Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2007"

Transkriptio

1 Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle

2 Syksyn satoa Askel lyhenee - suositaan silti elinikäistä golfia Uskallanpa väittää, että takana on yksi parhaista ellei paras golfkesä seuramme historiassa. Säät suosivat alkuhaparoinnin jälkeen ulkoilmassa tapahtuvaa harrastustamme. Kesästä teki ainutlaatuisen myös kenttämme suorastaan loistava kunto. Säät selittävät tietysti osan. Suuri kiitos kuitenkin kuuluu kenttähenkilökunnalle, joka vaivojaan säästämättä, kehittyneellä ammattitaidollaan piti niin väylät, griinit kuin raffitkin nautinnollisessa kunnossa. Griinit pitivät koko kesän. Oli vain pelaajan taidoista kiinni, jäikö se pallo reiän viereen vai joutuiko shippailemaan. Pelaaminen kentällä lähes vastasi sen kuntoa. Tästä taas kiitos kuuluu pelaajille. Kenttävalvonnassa muutaman vuoden mukaana olleena totean, että kyllä se pelinopeuskin kehittyy - tosin hitaasti mutta varmasti. Kierrosajat oman epävirallisen tarkailuni perusteella olivat heinäkuussa 4h 30 min - 5h. Poikkeustapauksissa jopa reilusti yli 5h. Myös kanssapelaajien arvostusta ja turvallisuutta voisimme yhteisvoimin edelleen kirkastaa. Golfmailat eivät kuitenkaan jouda vielä naftaliiniin. Albatroshalli kutsuu!! Talvikausihan on se paras aika lyöntitekniikan kohentamiseen. Pelikierrokset eivät katkaise syvää, uuden svingin orastavaa sisäistämistä. Varmaankin tässäkin lehdessä on tietoa hallin käytöstä ja seuramme panostuksesta talvikautena tapahtuvaan pelitaitojen kehittämiseen. Svingailun ohessa kaikinpuolinen kuntoliikunta virkistää pimeätä syksyä ja toivon mukaan lumista talvikautta. Harrastakaa monipuolista ja virkistävää kuntoilua. Esko Sorsa kapteeni Pelikierrosten nopeus on ikuisuusaihe ja pelin nopeuttamiseksi tehdään suuria ponnistuksia joka vuosi. Ideaali kierrosnopeus on määritelty jonnekin 4-4,5 tunnin vaiheille. Ihaillen puhutaan niistä pelaajista, jotka lähestulkoon juoksevat kentän läpi. Moitetta saavat muiden muassa hidastelijat, keskittyjät, hössöttäjät, höpöttäjät ja haaveilijat. Kukaan ei tahtoisi hitaita odottaa. Sanotaan, että menee rytmi sekaisin. Mutta mitäpä jos ikääntyminen tai yllättävä sairaus tekevät tepposiansa? Entä jos jalka ei nousekaan entiseen malliin? Mitä jos ei hetken perästä muista, minne se pallo lensi. Tai jos ei enää näe kauaksi. Entä jos sydän hakkaa oudosti kentällä kiiruhdettaessa? Jokaisen eteen tulee vuorollaan hetki, ajanjakso tai aika, jolloin ei välttämättä pysy muiden tahdissa. Ehkä silloin tulee tunne siitä, että on juuri se, johon syyttävät katseet kohdistuvat. Näin joulun tienoilla ihmissydämet yleensä heltyvät ainakin hetkeksi. Silloin juuri on hyvä muistaa kaikkia niitä golffareita, jotka eivät jostain syystä ole ihannepelaajien mitoissa. Golfaamisesta puhuttaessa tulisi muistaa, että se on kaikkien peli ikään, sukupuoleen ja ruumiinkuntoon katsomatta. Toivon, että ensi kesän saapuessa jokaisella kentällä ymmärrettäisiin se, että golf on elinikäinen urheilulaji, jonka yksi tavoite on pitää mieli virkeänä ja kunto tavallista korkeammalla. Toivon myös sitä, ettei kenenkään tarvitsisi kantaa häpeää tai tuntea noloutta ikänsä, vammansa tai muun esteen vuoksi. Kaikilla pitää olla oikeus liikkua ja nauttia mukavasta seurasta! Kiitän kaikkia seuratovereita kuluneesta vuodesta. Oli hienoa palvella teitä naiskapteenin virassa, vaikkakin vain vuoden päivät. Nyt kuitenkin elämä kutsuu Kiinaan, Shanghain kaupunkiin. Seura ei kuitenkaan jää ilman naiskapteenia, sillä seuraajakseni on valittu Kati Vartiainen, mainio pelaaja ja mukava ihminen. Maarit Knuuttila naiskapteeni En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan; mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan! Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo! Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan! Z Topelius Laukaan Peurunkagolfin hallitukset, toimikunnat ja toimihenkilöt toivottavat Teille kaikille Rauhaisaa Joulunaikaa ja riemukasta aikanaan alkavaa uutta golfvuotta

3 Pelikauden jälkeen Pelikaudella vallitsivat suomalaisittain epätyypilliset sääolot. Ainahan me suomalaiset olemme ihannoineet Espanjan tai vastaavia golfsäitä, mutta taisimme saada sitä tällä kerralla vähän liikaa. Kulunut kesä asetti kentän hoidolle lisähaasteita. Onneksi vettä vielä löytyi Peurunkajärvestä ja kenttähenkilöstön ammattitaito oli ajan tasalla. Muutoinkin saatoimme todeta, että kaudelle suunnitellut parannustyöt kentällä toteutuivat lähes tavoitteiden mukaisesti. Asiakaspalautteistakin sen voi havaita. Kentän pelattavuuteen ja sen eri osa-alueiden kuntoon emme voi liikaa kiinnittää huomiota. Olemme yhä kiihtyvässä kilpailutilanteessa ja kentän kunto on ratkaisevin vaikutin menestyksemme jatkumiselle. Suunnitellusti toteutettu pitkän aikavälin kehitysohjelma on tässä työssä erinomainen työkalu. Kehitysohjelman toteuttamiseen on syytä panostaa jatkossakin. Golfin harrastajille on syntynyt Keski-Suomeen vaihtoehtoja. Alueella toimii kolme 18 reikäistä ja kaksi 9 reikäistä kenttää.lisää kapasiteettia on tulossa esim. Himoksen laajennus ja uusi kenttä Kangasniemelle. Tämä tuo haasteita myös LPG :lle. Tämän vuoksi on erittäin merkittävää saada Perunkajärvialueen vetovoimaisuudelle lisää panoksia. Alueella toimiva Peurunka Center on tällä hetkellä 12 yrityksen yhteistoimintaverkosto. Myös Laukaan Peurunkagolf on mukana tässä yhteistoiminnassa. Peurunka Center-alueelle on menossa liiketoimintasuunnitelman (Master Plan ) laatiminen. Sen osana syntyy ulkopuolisen asiantuntijan voimin myös Laukaan Perunkagolfin kentän kehityssuunnitelma tulevan vuoden aikana. Tällöin voidaan laatia nykyisen ja mahdollisesti tulevan laajennusosan kenttäalueelle vaihtoehtoisia suunnitelmia. Pitkän aikavälin visiomaiset suunnitelmat toteutuslaskelmineen ovat Peurunka Golfin tulevaisuuden kannalta laadittava ensi tilassa. Näillä kaikilla toimenpiteillä pyritään saavuttamaan tavoitteemme -olla Keski-Suomen paras golfkenttä v ja pysyä sellaisena! Tämän toimintakauden aikana tapahtui useita muutoksia. Yksi ja merkittävin niistä oli tietenkin toimitus/toiminnanjohtajan vaihdos. Yli neljän vuoden ajan arvostettuna yhteisömme vetäjänä toiminut Sakari Saku Puupponen halusi siirtyä oloneuvokseksi ja golfin varsinaiseksi harrastajaksi. Sylintäyteiset sydämelliset kiitoksemme sinulle Saku kenttämme ja sen toiminnan tuloksellisesta kehittämisestä. Terveyttä ja vireitä eläkevuosia - myös golfkentällä - sinulle Saku. Samalla toivotamme tervetulleeksi uuden Peurunka Golfin toimitus/toiminnanjohtaja Hannu Jalosen. Kautesi on alkanut tutustumalla ja syventymällä Sakun opastuksella yhteisömme toimintaan ja tulevaisuuden haasteisiin. Keski-Suomen ulkopuolelta tulleena ja golfin pitkäaikaisena harrastajana sekä kokeneena joukkuepelin valmentajana omaat näkemyksiä toimintamme kehittämiseksi. Niitä näkemyksiä tarvitaan. Tervetuloa joukkoomme! Kiitän kaikkia, erityisesti ammattitaitoista ja palvelualtista henkilöstöä, ravintolaa unohtamatta, menestyksellisestä toimintakaudesta. Hannu Koskinen LPG Oy:n hallituksen puheenjohtaja KATTAVAN PALVELUN TALO MYYNTI ASENNUS HUOLTO Puh Fax Kuriiritie VANTAA J O U L U L E H T I Laukaa, Puh. (014) , fax (014) Toimituskunta: Eero Paananen Hannu Jalonen Pekka Pesu Kirjapaino Kari Ky Jyväskylä

4 Puheenjohtajan mietteitä Seuramme 18. golfvuosi jäi varhaisen lumentulon vuoksi ulkopelaamisen osalta lyhyeksi vähentäen lähtöjen määrää reilulla tuhannella edellisestä kaudesta. Nyt päästiin vajaaseen lähtöön, hyvä määrä sekin. Onneksi seudulla on hulppea halli golfin talviharjoitteluun. Toivoisipa sen olevan golfareiden ahkerassa käytössä. Seurakin tulee pohtimaan viime vuoden tapaan jäsenten talviharjoittelun taloudellista tukemista. Kauden päättyessä seurassa oli 1314 jäsentä. Tavoitteemme edelleen seuran jäsenmäärän lievästä kasvusta toteutui, vaikka lähiympäristöön on tullut runsaasti uutta golfrakentamista, mikä on johtanut kyseisten seurojen voimakkaaseen markkinointiin ja kasvuhakuisuuteen. Mutta LPG on pitänyt jäsenmääränsä, eikä jäsenrekisterissä ole seuraan löysin sitein kuuluvia haamujäseniä. Jäsentiedot tarkistetaan vuosittain, jäseninä säilyy vain jäsenmaksunsa suorittaneet. Toki vuosittain tapahtuu jäsenistössä melkoista uudistumista: seuraan liittyi 113 uutta jäsentä, ja erosi 109. Strategiansa mukaisesti LPG golfyhteisönä haluaa olla maakunnan ykkönen. Paikka ei tule lahjana, sen voi pitää vain jatkuvan kehittymisen kautta. Pitää onnistua monissa asioissa yhtä aikaa. Päättyneellä kaudella kenttä oli varmaan historiansa parhaimmassa kunnossa, siitä kuuluvat kiitokset kenttähenkilöstölle ja kaikille asiaan vaikuttaneille. Kentän huippukunto ei ollut sattuma, vaan vuosien työn tulos - kentän huippukunto on LPG:n menestymisen perusedellytys jatkossakin. Kentän kunto ei kuitenkaan yksin riitä menestykseen. Kaikki golfaajan kokemat osaset on oltava mallikkaita parkkipaikoista ja ympäristöstä alkaen, caddiemastereiden palvelut, pelin sujuvuus, TIEDOTUSTOIMIKUNNAN KUULUMISET ravintolapalvelut kohtuullisine hintoineen, pron palvelut, saunat jne.- ja vielä iloinen ilme. Merkittävää lienee myös seuran ja sen toimikuntien järjestämä ja tukema toiminta niin junioreille, senioreille, naisille kuin meille kaikille jäsenille. Ensi vuoden suunnitelmissa painotetaan aiempaa enemmän seuran tukemaa golftaitojen koulutusta. Aiemmin on toiminnasta kysytty palautetta vain osakkailta, jatkossa suunnataan ehdotusten ja palautteiden keruu koko jäsenistöön. Osakkaathan edustavat vain runsasta puolta koko jäsenmäärästä. Menestykseen tarvitaan paljon myös seuran jäsenten talkootyötä toimikunnissa, kilpailujen johtajina, kenttävalvojina ja hallituksen jäseninä. Kentän ilmettä on parannettu merkittävästi kentän ja reuna-alueiden joka keväisillä kunnostus- ja raivaustalkoilla. Monenlaista jäsenten vapaaehtoistyötä tarvitaan jatkossakin, muuten tulee näivetystauti golfyhteisöön. Talkoohenki on ollut seuramme suuri vahvuus. Pientä hiipumisen merkkiä näyttää kuitenkin olevan. Etelä-Suomen kentillä se on edennyt jo epidemian asteelle: pelata halutaan, mutta jokainen odottaa, että muut hoitaisivat nuo kaikille seuran jäsenille luonnostaan kuuluvat velvollisuudet. Seuratoiminta ei elä vain palkatun työn varassa: se voi hyvin vain, kun olemme itse valmiit tekemään, emmekä odota vain muiden tekevän. Siis kukin vuorollaan ja aikanaan, niin ei jää aina samojen harteille. Toivon, että jatkossa löytyisi toimikuntiin uusia innostuneita osallistujia. Erityisen mieleistä olisi uusien jäsenten innostuminen seuran eri tehtävistä. Siis yhteyden ottoja toimistoon tai vaikkapa allekirjoittaneelle jo talven aikana. Kiitoksia kaikille kuluneesta vuodesta. ja menestystä uudelle toiminnanjohtajalle. Reijo Räsänen LPG ry:n puheenjohtaja 4

5 Uuteen kauteen Haaveet ennätyspitkästä pelikaudesta hautautuivat pikatahtia marraskuun alussa lumentuloon, mikä esti kaiken pelaamisen kentällämme. Ainoa hyvä puoli asiassa taisi olla syksyn kentänhoitotöiden eteneminen etuysinkin puolelle. Pelikausi sinänsä jätti meihin kaikkiin lämpimyydellään ja pelattavuudellaan ehkä parhaan muiston aikoihin sekä toivottavasti myös innon jatkaa talviharjoittelun merkeissä oman pelin parantaminen päätähtäimenään. Tätä kirjoittaessani toivonkin seuramme jäsenille kehittäviä harjoitushetkiä Albatrossi hallissa ja että seuramme resurssit ovat riittävät tarjoamaan kaikille mahdollisuuden oman pelinsä parantamiseen. Kauden 2006 hallitus ja toimikunnat ovat jälleen kerran tehneet suuren työn seuraamme kehityksen eteen. Lausunkin suuren kiitokseni niille henkilöille jotka mahdollistivat omalla talkoo työllään kauden läpiviemisen. Henkilöt jotka tulevat jatkamaan tätä työtä saavat hyvässä kunnossa olevan seuran johdettavakseen. Kapteenien rooli seuran hengenluojina ja suunnannäyttäjinä on ollut tärkeää. Henkilömuutokset näihin tehtäviin eivät varmaankaan ole helppoja, joten antakaamme aikaa uusillekin seurahengen luojille löytää se oma tapa toimia johon sitten on helppo yhtyä. Henkilökunta, jonka kanssa olen ollut päivittäin työssä on osoittanut ammattitaidollaan ja halullaan hyvää työmoraalia ja laatua. Heidän panoksensa meidän pelaajien eteen näkyy jokaisen kierroksen aikana pelialueen hyvänä kuntona, klubin palveluna ja Karlvik ravintolan maukkaina tuotteina. Kiitoksen sana kuuluu myös heille tästä kaikkien eteen tehdystä työstä. Kunta, yhteistyökumppanit, yhteisöt ja eri omistajahenkilöt ovat tuoneet seuraamme sen taloudellisesti tukevan pohjan johon on hyvä nojata. Toivonkin että saan pidettyä heidät kiinni aina kiristyvässä kilpailutilanteessa ja tarjota haluttavuudeltaan ja toiminnoiltaan vähintäänkin yhtä hyvän kentän jatkossakin golffareiden käyttöön. Hannu J toimitusjohtaja Kenttämestarin palsta Talvi tulla tupsahti kertaheitolla. Onneksi kaikki kentän syystyöt, mm. ilmastoinnit, kerittiin tekemään. Lumi tuli tosin märkään maahan, kun lokakuussa tuli vettä aika reilusti. Se ei ole taas talvehtimisen kannalta hyvä asia, mutta minkäs teet. Kesä jää mieliimme ennätyslämpimänä ja kuivana. Sadettimien tehot tuli mitattua, ja aika hyvinhän nuo riitti. Muutamia sadettimia siirrettiin syksyllä oikeille paikoille, eli väylien keskelle. Saa ensi kesänäkin aurinko paistaa, ilman että väyläruoho palaa. Kenttää hoidettiin suunnitellusti ja niillä resursseilla, jotka meille on annettu. Ilmastointeja hieman lisättiin viheriöillä ja näin saatiin se ainainen kovuus poistettua. Ilmastoinnin jälkeen viheriöt ovat pari päivää hieman hitaammat ja epätasaisemmat, mutta pakko näitä hoitotoimenpiteitäkin on tehdä jos ja kun halutaan kenttä pitää pelattavassa kunnossa koko kauden, ja vielä tulevaisuudessakin. Kenttätoimikunnan määrittelemä viheriönopeus saavutettiin jo ennen juhannusta ja pidettiin pitkälle syksyyn. Viheriöillä tepastelee lähes 250 jalkaparia päivittäin edestakaisin ja vielä niillä hiivatin ruusukepohjaisilla kengillä. Ei kai kukaan tosissaan ihmettele, miksi ruoho tahtoo ajoittain harventua viheriöillä ja muuallakin jossa kuljetaan samaa polkua jatkuvasti. Kuutosväylän allas on muutettu hiekkaesteeksi. Nyt se on siistimpi ja helpompi hoitaa. Jos Peurungan vedenkorkeus tuottaa ongelmia, bunkkerin kuivana pysymisessä, niin laitetaan alue ruoholle. Pääasia, että päästiin rumasta mutalätäköstä eroon. Reunametsiä on siistitty ja risut odottavat siellä kevään ahkeria talkoolaisia. Kenttähenkilökunta kiittää kannustavasta palautteesta, jota tuli niin suoraan pelaajilta, kuin osakaskyselyssäkin. On mukava huomata, että työtä arvioidaan ja ennen kaikkea arvostetaan. Ulkoilureitit pidetään avoinna kuten edellisinä talvina. Käyttäkäähän niitä. Sakulle kiitoksia ja Hannulle tsemppiä! Kevättalkoissa tavataan. Veijo ja kenttäväki. 5

6 Työsuhteen päättyessä Mennyt reilu neljä vuotta LPG:n peräsimessä on nyt ohi. Mielessäni liikkuu moninaisia asioita menneestä työrupeamasta. Ehkä päällimmäiseksi tästä kaikesta on jäänyt mielikuva siitä tavasta, jolla yhteisön asioita on hoidettu. Se tapa on ollut kuunteleva, keskusteleva ja asioita eteenpäin vievä. Se on sallinut myös erilaisten mielipiteiden esilletuomisen. Tavoitteiden asetanta ja niiden toteuttaminen ovat olleet realistisia ja kaikki on tapahtunut hyvässä yhteisymmärryksessä. Uskoisin, että tällä tiellä on hyvä jatkaa. Haluan tässä yhteydessä kiittää yhtiön ja seuran hallituksia miellyttävästä yhteistyöstä, henkilökuntaa, joka on ahkerasti paneutunut vaativiin työtehtäviin, seuran toimikuntia virilistä toiminnasta seuraväen eteen, yhteistyökumppaneita aktiivisesta panoksesta yhteisöämme kohtaan ja kaikkia seuran jäseniä. Teidän kaikkien kanssa oli leppoisaa ja antoisaa työskennellä. Haluan kiittää myös niistä monista mieleen painuvista puheista, muistamisista ja lahjoista joiden kohteena sain olla työtehtäväni jätettyä. Toivotan yhteisön hallituksille, henkilökunnalle ja seuraajalleni Hannu Jaloselle onnea ja menestystä vaativassa työssä sekä kaikille yhteisömme jäsenille ja yhteistyökumppaneille hyvää golfkautta Saku Nordea Pankki Suomi Oyj Tartu tilaisuuteen. Kortin avulla sinulla on aina rahaa käytettävissäsi. Hanki MasterCard Gold -kortti, niin sinulla on aina rahaa tilaisuuden tullen. Saat korotonta maksuaikaa keskimäärin kuukauden, joten voit ostaa nyt ja maksaa myöhemmin. Hae korttia osoitteessa tai soita Asiakaspalveluun (pvm/mpm) ma pe Todellinen vuosikorko euron käytössä olevalle MasterCard-luotolle on 12,57% (9/2006). Laskennassa on käytetty 3 kk:n euribor-korkoa ja kortin vuosimaksua Avainasiakkaalle. Teemme sen mahdolliseksi (014) nordea.fi A 6

7 Nordeassa arvostetaan LPG-yhteistyötä Pekka Miettinen ja Erkki Pirilä Nordean aluejohtajan Pekka Miettisen ja pankinjohtaja Erkki Pirilän harrastusvalinta on ollut helppoa. Nordean Keski-Suomen aluejohtaja Pekka Miettinen aloitti golfin Hämeenlinnassa viisitoista vuotta sitten. - Aluksi olin aika passiivinen klubipelaaja, mutta golf on ollut minulle pankkimiehenä hyödyllinen harrastus. Uusilla paikkakunnilla, Raumalla, Hyvinkäällä ja nyt täällä Jyväskylässä olen harrastuksen kautta saanut valtavasti uusia tuttavuuksia ja uusia ystäviä. Tämä on ollut erittäin tärkeä asia. Kun tulin Jyväskylään, kysyin Ekiltä neuvoa golfin jatkamiseen. Ekin ohje oli heti selvä, Laukaaseen jäseneksi, siellä on oikea fiilinki ja hieno kenttä. Olen myös innokas jahtimies lähinnä hirviä ja peuroja, mutta myös pienriistaa. Golf ja metsästys sopivat hyvin suomalaiseen mentaliteettiin sopivasti täydentäen toisiaan. Molemmat ovat liikunnallisia ja ulkoilmalajeja. Ja kun toinen loppuu niin toinen alkaa. Talven jälkeen huhtikuussa on näet aika ryhtyä katselemaan pälviä ja allakoimaan talviviheriöille pääsyä. Golf on fyysisesti passeli laji kaiken ikäisille, joka ei rasita liiaksi. Hienoa täällä Keski-Suomessa on perinteinen pankkiirien golfkisa, jossa kaikki pankit pelaavat joukkeittain. On mukavaa hieman leikkimielellä tavata kollegoja myös urheilun areenoilla. Golf oli Erkin luonnollinen valinta muiden liikuntaharrastusten rinnalle ja jatkeeksi. - Jyväskyläläisenä olen pienestä pitäen pelannut pesäpalloa. Squashin aloitin ensimmäisessä hallissa yliopistolla. Laskettelua olen harrastanut aktiivisesti Laajavuoren rinteiden avauduttua 60- luvulla. Kymmenien vuosien ajan golfin aamupelit ovat olleet tärkeitä. Parhaana vuonna pelasimme lähes 70 aamuna. Menimme viideltä kentälle ja kiersimme yhdeksän reikää. Aamupalan jälkeen menimme virkeinä töihin. Se oli hieno tapa aloittaa työpäivä. Yhteistyöllä pitkät perinteet - Pankki on ollut aikojen alusta LPG:n yhteistyökumppani ja osakkeenomistaja. Pankissa on useita pelaajia, ja pelaajien määrä on lisääntymään päin. Myös nuoria pankkilaisia on tullut mukaan. Vuosittain olemme järjestäneet Nordea-Openin. Lisäksi on Private Bankingin Open. - Meillä on koko pelisesongin ajan mukavia pienimuotoisia tapaamisia viheriöllä, joissa golfhengen mukaisesti voi leppoisasti keskustella liiketoiminnasta, mutta samalla myös elämästä liikesuhteen ulkopuolelta. Golfkentällä tärkeitä ihmissuhteita voidaan luoda, ylläpitää ja lujittaa. Laji sopii Nordean toimitamalliin mitä parhaimmin, tiivistää Pekka Miettinen. Nordea maakunnan kehittäjänä - Nordea on kansainvälinen pankki, joka käy vuoropuhelua ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja toimii parhaansa mukaan Keski-Suomen kehittäjänä, kuvaa Pekka Miettinen pankkia maakunnan näkökulmasta. Varainhankintamme Keski-Suomesta on 1,5 miljardin luokkaa, kun taas Keski-Suomeen ohjaamamme rahoituksen kokonaismäärä nousee yli 1,6 miljardin. Olemme siten tuoneet yli 100 miljoonaa euroa Keski-Suomen ulkopuolelta maakunnan kehittämiseen Nordea on merkittävässä roolissa myös asuntojen rahoittajana, ollen Keski-Suomen suurin asuntopankki. Verkkopankki, sähköinen laskutus ja muut elektroniset palvelut ovat olennainen osa uudenaikaisen pankin palvelutarjontaa, joiden kehittämiseen panostamme henkilökohtaista palveluakaan unohtamatta, tiivistää golfaava aluejohtaja. 7

8 Kohtaamisia 2006 Seitsemäntoista vuotta golfia Laukaassa Elokuun neljäntenä vuonna 1990 varmistui suunta, Puupposen Sakusta tulee Golffari. Laukaan uuden kentän ensimmäinen hole in one, holari, lähti Sakun mailasta. Tosin hyvä ja luonnollinen jatke Sakun palloiluharrastukselle oli virinnyt jo pari vuotta aiemmin. Sakun poika Pete oli havainnut toisen varttuneen koripalloilijan Miettisen Hannun vaihtaneen kevyempään palloon, jota turvallisesti voi lyödä kepillä vaikka omalla pihalla. Ensimmäinen kokeilu Hannun pihamaalla vei miehen suoraan rangelle ja koko perheen harrastamaan. Harrastus vei Sakun nopeasti myös kilpailutoimikuntaan ja myöhemmin sen puheenjohtajaksi Mustakankaan Jorman jälkeen. Sakun kaudella uudistettiin open- kilpailujen toimintamalli, malli toimii edelleen sujuvasti. Vuonna 1997 alkoi uusi vaihe. - Aloitin talon rakentamisen ja silloin ei ollut mahdollisuutta jatkaa niin voimakkaasti toiminnassa. Kun mökki valmistui, olin kapteenina vuoden 2001 ja 2002, kunnes syksyllä 2002 astuin toimitus-/toiminnanjohtajan toimeen. Ja nyt sitten ensimmäistä kuukautta eläkkeellä. Seitsemäntoista vuoden kokemusten jälkeen Saku listaa merkittävimpiä muutoksia LPG.n matkan varrella. - Yhtiön kannalta ehkä järkevin päätös oli velkataakan pientäminen ja toinen myös erittäin tärkeä päätös oli ottaa koko kentän hoitaminen yhtiön omaan hallintaan. Tästä toimintatavasta on saatu paras tulos. Henkilöstö on vakiintunut ja tieto-taito kentän kunnossapidosta on lisääntynyt. Kentän kunto ja pelattavuus ovat aina ensimmäisellä sijalla. Mutta haasteita on jatkossakin. - Junioreita ja nuoria aikuisia meillä on vähän ja jäsenistön keski-ikä kasvaa vuosittain. Tilanteen hoitamisemiseksi on luotava hyviä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Näiden vuosien kokemusten aikana minulle on jalostunut oma henkilökohtainen kanta kenttämme tulevaisuudesta. Jos halutaan turvata Laukaassa golfin pelaaminen, kentän maa-alue pitää olla oma. Ilman sitä emme voi taata vuokrasopimuksen päättymisen jälkeistä aikaa. Olemme tehneet ison työn maalueen virittämiseksi tähän tarkoitukseen, ja kenttä on hieno ja kookas viheralue, merkittävän hienossa luonnon maisemassa ja jota pidetään kunnossa ympäristöystävällisesti. Kenttämme on merkittävä imagon luoja myös Laukaan kunnalle. Golf pysyy Sakun harrastuksena, mutta nyt aikaa jää myös muille tärkeille asioille. - Kyllä tärkeimmät asiat lähitulevaisuudessa meillä kotona ovat lastenlapset. Laskettelu on koko perheen harrastus. Tykätään sienestää ja marjastaa. Lukeminen on mieluista, iltaisin, viikonloppuisin, monta kirjaa menee vuodessa. Suomen lähihistoria on kiinnostavaa luettavaa. Työtä tekemään tottuneena en ole sulkenut pois kokonaan mahdollisuutta palata vielä joksikin aikaa työelämään, jos jotakin mielenkiintoista tekemistä on tarjolla. Rauhallista Joulua ja menestystä vuodelle 2007 KIRJAPAINO TOIMISTOTUKKU JYVÄSKYLÄN KONTTORIKONE 8

9 LPG maailmalla Kaudella 2006 vahvan nousun LPG:n eturiviin nousseiden Ville Rasan, Lauri Alppisaran ja Riku Kankaisen talvehtimisleiri Australiassa on sujunut erinomaisesti. - Olemme nyt viettäneet Sydneyssa kuusi viikkoa. Kentät ovat huippukunnossa, kärsivat vain hieman veden puutteesta. Mentaaliharjoitteluakaan emme ole unohtaneet; kiersimme viime viikolla katsomassa kotikentällamme Moore Parkin CC:lla pidettyjä osavaltiomme New South Walesin mestaruuskilpailuja. Mukana oli lähes yksinomaan ammattilaisia, voittotuloskin painui pakkaselle 10 lyonnin verran. Ensi viikolla on luvssa todellinen helmi, nimittäin Australian Open, mukana muunmuassa maailmanlistan 4. Adam Scott, majorvoittajat Greg Norman ja Geoff Ogilvy. Seuraamme koko kilpailun harjoituspäivistä lähtien, ja varmasti painamme mieleen parhaimmat suoritukset, joita pääsemme itse toteuttamaan Albatrosshallissa rantauduttuamme joulukuun puolessa välissa. Pelaamisen ohella uusimmat välineet on käyty testaamassa niin Callawayn, Pingin kuin WilsonStaffinkin osalta kotikenttämme kolmikerroksisella rangella. Moore Parkin CC Greg Norman Laurin opissa Lauri, Riku ja Ville Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle

10 Toimikunnat Klubitoimikunnan syystervehdys Lunta tulvillaan on raikas talvisää... Takana on pitkä kuuma kesä ja lähes helteisissä merkeissä vietettiin pelikauden 2006 päättäjäisiäkin Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpömittari kipusi yli kahteenkymmeneen asteeseen. Kyllä siinä säässä kelpasi kuutisen tuntia taivaltaa kenttää ristiin rastiin. Päivän urakoinnin jälkeen nautimme ansaitusti saunasta tai ainakin virkistävästä suihkusta jonka jälkeen riensimme Karlvikin lihapatojen ääreen. Uurastuksemme ja odotuksemme palkittiin pöydän herkullisilla antimilla. Uusi ravintoloitsijamme Anne tyttöineen on pitänyt meistä hyvän huolen kauden mittaan ja jatkoi samaa linjaa myös päättäjäispäivänä. Ruokailun jälkeen iltajuhlaa vietettiin perinteisesti mukavan musiikin säestyksellä. Kauden aikana ansioituneet pelaajat palkittiin junioreista senioreihin ja tämän vuoden Mr. Golfin arvonimen sai Hannu Koskinen. Seuramme menneiden vuosien misterit olivat ottaneet saamastaan vinkistä vaarin ja valitsivat tänä vuonna ensimmäisen kerran Golf Ladyn. Tämän viitan sai kannettavakseen Seija Rauramo. Pientä haikeuttakin päättäjäispäivään liittyi, sillä nämä olivat Sakun viimeiset päättäjäiset viran puolesta. Lipunlaskun jälkeen toivotimme Sakun tervemenneeksi ja Hannun puolestaan tervetulleeksi. Haluan vielä tässä yhteydessä toivottaa Sakulle leppoisia ja varmasti ansaittuja oloneuvoksen päiviä. Viikko päättäjäisten jälkeen teimme syksyn klubimatkan Nord Centerin Golf and Country Clubille. Pelasimme Freamin suunnittelemalla kentällä ja siitä löytyikin paljon kotoisia elementtejä. Tosin kotikentällämme olemme saaneet pelata huomattavasti kauniimmassa säässä, ainakin kuluneen kauden aikana. Tunnustan miettineeni jossain vaiheessa päivää, että tässä ei todellakaan ole mitään järkeä. Lähdimme liikkeelle oman mittapuuni mukaan keskellä yötä, istuimme tuntitolkulla bussissa vain ja ainoastaan sen tähden, että pääsemme moneksi tunniksi vesisateeseen... Tämä kaikki vain ja ainoastaan rakkaudesta lajiin! Mennyt kausi on ollut lämmin ja antoisa. Haluan klubitoimikunnan puolesta kiittää kaikkia teitä, jotka olette osallistuneet järjestämiimme tapahtumiin, sillä ilman teitä ne eivät olisi onnistuneet! Maaritti Klubimatka Belekiin Reilut kaksikymmentä seuramme jäsentä suuntasivat klubimatkalle Turkkiin. Matka alkoi Laukaasta jo puolenyön aikaan ja jatkui sinivalkoisin siivin Helsingistä kohti Antalayan lentokenttää. Ensimmäinen perilläolopäivä oli tarkoitettu seutuun tutustumispäiväksi, mutta siinä meni myös seuraavakin päivä. Olimme netin kautta seuranneet tiiviisti seudun säätietoja ja siellä ennustettiin matkan alkupäiviksi sadetta ja ukkosta. Näin myös kävi. Kolmantena päivänä päästiin sitten jo tositoimiin ja sitä tehden pelasimme viisi päivää peräkkäin. Alueella oli valmiina jo lähes kymmenen kenttää, joista pelasimme neljällä eri kentällä. Kentät olivat pääosin hyväkuntoisia ja tarkkaa pelaamista vaativia, olihan useammat väylät erotettu toisistaan pinjapuilla. Sää pelipäivinämme oli mitä parhain. Viimeisenä päivänä pelasimme Viktoria New Coursen ja samalla klubimatkan mestaruuskilpailun. Naiset pelasivat pb/hcp ja miehet lp/hcp sarjoissa. Oheisessa kuvassa ovat sarjojen kolme parasta ja lisäksi selin Nokia River Golfin toimitusjohtaja Erkki Mommo. Nokialaiset olivat myös klubimatkalla saman viikon. Paikasta ja matkasta jäi positiivinen kuva. Turkkilaiset olivat hyvin ystävällisiä ja huomaavaisia ja homma toimi. Saku mukana olleena ja pari kiloa painavampana 10

11 Mitä nainen haluaa? Jos tätä kysyy mieheltä, saa todennäköisesti vastuksen, että naista on mahdoton miellyttää. Siksi tätä onkin ehkä viisainta kysyä naiselta. Ja tässä yhteydessä naiselta, joka pelaa golfia. Itse olen tutustunut golfiin siten, että mieheni oli saanut pahan pureman golfkärpäseltä jo ennen kuin tutustuimme. Minun uteliaisuuteni oli helppo herättää ja yhtäkkiä huomasinkin jo olevani kurssilla. Ensimmäisenä kesänä oli turvallisinta pelata tutussa seurassa. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin tosissani pelkääväni vieraiden ihmisten seuraa ja varsinkin sitä, että mitähän ne minusta (ja varsinkin olemattomista taidoistani) ajattelevat. Vähitellen itseluottamukseni kuitenkin kasvoi golfkentälläkin ja hetken päästä huomasin kuinka mukavaa on tutustua uusiin ihmisiin ja pelata heidän kanssaan. Siitä tuli hyvin pian yksi lajin parhaista puolista. Muutaman vuo- den aikana olen tutustunut moniin miellyttäviin ihmisiin, tuskin missään muualla olisin pystynyt samaan. LPG:n riveissä pääsin hyvin pian mukaan myös pyyteettömään seuratoimintaan. Ensin klubitoimikunnan vetäjäksi ja kuluneena vuonna olen toiminut myös naistoimikunnan vetäjänä. Naistoimikunnalla on vakiintuneet toimintatapansa. Näkyvimpinä niistä ehkä naisten peli-illat, joita on järjestetty kauden aikana noin kerran kuukaudessa. Peli-illoissa on ollut mukana sekä vanhoja konkareita että uusia ladygolffareita. Peli-iltojen perimmäinen tarkoitushan on saada uusia lajin pariin innostuneita naisia tutustumaan toisiin naisiin, pelin sääntöihin sekä ennen kaikkea madaltamaan kynnystä lähteä pelaamaan vieraassa seurassa. Keski-Suomen alueelle on viime vuosien aikana syntynyt uusia golfyhteisöjä ja kilpailu jäsenistä tulee varmasti kiristymään. Jokaisella meistä on omat vaikuttimemme tehdessämme valintoja palvelujen suhteen. Vapaa-ajastamme kilpailee yhä useampi vaihtoehto eikä kaikelle riitä aikaa. Itselleni hyvä palvelu ja mukava ilmapiiri ovat ratkaiseva kriteeri silloin kun teen valintoja. Yhdessä voimme pitää huolen siitä, että luomme omaan yhteisöömme leppoisan ilmapiirin johon on mukava tulla mukaan, sekä naisten että miesten. Jotta naistoimikunta voisi kehittää toimintaansa parhaalla mahdollisella tavalla palvellakseen ennen kaikkea ladygolffareiden tarpeita heitänkin nyt (golf)pallon kaikille naisille. Mitä toivotte tulevalta kaudelta ja mitä toimintoja haluaisitte kehitettävän? Kertokaa kaikista toiveistanne ja ajatuksistanne, vaikka kuinka pienistäkin. Naistoimikuntaan pääsee myös mukaan touhuamaan mukavassa seurassa! Maaritti Palkintojen jako Belekissa. 11

12 Koulutus-toimikunta Koulutustoimikunnan kausi toteutettiin pitkälti vanhojen mallien ja suunnitelmien pohjalta Laukaan Peurukagolfin uutuus, lähinnä kokeilumielessä, tälle vuodelle oli kahden pron järjestelmä, jolla olemme pystyneet jäsenistölle paremmin tarjoamaan koulutus- ja kehityspalveluja. Palaute kokeilusta on ollut hyvä. Osanotto oli kuitenkin vain tyydyttävä, joten laajempi keskustelu palvelujen kehittämisestä jäi käymättä. Ensi kaudelle on jo alustavia suunnitelmia. Yksi seuraavan kauden tavoitteista on siirtää perusopetus hallikaudelle. Alkukesän koulutuspaketit suunnataan siten lähipeliin ja viheriöiden taitamiseen, mutta myös ennenkaikkea pelaamiseen. Koulutustoimikunnan palvelujen kehittäminen vaatii laajaa ja avointa keskustelua. Samalla voidaan keskustella myös organisaation kehittämisestä. Esko Kakko Kilpailu-toimikunta Golfkausi on takanapäin täällä kotimaan kentillä ja talvi tekee tuloaan. Kilpailut sujuivat oikein hyvin Laukaassa tällä kaudella. Oli mukava huomata kauden aikana, että monipuolinen eri kilpailumuotojen tarjonta toi mukanaan uusia golfareita kilpailuihin vanhojen lisäksi. Myös ensi kaudella eri kilpailumuotoja on runsaasti tarjolla ja näin jokaisella on mahdollisuus testata päivän pelikunto myös kilpailuissa. Kiitos kaikille kilpailijoille menneestä kaudesta ja aktiivisesta osallistumisesta kilpailuihin. Kentän kunto on ollut erinomai- nen koko kauden ja tämä on omalta osaltaan edesauttanut kilpailujen onnistumista, läpiviemistä ja hyvien tuloksien tekemistä kilpailuissa. Hyvistä tuloksista kannattaakin mainita mm. Villen mestaruus, Roopen superkierros valkoisilta, Markun voitto Audi Golf Tourin osakilpailussa ja Katin varmat peliesitykset naisten sarjassa unohtamatta kenenkään muun hyviä tuloksia. Iso kiitos kentän hyvästä kunnosta kuuluu kenttämestari Veijolle ja hänen muille mestareilleen. Suuret kiitokset myös sponsoreille, kilpailunjohtajille, caddiemastereille ja kaikille muille, jotka ovat edesauttaneet ja olleet mukana tekemässä hyvää kilpailu- ja golfkautta Laukaassa. Muistakaa pitää huolta kunnostanne pitkän talven aikana monipuolisella liikunnalla niin ensi kauden alussa on mukava aloittaa uusi golfkausi hyvässä kunnossa. Jyri Laine HOLE IN ONE Lajunen Reijo LPG väylä m Hyb Puupponen Riitta LPG väylä m Rauta Kolari Reijo LPG väylä m Rauta Pellinen Esa LPG väylä m Rauta Lahtinen Eero NRG väylä m Rauta Yli-Jaskari Joonas LPG väylä 7 155m Rauta Knuuttila Maarit LPG väylä m Rauta Koivumaa Jyri LPG väylä m Rauta Mäkeläinen Anna-Liisa LPG väylä m Rauta 7 12

13 Kauden parhaita Kaudella 2004 holareita tehtailtiin kentällämme ennätykselliset 14. Sen jälkeen on ollut hieman maltillisempaa, sillä kausilla 2005 ja 2006 pysyttiin kohtuudessa ja vain 15 kertaa oli aihetta isoihin juhliin. Jokainen holari on ainutlaatuinen yksilö ja ansaitsee oman tarinansa. Se on siellä Eihän siinä holarissa kovin paljon kerrottavaa ollut - Riitan lyönti lähti totutun tavan mukaan oikealle ja osui kulkutien vasemman laidan penkaan, siitä pomppu vasemmalle greenin vieressä olevalle kumpareelle ja siitä kovaa vauhtia suoraan reikää kohti, osuma lipputankoon ja pudotus suoraan sisään. Totesin vain tyynesti, että se on siellä. Riitta jäi moista urotekoaan ihmettelemään ja totesi, että nyt meillä molemmilla on holarit. Katsoin kelloa ja se oli vähää vaille ei tarvinnut mennä klubille kuohujuomaa tarjoamaan. Riitta Puupponen Ehdin jo unohtaa Terveisiä kaikille Laukaan Peuranka Golfin ystäville ja tutuille täältä Espanjan kuumasta auringosta. On marraskuun alku ja ilmat ovat yhtä kuumia kuin Suomen viime kesä. Jatkamme golf-kautta pelaamalla täkäläisellä Villa Martinin kentällä. Kenttä on kuuman kesän jälkeen hiukan kehnossa kunnossa, mutta haitanneeko tuo! Niin siitä holarista, jonka ehdin jo melkein unohtaa. Miltäkö tuntui, tuntui siltä, että sokeakin kana voi joskus löytää vahingossa jyvän. Se oli mahtava onnenkantamoinen ja toivoisin, että jokainen golfari sen kerran eläessään kokisi. Sirpa Klemolalle kiitos, itse en ymmärtänyt edes iloita, mutta hän viritteli tunnelmaa. Holari antoi ilo juhannukseen ja toivoa, että pystyisi jatkamaan pelaamista vielä monia vuosia. Toivon kaikille hyvää talvea ja keväällä tavataan golfin merkeissä Virpi Lyytinen Ei se reikään mennyt Tultiin peurungan seiskateelle, oli lievä myötätuuli ja aurinko paistoi vastaan. Pelattiin Pekka Räisänen Openia mukana oli Karin Torikka, Markku Rasa ja Jouni Hakala. Kaivoin pitching wedgen bagistä ja lähetin titun greeniä kohti. Pallo putosi lipusta hieman oikealle ja pyöri reikään. Huusin, että HOLARI, pelikaverit sanoivat, että ei se reikään mennyt. Itsekkin rupesin sitten epäilemään, kun aurinkokin paistoi vastaan. Jännityksen vallassa kävelimme greenille ja siellähän se titu löhöili reiän pohjalla. Kouhuviinit juotiin ja Pekka antoi tusinan tituja extrapalkintona Jorma Mustakangas Taisi mennä lipulle Lähtö aamulla varhain neljän hengen ryhmässä. Alkuväylillä peli oli vaihtelevaa ja sitten TEE 7: keltainen lyöntipaikka oli takana valkoisten edessä ja aurinko paistoi suoraan greenin yli silmiin. Edessäolevien avaukset jäivät lyhyiksi, joten laitoin lyhyen tiin ja otin luottomailan Recovery 21o. Lyönti lähti hieman oikealle ja osui ylöspäin lähtevän tien reunaan ja hävisi näkyvistä. Joku mainitsi, että taisi mennä lipulle. Kiersin greenin takakautta rannan puolelle ja sanoin toisille, että ei näy palloa missään. Voisiko se olla reiässä. Kävelin lipulle ja siellähän se oli. Tuli joululahja yllättäen ennen juhannusta. Loppupuoli pelistä menikin sitten ihmetellessä. Reijo Lajunen 13

14 Kuvia kaudelta 2006 Hyvän Tuulen Golf Junnuleiriläisiä Tuttu kuusi Viheriöt tutkittiin kesällä Aamun usva Kapteenit Esko ja Maarit 14

15 LPG OY OSAKASKYSELY Aineiston taustatiedot/vastanneita Karlvik Siisteys 4,2 4,4 4,3 4,1 4,0 Ravintolapalvelut 4,0 4,2 3,8 3,8 3,8 Hintataso 3,6 3,7 3,6 3,5 3,4 Henkilökunta 4,2 4,4 4,2 4,1 4,1 Ruoka 3,9 4,0 3,8 3,7 3,8 Klubi Klubin "henki" 3,5 3,6 3,5 3,5 3,6 Pukuhuoneet 3,6 3,7 3,6 3,7 3,8 Saunat 3,9 3,9 4,0 4,0 4,1 Aukioloajat 3,8 4,1 3,4 3,7 3,9 Caddiemasterin toiminta 4,0 4,1 4,1 4,1 4,3 Nettiajanvaraus 4,0 4,2 4,0 4,1 4,2 Kahvilapalvelut 3,4 3,6 3,4 3,5 3,5 Pro shop 3,5 3,6 3,5 3,6 3,7 Pro Pron palvelut 3,7 3,5 3,7 3,5 3,6 Kurssitarjonta 3,8 3,5 3,7 3,6 3,7 Kenttä Yleisilme 4,3 4,2 4,2 4,2 4,3 Range 3,3 3,6 3,4 3,7 3,5 Harjoitusviheriö 3,6 3,6 3,6 3,7 3,8 Tiiauspaikat 3,4 3,3 3,3 3,4 3,4 Väylät 4,1 4,0 3,8 3,9 4,1 Greenit 3,6 3,5 3,5 3,4 3,7 Bunkkerit/vesiesteet 3,6 3,6 3,4 3,5 3,5 Ruohonpituudet 3,6 3,8 3,6 3,7 3,7 Reuna-alueet 3,3 3,5 3,4 3,5 3,7 Pelattavuus 4,1 4,2 4,1 4,1 4,2 Turvallisuus 4,0 4,2 4,2 4,2 4,1 Pelaamisnopeus 3,1 3,3 3,1 3,1 3,0 Mielenkiintoisuus 4,3 4,3 4,3 4,2 4,2 Maisemallisuus 4,7 4,7 4,8 4,7 4,7 Ympäristönäkökohdat 4,1 4,1 4,1 4,1 4,2 Sijainti 3,9 4,0 4,0 3,9 3,9 Kentän vaikeus(1=erit.helppo,5=erit.vaikea) 3,6 3,5 3,5 3,4 3,5 Seuratoiminta Yleisarvosana 3,6 3,6 3,5 3,6 3,6 Tiedottaminen 3,7 4,1 4,0 4,2 4,2 Junioritoiminta 3,8 3,6 3,7 3,8 3,7 Senioritoiminta 3,6 3,5 3,4 3,4 3,5 Naistoiminta 3,6 3,4 3,4 3,5 3,4 Kapteenien toiminta 3,6 3,4 3,4 3,6 3,5 Kenttähenkilökunta 4,1 4,0 3,9 4,0 4,0 Ry:n hallitus 3,5 3,6 3,6 3,5 3,6 Ry:n puheenjohtaja 3,7 3,7 3,7 3,6 3,6 Osakeyhtiö Toimitusjohtaja 3,8 4,2 4,4 4,3 4,2 Oy:n hallitus 3,5 3,7 3,7 3,6 3,7 Oy:n puheenjohtaja 3,7 3,8 3,8 3,8 3,8 SEURAN MESTARUUDET VUONNA 2006 Lyöntipeli naiset 1. Kati Vartiainen 2. Maarit Knuuttila 3. Eija Siekkinen miehet 1. Ville Rasa 2. Lauri Alppisara 3. Markku Piiroinen seniori naiset Vappu Laamanen seniori miehet M-55 Lauri Hiltunen miehet M-65 Eero Leppäkoski miehet M-70 Raimo Chydenius Reikäpeli naiset Kati Vartiainen miehet Antti Saleva seniori miehet Pekka Raatikainen Juniorit Vuoden junioripelaajajani Linna Juniori mestari Roope Virtanen Coca-cola lähipelaaja Arto Pehkonen Keski-Suomen Osuuspankin Laukaan konttorin stipendit Peppi Pyykkö Tuomas Yli-Jaskari Joonas Yli-Jaskari Laukaan Peurunkagolfin stipendit Jani Linna Arto Pehkonen Roope Virtanen 15

16 16

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle.

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. 14.12.2009 Tervehdys Klubilaiset! Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. Kauden viimeinen

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012 Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän

Lisätiedot

Gumböle Golfin jäsenkysely

Gumböle Golfin jäsenkysely Gumböle Golfin jäsenkysely 1. Sukupuoli? Nainen 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 36 38 40 42 44 46 48 Mies 2. Ikä? 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 alle 22 22-35 36-50 51-65

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

Aineiston rakenne % Sukupuoli Mies Nainen

Aineiston rakenne % Sukupuoli Mies Nainen Aineiston rakenne % 2009 2011 2012 2014 2015 Sukupuoli Mies 79 70 70 80 81 Nainen 21 30 30 20 19 Ikä alle 18 4 1 3 1 1 18-29 8 7 8 4 4 30-54 39 40 32 45 44 yli 55 48 51 57 49 51 Onko osakas osakas 49 48

Lisätiedot

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata!

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata! Tutustu Lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin! Tutustu lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin Oletko innostunut kokeilemaan golfia? Ota lähin golfseura rohkeasti suunnaksi ja lähde kokeilemaan! Tarvitset vain

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

N= N=367

N= N=367 Master Golf Jäsentyytyväisyystutkimus vertailu 2010 vs 2011 14.10.2011 2010 N=517 2011 N=367 (vastaamisen aloittaneet) 1 Taustatiedot 2010: 2011: Vastaajan sukupuoli Ikäjakautuma Olen Masterin Tasoitus

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Kapteenin blogi. next

Kapteenin blogi. next Kapteenin blogi Golfkausi 2017 avautui kohdaltani vähän yllättäen, kun talviloma suuntautui Dubliniin. Mukaan pakkasin myös golfkengät, tiipussin, griinihaarukan, hanskan sekä jonkun pallon. Varustelu

Lisätiedot

Oulun Golf SYYSKOKOUS

Oulun Golf SYYSKOKOUS Oulun Golf SYYSKOKOUS 22.11.2017 Oulun Golfkerho / Oulun Golf Oy Klubirakennuksen remontti käynnistyi tammikuussa, Kustannusarvio 250.000 eur=> 238.000 eur Aikataulu: valmistui kevätkokouksiin Rahoitus:

Lisätiedot

Helsingin Golfklubi - Jäsentyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 06.11.2014 06:36 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Helsingin Golfklubi - Jäsentyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 06.11.2014 06:36 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Helsingin Golfklubi - Jäsentyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 06.11.2014 06:36 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Aktiivijäsenet 867 163 143 Määräaikaispassiivit 74 3 2 Passiivit 154 15 11 Tietokoneettomat

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa

Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Winter Tour 2014 Sports Coach Joukkue Scramble Open - golf simulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013- huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Aura Golf. Yhteenveto N = 452

Aura Golf. Yhteenveto N = 452 Aura Golf Yhteenveto N = 452 07.01.2014 1 Sisällys Sivu Kyselyn mittari 3-5 Taustatiedot 6 Kuluneen kauden toiminta 7 Caddiemastertoiminta 8 Pelaaminen 8 Kentän kunto 9 Kilpailutoiminta 10 Klubitalo ja

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Golfseura Jäsentutkimus. Golfseura. Loppuraportti. Reconos

Golfseura Jäsentutkimus. Golfseura. Loppuraportti. Reconos RECONOS Golfseura Loppuraportti Johdanto Tutkimuksen toimeksiantaja, tekijä ja ajankohta Projekti Golf jäsentutkimus Tutkimuksen tekijä Ky Vastaava tutkija Kari Ehari Ajankohta Joulukuu 5 Toimeksiantaja

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Syyskuu 2018

Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Syyskuu 2018 Johtokuntien ja johdon raportti Hartolan Golfklubi Syyskuu 2018 Tietoa raportista VASTAUSMÄÄRÄT Alla on tähän mennessä suoritettujen Pelaaja Ensin -kyselyiden vastausmäärät. Kysely Kutsuttuja Vastauksia

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par m m m m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par m m m m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee Oikea vastaus B ja

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Jäsentiedotuksia Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry Julkaisija: Piiritoimisto Osoite: Keskuskatu 12 B 12 04600 MÄNTSÄLÄ Puhelin: 019 6871 300 E-Mail:

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005

Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Golfseurojen jäsentyytyväisyyskysely ja harrastajatutkimus 2005 Tutkimus tehdään opinnäytetyönä Suomen Golfliitto ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa otoksella Suomen Golfliiton

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Heinäkuu 2017

Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Heinäkuu 2017 Johtokuntien ja johdon raportti Hartolan Golfklubi Heinäkuu 2017 Tietoa raportista VASTAUSMÄÄRÄT Alla on tähän mennessä suoritettujen Pelaaja Ensin -kyselyiden vastausmäärät. Kysely Kutsuttuja Vastauksia

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49 Kysely PGK:n naisjäsenille Luotu 19.04.2017 18:49 Vastaajasta1s1ikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut PGK:n naiset 55 36 24 Yhteensä 55 36 24 Vastausprosen@ 65.5% LopeBaneet 43.6% Kesken jäbäneet 21.8%

Lisätiedot

Forest Golf course Guide

Forest Golf course Guide Forest Golf course guide Tervetuloa Pickala Forest -kentälle Tämä väyläopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä tuloskortti perustuu omien taitojesi tuntemiseen,

Lisätiedot

Lahden Golf Oy Syyskokous Esityslista

Lahden Golf Oy Syyskokous Esityslista Lahden Golf Oy Syyskokous 29.11.2016 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat 3. Osanottajat, kokouksen laillisuus,

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

Home of White Nights Golf

Home of White Nights Golf 1 GORKI Golf & Resort GORKI Golf Club ainoa alueensa championship-tason kenttä (18 reikää avattiin syyskuussa 2015). Golfklubilla on oma golfakatemia. Klubin ohjelmassa on vuosittain 70 ikonista turnausta

Lisätiedot

Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi

Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi ESS Urheilu 16.11.2017 Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi Pelicansin Nastolan F2-junnut pelaavat kerran viikossa tennistä. Oheislaji tuo monipuolisuutta, mikä

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Syyskuu 2017

Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Syyskuu 2017 Johtokuntien ja johdon raportti Hartolan Golfklubi Syyskuu 2017 Tietoa raportista VASTAUSMÄÄRÄT Alla on tähän mennessä suoritettujen Pelaaja Ensin -kyselyiden vastausmäärät. Kysely Kutsuttuja Vastauksia

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

RAUMA GOLF JUNIORITOIMINTA

RAUMA GOLF JUNIORITOIMINTA Rauma Golf on rento ja monipuolinen RAUMA GOLF JUNIORITOIMINTA ISÄ JA POIKA - YHDESSÄ KENTÄLLÄ Jouni ja Jonatan Raatikainen aloittivat golfin yhdessä muutama vuosi sitten. Jonatan meni tutustumaan lajiin

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa

SÄÄNTÖOSIO. Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe VASTAUKSET. Golfpelissä sääntöjen noudattamisesta on vastuussa GREEN CARD Kirjallinen sääntö- ja etikettikoe Nimi: VASTAUKSET Kysymykset ovat monivalintakysymyksiä, joihin voi olla yksi tai useampi oikea vastaus. Oikea vastaus on tummennettu. Vastaukset kannattaa

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Peuramaa Golf Hjortlandet ry

Peuramaa Golf Hjortlandet ry Peuramaa Golf Hjortlandet ry Toimintasuunnitelma 2018-2020 Seuran kevätkokous 15.5.2018 ESITELLÄÄN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KEVÄTKOKOUKSEN JÄLKEEN Toimintasuunnittelun tavoite Päivittää RY:n toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

JOULUSWINGI SALO GOLFIN JOULUKORTTI Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Salon Golfkeskus Oy Salo Golf Ry

JOULUSWINGI SALO GOLFIN JOULUKORTTI Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Salon Golfkeskus Oy Salo Golf Ry JOULUSWINGI SALO GOLFIN JOULUKORTTI 2007 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Salon Golfkeskus Oy Salo Golf Ry Hyvät Salo Golfin jäsenet! Vuosi 2007 alkaa olla lopuillaan. Näyttää siltä (tätä kirjoittaessani),

Lisätiedot

Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun. Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry.

Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun. Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry. Jäsenten tyytyväisyys golfseurojen palvelujen laatuun Toimeksiantajana Suomen Golfliitto ry. Kaksi eri kyselyä: Yleistä 1. Seurakysely postitus valtakunnallisesti 5591 golfseuran jäsenelle 2. Internet-kysely

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014 Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 1 Yhteenveto Kanavagolf Vääksy Oy:n asiakaskysely järjestettiin sähköisenä kyselynä 29.10.- 9.11.2014 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin määräaikaan mennessä 103

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 1. Vuoden 2014 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2014 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2014 1.4 Tase 2014 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot