Kiikari avaa lintubongarin taivaan. 5 Turku toimi näyttämönä, kun Eurooppa sai uuden suunnan 1812

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiikari avaa lintubongarin taivaan. 5 Turku toimi näyttämönä, kun Eurooppa sai uuden suunnan 1812"

Transkriptio

1 Kyrkan och vi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä 6/ Kiikari avaa lintubongarin taivaan Tee aikamatka kirkosta kirkkoon 5 Turku toimi näyttämönä, kun Eurooppa sai uuden suunnan Pensionsdagar väntar för konst- och språkintresserad kyrkoherde 8 Seurakunnan kainalossa kehdosta hautaan Nuoret papit kertovat työstään lehden liitteenä olevassa vuosikertomuksessa.

2 2 3 Ihan(an) järjetöntä Ihanaisena toukokuun iltana lähdimme hyvillä mielin ajamaan kohti ankean näköistä hakkuuaukeata. Kotiin palatessamme auton matkamittariin oli kertynyt viisikymmentä kilometriä ja koriin neljä korvasientä. Oliko tuossa reissussa mitään järkeä? Puhtaan rationaalisesti ajatellen siinä ei ollut tolkun tolkkua. Ja kuitenkin siinä tiivistyi elämän ihanuus. Talsin hirven sorkkien tekemissä painumissa, kuulin kuinka käki kukkui kesää, ihastelin keto-orvokkeja ja koin löytöretkeilijän iloa huomatessani ne samettisen ruskeat korvasienet. Kevääseen ja alkukesään liittyvä hulluus saa minut valtaansa joka vuosi. Kun ensimmäiset siemenpussit ilmestyvät kauppoihin, ostan niitä kaappiin odottamaan maan lämpenemistä. Pitkinä talvi-iltoina plärään pusseja käsissäni ja näen tulevan kukkaloiston mielessäni. Pääsiäisen tienoilla on jo pakko päästä taimitarhaan. Aina liian aikaisin ostan taimia, joiden kasvattamista jatkan kotona. Tänäkin vuonna jaoimme monen viikon ajan makuuhuoneen tomaatintaimien kanssa. Odotus tuntuu pitkältä ja samalla suloiselta. Vihdoin koittaa se päivä, jolloin pääsen kylvämään siemenet auringon lämmittämään maahan ja siirtämään taimet kasvihuoneeseen. Töistä kotiin tullessa kierrän joka päivä ensimmäiseksi kasvihuoneen kautta katsomassa, miten tomaatit ja muut kasvatuslapseni voivat. Kasvatustyö ei ole koskaan helppoa, ei tässäkään tapauksessa. Kasvihuoneen rakentaminen, mullan kuljettaminen, kasvien tukeminen ja jokailtainen veden SATTUVAT SANAT Pitääkö meidän olla se sukupolvi, joka muutaman tuhannen vuoden rupeaman jälkeen päättää olevansa niin kypsä ja valmis, että poistetaan uskontoon liittyvät viittaukset elämästämme? Kun tässä on eletty kirkkohistoriamme kanssa ja sitä ennen muiden uskontojen kanssa aika monta vuotta, niin onko nyt juuri tämä 2000-luvun taite se hetki, jolloin pöytä putsataan? Minusta Suvivirsi on viimeisiä ja ainoita asioita, joissa tavis-suomalainen saa kokea pyhyyden tunteen. Se meille sallittakoon. Älkää sitä minulta pois ottako. Toimittaja Markku Heikkilä Turun Radiossa Yleensä eri asioista ei ole vain yhtä oikeaa totuutta, vaan niillä tuppaa olemaan monta puolta riippuen siitä, mistä näkövinkkelistä niitä katsotaan. Eutanasia esimerkiksi näyttäytyy erilaiselta lääkärin, kärsivän potilaan tai hänen omaisensa, elämän kunnioituksen, yksilönvapauden tai yleisten eettisten periaatteiden näkökulmista. Vuosituhantisessa kirkon perinteessä, jossa lapset on aina kastettu, näyttää oudolta, että pappi antaisi lapselle pelkän siunauksen kastamatta häntä. Asia näyttää ihan toiselta äidistä, joka haluaisi tuoda lapsensa jotenkin Taivaallisen Isän lähelle, mutta jonka mies ei halua lasta kastettavan. Olisi hyvä, jos kirkon ihmiset, olivatpa pappeja, lukkareita, talonpoikia tai piispoja, osallistuisivat reippaammin ja rohkeammin ajankohtaisten asioiden pohtimiseen myös julkisesti. Nykyinen sähköisen ja sosiaalisen median todellisuus ei siedä sitä, että asioista etsitään työryhmätyöskentelyjen ja komiteamietintöjen kautta yhtä ainoaa oikeaa tapaa ajatella ja puhua. Päätoimittaja Seppo Simola, Kirkko ja kaupunki 20/2012 KANNEN KUVAT Äärimmilleen vietynä lintubongaus on elämäntapa ja kallista välineurheilua. Vauhtiin pääsee kuitenkin myös vaatimattomammin eväin. Kiikareilla voi tutkailla kaupunkilintuja vaikkapa omalta pihalta käsin. Yliopistolehtori Timo Vuorisalo Turun yliopiston biologian laitokselta antaa lehdessä vinkkejä myös kaupunkibongareille. Kuva Timo Jakonen Kasvun ihme on vahva kokemus." KUUKAUDEN SANA Ihmisen juuret kantaminen voisivat käydä työstä. Jostain syystä jaksan illasta toiseen raahata kymmenen isoa kastelukannullista vettä. Kaiken tuon viikkoja ja kuukausia kestäneen touhun palkaksi saan muutaman kilon tomaatteja ja hieman yrttejä. Jo pelkästään taimien hinnalla voisin ostaa lähimarketista muovikassillisen tomaatteja. Koko touhussa ei ole järjen häivää. Kesäihminen sisälläni toimii eri logiikalla kuin syksyinen saalistaja. Viime syksynä poimimme yli 500 litraa sieniä, viimeisen kerran kävimme sienimetsällä joulun välipäivinä. Kuulas syksyinen metsä on ihana ja iloitsen sen suomasta jättisaaliista. Yhtä suurta iloa tunsin kuitenkin noista neljästä korvasienestä. Ja lähes äidin ylpeyttä tuntien kannan kasvihuoneesta hieman rupisia ja epämuodostuneita tomaatteja, joita en ikimaailmassa kelpuuttaisi kaupan laareista. Kasvun ihme on vahva kokemus. On riemullista olla osa tuota prosessia, tehdä löytöretkiä kesäisessä luonnossa ja avittaa pieniä taimia vankkaan kasvuun. Taloudellisessa ja ajankäytöllisessä mielessä nämä kesäiset puuhani ovat täydellinen katastrofi. Niissä ei ole mitään mieltä. Kesä on kuitenkin oiva aika tuhlata tunteja luonnon pienten ja suurten ihmeiden tarkasteluun. Koivun lehtien kellastuessa voi sitten alkaa kutoa villasukkia, säilöä talven varal vuosikerta Julkaisija Utgivare Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Åbo och S:t Karins kyrkliga samfällighet. Ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Seuraava Kustantaja Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa Toimitusneuvosto Anni Itähaarla, Pasi Ahola, Harri Raitis, Ann-Mari Rannikko, Uolevi Salonen, Aiju von Schöneman, Siv Skogman Päätoimittaja Paula Heino, paula.heino@evl.fi Toimitussihteeri Mervi Sipilä-Koski, mervi.sipila-koski@evl.fi Toimittajat Juho Niemelä, Minna Vesanto Seurakuntien ilmoitukset Pirjo Seppälä, pirjo.seppala@evl.fi Taitto ja kuvan käsittely Erkki Kiiski ja Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa Ilmoitusmarkkinointi Jaana Mehtälä, puh , , jaana.mehtala@kotimaa.fi Jakelu Itella oyj Jakeluhuomautukset puh ALUKSI le ja muuttua järkeväksi syysihmiseksi. Järjettömän ihanaa kesää! Mervi Sipilä-Koski Ps: Jos kastepisaroiden kauneus poimulehdillä tai ahomansikan punertuminen ei riitä innostamaan koko loman ajaksi, voit tehdä kirkkoretken ja ihmetellä ihmiskäsien aikaansaannoksia Turun ja Kaarinan kirkoissa. Uunituoreet kirkkoesitteet antavat uusia näkökulmia tuttuihinkin rakennuksiin. Maansa kylvänyt katsoi aikoinaan maata ja sanoi vähän kuin luomisen Jumala: Katsopas, kaikki on nyt kylvetty ja hyvin onkin. Lounaisen Suomen maisema on isosti muinaisten esi-isien raivaama. Maasta ja sen historiasta kasvavat ihmisenkin juuret. Katsoessamme perheemme menoa, kuinka moni voi todeta kuin maansa hyvin kylvänyt : Kyllä tässä perheessä on rutiinit nyt juurevasti kohdillaan? Me luotamme systeemiin, jossa lapsemme kasvavat. Kouluosaamisemme on moneen kertaan PISA-palkittu. Olemme tutkimusten mukaan yksi maailman onnellisimmista kansoista. Yleisesti ottaen vakava väkivalta on vähentynyt. Miksi masennus siis on kansamme tauti? Itsenäisyys on meilläpäin hyvin syötetty pyhä lehmä: kansan, perheenjäsenen ja yksilön. Ristiriitaista kyllä: On parasta pärjätä itsenäisesti, jotta voi kuulua joukkoon. Hyvien ja itsenäisten systeemissä avuttomuus on kamalaa, joskus väkivaltaiseen sietämättömyyteen asti. Jokaisen ihmisen omaa totuutta pidetään yllättävän helposti oikeana ja oikeutettuna, kunnes tullaan mahdottomuuksien rajalle. Sitten yhdessä ihmetellään ja ulkoistetaan ratkaisu Yhteiskunnalle. Juurensa kadottaneiden maailmassa uskonnollisuutta kestävine totuuksineen kaivataan ja pelätään. Hengellisyys muistuttaa ihmiskunnan yhteisistä juurista ja juurruttaa meidätkin niihin. Yhteisessä maailmankylässä rakennetaan ja hoivataan yhteistä hyvää. Sitä kaikkea kaunista, mitä Jumala viljeltäväksi ja varjeltavaksi on meille yhteisesti ja erikseen antanut. Juurevan vehreää kesää jokaiselle! Toimitus Tiedotustoimisto, Eerikinkatu 3 PL 922, Turku puhelin (02) turku.tiedotus@evl.fi Merja Hermonen Piikkiön kirkkoherra Armo riittää Turun Evankeliumijuhlilla sanaa, musiikkia ja kaupunkifestaritunnelmaa Kupittaan urheilupuisto täyttyy iloisesta festivaalikansasta kesäkuun viimeisenä viikonloppuna, kun valtakunnalliset evankeliumijuhlat rantautuvat Turkuun. Puiston lisäksi juhlat levittäytyvät Kupittaan urheiluhalliin ja kirkkoihin ympäri kaupunkia. Evankeliumijuhla on vuosittain juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna järjestettävä valtakunnallinen hengellinen kesäjuhlatapahtuma, jossa ohjelmaa löytyy niin lapsille, perheille, nuorille, työikäisille kuin ikäihmisille. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) järjestämät juhlat pidetään Turussa nyt viidettä kertaa. Järjestäjänä on tänä vuonna myös Turun Mikaelinseurakunta. Edellisen kerran Turussa juhlittiin evankeliumijuhlia vuonna Juhla on avoin kaikille ei ainoastaan mikaelilaisille ja evankelisen liikkeen parissa oleville. Odotamme matalan kynnyksen kohtaamisia turkulaisten ja muualta tulevien kanssa, Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen painottaa. Sopivasti Armo riittää -teemalla kulkeva evankeliumijuhla on täysin pääsymaksuton ja Kupittaanpuistoon voi poiketa vaikka ohimennen kävelylenkillä. Ohjelmaan kannattaa kuitenkin tutustua tarkemminkin, sillä viikonloppu tarjoaa mielenkiintoisia ja yllättäviä tapahtumia ja esiintyjiä. Juhlien esiintyjälistalta löytyy muun muassa Wigwam, Tasavallan Presidentti ja Piirpauke -yhtyeistä tuttu kitaristilegenda Jukka Tolonen, joka löysi uskon myöhemmin elämässään monien vaikeuksien jälkeen. Tolonen esiintyy Kupittaanpuiston juhlakentällä lauantaina klo 13 ja Mikaelinkirkon Poika kotiin! -gaalassa samana iltana klo 19. Puhujina juhlilla vierailevat muun muassa arkkipiispa Kari Mäkinen, sisäministeri Päivi Räsänen, piispa Noah Wilson Rule Etelä-Sudanista ja arkkipiispa Andres Põder Virosta. Kupittaanpuiston ja Mikaelinkirkon lisäksi viikonlopun aikana tapahtuu myös Henrikinkirkossa, Maarian kirkossa ja Ylösnousemuskappelissa. Henrikissä nähdään Elävät kivet -gospelkuoron 20-vuotisjuhlakonsertti perjantai-iltana klo 21. Kirkko on myös lauantaipäivän kanavien yksi tapahtumapaikoista. Maarian kirkossa pidetään runoilta lauantaina klo 18. Illassa on luvassa Jaakko Haavion runoelma Johannes Kastaja. Maarian kirkolta lähtee myös kävelyretki Koroisten ristille klo 19:15. Kauniissa Ylösnousemuskappelissa puolestaan kuullaan Kesäyö kirkkomaalla -konsertti samana iltana klo 21. Konsertissa kotimaisia säveltäjiä (mm. Kuula ja Merikanto) tulkitsevat Jouni Kuorikoski, laulu ja Kari Vuola, urut. Mikaelinkirkossa tapahtuu paljon pitkin juhlaviikonloppua. Mikaelissa pidetään jo torstaina klo 19 Aattomessu, perjantaina päivällä raamattukurssi, lauantaina kaksi kirkkokonserttia ja iltagaala sekä sunnuntaina 1.7. klo 18 juhlien päätöshartaus Illaksi kotiin. Juhlien varsinainen päätösjuhla kajahtaa Kupittaanpuiston juhlakentällä sunnuntaina 1.7. klo 13. Päätösjuhlassa nähdään evankeliumijuhlilla perinteeksi muodostunut lasten lippukulkue sekä maailmalle lähtevien nimikkolähettien matkaan siunaaminen. Myös päätösjuhlassa musisoi koko viikonlopun ajan juhlakentän äänimaailmaa värittävä houseband. Talkoilla juhlat pystyyn Iso tapahtuma on valtava logistinen ponnistus, eikä siitä selvittäisi ilman vapaaehtoisia talkoolaisia, joita häärii juhlilla noin 800. Kirkkoherra Lehikoisen mukaan myös seurakuntalaiset ovat innostuneet talkoolaisiksi, vaikka työmyyriä saapuu Turkuun ympäri Suomen. Talkoolaiset ahertavat esimerkiksi ruoanjaon, tapahtumapaikkojen rakentamisen ja majoituksen parissa. Juhlien pääsihteeri Olli Koskenniemen mukaan asuntovaunujen ja -autojen määrä on kasvanut viime vuosina evankeliumijuhlilla, mutta myös kotimajoituksella on tärkeä paikkansa. Kotimajoituksen myötä on syntynyt paljon jopa pysyviksi jääneitä ystävyyssuhteita. Kun toiselta puolelta maata saapuu ennestään outo juhlavieras paikalliseen kotiin majoittumaan, on silloin vieraanvarai- S P i x e l s / S e p p o P i t k ä n e n Armon auringon lisäksi Kupittaan Evankeliumijuhlille toivotaan myös aurinkoista säätä. suus parhaimmillaan, Koskenniemi sanoo. Juhlilla voi majoittua myös telttoihin, kouluihin ja luonnollisesti paikallisiin hotelleihin ja majoitusliikkeisiin. Juhlien verkkosivuilta löytyy lisätietoa, mikäli halajaa talkoolaiseksi. Järjestäjät odottavat juhlille kävijää, joten talkootyövoiman, ohjelman ja järjestelyiden on syytä olla monipuolisia. Järjetäjien mukaan juhlien musiikkitarjonnassa on haettu nimenomaan monipuolisuutta. Musiikkia on tarjolla laadukkaasti ja monenlaiseen makuun, nuorten rock-konserteista Torstai Klo Soppaa ja evankeliumia. Kauppatori, Tarjoilemassa Mikaelinseurakunta & Sley Klo 19 Aattomessu, Mikaelinkirkko. Jouni Lehikoinen, Heikki Haataja, Mikaelinseurakunnan muusikot Perjantai Klo Mikroskooppisen pieni suuri raamattukurssi. Mikaelinkirkko. Antti Laato, Juho Sankamo Klo 18 Alussa. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Arkkipiispa Kari Mäkinen, sisäministeri Päivi Räsänen, lastenkuoro, Liisi Saarimaa, Anna Mali ja Maria Orjala, Houseband Klo 20 Kun mikään ei riitä. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Raamattuopetus, Pasi Palmu ja Timo Nisula, Sofian Talo Klo 21 Gospelkonsertti. Henrikinkirkko, Peltolantie 2. Elävät kivet -gospelkuoron 20-vuotisjuhlakonsertti Klo Riemumessu. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Tom Säilä, Hannu Anttoora, The Road, Pomarkun seurakunnan Projektikuoro Lauantai Klo 9 Aamuhartaus. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Jaakko Rainerma, Carl-Erik Sahlberg laadukkaisiin klassisiin kirkkokonsertteihin. Myös juhlakentällä musiikki soi läpi viikonlopun. Juhlilla on paljon myös yhteislauluja, joissa veisataan evankelisen herätysliikkeen Siionin kannel -laulukirjaa. Jokaiselle jotakin Evankeliumijuhlilla on lapsille, varhaisnuorille ja perheille sekä nuorille omat ohjelmakokonaisuutensa. Lasten evankeliumijuhla pitää sisällään muun muassa musiikkiseikkailua, nukketeatteria ja lähetyslinkokilpailua sekä lasten perinteisen lippukulkueen. Nuorten ohjelma on vahvasti nuorten näköinen, Ohjelmapoimintoja Klo 9.15 Eikö jo riittäisi, Jumala? Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Raamattuopetus, Reijo Arkkila, musiikki Olli Helenius Duo Klo 11 Armoseurat. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Anni- Maria Laato, Heikki Lehtonen, Jorma Toppari, piispa Noah Wilson Rule Etelä-Sudanista, Sirkka-Liisa Huhtinen, musiikki Magnificat reunion & Anna Kerminen Klo 13 Niin alkoi iloinen juhla. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Juontajana Raimo Musti Lähteenmaa, Anne Vähätalo, Jari Rankinen, musiikki August ja Jukka Tolonen Klo 15 Kirkkokonsertti. Mikaelinkirkko, Puistokatu 16. Mm. J.S. Bachin hengellisiä lauluja, oopperalaulaja Tiina Penttinen, kanttori Hanna Penttinen, piano, diplomiurkuri Marko Hakanpää, urut, puhe Pekka Huhtinen Klo 15 Kanavat ympäri kaupunkia, katso Klo 17 Ei mistään muusta kuin ristin Jeesuksesta. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Raamattuopetus, Ville Auvinen, puhe arkkipiispa Andres Põder Virosta, koomikko Mikko Vaismaa, Houseband Klo 17 Kirkkokonsertti. Mikaelinkirkko, Puistokatu 16. Armon kalliolla, Evankelinen juhlakuoro, joht. Veli-Matti Erkkilä ja Kullervo Puumala, puheet Katso koko ohjelma sekä lasten, perheiden ja nuorten oma ohjelma netistä Pentti Huovinen ja Heimo Rinne Klo 18 Runoilta ehtookellojen aikaan. Maarian kirkko. Hannu ja Rita Ilola, Jaakko Haavion runoelma Johannes Kastaja Klo n Käynti Koroisten ristillä (lähtö Maarian kirkolta). Oppaana Aulis Katajamäki Klo 19 Poika kotiin! gaala. Mikaelinkirkko. Raamattuopetus, Anne Hopeavuori, puheet Ilkka Puhakka, Turkka Aaltonen ja Carl- Erik Sahlberg, musiikki Jukka Tolonen ja August, juonto Pasi Jaakkola Klo 19 Tänään kotona. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Iltaseurat, Silja-Kaisa Pöyliö, Nora Pesso, Heikki Mäki-Pesola, Heikki Haataja, musiikki Pekka Laukkarinen, Houseband Klo 21 Kesäyö kirkkomaalla. Ylösnousemuskappeli, sillä raamattuopetuksen ja nuorten kanavien lisäksi juhlilla ryskyy kristillinen rock- ja pop-musiikki muun muassa The Rainin, Katajaisen Kansan, Augustin, Olli Heleniuksen, Sarasteen ja Disciples of Godin tahtiin. Juhlat Mikaelinseurakunnan kanssa järjestävä SLEY on 1800-luvun puolivälissä perustetun evankelisen liikkeen keskusjärjestö ja yksi kirkon seitsemästä virallisesta lähetysjärjestöstä. Turussa liike on alkuperäisillä syntysijoillaan, sillä se sai alkunsa täältä Fredrik Gabriel Hedbergin johdolla. Muun muassa Kaarinan kirkkoherrana työskennellyt Hedberg oivalsi, ettei armollinen Jumala löydy ihmisen kokemuksista tai tuntemuksista vaan Jumalan sanasta Raamatussa. Nykyään evankelisuus vaikuttaa kautta maan useimmissa seurakunnissa. SLEY tunnetaan etenkin lapsi- ja nuorisotyöstä, esimerkiksi Turussa joka syksy järjestettävistä yli nuoren Maata Näkyvissä -festareista. Juho Niemelä Valtakunnalliset evankeliumijuhlat Kupittaan urheilupuistossa, Kupittaan urheiluhallissa, Mikaelinkirkossa ja lähikirkoissa Hautausmaantie 21. Laulu Jouni Kuorikoski, urut Kari Vuola, Kuusisto Pylkkänen Kuula- Merikanto Klo Siikkarimessu. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Lauri Thurén, Pasi Salminen, Taneli Korpinen & co. Sunnuntai 1.7. Klo 9 Aamuhartaus. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Lauri Parvio, Boråsin kuoro (Ruotsi), joht. Tony Thornberg Klo 10 Messu. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Jouni Lehikoinen, Olli Koskenniemi, Minna ja Jussi Pyysalo, Elävät kivet -kuoro Klo 13 Pyhän juhlaa. Juhlakenttä, Kupittaan urheilupuisto. Lasten lippukulkue, lähettien matkaansiunaaminen, Teemu Haataja, puheet Satu Arkkila, Tuomo Jukkola, Lasse Nikkarikoski, Houseband, Juhlakuoro, väliaika, juhla päättyy noin klo 15 Klo 18 Illaksi kotiin. Mikaelinkirkko, Puistokatu 16. Aleksi Kuokkanen, Ismo Seivästö ja Ilkka Puhakka, Kohtaus

3 4 5 ILMAINEN NEUVO OY:n Oikeudellinen puhelinpalvelu Puhelun hinta 2,95 e min + pvm/mpm 80v Kattokorjaukset, Kattojen Uusimiset, Peltisepäntyöt, Vesikourut, Tikkaat, Lumiesteet Sisä- ja Ulkomaalaukset + Kattomaalaukset. Remontti- ja Rakennustyöt Sisällä ja Ulkona HAUTAUSJÄRJESTELY -VIHKO noudettavissa liikkeestämme veloituksetta. Avustamme myös vihkon täyttämisessä. HAUTAUSTOIMISTO Annikki Perttala-Koskinen Oy Alkuperäinen, v perustettu perheyritys Linnankatu 3 (Brahenkadun kulma) Puh Myös liikeajan jälkeen MessuT LuTherin kirkolla Su klo 11 Messu, Jari Rankinen Su klo 11 Messu, Timo Nisula Su 8.7. klo 11 Messu, Pekka Lindqvist Su klo 11, Sanajumalanpalvelus, Lukas Brenner Su klo 11 Messu, Lauri Parvio Su klo 11 Messu, Timo Nisula Su 5.8. klo 11 Messu, Timo Nisula Turun Lutherin kirkko, Puutarhakatu 8 a Raamattukylän kesä 2012 ESITYKSET: ja klo 11 Kuningas Salomo, klo 14 Tuhlaajapoika 8.7., , , , 22.7., ja klo 11 Kuningas Salomo, klo 14 Tien kulkijat 2.8., 3.8., 5.8. ja klo 11 Kuningas Salomo, klo 14 Tuhlaajapoika Erillisesitykset 10 e, koko päivä 15 e. Pullakahvit 3 e, lounas ark. 10 e/su 12 e, lapset 5/6 e. Motaria 1,5 h Turusta! Tilaa esite! Vivamon Raamattukylä Vivamontie 2, LOHJA vivamo@sana.fi Suomen Pipliaseura markkinoiden laajin raamattuvalikoima Rippi- ja lahjaraamatut Farkkuraamattu Suosittu pienoisraamattu. Oikea tasku kannessa sekä vetoketju. LAHJAKSI Psalmit lippakirja Voimalliset psalmit uudella kirjaformaatilla. Ainutlaatuinen lukukokemus! Memoraamattu Tyylikäs pienoisraamattu. Kuminauha ja irrotettava banderolli. UUTUUSMALLIT Ristin sanat, Kirkon pihalla ja Vihreät niityt. Vihreät niityt saatavana myös virsikirjana. Virsikirjapokkari Valoristikansilla, saatavana myös rippiraamattuna. Psalmit lippakirja Saatavana kirjakaupoista tai tilaukset: myynti@piplia.fi, puh Suomen Pipliaseura PL 54, HELSINKI myynti Vastauksia läheltä Grace & Peace Kivantekiä kirjoitti työkaverini lapsi itse tehtyyn pahvikruunuunsa, huitaisi perään viisi huutomerkkiä ja sai kaikki hyvälle tuulelle. Tämän tarinan luin facebookista ja tulin iloiseksi itsekin. Kivan tekeminen ja hyvän tekeminen, läsnä oleminen ovat juttuja, joiden tärkeyttä ei voi mitata. Vai voiko sittenkin? Hyvinkään tragedia ja sitä aiemmat joukkomurhat, silmittömät väkivallanteot julkisilla paikoilla, kouluiskut, autokaista-ampumiset, perhesurmat, yksittäiset, järkyttävät pahoinpitelyt, kuten 8-vuotiaan tytön murha Helsingissä äitienpäivää edeltävän yönä, koulukiusaaminen ja hyväksikäyttö, laittavat miettimään vakavasti yhteiskuntaa, jossa elämme, ja meitä ihmisiä, sitä millaisia olemme toisillemme. Olemmeko läsnä? Välitämmekö? Puutummeko toistemme asioihin? Olemmeko toisillemme ystäviä? Jos tekisimme hyviä ja kivoja asioita kanssaihmisille, vähenisikö väkivalta? Tragedioiden jälkeen kysytään samoja asioita: oliko merkkejä ilmassa? Yritettiinkö tekijää ohjata hoitoon tai muutoin auttaa? Miten tämä on mahdollista? Olisivatko uhrit olleet pelastettavissa? Hirmutekojen skaala on niin valtava, ettei yhteisiä selittäjiä löydy. Milloin surmaaja on epätoivoinen nuorukainen, koulunsa keskeyttänyt, hiljainen ja ujo, milloin epätoivoinen tai häiriintynyt äiti tai isä. Helsingissä tapetun lapsen tapauksessa naapurit olivat säälineet lasta mutta tämän annettiin silti asua seksuaalirikoksesta tuomitun isänsä kanssa. Hyvinkään tragediasta epäilty 18-vuotias nuorukainen oli keskeyttänyt parin viime vuoden aikana sekä koulunsa että armeijan. Voimakkaita tekoja, jotka kielivät epätasapainosta. Signaaleja, joihin olisi ollut syytä tarttua. Ehkä tartuttiinkin? Eikä tapahtunutta silti osattu ennustaa tai estää. En tiedä. Pahoja asioita on tapahtunut aina. Niitä ei voi maailmasta poistaa. Mutta jokin nykyajassa hämmentää: aivan kuin ehdollistaisimme ihmiset sietämään väkivaltaa. Televisio, elokuvat ja monet pelit syytävät silmille loputonta tappamista. Toisto tekee asiasta tutun. Itsestäänselvyyden. Tällainen tapa toimia on tullut mahdolliseksi jopa täällä meillä, pienessä Suomessa. Koulukiusaaminen, josta on puhuttu viime aikoina muun muassa vuonna 2011 itsemurhan tehneen 15-vuotiaan Elisan Enkeli-Elisan surullisen kohtalon kirvoittamana, on niin ikään kuristava ilmiö, josta moni tietää ja johon voisi puuttua, jos tahtoa olisi. Luin aiheesta oivaltavan kolumnin: Miksi se on kiusattu, joka joutuu vaihtamaan koulua olosuhteiden pakottaessa, miksi ei kiusaaja tai kiusaajat? Nuoret tuntevat yhteisönsä hyvin. He kyllä tietävät kuka on se terävähampaisin rotta, joka toiminnallaan aktivoi muita. Kaikkien tulevaisuuden kannalta kiusaajan tulisi saada tuta tekojensa seuraukset, oppia. Yhteisön toiminnalla on valtava vaikutus ja voima hyvin monenlaisten ongelmien kanssa painittaessa. Luin järkyttävää Maijan tarinaa, joka kertoo KOLUMNI lestadiolaistyttö Maijan vuosia kestäneestä hyväksikäytöstä ja itsetuhon kierteestä. Hyväksikäyttö, joka alkoi Maijan ollessa pieni lapsi, jatkui, koska kukaan ei puuttunut siihen. Maija jätettiin yksin, yhteisön ulkoreunalle. Maijan tarinasta ovat toimittaneet kirjan Johanna Hurtig ja Mari Leppänen. Tragedioiden ympärillä käytyä kirjoittelua seuratessa on silmiin osunut muutamakin tärkeän tuntuinen ajatus. Ensinnä: ongelmat ovat harvoin abstrakteja, kasvottomia. Ne ovat nyt ja tässä, meissä ihmisissä ja meidän välisissämme jutuissa. Ratkaisut eivät ole terveyskeskuksissa tai psykologeilla eivät ainakaan aina. Ne ovat meillä, meidän tavassamme ottaa ihmiset osaksi elämäämme, ryhmäämme, yhteisöämme. Hyvät vaikuttamiskeinot voivat olla pieniä, jokapäiväisiä. Kutsutaan tällä kertaa myös se luokan yksinäisin lapsi meille leikkimään tai kaverisynttäreille. Puututaan, jos meitä alkaa jonkun puolesta huolettaa. Järjestetään tapahtumia, joihin yksinäisetkin voivat tulla. Ihminen on yksin ainoastaan ja tasan niin kauan, kuin hänellä ei ole ystävää. Ystävän hän voi löytää jo tänään. Niina Repo Turkulainen kirjailija FROM THE INTERNATIONAL CONGREGATION This Most Holy Place of the Soul Summer for an international congregation is a time of departures and arrivals. It is a time when people pop in for just one service and a time when those who usually come to services every Sunday are away. It s a time when I am away for a while, too, and my lovely colleagues take on the responsibility of taking the services at 4 p.m. in the Tarkk ampuja Chapel of the Cathedral just like every Sunday. The miracle of God s Holy Spirit is that when we tread carefully and listen, we will see that all we really need is to stop and take a look around us and He is right there. Things will be a bit different, but that is ok. A service is not, at the end of the day, about doing things exactly the same way or for that matter perfectly, it is not about saying the right words at the right time or standing up when you are supposed to, it is about coming together in front of God to be served by Him, to be touched by Him, to be loved by Him. Annette L. Sherwood a spiritual director from St. Louis has written the following: We greet with a timid smile a breath anticipation, hope immediately God's presence comes and walks with us and as God walks waits, helps us still we become present to God we become present to each other in this Most Holy Place of the Soul. Annette s words reflect my dream for every time I counsel someone, every meeting I have, every church service we have, every discussion on the phone I have, every I write or receive, every chat I have with my beloved and child and friends, every Facebook status update I read or write, in fact every time I communicate with someone else, and I am quite sure it is not just my dream. Many of us will travel this summer, all of us will encounter new people and situations and this is our calling, to encounter each new situation and each new person with the timid openness of a child and an eager willingness to seek God s presence. Dalai Lama has said that: Every morning when I wake up, I dedicate myself to helping others to find peace of mind. Then, when I meet people, I think of them as long term friends; I don't regard others as strangers. As Christians we have that same calling, to regard others as friends and to treat them with outmost respect. Let us do so, eh? Have a marvellous, blessed and refreshing summer! Mia Pusa University Chaplain and Pastor of the Turku Cathedral International Congregation Silmät avaava löytöretki Uusi esitesarja houkuttelee tutustumaan Turun alueen kirkkoihin ja kappeleihin Tiedätkö, minkä kirkon rakennusrahasto perustettiin myymällä sata tynnyriä lahnaa? Tiedätkö, että viholliset ja tulipalot ovat tuhonneet Turun tuomiokirkon ainakin kuusi kertaa? Entä miksi keskiaikaisissa kirkoissa sijoitettiin krusifiksi kirkkosalin ja kuorin rajalle, keskikäytävän kohdalle? Minä en tiennyt ennen kuin sain tehtäväksi kirjoittaa Turun kirkkojen ja kappeleiden esitetekstit. Enpä arvannut, miten komealle matkalle pääsin. Reissun tekivät myös valokuvaaja Timo Jakonen ja graafinen suunnittelija Erkki Kiiski. Matkalla kehkeytyi kahdeksantoista esitteen sarja. Esitteet ovat pikkuisia tietopaketteja. Tekijät toivovat, että nämä minioppaat herättelevät jokaisessa lukijassa uinuvaa pientä matkailijaa. Kierrä kesäviikkoina katsomassa kauniit kirkot! Mikä aika ja kuningas? Matkareitti vie kulkijaa kirkosta kirkkoon kuin aikakone. Turun vanhimman kirkon tiiliä muurattiin yli seitsemänsataa vuotta sitten. Nuorin kappeli on tältä vuosituhannelta. Reitin varrella vilahtavat kuninkaat ja keisarit, talonpojat ja aateliset, taiteilijat ja työläiset. Esimerkiksi Maarian kirkkoa rakennettaessa 1400-luvulla kuningas vaihtui vähän väliä, mutta piispojen tiukassa johdossa Suomi nautti vaurastumisen aikaa. Oli varaa urakoida kivikirkkojen verkosto. Kun Martinkirkko nousi Sotalaistenmäelle 1930-luvulle, Paavo Nurmi oli juossut Suomen maailmankartalle. Ikkunat olivat auki Eurooppaan, Välimerelle asti. Martin valkoisesta kirkosta tuli kuin pieni pala Italiaa Aurajoen rannalle. Jokainen aika aatteineen ja ihanteineen on piirtänyt vahvat jäljet kirkkorakennuksiin. Mikä paikka ja valuutta? Kirkkomatkalla näkee, miten rakennusten ympäristö on muuttunut vuosisatojen varrella. Mikaelinkirkko kohosi katajaiselle kumpareelle peltojen ja laidunmaiden keskelle lähes asumattomaan laitakaupunkiin vuonna Runsaan kymmenen vuoden kuluttua peltoja peittivät työläisten puutalokorttelit. Maisemaa halkoi rautatie vilkkaaseen satamaan ja telakalle. Pellot ja lehmihaat ympäröivät myös uutta Hirvensalon kirkkoa 1960-luvulla, mutta murrosaika oli ovella. Mansikille sanottiin hyvästi. Muuttoliike ja tekninen kehitys muokkaisivat koko Suomen kasvoja, Hirvensaloa. Moderni kirkko ennakoi tätä muutosta. Millä kielellä? Matkaoppaat auttavat lukemaan rakennusten symboliikkaa. Kirkkojen muodot, esineet, kuvat ja värit ovat täynnä vertauskuvia. Kristilliset vertauskuvat kuuluvat vanhaan kansainväliseen kieleen. Ne kertovat uskon näkymättömästä maailmasta näkyvin merkein. Kirkkorakennus itsessään on vertauskuva siitä, että Jumala asuu ihmisten keskellä. Hän ei tietenkään asu käsin tehdyssä rakennuksessa, mutta temppeli on kautta aikojen mielletty Jumalan taloksi. Sinne mennään kohtaamaan hänet. Monen kirkon saarnatuolin takaseinässä tai kaikukatoksessa hehkuu aurinko. Se ilmentää Sanan valoa. Aurinko on myös Jumalan vertauskuva. Pyhän Katariinan kirkon kuoriholvissa ja krusifikseissa liitelevät siivekkäät olennot: enkeli, leijona, härkä ja kotka. Ne ovat evankeliumien kirjoittajien Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen tunnuskuvia. Timo Jakonen nappasi nämä olennot lennosta, samoin kuin kirkkojen sadat muut symbolit. Hän otti esitteiden valokuvat. Sekä kirjoittaja Tytti Issakainen että kuvaaja Timo Jakonen ovat eläytyneet kirkkojen tunnelmaan ja yksityiskohtiin. Kesän valoa siivilöivä ikkunasäileikkö on Hirvensalon kirkosta. Esitesarja muistuttaa taas kerran, miten upeasta arkkitehtuurista seurakuntalaiset saavat nauttia. Kutakin esitettä myydään omassa kirkossaan. Lapsenomaisesti minut yllätti se, miten paljon kirkoissa on yksityiskohtia, ja se että niille kaikille on selitys. Valon lumo Ammattinsa vuoksi Timo kiinnittää erityistä huomiota valoon. Olin yllättynyt, miten harkittua kirkkorakentaminen on, esimerkiksi rakennuksen ilmansuunnat ja valonkäyttö, kuvaaja ihastelee. Valonkäyttöä ei ole suunniteltu vain moderneissa kirkoissa, vaan harkittu tarkkaan jo 1400-luvulla. Timon kuvissa valo silittelee hellästi Ylösnousemuskappelia. Pelkistettyyn Pyhän Ristin kappeliin valo tuo lämmön ja toivon. Kaikki aistit käyttöön Tässä ammatissa katsoo kaikkea kameran läpi. Niin tekevät myös monet turistit, jotka katsovat kohdetta pokkari- ja kännykkäkameroiden kautta. Sitten kotona vasta katsotaan, missä sitä oikein oltiinkaan. Usein käytetään vain näköaistia. Se on rajoittunutta. Timo Jakosella on tärkeä vinkki kirkkomatkaajalle: Malta laskea kamera pois kädestä. Haistele, maistele, aisti kirkkoa ilman mitään välinettä. Silloin pääsee sen ilmapiiriin sisälle. Värikkäät kirkkoesitteet voi koota pahvikansioon, jolloin ne muodostavat ikään kuin pienen kirjan. Kotelo on myynnissä tuomiokirkossa. Ajaton ilme Erkki Kiiski suunnitteli ja toteutti esitteiden ulkoasun. Hänen työnsä erityisenä innoituksen lähteenä oli kirkkojen arkkitehtuuri. Turun kirkot edustavat eri tyylisuuntia keskiajalta nykyisyyteen asti. Turkua on siunattu tavattoman hyvällä kirkkosuunnittelulla, Erkki hehkuttaa. Meillä on maailmanluokan helmiä. Haluni on tehdä kunniaa tälle arkkitehtuurille. Suunnittelu on nykyisin kova sana, varsinkin Helsingin design-pääkaupunkivuotena. Mielikuvat siitä, mikä on suunnittelua ja mikä stailaamista, menevät helposti sekaisin, Erkki varoittaa. Viestinnässä pintamuotitempuilla ei voi luoda kestävyyttä. Pyrin ajattomuuteen, Erkki linjaa. Hain arkkitehtuurimaailmasta selkeyttä esitteisiin, joiden ilme kumpuaa kirkkojen olemassa olevasta sisällöstä. Rakas kotikirkko Yksi näkymä on vielä pakko mainita esitteiden tekemisen matkalta: seurakuntalaisten sinnikäs työ kirkkonsa hyväksi. Kakskertalaiset kääntyivät hattu kourassa kuninkaan puoleen parikin kertaa, jotta saivat luvan rakentaa saareensa ikioman kirkon. Samaa anelivat Kuusiston saaren asukkaat. Sota- ja katovuodet köyhdyttivät saaristolaisia, mutta oman kirkon unelmasta he eivät luopuneet. Kakskerran kirkko vihittiin käyttöön 1769 ja Kuusiston kirkko valmistui Eikä se siihen loppunut. Saaristolaiset kuten monet muutkin kaunistivat kotikirkkonsa lahjoituksillaan: kattokruunuja, alttaritauluja, ehtoollisvälineitä, kirkonkelloja, kaappikelloja, seinämaalauksia Luojalta oli saatu lahjaksi kaikki se, mitä saarten asukkailla oli. Miksi he eivät antaisi Hänen huoneeseensa kaikkein parasta? Rakkaus omaan pyhäkköön on käsin kosketeltavaa. Tytti Issakainen Testaa tietosi Mikä kirkko? 1. Kaikki suomalaiset kuulevat joka päivä sen kellon lyönnit. 2. Siellä sijaitsee vanhin suomalainen hautakivi, josta tunnetaan sekä vainajan nimi että kuolinvuosi. 3. Sinne on maalattu koko Euroopan tunteman keskiaikaisen naispyhimyksen kuva. 4. Siellä riippuu hautausvaakuna, johon on kuvattu linnunpäinen hahmo. 5. Sen saarnatuolin alaosaan on kirjoitettu kirkon rakennushistoriaa. 6. Sen seinätapettiin on maalattu marmoripylväät. 7. Sen alttarirakennelma painaa 22 tonnia. 8. Seudun nuoriso kantoi sinne korentojen varassa komean kristallikruunun kulkien jalkapatikassa yli 20 kilometriä. 9. Sen alttarimaalaus oli valmistuessaan Pohjoismaiden suurin. 10. Sen reliefit eli korkokuvat on veistetty hiekkakivestä. 11. Sen kellot soittavat virttä Armon meri aava, kehto elämämme. 12. Se on rakennettu kokonaan betonista. 13. Sen kirkkosali on kuution muotoinen. 14. Sen alttariseinän panelointi muodostaa ristiinnaulitun kuvan. 15. Sen tiloissa sijaitsee Ruususali ja vieressä 1600 ruusupensasta. 16. Se sijaitsee Suomen monikulttuurisimmalla alueella. 17. Sen työhuoneiden seinät ovat läpinäkyviä. 18. Sen lasiseinät voi avata ja tilan voi laajentaa terassille. 1. Tuomiokirkko. 2. Maarian kirkko. 3. Pyhän Katariinan kirkko. 4. Piikkiön kirkko. 5. Kakskerran kirkko. 6. Kuusiston kirkko. 7. Mikaelinkirkko. 8. Paattisten kirkko. 9. Martinkirkko. 10. Ylösnousemuskappeli. 11. Hirvensalon kirkko. 12. Pyhän Ristin kappeli. 13. Pallivahan kirkko. 14. Kaarinan kirkko. 15. Henrikinkirkko. 16. Varissuon kirkko. 17. Seurakuntatalo Aurelia. 18. Kunstenniemen kappeli.

4 6 7 Kauppatorin ylle pyrähtävät pulut muuttuvat ylväämmäksi noustessaan siivilleen. Sata vuotta sitten Turussa oli vähemmän lintuja kuin nykyään. Mansikanviljelijöiden inhokki räkättirastas nauttii kesäisestä luonnosta. Rastaasti koukussa Lintuharrastus on helppo aloittaa vaikka katselemalla ikkunasta ulos. Turussa lintuja tosin on harrastettu jo ennen kuin kaikilla oli ikkunoitakaan: ensimmäiset väitöskirjat linnuista ovat 1600-luvulta. Kaupunki on lintubongarille runsaudensarvi Tuolla rehtorinviraston katolla pesii kalalokki. Yliopiston kahvilan ikkunasta puolestaan näki talvella kanahaukan, joka istuskeli usein Tuomiokirkon katolla olevan ristin päällä, kertoo yliopistolehtori Timo Vuorisalo Turun yliopiston biologian laitokselta. Hän on lupautunut auttamaan alkuun lintuharrastuksessa ja samalla vähän kertomaan lintutieteen historiasta. Vuorisalo on itse harrastanut lintuja 70-luvun alusta saakka ja on myös yksi Suomen lintutieteen historia -teoksen kirjoittajista. Yliopistonmäki onkin hyvä paikka aloittaa lintuharrastus kuten toki on melkein mikä tahansa muukin paikka kaupungissa. Syitä on monia: Ensinnäkin kaupungissa linnusto on monipuolinen. Toiseksi kaupungissa useimmiten on aika hyvä näkyvyys lintuja voi nähdä ihan ikkunasta. Kolmanneksi lajisto on kaupungissa helppo hallita. Neljänneksi alkuun pääsee helposti. Hankkimalla talvella ruokintalaudan bongaa äkkiä päivän aikana kymmenen lajia. Turussa elää kymmeniä lintulajeja ruutukaava-alueella. Sata vuotta sitten niitä oli paljon vähemmän. Se johtuu siitä, että silloin ei ollut näin paljon puistoja ja tietysti myös siitä, että kaupunki yksinkertaisesti on isompi. Linnuille on myös nykyään paljon enemmän erilaisia asuinympäristöjä: on lähiöitä, puutalo-alueita, omakotialueita, kivitalojen kattoja Tiklit esimerkiksi ovat lähiöiden ystäviä, Vuorisalo kertoo. Ornitoteologiasta se lähti Linnut ovat kiinnostaneet ihmisiä iät ajat, jo Aristoteles kirjoitti linnuista. Kun sitten keskiajalla luettiin paljon Aristotelesta, myös linnut nousivat kiinnostuksen kohteeksi. Kirjapainotaidon myötä alkoi nopeasti ilmestyä kuvakirjoja linnuista tosin niissä oli sitten myös muita kuin lintuja, myös sellaisia vähän harvinaisempiakin lajeja, kuten seireenejä ja yksisarvisia, Vuorisalo kertoo. Kaksiosaisen Suomen lintutieteen historian ensimmäinen osa päättyy siihen, kun yliopisto siirtyi Turusta Helsinkiin, joten Turku on luonnollisesti ollut tärkeässä ja ainoassa - roolissa lintutieteen näkökulmasta sen alkuaikoina: 1600-luvulla Turussa tehtiin linnuista jo väitöskirjojakin. Ne tosin olivat hieman erilaisia kuin nykyään. Puhuttiin ornitoteologiasta, eli pyrittiin osoittamaan kuinka linnutkin ovat osa Jumalan luomaa harmoniaa ja järjestystä ja vieläpä moraalinen osa sitä. Lintuja lajiteltiin esimerkiksi hyveellisiin ja paheellisiin, Vuorisalo sanoo. Julma lepinkäinen Vuorisalo kertoo, että suhtautuminen lintuihin ja muihinkin eläimiin oli vielä 1900-luvun alussa hyvinkin nuivaa: mentaliteetti oli, että kaikki mikä liikkui ammuttiin ihan vain varmuuden vuoksi: Linnut kuuluvat Timo Vuorisalon työ- ja vapaa-aikaan. Turun Sanomissa ja Uudessa Aurassa sitä ennen oli tuon tuosta juttuja, joissa kerrottiin, kuinka jostain oli löytynyt sellainen ja sellainen otus ja kuka sen oli tappanut. Jossain vaiheessa lehti alkoi kysellä, että onko aivan pakko tappaa kaikki, kun siinä kävi niin, että ihmiset jatkuvasti raahasivat ampumiaan raatoja toimitukseen. Jako paheellisiin ja hyveellisiin lintuihin näkyi esimerkiksi siinä, että kyyhkyt olivat lempeitä kuhertelijoita, kun taas paheellisia otuksia olivat petolinnut, koska ne olivat julmia toisin sanoen ihmisten ominaisuuksia projisoitiin lintuihin: Lepinkäisten kohtalo on paljonpuhuva. Se on pieni lintu, joka seivästää saalistamansa koppakuoriaiset ruusun piikkeihin odottamaan syömistä. Kun sitten 1800-luvulla alettiin lainsäädännöllä suojella lintuja, julma lepinkäinen ei suojelua saanut juuri tästä seivästyssyystä. Se sai lainsuojan vasta 1960-luvulla, Vuorisalo kertoo. Ja hyveellisyydestä puheen ollen: On vähän hassua, että naakkoja ajetaan kirkon torneista, sillä nehän vasta ovat hienoja, hyveellisiä lintuja, joista ihmiset voisivat ottaa oppia. Ne ovat hyvin aviouskollisia: vasta jos toinen kuolee, otetaan uusi puoliso. Lintulevytysten Top 10 Mitä sieltä Yliopistonmäeltä sitten voi bongata? Lokin lisäksi nähdään ja kuullaan heti ainakin räkättirastaita. Rinteen pöpeliköstä huomataan myös pesä, jossa emo hautoo. Vuorisalo tunnistaa linnun mustarastaaksi. Ja kun sitten viritetään silmien lisäksi myös korvat mukaan bongaukseen, kuullaan peipon ja västäräkin ääntä. Tai Vuorisalo kuulee. Asiaan vihkiytymättömälle se on sitä samaa titityytä no, ehkä räkättirastasta lukuun ottamatta. Sen matalan säksätyksen kyllä tuntee. Hautova mustarastas on sopeutunut kaupunkielämään eikä hätkähdä ohisoljuvaa ihmisvirtaa. Näin keskipäivällä on mahdollisimman huono hetki bongaukseen, Kannattaisi olla liikkeellä aikaisin aamulla. Silloin näkisimme tai ainakin kuulisimme varmasti ainakin paria kolmea kerttulajia ja muitakin lintuja. Lintuja tosiaan voi bongata myös äänen perustella. Siinä taas pääsee helpoiten alkuun kuuntelemalla ääninäytteitä: Ennen alkuun pääsi lintulevyillä, joihin oli nauhoitettu eri lintujen ääniä. Itse kuuntelin omat levyni niin puhki, että kun myöhemmin kuulin niitä vaikka mainoksissa, osasin heti sanoa, miltä levytykseltä kyseinen laulu on! Nykyään lintujen ääniä saa netistä. Tietysti auttaa, jos sitten pääsee luontoon kuuntelemaan niitä jonkun sellaisen kanssa, joka tuntee äänet. Puucee-bongausta Lintubongaus on harrastus, jossa pääsee alkuun korvilla ja silmillä tai edes jommallakummalla. Halpaa siis. Tosin Jos ja kun antaa petolinnulle pikkusormen, se voi viedä koko käden. Kiikarit ovat lintubongarille tarpeellinen väline, ja jos sitten alkaa ihan tosissaan harrastaa, lähes pakollinen hankinta on kaukoputki - sellaisella kun erottaa linnun vaikka puolentoista kilometrin päästä, Vuorisalo kertoo. Eikä kilpavarustelu tietenkään tähän lopu. Esimerkiksi hyvä digikamera on asialleen omistautuneelle bongarille ehdoton: Digiaika on ylipäänsä muuttanut harrastusta. Ennen piti linnun bongattuaan tehdä hyvin tarkat maastomäärittelyt sen bongauksen lisäksi. Nykyään otetaan vain paljon kuvia ja itse lajin määrityksen voi tehdä myöhemmin. Kuvan voi laittaa nettiin, jolloin kaverit voivat auttaa tunnistuksessa. Ja varusteet ovat tietenkin harrastuksessa vain yksi osa, jos lintuihin hurahtaa: paljon hankalampaa on selittää kotona se, että tarttee tästä nyt lähteä kesken ristiäisten lasten säästöillä vuokratulla pienkoneella ulkosaaristoon, koska siellä on nähty joku ihmepeippo, jollaista ei ole havaittu Suomessa sataan vuoteen. Lintuharrastus kieltämättä on aiheuttanut avioeroja, Vuorisalo myöntää. Toisaalta lintuharrastus on monimuotoista ja antaa mahdollisuuksia hurahtaa myös niin, että on kotona tai ainakin melkein kotona: Lintuja voi bongata hyvin monin eri tavoin. Jotkut keräävät pisteitä esimerkiksi niistä linnuista, jotka on havaittu puuceestä käsin. Eli vain ne linnut kelpaavat, jotka on nähnyt puuceen ikkunasta tai ovesta. Kiikareilla pääsee lintuharrastuksen alkuun. Tosiharrastajat ovat sitten oma lukunsa. Äidinrakkaus ei tunne lajirajoja. Räkättirastasemo ruokkii pesästä lähtenyttä poikastaan. Yksityisyys koetuksella Palataan välillä historiaan: 1700-luvulla alkoivat valistuksen myötä luonnonhistorian vuodet. Edelleen ajateltiin, että maailma oli luotu ja siinä samalla linnut, mutta tieteen taso nousi kun alettiin Linnén myötä suhtautua systemaattisesti asioihin. Siirtomaayhteydet tekivät sen, että alettiin saada tietoa myös kaukaisempien maiden linnustosta (ja kaikesta muusta) luvulle tultaessa aloitettiin myös luonnontieteelliset löytöretket, joiden tekijöistä kuuluisimpia ovat Humboldt ja tietenkin Darwin luku oli pitkälti kartoitusta. Löydettiin esimerkiksi valtavasti uusia lintulajeja, syntyi museokokoelmia ja painettiin lintukirjoja. Kun Darwinin Lajien synty ilmestyi, se muutti näkökulmaa myös lintuihin: ellei niitä luotukaan kerralla, niin silloin herää kysymys, millaisia niiden sukulaisuussuhteet ovat? Vuorisalo kertoo luvulla lintutiede alkoi tosissaan nousta, syntyi etologia, lintujen käyttäytymisen tutkimus, lintuekologia, DNA-tutkimus ja monet muut. Itse asiassa lintujen yksityisyys ei ole koskaan aiemmin ollut näin vähäistä: tutkijat tietävät tarkalleen missä ne viettävät aikaa, kuinka paljon niillä on syrjähyppyjä, miten niiden muutot etenevät ja niin edelleen. Esimerkiksi yksiavioisella kirjosiepolla on todellisuudessa varsin hurjaa menoa, kun sekä naaras että koiras hyppivät alvariinsa vieraissa. Tämä oli asia, jota ennen DNAtutkimusta oli hankala todeta, Vuorisalo kertoo. Linnut voivat hyvin Kaikkiaan linnuilla menee nykyään hyvin. Se johtuu Vuorisalon mukaan teeveestä ja tietokoneista: Ennen lasten suurta huvia oli tuhota lintujen pesiä, kun taas aikuiset ampuivat kaikkea mikä liikkui. Nykyään kun av-kulttuuri on veltostuttanut meidät, linnuilla menee paljon paremmin. Kuvaava oli esimerkiksi uutinen 1900-luvun alun lehdestä, jossa kerrottiin, kuinka ortodoksikirkon eteen oli ilmestynyt ukkometso. Ei siinä kauaa mennyt kun se jo oli myytävänä torilla. Syömisen lisäksi lintuja tuhottiin myös ihan muuten vain: esimerkiksi harakoita ja variksia ei 1950-luvulla ollut kaupungissa juuri lainkaan. Niiden pesät tuhottiin heti. Ei myöskään olisi tullut kuuloon, että 1900-luvun alussa lokki olisi saanut pesiä talon katolla. Nykyään se on ihan tavallista ja kaupungissa elää jopa kolme eri lokkilajia. Kaikkiaan Turussa kaupunkialueella pesii nykyään lajia vuosittain. Niiden lisäksi täällä sitten tietenkin käy vierailijoita. Vuorisalo arvelee, että ruutukaava-alueella ihmisiä sentään on lintuja enemmän, mutta heti jos mennään hiukan paattismaisempaan miljööseen, linnut vievät voiton. Roope Lipasti Taivaan lintujen Raamattu Peippokoiras hurmaa koreudellaan muutkin kuin peipponaaraat Raamatussa sekä virsissä linnut ovat aina vieraanamme. Yleensä niistä puhutaan melko kunnioittavaan sävyyn, joskin Jeesus muistuttaa niiden kuitenkin olevan vain lintuja: Katsokaa taivaan lintuja: ne eivät kylvä eivätkä leikkaa ja kokoa varastoihin. Teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa arvokkaampia kuin ne? Raamatussa on mainittu yli kolmekymmentä eri lintulajia ja niiden käyttäytymistä koskevat tiedot ovat varsin tarkkoja. Meille tuttuja ovat esimerkiksi kyyhkynen, kana, pöllö, varpunen ja kotka. Kyyhkysestä muodostuu Raamatussa Pyhän Hengen symboli: Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. (Matt. 3:16) Kana puolestaan on suojelevuuden metafora: "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! (Matt. 23:37) Kotka on tietenkin vahva: "Sano näin Jaakobin heimolle ja ilmoita israelilaisille: 'Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni. (II Moos. 19:3-4) Korppi fiksuna lintuna auttoi Nooaa: Kun vielä neljäkymmentä päivää oli kulunut, Nooa avasi arkin ikkunaluukun, jonka hän oli tehnyt, ja päästi lentoon korpin. (I Moos. 8:6-7) Pöllöt puolestaan edustavat yksinäisyyttä: "Huokailen vain, olen pelkkää luuta ja nahkaa. Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllö, joka asustaa raunioissa. (Psalmi 102) Myös virsissä linnut lentelevät ahkeraan. Usein ne ovat ihan vain lintuja, eivät siis minkään tietyn lajin edustajia. Aika lailla samaan tapaan kuin nykyiskelmissä ja poplauluissa linnut symboloivat vapautta ja sen sellaista. Linnut luonnollisesti myös lentotaitonsa ansiosta ovat konkreettisesti lähellä taivasta. Taas linnut laulujansa visertää kauniisti sanotaan esimerkiksi suvivirressä. Toisaalta kyllä niitä ihan lajinimelläkin kutsutaan: Olet hellä mieleltäsi, puhdas niin kuin kyyhkynen (117). Hän kotkan siivin kantaa sinua taivaaseen (176).

5 8 9 Eero Sepponen går i pension efter drygt 20 år som kyrkoherde i ÅSF. Han hoppas församlingen fortsätter värna om svenskspråkighet och frivilligarbete. Att Eero Sepponen blev präst var enligt honom själv ingen större överraskning. Jag funderade nog på att läsa historia i något skede, och också på att bli veterinär, men det gick inte ihop med ämnena jag studerat i gymnasiet, säger Eero. Eero Sepponen föddes 1942 i Helsingfors. Sitt första uppdrag som kyrkoherde fick han omedelbart efter sin prästvigning 1967, då han förordandes som t.f. kyrkoherde i Nagu och Korpo. Det blev den första kontakten med Åboland och därigenom också Åbo. Tiden där blev inte så lång eftersom han måste in i militären, och sedan flyttade han tillbaka till barndomsstaden Helsingfors där han tjänstgjorde i flera församlingar, innan han blev Helsingfors yngste kyrkoherde 1977 i Matteus församling sökte vi oss sedan till Kökar, alldeles frivilligt, eftersom det var en trevlig och bra miljö att ha små barn i, säger Eero. Därifrån styrdes stegen mot Åboland igen år 1986, då både Eero och hans fru Oili hittade jobb som kaplan i Åbo respektive ordinarie lektor i Pargas. Under tiden i Helsingfors upplevde jag alltid ÅSF som en församling med framåtanda. Här fanns mycket impulser från Sverige, bland annat kyrkospel, ett gudstjänstliv med stil och bra musik, säger Eero. Betonar svenskan Under de drygt tjugo år som hunnit förflyta sedan Eero Sepponen utnämndes till kyrkoherde 1992 har en Med traditionen som följeslagare Under det sista veckoslutet i augusti blir det fest i Åbo. För 200 år sedan sammanstrålade Rysslands kejsare Alexander I och Sveriges tronföljare J. B. Bernadotte till ett viktigt möte i Åbo. Detta märkesår firas med föredrag, kavalkader och skådespel. Söndagen den 26 augusti blir det ekumenisk gudstjänst med flera språk i Domkyrkan kl. 10. Eero Sepponens pensionsdagar börjar snart hel del hunnit hända i församlingen samtidigt som mycket är sig likt. Församlingens medlemstal har hållits på samma nivå, men tvåspråkigheten har ökat, särskilt bland unga familjer. Våra präster måste nuförtiden behärska förrättningar på finska också. Det är inget problem, men det har alltid varit viktigt för mig att betona att ÅSF är en svensk församling, och att vår verksamhet sker på svenska, säger Eero. Eftersom resten av församlingarna i Åbo och S:t Karins kyrkliga samfällighet är finskspråkiga medger Eero att man ibland måste kämpa för att synas, men samtidigt upplever han att samfälligheten har respekt för svenskan. I jämförelse med församlingsarbete i Helsingfors tycker Eero att flera saker är lättare i Åbo. Det svenskspråkiga är mer koncentrerat, det är till exempel lätt att få kontakt med skolor när det bara finns tre svenskspråkiga lågstadier och ett svenskt högstadium på församlingens område. Sedan följer naturligtvis andra utmaningar i och med att ÅSF ska vara både en centrum- och en förortsförsamling, säger Eero, som själv är bosatt i S:t Karins. Utmaning att nå ut Andra utmaningar för ÅSF ligger just nu enligt Eero i att få fler frivilliga att engagera sig i verksamheten. Tidigare fanns det många frivilliggrupper i församlingen, men de har tynat bort. Det här fenomenet syns överallt, och till stor del tror jag det beror på att det är svårt att få Gudstjänster och sommarcafé Under sommarmånaderna firar församlingen högmässa i Skarpskyttekapellet i Domkyrkan kl. 12, men Midsommardagens gudstjänst är förlagd till Kustö kyrka kl. 14 (obs tiden) och på Kristi förklarings dag 22.7 firas högmässan i Domkyrkan. Då håller jag avskedspredikan. Sista söndagen i juli firar vi Skapelsens söndag med friluftsgudstjänst på Aurelias vackra innergård. I Aurelia är det också öppet hus eller Sommarcafé alla onsdagar kl med kaffe och glass. Man kan komma och gå när man vill. V i l l e K a v i l o unga människor att binda sig. Däremot fick vi flera unga nya medlemmar i vårt församlingsråd vid senaste församlingsvalet, och det gör mig väldigt glad. Eero nämner också vuxenpoolen och ÅSF:s nystartade gudstjänstgrupper som ett positivt steg i riktning mot fler frivilliga i församlingen. Den svåraste gruppen att nå är unga vuxna som inte längre studerar. Hur man ska ändra på det är en bra fråga, men det skulle vara viktigt. Det samma gäller att hålla kontakt med familjer efter barnens dop. Vi har ingen församlingsfadderverksamhet för tillfället, och det kan hända att vi måste hitta nya vägar att nå ut. Att föra vidare traditioner anser Eero att hör till församlingens viktigaste uppgifter. Jag brukar säga bevara traditionen så ska traditionen bevara dig. Prästuppgifter i S:t Petersburg Vid sidan om sitt vanliga arbete i ÅSF har Eero Sepponen sedan början av 90-talet också fått erfarenhet av en väldigt annorlunda församlingsvardag, nämligen S:t Katarina svenska församling i S:t Petersburg. Jag läste ryska privat redan under studietiden, men under åren på Kökar hade jag mer att göra med Assisi och Italien, så ryskan föll i glömska. I samband med att behovet av humanitär hjälp i Ryssland var enormt efter perestrojkans fall kom jag i kontakt med lutheraner i S:t Uppmuntrar lyhördhet. Eero Sepponen går i pension efter tjugo år som kyrkoherde i ÅSF och hoppas att hans efterföljare fortsätter värna om församlingens traditioner. Jag firar födelsedag Petersburg, säger Eero. Det rörde sig om ingermanlandsfinnar, Petersburgstyskar och svenskättlingar, som höll på att registrera församlingen på nytt. Jag fick på omvägar höra att de inte hade någon pastor. Sedan dess har jag åkt dit under semestrar och tjänstefria veckoslut och skött prästuppgifter där. Församlingsarbetet där är väldigt annorlunda, det finns egentligen inga anställda utan alla arbetar frivilligt. Det är en kontrast till vårt väldigt byråkratiska församlingsliv trots att deras land är mer byråkratiskt. Resorna till Petersburg har Eero tänkt fortsätta med också efter pensioneringen. Nu har man ju tid. Tid för konst och språk I ÅSF tänker Eero däremot ligga lågt i fortsättningen. Gudstjänsten kan man ju gå i, men jag ska försöka låta bli att blanda mig i församlingens angelägenheter. I övrigt ser Eero en möjlighet att efter pensioneringen ägna sig åt sina intressen för språk, konst och naturliv. Jag målade ikoner för länge sedan, nu blir det kanske möjlighet att ta upp det igen. Eero Sepponen går i pension den sista juli och efterträds av Björn Nalle Öhman. Har du något gott råd till din efterföljare? Jag tror det är viktigt att inte möblera om allting genast, utan först ta reda på vad som fungerar och fortsätta med det. Det gäller att vara lyhörd, och komma ihåg att församlingen har funnits längre än man själv. Ylva Vikström Mitt på sommaren, den 16 juli, fyller jag 70 år. Jag önskar inga blommor och gåvor, men blir glad för en gåva till S:t Katarina svenska församling i S:t Petersburg via Stiftelsen Kyrkligt arbete, bankkonto Nordea FI Skriv meddelandet ES 70 år samt namn på dem som gratulerar. På födelsedagen har jag mottagning kl på Papinholma prästgård i S:t Karins, adress Käräjäkalliontie 10. Med bästa sommarhälsningar Eero Sepponen Sirkustelua ja hartaita hetkiä Kuusistossa Tänä vuonna 220 vuotta täyttävässä Kuusiston kirkossa ja Kuusiston linnanraunioilla juhlitaan Piispanpäiviä perinteiseen tapaan elokuussa. Jo 1500-luvulla purettu Kuusiston linna rakennettiin aikoinaan Suomen katolisen kirkon piispojen turvaksi Piikkiönlahden rannalle. Se palveli heidän turvapaikkanaan uskonpuhdistukseen asti. Linnaa rakennettiin, korjattiin, lisärakennettiin ja käytettiin pari vuosisataa. Piispojen jalanjäljille palataan Kuusiston piispanpäivillä. Lauantaina klo vietetään raunioilla lastentapahtumaa ja Kuusiston markkinoita. Muinais ta piispanlinnaa pääsee ihailemaan myös mereltä käsin vesibussiajeluilla. Illan päättää klo 19 Panu Ihatsun johtama puhallinkvartetto Arundin konsertti Kuusiston kirkossa. Sunnuntain aloittaa pieni pyhiinvaellus Piispanristiltä Kuusistoon. Kahdeksan kilometrin taival alkaa klo 9 Lemun taistelun muistolehdosta, jonne lähtee bussikuljetus Kaarinan kirkolta klo Jos matka tuntuu pitkältä, mukaan voi liittyä myös reitin varrelta. Varusteiksi kannattaa valita hyvät kengät, juotavaa ja pientä purtavaa. Mukana vaelluksella ovat kirkkoherra Pirjo Vahtola ja pastori Laura Kajala. Vaellus päättyy Kuusiston kirkkoon, jossa alkaa jumalanpalvelus klo 12. Jumalanpalveluksessa saarnaa piispa Kaarlo Kalliala. Kirkonmenojen jälkeen nautitaan kirkkokahvit sekä piispanmunkit ja suntion ässät kanttorilassa. Bussikuljetus Kuusiston kirkkoon lähtee Kuovinkadulta klo ja Kaarinan kirkolta klo Paluukuljetukseen Kaarinan keskustaan päin ovat tervetulleita myös vaeltajat. Hautausmaakävely ja kansanmusiikkia Kuusiston kirkossa vietetään hieman tavallisuudesta poikkeavan tyylistä jumalanpalvelusta sunnuntaina klo 12. Tuolloin kansanlaulukirkossa ovat mukana Ekumeniaa vuoden 1812 muistoksi Kuusiston kirkossa on paljon kauniita yksityiskohtia, joista kerrotaan myös uudessa kirkkoesitteessä. Osana vuoden 1812 juhlintaa elokuussa pidetään ekumeeninen jumalanpalvelus Turun tuomiokirkossa. Sunnuntaina pidettävässä jumalanpalveluksessa saarnaa arkkipiispa Kari Mäkinen. Suomenkielisestä liturgiasta vastaa tuomiorovasti Heimo Rinne ja ruotsin- ja venäjänkielisestä kirkkoherra Eero Sepponen. Musiikista huolehtivat kanttori Jukka Pietilä ja urkuri Markku Hietaharju. Jumalanpalveluksessa esiintyvät myös Laivaston soittokunnan puhallinkvintetti ja Mäntsälän kirkkokuoro. Mukana on Suomen ja Venäjän ortodoksisten kirkkojen edustajia. Venäjän Turun pääkonsuli Aleksandr B. Svertskov toimii tekstien lukijana. Nilsbyn pelimannit. Kirkkomaan historiaan perehdytään hautausmaakävelyllä sunnuntaina Lapset valtaavat Kuusiston linnanrauniot Piispanpäivien aikaan. klo 12 alkavan messun jälkeen. Lisää tietoa seurakunnasta ja kirkosta löytyy Tuukka Alho - sen kirjoittamasta historiikista, jota on myynnissä tilaisuuksien aikana. Enemmän tietoa Piispanpäivistä, esiintyjistä ja tilaisuuksista löytyy netistä osoitteesta com/ Haku nuoriso - kuoroon elokuussa J u s s i V i e r i m a a Pirteä ja kauniisti soiva Turun tuomiokirkon nuorisokuoro ottaa uusia laulajia taas syyskauden alussa. Uusille kuorolaisille järjestetään pääsykoe Nuortentalolla (Eerikink. 1) tiistaina 21. elokuuta klo 17. Kuoroon voi pyrkiä 14 ikävuodesta ylöspäin. Pääsykokeessa on äänialatestaus ja yksi vapaavalintainen mukava laulu ilman säestystä. Kuulolla on vain kuoronjohtaja. Ennakkoilmoittautumista pääsykokeeseen toivotaan meiliosoitteeseen anu.aberg@evl.fi tai tuomiokirkonnuorisokuoro@evl.fi tai puh Sitä, riittääkö taso tai onko nuotinlukutaito kohdillaan, ei tarvitse miettiä. Riittää, että laulaa oikein, korva on kohdallaan ja into kuorolauluun kova. Kaikki muu rakennetaan kuorossa. Nuottien lukutaito ei siis ole välttämätön. Tuomiokirkon nuorisokuoron monipuolinen ohjelmisto ulottuu gospel- ja musikaalisävelmistä vanhaan musiikkiin ja suuriin teoksiin. Kuoro viihtyy yhdessä myös vapaa-aikana ja korkean musiikillisen tason lisäksi kuorossa vaalitaan rentoa tunnelmaa ja hyvää huumoria. Kuoroon voi tutustua internetissä tuomiokirkonnuorisokuoro.fi. MV Nouda tai tilaa veloituksetta HAUTAUS- JÄRJESTELYNI vihkonen, johon voit kirjata toiveesi tiedoksi läheisillesi. Eerikinkatu 25 P Kiinamyllynk. 5 P Välitämme. Kotimaa-yhtiöt ilmoitusmarkkinointi toivottaa kaikille hyvää kesää. Jaana Mehtälä , jaana.mehtala@kotimaa.fi

6 10 11 Turku, Aninkaistenk. 6 Puh (24h) Liike avoinna ark ja la sop. mukaan Vi betjänar även på svenska! Valoa elämään Juhannusjuhlat Myllymäentie 22 Pe klo 18 Raamattutunti; Tutki minua Jumala. Tarjoilua! Pe klo Aattojuhla La klo 18 Raamattutunti; Koettele minua Herra. Tarjoilua! La klo Valon juhla La klo 10 Jumalanpalvelus Martin kirkko, saarna Matti Vuolanne Vuorikoti, Vuorikatu 8 Su klo 18 Raamattutunti; Johdata ikiaikojen tiellä. Klo Päätöstilaisuus. Mukana: Matti Vuolanne, Leila Myllyoja ja Ilontipat, Hannu ja Rita Ilola ym. Tervetuloa! Sairaala Sjukhus i kotonasi ditt hem Sairaalapalvelut lääkärijohtoisesti kotonasi - Oma vastuulääkäri - Kaikki laboratorionäytteet - Leikkausten esi- ja jälkihoito - Kipulääkityksen toteutus - Suonensisäinen lääkitys ja nesteytys Puh: Kotisairaanhoito ja kotipalvelu - Turvapuhelimet ja rannekkeet - Lääkkeiden jako - Pumppusukkahoidot Keskiajan Turku Tuomiokirkossa Aitoa historiaa, lukutaitotodistuksia ja vanhaa musiikkia Heinäkuun vaihteen Keskiajan Turku -tapahtuma vie kaupunkilaiset ja kaupunkiin matkaavan väen tällä kertaa vuoteen Keskiajan Turku -tapahtuma levittäytyy Tuomiokirkkoon, Vanhalle Suurtorille, Aboa Vetus & Ars Novan alueelle sekä Turun Linnaan torstaista sunnuntaihin Tapahtuma on internetissä osoitteessa keskiajanturku.fi. Vuonna 1418 Maunu II Tavast on ollut Turun piispana vasta vähän aikaa, kun viesti katolisen kirkon Suuren skisman päättymisestä saavuttaa Turun vilkkaan kauppakaupungin. Tapahtumasta kerrotaan Vanhan Suurtorin markkinanäytelmässä. Tuomiokirkon edustalla munkkiveljet Uolevi ja Maarian testaavat suomen, ruotsin ja latinan lukemisen taitoa ja jakavat lukutaitotodistuksia ja tiedon jyväsiä kelvollisesti osaaville joka päivä klo Kiitokseksi lukutaitotodistuksesta voi munkkien tinalautaselle jättää lantin köyhälle koululaiselle. Lanteilla tuetaan koulujen rakentamista Haitiin Kirkon Ulkomaanavun kautta. Vehmaalaissyntyinen nahkurinemäntä Maria Eerikintytär kierrättää katedraalissa ja tutustuttaa jälleen vuonna 1300 vihityn Tuomiokirkon keskiaikaisiin yksityiskohtiin suosituilla, maksuttomilla opastuskierroksilla. Tuomiokirkkomuseossa katedraalin etelälehterillä on nähtävänä muun muassa keskiaikaisia pyhimysveistoksia. Lapsiperheille on ohjelmaa Tarkk ampujan kappelissa heti sisäänkäynnin vasemmalla puolella. Nunnien nukketeatteri kertoo siellä raamatunkertomuksia torstaina ja perjantaina. Perjantaista lauantaihin Tuomiokirkossa järjestetään ad sextam- ja vesper-hetkirukouksia, joiden perinne juontuu 300-luvulle saakka. Hetkirukoukset ovat Maunu II Tavastinkin aikaan kuuluneet niin Turun tuomiokirkon kuin Turussa toimineen Pyhän Olavin dominikaaniluostarin päivärytmiin. Keskiajan Turku -vesper, johon osallistuu myös väki Vanhalta Suurtorilta, päättää tapahtumaviikonlopun sunnuntaiiltana klo 18. Musiikkia Marialle Neitsyt Marian elämä on inspiroinut musiikin perjantai-illan konserttiin Ruusujen ruusu. Laulu- ja soitinyhtye Milargo palaa lukujen Espanjaan, Englantiin ja Ranskaan. Lauantai-iltana Sunniva Fagerlund ja Mats Lillhannus vievät laululla, nokkahuilulla ja organetolla luvun Italiaan konsertissaan I Fiorentini Laude, Ballate ja muuta musiikkia. Konsertit alkavat klo 20 ja käsiohjelman hinta on 10 euroa. Keskiajan nähnyt katedraali on avoinna koettavaksi ja elettäväksi joka päivä klo Katedraaliin ja Turun keskiaikaiseen kirkolliseen historiaan voi tutustua myös älypuhelimien opastuksella. Nomadi-palvelun linkki ja ohjeet löytyvät seurakuntayhtymän sivujen turunseurakunnat. fi kautta. MV TORSTAI Keskipäivän ehtoollinen klo 12 Keskiaikaopastus katedraalissa klo 13 ja Nunnien nukketeatteria lapsiperheille klo ja Vesper -hetkirukous klo Veckomässa kl 19 PERJANTAI Ad sextam -hetkirukous klo 12 Keskiaikaopastus katedraalissa klo ja Nunnien nukketeatteria lapsiperheille klo ja Vesper -hetkirukous klo Ruusujen ruusu musiikkia lukujen Euroopasta klo 20 Munkkiveljet Maarian ja Uolevi testaavat kansan lukutaitoa, kirjoittavat lukutaitotodistuksia ja jakavat tiedon jyväsiä Tuomiokirkon edustalla päivittäin klo Keskiajan Turku Tuomiokirkossa torstaista sunnuntaihin LAUANTAI Ad sextam -hetkirukous klo 12 Keskiaikaopastus katedraalissa klo Iltaehtoollinen klo 18 I Fiorentini musiikkia ja 1400-lukujen Italiasta klo 20 SUNNUNTAI 1.7. Messu klo 10 Högmässa klo 12 Keskiaikaopastus katedraalissa klo 14 ja Holy Communion Service klo 16 Keskiajan Turku -päätösvesper klo 18 Munkkiveljet jakavat lukutaitotodistuksia to su klo Holvikahvila Domcafé to pe klo ja la su klo Tuomiokirkkomuseoon vapaa pääsy tapahtuman aikana. Urkujen juhlaa heinäkuussa Kahdettatoista kertaa järjestettävien Turun Urkujuhlien päävieras on yksi tämän hetken kysytyimmistä urkutaiteilijoista maailmassa, belgialainen Ben van Oosten. Ensimmäistä kertaa Turussa esiintyvä van Oosten konsertoi Tuomiokirkossa. Muita ulkomaisia vieraita ovat venäläisen urkutaiteen nuoremman polven kärkinimiin kuuluva Taras Baginets, englantilainen Andrew Canning ja saksalainen Elke Völker. Su klo 20 Tuomiokirkko, Ben van Oosten, Belgia. Ti klo 20 Tuomiokirkko, Andrew Canning, Englanti. Ke klo 19 Martinkirkko, Andreas Helling, sello, Mikko Salakari, tenori, Markku Hietaharju, urut ja Ville Urponen, urut ja piano. To klo 19 Naantalin kirkko, Elke Völker, Saksa. Pe klo lähtee Turun vierasvenesatamasta vesibussi kohti Merimaskun kirkkoa, jossa alkaa konsertti klo 18. Konsertissa esiintyvät Esa Ruuttunen, Pia Pajala, Ilari Lehtinen ja Markku Hieta harju. Konsertin jälkeen nautitaan buffetti-illallinen Rantamakasiinissa. Vesibussi lähtee takaisin klo ja on Turussa noin klo Paluumatkalla musiikista vastaa harmonikkataituri Marko Valtonen. PÄRNUUN hotellimatkalle Kotimaisia urkureita juhlilla edustavat Markku Hietaharju, Tiina Ilonen, Olli Pyylampi ja Ville Urponen. Lisäksi Urkujuhlilla esiintyvät laulajat Esa Ruuttunen, Markku Lautjärvi, Heikki Rainio, Mikko Salakari, Anni Niemelä ja Pia Pajala sekä sellisti Andreas Helling ja huilisti Ilari Lehtinen. Sokerina pohjalla on viime vuonna suuren suosion saanut musiikkiristeily Merimaskun kirkkoon illallisineen. Risteily Merimaskuun maksaa 60. Hintaan sisältyvät matkat, konsertti ja illallinen. Matkan aluksi tarjoillaan lasi kuplivaa ja vesibussissa on mahdollisuus ostaa virvokkeita. Turun Urkujuhlat ry:n jäsenille risteily maksaa 30. Pelkkä konserttiohjelma on 20/10. Su klo 17 Kakskerran kirkko. Anni Niemelä, sorpraano ja Tiina Ilonen, urut. Ma klo 19 Mikaelin kirkko, Olli Pyylampi. Ti klo 20 Tuomiokirkko, Taras Baginets, Venäjä. Iltakonserttien ohjelmat 5 euroa pait si Van Oostenin konserttiin 10. Päivämusiikki Tuomiokirkossa 23.7., 24.7, ja klo Liput 5 euroa. PUUTARHA -matkalle Gallup Turun paras turistikohde? Iiro Naukkarinen Aurajoen rannat. Tunnelma on hyvä ja ilmapiiri rento. Aimo Lindgren Turunlinna. Se on hieno rakennus, jolla on historiaa. Tuija Koivisto Luostarimäen museo ja Tuomiokirkko. Ulla Lipsanen Tuomiokirkko. Siellä on paljon nähtävää ja kirkolla on suuri historia. Mielenkiintoiset opastukset. Raamatturistikon ratkaisijat MINISPA -kylpylälomalle Huhtikuun Kirkko ja me -lehdessä julkaistuun Raamattuaiheiseen ristikkoon tuli paljon vastauk sia. Ristikon lisäksi piti ratkaista pieni anagrammitehtävä, johon kätkeytyivät nimet Eeva ja Kain. Oikein vastanneiden kesken arvottiin kuusi palkintoa. Kansallispyhäkkö teoksen voitti Terttu Tenko, Jukka Pietilän ja Kalevi Kiviniemen levyillä palkittiin Marko Aapasalo, Lilja Juusti, Elina Paavilainen-Heikkinen, Marja Saarinen ja Marja Sipilä. KIERTOMATKALLE Baltiaan AALLON PITUUKSILLA Radio Sata 105,5 (103,5) MHz Radio Sata elää miehen elämää seurakuntayhtymän tuottamassa ohjelmasarjassa. Elokuun ohjelmavirrassa nuorisotyönohjaaja Mika Tunturi tuumailee rooleja porukassa ja porukan syrjällä. Pienikin rooli on arvokas ja paras porukka syntyy erilaisista yksilöistä. suviradio.fi Suviradio soittaa kesän toivotuimman listan riparilauluja, koululauluja ja muuta kesään sopivaa. Suviradion tuottaa pääkaupunkiseudun seurakuntien mediatoimitus Toivontuottajat. YLE Turun Radio 94,3 (97,3) MHz Seurapuheessa puhutaan kesäisiä elämästä, eri elämänvaiheista ja elämäntehtävistä sekä kuullaan seurakunnissa mukana toimivien ajatuksia niistä. Seurapuhe torstain ohjelmavirrassa Radio Melodia 89,0 (95,7) MHz Toivo2000 seuraa kirkkovuoden RIIKAAN/TARTTOON kaupunkilomalle kulkua, ottaa näkökulmaa pyhäpäivän teksteihin sekä kertoo kirkollisia uutisia. Kesä-heinäkuussa puhutaan paratiisista, armosta, rauhasta ja rakkaudesta. Heinäkuussa tutustutaan myös apostolien päivään ja kirkastussunnuntaihin. Ohjelmaisäntänä Huppe-pappi Hannu Hurme. Toivo2000 sunnuntaisin klo sekä uusintoina keskiviikkoisin ja perjantaisin klo Radio Dei Turku 107,3 (99,4) MHz Pärskeitä on ekoasiaa luomakunnasta. Pärskeitä maanantaisin klo ja perjantaisin klo Uutuusleffoja arvioi Maija Hangisto. Arviot myös osoitteessa turunseurakunnat.fi > Radio ja TV. Heinäkuun Kinoteekeissä katsellaan dvd-bokseilta fantasiaa ja jännitystä valikoidusti tietenkin. Kinoteekki perjantaisin klo ja Virtuaalikirkko.fi Kansallispyhäkön sunnuntaimessut lähetetään suorana internetissä klo 10. MV EUROOPAN kiertomatkalle Asiat mallillaan VVO:n vuokra-asunnossa saat omistusasumista vastaavan asumisturvan. Tutustu asuntotarjontaamme ja täytä asuntohakemus jo tänään: Tutustu samalla myös avainasiakasetuihimme! VVO-kotikeskus Tuureporinkatu Turku Avoinna ma-pe Puh turku@vvo.fi Piispan Poikien futisperintö elää Elokuun viimeisenä päivänä pelataan Helsingissä kirkollista jalkapalloa niin että stadion jytisee. Finnair-stadionilla ja sen viereisillä Töölön pallokentillä potkittavaan Gloria Patri -turnaukseen lähtee myös Turusta edustus. Takavuosina mainetta niittäneen, emeritus-arkkipiispa John Vikströmin perustaman Piispan Pojat -joukkueen hengessä on nyt koottu FC Lallit -työnimellä kulkeva jengi, joka lähtee kirkon työntekijöitä ympäri Suomen kokoavaan turnaukseen kovin tavoittein. Joukkueessa on mukana kirkon työntekijöitä Turun ja Kaarinan lisäksi koko arkkihiippakunnan alueelta. Joukkuetta luotsaavan kasvatuksen teologi Kari Kanalan mukaan turnaukseen lähdetään pitämään hauskaa. Suomalaiseen juniorijalkapalloiluun laajemminkin levinnyt reilun pelin Vihreä kortti -idea on alkujaan peräisin Gloria Patri -turnauksesta, joten turnauksella on ollut vaikutusta myös yhteiskunnallisesti, Kanala kertoo. Ennen turnauksen alkua Finnair-stadionilla pelataan eduskunta vs. papit -ottelu, jonka lisäksi järjestetään keskustelutilaisuus. Meiningeissä on mukana yhteiseksi hyväksi ammattipalloilijoita, jalkapallovaikuttajia ja poliittisten ympyröiden vaikuttajia. Gloria Patri -turnaus on pelattu jo 20 kertaa. Tänä vuonna Turku on edustettuna pitkästä aikaa. Turnauksen järjestelyissä on mukana Suomen Palloliitto. JN 279 Tiekirkkoa avaa ovensa matkaajille Tänäkin kesänä sadat kirkot avaavat ovensa kesämatkailijoita varten. Tiekirkot sijaitsevat ympäri Suomea, ja mukana on sekä luterilaisia että ortodoksisia kirkkoja. Kirkkojen ovet pysyvät avoinna koulujen alkuun asti. Avoimiin kirkkoihin johdattavat aiempien vuosien tapaan Tiekirkko-liikennemerkit. Kaikki Suomen Tiekirkot löytyvät internetistä osoitteesta Sivuilla on kerrottu kirkkojen aukioloajat ja ajo-ohjeet sekä muutakin tietoa esimerkiksi lähistöllä sijaitsevista uimarannoista, kahviloista ja erilaisista nähtävyyksistä. Internetsivuilla on ehdotuksia erilaisiksi tiekirkkokierroksiksi. Tämän kesän uutuuskierros on supisuomalainen puukirkkokierros. Matkalaisille tarjotaan myös esimerkiksi keskiaikaisten kivikirkkojen tai Alvar Aallon suunnittelemien kirkkojen kierrosta. Reippaille lomailijoille on tarjolla fillarikierros kirkosta kirkkoon. Tiekirkot sijaitsevat pääteiden läheisyydessä. Tiekirkkotoiminta alkoi vuonna 1991 ja on sen jälkeen levinnyt koko maahan. Suomen ylivoimaisesti suosituin tiekirkko löytyy Turusta. Turun tuomiokirkossa poikkesi viime kesänä matkailijaa. Kävijämäärät eri kirkkojen välillä vaihtelevat suuresti, mutta seurakuntien tavoitteena on edelleen tarjota matkalaisille astetta rauhallisempi pysähdyspaikka. HOTELLIMATKAT PÄRNUUN Lähdöt kesä-heinäkuussa joka ti, to ja su, elo-joulukuussa to ja su. 3 pv, su-ti 129 Tervis, 1./2.-talo (24.6.) 219 Tervise Paradiis (24.6.) 4 pv, to-su 194 Viiking, A/B-talo (21.6.) 5 pv, su-to 214 Koidulapark (24.6.) Hinta sis. laivamatkat, kuljetukset Pärnuun ja hotellimajoituksen 2hh aamiaisin. TÜRIN SYYSMARKKINAT Lähtö 14.9., 2 pv 99 alk/hlö AHVENANMAAN JA UPPSALAN PUUTARHANÄHTÄVYYKSIÄ Arno Kasvin opastuksella! Lähdöt 10.6., 5.8., alk/hlö MÄLAREN JA ÖREBRON PUUTARHAMATKA, 5 pv Arno Kasvin opastuksella! Lähdöt 1.6., 20.7., 24.8., alk/hlö /teemamatkat/puutarhamatkat SUNNUNTAI - TIISTAI Pirita Top Spa (ph) alk. 134 Meriton Spa (ak, hoidot lisämaksusta) 1.7., alk. 139 TIISTAI - TORSTAI Meriton Spa (ak, hoidot lisämaksusta) alk. 139 Pirita Top Spa (ph) alk. 139 PERJANTAI - SUNNUNTAI Kalev Spa/Spa-lk. (ph) 22.6., alk. 154 Meriton Spa (ak, hoidot lisämaksusta) alk. 159 Hinnat sis. laivamatkat, majoituksen 2hh aamiaisin (+ puolihoito, jos merkitty) Edulliset takuukuljetukset Baltian matkoille to-su, kesällä päivittäin! VARAA 24h matkapojat.fi - EI TOIMITUSMAKSUA! TURKU, Kristiinankatu 10 turku@matkapojat.fi ITÄ-VIRON KIERTOMATKAT, 3 pv 8.7., 18.7., 29.7., alk./hlö VIRON LINNAT JA KARTANOT, 4 pv 29.6., 11.7., alk./hlö LÄNSI-VIRON SAARET, 5 pv 3.7., 21.7., 24.7., alk./hlö RIIKA-VILNA, 5 pv 24.6., 28.6., 8.7., 15.7., alk./hlö LÄNSI-LIETTUAN KIERTO, 5 pv 3.7., 13.7., alk./hlö UUTUUS! RIIKA, 4 pv tai 5 pv 4 pv: to 21.6., pv: su alk./hlö, 4 pv 219 alk./hlö, 5 pv TARTTO, 4 pv tai 5 pv 4 pv: 21.6., 28.6., 5.7., 12.7., 26.7., 2.8., 6.12., 5 pv: 1.7., 8.7., 22.7., 29.7., alk./hlö, 4 pv 249 alk./hlö, 5 pv TARJOUS! (21.6.) Ostosmatka Puolaan 5 pv, lähdöt 19.7., 20.9., alk/hlö/h2 (laiva) Baltia-Puola 6 pv, lähdöt 4.7., 1.8., alk/hlö/h2 (bussi/laiva) Lillehammer - Geiranger - Oslo 7 pv, lähdöt 24.6., 8.7., 22.7., alk/hlö/h2/c2 (bussi/laiva) Puolan parhaat palat 4 pv, lähdöt 9.8., alk/hlö/h2 (lento) Dublin - Cork 5 pv, lähdöt 14.8., alk/hlö/h2 (lento) Hinnat sis. mm. lennot/laivat, majoituksen aamiaisineen 2hh, kuljetukset ja ateriat matkaohjelman mukaan. Myyntipalvelu: ma-ke 8-19, to-pe 8-17, su Puhelut 8,21 snt/puh + 2snt/min, matkapuhelimesta + 14,9 snt/min. Palvelumaksu 0 /netistä varattaessa, muutoin 10. Hinnat ovat alk-hintoja /hlö. Alk-hintaa ei kaikilla lähdöillä. KUVI4808/04/MjMvU SMAL

7 12 13 Kesämusiikkia kirkoissa Henrikinkirkossa Pe klo 21 Elävät kivet-gospelkuoron 20-vuotisjuhlakonsertti. Ke 8.8. klo 19 Musiikin monet kasvot-konsertti, urut Tiina Ilonen ja lauluyhtye Morel. Kakskerran kirkon suvimusiikit Su klo 17 "Jo joutui armas aika" Virsijamit Atte Tenkanen, koskettimet Marko Portin, saksofoni Vesa Ojaniemi, kontrabasso Su klo 17 "Sen suven suloisuutta" Turun urkujuhlien konsertti Anni Niemelä, sopraano Tiina Ilonen, urut ja cembalo Su klo 17 "Soi kiitokseksi Luojan" Lavrenchukin musiikkiperhe esiintyy Kuusiston kirkossa Puhallinmusiikkia eri aikakausilta Puhallinkvartetto Arund, johtaa Panu Ihatsu La klo 19 Piispanpäivien konsertti Kuusiston kirkossa Maarian kirkossa To klo 18 Finnish Choral Society of Seattle, joht. Maria Männistö Mikaelinkirkossa Pe 6.7. klo 18 Arjan Breukhoven, Hollanti. Vapaa pääsy. La klo 15 Kirkkokonsertti, Yksin Jumalalle kunnia, Oopperalaulaja Tiina Penttinen (Chemnitz). - klo 17 Kirkkokonsertti, Juhlakuoro, joht. Veli-Matti Erkkilä ja Kullervo Puumala. Ma klo 19 Urkukonsertti, Turun urkujuhlat, Olli Pyylampi Kesäillan musiikkihetket Paattisten kirkossa tiistaisin klo Kesäillan hartaus, Menni Heikkinen Tomi Satomaa, urut 3.7. Seeli Toivio, sello ja Hedi Viisma, kantele Leena Saarinen, sopraano ja Susanna Pajukangas, piano Toivelauluja Tortinmäen kerhohuoneen lavalla Hanna-Kaarina Heikinheimo, huilu ja Susanna Pajukangas, piano Linda Hedlund, viulu ja Elisa Järvi, piano 7.8. Gregoriaaninen lauluyhtye Schola Cantorum Aboensis Tapulikahvio avoinna kirkon kellotapulissa puoli tuntia ennen ja jälkeen musiikkihetken. Tuomiokirkossa Su klo Konsertti Georgia Boy Choir, johtajana David R. White Iltamusiikki tiistaisin klo Anu Pulkkinen, Kuopio Susanne Kujala, Helsinki 3.7. Olli Porthan, Helsinki Anna-Maria Lehtoaho, Helsinki Holger Gehring, Saksa Andrew Canning, Ruotsi Taras Baginets, Venäjä 7.8. Markku Hietaharju, Turku Ville Urponen, Turku Christian Olesen, Tanska Alex Flierl, Saksa Kesämusiikkia Tuomiokirkossa keskiviikkoisin klo 14 n musiikkihetken jälkeen Tuomiokirkon ilmainen opastus Kaisa Takkula, sopraano, Samuli Takkula, baritoni Marko Koskinen, Lapuan tuomiokirkon urkuri 4.7. Virpi Metsätähti, urut Andreas Helling, sello Patrik Kleemola, kitara Markku Hietaharju, Turun tuomiokirkon urkuri 1.8. Iina Kivimäki, harppu 8.8. Ghislaine Dijonne, sopraano Katja Kolehmainen, sello Miika Hartikainen, urut Janne Sundqvist, basso Lounaskonsertti klo ja Tiina Ilonen ELÄKELÄISET Poiju. Vanhusten tuki ja -kohtaamispaikka, Humalistonkatu 7 b, avoinna ma pe klo 10 15, torstaisin klo Poiju suljettu JUHLAT Juhannusjuhla Maarian pappilassa Pe klo 18 alkaen seurakuntien yhteinen juhannusaaton juhla Maarian pappilassa. Juhla alkaa lipunnostolla ja kansanlaulukirkolla Maarian kirkossa. Kirkon jälkeen juhlat jatkuvat pappilan pihamaalla, jossa kahvitarjoilu (maksuton). Illan aikana ohjelmaa pappilan pihapiirissä (sateella sisällä). Juhlaan on maksullinen bussikuljetus (5 ). Bussit lähtevät pääteasemilta klo 17. Paluu juhlan jälkeen (n. klo 21). Bussimaksu kerätään kahvitilaisuuden aikana. Bussien reitit: Auto 1 Mikaelinkirkko Nuutinkatu Iso-Heikkilän ympyrä Kanslerintie Pansiontie Suikkilantie Vienola Messukentäntie Pernontie Hyrköistentie Artukaistentie Suikkilantie Talinkorventie Kustavintie Vakka-Suomentie Kansallinen palvelutalo Maarian pappila Auto 2 Varissuon kirkko Littoistentie Satakielenkatu Tilhenkatu Littoistentie Jaaninitie Karjakujan taskupysäkki Jaanintie Kohmon päätepysäkki Kuralankatu Petkeltien päätepysäkki Vanha Hämeentie Tammitie Halistentie Gregorius IX:n tie Maarian pappila Auto 3 Köydepunojankatu (kioski) Bilmarkinkatu Satakunnantie Viilarinkatu Myllykodin pysäkki Markulantie Kuninkojantie Aurorankatu Eskonkatu Varkkavuorenkatu (liikekeskus) Tammispaltantie Parrantie Mullintie (Taskulan seurakuntakoti) Maarian pappila Auto 4 Jäkärlän tori Asematie Kylmäalhonkatu Talolankatu Tampereen valtatie Moisio ST1 Tampereen valtatie Runosmäki Pohjoiskaari, Signalistinkatu, Majoitusmestarinkatu, Nostoväenkatu, Varusmestarintie) Kaerlantie Kärsämäentie Maarian pappila Auto 5 Lauste Lehmusvalkama Saga Luolavuorentie Peltolantie Eteläkaari Ispoisten Puistotie Ispoisten seurakuntakoti Askaistentie Martinkirkko Itäinen Rantakatu Uudenmaankatu Aninkaistenkatu Maarian pappila Kaarinan bussi Kuovinkadun toimintakeskus Poikluomantie Poikluoman seurakuntatalo Pyhän Katariinan tie Kaarinan kirkko klo Oskarinaukio Kaarinantie Verkakaari Littoistentie Uusi Littoistentie Kaarinantie Auranlaakson ABC Maarian pappila pe Piikkiön seurakunnan juhannusjuhla Pyölinrannan kesäkodilla. Nieminen,. Pyölintie 77. Kansanjuhla 1.9. kello Kansanjuhla Martinkirkon mäellä. Pieni messu pihalla, mieskuoro Euga, nukketeatteri Kas Kummaa! lapsille ja satujumppaa kaikenikäisille. Salaattia ja lettuja noin 250:lle. Tilaisuus toteutetaan yhteistyössä partiolaisten kanssa. Kuusiston kirkko 220 vuotta Kansanlaulukirkko su klo 12 Laura Kajala, Loiskuu-yhtye ja muita pelimanneja Kuusiston Piispanpäivien juhlajumalanpalvelus su klo 12 Kuusiston kirkossa Kaarlo Kalliala, Jorma Pesonen, suntio Ismo Suomisen lähtiäiset Kirkkokahvit, piispan munkit ja suntion ässät kanttorilassa. Pieni pyhiinvaellus Lemun taistelun muistolehdosta Kuusiston kirkkoon klo 9. Messu ja hautausmaakävely su klo 12 Pirjo Vahtola, Kaarinan kulttuuripalvelut ja Kaarinan oppaat Tilaisuuksiin on bussikuljetus Kaarinan kirkolta klo 11.30, ks. seuraava aukeama. Tuukka Alhosen kirjoittama Kuusiston seurakunnan ja kirkon historiikki ilmestyy. JUMALAN- PALVELUKSET ma 2.7. klo 18 perinteinen Marian päivän kesähartaus Koroisten ristillä Järj. Maarian srk su klo 17 Johannesmessu Pallivahan kirkossa Milla Ruskeepää, Mikko Laurén, Sonja Lamppu, Katulähetyksen lauluryhmä, esirukouspalvelua, kahvit srk-salissa. KESÄKAHVILAT Domcafé Lähetyskahvila Domcafé Tuomiokirkon porrastasanteella. Kesäaikana avoinna päivittäin ma pe klo ja la su klo Varaukset ja tiedustelut kesäkaudella p Kahvila avoinna myös Juhannuksena: Juhannusaatto klo Juhannuspäivä klo Su klo Turun Keskiaikaisten markkinoiden aikaan (to su 1.7.) pidennetyt aukioloajat: to pe klo la su klo Hennalan kesäkahvila Hennalantie 10. Satava, bussit 14 ja 15 Keskiviikkoisin klo Kesäkahvila Mikaelin srk-kodissa (Klubi) Ma klo (30.7. asti) Kahviraha 2 Nummen kesäkahvila lähetyksen hyväksi keskiviikkoisin tunnelmallisessa Nummen srk-talossa. Papinkatu 2. Tule juomaan kesäiset kaffet ja viettämään aikaa kirkonmäellä klo Sinkkujen kesäkahvila Nummen seurakuntakodin pihapiirissä kesätiistaisin klo os. Papinkatu 2. Tapulikahvio Paattisten kirkon kellotapulissa tiistaisin 5.6. alkaen klo ja musikkihetken päätyttyä Yli-Maarian seurakuntatalo Mittumaarintie 73 Kesäkahvila avoinna klo 9 to 14., ti 19., to 21., ti 26. ja to Sommarcafé alla onsdagar kl i Aurelia Auragatan 18 (1 vån.) KIRKOT JA KAPPELIT Tapahtumia Taidekappelissa Torstaisin klo 18 Hartaus, Martinseurakunta Pyhän kosketus a Touch of the Sacred, opastettu tutustuminen taidekappeliin keskiviikkoisin klo ja klo Hinta 10 / aikuinen Kappeli on suljettu juhannuksena Näyttelyt Taidemaalari Ville Laaksonen Professori Dieter Jung elokuu Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli Seiskarinkatu 35, Turku (02) Avoinna ma pe klo to klo la su Maarian kirkko, Maunu Tavastinkatu 2, avaa jälleen ovensa kesävierailijoille. Keskiaikaiseen kivikirkkoon on mahdollisuus tutustua kesäoppaan johdolla välisenä aikana. Ma pe Mikaelinkirkko, Puistokatu 16 Mikaelinkirkko on avoinna La klo (1.9. asti) Su klo (26.8. asti) Ma pe klo (31.8. asti), kesäoppaat - muulloin tilaisuuksien yhteydessä Pyhän Katariinan kirkko avoinna kesällä arkisin klo Kirkon opas paikalla. Turun tuomiokirkko avoinna joka päivä 9 20 ( ), 9 19 ( ). Kesäkahvio. Tuomiokirkkomuseo 2/1. KURSSIT Alfakurssi: Mistä kristinuskossa on oikein kysymys? Haluatko uutta virtaa uskon elämääsi? Kristinuskon abc-kurssi eli kymmenen kerran alfa-kurssi alkaa to klo Hirvensalon kirkolla. Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan: liisa.kuusela@ evl.fi tai LEIRIT alakoululaisten kesäleiri luokkalaisille Kunstenniemen upeissa maisemissa. Tule nauttimaan elokuun helteestä kanssamme! Leirin järjestää Maarian seurakunta. Tiedustelut nuorisotyön ohjaaja Teemu Luoma-Aho p ja Leiri maksaa 25 euroa hinta sisältää kuljetuksen. Mukaan mahtuu 18 nopeimmin ilmoittautunutta. llmoittautuminen päättyy 8.7. OLLAAN YHDESSÄ Papinholman seurakuntakoti keskiviikkoisin 8.8. asti klo Avointen ovien kesäpäivä kaikenikäisille. Mahdollisuus uida, saunoa ja grillata omia eväitä, kahvitarjoilu klo 12 Juhannusjuhlien ohjelmatuokio. su klo 15 Kesäseurat Maarian pappilan pihapiirissä Milla ja Harri Ruskeepää, Timo Rantanen, kahvi- ja kakkutarjoilua. Sateen sattuessa sisällä pappilassa. Kesäinen Ruissalo kutsuu Suvihartaus Metsäkirkossa Joka toinen su klo 18 ( ) Viitoitus Honkapirtiltä, n. 300 m. Retkikahvit diakoniatyön, lähetystyön, Inkerin työn ja merimieskirkkotyön hyväksi, 2. Kesäpäivät Ykköspirtillä (Ruissalon Puistotie 629) kolmena torstaina klo (21.6., 9.8. ja 23.8.) Kesäpäivän viettoa kaikenikäisille, saunomista, uintia, tarjoilua, yhteislauluja, hartaus, ym. Bussi nro 8 tuo perille. Maksuton. Miesten saunaillat Ykköspirtillä Ma klo 18 (13.8. ja 10.9.) Tervetuloa mukaan! Mikaelinseurakunta Rukouspysäkki on arjen keidashetki sinulle, joka haluat rukoilla yhdessä toisten kanssa. Rukouspysäkki kokoontuu Hirvensalon kirkossa to klo 18. RETKET JA MATKAT Bussiretki Hengen uudistuksen kesäjuhlaan Hyvinkäälle 4.8. Hengen uudistus kirkossamme ry:n kesäjuhla järjestettiin Turussa Tänä vuonna juhla on Hyvinkäällä teemalla Tule Pyhä Henki. Mukana mm. Jorma Laulaja, Saara Kinnunen, Christian Schwartz, Marko Huhtala ja Teemu Laajasalo. Ohjelma: fi. Mikaelin ja Katariinan seura kunta järjestävät bussikuljetuksen juhlaan la 4.8. Lähtö klo 8 Ortodoksiselta kirkolta ja paluu n. klo 23. Matkan hinta 15. Sitovat ilmoittautumiset mennessä: pasi.jaakkola@evl.fi tai ke vuotiaiden (v syntyneet) retkipäivä Sinappiin, ilm. viimeistään diakoniatoimistoon ti ja to klo p tai to eläkeläisten retkipäivä Sinappiin, ilm. viimeistään diakoniatoimistoon ti ja to klo p tai ti 7.8. työttömien retkipäivä Sinappiin, ilm. viimeistään 4.7. diakoniatoimistoon ti ja to klo p tai Ke klo 7.55 Kesäaamun ihmeitä lintukävely Ruissalossa. Keskitymme retkellä lintujen äänten kuunteluun ja opetteluun. Lintujen konsertti on vielä hetken parhaimmillaan ennen kuin metsä hiljenee ja linnut keskittyvät pesintään. Muutamat rukoukset avaavat aisteja luonnon havainnointiin. Lähtö klo 7.55 bussilla numero 8 Kauppatorilta, laiturista T41. Bussimatkat omalla kustannuksella, omat eväät. Retken vetäjinä Lauri Lehtinen ja Eetu Myllymäki. Missiotreffit: Missiotreffit merellä eli Martinseurakunnan ja Kakskerta-seuran yhteinen vesibussiretki Kulhonsaareen su klo Lähtö ja paluu Kakskerran kirkon laiturilta. Tullessa kirkkohetki ja -kahvit Kakskerran kirkossa. Aikuiset: 5, lapset alle 6v. ilmaiseksi. Ilm. srk-sihteeri Katja Johanssonille (katja.johansson@evl.fi tai puh ) mennessä. Retki Paimion kesäteatteriin Syvä laulu-musikaali. Hinta 25 (sis. liput, kahvi, bussikuljetus) Bussi klo Kansallinen palvelutalo Suikkilan srk-koti Härkämäen sillan pysäkki Vienolan srk-koti Paakarlan srk-koti Iso- Heikin palvelutalo Mikaelin kukka. Paluu n. klo 21. Ilm. diak.toim. ma ja to klo p RETRIITTITYÖ Hiljaisuuden retriitit Tammilehdossa Elämään vapautetut Retriitti AA-laisille ja Al Anonlaisille. Nimettömyys taataan. Ilmoitt. Pirjolle p Elämä kantaa Retriitti eronneille Mari Kinnunen, Marjut Ostermaa Luontoretriitti Lennart Saari, Marja-Liisa Leinonen, Jouko Henttinen Näkymätön maailma lähellämme, Mikkelinpäivän retriitti Kyllikki Krapinoja, Jari Laaksonen, Mari Heinonen Elämään vapautetut Retriitti työttömille kolmen yön yli Pirjo Lehtonen, Kata Vesivalo, Pirjo Ketola Hinta: Turun ja Kaarinan srk:ien alueelta 70, muualta 85 Retriittien hinta, jos ei toisin mainittu: 66, opisk., eläk. ja tyött. 53 Tied. ja ilm. P tai auli.hynonen-rinne@evl.fi Katso myös SURURYHMÄ Sururyhmä itsemurhan tehneen läheisille On tärkeää saada puhua surusta ja käydä läpi kuolemaan liittyviä ajatuksia ja tunteita, joita läheisen itsemurha on herättänyt. Se ei aina ole helppoa. Lähellä olevatkin voivat väistellä ja kartella tätä surua. Haluaisitko keskustella tapahtuneesta toisten saman kokeneiden kanssa? Seuraava itsemurhan tehneiden omaisille ja läheisille tarkoitettu sururyhmä alkaa lokakuussa. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa. Vetäjinä pastori Anne Norvasuo ja pastori Petri Laitinen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä Turun ja Kaarinan seurakuntien sielunhoitotyön sihteeri Auli Hynönen- Rinne, puhelin TAPAHTUMIA Kesäseurat klo Katariinan Pappilassa, Pyhä Katariinantie 7:ssä. Puhujina Antti Ijäs Suomen Raamattuopistolta, Timo Rantanen ja kirkkoherra Martti Hirvonen. Katariinanseurakunta ja Suomen raamattu opisto. Tee-se-itTe-henkinen EkoTeko su klo Henrikinkirkolla Peltolantie 2 luomakunnan sunnuntain messu kirkossa klo 10, rakenna linnunpönttö, isoäidin siivousvinkit, teetä ja mausteita myytävänä, kestovaippoja, kompostointi, ekovessa, järjen ääni kaupungin ympäristötoimesta, tavaranvaihtotori Valonia, vertaistukiryhmä tavaran raivaajille, lapsille leikkipaikka kerhotiloissa, pomppulinna, ekohenkinen lounas Konsertti su klo 13 Klassista Ruusupuistossa Henrikinseurakunta Kuinka monta armoa saa? Piispanpäivien pieni pyhiinvaellus su Lemun taistelun muistolehdosta Kasarminmäentie Piispanristi Kuusiston kirkkoon n. 8 km kuljetus Kaarinan kirkolta, Voudinkatu 2 klo 8.45 lähtöhartaus klo 9 muistolehdossa Pyhän Katariinan polkuja, Hantuntie ja Kartanontie, n. 3 km pysähdys Koriston aittojen luona, josta mahdollisuus liittyä mukaan klo 10 Koriston rantatietä ja kävelyreittejä pitkin Hovirinnan rantaan ja Kärjen alueen kautta Papinholman seurakuntakodille, n. 2,5 km. Papinholmasta on mahdollisuus liittyä mukaan klo 11, Saaristotietä Linnanrauniontielle ja Kuusiston kirkkoon, n. 2 km. Ilmoittautumiset Kaarinan seurakunnan seurakuntasihteerille teatteriretki Vivamoon. Ohjelmassa tutustuminen Karjalohjan kivikirkkoon, lounas Päivämennessä klo 9 15 p Tervetuloa vaeltamaan kauniiseen Kaarinaan! Kuusiston piispanpäivät Datum in Custu -lastentapahtuma linnanraunioilla la klo Kuusiston Markkinat linnanraunioilla klo Vesibussiajeluja linnanraunioilta klo TYÖTTÖMILLE Kesällä työttömille Turussa ja Kaarinassa Kaarinan työttömien Tulevaisuudentori klo musiikkia, infoa ja makkaranpaistoa Koristontie 1, Kaarina Kaarinan työttömät RY ja Turun ja Kaarinan srk yhtymä Leirit Kaarinan ja Varissuon työttömille Kyselyt ja ilmoittautumiset elokuun loppuun mennessä erja.viherkoski@evl.fi p Vertaisryhmiä Juttutupa Vilkussa 9.8 alken torstaisin klo 14 Juttutupa Maarian pappilassa 4.9 alkaen tiistaisin klo 10 VAMMAISTYÖ Kehitysvammaistyö Aikuisten viikonloppuleiri Hinta 45. Lähetä hakulomake viimeistään 1.8. Kehitysvammaistyön diakoniatyöntekijä, vs. Taru Sahla, p tai etunimi.sukunimi@evl.fi Musiikkikerho Henrikinkirkon Ruususalissa, Peltolantie 2, klo Kerho alkaa 3.9. YKSINELÄVÄT S1NKKUTOIMINTAA TYÖIKÄISILLE yksin asuville tai yksin lasten kanssa asuville Sinkkujen kesäkahvila Nummen seurakuntakodin pihapiirissä kesätiistaisin klo os. Papinkatu 2, Caribia-kylpylän lähellä, Pyhän Katariinan kirkon takana. Idyllinen umpipiha, yhdessäoloa, teema-aiheita, pihapelejä, yhteislaulua. Kahvio + grillimakkaraa. Hartaus n. klo 20. Huom! Oma muki mukaan! Kesäkahvilateemoja: 19.6 Kesän taikaa juhannustaikoja ja leikkejä Toivelauluilta 3.7 Kaiken maailman pelit piha- ja lautapelejä 10.7 Suomen Yksinelävät ry vierailee 17.7 Tavaranvaihtotori 24.7 Kesäillan iloa Ti 31.7 EI KESÄKAHVILAA! 7.8 Tule mukaan kesän päätöskahvilaan Nummen srk-kodille. Aiheena Toiveista Totta Kerro unelmasi, kesämuistosi tai tavoitteesi, teatteriryhmämme esittää sen improvisoituna. Mukana Teatteriryhmä Hymykuopat Känny matkassa historian jäljille Turun tuomiokirkkoon ja Turun kirkolliseen keskiaikaan pääsee pian tutustumaan kännykkä kourassa. Turun tuomiokirkosta löytyvät pienet neliön muotoiset QR-koodikuvat avaavat älypuhelimeen opastuksen yli 700 vuotta vanhan kansallispyhäkön hienoihin historiallisiin yksityiskohtiin. Opastuspisteitä Tuomiokirkossa on peräti parikymmentä. Turun kiehtova kirkollinen keskiaika avautuu kierroksella, joka vie muun muassa Tuomiokirkon kehämuurille, Pyhän Olavin dominikaaniluostarille, Pyhän Kerttulin kappelin tienoille sekä Pyhän Yrjä nän hospitaalin, Pyhän Hengen kappelin ja Pyhän Mikaelin kirkon paikoille. Tie teluolassa ja lopuksi tutustumme sähköaiheiseen tiedenäyttelyyn. Lounas nautitaan Vuojoen kartanon lounasbuffet-pöydästä. Lisäksi vapaata tutustumista Vanhaan Raumaan ja lopuksi tutustuminen näkötorniin ja kahvitus. Lähtö Turusta Eerikinkatu 3:sen edestä klo 8.00 ja paluu Turkuun n. klo Hinta 45 euroa. TVO haluaa vierailijoista ilmoituksen etukäteen, joten ilmoita henkilö tunnuksesi, syntymäaikasi, suku- ja etunimesi, kotikuntasi, syntymä paikkasi ja työnantajasi nimi ilmoittautumisen yhteydessä. Tiedot ilmoitetaan TVO:lle 2 viikkoa ennen matkaa, joten ilmoittaudu sitovasti viimeistään 28.6 diakoniakeskuksen aulaisännälle Matkarahat kerätään bussissa, varaa tasaraha. Matkanjohtajana Marja ja Timo.V. HUOM!! Peruutuksia varten soita tai tekstaa sinkkutyön viimehetken infonumeroon, p Jos numero ei vastaa, jätä asiasi tekstiviestinä. Linja on auki VAIN kahta päivää ennen retkeä ja retken aikana. La 21.7 Kesäpäivä Kakskerran järven rannalla. Treffit Hennalan parkkipaikalla klo 13, josta jatketaan kimppakyydein perille. Ohjelmassa saunomista, uintia ja mukavaa ajanviettoa sekä iltapalaa (5 ). Huonojalkaiset huomio! Rantaan on yli 60 porrasta. Mukaan mahtuu 15 ensimmäistä. Ilmoittautumiset 17.7 mennessä diakoniakeskukseen Mukana Marja-Riitta. vie toki myös vanhan piispankirkon seudulle Koroisiin. Apuna on kehittyneimpiin älypuhelimiin internetistä ladattava ilmainen Nomadi-sovellus, joka kulkee retkeilijän kanssa etapista toiseen, näyttää paikan, opastaa eteenpäin ja kertoo paikan tarinan. Mobiilipalvelu on monelle tuttu jo Turun kulttuurikuntoreitistöstä. Mobiilikierrokset valmistuvat kesäkuun aikana ja Nomadi-sovelluksen voi ladata älypuhelimiin osoitteesta m.citynomadi.com. Nomadi on helppo ladata ja reitit ovat heti käytettävissä. Linkit reitteihin löytyvät myös osoitteesta turunseurakunnat.fi. MV La 14.7 Kesäretki Olkiluotoon ja Raumalle. Ohjelmassa tutustuminen Olkiluotoon, TVO:n vierailukeskukseen. Tervetulokahvien ja yhtiön esittelyn jälkeen vierailemme voimalaitosjäkummussa ja Tuhlaajapoikanäytelmä Vivamossa. Lähtö Eerikinkatu 3:sen edestä klo 9 ja paluu n. klo 17. Hinta 40 euroa kerätään bussissa ja se sisältää matkat, lounaan ja teatterilipun. Sitovat ilmoittautumiset 13.7 klo 15 mennessä diakoniakeskuksen aulaisännälle Mukana Saara ja Timo.R. Ma su 5.8 klo Sinkkujen Mökkiviikko Hennalan seurakuntakodissa, Hennalantie 10 (Satavan saari). Bussit nro 14 ja 15. Uimapuku sauna klo Yhdessäoloa. Ulko/sisäpelejä. Omat eväät. Kahvia/mehua tarjolla. Jääkaappi, mikro ja grilli käytettävissä. Iltahartaus joka ilta klo Tule vaikka joka päivä! 23.8 klo 19 Teatterimatka Paimioon Syvä laulu Syvä Laulu on ainutlaatuinen ja musiikillisesti laaja-alainen draamamusikaali. Paikalle joko omin tai kimppakyydein. Kimppakyydit lähtevät Eerikinkatu 3:sen edestä klo 18. Liput annetaan Paimion kesäteatterin pihalla ja ne maksetaan joko Saaralle tapahtumien yhteydessä tai suoraan diakoniakeskukseen 9.8 mennessä! Lipun hinta 20 euroa, kimppakyydeistä tulee 4 euron lisämaksu kuljettajalle. Sitovat ilmoittautumiset 6.8 mennessä diakoniakeskukseen Mukana Päivi. TERVETULOA MUKAAN! Sinkkutyön diakoni Saara Kerola p Sinkkutiedote Tuomiokirkon eteisaulasta klo KATSO MYÖS: Netti-info fi>toimintaa>sinkkutoiminta VUOKRA-ASUNTOJA Hannunniitun asuintaloissa, Petkeltie 5 A, valmistuu uusia (peruskorjattuja) asuntoja. Kiinteistölaajakaista, jk/pk, lami naat tia, kh laatoitettu, ei parvekkeita. 1h+kk m 2, vuokra 12,50 /m 2 /kk, ,50 /kk. Vakuus 335. Hakemusten täyttö henkilökohtaisesti seurakuntien kiinteistötoimistossa, Eerikinkatu 3 A, 3. krs. Turun ja Kaarinan seurakunta yhtymä Kotimaan matkaklubi Jordania-Israel kiertomatka Lähden Kotimaan Matkaklubin kanssa tutustumaan Israeliin ja Jordaniaan upealla kiertomatkalla, jossa Kotimaan Matkaklubin matkanjohtajana toimii rovasti Väinö Reinilä ja oppaana Pentti Holi. Matkalla tutustutaan mm. Petran ihastuttavaan kaupunkiin, muinaiseen Jerashin kaupunkiin sekä Tiberiakseen. Matkan lopuksi tutustumme vielä Jerusalemiin kahden päivän aikana. Matkaohjelma To 15.11: Lento Helsinki-Ovda klo Ovdan lentokentältä matka jatkuu bussilla Aravan raja-asemalla. Matkan aluksi tehdään pieni näköalakierros jordanialaisessa lomakaupungissa Aqabassa, josta matka jatkuu nabatealaisten pääkaupunkiin Petraan. Majoittuminen hotelliin ja päivällinen. Pe Tutustumme ruusunpunaiseen Petran kaupunkiin, joka on sanamukaisesti kaiverrettu syvän kalliorotkon seinämiin. Petra on julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Petrasta matka jatkuu Nebon vuorelle, josta Mooses katseli luvattua maata. Ammaniin saavuttaessa tehdään näköalakierros Jordanian pääkaupungissa, jonka jälkeen hotelliin majoittuminen ja päivällinen. La Aamiaisen jälkeen ajetaan muinaiseen Jerashin kaupunkiin, jonka Aleksanteri Suuren sotilaat perustivat 300-luvulla ekr. Jerashista ajetaan Husseinin sillalle, josta ylitetään raja ja saavutaan Israelin puolelle. Matka jatkuu Tiberiakseen, jossa majoittuminen ja päivällinen. Su Päivä aikaa tutustua Tiberiakseen ja sen lähialueisiin omatoimisesti. Voit esimerkiksi vierailla Kapernaumissa, Jeesuksen kaupungissa, ajaa Golanin ylängöllä tai käydä Genesaretin järven rannalla sijaitsevassa Tabghassa. Päivällinen ja yö hotellissa. Ma Aamiaisen jälkeen siirrytään Jordaninlaakson tietä Kuolleelle merelle, joka on alhaisin paikka maailmassa. Siellä noustaan kaapelihissillä Masadan vuorilinnakkeeseen. Ahavan kosmetiikkatehtaalla käynnin jälkeen uidaan Kuolleenmeren suolaisissa vesissä. Matka jatkuu Jerusalemiin, jossa majoittuminen hotelliin ja päivällinen. Ti Aamiaisen jälkeen aloitetaan retki Jerusalemin vanhimpiin osiin. Ensiksi noustaan Öljymäelle, josta aukeaa henkeäsalpaavan kaunis näkymä Vanhaan kaupunkiin ympäristöineen. Kidronin laaksossa tutustutaan Kaikkien kansojen kirkkoon ja Getsemanen puutarhaan. Vierailemme myös Yläsalissa Siionin vuorella. Jerusalemin muurien sisällä vierailemme sekä juutalaisten pyhimmällä paikalla Itkumuurilla (Länsimuurilla) että kristikunnan pyhimmällä paikalla Pyhänhaudan kirkossa. Kuljemme kiehtovissa itämaisissa basaareissa. Saamme astella myös Cardo-kadun kiveyksillä muinaisten roomalaisten jalanjäljissä, sekä Jeesuksen kärsimystiellä, Via Dolorosalla. Päivällinen ja yö hotellissa. Ke Aamiaisen jälkeen vierailemme Natsivainojen uhrien muistoksi perustettuun keskuksessa Yad Vashemissa. Tämän jälkeen tehdään bussikierros Länsi-Jerusalemissa, jossa sijaitsevat mm. Israelin parlamenttitalo Knesset ja sen edustalle sijoitettu 7- haarainen lampunjalka Menora. Sieltä jatketaan korkeatasoiseen Israelin museoon, jossa tutustutaan Jerusalemin II temppelin aikaiseen pienoismalliin ja Kirjanpyhäkköön. Jerusalemin retkipäivien päätteeksi vieraillaan Puutarhahaudalla. Loppupäivä on vapaata tehdä vaikkapa ostoksia. Päivällinen ja yö hotellissa. To Varhaisen aamiaisen jälkeen siirrymme Ovdan lentokentälle kotimatkaa varten. Lento Ovda-Helsinki klo Matkan hinta: 1590 /hlö (1hh lisämaksu 380 euroa). Palvelumaksu 12 /varaus. Hinta sisältää: Lennot Helsinki-Ovda-Helsinki* ateriat lennoilla* matkaohjelman mukaiset retket* majoitus 2 hh puolihoidolla* oppaan ja matkanjohtajan palvelut Hintaan ei sisälly: matkavakuutus* mahdolliset ylimääräiset retket tai ateriat* ruokajuomat* rajanylitysmaksut (n. 45 USD hinnat marraskuu 2011) Suomen passin on oltava voimassa 6 kk matkan jälkeen. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Lomamatkat puh

8 14 15 HENRIKINKIRKKO, Peltolantie 2 Maanantai 9.30 Perhekerho (20.8. alkaen) Tiistai 16 Perhekahvila (21.8. alkaen) Torstai 13 Kesätorstai (23.8. asti) Su klo 10 Messu, Heidi Jokinen, Lotta Paaso, pyhäkoulu, kirkkokahvi. La klo 18 Iltakirkko, Anssi Miettinen, Lotta Paaso, kirkkokahvi. Su klo 10 Messu, Anna-Kaisa Kallio, Olli-Pekka Laakkonen, Su 1.7. klo 10 Konfirmaatiomessu, Anna-Kaisa Kallio, Lauri Karttunen, Su 1.7. klo 14 Konfirmaatiomessu, Toni Pätsi, Virpi Metsätähti, kirkkokahvi. Su 8.7. klo 11 Ruusukirkko Tähkäpuistossa (sateen sattuessa sisällä Henrikinkirkossa), Anne-Marie Odell, Hanna Pelkonen, pyhäkoulu, kirkkokahvi. Su klo 10 Konfirmaatiomessu, Anssi Miettinen, Lotta Paaso, Su klo 10 Konfirmaatiomessu, Anssi Miettinen, Hanna Pelkonen, Su klo 10 Konfirmaatiomessu, Eija Kalliala, Olli-Pekka Laakkonen, Su 5.8. klo 10 Konfirmaatiomessu, Anne-Marie Odell, Olli-Pekka Laakkonen, La klo 18 alkaen Hääyö Tähkäpuistossa. Su klo 16 Messu, Heidi Jokinen, Hanna Pelkonen, pyhäkoulu, kirkkokahvi. Su klo 10 Messu, Toni Pätsi, Olli-Pekka Laakkonen, pyhäkoulu, kirkkokahvi. Su klo 10 Luomakunnan sunnuntain messu, Heikki Mäntylä, Lotta Paaso. Su klo Ekotekotapahtuma. Lausteen seurakuntakoti, Maistraatinkatu 1 To 10 Perhekerho (23.8 alkaen) Koivulan seurakuntakoti, Sävelkuja 3 Ti 9.30 Vauvakahvila (21.8 alkaen) Pe 9.30 Perhekerho (24.8 alkaen) Lehmusvalkama, Karviaiskatu 7 Ke 20.6 klo 13 Musiikkihartaus, Olli-Pekka Laakkonen. Ke 18.7 klo 13 Hartaus, Heidi Jokinen, Hanna Pelkonen. Ke 15.8 klo 13 Hartaus, Toni Pätsi, Lotta Paaso. MENNÄÄN BUSSILLA KUUSISTON KIRKKOON! RAVATTULASTA Juhannuspäivä ja sunnuntait 1.7., 15.7., 29.7.,12.8. ja Klo Ravattulan Citymarket Kaarinantie Menninkäisenkatu Vanha Littoistentie Monitoimitalo Littoistentie Verkakaari Kaarinantie Littoisten yritystalon pysäkki klo Krossinkatu Nummenniityntie Jumpurintie Kaarinantie Oskarinaukio Kaarinan kirkko klo Hovirinnantie Kartanontie Paraistentie Kuusiston kirkko. Paluu noin kello alkaen samaa reittiä, paitsi klo ja klo 14. PIISPANRISTILTÄ Sunnuntait 24.6., 8.7., 22.7., 5.8. ja Klo Kuovinkadun toimintakeskus Poikluomantie Poikluoman seurakuntatalo Pyhän Katariinan tie Vaakunatie Kartanontie Hovirinnantie Kaarinan kirkko klo Oskarinaukio Paraistentie Kuusiston kirkko. Paluu noin kello samaa reittiä, paitsi klo KAARINAN KIRKKO ma pe klo 9 12 Perhekahvila Leppäkertun kesäkolo su klo ilmainen kuljetus Kuusiston kirkkoon su klo 10 Konfirmaatio messu, Kajala su 1.7. klo 10 Konfirmaatiomessu, Ostela la 7.7. klo 13 Konfirmaatiomessu, Ahola su 8.7. klo 10 Konfirmaatiomessu, Ostela klo 13 Konfirmaatiomessu, Kuoppala su klo 10 Konfirmaatiomessu, Kesti klo 13 Konfirmaatiomessu, Auer su klo 10 Konfirmaatiomessu, Kajala su 5.8. klo 10 Konfirmaatiomessu, Nuotio-Niemi su klo 10 Konfirmaatiomessu, Kesti su klo 8.45 lähtö Pienelle pyhiinvaellukselle ks. ed. aukea. su klo 10 Messu, Auer KUUSISTON KIRKKO to klo 19 Suvi-illan ehtoollinen, Kuoppala su klo 12 Messu, Ahola to klo 19 Suvi-illan ehtoollinen, Ahola la klo 12 Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus, Kuoppala su klo 12 Messu, Kajala to klo 19 Suvi-illan ehtoollinen, Pesonen su 1.7. klo 12 Messu, Pesonen to 5.7. klo 19 Suvi-illan ehtoollinen, Pesonen su 8.7. klo 12 Messu, Nuotio-Niemi to klo 19 Suvi-illan ehtoollinen, Kuoppala su klo 12 Messu, Pesonen, kirkkokahvit kanttorilassa ja ulkosalla to klo 19 Suvi-illan ehtoollinen, Kajala su klo 12 Messu, Nuotio-Niemi to klo 19 Suvi-illan ehtoollinen, Kesti su klo 12 Messu, Ahola to 2.8. klo 19 Suvi-illan ehtoollinen, Kajala su 5.8. klo 12 Messu, Vahtola to 9.8. klo 19 Suvi-illan ehtoollinen, Vahtola su klo 12 Kansanlaulukirkko ja sanajumalanpalvelus, Kajala, Nilsbyn Pelimannit to klo 19 Suvi-illan ehtoollinen, Auer su klo 12 Piispanpäivien juhlajumalanpalvelus, Pesonen, piispa Kaarlo Kalliala saarnaa su klo 12 Messu ja hautausmaakävely, Vahtola, Kaarinan kulttuuripalvelut ja Kaarinan oppaat PAPINHOLMAN SEURAKUNTAKOTI keskiviikkoisin 8.8. asti klo Avointen ovien kesäpäivä ks. ed. aukeama. ke klo 13 Lähetyspiirien syyskauden avaus, nyyttikestit, piirien ohjelmaa, saunomista POIKLUOMAN SEURAKUNTATALO ma klo 18 Naisten piiri PYHÄN KATARIINAN KIRKKO su klo 10 konfirmaatiomessu; Laaksonen, Hirvonen (av), Fältberg (av), Kerokoski la klo 10 Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus; Laaksonen, Hirvonen, Kerokoski, kirkkobussi lähtö klo 9.15 reittiä: Varissuon kirkko Littoistentie Satakielenkatu Tilhenkatu Littoistentie Jaanintie Karjakujan taskupysäkki Jaanintie Kohmon päätepysäkki Kuralankatu Petkeltien päätepysäkki Vanha Hämeentie Tammitie Hakapellonkatu Pyhän Katariinan kirkko. Paluu samaa reittiä n. klo su klo 10 messu; Hirvonen, Laaksonen, Kerokoski su 1.7. klo 10 konfirmaatiomessu; Friman, Forsström-Roivanen (av), Thureson (av), Kerokoski su 8.7. klo 10 konfirmaatiomessu; Toljamo, Friman (av), Heinonen (av), Kerokoski su klo 10 konfirmaatiomessu; Laaksonen, Hirvonen (av), Fältberg (av), Kerokoski su klo 10 konfirmaatiomessu; Laukkanen, Markkula (av), Heinonen (av), Lautjärvi su klo 10 messu; Laaksonen, Markkula, Lautjärvi su 5.8. klo 10 messu; Hirvonen, Friman, Lautjärvi su klo 10 messu; Friman, Laaksonen, Lautjärvi su klo 10 messu; Toljamo, Markkula, Lautjärvi su klo 10 messu; Toljamo, Forsström-Roivanen, Lautjärvi VARISSUON KIRKKO tiistaisin klo 18 kesäraamattupiiri; kesän aikana käydään läpi Jaakobin kirje ja 1. Pietarin kirje su klo 12 sanajumalanpalvelus; Viirros, Kerokoski su klo 12 messu; Hirvonen, Laaksonen, Kerokoski su 1.7. klo 12 sanajumalanpalvelus; Hirvonen, Kerokoski su 8.7. klo 12 messu; Viirros, Forsström-Roivanen, Kerokoski su klo 12 sanajumalanpalvelus; Friman, Kerokoski su klo 12 messu; Forsström- Roivanen, Hirvonen, Lautjärvi su klo 12 sanajumalanpalvelus; Markkula, Lautjärvi su 5.8. klo 12 messu; Hirvonen, Friman, Lautjärvi su klo 12 sanajumalanpalvelus; Laaksonen, Lautjärvi su klo 12 messu; Toljamo, Markkula, Kerokoski su klo 17 Yhteyden messu NUMMEN SRK.KOTI keskiviikkoisin klo 13 kesäkahvila KATARIINAN PAPPILA su klo 15 Kesäseurat; Antti Ijäs, Timo Rantanen, Martti Hirvonen Maarian kirkko avoinna kesäaikaan ma pe klo 11 18, opas paikalla sekä mahdollisuus historiakätköjen etsimiseen. MAARIAN KIRKKO (Maunu Tavastin katu 2) su klo 10 messu, Loukiala, Rinne, Vuola la klo 10 messu, Ruskeepää, Kokkola, Haikka su klo 10 messu, Loukiala, Haltia la klo 10 konfirmaatiomessu, Ruskeepää, Vuola la klo 14 konfirmaatiomessu, Ruskeepää, Haltia, Haikka su 1.7. klo 10 konfirmaatiomessu, Aaltonen, Vuola su 8.7. klo 10 konfirmaatiomessu, Myllymäki, Haikka su 8.7. klo 14 konfirmaatiomessu, Kokkola, Loukiala, Vuola su klo 10 messu, Loukiala, Myllymäki, Niemi su klo 10 konfirmaatiomessu, Palmunen, Haltia, Rainio su klo 14 konfirmaatiomessu, Palmunen, Haikka su klo 10 messu, Sirén, Haltia, Niemi su 5.8. klo 10 messu, Laurén, Rajamäki, Rainio su klo 10 messu, Sirén, Loukiala, Niemi su klo 10 sanajumalanpalvelus, Palmunen, Rinne, Rainio, jumalanpalvelus radioidaan su klo 10 messu, Aaltonen, Ruskeepää, Vuola PALLIVAHAN KIRKKO (Paltankatu 2) su klo 18 messu, Sirén, Haikka su klo 18 messu, Loukiala, Haltia su 1.7. klo 18 messu, Rinne, Haikka su 8.7. klo 18 messu, Aaltonen, Vuola su klo 18 messu, Myllymäki su klo 18 messu, Sirén, Niemi su klo 18 messu, Laurén, Rainio su 5.8. klo 18 messu, Rajamäki, Niemi su klo 18 messu, Ruskeepää, Rainio su klo 18 messu, Loukiala, Vuola su klo 17 Johannesmessu RAUNISTULAN SRK-TALO (Murtomaantie 12) keskiviikkoisin klo 13 Eläkeläisten kesäpiiri (parill. vkot) RUNOSMÄEN SRK-KOTI (Munterinkatu 15) Lasten kesäkerho maanantaisin 4.6., ja klo 9 14 Ystävän tupa avoinna kesäkeskiviikkoisin klo (paritt.vkot) YLI-MAARIAN SRK-TALO (Mittumaarintie 73) Kesäkahvila avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 9 (3.7. saakka) TASKULAN SRK-KOTI (Mullintie 16) Lasten kesäkerho tiistaisin klo 9 14 Ruokakassien jakoa Jesarissa (Järkärlän Puistokatu 20) pe saakka klo MARTINKIRKKO, Huovinkatu 1: su klo 10 Konfirmaatiomessu rippik. 501, Hägglund, Salakari, sij. su klo 14 Konfirmaatiomessu rippik. 502, Lehtinen, Salakari, Hätönen ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen, pappi tavattavissa ja virvokkeita alkaen klo 16, musiikkituokio klo 17.30; Hildén, Salakari la klo 18 Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus, Kuusela, Matti Vuolanne, Salakari su klo 10 Messu, Huoponen, Kuusela, Tenkanen, Salakari ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen; Lehtinen, Tenkanen su 1.7 klo 10 Konfirmaatiomessu rippik. 504, Kuusela, Tenkanen, sij. su 1.7 klo 14 Konfirmaatiomessu rippik. 503, Riihimäki, Tenkanen, sij. ke 4.7. klo 18 Arki-illan ehtoollinen; Mustonen, Salakari su 8.7. klo 10 Messu, Kuusela, Lehtinen, Salakari, Elo ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen; Hildén, Salakari su 15.7 klo 10 Konfirmaatiomessu rippik. 505, Mustonen, Elo, Salakari su 15.7 klo 14 Konfirmaatiomessu rippik. 506, Huoponen, Elo, Salakari ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen; Riihimäki, Hätönen su klo 10 Messu, Huoponen, Mustonen, Hätönen, Elo ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen; Hägglund, Hätönen su klo 10 Messu, Norvasuo, Hägglund, Hätönen, Elo ke 1.8. klo 18 Arki-illan ehtoollinen; Norvasuo, Hätönen su 5.8 klo 10 Konfirmaatiomessu rippik. 508, Huoponen, Hätönen, Elo ke 8.8. klo 18 Arki-illan ehtoollinen; Lehtinen, Elo su 12.8 klo 10 Messu, Hägglund, Lehtinen, Hätönen, Elo ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen; Kuusela, Salakari su klo 10 Messu, Lehtinen, Mustonen, Tenkanen, Salakari ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen; Mustonen, Tenkanen su klo 10 Messu, Norvasuo, Hildén, Elo, Tenkanen ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen; Hildén, Elo MARTIN SRK-KOTI, Temppelikatu 1: La 16.6., 14.7 ja klo 18 Israel-työ ry:n kokous, Keuru To 14.6., ma 18.6., to 21.6., ma ja to klo 9 Raamattua ja taidetta, Kasviksen lastenohjaajien kesäkerho pienille lapsille. Vapaa pääsy HIRVENSALON SRK-KESKUS, Honkaistentie 85: su klo 10 Hirvensalopäivien sanajumalanp., Norvasuo la klo 18 Metsäkirkko Syvälahden kalliolla. Käynti Toijaistentieltä. HIRVENSALON KIRKON 50-VUOTISJUHLAMESSU: su klo 10 Hägglund, Kuusela, Salakari, Tenkanen, mukana myös Matti Taipale, Pekka Pitkänen, Tiina Lipponen ja Keijo Korkka. Martat tarjoavat juhlakahvit. Lipunnosto klo 9.45 KAKSKERRAN KIRKKO, Kakskerran kirkkotie 110: su klo 17 Kesäillan hartaus; ehtoollinen, Rantalaiho, Salakari; kirkkokahvit: MTK su klo 17 Kesäillan hartaus; suvimusiikki, Salakari su 1.7. klo 17 Kesäillan hartaus; kansanlaulukirkko; Hildén; kirkkokahvit: Kakskerta-päivät su 8.7. klo 17 Kesäillan hartaus; kauneimmat hengelliset laulut, Riihimäki, Elo; kirkkokahvit: Kakskerran kaksoispiste su klo 17 Kesäillan hartaus; kesäillan kirkkohetki. Mustonen, Elo; kirkkokahvit: Satavan pientaloyhdistys su klo 17 Kesäillan hartaus; kesäillan ehtoollinen, Hägglund; kirkkokahvit: Kakskerran Erä su klo 17 Kesäillan hartaus; suvimusiikki; kirkkokahvit: Kakskerran nuorisoseura su 5.8. klo 17 Kesäillan hartaus; kesäillan kirkkohetki, Norvasuo, Elo; kirkkokahvit: Kakskerran tiistai kerho su klo 17 Kesäillan hartaus; kesäillan ehtoollinen, Lehtinen; kirkkokahvit: Kakskerran kotiseutuyhdistys su klo 17 Kesäillan hartaus; kauneimmat lasten hengelliset laulut sekä koululaisten siunaaminen, Kuusela, Tenkanen; kirkkokahvit ja mehut: Koulun vanhempainyhdistys pe klo 19 Ilpo Rastaan konsertti, Kansallinen kulttuuriliitto ry su klo 17 Kesäillan hartaus; suvimusiikki. HENNALAN SRK-KOTI, Hennalantie 10, Satava: ke klo 9 Perhekahvila. keskiviikkoisin klo Hennalan kesäkahvila (bussit 14 ja 15). Hartaus kello 15, jonka jälkeen mahdollisuus ja saunomiseen (uimapukusauna) aina klo 18 asti, kolehti lähetystyölle; 20.6.; 27.6.; 4.7.; 11.7.; 8.7.; 25.7.; 1.8.; 8.8.; 15.8.; 22.8.; P. HENRIKIN EKUMEENINEN TAIDEKAPPELI, Seiskarinkatu 35: Taidekappelin hartaus torstaisin klo , Huoponen, Tenkanen; 21.6., Hildén, Salakari; 28.6., Lehtinen, Tenkanen; 5.7., Mustonen, Tenkanen; 12.7., Hildén, Salakari; 19.7., Riihimäki; 26.7., Mustonen; 2.8., Hägglund, Elo; 9.8., Hildén; 16.8., Lehtinen, Tenkanen; 23.8., Kuusela, Salakari. METSÄKIRKKO: la klo 18 Syvälahden kalliolla. Käynti Toijaistentieltä. MARTIN SRK:N JA KASVATUS- ASIAIN KESKUKSEN JÄRJESTÄMÄÄ OHJELMAA KESÄLLÄ 2012 (kts. kirkonrotta.fi): - perhekahvila Hirvensalossa maanantaisin ja perjantaisin klo 9 15 ( ) - perhekahvila Hennalassa keskiviikkoisin klo 9 15 ( ) vuotiaiden kerho Hirvensalossa tiistaisin ja torstaisin klo 9 12 ( ) vuotiaiden kerho Hirven salon srk-keskuksessa ma pe klo 9 15 ( ) - Kirsin ja Kaijan Raamattua ja taidetta Martin kirkolla ma ja to klo 9 11 ( ) - muskari Martin seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo 9 11 ( ), kolme 0,5 t ryhmää, maksuton, ei ennakkoilm. Martinsrk:n perhekerhot ja vauvakahvila alkavat viikolla 35 klo ma vauvakahvila Merimiehenk. 7; ti Hennalan pk; to Hirvensalon pk; pe Uittamon pk. MIKAELINKIRKKO, Puistokatu 16 Mikaelinkirkko on avoinna La klo (1.9. asti) Su klo ( ) Ma pe klo ( ), kesäoppaat - muulloin tilaisuuksien yhteydessä Su klo 10 Sanajumalan palvelus (YLE radioi), Jaakkola, Lehikoinen, Kuorikoski, Seppänen, Turun Konservatorion kuoro, joht. Markus Yli- Jokipii Ke klo 18 Iltamessu, Seivästö, Seppänen La klo 10 Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus, Sankamo, Seivästö, Kuorikoski, Seppänen. Su klo 10 Messu, Seivästö, Jaakkola, Kuorikoski, Seppänen Ke klo 18 Iltamessu, Jaakkola, Hakanpää Pe klo Mikroskooppisen pieni suuri raamattukurssi Neljä raamattuopetusta, Antti Laato ja Juho Sankamo. Laulukvintetti PS 5. La klo 15 Kirkkokonsertti, Yksin Jumalalle kunnia, Oopperalaulaja Tiina Penttinen (Chemnitz). Puhe, Pekka Huhtinen klo 17 Kirkkokonsertti, Juhlakuoro, joht. Veli- Matti Erkkilä ja Kullervo Puumala. Pentti Huovinen, Heimo Rinne klo 19 Poika kotiin! gaala, Raamattuopetusta, Anne Hopeavuori. Puheet: Ilkka Puhakka, Turkka Aaltonen ja Carl-Erik Sahlberg. Musiikkia: Jukka Tolonen ja August. Juonto Pasi Jaakkola. Su 1.7. klo 10 Konfirmaatiomessu (ryhmä 602), Vanhala, Hakanpää, Kuorikoski klo 18 Illaksi kotiin, Puheet Aleksi Kuokkanen, Ismo Seivästö ja Ilkka Puhakka. Kohtaus-bändi Ke 4.7. klo 18 Iltamessu, Kirsi ja Marko Hakanpää Pe 6.7. klo 18 Urkukonsertti, Organ Entertainment, Arjan Breukhoven (Hollanti) Su 8.7 klo 10 Konfirmaatiomessu (ryhmä 603), Paakkanen, Hakanpää, Kuorikoski klo 12 Urkutuokio ja urkujen esittely klo 16 Philadelphia Boys Choir Ke klo 18 Iltamessu, Tuori, Seppänen Su klo 10 Messu, Kirsi Hakanpää, Seivästö, Paajanen, Kuorikoski Ke klo 18 Iltamessu, Sankamo, Seppänen Su klo 10 Messu, Hanttu, Tuori, Seppänen, Paajanen. Ke klo 18 Iltamessu, Hanttu, Seppänen La klo 20 Elvis-messu + häät (Non-stop vihkimiset) Su 29.7 klo 10 Konfirmaatiomessu (ryhmä 604), Sankamo, Seppänen, Paajanen. Ma klo 19 Urkukonsertti, Turun urkujuhlat, Olli Pyylampi Ke 1.8. klo 18 Iltamessu, Kirsi ja Marko Hakanpää. Su 5.8. klo 10 Konfirmaatiomessu (ryhmä 605), Hanttu, Hakanpää, Paajanen. Ke 8.8. klo 18 Iltamessu, Ahlamo, Hakanpää. Su klo 10 Perhekirkko ja kouluun lähtevien siunaaminen, Ahlamo, Heidi Uusimäki, Hakanpää, Paajanen, lastenkuoro Ilonhelmet. Kirkkokahvit lähetystyön hyväksi klo 12 Urkutuokio ja urkujen esittely klo 14 Konfirmaatiomessu, (ryhmät 606 ja 607), Kirsi Hakanpää, Marko Hakanpää, Paajanen Ke klo 18 Iltamessu, Paakkanen, Hakanpää To klo Turku rukoileeilta, Michael Kimuli (Uganda) Su klo 10 Messu, Hanttu, Paakkanen, Hakanpää, Koski 18 Tuomasmessu Ke klo 18 Iltamessu, Seivästö, Hakanpää Su klo Messu, Seivästö, Ahlamo, Kuorikoski, Hakanpää. Kirkkokahvit merimieskirkkotyön hyväksi MIKAELIN SRK-KOTI, Puistokatu 13 - Kesäkahvila ma klo (30.7. asti, Klubi) - Aamurukous (klubi) ke klo 8 - Diakoniatyöntekijöiden ajanvaraus (13 B 2. krs) ma ja to klo p MIKONMÖKKI, Puutarhakatu 24: Kesäkohtaamispaikka su ja klo 17 Nuorille ja nuorille aikuisille: Mopokerho Pansion moottorihallissa ma ja ke klo (27.6 asti) Nuorten makkarailta Heinänokan laavulla ke klo 18. Bussi 14 Kauppatorilta klo Paluu bussi klo Kysy kyytiä srk:n pikkubussissa, p , Arno. Nuorten aikuisten kesäverstas ke klo 18 Kaisa Vanhalalla, p PAAKARLAN SRK-KOTI, Laivateollisuudenk. 28 Toivon torstai Elämän leipää ja ruokakasseja to klo 18 (14.6., 26.7., 30.8.) Ruissalon metsäkirkko (Viitoitus Honkapirtiltä. Matka n. 300 metriä) Suvihartaus su klo 18 (lisäksi 1.7., 15.7., 29.7., 12.8., 26.8.). Kesäiloa eläkeläisille Eläkeläishartaus Palvelutalo Iso-Heikissä ma klo (25.6., 9.7., 23.7., 6.8., 20.8.) Kesäpelit Mannerheiminpuistossa ti klo (28.8. asti) Kahviraha 2 Retki Kustaviin Helinä ja Matti Lehtosen mökille Tied., p Mukana diakoniatyöntekijät. Hinta 12. Ilm. diak.toim. Eläkeläisten kesäleiri Sinapin leirikeskuksessa. Ilm. diak.toim mennessä Ilmoittautumiset retkille ja diakoniatyöntekijöiden ajanvaraus Ma ja to klo p (Puistok. 13) Piirit ja kerhot ovat lomalla Mikaelinkirkon starttikirkko su 2.9. klo 10 avaa syksyn toimintakauden Toiminta jatkuu kesän jälkeen, alkaen pääsääntöisesti viikolla 36 Lisää toimintatietoja: Tervetuloa mukaan! PAATTISTEN KIRKKO su klo 10 messu ja kirkkokahvit, Heikkinen la klo 18 juhannuspäivän iltakirkko, Nils Spoof su klo 10 sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit, Spoof su 1.7. klo 10 sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit, Järvensivu su 8.7. klo 10 sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit, Pentti Kokko su klo 12 messu ja konfirmaatio, Heikkinen ja Jolla-yhtye su klo 10 sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit, Heikkinen su klo 10 messu ja kirkkokahvit, Järvensivu su 5.8. klo 10 sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit, Kokko su klo 10 messu ja kirkkokahvit, Järvensivu su klo 10 sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit, Järvensivu su klo 10 sanajumalanpalvelus ja kirkkokahvit, Järvensivu Muuta kesäohjelmaa ke klo 18 naisten kesäjumppa to ja klo 18 porinalenkki, lähtö seurakunta talon edestä Kesähartaudet Vanhustentalojen pihalla ke klo 13 ke 1.8. klo 13 ke klo 13 Nuorten avoimet kesäillat Pappilassa to 9.8. ja klo 18 ke Retki Vivamon Raamattukylään, jossa nähdään näytelmät Salomo ja Tien kulkijat. Matkan hinta osallistujaa kohti 28,50. Ilm mennessä p klo to su Seniorien virkistys leiri Sinapissa. Ilm. Tanjalta saatavalla lomakkeella. Lomakkeen voi palauttaa Pappilan postiluukusta pe mennessä. Tanjan p Syksyllä alkaa kaikenikäisten näytelmäryhmä. Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen on seurakuntatalolla su klo 11. PIIKKIÖN KIRKKO, Hadvalantie 5 su klo 10 Messu, Nieminen, la klo 10 Sanajumalanpalvelus, Nieminen, su klo 10 Messu, Nieminen, su 1.7. klo 10 ja klo 13 Konfirmaatiomessu, Leppäkari-Lindberg, Väänänen, Saloranta, Hakorinta, Piiparinen, Ilonen to 5.7. klo Kesäillan hartaus, Leppäkari-Lindberg, Ilonen su 8.7. klo 10 Messu, Leppäkari- Lindberg, to klo Kesäillan hartaus, Leppäkari-Lindberg, su klo 10 Messu, Leppäkari- Lindberg, to klo Kesäillan hartaus, Nieminen, su klo 10 Messu, Nieminen, to klo Kesäillan hartaus, Nieminen, su klo 10 Messu, Hermonen, to 2.8. klo Kesäillan hartaus, Hermonen, su 5.8. klo 10 Konfirmaatiomessu, Nieminen, Väänänen, Saloranta, to 9.8. klo Kesäillan hartaus, Lehti, su klo 10 Messu, Nieminen, su klo 10 Messu, Leppäkari- Lindberg, su klo 10 Messu, Hermonen, PIIKKIÖN SEURAKUNTAKESKUS, Hepojoentie 4 ke klo 18 Miestenpiiri, joka toinen keskiviikko (parilliset viikot), sauna lämmin jo klo 17 VANHA SEURAKUNTATALO, Hepojoentie 4 torstaisin klo 10 Oivaltajat. Vertaistukiryhmä kaikille mm. päihde- tai mielenterveysongelmista tai yksinäisyydestä kärsiville. Tulet kuulluksi etkä ole yksin kohtaamassa elämän haasteita. Kahvitarjoilu. Järjestää Piikkiön srk yhteis työssä Salon A-klinikan ja Kaarinan kaupungin kanssa. tiistaisin klo 9 Kaiken kansan kahvila PAPPILA, Pappilantie 4 pe klo Aittaketotalkoot wanhaan malliin, omat haravat ja talikot mukaan! Nuorille Tarkemmat nuorten tapahtumatiedot Diakonia ke Esteetön retki Sinappiin. Ilm. diakoniatoimisto Eliisa Lehti, p Diakoniatoimiston asiointi- ja ajanvarausaika ti p tai (ovi paloaseman puolella) TUOMIOKIRKKO Pappi tavattavissa rippiä ja sielunhoitoa varten maanantaisin klo 16 18, torstaisin klo 12 keskipäivän ehtoollisen jälkeen ja lauantaisin klo 18 alkavan iltakirkon jälkeen. Tapaamisesta voidaan sopia erikseen myös puhelimitse. Lähetyskahvila Domcafé Tuomiokirkon porrastasanteella on avoinna ma pe klo 11 16, la su Ryhmätilaukset p Messut klo 10: Su Pajunen, Lehti, Åberg, Suokivi, Olli ja Anna-Maria Varonen sellot. La Juhannuspäivä: Kairavuo, Pajunen, Pietilä, Suokivi, Anette Pyykkö alttoviulu. Su Pajunen, Rinne, Pietilä, Suokivi, Pyykkö alttoviulu. Su 1.7. Ruskeepää, Kairavuo, Pietilä, Katja Kolehmainen sello. Su 8.7. Pajunen, Lehti, Pietilä, Suokivi, Kamari orkesteri Refugium Musicum. Su Konfirmaatiomessu: Mäkitalo, Pietilä, Suokivi. Su Helin, Pajunen, Aapo Korhonen, Hietaharju. Su Kairavuo, Helin, Korhonen, Hietaharju, Eija Huhtala sello. Su 5.8. Ruskeepää, Kairavuo, Korhonen, Hietaharju, Markku Kolehmainen käyrätorvi. Su Turun Musiikkijuhlien juhlajumalanpalvelus: Ruskeepää, Rinne, Åberg, Hietaharju, jousikvartetti. Su Rinne, Mäkitalo, Åberg, Suokivi, J-P Vikman viulu. Su Ekumeeninen jumalanpalvelus: saarnaa arkkipiispa Mäkinen, Rinne ja Sepponen, Pietilä, Hietaharju, Laivaston Soittokunnan puhallinkvintetti. Viikkomessut: Aamuehtoollinen keskiviikkoisin klo 8. Keskipäivän ehtoollinen torstaisin klo 12. Iltaehtoollinen lauantaisin klo 18 (ei 23.6.) Konsertit Iltamusiikki uruilla joka ti klo 20, kts. Kesämusiikki, jonka jälkeen avoin tuomiokirkon opastus joka ke klo 14 Lounaskonsertti: Tiina Ilonen ma ja klo 12. Muita tapahtumia: Virsilaulua vapaaehtoisvoimin su Domcafé Paula-tyttö vierailee to klo Hermannin-päivän pelihetki to klo 14. Hanna-päivän tapaaminen la Domcafén lauluhetki to 2.8. klo 13. Lastenpankki, Liisa Purho kertoo toiminnasta ke 8.8. klo 13 TOIMITALO (Eerikink 3) Kesäraamis joka ke klo Kokoussalissa. PIIRIT JA RYHMÄT Kesälomalla NUORET AIKUISET Tietoa tuomiokirkkoseurakunnan nuorten aikuisten toiminnasta ja sieltä Nuoret aikuiset. Tervetuloa esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan ryhmään suunnittelemaan ja toteuttamaan hauskaa toimintaa yhdessä muiden nuorten kanssa! ELÄKELÄISILLE Kesätapaaminen ke klo 13 Kokoussalissa, Eerikink. 3 (Hartaus, kahvit ja kesäistä ohjelmaa) Kesätapaaminen Tuomiokirkossa ke 1.8. klo 13 (ohjelmassa mm. kirkko-opastus, kesämusiikkia ja kahvit) Virkistysleirille Sinapissa vielä vapaita paikkoja. Tiedustelut diakoniatyöntekijöiltä ti ja to klo p Tuolijumppa ke klo 13 juhlasalissa. DIAKONIATYÖ Tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyön ajanvarausaika on ti ja to klo puh Onsdagar kl Sommarcafé i Aurelia (1 vån.). Servering med kaffe och glass Torsdagar kl. 19 Mässa i Skarpskyttekapellet Högmässor I juni, juli och augusti firar vi högmässa i Skarpskyttekapellet i Domkyrkan varje söndag kl. 12 Vänligen notera följande undantag: lö 23.6 kl.14 Gudstjänst i Kustö kyrka. Kyrkbuss. sö 22.7 kl. 12 Högmässa i Domkyrkan sö 29.7 kl.12 Friluftsgudstjänst på Aurelias innergård. Kyrkkaffe efter gudstjänsten må 13.8 kl.18 Välsignelse inför skolstarten i Domkyrkan sö 26.8 kl.10 Ekumenisk flerspråkig gudstjänst i Domkyrkan kl.16 Mässa i Aurelia. Kyrkkaffe och sommarsäsongens avslutning. Sommarens utfärder: Utfärd till Fiskars bruk och Karis torsdagen den 12.7 Start kl.10:00 utanför kyrkan i Åbo. Vi äter lunch på Stiftsgården Lärkkulla i Karis, besöker Karis kyrka och bekantar oss med Fiskars bruks historiska miljö med hantverk, museum och affärer. På hemvägen stannar vi eventuellt ännu vid Muurlan Lasi. I priset 30 ingår buss, lunch, kaffe och guidningar. Anmälningar till församlingssekreteraren senast fre 6.7 tel Skärgårdsutflykt till Själö torsdagen den 9.8 Start kl.8:15 från Ortodoxa kyrkan tillbaka i Åbo ca kl.18. Glasblåsuppvisning, besök i museikyrkan, lunch på Hotel Strandbo Pris 60. I priset bl.a ingår buss, guidning, lunch Mer info senare. Minimiantal: 20pers. Anmälningar till församlingssekreteraren senast fre 6.7 tel Sonntag, und 22.7., Uhr Gottesdienst in der Scharfschützenkapelle, anschl. Kirchkaffee in der Gemeinde, Kaskenkatu 1 Samstag, 25.8., Uhr Gottesdienst mit anschl. Sommerfest. Pulkkion torppa, Lieto Summer Services Anglican services July 15 & August 19 in the Tarkk'ampuja Chapel of the Cathedral at 4 p.m. Lutheran Holy Communion services June 3, 10 &17, July 1, 8 & 29 in the Tarkk'ampuja Chapel of the Cathedral at 4 p.m. Midsummer service June 24 in the Tarkk'ampuja Chapel of the Cathedral at 4 p.m. Transfiguration Sunday service July 22 in the Tarkk'ampuja Chapel of the Cathedral at 4 p.m. Play&pray area available for children during the service. If you bring toys, too, please bring soft and noiseless toys. Pastor Mia will be away June 20-July 29. mia.pusa@evl.fi. Phone

9 16 Venäjän keisari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununperijä Karl Johan Bernadotte sopivat Turussa 1812, että Ruotsi ei liity keisari Napoleonin sotaretkeen Venäjää vastaan. Kun Turku oli maailman keskipiste Harri Raittiin ja Timo Soikkasen näytelmä kertoo, kuinka Aurajoen rannalla hahmoteltiin 200 vuotta sitten Euroopan ääriviivoja. uonne Seipellin saliin Aleksanteri rakensi ortodoksikirkon sen verran oli kova hätä ja piti rukoilla varjelusta, sanoo kirjailija Harri Raitis ja osoittaa Vähätorilla vanhaa Seipellin taloa, sitä jossa nykyään toimii muun muassa Mamiravintola ja Italian kunniakonsuli. Ja tuolta Bernadotte tuotiin veneellä Turun linnan luota, jonne hänen laivansa oli rantautunut. Näytelmämme aluksi hän saapuu samalla tavalla, Raitis jatkaa. Näytelmä on nimeltään 1812 vallan valoja ja se esitetään autenttisella paikalla Vähätorilla elokuun päivä. Jaa siis minkä tapahtuman autenttisella paikalla? No sen, jossa Venäjän tsaari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi sopivat Euroopan suurista linjoista pitkäksi ajaksi eteenpäin tai niin siinä ainakin kävi, oli se heillä tarkoituksena tai ei. Timo Soikkanen ja Harri Raitis tuovat Turkuun näytelmän Aleksanteri I:stä ja Ruotsin kruunuprinssi Bernadottesta. Jälkimmäisistä kaavaillaan myös patsasta Vähätorille. Kolmen päivän neuvottelut Siinä kävi näin: Elokuussa tasan 200 vuotta sitten ylitti Venäjän (ja Suomen suuriruhtinaskunnan) tsaari Aleksanteri I Aurajoen Suurtorin kohdalla tält pualelt jokke tois pualel. Hän kulki siltaa, jota enää ei ole olemassa - kaan ja oli matkalla tapaamaan Ruotsin kruununprinssiä Karl Johan Bernadottea. Asetelma oli sikäli erikoinen, että tsaari sentään on tsaari ja Bernadotte oli vain vaivainen kruununprinssi, siis paljon alempiarvoisempi. Silti Bernadotte ei mennyt Aleksanterin luo, ja kaiken kukkuraksi kehtasi olla neljä päivää tapaamisesta myöhässä siihen aikaan ei näköjään oltu kauhean nökönuukia kellonaikojen suhteen. Tai sitten kuten taisi olla asian laita Bernadotte kiusasi Aleksanteria. Aleksanterilla oli nimittäin hirmuinen hätä: Napoleon marssi kohti Moskovaa, eikä Aleksanterilla todellakaan ollut varaa toiseen sotaan, jos Ruotsi yhtäkkiä saisi päähänsä haluta itäisen osansa takaisin. Aleksanteri ja Bernadotte pääsivätkin kolmen päivän väännön jälkeen sopimukseen, Napoleonille kävi hullusti, Ruotsi sai Norjan ja 200 vuotta rauhaa ja Suomi sai no ainakin Turku oli hetken koko Euroopan keskipiste. Ja tästä hetkestä kirjailija Harri Raitis ja poliittisen historian professori Timo Soikkanen ovat kirjoittaneet näytelmän. Tai jos ollaan ihan tarkkoja, niin idea on Soikkasen ja hän on toiminut taustalähteenä, mutta Raitis on tehnyt varsinaisen kirjoittamistyön. Musiikkikirjastossa tavattiin Alun perin näytelmän piti itse asiassa olla pienimuotoisempi: Soikkasen idea oli, että se näyteltäisiin kirjaston sisäpihalla aivan sen talon edessä missä alkuperäinen sopimus allekirjoitettiin. Se oli aiemmin maaherran talo, jossain vaiheessa siellä toimi musiikkikirjasto, ja tällä hetkellä sitä remontoidaan kulttuuriasiainkeskuksen hallinnon käyttöön. Soikkanen ryhtyi kirjoittamaan näytelmää itse, mutta tuli nopeasti siihen tulokseen, että tarinasta tulee tylsä jos hän historioitsijana sen tekee. Niinpä mukaan tuli Harri Raitis ja toi mukanaan, kuten herrat kertoivat, humalaisia miehiä ja kevytkenkäisiä naisia. Tarinaa läh- Tu r u n k a u p u n g i n t e a t t e r i dettiin toisin sanoen viemään paitsi draamalliseen, myös komedialliseen suuntaan. Sivujuonena onkin sitten kaikenlaista vanhaan Turkuun liittyvää, kuten Turun vihaajaan Armfeltiin kohdistuva murhayritys mutta nämä jutut ovat tietenkin ihan kirjailijan päästä. Historialliset tapahtumat kuitenkin esitetään enemmän tai vähemmän sellaisina kuin ne tapahtuivatkin. Soikkanen kertoo, että vuoden 1812 tapahtumat olivat eräänlainen tulikoe suomalaisille: että kenen joukoissa sitä lopulta seistään. Se ei ollut ihan selvää, sillä etenkin turkulaisia sapetti pääkaupungin siirto tyhjälle ja palaneelle niemelle Helsinkiin. Kun tsaari saapui kaupunkiin, aplodit olivatkin vaisut. Sen sijaan Bernadottea tervehdittiin vapahtajana. Napoleon myytävänä Se, miksi Aleksanteri ylipäänsä oli niin huolissaan Bernadottesta oli, että tämä sattui olemaan myös Napoleonin marsalkka, mistä syystä oli luontevaa olettaa, että hän lähtisi auttamaan esimiestään. Vaan eipä sitten lähtenyt, päinvastoin: Bernadotte pelasi lopulta Ruotsin pussiin. Hän olikin ainoa Napoleonin lähipiiristä, joka sai pitää asemansa Napoleonin häviön jälkeen. Ilmeisesti Bernadotte myös myi Napoleonin sikäli, että kertoi tämän suunnitelmista ja neuvoi viivyttämään Napoleonin armeijaa mahdollisimman kauan, niin että talvi ehtisi tulla ja hoitelisi loput, Soikkanen kertoo. Näin venäläiset myös tekivät hehän polttivat jopa itse Moskovan, että Napoleonille varmasti tulisi kylmä ja nälkä. Petokseen viittaa myös se, että Bernadotte sai 1,5 miljoonaa ruplaa sopimuksessa ystävyyden osoituksena se oli siihen aikaan suunnaton läjä rahaa. Maailma voisikin olla aika erinäköinen, elleivät nämä kaksi herraa olisi päässeet sopimukseen. Napoleon olisi saattanut voittaa, eikä Wienin kongressia olisi pidetty. Suomessakin osattaisiin ehkä paremmin ranskaa. Samalla sopimus tarkoitti, että Bernadotte luopui Suomesta lopullisesti tai olihan Ruotsi jo Suomesta luopunut, mutta nyt siitä luovuttiin henkisestikin. Se tarkoitti Ruotsin suurvalta-ajan loppua mutta myös 200 vuoden rauhan jaksoa, joka jatkuu edelleen, Soikkanen kertoo. Pikantti lisä näytelmään on muuten Venäjältä paikalle saapuva kymmenen sotilaan yksikkö: He ovat pukeutuneet sen ajan asuihin ja heillä on mukana myös sen aikainen tykki joskin rajalla oli kuulemma vähän vaikeuksia sen kanssa. Tarkoituksena on hiukan paukutella ja Arma Aboa sitten vastaa ruotsalaisten puolesta, Raitis kertoo, Entä pitääkö tuntea historia perin pohjin pysyäkseen näytelmässä kärryillä? Ei. Draama on draamaa. Kyllä siinä mukana pysyy, Raitis vakuuttaa. Roope Lipasti Turun kaupunginteatteri ja Aurajokiverkosto: 1812 Vallan valoja Vähätorilla Neljä esitystä. Liput: Lippupalvelu. Oliko Venäjän keisari Aleksanterin ja Ruotsin kruununperijä Karl Johan Bernadotten suudelma vilpitön? Mika Kujala esittää Ruotsin kruununprinssi Bernadottea ja Severi Saarinen esittää Venäjän keisari Aleksanteri I:tä.

Kiikari avaa lintubongarin taivaan. 5 Turku toimi näyttämönä, kun Eurooppa sai uuden suunnan 1812

Kiikari avaa lintubongarin taivaan. 5 Turku toimi näyttämönä, kun Eurooppa sai uuden suunnan 1812 Kyrkan och vi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä 6/2012 www.turunseurakunnat.fi 6 7 Kiikari avaa lintubongarin taivaan Tee aikamatka kirkosta kirkkoon 5 Turku toimi näyttämönä, kun Eurooppa sai uuden suunnan

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Hirven- salon kirkko

Hirven- salon kirkko Hirven- salon kirkko Väkevä tuuli puhaltaa mereltä. Saaren väki saapuu kirkkonsa suojiin. Tapulin kellot soittavat virren sävelmää. Messussa lauletaan kellojen virittämää virttä: Armon meri aava, kehto

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

A tradition in jewellery since 1860. Oy Annette Tillander Ab. in its 6th generation

A tradition in jewellery since 1860. Oy Annette Tillander Ab. in its 6th generation Oy Annette Tillander Ab Ateljee Tehtaankatu 26 C 00150 Helsinki Unioninkatu 15 00130 Helsinki annette@atillander.fi 09-670 100 Fabriksgatan 26 C 00150 Helsingfors Unionsgatan 15 00130 Helsingfors www.facebook.com/annettetillander

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 Helsingin kaupungin Koskelan sairaala-aluetta alettiin rakentaa vuosina 1912 1914. Opastaulusta näkyy, että siellä on monenlaisia

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING PÅSKEN. Käyttöideoita

PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING PÅSKEN. Käyttöideoita PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. FRÅGOR KRING PÅSKEN Diskussionskort för

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem.

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem. Yllättävät ympäristökysymykset Överraskande frågor om omgivningen Miltä ympäristösi tuntuu, kuulostaa tai näyttää? Missä viihdyt, mitä jää mieleesi? Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat ja pyydä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

SYKSYISET. Käyttöideoita

SYKSYISET. Käyttöideoita SYKSYISET HÖSTKYSYMYKSET FRAGOR Keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Diskussionskort för att väcka höststämning eller för att planera höstsäsongen Kysymykset liittyvät:

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju Lataa Kirjailija: Markku Harju ISBN: 9789529364893 Sivumäärä: 147 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.62 Mb Mervi-hirvenvasan tarina on koskettanut satojatuhansia

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot