Sopranon liiketoiminta-alueet muodostavat yhden segmentin, minkä vuoksi konsernissa ei ole segmenttiraportointia.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sopranon liiketoiminta-alueet muodostavat yhden segmentin, minkä vuoksi konsernissa ei ole segmenttiraportointia."

Transkriptio

1 Soprano Oyj:n osavuosikatsaus Toimintaympäristö Sopranon päämarkkina on Suomi. Tilastokeskuksen mukaan Suomen talous supistui 0,1 prosenttia tammimaaliskuussa ja kasvoi 0,1 prosenttia huhti-kesäkuussa verrattuna edellisvuoden vastaavan aikaan. Tammielokuun aikana teollisuustuotanto väheni 2,9 prosenttia edellisvuodesta. Viennin volyymin heikkeneminen jatkui toisella neljänneksellä 1,2 prosentilla vuodentakaisesta. Ennusteet loppuvuodeksi ovat samansuuntaisia. OECD ennustaa Ruotsille tälle vuodelle 2,7-3 prosentin kasvua. Viro on lähes samoissa kasvulukemissa, kun taas Venäjän talouden ennustetaan supistuvan 5,5 prosenttia vuoden aikana. Rupla on heikentynyt, eivätkä yritykset pysty investoimaan. Suomen vienti Venäjälle on supistunut voimakkaasti. Monet perinteiset suomalaiset pk-sektorin vientiyritykset säästävät kysynnän laskiessa, jolloin koulutus- ja konsultointipalveluiden kysyntä on tavallista vaimeampaa. Koulutuksessa on runsaasti tarjontaa, mikä näkyy hintakilpailuna. Ruotsissa markkina on jo toipumassa. Yksityinen kansainvälistymiskonsultointimarkkina on supistunut voimakkaasti. Finpron ilmaispalvelut verottavat kaupallista kysyntää. Team Finland kasvuohjelmat ovat tulleet ennakoitua hitaammin markkinoille. Yritykset eivät ole toteuttaneet kansainvälistymishankkeita odottaessaan edullisten kasvuohjelmien käynnistymistä. Yritysten kiinnostus ohjelmia kohtaan selviää talven aikana. Liikevaihto Sopranon jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto supistui tammi-syyskuussa 2,2 prosenttia ja oli (14 712) tuhatta euroa. Kolmannella neljänneksellä konsernin liikevaihto laski koulutusmyynnin supistumisen takia 14,6 % ja oli (4 033) tuhatta euroa. Konsernissa tehtyjen rakenteellisten muutosten takia raportointijakson liikevaihtoluvut eivät ole vertailukelpoisia edellisvuoden vastaavaan aikaan. Management Institute of Finland yhdistettiin konserniin huhtikuussa ja Finnish Trade Oraganisation Fintran liiketoiminta syyskuussa Strategiansa mukaisesti Soprano keskittyy koulutukseen ja konsultointiin. Yhtiön tavoitteena on luopua Soprano Digital & Commercen liiketoiminnasta ja ne on kirjattu myytävissä oleviin omaisuuseriin ja on esitetty lopetettavina toimintoina. Sopranon liiketoiminta-alueet muodostavat yhden segmentin, minkä vuoksi konsernissa ei ole segmenttiraportointia. Taloudellinen tulos Sopranon jatkuvien liiketoimintojen liiketulos parani tammi-syyskuussa lähes puolitoista miljoonaa euroa ja oli -565 (-2 014) tuhatta euroa. Liiketappio oli 3,9 (13,7) prosenttia liikevaihdosta. Kolmannen neljänneksen jatkuvien toimintojen liiketulos oli raskaasti tappiollinen -763 (-488) tuhatta euroa. Heinä-syyskuun liiketappio oli 22,2 (12,6) prosenttia liikevaihdosta. Kolmas neljännes on toimialalla kausivaihtelun takia perinteisesti vuoden heikoin. Tilikauden poistot olivat 327 (376) tuhatta euroa ja kolmannen neljänneksen 89 (166) tuhatta euroa. Rahoituskulut laskivat 359 tuhannesta eurosta 262 tuhanteen euroon, mistä heinä-syyskuun osuus oli 133 (205) tuhatta euroa.

2 Konsernin jatkuvien toimintojen katsauskauden tulos ennen veroja oli -655 (-2 374) tuhatta euroa, mistä heinä-syyskuun osuus oli -887 (-699), tulos verojen jälkeen oli -308 (-2 236) tuhatta euroa ja laimentamaton osakekohtainen tulos -0,02 (-0,12) euroa. Tase Konsernin tase oli (16 014) tuhatta euroa. Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma oli (3 564) tuhatta euroa eli 0,17 (0,20) euroa osaketta kohden. Syyskuun lopussa konsernin lyhytaikaiset varat olivat (5 446) ja velat (9 572) tuhatta euroa. Katsauskauden lopussa nettokäyttöpääoma oli (-4 126) tuhatta euroa. Rahavirta ja rahoitus Liiketoiminnan rahavirta oli katsauskaudella 250 (-417) tuhatta euroa. Heinä-syyskuussa liiketoiminnan rahavirta oli -349 (-767) tuhatta euroa. Konsernin korolliset nettovelat olivat katsauskauden lopussa (2 202) tuhatta euroa. Katsauskauden lopussa konsernin rahavarat olivat 191 (875) tuhatta euroa. Konsernin omavaraisuusaste oli katsauskauden päättyessä 22,1 (23,6) prosenttia. Nettovelkaantumisaste (gearing) oli 88 (62) prosenttia. Syyskuun alussa Soprano solmi kaikkia konserniyhtiöitä ja -maita koskevan pitkäaikaisen rahoitussopimuksen, jolla se keskitti rahoituksen yhteen pankkiin ja otti käyttöön factoring-rahoituksen tehostaakseen myyntisaatavien kiertoa. Samassa yhteydessä yhtiö maksoi pois pankki- ja vakuutusyhtiölainat aikaisemmille rahoittajille. Konsernin käyttöpääomarahoituksen määrä on 1,7 miljoonaa euroa, tililimiitti on 0,5 miljoonaa euroa ja faktoring-limiitti on 2,5 miljoonaa euroa. Uuteen rahoitussopimukseen liittyvät kovenanttiehdot yhtiö täyttää normaalilla liiketoiminnan tasolla. Investoinnit Katsauskaudella Soprano ei tehnyt investointeja. Konserni kirjaa tuotekehityspanostuksensa kuluiksi, tietokoneet on hankittu leasing-rahoituksella ja järjestelmät ostetaan palveluna. Henkilöstö Tammi-syyskuussa 2015 henkilöstöä oli jatkuvissa liiketoiminnoissa keskimäärin 127 (129) ja koko konsernissa 146 (179). Katsauskauden lopussa oli jatkuvissa toiminnoissa 123 (139) henkilöä, joista 31 (39) työskenteli ulkomailla Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä. Muutokset johdossa Yhtiö tiedotti , että talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen Panu Kauppinen lopettaa yhtiön palveluksessa siirtyäkseen yrittäjäksi. Toimitusjohtaja Arto Tenhunen toimii oman toimensa ohella talousosaston esimiehenä uuden talousjohtajan nimittämiseen saakka. Sopranon hallitus nimitti katsauskauden jälkeen Soprano Oyj:n toimitusjohtajaksi ja johtoryhmän puheenjohtajaksi KTT Kaisa Vikkulan alkaen. Toimitusjohtaja vastaa konsernin operatiivisesta johtamisesta ja palveluiden kehittämisestä. Arto Tenhunen on päätoiminen hallituksen puheenjohtaja. Hänen tehtäviinsä kuuluvat Sopranon strateginen kehittäminen ja toimeenpano yhdessä toimitusjohtajan ja johtoryhmän kanssa sekä aktiivinen rooli yhtiön talous- ja rahoitusasioissa sekä osakkeenomistaja- ja sidosryhmäsuhteiden hoitamisessa.

3 OSAKE JA OSAKKEENOMISTAJAT Osakepääoma ja osakkeiden määrä Syyskuun 2015 päättyessä yhtiön kaupparekisteriin merkitty täysin maksettu osakepääoma oli euroa ja osakkeiden lukumäärä kappaletta. Osakeomistus Syyskuun lopussa 100 suurinta osakkeenomistajaa omisti ( ) osaketta eli 92,1 (91,8 %) prosenttia kaikista osakkeista. Yhtiön hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan suorassa tai välillisessä omistuksessa oli ( ) osaketta eli 29,9 (30,1) prosenttia yhtiön osakkeiden lukumäärästä ja äänivallasta. Yhtiöllä oli hallussaan katsauskauden lopussa ( ) omaa osaketta, mikä on 0,6 (0,9) prosenttia kaikista osakkeista ja äänistä. Tiedot suurimmista osakkeenomistajista löytyvät yhtiön kotisivuilta soprano.fi kohdasta Sijoittajat / Omistajat Osakkeiden vaihto ja yhtiön markkina-arvo Sopranon osake noteerataan Nasdaq Nordicissa Helsingissä ja kaupankäyntitunnus on SOPRA. Yhtiön markkina-arvo oli ( ) euroa. Tammi-syyskuussa 2015 Sopranon osakkeita vaihdettiin yhteensä kappaletta eli 11,8 prosenttia yhtiön ulkona olevasta osakekannasta. Osakkeiden yhteenlaskettu vaihtoarvo oli euroa. Osakkeen alin kurssi oli 0,53 euroa, ylin 1,05 euroa ja keskikurssi 0,76 euroa. Syyskuun lopussa osakkeen päätöskurssi oli 0,55 euroa. Valtuutukset Katsauskauden päättyessä hallituksella oli voimassa olevia valtuuksia enintään uuden tai yhtiön hallussa olevan osakkeen osakeanteihin, optio-oikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen yhdessä tai useammassa erässä. Lisäksi hallituksella on valtuudet hankkia enintään kappaletta omia osakkeita. Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät Sopranon lähiajan merkittävimmät strategiset riskit liittyvät Suomen yleiseen talouskehitykseen ja sen tuomaan epävarmuuteen toimintaympäristössä (kysyntä-, kilpailutilanne- ja hintariski), liiketoimintaan liittyviin riskeihin (kehittämis- ja säästöohjelman toteutus) sekä rahoitusriskeihin (rahoituksen saatavuus ja likviditeetti). Kysynnän vaihteluihin vastataan verkostomallilla eli kevyellä omalla organisaatiolla, jota täydentävät partnereina toimivat kouluttajat ja konsultit kohdemaissa. Konsernin kilpailukykyä parannetaan kehittämällä uusia digitaalisia tuotteita ja sisältöjä, kouluttamalla henkilöstöä, johtamalla muutosta ja pienentämällä kiinteitä kustannuksia. Konsernin käytössä olevat merkittävimmät rahoituslähteet ovat myyntisaatavien rahoitus, shekkitililimiitti ja pitkäaikainen pankkilaina. Pankkilainan ehdoissa on vaateita konsernini tuloskehitykselle ja tulostason alittaminen nostaa lainan korkoa. Liiketoiminnan kausivaihtelun ja heikentyneen tuloskehityksen takia konsernin maksuvalmius on heikko. Maksuvalmiustilanne paranee vuoden loppua kohden, koska perinteisesti vuoden viimeinen kvartaali on paras tulosjakso. Fintra on voittanut useita Team Finland - kasvuohjelmien kilpailutuksia. Nämä hankkeet kuitenkin heikentävät projektien alkuvaiheessa Sopranon maksuvalmiutta, koska Team Finland maksaa konsulteille takautuvasti vasta työn valmistuttua. Pitkissä projekteissa osa voidaan maksaa väliraportoinnin jälkeen. Finpron kaupallisen konsulttiliiketoiminnan omistusvaihdokseen liittyvät projektituottoja ja kulujen jakamista sekä kauppakirjaan liittyviä muita asioita koskevat neuvottelut ovat edenneet Finpro ry:n ja Finnish Trade Organisation Fintra Oy:n välillä. Soprano pyrkii sopimaan riidan.

