Leppävirran kunta. Henkilöstökertomus 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Leppävirran kunta. Henkilöstökertomus 2018"

Transkriptio

1 Leppävirran kunta Henkilöstökertomus 2018

2 Sisällys 1. Henkilöstökertomuksen tavoite Leppävirran kunta työnantajana Organisaatiorakenne Osastopäälliköiden katsaus Kunnanhallitus kunnansihteeri Anssi Nykänen Perusturvaosasto perusturvajohtaja Paula Tiihonen Sivistysosasto sivistystoimenjohtaja Sari Ihalainen Tekninen osasto vt. tekninen johtaja Anssi Nykänen Henkilöstöpalveluiden toimintavuosi Tietoja henkilöstöstä Henkilölukumäärä vuonna Henkilötyövuodet Henkilöstön vaihtuvuus Työajan jakautuminen Palkkauskustannukset Henkilöstön ikärakenne Henkilöstön poissaolot Eläköityminen ja eläkemaksut Eläköitymisennuste Työhyvinvoinnin edistäminen Työkyvyn tukeminen ja virkistäytyminen Palkitseminen Työllisyydenhoito Leppävirran kunnan henkilöstökulut Henkilöstötuloslaskelma Palkkamenot toimielimittäin

3 1. Henkilöstökertomuksen tavoite Henkilöstökertomuksen tehtävänä on antaa kuva siitä, millainen edesmennyt vuosi on ollut organisaatiossa henkilöstön avainlukujen valossa. Organisaatio vaikuttaa toiminnallaan tuloksensa lisäksi henkilöstön tilaan. Tällä taas on vaikutusta tulevien vuosien toimintaan ja tuloskehitykseen. Kehittämällä ja huomioimalla henkilöstönsä organisaatio pitää huolta henkilöstönsä potentiaalista myös tulevaisuudessa. Henkilöstökertomus on siis tilastoinnin ja yhteenvedon lisäksi tärkeä henkilöstön kehittämisen apuväline. Leppävirran uutta henkilöstökertomusta (aiemmalta nimeltään henkilöstötilinpäätös) päivitettiin vuonna 2017 vastaamaan Kuntatyönantajien ohjeistusta. Tämä Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen nimellä kulkeva ohjeistus pitää sisällään henkilöstön määrälliset ja laadulliset tunnusluvut, kehittämistoimenpiteet ja näiden vaikutukset toimintaan ja talouteen. Yhtenäisellä tilastotiedolla kunta kykenee jatkossa vertailemaan omia tilastojaan muiden kuntien vastaaviin. 2. Leppävirran kunta työnantajana Leppävirran kunta oli vuonna 2018 keskimäärin 483 työntekijällään Leppävirran suurin työnantaja. Erilaisia tehtävänimikkeitä kunnassa oli yhteensä 111 kappaletta. Näistä yleisimpiä olivat lähihoitaja (100), luokanopettaja (39), päivähoitaja (26), koulunkäynninohjaaja (21) ja lastentarhanopettaja (18). Vuonna 2018 esimiesasemassa olevia oli yhteensä 35 viranhaltijaa tai työntekijää. 2

4 2.1 Organisaatiorakenne 3. Osastopäälliköiden katsaus 3.1 Kunnanhallitus kunnansihteeri Anssi Nykänen Talous- ja hallinto-osaston työtehtävät ajoittuvat ICT-, kokous- ja hallintoasioiden osalta tasaisesti ympäri vuoden, kesä hiljaisempana aikana, mutta taloustoimen osalta työtä rytmittää talousarvioja tilinpäätösaikataulu hyvin voimakkaasti. Työtehtävät ovat myös hyvin eriytyneitä, joka niukan henkilöstömitoituksen vuoksi aiheuttaa työn kuormittavuutta ajallisesti tietyille henkilöille tiettyinä aikoina. Henkilöstön vaihtuvuus on vähäistä. Yksi eläköityminen tapahtui 2019 alussa, jonka osalta työtehtävät hoidetaan sisäisin järjestelyin. Tämä ja aiemmin toteutuneet vastaavat järjestelyt aiheuttavat sen, että henkilöstömäärä on tehtäviin nähden niukka. Sairastavuus on osastolla ollut erittäin vähäistä. Henkilösidonnaisuus niin ajankäytön kuin osaamisenkin osalta on tunnistettava riski. Val- 3

5 mistautuminen mahdolliseen maakuntauudistukseen asettaa paineita hallinnollisten tukipalvelujen toteutustapaan jatkossa Perusturvaosasto perusturvajohtaja Paula Tiihonen Varhaiskasvatus siirtyi vuoden 2018 alusta perusturvaosastolta sivistysosastolle, muutoin perusturvaosaston henkilöstömäärä pysyi ennallaan. Hoivapalvelujen henkilöstömäärä pysyi ennallaan, suunniteltu lisäystä Virrankodin valmistuessa ei tehty, kun Unnukoti lakkautettiin ja henkilöstö siirtyi Virrankotiin suunnitelluille uusille paikoille sekä eläköitymisen kautta vapautuneille paikoille. Kotihoidon esimies vaihtui ja myös johtava sosiaalityöntekijä lopetti työt lokakuun lopussa eläköityäkseen lomien kautta. Henkilöstön saatavuus vakituisiin työsuhteisiin on edelleen hyvällä tasolla, mutta sijaisuuksiin henkilöstön saaminen on ollut haasteellista. Mitä lyhyemmästä sijaisuudesta on kyse, sen vaikeampi sijainen on löytää. Akateemisesti koulutettujen henkilöiden rekrytointi on haasteellista, mutta syksyllä saatiin kaksi avoinna ollutta sosiaalityöntekijän virkaa vakinaisesti täytettyä. Perusturvaosaston henkilöstöllä oli vuonna 2018 yhteensä 3677 poissaolopäivää sairauden vuoksi eli 24,89 päivää/työntekijä. Noin puolet sairauslomista oli pituudeltaan 1-3 päivää. Entiseen tapaan yleisin diagnoosi oli tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Eniten sairastettiin kotihoidossa, jossa työntekijää kohti sairaspäiviä oli 38,36. Loppuvuotta kohti sairastaminen kotihoidossa kuitenkin väheni. Vuonna 2018 tehtiin työilmapiirikysely, jonka mukaan perusturvassa oli muuta kuntaa enemmän tyytymättömyyttä. Perusturvaosastolla tyytymättömyys oli suurinta kotihoidossa, erityiseksi kehittämiskohteiksi nousi luottamus reiluun kohteluun ja ristiriitojen rakentava käsittely. Kyselyn mukaan vain kolmannes vastanneista oli käynyt kehityskeskustelun esimiehensä kanssa. 3.3 Sivistysosasto sivistystoimenjohtaja Sari Ihalainen Leppävirran kunnan sivistyspalveluihin kuuluvat varhaiskasvatus ( alkaen), peruskoulut, lukio sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinointivastuu on sisällytetty sivistystoimenjohtajan tehtävään sote- ja maakuntauudistusta ennakoiden, ja yhtenä osana tätä on Kunta hyvinvoinnin edistäjänä hankkeen johtaminen Leppävirran kunnas- 4

6 sa sekä osallistuminen maakunnalliseen HYTE-ryhmään. HYTE-koordinointia on jaettu kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan, varhaiskasvatusjohtajan sekä vastaavan nuoriso-ohjaajan kanssa. Kuljetussuunnittelija siirtyi elokuun alusta loppuvuodeksi 2018 hallinnosta sivistyspalveluihin keskeisenä tehtävänään kuljetuskilpailutuksen valmistelu. Koulukuljetussopimuksen viimeinen optiovuosi on päättymässä heinäkuussa Koulusihteerien ja toimistovirkailijan tehtäväkuvat on kartoitettu ja niitä täsmennetään vuoden 2019 aikana esimerkiksi kuljetusten koordinoinnin ja Primus-järjestelmän päivityksen osalta. Peruskoulujen ja lukion opetushenkilöstön osaamisen kehittämistä erityisesti tieto- ja viestintäteknisten taitojen osalta on jatkettu Opetushallituksen tukemien tutoropettajahankkeiden myötä. Konnuslahden ja Kurjalan kouluissa käynnistettiin koulujen yhteinen työyhteisöjen kehittämisprosessi syksyllä Prosessin tavoitteena on tukea henkilöstöä uuden toimintakulttuurin luomisessa erityisesti esi- ja alkuopetuksen yhteistoimintakokeilussa, mutta myös koulukohtaisten ja koulujen yhteisten toimintamallien luomisessa. Sisäilmaongelmien johdosta Alapihan ja Sorsakosken koulujen toiminnoissa tehtiin vuoden 2018 aikana tarvittavia väliaikaisratkaisuja, joilla voitiin turvata terveelliset ja turvalliset työolosuhteet. Viitosvintiöiden päiväkodin Paukarlahden toimipisteen osalta tehdään selvitystä väistötiloista, toimintaa nykyisissä tiloissa voidaan jatkaa enintään kevään 2019 ajan. Lukion tiloista osa on käyttökiellossa. Alapihan koulun tiloissa toiminta päättyi , ja toteutui muutto uuteen Leppäkertun kouluun. Sorsakosken koulu määrättiin Keski-Savon ympäristölautakunnan päätöksellä ( ) käyttökieltoon alkaen, ja loppuvuodesta valmisteltiin väistöratkaisu, jossa 1-2 luokat siirtyivät Sorsakosken päiväkodin yhteyteen ja 3-6 luokat Leppäkertun ja Kivelän koulujen tiloihin alkaen. Henkilöstöä ja perheitä kuultiin ja tutustutettiin uusiin toimintapuitteisiin joulukuun 2018 aikana. Keväällä 2018 toteutetun Taloustutkimuksen työilmapiirikyselyn mukaan Leppävirran kunnan sivistyspalveluissa henkilöstön sitoutuminen ja työtyytyväisyys ovat kokonaisuuteen verraten parhaalla tasolla. Koulutukseen ja kehittymiseen koetaan olevan hyvät mahdollisuudet, esimiestyöskente- 5

7 lyyn ollaan pääosin tyytyväisiä, ja työnantajaimagoon paras palaute tulee sivistyspalveluista. Kaiken kaikkiaan koko henkilöstön osalta tyytyväisyys on Taloustutkimuksen keräämän tietopankin vertailuryhmää parempi. 3.4 Tekninen osasto vt. tekninen johtaja Anssi Nykänen Eläköitymiset ja muut henkilövaihdokset vaikuttivat myös vuonna 2018 palveluiden järjestämiseen. Eläköitymisiä tapahtuu myös Tekninen johtaja irtisanoutui ja neljä kuukautta hoidettiin sijaisvoimin, uusi tekninen johtaja aloitti vuoden 2019 alusta. Muutokseen varauduttiin maankäytön ja rakennusvalvonnan tehtävänkuvien uudelleen järjestämisellä. Muutoksia tapahtui mm. yhdyskuntainsinöörin ja maanmittausinsinööri viroissa sekä maanrakennusinsinöörin toimessa sekä vesi- ja viemärilaitoksessa. Osassa vaihdostilanteita on pystytty saamaan uusi henkilö toimimaan jonkin aikaa poislähtevän rinnalla, jolloin tietojen siirto varmentuu. Virkojen ja tehtävien täytöt mietitään aina tapauskohtaisesti toiminnan tarpeen mukaan. Teknisissä palveluissa suurimpana poissaolojen syynä ovat tuki- ja liikuntaelin sairaudet. Teknisessä toimessa hyödynnettiin lisäksi kunnan käyttöönottamaa korvaavan työn mallia. Tämä näkyi erityisesti ateria- ja siivouspalveluiden yksikössä 4. Henkilöstöpalveluiden toimintavuosi 2018 Vuoden 2018 yksi keskeisimmistä prosesseista niin kuntalaisten, päättäjien kuin henkilöstönkin näkökulmasta oli Leppävirran kuntastrategian laatiminen. Henkilöstö sitoutettiin mukaan strategian laadintaan ja osallistuminen oli mukana olleilta aktiivista. Tuloksena on hyvä kokonaisuus, joka ohjaa tavoitteillaan henkilöstön toimintaa. Kuntastrategian painopisteiksi valikoituivat seuraavat osa-alueet: - Houkutteleva asuinpaikka, - Hyvät palvelut, - Vahva elinkeinoelämä sekä - Toimiva kuntaorganisaatio Vuoden 2018 aikana toteutettiin henkilöstölle työtyytyväisyyskysely. Tällä kertaa kyselystä vastasi Taloustutkimus, joka vastasi kyselyn teknisestä toteutuksesta ja tulosten kokoamisesta. Kysymyk- 6

8 set koostuivat pitkälti kunnassa aiemmin käytetystä työtyytyväisyyskyselystä. Vuoden 2018 kyselyssä vastausaktiivisuus nousi hieman aiemmasta, mikä oli yksi asetettu tavoite. Tuloksista on luettavissa, että asiat ovat lähtökohtaisesti hyvin Leppävirran kunnan organisaatiossa. Vaihtelua sekä osastojen että yksiköiden välillä oli varsin paljon ja tulevaisuudessa on hyvä kiinnittää huomiota erityisesti niihin tuloksiin, jossa tulokset poikkesivat suuresti keskiarvosta. Vuoden aikana toteutettiin esimiehille ja henkilöstölle mm. työsuojelu- ja työturvallisuuskoulutusta Vesileppis Areenalla. Koulutusta pidettiin palautteen perusteella hyvänä ja suurin osa osallistujista sai työturvallisuuskoulutuksesta mukaansa työturvallisuuskortin osoituksena osaamisestaan. Leppävirran kunnassa vuoden 2017 alussa käyttöön otetun korvaavan työn toimintamallia kehitettiin Kevan vetämällä korvaavan työn kehittämisverkostolla. Jäseninä verkostossa ovat ateria- ja siivouspalvelujohtaja, vastaava nuoriso-ohjaaja sekä hoivapalvelujohtaja. Korvaavan työn päiviä kertyi vuoden 2018 aikana 400,45 kpl (v n. 100). Uudet virka- ja työehtosopimukset tulivat voimaan keväällä Sopimuskausi kestää Sopimukset sisälsivät raamit lomarahan vaihtamisesta vapaiksi paikallisella tasolla. Leppävirran kunnassa päästiin ammattijärjestöjen kanssa sopuun (pl. OVTES:n osuus) lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi vuosina 2018 ja Lomarahoja vaihtoi vapaaksi 36 henkilöä yhteensä 415 päivän verran. Vuoden 2018 aikana pidettyjä lomarahavapaita kertyi 249 päivää. Mahdolliset mennessä pitämättömät lomarahavapaat menevät maksuun, koska lomarahavapaat tulee pitää viimeistään lomanmääräytymisvuotta seuraavan lomakauden alkuun mennessä Loppuvuodesta 2018 käytiin pääsopijajärjestöjen kanssa paikallisneuvottelut virka- ja työehtosopimuspaketin sisältämästä paikallisesta järjestelyerästä. Neuvottelut käytiin hyvässä hengessä ja lopputuloksena oli paria poikkeusta lukuun ottamatta yksimielinen päätös jaosta. Edellisen kerran järjestelyeriä oli jaossa kunta-alalla vuonna Etätyön tekijöitä vuonna 2018 oli n. 20 henkilöä ja etätyöpäiviä kertyi yhteensä 215 kappaletta. Voidaankin sanoa, että etätyöntekomahdollisuus on otettu hyvin vastaan ja sitä hyödynnetään ak- 7

9 tiivisesti niissä työtehtävissä, joissa se on mahdollista. Etätyöt edistävät parhaimmillaan niin työn tuottavuutta kuin henkilöstön työssä jaksamistakin. Etätyön tekeminen edellyttää kuitenkin selkeitä pelisääntöjä, jotka Leppävirran kunnan osalta on kirjattu etätyösopimuksen yhteyteen. 5. Tietoja henkilöstöstä 5.1 Henkilölukumäärä vuonna 2018 Leppävirran kunnalla työskenteli yhteensä 483 henkilöä. Näistä virkasuhteisia oli 151 henkilöä (31,3 %). Henkilöstöstä naisia oli 401 (83,0 %) ja miehiä 82 (17,0 %). Vuoden 2017 tilastojen mukaan naisten osuus koko kunta-alan henkilöstöstä oli 80 % ja virkasuhteisten 26 %. Leppävirran kunnan henkilöstöstä vakituisessa palvelussuhteessa työskenteli vuoden 2018 lopussa yhteensä 390 henkilöä (80,7 %) ja määräaikaisessa palvelussuhteessa 93 henkilöä (19,3 %). Kokoaikaisessa palvelussuhteessa Leppävirran kunnalla oli yhteensä 418 henkilöä ja osa-aikaisessa palvelussuhteessa 65 henkilöä (osatyökyvyttömyyseläke 20 henkilöä, osa-aikaeläke 3 henkilöä). Koko henkilöstö palvelussuhdeluonteittain Palvelussuhteen luonne Miehet Naiset Yht. Miehet Naiset Yht. Miehet Naiset Yht. Vakinainen Määräaikainen Sijainen Oppisopimussuhteinen Työllistetty Yhteensä Vakituisen henkilöstön sukupuolijakauma on pysynyt melko samana edellisvuoteen verraten. Vuonna 2017 vakinaisesta henkilöstöstä naisten osuus oli 83,4 % ja vuonna ,6 %. Määräai- 8

10 kaisesta henkilöstöstä naisten osuus vuonna 2018 oli n. 80,6 % ja vuonna 2017 naisten osuus oli määräaikaisista oli 78,3 %. Vakituinen henkilöstö, sukupuolijakauma Miehet Naiset Miehet % Naiset % Yleishallinto sekä hallinto- ja talousosasto ,7 % 73,3 % Perusturvaosasto ,6 % 90,4 % Sivistysosasto ,8 % 85,2 % Tekninen osasto* ,1 % 72, 9 % Yhteensä Vakinainen henkilöstö yhteensä 390 *Ympäristötoimen 20 vak. työsuhdetta (naisia 17, miehiä 3) laskettu osaksi Teknistä osastoa. Vakituinen henkilöstö toimialoittain Miehet Naiset Yht. Miehet Naiset Yht. Miehet Naiset Yht. Yleishallinto ja hallinto- ja talous Perusturvaosasto* Sivistystoimi* Tekninen toimi Ympäristötoimi Yhteensä *Varhaiskasvatuspalvelut siirtyivät perusturvaosaston alta sivistystoimen alle. Määräaikaisten osuus oli 19,3 % koko henkilöstöstä, joista: - sijaisia oli 49, - oppisopimussuhteisia 1, 9

11 - työllistettyjä 5 Vuonna 2017 kunta-alalla määräaikaisessa palvelussuhteissa työskennelleiden osuus oli 20,9 %, joten Leppävirran kunnalla työskentelevien määräaikaisten osuus on liki kunnallista keskiarvoa. Määräaikainen henkilöstö toimialoittain Yleishallinto ja hallinto- ja talous Miehet Naiset Yht. Miehet Naiset Yht. Miehet Naiset Yht Perusturvaosasto Sivistystoimi Tekninen toimi Ympäristötoimi Yhteensä Henkilötyövuodet Henkilötyövuosi on tunnusluku, joka kuvaa kokoaikaiseksi muutetun henkilön työpanosta. Tämän avulla vältetään esimerkiksi osa-aikaista työtä tekevien muodostama tilastovirhe. Osa-aikainen henkilöstö lasketaan mukaan henkilötyövuosiin samassa suhteessa työn osa-aikaprosentin kanssa. Vuosiloma sisältyy henkilötyövuosiin samoin kuin muut palkalliset palvelussuhdepäivät. Henkilötyövuosien pohjalta lasketaan myös muita tunnuslukuja, muun muassa organisaation sairauspoissaolot per työntekijä. Henkilötyövuosissa tulee muistaa, että se sisältää myös sen henkilöstön työpanoksen (esimerkiksi määräaikaiset), jotka eivät välttämättä ole mukana ajankohdan henkilölukumäärässä. 10

12 Henkilötyövuodet Miehet ,5 83 Naiset ,5 388 Yhteensä Vuonna 2018 Leppävirran kunnalla tehtiin yhteensä 471 henkilötyövuotta. Nousua edellisvuoteen tässä on 7 henkilötyövuotta. Muutosta selittävät ainakin hieman korottuneet sairauspoissaolot (+0,4 kalenteripäivää / henkilötyövuosi) sekä vuoden aikana täytetyt ja aiemmin täyttämättömänä olleet virat ja toimet. 5.3 Henkilöstön vaihtuvuus Henkilöstön vaihtuvuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. organisaation ikäjakauma sekä sairausja muut poissaolot. Lähivuosina Leppävirran kunnalta jää vanhuuseläkkeelle verrattain paljon henkilöitä, mikä osaltaan pitää vaihtuvuuden lukemat korkealla. Vuonna 2018 yleisimmät vakituisten palvelussuhteiden päättymissyyt olivat eläköityminen (16) ja eronnut tai erotettu (16). Vakinaiset Lukumäärä 2017 Vaihtuvuus % 2017 Lukumäärä 2018 Vaihtuvuus % 2018 Alkaneet palvelussuhteet 34 8,7 % 33 8,5 % Päättyneet palvelussuhteet 28 8,7 % 32 8,3 % Leppävirran kunnalla oli käytössä olevan sähköisen Kuntarekry-järjestelmän kautta vuonna 2018 yhteensä 93 työpaikkaa auki. Vakinaisia paikkoja näistä oli 28 ja määräaikaisia 65. Virkasuhteisia palvelussuhteita oli auki 31 ja työsuhteisia 62. Työpaikkailmoitukset keräsivät yhteensä 725 hakemusta, mikä tekee keskimäärin 12,8 hakemusta työpaikkaa kohden. Edellisenä vuonna työpaikkoja oli auki yhteensä 66 ja hakemuksia kertyi 12,3 työpaikkaa kohden. Avoimien työpaikkojen määrä on lisääntynyt mm. yhdeksäsluokkalaisten kesätyöpaikkojen takia. 11

13 5.4 Työajan jakautuminen Työajan käytössä tapahtui joitakin muutoksia vuoteen 2017 verrattuna. Sairauspoissaolojen määrä oli hieman noussut edellisvuodesta (246 päivää). Pitkälti palkattomista virka- ja työvapaista koostuva Muu syy - koodin osuus kasvoi aiemmasta vuodesta 814 työpäivää. Vuorotteluvapaapäivien määrä puolestaan väheni 373 työpäivää. Vuorotteluvapaiden laskua tapahtui jo 2017, vapaan myöntämisen rajaehdot tiukentuivat ja siitä saatavan korvauksen määrä putosi vuoden 2016 maaliskuun alusta alkaen. Koulutuksesta johtuvista poissaolopäivissä oli kasvua (335 työpäivää). Henkilöstön poissaolopäivät osastoittain työpäivinä (suluissa vuosi 2017) Sairaus Vuosiloma Perhevapaat Koulutus Vuorotteluvapaa Yksityisasiat Kuntoutus Muu syy Yleishallinto-, hallinto- ja talous 543 (540) 38 (38) 15 (3) 38 (21) 0 (0) 6 (30) 14 (10) 150 (124) Perusturvaosasto (5.383) (3.760) 849 (1.274) 177 (166) 134 (476) 174 (198) 20 (49) 828 (1.005) Sivistysosasto* 3817 (1.773) (1.600) (593) 504 (233) 229 (178) 300 (498) 16 (33) 1463 (743) Tekninen osasto 3390 (3166) (2.079) 535 (229) 247 (211) 0 (82) 50 (43) 28 (20) 587 (342) Yhteensä (11.317) (7.477) 2621 (2.099) 966 (631) 363 (736) *Varhaiskasvatus siirtyi v alussa perusturvaosastolta sivistysosaston alle 530 (769) 78 (112) (2.214) 5.5 Palkkauskustannukset Kokonaisuutena palkkauskustannukset kasvoivat vuodesta 2017 yhteensä Vakinaisten ( euroa) ja sijaisten ( ) palkat kasvoivat yhteensä n euroa. Määräaikaisten palkat kasvoivat n edellisvuodesta. Tuntipalkkojen osuus ( euroa) pysyi pitkälti samana kuin edellisvuonna ja niiden osuus on edelleen verrattain pieni. 12

14 Jaksotetut palkkojen määrä jatkoi laskuaan. Kilpailukykysopimuksen mukainen lomarahaleikkaus (30 % lomarahasta vuosina ) ja työnantajan sosiaalivakuutusmaksujen alentaminen selittävät jaksotettujen palkkojen pienenemistä. Työllistettyjen palkat nousivat edellisvuodesta euroa. Palkkatukityöllistäminen eteni vuonna 2018 paremmin kuin Vuoden 2017 alussa palkkatuen myöntämisen ehtoihin tehtiin tarkennuksia ja lisäohjeita, jotka vaikuttivat palkkatukijaksojen suunnitteluun. Kesätyöntekijöiden palkoissa on sekä henkilöstöhallinnon jakamia kesätyöntekijöiden palkkoja, että ympäristötoimen kesätyöpalkkoja. Henkilöstöhallinnon tilinpäätöksessä esitetään vain henkilöstöhallinnon varaamat kesätyömäärärahat. Tarkasteltaessa palkkamenoja toimielimittäin, nousua edellisvuoteen tapahtui niin kunnanhallituksella (+5,4 %), koulutoimessa (+ 43,2 %), Keski-Savon ympäristölautakunnassa (+4,3 %) ja teknisellä osastolla (+3,4 %). Laskua tapahtui kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa (-4,3 %) ja perusturvassa (-26,2 %). Koulutoimen ja perusturvan palkkamuutoksia selittänee varhaiskasvatuksen siirtyminen perusturvasta koulutoimen alle vuoden 2018 alussa. Palkkojen nousuun vaikuttavat myös vuonna 2018 tehdyt yleiskorotukset ja vuoden 2019 alussa maksettu kertaluontoinen tuloksellisuuserä (vuoden 2018 palkkausmenoja). Palkat muutos Vakinaisten palkat Sijaisten palkat Määräaikaiset palkat Erilliskorvaukset Tuntipalkat Siviilimiesten päivärahat Kertapalkkio Työllistettyjen palkat Kesätyöntekijöiden palkat Opettajien palkat

15 Kokouspalkkiot Asiantuntijapalkkiot Jaksotettujen palkkojen muutos Palkat yhteensä Henkilöstön ikärakenne Leppävirran kunnalla henkilöstö oli vuonna 2018 keski-iältään 47,4 vuotta. Keski-ikä on pysynyt melko samana edelliseen vuoteen verrattuna (v. 2016: 47,6, ja v.2017: 47,9 vuotta). Osastoittain keski-ikä jakautui seuraavasti: - Kunnanhallitus 52,1 (v.2017: 49,9 vuotta) - Perusturva 48,1 (v.2017: 48,6 vuotta) - Tekninen 46,9 (v.2017: 48,4 vuotta) ja - Sivistystoimi 46,8 (v.2017: 46,8 vuotta) Yli puolet Leppävirran kunnan henkilöstöstä on iältään yli 50 vuotta. Kunta-alan keski-ikä vuonna 2017 oli 45,8 vuotta. Henkilöstön keski-ikä on kunta-alalla perinteisesti ollut korkeampi kuin muilla työmarkkinasektoreilla. Ikä vuosina Lukumäärä %-osuus alle ,3 % ,0 % ,7 % ,1 % ,2 % 65 ja yli 3 0,6 % Yhteensä % Keski-ikä 47,4 vuotta 14

16 Leppävirran kunnassa henkilöstömäärän kehitys on pysynyt viime vuosina melko stabiilina. Laskua on tullut hivenen joka vuosi, mikä johtuu mm. talouden tasapainottamisen toimenpiteistä. Myös vakituisten ja määräaikaisten suhde on edelliseen vuoteen verrattuna samana. Henkilöstömäärän kehitys Vakituiset Määräaikaiset 5.7 Henkilöstön poissaolot Vuonna 2018 Leppävirran kunnassa oli sairauspoissaoloja keskimäärin 16,4 kalenteripäivää henkilötyövuotta kohden. Tässä on hieman kasvua edellisvuoteen nähden (v. 2017: 16 kalenteripäivää), mutta tilanne on edelleen verrattain hyvä, kun peilataan tätä aiempiin vuosiin (v. 2016: 19,4 kalenteripäivää ja v. 2015: 20,6 kalenteripäivää). Leppävirran kunnan nykyinen taso mukailee kuntaalan keskiarvoa, sillä vuoden 2017 kunta-alan keskiarvo sairauspoissaoloissa oli 16,7 kalenteripäivää. Vuosien aikana työkyvyn tukemisessa keskityttiin suurelta osin jo ilmenneiden työkykyongelmien ratkaisemiseen. Sittemmin keskiöön on otettu työkyvyn tukeminen ennaltaehkäisyn keinoin. Nykyisen työterveyshuollon kanssa rakennetun toimintamallin odotetaan tuottavan tulosta varsinkin pidemmällä aikajänteellä ja kehityksestä hyötyy niin henkilöstö kuin työnantaja, 15

17 Sairauspoissaolot jakautuvat varsin epätasaisesti toimintayksiköiden välillä. Kohdennetut toimenpiteet ovat siis tarpeen. Varsinkin fyysiset työtehtävät kaipaavat osakseen erilaisia tukitoimia myös työkykyjohtamisen näkökulmasta. Kunnan esimiehillä on oikeus myöntää alaisilleen sairauspoissaoloja esim. flunssa- ja vatsatautitapauksissa aina viiteen päivään saakka. Nykyinen toimintamalli otettiin käyttöön vuoden 2017 alusta, jota ennen esimiehen harkintavalta rajoittui kolmen päivän sairauslomajakson myöntämiseen ko. tilanteissa. Harkintavallan laajentaminen on tuottanut toivottua tulosta: esimiesten myöntämien sairauspoissaolojen osuus on kasvanut n. 150 kalenteripäivällä (v. 2018: 893 kalenteripäivää). Useimmiten näissä rajoitetuissa taudinkuvissa tarvetta hoitoon hakeutumiselle ei ole ja työhön paluu tapahtuu esimerkiksi lääkärintodistusta nopeammin, sillä esimies myöntää sairauspoissaoloa aina päivän kerrallaan (vrt. lääkärin kirjoittama usean päivän sairauspoissaolo). Tarkemmat tilastot osoittavat, että suurimmat muutokset edellisvuoteen on tapahtunut 6-29 kalenteripäivää kestäneissä sairauspoissaoloissa, joissa nousua on 325 kalenteripäivää. Jossain määrin huolestuttavaa on myös työtapaturmista johtuneiden sairauspoissaolopäivien määrän kasvu (+131 kalenteripäivää). Terveysperusteiset poissaolot 2018 (Suluissa vuoden 2017 vertailutiedot) Lyhyet poissaolot (1-5 päivää)* Joista esimiehen luvalla Kalenteripäivät (2.018) 893 (738) %Työajasta 1,2 % (1,2 %) 0,5 % (0,4 %) 6-29 päivää päivää (3.256) (1.760) 2,0 % (2,4 %) 0,9 % (1,0 %) 16

18 61 90 päivää päivää Yli 180 päivää 362 (323) 153 (120) 0 (0) 0,2 % (0,2 %) 0 % (0 %) 0 % (0 %) Yhteensä (7.447) 4,5 % (4,4 %) Keskimäärin / henkilötyövuosi (=471) Joista.. Työtapaturmia tai työmatkatapaturmia Ammattitauteja tai -epäilyjä 16,4 (16,0) 338 (207) 0 (15) 0,2 % (0,1 %) 0 % (0 %) Leppävirran kunnalla sattui vuonna 2018 yhteensä 48 työtapaturmaksi luokiteltavaa tapausta ja keskimääräinen sairauspoissaolon pituus oli n. 3 päivää. Työtapaturmien lukumäärä kasvoi edellisvuodesta yhdellä ja vuodesta 2016 kahdeksalla. Työtapaturmasta johtuneiden sairauspoissaolojen keskimääräinen kesto oli vuonna 2018 n. 9 kalenteripäivää (v. 2017: n. 3 kalenteripäivää, v. 2016: n. 10 kalenteripäivää). Työsuojelun rooli tulee jatkossa nostaa entistä enemmän esille. RiskiZef:iin raportoitiin vuonna 2018 yhteensä 168 läheltä piti tilannetta. Vuonna 2017 raportoituja tapauksia oli 45 kappaletta. Ilmoitusmäärät ovat lisääntyneet RiskiZef- järjestelmän myötä (RiskiZef otettu käyttöön 2016), mutta tästä huolimatta läheltä piti- tilanteiden raportoimista tulee kehittää ja henkilöstöä aktivoida jatkossa. Vain tällä tavalla saadaan nostettua esille toimenpiteitä vaativia poikkeamia, jotka aiheuttavat työtapaturmia. Leppävirran kunnan hallintokunnissa vaarojen- ja riskien arvioinnit päivitettiin hallintokunnittain Vaarojen selvittämisessä otettiin huomioon seuraavat asiat: - Työn ergonominen, fyysinen, henkinen ja sosiaalinen kuormittuminen 17

19 - Työyhteisön tila ja työilmapiiri (henkinen työsuojelu) - Onnettomuuden vaaran torjunta, pelastautuminen ja ensiapu - Tapaturmat, ammattitaudit ja työperäiset sairaudet sekä uhka- ja väkivaltatilanteet - Työn fysikaaliset, kemialliset ja biologiset haitat - Koneiden ja laitteiden turvallisuus Vuosi Työtapaturmista johtuvat poissaolopäivät % sairauspoissaoloista Sairauspoissaolot yhteensä / HTV ,2 % 19, ,8 % 18, ,8 % 20, ,0 % 20, ,3 % 19, ,8 % 16, ,4 % 16,4 5.8 Eläköityminen ja eläkemaksut Leppävirran kunnalta jäi eläkkeelle vuonna 2018 yhteensä 25 henkilöä (v. 2017: 24 henkilöä, v. 2016: 24 henkilöä). Vanhuuseläkkeen osuus näistä oli 17 henkilöä. Kunnan ikäjakauman perusteella odotettavissa on, että kuluvat vuodet ovat vanhuuseläkkeelle siirtymisen suhteen vilkkaita. Eläkkeelle jääneiden (sis. kuntoutustuet ja osakuntoutustuet) keski-ikä oli 62,5 vuotta, joka on 2,6 vuotta edellisvuotta korkeampi. Valtaosa vanhuuseläkehakemuksista täytettiin Kevan kotisivujen kautta sähköisenä hakuna. Tätä kautta työntekijä saa eläkepäätöksensä nopeammin, vaivattomammin ja pääsee lisäksi näkemään samalla mm. oman eläkekertymänsä. 18

20 Eläkkeelle keski-ikä siirtyneiden ,8 61,9 59,9 62,5 Osatyökyvyttömyyseläkkeet eivät aiheuta työnantajalle ns. varhaiseläkemenoperusteisia maksuja. Maksu perustuu varhaiseläkkeistä aiheutuviin menoihin ja palkkasummiin. Osatyökyvyttömyyseläkkeen kautta työntekijä pysyy edelleen kiinni työelämässä, joten tämä on sekä työntekijän että työnantajan kannalta se ensisijainen vaihtoehto. Leppävirran kunnalla alkoi vuonna osatyökyvyttömyyseläkettä ja 1 osakuntoutustuki. Alkaneet eläkkeet v kappaletta v keski-ikä v kappaletta v keski-ikä Vanhuuseläke (sis. varhennetut vanhuuseläkkeet) Työkyvyttömyyseläke (työkyvyttömyyseläke + kuntoutustuet) Osatyökyvyttömyyseläke (osatyökyvyttömyyseläke + osakuntoutustuet) 17 63, , ,1 1+0 * , ,2 Yhteensä 27 59, ,5 * = Tietoa ei saatavilla tietosuojasyistä Eläkemaksujen kokonaissumma on hieman kasvanut edellisestä vuodesta. VAEL-maksujen määrät laskivat jälleen. VAEL-maksun piirissä olevan henkilöstön määrä jatkaa pienenemistään. 19

21 Eläkekulut muutos KuEL-palkkaperusteinen eläkemaksu KuEL-eläkemenoperusteinen eläkemaksu KuEL-varhemaksut VAEL-maksut Eläinlääkäreiden KuEL Muut työeläkemaksut 0 0 Jaksotetut eläkekulut Eläkekulut yhteensä (+ 1.7 %) 5.9 Eläköitymisennuste Eläköitymisten määrässä vuodet ovat Leppävirran kunnalla Kevan ennusteiden mukaan ns. piikkivuosia. Lukumäärät vaihtelevat vuosittain johtuen mm. vuonna 2017 voimaan astuneesta eläkeuudistuksesta sekä mahdollisista työkyvyttömyyseläkkeistä, joiden määrää ei voida tarkasti ennakoida.. Eläköitymisennuste Eläkkeet yhteensä (sis. kaikki eläkkeet)

22 6. Työhyvinvoinnin edistäminen Leppävirran kunnan strateginen tavoite on olla imagoltaan hyvä työnantaja, jolla on motivoitunut, osaava ja hyvinvoiva henkilöstö. Keskeisenä ovat henkilöstösuunnittelun ja johtamisen, työhyvinvointia ja työssäjaksamista edistävien toimien sekä henkilöstön osaamisen suunnitelmallinen kehittäminen. Leppävirran kunta tukee henkilöstön työhyvinvointia ja työssä jaksamista monin eri keinoin. epassi, vireä työhyvinvointitoiminta (tyhy-toiminta), merkkipäivien huomioiminen sekä monipuoliset vapaa-ajan liikuntamahdollisuudet ovat kunnan tarjoamia henkilöstöetuja. Leppävirran kunnassa toimii TYHY-työryhmä, joka vastaa kunnan työhyvinvointia edistävän toiminnan suunnittelusta ja järjestämisestä. Työryhmä kokoontui kauden aikana 3 kertaa. 6.1 Työkyvyn tukeminen ja virkistäytyminen Leppävirran kunta tarjosi työntekijöilleen ensimmäisen kerran vuonna 2018 liikunta- ja kulttuuriedun sähköisellä epassilla. Henkilökunnalle oli tarjolla salivuoroja ja ohjattua liikuntaa sekä erilaisia, joko kokonaan ilmaisia tai työnantajan osittain tukemia tapahtumia. Työkyvyn tukemiseen ja virkistäytymiseen käytettiin ,00 (v. 2017: , 2016: , 2015: ). epassilla palvelut omien tarpeiden mukaan epassin käyttöönoton tavoitteena oli yksinkertaistaa työhyvinvoinnin tukemisen käytäntöjä ja löytää ratkaisu, joka mahdollistaa liikunta- ja kulttuuripalvelujen hankinnan sieltä mistä se itse kullekin parhaiten sopii. Työnantaja maksaa epassin kustannukset todellisen käytön mukaan. 21

23 epassia voi käyttää liikunta- ja kulttuuripalvelujen ostoon sekä mm. kansalaisopiston kurssimaksuihin, teatteri-, urheilu- ja muiden tapahtumien pääsylippuihin. Saadun kokemuksen ja henkilöstöltä tulleiden toiveiden perusteella kaudella valmisteltiin epassin Hyvinvointiedun käyttöönottoa vuoden 2019 alusta lukien. Etu on tarkoitus rajata koskemaan hierontapalvelujen hankintaa. Liikunta&Kulttuuri -edun arvo kaudella vakituinen henkilöstö ja määräaikaiset, joiden palvelussuhde kaudella 12 kk: määräaikainen henkilöstö, palvelussuhde yhtäjaksoisesti vähintään 6 kk; 50 - määräaikainen henkilöstö, palvelussuhde yhtäjaksoisesti vähintään 3 kk; 25 epassin käyttäjiksi rekisteröityi lähes 90 % vakituisesta henkilöstöstä sekä reilut 65 % määräaikaisessa palvelussuhteessa olevista. Liikunta&Kulttuuri edun käyttö kaudella 2018 Käyttäjiä 359 henkilöä Käyttökertoja kpl Käyttö yhteensä Etua käytettiin liikuntapalveluihin 70 % ja kulttuuriin 30 %. Käyttöpaikoista keskeisimmät olivat leppävirtalaiset Virkistysuimala Leppäkerttu Oy ja Leppävirta Areena Oy yhteensä 40 % osuudella. Omatoimiseen liikkumiseen ja virkistäytymiseen kannustetaan Vähemmän liikkuvia henkilöitä pyrittiin edelleen aktivoimaan liikunnan pariin ohjatulla Startti liikuntaryhmällä (240 käyntikertaa) sekä henkilöstön omalla pelivuorolla Vesileppis Areenassa (200 käyntikertaa). Kesäkaudella järjestettiin ohjatut ja ilmaiset kokeilu- ja tutustumiskerrat puistojumppaa, frisbee-golfia, sauvakävelyä ja SUP-lautailu. Liikuntareseptillä oli mahdollista saada 5 ilmaista kuntosalikäyntiä ja suunnitelma liikunnan omatoimiseen harjoitteluun. 22

24 Henkilöstöä kannustettiin osallistumaan pyöräilyn valtakunnalliseen Kilometrikisaan Kaikkiaan 22 henkilöä kirjasi yhteensä pyöräilykilometriä kisan aikana (v. 2017: 15 henkilöä / km). Kolme eniten pyöräillyttä palkittiin ja lisäksi osallistujien kesken arvottiin joitakin liikunnallisia tavarapalkintoja. Kolmatta kertaa järjestettyyn KuntaBowling keilakisaan osallistui 9 nelijäsenistä joukkuetta eri työyksiköistä. Keilailun paikalliseen Toppahousuliigaan (10/ /2019) osallistuu yksi henkilöstön joukkue. Henkilöstölle tarjottiin mahdollisuus osallistua Riikinvoima hiihtoon. Tarjolla oli myös golf-pelilippuja (3 lippua/hlö) paikalliselle kentälle ja pääsylippuja kahteen KalPan jääkiekkootteluun otteluun Kuopiossa. Em. olivat henkilöstölle ilmaisia. Henkilöstön käytössä oli oma keilavuoro. Varattavana oli kaksi rataa yhtenä päivänä viikossa. Käytöstä perittiin omavastuu. Käyntejä kirjattiin 165. Tankki täyteen - Maalla muuttajat teatteriesitykseen Moninmäessä osallistui 49 henkilöä. Pääsylippuja oli tarjolla Rallisprint kilpailuun Mustinmäessä ja lentopallon Suomi Japani otteluun Areenassa. 26 henkilöä osallistui näihin tapahtumiin. Henkilöstölle oli marraskuussa tarjolla konserttilippuja Leppäkerttu Oy:n kanssa yhteistyössä järjestettyyn Samuli Edelmannin konserttiin. Joulukuussa oli vastaavasti mahdollisuus osallistua Neljä Ruusua -yhtyeen konserttiin Areenassa. Molempiin joulunajan tapahtumiin sisältyi tarjoilu. Tapahtumiin osallistui yhteensä 240 henkilöä. Työnantaja tuki pääsylippujen hankintaa Vesileppis Areenassa ja Sport&Spa Hotel Vesileppiksessä järjestettyihin tapahtumiin: Tropical Winter Ukulele Fest tammikuussa, Ladybug Rock N Roll Weekender ja Rock Fight helmikuussa, Elastinen ja Jannika B konsertti huhtikuussa, Samuli Edelmannin konsertti marraskuussa ja Neljä Ruusua -yhtyeen konsertti joulukuussa. Lipputuki oli pääsääntöisesti 10. Kävijöitä näissä oli yhteensä 75 henkilöä. Henkilöstön liikuntaan ja virkistystapahtumiin käytettiin yhteensä euroa. 23

25 6.2 Palkitseminen Leppävirran kunta muistaa työntekijöitään 20-, 30- ja 40-vuotispalvelusvuosien johdosta. Lisäksi työntekijöitä huomioidaan 50- ja 60-vuotismerkkipäivinä sekä eläkkeelle siirtymisen ja työsuhteen päättymisen yhteydessä. Muistamiset hoidetaan keskitetysti henkilöstöpalveluiden kautta rahamuistamisina. Muistamisen arvo on 150 euroa (ikävuosimuistaminen 50 / 60 vuotta, 20 vuotta kunnan palvelusta) tai 400 euroa (30 ja 40 vuotta kunnan palvelusvuotta). Rahamuistaminen maksetaan palkanmaksun yhteydessä. Ritarikuntien ansio- ja kunniamerkit luovutettiin kuudelle kunnan työntekijälle kesäkuussa kunnan perustamispäivän kahvitilaisuudessa. 7. Työllisyydenhoito Työllisyysasiat ovat Leppävirran kunnan hallinto- ja talousosaston alaista toimintaa. Työllisyydenhoidosta vastaa työllisyyskoordinaattori, jonka tehtäviin kuuluu työllisyyspalvelukokonaisuuden kehittäminen ja koordinointi, yritysyhteistyö ja keskittyminen työnantajille tarjottavaan Leppävirtalisään (rahallinen tuki pitkäaikaistyöttömien palkkaamiseen). Koordinaattorin tehtävää on jatkettu vuoden 2019 loppuun. Kunta tarjoaa pitkäaikaistyöttömille palkkatukipaikkoja eri yksiköistään. Palkkatukijakson tarkoituksena on tukea ja edistää työnhakijan työllistymistä avoimille työmarkkinoille ja palkkatuen myöntämisen pohjana ovat työttömän työnhakijan omat tarpeet. Vuonna 2018 palkkatuen myöntämisen perusteita olivat esim. puutteet työnhakijan ammatillisessa osaamisessa tai työn tuottavuuteen vaikuttavat terveydelliset tekijät. Vuoden 2017 vaihteessa palkkatuen ehtoihin tehtiin muutoksia, jotka vaikuttivat myös kunnan palkkatukityöllistämisen koordinointiin: palkkatuetussa työsuhteessa 75 % työajasta lasketaan työssäoloehtoon. Esimerkiksi ammatillisen osaamisen puutteiden takia myönnetyissä palkkatuetuissa työsuhteissa palkkatukijakson tulee olla kestoltaan 8 kuukautta, jotta työssäoloehto täyt- 24

26 tyisi. Velvoitetyöllistettävillä 6kk (26 viikkoa) täyttää jatkossakin työssäoloehdon kokonaan. Palkkatukityöllistäminen painottui vuonna 2018 velvoitetyöllistettäviin, joita oli ennakoitua enemmän. Palkkatukityösuhteita mietittäessä koordinaattori ja esimies huomioivat tehtävien räätälöimisen työntekijän oman osaamisen sekä tarpeiden mukaan. Leppävirtalisää ei hyödynnetty vuoden 2018 aikana ja lisä ei ole käytössä 2019 talousarviovuonna. Lisän käyttö on ollut vähäistä, joten lisän varausta on voitu hyödyntää esim. 9-luokkalaisten kesätyöllistämiseen. Tammikuussa 2018 Leppävirralla oli työttömiä työnhakijoita 463 henkilöä eli 91 henkilöä vähemmän kuin tammikuussa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli joulukuussa ,7 % (koko maakunnassa 10,8 %). Valtakunnallisella tasolla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 9,8 %. Myös pitkäaikaistyöttömien määrä on vähentynyt edellisvuodesta. Pitkään työttömänä olleiden työnhakijoiden työllistymisen edistämiseen tarvitaan kuitenkin tehokkaampia keinoja. Vuoden 2018 aikana Leppävirran kunnassa oli palkkatuettuja työntekijöitä yhteensä 20. Kuntouttava työtoiminnan paikkoja pyrittiin lisäämään enemmän. Palkkatukityöllistämisen tavoin myös kuntouttavassa korostuu tehtävien räätälöinti työnhakijan tarpeiden mukaan. Henkilöstö- ja työllisyyspalveluissa koordinoidaan koululaisten ja opiskelijoiden kesätyöllistämistä. Työllisyyspalveluiden näkökulmasta nuorten kesätyöllistäminen on työttömyyttä ehkäisevää toimintaa. Kunta työllisti kesällä kesätyöntekijää eri osastoille. Kesällä 2018 kunta työllisti toisen kerran yhdeksäsluokkalaisia kahden viikon kesätyöjaksoille. Koululaisten ja opiskelijoiden työllistämisen menot olivat ja yhdeksäsluokkalaisten työllistämisen kulut olivat yhteensä Yhdeksäsluokkalaisten kesätyöllistämisen kulut pitävät sisällään kahden viikon palkkojen lisäksi myös työnantajille maksetut kesätyötuet. 25

27 Kunnan työllisyystyöryhmä (edustajat kunnasta, Tukevalta ja TE -palveluista) kokoontui vuoden 2018 aikana 2 kertaa. Työttömien miesten työ- ja toimintakyvyn suunniteltu Virran veikot hanke päättyi maaliskuussa

28 8. Leppävirran kunnan henkilöstökulut 8.1 Henkilöstötuloslaskelma 2018 HENKILÖSTÖTULOSLASKELMA VUODELTA 2018 PALKAT (käyttötalous) muutos-% Vakinaisten palkat Sijaisten palkat Määräaikaiset palkat Erilliskorvaukset Tuntipalkat Siviilimiesten päivärahat Kertapalkkio Työllistettyjen palkat Kesätyöntekijöiden palkat Opettajien palkat Kokouspalkkiot Asiantuntijapalkkiot Jaksotettujen palkkojen muutos Palkat yhteensä ,4 % ELÄKEKULUT KuEL-palkkaperusteinen eläkemaksu KuEL-eläkemenoperusteinen eläkemaksu KuEL-varhemaksut VAEL-maksut Eläinlääkäreiden KuEL Jaksotetut eläkekulut Eläkekulut yhteensä ,7 % MUUT HENKILÖSTÖSIVUKULUT Kansaneläke- ja sairausvak.maksut Työttömyysvak.maksut Tapaturmavak.maksut Jaks.sos.vak.maksujen muutos Muut henkilöstösivukulut yht ,3 % HENKILÖSTÖKULUJEN JA PALKKOJEN OIKAISUERÄT Sairausvakuutuskorvaukset Tapaturmakorvaukset Muut Kelan korvaukset Muut henk.menojen korjauserät Korvaukset työterveyshuollosta Henkilöstökulujen ja palkkojen oik.erät yht ,1 % 27

29 MUUT HENKILÖSTÖKULUT Henkilöstön ja lh.koulutus ,6 % Työsuojelu ,7 % Työkykyä ylläpitävä toiminta ,5 % Työpaikkaruokailu ,1 % Työterveyshuolto ,9 % Muut henkilöstökulut yhteensä ,6 % HENKILÖSTÖMENOT YHTEENSÄ ,7 % 28

30 8.2 Palkkamenot toimielimittäin PALKKAMENOT TOIMIELIMITTÄIN (1000 ) TOIMIELIN Muutos Kunnanhallitus palkat ,7 % sos.kulut ,1 % yhteensä ,4 % 13 Yleisjaosto palkat ,6 % sos.kulut ,6 % yhteensä ,6 % Tilintarkastus ja palkat ,6 % vaalit sos.kulut ,0 % yhteensä ,3 % 20 Perusturvaltk palkat ,4 % sos.kulut ,4 % yhteensä ,2 % 30 Koulultk palkat ,7 % sos.kulut ,6 % yhteensä ,2 % 40 Kulttuuri -ja vapaa- palkat ,2 % aika ltk sos.kulut ,1 % yhteensä ,3 % 50 Tekninen ltk palkat ,8 % sos.kulut ,8 % yhteensä ,4 % 65 Keski-Savon palkat ,9 % ympäristöltk sos.kulut ,4 % yhteensä ,3 % KÄYTTÖTALOUS YHT. palkat ,4 % sos.kulut ,6 % yhteensä ,7 % Henkilöstökorvaukset ,4 % INVESTOINNIT palkat ,6 % sos.kulut ,5 % yhteensä ,1 % 29

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

Leppävirran kunta. Henkilöstökertomus 2017

Leppävirran kunta. Henkilöstökertomus 2017 Leppävirran kunta Henkilöstökertomus 2017 Sisällys 1. Henkilöstökertomuksen tavoite... 2 2. Leppävirran kunta työnantajana... 2 2.1 Organisaatiorakenne... 3 3. Osastopäälliköiden katsaus... 3 3.1 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Leppävirran kunta. Henkilöstökertomus 2016

Leppävirran kunta. Henkilöstökertomus 2016 Leppävirran kunta Henkilöstökertomus 2016 Sisällys 1. Henkilöstökertomuksen tavoite...2 2. Leppävirran kunta työnantajana...2 2.1 Organisaatiorakenne... 3 3. Muutoksia ja kehittämistyötä henkilöstöpalveluissa...3

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.

Lisätiedot

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II ÄT-[TÄRJN KAUPUNGiN 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II 2017 Kenkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 215 ÄHTÄRIN KAUPUNKI l-ienkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Kh Kv

Henkilöstöraportti Kh Kv Henkilöstöraportti 2016 Kh 9.10.2017 64 Kv 16.10.2017 44 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne vuonna 2016... 4 2.1 Henkilöstömäärän kehitys... 4 2.2 Henkilöstö ammattinimikkeittäin...

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Henkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot

Henkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot Henkilöstömäärät Ikäjakauma Poissaolot Työtapaturmat Henkilöstömenot Henkilöstömäärän kehitys 2014 2015 2016 2017 Kokonaishenkilöstömäärä 31.12. 972 987 977 950 Muutos edellisestä vuodesta + 15-10 - 27

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010

ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 ENONTEKIÖN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2010 1 Henkilöstöraportissa olevat tiedot perustuvat kunnan palkanlaskennasta kerättyihin tietoihin 31.12.2010 tilanteesta. Luvut sisältävät ko. päivänä kunnan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 8. 10. 2018 Tilastotiedot 2017 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 4 Vakituiset ja määräaikaiset 31.12....

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2013... 3 2 Henkilöstövoimavarat... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 4 2.3 Palvelussuhteen pituus... 5 2.4 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2016

Henkilöstöraportti 2016 Henkilöstöraportti 2016 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1 Henkilöstömäärä... 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain... 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika...

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 31. 5. 2019 Tilastotiedot 2018 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014... HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...1 Kunnan määräaikaiset työsuhteet

Lisätiedot

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto

Yhtymävaltuusto HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 Yhtymävaltuusto 14.6.2016 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2010 2015 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Lääkärit 131

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018 TIIVISTELMÄ Henkilöstövoimavarat Vuoden 2018 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen,

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 997/2017 01.00.02.00 83 Henkilöstökertomus vuodelta 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 2 / 2 Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 1416/01.00.02/2012 77 Henkilöstökertomus vuodelta 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Kunnas Jere, puh. (09) 816 22508 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 1 Sisällysluettelo 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 2.1. Vakituiset ja määräaikaiset... 4 2.1 Koko- ja osa-aikaiset... 5 2.2 Vakituisen henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista Hannu Issakainen 14.2.2011 HAKU- hankkeen tunnusluvuista Henkilötyöpäivä ja -vuosi Htp= henkilötyöpäivä = täyden työajan kalenteripäivä Htv = henkilötyövuosi = 365 (366) htp Htt = henkilötyötunti (sopimatta)

Lisätiedot

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 Henkilöstötilinpäätös 217 Sivu 2 / 16 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 Henkilöstön määrä palvelussuhdelajeittain... 4 Vakituiset ja määräaikaiset... 5 Koko- ja osa-aikaiset...

Lisätiedot

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta Henkilöstöraportti 2017 Punkalaitumen kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Henkilöstömäärä... 2 3. Henkilötyövuosi... 5 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Henkilöstön ikärakenne... 6 6. Henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 ALAVUDEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 2 Johdanto Alavuden kaupungin henkilöstötyön tavoitteena on, että kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja, jonka osaava ja hyvinvoiva henkilöstö työskentelee

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus (KH/2017) Yhteistyötoimikunta (YHTMK/2017)

HENKILÖSTÖ- TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus (KH/2017) Yhteistyötoimikunta (YHTMK/2017) HENKILÖSTÖ- TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 30.3.2017 (KH/2017) Yhteistyötoimikunta 30.3.2017 (YHTMK/2017) JOHDANTO Kuntatyönantajan on tunnettava henkilöstövoimavarat, joilla palvelut järjestetään. Henkilöstövoimavarojen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011 2 Sisällys 1 Toimintavuosi 2011... 3 2 Tunnusluvut... 3 2.1 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.2 Henkilöstön ikä... 3 2.3 Palvelussuhteen pituus... 4 2.4 Vaihtuvuus... 4 2.5 Eläkeelle

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI

Tarkastuslautakunta 12.5.2009 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.2009 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 04.05.2009 HENKILÖSTÖRAPORTTI Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto 22.6.29 liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta 4.5.29 HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODESTA 28 Tarkastuslautakunta 12.5.29 liite nro 4 (2/18) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta Henkilöstöraportti 2016 Punkalaitumen kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Henkilöstömäärä... 2 3. Henkilötyövuosi... 5 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Henkilöstön ikärakenne... 6 6. Henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ 1 Henkilöstön määrä ja rakenne 2 1.1 Henkilöstön määrä 2 1.2 Henkilöstön palvelussuhdejakauma 4 1.3 Henkilöstön sukupuolijakauma 4 1.4 Henkilöstön ikä 6 1.5 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2016

Henkilöstötilinpäätös 2016 Henkilöstötilinpäätös 2016 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET... 3 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28

Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Kh 18.8.2014 192 Kv 25.8.2014 28 Henkilöstöraportti 2013 2 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2016

Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2016 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 216 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 216 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka avulla on mahdollisuus seurata

Lisätiedot

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite Sisällys: HENKILÖSTÖRAPORTTI... 2 Yleiskatsaus... 2 Henkilöstön määrä... 2 Taulukko 1: Henkilöstömäärän palvelualueittain 2013 2018... 2 Taulukko 2: Henkilöstömäärä uuden organisaation mukaisesti ja työaikamuodoissa

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 0 1 Sisältö 1. Johdanto 2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 3 3. Johtaminen 4 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 5 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 5 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2017 HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2017 Yhteistyötoimikunta 26.3.2018 Kunnanhallitus 26.3.2018 Kunnanvaltuusto 4.6.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Edellisen kuntastrategian henkilöstöä koskevat painopisteet...

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki Henkilöstötilinpäätös 2013

Kuhmon kaupunki Henkilöstötilinpäätös 2013 Kuhmon kaupunki Henkilöstötilinpäätös 2013 Sisällys Johdanto... 2 Henkilöstötilinpäätös... 2 Henkilöstösuunnitelma... 2 Henkilöstömäärä... 3 1 Henkilötyövuodet... 3 Henkilöstön ikärakenne... 4 Terveysperusteiset

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004 Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004 Erja Laurila Organisaatio: ARKISTOLAITOS T1. Nykyiset henkilöstöpanokset euroa 2004 Henkilöstöpanokset vuonna 2004 Tunnusluku 2 Henkilöstön lukumäärä

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015

Henkilöstökertomus 2015 Henkilöstökertomus 2015 Vahvistamme hyvää, ajantasaista ammatillista osaamista ja työn hallintaa. Panostamme erityisesti ikääntyvän henkilöstön työkyvyn ja ammattitaidon ylläpitoon sekä uuden henkilöstön

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2018

HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2018 HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2018 Kunnanhallitus 28.3.2019 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Kuntastrategian henkilöstöä koskevat painopisteet vuonna 2018... 3 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 4 3.1 Henkilöstömäärä...

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2013

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2013 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2013 Kaupunginhallitus 7.4.2014 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2013 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2015

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2015 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 215 Kaupunginhallitus 4.4.216 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 215 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka avulla

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 15.8.2018 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Yhteenveto Kaupungin henkilöstömäärän kehitys on ollut hyvin hallinnassa. Henkilöstömäärä 31.12.2015 oli 14 101, kun se vuoden

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 3 3. Henkilötyövuodet... 4 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Ikärakenne... 6 6. Henkilöstön osaamisen

Lisätiedot

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2014

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2014 Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2014 1 Sisällys 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 1.1. Henkilöstön määrä 31.12.... 3 1.2. Henkilötyövuodet 2014... 3 1.3. Ikä- ja sukupuolijakauma... 4 2. HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Käsitelty: Kunnanhallitus 25.3.2014, 118 Kehittämistoimikunta 22.4.2014, 13 Tarkastuslautakunta 3.4.2014, 12 Kunnanhallitus 27.5.2014, 205 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2016 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2012 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 2012 Kaupunginhallitus 8.4.2013 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Kvalt. 6.6.2011 Liite nro 1 Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2010 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Kunnanhallitus

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI Kunnanhallitus IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 Kunnanhallitus 2.5.2017 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne...

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 3 3. Henkilötyövuodet... 4 4. Työajan jakautuminen... 6 5. Ikärakenne... 7 7. Terveysperusteiset poissaolot...

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti tileittäin (valitut yksiköt peräkkäin

Valmisteluvaiheraportti tileittäin (valitut yksiköt peräkkäin Tili Tilin nimi 18413000 Yhteiset toiminnot 30 TOIMINTATUOTOT 188 464 76 650 11 354 11 354 73 354 300 Myyntituotot 16 944 11 650 11 354 11 354 73 354 3080 Täyden korvauksen perusteella saadut korvaukset

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 28.2.2019 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2009 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 2.2. Henkilötyövuosi 4 2.3. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 5 2.4.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 1 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 Sisällysluettelo: sivu 1. Henkilöstöohjelman käsittely 2 2. Henkilöstön rakenne ja määrä 3 3. Henkilöstön keski-ikä ja ikäjakauma 6 4. Sairauspoissaolot

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014 KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014 Henkilöstöjohtaja Riitta Hallberg Puh. 044-4598946, riitta.hallberg@saarikka.fi Perustietoja Saarikasta: - Tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja - 5 kunnan

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista Tanja Peltovuoma henkilöstöjohtaja Lapin sairaanhoitopiiri tanja.peltovuoma@lshp.fi Millainen on hyvä henkilöstöraportti? tukee strategista johtamista toimii

Lisätiedot

Työkyvyttömyyden ja tekemättömän työn kustannukset yksityisellä ja julkisella sektorilla

Työkyvyttömyyden ja tekemättömän työn kustannukset yksityisellä ja julkisella sektorilla Työkyvyttömyyden ja tekemättömän työn kustannukset yksityisellä ja julkisella sektorilla Toni Pekka, Keva Laura Räty, Suomen Terveystalo Oy 15.3.2018, Keva-päivä Keva, Avaintiedot: Työkyvyttömyyden kustannukset

Lisätiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Hausjärven kunta Henkilöstökertomus vuodelta 2014 Käsitelty: Kunnanhallitus 14.4.2015, 166 8.4.2015 Sisältö Sisältö... 2 Johdanto... 3 Organisaatiorakenne... 3 Merkittäviä tapahtumia... 3 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki. Henkilöstöraportti

Kuhmon kaupunki. Henkilöstöraportti Kuhmon kaupunki Henkilöstöraportti 2018 Sisällys Sisällys...1 1. Johdanto...2 2. Henkilöstön määrä ja rakenne...3 Henkilötyövuodet...4 Henkilöstön ikä- ja sukupuolijakauma...5 3. Henkilöstömenot...6 Henkilösivukulut...6

Lisätiedot

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET Kaupunginhallitus 23.01.2017 24 1 Sisällys 1. Täyttölupamenettely 3 Tehtävän vakinainen täyttäminen 3 Tehtävän määräaikainen täyttäminen 3 Sijaisten palkkaaminen 4 Sisäiset

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Henkilöstö Yhteenveto vuoden 2016 tilanteesta Henkilöstöresursointi pysyi määrällisesti hyvin hallinnassa haasteellisessa toimintaympäristössä

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2014

Juankosken kaupunki. Henkilöstökertomus 2014 Juankosken kaupunki Henkilöstökertomus 214 Kaupunginhallitus 13.4.215 JUANKOSKEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖKERTOMUS 214 Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jonka avulla

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Henkilöstökulut, pylväät ja teksti, 15.12.2014

(NAANTALIN KAUPUNKI) Henkilöstökulut, pylväät ja teksti, 15.12.2014 (1000 EUR) Henkilöstökulut, pylväät ja teksti, 15.12.2014 45 000 45 000 400 400 35 000 35 000 300 300 25 000 25 000 200 200 15 000 15 000 100 100 5 000 5 000 0114 0214 0314 0414 0514 0614 0714 0814 0914

Lisätiedot

Tuottavuusohjelma: henkilöstöohjelmien toteutuminen

Tuottavuusohjelma: henkilöstöohjelmien toteutuminen Tuottavuusohjelma: henkilöstöohjelmien toteutuminen Marja Hietamäki 25.9.2014 24.9.2014 1 Henkilöstö Nettotyöpanos tammi elokuu 2013/2014 2013 2014 Muutos Ennuste 2014 Kaikki 3009,8 3003,1-6,7-36,3 Vakinaiset

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA

PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA Pöytyän kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2018 2 PÖYTYÄN KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 3 1. Tausta Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa koskevat lakimuutokset tulivat voimaan 1.1.2014.

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi 31.3.2017 Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen,

Kuntayhtymän hallitus Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 121 251/01.01.01.00/2016 Vakansseista luopuminen Kuntayhtymän hallitus 121 Valmistelija henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen@kuh.fi,

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2015

Henkilöstöraportti 2015 Kunnanhallitus 2.5.2016 109 Yt-toimikunta SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 3 JOHDANTO... 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 Henkilöstö hallinnonaloittain... 4 Henkilötyövuodet...

Lisätiedot