Suomentanut ULLA Selkälä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomentanut ULLA Selkälä"

Transkriptio

1

2 Suomentanut ULLA Selkälä Werner Söderström osakeyhtiö helsinki

3 englanninkielinen alkuteos The 5th Wave Copyright 2013 by Rick Yancey Suomenkielinen laitos Ulla Selkälä ja WSOY 2013 Sivulla 312 oleva sitaatti William Shakespearen teoksesta Venetsian kauppias mukailtu Tiina Ohinmaan suomennoksesta. ISBN painettu eu:ssa

4 Sandylle, jonka unet inspiroivat ja rakkaus kestää.

5

6 Jos avaruusoliot tulisivat joskus käymään maassa, meille kävisi luultavasti yhtä huonosti kuin Amerikan alkuperäisasukkaille Kristoffer Kolumbuksen saapumisen jälkeen. Stephen Hawking

7

8 Ensimmäinen AALTO: Valot sammuu Toinen AALTO: Hyöky nousee Kolmas AALTO: Rutto Neljäs AALTO: Vaimentaja

9

10 VALTAUS: 1995 Hän ei herää. Nukkuvaa naista vaivaa seuraavana aamuna ainoastaan epämääräinen levottomuus ja sitkeä tunne, että häntä tarkkaillaan. Hänen hermostuneisuutensa haihtuu päivän mittaan ja unohtuu nopeasti. Muisto unesta säilyy pitempään. Hänen unessaan ikkunan takana istuu iso pöllö, joka tuijottaa häntä lasin läpi isoilla, valkoreunaisilla silmillään. Hän ei herää. Ei myöskään hänen miehensä, joka nukkuu hänen vieressään. Heidän ylleen lankeava varjo ei häiritse heidän untaan. Ja se, jonka takia varjo on tullut vauva nukkuvan naisen sisällä, ei myöskään tunne mitään. Valtaus ei riko ihoa eikä vaurioita soluja naisen eikä vauvan ruumiissa. Kaikki on ohi alle minuutissa. Varjo vetäytyy. Mies, nainen, vauva naisen sisässä ja tunkeutuja vauvan sisässä jäävät nyt uinumaan nelistään. Nainen ja mies heräävät aamulla, ja vauva herää muutamaa kuukautta myöhemmin, kun se syntyy. Tunkeutuja poikavauvan sisässä jatkaa uinumistaan herätäkseen vasta useita vuosia myöhemmin, kun äidin levottomuus ja muisto unesta ovat aikaa sitten haihtuneet. Viisi vuotta myöhemmin nainen käy eläintarhassa lapsensa kanssa ja näkee samanlaisen pöllön kuin unessa. Jostain syystä pöllön näkeminen tekee hänet levottomaksi. Hän ei ole ensimmäinen, joka uineksii pöllöistä pimeässä. Hän ei liioin ole viimeinen. 11

11

12 I VIIMEINEN HISTORIOITSIJA

13

14 1 Avaruusolennot ovat tyhmiä. En tarkoita oikeita avaruusolentoja. Toiset eivät ole tyhmiä. Toiset ovat niin paljon meitä ihmisiä kehittyneempiä, että niiden vertaaminen meihin on kuin vertailisi tyhmintä ihmistä älykkäimpään koiraan. Kilpailusta ei voi edes puhua. Tarkoitan avaruusolentoja päämme sisässä. Niitä jotka mielemme on luonut, niitä jotka olemme keksineet sen jälkeen kun tajusimme, että kimmeltävät valot taivaalla ovat samanlaisia aurinkoja kuin meidän aurinkomme ja luultavasti myös niiden ympärillä pyörii samanlaisia planeettoja kuin meidän Telluksemme. Tarkoitan kuvittelemiamme avaruusolentoja, sellaisia avaruusolentoja, joiden me haluaisimme hyökkäävän Maahan, inhimillisiä avaruusolentoja. Olet nähnyt niitä miljoona kertaa. Ne syöksyvät taivaalta lentävillä lautasillaan ja panevat matalaksi New Yorkin ja Tokion ja Lontoon, tai niiden hämähäkkiä muistuttavat valtavat koneet marssivat sädeaseet tulittaen pitkin maaseutua, ja joka kerta, joka ikinen kerta, ihmiskunta unohtaa keskinäiset erimielisyytensä ja liittoutuu yhteen tuhotakseen muukalaisten lauman. Daavid tappaa Goljatin, ja kaikki (paitsi Goljat) menevät kotiin tyytyväisinä. Mitä roskaa! Aivan kuin torakka suunnittelisi tuhoavansa kengän, joka on liiskaamassa sen. Eihän sitä tietenkään voi tietää varmasti, mutta voisin lyödä vetoa, että Toiset tiesivät meidän kuvittelemistamme inhimillisistä avaruusolennoista. Ja voisin lyödä vetoa siitäkin, että niiden mielestä se oli helvetin hauskaa. Takuulla ne nauroivat niin, että ahteri oli revetä. Sikäli kuin niillä on huumorintajua tai ahteri. Ne nauroivat varmaan samalla tavalla kuin me nauramme, kun koira tekee jotain söpöllä tavalla hölmöä. Voi noita söpöjä, hölmöjä ihmisiä! Ne luulevat, että me ajattelemme samalla tavalla kuin ne! Eikö olekin hellyttävää? 15

15 Unohda lentävät lautaset, pienet vihreät miehet ja kuolemansäteitä sylkevät valtavat robottihämähäkit. Unohda sankarilliset taistelut tankeilla ja suihkuhävittäjillä ja viimeisten murtumattomien, urheiden ihmislajin edustajien lopullinen voitto mulkosilmäisten tunkeilijoiden laumasta. Se on suurin piirtein yhtä kaukana totuudesta kuin niiden kuoleva planeetta on meidän elävästä planeetastamme. Totuus on, että heti kun ne löysivät meidät, pelimme oli pelattu. 2 Välillä minusta tuntuu, että saatan olla viimeinen ihminen Maan päällä. Mikä tarkoittaa, että olisin viimeinen ihminen maailmankaikkeudessa. Tiedän, että on tyhmää ajatella niin. Eivät ne ole voineet tappaa kaikkia ainakaan vielä. Ymmärrän kuitenkin, miten niin voisi lopulta käydä. Kunnes mieleeni tulee, että Toiset haluavatkin, että ymmärrän. Muistatko dinosaurukset? Niinpä. Eli luultavasti en ole viimeinen ihminen Maan päällä, mutta olen viimeisiä. Ypöyksin, ja todennäköisesti jäänkin yksin, kunnes neljäs aalto vyöryy ylitseni ja hukuttaa minut. Se on yksi öisistä ajatuksistani. Aamukolmen voi-ei-olen-pulassaajatuksista. Kun käperryn kerälle niin peloissani, etten uskalla sulkea silmiäni, ja minut valtaa niin silmitön pelko, että minun täytyy muistuttaa itseäni hengittämisestä ja pitää sydän käynnissä silkalla tahdonvoimalla. Kun aivoni tekevät tenän ja päässäni alkaa takoa niin kuin siellä soisi naarmuuntunut CD: Yksin, yksin, yksin, Cassie, olet yksin. 16

16 Se on nimeni. Cassie. Ei Cassie niin kuin Cassandra. Ei Cassie niin kuin Cassidy. Vaan Cassie niin kuin Cassiopeia, se tähtikuvio pohjoistaivaalla, tuoliinsa kahlittu kuningatar Kassiopeia, joka oli kaunis mutta ylimielinen ja jonka merenjumala Poseidon lähetti taivaalle rangaistukseksi kerskailustaan. Kreikaksi nimi tarkoittaa häntä, joka on viisas puheissaan. Vanhempani eivät tienneet höykäsen pöläystä siitä myytistä. He vain pitivät nimeä kauniina. Edes silloin, kun ympärilläni oli ihmisiä kutsumassa minua joksikin, kukaan ei sanonut minua koskaan Cassiopeiaksi. Paitsi isä, ja hänkin vain silloin kun kiusoitteli minua ja aina tosi huonolla italialaisella korostuksella: Kass-ii-o-PII-a. Se teki minut hulluksi. Se ei ollut yhtään hauskaa, ja se sai minut vihaamaan omaa nimeäni. Olen Cassie! huusin isälle. Pelkkä Cassie! Nyt antaisin mitä vain, että saisin kuulla vielä kerran isän sanovan niin. Kun täytin kaksitoista neljä vuotta ennen avaruusolentojen tuloa, isä antoi minulle syntymäpäivälahjaksi teleskoopin. Hän pystytti sen takapihalle kirpeän kuulaana syysiltana ja näytti minulle tähtikuvion. Näetkö kuinka se muistuttaa W-kirjainta? hän kysyi. Miksi sen nimeksi pantiin Kassiopeia, vaikka se on kaksois- V:n muotoinen? tein vastakysymyksen. Mitä se W tarkoittaa? Noo en tiedä tarkoittaako se varsinaisesti mitään, isä vastasi hymyillen. Äiti sanoi aina, että parasta isässä oli hänen hymynsä, ja niinpä isä esitteli sitä usein, varsinkin sen jälkeen kun alkoi kaljuuntua. Tiedäthän, houkutellakseen keskustelukumppanin katseen pois päästä. Siispä se voi merkitä ihan mitä haluat! Miten olisi kaksinkertaisesti valloittava? Tai viisas? Tai voittoisa? Isä laski käden olkapäälleni, kun tiirailin linssin läpi viittä tähteä, jotka loistivat yli viidenkymmenen valovuoden päässä seisomapaikastamme. Isän hengitys pyyhki poskeani lämpimänä ja kosteana viileässä, kuivassa syysilmassa. Hänen hengityksensä oli niin lähellä ja Kassiopeian tähdet niin käsittämättömän kaukana. 17

17 Tähdet näyttävät olevan nyt paljon lähempänä. Lähempänä kuin kolmensadan biljoonan kilometrin päässä, jotka erottavat meitä. Niin lähellä, että niitä voi koskettaa, että minä voin koskettaa niitä ja ne voivat koskettaa minua. Ne ovat yhtä lähellä minua kuin isän hengitys oli sinä iltana. Kuulostaa hullulta. Olenko minä hullu? Olenko menettänyt järkeni? Toista voi kutsua hulluksi vain jos joku toinen on normaali. Niin kuin hyvä ja paha. Jos kaikki olisi hyvää, niin silloin mikään ei olisi hyvää. Huh. Kuulostaa no, hullulta. Hullu: uusi normaali. Kai minä voisin kutsua itseäni hulluksi, koska on vain yksi toinen, johon voin verrata itseäni: minä itse. Ei tämä minä, joka olen nyt ja joka vapisee teltassa syvällä metsässä niin peloissaan, ettei uskalla edes pistää päätään makuupussin ulkopuolelle. Ei tämä Cassie. Ei, vaan se toinen Cassie, joka olin ennen niiden tuloa, ennen kuin Toiset parkkeerasivat muukalaisahterinsa korkealle kiertoradalleen. Se kaksitoistavuotias Cassie, jonka suurimmat huolet olivat pikkuruisten pisamien rypäs nenänpäässä, säkkärä tukka, johon mikään ei pysty, ja söpö poika, joka näki hänet joka päivä mutta ei edes huomannut hänen olevan olemassa. Se Cassie, joka alkoi juuri sopeutua siihen kipeään tosiasiaan, että oli vain ok. Ok ulko näöltään. Ok koulussa. Ok karatessa ja jalkapallossa. Pohjimmiltaan ainutlaatuista hänessä oli vain hänen omituinen nimensä Cassie niin kuin Cassiopeia, jota kukaan ei edes tiennyt ja se, että hän pystyi koskettamaan nenäänsä kielellä, mikä taito lakkasi nopeasti herättämästä ikätovereissa ihailua yläkouluun mentäessä. Luultavasti minä olen hullu sen Cassien mittapuun mukaan. Ja hän oli ehdottomasti hullu minun mittapuullani katsottuna. Huudan joskus raivosta sille kaksitoistavuotiaalle Cassielle, joka murjotti hiustensa, omituisen nimensä ja sen takia, että oli vain ok. Mitä sinä teet? kiljun. Etkö tiedä, mitä on tulossa? Mutta se ei ole reilua. Totuus on, ettei hän tiennyt, hän ei voinut tietää, ja se oli hänen onnensa ja juuri siksi minä kaipaan häntä niin paljon, enemmän kuin ketään toista, jos ollaan rehellisiä. Kun 18

18 itken kun annan itselleni luvan itkeä, itken sen Cassien vuoksi. En sure itseäni. Suren sitä Cassieta, jota ei enää ole. Mitähän se Cassie mahtaisi ajatella minusta. Tästä Cassiesta, joka tappaa. 3 Hän ei voinut olla paljon minua vanhempi. Kahdeksantoista. Ehkä yhdeksäntoista. Mutta helvetti, sikäli kuin minä tiesin, hän olisi voinut olla seitsemänsataayhdeksäntoistavuotias. Vielä viiden kuukauden kuluttuakaan en tiedä varmasti, muodostuuko neljäs aalto ihmisistä vai jonkinlaisista sekamuodoista vai peräti itse Toisista, vaikka minusta onkin vastenmielistä ajatella, että Toiset näyttäisivät täsmälleen samalta kuin me ja puhuisivat samalla tavalla ja vuotaisivat verta aivan niin kuin me. Ajattelen mieluummin, että Toiset ovat no, toisia. Olin jokaviikkoisella vedenhakuretkelläni. Leirini lähellä virtaa puro, mutta minua pelottaa, että kemikaalit tai viemärit tai mahdollisesti ruumis tai pari yläjuoksulla olisivat voineet saastuttaa veden. Tai että se on myrkytetty. Puhtaan veden vieminen meiltä olisi erinomainen tapa tuhota meidät nopeasti. Niinpä heitän kerran viikossa uskollisen M16-rynnäkkökiväärini olalle ja patikoin metsästä moottoritielle. Kolme kilometriä etelään, heti ulosmenotie 175:n varrella, on pari huolto-asemaa. Otan sieltä mukaani niin paljon pullovettä kuin jaksan kantaa, mikä ei ole paljon, sillä vesi on painavaa, ja palaan moottoritielle ja puiden kohtalaiseen turvaan niin nopeasti kuin pystyn ennen kuin tulee pilkkopimeä. Iltahämärä on parasta aikaa liikkua. En ole koskaan nähnyt tiedustelurobottia hämärän aikaan. Olen nähnyt kolme tai neljä päivällä ja paljon useampia iltaisin, mutta hämärällä en koskaan. 19

19 Tiesin, että jokin oli toisin sillä samalla hetkellä kun pujahdin sisään huoltoaseman rikotusta ulko-ovesta. Mikään ei näyttänyt erilaiselta myymälä näytti täsmälleen samalta kuin viikko sitten: samat graffiteilla tuhritut seinät, kaadetut hyllyt, tyhjät laatikot ja kuivuneet rotan ulosteet lattialla, samat murretut kassalippaat ja ryöstetyt olutkylmäkaapit. Sama iljettävä, löyhkäävä sotku, jossa olin kahlannut joka viikko viimeksi kuluneen kuukauden päästäkseni kylmäkaappien ohi varastoon. En voinut tajuta, miksi kaupasta oli viety kaljat ja limsat, rahat kassalippaista ja kassakaapista ja arpaliput, mutta kahteen kuormalavalliseen juomavettä ei ollut koskettukaan. Mitä he oikein olivat ajatelleet? Avaruusolennot hyökkäävät, maailmanloppu tulee! Nopeasti nyt, vohkitaan oluet! Sama hävityksen kauhistus, sama rottien ja mädäntyneen ruoan löyhkä, samat pölyn pöllähdykset hämärässä valossa, joka tunkeutuu sisään likaisista ikkunoista, jokainen pois paikaltaan oleva tavara koskemattomana paikallaan. Siitä huolimatta. Jokin oli toisin. Seisoin pienessä lasinsirpaleiden saarekkeessa huoltamon sisällä aivan ovensuussa. En nähnyt mitään erityistä. En kuullut mitään erityistä. En haistanut enkä tuntenut mitään erityistä. Mutta minä tiesin. Jokin oli toisin. Siitä, kun ihmiset olivat saaliseläimiä, on kauan. Satatuhatta vuotta tai niille main. Mutta muisto säilyy vahvana syvällä geeneissämme: gasellin tietoisuus, antiloopin vaistot. Tuuli suhisee heinikossa. Varjo sujahtaa puiden välissä. Ja pieni ääni sanoo: Shhh, se on nyt lähellä. Lähellä. En muista missä vaiheessa olin heilauttanut rynnäkkökiväärin olkapäältäni. Ensin se roikkui selkäni takana, seuraavaksi se oli jo käsissäni piippu tähdättynä alas, varmistin otettuna pois päältä. Lähellä. En ollut ampunut kiväärillä koskaan mitään kania isompaa olentoa, ja silloinkin tein sen vain kokeilumielessä, nähdäkseni osaisinko käyttää kapistusta räjäyttämättä taivaan tuuliin jotain omaa 20

20 ruumiinosaani. Kerran ammuin varoitukseksi villiintyneen koiralauman yli, joka oli kiinnostunut liikaa leiristäni. Toisella kertaa pamautin melkein suoraan ylös tähdäten pikkuriikkistä, vihaisesti tuijottavaa vihertävää valopistettä, joka oli niiden emoalus ja joka liukui äänettömästi taivaan poikki Linnunrata taustanaan. Okei, myönnetään, se oli tyhmää. Yhtä hyvin olisin voinut pystyttää mainostaulun, josta osoittaa iso nuoli kohti päätäni ja jossa lukee: OHOI, TÄÄLLÄ OLLAAN! Kanikokeen jälkeen Petteri-parka hajosi riekaleiksi ja siitä tuli tunnistamatonta suolisylttyä ja luumöhjöä luovuin ajatuksesta, että käyttäisin rynnäkkökivääriä metsästykseen. En edes harjoitellut tarkka-ammuntaa. Hiljaisuudessa, joka Maahan oli iskenyt neljännen aallon jälkeen, laukaukset kuulostivat kovemmilta kuin atomipommin jysäys. Siitä huolimatta pidin rynnäkkökivääriä parhaana ystävänäni. Se oli aina vierelläni, jopa yöllä, jolloin otin uskollisen tosiystäväni makuupussini sisään. Neljännessä aallossa ei voi luottaa, että ihmiset ovat yhä ihmisiä. Mutta siihen voi luottaa, että ase on yhä ase. Shhh, Cassie. Se on lähellä. Lähellä. Olisi pitänyt lähteä lipettiin. Se pieni ääni yritti suojella minua. Se pieni ääni on minua vanhempi. Se on vanhempi kuin vanhin ihminen, joka koskaan on elänyt. Olisi pitänyt kuunnella sitä. Sen sijaan kuuntelin hylätyn myymälän hiljaisuutta ja pinnistin kuuloani. Jokin oli lähellä. Otin pienen askeleen kauemmas ovesta, ja lasinsirpaleet ratisivat hiljaa jalkani alla. Ja sitten Se jokin päästi äänen, joka oli jotain yskäisyn ja valituksen väliltä. Se tuli takahuoneesta kylmäkaappien takaa, missä vesi oli. Sillä hetkellä en tarvinnut pientä muinaista ääntä sanomaan mitä piti tehdä. Se oli ilmiselvää, tyhmäkin sen olisi tajunnut. Äkkiä pakoon! Mutta minä en lähtenyt pakoon. Jos neljännestä aallosta aikoo selviytyä, ensimmäinen sääntö on, 21

21 että kenenkään ei pidä luottaa. Ei ole väliä, miltä se toinen näyttää. Tässä suhteessa Toiset ovat olleet tosi älykkäitä okei, myönnetään, ne ovat älykkäitä joka suhteessa. Ei ole väliä, näyttääkö se toinen oikeanlaiselta ja sanooko se oikeat asiat ja käyttäytyykö odotetulla tavalla. Eikö minun isäni kuolema sen todistanut? Vaikka tuntematon olisi herttainen pikku mummeli, joka halaa avutonta kissanpentua, ikinä ei voi olla varma sitä ei voi ikinä tietää varmasti ettei se ole yksi niistä ja ettei pörröisen kissanpennun takana ole piilossa 45 kaliiperin järeä käsiase. Ei mitenkään mahdoton ajatus. Ja mitä enemmän sitä ajattelee, sitä todennäköisemmältä se tuntuu. Pikku mummeli saa mennä. Se on vaikein osa, se osa, jonka liiallinen miettiminen saisi minut ryömimään makuupussiini, vetämään vetoketjun kiinni ja nääntymään hitaasti nälkään. Jos keneenkään ei voi luottaa, niin silloin ei todellakaan voi luottaa keneenkään. Parempi uskoa, että mummeli on yksi niistä kuin ottaa riski, että on vastoin kaikki todennäköisyyksiä törmännyt toiseen selviytyjään. Se on tosi pirullista. Se repii meidät hajalleen. Sen takia olemme paljon helpompia saaliita ja meidät on helpompi tuhota. Neljäs aalto pakottaa meidät yksinäisyyteen, jolloin meissä ei ole joukon voimaa ja sekoamme erakoina hitaasti, peloissamme, odottaen kauhun vallassa väistämätöntä. Niinpä en juossut pakoon. En pystynyt. Minun täytyi puolustaa reviiriäni olipa sitten vastassa yksi niistä tai herttainen mummeli. Ainoa tapa pysyä hengissä on pysyä yksin. Se on sääntö numero kaksi. Seurasin uskaltaen tuskin hengittää, päkiöilläni hiipien itkun sekaisia yskähdyksiä tai yskähdysten sekaista itkua tai miksi sitä ääntä haluaakin kutsua, kunnes tulin takahuoneen ovelle. Ovi oli raollaan juuri sen verran, että mahduin pujahtamaan siitä kylki edellä. Seinällä suoraan edessäni oli metallihylly ja oikealla pitkä, kapea käytävä, jota kylmäkaapit reunustivat. Siellä takana ei ollut lainkaan ikkunoita. Ainoa valo oli sammuvan päivän kalpea oranssi kajo, joka tuli takaani ja heitti varjoni tahmealle lattial- 22

22 Totuus on, että heti kun ne löysivät meidät, pelimme oli pelattu. 1. Aalto Sähköt katkeavat. 2. Aalto Onnekkaat pakenevat. 3. Aalto Vain epäonnisimmat jäävät henkiin. 4. Aalto Ainoa tapa selviytyä on pysyä yksin. 5. Aalto Se alkaa nyt. C assie on tyttö jolla on M16-rynnäkkökivääri, kadonnut pikkuveli ja adrenaliinin terävöittämät aistit. Seitsemän miljardia ihmistä on kuollut, infrastruktuuri tuhottu ja planeetta kasvottomien muukalaisten miehittämä. Epätoivoinen Cassie pakenee ja varoo luottamasta keneenkään. Toisaalla vihan ajama Zombie on valmis tuhoamaan vihollisen hinnalla millä hyvänsä. Kun salaperäinen Evan tarjoaa Cassielle apuaan, on päätös vaikea. Kaoottinen Maa vilisee ihmishahmoisia soluttautujia ja väärän valinnan hinta on kuolema. ISBN Graafinen suunnittelu Mika Tuominen Kannen kuvamateriaali: Stephen Mulcahey / Arcangel Images WSOY:n kuva-arkisto

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

M.J. Metsola. Taimentukka. Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista

M.J. Metsola. Taimentukka. Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista M.J. Metsola Taimentukka Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista Taimentukka Mikko Juhana Metsola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-264-4 Auringossa

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin Ensimmäinen luku Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin kuulla Caitin hengityksen linjan toisessa päässä, mutta hänen äänensä oli kadonnut kesken lauseen. Haloo? Ulkona oli pimeää, oli myöhäinen ilta

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Maaria Lappalainen SATUTETTU

Maaria Lappalainen SATUTETTU Maaria Lappalainen SATUTETTU Satutettu Maaria Lappalainen Kuvat: Maaria Lappalainen Ulkoasu: Lassi Kahilakoski Kustantaja: Mediapinta, 2011 ISBN 978-952-235-404-4 Luovutus Piikit selässä, terävät kuin

Lisätiedot

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

KIRJA➍. IB4_Insides_FIN.indd :56:21

KIRJA➍. IB4_Insides_FIN.indd :56:21 KIRJA➍ IB4_Insides_FIN.indd 1 2.6.2014 12:56:21 Lizille ja Morganille, lapsenvahdille ja lapsivahdittavalle A. B. Callumille ja Harrisonille S. B. Twinsy Copyright suomenkielinen painos 2014 Twinsy www.twinsy.fi

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI BJØRN SORTLAND TIMO PARVELA KUVITUS PASI PITKÄNEN SUOMENTANUT OUTI MENNA KIRJA KAKSI: LÄHTÖLASKENTA 1. Norjankielinen alkuteos: KEPLER62 - Nedtelling Teksti Bjørn

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot