately - with special guests! HONEY B. & T-BONES (FINLAND) None of that run-of-the-mill grind, but a heady cocktail, where the best psychedelic elements from 1960 s San Francisco meet Mississippi blues in a garage, with serious intentions. The phat bass lines and the funky and rich drumming build a house, where fiery and earthy slide will take no prisoners. The cherry on the cake comes by courtesy of Honey B s singing. Think of updated Memphis Minnie and you re close. She hails from Finland. Honey B. & T-Bones is a legendary Finnish rock-, blues & R&B band, this is bands third performance in Rauma Blues -event. The band also appeared in the all-time first Rauma Blues Festival in IRONING BOARD SAM (U.S.A.) He was born Sammie Moore in Rock Hill, South Carolina, United States. While concentrating initially on boogie-woogie and gospel, he learned the electric organ before graduating to playing the blues in Miami, Florida. After relocating to Memphis, Tennessee in 1959, Ironing Board Sam organised his own band and got his stage name from his habit of strapping his legless keyboard on top of an ironing board when performing. Although he disliked his stage name he later turned it to an advantage by giving away ironing boards at some of his concerts. In 1962, he was backed by a band containing a youthful Jimi Hendrix. Ironing Board Sam (born 1939) is an American electric blues keyboardist, singer and songwriter, who has released a small number of singles and albums. Despite having several lows in his musical career, it has spanned over fifty years, and he released a new album in I ll tell you one thing, it s the blues, stated Ironing Board Sam. That s why I look like a blues man now. After playing professionally for more than 55 years, Ironing Board Sam has amassed a staggering repertoire of both originals and classic blues and R&B songs. A truly gifted and engaging performer, Sam s powerful, soulful voice and remarkable piano prowess remain undiminished. One commentator noted that Ironing Board Sam s 1996 album, Human Touch, portrays that he has a surprisingly smooth and effective croon and his piano playing, while subdued, is still remarkable. Bonuksia ja lukuisia etuja PARHAAT PALAT ASIAKASOMISTAJILLE Sijoitusasiantuntijamme Johanna Narmio tarjoaa ELOKUUSSA LEFFAELÄMYKSIÄ ALENNETTUUN HINTAAN! FINNKINO PORIN PROMENADISSA ISO-HANNU RAUMALLA Muista mainita leffaetu ostaessasi lippuja OP-kortilla. Katso kaikki edut Lukkovahe 3 Parhaissa merkeissä Metallitie 2

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE.

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. HIP TO BE VIP Pori Jazz on tänäkin kesänä must! Tutun tunnelman lisäksi tarjolla on taas uusia elämyksiä ja laadukasta palvelua vaativimpienkin vieraiden

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

David Gilmour - On An Island

David Gilmour - On An Island David Gilmour - On An Island David Jon Gilmour on englantilainen kitaristi, joka on tullut tunnetuksi Pink Floydin kitaristina. Hän syntyi 6. maaliskuute 1946. David Gilmour teki ensimmäisen, nimikko sooloalbuminsa

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Keskiviikon blues-iltatorilla Henry s Swing Club ja torstain Music Bar Coronan blues-roots illassa kuopiolainen Hole In The Head.

Keskiviikon blues-iltatorilla Henry s Swing Club ja torstain Music Bar Coronan blues-roots illassa kuopiolainen Hole In The Head. JULKAISUVAPAA ROB TOGNONIN SUOMEN DEBYYTTI SOLMUBLUESISSA Yli 40-vuotisen uran blues-rockin parissa tehnyt australialainen kitaristi-laulaja Rob Tognoni, lempinimeltään Tasmanian Paholainen, vierailee

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN

Lisätiedot

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta)

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta) SUPERMOTO SM 2013 OULU Lisämääräys ja ohje Oulun Moottorikerho ry ja Oulun Formula K-125ry toivottaa SuperMoto kuljettajat osallistumaan SuperMoto SM 2013 Oulu osakilpailuun. Kilpailu ajetaan karting radalla

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number is a 5 year-old boy who gets into a lot of mischief. He lives with his Grandma and Grandpa, who patiently put up with his

Lisätiedot

Oma sininen meresi (Finnish Edition)

Oma sininen meresi (Finnish Edition) Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Click here if your download doesn"t start automatically Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä

Lisätiedot

Henkiset kilpailut / Cultural competitions

Henkiset kilpailut / Cultural competitions Ilmoittautuminen Australasian Suomalaisten Liiton (ASL) Suomi-Päivien kilpailuihin Registration for Australasian Federation of Finnish Societies and Clubs (AFFSC) Finnish Festival competitions (Huom. tekstaa

Lisätiedot

52CD-BOX: Masterpieces Of Classical Music - Various Composers - Various Artists

52CD-BOX: Masterpieces Of Classical Music - Various Composers - Various Artists MEMBRAN-VALIKOIMAA 52CD-BOX: Masterpieces Of Classical Music - Various Composers - Various Artists 52 CD:n kokoelma tarjoaa monipuolisella tavalla taidemusiikin perusteokset musiikin legendojen esittäminä.

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016

Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Yksi elämä -hanke Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Yksi elämä hankkeelle on toteuttanut YouGov Finland Tiedot kerättiin web-kyselynä 2.11. 6.11.2016

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit september 23 september ICT in education

Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit september 23 september ICT in education Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit 2011 19 september 23 september ICT in education Minna Taivassalo-Salkosuo Opintovierailut ohjelman tiedotustilaisuus 12.1.2012 Study visitors from

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

Kestävä kehitys - Lupa toimia eri tavalla. 2013 20.9. Naantali Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti

Kestävä kehitys - Lupa toimia eri tavalla. 2013 20.9. Naantali Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Kestävä kehitys - Lupa toimia eri tavalla 2013 20.9. Naantali Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Tutkimuspäällikkö vai Yli-innovaatioaktivisti? Vastaanottovirkailija vai First Impression Manager?

Lisätiedot

Miehittämätön meriliikenne

Miehittämätön meriliikenne Rolls-Royce & Unmanned Shipping Ecosystem Miehittämätön meriliikenne Digimurros 2020+ 17.11. 2016 September 2016 2016 Rolls-Royce plc The 2016 information Rolls-Royce in this plc document is the property

Lisätiedot

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul 1 Salla Saarinen Radical Soul Oy Osaava ja kokenut järjestöasiantuntija ja mukaansatempaava kouluttaja

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

Experience. MAGIC the way it was meant to be Experienced!

Experience. MAGIC the way it was meant to be Experienced! TAIKURI RAY EDEN Ray Eden aloitti taikuuden kuudentoista (16) vuoden ikäisenä kotikaupungissaan Woosterissa, Yhdysvaltojen Ohiossa. Pian, luettuaan yksinkertaisia taikakirjoja, hän alkoi esiintyä lasten

Lisätiedot

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tietoa Joensuun Eliittikisoista Tietoa Joensuun Eliittikisoista Harjoittelu ja verryttely Yleisurheilukenttä (Keskuskenttä) Kisan aikana Joensuu Areena + kuntosali Pesäpallokenttä ja Louhelan kenttä heitoille Uimahalli Vesikko + kuntosali

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

BLUES LIVE! 2013 FESTIVAALIOHJELMA:

BLUES LIVE! 2013 FESTIVAALIOHJELMA: BLUES LIVE! 2013 FESTIVAALIOHJELMA: Torstai 3.10. klo 21 Poppari ( 8 e ) Tad Robinson (USA) Perjantai 4.10. klo 21 Poppari ( 15 e ) 22.00 The Wolf Pack 23.30 Honey B & T-Bones Lauantai 5.10. klo 16 Public

Lisätiedot

Salasanan vaihto uuteen / How to change password

Salasanan vaihto uuteen / How to change password Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

PÄIVÄOHJELMA TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 22.9.

PÄIVÄOHJELMA TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 22.9. PÄIVÄOHJELMA TORSTAI 19.9. PERJANTAI 20.9. LAUANTAI 21.9. SUNNUNTAI 22.9. Päiväohjelma Torstai 19.9. Tervetuliaisjuhla ja pelimiesilta Poronkäristystä ja pottuvoita puolukkahillon ja suolakurkkujen kera,

Lisätiedot

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Syksyn pimeyttä ja kylmyyttä karkotettiin jälleen koulumme taidokkaiden oppilaiden avulla. Tänä vuonna perinteiset Kaamoksen karkottajaiset oli jaettu

Lisätiedot

TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA

TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA Tästä esitteestä saat tietoa kulttuuritapahtumista, festivaaleista ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksista Torniossa kesällä 2015 MUUTOKSET MAHDOLLISIA KESÄTAPAHTUMAT

Lisätiedot

2.4MR LUOKAN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUT RAUMALLA 8-15.8.2015

2.4MR LUOKAN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUT RAUMALLA 8-15.8.2015 2.4MR LUOKAN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUT RAUMALLA 8-15.8.2015 Tapahtuma Rauman Purjehdusseura ry järjestää purjehduksen 2.4mR luokan maailmanmestaruuskilpailut Raumalla 8-15.8.2015. Kilpailukeskuksena on

Lisätiedot

Curriculum. Gym card

Curriculum. Gym card A new school year Curriculum Fast Track Final Grading Gym card TET A new school year Work Ethic Detention Own work Organisation and independence Wilma TMU Support Services Well-Being CURRICULUM FAST TRACK

Lisätiedot

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende Visit Finland Global Sales Promotion Heli Mende VISIT FINLANDIN MARKKINAT ON JAETTU KOLMEEN KATEGORIAAN Päämarkkinat Focus Markets Saksa, Britannia, Kiina, Japani KAIKILLA MARKKINOILLA TOTEUTETAAN SEURAAVIA

Lisätiedot

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin

Lisätiedot

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition)

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically

Lisätiedot

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Lisätiedot

Lappeenranta, lentokenttä 27.6-29.6.2014

Lappeenranta, lentokenttä 27.6-29.6.2014 Lappeenranta, lentokenttä 27.6-29.6.2014 Saapuminen 27.6.2014 klo 10:00-14:00 toivottu saapuminen Lappeenrannan lentokentälle. Paddock alueena toimii rahtiplatta, johon käynti Lentokentäntien kautta. Sisääntulo

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

Kumina Music Oy ohjelmat 2016 Kumina Music Oy ohjelmat 2016 COCKTAIL- TILAISUUDET JA JUHA- ILLALLISET JA KONSERTIT Tessa Virta ja Olli Peuhu duo (Piano/ laulu, kontrabasso) Tessa Virta Trio (Piano/laulu, kitara ja kontrabasso) Katso

Lisätiedot

Tervetuloa bussimatkalle, jonka avainsanoja. Welcome on board! We hope you enjoy your

Tervetuloa bussimatkalle, jonka avainsanoja. Welcome on board! We hope you enjoy your www.vent Tervetuloa bussimatkalle, jonka avainsanoja ovat asiakaslähtöisyys ja laadukkuus. Vuonna 1928 startannut, jo kolmannen polven perheyritys, Ventoniemi Oy on liikenteen moniosaaja. Tilausajomme

Lisätiedot

Hotel Pikku-Syöte: accommodation options and booking

Hotel Pikku-Syöte: accommodation options and booking Hotel Pikku-Syöte: accommodation options and booking 13 th European Forest Pedagogics Congress 2-5 October 2018 (Accomodation information in Finnish at the end) Hotel Pikku-Syöte has total of 82 rooms

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa.

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa. Villa Concerto Villa Concerto kokous-, konsertti- ja juhlahuvila tarjoaa viihtyisät puitteet kokouksille, koulutuksille, konserteille, virkistyspäiville ja juhlille. Huvilaa voi vuokrata myös sauna- ja

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland - Address Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Standard English Address format: name of recipient street number + street name name of town + region/state + zip/postal code. Jeremy Rhodes

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti Yritystilaisuudet Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti ff Event on Konffan uusi, ainutlaatuinen tapahtumakonsepti. Kustannuksia säästävä f Event valmispaketti sopii yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON McMath student s name Age Grade Getting to school School day Favorite subjects Least favorite subjects Electives

Lisätiedot

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille tiedote 2 / 9.3.2017 LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU 4.3. ebirdie-jäsenkortti esiteltiin Golfliiton 60-vuotisjuhlaseminaarissa 17.3. ebirdie tulee kaikkien ladattavaksi Golfmessuilla 17.3. klo 12:00 alkaen

Lisätiedot

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here!

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here! HELBUS CONDUCT Welcome to HELBUS. We are happy you are here! Our mission is to offer young people a path to a career in international business. Let us be your steppingstone for global opportunities! Explore

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Tässä ohjeessa käydään läpi sosiaalisen median verkkopalveluiden lisätoimintojen lisääminen verkkosivuillesi.

Tässä ohjeessa käydään läpi sosiaalisen median verkkopalveluiden lisätoimintojen lisääminen verkkosivuillesi. SOSIAALINEN MEDIA Tässä ohjeessa käydään läpi sosiaalisen median verkkopalveluiden lisätoimintojen lisääminen verkkosivuillesi. FACEBOOK Facebook mahdollistaa useiden erilaisten Social plugins -toimintojen

Lisätiedot

stipendiaatiksi vuodelle ja toukokuussa 2010

stipendiaatiksi vuodelle ja toukokuussa 2010 2 I have always been fascinated by the virtuoso violin works. I used to listen to the Wieniawski Scherzo-Tarantella a lot as a child; I fell in love with its sparkling melodiousness and fantasized about

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

KEIKALLA. Mauri Rautiainen - soitosta elämälle merkitys.

KEIKALLA. Mauri Rautiainen - soitosta elämälle merkitys. KEIKALLA Mauri Rautiainen - soitosta elämälle merkitys Toholampinen Mauri Rautiaianen luettelee orkestereita, joita on matkatessa perustanut ystäviensä kanssa. Näihin muisteloihin osuu jotain arvokastakin

Lisätiedot

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

KONSERTIT KEVÄT 2014

KONSERTIT KEVÄT 2014 KONSERTIT KEVÄT 2014 Sunnuntain toivotut Laulavat Hietaset su 2.3.2014 klo 15 la 22.3.2014 klo 18 Mari Palo ja Hannu Lehtonen, laulu Lasse Hirvi, piano Heini Hietanen, Pentti Hietanen, Iina Hietanen ja

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

Accommodation statistics

Accommodation statistics Transport and Tourism 2011 Accommodation statistics 2011, January Nights spent by foreign tourists in Finland increased by per cent in January The number of recorded nights spent by foreign tourists at

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot

AdProfit Finnkino Kun odotat valkokankaalta enemmän. Iiris Isoaho, Linda Leinonen

AdProfit Finnkino Kun odotat valkokankaalta enemmän. Iiris Isoaho, Linda Leinonen AdProfit Finnkino Kun odotat valkokankaalta enemmän. Iiris Isoaho, Linda Leinonen 1. Lähtötilanne 2. Kampanja 3. Tavoitteet 4. Kohderyhmä 5. Sosiaalinen media 6. Kampanjasivut 7. Ulkomainonta 8. Kampanjan

Lisätiedot

Exercise 1. (session: )

Exercise 1. (session: ) EEN-E3001, FUNDAMENTALS IN INDUSTRIAL ENERGY ENGINEERING Exercise 1 (session: 24.1.2017) Problem 3 will be graded. The deadline for the return is on 31.1. at 12:00 am (before the exercise session). You

Lisätiedot

Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time. Page 1 of 6 TULEVIA TAPAHTUMIA

Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time. Page 1 of 6 TULEVIA TAPAHTUMIA Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time Subject: FW: Viikkovies, 48 Date: Friday, 7 December 2018 at 7.48.19 Eastern European Standard Time From: Mari Hedberg To: Helsingin

Lisätiedot

1. Veturis Travel S.A.

1. Veturis Travel S.A. 1 Alla listattuna harjoittelupaikkoja, joista eri organisaatiot ovat ilmoittaneet. Yritykset etsivät harjoittelijaa tiettyihin työtehtäviin (mahdollisesti tiettynä ajankohtana). 1. Veturis Travel S.A.

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Määränpää tuntematon. Kielenopettajan asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Leena Kuure Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia Language Learning and New Technologies

Lisätiedot

Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne

Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne REIMAG-konsortio Turku 18.8.2014 Juhana Aunesluoma Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 22.9.2014 1 Kylmän sodan tutkimuksen

Lisätiedot

Matkailumarkkinoinnin kuulumiset supervuonna. Maarit Pitkänen Helsingin matkailu- ja kongressitoimisto

Matkailumarkkinoinnin kuulumiset supervuonna. Maarit Pitkänen Helsingin matkailu- ja kongressitoimisto Matkailumarkkinoinnin kuulumiset supervuonna Maarit Pitkänen Helsingin matkailu- ja kongressitoimisto MATKAILUMARKKINOINTI Helsingin matkailubrändin 9 vahvuustekijää Idän ja lännen kohtaamispaikka > Nordic

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Uusi Ajatus Löytyy

Lisätiedot

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE FINNISH THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE 4 0 0 W O R D S T O G E T S T A R T E D I N A N Y L A N G U A G E BY THE FOREIGN LANGUAGE COLLECTIVE Verbs Verbit To be Olla I Minä olen You Sinä olet He/She/It Hän/Se

Lisätiedot

Galleria Uusitalo. E-mail: marjukka@galleriauusitalo.inet.fi www.galleriauusitalo.fi GSM 040-547 5379

Galleria Uusitalo. E-mail: marjukka@galleriauusitalo.inet.fi www.galleriauusitalo.fi GSM 040-547 5379 Galleria Uusitalo Lönnrotinkatu 15, 00120 Helsinki tel. (09) 4780 0850 fax (09) 4780 0851 AVOINNA ti pe 11 17 la su 12 16 OPEN Tue Fri 11 17 Sat Sun 12 16 E-mail: marjukka@galleriauusitalo.inet.fi www.galleriauusitalo.fi

Lisätiedot

BRÄNDIKONSEPTI JA KAUPUNKIMARKKINOINTI vt. yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Iina Ojala p.

BRÄNDIKONSEPTI JA KAUPUNKIMARKKINOINTI vt. yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Iina Ojala p. BRÄNDIKONSEPTI JA KAUPUNKIMARKKINOINTI 21.11.2018 vt. yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Iina Ojala iina.ojala@tampere.fi, p. 040 801 6189 MISTÄ KAUPUNKIBRÄNDI MUODOSTUU? IHMISET INVESTOINNIT INFRA PALVELUT

Lisätiedot

W O N D E R F U L L A N D

W O N D E R F U L L A N D WONDERFUL L A N D P A R E M M A L L E RANNALLE WONDERFUL LAND: Ville Vester, kitara Reino Vester, kitara Tiina Kemiläinen, laulu Kari Hokkanen, rummut Jussi Hyvönen, bassot S A A T T E E K S I S ÄV E L

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Lukio.fi Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Liikkeelle lähtö Ajatus1 Tavaa o n g e l m a Lukio.fi = commodore64 Sivusto yhtä aikansa elänyt ja viihdyttävä kuin otsapermis tai NKOTB Julkaisujärjestelmä

Lisätiedot

TAMKON EDUSTAJISTOVAALIT

TAMKON EDUSTAJISTOVAALIT TAMKON OIKEAT 9. JAMI JUUTILA International Business That s what I do. I drink, and I know things. 38. JENNI VARTIAINEN International Business Ei nimi naista pahenna. Eikä kymmenen vuoden opinnotkaan.

Lisätiedot

YHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET

YHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET SeaHorse Week 25.- 29.07.2018 YHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET SeaHorse Week 2018 SHW 2017: Lähtöjä 953 Yleisöä 6650 Viisi kilpailupäivää 24.-29.07.2018 Suosittu yleisötapahtuma Tänä vuonna panostamme kilpailullisesti

Lisätiedot

C Moren kärjet viikolle 19 ( )

C Moren kärjet viikolle 19 ( ) C Moren kärjet viikolle 19 (7.-13.5.18) Tämän viikon ohjelmistossa mm. Jääkiekon MM-kisat täydessä vauhdissa Formula 1 Espanjassa Tenniksen ATP1000 Madridissa Yleisurheilun Timanttiliiga Shanghaissa Golfin

Lisätiedot

Seuratoiminnan viestintäkampanja Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019

Seuratoiminnan viestintäkampanja Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019 Seuratoiminnan viestintäkampanja 2019- Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019 Seuratoiminnan viestintäkampanja Olympiakomitea, lajiliitot, aluejärjestöt ja urheiluseurat haluavat yhdessä liputtaa urheiluseuratoimintaa!

Lisätiedot

Muutos mahdollisuutena Tuusula Anssi Tuulenmäki

Muutos mahdollisuutena Tuusula Anssi Tuulenmäki Muutos mahdollisuutena Tuusula 12.9.2017 Anssi Tuulenmäki +358-50-3819772 anssi.tuulenmaki@mindustry.fi www.mindspace.fi Miksi olen Yli-innovaatioaktivisti? 1.Väite; jos et voi muuttaa arkeasi, jos et

Lisätiedot

Hotel Sapiens (Finnish Edition)

Hotel Sapiens (Finnish Edition) Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Click here if your download doesn"t start automatically Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Leena Krohnin

Lisätiedot

BLUESIN SIELUNMAISEMAA 8. 29.4.2015 / TEOSLUETTELO:

BLUESIN SIELUNMAISEMAA 8. 29.4.2015 / TEOSLUETTELO: BLUESIN SIELUNMAISEMAA 8. 29.4.2015 / TEOSLUETTELO: 1 1 Finnish Blues Society Kansainväliset artistivieraat luovat perustan suomalaiselle bluesharrastukselle 1960-luvulla : Son House, Helsinki 12.10.1967

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition)

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan Click here if your download doesn"t start automatically Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan

Lisätiedot