4 Katsauskauden jälkeiset olennaiset tapahtumat Soprano ilmoitti että kannattavuuden parantamiseksi ja osana uudelleenjärjestelyä Suomen koulutusyhtiössä aloitetaan 80 henkilöä koskevat YT-lain mukaiset sopeutustoimet ja että yhtiö karsii ylisuurten toimitilojen sekä hallinnon kustannuksia. Tavoitteena on keventää kiinteää kulurakennetta noin 3,4 miljoonalla eurolla vuonna YT-neuvottelut päättyivät Sopeutustoimet hoidetaan pääosin lomautuksin, ylisuurista vuokratiloista saadaan säästöjä vuoden 2016 kolmannesta kvartaalista alkaen sekä hallinnosta ja järjestelmistä asteittain vuoden edetessä. Kustannustehokkuuden parantamisen lisäksi Soprano käynnistää kehittämisohjelman, jossa keskitytään koulutuksen sisältöön ja metodeihin, tuotetarjooman ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja viemään yhtiö digiaikakauteen. Soprano-konserni toi marraskuun alusta tuotebrandinsa takaisin Suomen markkinoille. Tieturi on johtava tietoteknologian kouluttaja. Johtamistaidon opiston johtamisen, henkilöstöhallinnon ja osaamisen kehittämisen palvelut ja näyttötutkinnot löytyvät Management Institute of Finlandin alta, viestintäkoulutukset Inforin nimellä sekä kansainvälistymiskoulutus ja -konsultointi Fintran nimellä. Taloudellinen ohjeistus vuodelle 2015 Koko vuoden arvio on muuttumaton (pörssitiedote ): Vuoden 2015 jatkuvien toimintojen liikevaihto tulee olemaan edellisvuoden tasolla ja liiketulos on positiivinen. Helsingissä 11. marraskuuta 2015 SOPRANO OYJ Hallitus

5 Liitteenä taulukko-osa: Lyhennetty konsernin laaja tuloslaskelma Lyhennetty konsernitase Konsernin oman pääoman muutokset Konsernin rahavirta Konsernin vastuusitoumukset Konsernin tunnusluvut Käyvän arvon arvioiminen Liiketoimet lähipiirin kanssa Tunnuslukujen laskentakaavat

6 Lyhennetty konsernin laaja tuloslaskelma tuhatta euroa LIIKEVAIHTO liiketoiminnan muut tuotot aineiden ja tarvikkeiden käyttö työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut poistot ja arvonalentumiset liiketoiminnan muut kulut LIIKEVOITTO (TAPPIO) rahoitustuotot ja -kulut osuus osakkuusyrityksen tuloksesta VOITTO (TAPPIO) ENNEN VEROJA verot TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) JATKUVISTA TOIMINNOISTA lopetetut toiminnot TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) LOPETETUISTA TOIMINNOISTA TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) Muut laajan tuloslaskelman erät Erät,jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi Rahavirran suojaus verovaikutus huomioituna -4-4 Tytäryhtiöihin tehtyjen nettosijoitusten muuntoerot TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ Tilikauden voiton jakautuminen emoyrityksen omistajille määräysvallattomille omistajille Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen emoyrityksen omistajille määräysvallattomille omistajille Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos: laimentamaton osakekohtainen tulos (euroa), jatkuvat toiminnot -0,03-0,05-0,02-0,12-0,12 laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos (euroa), -0,03-0,05-0,02-0,12-0,12 jatkuvat toiminnot laimentamaton osakekohtainen tulos (euroa), lopetetut 0,00-0,01-0,02-0,02-0,03 toiminnot laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos (euroa), 0,00-0,01-0,02-0,02-0,03 lopetetut toiminnot laimentamaton osakekohtainen tulos(euroa), tilikauden voitto -0,03-0,06-0,04-0,15-0,15 laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos (euroa), tilikauden voitto -0,03-0,06-0,04-0,15-0,15

7 Konsernitase tuhatta euroa VARAT pitkäaikaiset varat liikearvo* muut aineettomat hyödykkeet aineelliset hyödykkeet Osuudet osakkuusyrityksissä muut osakkeet ja osuudet pitkäaikaiset saatavat laskennalliset verosaamiset PITKÄAIKAISET VARAT YHT lyhytaikaiset varat myyntisaamiset ja muut saamiset rahavarat LYHYTAIKAISET VARAT YHT Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät* VARAT YHT OMA PÄÄOMA JA VELAT emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma määräysvallattomien omistajien osuus OMA PÄÄOMA YHT pitkäaikaiset velat lyhytaikaiset velat Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyvät velat OMA PÄÄOMA JA VELAT YHT * Myytävänä olevien pitkäaikaisiin omaisuuseriin on korjattu niihin sisältyvä liikearvo

