Oikeus vapauteen. Perustulon normatiivinen oikeutus filosofisen vasemmistolibertarismin näkökulmasta

Transkriptio

1 Oikeus vapauteen Perustulon normatiivinen oikeutus filosofisen vasemmistolibertarismin näkökulmasta Kandidaatintutkielma Politiikan tutkimuksen linja Jukka Jonninen Lehtori Erkki Berndtson

2 Tiivistelmä Perustulo on vihreän puolueen vaaliteemana noussut yhteiskunnalliseksi keskustelunaiheeksi Suomessa. Eduskuntavaalien alla käydyssä keskustelussa sen käyttöön ottamista on perusteltu pragmaattisilla ja taloudellisilla syillä, ennen kaikkea tuloloukkujen poistamisella ja työnteon tekemisellä taloudellisesti kannattavaksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on rikastaa perustulosta käytävää keskustelua etsimällä sille filosofisempia perusteluja. Näitä etsitään filosofisen vasemmistolibertarismin teoriasta, jonka oletetaan tarjoavan perustulolle normatiivisen oikeutuksen. Metodina on keskeisten vasemmistolibertaristien tekstien analysointi perustulon näkökulmasta. Työkaluna toimii joukko käsitteitä itseomistusoikeus, omistusoikeus maailmallisiin resursseihin, vapaus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo jotka ovat aiheen kannalta filosofisesti relevantteja. Näille käsitteille pyritään antamaan filosofista vasemmistolibertarismia tutkimalla sellainen merkitys, joka tarjoaa perustulolle normatiivisen oikeutuksen. Tutkimuksessa käytetään hyväksi erityisesti Philippe Van Parijsin ja Michael Otsukan tuotantoa. Van Parijsin edustama aitolibertarismi saa eksplisiittisen perustulomyönteisyytensä johdosta erityisen paljon huomiota. Tutkimus osoittaa, että perustulolle on filosofisen vasemmistolibertarismin premisseistä käsin johdettavissa vankka normatiivinen oikeutus. Tämän normatiivisen oikeutuksen johtolangaksi nousee Van Parijsin esittämä aitolibertaristinen vapauskäsitys. Tämä määritellään sellaiseksi olotilaksi, jossa ihminen on mahdollisimman suuressa määrin kenenkään estämättä vapaa tekemään kaikkea sitä mitä hän voisi haluta tehdä. Perustulon nähdään antavan tälle institutionaalisen mahdollisuuden. Van Parijs antaa vapauskäsitykselleen nimen todellinen vapaus. Tutkimuksen esittämän normatiivisen oikeutuksen katsotaan ulottuvan globaalille tasolle ja vaativan toteutuakseen kansainvälisten päätöksentekoinstituutioiden vahvistamista ja muokkaamista. 2

3 Sisällys Johdanto Perustulo Vasemmistolibertarismi liberalismin aateperheessä Liberalismin ja libertarismin historialliset juuret Filosofinen vasemmistolibertarismi Philippe Van Parijsin aitolibertarismi Libertarismi, egalitarianismi ja omistusoikeudet Perustulon normatiivinen oikeutus Omistusoikeus maailmallisiin resursseihin Itseomistusoikeus Vapaus Oikeudenmukaisuus Tasa-arvo Johtopäätökset...24 Lähteet

4 Johdanto Vihreät nostivat perustulon johtavaksi teemakseen kevään 2007 eduskuntavaaleissa. Näin puolueen entisen puheenjohtajan Osmo Soininvaaran vuosikymmeniä kannattama idea saatettiin Suomen valtakunnallisen politiikan keskiöön. Moni piti sitä vaalitaistelun ainoana todella tuoreena ehdotuksena. Perustulo keräsikin kohtuullisen paljon huomiota ja herätti laajaa keskustelua sekä puolesta että vastaan. Vihreät pyrkivät markkinoimaan 440 euron suuruista perustuloehdotustaan (Perustulotyöryhmän esitys puoluevaltuuskunnalle ) ennen kaikkea pragmaattisilla argumenteilla. Sen katsottiin olevan taloudellisesti järkevin ratkaisu globalisaation tuoman uudenlaisen, pätkätöitä tuottavan työkulttuurin tekemiseksi työntekijöille inhimillisesti kestäväksi. Lisäksi sen katsottiin purkavan suomalaisen sosiaaliturvan kannusteloukkuja ja tekevän näin työnteosta aina kannattavaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella perustulon ideaa normatiivisesta näkökulmasta, mitä sen kannattajat eivät vaalikampanjan aikana juuri tehneet. Tarkastelun välineeksi on valittu filosofinen vasemmistolibertarismi, jonka käyttämien premissien voidaan katsoa tukevan perustulon ideaa. Tutkimus pyrkii tarjoamaan uusia näkökulmia perustulosta käytävään keskusteluun johtamalla filosofisen vasemmistolibertarismin premisseistä sen normatiivisen oikeutuksen. Metodina on keskeisten vasemmistolibertaristien tekstien analysointi perustulon näkökulmasta. Aiheen kannalta keskeisille käsitteille itseomistusoikeus, omistusoikeus maailmallisiin resursseihin, vapaus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo luodaan vasemmistolibertarismia tutkimalla sellainen merkitys, jonka katsotaan voivan antaa perustulolle normatiivisen oikeutuksen. Tutkimuksessa käytetään filosofisen vasemmistolibertarismin teoreetikoista erityisesti Michael Otsukaa sekä Philippe Van Parijsia: edellistä, koska hän on vastikään julkaistussa teoksessaan (Otsuka 2003) luonut uuden, filosofisesti aiempaa yhtenäisemmän ja kunnianhimoisemman tulkinnan filosofisesta vasemmistolibertarismista, ja jälkimmäistä, koska hän on töissään puolustanut eksplisiittisesti perustuloa vapautta luovana instituutiona. 4

5 1 Perustulo Perustulon idea on yli 200 vuotta vanha. Thomas Paine kehitteli 1790-luvulla kansalliseksi osingoksi nimettyä ehdotusta, jossa jokaiselle 21 vuotta täyttäneelle henkilölle olisi maksettu tietty rahasumma valtion kassasta ilman ehtoja (Mattila 2001, 59). Vuonna 1848 perustulon kaltaista järjestelmää formuloi ranskalainen utopisti-sosialisti Charles Fourier (Van Parijs 2003, 6) ja seuraavana vuonna John Stuart Mill ehdotti perustuloa vastaavaa hahmotelmaa teoksessaan Principles of Political Economy: Tulonjaossa eräänlainen minimitulo on annettava jokaiselle yhteisön jäsenelle toimeentulon turvaamiseksi, oli tämä kykeneväinen työhön tai ei. Loppuosa tuotannosta jaetaan tietyin osuuksin jotka on etukäteen päätetty kolmelle elementille, työlle, pääomalle ja kyvyille * luvulla perustulo on otettu monesti esille sekä vasemmiston että oikeiston aloitteesta. Englannissa sitä pohdittiin toisen maalmansodan aikana beveridgeläisten ehdotusten vaihtoehtona (Mattila 2001, 59-61) luvulta lähtien se on saanut todellista jalansijaa ja poliittista merkitystä monissa Euroopan maissa ja poliittisissa puolueissa. Useat poliittiset puolueet yleensä vihreät tai vasemmistoliberaalit ovat ottaneet sen osaksi puolueensa poliittista ohjelmaa (Van Parijs 2003, 6-7). Voimakkaimmin perustulo on ollut esillä Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa ja Irlannissa (Mattila 2001, 61-66). Hollannissa onkin vuonna 2001 otettu käyttöön matala osittainen perustulo. Yhdysvalloissa ja Kanadassa perustulokeskustelu on keskittynyt ennen kaikkea negatiivisen tuloveron pohtimiseen, mutta Alaska on Hollannin ohella toinen paikka, jossa osittainen perustulojärjestelmä on jo käytössä. Pohjoismaissa keskustelu on sen sijaan, Tanskaa lukuun ottamatta, ollut verrattain hiljaista. Akateemista keskustelua perustulosta käydään ennen kaikkea vuonna 1986 perustetussa Basic Income European Networkissa (BIEN), joka mm. järjestää perustulotematiikkaa käsitteleviä kansainvälisiä konferensseja. Perustulon käyttöönottoa on perusteltu monista erilaisista näkökulmista. Oikeistolaisesti värittynyt näkökulma korostaa perustulon positiivista vaikutusta talouselämälle sen tehdessä työnteosta aina kannattavaa ja poistaessa perinteiseen sosiaaliturvaan liitettyä raskasta byrokratiaa. Oikeistolaisissa ehdotuksissa perustulo (tai negatiivinen tulovero, jon- 1 * = Englannista suomentanut Jukka Jonninen. 5

6 ka vaikutukset ovat pitkälti samanlaiset) onkin yleensä verrattain pieni ja korvaa olemassa olevat passivoiviksi nähdyt sosiaaliturvajärjestelmät. Arvoista lähtevät perustulon perustelut ovat korostaneet tasa-arvoa, turvallisuutta, yksilön vapauksia ja autonomiaa sekä ihmisarvon kunnioittamista (ibid., 74-77). Fitzpatrickin (1999, 52-55) mukaan perustulo edistää oikeudenmukaisuutta kolmella konkreettisella tavalla: se kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä, dekriminalisoi nykyisten säädösten vastaisia toimintoja (sallii palkkatyön etuuksia menettämättä) ja antaa kaikille ihmisille yhtäläisen oikeuden toimeentuloon. Van Parijs (2003, 5-6) määrittelee perustulon hallinnon maksamaksi tuloksi, joka tulee samantasoisena ja tasaisin väliajoin jokaiselle yhteiskunnan jäsenelle. Se maksetaan samanlaisena jokaiselle, oli tämä rikas tai köyhä, yksin asuva tai ei, työhaluinen tai ei. Se on tulo, johon yksilö voi luottaa ja jota sen päälle tuleva lisätulo ei pienennä. Tässä tutkimuksessa perustulo määritellään tarkoituksella löyhästi, jotta mahdollisimman monet keskenään eriävät vasemmistolibertarismin esittämät normatiiviset perusteet saataisiin liitettyä siihen. Kvantitatiivisesti tai kvalitatiivisesti kunnianhimoiset määritelmät perustulolle olisivat tutkimuksen kannalta ongelmallisia, sillä ne rajaisivat pois monia vasemmistolibertarismin ideoita, jotka kykenevät perustelemaan löyhemmän määritelmän. Tämän vuoksi perustulo on päädytty määrittelemään siten, ettei sitä esim. välttämättä anneta kaiken ikäisille, se ei välttämättä koostu rahasta eikä sen tarvitse yksinään riittää toimeentuloon. Tutkimuksessa perustulo määritellään seuraavasti: Universaali vastikkeeton resurssi, jonka yhteisö antaa jokaiselle tietyn iän saavuttaneelle jäsenelleen. 2 Vasemmistolibertarismi liberalismin aateperheessä 2.1 Liberalismin ja libertarismin historialliset juuret Koska tutkimus käsittelee poliittista filosofiaa, on tarkoituksenmukaista tarkastella sitä historiallista kontekstia, mistä aiheen kannalta relevantit aatteet ja ideat juontavat juurensa. Tutkimuksessa käytetyt käsitteet operoivat neljällä eri tasolla. Kattotasona on liberalismi, jonka erilaisia ilmenemismuotoja kaikki muut ovat. Näistä ilmenemismuodoista keskitytään libertarismiin, joka sekin jakautuu useaan eri suuntaukseen. Näistä suuntauksista tutkielman keskiössä on (filosofinen) vasemmistolibertarismi. Neljäntenä ja alim- 6

7 pana tasona ovat vasemmistolibertarismin eri muodot, joista tutkimuksen kannalta merkittävin on Philippe Van Parijsin edustama aitolibertarismi 2. Liberalismi syntyi 1800-luvun alun Euroopassa reaktiona Ranskan vallankumouksen synnyttämiin yhteiskunnallisiin ristiriitoihin (Saastamoinen 1998, 18-19). Se edusti kolmatta vaihtoehtoa vallankumouksen pyörteissä alkunsa saaneille konservatismille ja sosialismille saaden merkityksensä suhteessa niihin. Alkuaikoina sen vaatimuksiin kuuluivat mm. poliittisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, kirkon vallan vähentäminen, aateliston etuoikeuksien lakkauttaminen sekä taloudellisten vapauksien lisääminen (ibid., 25-26). Liberalismin kantaisiä John Lockea, Charles Montesquieuta ja Adam Smithiä kutsutaan usein klassisen liberalismin edustajiksi. Tämä termi on usein nähty synonyyminä libertarismille siksi, että liberalismi on olemassaolonsa aikana haarautunut niin moneen eri suuntaukseen, että nykyään (Euroopasta) on hyvin vaikeata löytää henkilöä, joka ei jollain tavalla identifioituisi liberaaliksi. Liberalismin on katsottu voittaneen ideologisen kamppailun, mutta samalla itse termistä on tullut hyvin monimerkityksinen (ibid., 8). Libertarismi siis perustuu varhaiseen liberalismiin, ennen kaikkea vapaiden markkinoiden, vahvan omistusoikeuden, oikeusjärjestelmän ja negatiivisen vapauden sekä autonomisen yksilön ideaalien korostamiseen. Termi otettiin nykymerkityksessään käyttöön luvun puolivälissä korostamaan eroa liberalismiin, jonka katsottiin saaneen liian vasemmistolaisia sävyjä luvun merkittävimmät libertaristit olivat Friedrich Hayek sekä Robert Nozick. Haeyk profiloitui ennen kaikkea kaikenlaisesta säätelystä vapaan laissez-fairemarkkinatalouden puolestapuhujana, kun taas Nozick keskittyi libertarismin aatteellisen perustan jykevöittämiseen esittämällä uudenlaisen tulkinnan John Locken omistusoikeuksia koskevista kirjoituksista. Nozickin vuonna 1974 ilmestynyt Anarchy, State and Utopia oli vastaus muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneelle John Rawlsin Oikeudenmukaisuuperiaatteelle, joka puolestaan edusti vasemmistolaisempaa versiota liberalismista. Nämä kaksi teosta johtivat koko poliittisen filosofian uuteen tulemiseen akateemisissa piireissä 2 Real-libertarianism. 7

8 ja vaikuttivat merkittävästi myös uusien aatesuuntien syntyyn libertarismin sisälle. Yksi näistä uusista aatesuunnista oli vasemmistolibertarismi. 2.2 Filosofinen vasemmistolibertarismi Vasemmistolibertarismilla viitataan kahteen toisistaan poikkeavaan aatesuuntaukseen ja ryhmään, jotka ovat syntyneet reaktiona Yhdysvalloissa kehittyneeseen libertaristisen ideologian uuteen tulemiseen 1970-luvulta lähtien. Toinen näistä on Yhdysvaltain libertaristisesta puolueesta irronnut ryhmä, joka on yhdistänyt libertaristiseen 3 ideologiaan vasemmistolaisia komponentteja, kuten materialismin kritiikin. Tämä ryhmä on syytä erottaa filosofisesta vasemmistolibertarismista, jota tämä tutkielma käsittelee. Filosofinen vasemmistolibertarismi 4 on poliittisten filosofien muodostama suuntaus, joka on viimeisen kolmen vuosikymmenen ajan kehitellyt ideologiaa, jossa oikeistolibertarismiin yhdistetään egalitaarinen 5 normatiivinen vaatimus maailmallisten resurssien 6 kuulumisesta yhtäläisesti ja yhtä suurelta osin kaikille maailman ihmisille. Vaikka vasemmistolibertarismi on löytänyt käsitteellisen identiteettinsä vasta viime vuosisadan loppupuolella, tuntee historia monia filosofeja, joiden katsotaan esittäneen sen ideologian mukaisia ajatuksia. Näistä kenties kuuluisimmat ovat Hugo Grotius, Samuel Pufendorf, John Locke, Thomas Paine, Herbert Spencer sekä Henry George (Vallentyne 2000, 1). Vasemmistolibertarismi on oikeusteoria, joka oikeistolibertarismin tavoin johtaa oikeuden(mukaisuuden) moraalisesta ei legaalisesta omistusoikeudesta. Se nojaa kahteen keskeiseen premissiin: agentin täyteen itseomistusoikeuteen 7 alkutilanteessa sekä egalitaariseen maailmallisten resurssien omistusoikeuteen (Vallentyne 2000, 1-2; Vallentyne et al. 2005, , 211). Näistä ensimmäinen on sisällöltään sama kuin oikeistolibertarismissa: 1) Täysi oikeus kontrolloida, mitä omalla persoonallaan tekee, 2) Täysi oikeus 3 Johon viitataan tästä lähtien termillä oikeistolibertaristinen. 4 Johon viitataan tästä lähtien termillä vasemmistolibertarismi. 5 Tasa-arvoinen, tasa-arvon aatteen mukainen. 6 Maa, mineraalit, ilma jne. 7 Self-Ownership. 8

9 siirtää nämä oikeudet toiselle ja 3) Täydellinen maksuimmuniteetti em. oikeuksien hallitsemiselle ja harjoittamiselle (Vallentyne 2000, 2-3). Jälkimmäisen premissin maailmalliset resurssit viittaavat kaikkeen siihen, mikä ei ole tuntevaa 8 ja mitä ei ole muokattu ei-jumalaisen agentin toimesta. Joidenkin vasemmistolibertaristien mukaan tämä määritelmä pitää sisällään myös ihmisten geneettiset ominaisuudet (Vallentyne et al. 2005, 209). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kyvykkäämmät ovat alkutilanteessa oikeutettuja pienempään osaan materiaalisia maailmallisia resursseja. Kaikki vasemmistolibertaristit jakavat näkemyksen, jonka mukaan maailmalliset resurssit on hallittava jonkin egalitaarisen periaatteen mukaan. Eri vasemmistolibertarismin muodot kuitenkin eroavat toisistaan kahden seikan osalta: onko myös muokattuja objekteja artifakteja hallittava egalitaarisesti ja miten tämä egalitaarinen omistus järjestetään. Joidenkin vasemmistolibertaristien (ibid., ) mukaan maailmallisten resurssien tulee olla yhteisessä omistuksessa niin, että jokainen on oikeutettu käyttämään niitä kunhan tämä ei loukkaa muiden agenttien omistusoikeutta itseensä. Toisen näkemyksen mukaan niiden tulee olla yhteisomistuksessa niin, että niiden käyttö vaatii aina kollektiivisen päätöksen. Kolmannen yleisen näkemyksen mukaan maailmallisen resurssin voi ottaa omaan käyttöönsä, jos siitä maksaa kaikille yhteisön jäsenille sen täyden markkina-arvon. Neljäs mahdollisuus on nähdä maailmallisen resurssin käyttöönotto oikeutetuksi silloin, kun sitä ei hyödynnetä enempää kuin on mahdollista niin, että kaikille yhteisön jäsenille jää yhtäläinen mahdollisuus hyvään elämään. Perustulon näkökulmasta edellä mainitusta jaottelusta kiinnostavin on kolmas vaihtoehto. Tutkimus ei kuitenkaan sulje ulkopuolelleen mitään vasemmistolibertarismin muotoa, vaan määrittelee siihen kuuluvaksi kaikki ne ajattelijat, jotka kannattavat sekä jonkinlaista egalitaarista omistusoikeutta maailmallisiin resursseihin että itseomistusoikeutta. 8 Käytännössä kaikki muu paitsi ihmiset. 9

10 2.3 Philippe Van Parijsin aitolibertarismi Perustulon ja tämän tutkimuksen näkökulmasta belgialaisen poliittisen filosofin Philippe Van Parijsin ajatukset ovat erityisen mielenkiintoisia. Van Parijs on kansainvälisesti tunnetuin perustulon puolestapuhuja ja pitänyt teemaa pitkään esillä sekä Belgiassa, että kansainvälisesti. Suomessa hänen vaikutus voidaan nähdä Osmo Soininvaaran ja Vihreän liikkeen perustulokannoissa. (Mattila 2001, 62) Van Parijs luetaan yleisesti merkittävimpiin vasemmistolibertaristeihin kuuluvaksi (mm. Otsuka 2003, 2; Vallentyne 2000, 1) vaikka hän nimeääkin kannattamansa libertarismin suuntauksen tietoisen provokatiivisesti aitolibertarismiksi. Van Parijsin (1995, 22-23) ajatusrakennelma lähtee todellisen vapauden 9 käsitteestä. Tällä hän tarkoittaa perinteisen negatiivisen ja positiivisen vapauden dikotomian tuolle puolen yltävää määritelmää vapaudesta, joka yhdistää turvallisuuden, itseomistusoikeuden sekä mahdollisuuden. Näistä kolmas on hänen ajattelussaan merkittävässä roolissa perustulon oikeuttajana. Yhteiskunta on aidosti vapaa niin aidosti vapaa kuin mahdollista kolmen ehdon täyttyessä (ibid., 25): 1. On olemassa vankka oikeusjärjestelmä (turvallisuus) 2. Tämä järjestelmä on sellainen, että jokainen henkilö omistaa itsensä (itseomistus) 3. Tämä järjestelmä on sellainen että jokaisella henkilöllä on maksimaalisen suuri mahdollisuus tehdä mitä ikinä voisi haluta tehdä (leksimaalinen mahdollisuus 10 )* Tutkimuksen kannalta on tärkeätä selventää Van Parijsin ja vasemmistolibertarismin valtavirran keskeiset erot. Näistä tärkein löytyy filosofisesta peruslähtökodasta, johon nämä ajatusrakennelmansa perustavat. Van Parijsilla tämä peruslähtökohta on muita selvemmin aito vapaus ja sen maksimoiminen. Valtavirta sen sijaan lähtee liikkeelle libertarismin historiallisia perinteitä kunnioittaen omistusoikeudesta, sekä omaan itseensä että maailmallisiin resursseihin. Lähtökohtien selkeästä erosta huolimatta Van Parijs ei lopputulemiltaan eroa muista vasemmistolibertaristeista niin selkeästi, etteikö häntä voisi lukea 9 Real freedom, real-freedom-for-all. 10 Leximin opportunity = sillä henkilöllä jolla on vähiten mahdollisuuksia, on sellainen määrä mahdollisuuksia, joka ei ole pienempi kuin se määrä mahdollisuuksia, joka vähiten mahdollisuuksia omaavalla henkilöllä on missä tahansa toisessa ajateltavissa olevassa yhteiskunnassa * (Van Parijs 1995, 25). 10

11 näiden joukkoon kuuluvaksi. Van Parijsin eron muihin vasemmistolibertaristeihin voikin hieman yksinkertaistaen kiteyttää siten, että hän lähtee ajattelussaan siitä premissistä (vapaus), mihin muut päätyvät ja päätyy siihen premissiin (maailmallisten resurssien egalitaarinen omistus/perustulo) mistä muut lähtevät. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei Van Parijsin ja vasemmistolibertarismin valtavirran välillä olisi merkittäviä eroja. Van Parijs (1995, 27) näkee aitolibertarismin sijoittuvan selkeästi vasemmalle vasemmistolibertarismista nimenomaan leksimaalisen mahdollisuuden ideaalin seurauksena. Muissa vasemmistolibertaristisissa suuntauksissa ei painoteta yhtä vahvasti heikoimman asemaa vaikka useat laskevat yksilöiden geneettiset ominaisuudet osaksi maailmallisia resursseja. Van Parijs myös kytkee mallinsa valtavirtaa selkeämmin ja pragmaattisemmin reaalimaailmaan. Tärkein esimerkki tästä on perustulon eksplisiittinen ajaminen. Tämä tarkoittaa samalla verrattain vahvan valtiokoneiston jolle maksetaan tuloveroa (ibid., 91) olemassaoloa. Muut vasemmistolibertaristit näkevät valtion lähtökohtaisesti problemaattisena ja Vallentyne (2000, 15) mainitseekin kysymyksen siitä kenelle verot maksetaan yhdeksi vasemmistolibertarismin polttavimmista ongelmista. Van Parijs ei myöskään ujostele ottaa kantaa poliittisesti ja hänen pääteoksensa Real Freedom for All punainen lanka onkin kapitalismin ja sosialismin vertaaminen toisiinsa suhteessa aitolibertarismin ideaaliin. Voidaankin sanoa, että siinä missä libertarismi on Van Parijsille ennen kaikkea keino saavuttaa päämäärä eli vapaus on se muille vasemmistolibertaristeille päämäärä itsessään. Tämän tutkimuksen kannalta Philippe Van Parijs on perustulon eksplitiittisenä kannattajana tärkein tutkimuskohde. Muita vasemmistolibertaristeja ei kuitenkaan rajata ulkopuolelle vaikka heidän suhtautuminen valtiokoneistoon, minkä olemassaolo on perustulon edellytys, onkin ongelmallinen ja usein torjuva. Suurelle osalle (anglosaksisista maista tuleville) vasemmistolibertaristeille perustulo on paradoksaalisella tavalla libertaristisia premissejä vastaan sotiva ilmiö. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö heidän ajatuksillaan voisi olla arvoa myös perustulon normatiivisessa oikeuttamisessa. Tämä tutkimus pyrkiikin esittämään perustulon vasemmistolibertaristisen ideologian pragmaattisena jatkeena, sen loogisena reaalimaailman ilmentymänä, jollaiseksi Van Parijs sen kokee. 11

12 2.4 Libertalismi, egalitarianismi ja omistusoikeudet Ennen kuin aletaan tarkastella vasemmistolibertarismia perustulon normatiivisena oikeuttajana, on syytä esittää sen ja sitä lähellä olevien poliittisen filosofian suuntausten ero suhteessa omistusoikeuteen. Vasemmistolibertarismi on liberalismin muoto, joka on saanut vaikutteita sekä libertarismista että egalitarianismista 11. Se sijoittuukin aatteellisesti näiden väliin väittäen voivansa yhdistää libertarismin korostaman vahvan itseomistusoikeuden sekä egalitarianismin painottamat tasa-arvon periaatteet (Otsuka 2003, 11; Vallentyne et al. 2005, 213; Vallentyne 2000, 1). Kuva I tarkastelee vasemmistolibertarismin spatiaalista sijoittumista liberalismin ja egalitarianismin ideologisella kentällä. Se osoittaa, miten vasemmistolibertarismi jakaa samaa ideologista tilaa sekä libertaristien, että liberaalien egalitaristien kanssa. Liberaalien ja egalitaaristen suuntausten joukosta vain puhtaasti egalitaariset, rawlsilaiset sekä oikeistolibertaristiset suuntaukset jäävät selvästi sen ulkopuolelle. Kuva I: Liberalismin ja egalitarianismin eri muotojen spatiaalinen sijoittuminen (Vallentyne et al. 2005, 212). Oikeistolibertaristit eroavat vasemmistolibertaristeista ennen kaikkea siinä, miten he tulkitsevat Locken libertarismin kantaisän proviison omistusoikeudesta: Whatsoever 11 Poliittinen ideologia, joka korostaa ihmisten tasa-arvoa mahdollisuuksien ja/tai lopputulemien osalta. Kuva I:ssä egalitarianistit ulottuvat kaukaa vasemmalta liberalismin ulkopuolelta verrattain oikealle samaan spatiaaliseen tilaan liberalismin kanssa. Vasemmalla olevat egalitarianismin muodot vaativat tasa-arvoa paitsi mahdollisuuksien, myös lopputulemien osalta, kun taas oikealle sijoittuvat korostavat ennen kaikkea mahdollisuuksien tasa-arvoa. 12

13 then he moves out of the state that nature hath provided, and left in it, he hath mixed his labour with, and joined to it something that is his own, and therefore makes it his property (Locke 1980, II.27) Nor was this appropriation of any parcel of land, by improving it, any prejudice to any other men, since there was still enough, and as good left; and more than the yet unprovided could use (ibid., II.33). Radikaaleimpien oikeistolibertaristien mukaan agentit ovat rajoituksitta vapaita ottamaan omistukseensa kaikki löytämänsä luonnontilassa olevat resurssit (Vallentyne 2000, 7). Maltillisemman suuntauksen (mm. Nozick 1974, ) mukaan edellytyksenä haltuunotolle on se, ettei minkään toisen agentin absoluuttinen tilanne tämän seurauksena huonone. Saman perustelun johdosta ihmiset ovat myös oikeutettuja omistamaan luonnon heille tarjoamat kyvyt ja lahjat ja ottamaan näistä kaiken hyödyn irti joutumatta tästä verotetuiksi vähemmän lahjakkaiden eduksi (ibid., ). Vasemmistolibertaristien tavoin myös oikeistolibertaristeille on selvää, että ihminen omistaa itsensä ja näin ollen myös oman työnsä. Nozickin (1974, 169) mukaan tästä premissistä seuraa se, että työtulojen verotus on verrattavissa pakkotyöhön. Locken Second Treatise of Government (1690) -teoksella on suuri merkitys myös vasemmistolibertaristeille. He kuitenkin tulkitsevat Locken proviison omistusoikeudesta niin, ettei se ole ristiriidassa egaalitarisen maailmallisten resurssien omistusoikeuden kanssa (Otsuka 2003, 2-4). Päinvastoin, heidän mukaansa oikeistolibertaristit ovat tulkinneet Locken täysin väärin Locken proviiso oikeuttaa egalitaarisen maailman omistuksen. Vasemmistolibertaristit katsovat luonnonoikeudelliseksi tosiasiaksi sen, että lähtötilanteessa agenteilla on täysi itseomistusoikeus ja että maailmalliset resurssit on omistettu jonkin egalitaarisen periaatteen mukaisesti (Vallentyne et al. 2005, 2008). Lockea on tutkinut erityisesti Michael Otsuka, joka on pyrkinyt todistamaan, ettei oikeistolibertaristien vaalimalla itseomistusoikeudella ja egalitaristien painottamalla egalitaarisella maailmallisten resurssien omistuksella ole keskenään loogista ristiriitaa. Jos erot oikeistolibertaristeihin perustuvat erimielisyyksiin maailmallisten resurssien egalitaarisesta jaosta, korostuu egalitaristeihin nähden ideologiset eroavaisuudet itseomistusoikeudessa sekä omistusoikeuden normatiivisessa oikeutuksessa. 13

14 Vaikka myös egalitaristien näkemykset itseomistusoikeudesta ovat verrattain vahvoja, eivät he vasemmistolibertaristien tavoin salli mm. itsensä myymistä orjaksi (Vallentyne et al. 2005, ). Merkittävämpi ero näiden kahden suunnan välillä on se, että rawlsilaisten normatiivinen oikeutus tasaiseen tulonjakoon johdetaan tietämättömyyden verhon 12 takaa löydetystä oikeudenmukaisuuden säännöstä. Vasemmistolibertaristeilla normatiivinen oikeus lähtee siitä, ettei kenelläkään ole lähtötilanteessa oikeutta suurempaan määrään maailmallisia resursseja kuin kenelläkään toisella. Ero on siis pitkälti siinä, että vasemmistolibertaristit näkevät kysymyksen, missä olosuhteissa maailmallisia resursseja voidaan jakaa, tulevan ennen kysymystä sosiaalisen vuorovaikutuksen oloissa syntyneiden hedelmien jaosta (ibid., 213). Tässä korostuu vasemmistolibertaristien suhde Lockeen, jonka proviiso nähdään egalitaarisen tulonjaon legitimoijana. Kolmas merkittävä ero vasemmistolibertaristien ja egalitaristien välillä on, etteivät vasemmistolibertaristit tunnusta kansallisia rajoja egalitaarisen tulonjaon esteenä kuten rawlsilaiset. Prepoliittisessa maailmassa sijaitsevien resurssien egalitaarinen jako merkitsee vasemmistolibertaristeille loogisesti periaatteita, jotka ovat laajuudeltaan globaaleja, ei kansallisia (ibid., ). Lyhyesti sanottuna oikeistolibertarismi näkee itseomistusoikeuden tärkeimpänä arvonaan, egalitarianismi nimensä mukaisesti egalitaarisen resurssien jakamisen ihmisten kesken. Kumpikin näkee mahdottomaksi yhdistää nämä kaksi arvoa. Vasemmistolibertarismi on ideologia, joka väittää pystyvänsä tähän antamalla uudenlaisen merkityksen John Locken esittämälle proviisolle omistusoikeudesta. 3 Perustulon normatiivinen oikeutus 3.1 Omistusoikeus maailmallisiin resursseihin Van Parijsin (1995, 13) mukaan kaikki libertaristit ovat valmiita allekirjoittamaan Locken (1980, II.25) ajatuksen maailmallisten resurssien omistusoikeudesta: All the fruits [the Earth] naturally produces, and beasts it feeds, belong to mankind in common. Erimieli- 12 Veil of ignorance. 14

15 syydet syntyvät siitä, mitä tämä tarkoittaa omistusoikeuden näkökulmasta. Van Parijs erottelee neljä mahdollista sääntöä, joilla agentti voi lunastaa itselleen omistusoikeuden maailmalliseen resurssiin, joka Locken mukaan on luonnontilassa ihmiskunnan yhteisessä omistuksessa: 1. Maailmalliset resurssit ovat rajoituksetta otettavissa omistukseen ilman erillisiä sääntöjä. 2. Maailmalliset resurssit ovat otettavissa omistukseen, jos noudatetaan ehtoa jonka mukaan tämän seurauksena minkään muun agentin absoluuttinen tilanne ei heikkene. 3. Maailmalliset resurssit ovat otettavissa omistukseen, jos myös muut agentit saavat tämän omistuksen tuotoista oman reilun osuutensa. 4. Maailmalliset resurssit ovat yhteisesti kaikkien omistuksessa.* Näistä kaksi ensimmäistä on oikeistolibertaristien kannattamia sääntöjä, eivätkä loogisesti oikeuta minkäänlaisen perustulon käyttöönottoa. Kaksi viimeisintä ovat erilaisten vasemmistolibertarististen ja/tai egalitarististen suuntausten hahmottelemaa sääntöä. Ne kummatkin ovat yhdistettävissä perustulon ideaan. Kolmas malli toimii tässä mielessä paremmin, koska siinä yksityisomistus tarjoaa insentiivin omistukseen otettujen resurssien kehittämiseen. Perustulo toimii mallissa ennen kaikkea vuokrana siitä, että agentti luovuttaa oman osansa maailmallisista resursseista sellaiseen käyttöön, jossa näistä saadaan mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty. Yksi merkittävimmistä kolmatta sääntöä korostavista vasemmistolibertaristisista teoreetikoista on Baruch Brody (2000, 31-47). Hän on esittänyt teorian oikeudesta, joka perustuu kahteen perusoikeuteen: oikeuteen toimia 13 ja oikeuteen saada pitää oman työnsä hedelmät. Nämä kummatkin ovat monella tapaa ongelmallisia. Brodyn oikeusteorian perusoikeuksista johdetut ongelmat kohdentuvat lopulta omistusoikeuteen ja tätä kautta Locken proviisoon. Hän näkee tässä kaksi perusongelmaa: oikeutuksen puutteen sekä toisten oikeuksien loukkaamisen. Brody on Locken kanssa samaa mieltä oman työn hedelmien omistamisesta, mutta näkee tämän koskevan vain sellaista työtä, jonka hedelmät tulevat 13 Täysin oman halunsa mukaan. 15

16 sellaisista maailmallisista resursseista, jotka agentti itse omistaa. Muiden avulla saatuihin hedelmiin tällä ei ole suoraa oikeutusta 14. Toinen ongelma Locken proviisossa on se, että se pakostakin loukkaa toisten oikeuksia vaikka maata olisi yllin kyllin, voisi toinen agentti haluta juuri sen maan, joka on jo otettu käyttöön. Näiden havaintojen pohjalta Brody on esittänyt viisikohtaisen teorian oikeudesta (Brody 2000, 41): (i) Alkuperäisen omistusoikeuden hankkimiseen liittyy sekä toisten oikeuksien loukkaamista, että käyttöönottoa vailla oikeutusta. (ii) Tällaisesta käyttöönotosta saatu merkittävä hyöty oikeuttaa sekä muiden oikeuksien loukkaukset että muuten epäoikeutetut käyttöönotot. (iii) Korvaus on kuitenkin paikallaan niille, jotka eivät ole hyötyneet tarpeeksi muodostuneesta omistusoikeusjärjestelmästä ja sen mukanaan tuomista edistysaskelista sivilisaatiolle. (iv) Säännöllinen rajoitettu tulojen uudelleen jakaminen on kompensaatio niiltä jotka ovat sen velkaa (alkuperäisten omistusoikeuksien perijät) niille jotka ovat siihen oikeutettuja (ne jotka eivät ole hyötyneet tarpeeksi). (v) Niin kauan kuin tämä säännöllinen tulojen uudelleen jakaminen on käynnissä, kaikenlainen jäljelle jäävien hyödykkeiden jakaminen on lockelaisittain oikeutettua, olettaen että se tapahtuu legitiimisti legitiimien alkuperäisten omistajien toimesta.* Brody on vasemmistolibertaristisilla linjoilla siinä, että hänen mukaansa kenelläkään ei ole toista suurempaa oikeutusta merkittävämpään määrään maailmallisia resursseja. Hänen ajattelussaan on kuitenkin utilitaristisia piirteitä 15, (ibid., 42), joiden nojalla hän hyväksyy näiden alkuperäisten omistusoikeuksien loukkaamisen. Brodyn oikeusteoriassa tämä loukkaus korvataan säännöllisellä tulojen uudelleen jakamisella sellaisille, jotka eivät ole hyötyneet tarpeeksi syntyneestä varallisuudesta. Tämän voidaan ymmärtää implisiittisesti tarkoittavan jonkinlaista perustuloa. Brody ei kuitenkaan ole egalitarianisti, vaan korostaa tämän tulojen uudelleen jaon juontuvan suoraan omistusoikeuksien loukkaamisesta (ibid., 45). Hänen ajattelussaan tulojen uudelleen jako legitimoi omistusoikeudet, jotka ovat joskus muinoin keskittyneet epäoikeudenmukaisesti harvoille. 14 vrt. Steiner 2000, 78: Mitään ei voi valmistua pelkästä työstä *. 15 mm. investointien helpottaminen, resurssien käytettävyys sekä insentiivien korostuminen. 16

17 Vasemmistolibertaristeilla merkittävänä erona oikeistolibertaristeihin ja yhtymäkohtana egalitaristeihin on tapana katsoa myös luonnon suomat kyvyt ja taidot kuuluviksi maailmallisiin resursseihin, ja näin siis yhteisiksi (Vallentyne et al. 2005, ). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että luonnolta hyvät kyvyt ja taidot saaneet ihmiset katsotaan jo omistavan tietyn määrän maailmallisia resursseja ja näin muut ovat oikeutettuja hieman suurempaan määrään mm. maata. 3.2 Itseomistusoikeus Itseomistusoikeudella vasemmistolibertaristit (ibid., ) viittaavat: loogisesti vahvimpaan sarjaan omistusoikeuksia joka ihmisellä voi olla sopusoinnussa sen kanssa, että toisilla on samat oikeudet kaikkeen muuhun ja antaen hänelle oikeuden vallata se fyysinen tila, jonka hänen kehonsa täyttää *. Täysi itseomistusoikeus on siis vain joukko erityisiä oikeuksia, jotka ovat sopusoinnussa sen kanssa, että myös muut omistavat nämä oikeudet. Vasemmistolibertaristit nimeävät viisi tällaista oikeutta: 1. Kontrollioikeudet objektin käyttöön. 2. Oikeus korvaukseen jos joku käyttää objektia luvatta. 3. Pakkokeino-oikeudet (oikeuksien loukkaamisen estämiseksi ja kompensaation saamiseksi tapahtuneiden loukkausten korvaamiseksi). 4. Oikeudet siirtää nämä oikeudet muille (myynti, laina, lahja). 5. Immuniteetti näiden oikeuksien yksipuoliselta menettämiseltä. Itseomistusoikeus ja maailmallisten resurssien egalitaarinen omistusoikeus ovat vasemmistolibertaristeille luonnonoikeudellisia tosiasioita (Ibid., 208). He eivät kuitenkaan katso, että toinen näistä premisseistä seuraa toisesta. Itseomistus ja egalitaarinen maailman omistaminen nähdään yleisesti toisistaan erillisinä totuuksina. Tämä on ero oikeistolibertarismiin, jossa Nozick on tunnetusti todennut ansiotulojen verottamisen olevan väärin nimenomaan koska se loukkaa täyttä itseomistusoikeutta (Nozick 1974, 169). Vasemmistolibertaristeista Otsuka (2003, 11-40) on pyrkinyt osoittamaan Nozickin ajatusketjun epäloogisuuden. Tällä tavoin hän haluaa todistaa, ettei täyden itseomistusoikeuden ja egalitaarisen omistusoikeuden maailmallisiin resursseihin täydy olla keskenään 17

18 ristiriidassa. Aluksi Otsuka kumoaa Nozickin väitteen siitä, että tuloja uudelleen jakava verotus kuuluisi samaan sarjaan pakkotyön kanssa. Hänen mukaansa tässä on looginen virhe, koska Nozick sotkee keskenään maailmallisia resursseja hyödyntävän työn ja työn, joka ei niitä hyödynnä. Otsukan mukaan on vain hyvin teoreettinen mahdollisuus, että joku tekee työtä, jossa ei hyödynnetä maailmallisia resursseja suoraan tai kaupankäynnin kautta (Taulukko I). Esimerkkinä tällaisesta hän käyttää sitä kun ihminen kutoo omista hiuksistaan itselleen peiton. Vain tällaisissa tapauksissa Otsuka näkee Nozickin ajatusketjussa olevan mieltä, koska kun hyödynnetään maailmallisia resursseja, on kyse tulosta joka tulee yhteisten resurssien käytöstä ja josta on maksettava vuokra. Maailmallisia resursseja Ei maailmallisia resursseja Kaupankäyntiä mm. viljely mm. viihde Ei kaupankäyntiä mm. viljely mm. hiusten kutominen Taulukko I: Tavat tuottaa tuloa työstö (Otsuka 2003, 17) Osoitettuaan Nozickin ajatusrakennelman epäloogisuuden Otsuka kääntää asetelman päälaelleen tavalla, joka on perustulon näkökulmasta mielenkiintoinen. Hän määrittelee libertaarisen omistusoikeuden lujaksi 16 jos ja vain jos sen lisäksi että agentilla on (itseensä) libertaari omistusoikeus itsessään hänellä on myös oikeus sellaiseen määrään maailmallisia resursseja, joka riittää pitämään huolen siitä, ettei hän ole pakotettu joutumaan muiden avun varaan niin että tähän kuuluu hänen hengen, raajan tai työn uhraus * (ibid., 32). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vasemmistolibertaarien valtavirrasta poiketen Otsuka näkee näiden kahden omistusoikeuden välillä kohtalonyhteyden. Mutta oikeistoliberaaleista poiketen Otsuka johtaa ( lujan ) itseomistusoikeuden maailmallisten resurssien egalitaarisesta omistusoikeudesta, ei toisin päin kuten Nozick, jolle itseomistusoikeus on arvo, johon kaikki muu perustuu. Otsuka siis argumentoi, ettei agentilla voi olla lujaa itseomistusoikeutta ellei hänellä ole siihen tarvittavia materiaalisia resursseja. Tässä hänen ajatuksensa lähenevät Philippe Van Parijsin (1995) argumentointia todellisesta vapaudesta 17, jota tarkastelemme seuraavaksi vapauden käsitteen yhteydessä. 16 Robust. 17 Real freedom, real-freedom-for-all. 18

19 3.3 Vapaus Van Parijs ei siis kutsu itseään vasemmistolibertaristiksi, vaan omintakei-sesti aitolibertaariksi (ibid., 27). Hän positioi itsensä vasemmalle Vallentynen, Steinerin ja Otsukan edustamasta vasemmistolibertarismista, koska painottaa heikompiosaisten intressejä. Itseomistusoikeus on Van Parijsille lähtökohta jonka laajuutta 18 että syvyyttä 19 hän korostaa (Van Parijs 1995, 6-7). Hän hahmottelee yhteiskuntaa, jossa vallitsee todellinen vapaus. Tämä muodostuu kolmesta komponentista turvallisuudesta, itseomistuksesta sekä mahdollisuuksista joista seuraava on aina edellistä normatiivisesti painavampi (ibid., 22-23, 25). Näistä kolmesta reaalilibertarismin komponentista Van Parijs muodostaa ihanneyhteiskuntansa: 1. On olemassa vankka oikeusjärjestelmä (turvallisuus) 2. Tämä järjestelmä on sellainen, että jokainen henkilö omistaa itsensä (itseomistus) 3. Tämä järjestelmä on sellainen että jokaisella henkilöllä on maksimaalisen suuri mahdollisuus tehdä mitä ikinä voisi haluta tehdä (leksimaalinen mahdollisuus 20 )* Van Parijs johtaa mallinsa (vasemmisto)libertaristeille ominaisesta negatiivisen vapauden käsitteestä (ibid., 17-18). Hän ei kuitenkaan näe tunnettua ristiriitaa negatiivisen ja positiivisen vapauden välillä niin suurena kuin monet muut libertaristit. Negatiivinen vapaus jostakin tarkoittaa aina käänteisesti samalla mahdollisuuden aukeamista, eli positiivista vapautta johonkin, Van Parijs huomauttaa. Hän siis kannattaa ihmisten mahdollisuutta tehdä mitä nämä haluavat. Vielä tarkemmin tähän liittyvän tyytyväisen orjan 21 ongelman välttämiseksi Van Parijs päätyy kannattamaan Isaiah Berlinin tutuksi tekemää vapauskäsitystä. Tämän mukaan vapaus on sitä, ettei kukaan estä tekemästä sitä, mitä henkilö voisi haluta tehdä (ibid., 18-19, 238). Näin saavutettu todellinen vapaus eroaa formaalista vapaudesta juuri mahdollisuus-komponenttinsa osalta. 18 Miten suuri osa yhteisöstä nauttii tästä oikeudesta. 19 Mitä yksilö on oikeutettu tekemään itsellään. 20 Leximin opportunity = sillä henkilöllä jolla on vähiten mahdollisuuksia, on sellainen määrä mahdollisuuksia, joka ei ole pienempi kuin se määrä mahdollisuuksia, joka vähiten mahdollisuuksia omaavalla henkilöllä on missä tahansa toisessa ajateltavissa olevassa yhteiskunnassa *. 21 Contented slave. 19

20 Tämän vuoksi Van Parijs myöntääkin, ettei hänen vapauskäsityksensä mahdollista loogisesti täydellistä vapautta, koska siihen sisältyvät komponentit ovat osaksi toistensa kanssa ristiriidassa (ibid., 22-23). Näin ollen hänen hahmotteleman yhteiskunnan jäsenet ovat maksimaalisen vapaita, eivät vapaita sinänsä. Ja tämä maksimaalinen vapaus toteutuu nimenomaan yhteiskunnassa, joka tarjoaa kolmannen komponentin esittämälle vähiten mahdollisuuksia omistavalle henkilölle maksimaalisen määrän mahdollisuuksia. Tällainen yhteiskunta on Van Parijsin mukaan toteutettavissa ottaamalla käyttöön suurin mahdollinen taloudellisesti kestävällä pohjalla oleva perustulo (ibid., luku II). Van Parijsin negatiivinen vapauskäsitys on samoilla linjoilla Hillel Steinerin (2006a, 285; 2006b, ) vapauskäsityksen kanssa. Vaikka myös Van Parijs on vahvasti libertaristi kannattaessaan ihmisten vahvaa oikeutta valita oman tapansa elää (Van Parijs 1995, 28, ), menee Steiner (2006b, ) tässä vielä pidemmälle mahduttaessaan vapauskäsityksensä hyvin yksinkertaiseen laskukaavaan: F/F+U 22. Tämä hyvin pitkälle menevä jopa provokatiivinen vapauskäsitys on hyvä esimerkki siitä, miten vasemmistolibertaristit vapauden yleisesti käsittävät. Käytännössä se on heille johtava käsite, jota itseomistusoikeus ja omistusoikeus maailmallisiin resursseihin vain tarkentavat. Erityisen hyvin tämä näkyy juuri Van Parijsin tuotannossa: vapaa yhteiskunta on samalla de facto oikeudenmukainen yhteiskunta eikä näiden kahden käsitteen välille ole helppoa muodostaa selkeätä eroa (Van Parijs 1995, 5). Perustulo on Van Parijsin tuotannossa eksplisiittisesti läsnä, mutta se sopii mainiosti myös Steinerin negatiiviseen vapauskäsitykseen. Onhan selvä, että rahan tai muun samanlaisen resurssin saaminen laajentaa mahdollisuusavaruutta merkittävästi tehden näin ihmisestä entistä vasemmistolibertaristisessa mielessä vapaamman. 3.4 Oikeudenmukaisuus Van Parijs samaistaa vapaan ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan ja liittää nämä käsitteet vankasti tulonjakoon, jonka hän hoitaa perustulon avulla. Mutta tämä ei riitä, kun otetaan huomioon ne, jotka eivät omasta tahdostaan riippumattomista syistä pärjää pelkällä pe- 22 Jossa F=niiden toimintatapojen kokonaismäärä, jotka ovat agentille avoinna ja U=niiden toimintatapojen kokonaismäärä, jotka eivät ole agentille avoinna. 20

21 rustulolla 23. Ihmiset ovat keskenään erilaisia niin kyvyiltään kuin fyysisiltä ominaisuuksiltaan ja näin lähtökohtaisesti erilaisessa asemassa suhteessa tulonjakoon. Miten vasemmistolibertarismit vastaavat tähän oikeudenmukaisuuden ongelmaan? Otsukan vastaus on implisiittisesti sama kuin mikä Van Parijsin eksplisiitisesti. Hän ratkaisee ongelman niin, että kaikille jaetaan saman verran maailmallisia resursseja 24 ja näillä pärjäävät myös ne, jotka eivät syystä tai toisesta voi tehdä töitä (Otsuka 2003, 29-35). Jos nämä maailmalliset resurssit eivät kuitenkaan ole riittävä tulonlähde työkyvyttömille ihmisille, on Otsukalla mielessä keino, joka ei kajoa itseomistusoikeuteen. Tämä keino on pistää yhteisön keskenään sopimia sääntöjä vastaan rikkoneet siis rikolliset työskentelemään työkyvyttömien hyväksi (ibid., 41-53). Nämä ihmiset ovat omasta vapaasta tahdostaan luopuneet oikeuksistaan ja heitä voi näin ollen Otsukan mukaan käyttää tähän tarkoitukseen. Van Parijsilla on huomattavasti radikaalimpi ratkaisu, Richard Ackermanin idea dominoimattomasta moninaisuudesta 25 (Van Parijs 1995, 72-77). Sitä soveltaen hän esittää, että A on oikeutettu 26 korvaukseen jos ja vain jos kukaan yhteisön jäsenistä ottaen huomioon tämän käsityksen hyvästä elämästä ei pidä hänen ominaisuuksia yhtä hyvänä tai parempana kuin B:n 27 ominaisuuksia *. Käytännössä tämä ehdotus tarkoittaa sitä, että moniarvoisessa ja rikkaassa yhteiskunnassa hyvin harva on oikeutettu korvaukseen koska perustulo on valmiiksi suuri ja erilaisuus hyväksytympää. Dominoimattoman moninaisuuden idea on radikaali ja Van Parijs (ibid., 77) asettaakin sille ehdoksi sen, että preferenssejä arvioivat ihmiset ovat aidosti sitä mieltä, että A:n ominaisuudet ovat vähintään yhtä hyvät kuin B:n. Toinen ehto on se, että arvioijilla on myös mahdollisuus tehdä tämä arvio. Tässä yhteydessä Van Parijs mainitsee eristyneet 23 mm. vammaiset. 24 Pääomaa, jota investoida, lainata tai myydä. 25 Undominated diversity = Tilanne, jossa kukaan yhteisön jäsen ei ole sellaisessa tilanteessa, jossa kaikki yhteisön jäsenet pitäisivät tämän asemaa huonompana kuin kaikkien muiden yhteisön jäsenien. 26 Perustulon lisäksi. 27 Joka voi olla kuka tahansa yhteisön jäsen mutta asian dynamiikan vuoksi järkevää olla yleisesti katsoen hyvillä ominaisuuksilla siunattu. 21

22 alakulttuurit 28, joiden jäsenillä hän ei näe olevan kykyä ja mahdollisuutta tehdä asiassa moraalista päätöstä. Dominoimaton moninaisuus on Van Parijsille niin tärkeä seikka, että hän on valmis sen saavuttamiseksi pudottamaan perustulon nollaan (ibid., 84). Tämä saattaa hänen mukaansa tapahtua köyhimmissä yhteiskunnissa, mutta rikkaissa ja kulttuurisesti monimuotoisissa yhteiskunnissa hän ei näe tätä todennäköisenä. Vasemmistolibertarismin suhtautuminen oikeudenmukaisuuteen tarkoittaa perustulon näkökulmasta ennen kaikkea sitä, ettei se yksin riitä, vaan että sen rinnalle tarvitaan myös tarveharkintaisia 29 tukimuotoja. Oikeudenmukaisuus ei kuitenkaan kosketa pelkästään samassa yhteisössä samaan aikaan eläviä ihmisiä. Vasemmistolibertarismin piirissä on väitelty paljon siitä, miten itseomistusoikeus ja omistusoikeus maailmallisiin resursseihin suhtautuu kuolleiden (perinnöt), tulevien sukupolvien sekä muissa yhteiskunnissa elävien oikeuksiin. Minkälainen tasa-arvo vasemmistolibertaristisessa ideologiassa vallitsee menneiden, nykyisten ja tulevien sukupolvien välillä? Entä globaalisti? 3.5 Tasa-arvo Otsuka (2003, 35-39) ottaa sukupolvien väliseen tasa-arvoon hyvin yksiselitteisen kannan. Hänen mukaansa seuraaville sukupolville on jätettävä vähintään yhtä paljon resursseja kuin mitä edellisellä sukupolvella on ollut käytettävänään. Niinpä ihmisillä ei ole oikeutta tuhota omistamiaan artifakteja ja maata, koska nämä ovat heillä vain lainassa. Tämä laina-aika kestää agentin elinajan, jonka jälkeen hänen omistukset siirtyvät takaisin tilaan, jossa niitä ei omista kukaan. Tämä sääntö kieltää myös perintöjen antamisen, koska Otsukan mukaan se asettaisi seuraavien sukupolvien jäsenet toisiinsa nähden eriarvoiseen asemaan. Sama koskee myös samaan aikaan elävän sukupolven jäsenten toisilleen antamia lahjoja ja muita resurssien siirtoja. Otsukan mukaan ainakin merkittäviä tällaisia tulonsiirtoja tulisi säädellä tarkkaan tai jopa kieltää ne kokonaan. Hän onkin hyvin johdonmukainen argumentoinnissan, eikä näe tämän loukkaavan itseomistusoikeutta resurssi- 28 Isolated subsocieties. 29 Means-tested = Perinteinen sosiaaliturvan tukimuoto joka eroaa lapsilisän ja perustulon kaltaisista universaaleista etuuksista niin, että se tulee seurauksena jostain eksplisiittisestä tarpeesta. Esim. toimeentulotuki ja asumistuki. 22

23 en siirto muille ihmisille ja perintönä on vain keino estää agentteja tekemästä jotain sellaista, johon näillä ei ole oikeutta. Myös Van Parijs (1995, ) pohtii 100% perintö- ja lahjaveron asettamista. Hän kuitenkin hylkää tämän idean, koska sen insentiivejä rapauttavat vaikutukset sotivat vastoin hänen perimmäistä tarkoitustaan mahdollisimman suurta taloudellisesti kestävää perustuloa. Van Parijs hankkiikin rahoituksen perustulolleen verottamalla toisenlaista rajallista resurssia, työpaikkoja. Hän ehdottaa niiden huutokauppaamista ja rahoittaisi perustuloa tästä saatavilla tuloilla (ibid., ). Van Parijs näkee tämänkaltaisen mekanismin paikkaavan dominoimattoman moninaisuuden säännön vajavaisuuksia, sitä että sen on nähty tuottavan liian vähän tulonsiirtoja geneettisesti vähempiosaisille. Hän on siis valmis tinkimään tasa-arvosta hylkäämällä perintöveron, mutta toisaalta hän vahvistaisi sitä suhteessa samaan aikaan elävän sukupolven geneettisestä perimästä ja erilaisista mieltymyksistä juontuvia eriarvoisuuksia tasaamalla. Van Parijsin työhuutokauppaus toimisi niin, että kukin työpaikka huutokaupataan siihen kykenevien kesken. Nämä esittävät työpaikan saamisesta tarjouksia ja eniten tarjonnut tai tarjonneet saa paikan. Tätä työpaikasta maksettua vuokrasummaa verotettaisiin ja jaettaisiin kaikille tasaisesti perustulona. Van Parijsille tämä olisi perustulon päätulonlähde. Käytännössä mallilla olisi tasa-arvoa huomattavasti edistäviä vaikutuksia. Ensinnäkin hyväpalkkaisista työpaikoista oltaisiin valmiita maksamaan enemmän, mikä tasaisi tuloeroja. Samoin mukavista ja helpoista työpaikoista maksettaisiin enemmän kuin likaisista ja vaikeista, joiden suhteellinen rahallinen vetovoima kasvaisi merkittävästi. Samoin kaikki työn mukanaan tuomat etuisuudet niin resurssien muodossa saatavat kuin sosiaalisetkin olisi laskettu suoraan työn vuokraan sisälle. Van Parijsin mukaan (ibid., 124) malli johtaisi myös siihen, ettei kukaan kadehtisi toisen asemaa. Huutokauppa on Van Parijsille vain mallin filosofis-normatiivinen ulottuvuus. Sen käytännön sovellutus on tulovero tasolla, joka maksimoi perustulon. (ibid., 91) Vasemmistolibertaristit kannattavat voimakkaasti globaalia tasa-arvoa (Vallentyne 2000, 11-12) samasta syystä kuin yksilöidenkin välistä: ei ole mitään moraalista syytä, miksi toiset maat olisivat oikeutettuja suurempaan määrään maailmallisia resursseja kuin toiset. Erityisen voimakkaana tämä globaali näkökulma tulee esille Van Parijsilla (1995,

24 233). Hän kannattaa globaalia todellista vapautta siis perustuloa nähden mm. ilmansaasteiden todistavan kouriintuntuvasti, miten myös tulonjaolliset ongelmat ovat luonteeltaan globaaleja. Van Parijsin ajattelussa luonnonoikeudellinen maailmallisten resurssien egalitaarinen jako johtaa siihen, että näitä resursseja on jaettava sellaisten instituutioiden kautta, jotka ovat luonteeltaan globaaleja, eivät paikallisia. Johtopäätökset Tämän tutkimuksen tavoitteena on ollut rakentaa perustulolle normatiivinen perusta. Välineenä se on käyttänyt vasemmistolibertarismin kahteen peruspremissiin, itseomistusoikeuteen ja egalitaariseen maailmallisten resurssien omistusoikeuteen, uskovia filosofeja. Pääosassa on ollut Michael Otsukan ja eritoten Philippe Van Parijsin filosofiset teokset, joiden pohjalta tutkimus on pyrkinyt antamaan sen kannalta keskeisille käsitteille perustuloa tukevan merkityksen. Tätä ennen tutkimus sijoitti aiheen kannalta hyvin olennaisen vasemmistolibertarismin omistusoikeuskäsityksen sitä filosofisesti lähellä olevien liberalismin ja egalitarianismin kontekstiin. Selvisi, että sen suurin eroa filosofiseen oikeistoon, eli oikeistolibertaristeihin, oli eriävä käsitys suhteessa egalitaariseen maailmallisten resurssien omistusoikeuteen. Oikeistolibertaristit eivät tätä omistusoikeutta tunnustaneet, vaan vetosivat Locken proviisoon ja itseomistusoikeuteen, joiden kautta määrittyy heidän mukaansa myös omistusoikeus maailmallisiin resursseihin. Egalitaristeihin erona oli taas paitsi suhde itseomistusoikeuteen, myös se, että egalitaristit painottivat toteutunutta tasa-arvoa, kun taas vasemmistolibertaristeille tärkeintä oli mahdollisuuksien tasa-arvo. Oikeistolibertarismi ja egalitarianismi eroavat radikaalilla tavalla toisistaan suhteessa kahteen em. oikeuteen, mutta vasemmistolibertarismi näkee voivansa muodostaa näistä kahdesta synteesin, joka kunnioittaa kummankin perusnäkemyksiä. Kun tutkimus siirtyi käsittelemään aiheen kannalta keskeisiä käsitteitä, nousi Philippe Van Parijsin filosofia perustulon oikeutuksen kannalta olennaisimmaksi teoriaksi. Erityisen hyödyllinen oli Van Parijsin käsitys vapaudesta, jossa korostuu agentin kyky tehdä mahdollisimman vapaasti kaikkea sitä mitä hän voisi haluta tehdä. Van Parijsin ja Otsukan mukaan tämä liittyy suoraan itseomistusoikeuteen, joka ei voi olla luja, ellei siihen 24