^Elinkeino-, liikenne- ja 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "^Elinkeino-, liikenne- ja 1"

Transkriptio

1 ^Elinkeino-, liikenne- ja 1 ympäristökeskus PÄÄTÖS Dnro KESELY/I 669/201 s Keski-Suomi ASIA Moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäytön rajoittamista koskevan päätöksen muuttaminen HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIAN AIKAISEMMAT VAIHEET Moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäyttöä on rajoitettu Jyväsky- Iässä Korpilahden kirkonkylän edustalla Päijänteen jääalueella Keski- Suomen ympäristökeskuksen päätöksellä Dnro KSU L-236/26, jota on muutettu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksen päätöksellä Dnro KESELY/557/07.01/2012. Päätöksen mukaan moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttäminen on kielletty alkaen toistaiseksi Korpilahden kirkonkylän edustalla Päijänteen jääalueella Autiojoensuun etelärannasta Lompsanpohjan lahden pohjoisrantaan vedetyn rajan pohjoispuolella, päätöksen karttaliitteeseen merkityllä alueella. Päätöksen mukaan kielto ei koske 1) poliisin, tullilaitoksen tai rajavartiolaitoksen virkatehtäviä tai sairaankuljetuksen taikka palo-ja pelastustoimen tehtäviä; 2) muita kuin 1 kohdassa tarkoitettuja virkatehtäviä, energia- tai tietoliikennelaitteiden huoltotöitä eikä liikkumista näissä tehtavissa tai töissä erityisen tärkeistä syistä, 3) kalastuksen vaatimaa, siitä merkityksellisen osan toimeentulostaan saavan henkilön kulkemista moottorikelkalla, 4) ammattimaisessa metsätaloustyössä käytettävien koneiden huolto-ja korjaustöiden vaatimaa kulkemista, 5) vaikeiden tieolojen ja vakinaisen asunnon sijainnin vuoksi välttämätöntä kulkemista, 6) vaikeasti liikuntavammaisen henkilön ja hänen saattojansa liikkumista maastossa, eikä 7) luisteluratojen rakentamisen ja kunnossapidon edellyttämää ajoa. ESITYS Jyväskylän kaupunki on Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen toimittamassaan hakemuksessa esittänyt, että Keski-Suomen ELY-keskus kumoaa Keski-Suomen ympäristökeskuksen päätöksen , jota on muutettu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksen päätöksellä , osittain siten, että Korpilahden taajaman edustalla Päijänteen jääalueella sijaitsevalla kieltoalueella sallittaisiin kaupungin liikuntapalveluiden osoittamien ulkoilu-ja hiihtoreittien kunnossapitäminen moottoriajoneuvoilla jäätilan- KESKI-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE-JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero Cygnaeuksenkatu 1 PL 250, Jyväskylä

2 teen niin salliessa (moottorikelkka, mönkijä, latukone tai muu kevyt ajoneuvo). KUULUTTAMINEN LAUSUNNOT Esityksestä on kuulutettu ja asiakirjat ovat olleet yleisesti nähtävillä ^ välisenä aikana Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Jyväskylän kaupungin virallisilla ilmoitustauluilla. Lisäksi kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettu sanomalehti Keskisuomalaisessa. Jyväskylän kaupungin rakennus-ja ympäristöjaosto on lausuntonaan ilmoittanut, ettei sillä ole lausuttavaa esityksestä. Sisä-Suomen poliisilaitos on lausunnossaan todennut puoltavansa esitystä hakemuksessa esitetyillä perusteilla ja vain siihen käyttötarkoitukseen, mikä esityksessä on mainittu. Yhteisen vesialueen Kirkonkylän lohkokunta osakaskunnalle (Kirkonkylän osakaskunta) on varattu tilaisuus lausunnon antamiseen esityksen johdosta. Lausuntoa ei ole apnettu. Korpilahden Pukkalan alueen asukasyhdistys ry on lausunnossaan 18, todennut puoltavansa Jyväskylän kaupungin esitystä. Korpilahden asumisviihtyvyyden kannalta on merkittävää, että nykyiset ja tulevät asukkaat voivat harrastaa liikuntaa Päijänteen jääalueella hyvin hoidetuilla reiteillä, Myös yksityiselle taholle tulee sallia reittien kunnossapito. Lisäksi yhdistys on esittänyt, että jääalueella sallittaisiin myös virkistyskalastukseen ja mökkeilyyn liittyvä vapaa moottoriajoneuvoliikennöinti. Mahdollisuus käyttää loma-asuntoja talviaikaan sekä niiden korjaus-ja huoltotöitä ei tule rajoittaa. Mökit tarvitsevat huoltotöitä ja talvisin tavarankuljetus saarissa sijaitseville loma-asunnoille on huomattavasti hetpompaa kuin kesällä. Harrastusmoottorikelkkailu tulee tapahtua vain merkityillä kelkkaurilla ja jäällä olevat kelkkaurat tulee sijoittaa asutusta ja liikuntareittejä häiritsemättömille alueille. Harrastusmoottorikelkkailulla on merkitystä Korpilahden nykyisille matkailuyrityksille ja palveluille sekä niiden kehittämiselle. Korpilahden yrittäjät ry:iieja Korpilahden Satama Oy:lle on varattu tilaisuus lausunnon antamiseen esityksen johdosta. Lausuntoja ei ole annettu. MUISTUTUKSET VASTINE Esityksen johdosta ei ole tehty muistutuksia. Jyväskylän kaupunki on antanut vastineen

3 ELINKEINO-, LIIKENNE-JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN PÄÄTÖS JA PERUSTELUT Ratkaisu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hyväksyy Jyväskylän kaupungin esityksen ja muuttaa Keski-Suomen ympäristökeskuksen päätöstä Dnro KSU-2005-L-236/26, sellaisena kuin se on Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksen päätöksellä Dnro KESELY/557/07,01/2012 muutettuna, seuraavasti (muutos kursiivilla}: Kielto ei koske 1) poliisin, tullilaitoksen tai rajavartiolaitoksen virkatehtäviä tai sairaankuljetuksen taikka palo- ja pelastustoimen tehtäviä; 2) muita kuin 1 kohdassa tarkoitettuja virkatehtäviä, energia- tai tietoliikennelaitteiden huoltotöitä eikä liikkumista näissä tehtävissä tai töissä erityisen tärkeistä syistä, 3) kalastuksen vaatimaa, siitä merkityksellisen osan toimeentulostaan saavan henkilön kulkemista moottorikelkalla, 4) ammattimaisessa metsätaloustyössä käytettävien koneiden huolto- ja korjaustöiden vaatimaa kulkemista, 5) vaikeiden tieolojen ja vakinaisen asunnon sijainnin vuoksi välttämätöntä kulkemista, 6) vaikeasti liikuntavammaisen henkilön ja hänen saattajansa liikkumista maastossa, 7) luisteluratojen rakentamisen ja kunnossapidon edellyttämää ajoa, 8) Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden osoittamien ulkoilu-ja hiihtoreittien kunnossapitämistä moottoriajoneuvoilla (moottorikelkka, mönkijä, latukone tai muu kevyt ajoneuvo) jäätilanteen niin salliessa. Perustelut Sovellettavat lainkohdat Maastoliikennelain 1 :n 1 momentin mukaan tämän lain tarkoituksena on ehkäistä haittoja, joita luonnolle tai muulle ympäristölle, luontaisetinkeinolle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle taikka yksityiselle edulle aiheutuu moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämisestä maastossa ja moottorikelkkailureitillä, sekä edistää liikenneturvallisuutta. Maastoliikennelain 9 :n 1 momentin mukaan esityksen alueellisen kiellon tai rajoituksen määräämisestä voi tehdä asianomainen kunta tai kunnan jäsen, paliskunta taikka sellainen viranomainen, yhteisö ja maanomistaja, jota asia koskee. Kiellon tai rajoituksen määräämisen voi panna vireille myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

4 Maastoliikennelain 9 :n 3 momentin mukaan jos kielto tai rajoitus määrataan kunnan esityksestä, se on määrättävä esityksen mukaisena, jollei esityksestä poikkeaminen ole tarpeen kansalaisten tasapuolisen kohtelun tai alueellisen yhtenäisyyden vuoksi taikka muusta erityisestä syystä. Maastoliikennelain 10 :n mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä, että kielto tai rajoitus tulee voimaan muutoksenhausta huolimatta päätöksessä määrätyllä tavalla sen jälkeen, kun päätöksestä on tiedotettu. Muutoksenhakuviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Maastoliikennelain 12 :n mukaan elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus voi muuttaa 8 :n nojalla annettua päätöstä, jos sitä tehtäessä vallinneet olot ovat olennaisesti muuttuneet tai jos päätöksen perusteiden myöhemmin todetaan olleen olennaisesti erilaiset kuin päätöstä annettaessa on edellytetty. Tällöin on soveltuvin osin noudatettava, mitä :ssä säädetään. TQsiseikat Keski-Suomen ympäristökeskus on antamallaan päätöksel- Ia rajoittanut moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäyttöä Korpilahden kirkonkylän edustalla Päijänteen jääalueella. Keski-Suomen ELYkeskus toteaa, että maastoliikennekieltopäätöksiä valmisteltaessa ei ole aiemmin säännönmukaisesti arvioitu tarvetta moottoriajoneuvojen käytön sallimiseksi ulkoilu- ja hiihtoreittien kunnossapitoa varten. Päätöstä on edellisen kerran muutettu Keski-Suomen ELY-keskuksen antamalla päätöksellä siten, että kiellon estämättä sallittiin luisteluratojen rakentamisen ja kunnossapidon edellyttämä ajo. Tuossa yhteydessä ei myöskään noussut esille, että alueella olisi tarpeen sallia myös ulkoilu- ja hiihtoreittien kunnossapito moottoriajoneuvoilla. Keski-Suomen ELY-keskus toteaa, että päätöksen muuttaminen esitetyllä tavalla parantaa alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia, mikä käy ilmi myös Korpilahden Pukkalan alueen asukasyhdistys ry:n antamasta lausunnosta. Viime vuosina myös ELY-keskukseen on tullut alueen asukkailta muutamia yhteydenottoja, joissa moottoriajoneuvojen käytön sallimista ulkoilu- ja hiihtoreittien kunnossapitoa varten on pidetty tarpeeltisena. Moottoriajoneuvojen käytöstä ulkoilu- ja hiihtoreittien kunnossapitoa varten ei myöskään voida katsoa aiheutuvan maastoliikennelain 1 ;n 1 momentin mukaisia haittoja. Johtopäätös Maastoliikennelain 12 :n mukaan elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus (ELY-keskus) voi muuttaa alueellista kieltoa tai rajoitusta koskevaa päätöstään, jos sitä tehtäessä vallinneet olot ovat olennaisesti muuttuneet tai jos päätöksen perusteiden myöhemmin todetaan olleen olennaisesti erilaiset kuin päätöstä annettaessa on edellytetty.

5 Kun otetaan huomioon maastoliikennelain 12 ja se, että ulkoilu-ja hiihtoreittien kunnossapito Päijänteen jääalueella Korpilahden kirkonky- Iän edustalla parantaa oleellisesti alueen virkistyskäyttömahdoilisuuksia eikä moottoriajoneuvojen käytöstä reittien kunnossapidossa ennalta arvioiden aiheudu juurikaan häiriötä, Keski-Suomen ELY-keskuksen käsityksen mukaan kysymyksessä olevaa maastoliikennekieltopäätöstä on perusteltua muuttaa Jyväskylän kaupungin esityksen mukaisesti. Vastine Korpilahden Pukkalan alueen asukasyhdistvs rv: n lausuntoon Tällä päätöksellä ei ole rajattu niitä tahoja, jotka kiellon estämättä voivat pitää kunnossa Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden osoittamia ulkoilu-ja hiihtoreittejä moottoriajoneuvoilla. Korpilahden Pukkalan alueen asukasyhdistys ry on lausunnossaan esittänyt, että Korpilahden kirkonkylän edustalla Päijänteen jääalueella voimassa olevaa maastoliikennekieltopäätöstä muutettaisiin Jyväskylän kaupungin esitystä laajemmin. Keski-Suomen ELY-keskus toteaa, että asiassa on nyt kysymys siitä, voidaanko Korpilahden kirkonkylän edustalla Päijänteen jääalueella voimassa olevaa maastoliikennekieltopäätästä muuttaa Jyväskylän kaupungin esityksen mukaisesti. Tämän asian käsittelyn yhteydessä ei siten voida tutkia päätöksen muuttamista laajemmin kuin kaupunki on esittänyt. Voimaantulo Tämä päätös tulee voimaan alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta ja on voimassa toistaiseksi. Muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Määräys kiellon merkitsemisestä maastoon Päätöksen tultua lainvoimaiseksi kielto tulee viipymättä merkitä alueelle, jota se koskee, tai sen läheisyyteen. Maastoliikennelain 11 :n nojalla Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus määrää Jyväskylän kaupungin vastaamaan kiellon merkitsemisestä. Merkintä tulee tehdä maastoliikenneasetuksen 11 :ssäja 12 :ssä säädetyllä tavalla. Perustelut Keski-Suomen ELY-keskuksen vakiintuneen käytännön mukaisesti vastuu kiellon merkitsemisestä maastoon asetetaan kunnalle, joka paikallisena toimijana voi merkitsemisestä luontevimmin vastata. Kiellon merkitsemisestä maastoon ei myöskään voida arvioida aiheutuvan kunnalle merkittäviä kustannuksia. Tässä tapauksessa Jyväskylän kaupunki on lisäksi itse esityksen tekijänä, joten merkitsemisvastuun osoittamista sille voidaan tästäkin syystä pitää perusteltuna.

6 Sovelletut oikeusohjeet PÄÄTÖKSEN TIEDOKSIANTO Maastoliikennelaki (1710/1995) 1, 9, 10, 12, 31 Maastoliikenneasetus (10/1996) 1, 2, 3, 4, 5, 6, 11 ja 12 Kuulutus päätöksestä on kuulutusaikana yleisesti nähtavilla Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksen virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä ja Jyväskylän kaupungin virallisella ilmoitustaululla osoitteessa Vapaudenkatu 32, Jyväskylä. Päätös on saatavilla kuulutusajan Keski- Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskuksessa ja Jyväskylän kaupungin kirjaamossa. Kuulutuksen julkaisemisesta ilmoitetaan sanomalehti Keskisuomalaisessa ( ). PÄÄTÖKSEN SAATAVILLA PITÄMINEN Jyväskylän kaupungin tulee pitää päätöstä koskevat tiedot saatavilla niin kauan kuin päätös on voimassa. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä (liite 1). ^^ ^-^ Yksikön päällikkö Risto Kujala /^'^7!rW^- Ympäristölakimies Tarja Kangasmaa

7 JAKELU JA SUORITEMAKSU Päätös Jyväskylän kaupunki, PL 193, Jyväskylä Suoritemaksu 570 euroa (lasku lähetetään erikseen) Maksun peruste Valtion maksuperustelaki (150/1992) 8 Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (897/2009) 25 Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskusten, työja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis-ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2018 (1066/2017) Suoritemaksun määräämistä koskeva oikaisuvaatimusohje on alkuperäisen päätöksen liitteenä (liite 2). Tiedoksi maksutta Jyväskylän kaupunki, Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö, Tontit ja maanhallinta, kirjaamo@jyvaskyla.fi Jyväskylän kaupunki, Rakennus- ja ympäristöjaosto, kirjaamo@jyvaskyla.fi Sisä-Suomen poliisilaitos, kirjaamo.sisa-suomi@poliisi.fi Kirkonkylän osakaskunta, c/o... ', l Korpilahden yrittäjät ry, c/o Puheenjohtaja l Korpilahden Satama Oy, c/o Hallituksen puheenjohtaja Korpilahden Pukkalan alueen asukasyhdistys ry, c/o Puheenjohtaja

8 xy/^ /. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Valituskirjelmän sisältö Tähän päätökseen saa hakea muutosta Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituskirjelmä on toimitettava Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto, juhannusaatto tai arkilauantai, valituskirjelmän saa toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Tiedoksisaantipäivän osoittaa saantitodistus tai tiedoksiantotodistus. Jos päätös on lähetetty postitse tavallisena kirjeenä, katsotaan tiedoksisaannin tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisesta, jollei muuta näytetä. Virkakirjeen katsotaan kuitenkin tulleen viranomaisen tietoon kirjeen saapumispäivänä. Sijaistiedoksiannossa tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen kolmantena päivänä sijaistiedoksiantoa koskevan tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä. Yleistiedoksiannossa tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: -valittajan nimi ja kotikunta; - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa; - päätös, johon haetaan muutosta; - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtävaksi; sekä - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Sähköisesti lähetettyä valituskirjelmää ei tarvitse allekirjoittaa. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä; - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta; sekä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, Jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja. Asianajajan ja julkisen oikeusavustajan tulee kuitenkin esittää valtakirja ainoastaan, jos valitusviranomainen niin määrää. Jos sähköisessä valituskirjelmässä on selvitys asiamiehen toimivallasta, asiamiehen ei tarvitse toimittaa valtakirjaa. Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmä on toimitettava Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle viimeistään valitusajan viimeisenä päivana klo mennessä. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, postitse maksettuna postilähetyksenä, sähköisesti (faksina tai sähköpostina) taikka asiamiestä tai lähettiä käyttäen. Käyntiosoite Hämeenlinnan oikeustalo, Arvi Kariston katu 5, Hallinto-oikeuden asiakaspalvelu 1. kerroksessa, Hämeenlinna Postiosoite Raatihuoneenkatu 1,13100 HÄMEENLINNA Kirjaamon puhelinnumero Vaihde Tietoliikennekatkon sattuessa Telefaksi Sähköposti hameenlinna.haoooikeus.fi Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa httrs://asiointi2.oikeus.ri/hallintotuomioistuimet Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä hallintooikeudessa 260 euron oikeudenkäyntimaksu. Oikeudenkäyntimaksua ei kuitenkaan peritä, jos hallintooikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi.

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Pyhä-Luoston kansallispuisto LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo

Lisätiedot

Keski-Suomi. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä.

Keski-Suomi. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä. KUULUTUS Dnro KESELY/1009/2017 Keski-Suomi Asia Päätöksen sisältö Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) päätös 6.2.2019 Dnro KESELY/1009/2017 moottorikäyttöisellä ajoneuvolla

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Teknisen lautakunnan lupajaosto OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Keski-Suomi PÄÄTÖS 1 (3) 25.11.2014 1606/5710/2014 Mikon Eräpolku Mikko Minkkinen Vilppulantie 175 41370 KUUSA MÄKI-KAIPION ONGINTA-, PILKINTÄ- JA VIEHEKALASTUSKIELTO

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen: KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

PÄÄTÖS LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISESTA (LUONNONSUOJELULAKI 24.1 ) Huikulankallion luonnonsuojelualue

PÄÄTÖS LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISESTA (LUONNONSUOJELULAKI 24.1 ) Huikulankallion luonnonsuojelualue Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Suomi PÄÄTÖS 24.10.2017 KESELY/859/2017 PÄÄTÖS LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISESTA (LUONNONSUOJELULAKI 24.1 ) LUONNONSUOJELUALUEEN NIMI JA TUNNUS Nimi: Suojelualuetunnus:

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt

Lisätiedot

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen TRE:4648/11.01.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Valmistelijan

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta

Liikenne- ja viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta Päätös 1 (6) Dnro: 10.6.2019 Traficom/585/11.05.02/2019 TTY-säätiö PL 527 33101 TAMPERE Tampereen korkeakoulusäätiö sr Tampereen yliopisto 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO Hakemuksenne 5.6.2019 (Riitta Rautio-Visuri)

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

Kainuun prikaati Päätös 1 (3)

Kainuun prikaati Päätös 1 (3) Kainuun prikaati Päätös 1 (3) KAJAANI 18.8.2016 MM17530 Laki puolustusvoimista (22.12.2009/1617) 14 Kainuun prikaatin toimintakäsky 2016 KIINTEISTÖJEN TILAPÄINEN KÄYTTÄMINEN PUOLUSTUSVOIMIEN SOTILAALLISEEN

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Muutoksenhaku hankintaa koskevaan päätökseen, EU-kynnysarvon tai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p Etelä-Savo PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 03.02.2010 Dnro ESAELY/49/07.00/2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 15.1.2010 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Kokousaika Kokouspaikka 4/2018 klo 17:00 Hämeenlinnan kaupungintalo 6.krs kokoustila Käsiteltävät asiat 47 Sako- ja umpikaivolietteen sekä tapahtumakäymäläjätteen vastaanottomaksut 2019, HS-Vesi...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 40 Apollo-Rakenne Oy:n asiakirjapyyntö rakennusvirastolle HEL 2016-010823 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Apollo-Rakenne Oy:n pyytämää HKR- Rakennuttajan

Lisätiedot

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle 1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Aika: 03.09.2019 klo 08:30-09:45 Paikka: Kokoushuone 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 3 12 Työterveyshuollon järjestäminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2019

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Hartola Kuninkaantie 16 19600 Hartola KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (6) 83 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta. JARDno-2017-1802 Valmistelija / lisätiedot: Kristiina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 3/2015 Hallinto- ja kehittämisosasto Hallintopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 3/2015 Hallinto- ja kehittämisosasto Hallintopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Palkkatietojen luovuttaminen Pelastusalan ammattilainen -lehdelle HEL 2015-003265 T 07 00 03 Suomen Palomiesliiton tietopyyntö 20.2.2013 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153 SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 Jarmo Laaksonen Telkkäkuja 8 23500 UUSIKAUPUNKI PÄÄTÖS Pvm Nro 13.08.2013 2013/00153 2013/00153 1 METSÄSTYSLAIN 10 :N MUKAINEN

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

ulø1'*- ç- ksi markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen

ulø1'*- ç- ksi markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen IF Ë fl 1 (s) Oma Säästöpankki Oyj Hakemuksen 19.10.2018 markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen ksi Oma Säästöpankki Oyj (hakija) on pyytänyt Finanssivalvontaa hyväksymään laatimansa arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 Asiat 15-20, 24-28, 31-35 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 15 Sijaishuoltopaikan hankinta suorahankintana, Familar Oy, Peiponpesä HEL 2016-008290 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

^Elinkeino-, liikenne- ja

^Elinkeino-, liikenne- ja ^Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PÄÄTÖS PIRELY/3647/2018 1.11.2018 PÄÄTÖS VESILIIKENNELAIN (463/1996) 15 :n MUKAISESSA ASIASSA KOSKIEN KANGASALAN PITKÄJÄRVEÄ ESITYS Esityksen tekijä llkonmäen

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (5) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/3 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Huittinen

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 21, kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotus HEL 2016-007956 T 02 08 03 01 Päätös päätti tilata kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotuksen Suomen Vesityö

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 10 Eläintarhan skeittipuiston rakennustyön tilaaminen HEL 2015-009893 T 02 08 03 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. suunnittelupäällikkö päätti tilata Eläintarhan skeittipuiston

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Monikäyttöperävaunujen hankinta HEL 2014-002710 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata logistiikan vuokraamolle 2 kpl Kronos monikäyttöperävaunuja

Lisätiedot

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Päätösluonnosteksti Muutoksenhaku hankintapäätökseen, HKLliikelaitoksen

Otteet Otteen liitteet Päätösluonnosteksti Muutoksenhaku hankintapäätökseen, HKLliikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 19 HKL, Jarru- ja laakerikuumakäyntijärjestelmän huolto- ja vikakorjauspalvelut 2014-2017 HEL 2014-014594 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Voestalpine

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot