TIEDOTUSLEHTI. Vilkasta kesää! Kesä Omakotitaloja rakennetaan ahkerasti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIEDOTUSLEHTI. Vilkasta kesää! Kesä 2013. Omakotitaloja rakennetaan ahkerasti"

Transkriptio

1 TIEDOTUSLEHTI Vilkasta kesää! Kesä 2013 Ajankohtaista asiaa yrittäjistä ja yrittäjyydestä! Tervetuloa lukemaan Kangasniemen Yrittäjien kesän 2013 tiedotuslehteä! Lehden teemaksi valittiin tällä kertaa uudis- ja korjausrakentaminen, sillä Kangasniemen Yrittäjien jäsenistä noin kolmannes on tavalla tai toisella tekemisissä rakennusalan kanssa. Lehdestä löydät tuttuun tapaan mielenkiintoisia juttuja ja yritysesittelyjä. Kakkossivulla esittäytyvät Yrittäjäyhdistyksen hallituksen jäsenet, heitä kannattaa nykäistä hihansuusta, mikäli mielessäsi olisi ideoita tai toiveita Yrittäjäyhdistyksen toimintaan liittyen. Hiljattain Kangasniemen Yrittäjät järjestivät jo perinteiseksi muodostuneen Kesän avaus-tapahtuman Keskustiellä. Tälle vuodelle yrittäjäyhdistyksellä on suunnitteilla myös syksyinen kylpylämatka Viroon sekä tutustumiskäynti Vuoden Yrittäjäksi 2012 valittuun PuulaGolfiin, toivottavasti saamme paljon jäsenistöä mukaan! Lisätietoja tapahtumista löydät tästä lehdestä ja nettisivuiltamme osoitteesta kangasniemenyrittajat.info. Toivomme sinulle viihtyisiä hetkiä lehden parissa muistathan käyttää paikallisten yritysten palveluita! Kangasniemen Yrittäjien puolesta: vilkasta mutta samalla rentouttavaa kesää kaikille! Kangasniemen Kesän avaus järjestettiin lauantaina Keskustiellä. Kangasniemen Yrittäjät ry kiittää kaikkia tapahtumassa mukana olleita esiintyjiä, näytteilleasettajia ja yleisöä! Omakotitaloja rakennetaan ahkerasti Etelä-Savon mittakaavassa Kangasniemi on omakotitalojen rakentamisvilkkaudessa kärkiluokassa. Hyvästä tonttitarjonnasta löytyy jokaiselle mieluinen rakennuspaikka. KANGASNIEMEN tonttitilanne on edelleen hyvä. Tontteja on kirkonkylän alueella vapaana 33 kappaletta, joista kaksi on omarantaisia. Myös haja-asutusalueilta tontteja löytyy. Omakotitalorakentaminen on Etelä-Savon mittakaavassa kärkiluokkaa ja yleensä rakennuslupia on myönnetty vuodessa. - Vuosi 2012 oli ennätysvilkas rakennuslupien suhteen, mutta alkuvuonna 2013 haettu rakennuslupien kokonaismäärä on tippunut noin kolmanneksella, kertoo Kangasniemen kunnan rakennustarkastaja Rauno Kuokkanen. Omakotitalorakentamisessa talojen koot ovat pienentyneet käyttökustannusten kasvaessa, ollen nyt 150 neliön molemmin puolin. Taloudellinen tilanne hillitsee myös lomarakentamista: viimeisen kymmenen vuoden aikana lupamäärät ovat vähentyneet noin puoleen. Rakentamisen hiljenemisestä huolimatta Kangasniemellä on yhä noin 3700 kesämökkiä. KUNNAN suurin rakennusprojekti on tällä hetkellä Lapaskankaan risteysalueella toteutettavat rakennustyöt. Lapaskankaalla on myös hallityömaita: STT-Rakennus Oy rakentaa osakkeina myytävää tai vuokrattavaa varastohallia Rakennustarkastaja Rauno Kuokkaselta saa apua rakentamisen sääntö- ja määräysviidakkoon. ja Maansiirto Marttinen konehallia. - Mitä tulee asuinrakentamiseen, rakennuslupahakemukset on jätetty 21 huoneiston kerrostalolle ja viiden asunnon rivitalolle Pappilanniemeen. Meijeriniemessä on myös alkamassa kolmen huoneiston rivitalon rakentaminen. Säynätlammen alue on erittäin suosittu: siellä on yhteensä 40 tonttia joista 11 jäljellä, ja kaavoitustyöt ovat käynnissä 40 uutta tonttia varten. Alueella pidetty kesän 2011 omakotitalonäyttely oli erittäin onnistunut, Kuokkanen kertoo. Paljon mielenkiintoa herättävät tietenkin myös kunnan kouluhankkeet. Beckerin koululle on myönnetty saneerauslupa ja työ valmistuu vuoden 2013 aikana. Kankaisten koulu on suunnitteilla. STT-Rakennus OY:n varastohallityömaa Lapaskankaalla. Halliin tulee osakkeina myytävää tai vuokrattavaa varastotilaa. UUSIEN talojen rakentamisen lisäksi myös korjausrakentamista, kuten peruskorjauksia ja laajennushankkeita on paljon. Suuri osa lomarakennuksista alkaa olla luvuilla rakennettuja, joten korjauksia on jo tehtävä. Yleisimmin saneerausta tai kokonaan uudelleen rakentamista vaativat pesutilat, joita ei vanhemmissa lomaasunnoissa ole välttämättä lainkaan. - Rakentamista ei enää koeta helppona, simppelinä juttuna kuten vaikkapa 70-luvulla vaan se on nykyään pitkälti ammattilaisten työtä alusta loppuun. Rakentamisessa on paljon sääntöjä ja määräyksiä jotka muuttuvat ja kehittyvät koko ajan. Tästä syystä valmistalotyypit kasvattavat koko ajan suosiotaan, miettii Kuokkanen. Lisää tilaa kylmältä ullakolta Halmeslahden perhe sai laajennuksen myötä käyttöönsä 60 lisäneliötä. Sivu 8 Monamik tarjoaa pientä pintaremonttia Mona Mikkosen yrityskipinä syttyi jo vuosia sitten. Oman yrityksen hän perusti keväällä. Sivu 10 Lehden toteutus Julkaisija: Kangasniemen Yrittäjät ry Tekstit ja kuvat: JaNetti, Jaana Laitinen ja Tiia Pauninsalo tai artikkelin/kuvan yhteydessä mainittu henkilö Taitto: JaNetti Painopaikka: Länsi-Savon Lehtipaino Yhteistyössä: Kangasniemen Kunnallislehti

2 2 Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ 2013 Kangasniemen Yrittäjien / Etelä-Savon Yrittäjien tervehdys Ollaan ihmisiksi! KULUNEEN kevään ja kesän aikana olen monessa yhteydessä ihmetellyt minne normaalit kohteliaat käyttäytymistavat ovat kadonneet. Koulussa oppilaat haistattelevat toisilleen ja opettajilleen sekä uhkailevat jopa aseistettuina toisia ihmisiä. Liikenteessä meno on hulvatonta aiheuttaen pysyviä vaurioita myös ulkopuolisille henkilöille. Lehtien palstoilla syydetään toisten niskaan mielikuvituksellisia syytöksiä. Netissä ollaan nimettöminä valmiita kumoamaan koko likasanko milloin kenenkin niskaan. Kuka tästä hyötyy, kenelle tulee hyvä mieli? Onko oman tuskan ja pahanolon purkaminen tärkeämpää kuin toisten ihmisten huomioon ottaminen? Voisiko itsellekin tulla parempi olo, jos saisi toiset hyvälle mielelle ja autettua heidän oloaan? Uskomaton määrä energiaa menetetään keskinäiseen vihan kilpavarusteluun Aku Ankan ja hänen naapurinsa Teppo Tulpun tapaisessa riitelyssä ja nälvimisessä. Vanha sanonta hyvät tavat kaunistavat pitää nostaa uuteen arvoon. - Matti Tulla - Kangasniemen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Matti Tulla kannustaa noudattamaan ohjetta Tee se toiselle, minkä haluaisit tehtävän itsellesi. Vanha sanonta hyvät tavat kaunistavat pitää nostaa uuteen arvoon. Television haukkumis- ja nolaamisohjelmat voi jättää katsomatta. Paras asiakaspalvelija titteli kannattaa ottaa yrityksissä ykköstavoiteltavaksi meriitiksi. Tee se toiselle, minkä haluat tehtävän itsellesi on ohje, joka pätee niin kotona, töissä, koulussa, vapaa-ajalla, kaupan kassalla kuin liikenteessäkin. Näinä ankeina aikoina vain sulassa sovussa elinkeinoelämää, työpaikkoja ja kuntaa kehittämällä selviämme yhdessä eteenpäin. Niin paikkakunnan yritykset kuin monet järjestötkin ovat taas valmistelleet kesää vakituisten ja satunnaisten kuntalaisten nautittavaksi. Tarjolla on vanhoja tuttuja, uusittuja ja täysin uusia tapahtumia kesän täydeltä. Toivotan kaikin puolin hyvää ja tuloksellista vuotta 2013 niin meidän kaikkien asiakkaille kuin meille yrittäjille itsellemmekin! Matti Tulla Puheenjohtaja / Kangasniemen Yrittäjät ry Varapuheenjohtaja / Etelä-Savon Yrittäjät ry YRITTÄJÄ! Olet lämpimästi tervetullut mukaan Kangasniemen Yrittäjät ry:n toimintaan, liity jäseneksi! allitus esittäytyy Ota meihin yhteyttä, mikäli haluat esittää jotain asiaa yhdistyksen käsiteltäväksi! KYSYMYKSET: 1. Yrityksen nimi ja toimiala 2. Puhelin ja 3. Montako vuotta olet toiminut yrittäjänä? 4. Miksi ryhdyit yrittäjäksi? 5. Miten vietät kesälomasi? Jäsenyys tuo monenlaisia etuja tullessaan! Lisätietoja: www. kangasniemenyrittajat.info Anja Arkko 1. Anjan kauneuspiste / kauneushoitola / Kangasniemen koru- ja kelloliike. Kauneudenhoito / tuotteet /koru- ja kelloliike / , kauneuspiste@co.inet.fi vuotta. 4. Tämä ala on minun juttuni, tykkään ihan kauheasti, enkä voisi tehdä muuta. Tässä saa olla oma itsensä. 5. Huilaten ja rennosti urheilun merkeissä. Lomaa on korkeintaan yksi viikko vuodessa. Petri Isotalus 1. Puu-Le Oy. Rakennuspuusepänteollisuus, sisäovet, erikoisovet yms. Kiinteistö Oy Hovila. 2. petri.isotalus@puule.fi 3. Kohta 21 vuotta, joista tosin neljä vuotta meni opiskellessa. 4. Perustimme yrityksen 1992 yhdessä isäni ja veljeni kanssa tarkoituksena työllistää itsemme, koska työmahdollisuuksia ei tuolloin liiemmin ollut. Kyllä tämä on tähän saakka ihan hyvin työllistänyt, sikäli varsin onnistunut yritys. 5. Pois työpaikalta ilman sen kummempia aikatauluja tai ennakkosuunnitelmia. Jaana Laitinen 1. JaNetti, mainostoimisto ja vähän muutakin , jaana.laitinen@janetti.fi 3. Reilut 12 vuotta. 4. Se tuntui silloin hyvältä idealta, enkä ole sitä pahemmin katunut. Yrittäjäksi ryhtyminen oli oikeastaan ainoa mahdollisuus työllistyä Kangasniemellä juuri sellaisiin töihin, joita haluan tehdä. 5. Kesäiset vapaahetket vierähtävät pääsääntöisesti kotosalla remonttihommissa, Myräkän tapahtumien talkoissa ja mökillä Kutemajärvellä. Hyvässä seurassa rentoutuen. Päivi Pekkarinen 1. Tietomylly Oy, tilitoimisto , paivi.pekkarinen@tietomylly.fi 3. 3 vuotta. 4. Halusin työpaikan Kangasniemeltä ja tuli sopiva tilaisuus. 5. Laiskottelen, lueskelen sekä nautin kesästä ja läheisten ihmisten seurasta. Arto Pellinen 1. AP-SYSTEMS. Valokuvaamotoiminta: studio-, tuote-, hää-, hautajais-, passikuvaukset. Rakennustyömaan henkilökortit ja digikuvat odottaessa. Toimistotarvikekauppa: paperit, tulostinmusteet - kaikkia mitä toimistotöissä kuluu ja tarvitaan , info@apsystems.fi 3. Ensi keväänä tulee 20 vuotta tätä yritystä. (Jo sitä ennen tulot määräytyivät tehdyn tuloksen perusteella.) 4. Yrittäjä saa suunnitella toimintansa ja siten toteuttaa itseään. Ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä syntyi jo lukiossa ja vahvistui opiskeluaikana, kun kaverit perustivat yrityksiään. 5. Loma on pakko pitää sesongin ulkopuolella lähtemällä matkoille. Nina Reinikainen 1. Kahvila Reissupannu, kahvilatoiminta ja pitopalvelu vuotta. 4. Toteutin nuoruuden haaveeni, enkä ole katunut! 5. Lomaa on pari muutaman päivän pätkää ja silloin rentoudun ainakin puutarhahommissa, uimalla ja ehkä voisin vähän lähialuematkailua harrastaa. Pienikin maiseman vaihto piristää kummasti. Sirpa Sappinen 1. Kangasniemen Juhla- ja Pitopalvelu ja Hautauspalvelu Sirpa Sappinen , sirpa.sappinen@pitopalvelu.inet.fi 3. Kolmattakymmenettä vuotta 4. Yrittäjänä koen, että saan oman vapauteni tehdä tätä työtä ja palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla. 5. Varsinaista kesälomaa ei ole kalenteriin merkitty, mutta jos vapaahetkiä on, vietän ne Pukkisaaressa. Jukka Siikonen 1. Kangasniemen kunta, elinkeinoasiamies, toimenkuvaan kuuluu Yrittäjien hallituksen sihteerin tehtävät , jukka.siikonen@kangasniemi.fi 3. Yrittäjäkokemusta on tiimiyrittäjänä toimimisesta asiantuntijapalveluja tarjoavassa yrityksessä noin kuusi vuotta (Skenar Oy). Yritystoiminta on lepäämässä osaltani. Erilaisissa yritysten kehittämistehtävissä kokemusta on kertynyt lähes 10 vuotta. Asiantuntijana mm. mainosja kirjapainoalalla kokemusta on karttunut yli 15 vuotta. 4. Ryhdyin elinkeinoasiamieheksi, koska yritysten kehittäminen ja tukeminen on sydäntä lähellä. Elinkeinopolitiikan tehtäväkenttä on laaja ja haasteellinen; ei tule samanlaista päivää eteen. Jokainen yritys on ainutlaatuinen ja tärkeä kunnalle. Yritysten auttaminen ja onnistuminen tässä neuvonta- ja ohjaustyössä motivoi ja auttaa jaksamaan. Tässä työssä ei ole koskaan valmis, aina on uutta opittavaa! 5. Kesälomasuunnitelmiin kuuluu mm. perheen kanssa lomailua pääkaupunkiseudulla poikani Samulin luona, mökkeilyä ja kalastusta Puulalla, lepäilyä, kavereiden tapaamisia, jossakin Kangasniemen hienossa kesätapahtumassa vierailua sekä yhdessä oloa perheen kanssa... Satu Sorri 1. Kangasniemen Kumikorjaamo Oy. Renkaiden vähittäis- ja tukkumyyntiyritys 3. Olen työskennellyt yrityksessämme kohta 15 v, sukupolvenvaihdos on parhaillaan käynnissä. 4. Vuosien työskentely yrityksessä toi varmuuden lähteä jatkamaan isäni perustamaa yritystä. 5. Ne pienet hetket kun lomalla voin olla, vietän perheeni kanssa matkailuautolla reissaten ja kotona rentoutuen. Mika Tiihonen 1. MIKT Oy, touhutaan jotain pientä , mika.tiihonen@mikt.fi 3. 7 vuotta. 4. Ettei elämä ois liian helppoo. 5. Tytön kanssa lomaillen =). Matti Tulla 1. Tulla Ky, jätehuolto ja kuljetukset , matti.tulla@tulla.fi 3. Noin 23 vuotta. Sitä ennen yrittäjäperheen töissä kuusivuotiaasta alkaen eli toiset 23 vuotta. 4. Sattumien summa tai kohtalon johdatus ajoi meidät ostamaan jo olemassa olleen yrityksen. Maailmanparantamisen halu oli jo valmiina. 5. Esittämällä pumppuasemanhoitajaa Teatteri Ilonan näytelmässä Pumppuasema. Muu töistä irtaantuminen tapahtuu pakenemalla paikkakunnalta. Voit ottaa yhteyttä yhdistykseen myös netistä löytyvän palautelomakkeen kautta:

3 angasniemen Yrittäjät ry ja unta myönsivät viimeisimän Vuoden Yritys -kunniaaininnan PuulaGolf Oy:lle. uulagolf on matkailun merittävä veturi Kangasniemelä. Se on tärkeä vapaa-ajan ktiviteettien tarjoaja, liikunakulttuurin kehittäjä ja nuoisotyön tekijä. Kenttä on sijoittunut paraimmillaan vuonna 2011 olfin valtakunnallisessa rankingissa 12. sijalle napaten samalla 9-väyläisten kenttien kärkipaikan. Vertailussa erityisen hyvät pisteet irtosivat asiakaspalvelusta. Palkitsemisen perusteena oli myös yleiset mielipiteet kentästä: sitä pidetään mielenkiintoisena, hyväkuntoisena ja sen henkilökunta mielletään ammattitaitoiseksi. PuulaGolf tunnetaan nykyään hyvin, eikä esimerkiksi messuilla enää tarvitse kertoa mistä kentästä on kysymys ja missä se sijaitsee. Toimitusjohtaja Keijo Mäenpää kertoo PuulaGolfin saaneen palstatilaa alan lehdistä parin vuoden ajan kiitettävästi, millä on iso osuus tunnettavuuden lisääntymiseen. Myös golfalan vahvat asiantuntijat Teemu Tyrystä lähtien ovat suositelleet kenttää. Jenkeissä on huomattu sama ongelma kuin Suomessakin: pitäisi pystyä pelaamaan nopeammin. Siellä olivat kyselleet Teemu Ty- Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ PuulaGolf Kangasniemen Vuoden Yritys 2012 Golfkenttä on merkittävä matkailun veturi Kangasniemellä. ryltä, missä pääsisi tutustumaan 9-reikäisen kentän toimintaan ja hoitoon ja hän oli Skandinaviasta suositellut Kangasniemen PuulaGolfia, Mäenpää kertoo. PuulaGolfin kenttä tiedetään priimakuntoiseksi. Muun muassa golfmessuilla asiakkaat tulivat kertomaan meille, että teillä on hyvä kenttä. Yleensä esittelijöiden pitää kertoa se asiakkaille, Mäenpää naurahtaa. Esittelemme kesän lehdessämme perinteiseen tapaan viimeisimmän Kangasniemen Vuoden Yrittäjän/Yrityksen. PuulaGolfissa pelaavat sekä osakkaat että vieraspelaajat. Kynnys kentälle tuloon on matala, tasoitusraja on 54 eli pelaamaan pääsevät kaikki green cardin suorittaneet. Uutuutena kentällä on nyt myös kortittoman pelaajan mahdollisuus tutustua kenttään kortillisen pelaajan kanssa pelaten. Pelaaminen edellyttää ensiksi lyöntiharjoittelua rangella ja aikoja voi varata illalla klo 18 jälkeen Hinnat alk Lisäetuna kausi 2011 vastikevapaa. Toimitusjohtaja Keijo Mäenpään taustalla siintää PuulaGolfin klubi, jossa on mukava piipahtaa nauttimassa virvokkeista ja kentän kesäisestä tunnelmasta, vaikka ei golfia harrastaisikaan. kentän rauhoittuessa, Mäenpää kertoo. Kesällä 2012 PuulaGolfissa pelattiin noin yhdeksän reiän kierrosta, edellisenä kesänä kierrosmäärä oli 13000:n kieppeillä. Viime kesänä sateet verottivat pelaajamääriä. Nyt näyttää että ollaan viime vuoden vauhdissa, mutta jos poutasää pysyy, mennään siitä reilusti yli, Mäenpää ennustaa. TERVETULOA KENTÄLLE! Varaa yksilöllinen yritystai ryhmätilaisuus Terassilla C-oikeudet Syvälahdentie 23 Kangasniemi caddiemaster@puulagolf.com AL-Fitness Anni Laitinen Puh anni@al-fitness.fi Personal training etävalmennukset kuntosalivalmennus ravinto-ohjaus InBody230-kehonkoostumusmittaus kahvakuulaohjaus ryhmäliikuntaohjaus Kesähoidoksi: Sothys perus- ja erikoishoidot käsihoidot, meikkaus ym. hemmottelu-jalkahoidot, UUTTA: nyt myös podofix-kynnen oikaisuhoito! Sonoscrub (kivuton ihon syväpuhd.) ultraääni hoidolla (syväkost.) karvanpoistot (sokeri, vaha) Tervetuloa rentoutumaan! Koru- ja kellopuolelta: RUNSAASTI SUOMEN KORUTUOTTEEN HOPEAKORUJA! Keskustie 4, puh. (015) , (Anja Arkko), kauneuspiste@co.inet.fi, EDULLINEN, PAIKALLINEN HYVÄN PALVELUN KATSASTUSASEMA PuulaGolf Kentän rakentaminen aloitettiin 2004 Range avattiin 2005 Ensimmäiset 6 väylää avattiin väyläiseksi kenttä laajentui vuonna 2007 Jäseniä noin 650 Aktiivisia pelioikeuksia noin 350 Tule tutustumaan Puula- Golfiin! Kehuja kentälle KALEVI Pitkänen ja hänen tyttärensä Heljä Huhta viettävät vapaa-aikaansa Kangasniemellä, Vuojalahdessa sijaitsevalla mökillä. Pitkänen asuu vakituisesti Mikkelissä ja hänen kotiseuransa on Mikkeli Golf, mutta miehen tavoittaa kesäaikaan usein myös PuulaGolfista. Tasoituksella 15,8 pelaava golfari ylistää Kangasniemen kenttää. Kenttä on tällä hetkellä alueen parhaassa kunnossa. Tämä on hyvä kenttä, mielenkiintoinen ja vaihteleva, mies toteaa. Espoolainen Heljä Huhta kertoo viihtyvänsä Kangasniemellä kesälomat ja lähes kaikki kesäviikonloput. Tasoituksella 33,5 pelaava Huhta on PuulaGolfin osakas. Pelaamassa hän käy mahdollisimman usein: viime kesänä 18-reikäisiä TARJOUS: kierroksia kertyi parisenkymmentä. Tänne tulee ihan kuin kotiinsa ja ihmiset ovat ihania. Kenttä on aina hirveän hyvässä kunnossa, en ymmärrä mitä taikoja tuo Junni tekee, että saa sen niin hyvään kuntoon heti keväästä lähtien, Huhta kiittelee. Henkilö- tai pakettiauton määräaikaiskatsastus Päästömittaukset: bensiini 15, OBD 10, diesel 25 Asiakkaitamme palvelevat Henry Aarnio ja Pasi Lahikainen Ajanvaraukset myös netistä! KATSASTUS 29 Tarjous on voimassa saakka. Teollisuustie 1, Kangasniemi Puh kangasniemenkatsastus.com Avoinna kesä-elokuussa ma-pe Yrittäjäyhdistyksen tutustumisilta PuulaGolfiin keskiviikkona alkaen klo 18 Luvassa lajiin tutustumista sekä kahvitarjoilu. Ilmoittautumiset viimeistään ma sähköpostilla osoitteeseen toimisto@puulagolf.com tai caddiemasterille puhelimitse numeroon (klo 8-20). ovimallit Jäsenyrityksille maksuton. Tervetuloa! - Kangasniemen Yrittäjät - Heljä Huhta ja Kalevi Pitkänen ovat mieltyneet PuulaGolfin kenttään. kun laatu ratkaisee, ovet Sinulle valmistaa Kangasniemi kysy lähimmältä jälleenmyyjältäsi

4 4 Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ 2013 Kehitä yritystäsi ja kylän toimintaa! Teksti: Jukka Siikonen KUNTA tukee kangasniemeläisiä yrityksiä ja yhteisöjä erilaisin elinkeinopoliittisin tuin ja avustuksin. Kevään 2013 aikana elinkeinolautakunta ja elinkeinotoimi ovat työstäneet ja koonneet yhteen elinkeinoelämän tukemisperiaatteet. Yrityksistä saatujen tiedustelujen ja palautteiden pohjalta tukemisperiaatteita on uudistettu, mm. palvelualan yrityksille on nyt tarjolla korkotukea liiketilan ostamiseen oman liiketoiminnan harjoittamiseksi. Aloittavat palveluyritykset ja tuotannolliset yritykset voivat saada vuokrakompensaatiota ensimmäisen toimintavuoden ajaksi. Vuokrakompensaatio on tuotannollisilla ja teollisuusyrityksillä max. 0,65 /m 2 /kk ja palveluyrityksillä max. 1,30 /m 2 /kk. Lisäyksinä aiempiin tukiin yritysten on nyt mahdollista saada kunnalta tukea max. 500 euroa asiantuntija- ja konsulttipalvelun hankinnan kuluihin vuodessa (kehittämistoiminnan tukeminen). Kysymykseen voi tulla esim. markkinointi-, talous- ja juridiikka-asiantuntijapalvelujen hankinta. Aiemmin tuki käsitti pelkästään koulutuksen ja koulutusmaksuun liittyvän tukemisen. Yrityksen omarahoitusosuus on ko. tuen osalta aina 50 %. Tukea voidaan myöntää yritykselle kerran vuodessa. Aloittava yritys voi saada kunnan myöntämän starttirahan, mikäli yrittäjälle ei myönnetä valtion vastaavaa tukea. Starttirahan suuruus on 1000 euroa/kokoaikainen ja 500 euroa/osa-aikainen työntekijä. Tuen myöntämisessä tarkastellaan mm. yrityksen kannattavan liiketoiminnan mahdollisuuksia ja paikallista kilpailutilannetta. Oppisopimustuki voidaan myöntää yritykselle, jos se palkkaa entisen henkilöstön lisäksi oppisopimuksella uusia kangasniemeläisiä työntekijöitä. Tukea voidaan myöntää enintään 1680 euroa/ työntekijä ensimmäisen vuoden ajan. Yksi lisäys aiempiin tukiperiaatteisiin on kaupparekisterikeskuksen kotipaikan muutosilmoitusmaksun tukeminen. Kunta avustaa Kangasniemen kunnassa jo toimivia yrityksiä, joilla yrityksen kotipaikka ei ole vielä siirtynyt kuntaan. Yritysten ja yksityisten työnantajien on mahdollista saada kesätyöllistämistukea heidän palkatessaan kangasniemeläisen vuotiaan koululaisen tai opiskelijan, joka ei ole työttömänä. Työllistämisen tulee tapahtua välisenä aikana. Tukea ei makseta perheenjäsenille. Tuen määrä on max. 250 euroa/työllistetty/kk enintään kahden kuukauden ajan. Kunta tukee myös hajaasutusalueiden kehittymistä erilaisilla avustuksilla. Yhdistysten ja kylien avustuksia on mahdollista hakea kylien, kyläseurojen ja -yhdistysten pienimuotoisiin hankkeisiin ja keskinäistä kanssakäymistä tukeviin tapahtumiin (n euroa). Tukea myönnetään yhden kerran/hakija/ vuosi. Tukiprosentit vaihtelevat % välillä. Näistä ja muista elinkeinopoliittisista tuista saat lisätietoa kunnan elinkeinoasiamieheltä, Jukka Siikoselta, jukka. siikonen@kangasniemi.fi tai p Yrittäjäyhdistys tuki koululaisten Yrityskylävierailua maaliskuussa Kangasniemen kunta tarjoaa monenlaisia elinkeinopoliittisia tukia paikallisille yrityksille ja yhteisöille. Kuva: Kangasniemen kunta Beckerin koulun oppilaita lähdössä Yrityskylävierailulle opettajiensa Joni Kääriäisen ja Kalle Häyrysen kanssa. Kuva: Matti Tulla BECKERIN ja Äkryn koulun kuudennen luokan oppilaat vierailivat maaliskuussa Mikkelissä Yrityskylässä. Kangasniemen Yrittäjät sponsoroi oppilaiden kuljetuksen Mikkeliin Mikt Oy:n bussilla. Yrityskylä on juuri kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö, jota koordinoi Taloudellinen tiedotustoimisto TAT. Yrityskylässä on vähintään 15 eri yrityksen ja julkisen palvelun toimitilat, ja vierailevat oppilaat työskentelevät päivän ajan omassa ammatissaan. Työstään he saavat palkkaa, toimien kuluttajana ja kansalaisena osana yhteiskuntaa. Yrityskylä on opintokokonaisuus, koostuen oppitunneista ja opintomateriaaleista, joiden avulla oppilaat perehtyvät talouden, yhteiskunnan ja yrittäjyyden perusteisiin. He oppivat myös mitä on työ ja miten sitä haetaan. Koulussa opittua kokeillaan käytännössä Yrityskyläpäivässä. ENSIMMÄINEN Yrityskylä avattiin Helsingissä huhtikuussa Siitä lähtien toiminta on laajentunut ja vakiintunut ja syksystä 2013 alkaen Suomessa toimii jo kuusi Yrityskylää. Itä-Suomen oma kolmivuotinen Yrityskylä avattiin syyskuussa Kangasniemeläisten oppilaiden Yrityskylä-päivä oli erittäin onnistunut, oppilaat touhukkaita ja vierailusta nauttivat sekä oppilaat että opettajat, kertoo matkassa mukana ollut Kangasniemen Yrittäjien puheenjohtaja Matti Tulla. Kangasniemi Helmi Puulaveden kainalossa, keskellä kauneinta Järvi-Suomea Meiltä kaikki lvi-alan työt uudis- ja saneerauskohteisiin. + maalämpöjärjestelmät + puu-, hake- ja pellettilämmitykset + syöpymättömät komposiitti- ja rst-putkistot + tarvikemyynti Keskustie 18, KANGASNIEMI Puh , Kangasniemen XXXI MUSIIKKIVIIKOT Kangasniemi Jyväskylä Ohjelmassa mm. Kangasniemen laulukilpailu, Topi Lehtipuu, Mikko Franck, Anna Immonen, Tuomas Katajala, Risto Kyrö, Tuula Hällström, Dallapéorkesteri solistinaan Juha Hostikka, Leirintäalueooppera, Semmarit, Herra Heinämäen latoorkesteri ym. Tervetuloa! LIPUT lippu.fi tai puh Uusi suunta elämään! Tontteja Kangasniemellä! Luonnonkauniilla Säynätlammen alueella edullisia, reilunkokoisia omakotitalotontteja järvenrantamaisemissa. Hinnat 4-8 /m 2. Tontteja myös haja-asutusalueella. Kysy lisää: Kangasniemen kunta, Jouko Romo Puh Asuntobonusta omakotirakentajille Lue lisää: Puulan Putki Kysy lisätietoja! maanrakennustyöt sorat kalliomurskeet kuljetukset FIVALDI SÄÄSTÄÄ AIKAA JA RAHAA! Tehosta taloushallintoasi järjestelmällä, joka kulkee pihasuunnittelut mukanasi kaikkialle, missä netti toimii. Nyt on oikea hetki ottaa uusi järjestelmä käyttöön! Me autamme ja opastamme Sinua, kysy lisätietoja. Puh klemolajukka@luukku.com TALOUSHALLINTOA AMMATTITAIDOLLA Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Kankaistentie 4, Kangasniemi Puh tm@tietomylly.fi tietomylly.fi Kerromme mielellämme lisää palveluistamme, ota yhteyttä! J. Hostikka A. Immonen Semmarit info@kangasniemenmusiikkiviikot.fi Mikko Franck

5 Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ Puu-Le on valmistanut sisäovia jo yli 20 vuoden ajan Vanhaankin taloon saa helposti tuoretta ilmettä uusilla ovilla SISUSTUSOVIA Lapaskankaalla valmistava Puu-Le Oy aloitti toimintansa vuonna 1992, kun Petri Isotalus laittoi yrityksen pystyyn yhdessä isänsä ja kaksoisveljensä kanssa. Veljen kanssa olimme juuri armeijasta tulleita, ja isälläkin oli jokunen vuosi eläkkeelle pääsyyn. Tuohon aikaan jos aikoi työllistyä, oli lähes pakko lähteä yrittäjän tielle, Isotalus muistelee. Nykyään isä on eläkkeellä ja veli muissa hommissa. Puu-Le Oy pyörii Petrin ja yhdeksän vakituisen työntekijän voimin. Kesätyöntekijöitä yrityksellä ei tänä vuonna ole. Toiminta liittyi alusta lähtien oviin. Se oli peruja isän aikaisemmasta työstä, josta hänellä oli alaan yhteyksiä. Sitä kautta saatiin ensimmäiset toimeksiannotkin, Isotalus kertoo. Puu-Le:n henkilökunta toivottaa asiakkaat tervetulleeksi oviostoksille. Kuvassa vasemmalta Eila Pynnönen, Tarja Manninen, Esko Manninen (edessä), Jussi Jurvanen, Petri Isotalus, Jani Paljakka, Matti Hämäläinen, Sakari Puttonen, Hannu Hokkanen ja Niko Sappinen. PUU-LE OY valmistaa Kielo-sisustusovimallistoa sekä perinteisempiä peili- ja lasiruutuovia. Saneerauskohteisiin voidaan tehdä myös vanhan mallisia ovia. Yritämme yleensä aina tehdä jotain vähän erikoisempaa, ei mitään perus-rautakauppatavaraa. Se on tällaisen pienen yrityksen elinehto, jos meinaa pärjätä. Aina on yriteltävä heitellä uusia ajatuksia, paikallaan pysyminen ei kannata. Toki se on myös resurssikysymys, miettii Petri Isotalus. Suosituin ovi on perinteisen tyylinen valkeasävyiseksi maalattu ovi. Puu-Le:n asiakkaat ovat pääasiassa yritysasiakkaita, painottuen Kangasniemen ulkopuolelle, yleensä Etelä-Suomeen. Teemme muille puuseppäyrityksille alihankintoja ja asiakkaina on lisäksi muun muassa rakennusliikkeitä ja rautakauppoja. Yksityishenkilöitäkin on, he ovat sitten yleensä Kangasniemen alueelta. Työtilanne vaihtelee, tämän hetken taloudellinen tilanne on sellainen että suvantovaiheitakin tulee, Isotalus kertoo. RAKENNUSALAN kehittyvät lait ja määräykset eivät vielä ole laajentuneet sisäovipuolelle. Isotalus kertoo esimerkiksi CE-merkintöjen olevan vasta tulossa, mutta tulevaisuudessa ne on mitä luultavimmin huomioitava. Lisäksi on tietenkin kaikenlaisia kestävän kehityksen kysymyksiä, mitkä varmasti tulevat eteen jossakin Tullan palvelevat perheyritykset Luonnon puolesta, yhteistyöllä! Lue lisää osoitteesta tulla.fi. Viihtyisät vuokramökit järven rannalla! Tullan tilalla on tarjottu mökkimajoitusta jo 38 vuoden ajan, vuokrattavissa on kaksi viihtyisää mökkiä. Lemmenkallio on hyvin varusteltu huvila jopa 10 henkilölle. Munaniemi on viihtyisä piilopirtti pienemmälle porukalle. Lemmenkallio Tullan tila, Tiiholantie 545, Kangasniemi Varaukset: Matti Tulla, puh , matti.tulla@tulla.fi Ennakkomarkkinoinnissa Täyden palvelun ympäristötalo: LAPASKANKAAN JÄTEASEMA Puu-Le:n Kielo-ovi vaiheessa. Julkisissa tiloissa ovilla saattaa olla paloturvallisuus- ja ääneneristysvaatimuksia, mutta yksityishenkilöä ne eivät juurikaan koske. Vanhoihinkin taloihin saa helposti uutta ilmettä tyylikkäillä sisäovilla. Puu-Le Oy tarjoaa erikokoisia ovia asiakkaan toiveiden mukaan. Vanhoissa taloissa voi päästä hyvinkin helpolla, jos vanhat ovenkarmit saa ongelmitta purettua pois. Silloin on helppo laittaa uudet karmit ja ovet. Joskus kuitenkin karmit on rakennettu seinän sisään, jolloin uuden oven laitto vaatii vähän enemmän työtä ja tarkempia mittauksia. Varsinaista asennuspalvelua Puu-Le ei tarjoa ja asiakas itse suorittaa tarvittavat mittaukset. Yrityksen tarjoamat ovet valmistetaan useista erilaisista puulajeista, kuten tammesta, punapyökistä, koivusta tai Käsintehdyt Tulitarina-kynttilät tuovat tunnelmaa kotiisi ympäri vuoden! Myynti on alkanut. Tmi Tuula Tulla / Tulitarina Keskustie 9, Kangasniemi Puh Oma koti ydinkeskustasta, läheltä palveluja. Keskustie 4, Kangasniemi Meiltä myös kuljetukset, Nevarin asunnot tarjoaa hyviä asumisvaihtoehtoja lähellä palveluja. Hissillisessä kerrostalossa ja viihtyisän pihapiirin rivitaloissa on tarjolla erikokoisia kodikkaita Vastaanottoajat: vaihtoehtoja. Asunnoissa on vesikiertoinen nosturityöt lattialämmitys ja Lto. ym! Oma ti klo varasto 8-12, ja terassi pe klo tai 13-17, lasitettu parveke. Kysy lisää: myös la klo 8-12 STT-Rakennus Oy Sepäntie 10, Kangasniemi Puh: (Matti Tulla), (toimisto) oksattomasta männystä. Vaikka tällä hetkellä perinteisemmät ovet ovatkin suosituimpia, ehkä jonakin päivänä muotiin tulevat vähän erikoisemman malliset tai väriset ovet. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Isotalus naurahtaa. www-sivustot graafiset palvelut ja painotuotteet lehdet ja julkaisut, freelance-kirjoittaminen tapahtumien organisointi ym. Ota yhteyttä ja kysy lisää! Otto Mannisen tie 8 Puh jaana.laitinen@janetti.fi Toimisto avoinna sopimuksen mukaan Paitapaino RaPeMa Kankaistentie 4 Avoinna sopimuksen mukaan Rauno Marjo MIKTOy Taksipalvelut hlö + pyörätuolivarustus + paarit + karaoke hlö + paarit , mika.tiihonen@mikt.fi Beckerintie 3 B 12 Ennakkomarkkinoinnissa! Tyylikäs uuden ajan ovimallisto - Kielo Puu-Le Oy Hallitie 12 Kangasniemi Puh. (015) Tapahtumia, tiedotteita: www. kangasniemenyrittajat.info paitapaino@paitapaino.net - VIERAILE MYÖS NETTIKAUPASSAMME! Meiltä myös mm. kuljetus- ja mökkitalkkaripalvelut sekä monenlaista vuokrakalustoa! Katso lisätiedot netistä: mikt.fi Myynti on alkanut! Oma koti ydinkeskustasta läheltä palveluja. Keskustie 10, Kangasniemi Nevarin asunnot tarjoaa hyviä asumisvaihtoehtoja lähellä palveluja. Hissillisessä kerrostalossa ja viihtyisän pihapiirin rivitaloissa on tarjolla erikokoisia kodikkaita vaihtoehtoja. Asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys ja Lto. Oma varasto ja terassi tai lasitettu parveke. KYSY LISÄÄ: Puh Puh Canvastaulut -15% Kuvakortit -20% Kymppikuvat ALK. 0,10 /KPL Digikuvat heti mukaan! (0,40 /kpl) AP-SYSTEMS Asematie 6, Kangasniemi Tekstiilit Painatukset Peliasut Mainoskyltit Teippaukset Tarrat Brodeeraukset UUTTA! 48-PAIKKAINEN LINJA-AUTO!

6 6 Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ 2013 Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty myös rakennusalalla Ilmo Lahikainen muistuttaa, ettei talo pysy kunnossa vain asumalla RAKENNUSASIAINTOI- MISTO Ilmo Lahikainen on palvellut asiakkaita Kangasniemen kunnantalolla jo kaksikymmentä vuotta. Kangasniemeltä kotoisin oleva Lahikainen kouluttautui aikoinaan rakennuspiirtäjäksi Jyväskylän ammattikoulussa ja opiskeli rakennusmestarin linjalla Lahden teknillisessä oppilaitoksessa. Laman tuoma työttömyys toi miehen takaisin kotipaikalle jossa Lahikainen toimi muun muassa energianeuvojana ja kunnanmestarina ennen siirtymistään yksityiselle sektorille Mikkeliin. - Kun työt vähenivät 1990-luvun alussa, suoritin yrittäjäkurssin. Se kesti tuolloin neljä kuukautta ja antoi valmiudet yrittäjän rooliin ja varsinkin paperisodan hoitamiseen. Vuonna 1993 siirryin sitten vastarakennetulle kunnantalolle vuokralaiseksi, Lahikainen muistelee. Nykyään Lahikainen kertoo tekevänsä kaikkea muuta rakentamiseen liittyvää paitsi itse rakentamista. - Tällä hetkellä työni painottuu vastaavan työnjohtajan hommiin, suunnittelupuoli on jäänyt vähemmälle. Teen sitä enää pienimuotoisesti. Ilmo Lahikainen painottaa toimintaansa vastaavan työnjohtajan tehtäviin. Rakennusasiaintoimisto on toiminut Kunnantalolla jo 20 vuoden ajan. Ihailen kovasti keksintönä rintamamiestaloa: siinä suunnittelu on loksahtanut kohdalleen - Ilmo Lahikainen - LAHIKAINEN on suunnitellut muun muassa Kiinteistö Oy Kangasniemen Torikulman peruskorjauksen, useita teollisuushalleja Lapaskankaalle sekä lukemattomia omakotitaloja ja huviloita. Vanha sanonta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty pitää täysin paikkansa myös rakennusalalla. - Sotavuosien jälkeen Kangasniemellä rakennetuista taloista näkee miten suunnitelmien taso maaseudulla ei tuolloin ollut kovinkaan korkea. Toisaalta ihailen kovasti keksintönä rintamamiestaloa: siinä suunnittelu on loksahtanut täydellisesti kohdalleen eikä niissä ole ongelmia kuten lukuisissa nykyaikaisissa taloissa. Taloissa on vähän märkätiloja, korkeat sokkelit ja rossipohja ja niiden rakenne on hengittävä koska aikoinaan ei ollut tämän päivän pullotalovaatimuksia. Talosuunnittelun kustannukset ovat keskimäärin 2-5 prosenttia talon lopullisesta hinnasta, suunnittelun tasosta riippuen. Rakennusalalla tulee nykyään noudattaa EU:n energiatalousdirektiivejä, joihin yksittäisillä rakentajilla ja pikkutekijöillä ei ole mitään vastaansanomista. Home- ja kosteusvaurioongelmia voi kuitenkin välttää pitämällä talostaan hyvää huolta. - Talo ei pysy kunnossa vain asumalla. Hyvät talonrakennusteknologiat tulee yhteensovittaa rakenneratkaisujen kanssa. Pullossa ei voi asua jos ilmastointi ei toimi. Nykyajan homeongelmat johtuvat pitkälti siitä, ettei teknologian kokonaisuus ole suunnittelijoilla hallussa. Yksi suunnittelee ilmastoinnin, toinen sähkötyöt, kolmas vastaa rakennussuunnittelusta mutta yhteistyö heidän väliltään puuttuu. Lahikainen näkee talojen hoidon siirtyvän tulevaisuudessa ulkopuolisille tekijöille. - Talot ovat nykyään todella monimutkaisia ja haasteellisia nuorillekin asukkaille, saati sitten eläköityville ja esimerkiksi muistiongelmista kärsiville. VASTAAVAA työnjohtajaa tarvitaan kaikissa projekteissa joihin vaaditaan rakennuslupa. Lahikainen muistuttaa, että rakennustöiden vastaava työnjohtaja pitäisi olla tiedossa ennen varsinaisen rakennusprojektin alkamista. - Vaikka luvan saisikin, lukee siinä ettei töitä saa aloittaa ennen kuin vastaava työnjohtaja on nimetty. Työnjohtaja huolehtii siitä, että rakennusprojekti toteutetaan tehtyjen suunnitelmien ja voimassa olevien rakennusmääräysten mukaan. Vielä korkeammassa asemassa on sitten pääsuunnittelija, joka koordinoi muita suunnittelijoita, kuten LVI-töistä vastuussa olevia. Vastaavalle työnjohtajalle suurimmaksi ongelmaksi muodostuvat innokkaat teese-itse-rakentajat, jotka tekevät töitä ilman lupia ja ilmoituksia. - Esimerkiksi taloyhtiöissä isännöitsijän on tiedettävä kaikki mitä talossa tapahtuu. Tee-se-itse-rakentaja saattaa päättää laittaa vaikka kylpyhuoneensa uusiksi ja näin ei saa tehdä ilman isännöitsijän lupaa. Märkätilat ovat usein talojen ongelmakohta joissa muutaman millimetrin virheellä voidaan saada koko asia pieleen. Kangasniemellä rakentamisen moraali on aikojen saatossa parantunut ja nykyään kaikki dokumentoidaan tarkasti. - Muistan isäni kertoneen kuinka 1950-luvulla erästä taloa rakennettaessa kirvesmies sanoi ettei ketään muita saa olla näkyvillä sinä päivänä kun hän tulee työnsä tekemään. Nykyään kaikki on paljon avoimempaa: tulevilla sukupolvilla pitää olla tieto siitä mitä talossa lattian tai seinän sisällä on, koska silloin mahdolliset ongelmat on helppo korjata. Pienellä paikkakunnalla työn tekijä on siitä vastuussa vielä vuosikymmenenkin kuluttua kun taas esimerkiksi Helsingissä tuntuu usein olevan niin, että vastuu katkeaa siihen kun duunari kääntää työlle selkänsä. Rakennusten ennakoivaan kunnossapitoon tulee paneutua - Ilmo Lahikainen - LAHIKAISELLA on selvät mielipiteet myös julkisrakentamisesta ja kouluongelmista. - Rakennusten ennakoivaan kunnossapitoon tulee paneutua. Monilla kiinteistönomistajilla ei ole korjaustarpeisiin varattuja rahastoja, jolloin korjauksiin ryhdytään vasta sitten kun vahinko on jo tapahtunut. Julkiskiinteistöillä isoin ongelma on ilmastoinnin ja rakennustekniikan yhteensopimattomuus, kun vuosien saatossa rakennuksiin on tuotu yhä tehokkaampia ilmastointikoneita. Lahikainen toivoo, että kouluprojektin toteuttaja valitaan paikkakunnalta mikäli mahdollista, koska Kangasniemeltä löytyy osaamista. Hyvien suunnittelijoiden tärkeyttä ei myöskään sovi unohtaa. Kunnantalo H154 Puh Tutustu mallistoon nettisivuillamme! HIRSITALO 40 v. 40 v. 40 v. Kangasniemen Huvilaveistämö Oy LAADUKKAAT HIRSIRAKENNUKSET 40 VUODEN KOKEMUKSELLA! AVOIMET OVET 40-vuotisen toiminnan kunniaksi la klo 9-13 Näe uusi hirrentyöstölinjastomme Poistomyynnissä yksittäisiä ovia ja ikkunoita sekä hirsikehikoita Erä lämpökäsiteltyä mäntyä 28x90 terasseille 1,15 /jm KAHVITARJOILU! TERVETULOA! Sepäntie 4, Kangasniemi Puh myynti@puulahirsitalo.com f

7 Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ PTA-Putki tarjoaa täydet LVIpalvelut suunnittelusta asennukseen Hanakat-myymälän ensimmäinen vuosi on sujunut hyvin. LVI-PALVELUITA tarjoava PTA-Putki aloitti toimintansa Kangasniemellä kuusi vuotta sitten. Vuonna 2012 toiminta laajeni, kun Toni ja Kristiina Pirhonen viettivät Hanakat-myymälän virallisia avajaisia Meijerinniemessä. Myymälätoiminta on lähtenyt käyntiin hyvin. - Tietysti ottaa aikansa ennen kuin ihmiset tämän kaupan löytävät, mutta ihan hyvin on mennyt. Kehuja on tullut siitä, että meillä on esimerkiksi kylpyhuonekalusteita esillä, jolloin ostajat näkevät miltä ne näyttävät oikeasti eikä vain kuvaston sivuilla, kertoo Kristiina. Kristiina Pirhonen työskentelee pääasiallisesti myymälässä, Toni puolestaan LVI-asennustöissä. Tänä kesänä PTA-Putkella on myös ensimmäistä kertaa kesätyöntekijä. - Enemmän tehdään korjauksia, laajennuksia, muutetaan asumuksia enemmän tätä aikaa vastaavaksi, esimerkiksi vedet kesämökkiin. Kuvaillaan sitä nyt sitten vaikka sanalla modernisointi. PTA-Putkelle on muodostunut hyvä, vakituinen asiakaskunta. Työtilanne on ollut tasainen ympäri vuoden. Myymälässä on kesäisin enemmän kiirettä. - Tärkeintä on olla rehellinen ja sanoa asiakkaalle jos juuri nyt on niin kiirettä että he joutuvat vähän odottamaan. Pääsääntöisesti teemme hommia Kangasniemen alueella, mutta myös ympäryskunnissa jonkin verran. Paikkakunnalla on tekemistä hyvin riittänyt, Toni Pirhonen kertoo. Vantaalta kotoisin olevat Toni ja Kristiina muuttivat Kangasniemelle vuonna Yli 15 vuotta putkimiehen hommia tehnyt Toni on koulutukseltaan alun perin metallimies, Kristiina puolestaan lähihoitaja. Oraksen hanoja myydään kaupasta paljon. PTA-PUTKI on täyden palvelun LVI-yritys. Kaikkiin ostettuihin tuotteisiin saa myös asennuksen ja asiakkaan pyynnöstä tilataan tuotteita myymälään. Eniten myydään hanoja, kylpyhuonekalusteita sekä suodattimia ilmastointikoneisiin ja kaivoihin. Myös maalämpöpumppuja ja varaajia on saatavilla useilta valmistajilta. - Asiakkaina on tähän saakka ollut pääsääntöisesti paikkakuntalaisia, mutta toivoisimme myös kesäasukkaiden löytävän myymälän ja huomaavan ettei tarvittavia tuotteita tarvitse aina hankkia kaupungista, Toni ja Kristiina miettivät. Mökkiläisten houkutukseksi Hanakat-myymälä tarjoaa esimerkiksi valikoiman puutarhan kasteluvälineitä sekä uutuutena Biolanin tuotteita kuten kompostikäymälöitä ja pakastavia käymälöitä. Saatavilla on myös sähkö-wc, joka soveltuu vaikkapa mökkeihin joihin perinteistä vesivessaa ei voida laittaa. - Meiltä saa kaikkea mikä Toni ja Kristiina Pirhonen toivovat kesäasukkaidenkin löytävän tiensä Hanakat-myymälään. LVI-alaan liittyy, ei kannata pelätä tulla kysymään, Kristiina naurahtaa. TÖIDEN pääpaino on Toni Pirhosen mukaan tällä hetkellä muussa kuin uudisrakentamisessa. Uusia taloja rakennetaan aikaisempaa vähemmän. Yrittäjien kylpylämatka Tallinnaan (pe-su) Matkakohteena meren rannalla 30 minuutin päässä Tallinnasta sijaitseva Laulasmaa Mini-Spa. Sitovat ilmoittautumiset mennessä: else.hamalainen@tulla.fi, puh Hinta Yrittäjien jäseniltä ja heidän puolisoiltaan 150 euroa/hlö, muilta 200 euroa/hlö. Hinta sisältää bussikuljetukset Kangasniemi-Helsinki- Kangasniemi, laivamatkat Tallinnaan nopealla aluksella, majoitus 2 vrk 2 hengen huoneessa, 2 x buffetaamiainen, 2 x päivällinen, vesi- ja saunakeskuksen käytön, kylpytakit sekä 2 erityyppistä hoitoa. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: Elää ja toimii Teatteri ILONA, Kangasniemi Palveleva LVI-myymälä vanhan meijerin tiloissa! Pumppuas Ohjaus ja käsikirjoitus: ma Marita Kärkkäinen Huumoria tulvivat esitykset Kunnantalon Kangasniemi-salissa: Ensi-ilta pe 28.6 klo su klo ti 2.7. klo to 4.7. klo su 7.7. klo ke klo pe klo su klo LIPUT 12/8/10 VARAA LIPPUSI NYT! On päiviä, jolloin kaikki vaan menee sekaisin... Tiedustelut ja varaukset: ilonateatteri.com, f PTA-PUTKI OY Kirkkoniementie 15, KANGASNIEMI Puh Palvelemme ma-pe klo Puh , joni.pietarinen@rpjp.fi, f facebook.com/rpjpkangasniemi Tilavia paritaloja Simolan alueelle! Lue lisää nettisivuiltamme! Rakennus- ja peltitöiden ammattilaiset palveluksessasi!

8 8 Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ 2013 Lisää tilaa kylmältä ullakolta Halmeslahden perheellä on laajennuksen myötä 60 lisäneliötä käytössään. NIINA ja Tuomo Halmeslahti rakensivat vuonna 2007 Saarenmaahan Puulan rantamaisemiin uuden kodin, jossa oli yläkertavaraus jo valmiina. Talo on Kastellin Kotikartano-peruspaketista Halmeslahtien toivomusten muokaiseksi muokattu. 130-neliöisessä alakerrassa on olohuone, keittiö, kaksi makuuhuonetta, kodinhoitohuone sekä sauna- ja wc-tilat. Alunperinkin ajatuksena li rakentaa yläkertaan lisää uoneita myöhemmässä vaieessa. Pariskunnan poikien, iisivuotiaan Konstan ja kakivuotiaan Kallen kasvaessa ilojen käyttöönotto tuli ajanohtaiseksi. Pojat ovat alkaneet tarvia lisää tilaa, Konstakin lähtee jo ensi syksynä eskariin, Niina Halmeslahti kertoo. Kustannusarvio teetetiin pari vuotta sitten ja töiden edetessä se osoittautui paikkansa pitäväksi, vaikka haaveena olikin päästä hieman halvemmalla oman työn osuuden ollessa suuri. Rakentaminen on nykyään aika kallista, rahaa uppoaa, vaikka mitään erikoisuuksia ei olisikaan. Vaikka ainahan se on tuntunut kalliilta, oli aika mikä hyvänsä, toteaa Tuomo Halmeslahti. ALUNPERIN rakennuslupa haettiin ainoastaan alakerralle, joten yläkerta piti luvittaa erikseen. Suunnitelmat teki ja vastaavana työnjohtajana toimi Ilmo Lahikainen. Konkreettisesti rakentaminen alkoi loppusyksystä Töiden alkaessa ullakko oli avoin, villapohjainen tila. Rakentamisen alkuvaiheessa käytettiin ammattikirvesmiesten palveluja: Markku Reinikainen ja Juha Saatsi vastasivat seinärunkojen teosta ja levytyksistä. Muilta osin Tuomo Halmeslahti hoiti rakentamisen pääsääntöisesti omin käsin. Suurin osa palvelu- ja tarvikehankinnoista tehtiin omal- Halmeslahtien talon yläkerran parvekkeelta avautuu näkymä Puulalle. ta paikkakunnalta. LVI-työt teki Olavi Kähkönen ja sähkötyöt Elias Hokkanen. Lähes kaikki rakennustarvikkeet ostettiin paikallisesta Rautiasta ja puutavaran toimitti Hokkasen Saha ja Höyläämö. Portaat valmisti Hovinikkarit ja komerot ovat Viilukolmion tuotantoa. Rakentamisen aikana yläkertaan kuljettiin ulkoportaiden kautta. Eteiseen puhkaistiin porrasaukko vasta töiden loppuvaiheessa, näin vältyttiin rakennuspölyn leviämiseltä alakerran asuintiloihin. Puiset portaat on tehty mittojen mukaan tilaan sopiviksi. Portaat on hyvät, ne eivät nitise eikä natise, kehuu Tuomo Halmeslahti. LISÄNELIÖITÄ tuli kuutisenkymmentä. Laajennuksessa yläkerran päätyihin tehtiin makuuhuoneet ja keskelle jäi oleskelutilana toimiva aula. Työn alla on vielä wc-/kylpyhuonetila. Parveke yläkerrassa oli jo entuudestaan. Pintamateriaalien ja sisustuksen suhteen pariskunta välttyi erimielisyyksiltä. Tuomo valitsi lattiat, Niina muut materiaalit Konstan pienoisella avustuksella. Yläkerran lattiat tehtiin lankuista. Seinissä on tapetit ja katossa sekä porraskäytävän seinissä panelit. Yläkerrassa lämmitys hoituu vesikiertoisilla pattereilla, alhaalla on lattialämmitys. Täydentävänä lämmitysmuotona toimivat kylmänä aikana paljon käytössä olevat tulisijat. HALMESLAHDET ovat tyytyväisiä tähänastisiin aikaansaannoksiin eikä rakennustarkastajallakaan ollut käyttöönottotarkastuksessa huomautettavaa. Ennen lopputarkastuksen tekemistä on wc-/kylpyhuone vielä saatettava valmiiksi, sitten urakka on virallisesti ohi. Pieniä viimeistelytöitä riittää vielä myös kalustuksen ja sisustuksen saralla. Tontilla on riittänyt rakennustöitä joka vuodelle: talon valmistumisen jälkeen on tehty puuliiteri ja iso terassi. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa häämöttää myös autotallin rakentaminen. Kallelle ja Konstalle on yläkerrassa omat huoneet, jotka he saavat käyttöönsä heti halutessaan. Nyt yövytään vielä yhteisessä uudessa huoneessa, jonka seiniä koristavat hienot eläinaiheiset tapetit. Portaat teetettiin mittojen mukaan Hovinikkareilla. Turvallisuutta lisäävät yöaikaan kiinni pidettävät portit. H r Otto Mannisen tie 11-13, Kangasniemi Puh , Pauliina Kauppinen Taina Laitinen KOIRIEN TRIMMAUSTA ammattitaidolla ja hellyydellä Nyppimistyöt ja turkin leikkaaminen Kynsien leikkaaminen Korvien ja tassujen siistiminen Takkujen ja pohjavillan poisto ym. Myös muut palvelut: Koirahoitola Koirahierontaa Tunnistusmerkintä Yhteydenottosi on tervetullut ja autan mielelläni pienissäkin asioissa! Koirahoitola Janeter, Kangasniemi / Janet Tervashonka , janet.tervashonka@pp.inet.fi, Pitopalvelu Ambrosia Puh. (015) , , Ateriapalvelu: valmiit ateriat kotiin toimitettuna! Herkulliset ruoat ja leivonnaiset kaikenkokoisiin juhliin ja tilaisuuksiin! UUDIS- JA KORJAUSRAKENTAMINEN Petri Kuitunen pete@petraxky.fi KY Hännysniementie Levä VENERISTEILYT PUULALLA VARAA RETKIPÄIVÄSI AJOISSA! tai

9 Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ Tmi Hannu Pynnönen Omakoti- ja huvilarakentaminen Massiiviset ruokailupöydät Keittiökalusteet, vanhan oloiset - pellavaöljykäsiteltynä, pellavavahasävytteisinä Hannu Pynnönen, Hannu Pynnösen pihapiirissä ostajaa odottaa hänen rakentamansa siirrettävä saunamökki, jonka kupeessa on valokatteella varustettu elementtirakenteinen pukusoppi. annu Pynnönen on akentamisen moniosaaja Töiden kirjo on laaja, välillä ohjelmassa on vanhan korjaamista, välillä uudisrakentamista. Leppoisa kesäinen tunnelma, maittava ruoka ja monenlaiset viihdykkeet... Niistä on Myräkän tapahtumat tehty! PUULA-CUPPI -harrastejalkapalloturnaus Kangasniemen urheilukeskuksessa pe-la (pe klo 18 alk., la klo 10 alk.) 24 joukkuetta eri puolilta Suomea Puffetista monenlaisia herkkuja! Tule yleisöksi! TAPAHTUMIIMME ON VAPAA PÄÄSY! VIILUKOLMIO OY MEILLE ON TÄRKEINTÄ, ETTÄ PORUKKA VIIHTYY! Tervetuloa kesätapahtumiimme: Koko perheen kesäinen suosikkitapahtuma: MAITO- LAITURI la klo Syvälahden lavalla Valtavasti kaikkea kivaa! Lue lisää osoitteesta myrakka.com tai Facebook-sivuiltamme! Myräkkä ry, puh , info@myrakka.com, myrakka.com Viilulevyt ja keittiökalusteet Viilukolmio Oy Sepäntie 1, Kangasniemi Puh. (015) myynti@viilukolmio.fi HANNU Pynnönen pyörittää rakennusyritystään tukikohtanaan Vaimosniemellä oman kodin pihapiirissä oleva, vanhasta navetasta tehty verstas. Tällä hetkellä Pynnönen ehtii hoitaa työt yksin, mutta kiireisimpinä aikoina apuna on ollut toiminimellä työskenteleviä yhteistyökumppaneita. Pynnönen on tehnyt rakennusalan töitä yli 30 vuoden ajan. Vuonna 1973 hän meni vuoluhirsikurssille ja opiskeli puusepäksi. Oman toiminimen mies perusti marraskuussa 1998 eli tulevana syksynä yritys täyttää 15 vuotta. T:mi Hannu Pynnösen toiminnan pääpaino on omakotitalojen ja huviloiden rakentamisessa sekä remontoinnissa. Huvilapuoli on työllistänyt viime vuosina omakotitaloja enemmän, Pynnönen kertoo. Parhaillaan työn alla on Malloksen rannalla sijaitseva vapaa-ajan asunto, jonka mies kokoaa Kangasniemen Huvilaveistämön hirsipaketista myös sisätyöt hoitaen. Hannu Pynnösen verstaalta löytyvät kaikki tarvittavat koneet sekä laitteet ja siellä voi tehdä kaikki elementit valmiiksi. OMALLA verstaalla tehtävät pienemmät rakennustyöt täydentävät liiketoimintaa ja tuovat töitä hiljaisempaan vuodenaikaan. Verstaalta löytyvät kaikki tarvittavat koneet ja laitteet ja siellä voi tehdä kaikki elementit valmiiksi. Verstaalla syntyy muun muassa lauteita, vanhahkon näköisiä ruokailuryhmiä, massiivisia ulkopöytiä, pihakeinuja ja arkkupöytiä. Kaikki valmismallit ovat syntyneet Pynnösen oman tuotekehittelyn tuloksena. Omaa mallistoa ovat myös isommat elementtirakennukset. Helposti rakennuspaikalle kuljetettavat saunamökit, aitat, kesäkeittiöt ja ulkowc:t ovat tilattavissa avaimet käteen-toimituksella, jolloin tilaajan tarvitsee huolehtia ainoastaan tarvittavasta luvituksesta ja Pynnönen hoitaa kaiken perustuksista pystytykseen sekä pintakäsittelyyn. Kasaamisen ja muut työt voi tilaaja halutessaan tehdä myös itse. Nyt Pynnösen pihapiirissä ostajaa odottaa siirrettävä saunamökki, jonka kupeessa on valokatteella varustettu elementtirakenteinen pukusoppi. Pukusoppi on erillään saunasta, jotta lämpö ja höyry eivät tulisi sinne. Saunan ja pukusopen eteen voi rakentaa vaikkapa pyöreän lisäterassin ja laittaa siihen paljun. Ne voi nostaa kyllästettyjen paarteiden päälle, ne eivät tarvitse sen kummempia pohjatöitä, ellei maa ole kovin huonolaatuinen, Pynnönen kertoo. Huonompaan maahan riittää esimerkiksi Finnfoamilla tehty routakatkos ja parinkymmenen sentin murskekerros. Sauna soveltuu vaikkapa mökkirantaan tai omakotitalon pihasaunaksi ja sen voi ostaa myös ilman pukusoppea. Teen mieluiten kaikkea, mitä puusta syntyy. - Hannu Pynnönen - VALMIIN malliston lisäksi Pynnönen tekee muun muassa huonekaluja mittatilaustöinä. Hän taitaa myös vanhojen huonekalujen entisöinnin. Esimerkiksi piironkeja ja tuoleja pyydetään toisinaan entisöimään. Niistä otetaan vanha maali lämmöllä pois ja laitetaan vaikkapa pellavaöljyvaha pintaan. Sävyvahat ja puupinnoille tehtävät öljykäsittelyt ovat mukava suuntaus, mikä nykyään työllistää. Uutuutena valikoimiin tulivat hiljattain valmiit parvekelattiaelementit. Monipuolisesta työstään Pynnnönen ei osaa nimetä yhtä osa-aluetta, joka olisi ylitse muiden. Teen mieluiten kaikkea, mitä puusta syntyy. Kyllä tästä työstä nauttii ja tykkää. Vesisade ja kylmyyskin ovat järjestelykysymyksiä, tässä työssä on elettävä kelien mukaan, Pynnönen toteaa. Teollisuustie 1, puh. (015) Autokorjaamopalvelut Autotarvikkeet ja varaosat Nestekaasut Autojen pesut Kahvilapalvelut AUTON PESUKONE: Pesuvalikoimassa harjallinen tai harjaton pesu! Kiviniementie 2, (015) Keittiömme palvelee heinäkuussa joka päivä klo 20 saakka! Avoinna ark. 6-22, la 7-22, su 8-22 VAPAA-AJAN KOHTEIDEN KYSYNTÄ ON ALKANUT! Myy kohteesi kauttamme, saat käyttöösi vahvan paikallistuntemuksemme ja tehokkaat markkinointikanavamme! Ota yhteyttä ja kysy lisätietoja! Välityspalkkio 4,5 %, min , sis. ALV:n 24 %. Kangasniemen Kiinteistönvälitys ja Isännöintipalvelu LKV Oy [A] Keskustie 4, Kangasniemi puh , ,

10 10 Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ 2013 Monamik tarjoaa pientä pintaremonttia Mona Mikkosen yrityskipinä syttyi jo vuosia sitten. HOKKALAINEN Mona Mikkonen on tuore rakennusalan yrittäjä: pintaremontteja tarjoava Monamik sai virallisesti alkunsa toukokuun puolivälissä. Tarjottaviin palveluihin kuuluvat muun muassa maalaustyöt sisällä ja ulkona, tapetoinnit, laatoitus ja muut pintakäsittelyt. - Rakennustöitä olen tehnyt 14 vuotta. Parikymppisenä läksin hiihtolomalla Helsinkiin töihin ja sille tielle jäin, kertoo Kuopiossa syntynyt mutta Kangasniemellä lapsena asunut Mikkonen. Oma yritys oli Mikkosella harkinnassa jo neljän vuoden ajan ennen kuin oikea aika lopulta koitti. Lopullisena kipinänä toimi työharjoittelu oman kodin naapurin talotyömaalla, jossa Mikkonen huolehti muun muassa maalauksesta, tapetoinnista, saumauksesta ja laatoituksesta. - Koulutuksena minulla on pintakäsittelyn koulutusohjelma aikuiskoulutuskeskuksessa Mikkelin Esedussa, koulutus on nyt viittä vaille valmis. Lisäksi suoritin vesieristyksen sertifikaatin, joten voin tehdä rakennusten märkätilojen vedeneristystöitä, Mikkonen kertoo. Aluksi jännitti kovasti, saanko mitään töitä, mutta nyt niitä on jo jonoksi asti. - Mona Mikkonen - Monamik tarjoaa maalauspalveluita sisällä ja ulkona. Huoneisto 17 B 1: Huoneistoala 1.kerr. 107 m2, 2.kerr. 34 m2, yhteensä 141 m2 ASUNTO OY MYLLYNRANTA III Huoneisto 17 B 2: Huoneistoala 106 m2 Huoneisto 17 B 3: Huoneistoala 1.kerr. 107 m2, 2.kerr. 35 m2, yhteensä 142 m2 Luksusasuntoja Kangasniemen Rakennuttaja:Simo keskustassa, Hokkanen Hiskintie 11, Kangasniemi, puh omarantaisella Puulaveden rantatontilla. Yleistiedot kohteesta: Tontin koko on 2072 m 2, rakennusoikeus 630 k-m 2. Tontille rakennetaan yksi luksustalo jossa on kolme huoneistoa. Yleistiedot kohteesta: Tontin koko on 2072 m2, rakennusoikeus 630 k-m2. Tontille rakennetaan yksi luksustalo jossa on kolme huoneistoa. Huoneisto 17 B 1: Huoneistoala 1.kerr. 107 m 2, 2.kerr. 34 m 2, yhteensä 141 m 2 Huoneisto 17 B 2: Huoneistoala 106 m 2 Rakennuttaja:Simo Hokkanen Huoneisto 17 B 3: Huoneistoala 1.kerr. 107 m 2, 2.kerr. 35 m 2, yhteensä 142 m 2 Huoneisto 17 B 1: Huoneistoala 1.kerr. 107 m2, 2.kerr. 34 m2, yhteensä 141 m2 Huoneisto 17 B 2: Huoneistoala 106 m2 Huoneisto 17 B 3: Huoneistoala 1.kerr. 107 m2, 2.kerr. 35 m2, yhteensä 142 m2 Hiskintie 11, Kangasniemi, puh Yleistiedot kohteesta: Tontin koko on 2072 m2, rakennusoikeus 630 k-m2. Tontille rakennetaan yksi luksustalo jossa on kolme huoneistoa. Rakennuttaja: Simo Hokkanen Hiskintie 11, Kangasniemi, puh OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄTIETOJA! LIIKKUVAT LIHATISKIT palvelevat lähelläsi. Myyntiautossa runsas valikoima viljapossun ja naudan tuorelihaa sekä Aromilihan jalosteita! Seuraa ilmoittelua, niin tiedät, missä ja milloin tavataan! Lihamestarin myymälä palvelee Lastutiellä! Valikoimassa täyslihamakkaroita, palvituotteita, leikkeleitä, tuoretta viljapossua ja nautaa! Tule tutustumaan! Avoinna: arkisin klo ja la klo Lastutie 3, 1 km Shelliltä JKL suuntaan, valtatie UUDELLA yrittäjällä on töitä riittänyt hyvin. Alkujännityskin on ehtinyt hävitä. - Aluksi jännitti kovasti, saanko mitään töitä mutta nyt niitä on jo jonoksi asti. Yritän vain pitää huolta etten lupaa liikaa: työt on ehdittävä saattaa loppuun asti kunnolla, Mikkonen miettii. Työn vastapainoksi yrittäjällä on myös harrastuksia. Syksyllä alkaa eräs Mikkosen mielipuuhista: metsästys koirien kanssa. Kotitalon eläinten kanssa riittää myös tekemistä: Hokassa maalaistalon pihapiirissä pyörii parikymmentä erirotuista kanaa, kukko Sulevi, sinisorsia ja kaneja poikasineen, kaksi koiraa ja Pertti-kissa. Lisäksi juuri 9 vuotta täyttäneen Roope-pojan kuljettaminen kesällä jalkapalloharjoituksiin pitää äidin kiireisenä. Talvisin Roope puolestaan on intohimoinen jääkiekkomies. - Urheilu on myös minun sydäntäni lähellä: kuntosalilla käynti pitää selänkin kunnossa, Mikkonen kertoo. KANGASNIEMEN lisäksi Mikkonen tekee mielellään pientä pintaremonttia myös Mikkelin, Jyväskylän ja Pieksämäen alueilla. Vaikka ulkomaalaukset jäävät pois syksyn Sisäkohteena kuistin lattia Salmenkylässä. Kuva: Mona Mikkonen Luulen sen olevan etu, että olen nainen. - Mona Mikkonen - ja talven tullen, uskoo yrittäjä tekemistä riittävän ympäri vuoden. Rakennuspuoli on tunnetusti varsin miehinen ala. Yrittäjänaisten vähyys tai miesten kanssa työskentely ei Mikkosta huoleta. - Luulen sen olevan etu, että olen nainen. Naiset uskaltavat ehkä kysellä asioista minulta helpommin. Sitä paitsi naisen kädenjälki on usein tarkempi kuin miehen, Mikkonen naurahtaa. Satamatie 6, puh Oma yritys oli Mona Mikkosen harkinnassa neljän vuoden ajan. T:mi Sipri Sirkka Ylönen , sirkka.ylonen@surffi.fi Siivoukset koti toimisto työpisteet vapaa-ajan asunto vuokramökit raivaussiivous Ota yhteyttä! Kotipalvelu asiointi avustaminen kotityöt saattoapu esim. lääkäriin ulkoilu Kotihoito omaishoito lapsiperheiden kotipalvelu kotona tehtävä hoitotyö henkilökohtainen avustaminen Yöpäivystys Myös palvelusetelillä tehtävät työt! Kotitalousvähennysoikeus verotuksessa! Meiltä leivonnaiset arkeen ja juhlaan! Herkullista kesää toivovat yrittäjät Nina, Katja ja Anna-Kaisa! Mikkelintie 21, Kangasniemi Puh , Satamatie 18, Kangasniemi (Rantatorin laidalla) Puh Yhteistyössä: 2013 Yhteistyössä Kangasniemen Musiikkiviikkojen kanssa: Pe Semmarit Showtime Liput 20 (ennakkoon lippu.fi) La Turbocover Showtime Ikärajaton ilmaiskonsertti La Telaketju Showtime Liput 12 (K 18)

11 Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ Rautia Kangasniemi on reilu rautakauppa! Me kaikki haluamme palvella Sinua! Rautamyynti: Juha Lahikainen Rauta-maatalous: Kimmo Laitinen Kassa: Eija Lukkarinen Konttori: Merja Laitinen Varasto-kuljetus: Petri Hepo-oja Kauppias: Petri Viiansalo Saat neuvot ja niksit kaupan päälle! KANGASNIEMI Joutsantie 22, KANGASNIEMI puh Avoinna ma pe 7-17, la Kotimaiselta valmistajalta Vapaa-ajan asukkaat muodostavat tärkeän osan Rautia Kangasniemen asiakaskunnasta. Tuomo Vänskä on käyttänyt Petri Viiansalon luotsaaman yrityksen palveluja alusta alkaen. Rautian ovi käy kesällä vilkkaaseen tahtiin Ero kesän ja talven asiakasmäärissä on valtava. KANGASNIEMEN Rautian ovi käy kesäaikaan tiheään tahtiin. Yrittäjä Petri Viiansalon mukaan kauppaa tehdään vilkkaasti huhtikuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Kiivaimmat kuukaudet ovat touko-, kesä- ja heinäkuu. Kesän ja talven välillä ero asiakasmäärissä on valtava. Koko ajan mennään siihen suuntaan, että kesäsesonkiin pitäisi keskittää voimavaroja ja valmistautua entistä paremmin, Viiansalo toteaa. Joutsantiellä sijaitseva Rautia on palvellut asiakkaita Kangasniemellä vuodesta 2008, jolloin Petri Viiansalo osti aiemmin Matti Perälä Oy:n omistuksessa olleen rautakauppa-alan yrityksen. Mies tunsi ostamansa kaupan kuin omat taskunsa, sillä hän ehti työskennellä Perälässä 12 vuoden ajan ennen itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtymistä. Viiansalo liittyi heti kaupat tehtyään K-ryhmän Rautia-ketjuun. Miehen mukaan ketjuun kuulumisessa on paljon etuja. Tavarat saadaan hankittua helposti ja kilpailukykyiseen hintaan ja tuotteet ovat tunnettuja sekä laadukkaita. Näkyvän valtakunnallisen tv- ja radiomainonnan ansiosta ihmiset tietävät brandin ja Rautia tunnetaan hyvin, hän listaa. Asiakkaan niin halutessa Rautia toimittaa tarvikkeet suoraan rakennuspaikalle. Kuvassa Petri Hepo-oja kokoamassa lähdössä olevaa kuormaa. RAUTIA-KETJULLA on oma perusvalikoimansa, mutta sen lisäksi kaupat voivat rakentaa oman valikoimansa paikallisen kysynnän mukaiseksi. Meillä on aika vapaat kädet. Mikäli asiakas tarvitsee jonkun tuotteen, joka ei kuulu Rautian valikoimiin, mieluusti etsimme ja tilaamme sen, kauppias kertoo. Viiansalon mukaan ketju ei rajoita tuotevalikoimaa, vaan myös ulkopuolisilta tavarantoimittajilta voidaan tehdä Hautauspalvelu Sirpa Sappinen KAIKKI HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT: Arkut ja uurnat omasta varastosta Kuljetuspalvelut Adressit Muistotilaisuudet Ohjelmalehtiset Suomen Kivivalmiste Oy:n muistokivet Kangasniemen Juhla- ja Pitopalvelu Ky Täyden palvelun pitopalvelu! Tutustu ruokalistoihin netissä! Yhteydenotot: Sirpa Sappinen Koivukuja 2, Kangasniemi Puh Piristä päivääsi poikkeamalla Sinililassa! Valikoimistamme löydät ihanat tuotteet kotiin, mökille, tuliaisiksi ja lahjaksi sekä askartelu- ja käsityötarvikkeet ajankuluksi. Avoinna ark , la Otto Mannisen tie 6, Kangasniemi Puh hankintoja. Se on K-kauppiaan mahdollisuus. Me myymme hyvin perusrautakauppatavaraa, jota pitää löytyä hyllystä. Erikoisempia tuotteita saadaan nopeasti tilaamalla. Rautiassa halutaan panostaa palveluun, toimitusvarmuuksiin ja joustavuuteen. Pyrimme löytämään ratkaisun siten, että tavarat saadaan hankittua nopeasti, hinta-laatusuhde kohdallaan, Viiansalo lupaa. Oman rajoituksensa hyllyssä olevalle valikoimalle tuovat ahtaat tilat, joiden lisääminen nykyisellä tontilla olisi varsin hankalaa. Viiansalo kertoo Kangasniemellä olevan hyvä yrittää. Paikallisten yritysten kanssa tehdään antoisaa yhteistyötä puolin ja toisin. Yritysten ohella Rautian asiakaskunta muodostuu useasta osatekijästä. Kangasniemeläiset käyttävät meidän palveluja kiitettävästi ja myös kunta ostaa täältä tavaraa, se motivoi pyörittämään tätä touhua. Hyvin tärkeän osan asiakaskunnasta muodostavat vapaa-ajan asukkaat, hän toteaa. Värillinen tunnus: sininen: C100,M65 (Pantone 301) vihreä C100, Y100 (Pantone 355) KESÄLLÄ AVOINNA: MA-PE KLO 7-16 Rotomon Oy Hallitie 26, Kangasniemi, Laadukkaat ja ympäristöystävälliset jätevesijärjestelmät, laituriponttonit, salaoja-, sadevesi- ja rumpuputket! Myynti: Tero Kemppi, Aki Rantanen, Tutustu myös: Mustavalkeassa tunnuksessa: muu täysin mustaa, M-kirjain 50% musta Hyvin pienessä koossa selkeyden vuoksi kaikki mustaa. Mitsubishi Electric FH-sarjan ilmalämpöpumput Suomalaisten kotien suursuosikki. Uutuusmalli on suunniteltu Suomen ankariin olosuhteisiin ja Sinulle, jolle kelpaa vain paras. Se on markkinoiden hiljaisin ja ennen kaikkea tehokkain. PP-Electro Ky Otto Mannisen tie 8, Kangasniemi Puh Tehtaanmyymälämme palvelee asiakkaita Lapaskankaalla, tervetuloa ostoksille ja tutustumaan tuotteisiin! Kuntohoitaja Ritva Hämäläinen PERINTEINEN HIERONTA MOBILISOIVA HIERONTA HERMORATAHIERONTA VYÖHYKETERAPIA Tiedustelut ja ajanvaraukset: puh Käyntiosoite: Levälahdentie 19

12 12 Kangasniemen Yrittäjät ry TIEDOTUSLEHTI, KESÄ 2013 Uudet energiamääräykset laajenevat myös korjausrakentamiseen RAKENTAMISEN uudet energiamääräykset laajenevat alkaen koskemaan myös korjausrakentajaa ja remontoijaa. Muutoshankkeeseen ryhtyvän on tarkasteltava mahdollisuutta energiatehokkuuden parantamiseen ympäristöministeriön helmikuussa antaman asetuksen mukaisesti. Muutokset eivät koske vain kesäaikaisessa käytössä olevia loma-asuntoja, suojeltuja tai kooltaan alle 50 neliömetrin rakennuksia. Asetus ei myöskään koske hankkeita, joiden lupahakemus on jätetty ennen esityksen voimaantuloa. Energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä ei ole pakko toteuttaa, mikäli ne eivät ole teknisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti mahdollisia. Paremman energiatehokkuuden omaava rakennus kuluttaa kuitenkin vähemmän, joten rakennettaessa on järkevää arvioida parhaat keinot energiatehokkuuden parantamiseksi. Energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet parantavat myös asumis- ja käyttömukavuutta ja sisäilmastoa. Ne myös pienentävät käyttökustannuksiin kohdistuvia korotuspaineita. Ehjää ja toimivaa rakennusta ei varmaankaan kannata lähteä korjaamaan uusien vaatimusten mukaiseksi, mutta isomman remontin yhteydessä kannattaa miettiä mitä voi tehdä energiate- hokkuuden lisäämiseksi. Ennen hankkeeseen ryhtymistä on hyvä tehdä siitä huolellinen suunnitelma, joka parantaa rakentamisen lopputulosta, muistuttaa Sami Tiihonen STT-Rakennukselta. RAKENNUSPALVELU Joni Pietarisella on tulossa uusien määräyksien mukaan tehtäviä töitä, muun muassa laajennuksia ja kattosaneerauksia. Joni Pietarisen mielestä rakentamisesta on tehty kaik- Jäsenistön merkkipäivät Kangasniemen Yrittäjät ry onnittelee! 5 vuotta: Cafe Bar Ikkuna ( ) Dersa Oy/Ravintola Puulaaki ( ) Hannu Halttunen Tmi ( ) JM-Hitsaus Tmi ( ) Konetyö Seppänen ( ) LVI-Työt Neuvonen Ay ( ) PihaTaneli ( ) Roinilan Aromiliha Oy ( ) 15 vuotta: Antennihuolto H. Hokkanen Tmi ( ) HL-Mark ( ) Marttinen Ilkka Tmi ( ) Parturi-kampaamo Leena Anneli Nykänen ( ) Vilimix ( ) 20 vuotta: Irastop Oy ( ) Kangasniemen Öljyhuolto Oy ( ) Puula-Sport Oy ( ) Rakennusasiaintoimisto Ilmo Lahikainen ( ) 25 vuotta: Kangasniemen Palvelukoti ( ) Murskari Oy ( ) Vavesaaren Tila Oy ( ) 35 vuotta: Kutemajärven Talouskauppa Oy ( ) Romo Markku ( ) 40 vuotta: Kangasniemen Huvilaveistämö Oy ( ) 105 vuotta: Kangasniemen Osuuspankki ( ) Joni Pietarisen mielestä kaikki uudet määräykset tekevät rakennusalasta jo liiankin vaikeaa. kien uusien säännösten myötä jo liiankin vaikeaa. Ymmärrän sen, että uusien normien mukaan mennään, mutta asiakkaalle tilanteesta voi tulla hankala jos kukaan ei selvitä hänelle kunnolla pykäläviidakkoa. Rakentajallakin pitää aina olla uusin tieto joka vaatii opiskelua ja kurssien käymistä. Pietarista harmittaa, että uudet energiamääräykset tarkoittavat kasvaneita rakennuskustannuksia asiak- kaalle. Suomessa rakentamisen laatu on ollut korkea ilman määräyksiäkin. Nyt rakentamisen hinnat nousevat koko ajan, mitä enemmän uusia pykäliä tulee. Rakentamisen hinnat nousevat koko ajan, mitä enemmän uusia pykäliä tulee. - Joni Pietarinen - ENERGIATEHOKKUU- DEN parantamiseen on kolme vaihtoehtoa. Rakentaja voi parantaa korjattavien tai uusittavien rakennusosien lämmönpitävyyttä vaatimusten mukaisiin arvoihin eli laskea korjattavan osan, esimerkiksi ulkoseinän, uuden U-arvon asetuksessa määriteltyjä kertoimia käyttäen. Toinen vaihtoehto on parantaa energiatehokkuutta kyseiselle rakennustyypille määritellylle tasolle tarkastelemalla koko rakennuksen vuosittaista, normaalikäytössä syntyvää laskennallista energiankulutusta pintaalaan suhteutettuna. Rakentaja voi myös laskea rakennuksen kokonaisenergian kulutuksen (E-lu- määräykset ovat osa EU:n rakennusten f energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanoa ja vun) ja pienentää sitä kyseiselle rakennustyypille hehkuvahokka.fi asete- tavoitteita energiatehokkuu- samalla ne edistävät Suomen tulle tasolle. den parantamiseksi. Hokassa TAPAHTUU! Rakentajan ja remontoijan oikea hetki Pohjaan upotettavien KESÄEDUT PARHAIMMILLAAN ilmoitusten leveys 88 mm, korkeus x mm. Yläosan korkeus n. 32 mm + mainosten väliin ja alapuolelle n. 2 mm. kalusteista, kodinkoneista, altaista ja hanoista VARAA AIKA SUUNNITTELUUN / Päivi Kyröläinen VALON EVOLUUTIOTA jo vuodesta 1979 STT-RAKENNUKSELLE uudet määräykset eivät aiheuta kovinkaan suuria toimenpiteitä, sillä niiden mukaan on rakennettu jo useita uudiskohteita. Uusissa hankkeissamme energiatehokkuus näkyy monissa osissa rakennuksessa, muun muassa energialuokitelluissa ikkunoissa ja ovissa sekä eristepaksuuksissa seinissä ja ala- ja yläpohjassa. Talojen energiatehokkuutta on helppo parantaa monin eri tavoin esimerkiksi uusimalla ikkunat, tarkistamalla yläpohjan eristeet sekä säätämällä ja huoltamalla lämmitysjärjestelmät, kertoo Sami Tiihonen. Talojen energiatehokkuutta on helppo parantaa monin eri tavoin. - Sami Tiihonen - Teknisille järjestelmille, kuten lämmitykselle ja ilmanvaihdolle, on myös määritelty omat vaatimuksensa ja niiden perussäädöt tulee tarkistaa aina eristeitä lisättäessä tai rakennuksen ilmanpitävyyttä parannettaessa. Uudet energiatehokkuus- Maaherrankatu 21 a, MIKKELI Avoinna ark.10-18, la sop.mukaan Nukutko huonosti? Onko sinulla kipuja tai verenkiertohäiriöitä? Kärsitkö stressistä, hormonaalisista häiriöistä tai toistuvista tulehduksista? Apu näihin ja moniin muihin terveysongelmiin löytyy suoraan jalkojesi alta: maadoittumalla. Laita paljaat jalat maahan! Jos haluat maadoittua myös sisätiloissa ja nukkuessasi, muista patentoidut Earthingmaadoitustuotteet. Earthing -maadoitustuotteiden ainoa auktorisoitu maahantuoja ja jälleenmyyjä Suomessa. info@tiedonportaat.fi, puh TUO FILMISI MEILLE Kuvaa kesäkuvat filmille ja tuo filmisi meille. Saat suurkuvalahjakortin valmiiden kuviesi mukana. SUURKUVA 20X30 CM KAUPAN PÄÄLLE! Digikuvat heti mukaan! (0,40 /kpl) AP-SYSTEMS Asematie 6, Kangasniemi Puulalla TAPAHTUU! PUULAN ILTASOITTO 6.7. KLO 20 SUURI PUULA SUUNNISTUS KLO hehkuvahokka.fi Mukavaa kesää kaikille lukijoille! f Lähde: Etelä-Savon Yrittäjien jäsenrekisteri. Huom! Kaikkien yritysten perustamispäivät eivät näy rekisterissä.

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Loma-asunnot. Sinua varten tehty

Loma-asunnot. Sinua varten tehty Loma-asunnot Tehdään yhdessä unelmiesi loma-asunto Oletko suunnittelemassa unelmiesi loma-asunnon hankkimista? Valintaasi helpottamaan olemme koonneet uuteen kuvastoomme loma-asuntojemme suosikkimalleja,

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

Huittinen, Untonmäki Kohdenumero h,k,s ja at, 57,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Huittinen, Untonmäki Kohdenumero h,k,s ja at, 57,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Huittinen, Untonmäki Kohdenumero 605625 2h,k,s ja at, 57,0 m² Kov. 1990 Energialuokka e-tod. Mh. 85 000,00 Vh. 85 000,00 Untonmäentie 4 A. Toimivapohjainen, kauttaaltaan kauniilla sävyillä ja

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 19.07.18 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Nissiläntie 11, 90650 Oulu Oulu Ranta-Saarela Kokonaisala: 220 m² Rakennusoikeus:

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 597422 3-4 h, k, s, 107,0 m² Kov. 1997 Energialuokka G Mh. 226 000,00 Vh. 226 000,00 Saarikatu 3. Näitä on harvoin tarjolla! Kauniilta paikalta Pororannan vierestä,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Asuinpinta-ala 170 m2 (200 m2). Alakerran tilat n. 100 m2, yläkerrassa asuintilaa n. 70 m2. Lisäksi pesutilat, tekninen tila ja lasitettu terassi.

Asuinpinta-ala 170 m2 (200 m2). Alakerran tilat n. 100 m2, yläkerrassa asuintilaa n. 70 m2. Lisäksi pesutilat, tekninen tila ja lasitettu terassi. 1 (8) LIIKE- / ASUINTILA 170 m2 Sääksniemi, Sydänmaantie 1147, 61170 Sääksniemi, Alavus Yläkerta keittiö, olohuone / makuuhuone Alakerta oleskelutila, keittiö, pesuhuone, wc, aula Rakennusvuosi aloitettu

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 565603 3h, kt, s, 72,0 m² Kov. 2016 Energialuokka C Mh. 67 691,12 Vh. 226 000,00 Lapinmäenkatu 3 A 8. Asunto Oy Sastamalan Tähtirannan asunto A8 etsii ensimmäisiä

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, khh, s, 87,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,10 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, khh, s, 87,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,10 Vh ,00 Rivitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 574125 3 h, k, khh, s, 87,0 m² Kov. 1992 Energialuokka C Mh. 150 775,10 Vh. 154 000,00 Tiaisenkuja 3. Viihtyisä päätyhuoneisto rivitalossa rv. 1992 suositulla

Lisätiedot

136,0 m², 5h, k, kph,...,

136,0 m², 5h, k, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella

Lisätiedot

Omakotitalo. Kokemäki, Pappila Kohdenumero h,k,ruokailutila,khh,s, 245,0 m²/245,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Omakotitalo. Kokemäki, Pappila Kohdenumero h,k,ruokailutila,khh,s, 245,0 m²/245,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Kokemäki, Pappila Kohdenumero 596259 9h,k,ruokailutila,khh,s, 245,0 m²/245,0 m² Kov. 2003 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 290 000,00 Pussonraitti 8. Tilava omakotitalo 2.125 m2:n tontilla suositulla

Lisätiedot

Tervetuloa asuntokaupoille!

Tervetuloa asuntokaupoille! Tervetuloa asuntokaupoille! Avaimet uuteen Uusi koti, vanha koti, iso koti, pieni koti. Avain muutokseen ja uuden löytämiseen vaatii usein vanhasta luopumista. AsuntoArean avulla elämäsi tärkeät kaupat

Lisätiedot

Lapponia Saunamökit. Paras paikka kesäihmisille

Lapponia Saunamökit. Paras paikka kesäihmisille Lapponia Saunamökit Paras paikka kesäihmisille 1 Maailman paras paikka! Oma kesäpaikka: vapaa-ajanasunto, huvila tai saunamökki on suomalaisille suvantopaikka arjen keskellä. Piilopirtti metsän keskellä

Lisätiedot

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto.

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Koulumiljööstä vanha rehtorin talo yli 2000 neliön pihapiirineen sai uudet omistajat vuonna 2010. Siitä

Lisätiedot

Omakotitalo. Huittinen, Kaharila Kohdenumero h,k,khh,s, 140,0 m²/143,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Omakotitalo. Huittinen, Kaharila Kohdenumero h,k,khh,s, 140,0 m²/143,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Huittinen, Kaharila Kohdenumero 605322 5h,k,khh,s, 140,0 m²/143,0 m² Kov. 1927 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 179 000,00 Koskitie 85. Tyylikkäästi remontoitu 1920-luvun mansardikattoinen omakotitalo

Lisätiedot

Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero h, k, s, 53,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero h, k, s, 53,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero 674455 2h, k, s, 53,0 m² Kov. 2016 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 68 650,00 Vh. 134 900,00 Lillukkapolku 2. Ennakkomarkkinoinnissa Pukkilan kirkonkylällä hyvän rakentajan

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,

172,0 m², 7h, 2x k, 2x..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, oh, aula, kph, s, 2 wc, 160,0 m²/179,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, oh, aula, kph, s, 2 wc, 160,0 m²/179,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 632566 4 h, k, oh, aula, kph, s, 2 wc, 160,0 m²/179,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 215 000,00 Klasentie 280 B. Etsittekö kotia maaseudulla keskellä

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ry Nuorelle tietoa ja positiivisia kokemuksia työelämästä Nuorille työelämä-, yrittäjyys- ja talousvalmiuksia Työelämäyhteistyö osaksi suomalaista

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Sampoharjun ryhmäkoti

Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti Sampoharjun ryhmäkoti sijaitsee Vaajakosken keskustassa, osoitteessa Vesmannintie 7. Kiinteistö on valmistunut joulukuussa 2018. Samassa

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

119,0 m², 4h, k, kph/w...,

119,0 m², 4h, k, kph/w..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kirsi Konnos Puh: 0400 831 687 Huom! Pirkanmaan Laatuvälitys Oy Tampellan esplanadi 11 33100 Tampere Puh: 0207802660 HUOM!! Hienolta paikalta Säkylän Iso-Vimman alueelta Pyhäjärven

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty HELMI-vapaa-ajantalot 2007 Unelmista tehty 21 Helmi Sisällysluettelo Helmi 68..... s. 4 Helmi 99.... s. 14 UUTUUS Helmi 69..... s. 6 Helmi 111... s. 16 Helmi 63..... s. 8 Kärkimallit.......s. 18 Toimitussisällöt...s.

Lisätiedot

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,k,s,var,at, 109,7 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,k,s,var,at, 109,7 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Paritalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 606253 4h,k,s,var,at, 109,7 m² Kov. 1984 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 198 000,00 Vh. 198 000,00 Koivusillantie 46. Tilava paritalokoti Toivolan rauhallisella alueella.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme RIKALANMÄKI Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme TERVETULOA RIKALANMÄELLE. Rikalanmäki Salon Halikon kulttuurimaisemassa yhdistää historialliset puitteet ja modernin palvelun. Meillä onnistutte luomaan

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

150,0 m², 4h, avok, kp...,

150,0 m², 4h, avok, kp..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden

Lisätiedot

Projektin perustelu ja tavoitteet

Projektin perustelu ja tavoitteet P A L V E L U T Projektin perustelu ja tavoitteet Hankkeen tavoite on lisätä sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta ja lisätä toisista huolehtimista tarjoamalla uudenlainen asumismuoto usean sukupolven

Lisätiedot

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26.

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26. Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero 586547 4h,tupak,khh,kph,s,wcx2,vh,ak,var,ter,katos, 100,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 97 245,00 Vh. 194 490,00 Merituuli 26. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!

Lisätiedot

83,5 m², 3-4h, avok., s,

83,5 m², 3-4h, avok., s, Kohteen ilmoittaja Sp-Koti l Turku, Välitysliike Turku Oy LKV Humalistonkatu 2b 20100 Turku Puh: 010 288 9888 Vain yksi jäljellä!! Ennakkomarkkinointi tuotti kovan kysynnän ja nyt jäljellä on enää yksi

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, kht, s, 92,0 m² Kov Energialuokka A Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, kht, s, 92,0 m² Kov Energialuokka A Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 556499 3h, k, kht, s, 92,0 m² Kov. 2014 Energialuokka A Mh. 144 337,00 Vh. 335 700,00 Onkiniemenkatu 12 A 10. Asunto Oy Sastamalan Exlibris sijaitsee Sastamalan

Lisätiedot

Tekevien ihmisten Sonkajärvi

Tekevien ihmisten Sonkajärvi Tekevien ihmisten Sonkajärvi Viihtyisyyttä arkeen ja vapaa-aikaan Sonkajärvellä Sonkajärvi on viihtyisä ja luonnonkaunis kunta Ylä-Savon seudulla. Kunnassa on kaksi taajamaa, Sonkajärven ja Sukevan kirkonkylät,

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero h,k,s, 58,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero h,k,s, 58,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero 607234 2h,k,s, 58,0 m² Kov. 1987 Energialuokka e-tod. Mh. 65 250,00 Vh. 79 500,00 Kyntäjänkatu 3. Rivitalokaksio päättyvän kadun varrella lähellä keskustaa.

Lisätiedot

Mikkeli, Kantala Kohdenumero h,tupa-keittiö,veranta, 65,0 m²/80,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Mikkeli, Kantala Kohdenumero h,tupa-keittiö,veranta, 65,0 m²/80,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vapaa-ajan asunto Mikkeli, Kantala Kohdenumero 618885 3h,tupa-keittiö,veranta, 65,0 m²/80,0 m² Kov. 1950-1950 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 38 000,00 Eteläkankaantie 84. Sähköistetty kuivanmaan mökki, vaikka

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Sysmä, Otamo Kohdenumero h,k,s,psh,wc, 230,0 m²/260,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Sysmä, Otamo Kohdenumero h,k,s,psh,wc, 230,0 m²/260,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Sysmä, Otamo Kohdenumero 631188 7-8h,k,s,psh,wc, 230,0 m²/260,0 m² Kov. 1964-1965 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 87 000,00 Työlammentie 24. Tarjolla ainutlaatuinen kohde! Tilalla on rinteessä

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

Huittinen Kohdenumero h,tupakeittiö,s+autokatos ja varasto, 45,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.

Huittinen Kohdenumero h,tupakeittiö,s+autokatos ja varasto, 45,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh. Rivitalo Huittinen Kohdenumero 585794 1h,tupakeittiö,s+autokatos ja varasto, 45,5 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 69 900,00 Vh. 139 800,00 Emauksenkuja 5 as. NYT ENNAKKOMARKKINOINNISSA ASUNTO

Lisätiedot

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ:

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: KARHUTALOT 1 TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: PYÖRÖHIRSI 170, 190, 210, 230 mm HÖYLÄHIRSI 95x120, 120x170, 145x170 (myös lamellihirrestä) KÄSITYÖNÄ VALMISTETTUJEN TUOTTEIDEN TOIMITUSAIKA

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

279,0 m², 5h+k+rt+kph+...,

279,0 m², 5h+k+rt+kph+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Julia Jäppinen Puh: 050 301 0027 Kiinteistömaailma, Helsinki-Etelä, KKNeliöt Oy LKV, Kruununhaka Liisankatu 12 00170 Helsinki Puh: 050 300 9985 Prikitiellä, Jollaksen Laajasalon

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JYTYN TASKUKALENTERI 2016 - TILAUSOHJEET Vuoden 2016 kalenterissa tulee olemaan laadukas, kuten on ollut aikaisemminkin. AIKATAULUT ja MUUTA HUOMIOITAVAA Aikataulut ovat tänä vuonna

Lisätiedot

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna

Lisätiedot

Piharakennukset. Varastot, käymälät ja saunat. Kestää sukupolvelta toiselle

Piharakennukset. Varastot, käymälät ja saunat. Kestää sukupolvelta toiselle Piharakennukset Varastot, käymälät ja saunat Kestää sukupolvelta toiselle Laadukasta puurakentamista 30 vuoden kokemuksella Kortesniemi on vuonna 985 perustettu eteläpohjalainen perheyritys. Yli 30 vuoden

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA Teppola MULTIA Ennakkomarkkinointi Kaipaatko maaseudun rauhaan? Multian keskusta 1,4 km Lähikauppa 1,4 km Keuruun keskusta 19 km Jyväskylän keskusta 65 km Lentokenttä 58 km Juna-asema 19 km Koulu 2,2

Lisätiedot

95,0 m², 3 mh, oloh, k...,

95,0 m², 3 mh, oloh, k..., Kohteen ilmoittaja Huom! Heinola, Kiinteistötoimisto Kekkonen & Surakka LKV Oy Torikatu 3 18100 Heinola Puh: 0456920460 Hieno kodin ja vapaa-ajan asumisen yhdistelmä vain n. 20 km Heinolan keskusta! Kokonaisuus

Lisätiedot

Vihti, Otalampi Kohdenumero h+k+s+at, 146,0 m²/146,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Vihti, Otalampi Kohdenumero h+k+s+at, 146,0 m²/146,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Vihti, Otalampi Kohdenumero 614324 3-4h+k+s+at, 146,0 m²/146,0 m² Kov. 1950 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 169 000,00 Ratakuja 1. Otalammen kylän sydämessä sijaitseva ihanan sympaattinen rintamamiestalo

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s...,

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kaija Oksala Puh: 041 528 0334 Myyntiturva LKV [A] (vuokrakohteiden osalta katso Vuokraturva) Ilmalankuja 2 00240 Helsinki Puh: 010 2327 400 Haaveiletko paritalosta viihtyisältä

Lisätiedot

Haapajärvi, Kohdenumero hm,oh,k,khh,ph,s,var,2*et,2*wc, 109,0 m²/152,9 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Haapajärvi, Kohdenumero hm,oh,k,khh,ph,s,var,2*et,2*wc, 109,0 m²/152,9 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Haapajärvi, Kohdenumero 604203 4hm,oh,k,khh,ph,s,var,2*et,2*wc, 109,0 m²/152,9 m² Kov. 1966-1966 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 207 000,00 Saarentie 147. Kauniilta paikalta vastikään remontoitu

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto

Lisätiedot