8 Konsernin oman pääoman muutokset oma pääoma muutokset oma pääoma tuhatta euroa osakepääoma sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto omat osakkeet muuntoerot rahavirran suojaus edellisten tilikausien voittovarat tilikauden tulos emoyhtiön omistajille Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma määräysvallattomien omistajien osuus Oma pääoma yhteensä Konsernin oman pääoman muutokset oma pääoma muutokset oma pääoma tuhatta euroa osakepääoma sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto* omat osakkeet muuntoerot edellisten tilikausien voittovarat tilikauden tulos emoyhtiön omistajille Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Oman pääoman ehtoinen laina määräysvallattomien omistajien osuus Oma pääoma yhteensä * Vaihtovelkakirjalainojen konvertointi 1500 te, MIF-kauppahinnan anti 300 te henkilöstöanti 598 te.

9 Konsernin rahavirta tuhatta euroa tilikauden tulos liiketoimet, johon ei liity maksutapahtumaa käyttöpääoman muutos, verot ja korot LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla tytäryrityksen myynti vähennettynä myyntihetken rahavaroilla bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuden myynnit saadut osingot INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Osakeannista saadut maksut pitkäaikaisten saamisten muutos lainojen nostot lainojen takaisinmaksu omien osakkeiden myynnit ja ostot lähipiirin sijoitus yhtiön osakkeisiin rahoitusleasingvelkojen maksut muut oman pääoman muutokset RAHOITUKSEN RAHAVIRTA RAHAVIRTA YHTEENSÄ rahavarat kauden alussa rahavarat kauden lopussa Konsernin vastuusitoumukset tuhatta euroa yrityskiinnitykset omasta puolesta takaukset omasta puolesta* leasingvastuut Toimitilojen vuokravastuut yhteensä * Tieturi Oy:n osakekanta ovat pantatut emoyhtiö Soprano Oyj:n rahoituslainojen vakuudeksi. Tieturi Oy:n 4,0 miljoonan euron yrityskiinnitykset on käytössä takauksissa mainitun 175 tuhannen euron osalta. Konsernin tunnusluvut sijoitetun pääoman tuotto % (12 kk) -37,0-20,5-12,6-29,1-21,7 oman pääoman tuotto % (12 kk) -101,5-81,6-40,9-91,4-58,9 omavaraisuusaste % 22,1 23,6 22,1 23,6 24,1 tulos/osake, laimentamaton,e -0,03-0,06-0,04-0,16-0,15 tulos/osake, laimennettu,e -0,03-0,06-0,04-0,15-0,15 oma pääoma per osake, e 0,17 0,2-0,17 0,2 0,21 henkilöstö keskimäärin

10 Käyvän arvon arvioiminen Muiden rahoitusvarojen ja -velkojen kuin tässä käyvän arvon hierarkiataulukossa esitettyjen osalta kirjanpitoarvot eivät oleellisesti eroa käyvistä arvoista. Velkojen käyvät arvot edustavat lainojen nykyarvoja. Taseessa käypään arvoon kirjatut rahoitusinstrumentit on luokiteltu käyvän arvon määrittämiseen perustuvien hierarkiatasojen mukaan seuraavasti: Taso1 Taso 2 Taso 3 Toimivilta markkinoilta saatavissa olevat markkinahintanoteeraukset. Markkinahinnat ovat helposti ja säännöllisesti saatavissa pörssistä, välittäjältä, markkinainformaation välityspalvelusta, markkinahinnoittelun palveluntuottajalta tai valvontaviranomaiselta. Rahoitusvarojen noteerattuna markkinahintana käytetään sen hetkistä ostonoteerausta. Tason 1 rahoitusinstrumentit ovat korkoarvopapereita ja osakkeita, jotka on luokiteltu myytävissä oleviksi tai käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi. Tason 2 rahoitusinstrumenttien käypä arvo määritellään arvostusmenetelmien avulla. Näissä menetelmissä käytetään syöttötietona markkinahintanoteerauksia, jotka ovat helposti ja säännöllisesti saatavissa pörssistä, välittäjältä, markkinainformaation välityspalvelusta, markkinahinnoittelun palveluntuottajalta tai valvontaviranomaiselta. Tason 2 rahoitusinstrumentit ovat: Ei-pörssinoteerattuja (OTC) johdannaisia, jotka on luokiteltu joko käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi tai suojauslaskettaviksi.. Korkoarvopapereita, jotka on luokiteltu myytävissä oleviksi tai käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviksi. Käyvän arvon suojauslaskennassa olevat velat. Rahoitusinstrumentti on luokiteltu tasolle 3, jos käyvän arvon laskenta ei voi perustua todettavissa oleviin markkinahintanoteerauksiin. Sopranolla ei ollut tällaisia rahoitusinstrumentteja. Alla olevassa taulukossa esitetään Sopranon käypään arvoon arvostetut rahoitusvarat ja - velat Tuhatta e Taso 1 Taso 2 Taso 3 Velat Suojauslaskennassa olevat johdannaiset Velat yhteensä - 5 -

11 Liiketoimet lähipiirin kanssa Konsernin lähipiiriin kuuluvat osakkuusyhtiöt, hallituksen ja johtoryhmän jäsenet, toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja sekä heidän kontrolloimansa yhtiöt. Konsernilla ei ole yhteisyrityksiä. Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat, jotka eivät eliminoidu konsernitilinpäätöksessä: , tuhatta euroa Myynnit Ostot Saamiset Velat Osakkuusyritykset Lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kontrolloimat yhtiöt , tuhatta euroa Myynnit Ostot Saamiset Velat Osakkuusyritykset Lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kontrolloimat yhtiöt Johdon työsuhde-etuudet: tuhatta euroa Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhdeetuudet Osakeperusteiset etuudet Yhteensä Tunnuslukujen laskentakaavat: Sijoitetun pääoman tuotto: voitto/tappio+rahoituskulut x100 oma pääoma + korolliset velat (kauden alun ja lopun keskiarvona) Oman pääoman tuotto: voitto/tappio x100 oma pääoma(kauden alun ja lopun keskiarvona) Omavaraisuusaste: oma pääoma taseen loppusumma saadut ennakot Tulos/osake: emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden tulos ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä Oma pääoma per osake: emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä kauden lopussa

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta 26.10.2015 TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS Tätä täydennystä ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

Tuloslaskelmariveillä on esitetty liikevoittoon asti jatkuvien toimintojen erät ja edellisvuoden erinä vertailukelpoiset luvut.

Tuloslaskelmariveillä on esitetty liikevoittoon asti jatkuvien toimintojen erät ja edellisvuoden erinä vertailukelpoiset luvut. Takoma Oyj Osavuosikatsaus 2.6.2016 klo 10.00 TAKOMAN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2015 30.4.2016 (6 kk) Tuloslaskelmariveillä on esitetty liikevoittoon asti jatkuvien toimintojen erät ja edellisvuoden erinä vertailukelpoiset

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 Tammi - syyskuu - Vuoden 2005 yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 244,8 milj. euroa (229,6 vastaavalla

Lisätiedot

Myynti 1.000 kpl 2008/2009

Myynti 1.000 kpl 2008/2009 TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2008-28.2.2009 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Tilintarkastamaton FINNFOREST

Tilintarkastamaton FINNFOREST Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 1 (8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Liikevaihto 26,5 Me (26,3 Me vertailukaudella 2011), kasvua 0,7% Liikevoitto 4,3 Me

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,3 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa) - Liikevoitto 442 tuhatta euroa (223 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2003 (9 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,3 % 86,09 (87,24) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,65 (8,27) milj. euroa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2016 Vakaa kehitys jatkui Elecsterillä YHTEENVETO Liikevaihto 10,2 MEUR (1-3/2015: 11,0 MEUR) Liikevoitto 0,8

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot