Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö"

Transkriptio

1 Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum Oyj Sijoitus-Invest 2009, Wanha Satama Helsinki

2 Fortum johtava sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa Listattu pörssiin vuonna 1998 Yli osakkeenomistajaa, kotitalouksien osuus kasvanut Yksi pörssin vaihdetuimmista osakkeista Markkina-arvo noin 15 miljardia euroa Kotitaloudet 6,6 % Rahoitus- ja vakuutuslaitokset 2,6 % Muut suomalaiset omistajat 8,8 % Suomen Valtio 50,8 % Ulkomaiset omistajat 31,2 % 31. lokakuuta

3 Osingot Osinko per osake EUR Yhteensä ~ 5,965 MEUR Osinko 2008 EUR 1.00 per osake, yhteensä ~EUR 0.9 miljardia Fortum Oyj:n osinkopolitiikka on maksaa osinkona keskimäärin % edellisen vuoden nettotuloksesta % 103% 78% 58% 3

4 Vakaata tulosta haastavassa toimintaympäristössä Haastava toimintaympäristö Pohjoismainen sähkön kulutus 7 % viime vuotta alhaisempi yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Viime vuodesta heikentyneet valuuttakurssit Vertailukelpoinen liikevoitto yhä hyvin lähellä viime vuoden tasoa Sähköntuotanto-segmentissä vakaa sähkön tukkumyyntihinta suojausten ansiosta Parannusta Markets- ja Venäjä-segmenteissä Vuoden 2009 uskotaan olevan aallonpohja Pohjoismaisessa sähkön kysynnässä 4

5 Tunnuslukuja Miljoonaa euroa 12 kk Käyttökate (EBITDA) Liiketoiminnan kassavirta Korollinen nettovelka Oma pääoma Taseen loppusumma Nettovelka/EBITDA* 2,5 2,5 2,2 Sijoitetun pääoman tuotto (%)* 13,2 15,0 14,0 Oman pääoman tuotto (%)* 18,6 18,7 15,8 *Vuoden 2007 kertaluonteiset erät Lenenergosta ja REC:stä oikaistu Q3 '09 5

6 Uusi organisaatio lokakuun 2009 alusta lukien Liiketoimintadivisioonat Toimitusjohtaja Tapio Kuula Esikuntatoiminnot Sähkö Matti Ruotsala Talous Juha Laaksonen Lämpö Per Langer Konsernin yhteiskuntasuhteet ja kestävä kehitys Anne Brunila Venäjä Alexander Chuvaev Konsernin henkilöstöyksikkö Mikael Frisk Sähköratkaisut ja sähkönsiirto Timo Karttinen Konsernin strategia ja T&K Maria Paatero-Kaarnakari Parantunut tehokkuus, vastuullisuus, virtaviivaisuus 6

7 Fortum vahva Pohjoismaissa ja Venäjällä Nr 1 Nr 2 Lämpö Jakelu Sähkön myynti Sähköntuotanto Puola Lämmön myynti 3,6 TWh Sähkön myynti 18 GWh Pohjoismaat Sähköntuotanto 51,6 TWh Sähkön myynti 59,1 TWh Lämmön myynti 20,0 TWh Jakeluasiakkaita 1,6 milj. Sähköasiakkaita 1,3 milj. Venäjä TGC-1 (~25 %) Sähköntuotanto ~7 TWh Lämmöntuotanto ~7 TWh OAO Fortum* Sähköntuotanto 16,6 TWh Lämmön myynti 25,7 TWh *proforma 2008 data Baltia Lämmön myynti 1,3 TWh Jakeluasiakkaita

8 Joustava ja ympäristömyötäinen tuotanto Euroopassa Fortumin sähkön tuotanto Euroopassa Vesivoima 44% Fortumin lämmön tuotanto Euroopassa Hiili 23% Biopolttoaineet 20% Muut 2% Turve 1% Biopolttoaineet 2% Maakaasu 2% Hiili 4% Ydinvoima 45% Muut 10% Öljy 4% Jäte 7% Turve 7% Maakaasu 16% Lämpöpumput, sähkö 13% 52,6 TWh vuonna 2008 (Sähkön tuotantokapasiteetti MW) 25,0 TWh vuonna 2008 (Lämmön tuotantokapasiteetti MW) 8

9 Hiilidioksidipäästömme Euroopan alhaisimpia g CO 2 /kwh sähköä, Keskiarvo 373 g/kwh DEI Nuon RWE Drax CEZ SSE Union Fenosa Endesa Enel EDP Vattenfall Dong Energy E.ON Electrabel PVO Iberdrola EDF British Energy Verbund Fortum Statkraft Lähde: PWC & Enerpresse, 2008, Changement climatique et Électricité

10 Kohti Eurooppalaisia sähkömarkkinoita Tänään Huomenna Eilen Kansallinen Pohjoismainen Eurooppalainen Laajempi markkina - enemmän kilpailua - parempi palvelutaso Tehokkaampi tuotantokapasiteetin hyödyntäminen Parantunut toimitusvarmuus & vakaampi hintakehitys Ympäristötavoitteiden kustannustehokas saavuttaminen (CO 2, uusiutuvat, jne.) 10

11 Energiapolitiikan päätavoitteet kytkeytyvät yhteen Markkinakehitys ja -integraatio Energiatehokkuus Sähköautot Kaukolämpö Tuotantoteknologia Kilpailukyky Toimitusvarmuus Tuotantokyky Uusiutuvat Sähköautot Energiatehokkuus CO 2 :n talteenotto ja varastointi (CCS) Markkinakehitys ja -integraatio Ilmastonmuutos ja päästökauppa CO 2 :n talteenotto ja varastointi (CCS) Energiatehokkuus Sähköautot Kaukolämpö Uusiutuvat Ympäristö Kaikki osa-alueet mukana energiapolitiikassa EU:n lainsäädäntöpaketit hyväksytty Panostus energian sisämarkkinoihin EU:n rooli vahvistuu uuden perustamissopimuk sen myötä Lisäksi edelleen kansallisia toimenpiteitä 11

12 Sähkön tukkuhintoja EUR/MWh Spot-hinnat Futuurihinnat Hollanti Saksa Pohjoismaat Venäjä* * Sisältää arvioidun kapasiteettitariffin. Esim. vuodelle /MWh Lähde:, ATS 12

13 Uusi tuotanto, paitsi ydinvoima, edellyttää yli 60 EUR/MWh sähkön hintaa EUR/MWh Lähde: Nord Pool Futuurit EUR/MWh CO 2 hinta Muut kustannukset ( vaihtelu) Hiili Kaasu Ydinvoima Vesivoima Tuuli Puhdas hiili Arvioidut laitoksen eliniän aikaiset kustannukset 2014 nimellishinnoilla. Uudessa vesivoimassa ja tuulivoimassa suuret vaihtelut johtuen sijainnista ja olosuhteista. 13

14 Fortumin investointiohjelma Pohjoismaat, Puola ja Baltian maat Olkiluoto 3, ydinvoima Ruotsin ydinvoiman tehonkorotukset Suomenoja, CHP Brista, Ruotsi (jäte CHP) Vesivoiman perusparannukset Czestochowa, Puola (hiili/biomassa CHP) Tartu, Viro (biomassa/turve CHP), valmistunut 03/2009 Pärnu, Viro (biomassa/turve CHP) Tuulivoimaprojektien kehitys Yhteensä ~1,200 MW, ~80% CO 2 -vapaata 14

15 Loviisa 3 hyödyttää koko yhteiskuntaa Loviisa 3 varmistaa korkeatasoisen ydinvoimaosaamisen ja päätöksenteon säilymisen Suomessa Fortumin omistuksesta yli 50 % valtiolla, suomalainen omistus yhteensä 65 % laajentuvilla sähkömarkkinoilla tarvitaan vahva ja kilpailukykyinen kotimainen toimija Tuottamalla sähköä markkinoille Loviisa 3 lisää aidosti sähkön tarjontaa, edistää sähkömarkkinoiden toimivuutta ja kilpailua hyödyt koko yhteiskunnalle ja tasapuolisesti kaikkien saatavilla Ainutlaatuinen mahdollisuus hiilidioksidivapaaseen sähkön ja kaukolämmön yhteistuotantoon pääkaupunkiseudun tarpeisiin Suomen vuotuiset CO2-päästöt vähenisivät 4 milj. tonnilla eli 6 %:lla Keskustelu keskeisistä kriteereistä ja yhteiskunnan kokonaisedusta tarpeellinen - Fortum valmis osallistumaan 15

16 Sähkönkysyntä palaa kasvu-uralle 2009 alhaisin kysyntä Pohjoismaisen sähkönkysynnän kasvu HAVAINNOLLINEN Havainnollinen ennuste Toteutunut Lama vaikuttaa sähkön kulutukseen Pohjoismaissa ja Venäjällä Fortum odottaa sähkönkulutuksen palaavan kasvu-uralle laman jälkeen 16

17 Venäjä on maailman 4. suurin sähkömarkkina TWh 4,500 4,000 3,500 3,000 2,500 2,000 1,500 1, USA Kiina Japani Venäjä Intia Saksa Kanada Ranska Etelä-Korea Brasilia Pohjoismaat UK Tiedot 2008, bruttotuotanto. Lähde: BP Statistical Review of World Energy June

18 Fortum Venäjällä - OAO Fortum ja TGC-1 OAO Fortum (ent. TGC-10) Sijaitsee alueella, jossa yli 80 % Venäjän öljyn- ja kaasutuotannosta; talouslaman vaikutukset lievempiä Sähköntuotanto 17 TWh ja lämmöntuotanto 26 TWh Nykyisen kapasiteetin hankintahinta 1,2 mrd euroa, maksettu lisäksi 1,3 mrd euroa osakepääoman korotuksena, jolla rahoitetaan investointiohjelmaa Suunniteltu investointiohjelma kokonaisuudessaan noin 2,5 mrd euroa, josta siis 1,3 mrd euroa rahoitettu yritysoston yhteydessä Kokonaisinvestoinniksi muodostuu noin 3,7 mrd euroa Sähkön tuotantokapasiteetti lisääntyy MW:sta MW:iin OAO Fortumin integrointi etenee suunnitelmien mukaan, tehokkuusparannukset noin 100 miljoonaa euroa vuonna 2011 Pietari TGC-1 Moskova OAO Fortum Njagan Hanti-Mansijsk Surgut Tobolsk Tjumen Tšeljabinsk Kurgan TGC-1 Fortumin omistus hieman yli 25 % TGC-1:n n MW sähkötuotantokapasiteetista noin 50 % on vesivoimaa, (sähköntuotanto n. 24 TWh ja lämmöntuotanto noin 30 TWh vuodessa) 18

19 Venäjän tukkumarkkinan reformi etenee Vapautetun kaupan osuus kapasiteetista* Kilpailluilla markkinoilla myydyn sähkön osuutta nostettiin 30%:sta 50%:iin heinäkuussa % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 50 % 60 % 80 % 100 % Kaikki uusi kapasiteetti myydään markkinahinnalla 40 % 30 % 20 % 10 % 5 % 10 % 15 % 25 % 30 % 0 % 1/1/2007 7/1/2007 1/1/2008 7/1/2008 1/1/2009 7/1/2009 1/1/2010 7/1/2010 1/1/2011 * Perustuu vuoden 2007 tasoon 19

20 Fortum hyvissä asemissa Joustava, kustannustehokas ja ilmastomyötäinen tuotantorakenne Venäjän sähköreformi ja OAO Fortumin integraatio etenevät suunnitelmien mukaisesti Hyvät suojauspositiot Vahva taloudellinen asema ja likviditeetti Panostuksia tulevaisuuteen 20

21 21

Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö

Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö Mika Paloranta Sijoittajasuhdejohtaja Fortum Oyj Pörssi-ilta 11.11.28 Espoo, Hanasaari Globaali voimakkaasti kasvava energian ja sähkön kysyntä Primäärienergian

Lisätiedot

Venäjä yrityksen investointikohteena - venäläiset kuluttajina

Venäjä yrityksen investointikohteena - venäläiset kuluttajina Venäjä yrityksen investointikohteena - venäläiset kuluttajina Tapio Kuula, toimitusjohtja, Fortum Oyj 10.11.2009 Pohjoismaat ja Venäjän markkinat Pohjola-Norden Johtava pohjoismainen sähkö- ja lämpöyhtiö

Lisätiedot

Ajankohtaista Fortumista Toimitusjohtaja Tapio Kuula. Sijoitusmessut, Wanha Satama

Ajankohtaista Fortumista Toimitusjohtaja Tapio Kuula. Sijoitusmessut, Wanha Satama Ajankohtaista Fortumista Toimitusjohtaja Tapio Kuula Sijoitusmessut, Wanha Satama Johtava pohjoismainen sähkö- ja lämpöyhtiö Johtava sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa Listattu Helsingin pörssiin 1998

Lisätiedot

Fortum Oyj:n varsinainen. Fortum Abp:s ordinarie. ous 2012 Yhtiökokous 2012 Y

Fortum Oyj:n varsinainen. Fortum Abp:s ordinarie. ous 2012 Yhtiökokous 2012 Y Fortum Oyj:n varsinainen Fortum Abp:s ordinarie 2 Yhtiökok2 Y a Bolag2 B iökok2 Yhti TOIMITUSJOHTAJAN katsaus TAPIO KUULA 11.4.2012 2 Yhtiökok2 Y a Bolag2 B iökok2 Yhti Vahva taloudellinen asema Hallituksen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007

Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007 Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä tulos toisella neljänneksellä Erittäin vahva kassavirta Selvästi parantunut Marketsin tulos toisella neljänneksellä Paremmat

Lisätiedot

Fortum. Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa. Johtaja Timo Karttinen. Pörssi-ilta 11.11.2013 Espoo

Fortum. Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa. Johtaja Timo Karttinen. Pörssi-ilta 11.11.2013 Espoo Fortum Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa Johtaja Timo Karttinen Pörssi-ilta 11.11.2013 Espoo Fortum lyhyesti Liiketoimintamme ovat sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja

Lisätiedot

- johtava energiayhtiö - kestävän kehityksen edelläkävijä

- johtava energiayhtiö - kestävän kehityksen edelläkävijä - johtava energiayhtiö - kestävän kehityksen edelläkävijä Mikael Lilius Toimitusjohtaja, Fortum Oyj Sijoitusmessut 27, Helsinki 14.11.27 Energian kulutus kasvaa maailmanlaajuisesti Globaali kasvu primäärienergiassa......

Lisätiedot

Vastuullisuus osana yritys- ja työnantajakuvaa

Vastuullisuus osana yritys- ja työnantajakuvaa Vastuullisuus osana yritys- ja työnantajakuvaa Henry Foorumi 9.11.2010 Vice President Corporate Internal and Sustainability Communications 1 Pohjoismaiden johtavia energiayhtiöitä Painopiste Pohjoismaissa,

Lisätiedot

Kestävän kehityksen Suomi

Kestävän kehityksen Suomi Kestävän kehityksen Suomi Anne Brunila Fortum Oyj 1 Fortum tänään Nr 1 Nr 1 Nr 2 Nr 3 Lämpö Jakelu Sähkön myynti Sähköntuotanto Puola Lämmön myynti Sähkön myynti 3,7 TWh 20 GWh Pohjoismaat Sähköntuotanto

Lisätiedot

Toimintavuosi

Toimintavuosi Toimintavuosi 2008 5.2.2009 Hyvä vuosi Hyvä tulos haastava liiketoimintaympäristö suuret vaihtelut polttoaineiden ja sähkön tukkuhinnassa vuoden aikana Merkittävä asema kasvaville Venäjän sähkömarkkinoille

Lisätiedot

katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA ous 2011 Yhtiökokous 2011 Y a Bolagsstämma 2011 B

katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA ous 2011 Yhtiökokous 2011 Y a Bolagsstämma 2011 B katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA 31.3.2011 ou11 Yhtiökokou11 Y ou11 Yhtiö JAPANIN LUONNONKATASTROFI Toipuminen maan historian suurimmasta maanjäristyksestä ja hyökyaallosta kestää kauan Fukushiman

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti 1 Fortum Venäjällä Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti OAO Fortum (aiemmin TGC-10) Toimii Uralilla ja Länsi-Siperiassa Tjumenin ja Khanti- Manskin alueella öljyn ja kaasun tuotantoalueiden ytimessä sekä

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2006 31.1.2007 Jälleen hyvä vuosi Fortumille Vahva taloudellinen tulos Fortum Espoo integroitu Laajennettu investointiohjelma Selvää edistystä Venäjällä TGC-1 omistus yli 25 % Marketsin asiakasmäärä

Lisätiedot

Kestävä kehitys Fortumissa pääkohtia vuodelta 2014. Maaliskuu 2015

Kestävä kehitys Fortumissa pääkohtia vuodelta 2014. Maaliskuu 2015 Kestävä kehitys Fortumissa pääkohtia vuodelta 2014 Maaliskuu 2015 Fortum pähkinänkuoressa 2014 Fortumin raportointisegmentit Vertailukelpoinen liikevoitto (EBITA) Power and Technology Fortumin sähköntuotanto,

Lisätiedot

Kestävä kehitys Fortumissa pääkohtia vuodelta 2014. Maaliskuu 2015

Kestävä kehitys Fortumissa pääkohtia vuodelta 2014. Maaliskuu 2015 Kestävä kehitys Fortumissa pääkohtia vuodelta 2014 Maaliskuu 2015 Fortum pähkinänkuoressa 2014 Fortumin raportointisegmentit Vertailukelpoinen liikevoitto (EBITA) Power and Technology Fortumin sähköntuotanto,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2008 22.10.2008

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2008 22.10.2008 Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2008 22.10.2008 Sähkömarkkinat kehittyvät EU-jäsenvaltiot poliittiseen yhteisymmärrykseen energian sisämarkkinoista Sähkömarkkinoiden integraatio etenee Nord Poolin ja EEX:n

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007 Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007 Vankka tuloskehitys jatkui Paras neljännestulos lämpimästä säästä ja alhaisesta spot-hinnasta huolimatta Hyvät suojaukset Vahva kassavirta Markets-segmentin

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Tapio Kuula Toimitusjohtaja Verkställande direktörens översikt Tapio Kuula Verkställande direktör Toimitusjohtajan katsaus Toimintaympäristö Strategia Investoinnit Suomen sähköverkkoliiketoiminnan

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti 1 Fortum Venäjällä Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti OAO Fortum (aiemmin TGC-10) Toimii Uralilla ja Länsi-Siperiassa Tjumenin ja Khanti- Manskin alueella öljyn ja kaasun tuotantoalueiden ytimessä sekä

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007 31.1.2008

Tilinpäätös 2007 31.1.2008 Tilinpäätös 2007 31.1.2008 Hyvä vuosi Hyvä taloudellinen tulos Korkeampi sähkön tukkumyyntihinta haastavassa markkinaympäristössä 39,7 euroa/mwh vuonna 2007 (+7 %) vs. Nordpool 27,9 euroa/mwh (-43 %) Fortumin

Lisätiedot

Kestävä kehitys Fortumissa

Kestävä kehitys Fortumissa Kestävä kehitys Fortumissa Fortum For a cleaner world 2 3 Fortum luo arvoa Edistämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista (SDG) Tärkeimmät vaikutuksemme SDG-tavoitteisiin 4 Tekojamme vuonna

Lisätiedot

Fortumin Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti

Fortumin Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti Fortumin Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti Huomautukset Tämä esitys ei muodosta kehotusta ostaa, merkitä tai muutoin hankkia Fortumin osakkeita. Aiemmat tulokset eivät ole tae tulevaisuuden tuloksista

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Timo Karttinen Väliaikainen toimitusjohtaja, talousjohtaja Verkställande direktörens översikt Timo Karttinen Tf. verkställande direktör, ekonomichef Toimitusjohtajan katsaus Fortum

Lisätiedot

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum Etenemme strategian mukaisesti Missio Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-syyskuu 21 21.1.21 Päätapahtumia Strategia ja taloudelliset tavoitteet Liiketoimintaympäristö parantunut Vakaa tulostaso jatkui 87 % (92 %) EU:ssa tuotetusta sähköstä

Lisätiedot

Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous. Fortum Abp:s ordinarie bolagsstämma

Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous. Fortum Abp:s ordinarie bolagsstämma Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous Fortum Abp:s ordinarie bolagsstämma Toimitusjohtajan katsaus Pekka Lundmark Toimitusjohtajan katsaus Fortum tänään Taloudellinen tulos 2015 Megatrendit ja Fortumin

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2011 20.10.2011 Päätapahtumia kolmannella vuosineljänneksellä Tulos viime vuoden tasolla Vesi- ja ydinvoimatuotannon volyymit kasvoivat Venäjän investointiohjelma

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2007 18.10.2007 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä tulos kolmannella neljänneksellä Territorial Generating Company 1:n osakeanti Fortum säilytti omistusosuutensa (25,4 %) Lenenergon

Lisätiedot

Ajankohtaista Fortumissa. Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi

Ajankohtaista Fortumissa. Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi Ajankohtaista Fortumissa Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi Power-divisioonaan kuuluvat Fortumin sähköntuotanto, fyysinen tuotannonohjaus ja trading-toiminta sekä asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005 Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005 20. lokakuuta 2005 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä kolmannen neljänneksen tulos. Vahva kassavirta ja selkeästi kohonnut liikevoitto Jatkuvien liiketoimintojen vertailukelpoinen

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-maaliskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-maaliskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-maaliskuu 21 27.4.21 Liiketoimintaympäristö parantunut Sähkönkulutus Pohjoismaissa nousi 7 % Kysynnän ja tarjonnan kireä tilanne Pohjoismaissa johti hintapiikkeihin

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu lokakuuta 2003

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu lokakuuta 2003 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2003 23. lokakuuta 2003 Fortumin tammi-syyskuu 2003 Vahva tuloskehitys jatkuu Huomattava parannus jatkuvissa liiketoiminnoissa Kassavirta pysyi edelleen hyvänä. Markkina-asema

Lisätiedot

Fortum. Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa. Talousjohtaja Markus Rauramo. Pörssi-ilta 26.11.

Fortum. Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa. Talousjohtaja Markus Rauramo. Pörssi-ilta 26.11. Fortum Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa Talousjohtaja Markus Rauramo Pörssi-ilta 26.11.2013 Helsinki Fortum lyhyesti Liiketoimintamme ovat sähkön ja lämmön tuotanto,

Lisätiedot

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Fortumin strategia Liiketoimintojen kehitys Investoinnit Vuosi 2012 keskeisten tunnuslukujen valossa Asiakastyytyväisyys Henkilöstö ja

Lisätiedot

Kestävä kehitys Fortumissa

Kestävä kehitys Fortumissa Kestävä kehitys Fortumissa Fortum For a cleaner world 2 3 Fortum luo arvoa 4 Edistämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista (SDG) Tärkeimmät vaikutuksemme SDG-tavoitteisiin 5 Tekojamme vuonna

Lisätiedot

Integroitu bioöljyn tuotanto. BioRefine loppuseminaari 27.11.2012 Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy

Integroitu bioöljyn tuotanto. BioRefine loppuseminaari 27.11.2012 Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy Integroitu bioöljyn tuotanto BioRefine loppuseminaari 27.11.2012 Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy 1 Fortum ja biopolttoaineet Energiatehokas yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto (CHP) on keskeinen

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2011 19.7.2011 Päätapahtumia toisella vuosineljänneksellä Hyvä tuloskehitys jatkui Ydinvoiman suunnitelmanmukaiset seisokkien ajoitukset heikensivät Powerin tulosta

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla, teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Verkställande direktörens översikt Pekka Lundmark Toimitusjohtaja Fortumin kehitys viime vuosina Fortum lyhyesti Vuoden 2017 tulos Toimintaympäristö ja strategiamme Yhteenveto

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2012 19.7.2012 Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Fortum

Toimintaympäristö: Fortum Toimintaympäristö: Fortum SAFIR2014 Strategiaseminaari 22.4.2010, Otaniemi Petra Lundström Vice President, CTO Fortum Oyj Sisältö Globaali haastekuva Fortum tänään Fortumin T&K-prioriteetit Ajatuksia SAFIRin

Lisätiedot

Energiatekniikan automaatio TKK 2007

Energiatekniikan automaatio TKK 2007 Energiatekniikan automaatio TKK 2007 Energialiiketoiminnasta, voimalaitostekniikasta ja voimalaitosprosessien ohjauksesta Martti Välisuo Yrjö Majanne TTY 10.9.2003 Sisältö 1. luentokerta (Välisuo) Energiantuotannon

Lisätiedot

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Fortum Otso -bioöljy Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Kasperi Karhapää Head of Pyrolysis and Business Development Fortum Power and Heat Oy 1 Esitys 1. Fortum yrityksenä 2. Fortum Otso

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 28.4.2016 Tammi-maaliskuu 2016: Tyydyttävä tulos matalista sähkönhinnoista huolimatta Avainluvut (milj. euroa), jatkuvat toiminnot I/2016 I/2015 2015 Edelliset

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi

Fortum Oyj Vuosi Fortum Oyj Vuosi 2010 2.2. 2011 Päätapahtumia vuonna 2010 Päivitetty strategia, joka perustuu Fortumin ydinosaamiselle Tulos säilyi vakaana Kysyntä kasvoi sekä Pohjoismaissa että Venäjällä Venäjän sähkömarkkinoiden

Lisätiedot

Vastuullinen Fortum. Valtion omistajapolitiikka - seminaari 17.1.2012. Anne Brunila Executive Vice President, Corporate Relations and Strategy

Vastuullinen Fortum. Valtion omistajapolitiikka - seminaari 17.1.2012. Anne Brunila Executive Vice President, Corporate Relations and Strategy Vastuullinen Fortum Valtion omistajapolitiikka - seminaari 17.1.2012 Anne Brunila Executive Vice President, Corporate Relations and Strategy 1 Kestävän kehityksen peruspilarit Fortumissa Taloudellinen

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Ainutlaatuinen kasvumahdollisuus Fortum ostaa enemmistön venäläisestä TGC-10 tuotantoyhtiöstä

Ainutlaatuinen kasvumahdollisuus Fortum ostaa enemmistön venäläisestä TGC-10 tuotantoyhtiöstä Ainutlaatuinen kasvumahdollisuus Fortum ostaa enemmistön venäläisestä TGC-10 tuotantoyhtiöstä 29.2.2008 1 Tavoitteina kasvu ja omistaja-arvon nousu Fortum hankkii enemmistön alueellisesta tuotantoyhtiöstä

Lisätiedot

Kasvua Venäjältä OAO FORTUM TGC-1. Nyagan. Tobolsk. Tyumen. Argajash Chelyabinsk

Kasvua Venäjältä OAO FORTUM TGC-1. Nyagan. Tobolsk. Tyumen. Argajash Chelyabinsk Kasvua Venäjältä Kasvua Venäjältä Venäjä on maailman neljänneksi suurin sähkönkuluttaja, ja sähkön kysyntä maassa kasvaa edelleen. Venäjä on myös tärkeä osa Fortumin strategiaa ja yksi yhtiön kasvun päätekijöistä.

Lisätiedot

Pyrolyysiöljy osana ympäristöystävällistä sähkön ja kaukolämmön tuotantoa. Kasperi Karhapää 15.10.2012

Pyrolyysiöljy osana ympäristöystävällistä sähkön ja kaukolämmön tuotantoa. Kasperi Karhapää 15.10.2012 Pyrolyysiöljy osana ympäristöystävällistä sähkön ja kaukolämmön tuotantoa Kasperi Karhapää 15.10.2012 2 Heat / Kasperi Karhapää Fortum ja biopolttoaineet Energiatehokas yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto

Lisätiedot

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Jukka Leskelä Energiateollisuus Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.2016 Hiilen käyttö sähköntuotantoon on

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012

Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012 Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012 1 Päätapahtumia vuonna 2011 Kokonaisuudessaan hyvä vuosi haastavassa ympäristössä Ydinvoiman käytettävyys Ruotsissa parani selvästi Ydinturvallisuusselvitykset tehty; laitokset

Lisätiedot

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007 Stefan Storholm Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Suomessa 2006, yhteensä 35,3 Mtoe Biopolttoaineet

Lisätiedot

Tuulivoima ja sähkömarkkinat Koneyrittäjien energiapäivät. Mikko Kara, Gaia Consulting

Tuulivoima ja sähkömarkkinat Koneyrittäjien energiapäivät. Mikko Kara, Gaia Consulting Tuulivoima ja sähkömarkkinat Koneyrittäjien energiapäivät Mikko Kara, Gaia Consulting 24.3.2017 Sisältö 1. Pohjoismainen markkina 2. Tuuli merkittävin uusiutuvista 3. Suhteessa pienellä määrällä tuulta

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 28.4.2016 Tammi-maaliskuun 2016 tulos Avainluvut (milj. euroa), jatkuvat toiminnot I/2016 I/2015 2015 Edelliset 12 kk Liikevaihto 989 1 040 3 459 3 408

Lisätiedot

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Mallinnuksen lähtöoletukset

Lisätiedot

Fortum Oyj. Vuosi 2013 4.2.2014

Fortum Oyj. Vuosi 2013 4.2.2014 Fortum Oyj Vuosi 2013 4.2.2014 Vuoden 2013 tulos Tunnuslukuja (euroa) IV/2013 IV/2012 2013 2012 Liikevaihto, milj. 1 590 1 834 6 056 6 159 Vertailukelpoinen EBITDA, milj. 649 766 2 299 2 416 Liikevoitto,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2015. Fortum Oyj 29.4.2015

Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2015. Fortum Oyj 29.4.2015 Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2015 Fortum Oyj 29.4.2015 Lopetettujen liiketoimintojen IFRS oikaisu Vuoden 2015 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa Distribution-segmentti esitetään lopetettuna toimintona.

Lisätiedot

Sähköautojen mahdollisuudet ilmasto- ja energiatalkoissa

Sähköautojen mahdollisuudet ilmasto- ja energiatalkoissa Sähköautojen mahdollisuudet ilmasto- ja energiatalkoissa Juha Matikainen 19.11.2009 2009-10-22 1 Sisältö FORTUM lyhyt tietoisku SÄHKÖ Seuraava liikennepolttoaine? Fortumin sähköauto-ohjelma 2 Pohjoismaiden

Lisätiedot

Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan Kuopio

Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan Kuopio Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan 20.11.2008 Kuopio Johtaja Martti Kätkä, Teknologiateollisuus ry Sähkömarkkinoiden uusi toimintamalli Sähkön hinta alenee. Elinkustannukset alenevat.

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Sähkön hinta. Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 040-5066564. J.Partanen www.lut.fi/lutenergia Sähkömarkkinat

Sähkön hinta. Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 040-5066564. J.Partanen www.lut.fi/lutenergia Sähkömarkkinat Sähkön hinta Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 0405066564 1 LUT strategiset painopistealueet Energiatehokkuus* ja energiamarkkinat Strategisen tason liiketoiminnan ja teknologian johtaminen Tieteellinen

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006 Vantaan Energia Oy Tommi Ojala 1 Missio Vantaan Energia tuottaa energiapalveluja Suomessa. 2 Visio 2012 Vantaan Energia on Suomen menestyvin

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014 Vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) I/2014 I/2013 2013 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 473 1 654 5 309 5 128 Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016 Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 216 Energiaviraston tiedotustilaisuus 17.1.217 Ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 1 Sähkön tukkumarkkinat Miten sähkön tukkumarkkinat

Lisätiedot

Tulevaisuuden yhteiskuntavastuu - muutoksia luvassa!

Tulevaisuuden yhteiskuntavastuu - muutoksia luvassa! Tulevaisuuden yhteiskuntavastuu - muutoksia luvassa! PwCwomen 6.3.2009 Carola Teir-Lehtinen Johtaja, Kestävä kehitys Yhteiskuntavastuu - sisältö Finance - onko varaa? Fashion - oliko kyseessä vain muoti-ilmiö?

Lisätiedot

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle 3.6.2009 Sisältö 1. Työn lähtökohdat 2. Uuden sähkömarkkinamallin toiminnan kuvaus 3. Uuden sähkömarkkinamallin

Lisätiedot

Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä

Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä Jukka Leskelä Energiateollisuus ry. 29.2.2008 Helsinki 1 ET:n näkökulma Energia, ilmasto, uusiutuvat Ilmasto on ykköskysymys

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

- Johtava energiayhtiö pohjoisilla markkinoilla. Toimitusjohtaja Mikael Lilius

- Johtava energiayhtiö pohjoisilla markkinoilla. Toimitusjohtaja Mikael Lilius - Johtava energiayhtiö pohjoisilla markkinoilla Toimitusjohtaja Mikael Lilius 10. helmikuuta 2004 Fortumin strategia Fortumin pitkäaikaisen kannattavan kasvun perustana on keskittyminen pohjoismaisille

Lisätiedot

Osavuosikatsaus RNR/HYK

Osavuosikatsaus RNR/HYK Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2002 RNR/HYK 1 Tärkeimmät saavutukset ja tapahtumat Strategian toteuttaminen eteni hyvin Tulos parani selvästi Nettovelka väheni ja tase vahvistui Markkinaolosuhteet heikkenivät

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Sähköntuotannon näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki

Sähköntuotannon näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki Sähköntuotannon näkymiä Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki Sähkön tuotanto Suomessa ja tuonti 2016 (85,1 TWh) 2 Sähkön tuonti taas uuteen ennätykseen 2016 19,0 TWh 3 Sähköntuotanto energialähteittäin

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2011 28.4.2011 Päätapahtumia ensimmäisellä vuosineljänneksellä Tulos vakaalla pohjalla Ydinvoiman käytettävyys parani vesivoimavolyymit erittäin alhaisia Systeemihinnan

Lisätiedot

Lähienergialiiton kevätkokous

Lähienergialiiton kevätkokous Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén tarja.hellsten@vantaanenergia.fi 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015. Fortum Oyj 17.7.2015

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015. Fortum Oyj 17.7.2015 Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015 Fortum Oyj 17.7.2015 Lopetettujen liiketoimintojen IFRS oikaisu Vuoden 2015 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa Distribution-segmentti esitetään lopetettuna toimintona.

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Q1 2013 Tulos Tunnuslukuja (EUR) I/2013 I/2012 LTM Liikevaihto, milj. 1 991 1 901 6 249 EBITDA, milj. 772 897 2 413 Liikevoitto, milj. 603 739

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Atria Capital Markets Day ohjelma

Atria Capital Markets Day ohjelma Atria Capital Markets Day 2018 Atria Oyj Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Capital Markets Day ohjelma 10.00 10.30 Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Atrian Terveen Kasvun Strategia 2020

Lisätiedot

Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla. Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj

Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla. Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj 74 Tuotannon ja kulutuksen välinen tasapaino on pidettävä yllä joka hetki! Vuorokauden

Lisätiedot

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy Tutki3u sähkömarkkinaa julkisen 6edon pohjalta Selvityksen tekijänä on riippumaton

Lisätiedot

Fortumin sähkömarkkinakatsaus Keilaniemi

Fortumin sähkömarkkinakatsaus Keilaniemi Fortumin sähkömarkkinakatsaus Keilaniemi 19.3.27 Lotta Forssell viestintäjohtaja Fortum Portfolio Management and Trading 19/3/28 1 Sähkömarkkinakatsauksen tausta ja tarkoitus Fortumin sähkömarkkinakatsauksen

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050 Vision toteutumisen edellytyksiä: Johdonmukainen ja pitkäjänteinen energiapolitiikka Ilmastovaikutus ohjauksen ja toimintojen perustana Päästöillä maailmanlaajuinen hinta, joka kohdistuu kaikkiin päästöjä

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 18.7.2014

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 18.7.2014 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 18.7.2014 Vuoden 2014 toisen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) II/2014 II/2013 I-II/2014 I-II/2013 2013 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 016 1 205 2

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 23.10.2014

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 23.10.2014 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 23.10.2014 Vuoden 2014 kolmannen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) III/2014 III/2013 I-III/2014 I-III/2013 2013 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 976 1

Lisätiedot

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma 1 Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma Kapasiteettiseminaari/Diana-auditorio 14.2.2008 2 TEHOTASE 2007/2008 Kylmä talvipäivä kerran kymmenessä vuodessa Kuluvan talven suurin tuntiteho: 13

Lisätiedot

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN VN-TEAS-HANKE: EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN Seminaariesitys työn ensimmäisten vaiheiden tuloksista 2.2.216 EU:N 23 ILMASTO-

Lisätiedot

BIOENERGIAA METSÄTEOLLISUUDEN NÄKÖKULMASTA. Säteilevät Naiset seminaari 17.3.2009 Anja Silvennoinen, UPM-Kymmene Oyj

BIOENERGIAA METSÄTEOLLISUUDEN NÄKÖKULMASTA. Säteilevät Naiset seminaari 17.3.2009 Anja Silvennoinen, UPM-Kymmene Oyj BIOENERGIAA METSÄTEOLLISUUDEN NÄKÖKULMASTA Säteilevät Naiset seminaari 17.3.2009 Anja Silvennoinen, UPM-Kymmene Oyj Sisältö Metsäteollisuuden tulevaisuuden mahdollisuudet Metsäteollisuus bioveturina -

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi 2014 4.2.2015

Fortum Oyj Vuosi 2014 4.2.2015 Fortum Oyj Vuosi 2014 4.2.2015 Vuoden 2014 tulos Tunnuslukuja (euroa) IV/2014 IV/2013 2014 2013 Liikevaihto, milj. 1 285 1 390 4 751 5 309 Vertailukelpoinen EBITDA, milj. 556 547 1 873 1 975 Liikevoitto,

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta huhtikuuta 2004

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta huhtikuuta 2004 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2004 22. huhtikuuta 2004 Hyvä alku vuodelle 2004 Tulos parani heikentyneistä markkinatekijöistä huolimatta. Kaikki segmentit paransivat tulostaan. Erinomaiset mahdollisuudet

Lisätiedot

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Energiasektorin globaali kehitys Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Maailman primäärienergian kulutus polttoaineittain, IEA New Policies Scenario* Mtoe Current policies scenario 20

Lisätiedot