Yksityinenpysäköinninvalvonta. uusi ilmiö Lapissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksityinenpysäköinninvalvonta. uusi ilmiö Lapissa"

Transkriptio

1 6 Yksityinen pysäköinninvalvonta uusi ilmiö Lapissa Uusin ilmiö autoilun ja pysäköinnin saralla on yksityinenpysäköinninvalvonta korkein oikeus antoi myönteisen päätöksen jonka mukaan yksityinen pysäköinnin valvonta on laillista Suomessa. Yksityinen pysäköinninvalvonta on nykyaikaa ja on pitkässä juoksussa niin yritysten asiakkaiden, kaupungin kuin kiinteistöjen asukkaiden etu. Kun vaaratilanteet ja väärinkäytökset vähenevät, myös asiakkaat ja asukkaat ovat tyytyväisempiä. Tarkoitus ei ole asettaa rajoituksia vaan siitä, että taloyhtiöiden ja liikekeskuksien pysäköinti saadaan sellaiselle tolalle millä sen pitäisikin olla. Taloyhtiöiden osalta ongelmia aiheuttaa muun muassa pelastusteiden eteen parkkeeraaminen, joka estää huoltoajoja, pelastustehtäviä, hiekoitusta ja lumitöitä. Suomen laki ei vielä tunne yksityistäpysäköinninvalvontaa jonka johdosta asia on otettu esiin myös oikeusministeriössä. Uudelle laille jossa pelisäännöt tehdään selviksi on selkeä tarve. Tällä hetkellä laki on työryhmän mietinnön asteella, mutta se siirtynee eduskunnan käsittelyyn syksyn tai talven aikana. Laissa käydään läpi sekä yksityisen että julkisen pysäköinnin valvonnan perusteet. Yksityinenpysäköinninvalvonta tapahtuu nimen omaan yksityisalueella. Tien vierustojen pysäköintiä valvovat edelleen viran omaiset.yksityiseltä pysäköinninvalvojalta saatu virhemaksu perustuu aina sopimusrikkomukseen. Jokainen väärin pysäköity auto kuvataan todisteeksi, jolla pyritään välttämään virheiden ja ylilyöntien mahdollisuus. Suomen Park Control Oy Rakennamme vihreitä hissejä Otis ReGen taajuusmuuttaja säästää ajoon kuluvaa energiaa jopa 75% sekä lisäksi takaa miellyttävän ajomukavuuden ja parantaa pysähtymistarkkuutta. Regeneratiivisella käytöllä varustettu taajuusmuuttaja hyödyntää hissin jarrutusenergian takaisin rakennuksen sähköverkkoon. Puh

2 7 Isännöitsijäntodistus on asuntokaupan tärkein paperi Asunnon ostaja saa isännöitsijäntodistuksessa painavan tietopaketin, jonka perusteella on helppo tehdä osakkeen ostopäätös. Isännöitsijäntodistuksesta käy ilmi muun muassa taloyhtiön korjaushistoria ja -suunnitelmat. Energiatodistus tulee olla kaikissa yli kuuden huoneiston taloyhtiöissä ja energiatodistus annetaan isännöitsijäntodistuksen yhteydessä ostajaehdokkaalle. Myös uuden asunto-osakeyhtiölain voimaantulon eli jälkeen tehdyt huoneistoremontit merkitään isännöitsijäntodistukseen. Kaikki nämä tiedot auttavat osakkeen ostajaa ennakoimaan, minkälaisia korjauksia yhtiöön on tulossa ja miten on syytä varautua taloudellisesti. Isännöitsijäntodistuksesta käy ilmi sekin, jos asianmukaisia korjaussuunnitelmia ei ole, eikä kunnossapitoa ole järjestetty. Jos isännöitsijäntodistus on puutteellinen, täytyy asunto-osakkeen ostajan päässä soida hälytyskello. Ostajan täytyy punnita, haluaako ostaa osakkeen yhtiöstä, jolla ei ole korjausohjelmaa tai jonka korjaushistoria on epämääräinen. Puutteellinen isännöitsijäntodistus on merkki siitä, että taloyhtiön johtamisessa on ongelmia. Huomattava työmäärä ja vastuu Isännöitsijäntodistus ei synny tulostusnappia painamalla, kuten helposti saattaisi kuvitella, vaan vaatii useita työvaiheita. Todistuksen laatimisessa on myös merkittävä vastuu eli isännöitsijä voi joutua korvausvastuuseen, jos todistuksessa on virheitä. Joka kerta, kun isännöitsijäntodistus annetaan, on koko sen sisältö liitteineen käytävä huolellisesti läpi ja päivitettävä muuttuneet Isännöitsijäntodistuksen liitteet Valtioneuvoston asetuksen mukaan isännöitsijäntodistuksen liitteenä annetaan: hallituksen selvitys seuraavan viiden vuoden kunnossapitotarpeista luettelo suoritetuista merkittävistä kunnostustöistä ja niiden ajankohdat tiedot huoneistossa jälkeen tehdyistä remonteista (voidaan ilmoittaa myös aiemmat remontit, jos niistä on tietoa) erillinen energiatodistus, jos yhtiö on sellaisen teettänyt (isännöinnin laatima energiatodistus on osana isännöitsijäntodistusta) viimeksi laadittu ja vahvistettu tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus ja/tai toiminnantarkastuskertomus, talousarvio yhtiöjärjestys (pyydettäessä) tiedot. Osa isännöitsijäntodistuksen sisällöstä on sellaista, että se tehdään varta vasten todistusta laadittaessa. Tällaisia tietoja ovat muun muassa huoneistokohtaiset lainaosuuslaskelmat, jotka lasketaan todistuksen pyyntöhetken mukaan. Yhtiötä koskevat perustiedot ovat tavallisesti olemassa ja ajan tasalla, mutta nekin on tarkistettava ennen isännöitsijäntodistuksen antamista. Isännöitsijäntodistus on arvokas paperi, joka tarjoaa tuhdin paketin arvokasta tietoa yhtiön tilasta. Isännöintiyritykset hinnoittelevat palvelunsa itsenäisesti. Isännöitsijäntodistuksen kuten muidenkin palveluiden hinnat on sovittu taloyhtiön hallituksen kanssa ja hyvän hallintotavan mukaisesti niistä kuuluu tiedottaa osakkaille. Tero Heikkilä Toimitusjohtaja Isännöintiliitto Parveke- ja muuta tupakointia Tupakka-asiat voivat muodostua taloyhtiössä varsin kuumaksi kiistakapulaksi. Toista tupakointi voi häiritä niin piha-maalla kuin huoneistoparvekkeellakin ja toinen taas kokee parveketupakointinsa yksityisasianaan, tapahtuuhan se hänen omalla parvekkeellaan. Tupakoinninkin suhteen elämä taloyhtiössä sujuu mutkattomammin, mikäli kukin ottaa toiset taloyhtiön asukkaat huomioon. Osakkaiden tosiasiallisessa hallinnassa olevilla huoneistoparvekkeilla tupa- dessä on useita huoneistoja palveleva raittiin ilman ilmanottoaukko, lienee melko selvää, että savunkulkeutuminen ja sitä seuraava haitta muille asukkaille ko. parvekkeella tupakoinnista on ilmeistä. Taloyhtiö voi kaikesta edellä selostetusta huolimatta julistautua jo perustamisvaiheessa täysin savuttomaksi eikä mikään estä sitä myöhemminkään, mikäli kaikki osakkeenomistajat ovat asiasta yksimielisiä. Yhtiöjärjestykseen voidaan ottaa jo perustamiskointi on lähtökohtaisesti luvallista eikä taloyhtiöllä ole yleistä mahdollisuutta kieltää parveketupakointia kokonaan. Uuden voimaantulleen tupakkalain mukaan tupakointi on kiellettyä taloyhtiön yhteisissä ja yleisissä sisätiloissa, esimerkiksi käytävillä, varastoissa ja pesutuvassa. Taloyhtiön ei tarvitse erikseen kieltää tupakointia näiltä osin, vaan laki tekee sen taloyhtiön puolesta. Taloyhtiö voi itse kieltää tupakoinnin yhteisillä ulkoalueillaan, lasten leikkialueilla, yhteisillä parvekkeilla ja rakennuksen ilmanottoaukkojen läheisyydessä. Tupakointia ei voida siis noin vain kieltää kokonaan huoneistoparvekkeilla. Vai voidaanko? Tupakointi voidaan kieltää yksittäistapauksessa omalla parvekkeella, mikäli tupakoinnista aiheutuu terveyshaittaa muille talon asukkaille. Tällöin tupakointia ei kielletä kaikilla huoneistoparvekkeilla, vaan lähtökohtaisesti terveyshaitan aiheuttajalta. Selvää on, että tällainen tupakointiin puuttuminen viranomaistoimin vaatii poikkeuksellisen runsasta savuttamista. Kieltäjänä ei toimi silloin taloyhtiö, vaan kunnan terveystarkastaja. Mikäli on ilmeistä, että tupakansavu kulkeutuu talon ilmanottoaukkojen kautta sisätiloihin, voi taloyhtiö ryhtyä kieltotoimiin, mutta tällöin pelkkä savunkulkeutumisen mahdollisuus ei riitä, vaan sen tulee olla todellista ja lisäksi aiheuttaa haittaa talon osakkaalle tai asukkaalle. Mikäli avoimen huoneistoparvekkeen yhteyvaiheessa tai myöhemmin kaikkien osakkaiden siihen suostuessa määräykset totaalisesta tupakointikiellosta kaikkialla kiinteistön alueella, niin sisällä kuin ulkona. Yhdenkin osakkaan vastustaminen kuitenkin estää tässä tarkoitetun hankkeen. Todettakoon, että uusi asunto-osakeyhtiölaki ei tupakoinnin osalta tuonut muutoksia taloyhtiön arkeen. Matti Pulkamo asianajaja, Rovaniemi Lisää tilaa ja liikkumisen helpoutta Onko hissisi viihtyisä ja turvallinen? Toimiiko hissisi luotettavasti? Onko hissiin helppo nousta kauppakassien, lastenvaunujen ja rollaattorin kanssa? Ovatko hissin korjauskulut nousseet? Suomessa hissien keski-ikä on jo yli 30 vuotta ja monet hisseistämme alkavat olla käyttöikänsä päässä. Vaikka hissi on turvallinen matkustusväline, Suomen asuintalohisseistä jopa 80 prosenttia ei täytä hisseille nykyisin asetettuja esteettömyys- ja turvallisuusvaatimuksia. Valitse KONE MaxiSpace kokonaan uusi hissi vanhan tilalle Vastapainottoman teknologian ansiosta jopa 50 % suurempi hissikori Katso lisätietoja ja yhteystiedot osoitteesta

3 8 Kaukolämmön hinnoittelu Energiaveroja tullaan korottamaan ensi vuoden alusta nostamalla kaikkien energiatuotteiden verotasoja. Tämän noston myötä siirrytään ympäristöohjausta korostavaan energiasisältöön ja hiilidioksidipäästöihin perustuvaan veroon kaikkien polttoaineiden osalta. Energiaverojen korotus vaikuttaa myös Rovaniemen Energian lämmön tuotannon polttoaineisiin, turpeen ja muiden fossiilisten polttoaineiden verojen nousuun huomattavasti. Myöskään kaukolämpö ei voi tästä syystä välttyä hinnannousulta. Asiakkaan kannalta kaukolämpö on helppo ja turvallinen lämmitysmuoto ja se on myös arvostettu ja ympäristömyötäinen sekä saanut kansainvälisestikin mittavaa tunnustusta ener- giatehokkuutensa ansiosta. Lämpöenergia siirretään asiakkaalle kaukolämpöputkia pitkin virtaavan kuuman veden avulla, joka asiakkaan kiinteistössä lämmittää kiinteistön käyttöveden sekä lämmitysvedet. Rovaniemen alueen kaukolämpö, joka on maamme yleisin lämmitysmuoto, tuotetaan pääosin Rovaniemen Energian Suosiolan vastapainevoimalaitoksella paikallisilla polttoaineilla, puulla ja turpeella. Pitkinä pakkasjaksoina ja poikkeustilanteissa huippu- ja varavoima tuotetaan kaukolämpöverkon varrella olevilla lämpökeskuksilla, polttoaineina raskas- ja kevyt polttoöljy. Kaukolämmön hinta muodostuu energiamaksusta, perusmaksusta sekä arvonlisäverosta. Kaukolämpöverkkoon liittyneet asiakkaat maksavat käyttämästään lämpöenergiasta energiamaksua ja perusmaksua tilaamastaan sopimustehosta. Kaukolämmön perusja energiamaksuihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Rovaniemen Energian kaukolämmön hinta on ollut perinteisesti alle maamme keskiarvon Energiateollisuus ry:n kaksi kertaa vuodessa julkaisemassa jäsenyritysten hintatilastossa. Rovaniemen Energia on lisännyt lämmön ja sähkön tuotannossa biopolttoaineiden käyttöä vuosittain, tällä tavoin riippuvuus tuontipolttoaineista pienenee ja energiaveron vaikusta voidaan vähenee. Toteutuessaan suunniteltu Mustikkamaan biovoimalaitos moninkertaistaa paikallisen bioenergian käytön nykyisestä. Kristian Gullsten Sähkön siirto Rovaniemen Verkko Oy ylläpitää, käyttää ja rakentaa omalla jakelualueellaan olevat sähkön siirtoverkot joiden kautta Rovaniemen kantakaupungin asukkaat, kiinteistöt ja yritykset saavat sähkönsä. Sähkönsiirtoverkko koostuu kolmesta sähköasemasta, 110 kv:n siirtoverkosta sekä 10 kv:n ja 0,4 kv:n jakeluverkosta. Liittymiä on kpl joiden vuotuinen sähkönkäyttö on yli 320 miljoonaa kwh:tia. Sähkölaskussa olevan sähkönsiirron hinta koostuu seuraavista komponenteista: perusmaksu, siirtoenergia, sähkövero ja arvonlisävero. Sähkölaskussa on lisäksi sähkönmyyjän osuus, joka vaihtelee riippuen asiakkaan sopimuksesta. Esimerkkinä on kerrostalo asiakkaan sähkökäyttö kwh / v. Arvo Torkkola

