Vuosikertomus JALASJÄRVEN LUKIO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikertomus JALASJÄRVEN LUKIO"

Transkriptio

1 Vuosikertomus

2

3 Vuosikertomus JALASJÄRVEN LUKIO

4 Valokuvat: Jalasjärven lukio Jalasjärven lukion opiskelijat Sivunvalmistus: Taru Patteri Jalasjärvi 2015 Painopaikka: FRAM, Vaasa

5 Ylioppilasjuhla muutosten valinkauhassa On alkukesän paras juhlapäivä. Tästä juhlasta kesä todella alkaa. Tällä kertaa lakitetaan 32 uutta ylioppilasta. Juhlan jälkeen Jalasjärven lukiosta on valmistunut 2513 ylioppilasta. Osana ylioppilasperinnettä juhlaan osallistuvat ylioppilaat vuosimallia Paikalla on 18 riemuylioppilasta. Teidän arvostettava kokemuksenne tekee ylioppilasjuhlasta hyvin arvokkaan. Te lakitettavat ylioppilaskokelaat puolustatte olemassaolollanne lähilukiotamme - olette siitä elävä todiste. Ja pitää muistaa, että reilusti yli puolet suomalaisista lukioista on samanlaisia lähilukioita, kuin Jalasjärven lukio. Jalasjärven kunta on tukenut kiitettävästi lähilukioarvoja. Taloudellisia resursseja on saatu toiminnallisesti riittävässä määrin. Täten on taattu lähiperiaatteella laadukas toisen asteen opetustarjonta. Toki samalla on taattu järkiperustein perusopetuksen kanssa yhteiset opettajaresurssit. Toisinaan suomalaisia lukioita on arvosteltu. Milloin on puhuttu muutoskyvyttömyydestä, milloin ylläpitokustannuksista. Minusta arvostelu on osittain aiheetonta. Havaintojeni mukaan lukiossa on muutoskykyä. Pelkästään arkinen lukiotyö on jatkuvaa kehittämistä. Samoin esim. lukion hallinto on varmasti kustannustehokasta. Hallinnosta olisi vaikea säästää järkevällä tavalla. Opetussisällöt on toisaalta lyöty lukkoon, koska suurin osa opetuksesta on valtakunnallisia pakollisia kursseja. Myös siitä on vaikea säästää. Erityisesti minua hiertää arvostelu, jossa lähilukioita syytetään kapeasta valinnaisuudesta. Kuitenkin vuoden päättötodistuksessa eräillä on kurssikertymää jopa 86 kurssia, vaikka 75 kurssia olisi riittänyt! Maakunnassa on pienen lukion opiskelijoita, jotka ovat suorittaneet jopa noin 110 kurssia. Lähilukioissa on käytännössä kerätty mittavia opintomääriä runsaassa kahdessa ja puolessa vuodessa. Toisaalta valtakunnan isoissa jättilukiossa monella voi olla vaikeuksia saada kokoon vaadittavat 75 kurssia. Lukuvuoden arki sujui hienosti, vaikka rehtorin vaihtuminen luonnollisesti vaikutti siihen. Kiitän henkilökuntaa ja opiskelijoita hienosta vastaanotosta. On ollut kunnia siirtyä hyvin toimivan, hienon Jalasjärven lukion ruoriin. Lukuvuoden aikana on käynnistetty iso muutos, kun ylioppilaskirjoitukset siirtyvät vaiheittain sähköiseen muotoon. Opettajat ja opiskelijat ovat hankkineet prosessista ensimmäisiä kokemuksia kokeilemalla uutta oppimisympäristöä. Toukokuussa pidettiin ensimmäinen pilottikoe YTL:n Abitti-ohjelmalla. Kaikessa suunnittelutyössä lukio on saanut tietohallinnosta hyvää teknistä tukea. Opiskelun arkea ovat sopivasti täydentäneet tuotteliaan opiskelijakunnan tempaukset ja tapahtumat, mm. puurojuhla ja piknik. Opiskelijakunta

6 Opiskelijakunnan hallituksen puolesta olemme pyrkineet tänäkin vuonna tuomaan piristystä arjen keskelle. Perinteiset teemapäivät ovat pysyneet, mutta myös uutta on kokeiltu. Suosituimpana teemapäivänä, Halloweenina, nähtiin yksi toisensa jälkeen hienompia asuja ja maskeerauksia. Täysin uutuutena lukiolaiset johdatti jouluun tänä vuonna Jallun ikioma joulukalenteri, joka piinasi arvoituksillaan lukion väkeä. Onneksemme myös perinteinen tapahtuma helmikuussa toteutui, ja saimmekin tällä kerjärjesti myös vaalipaneelin ja varjovaalit. Fysiikan ryhmä osallistui SeAMKin tekniikan yksikön järjestämään robottien ohjelmointikilpailuun. Kurssista osallistujat saivat mahdollisissa ammattikorkeakouluopinnoissa hyväksi luettavia opintopisteitä. Lukiolaisille tarjosivat elämyksiä opintomatkat Vaasaan, Helsinkiin, Krakovaan ja Roomaan. Myös liikunnan retkikurssi Seitsemisen kansallispuistoon ja uskonnon ihmissuhdekurssi Kesärannan leirikeskuksessa olivat mieleenpainuvia. Tulevia jatko-opintoja ja urasuunnitelmia varten opiskelijat tapasivat oppilaitosten esittelijöitä. Samaa tavoitetta täydensivät vierailut esim. paikallisen Juustoportin tuotanto- ja myyntitiloihin. Lukuvuosi on tarkemmin eriteltynä vuosikertomuksen tapahtumakalenterissa. Hyvä juhlaväki, elämme tilanteessa, jossa Jalasjärven lukio viettää viimeistä ylioppilasjuhlaa Jalasjärven kunnassa. Me kaikki toivomme Kurikan kaupungin jatkavan Jalasjärven lähilukion arvostamista myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Jo tässä vaiheessa juhlaa haluan lausua kiitokset erinomaisesti sujuneesta hyvin haasteellisesta lukuvuodesta opettajille, koulukeskuksen henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille sekä Jalasjärven kunnalle. Kaikkien tuki on ollut vankkumatonta ja tärkeää. Rehtori Jouko Peltonen Ylioppilasjuhlassa Oppilaskunnan hallituksen terveisiä On tullut taas se aika vuodesta, kun viimeinen koeviikko on ohi ja on aika suunnata kohti kesälomaa. Yksi ainutlaatuinen vuosi on takana Jalasjärven lukiossa. Lukuvuosi on tuonut mukanaan paljon ennen kokematonta, ja maailmaakin on ehditty lukiopurukoilla kiertää. Rehtorin vaihtuminen syksyllä toi varmasti uutta jokaisen arkeen, mutta onneksi taustalla on pyörinyt se tuttu ja turvallinen koulutyö.

7 taa lumen riittäessä kaivaa pulkat ja liukurit kaapista pulkkamäkipäivää varten. Meidän koulun vanhimmat, abiturientit, on teidän juhlanne aika. Valkolakki on merkkinä kaikista niistä ehkä tuskaisistakin tunneista, joita olette viettäneet koulutöiden parissa, mutta myös niistä ihanista hetkistä, joita saitte kokea lukion aikana. Nyt on kuitenkin aika kääntää uusi sivu kirjassa ja lähteä etsimään uusia seikkailuja. Uskaltakaa toteuttaa haaveenne ja erehtyä matkallanne. Menestystä teille ylioppilaat! Yhteisesti hallitus kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille hyvää ja rentouttavaa kesää! Maria Keski-Kasari Opiskelijakunnan hallituksen pj.

8 KUNNAN KOULUHALLINTO Sivistysosasto Kirkkotie Jalasjärvi Postiosoite: PL Jalasjärvi Sivistysjohtaja Toimistosihteeri Anne-Mari Packalén-Reinikainen , (06) Terhi Venna , (06) KOULUTUSLAUTAKUNNAN JÄSENET 2013 ALKAEN Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Esittelijä Muut jäsenet Kunnanhallituksen ed. Kaisa Pihlaja Kyllikki Anttila sivistysjohtaja Anne-Mari Packalén-Reinikainen , (06) Aku Autio Kati Flöjt Timo Haapolahti Timo Hongisto Janne Järvinen Heidi Kuja-Perälä Teijo Vierikko Asko Koivula

9 JALASJÄRVEN LUKION HALLINTO Lukio Kauppilantie Jalasjärvi Postiosoite: PL Jalasjärvi Koulun rehtori Koulusihteeri Jouko Peltonen , (06) Hannele Lähdesmäki , (06) Opettajainhuone puh. (06) fax. (06) Koulun perustamisvuosi: 1943 Koulumuodon muutokset: keskikoulu 1943 lukio 1960 kunnallinen lukio 1975 Koulun ylläpitäjät: Jalasjärven yhteiskoulun kannatusyhdistys r.y Jalasjärven kunta 1975 LUKION JOHTOKUNTA Puheenjohtaja Kari Lehtimaa, Varapuheenjohtaja Anna-Leena Linna, Sihteeri Jouko Peltonen, Jäsenet Rami Alkula, Marjo Muhonen, Jukka Peltomäki, Koulutuslautakunnan ed. Aku Autio,

10 JALASJÄRVEN LUKIO OPPILASKUNNAN HALLITUS Puheenjohtaja Sihteeri Muut jäsenet Ohjaava opettaja REHTORI JA OPETTAJAT Maria Keski-Kasari Santeri Koivula Anniina Isoviita Jonna Latvala Erkko Mäkelä Riikka Viljanmaa Soile Tuominen Jouko Peltonen alkaen rehtori, historia, yhteiskuntaoppi Minna Vanhamäki saakka rehtori, äidinkieli ja kirjallisuus, terveystieto Päivi Anttila kuvataide Helena Arohonka matematiikka, kemia, Marjo Haikola äidinkieli ja kirjallisuus Hanna Heikkilä englanti, saksa Jaana Honkilahti ruotsi, saksa Juhani Koivula liikunta Arja Mäkynen opinto-ohjaus Sari Neva liikunta, terveystieto Emilia Packalén vs. lehtori biologia, maantiede Heidi Olli vs. lehtori uskonto, psykologia Kati Ollila biologia, maantiede, opiskelijahuoltoryhmän opettajajäsen Raine Rautanen musiikki Sami Saarela tietotekniikka Jaana Tahvanainen uskonto, psykologia, filosofia Soile Tuominen historia, yhteiskuntaoppi, oppilaskunnan ohjaava opettaja Hannu Vuolle matematiikka, fysiikka MUU HENKILÖKUNTA Hannele Lähdesmäki Marja-Leena Ala-Karvia Tanja Ylinen Linda Ojalammi Antti Laitila Sinikka Keski-Kasari vs. Elisa Harviainen Koulusihteeri Kouluterveydenhoitaja Nuorisokuraattori Koulupsykologi Talonmies Keittiö, pääemäntä

11 OPISKELIJAT Ohjausryhmä 1A Ryhmänohjaaja Jaana Tahvanainen Antila Veera Haikola Eetu Ilvessaari Anniina Kallio Veronika Kalliosalo Saku Kituniemi Niko Kohtamäki Ira Koivisto Katja Ohjausryhmä 1B Ryhmänohjaaja Hannu Vuolle Koivula Henna Laitila Anna-Reetta Latvala Jonna Laulaja Anni Leal Ribeiro João Lehtimaa Niina Lähde Juuso Marttila Ilkka Mäkelä Erkko Männikkö Milja Männikkö Suvi Raittila Heidi Yhteensä 13 p + 7 t = 20 opiskelijaa 1A 1B Alkula Jonna Meletti Franco Ojala Susanna Perälä Anniina Peura Kaisa Prinkkilä Mari Pystykoski Lauri Rannanmäki Jukka Saarela Iida Saarela Juho Saari Janette Sivula Jenniina Steier Nicole Tuomisto Silja Viljanmaa Riikka Vilponen Mikko Virtaniemi Sini Vuorenmaa Jonna Vuorinen Leevi Äijö Jessica Yhteensä 14 p + 6 t = 20 opiskelijaa Ohjausryhmä 2A Ryhmänohjaaja Kati Ollila 2A Haapamäki Juho Hongisto Juho-Petteri Isoviita Anniina Kangasniemi Niko Kaski Antti Keski-Kasari Maria Kivikko Severi Koivula Hanna Koivula Santeri Kytölä Meri Lautamäki Veera Lehtimaa Eveliina Leppämäki Emilia Luoma-Lammi Jenny Paulamäki Emmi-Kaisa Yhteensä 6 p + 9 t = 15 opiskelijaa

12 Ohjausryhmä 2B Ryhmänohjaaja Soile Tuominen 2B Linna Juho Lintula Laura Marttila Matti Pitkämäki Perttu Pulkkanen Saana Rintapukka Jussi Rita-Kasari Kaisa Saarela Sanni Saari Tiia-Maria Salo Marjukka Takala Aaro Valkkio Salla Viljanmaa Ilkka Virnala Markus Yhteensä 7 p + 7 t = 14 opiskelijaa Ohjausryhmä 3A Ryhmänohjaaja Hanna Heikkilä Ala-Kanto Jussi Alanko Alina Alanko-Luopa Antti-Pekka Anufrieva Marina Friimäki Maria Haapamäki Emilia Heikkilä Niina Ohjausryhmä 3B Ryhmänohjaaja Jaana Honkilahti Kohtamäki Kim Koivula Katariina Korhonen Veera Korpi Aleksi Kortesniemi Milla Latvala Jenni Lehtimaa Merituuli Luhtanen Joni Lähdesmäki Eero Yhteensä 6p + 10 t = 16 opiskelijaa 3A 3B Leppälä Henna Mustalammi Mikko Mäki Maria Mäkikomsi Julia Mäkiviita Juulia Ojaniemi Rita Panu Julia Peltomäki Hetti Perälä Tuomas Pihlaja Kirsi Rinta-Harri Niina Rintala Arttu Saari Janica Saarinen Niko Talvitie Heidi Äijö Jasmin Yhteensä 4 p + 12 t = 16 opiskelijaa Ohjausryhmä 4 Ryhmänohjaaja Jaana Honkilahti Viinamäki Tuukka 4 VAIHTO-OPPILAAT Leal Ribeiro João, Brasilia Meletti Franco, Brasilia

13 TYÖAIKA Syyslukukausi työpäiviä 93. Kevätlukukausi työpäiviä 97. Syysloma Talviloma Päivittäinen työaika Oppitunnin pituus on ollut 45 min. ILMOITUSASIAT Uusi lukuvuosi alkaa tiistaina klo Kouluun yhteisvalinnan kautta pyrkineet saavat päätöksen postitse kesäkuun 11. päivän jälkeen. Syksyn ylioppilaskirjoituksiin on ilmoittauduttava kesäkuun 5. päivään mennessä. Syksyn kirjoituspäivät ovat nähtävillä koulun kotisivuilta ja ylioppilastutkintolautakunnan nettisivuilta.

14 Arvoisat ylioppilaskokelaat Olemme juhlistamassa jalasjärveläisten nuorten erinomaista saavutusta. Te lakitettavat kokelaat olette suoriutuneet yli vuosikymmenen pituisesta yleissivistävistä opinnoista ja läpäisseet valtakunnallisen yo-päättötutkinnon. Tänään teille jaetaan Jalasjärven lukion päättötodistus sekä ylioppilastutkintolautakunnan tutkintotodistus. Näistä muodostuu turvallinen tie jatko-opintoihin ja elämän muutoksiin. Yliopistoihin ja korkeakouluihin on vuosien varrella avattu muitakin väyliä, mutta niiden opiskelijoista ylivoimainen enemmistö on ylioppilastutkinnon suorittaneita. Suomalainen ylioppilastutkinto on 163 vuoden ikäinen, ja muutosten keskellä se on säilyttänyt asemansa laaja-alaisen yleissivistyksen ja tiedollisen osa-alueen laatumittarina. Tämä asetelma säilyy myös tulevaisuudessa - yo-tutkinnon sähköistymisestä huolimatta. Yleissivistykseen kuuluu paljon muuta kuin tietoa ja varmaa totuutta. Sen arvon voi tiivistäen määritellä neljällä sanalla. Niitä ovat ymmärrys, elämys, vastuu, vapaus ja näistä yksi, eli ymmärrys, liittyy selkeästi tietoon. Loput ovat kasvun ja kypsymisen tavoitteita. Niiden merkitystä on kuvattu jopa sanonnalla: Sivistys on sitä, mikä jää jäljelle, kun on unohtanut kaiken koulussa oppimansa! Lukiovuosienne ponnistukset ovat pääosin kohdistuneet taitojen ja tietojen omaksumiseen. Kaiken tiedon hankkimisen mukana olette kehittyneet vastuullisiksi, eettisiksi ja yhteistyökykyisiksi ihmisiksi. Muistakaa myös kunnioittaa ympäristöä ja omaa maatanne. Maahan on annettu meille viljeltäväksi ja varjeltavaksi, näin todetaan myös Raamatussa. Nykymaailmassa tieteellä on kasvava merkitys. Kyse ei ole vain maapallon teknologis-taloudellisesta muutoksesta vaan myös henkisen näkökulman muutoksesta. Tiede ei kykene antamaan vastauksia kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin eikä tiede tarjoa tyhjentävää, kaikenkattavaa ymmärrystä, mutta voimme yhtyä Albert Einsteinin seuraavaan ajatukseen: Vaikka koko meidän tieteemme on vain kalpea ja summittainen kuva todellisuuden suunnattomasta rikkaudesta, niin se on silti parasta mitä meillä on. Tiedonjano, intohimoinen ja sitkeä pyrkimys syy- ja vaikutussuhteiden ymmärtämiseen, on kenties ihmisen hienoimpia ominaisuuksia. Teihin nuoriin se sopii erityisen hyvin. Elämä tarjoaa teille vielä monia mahdollisuuksia.

15 Nuorten tiedonjano-ominaisuuden voi kiteyttää seuraavasti: Meidän täytyy tietää, mitä me tulemme tietämään. Samalla pitää olla valmiutta tarkastella asioita jatkuvasti uudelleen. Toimintamallit eivät saa muodostua uskonnoksi, josta pidetään koko elämä itsepintaisesti kiinni, vaan opittuja asioita pommitetaan herkeämättä havaituilla tiedoilla. Olkaa kriittisiä ja yrittelijäitä. Kun tänä päivänä puhuu lukion päättäville, niin pitää muistaa, että te nuoret tulette olemaan aktiivisia kansalaisia luvuilla, vielä puolen vuosisadan kuluttua. Tästä syystä on mahdotonta sivuuttaa sanaa globalisaatio hyvässä ja pahassa. Luultavasti elämme vielä globalisaation alkuvaiheita. Edessä olevat vuosikymmenet ovat tavattoman mielenkiintoista aikaa. Se tulee olemaan vähintään yhtä mielenkiintoista kuin aikaisemmat vaiheet ihmiskunnan historiassa. Tulevaisuudella on meille kaikille tarjolla myös suuria riskejä. Niitä avautuu jatkuvasti eteemme, esim. Suomen talousvaikeudet ja työttömyys lieveilmiöineen sekä Ukrainan nopea ajautuminen sotaan. Tämä kaikki osoittaa maailman olevan täynnä riskejä. Olkaa rohkeita, etsikää uusia tietoja ja taitoja mutta arvostakaa myös perinteisiä arvoja ja ominaisuuksia. Kaikkea tätä Jalasjärven lukio on pyrkinyt vaalimaan: avointa mieltä, tiedonhalua, yritteliäisyyttä, rehellisyyttä ja ahkeruutta sekä synnyinseudulta kumpuavaa juurevuutta. Myös opinnoissa hankkimanne taidot ja tiedot - kommunikaatiotaidot, matemaattis-loogiset taidot, perustiedot luonnon, ihmisen ja yhteiskunnan toiminnasta ja lainalaisuuksista sekä kyky esteettiseen elämykseen - tulevat varmasti olemaan teille monin tavoin hyödyksi ja iloksikin. Oppiminen ei pääty tähän, sehän jatkuu läpi koko elämän. Jalasjärven lukion juureva pohja on teihin laskettu. Jalasjärven lukion opettajakunnan ja henkilökunnan puolesta toivotan teille, pian lakitettavat ylioppilaat, parhainta menestystä kaikissa pyrkimyksissänne. Lainaan kuuluisan englantilaisen pääministerin Winston Churchillin sanoja: Tämä ei ole loppu. Eikä tämä ole edes lopun alku. Mutta tämä on kenties alun loppu. Paljon onnea ja menestystä matkallenne! Rehtori Jouko Peltonen Jalasjärven lukion lakkiaisjuhlassa

16 Uudet ylioppilaat - kevät 2015 Ala-Kanto Jussi Alanko Alina Alanko-Luopa Antti-Pekka Anufrieva Marina Friimäki Maria Haapamäki Emilia Heikkilä Niina Kohtamäki Kim Koivula Katariina Korhonen Veera Korpi Aleksi Kortesniemi Milla Latvala Jenni Lehtimaa Merituuli Leppälä Henna Luhtanen Joni Lähdesmäki Eero Mustalammi Mikko Mäki Maria Mäkikomsi Julia Mäkiviita Juulia Ojaniemi Rita Panu Julia Peltomäki Hetti Perälä Tuomas Pihlaja Kirsi Rinta-Harri Niina Rintala Arttu Saari Janica Saarinen Niko Talvitie Heidi Äijö Jasmin

17 STIPENDIT JA PALKINNOT Kevät OPETTAJAKUNNAN PÄÄTÖKSELLÄ NIMETYT STIPENDIT Stipendit LC-Jalasjärvi... Arttu Rintala Parkanon Säästöpankkisäätiö... Kirsi Pihlaja Jalasjärven Rotaryklubi... Maria Mäki Jalasjärven kunta, koulutuslautakunta... Antti-Pekka Alanko-Luopa, Aleksi Korpi ja Merituuli Lehtimaa Susanna Aittoniemen muistorahasto... Niko Saarinen Nordea Pankki Suomi Oyj, Jalasjärvi... Julia Panu Riemuylioppilaat Maria Friimäki ja Mikko Mustalammi Jalasjärven lukion stipendirahasto... Heidi Talvitie ja Jasmin Äijö Jalasjärven luontoyhdistys Luhurikka... Kim Kohtamäki Jalasjärven Kokoomusnaiset ry... Janica Saari Jalasjärven kunta, kulttuuri ja raittiustoimi... Aleksi Korpi ja Hetti Peltomäki Jalasjärven kunta, liikuntatoimi... Jenni Latvala ja Kim Kohtamäki Lions-Ladyt... Marina Anufrieva, Katariina Koivula, Juulia Mäkiviita ja Rita Ojaniemi Jalasjärven Rotarynaiset... Emilia Haapamäki Jalasjärven Keskustan kunnallisjärjestö... Niina Heikkilä Jalasjärven lukion juhlastipendi... Milla Kortesniemi, Anniina Ilvessaari ja Ilkka Viljanmaa Jalasjärven lukio, oppilaskuntastipendi... Jenni Latvala, Arttu Rintala ja Janica Saari Jalasjärven lukion rahasto... Mari Prinkkilä, Silja Tuomisto, Maria Keski-Kasari ja Hanna Koivula

18 Nuorisopalkinto Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki, Jalasjärvi... Jenni Latvala Kirja- ja lehtipalkinnot Suuri suomalainen kirjakauppa, Seinäjoki, äidinkieli ja historia... Arttu Rintala Jalasjärven lukio, historia... Katariina Koivula Jalasjärven kunta, nuorisotoimi... Kaikille uusille ylioppilaille Wilhola-kirja Pohjola-Norden... Merituuli Lehtimaa, Ira Kohtamäki ja Mari Prinkkilä Diplomit Koulujen Musiikin Opettajat ry... Aleksi Korpi Samuli Koivusaaren ja Juho Ritolan muistotili 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoiden äänestämä Hyvä ja reilu tyyppi, yhteishengen luoja... Jenni Latvala Lahjoittajan nimeämät stipendit Nordea Jalasjärven konttori on lahjoittanut ylioppilaille todistuskansion. JP Kunnallissanomat on lahjoittanut kaikille ylioppilaille lahjakortin.

19 Vierailijan kevätjuhlapuhe Arvoisat ylioppilaat, hyvä juhlayleisö Taas on tultu hetkeen, kun lukuvuosi päättyy ja saa arvoisensa päätöksen. Suvivirsi raikaa, todistukset jaetaan ja uusien ylioppilaiden päähän painetaan kultaisella lyyralla koristettu valko-lakki. Itse muistan oman juhlani, kuin eilisen päivän vaikka siitä on kulunut jo 27 vuotta. Olen ihan varma, että myös teistä jokainen muistaa tämän ainutkertaisen hetken koko loppuelämänne. Teidän kunniaksi on salkoon nostettu siniristilippu. Te olette tehneet töitä tämän eteen 12 vuotta. Osa teistä on ollut samalla luokalla alakoulusta lähtien. Katsokaa vieruskavereitanne, ne kasvot ja nimet jäävät mieleenne. Te saatte yhdessä jakaa tämän juhlahetken. Uskokaa pois, että tällaista tunnetta elämässä ei elämässä montaa kertaa tule. Oikeastaan vain lasten syntymät ovat vielä hienompia hetkiä. Siinä syntymän hetkellä vanhemmilla on mukana sen verran ääntä, tärinää ja jännitystä, ettei siitä hetkestä jälkeenpäin muista paljoa mitään. Nyt on myös lähdön hetki. Iso osa teistä lähtee pois kotoa, tutuista ympyröistä, tuttujen ihmisten läheltä. Tällaista elämä on. Joskus pitää lähteä, että voi tulla takaisin. Toivon, että muistatte aina juurenne jalasjärvisinä ja eteläpohjalaisina. Niistä juurista voi aina olla ylpeitä. Meidät pohjalaiset tunnetaan muualla Suomessa isänmaallisina, rehteinä, sitoutuneina ja suorapuheisina, sekä varsin luotettavina työntekijöinä. Meidän historiassamme olevat puukkojunkkarit ja se, että legendan mukaan meitä on pitänyt köyttää puihin, ettemme karkaa liian aikaisin rintamalle, on aiheuttanut sen, että kyllä meitä vähän kunnioittavasti pelätäänkin. Nyt teillä on myös tunne, että sitä pystyy vaikka mihin, ja tietää kaikesta kaiken. Se on hyvä, voin sanoa, ettei se muuten pidä paikkaansa. Elämästä ei tässä kohtaa tiedä paljoa mitään. Kaikki on tuohon ikään jotenkin mustaa ja valkoista. Nyt alkaa isojen valintojen aika. Jokainen tehty valinta vaikuttaa tulevaisuuteen. Muistakaa, että mitä tahansa valitsettekin, niin älkää haikailko sen perään, mitä ette valinneet. Jos huomaatte, että valitsitte väärin, niin ottakaa opiksenne ja antaa se sama mahdollisuus myös muille, älkääkä tuomitko liian herkästi. Elämä potkii joskus, aika kovastikin. Silloin pitää nostaa pää pystyyn ja yritettävä vieläkin kovemmin. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Hyvät kuulijat Te nykypäivän nuoret olette avarakatseisia ja suvaitsevaisia. Te toteutatte

20 itseänne kouluttautumalla ja kansainvälistymällä. Nykypäivän globalisoituvassa maailmassa, kotimaamme itsenäisyyden arvo tulee kasvamaan. Kun reaaliaikainen tiedonvälitys kertoo maailmalla käytävistä sodista, vallankaappauksista ja terrorismista, niin me suomalaiset ymmärrämme yhä paremmin ja paremmin itsenäisyyden merkityksen ja sen hinnan, mikä siitä on jouduttu maksamaan. Teidän nuorten tehtävänänne onkin taistella Suomen puolesta nykyajan rintamilla tieteen, taiteen ja osaamisen avulla. Tämä on viimeinen vuosi itsenäisen Jalasjärven historiassa. Te olette ns. viimeinen vuosikerta. Syksyllä saatte joukkoonne vielä joitakin vahvistuksia. Vaikka kunta loppuu, niin lukiokoulutus laadukkaassa Jalasjärven lukiossa tulee jatkumaan. Lukiomme on menestynyt varsin erinomaisesti vuosittaisessa lukiovertailussa, ollen vuosi toisensa jälkeen maakuntamme parhaimmistoa. Tästä hyvänä osoituksena on se, että kaikki kirjoituksiin osallistuneet 32 kokelasta saavat valkolakin. Uudessa kaupungissa tuleekin tunnustaa lukion merkitys Jalasjärven alueen yhtenä vetovoimatekijöistä. Arvoisat läsnäolijat Iso kiitos tästä juhlapäivästä kuuluu myös opettajille, jotka ovat vuodesta toiseen pienin resurssein, väsymättä teitä ohjanneet. Niin vaan kaikista on ylioppilaita leivottu, vaikka välillä on epäusko mieltä vallannut. Kiitos kuuluu myös läheisille, jotka ovat teitä kannustaneet niin hyvinä kuin huonoina hetkinä puurtamaan edessä siintävää valkolakkia kohti. Tänään on Teidän päivänne, juhlikaa ja nauttikaa olette sen ansainneet kyllä se arki sieltä taas tulee. Paljon onnea Teille, uudet ylioppilaat. Kunnanjohtaja Juha Luukko Jalasjärven lukion lakkiaisjuhlassa

21 KOKEMUKSIA KOULUVUODESTA Päivä Juustoportilla Elintarvikeliitto yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa tarjosi ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille tutustumiskäynnin Juustoportille. Hyppäsimme linja-auton kyytiin perjantaina 23.1 aamupäivällä, ja suuntasimme matkamme kohti meijeriä Pauli Antilan vitsien saattelemana. Meijerillä meidät otti kättelyin vastaan johtaja Marjo Keski-Kasari ja henkilöstöpäällikkö Eeva Jussila. Seuraavaksi kävelimme jalkinesuojat jalassa varastotilojen läpi kokoustilaan. Meille kerrottiin muun muassa Juustoportin vaiheista aina yrityksen alkuvaiheista nykytilanteeseen ja tämänhetkisiin tavoitteisiin asti. Saimme myös tietää Juustoportin monista tuoteryhmistä ja erikoisistakin tuotteista sekä joidenkin tuotteiden, esimerkiksi leipäjuuston, valmistuksen eri vaiheista. Tunnetuimmista tuotteista saimme maistaa valitsemaamme jugurttia. Kuulimme myös Juustoportin henkilöstöhistoriasta sekä yrityksen työllistävyydestä. Myös meitä innostettiin hakemaan kesätöihin Juustoportille. Lähtiessämme kuljimme joidenkin tuotantotilojen läpi ja näimme työntekijöitä töissään. Roboteinkin avustettuja työvaiheita saimme nähdä. Esittelyn jälkeen hyppäsimme jälleen linja-auton kyytiin ja matkasimme Juustoportin kahvilaan Pentinmäelle. Siellä Eeva Jussila jo odottikin meitä, ja hänen johdollaan menimme syömään meille tarjotun Juustoportin lounaan. Vierailumme Juustoportilla päättyi tähän, minkä jälkeen palasimme koululle jatkamaan normaalia koulupäivää. Mielestämme vierailu oli mukavaa vaihtelua tavallisiin koulupäiviin. Meille uutena tietona kuulimme muun muassa sen, että Juustoportin omistuksessa on toinenkin kahvila Mäntsälässä ja Kasvisgalleria Kuopiossa. Osa hyötyi vierailusta myös sillä tavalla, että innostui hakemaan Juustoportille kesätöihin. Silja Tuomisto 1B ja Mari Prinkkilä 1B

22

23 Reissu Helsinkiin Historian 5-kurssin opiskelijat suuntasivat nokkansa kohti Helsinkiä marraskuun lopulla Suurin osa opiskelijoista nousi junaan Parkanosta, osa Seinäjoelta. Näin matka lähti käyntiin. Matka sujui rennosti rupatellen, ja kortinpeluu tappoi hyvin aikaa. Saavuttuamme Helsingin rautatieasemalle oli meillä hetki aikaa kierrellä kaupungilla viileässä säässä. Meidät oli kutsuttu lounaalle yhdentoista maissa Helsingin yliopiston Eteläpohjalaiseen Osakuntaan. Osakunta on poikkitieteellinen opiskelijajärjestö, joka kerää ympärilleen pohjalaiset ja pohjalaismieliset opiskelijat. Paikalla oli osakuntalaisia eri tieteenaloilta, ja he kertoivat meille pääkaupunkiseudun yliopisto-opiskeluista. Sieltä matkamme jatkui Suomen Kansallismuseoon, jossa Soile odotti meitä. Aloitimme kierroksen oppaamme kanssa. Aluksi kiersimme esihistorian osaston ja näimme näimme muun muassa Laitilan Soukaisista löytyneen lasisen juomasarven ja Antrean verkon. Kävimme Valtaistuinsalissa, jossa näimme Venäjän keisarien valtaistuimen. Seinällä kohosi Eetu Iston maalaus Hyökkäys. Kierroksemme päättyi Savupirttiin. Loppupäivä kului kaupungilla kierrellen omatoimisesti. Kiitokset kaikille retkelle mukana olleille! Erityiskiitos Soikulle! Jenny Luoma-Lammi 2A & Emmi-Kaisa Paulamäki 2A Kuva: Suomen Kansallismuseo, Wikimedia commons, Mahlum

24 Robotin ohjelmointia Viime syksynä meidän lukiolta osallistui joukkue Seinäjoen ammattikorkeakoulun järjestämään ROBO-puulaakiin. Viisihenkiseen joukkueeseemme kuuluivat Niko Kangasniemi, Santeri Koivula, Severi Kivikko, Markus Virnala ja Salla Valkko. Projekti alkoi robotin kokoamisella, johon vierähtikin lähes pari tuntia. Sen jälkeen lähdimme vierailemaan SeAMK:ssa,ja siellä meitä opetettiin käyttämään tietokoneohjelmaa, jolla robottia pystyi ohjelmoimaan. Siitä alkoikin tiivistahtinen ideointi ja ohjelmointi, jonka toteutimme pääosin fysiikan työkurssin tunneilla. Kilpailun aiheena oli tällä kertaa ROBO- Talent, eli robotille piti keksiä jokin taito. Esityksen tuli kestää pari minuuttia. Keksimme robottimme talentin, kun Hannu-opettajamme pohti, osaisiko robotti vetää leukoja. Kasasimme sille leuanvetotangon ja keksimme, että sehän voisi tehdä siinä tangolla muutakin. Lopulliseen ohjelmaan kuului muun muassa yhdellä kädellä roikkumista tangolla, pää ylösalaisin yhdellä jalalla roikkumista ja päälläseisontaa. Ohjelmointi vaati välillä pitkää pinnaa, eikä vastoinkäymisiltä vältytty. Jokainen liike, käden nosto tai jalan koukistus, piti erikseen opettaa robotille. Ohjelmointivaiheessa piti olla aina vähintään yksi käsipari valmiina ottamaan tangolta putoava robotti kiinni, sillä robotilla ei ollut erityisen pitävät kourat. Niitä parantelimme sinitarralla, mikä osoittautuikin hyväksi ideaksi, kun robotin kädet saivat vähän lisäpitoa. Lisäksi liikkeet olivat aika raskaita robotille, ja jouduimmekin vaihtamaan useammat hammasrattaat hajonneiden tilalle.

25 Valmiin esityksen kuvasimme ja editoimme lukiolla. Video lähetettiin SeAMK:iin, ja sen perusteella valittiin finalistit. Meidät valittiin finaaliin, ja pienten vastoinkäymisten kautta pääsimme lopulta hopeasijalle! Kokonaisuudessaan kokemus oli mielenkiintoinen, ja se opetti paljon uutta. Parasta oli tietenkin onnistuminen. Oli mahtavaa, kun robotti yli tunnin ohjelmoimisen jälkeen osasi tehdä jonkin vaativan liikkeen! Salla Valkkio 2B

26 Keväinen Puola näytti parhaat puolensa Lähdimme matkaan pitkän odotuksen jälkeen torstaina 9.4. aamuyöllä. Tunnelma linja-autossa oli käsin kosketeltavissa. Puheesta ei tahtonut tulla loppua. Opettajamme Jaana Tahvis Tahvanainen otti luvun opiskelijoista vielä ennen lähtöä, ja matka lähti käyntiin, minuutilleen oikeaan aikaan. Pysähdyimme Parkanossa, jossa toinen opettajistamme Soile Soikku Tuominen hyppäsi kyytiin. Tahviksen ehdotuksesta matkamme aikana käytimme yhden pysähdyksen taktiikkaa, joten ensimmäinen ja ainoa taukopaikkamme oli Lempäälässä Pirkanhovissa. Puolen tunnin tauon jälkeen matka kohti Helsinki-Vantaata jatkui. Lentokentällä päästyämme alkoi porukka olla jo fiiliksissä. Muutaman tunnin kuluttua istuisimme lentokoneessa nokka kohti Puolaa. Matkaselvitys kului ripeästi, eikä kukaan jäänyt porttien ulkopuolelle. Ennen koneeseen pääsyä oli aikaa kuluttaa

27 euroja tax freessä. Osa latasi puhelimiaan ja tablettejaan. Lentokoneessa Finnair tarjosi vettä, mustikkamehua tai kahvia matkan aikana. Osalle porukasta tämä oli ensimmäinen kerta lentokoneessa, ja hyvinhän siitä selvittiin. Krakovan lentokenttä oli hieman pelottava. Se oli vanha, ja ympäri terminaalia seisoi vartijoita suojaliiveissä ja aseet vyötäröllä. Laukkujen odottelussa meni hetki aikaa, meitä ennen oli kahden lennon laukut vielä tulossa. Kaikki kuitenkin saivat laukkunsa, ja lähdimme kävelemään ulos, missä meitä odotti neljä taksia. Jakauduimme takseihin ja lähdimme kohti hotellia. Moottoritiellä kuskimme kaasujalka oli herkässä, ja mittarilukema näytti 140km/h. Ensivaikutelma Puolan katukuvasta oli, kuin olisi katsonut Saksaa: samanlaisia taloja vieri vieressä, kapeat kadut, ja autoilijat ajoivat miten sattuu. Taksit eivät pystyneet kuljettamaan meitä suoraan hotellille, vaan kävelimme lyhyen matkan. Hotellimme sijaitsi aivan vanhan kaupungin sykkeessä. Huoneet olivat hienot ja uudet. Ainoina miinuksina olivat todella vaaralliset portaat ja huoneiden huono äänieristys. Torstai kului kaupungilla kierrellen. Sää oli mitä mainioin! Meitä huvitti, kun puolalaiset kulkivat toppatakki päällä ja me suomalaiset olimme t- paidoissa. Muutaman kilometrin päässä sijaitsi suuri kauppakeskus Galeria Krakowska, josta löytyi varmasti jokaisen matkalaukkuun jotain. Hintataso oli naurettavan halpa. Ravintolassa sai esimerkiksi ruoan noin 20 zlotylla, joka on noin viisi euroa. Miinuksena ravintoloille oli, että laskun maksaminen erikseen oli haastavaa. Tarjoilija toi pöytään yhden laskun, ja varsinkin ensimmäisenä päivänä, kun porukka oli suurissa rahoissa, oli maksaminen sumplimista. Onneksi tarjoilijalla oli vaihtorahoja, joten saimme seteleitä pienemmäksi. Perjantaina oli tiedossa matka Auschwitz-Birkenauhun. Oppaamme tuli hakemaan meidät hotellilta, josta kävelimme bussille. Oświęcim, jolle natsit antoivat saksalaisen nimen Auschwitz, on pieni maalaiskylä noin 50 kilometrin päässä Krakovasta. Moni meistä yllättyi keskitysleirin sijainnis-ta. Se oli keskellä Oświęcimin kylää. Kun saavuimme paikalle, oli siellä todella paljon väkeä. Pihassa

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio 1. jakso Uusintakokeet 28.8. 1. vuositason vanhempainilta 1.9. Ylioppilaskirjoitukset 12.9.-3.10. Uusinta 28.8. Kalenteri versio 4.7.2017 10.8. - 29.09.2017 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9.

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8.

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ELOKUU pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ma 11.8. ti 12.8. ke 13.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa,

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Rooman opintomatka 2018

Rooman opintomatka 2018 Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE

HATANPÄÄN LUKIO LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty ) JAKSO 1: KE PE HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 4.4.2017) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

(37 työpäivää) koeviikko

(37 työpäivää) koeviikko 1. jakso 18.8. - 6.10.09 (37 työpäivää) koeviikko 29.9. - 6.10.09 Uusintakokeet 24.8., 31.8. Ylioppilaskirjoitukset 7.9. - 28.9. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. VIIKKO 34 Seuraa aktiivisesti musiikin

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI ; YO-info 13-

ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI ; YO-info 13- HATANPÄÄN LUKIO 2016-2017 LUKUVUODEN KALENTERI (päivitetty 16.9.2016) JAKSO 1: KE 10.8.2016 PE 30.9.2016 ti 9.8. Opettajien työpäivä ti 6.9. ROTOVI 10.45-11.10; YO-info 13- ke 10.8 1. koulupäivä. Uudet

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta VIIKKO PVM PÄIVÄ Elokuu 10.8.2015 ma 33 11.8.2015 ti RESSUJEN KOULUTYÖ ALKAA 1. JAKSO ALKAA ROT 12.8.2015 ke 13.8.2015 to Ilm. uusintakuulusteluun päättyy klo 12.00 ROT 14.8.2015 pe Uusintapäivän 8-koodin

Lisätiedot

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8.

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ELOKUU to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ma 12.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa, ryhmänohjaukset

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2014 2015. Lukuvuosikalenterista löytyvät lukion päivittäiset tapahtumat.

Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2014 2015. Lukuvuosikalenterista löytyvät lukion päivittäiset tapahtumat. Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2014 2015 Lukuvuosikalenterista löytyvät lukion päivittäiset tapahtumat. 1 1. jakso: 7.8. 26.9. 6. 7. 14-ryhmät kouluun klo 9.45 13-, 12- ja11- ryhmät: ryhmänohjaus klo

Lisätiedot

ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila

ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila LIEKSAN LUKIO 12.1.2015 ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila ti 27.1. Äidinkieli 8-14 alakoulun sali ke 28.1. Pitkä kieli; englanti 8-14 201 to 29.1. YH, KE, TE, GE 8-14 201

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13 Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 1. jakso 18.8. 5.10. Päivä Pvm. Toiminta Ti 12.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 18.00 Ke 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12.00 18.00 To 14.8. Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

Tornion yhteislyseon lukio Tiedote 2014 2015

Tornion yhteislyseon lukio Tiedote 2014 2015 Tornion yhteislyseon lukio Tiedote 2014 2015 TORNION YHTEISLYSEON LUKIO Tiedote. Yhteystietoja ja aikatauluja 2014 2015 YHTEYSTIETOJA 1 Koulun yhteystiedot Opettajat RYHMÄNOHJAUS 2 Ryhmänohjaajat Ryhmien

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA!

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA! VANHEMPAINILTA 12A - 12G 21.1.2015 TERVETULOA! ILLAN AIHEET: * ajankohtaista, ylioppilaskirjoitukset, jatko-opinnot * keskustelua IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeita syksy 2016 Kirjoituspäivät syksy 2016 Kuullunymmärtämiskokeet ma 12.9 vieras kieli, pitkä klo 8.45-10.00 englanti klo 11.00-12.00 ranska klo 13.00-14.00 venäjä

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri lukuvuodelle

Tapahtumakalenteri lukuvuodelle Tapahtumakalenteri lukuvuodelle 2017 2018 J 1 10.8.2017 28.9.2017 ti 8.8. ja veso (1/1): suunnittelupäivät ke 9.8. esteellisyys yovalvonnoissa tiedoksi rehrille 10.8. syyslukukausi alkaa pe 11.8. ma 14.8.

Lisätiedot

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi)

Puhelinnumerot. (e-mail: etunimi.sukunimi@forssa.fi) Forssan yhteislyseo Lyseokatu 2, 30100 Forssa forssan-yhteislyseo.onedu.fi valinnat ja suoritukset: wilma.forssa.fi e-mail: yhteislyseo@forssa.fi viranomaissähköposti: kirjaamo@forssa.fi Puhelinnumerot

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

YO-info Sotungin lukio ja etälukio

YO-info Sotungin lukio ja etälukio YO-info Sotungin lukio ja etälukio TI 22.1.2019 Opinto-ohjaaja Elina Korkea-aho Osallistumisoikeus yo-tutkintoon - Osallistumisoikeus kevään ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

to Ryhmänohjaus: 18-, 17-, 16- ja 15AB-ryhmät: klo tutkinnon opiskelijoiden aloitusinfo klo 9.30 auditoriossa: jatkavat ryhmät

to Ryhmänohjaus: 18-, 17-, 16- ja 15AB-ryhmät: klo tutkinnon opiskelijoiden aloitusinfo klo 9.30 auditoriossa: jatkavat ryhmät Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2018 2019 opiskelijoille 1. jakso: ke 8.8. pe 28.9.2018 32 ke 8.8.18 Tutorit paikalle klo 8.15 18-ryhmien ryhmänohjaus klo 9.00 14.00 to 9.8.18 Ryhmänohjaus: 18-, 17-,

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta YLIOPPILASTUTKINTO Vanhempainilta 15.11.2016 YO-TUTKINTO MUODOSTUU 1) PAKOLLISISTA kokeista (4 kpl): Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: -vieras kieli - ruotsi - matematiikka - reaaliaine

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

HATANPÄÄN LUKION PÄIVITTYVÄ KALENTERI LUKUVUODELLE 2015-16 1.12.2015

HATANPÄÄN LUKION PÄIVITTYVÄ KALENTERI LUKUVUODELLE 2015-16 1.12.2015 HATANPÄÄN LUKION PÄIVITTYVÄ KALENTERI LUKUVUODELLE 2015-16 1.12.2015 1. jakso 11.8.2015-1.10.2015 ma 10.8. tutorit koululla klo 14 ti 11.8. uudet opiskelijat klo 9, muut klo 10, ryhmänohjaus klo 10.45-13.30

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri

Aikuislinjan lukuvuosikalenteri Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 2017 2018 1. jakso 21.8. 8.10. Ti 15.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 17 Ke 16.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12-18 To 17.8. Opinto-ohjaaja ohjaa

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Abiturienttien vanhempainilta KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen AIKATAULUA ABEILLE Kurssit (vähän pakollisia, syventävät, soveltavat, kertaukset) 75

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Särmä-oppikirja voi olla digikirjan muodossa, tehtävä- ja kielioppikirjat eivät.

Särmä-oppikirja voi olla digikirjan muodossa, tehtävä- ja kielioppikirjat eivät. Vihdin lukion ensimmäisen vuoden oppikirjat lukuvuonna 2016-2017 Huom! Syksyllä 2016 lukion aloittavat opiskelevat uuden opetussuunnitelman mukaan. Ole tarkkana, että hankit juuri sen kirjan, joka listassa

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 4.5.2016 Rehtori Mika Strömberg KURSSITARJOTIN lv. 2016-2017 - opiskelijat ovat tehneet esivalinnat, joiden pohjalta on - päätetty toteutettavat kurssit - päätetty kurssien jakoryhmien määrä -

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Ajankohtaista 5. jaksossa

Ajankohtaista 5. jaksossa Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

Lempäälän lukion oppikirjat KURSSI ISBN-koodi 1

Lempäälän lukion oppikirjat KURSSI ISBN-koodi 1 Lempäälän lukion oppikirjat 2018-2019 KURSSI ISBN-koodi 1 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS SANOMA PRO Jukola Tekstioppi ÄI (kaikilla kursseilla) 978-952-63-0386-4 SANOMA PRO Jukola 1 ÄI01 978-952-63-4937-4 SANOMA

Lisätiedot

1. JAKSO ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin.

1. JAKSO ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin. 1. JAKSO 12.8. 3.10.2016 ( 38 työpäivää) Viikko 32 PE 12.8. Koulu alkaa. Ilmoittautuminen 5. jakson uusintakokeisiin. Viikko 33 MA 15.8. Opiskeluhuoltoryhmä käy esittäytymässä 1. ryhmissä. TI 16.8. KE

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 23.4.2014 Rehtori Mika Strömberg LUKIOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Lukiokoulutuksen tavoi7eena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

to 3.9. lyhyen matematiikan preliminäärikoe pe 4.9. syksyllä kirjoitettavien yo-aineiden kurssien oltava kunnossa; ro-tuokio

to 3.9. lyhyen matematiikan preliminäärikoe pe 4.9. syksyllä kirjoitettavien yo-aineiden kurssien oltava kunnossa; ro-tuokio LUKUVUOSI 2015-2016 VKO 34 ma 17.8. opettajien VESO-päivä klo 9-15 ti 18.8. opiskelijat tulevat kouluun: 12-14-ryhmät klo 9.30 ja 15-ryhmät klo 10.00 ke 19.8. ilmaisun esittely to 20.8. kouluvalokuvaus

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax 23.8.2011 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax Helsingin medialukio Helsingin medialukio PL 3512 Moisiontie 3 Telefax 00099 Helsingin kaupunki 00730 Helsinki (09) 310 82918 (09) 310 82926 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015. Rehtori Mika Strömberg

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015. Rehtori Mika Strömberg II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKIOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Info abiturienteille Rehtori Toni Uusimäki. Lakeuksilta komiasti maailmalle!

Info abiturienteille Rehtori Toni Uusimäki. Lakeuksilta komiasti maailmalle! Info abiturienteille 30.1.2017 Rehtori Toni Uusimäki Ylioppilastutkinnon tehtävät kypsyyskoe antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden toimii valintaperusteena jatko-opintoihin avaa kansainvälisiä opiskelumahdollisuuksia

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014 P 6. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskusta 7,58 2 Nil Smolin Kyynärjärvi 7,76 3 Henri Hirvinen Keskusta 7,93 4 Samuli Kuusinen

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2017-2018 L1-L2 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia ja ympäristö

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA L1-L3

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA L1-L3 RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2018-2019 13.8.2018 L1-L3 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia ja

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

1. jakso Uusintakokeet 22.8. ja 29.8. 1. vuositason vanhempainilta 1.9. Ylioppilaskirjoitukset 12.9.-3.10. Kalenteri versio 9.8.2016 11.8. - 3.10.16 (38 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 23.9. - 3.10.

Lisätiedot

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro

FYSIIKKA Fysiikka 1 Fysiikka luonnontieteenä FY1 Sanoma Pro Fysiikka 2 Lämpö FY2 Sanoma Pro RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA 2017-2018 L1-L2 Oppiaine Oppikirja Kurssi Kustantaja ISBN BIOLOGIA Koralli 1, Elämä ja evoluutio BI1 Otava 978-951-1-29113-8 Koralli 2, Ekologia ja ympäristö

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

Kurikan koululaisuinnit

Kurikan koululaisuinnit Kurikan koululaisuinnit 14.11.2016 1.lk tytöt 25 m 1 Juulia Saari Luopa 32,28 2.lk tytöt 25 m 1 Helmi Ala-Nisula Luopa 33,50 2 Katri Lähdesmäki PHK 35,56 3 Emmi Ristiluoma PHK 37,00 4 Hannele Rinta-Tassi

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset

VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 28.10.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO 348 opiskelijaa - rehtori Mika Strömberg

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta MIKSI LUKIOON? o SAAT HYVÄN YLEISSIVISTYKSEN Pohja henkiselle kasvulle Eväät elinikäiseen oppimiseen o SAAT HYVÄT VALMIUDET JATKO-OPINTOIHIN

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Lukio alkaa

Lukio alkaa 17 Lukio alkaa 10.8.2017 Mitä Kuuluu? Mitä lukio tuo tullessaan? Uudet kaverit Uudet toimintatavat Valitset itse opintosi Kotitöitä Tee töitä tasaisesti, priorisoi Anna itsellesi oikeus lukea - päivittäin

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot