TANSSITIEDOTE huhtikuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TANSSITIEDOTE huhtikuu 2012 16.4.2012"

Transkriptio

1 TANSSITIEDOTE huhtikuu Liittojen sähköinen tanssitiedote välittää alan harrastajille ja ohjaajille ajankohtaista tietoa järjestön tapahtumista ja koulutuksesta sekä muista harrastusalaan liittyvistä asioista. Tanssitiedote ilmestyy kuukausittain kuun puolivälissä. Tiedotteeseen voivat toimittaa asianmukaista materiaalia myös piirijärjestöt ja paikalliset yhdistykset. Tiedotteeseen tarkoitetut materiaalit tulee lähettää joka kuun 10. päivään mennessä. Materiaalien toimitus samoin kuin tieto listalle liittymisestä tai pois jäämisestä Hannu Nipulille (hannu.nipuli(at)nuorisoseurat.fi) SISÄLTÖ YLEISTÄ Nuorisoseuraliikkeen historiateos Tanssiopettajan paikka Joensuussa TANSSIN OSAAMISKESKUS Tulevat koulutukset VALTAKUNNALLISET JA KANSAINVÄLISET TAPAHTUMAT Tanssipidot 2012 Tampere Lasten kansantanssiryhmien luokittelut 2012 Nordlek 2012 KOULUTUSPAKETTEJA, DVD Vuosiohjelmistot kansantanssiryhmille Piilometsän tansseja -aineisto Uusi Tanhuvakka ja sävelmistö VALTAKUNNALLISET KOULUTUKSET Tanssipidot 2012 yhteisohjelmien koulutukset MAAKUNNISSA TAPAHTUU Etelä-Häme Kimara Kiveä ka Kanteletarta Etelä-Pohjanmaa Rymy rynnäten käy lasten kansantanssitapahtuma Keski-Suomi Kalevan Nuorten kansantanssikatselmus Pohjois-Karjala Motora tanssii! Unelmista totta - PKNSL:n balettikoulun 20-v. juhlanäytös MUUT HARRASTUSALAN TAPAHTUMAT JA KOULUTUKSET Säpinää Sälleihin aineisto Taikaloikka4 AVUSTUKSET Harkinnanvarainen valtionavustus taiteen perusopetuksen järjestäjille Kts.

2 SEKALAISET MUUT ASIAT Kansallispuku poikakalenteri - kuvakilpailu Esityskalenteri Festivaalikutsuja kansantanssiryhmille YHTEYSTIEDOT YLEISTÄ Myy historiaa ja kerää varoja toiminnan tueksi Paikallisilla seuroilla ja harrastusryhmillä on mahdollisuus myydä Yhteisön voima -kirjasarjoja ja ansaita myynnillä tuloja omaan toimintaansa. Yhden kirjasarjan myyntihinta nuorisoseurajärjestön ulkopuolisille on 350 euroa, josta paikalliselle seuralle jää myyntiprovisiota 110 euroa. Nuorisoseuran jäsenille kirjasarjan hinta on 295 euroa, jolloin yksittäisen kirjasarjan myyntiprovisio on 55 euroa. Bonuksena 10 kirjasarjaa myyneet seurat saavat 11. kirjasarjan maksutta. Näin seura tai harrastusryhmä voi ansaita 11 kirjasarjan myynnillä jopa 1450 euroa! Esimerkiksi suklaavohveleiden myynnissä saman tuoton saadakseen on myytävä yli 500 vohvelipussia. Lisätietoja ja ohjeita löydät osoitteesta TANSSINOPETTAJAN PAIKKA JOENSUUSSA Joensuulainen Motora etsii tanssinopettajaa (kansantanssi) kuukausipalkkaiseen työsuhteeseen alkaen. Motorassa tehdään tavoitteellista ja kokonaisvaltaista tanssikasvatustyötä ja osallistutaan aktiivisesti valtakunnallisiin tanssitapahtumiin. Opettajan toimenkuvaan kuuluu pääasiassa yli 10-vuotiaiden opetusta, mutta lisäksi on mahdollista pitää myös mm. Tempoa Tenaviin ja FolkJam tunteja. Motoran tanssiopetus on taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista. Seuran toiminnassa on mukana noin 250 harrastajaa (tanssijoita ja soittajia). Ryhmiä on 13, ja osaa niistä ohjaavat harrastajaohjaajat. Tiiviillä yhteistyöllä ja toimivalla seuraorganisaatiolla tuetaan tanssinopettajan työtä monin tavoin. Lisätietoja: Mari Lehikoinen toiminnanohjaaja puh mari.lehikoinen(at)motora.fi Jarmo Lehikoinen puheenjohtaja puh jarmo.lehikoinen(at)motora.fi

3 TANSSIN OSAAMISKESKUS KOREOGRAFIA-AKATEMIA Suomen Nuoriso-opisto, Mikkeli Koreografia-akatemia 2012 keskittyy koreografiseen työskentelyyn. Kansantanssin ammattilaisten ja harrastajaohjaajien yhteinen koulutustapahtuma avaa aiheita mm. esityskonseptin valmistamisesta, tuottamisesta ja rahoitusmahdollisuuksista, erilaisista komposition ja koreografian työstämisen menetelmistä sekä liikkeen dramaturgiasta. Kurssilla pyritään käsittelemään annettujen etukäteistehtävien pohjalta kunkin tekijän omaa koreografista toimintaa. Konkreettisen käsittelytavan ja omakohtaisen kokemisen kautta saadaan koreografisia vinkkejä ja toimintamalleja jokaisen omaan tekemiseen. Altista itsesi ja tule sellaisena kuin olet. Akatemian johtajana toimii koreografi, taiteellinen johtaja Matti Paloniemi, muina kouluttajina mm. koreografi, taiteen akateemikko Marjo Kuusela ja tuottaja/valtion tanssitaidetoimikunnan edustaja Anja Lappi. Akatemian järjestää Suomen Nuorisoseurojen Liitto. Vuoden 2012 Akatemiasta on valittavana kaksi pituutta. Ammattilaisille suunnattu osuus kestää keskiviikosta sunnuntaihin, ja harrastajaohjaajat pääsevät mukaan perjantai-illasta, 17.8., eteenpäin, jolloin työskennellään ja keskustellaan yhdessä kaikkien osallistujien kanssa. Molemmissa vaihtoehdoissa kurssin hinta on 55 /hlö. Ilmoittaudu hyvissä ajoin, sillä paikkoja on rajoitettu määrä. Ilmoittautumiset ja tiedustelut mennessä Teija Nikka Ilmoittautuminen mennessä Ilmoittautuminen ja lisätiedot: / puh: Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna 2012 Koulutus toteutetaan yhteisenä kaikkien kansantanssia harrastavien liittojen kanssa. Koulutuksenjaksot ovat seuraavat: I jakso Kansantanssin opettamisen perusteet 1op II jakso Kansantanssin tekniikka ja musiikki 1op III jakso Kansantanssin opettaminen ja kehonhuolto 1op Paikka: Hinta: Suomen Nuoriso-opisto, Mikkeli 55 /jakso, jos koulutukseen osallistuu vähintään 20 henkeä 70 /jakso, jos koulutukseen osallistuu alle 20 henkeä Kouluttajat: Susanna Kivinen ja Heidi Palmu Ilmoittautuminen mennessä Ilmoittautuminen ja lisätiedot: hannu.nipuli@nuorisoseurat.fi / puh: DÄÄNS leiri (liitteenä esite) Toista kertaa järjestettävä DÄÄNS tanssileiri on syksyn kotimainen päätavoite nuorille kansantanssijoille. Leiri on tarkoitettu vuotiaille, jotka saavat tanssia ammattiopettajien johdolla. Koulutusta annetaan koko leirijoukolle sekä yhdessä, että erikseen, myös pojat pääsevät taituroimaan keskenään. DÄÄNS leirin ohjelmassa on lisäksi illanviettoja. Kouluttajina ovat Petri Kauppinen, Milla Korja, Salla Korja-Paloniemi ja Jussi Kaijankangas.

4 Paikka: Suomen Nuoriso-opisto, Mikkeli Hinta: 50 Ilmoittautuminen mennessä Ilmoittautuminen ja lisätiedot: / puh: VERKOT VESILLE! NYT JOS KOSKAAN ON AIKA KÄYNNISTÄÄ UUSI TANSSITALO-OHJAAJAKOULOUTUS!! TULKAA MUKAAN JA INNOSTAKAA MUITA KOULUTUKSEEN! Tanssitalo-ohjaajakoulutus (liitteenä esite) Tanssitalo on tapa opettaa ja oppia paritansseja. Se on sosiaalista, iloista, innostavaa, luovaa ja kannustavaa. Haluatko tanssitalo-ohjaajaksi? Tule mukaan! Paikka: Suomen Nuoriso-opisto, Mikkeli Pääkouluttajana Petri Kauppinen Tanssitalo-ohjaajakoulutusjaksot: 1. jakso jakso jakso jakso jakso (pitkä jakso, jonka lopussa olisi vuoden 2013 Koreografia Akatemia) 6. jakso Hinta: 1000 Ilmoittautuminen 14.9 mennessä Ilmoittautuminen ja lisätiedot: / puh: Kysy lisää: HANNU NIPULI Toiminnanjohtaja gsm , hannu.nipuli(at)nuorisoseurat.fi PÄIVI SEMERI Toiminnanohjaaja gsm , paivi.semeri(at)kalevannuoret.fi TEIJA NIKKARI Palvelutuottaja gsm , teija.nikkari(at)nuorisoseurat.fi VALTAKUNNALLISET TAPAHTUMAT TANSSIPIDOT 2012 TAMPERE TANSSIPIDOT 2012 TAMPERE LÄHENEE, OLETKO MUKANA? TANSSIPITOHIN ILMOITTAUTUNUT 4300 TANSSIJAA Ilmoittautuminen suomalaisvirolaiseen kansantanssin ja -musiikin suurtapahtumaan Tanssipidot 2012 Tampere on päättynyt. Saldo järjestettävään tapahtumaan on huikeat 4300 tanssijaa. Keskustorin ohjelmalavalla, Tampere Areenalla ja Tullikamarin Pakkahuoneella voi nauttia vauhdikkaasta menosta yötä päivää. Keskustorilla on ohjelmalavan lisäksi myös Folktori.

5 SUOMEN JA VIRON PRESIDENTIT TAPAHTUMAN SUOJELIJOINA Tanssipidot on herättänyt kiinnostusta myös molempien maiden valtionjohdossa. Presidentit Sauli Niinistö ja Toomas Hendrik Ilves ovat lupautuneet tapahtuman suojelijoiksi. Toivomme, että heidän aikataulunsa antavat myöten olla myös läsnä Tanssipidoissa. VELISINFONIAN HARJOITUSAIKATAULUT TANSSIPIDOISSA Tanssipitojen taiteellinen johto kokoontui maaliskuun lopussa ja sopi Velisinfonian harjoitusaikataulut. Harjoitusaikataulut ovat oheisessa liitteessä. Muistattehan, että Velisinfonian onnistumisen kannalta on tärkeää, että ryhmät ovat alusta lähtien läsnä niiden osioiden harjoituksissa, joihin ne ovat ilmoittautuneet. LASTEN JA NUORTEN KANSANTANSSIRYHMIEN KATSELMUKSESSA 32 RYHMÄÄ Lasten ja nuorten kansantanssiryhmien katselmus on saanut ryhmät liikkeelle. Katselmukseen osallistuu Tampereella 32 ryhmää. Tanssiralli 1 ja Tanssiralli 2 pistetään käyntiin Tullikamarin Pakkahuoneella keskiviikkona Konsertit jatkuvat torstaina, jolloin vuorossa ovat Tanssiralli 3 ja Tanssiralli 4. TANSSIPITOIHIN ESIINTYMÄÄN? Olisitko kiinnostunut esiintymään Tanssipidoissa? Tanssipidoissa on tarjolla esiintymispaikkoja niin tanssiryhmille kuin musiikkiryhmillekin. Tampere Areenan iltariennot tarjoavat näkyvän esiintymispaikan kansantanssin harrastajille niin Suomessa kuin Virossakin. Jos kiinnostuit esiintymisestä Tanssipidoissa, ota yhteyttä Pispalan Sottiisin toimistoon: jussi.kaijankangas@sottisi.net puh Tanssipidot 2012 Tampere/ Pispalan Sottiisi PL Tampere info@sottiisi.net, Tanssipidot Tampere Lasten kansantanssiryhmien luokittelut Kalevan Nuorten liiton järjestämiin valtakunnallisiin lasten kansantanssiryhmien luokitteluun Tampereelle ilmoittautui ennätysmäärä ryhmiä. Mukana on tällä hetkellä 31 ryhmää. Ryhmien suuren määrän vuoksi järjestämme neljännen Tanssiralli-konsertin torstaille 14.6 klo Tarkempi konserttikohtainen tieto esiintyvistä ryhmistä julkaistaan parin viikon sisällä. Rovaniemellä järjestettävät luokittelut ovat jo ihan lähellä. Vauhdikasta menoa ja taitavaa tanssia on nähtävissä sunnuntaina klo Nivavaaran koululla Rovaniemellä. Konserttiin on ilmainen pääsy. Tervetuloa! NORDLEK2012 Norjassa VASTUUHENKILÖT Suomenkielisten pääohjaaja Heidi Palmu, p heipalmu@welho.com Pääpelimanni Jari Komulainen, p jari.komulainen@hotmail.com Esiintyvien ryhmien tulee ilmoittaa keskusjärjestöönsä parien/soittajien lukumäärä. Lisätiedot: Katarina Westerholm, p katarina.westerholm@hotmail.com VOIT KYSYÄ NORDLEKISTA:

6 Aimo Hentiseltä puh KOULUTSPAKETTEJA, DVD Vuosiohjelmistot kansantanssiryhmille Vuoden 2012 yhteisohjelmapaketteja voi tilata Suomen Nuorisoseurojen Liitosta. Vuosiohjelmapaketit sisältävät Tanssipidot 2012 Tampere tapahtuman ja NORDLEKIN tanssiohjeet, nuotit, CD:n ja DVD:n. Hinnat: Vuosiohjelmien tanssien ohjeet ja nuotit 22,00 Vuosiohjelmien CD 25,00 Vuosiohjelmien DVD 30,00 Koko vuosiohjelmapaketti (ohjeet, nuotit, CD ja DVD) 72,00 Hintoihin lisätään postikulut. Paketit toimitetaan alkaen. Lisätietoja ja tilaukset: p. (09) , info(at)nuorisoseurat.fi Piilometsän tansseja aineisto Alle kouluikäisten ja aikuinen lapsiryhmien käyttöön on valmistunut uusia leikkejä ja tansseja sisältävä aineisto, joka pohjautuu Musiikki- ja Kulttuurikeskus VERSO:n julkaisemaan Piilometsän säveliä -levyyn. Aineiston ovat tuottaneet Kalevan Nuorten Liitto ja Sivistysliitto Kansalaisfoorumi. Hinnat: Ohjekirja ja CD Ohjekirja Lisätietoja ja tilaukset: p. (09) , info(at)nuorisoseurat.fi Uusi Tanhuvakka ja sävelmistö ovat valmistumassa Kysy lisää: Suomalaisen Kansantanssin Ystävät / Kansantanssinuorten Liitto Döbelninkatu 5 B 21, Helsinki / VALTAKUNNALLISET KOULUTUKSET TANSSIPIDOT 2012 TAMPERE YHTEISOHJELMISTOJEN KOULUTUS TANSSIPITOTANSSIEN YHTEISHARJOITUS Karjalainen Nuorisoliitto järjestää Tanssipitojen avoimet yhteisharjoitukset sunnuntaina klo Turengin alakoululla (Koulutie 2). Harjoitukset ovat osa liiton Kevätpäivien ohjelmaa ja sinne ovat tervetulleita kaikki ryhmät ja ohjaajat kaikista järjestöistä. Ohjaajina Rami Meling ja Pia Pyykkinen. Mikäli sää sallii, tanssitaan ulkona, muuten koulun liikuntahallissa. Yhteisharjoituksessa käydään läpi seuraavat kokonaisuudet:

7 II b) Silta: III Kielikylpy: VII a) Tanssiin kutsu: VII c) Loppukohtaus: Puikkoristikko eli Tikkuristi, Kassariku ja polka 8-12v tanssijat, tyttö- ja sekaparit Hytölän jenkka, Raatikko, Kerenski, Nuuskapolkka, Ingliska 13-16v tanssijat, tyttö- ja sekaparit Tulikettu, Soihtutanssi, Loimulintu Alle kouluikäiset ja leikki-ikäiset Polska, Kolonntants Kaikki Kaikkia ryhmiä pyydetään olemaan paikalla koko ajan, jotta kentälle saadaan tarpeeksi väkeä ja harjoituksiin suuren kenttäkokonaisuuden tuntua. Pienimmille on järjestetty työpajatoimintaa siksi ajaksi kun eivät ole tanssimassa. Pajoista peritään pieni materiaalimaksu. Karjalaisen Nuorisoliiton jäsenseuroille osallistuminen yhteisharjoitukseen on maksuton. Hinnat muilta: 10 /hlö, 40 /ryhmä 6 lounas 6 Kevätpäivien pääjuhla yli 12 -vuotiaat 5 Kevätpäivien pääjuhla vuotiaat Lisätietoja Kevätpäivistä löytyy täältä: Ennakkoilmoittautuminen harjoituksiin Hilkka Toivonen-Alastalo p hilu@karjalainennuorisoliitto.fi Kurssikutsu - Velisinfonia Tanssipidot 2012 järjestää Ohjelmistojen koulutus / ennakoiva yhteisharjoitus, kaikille Velisinfonia teokseen ilmoittautuneille tanssijoille ja ryhmien ohjaajille Sunnuntaina Hollolan liikuntahalli, Terveystie 8, Hollola - klo (17.00) - opettaa Petri Kauppinen, Antti Savilampi - assistentti Pia Pyykkinen - tango klo / miesten saunakohtaus klo Osallistumismaksu noin 15 euroa / henkilö sis. ruokailun ja kahvin / paikalla on puhvetti. Mukaan sisäliikunta / tanssikengät. Ulkojalkineissa liikuntasalissa ei saa tanssia. Koreografit toivovat runsasta osanottoa! Ilmoittautumiset mennessä aimo.hentinen@phnet.fi Tiedustelut: Aimo Hentinen, tanssiteoksen tuottaja Teija Nikkari, pääkoreografien assistentti

8 MAAKUNNISSA TAPAHTUU Etelä-Häme Kimara Kiveä ja Kanteletarta laulua - tanssia lausuntaa sunnuntaina klo Lahden Konserttitalon Felix Krohn sali Lahden Kamarikuoro Päijät-Hämeen Lausujat Hannat ja Heikit / Hollolan Nuorisoseura Liput 15 Lipputilaukset: Timo Röppänen timo.roppanen@dnainternet.net / puh tai Jenni Kuoppala jenni.kuoppala@gmail.com puh Etelä-Pohjanmaa RYMY RYNNÄTEN KÄY Lasten kansantanssitapahtuma LA klo alkaen Kuortaneen Ylijoen Nuorisoliitossa Mahdollisuus osallistua luokitteluun tai katselmukseen. Lisätiedot: sanna.paloniemi@nuorisoseurat.fi Ilmoittautumiset: PE mennessä. Ilmoittautuessa mainittava ryhmän koko, ikäryhmä, esityksen pituus, ohjaaja/yhteyshenkilö, käytettävä musiikki, säestys: CD vai pelimannit. Luokittelusta kiinnostuneet, kts.: Rymy-tapahtuma on järjestetty vuodesta 1983 lähtien vuosittain. Tapahtuman järjestää: Kalevan Nuorten Etelä-Pohjanmaan piiri ry ja SKAF Keski-Suomi Keski-Suomen kansantanssikatselmus Kimara Sunnuntaina klo 13 Muuramen Kulttuurikeskus, Nisulantie 1, Muurame Pohjois-Karjala MOTORA TANSSII sunnuntaina klo 14 ja klo 17 Carelia-salissa Joensuussa (Yliopistonkatu 2) Konserteissa nähdään monipuolinen läpileikkaus Motoran kansantanssiohjelmistosta: karjalaista taituruutta, uusia koreografioita ja ripaus perinteistäkin tanssia. Vauhtia ja väriä konserttiin tuovat unkarilaiset tanssit. Konserteissa esiintyvät Motoran ryhmät alle kouluikäisistä aikuisiin.

9 Hyvän tunnelman ja tanssiaskelten tarkkuuden takaa Motoran oma Rälläkkä-yhtye, jonka johtajana on Kultainen Harmonikka kilpailun voittaja Marko Kotilainen. Motoran ryhmät osallistuvat aktiivisesti valtakunnallisiin kansantanssitapahtumiin ja ovat saavuttaneet menestystä luokitteluissa ja katselmuksissa. Sähäkät saavutti keväällä 2011 mestaruussarjatason Nuorisoseurojen Liiton luokittelussa. Vuonna 2008 Motora valittiin Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeeksi. Tervetuloa nauttimaan tanssin riemusta ja taidokkaista kuvioista! Liput yksittäin: 15 e (aikuiset), 10 e (opiskelijat ja koululaiset) ja 5 e (lapset 3-6v) sekä alle 3-vuotiaat sylissä ilmaiseksi. Ryhmille ennakkovaraajan etuna aikuisten liput hintaan 12 e / kpl. Ryhmän koko on vähintään 10 henkilöä. Lisäksi ryhmillä on mahdollisuus lunastaa etukäteen kahviliput väliajalle. Kahvi / tee ja kahvileipä maksavat yhteensä 3 e. Ennakkovaraajan etu on voimassa saakka. Yksittäisiä lippuja voi ostaa lähtien Karjalan Musiikista (Torikatu 30, Joensuu). Lisätiedot ja ryhmien lippuvaraukset: Satu Karhapää-Puhakka info@motora.fi Unelmista totta - PKNSL:n balettikoulun 20-v. juhlanäytös Lauantaina klo Joensuun urheilutalo (Koskikatu 12, Joensuu) Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen Liitto ry:n balettikoulu juhlii 20-vuotista taivaltaan! Juhlanäytöksessä "Unelmista totta" kysellään "Mistä on pienet balettitanssijat tehty?" ja seurataan balettisatua "15 tanssivaa prinsessaa". Liput näytökseen 12 e / 6 e. Tervetuloa Joensuuhun! Lisätietoja ja lippuvaraukset: Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen Liitto ry:n balettikoulu Itäranta 10, Joensuu pkbalettikoulu(a)nuorisoseurat.fi Puh MUUT HARRASTUSALAN TAPAHTUMAT JA KOULUTUKSET SÄPINÄÄ SÄLLEIHIN AINEISTO Kalevan Nuorten Liitto on tuottanut Säpinää Sälleihin -aineiston poikien tanssitoiminnan, erityisesti kansantanssin tukemiseksi. Aineisto on tarkoitettu tanssinohjaajien ja -opettajien käyttöön. Aineisto

10 sisältää hyödyllisiä vinkkejä kausi- ja tuntisuunnitelmien tekemiseen sekä runsaan määrän erilaisia harjoitteita ja tansseja tunneilla käytettäväksi. Perusajatuksena on prosessilähtöinen tanssikasvatus. Sen mukaan itse prosessi ja oppilaiden oma aktiivisuus toimivat tuntien sisältöinä ja kasvatuksen perusperiaatteina. Oppilaat tuottavat itse aktiivisesti eri liikkeisiin hyviä ideoita, joita ryhmän ohjaaja sitten hyödyntää. Asiantuntijoina ovat toimineet Jarmo Lehikoinen ja Jussi Kaijankangas. Piirrokset ovat Emmi Malkin käsialaa. Yksiin kansiin sen on koonnut Anu Kokkonen. Taiteen keskustoimikunta on tukenut aineiston tuottamista. Aineisto on ladattavissa osoitteesta: TAIKALOIKKA4 kansainvälinen tanssikasvatusseminaari Vantaalla TaikaLoikka4 -tanssikasvatusseminaarin teemoja ovat tanssi peruskoulussa (integroituminen eri oppiaineisiin), lastentanssi ja kehollinen oppiminen sekä poikatanssi. Seminaarin kohderyhmänä ovat kaikki kasvattajat, opettajat, tanssin ja taidekasvatuksen ammattilaiset, opiskelijat ja virkamiehet. Seminaarisivut: Ilmoittautuminen: seminaarisivujen kautta lomakkeella. Lisätietoja: Seminaarimaksu: 60, sisältää seminaariohjelman työpajoineen sekä lounaat ja kahvit. AVUSTUKSET Käy tutustumassa sivustoon Sivistysliitto Kansalaisfoorumin tuottama kansalaisyhteiskunta.fi -sivusto palvelee erilaisia yhdistys- ja vapaaehtoistoimijoita monipuolisesti. Uudistetuilta sivuilta löytyy mm. kattava hakemisto erilaisista rahoituslähteistä, säätiöistä ministeriöihin. Kannattaa tutustua! SEKALAISET MUUT ASIAT KANSALLISPUKU-POIKAKALENTERI- KUVAKILPAILU Kansallispukufoorumilla osoitteessa p1.foorumi.info/kansallispuku on jo kahtena vuonna ollut joulun alla kansallispuku-joulukalenteri. Vuonna 2012 tehdään poika-kansallispuku-joulukalenteri! Kuvan (tai kuvasarjan) tulee esittää yhtä tai useampaa miespuoleista henkilöä sekä kansallispukua tai sen osaa. Kuva voi olla kaunis, dramaattinen, hauska, hillitty, hillitön, mitä vaan. Aihetta voi käsitellä klassisesti tai hyvinkin avarasti. Kuvien mukaan voi halutessaan liittää tekstiä julkaistavaksi kuvan yhteydessä, mutta kilpailun järjestäjällä on oikeus muokata tai poistaa tekstiä. Kuvan yhteydessä saa esim. esitellä itseään, yritystä, seuraa, joukkuetta, ryhmää jne. Järjestäjä valitsee 24 parasta kuvaa/kuvasarjaa, jotka julkaistaan Kansallispukufoorumin joulukalenterissa. Jos kysyntää ilmenee, voi järjestäjä painattaa vuosikalenterin, jolloin järjestäjällä on oikeus julkaista kilpailutyöt siinä. Mikäli painettu kalenteri toteutuu, siinä julkaistavien kuvien lähettäjät saavat kukin itselleen palkkioksi yhden kalenterin.

11 Paras kuva tai kuvasarja palkitaan! Palkinto julkaistaan Kansallispukufoorumilla myöhemmin. Sieltä tulee löytymään myös lisätietoja kilpailusta. Jos haluat kilpailuun liittyviä tiedotteita sähköpostiisi, ilmoita siitä viestillä osoitteeseen Lähetä kilpailukuva tai -kuvasarja mennessä osoitteeseen Kuvien tulee olla jpg-muodossa ja kooltaan sellaisia, että ne voi painaa A4-kokoisena. Kirjoita viestiin julkaistava teksti ja osallistuvan henkilön/ryhmän/yrityksen nimi tai nimimerkki. Kirjoita erikseen yhteyshenkilön nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite, joita ei julkaista. Kilpailuun voi osallistua useammalla kuvalla tai kuvasarjalla, mutta lähetä silloin jokainen kuva/sarja omana sähköpostiviestinään. Muistathan myös mainostaa Kansallispukufoorumia ja sen joulukalenteria kaikille! Järjestäjä: Soja Murto, Lisätiedot: tai p1.foorumi.info/kansallispuku Esityskalenteri Tanssin Tiedotuskeskuksen verkkopalvelulla on kuukausittain tuhansia käyttäjiä. Muistattehan omalta osaltanne ylläpitää danceinfo.fi:n esityskalenteria! Esityskalenterin ylläpitoon pääsee osoitteessa Päivitystunnuksen voi pyytää sähköpostitse minulta tai tiedottaja Minna Luukolta Esityskalenterin teknistä toteutusta on syksyn aikana viilattu. Otamme mieluusti edelleen (ja jatkuvasti) vastaan palautetta kalenteritietojen ylläpidon toiminnasta. Muistin virkistykseksi vielä: Esityskalenteri on tarkoitettu a) kaikille Suomessa nähtäville tanssiesityksille ja b) suomalaisten tanssiryhmien ja koreografien esityksille, tapahtuivatpa ne sitten Suomessa tai ulkomailla. Kalenteriin ei syötetä harrastajatanssikoulujen esityksiä. Kalenteria päivittävät tanssin tekijät ja/tai teosten tuottajat (esityspaikat, festivaalit) itse. Kalenteriin syötetyt tiedot tulevat heti näkyviin ilman tiedotuskeskuksen toimiston ennakkotarkistusta. Terveisin Aleksanterin teatterista, Elina/Tanssin Tiedotuskeskus Festivaalikutsuja kansantanssiryhmille Kansantanssiryhmien festivaalikutsuja päivitetään jatkuvasti osoitteessa Käy katsomassa. Halutessasi pyydä lisätietoja kutsuista Folklore Suomi Finlandin toimistolta. Lisätietoja: Teija Nikkari YHTEYSTIEDOT Tanssitiedotteen sisällöstä vastaavat: Nipuli Hannu, , hannu.nipuli(at)nuorisoseurat.fi Kokkonen Anu, , anu.kokkonen(at)kalevannuoret.fi

16.4.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT

16.4.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT 16.4.2012 KUUKAUSITIEDOTE HUHTIKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista

Lisätiedot

TANSSITIEDOTE 15.2.2013

TANSSITIEDOTE 15.2.2013 TANSSITIEDOTE 15.2.2013 Liittojen sähköinen tanssitiedote välittää alan harrastajille ja ohjaajille ajankohtaista tietoa järjestön tapahtumista ja koulutuksesta sekä muista harrastusalaan liittyvistä asioista.

Lisätiedot

TANSSITIEDOTE helmikuu 2012 15.2.2012

TANSSITIEDOTE helmikuu 2012 15.2.2012 TANSSITIEDOTE helmikuu 2012 15.2.2012 Liittojen sähköinen tanssitiedote välittää alan harrastajille ja ohjaajille ajankohtaista tietoa järjestön tapahtumista ja koulutuksesta sekä muista harrastusalaan

Lisätiedot

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna 2013 2014... 2 Tapahtumakalenteri... 2

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna 2013 2014... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TANSSITIEDOTE 16.9.2013 SISÄLTÖ TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot vuonna 2013 2014... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TAPAHTUMATUOTTAMISEN OSAAMISKESKUS... 2 Tanssimaniaa

Lisätiedot

TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~

TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~ Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää ~LIPUT~ Aikuiset 12 Lapset 8 Alle 3v. ilmaiseksi ~ Flikat 15v. Juhlakonsertti ~ ~KONSERTIT~ PÖLKKY-teatterilla maanantaina 29.6.2015

Lisätiedot

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere 50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere Ohjelmaryhmien vetäjät tutustumassa esiintymisareenaan! Tapahtumatiedote 2/2012 20.3.2012 Sisältö: 1. Tapahtumarannekkeiden ja ruokailujen tilaamisella

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Tapahtumakalenteri... 2

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TANSSITIEDOTE 15.11.2013 SISÄLTÖ TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TAPAHTUMATUOTTAMISEN OSAAMISKESKUS... 2 Folklandia keinuttaa uuteen folk-vuoteen... 2 SottiisiMoves 11. 15.6.2014 Tampereella...

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Viestintä ja vaikuttaminen 4. Hallinto ja talous 5.

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

HERKKUMEILI 1 / 2012 Uusi Vuosi ja uudet kujeet eli tässä virallinen, vuoden ensimmäinen HERKKU!

HERKKUMEILI 1 / 2012 Uusi Vuosi ja uudet kujeet eli tässä virallinen, vuoden ensimmäinen HERKKU! HERKKUMEILI 1 / 2012 Uusi Vuosi ja uudet kujeet eli tässä virallinen, vuoden ensimmäinen HERKKU! Herkun sisältö: 1 Ajankohtaista Toimintatietojen 2011 sekä toimihenkilö- ja ohjaajatietojen palauttaminen

Lisätiedot

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Tapahtumakalenteri... 2

TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TANSSITIEDOTE 16.12.2013 SISÄLTÖ TANSSIN OSAAMISKESKUS... 2 Tapahtumakalenteri... 2 TAPAHTUMATUOTTAMISEN OSAAMISKESKUS... 2 Folklandia musiikin ja tanssin ilotulitus 10. 11.1.2014... 2 Mukaan tanssin suurtapahtumaan...

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEEN

OPETUSSUUNNITELMA KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEEN Sisällysluettelo 1. Taustaa... 2 2. Koulutuksen tavoitteet... 2 3. Koulutuksen kohderyhmä... 2 4. Opiskelu ja oppimisympäristöt... 2 5. Koulutuksen sisältö

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

Olettehan valinneet seurallenne henkilön, joka hoitaa rekisterin päivittämisen!!

Olettehan valinneet seurallenne henkilön, joka hoitaa rekisterin päivittämisen!! Aurinkoista pakkaspäivää! Vuosi käynnistettiin entiseen tapaan Folklandiaristeilyllä. Myös Tanssin riemua-työpajat on saatu käyntiin, tammikuussa vuorossa on Ruokolahti. Toimistomme sai työntekijätäydennystä

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN KALEVAN NUORET ry. TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-30.9.2012

ETELÄ-HÄMEEN KALEVAN NUORET ry. TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-30.9.2012 ETELÄ-HÄMEEN KALEVAN NUORET ry. TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-30.9.2012 2 Sisällysluettelo Yleistä Johdanto - Tekemisen riemua 3 Nuorisoseuratoiminnan suunnat 2010-2012 4 1. Kalevan Nuorten toiminta Etelä-Hämeessä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE SOTTIISIMOVES 2014 ILMOITTAUTUMISOHJEET Tapahtumaan ilmoittaudutaan nettilinkin kautta. http://ilmoittautuminen.sottiisi.net/ilmoittaudu/index Olemme koonneet tähän ohjeistusta ilmoittautumiseen liittyen.

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / 2011

Jäsentiedote 3 / 2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Terveiset Tanssikkaasta! Lämmin kesä alkaa kääntyä jälleen syksyksi. Haluammekin kiittää kaikkia Tango & Tanssilavaan osallistuneita! Tapahtumaan osallistui huikeat yli 100 tanssijaa,

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna.

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna. Vuosi on kääntynyt kohti loppuaan, on aika rauhoittua viettämään joulua. Takana on jälleen tapahtumarikas vuosi, kiitos siitä kaikille teille, jotka olette olleet mukana toteuttamassa nuorisoseuratoimintaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Yhdistystiedote 8/2015

Yhdistystiedote 8/2015 Yhdistystiedote 8/2015 Tärkeimmät: - Jäsenjärjestöavustuksen päivämäärät s. 2 - Kuinka näytte aivovammaviikolla? s. 5 Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 TÄRKEÄ: Jäsenjärjestöavustuksen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

15.5.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT

15.5.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT 15.5.2012 KUUKAUSITIEDOTE TOUKOKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA... 1 Etsimme Suomen parasta nuorisoseuraa... 1. Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous 23.11.2013 Tampereella

AJANKOHTAISTA... 1 Etsimme Suomen parasta nuorisoseuraa... 1. Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous 23.11.2013 Tampereella KUUKAUSITIEDOTE 9 2013 16.9.2013 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 1 Etsimme Suomen parasta nuorisoseuraa... 1 Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous 23.11.2013 Tampereella... 1 Henkilövalinnat valtuuston

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Sisältö: Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

HERKKUMEILI 19.2.2014

HERKKUMEILI 19.2.2014 HERKKUMEILI 19.2.2014 Myyntiaikaa on vielä runsaasti jäljellä, sillä arpajaiset päättyvät 31.3.2014 mennessä! Eiköhän kannata tehdä seuralle/ryhmälle rahaa!!! TEKEMISEN RIEMUA ARPAJAISET Nyt on mahdollisuus

Lisätiedot

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy Seurakirje 3/2014 Kesätapahtumat kaiken kansan tietoisuuteen Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy 22.5.2014. Nuorisoseurat.fi

Lisätiedot

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Organisaation uudistaminen 2011-2012 Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Nykyinen organisaatio Palvelut ja osaaminen Piirijärjestö esim. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry Nuorisoseura

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Taitaja9 täytti maaliskuussa 10 vuotta. Kilpailun isä, Pekka Ruokomäki sai idean kilpailusta syksyllä 2001. Espoon Matinkylässä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu

Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu Aikataulu 8.15-8.50 Aamukahvit 9.00 Aloituspuheenvuoro Juha Henriksson 9.15-10.00 Maailma muuttuu entä opettajuus? Helsingin yliopiston kasvatustieteen Emeritusprofessori

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1.

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

KUUKAUSITIEDOTE 11 2013 1 15.11.2013 SISÄLTÖ

KUUKAUSITIEDOTE 11 2013 1 15.11.2013 SISÄLTÖ KUUKAUSITIEDOTE 11 2013 15.11.2013 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 1 Nuorisoseurojen oma verkkokauppa on avattu!... 1 Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous... 1 Tekemisen riemua arpajaiset... 2 Tee tanssikoreografia

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

PIENI HERKKUMEILI 2.4.2014 Huhtikuun alun iloksi!

PIENI HERKKUMEILI 2.4.2014 Huhtikuun alun iloksi! PIENI HERKKUMEILI 2.4.2014 Huhtikuun alun iloksi! Iso Kiitos kaikille, jotka osallistuitte TEKEMISEN RIEMUA ARPAJAISIIN!! Hei kansantanssin ohjaajat, apuohjaajat ja muut tanssitoimijat! Kutsun Sinut viettämään

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 1 SISÄLTÖ JOHDANTO NUORISOSEURAT 2020 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1. Harrastustoiminta 1.2. Koulutus- ja ohjaajahuolto 1.3.

Lisätiedot

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013 Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)

Lisätiedot

Yhteistä keskustelua moderoi kulttuurivaikuttaja, Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtaja Panu Mäenpää.

Yhteistä keskustelua moderoi kulttuurivaikuttaja, Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtaja Panu Mäenpää. Seurakirje 5/2014 Suomen Nuorisoseurat ry tiedottaa: Harrastajateatteriväen tapaaminen torstaina 21.8. Lämpimästi tervetuloa harrastajateatteriväen tapaamiseen Seinäjoen Harrastajateatterikesän aattona

Lisätiedot

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen)

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) NYKYTILANNE Kansanmusiikin ja kansantanssin harrastajakenttä on Suomessa laaja ja monimuotoinen. Harrastajien joukossa

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere

50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere 50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere Tapahtumatiedote 1/2011 23.9.2011 Tervetuloa Tampereelle juhlimaan 50-vuotiasta Eläkkeensaajien Keskusliittoa! Juhlapaikkana on Hakametsän jäähalli

Lisätiedot

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittauduthan koulutuspäiville; tiedossa mielenkiintoisia luentoja ja työpajoja. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

15.8.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT

15.8.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT 15.8.2012 KUUKAUSITIEDOTE ELOKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista

Lisätiedot

Tekemisen riemua Teatterimetakka-tapahtumassa

Tekemisen riemua Teatterimetakka-tapahtumassa Tekemisen riemua Teatterimetakka-tapahtumassa Syyskausi 2014 alkaa olla lopuillaan, on aika kiittää kaikkia seuratoimijoita kuluneesta vuodesta! Olemme saaneet seurata sykähdyttäviä esityksiä erilaisilla

Lisätiedot

Paikallisilla seuroilla ja harrastusryhmillä on mahdollisuus myydä Yhteisön voima kirjasarjoja ja ansaita myynnillä tuloja omaan toimintaansa.

Paikallisilla seuroilla ja harrastusryhmillä on mahdollisuus myydä Yhteisön voima kirjasarjoja ja ansaita myynnillä tuloja omaan toimintaansa. 15.3.2012 KUUKAUSITIEDOTE MAALISKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? VIPOT Kevät 2014 LÄRPÄKE Viinikan kotikirkon tiedotuslehti koululaisille Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? KOKKIKERHOT s. 3 LEIREJÄ! Tulossa perheleiri ja tyttöleiri sekä kesällä

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Sitova ilmoittautumiskaavake...

Sitova ilmoittautumiskaavake... Sitova ilmoittautumiskaavake... Palautettava järjestäjälle Osallistumismaksut ja osallistujapassit Yhteisön nimi: Yhteyshenkilö (nimi, puhelinnumero ja sähköposti): Osallistumismaksu tapahtumaan on 10

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JYTYN TASKUKALENTERI 2016 - TILAUSOHJEET Vuoden 2016 kalenterissa tulee olemaan laadukas, kuten on ollut aikaisemminkin. AIKATAULUT ja MUUTA HUOMIOITAVAA Aikataulut ovat tänä vuonna

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen 2010-2012

Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen 2010-2012 Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen 2010-2012 Yleistä Liiton toiminnan perustana päättyneellä kolmivuotiskaudella on ollut Helsingin nuorisoseurakokouksen vuonna 2009 hyväksymä kolmivuotisohjelma

Lisätiedot

Tanssirallin säännöt ja arviointikriteerit

Tanssirallin säännöt ja arviointikriteerit Tanssiralli on Suomen Nuorisoseurat ry:n valtakunnallinen kansantanssikatselmus, joka on suunnattu alle 16-vuotiaiden harrastusryhmille. Tanssirallin tarkoituksena on aktivoida ryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa.

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään!

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään! SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1 Tervetuloa Jyväskylään! 30-vuotista taivaltaan juhlivalla Jyväskylän Voimistelijat 79 ry -seuralla on ilo ja kunnia kutsua koko voimisteluväki Suomen Voimistelupäiville

Lisätiedot