4 9 Kiinteistövakuutuksen suhtautuminen moderneihin viemärisaneerauksiin Vakuutusyhtiöiden kanta on muuttunut selvästi myönteisemmäksi modernien menetelmien suhteen. Menetelmät ovat muutaman vuoden aikana selvästi kehittyneet ja sen myötä myös vakuutusyhtiöiden kanta on muuttunut myönteisemmäksi. Ongelmaksi onkin muodostunut tilanteen jatkuva muuttuminen eli vakuutusyhtiö toinen toisensa jälkeen ilmoittaa muuttuneesta suhtautumisestaan. Toiset yhtiöt antavat ikähyvitystä pinnoitetuille viemäreille, yksi yhtiö antaa ikähyvitystä kaikille pinnoitetuille putkille ja toiset yhtiöt hyväksyvät joillain menetelmillä korjatut putket jopa uusiksi putkiksi. Muutoksia menetelmiin suhtautumisesta tulee liki viikoittain. Muutoksen taustalla on hyvät uutiset onnistuneista remonteista. Vakuutusyhtiöille suoritetun pikakyselyn mukaan moderneilla menetelmillä korjatuissa viemäreissä ei ole esiintynyt vuotoja. Taloyhtiöiden kannalta on hyvä, että asia on selkeästi eden- nyt mutta nyt voi urakoitsijan ja menetelmän valinta olla vieläkin haastavampaa. Eräät taloyhtiöt ovat vaihtaneet tämän asian vuoksi vakuutusyhtiötä. Mielestäni siinä kannattaa olla varovainen, koska muut vakuutusehdot saattavat heikentyä oleellisesti kun tuijotetaan vain yhtä asiaa. Pääpaino tulee ehdottomasti asettaa urakoitsijan valintaan niin, että taloyhtiö saa luotettavan urakoitsijan joka käyttää hyvää menetelmää. Valinta vain on nykyisellään monista menetelmistä johtuen hyvin vaikeaa. Erilaisia sertifikaatteja esitellään auliisti mutta mitä niissä on tutkittu voikin olla aivan eri asia. Toivottavasti saamme pian yhteisen sertifioinnin esim. VTT:ltä, jossa voidaan verrata eri menetelmien kestävyyttä ja muita ominaisuuksia luotettavasti. Toisaalta toivon alalla toimiville yrityksille ja työntekijöille vedeneristysalalta tuttua koulutusta ja pätevöitymiskoetta. Näillä eväillä varmistaisimme alalle hyvät ja luotettavat toimijat sekä laadukkaat menetelmät. Antero Miikki Riskipäällikkö Colemont Finland Oy Sonera Kiinteistösopimuksella laajakaista ja kaapeli-tv edullisemmin Yhteinen hankinta tuo yksilölliset palvelut taloyhtiöösi! Asukkaat saavat huippunopean laajakaistan ja monipuolisen kaapeli-tv:n edullisemmin yhteishankintana. Jokainen voi räätälöidä omat palvelunsa. Lisäksi tarjolla on palveluja, joita ei muualta saa: URHOtv Totalin mahtava kotimainen urheilutarjonta ja kattava Spotify Premium -musiikkipalvelu. Tutustu Sonera Kiinteistösopimukseen ja pyydä tarjous: tai soita (mpm/pvm) ma-pe 8-20, la

5 10 Ota tämä tämä au KIINTEISTÖHUOLTO MATTI KORTESALMI KY Taamotuntie 1, Rovaniemi, Puh KIINTEISTÖHUOLTOA ROVANIEMELLÄ KIINTEISTÖPALVELU KAJULAT OY Salmenperä 3, Rovaniemi, Puh ROVANIEMEN KIINTEISTÖTYÖ PASMAT OY Kairatie 62, Rovaniemi Päivystys puh / Toimisto puh roin.kiinteistotyo@co.inet.fi KIINTEISTÖPALVELU KAUKO J. POKKA Louhikkotie 12 D, Rovaniemi Puh kiinteistopalvelu@kaukojpokka.inet.fi NN KIINTEISTÖTYÖ OY Aronrinne 6, Rovaniemi, Puh nnrit@nnkiinteistotyo.fi KIINTEISTÖPALVELU LINTULA KY Urheilukatu 5-7,, Puh huolto@kiinteistopalvelulintula.fi LAPIN HUOLTOPALVELU Kiviniementie 8, Rovaniemi, Puh KIINTEISTÖHUOLTO JA MAANRAKENNUS MARTIN OY Evakkotie 47, Puh / kiinthuolto-jamaanrak@martinoy.inet.fi AMMATTI-ISÄNNÖINTIÄ LAPIN LÄÄNISSÄ ROVANIEMI AUKTORISOITU ISÄNNÖINTIYHTEISÖ DK-ENORMI OY, ISA Hallituskatu 20 A 3. krs gsm fax toimisto@dk-enormi.fi AVARA ISÄNNÖINTI OY Hallituskatu 26 p , fax avaraisannointi.fi ISÄNNÖINTI TT OY Valtakatu 20 A 3 p /Helvi Pulkamo taru.tornberg@teetee.fi EERO LANTTO Hallituskatu 26 p , gsm eero.lantto@pp.inet.fi JES OY Maakuntakatu A gsm jes.oy@pp.inet.fi LAUHA KY Lapinkävijäntie 1 p tauno.laurila@lauha.net E. VIITANEN KY Lapinkävijäntie 1 puh ermo.viitanen@hotmail.com LAPIN ISÄNNÖINTIKESKUS OY Rovakatu 10 p , fax posti@lapinisannointikeskus.fi KIINTEISTÖTAHKOLA Rovakatu 38 A p fax kiinteistotahkola.fi REALIA ISÄNNÖINTI OY Rovakatu 36 p ISA- Yritysauktorisoitu KEMI AVARA ISÄNNÖINTI OY Keskuspuistokatu Kemi p , fax avaraisannointi.fi JP LOUSTE OY Valtakatu Kemi p. isännöitsijä p. toimisto isannointipalvelu.jp.louste. oy@pp.inet.fi KEMIJÄRVI TILITOIMISTO KÄRKKÄINEN KY Riekkotie 3, Kemijärvi p , gsm matti.karkkainen@tilitsto.inet.fi KUUSAMO ISÄNNÖINTIKUUSAMO Auktorisoitu isännöintiyhteisö ISA Maaseläntie Kuusamo KIINTEISTÖTAHKOLA Kelantie Kuusamo p fax kiinteistotahtkola.fi SODANKYLÄ REALIA ISÄNNÖINTI OY Jäämerentie Sodankylä p rovaniemi.isp@skv.fi SODANKYLÄN TILI JA KIINTEISTÖ OY Unarintie Sodankylä p maire.lehtikangas@sotiki.inet.fi SIIVOUSLIIKKEITÄ ROVANIEMELLÄ Rovaniemen Rappusiivous Ky Veitikantie 40, Puh T:mi Kukkola Marja-Terttu Kämpäntie 4 C Rovaniemi Puh Siivouspalvelu Elsa Alajärvi Veitikantie 28 Puh

6 keama talteen SÄÄSTÖVINKIT SÄÄSTÖVINKKEJÄ ASUKKAALLE * Käy suihkussa ammekylvyn sijasta * Sulje suihkuhana sahmppoopesun ja saippuoinnin ajaksi * Pese vain täysiä koneellisia astioita ja pyykkiä * Tiskatessasi käsin astioita, älä juoksuta vettä * Älä juoksuta tarpeettomasti vettä hampaidenpesun (käytä mukia) ja parranajon aikana * Ilmoita pienistäkin vesilaitevuodoista kiinteistönhoitajalle * Uusi ovien ja ikkunoiden tiivisteet (kuuluu osakkaan vastuulle) * Tuuleta huoneisto nopeasti, ei ikkunaa / parvekeovea päiväksi auki * Sammuta virta valmiustilassa olevista kodinkoneista * Vaihda lamput energiansäästölamppuihin * Säädä sähkökiuas asteen pari alemmaksi * Älä lämmitä saunan kiuasta tarpeettomasti * Pidä pesuhuoneen sähköinen lisälämmitin kytkettynä, mutta mahdollisimman pienellä * Sammuta tarpeettomat valot * Lajittele ja tiivistä roskat, vie ongelmajätteet keräyspisteeseen SÄÄSTÖVINKKEJÄ TALOYHTIÖLLE * Autopistokerasioiden uusiminen paikkakohtaisella kellolla varustettuihin rasioihin * Patteritermostaattien uusiminen ja lämmönsäätö * Huoneistolämpötilan alentaminen asteeseen tilannetta seurattava * Kaksiotehanojen vaihtaminen yksiotehanoiksi * Yhteisen saunan saunavuoroista tyhjät vuorot pois * WC-istuinten säiliöihin (ei vanhoihin taloihin) ja hanoihin säästölaitteet * WC-istuinten uusiminen * Talon käyttöveden verkostopaineen alentaminen * Selvitä käytetäänkö/tarvitaanko kylmäkellaria tarkoituksenmukaisesti * Mahdollisuuksien mukaan, talon liittäminen kaukolämpöön tai maalämpöön * Putkiremontin yhteydessä huoneistokohtaisten vesimittarien asentaminen LIPUTUS- PÄIVÄT Viralliset liputuspäivät Kalevalan päivä eli suomalaisen kulttuurin päivä 1.5. Vappu eli suomalaisen työn päivä toukokuun toinen sunnuntai eli äitienpäivä 4.6. puolustusvoimien lippujuhlan päivä eli Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheimin syntymäpäivä kesäkuun 20. ja 26. päivän välinen lauantai eli juhannuspäivä, Suomen lipun päiväksi itsenäisyyspäivä päivä, jolloin Suomessa toimitetaan valtiolliset vaalit, kunnallisvaalit, Euroopan parlamentin edustajien vaalit tai neuvoaantava kansanäänestys päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu virkaansa. Vakiintuneet liputuspäivät 5.2. J. L. Runebergin päivä Minna Canthin päivä eli tasa-arvon päivä 9.4. Mikael Agricolan päivä eli suomen kielen päivä, joka on myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä kansallinen veteraanipäivä 9.5. Eurooppa-päivä J.V. Snellmanin päivä eli suomalaisuuden päivä toukokuun kolmas sunnuntai, kaatuneitten muistopäivä 6.7. Eino Leinon päivä eli runon ja suven päivä Aleksis Kiven päivä eli suomalaisen kirjallisuuden päivä Yhdistyneiden Kansakuntien päivä svenska dagen, ruotsalaisuuden päivä Marraskuun toinen sunnuntai eli isänpäivä Jean Sibeliuksen päivä Lähde: sisäasiainministeriön netti sivut Kun remontoit OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Uuden asunto-osakeyhtiölain mukaisesti osakkaan on ilmoitettava taloyhtiölle remontista aina, kun se voi vaikuttaa talon rakenteisiin tai naapurihuoneistoihin. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti ja ennen remontin aloittamista. Ilmoitukseen pitää myös liittää mukaan tarvittavat selvitykset remontin toimenpiteistä. Asukkaille tiedotetaan oman taloyhtiön käytännöt eli miten ilmoitetaan ja kenelle. Monet isännöintiyritykset ovatkin jo antaneet osakkaille uusien käytäntöjen mukaiset ohjeet esimerkiksi verkkosivuillaan tai kirjeitse. Missä tapauksissa ilmoitus tehdään? aina, kun remonttityöt voivat vaikuttaa kiinteistön rakenteisiin tai yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kunnossapitovastuulla oleviin asioihin Mitkä remontit pitää ilmoittaa? ilmoita aina esimerkiksi kylpyhuone- tai keittiöremontista, samoin jos vaihdat esim. hanoja tai wc-istuimen remontti, jolla voi olla vaikutusta lämmitysjärjestelmään, vedenjakeluun, sähköihin, viemäröintiin, ilmastointiin tai akustiikkaan (esim. seinien siirtäminen) lattiaremontti, jos sillä voi olla vaikutusta esim. äänieristykseen (muovimatto vaihdetaan parkettiin) ja sitä kautta naapurihuoneistoon jos olet epävarma kuuluuko remontista ilmoittaa, kysy isännöintiyrityksestä ennen remontin aloittamista, onko suunniteltu remontti sellainen, joka vaatii ilmoituksen. Mitä remontteja ei tarvitse ilmoittaa? pienet pintaremontit kuten seinien tapetointi tai maalaus Milloin pitää ilmoittaa? ennen remontin aloittamista Kenelle ilmoitetaan? yleensä isännöintiyritykseen (jos hallitus on näin sopinut isännöinnin kanssa) Mitä ilmoitetaan? osakkaan nimi ja yhteystiedot tarkka osoite mitä korjataan milloin korjataan (remontin alkamisaika ja sen kesto) kuka remontin tekee (myös suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja työnvalvojien nimet, yhteystiedot ja Y-tunnukset) Miten ilmoitetaan? kirjallisesti Katso tarkemmat ohjeet isännöintiyrityksen verkkosivuilta/ohjeista. Tuleeko uudesta ilmoituskäytännöstä kustannuksia? Osakkaalta peritään remontin valvonnasta ja ilmoituksen käsittelystä aiheutuvat kustannukset. Ammattitaitoinen valvonta on osakkaalle hyödyksi, sillä siten varmistetaan, että korjaustyöt tehdään asianmukaisesta. Asunto-osakeyhtiön on pidettävä nk. muutostyörekisteriä huoneistossa tehtävistä remonteista. Rekisterin pitäminen on hallituksen vastuulla. Käytännössä hallitus tilaa rekisterin ylläpidon isännöintiyritykseltä. Huoneistossa tehdyt muutostyöt näkyvät isännöitsijäntodistuksessa. Asunto-osakeyhtiön hallituksen vastuulla on järjestää myös remonttien valvonta. Käytännössä hallitus on sopinut isännöintiyrityksen kanssa, miten remontteja valvotaan. Tästä aiheutuvat kustannukset maksaa osakas. Osakkaalla on vahingonkorvausvelvollisuus, jos remontti aiheuttaa vahinkoa taloyhtiölle tai muille asukkaille. Lisätietoja: oman taloyhtiön isännöintiyrityksestä

Isännöitsijäntodistus. Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle

Isännöitsijäntodistus. Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle Tietoa isännöitsijäntodistuksen ostajalle Tarkastettua tietoa taloyhtiön kunnosta ja tulevaisuuden suunnitelmista Isännöitsijäntodistus - tilataan taloyhtiön isännöintiyrityksestä - toimitusaika tavallisesti

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki Isännöintiliitto Uusi asunto-osakeyhtiölaki Tietoa taloyhtiön päättäjille Osakkaat yhtiökokoukseen.... Lisää suunnitelmallisuutta ja avoimuutta... Taloyhtiön vuoden kohokohta on yhtiökokous. Tarkoitus

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi

Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi Martina Uthardt 205 Korsholms kommun Mustasaaren kunta Korsö Januari 205 Tammikuu 2 3 4 Nyårsdagen Uudenvuodenpäivä 2 5 6 7 8 9 0 Trettondagen Loppiainen 3 2 4 9 5 26 3 4 5 6 7 8 20 2 22 23 24 25 27 28

Lisätiedot

Energiansäästäminen on helppoa! Ledivalaistus yleistyy vauhdilla. 6 www.lapinisannoitsijat.fi. Ledivalolampuista. kuva? www. lapinisannoitsijat.

Energiansäästäminen on helppoa! Ledivalaistus yleistyy vauhdilla. 6 www.lapinisannoitsijat.fi. Ledivalolampuista. kuva? www. lapinisannoitsijat. 6 www.lapinisannoitsijat.fi Energiansäästäminen on helppoa! Jokainen suomalainen kuluttaa kodissaan energiaa päivittäin. Energiaa kuluu sekä arkisiin rutiineihin, kuten television katselemiseen tai hampaiden

Lisätiedot

K-S Tili ja Isännöinti Oy

K-S Tili ja Isännöinti Oy K-S Tili ja Isännöinti Oy Asunto Oy:n valvontavastuu huoneiston kunnossapito- tai muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakas on velvollinen ilmoittamaan kirjallisesti taloyhtiölle kaikista huoneistonsa

Lisätiedot

Mitä remontteja osakas saa tehdä?

Mitä remontteja osakas saa tehdä? 1.1 Lain määräykset 1 Mitä remontteja osakas saa tehdä? Asunto-osakeyhtiön osakas saa lain mukaan tehdä asunnossaan omalla kustannuksellaan erilaisia remontteja. Osakas voi esimerkiksi muuttaa huoneistonsa

Lisätiedot

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT Osakkeenomistajalla ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöistä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava huoneistonsa kunnossapito- ja muutostyöstä

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN KOMPASTUSKIVET JA MENESTYSTEKIJÄT. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN KOMPASTUSKIVET JA MENESTYSTEKIJÄT. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN KOMPASTUSKIVET JA MENESTYSTEKIJÄT Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa (Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys) Suomen Kiinteistöliiton suurin

Lisätiedot

29.10.2014. Jäsenpalvelut. Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa

29.10.2014. Jäsenpalvelut. Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014. Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Osakkaan muutostyöoikeus 29.10.2014 Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa Suomen Kiinteistöliiton suurin aluejärjestö 10150 jäsentä Jäsenistö pääosin asunto-osakeyhtiöitä

Lisätiedot

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA 12.10. 2011 Pekka Luoto, Kiinteistöliitto Oulu Ohjelma Mitä laki sanoo viiden vuoden korjaustarveselvityksestä? Kuntoarvio työkalu suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon Hyvä

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto

Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Yhtiökokousmenettelyyn liittyviä muutoksia Yhtiökokous (6 luku) YHTIÖKOKOUS Varsinainen

Lisätiedot

Kuusitie 14, KLAUKKALA

Kuusitie 14, KLAUKKALA Isännöitsijätoimisto Lahex Oy ISA Kuusitie 14, 01840 KLAUKKALA www.lahex.fi Ilmoitus huoneiston kunnossapito- ja muutostöistä Huom! Muutostyötä ei tule ja saa aloittaa missään muodossa, ennen kuin taloyhtiö

Lisätiedot

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 SISÄLLYS ALKUSANAT 6. PAINOKSEEN 5 EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖ JA SEN HALLINTO 17 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asunto-osakeyhtiölain soveltamisala 17 1.1.1 Mikä on asunto-osakeyhtiö?

Lisätiedot

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 Uudistunut Asunto-osakeyhtiölaki astui voimaan 1. heinäkuuta 2010. Valvontayrityksen näkökulmasta uusi laki selkeyttää alan pelisääntöjä, ja se luonnollisesti

Lisätiedot

Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010. Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri

Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010. Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri Taloyhtiöiden hallitusfoorum 2010 Huoneistoremontit ja muutostyörekisteri SKH Isännöinnin taustat Perustettu vuonna 1982 Työntekijöitä n. 50 hlöä Isännöintikohteita pääkaupunkiseudulla n. 200, joissa asuntoja

Lisätiedot

HUONEISTOISSA SUORITETTAVAT REMONTIT

HUONEISTOISSA SUORITETTAVAT REMONTIT ISÄNNÖITSIJÄTOIMISTO ITKONEN OY PYSYVÄISOHJE 1(4) www.itkonen.fi HUONEISTOISSA SUORITETTAVAT REMONTIT Kunnossapitovastuunjako yhtiön ja osakkaan välillä huoneiston sisäpuolella pysyi uudessa asunto-osakeyhtiölaissa

Lisätiedot

Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto

Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto Asukkaiden kosteudenhallinta Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöliittoyhteisö 2015 Yksityiset vuokranantajat Taloyhtiöt, KOY:t Vuokrataloyhteisöt Suomen Vuokranantajat

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET. Toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo 15.2.2012 Turku

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET. Toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo 15.2.2012 Turku ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET Toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo 15.2.2012 Turku Kokemuksista yleisesti Alkuvaiheen kritiikki laantunut Remontti-ilmoitukset Hallituksen työmäärä ja

Lisätiedot

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 Sisällys Alkusanat 5 1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asuntoosakeyhtiölain soveltamisala 16 1.1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

kunnonhallintatyökaluista

kunnonhallintatyökaluista kunnonhallintatyökaluista 18.6.-15.7.2010 Vastaajia yhteensä 194 Tutkimuksen toteutus: Promenade Research Oy Vastaajat Kokemus isännöinnistä Isännöintiyrityksen koko Alle 3 vuotta (N13) 7 % 1-2 isännöitsijää

Lisätiedot

kompastuskivet Kiinteistömessut 12.10.2011 Jaana Sallmén Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry

kompastuskivet Kiinteistömessut 12.10.2011 Jaana Sallmén Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Kokemuksia asuntoosakeyhtiölaista: menestystekijät ja kompastuskivet Kiinteistömessut 12.10.2011 Jaana Sallmén Lakimies, varatuomari Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Kokemuksista yleisesti

Lisätiedot

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Yhtiön kunnossapitovastuu (4:2) Rakenteet, eristeet, perusjärjestelmät

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Opas. Osakkaan huoneistoremontit

Opas. Osakkaan huoneistoremontit Opas Osakkaan huoneistoremontit 1. Mitä saa remontoida ja mitä ei 3 Tässä oppaassa kerromme osakehuoneistojen remontoinnin yleisistä ohjeistuksista ja ilmoitusvelvollisuuksista asunto-osakkeissa. Lisäksi

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Energiaekspertti Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Sisällys Mihin energiaa ja vettä kuluu Mihin kiinnittää huomiota asumisen arjessa Mihin kiinnittää taloyhtiön toiminnassa Lämmitysjärjestelmä

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET. Toiminnanjohtaja Pekka Luoto 23.2.2012 Oulu

ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET. Toiminnanjohtaja Pekka Luoto 23.2.2012 Oulu ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MENESTYSTEKIJÄT JA KOMPASTUSKIVET Toiminnanjohtaja Pekka Luoto 23.2.2012 Oulu Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7.2010 Tavoitteena oli, että uusi laki selventäisi ja täsmentäisi

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö: Valvoja tarkastaa tehdyn työn ja tekee siitä tarkastuspöytäkirjan sekä dokumentoi työn. Töiden aloitus on ja arvioitu kestoaika

Asunto-osakeyhtiö: Valvoja tarkastaa tehdyn työn ja tekee siitä tarkastuspöytäkirjan sekä dokumentoi työn. Töiden aloitus on ja arvioitu kestoaika ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MUKAINEN ILMOITUS TEHTÄVISTÄ KUNNOSSAPITOTÖISTÄ MUUTOSTÖISTÄ Asunto-osakeyhtiö: Huoneistossa tehtävistä kunnossapito- ja muutostöistä on esitetty toimenpiteet liitteenä olevassa neljäosaisessa

Lisätiedot

ASIAKASKALENTERI 2017

ASIAKASKALENTERI 2017 SÄHKÖT KOTIIN JA MÖKILLE vattenfall.fi ASIAKASKALENTERI 2017 SLS arkisto, ÖTA 247 TAMMIKUU Talviasuttavalla mökillämme on huone, johon on oma sisäänkäynti. Pidämme siellä pakastinta ja lämpöpatteria säädettynä

Lisätiedot

Vedenkulutus. Eksperttikoulutus 16.11.2015

Vedenkulutus. Eksperttikoulutus 16.11.2015 Vedenkulutus Eksperttikoulutus 16.11.2015 Vedenkulutus Yleistä vedenkulutuksesta taloyhtiöissä Vedenkulutuksen jakaantuminen Vesivuodot Lämminkäyttövesi Taloyhtiön vesiverkon paine Vedensäästöventtiilit

Lisätiedot

Kunnossapitotyötä suorittavan yhtiön tai osakkeenomistajan on huolehdittava siitä, että työssä noudatetaan hyvää rakennustapaa.

Kunnossapitotyötä suorittavan yhtiön tai osakkeenomistajan on huolehdittava siitä, että työssä noudatetaan hyvää rakennustapaa. Sivu 1 / 5 OHJEET HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTÖILLE (Huom. taulukko ilmoitus- ja muutostyölupavelvollisuudesta sivulla 5) Asunto-osakeyhtiölaki (1599/2009) 4. luku kunnossapito 1 kunnossapitovastuun

Lisätiedot

Osakkaan muutostyöoikeus ja vastuut

Osakkaan muutostyöoikeus ja vastuut Osakkaan muutostyöoikeus ja vastuut Taloyhtiö 2014 -tapahtuma 1.4.2014 Katriina Sarekoski Lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa OSAKKAAN MUUTOSTYÖT - OIKEUS MUUTOSTYÖHÖN (AOYL 5:1) Oikeus muutos-

Lisätiedot

suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa

suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa 2 toiminta ja sen suunnittelu 2.1 Hallitus valitaan yhtiökokouksessa Yhtiökokous valitsee hallituksen. Vaaleissa valituksi tulevat eniten ääniä saaneet ehdokkaat, ellei yhtiöjärjestys määrää toisin. Yhtiöjärjestyksessä

Lisätiedot

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain II osan 4. luvussa on säädetty osakkaan kunnossapitotöistä ja 5. luvussa osakkaan muutostöistä. Osakas on velvollinen ilmoittamaan

Lisätiedot

osakeyhtiölain kielenhuolto

osakeyhtiölain kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 4.12.2007 Tavoitteena on saada tietoa säädöstekstin synnystä

Lisätiedot

MYYNTIESITE. LIIKE- JA ASUINHUONEISTO 78,25 m² KASKENKADULLA TURUSSA VARSINAIS-SUOMEN

MYYNTIESITE. LIIKE- JA ASUINHUONEISTO 78,25 m² KASKENKADULLA TURUSSA VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 22.07.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

Vastuun jakautuminen osakkeenomistajan ja yhtiön välillä. Suomen Kiinteistöliitto ry

Vastuun jakautuminen osakkeenomistajan ja yhtiön välillä. Suomen Kiinteistöliitto ry Vastuun jakautuminen osakkeenomistajan ja yhtiön välillä Kuka pitää kunnossa? Huoneiston ja muiden tilojen kunnossapitovastuusta yhtiön ja osakkaan välillä voi olla määräyksiä yhtiöjärjestyksessä Kunnossapitovastuun

Lisätiedot

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä):

Pesutilakunnostus (täytetään myös pesutilailmoituskortti, liite 2) Muu muutostyö / korjaus lyhyesti (tarkemmin liitteissä): HUONEISTON MUUTOSTYÖ TAI PESUTILAKUNNOSTUS RAKENNUSSUUNNITELMA JA OSAKKEEN OMISTAJAN SITOUMUS Päiväys / 20 Taloyhtiö Osoite Huoneisto Osakkeenomistaja Puhelin Sähköposti KORJAUSHANKKEEN SISÄLTÖ: Pesutilakunnostus

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO JA MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO JA MUUTOSTYÖSTÄ 1 ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO JA MUUTOSTYÖSTÄ 1. TALOYHTIÖ (osakas täyttää) Yhtiön nimi Rakennuksen sijaintiosoite Isännöitsijän nimi Osoite Puhelin Sähköpostiosoite 2. OSAKAS (osakas täyttää) Nimi

Lisätiedot

KYLPPÄRIT KUNTOON. Koulutusilta 20.5.2015 Tervetuloa

KYLPPÄRIT KUNTOON. Koulutusilta 20.5.2015 Tervetuloa KYLPPÄRIT KUNTOON Koulutusilta 20.5.2015 Tervetuloa ILLAN OHJELMA 18.00 Yhdistyksen kuulumisia 18.15 Kunnossapitovastuu ja 19.00 Kahvitauko 19.20 Viestintä remonteissa 19.40 Kylppärirempan tekniikka 20.30

Lisätiedot

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Yhtiö, vanha osakas ja uusi osakas Yhtiö Vahingonkorvaus Kunnossapitovastuu Vanha Uusi osakas Asuntokauppa

Lisätiedot

Suomen Kiinteistöliitto Isännöintipalkkiot 2010 kyselytutkimus Taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat

Suomen Kiinteistöliitto Isännöintipalkkiot 2010 kyselytutkimus Taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat Isännöintipalkkiot 2010 Suomen Kiinteistöliitto Isännöintipalkkiot 2010 kyselytutkimus 17.1.2011 LUOTTAMUKSELLINEN Isännöintipalkkiot 2010 -kyselytutkimus, (n=1303) SISÄLLYSLUETTELO TAUSTATIEDOT Kuinka

Lisätiedot

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö

Lisätiedot

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA 16.11. 2011 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Oulu Ohjelma Mitä laki sanoo viiden vuoden korjaustarveselvityksestä? Kuntoarvio työkalu suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon Hyvä rakennustapa

Lisätiedot

Taloyhtiön viestintä

Taloyhtiön viestintä Ajankohtaiskatsaus 14.4.2016 Marika Sipilä Porvoon Kiinteistöyhdistys 1 Taloyhtiön viestintä 2 1 Selvitys viestintätarpeista Oikeusministeriö selvitys 2013-2014 kansalaisten kokemuksia uudesta asuntoosakeyhtiölaista

Lisätiedot

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Toimitusjohtaja Tero Heikkilä Suomen Isännöintiliitto ry www.isannointiliitto.fi Suomen Isännöintiliitto ry edustaa isännöintitoimialaa.

Lisätiedot

ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI

ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Asunto-osakeyhtiölain 4 ja 5 luvun mukaan osakkeenomistajalla on oikeus tehdä huoneistossa kunnossapito- ja muutostöitä. Osakkeenomistajan

Lisätiedot

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Nordea Pankki Asumisen ilta Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Mikko Juva Pientalorakentamisen kehittämiskeskus PRKK Onnistunut asuntokauppa Tunnista asunnon kunto Selvitä taloyhtiön kunto

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ

ISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ Hei, Kiitos mielenkiinnosta :n isännöintipalveluja kohtaan. Olkaa ystävällinen ja täyttäkää tämä lomake huolellisesti. Lisäksi pyydämme ystävällisesti liittämään seuraavat dokumentit tarjouspyyntönne liitteeksi,

Lisätiedot

Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua?

Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua? Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua? 1. AsOy vastaa siitä, että huoneistot soveltuvat käyttötarkoitukseensa. 2. Osakkaan, vuokralaisen tai muun huoneiston haltijan ilmoitus heikosta sisäilman

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Eero Nippala lehtori ja tutkimusalueen päällikkö Tampereen ammattikorkeakoulu Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2015 Sisältö Rakennuskannan

Lisätiedot

Ehdotus itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaan: Lasten ja nuorten taidekalenteri Suomi 100. Taiteen perusopetusliitto TPO ja Monimediatalo Mediagents

Ehdotus itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaan: Lasten ja nuorten taidekalenteri Suomi 100. Taiteen perusopetusliitto TPO ja Monimediatalo Mediagents Ehdotus itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaan: Lasten ja nuorten taidekalenteri Suomi 100 Taiteen perusopetusliitto TPO ja Monimediatalo Mediagents lasten ja nuorten taidekalenteri suomi 100 tuo lapset ja

Lisätiedot

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Osakkeenomistajan remontit Osakkeenomistajan remontit voivat olla joko kunnossapito- tai muutostöitä. Kunnossapitotöissä ei rakenneta uutta, eikä tasoa olennaisesti lisätä.

Lisätiedot

MYYNTIESITE KERROSTALO-OSAKE TURUN VARISSUOLLA VARSINAIS-SUOMEN. ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu TURKU

MYYNTIESITE KERROSTALO-OSAKE TURUN VARISSUOLLA VARSINAIS-SUOMEN. ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu TURKU MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Linnankatu 43 20101 TURKU 02.12.2014 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi KERROSTALO-OSAKE

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki. Tietoa taloyhtiön päättäjille

Uusi asunto-osakeyhtiölaki. Tietoa taloyhtiön päättäjille Uusi asunto-osakeyhtiölaki Tietoa taloyhtiön päättäjille Asunto-osakeyhtiölaki uudistuu Uusi asunto-osakeyhtiölaki on voimassa 1.7.2010 alkaen. Laki selkeytyy ja tuo taloyhtiöihin lisää suunnitelmallisuutta

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA. Simo Vihemäki, lakimies

OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA. Simo Vihemäki, lakimies UUSI ASUNTO- OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA Simo Vihemäki, lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa YLEISTÄ Aikataulu Hallituksen esitys (HE 24/2009) annettu eduskunnalle 27.3.2009 Lain voimaantulo 1.7. 2010

Lisätiedot

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 InSert - putkiremonttien asukaskysely Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 Yhteenveto vastaajista Kyselyyn vastasi noin 400 taloyhtiön osakkeenomistajaa Vastaajat asuvat noin 330 eri taloyhtiössä Noin

Lisätiedot

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät ut iv es yt Nä 4 HALLITUS 4.1 Hallituksen tehtävät Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallinnon lisäksi yhtiön hallituksen tulee huolehtia yhtiön rakennusten

Lisätiedot

MYYNTIESITE. Ulosmitattu kerrostalokolmio Raisiossa. 3h+k, 75.5 m² VARSINAIS-SUOMEN

MYYNTIESITE. Ulosmitattu kerrostalokolmio Raisiossa. 3h+k, 75.5 m² VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 02.01.2017 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- TAI MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- TAI MUUTOSTYÖSTÄ HEPOKULLAN LÄMPÖ OY Y - 0142512-3 Jahtilähteenkatu 6 20320 Turku Puh. (02) 276 7550 ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO- TAI MUUTOSTYÖSTÄ 1/2 TALO JA YHTEYSTIEDOT Taloyhtiön nimi Asunnon omistaja (nimi, osoite,

Lisätiedot

Näytesivut. Marraskuu

Näytesivut. Marraskuu Marraskuu Marraskuussa päivitetään kiinteistöstrategia ja sen pohjalta käynniste tään seuraavan vuoden talousarvion valmistelu. Huoltoyhtiö valmistelee kiinteistön tulevaan talveen. Hallinto Päivitetään

Lisätiedot

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Rane energianeuvonta Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Ranen henkilöstöä Antero Mäkinen Rakentaminen Katja Räsänen Harjoittelija Petri Mäkelä Rakentajan opas Tiina Hakala Asuminen Ilari

Lisätiedot

ASIAKASKALENTERI SLS arkisto, ÖTA 247

ASIAKASKALENTERI SLS arkisto, ÖTA 247 ASIAKASKALENTERI 2017 SLS arkisto, ÖTA 247 TAMMIKUU Talviasuttavalla mökillämme on huone, johon on oma sisäänkäynti. Pidämme siellä pakastinta ja lämpöpatteria säädettynä noin +10 C. Pakastin pitää varastohuoneen

Lisätiedot

TIETOJA HUONEISTOSTA TIETOJA AUTOPAIKASTA TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ JA TALOYHTIÖSTÄ

TIETOJA HUONEISTOSTA TIETOJA AUTOPAIKASTA TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ JA TALOYHTIÖSTÄ 02.06.16 1 TIETOJA HUONEISTOSTA Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Talotyyppi: Huoneet: Huoneluku yhtiöjärjestyksessä: Osakkeet: Liinankuja 10 A 3, 90800 Oulu Oulu Herukka Luhtitalon alakerta 3h(2mh+oh)+k+kh+s+et

Lisätiedot

Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Taloyhtiö 2013 Korjaus- ja kunnossapitovastuut Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa KORJAUS- JA KUNNOSSAPITOVASTUU Asunto-osakeyhtiölaki määrittää yhtiön ja osakkeenomistajan

Lisätiedot

OSAKKEENOMISTAJAN MUUTOSTYÖT huoneistossa ja piha-alueilla

OSAKKEENOMISTAJAN MUUTOSTYÖT huoneistossa ja piha-alueilla OSAKKEENOMISTAJAN MUUTOSTYÖT huoneistossa ja piha-alueilla FinnBuild 27.9.2008 Essi Rikalainen Varatuomari, AIT Ratakatu 1 b A 7, 00120 Helsinki puh. +358 40 960 4200 e-mail: etunimi.sukunimi@finessi.fi

Lisätiedot

Parveketupakoinnin kieltäminen

Parveketupakoinnin kieltäminen Päivitetty 09/2013 Isännöintiliiton yritysjäsenille ja paikallisyhdistysten henkilöjäsenille Parveketupakoinnin kieltäminen Tupakansavun kulkeutuminen parvekkeelta naapuriasuntoihin avoinna olevien ikkunoiden

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

Riskienhallinta taloyhtiössä

Riskienhallinta taloyhtiössä Riskienhallinta taloyhtiössä Taloyhtiö 2014 Maria Kulomäki Asunto-osakeyhtiölaki: asunto-osakeyhtiön toiminta Tarkoituksensa toteuttamiseksi asunto-osakeyhtiö huolehtii hallinnassaan olevien kiinteistöjen

Lisätiedot

MYYNTIESITE 2 H+KK TURUN KESKUSTASSA. Maariankatu 5 B 25, Turku VARSINAIS-SUOMEN. ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 10.09.

MYYNTIESITE 2 H+KK TURUN KESKUSTASSA. Maariankatu 5 B 25, Turku VARSINAIS-SUOMEN. ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 10.09. MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 10.09.2015 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

Näytesivut 40 Kylppärit kuntoon

Näytesivut 40 Kylppärit kuntoon ut iv es yt Nä 40 Kylppärit kuntoon 4 REMONTTITYYPPI 3: KAIKKIEN KYLPYHUONEIDEN YHTÄAIKAINEN SANEERAUS Kylpyhuoneiden käyttöikä on yleensä noin 20 25 vuotta. Yhtiössä tulee aloittaa kylpyhuonesaneerausten

Lisätiedot

OLE HYVÄ, SÄHKÖNKÄYTTÄJÄ

OLE HYVÄ, SÄHKÖNKÄYTTÄJÄ Positiivista energiaa ympäri vuoden 201 OLE HYVÄ, SÄHKÖNKÄYTTÄJÄ Energiatehokkuus tuntuu säästöinä omassa kukkarossasi ja näkyy luonnon hyvinvointina. Tähän positiivisen energian kalenteriin on koottu

Lisätiedot

Tupakointi taloyhtiössä

Tupakointi taloyhtiössä Tupakointi taloyhtiössä 1 (5) Tupakointi taloyhtiössä Yleistä Tupakointi ja sen rajoittaminen herättävät keskustelua taloyhtiöissä. Yhtäältä on kyse jokaisen oikeudesta savuttomaan asumiseen ja elämään.

Lisätiedot

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Energiaekspertti Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Sisällys Mihin energiaa ja vettä kuluu Mihin kiinnittää huomiota asumisen arjessa Mihin kiinnittää taloyhtiön toiminnassa Lämmitysjärjestelmä

Lisätiedot

Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero h,kk,s,p/toimisto, 55,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00

Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero h,kk,s,p/toimisto, 55,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero 566819 2h,kk,s,p/toimisto, 55,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 59 700,00 Vh. 199 000,00 Valtakatu 19. Valsa nousee aivan Rovaniemen ytimeen, Valistustalon paikalle.

Lisätiedot

osakeyhtiölain kielenhuolto

osakeyhtiölain kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi

Lisätiedot

Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako

Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako Kirsi Ruutu Lakimies Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri Kuka vastaa kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Tekninen näkökulma kunnossapitoon Erilaiset

Lisätiedot

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00 Kerrostalo Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero 635651 3 h, k, parveke, 73,0 m² Kov. 1978 Energialuokka F 2013 Mh. 68 417,27 Vh. 69 000,00 Pukkimäentie 1. Ensimmäisen asuinkerroksen hyväpohjainen ja siisti

Lisätiedot

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Tausta Isännöitsijän on oltava luonnollinen henkilö tai rekisteröity yhteisö (AOYL 7 luvun

Lisätiedot

Energiankulutus ja kiinteistökierroksen tulokset Syksy 2014. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiankulutus ja kiinteistökierroksen tulokset Syksy 2014. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiankulutus ja kiinteistökierroksen tulokset Syksy 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 3.12.2014 Lauri Penttinen 2 Kulutuskäyrästöt talon iän mukaan

Lisätiedot

RAJA-KARHUN REMONTTIOHJE

RAJA-KARHUN REMONTTIOHJE RAJA-KARHUN REMONTTIOHJE Tässä asunto-osakeyhtiö Raja-Karhun huoneistoremontteja koskevat pelisäännöt. Ohjeita noudattamalla varmistat onnistuneen remontin niin huoneiston, taloyhtiön kuin naapureidenkin

Lisätiedot

Ilmoitus huoneiston muutostöistä/korjaustöistä

Ilmoitus huoneiston muutostöistä/korjaustöistä Ilmoitus huoneiston muutostöistä/korjaustöistä Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2 Ilmoitus muutostyöstä. Osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

Esityksen aiheet Ympäristöterveydenhuolto tutuksi Uusi tupakkalaki 2016 Asuinyhteisön tupakointikiellot

Esityksen aiheet Ympäristöterveydenhuolto tutuksi Uusi tupakkalaki 2016 Asuinyhteisön tupakointikiellot Tupakkalaki terveydensuojelun kannalta Katri Kiviniemi, kaupungineläinlääkäri Hyvinkään kaupunki, ympäristöterveydenhuolto TUPAKKALAKI TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - TUPAKOINNIN KIELTÄMINEN TALOYHTIÖSSÄ

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUKSEN PITOAIKA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Varsinainen kokous pidettävä 6 kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä

Lisätiedot

Laajakaista- ja kaapeli-tvjärjestelmien. korjausvastuu. Kunnossapitovastuut. Kristel Pynnönen Vanhempi lakimies, Kiinteistöliitto Porvoo 26.11.

Laajakaista- ja kaapeli-tvjärjestelmien. korjausvastuu. Kunnossapitovastuut. Kristel Pynnönen Vanhempi lakimies, Kiinteistöliitto Porvoo 26.11. Laajakaista- ja kaapeli-tvjärjestelmien hankinta sekä korjausvastuu Kunnossapitovastuut Kristel Pynnönen Vanhempi lakimies, Kiinteistöliitto Porvoo 26.11.2013 Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

Kiinteistöliitto Uusimaa Rakennusvalvonta 12.11.2013

Kiinteistöliitto Uusimaa Rakennusvalvonta 12.11.2013 Kiinteistöliitto Uusimaa Rakennusvalvonta 12.11.2013 Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliiton suurin aluejärjestö 9890 jäsentä Jäsenistö pääosin

Lisätiedot

Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus

Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MUKAINEN ILMOITUS TEHTÄVISTÄ KUNNOSSAPITOTÖISTÄ MUUTOSTÖISTÄ Asunto-osakeyhtiö Osoite Huoneistossa tehtävistä kunnossapito- ja muutostöistä on esitetty toimenpiteet liitteenä olevassa

Lisätiedot

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä 2 Sisällysluettelo SAVUTTOMUUSOHJELMA 1. Savuttoman työpaikan määritelmä... 3 2. Savuton Forssan kaupunkityöpaikka...

Lisätiedot

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten

Lisätiedot

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN 1 7 6 7 2 3 4 5 Kun tiedät mitä kulutat, tiedät mitä voit säästää OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 160 litraa vuorokaudessa. Tällä kulutuksella vesimaksun pitäisi olla

Lisätiedot

KYLPPÄRIT KUNTOON. 20.5.2015 Riihimäki. Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri

KYLPPÄRIT KUNTOON. 20.5.2015 Riihimäki. Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri KYLPPÄRIT KUNTOON 20.5.2015 Riihimäki Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri SISÄLTÖ Kuka vastaa kylpyhuoneiden kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Kolme erilaista kylpyhuoneremonttia: 1. Oma-aloitteiset

Lisätiedot