KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE"

Transkriptio

1 FI FI FI

2 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel KOM(2010) 734 lopullinen KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE Maatalouskiinteistöjen hankintaa koskevien vuoden 2005 liittymissopimuksessa vahvistettujen siirtymätoimenpiteiden uudelleentarkastelu FI FI

3 KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE Maatalouskiinteistöjen hankintaa koskevien vuoden 2005 liittymissopimuksessa vahvistettujen siirtymätoimenpiteiden uudelleentarkastelu YHTEENVETO Vuonna 2005 allekirjoitetussa Bulgarian ja Romanian liittymissopimuksessa 1 vahvistetaan seitsemän vuoden siirtymäaika ( ), jona kyseiset jäsenvaltiot voivat säilyttää muiden EU- ja ETA-maiden luonnollisten ja oikeushenkilöiden maa- ja metsätalousmaan hankintaa koskevat voimassa olevat rajoitukset. Sopimuksessa määrätään myös, että komissio tarkastelee uudelleen siirtymätoimenpiteitä liittymistä seuraavana kolmantena vuonna. 2 Tämän kertomuksen tarkoituksena on tarkastella uudelleen näitä väliaikaisia rajoituksia ja niiden vaikutuksia, jotta voitaisiin raportoida mahdollisuuksista siirtymäajan lyhentämiseksi tai lakkauttamiseksi ennen liittymissopimuksessa vahvistettua ajankohtaa. Tätä tarkoitusta varten teetettiin vuonna 2009 tutkimus. Tutkimuksen ja tämän kertomuksen päätelmät on esitetty jäljempänä. Maatalousmaan hankintaa ei ole kokonaan kielletty Bulgariassa ja Romaniassa, minkä vuoksi väliaikaisista rajoituksista huolimatta ulkomaalaisten merkittävään läsnäoloon (uusien yritysten perustaminen, osakkuudet paikallisissa yrityksissä, EU:n kansalaisten sijoittautuminen itsenäisinä viljelijöinä, maatalousmaan vuokraus) on mukauduttu ilman näkyviä shokkivaikutuksia järjestelmälle. Pääoman rajallisen saatavuuden ja maatalousmaan pirstaloitumisen vuoksi ulkomaisten investointien toivotaan jopa auttavan tiettyjen institutionaalisten ongelmien ratkaisemisessa näissä kahdessa jäsenvaltiossa. Tuomalla mukanaan uutta teknologiaa ja tuotannon kipeästi kaipaamaa pääomaa, järkeistämällä maankäyttöä ja lisäämällä maan arvoa ulkomaisten sijoittajien toiminta saattaa edistää Bulgarian ja Romanian maatalouden uudistamista. Bulgarian ja Romanian ja EU:n muiden jäsenvaltioiden välinen tulojen ja maan myyntihintojen ero on kaventunut, mutta se on yhä huomattava ja kaukana täysipainoisesta lähentymisestä, mitä tosin ei pidetty edes tavoitteena tai poikkeusten lakkauttamisen ehdottomana edellytyksenä. Maataloustuotannon sosioekonomiset olosuhteet ovat kohentuneet, ja tämän myönteisen suuntauksen odotetaan jatkuvan. Kahden uuden jäsenvaltion ja EU:n muiden jäsenvaltioiden välillä on kuitenkin edelleen mittava kuilu tuottavuuden ja maatalouden osuuden työllisyydestä suhteen. Vaikka tämä kertomus kattaakin vain lyhyen ajanjakson, komissio päättelee Bulgarian ja Romanian tilanteen väliarvioinnin perusteella, ettei maatalousmaan hankintaa koskevien siirtymätoimenpiteiden soveltamisen määräaikaa olisi lyhennettävä. Samalla komissio korostaa, että näiden kahden jäsenvaltion on hyödynnettävä jäljellä oleva siirtymäaika mahdollisimman tehokkaasti maatalousalan kehityksen edistämiseksi. Komission mukaan maltillisetkin toimenpiteet uusien maatalousmarkkinoiden avaamiseksi ulkomaisille investoinneille jo ennen siirtymäajan päättymistä saattaisivat edistää Bulgarian ja Romanian 1 2 EUVL L 157, , s. 11. Liittymispöytäkirjan liitteiden VI ja VII 3.2 artiklassa määrätään: Komissio esittää tätä varten kertomuksen neuvostolle. Neuvosto voi yksimielisesti komission ehdotuksesta päättää lyhentää (...) siirtymäkautta tai lopettaa sen. FI 2 FI

4 maatalouden kilpailukykyä. Tältä osin voidaan suositella eräitä vapaaehtoisuuteen perustuvia toimenpiteitä. Bulgarian ja Romanian (EU2) ulkopuolelle sijoittautuneiden EU:n kansalaisten mahdollisuus hankkia vapaasti tietty määrä maatalousmaata kyseisissä jäsenvaltioissa; EU2:n ulkopuolelle sijoittautuneiden EU:n kansalaisten mahdollisuus hankkia vapaasti tietty määrä maatalousmaata määriteltyyn kertakohtaiseen rajaan asti, mahdollisesti yhdistettynä tiettyjen investointien toteuttamista teknologiseen innovaatioon koskevaan vaatimukseen; EU2:n ulkopuolelle sijoittautuneiden mutta sieltä maatalouskiinteistöjä vuokranneiden EU:n kansalaisten mahdollisuus hankkia rajoituksitta maatilarakennuksia ja maata, jolle ne on rakennettu. FI 3 FI

5 KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE Maatalouskiinteistöjen hankintaa koskevien vuoden 2005 liittymissopimuksessa vahvistettujen siirtymätoimenpiteiden uudelleentarkastelu Komissio esittää tämän kertomuksen neuvostolle Bulgarian tasavallan ja Romanian Euroopan unioniin liittymisen ehdoista ja menettelyistä tehdyn pöytäkirjan mukaisesti. Pöytäkirjassa ja sen liitteissä VI ja VII määritellään siirtymätoimenpiteiden edellytykset, mukaan luettuina siirtymäajat, joiden kuluessa muiden EU- ja ETA-maiden luonnollisten ja oikeushenkilöiden maatalousmaan, metsien ja metsätalousmaan hankintaa koskevat voimassa olevat rajoitukset voidaan säilyttää. Molemmissa liitteissä määrätään, että näitä siirtymätoimenpiteitä koskeva yleinen uudelleentarkastelu tehdään liittymispäivää seuraavana kolmantena vuonna komission neuvostolle esittämässä kertomuksessa. Tätä varten tilattiin konsultin 3 tekemä tutkimus 4, jossa tarkasteltiin siirtymätoimenpiteiden vaikutuksia Bulgarian ja Romanian, jäljempänä EU2, maatalousalaan. 1. Komission kertomuksen oikeusperusta SEUT-sopimuksen 63 artiklassa määrätään pääomien vapaasta liikkuvuudesta 5, joka käsittää muun muassa kiinteistösijoitusten järjestelmästä ilman rajoituksia 6. Bulgarian ja Romanian kanssa vuonna 2005 tehdyn liittymissopimuksen mukaan SEUTsopimuksessa määrätystä pääomien vapaasta liikkuvuudesta poiketen molemmille uusille jäsenvaltioille myönnetään vuodesta 2007 (liittymisajankohta) vuoteen 2014 kestävä seitsemän vuoden siirtymäaika, jona kyseiset maat voivat pitää voimassa maa- ja metsätalousmaan ja metsien hankintaa koskevat rajoitukset, jotka olivat voimassa niiden lainsäädännössä liittymissopimuksen allekirjoittamisajankohtana. Bulgarian tasavallan ja Romanian Euroopan unioniin liittymisen ehdoista ja menettelyistä tehdyn pöytäkirjan 20 artiklassa määrätään, että edellä mainittuja siirtymätoimenpiteitä sovelletaan pöytäkirjan liitteissä VI (Bulgaria) ja VII (Romania) vahvistettujen edellytysten mukaisesti. Liitteissä todetaan, että näitä siirtymätoimenpiteitä koskeva yleinen uudelleentarkastelu tehdään kolmantena vuonna liittymispäivän jälkeen. Komissio esittää tätä varten kertomuksen neuvostolle. Neuvosto voi yksimielisesti komission ehdotuksesta päättää lyhentää ensimmäisessä alakohdassa mainittua siirtymäkautta tai lopettaa sen. 2. Siirtymäjärjestelyt Samankaltaiset ongelmat, jotka seitsemän kymmenestä EU:hun vuonna 2004 liittyneestä maasta toi aikanaan esiin, saivat Bulgarian ja Romanian pyytämään liittymisneuvotteluissa siirtymäaikaa sellaisten muiden jäsenvaltioiden kansalaisten ja muiden jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaisesti muodostettujen oikeushenkilöiden, jotka eivät ole sijoittautuneet eivätkä rekisteröityneet Bulgariaan tai Romaniaan, jäljempänä muut EU:n kansalaiset, Centre for European Policy Studies (CEPS). Review of the Transitional Restrictions Maintained by Bulgaria and Romania with regard to the Acquisitions of Agricultural Real Estate, jäljempänä CEPS:n vuonna 2010 tekemä tutkimus, Ks. perustamissopimuksen 67 artiklan täytäntöönpanosta 24 päivänä kesäkuuta 1988 annetun neuvoston direktiivin 88/361/ETY (EYVL 1988 L 178, s. 5) liitteessä I vahvistettu pääomanliikkeiden nimikkeistö. Euroopan unionin tuomioistuin tunnustaa nimikkeistön ohjeellisen luonteen, vaikka itse direktiivi kumottiinkin Maastrichtin sopimuksella. Tässä kertomuksessa ei käsitellä Bulgarialle ja Romanialle myönnettyä viiden vuoden siirtymäaikaa, joka koskee vapaa-ajan asuntojen hankkimista. FI 4 FI

6 maatalousmaan hankinnalle 7. Tärkeimmäksi perusteluksi osoittautui tarve varmistaa maataloustoiminnan sosioekonomiset edellytykset yhtenäismarkkinoiden käyttöönoton ja yhteiseen maatalouspolitiikkaan siirtymisen jälkeen. Toimenpiteiden tavoitteena on lieventää maatalousmaan avointen markkinoiden vaikutuksia EU2:ssa, jotka johtuvat näiden maiden suhteellisen alhaisista maanhankintakustannuksista ja viljelijöiden alhaisesta tulotasosta verrattuna muuhun EU:hun, jäljempänä EU25. Mutta koska ulkomaisten investointien rajoitukset saattavat vaikuttaa haitallisesti maatalouden kehittymiseen ja erityisesti sen tuottavuuteen, teknologiseen innovaatioon ja kilpailukykyyn, Bulgaria ja Romania saavat soveltaa näitä rajoittavia määräyksiä ainoastaan seitsemän vuotta kestävänä siirtymäaikana ( ). 3. Kertomuksen tavoitteet Komission tavoitteena on tarkastella uudelleen liittymisen ja väliaikaisten rajoitusten vaikutuksia EU2:n maatalousalaan. Se tarkastelee myös niiden ongelmien ajankohtaisuutta, joiden vuoksi Bulgaria ja Romania pyysivät maatalousmaan vapaata hankintaa koskevaa siirtymäaikaa. Näin se voi arvioida, onko tarpeen jatkaa siirtymätoimenpiteiden soveltamista koko alun perin sovitun ajan, ja raportoida mahdollisuudesta siirtymäkauden lyhentämiseen tai lopettamiseen ennen liittymissopimuksessa vahvistettua määräaikaa vuonna Komission arviointia edelsi Euroopan politiikan tutkimuskeskuksen (CEPS) vuonna 2010 laatima tutkimus, jossa kartoitettiin ja analysoitiin EU2:ssa tapahtunutta edistymistä liittymisneuvottelujen jälkeen ja niiden tilanteen kehittymistä suhteessa EU25:een. 4. Menettelytapa Maanomistuksen rajoitusten nykyisten ja tulevien vaikutusten selvittämiseksi tutkimuksessa keskityttiin kahteen kysymykseen: miten ulkomaalaisten omistusoikeuksia koskevat rajoitukset ovat vaikuttaneet maanomistuksen vaihtumisen ja maaosuuksien jakamisen sekä tuottavuuden kasvun tehokkuuteen, ja missä määrin Bulgarian ja Romanian ilmaisema huoli maanomistuksen laajamittaisesta siirtymisestä ulkomaalaisten haltuun on edelleen perusteltu. Tutkimuksessa keskityttiin seuraaviin keskeisiin seikkoihin: EU2:n siirtymäkauden rajoitusten vertaileva analyysi; muut maatalousmaan markkinoihin ja maakauppoihin vaikuttavat tekijät; miten maatalousmaan markkinat, etenkin maan myynti- ja vuokrahinnat, ovat kehittyneet viime vuosina ja miten lähellä ne ovat EU25:n vastaavia hintoja; EU2:n maataloustuotannon tehokkuuden avainindikaattorien analyysi verrattuna vastaaviin EU25:n indikaattoreihin. 5. Yleiskatsaus tilanteeseen kolmivuotisen EU-jäsenyyden jälkeen Ulkomaalaisten omistusoikeutta koskevat rajoitukset ja maakauppamarkkinoiden kehitys Bulgarian ja Romanian soveltamat rajoitukset koskevat ulkomaalaisten (ts. ainoastaan muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden viljelijöiden ja yritysten) maatalousmaan omistusoikeutta (mutta ei vuokrausta). Koska ulkomaalaisten maatalousmaan hankintaa koskevat rajoitukset EU2:ssa ovat luonteeltaan rajattuja, on korostettava, että tosiasiallista maatalousmaan hankintaa vaikeuttavat mitä ilmeisimmin myös monet muut tekijät, kuten pääomamarkkinoiden rajoitukset ja puutteellisuudet, joiden vuoksi viljelijöiden on rahoitettava hankinnat omilla säästöillään, maa-alueiden pirstaleisuus, joka rajoittaa maatalousmaan kauppaa, koska ostajat ovat kiinnostuneempia hankkimaan yhtenäisempiä 7 Liittymissopimuksen yksiselitteisen sanamuodon mukaisesti kaikkia edellä mainittuja sääntöjä sovelletaan välittömästi liittymisen jälkeen myös ETA-maiden kansalaisiin ja oikeushenkilöihin. FI 5 FI

7 alueita, ja maakauppoihin ja omistusoikeuksien suojaan liittyvät korkeat hallinnolliset kustannukset. Ulkomaalaisten maatalouskiinteistöjen hankintaa koskevat oikeudelliset rajoitukset EU2:ssa Bulgarian ja Romanian liittymissopimuksessa määrätään mahdollisuudesta pitää voimassa liittymistä seuraavan seitsemän vuoden siirtymäkauden ajan kansalliset säännöt, joiden mukaan muut EU:n kansalaiset eivät yleensä voi hankkia maatalousmaata. Tietyin edellytyksin muut EU:n kansalaiset ovat kuitenkin voineet hankkia maatalousmaata EU2:ssa jo siirtymäkauden aikana. Lisäksi muut EU:n kansalaiset voivat vapaasti vuokrata maatalousmaata molemmissa maissa. Ulkomaalaisten maatalousmaan hankintaa säännellään Bulgariassa ja Romaniassa samalla tavalla: (i) EU:n kansalaisiin, jotka haluavat sijoittautua Bulgariaan tai Romaniaan itsenäisinä viljelijöinä ja hankkia sieltä maatalousmaata, ei sovelleta oman maan kansalaisiin sovellettavista poikkeavia rajoituksia tai menettelyjä; (ii) Myös Bulgariaan tai Romaniaan sijoittautuneet oikeushenkilöt voivat vapaasti hankkia kummastakin maasta maatalousmaata riippumatta ulkomaalaisen omistuksen osuudesta niiden pääomasta. Nämä muiden EU:n kansalaisten investointimahdollisuudet osoittavat, että EU2:ssa sovellettavat rajoitukset ovat lievempiä kuin eräissä EU:hun vuonna 2004 liittyneissä maissa, jotka pyysivät siirtymäaikaa maatalousmaan hankinnalle, jäljempänä EU7-maat 8. Suurin ero on se, etteivät Bulgaria ja Romania ole asettaneet rajoituksia alueelleen sijoittautuneiden oikeushenkilöiden maanhankinnalle riippumatta ulkomaalaisen omistuksen osuudesta niiden pääomasta. Olisi myös korostettava, etteivät ne ole asettaneet mitään rajoittavia edellytyksiä, jotka EU:n kansalaisten on täytettävä ennen kuin ne voivat ryhtyä itsenäisiksi viljelijöiksi ja käyttää oikeuttaan hankkia maatalousmaata näistä maista. Ulkomaalaisten maatalousmaan omistuksesta Bulgariassa ja Romaniassa ei kuitenkaan ole saatavissa virallisia tietoja, joten rajoitusten vaikutusta on vaikea arvioida. Tutkimukseen osallistuneiden kansallisten asiantuntijoiden eri lähteistä keräämien tietojen mukaan 9 vaikuttaa kuitenkin siltä, että molemmissa maissa ulkomaalaisomistuksessa on huomattava määrä maatalouskiinteistöjä. Maan palauttaminen yksityisomistukseen lisäsi selvästi ulkomaalaisten sijoittajien hankintoja. Muiden EU:n kansalaisten maatalousmaan hankintaa Bulgariassa ja Romaniassa koskevat oikeudelliset rajoitukset osoittavat, ettei ulkomaalaisten maanhankintaa ole ehdottomasti kielletty näissä maissa, minkä vuoksi asiaa ei ole pidettävä keskeisenä tekijänä siirtymäajan tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Ulkomaiset suorat investoinnit Ulkomaisten suorien investointien lisääntymisen katsotaan edistävän merkittävästi kaivattua pääoman, teknologian ja osaamisen saatavuutta maatalousalalla. Bulgarian yhteensä noin 32 miljardin euron ulkomaisista suorista investoinneista vuoteen 2008 mennessä ja Romanian noin 43 miljardin euron ulkomaisista suorista investoinneista vuoteen 2007 mennessä maatalouden osuus on 166 miljoonaa euroa Bulgariassa ja 280 miljoonaa euroa Romaniassa. Vaikka onkin kyse suhteellisen pienistä määristä, näiden investointien vaikutukset sekä muiden maataloutta sivuavien alojen (esim. elintarviketeollisuus) hyväksi tehtyjen ulkomaisten suorien investointien (vertikaaliset) heijastusvaikutukset näkyvät myönteisinä maatalouden tuottavuudessa ja maan arvossa. 8 9 Tšekki, Viro, Latvia, Liettua, Unkari, Puola ja Slovakia. Ks. CEPS:n vuonna 2010 tekemän tutkimuksen 4 ja 6 jaksossa esitetyt selitykset ja esimerkit. FI 6 FI

8 EU:hun liittymisen vaikutus EU2:n maakauppamarkkinoihin Huolimatta ulkomaisten maatalousinvestointien (osittaisista) rajoituksista EU:n jäsenyys on jo vaikuttanut positiivisesti alan kehitykseen. Lisäämällä ulkomaisia investointeja EU2:n kokonaistalouteen ja edistämällä rahoitusalan kasvua EU:hun liittyminen on helpottanut viljelijöiden pääsyä pääoma- ja vakuutusmarkkinoille, mikä on parantanut maatalouden tuottavuutta, lisännyt maan kysyntää ja nostanut maan hintaa. Lisäksi EU2:n viljelijöiden saamat yhteiseen maatalouspolitiikkaan (YMP) liittyvät tuet ovat merkittävä osa EU2:n maatilojen tuesta, vaikka niiden taso onkin yhä alhaisempi kuin muissa EU:n jäsenvaltioissa. Koska useimmat tuet on sidottu joko maahan tai tuotantoon, ne kannustavat maanhankintaan ja tuottavuuden parantamiseen. Maakauppamarkkinoiden muuttuminen EU2:ssa Bulgarian ja Romanian maakauppamarkkinat ovat pienet. Vuoteen 2008 mennessä Bulgariassa myytiin noin hehtaaria maatalousmaata ja Romaniassa vuoteen 2009 mennessä noin hehtaaria. Kuitenkin myydyn pinta-alan määrä seitsenkertaistui molemmissa maissa jaksolla Liittymisajankohdan tietämissä myynti lisääntyi Bulgariassa 45 % ( ) ja yli kolminkertaistui Romaniassa ( ). Maakauppamarkkinoiden kehitys vaikuttaa samankaltaiselta molemmissa EU2-maissa, mutta maanvuokrausmarkkinat eroavat toisistaan huomattavasti. Vuokraus on paljon vähäisempää Romaniassa kuin Bulgariassa. Romanian osuus maanvuokrausmarkkinoista on EU27:n alhaisin 10, vaikka se onkin kasvanut viime vuosina. Kuten muissakin maissa, myös Romaniassa maanvuokraus on yleisintä suurempien yritysten kohdalla; ne vuokraavat yli kolmanneksen käyttämästään maasta (36 % vuonna 2007). Kuitenkin vuonna 2007 ainoastaan noin 35 % Romanian kokonaisviljelyalasta oli yhteistilojen käytössä, kun Bulgarian maatalousmaasta noin 53 % oli oikeushenkilöiden hallinnassa. Tutkimuksessa kerättiin kansalliset tilastotiedot maan myynti- ja vuokrahinnoista. Vuokrahinnat nousivat liittymisen jälkeen yleisesti ottaen ainoastaan hieman 11. Sitä vastoin maan myyntihintojen nousu liittymistä edeltäneinä vuosina ja liittymisen jälkeen oli huomattavaa. Maan myyntihinnat nousivat Bulgariassa liittymistä edeltävänä aikana ( ) 24 % (895 euroon hehtaarilta). Liittymisen jälkeen ne nousivat 34 % suhteessa liittymistä edeltäneeseen aikaan ja olivat euroa hehtaarilta. Romaniassa maan myyntihinnat nousivat ennen liittymistä ( ) yli 200 % noin 900 euroon hehtaarilta; nousu oli erityisen jyrkkää liittymissopimuksen allekirjoittamisvuonna Liittymisen jälkeen ne nousivat edelleen yli 50 % suhteessa liittymistä edeltäneeseen aikaan, ja olivat vuonna euroa hehtaarilta. Edellä kuvatun maan myyntihintojen nousun seurauksena maan hintojen ero Bulgarian ja Romanian ja toisaalta EU25:n välillä on kaventunut, mutta EU2:n ja EU15:n (EU:n jäsenvaltiot ennen ) välinen ero on edelleen huomattava. Sitä vastoin maan myyntihinnat EU2:ssa ja EU7:ssa ovat nykyisin verrattavissa toisiinsa 12. Koska vuokrausmarkkinat ovat avoinna ulkomaalaisille molemmissa EU2-maissa, on kuitenkin pantava merkille, että vuokrahinnat eivät lähentyneet liittymisen jälkeen sen Ks. CEPS:n vuonna 2010 tekemän tutkimuksen sivulla 20 oleva taulukko 4. Bulgariassa, jossa maanvuokraus on paljon yleisempää kuin Romaniassa, liittymisen jälkeiset vuokrahinnat vuonna 2008 olivat ainoastaan 17 % korkeammat kuin ennen liittymistä vuonna Ks. CEPS:n vuonna 2010 tekemän tutkimuksen sivuilla oleva kuva 11 ja taulukko 17. FI 7 FI

9 voimakkaammin kuin myyntihinnatkaan. Tätä ilmiötä voidaan pitää osoituksena siitä, että maatalousmaan vuokraus ilman mahdollisuutta yhdistää siihen maataloustoiminnan edellyttämän maan hankintaa houkuttelee ulkomaisia sijoittajia ainoastaan rajoitetussa määrin. Maatalousalan sosioekonominen rakenne EU2:n käynnissä olevasta maatalouden muutosprosessista on jo saatu myönteisiä tuloksia. Käytettävissä olevien tietojen mukaan Bulgarian vehnäsato oli vuonna % EU25:n tasosta, ja Romanian satolukemat olivat noin 60 % EU25:n tasosta. Myös EU2:n ja EU25:n välinen kuilu työvoiman tuottavuudessa kapenee, vaikka suuria eroja on edelleen olemassa. Vuonna 2008 arvonlisäyksen osuus maatalouden työpanosta kohti oli Romaniassa noin 45 % ja Bulgariassa 60 % EU25:n tasosta. On kuitenkin syytä panna merkille, että maatalouden työpanos on laskenut huomattavasti Bulgariassa ja Romaniassa (yli 40 % vuosien 2000 ja 2009 välisenä aikana) 13. Maataloudessa työskentelevien osuus kokonaistyövoimasta oli vuonna 2007 Bulgariassa 18 % ja Romaniassa 28 %, kun EU25:ssa se oli ainoastaan 5 %. Maatalouden reaalitulot työpanosta kohti kasvoivat vuodesta 2000 vuoteen 2008 noin 51 % Bulgariassa ja 68 % Romaniassa. 14 Vaikka EU2:n ja EU25:n maataloustulojen välinen ero onkin kaventunut ajan myötä, se on silti edelleen merkittävä. Vuonna 2008 Bulgarian maataloustulo oli puolet EU15:n tasosta 15, mutta lähempänä keskimääräistä maataloustuloa EU7:ssä. Samana vuonna Romanian maataloustulo oli neljäsosa EU15:n maataloustulosta, ja vaikka se oli verrattavissa Latvian, Liettuan ja Puolan tasoon, se jäi silti alle EU7:n keskimääräisen maataloustulon Päätelmät Bulgarian ja Romanian maatalousalan kehitys ja erityisesti maataloustuotannon tehostuminen, tuottavuuden lisääntyminen sekä maataloustulon ja maan myyntihintojen kasvu osoittavat, että vaikka EU2:n ja EU25:n välillä on yhä eroja, ne ovat selvästi kaventuneet ajan myötä. Siksi liittymisneuvottelujen aikana ilmennyt huoli erityisesti siitä, että EU2:n suhteellisen alhainen tulojen ja maan hintojen taso EU25:een verrattuna saattaisi ilman maatalousinvestointeja koskevia väliaikaisia rajoituksia johtaa ulkomaalaisten laajamittaisiin maanhankintoihin, vaikuttaa nyt, kun liittymisestä on kulunut kolme vuotta, olevan edelleen perusteltu, mutta ainoastaan tietyssä määrin. Bulgarian ja Romanian maatalousalan nykytilanteen tarkastelu osoittaa, että rajoitukset eivät merkitse ulkomaalaisten maatalousmaahan tekemien investointien ehdotonta kieltoa. Lisäksi on yhä olemassa institutionaalisia tekijöitä, jotka hidastavat jossain määrin maatalouden rakenneuudistuksen edistymistä EU2:ssa. Näitä ovat muun muassa pääomamarkkinoiden puutteet, maan pirstaloituminen ja korkeat liiketoimintakustannukset. Näin ollen vaikuttaisi siltä, että väliaikaisten rajoitusten tavoite, toisin sanoen maatalouskiinteistöjen avointen markkinoiden vaikutusten lieventäminen EU2:ssa voitaisiin saavuttaa paremmin, jos myös paikallisilla viljelijöillä olisi siirtymäaikana esteetön pääsy pääomamarkkinoille. Näin he voisivat lujittaa maanomistuspohjaansa, investoida teknologiaan ja parantaa tuottavuuttaan, mikä puolestaan johtaisi maataloustulon kasvuun ja maan hintojen nousuun. Osittain talouskriisistä johtuvien pääomamarkkinoiden puutteiden vuoksi EU2:n maatalousalan kehityksen edistämiseksi tarvitaan kuitenkin ehdottomasti uutta pääomaa. Sen vuoksi on Lähde: Eurostat (maatalouden tilinpito, maatalouden työpanosta koskevat tilastot). Maataloustuloa koskeva indikaattori A (lähde: Eurostat, maatalouden tilinpito). Ostovoimana ilmaistuna. Ks. CEPS:n vuonna 2010 tekemän tutkimuksen sivulla 54 oleva kuva 18. FI 8 FI

10 vakavasti harkittava kyseisten markkinoiden hallittua avaamista ulkomaisille investoinneille jo ennen siirtymäajan päättymistä EU2:n maatalousalan kilpailukyvyn varmistamiseksi. Edellä ehdotetun puitteissa voitaisiin harkita seuraavia tosin melko vähäisiä uudistuksia: EU2:n ulkopuolelle sijoittautuneiden muiden EU:n kansalaisten mahdollisuus hankkia vapaasti tietty määrä viljelyalaa kyseisistä maista; EU2:n ulkopuolelle sijoittautuneiden muiden EU:n kansalaisten mahdollisuus hankkia vapaasti tietty liiketoimikohtainen enimmäismäärä maatalousmaata, mahdollisesti yhdistettynä kunkin liiketoimen osalta vaatimukseen toteuttaa investointeja teknologiseen innovaatioon; EU2:n ulkopuolelle sijoittautuneiden mutta sieltä maatalouskiinteistöjä vuokranneiden muiden EU:n kansalaisten mahdollisuus hankkia vapaasti maatilarakennuksia ja maata, jolle ne on rakennettu. Olisi pidettävä mielessä, että ulkomaalaisten merkittävä osallistuminen Bulgarian ja Romanian maatalousmarkkinoille on jo nyt tosiasia: EU2:een sijoittautuneet, ulkomaisella pääomalla toimivat oikeushenkilöt, ulkomaalaiset, jotka vuokraavat maatalousmaata ilman rajoituksia, ja EU2-maissa asuvat itsenäiset EU:n viljelijät. Näiden EU:n sijoittajien maanhankinnoista ei ole aiheutunut näkyviä shokkivaikutuksia järjestelmälle. Niiden taloudellista toimintaa voidaan jopa pitää hyödyllisenä pyrittäessä ratkaisemaan vakiintuneita institutionaalisia ongelmia ja niihin liittyviä järjestelmän puutteita, jotka haittaavat maatalousmaan tehokasta käyttöä ja siten myös maatalouden tuottavuutta. Myöskään massiiviset maakaupat siirtymäajan jälkeen eivät vaikuta todennäköisiltä, koska tulevat sijoittajat ovat todennäköisesti periaatteessa kiinnostuneita EU2:n maatalousmarkkinoista mutta vain siinä määrin, etteivät ne tunne tarvetta sijoittautua alueelle jo siirtymäkauden aikana ja hankkia sieltä jo nyt maatalousmaata edullisempaan hintaan. Lisäksi jo nyt rajoittamattomien vuokrausmarkkinoiden hintakehitys näyttää viittaavan siihen, että maan myyntihintojen asteittainen lähentymiskehitys kohti EU25:n tasoa saattaa jatkua myös siirtymäajan jälkeen. Ulkomaisten sijoittajien odotetaan yhdistävän maatalousmaan hankintaa ja vuokrausta koskevaa toimintaansa. FI 9 FI

11 Vuoden 2005 liittymissopimuksessa tämän kertomuksen laatimiselle vahvistettujen määräaikojen vuoksi tarkasteltava ajanjakso 17 on liian lyhyt, jotta se mahdollistaisi laajemman empiirisen näytön keräämisen liittymisen ja väliaikaisten rajoitusten vaikutuksista maatalousmarkkinoiden kehitykseen EU2:ssa. Komission selvitys osoittaa kuitenkin, että EU2:n ja EU25:n välinen ero tulotasossa ja maan hinnoissa, joka oli liittymisajankohtana yksi näiden kahden uuden jäsenvaltion suurimmista huolenaiheista, on kaventunut viime vuosina mutta on silti edelleen kaukana täydellisestä lähentymisestä. Näin ollen täydellistä lähentymistä ei voida pitää poikkeusjärjestelyjen lopettamisen toivottuna tai välttämättömänä edellytyksenä. Myös CEPS:n vuonna 2010 tekemä tutkimus on osoittanut, että EU2:n olisi suotavaa hyödyntää jäljellä oleva siirtymäaika tehokkaasti edistämällä maatalousalan kehitystä ja valmistautumalla väistämättä edessä olevaan väliaikaisten rajoitusten päättymiseen. Koska ulkomaiset investoinnit näyttäisivät johtavan maatalousmaan käytön järkeistämiseen, tuottavuuden paranemiseen, teknologisen innovaatioasteen kohoamiseen ja maatalousmarkkinoiden kilpailukyvyn lisääntymiseen, vaikuttaa aiheelliselta suosittaa, että EU2-maat harkitsevat vapaaehtoisia toimenpiteitä maatalousalansa avaamisen jatkamiseksi. EU2:ssa vallitsevan tilanteen perusteella komissio ei päädy toteamaan maatalousmaan hankintaa koskevien siirtymätoimenpiteiden väliarvioinnissa, että väliaikaisten rajoitusten soveltamisaikoja Bulgariassa ja Romaniassa olisi lyhennettävä. 17 Useimmat tämän kertomuksen hyväksymisajankohtana saatavilla olevat tilastot rajoittuvat vuoden 2008 tietoihin. FI 10 FI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.7.2008 KOM(2008) 461 lopullinen KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE Maatalouskiinteistöjen hankintaa koskevien vuoden 2003 liittymissopimuksessa vahvistettujen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 24/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: JULISTUKSET EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 217 final KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE maatalouskiinteistöjen hankintaa koskevien Kroatian vuoden 2011 liittymissopimuksessa vahvistettujen siirtymätoimenpiteiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2017 (OR. en) 9046/17 EF 97 ECOFIN 351 AGRIFIN 50 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 8. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission

Lisätiedot

8165/16 team/vj/kkr 1 DGE 1A

8165/16 team/vj/kkr 1 DGE 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. huhtikuuta 2016 (OR. en) 8165/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 21. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.1.2015 COM(2014) 749 final 2014/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJELMÄ VM VO Virtaranta Irmeli Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJELMÄ VM VO Virtaranta Irmeli Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJELMÄ VM2006-00852 VO Virtaranta Irmeli 31.10.2006 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Siirtymäsäännökset koskien yksityishenkilöiden Bulgariasta ja Romaniasta tuomia savukkeita

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12. COM() 597 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä näihin palkkoihin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0042 (NLE) 6964/16 COEST 63 ELARG 19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,

Lisätiedot

(EYVL L 316, , s. 8)

(EYVL L 316, , s. 8) 1992L0079 FI 27.02.2010 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI 92/79/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992,

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.12.2014 C(2014) 9656 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY täydentämisestä tietyillä huomattavia

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 6.12.2007 KOM(2007) 772 lopullinen 2007/0273 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Portugalille soveltaa alennettua valmisteverokantaa Madeiran itsehallintoalueella

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293. EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293. EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293 EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Yhteisön säädösten mukauttaminen Bulgarian tasavallan ja Romanian

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 17/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: LIITTYMISASIAKIRJA, LIITE IV EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.12.2013 COM(2013) 887 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 10-11/2013 FI FI 1. Johdanto...3 2.

Lisätiedot

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1, P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013

Lisätiedot

KOMISSIO ASETUS (EY) No...

KOMISSIO ASETUS (EY) No... KOMISSIO ASETUS (EY) No... Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja -kaapeleiden tuonnissa neuvoston asetuksella (EY) N:o 1796/1999 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013,

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2013 C(2013) 6835 final KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/65/EU liitteen IV muuttamisesta sen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2011 KOM(2011) 577 lopullinen 2011/0248 (CNS) C7-0311/11 FI Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2007/659/EY muuttamisesta koskien sen soveltamisaikaa ja vuosittaista kiintiötä,

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.11.2007 KOM(2007) 752 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.8.2015 COM(2015) 407 final 2015/0181 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Ukrainan liittymiseen

Lisätiedot

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 2 LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. maaliskuuta 2016 (OR. en) 7144/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 170 FIN 177 AGRI

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 25/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: KIRJEENVAIHTO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0288 (NLE) 14521/1/14 REV 1 SC 163 ECON 944 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.6.2013 COM(2013) 418 final 2013/0192 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tiettyjen ympäristö-, maatalous- ja sosiaalipolitiikkaan sekä kansanterveyteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2005 KOM(2005)611 lopullinen 2005/0233(CNS). Ehdotus NEUVOSTON ASETUS rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79

Lisätiedot

SOPIMUSPUOLTEN YHTEISET JULISTUKSET YHTEINEN JULISTUS EUROOPAN UNIONIN JA EUROOPAN TALOUSALUEEN SAMANAIKAISESTA LAAJENTUMISESTA

SOPIMUSPUOLTEN YHTEISET JULISTUKSET YHTEINEN JULISTUS EUROOPAN UNIONIN JA EUROOPAN TALOUSALUEEN SAMANAIKAISESTA LAAJENTUMISESTA SOPIMUSPUOLTEN YHTEISET JULISTUKSET YHTEINEN JULISTUS EUROOPAN UNIONIN JA EUROOPAN TALOUSALUEEN SAMANAIKAISESTA LAAJENTUMISESTA Sopimuspuolet korostavat olevan tärkeää, että nykyiset sopimuspuolet ja uudet

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2082 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, delegoidun asetuksen (EU) 2017/1799 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kiinan keskuspankin

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2013 COM(2013) 555 final 2013/0269 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS säästötulojen verotuksesta ja veroalan hallinnollisesta yhteistyöstä annetun unionin lainsäädännön soveltamista

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan

Lisätiedot

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen P7_TA(2013)0082 Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2013 Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen (2012/2309(INL))

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission delegoitu asetus,

LIITTEET. asiakirjaan. Komission delegoitu asetus, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.201 C(201) 10 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakiran Komission delegoitu asetus, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 11. helmikuuta 2002 VÄLIAIKAINEN LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Lisätiedot

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 13529/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 858 DAPIX 184 CRIMORG 135 ENFOPOL 361 ENFOCUSTOM 170 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS ajoneuvorekisteritietoja

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Vero-osasto 8.11.2001 EU/291001/0844 Suuri valiokunta 00102 EDUSKUNTA ASIA: EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2010 KOM(2010)17 lopullinen 2010/0009 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tiettyjen Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien volframielektrodien tuontiin sovellettavien polkumyyntitoimenpiteiden

Lisätiedot

196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte samt Erklärungen - Finnisch (Normativer Teil) 1 von 10 PÄÄTÖSASIAKIRJA.

196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte samt Erklärungen - Finnisch (Normativer Teil) 1 von 10 PÄÄTÖSASIAKIRJA. 196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte samt Erklärungen - Finnisch (Normativer Teil) 1 von 10 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 2 von 10 196 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 36 Schlussakte

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0255(COD) 3.2.2010 TARKISTUKSET 4-9 Lausuntoluonnos Jorgo Chatzimarkakis (PE430.863v01-00) ihmisille ja eläimille tarkoitettuja

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

SOPIMUSPUOLTEN YHTEISET JULISTUKSET YHTEINEN JULISTUS EUROOPAN UNIONIN JA EUROOPAN TALOUSALUEEN SAMANAIKAISESTA LAAJENTUMISESTA

SOPIMUSPUOLTEN YHTEISET JULISTUKSET YHTEINEN JULISTUS EUROOPAN UNIONIN JA EUROOPAN TALOUSALUEEN SAMANAIKAISESTA LAAJENTUMISESTA 404 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - S-Erklärung Finnisch (Normativer Teil) 1 von 13 SOPIMUSPUOLTEN YHTEISET JULISTUKSET YHTEINEN JULISTUS EUROOPAN UNIONIN JA EUROOPAN TALOUSALUEEN SAMANAIKAISESTA

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ](2013) XXX draft KOMISSION TIEDONANTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 260 artiklan soveltaminen - komission unionin tuomioistuimelle rikkomusmenettelyn yhteydessä

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2016 COM(2016) 21 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hyväksyttävän pääoman määritelmän asianmukaisuuden tarkastelusta asetuksen (EU) N:o 575/2013

Lisätiedot

9129/08 HKE/phk DG C III

9129/08 HKE/phk DG C III EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. toukokuuta 2008 (OR. en) 9129/08 TRANS 138 MAR 74 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI sisävesialusten teknisistä vaatimuksista annetun Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I P7_TA-PROV(2011)0452 Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 25. lokakuuta 2011 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot