Käyttösuunnitelma 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käyttösuunnitelma 2014"

Transkriptio

1 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Käyttösuunnitelma 2014 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

2

3 84 Asianro 8687/ /2013 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen käyttösuunnitelma vuodelle 2014 Talouspäällikkö Raija Heinonen Kasvun ja oppimisen palvelualue Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion sekä toiminta ja taloussuunnitelman vuosille Talousarvio ja suunnitelma sitovat kaikkia kunnan toimielimiä ja henkilöstöä ja ovat samalla ohjauksen ja valvonnan välineitä. Valtuuston päättämään talousarvioon sisältyy vaatimus talouden tasapainottamisesta ja tuottavuuden parantamisesta. Kaupunginvaltuusto velvoittaa talousarviossa myös kuopiolaisia luottamushenkilöitä omalla toiminnallaan edistämään kaupungin strategisia tavoitteita sekä talouden tasapainottamista ja samalla ajamaan talouden tasapainottamiseen tähtääviä sopeuttamis ja tehostamistoimia. Käyttö ja hankesuunnitelmien laatiminen palvelualueilla Lautakunnat hyväksyvät käyttö ja hankesuunnitelmissa talousarviossa päätettyjen määrärahojen ja tuloarvioiden jaon palvelualueensa avainprosesseille sekä tarvittaessa palveluprosesseille, hankkeille ja kohteille ja hyväksyvät samalla niille tavoitteet. Käyttö ja mahdollisia investointihankesuunnitelmia laadittaessa lautakuntien ja palvelualuejohtajien on huolehdittava, että palvelualueen toiminta suunnitellaan valtuuston päättämien määrärahojen ja tuloarvioiden puitteissa ja että palvelualueille asetettavat osatavoitteet tukevat osaltaan kaupunginvaltuuston hyväksymien strategisten tavoitteiden toteuttamista. Kaupunginvaltuusto edellyttää kasvun ja oppimisen sekä hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan valmistelemaan oman toimialueensa verkostoratkaisut viimeistään maaliskuun valtuustossa päätettäväksi siten, että ratkaisut voidaan toteuttaa sekä toiminnallisesti että talousarviossa 2014 pysyen. Muut palvelualueet velvoitetaan tukemaan omilla toimillaan tavoitteiden toteuttamista ja parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamista vallitsevassa taloustilanteessa. Kaupunkiympäristön ja hyvinvoinnin edistämisen palvelualueiden sekä konsernipalvelun talousarvioon sisältyy avainprosessina tai palveluprosessina nettositovia yksiköitä, joiden sitovuustasona on toimintakate. Näiden yksiköiden osalta käyttösuunnitelmat tulee laatia valtuuston päättämään talousarvioon. Mahdolliset muutokset toimintatuloihin ja menoihin tehdään lautakuntien päätettyä käyttösuunnitelmista ns. teknisenä talousarviomuutoksena. Muutokset viedään edelleen kaupunginhallituksen ja valtuuston päätettäväksi, koska palvelualueet ovat valtuustoon nähden bruttositovia.

4 Käyttösuunnitelmiin tulee sisällyttää talouden tasapainottamiseksi toteutettavat toiminnan sopeuttamis ja tehostamistoimenpiteet. Palvelualueiden tulee määrittää toimenpiteiden etenemisestä vastaavat henkilöt. Mikäli toimenpiteet edellyttävät erillistä päätöksentekoa, tulee ne valmistella huolellisesti ja viivytyksettä päätöksentekoon siten, että toimenpiteiden toteuttaminen mahdollistaa parhaan mahdollisen toiminnallisen ja taloudellisen tuloksen vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa. Toimenpiteiden ja niiden vaikutusten toteutumista seurataan kuukausiraportoinnin ja osavuosikatsausten yhteydessä. Lautakunnat ja tilivelvolliset viranhaltijat ovat tulosvastuussa palvelualueensa toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteuttamisesta. Lautakuntien ja kaupunginhallituksen asettamat osatavoitteet, osamäärärahat ja osatuloarviot sitovat toimielimen alaista viranhaltijaa ja työntekijää samalla tavoin kuin muukin toimielimen tekemä päätös. Talousarviomuutokset Vuoden 2014 talousarvioraami: Tilivuoden aikana toiminta tulee toteuttaa siten, että talousarvioon ei tarvita valtuustoon nähden sitovien määrärahojen lisäyksiä tai tuloarvion vähennyksiä. Mikäli talousseurannan yhteydessä ilmenee määrärahavajetta tai ennakoidaan tuloarvion alittuvan, tulee välittömästi valmistella ja toteuttaa toimenpiteet tilanteen oikaisemiseksi palvelualueen talousarvion puitteissa. Talousarviossa pysymiseksi on tarvittaessa tarkistettava palvelualueen toiminta ja käyttösuunnitelmia. Palvelualueen sisällä avainprosessien välisistä osamäärärahamuutoksista ja muista lautakuntaan nähden sitovista osamäärärahamuutoksista päättää lautakunta. Lautakuntien ja palvelualueiden johtoryhmien tulee seurata säännöllisesti talousarvion toteutumista ja ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin tilanteen niin vaatiessa. Lautakuntien tehtävänä on jakaa valtuuston päättämät tuloarviot ja määrärahat palvelualueensa prosesseille sekä asettaa samalla valtuuston määrittelemien tavoitteiden kanssa yhdenmukaiset, mutta tarkemmat taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet. Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue on bruttositova, mutta hyvinvoinnin palvelualueen sisällä olevat kansalaisopisto ja musiikkikeskus ovat nettositovia yksiköitä. Kaupunginvaltuuston myöntämä raami hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle: toimintatuotot toimintakulut toimintakate

5 Vuoden 2014 tuottavuutta lisäävät toimenpiteet, painopistealueet ja budjetointi kirjastoverkon supistaminen hyväksytyn suunnitelman mukaisesti, toimitiloja ja aukioloaikoja järjestellään uudelleen ja kirjastoautopalveluita kehitetään tehostetaan tilojen käyttöä korotetaan käyttömaksuja ja taksoja 310 % vähennetään avustuksista 5 % Käyttösuunnitelma sisältää myös kertaluontoista henkilöstömenojen karsintaa n. 0,6 M. Kirjasto ja museopalveluissa painopisteinä ovat yleisötyön ja asiakaspalvelun kehittäminen. Kirjastopalveluissa uuden kirjastojärjestelmän hankinnasta tehdään esiselvitys. Liikunta, ulkoiluja virkistyspaikkaverkoston laajuus ja hoitotaso mitoitetaan käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Palveluverkostoa kehitetään asiakastarpeiden mukaisesti resurssien puitteissa. Kuopion, Siilinjärven ja KoillisSavon Moottorikelkkareittihanke on käynnissä ajalla Hyvinvointipalveluiden tiedotusta, markkinointia ja viestintää kehitetään ja tehostetaan. Avustusten jaossa painotetaan kansalaistoiminnan edistämistä erityisesti lapset ja nuoret sekä ikäihmiset kohderyhmänä. Kansalaisopiston painopisteenä ovat opetuksen pedagogisen laadun kehittäminen, tarjonnan tarvelähtöinen monipuolistaminen sekä ennaltaehkäisevän toiminnan vahvistaminen. Kaupunginteatterin peruskorjaus ja laajennustyötä jatketaan kesään 2014 saakka. Uudistettu teatteritalo avataan syksyllä 2014 suurmusikaalilla ja uudella kotimaisella kantaesityksellä. Kaupunginorkesteri laajentaa tilaussoittotoimintaa uusien yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtumapalveluiden painopisteitä ovat mm. Kuopio Nilsiä/Tahko tapahtumakaupungin kokonaiskuvan vahvistaminen, kansallinen ja kansainvälinen verkostoituminen, tapahtumajärjestäjien valmiuksien parantaminen, tapahtumamarkkinoinnin edistäminen ja kaupungin markkinointi tapahtumien avulla, tapahtumien tietovarannon luominen ja tapahtumapalveluiden palveluprosessien kehittäminen. Vuodesta 2014 on tulossa Kuopiolle kaikkien aikojen merkittävin tapahtumavuosi: maaliskuussa järjestetään Puijon Kisat 2014 mäkihypyn maailmancup, kesäkuussa KuopioJukola ja heinäkuussa Kalevan Kisat. Tahkon kesäkauden uudet tapahtumat lisäävät kaupungin kiinnostavuutta asemansa jo vakiinnuttaneiden tapahtumien rinnalla. Kaikkien palveluiden suunnittelussa valmistaudutaan uusiin kuntaliitoksiin (Maaninka 2015). Avustuksiin tehtiin myös 5 % karsinta, vuoden 2014 avustusten määrä on karsinnan jälkeen

6 Liikuntapaikkojen käyttömaksuja tullaan korottamaan keskimäärin 3 10 %. Toimintasäännön mukaan palvelupäällikkö päättää tehtäväalueensa asiakas ja muista maksuista lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti. Palkankorotusvarausta ensi vuoden määrärahat eivät sisällä, ko. määrärahat tullaan siirtämään teknisenä talousarviomuutoksena vuoden alussa. Sisäisiin vuokriin tuli 1,5 % korotus. Liikuntapalveluiden sisäisten vuokrien budjetoinnissa tapahtui inhimillinen virhe, jonka johdosta sisäisiin vuokriin varattu vuoden 2014 määrärahavaraus ovat pienempi kuin tilakeskuksen ilmoittamat vuoden 2014 vuokrakustannukset. Virhe tapahtui siinä vaiheessa, kun kuluvan vuoden vuokrakustannuksia (Nilsiän vuokrat sisältyivät laskelmaan) verrattiin Tilakeskuksen ilmoittamiin vuoden 2014 vuokriin, joista vastaavasti vielä puuttuivat Nilsiän vuokrat. Kun kustannuksia verrattiin, olisi myös kuluvan vuoden vertailuluvusta pitänyt vähentää Nilsiän vuokrakustannukset, koska ne ilmoitettiin myöhemmin erikseen. Budjetointivirhe pyritään korjaamaan talousarviomuutosten kautta ensi vuoden aikana. Vuoden 2014 investoinnit: kalustohankintoihin (josta teatteri ) taidemuseon taidehankintoihin ja julkisten taideteosten hankintoihin urheilu ja virkistysalueet (sisältää pienvenesatamat, leikkipaikat, urheilu ja ulkoilualueet, reitistöt ja luontopolut, tuloja ) lähiliikuntapaikat (tuloja ) kaupunginteatterin perusparannus ja laajennus (tuloja ) Liitteet /2013 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen käyttösuunnitelma 2014 Valmistelija Raija Heinonen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen käyttösuunnitelman, jossa toimintakatteet jakautuvat avain ja palveluprosesseittain seuraavasti:

7 Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut: (1000) 17,813 kirjastopalvelut 5,325 museokeskus 2,945 liikuntapaikkapalvelut 8,734 ulkoilu ja virkistyspalvelut 0,809 Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut: 7,614 kansalaistoiminnan palvelut 4,759 kansalaisopisto 2,855 Taidepalvelut: 7,828 musiikkikeskus 3,282 kaupunginteatteri 4,546 Tapahtumapalvelut 0,111 Tukipalvelut 0,329 YHTEENSÄ 33, oikeuttaa palvelualuejohtajan päättämään kalustoinvestointimäärärahan ( ) yksityiskohtaisemmasta käyttötarkoituksesta ja jaosta avain ja palveluprosesseille, sekä oikeuttaa museokeskuksen päällikön (tai hänen poissa ollessaan taidemuseon museonjohtajan tehtävien osalta sijaisena toimivan taidemuseon intendentin) päättämään taidehankintamäärärahasta ( ). Hankintavaltuudet on määritelty toimintasäännössä ja hankinnoissa noudatetaan hankintaohjeita. 2. oikeuttaa palvelualuejohtajan tekemään mahdollisia määrärahansiirtoja avainprosessien välillä ja asiakkuusjohtajat palveluprosessien välillä. 3. Käyttösuunnitelma sisältää palveluverkoston supistamista. Mikäli nämä toimenpiteet eivät toteudu täysimääräisenä, edellyttää se vastaavasti muiden talouden sopeuttamiskeinojen löytymistä. Tilivuoden aikana toiminta tulee toteuttaa siten, että talousarvioon ei tarvita valtuustoon nähden sitovien määrärahojen lisäyksiä tai tuloarvion vähennyksiä.

8 4. velvoittaa asiakkuusjohtajat ja palvelupäälliköt valmistelemaan ja käynnistämään kertaluontoisten henkilöstömenosäästöjen toteuttamisen siten, että talousarvioon sisältyvä n. 0,6 M säästö tulee toteutumaan. Lautakunnalle saatetaan tiedoksi alkuvuoden aikana henkilöstömenosäästöjen toteutustavat sekä niiden mahdolliset vaikutukset toimintaan ja palvelutasoon. Sopeuttamistoimet ja henkilöstösäästöt tulee toteuttaa siten, että tulot voivat toteutua talousarvion mukaisina. Päätös Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asiakkuusjohtajat esittelivät toimintaa ja käyttösuunnitelmaa omalta osaltaan. Päätösehdotus hyväksyttiin.

9 Sisällys Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen talousarvio (kv ) Avainprosessien toimintaympäristöjen kuvaus, toiminnan painopisteet sekä toiminnalliset tavoitteet Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut 7 Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen 12 oppimisen palvelut Taidepalvelut 19 Tapahtumapalvelut 22 Tuloslaskelmat palveluprosesseittain 25 Mittarit ja suoritteet 36 Henkilöstösuunnitelma 37 Investoinnit Investointiluettelo 40 Yhdyskuntarakentamisen kohdeluettelo 41

10 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue TOIMINTAAJATUS Palvelualue kehittää asukkaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja toimintaympäristöjä sekä edistää kaupungin vetovoimaisuutta. Kulttuuri ja liikuntapalveluita kehitetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Palvelut jakaantuvat omatoimiseen ja ohjattuun hyvinvointia edistävään toimintaan sekä taidepalveluihin ja tapahtumapalveluihin. Omatoimisen hyvinvoinnin palveluiden monipuoliset toimintaympäristöt tarjoavat mahdollisuudet ja olosuhteet omatoimiselle tekemiselle, kokemiselle ja harrastamiselle. Palveluita tuottavat kirjastolaitos, museokeskus, liikuntapaikat sekä ulkoilu ja virkistysyksikkö. Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut aktivoivat kaupunkilaisia toimimaan oman ja toistensa hyvinvoinnin edistäjinä. Näitä palveluita tuottavat kansalaistoiminnan yksikkö sekä kansalaisopisto. Taidepalvelut edistävät Kuopion ja ympäristökuntien asukkaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia järjestämällä teatteri, musiikki ja muita kulttuurielämyksiä ja tapahtumia. Palveluita tuottavat kaupunginteatteri ja musiikkikeskus. Tapahtumapalvelut kehittää Kuopiota vetovoimaisena ja tunnettuna tapahtumakaupunkina sekä innostaa tapahtumajärjestäjiä hakemaan ja kehittämään tapahtumia. TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SEN MUUTOKSET Asukasmäärän kasvu ja kuntaliitoksen myötä laajentunut alue sekä ikääntyneiden suhteellisen osuuden lisääntyminen luovat haasteen palveluiden tuottamiselle. Nuorten tukeminen aktiivisiksi kansalaisiksi vaatii yhteistyötä eri toimijoilta ja palvelualueiden välillä. Kumppanuuteen perustuvien yhteistyöverkostojen rakentaminen on välttämätöntä kaupungin talouden kiristyessä. Tilojen yhteiskäytön edistämiseksi ja tilakustannusten hillitsemiseksi selvitetään mahdollisuutta kirjastojen sijoittumisesta koulujen yhteyteen. Lähikirjastoja suljetaan suunnitelman mukaisesti, myös kirjastojen aukioloaikoja joudutaan vähentämään. Liikuntapaikka sekä ulkoilu ja virkistysverkostoa joudutaan supistamaan ja palvelutasoa laskemaan. Lippujen hintoja ja palvelujen käyttömaksuja korotetaan. Kuopion laajat maaseutualueet asettavat suuria haasteita palveluiden järjestämiselle. Asukastoiminnalla pyritään saamaan eri alueiden asukkaat toimimaan hyvinvointinsa edistämiseksi. Vapaaehtois ja vertaisohjaajatoimintaa kehitetään hankerahoitusta hyödyntäen. Taidepalveluissa otetaan huomioon väestön ikärakenteen muutokset, yleinen taloudellinen tilanne sekä asiakkaiden vaatimustason ja odotusten muutokset. Taidepalveluihin tarvitaan lisää uusia asiakkaita. Asiakaspalvelua sekä kokous ja kongressipalvelua parannetaan. Valmistaudutaan peruskorjatun ja laajennetun teatteritalon avajaisiin syksyllä Vuodesta 2014 on tulossa Kuopiolle kaikkien aikojen merkittävin tapahtumavuosi: maaliskuussa järjestetään Puijon Kisat 2014mäkihypyn maailmancup, kesäkuussa KuopioJukola ja heinäkuussa Kalevan Kisat. Tahkon kesäkauden uudet tapahtumat lisäävät kaupungin kiinnostavuutta asemansa jo vakiintuneiden tapahtumien rinnalla. Kaikkien palveluiden suunnittelussa valmistaudutaan uusiin kuntaliitoksiin (Maaninka 2015). TUOTTAVUUTTA LISÄÄVÄT TOIMENPITEET Kirjastoverkon supistaminen hyväksytyn suunnitelman mukaisesti, toimitiloja ja aukioloaikoja järjestellään uudelleen sekä kirjastoautopalveluita kehitetään Kaupunginhallitus edellyttää kasvun ja oppimisen sekä hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan valmistelemaan oman toimialueensa verkostoratkaisut maaliskuun valtuustossa päätettäväksi siten, että ratkaisut voidaan toteuttaa sekä toiminnallisesti että talousarviossa 2014 pysyen. Muut palvelualueet velvoitetaan tukemaan omilla toimillaan tavoitteiden toteuttamista ja parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamista vallitsevassa taloustilanteessa. 1

11 Tehostetaan tilojen käyttöä Korotetaan käyttömaksuja ja taksoja 310 % Vähennetään avustuksista 5 % TOIMINNAN PAINOPISTEET Kirjasto ja museopalveluissa painopisteinä ovat yleisötyön ja asiakaspalvelun kehittäminen. Kirjastopalveluissa uuden kirjastojärjestelmän hankinnasta tehdään esiselvitys. Pääkirjastossa tutkitaan palautusautomaatin käyttöönotto. Valmistellaan Maaningan kirjaston liittyminen kaupunginkirjastoon vuonna Museokeskuksen toiminnassa painotetaan yleisötyön kehittämistä sekä museoiden ja museoaineistojen saavutettavuuden parantamista. Liikunta, ulkoilu ja virkistyspaikkaverkoston laajuus ja hoitotaso mitoitetaan käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Palveluverkostoa kehitetään asiakastarpeiden mukaisesti resurssien puitteissa. Erityisenä kehittämisalueena on Tahkon alueen ympärivuotisten lähiliikuntaolosuhteiden kehittäminen. Kuopion, Siilinjärven ja KoillisSavon Moottorikelkkareittihanke on käynnissä ajalla Hyvinvointipalveluiden tiedotusta, markkinointia ja viestintää kehitetään ja tehostetaan. Terve Kuopio kioskin, Savonia Viretorin ja 3. sektorin asiantuntijoiden yhteistyötä tehostetaan. Avustusten jaossa painotetaan kansalaistoiminnan edistämistä erityisesti lapset ja nuoret sekä ikäihmiset kohderyhmänä. Kansalaisopiston painopisteenä ovat opetuksen pedagogisen laadun kehittäminen, tarjonnan tarvelähtöinen monipuolistaminen sekä ennaltaehkäisevän toiminnan vahvistaminen. Kaupunginteatterin peruskorjaus ja laajennustyötä jatketaan kesään 2014 saakka. Syksyllä 2014 uudistettu teatteritalo avataan suurmusikaalilla ja uudella kotimaisella kantaesityksellä. Kaupunginorkesteri laajentaa tilaussoittotoimintaa uusien yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtumapalveluiden painopisteitä ovat mm. Kuopio Tahko tapahtumakaupungin kokonaiskuvan vahvistaminen, kansallinen ja kansainvälinen verkostoituminen, tapahtumajärjestäjien valmiuksien parantaminen, tapahtumamarkkinoinnin edistäminen ja kaupungin markkinointi tapahtumien avulla, tapahtumien tietovarannon luominen ja palveluprosessien kehittäminen. TOIMINNAN PAINOPISTEIDEN VAIKUTUKSET OSAAMIS JA HENKILÖSTÖTARPEESEEN Palvelualueen henkilöstösuunnitelmassa selvitetään tarkemmin toimintojen uudelleenjärjestelyt ja osaamistarpeen muutokset sekä henkilöstövähennykset yksikkökohtaisesti. Osa valtionosuudesta on sidottu henkilöstömäärään (museokeskus, orkesteri, teatteri). Automaation lisäämisellä kirjastopalveluissa pyritään vapauttamaan henkilökuntaa uusiin tehtäviin, kuten sisällöntuotantoon verkkokirjastossa ja yksilölliseen asiakaspalveluun. Selvitetään voisiko asukastupien vastuuhenkilöiksi saada esimerkiksi kaupungin työkyvyttömyyssyistä eläköitymisuhan alla olevia henkilöitä. Tällöin kaupunkitasolla voitaisiin saada säästöä varhemaksusta. HENKILÖSTÖN JA OSAAMISEN SAATAVUUS Luovan ja ammattitaitoisen henkilökunnan saaminen riippuu olennaisesti Kuopion kaupungin ja sen palvelujen vetovoimaisuuden kehityksestä. SUUNNITELMA ULKOISTEN PALVELUJEN KÄYTÖSTÄ Ulkoisia palveluita käytetään mm. liikunta, ulkoilu ja virkistysalueiden hoidossa sekä asukastupatoiminnassa. Kaikissa palveluissa tutkitaan kolmannen sektorin ja elinkeinoelämän mahdollisuudet tuottaa palvelu tai osallistua palvelukumppanuuteen. Taidepalveluiden omaa tuotantoa täydennetään vuokraamalla tiloja ja tekemällä yhteistyötä tuottajien kanssa. Kokous ja kongressipalveluita kehitetään kaupunkitasoisesti. Tiloja vuokraamalla taidepalvelut tukee luovaa taloutta ja liikeelämää ja päinvastoin. 2

12 STRATEGISET TAVOITTEET VUONNA 2014 Vetovoima, kilpailukyky ja kasvu Kriittiset menestystekijät Arviointikriteeri Tavoite Toimenpiteet Ohjelma Innovaatio ja Houkuttelevuus Opiskelijoiden kotouttaminen. Järjestetään opiskelijoille opiskelukaupunki opiskelupaikkakuntana kohdennettuja aktivoivia tapahtumia ja tilaisuuksia. Tiedotetaan opiskelijoille kansalaisopiston tarjonnas Kuopiokuva Tulokselliset yhteistyöverkostot Kuopiolaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen käytäntöjen levittäminen. ta. Yhteistyö Terve kunta verkostossa, WHO Healthy Cityverkostossa, Kuntaliiton (mm. Arkeen voimaa), eri ministeriöiden, valtakunnallisten järjestöjen ja vertailukaupunkien kanssa. Kuopiokuva Kasvua ja vetovoimaa tukeva markkinointi Ylläpidetään kaupungin houkuttelevuutta ja vahvistetaan jo hyvää imagoa Laaditaan tapahtumakaupungille kokonaissuunnitelma vuoteen 2025 saakka. Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen palvelut toimivat merkittävänä osana Kuopiokuvan rakentamista, vetovoimaa ja kaupungin markkinointia. Asukkaat ja palvelut Kriittiset menestystekijät Arviointikriteeri Tavoite Toimenpiteet Ohjelma Asiakaslähtöiset ja ennaltaehkäisevät Palvelujen asiakaslähtöi Palvelutapoja kehitetään asukkaat mukaan ottaen. Vapaaajanpalveluiden kehittämissuunnitelman (museot, Tuottavuusohjelmtuuta palvelut. syys Asukkaiden omaa vas terveydestään ja kirjasto, liikuntapaikka ja ulkoilu ja virkistysverkosto) hyvinvoinnistaan lisätään. toteuttaminen. Asiakaslähtöiset ja ennaltaehkäisevät palvelut. Palvelujen asiakaslähtöisyys Kuntalaisten sähköisiä asiointimahdollisuuksia parannetaan. Lähidemokratian ja osallisuuden kehittäminen. Uuden kirjastojärjestelmän hankinnan esiselvitys. Pääkirjaston palautusautomaatin käyttöönoton tutkiminen ja mahdollinen käyttöönotto. Tuottavuusohjelma Avustusten sähköisen hakemisen saaminen käyttöön, LiikuntaHellewin käytön tehostaminen. Selvitetään mahdollisuus opiston kurssimaksujen maksamiseen sähköisenä online. Asiakaslähtöiset ja ennaltaehkäisevät palvelut. Palvelukumppanuus järjestöjen ja yritysten kanssa Palvelujen tuottaminen yhteistyöllä tehokkaammaksi ja vaikuttavammaksi. Asukastupaverkoston laajentaminen seurakuntien ja muiden palvelualueiden tiloja yhteiskäyttäen. Monipuolinen yhteistyö oppilaitosten kanssa. Tuottavuusohjelma 3

13 Resurssit, johtaminen ja henkilöstö Tasapainoinen talous Arviointikriteeri Tavoite Toimenpiteet Ohjelma Kriittiset menestystekijät Tasapainoinen talous Tuottavuusohjelman toteuttaminen Tuottavuusohjelma Tuottavuusohjelman toteuttaminen Toteutetaan tuottavuuden kehittämistoimenpiteitä ja toimitaan käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Tilahallintaa ja tilankäyttöä tehostetaan. Tarpeettomista tiloista luovutaan. Palveluverkostojen tehokkuutta lisätään. Suunnitellaan ja toteutetaan toiminta budjetin mukaisesti. Reagoidaan nopeasti havaittuihin muutoksiin. Tilojen ja lähiliikuntaalueiden yhteiskäyttöä kehitetään Tila ja palveluverkoston suunnitelman mukaisesti. Tulevien rakennushankkeiden suunnittelussa painotetaan tilojen monimuotoisuutta eri käyttäjäryhmät huomioiden, mikä mahdollistaa tilojen yhteiskäytön ja nostaa niiden käyttöastetta. Laaditaan ja käynnistetään toimintamalli, jossa liikuntakäyttöön soveltuvat tilat käsitellään ja luovutetaan asiakkaiden käyttöön yhtenä kokonaisuutena yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Tuottavuusohjelma Tasapainoinen talous Tasapainoinen talous Tasapainoinen talous Tuottavuusohjelman toteuttaminen Tuottavuusohjelma Tuottavuusohjelman toteuttaminen Henkilöstöohjelma Tuottavuusohjelman toteuttaminen Toimintoja (palveluprosesseja) arvioidaan kriittisesti, tehostetaan ja järkeistetään. Päällekkäisyyksiä palveluprosesseissa poistetaan. Päätöksentekoon tuodaan rohkeita uusia avauksia tuottavuuden kehittämiseksi. Henkilöstön eläköityminen ja muu poistuma hyödynnetään tehokkaasti tuottavuuden parantamisessa. Palvelujen tuottamistapoja arvioidaan kriittisesti (ostopalvelun ja oman toiminnan arviointi) Palveluita kehitetään jatkuvasti resurssien puitteissa ja tarvelähtöisesti yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Kaikissa palveluissa selvitetään elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin mahdollisuudet. Henkilöstösuunnittelun kehittäminen. Tuottavuusohjelma Määrätietoinen kokonaisjohtaminen Kokonaisjohtaminen Työtä ja toimintatapoja kehitetään kaikilla tasoilla palvelutapauudistuksen tavoitteiden mukaisesti. Palvelujen tuotteistusta jatketaan vertailtavuuden ja arvioinnin parantamiseksi. Kaikkien avainprosessien kesken säännönmukaisten yhteistyömuotojen sopiminen ja toteuttaminen. Tuottavuusohjelma Määrätietoinen kokonaisjohtaminen Kokonaisjohtaminen Henkilöstö ymmärrytetään ja sitoutetaan tuottavuuden parantamiseen. Henkilöstö osallistuu palveluiden kehittämiseen, järjestetään henkilöstöaloitteiden kerääminen. Säännölliset työpaikkakokoukset koko henkilöstön kanssa, kehityskeskustelut. Tuottavuusohjelma 4

14 TULOSLASKELMAOSA TP TA+TAMU TPE/08 TA Muutos% Tpe13Ta14 Myyntituotot ,6 % Maksutuotot ,7 % Tuet ja avustukset ,2 % Vuokratuotot ,0 % Muut toimintatuotot ,0 % TOIMINTATUOTOT ,8 % Henkilöstömenot Palkat ja palkkiot ,9 % Henkilösivukulut Eläkekulut yhteensä ,7 % Muut henkilösivukulut ,0 % Henkilöstömenot yhteensä ,3 % Palvelujen ostot Asiakaspalvelujen ostot ,3 % Muut palvelujen ostot ,4 % Palvelujen ostot yhteensä ,7 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,1 % Avustukset ,7 % Vuokrakulut ,1 % Toiminnan muut menot ,5 % TOIMINTAKULUT ,8 % TOIMINTAKATE ,7 % Toimintatuottojen 10,0 milj. jakautuminen Tuet ja avustukset 9 % Vuokratuotot 15 % Muut toimintatulot 5 % Myyntitulot 23 % Maksutulot 48 % 5

15 Toimintakulujen 43,6 milj. jakautuminen Vuokrakulut 31 % Toiminnan muut kulut 0 % Henkilöstömenot yhteensä 43 % Avustukset 8 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat 3 % Palvelujen ostot 15 % Avainprosessien talousarvio sekä tuottojen ja menojen osuus palvelualueella (1000 ) Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen avainprosessit TA 2014 Tulot TA 2014 Menot TA 2014 Toimintakate Toiminta tuottojen % osuus Toiminta kulujen % osuus Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut ,1 % 53,2 % Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut ,9 % 22,7 % Taidepalvelut ,0 % 23,2 % Johdon tukipalvelut ,0 % 0,8 % Tapahtumapalvelut ,0 % 0,3 % Yhteensä % 100 % 6

16 Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut TOIMINTAAJATUS Omatoimisen hyvinvoinnin palveluiden keskeisenä toimintaajatuksena on tarjota monipuolinen toimintaympäristö, mahdollisuus ja olosuhteet omatoimiselle tekemiselle, kokemiselle, tiedonhaulle ja harrastamiselle. Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut käsittävät kirjastopalvelut, liikuntapaikkapalvelut, museopalvelut ja ulkoilu ja virkistyspalvelut. Kirjastotoiminta tukee osaamista, hyvinvointia ja viihtymistä. Kuopion kaupunginkirjasto tarjoaa asiakkailleen tietoa, taitoa ja tarinoita. Toiminta edistää luku, ja kirjallisuus ja musiikkiharrastusta, elinikäistä oppimista sekä tietoverkkojen käyttöä asuinpaikasta riippumatta. Kirjastotilat toimivat asukkaiden kulttuurisena ja sosiaalisena tilana edistäen viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä sekä ehkäisevät syrjäytymistä. Liikuntapaikkapalvelut tuottavat laadukkaita sisä ja ulkoliikuntapaikkapalveluja sekä näyttely, messu ja kokouspaikkapalveluita kaikille kuopiolaisille ja koko maakunnan asukkaille sekä yrityksille ja muille yhteisöille. Museokeskus vastaa Kuopion kaupungin museopalveluista, jotka tuotetaan museoiden toimintaajatuksiin perustuen, ottaen huomioon kunkin museoalan vaatiman erityisasiantuntemuksen ja alueellisia tehtäviä koskevat sopimukset. Ulkoilu ja virkistyspalveluiden yksikön toimintaajatuksena on monipuolisten ja laadukkaiden ulkoilu ja virkistyspalveluiden tuottaminen sekä Kuopion että koko maakunnan asukkaille, yrityksille ja muille yhteisöille. TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SEN MUUTOKSET Kirjastopalvelu on lakisääteinen peruspalvelu ja eniten käytetty kunnallinen palvelu. Kirjastojen tärkeimpiä toimintaympäristöön vaikuttavia muutoksia ovat verkkopalvelujen kehitys, koulutustason nousu, väestön ikääntyminen, maahanmuuton ja kieliryhmien lisääntyminen, aineiston erilaiset formaattimuodot, uudet mediatyypit sekä kuntakentän ja aluehallinnon uusiutuminen. Kaupungin säästö ja sopeutustoimet vaikuttavat kirjaston toimintaan vähentämällä kirjastoverkkoa. Lisäksi eteläisen Kuopion alueella tarkastellaan Pyörön ja Jynkän kirjastojen tilannetta; löytyykö alueelta tilat aluekirjastolle, johon yhdistetään Jynkän ja Pyörön kirjastot. Toisena vaihtoehtona tarkastellaan kirjastojen säilyttäminen erillisinä lähikirjastoina. Lisäksi selvitetään Neulamäen kirjaston sijoittamista Neulamäen koulun yhteyteen. Kirjastoautojen reititys muuttuu ja Aulis siirtyy kahteen vuoroon. Liikuntapaikkapalvelut tuottavat liikuntapaikkapalveluita sisä ja ulkoliikuntapaikoilla. Sisäliikuntapaikkakohteita ovat Kuopiohalli, Kuopion uimahalli, Lippumäen uima ja jäähalli, Niiralan jäähalli, Studentia (kaupungin osittainen omistus), Nilsiän liikuntatalo ja väestönsuojien liikuntatilat. Lisäksi kuntosalit sijaitsevat Karttulassa, Nilsiässä, Riistavedellä ja Vehmersalmella. Ulkoliikuntapaikat käsittävät kattavan jääkiekko, luistinrata, nurmikenttä, sorakenttä, ulkokoripallokenttä ja tenniskenttäverkoston sekä lähiöiden mäkihyppypaikat. Lisäksi liikuntapaikkapalvelut hallinnoi Heinjoen ampuma ja moottoriratakeskusta, Lippumäen liikuntakeskusta, Keskuskentän jalkapallostadionin kenttiä, Kuplahallia, Minna Canthin kaarihallia, Neulamäen FK rataa, Puijon pesäpallostadionia, Puijon talviurheilukeskusta ja Sorsasalon ratsastuskeskusta. Lisäksi liikuntapaikkapalvelut hallinnoi Puijon laskettelurinteitä. Antikkalan laskettelukeskuksen toiminta on järjestetty yksityisen yrityksen toimesta. Kaupungin säästö ja sopeutustoimet vaikuttavat maksullisten liikuntapaikkojen käyttömaksoihin maksuja korottavasti. Keskeisen kaupunkialueen mäkihypyn olosuhteet keskitetään Puijon talviurheilukeskukseen ja lähiöiden (Petonen, Neulamäki ja Telkko) mäkihyppypaikat poistetaan liikuntapaikkapalveluiden verkostosta. Liikuntapaikkojen liikuntapaikkaverkosto täydentyy Painija Eino Leinon lähiliikuntapuiston liikuntapaikoilla vuoden 2014 aikana. Museokeskuksen muodostavat Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, Kuopion luonnontieteellinen museo ja Kuopion taidemuseo. Museokeskuksen museokohteita ovat Kuopion museo, Kuopion korttelimuseo, J.V. Snellmanin kotimuseo ja Kuopion taidemuseo. Museokeskuksella on yhteinen hallinto ja museokohteiden asiakaspalvelusta huolehtiva henkilökunta. Museoiden toimintaan tuovat haasteita museoalan toimintalinjaukset ja valtakunnallinen ja alueellinen museoyhteistyö sekä erityisesti kasvava vastuu koko maakunnan museopalveluista. Kustannustason nousu ja toimintaan jäävän määrärahan pienuus uhkaavat erityisesti näyttelytoiminnan kehittämistä ja pidemmän aikavälin suunnittelua. Asiakaspalvelu ja aukioloajat on sopeutettu vakinaisen henkilöstömäärän mukaan. 7

17 Ulkoilu ja virkistysyksikkö järjestää omatoimisen hyvinvointipalvelujen palvelualueella ulkoilu ja virkistyspalveluita vesistöpalveluina: pienvenesatamat, puistovenepaikat, rantautumispaikat, retkisatamat, kalamajat, melontareitit, uimarannat ja paikat sekä matonpesupaikat, puistopalveluina: leikkipaikat, lähiliikuntapaikat, koirapuistot, pieneläinhautausmaa ja viljelypalstat sekä maastopalveluina: ulkoilu ja latureitit, luontopolut, ympärivuotiset kävelypolut, vaellusreitit, laavut, nuotiopaikat, näkö ja lintutornit sekä maastopyöräily, moottorikelkka, ratsastus ja pyöräilyreitit. Yksikkö kuuluu toiminnallisesti sen ja hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen omatoimisen hyvinvointipalvelujen liikuntapaikkayksikön sekä kaupunkiympäristön palvelualueen rakentamisen ja kunnossapitopalveluiden muodostamaan tilaajatiimiin, joka tilaa kaupungin tarvitsemat yhdyskuntatekniset rakentamis ja kunnossapitopalvelut joko sisäisesti Kuopion kaupungin kuntatekniikkaliikelaitokselta tai ulkoisesti alan yrityksiltä tai muilta yhteisöiltä. Kaupungin säästö ja sopeutustoimet vaikuttavat maksullisten ulkoilu ja virkistyspaikkojen sekä palveluiden käyttömaksoihin maksuja korottavasti. TOIMINNAN PAINOPISTEET Kahden lähikirjaston lakkauttaminen Uuden kirjastojärjestelmän hankinnan esiselvitys Pääkirjaston palautusautomaatin käyttöönoton tutkiminen ja mahdollinen käyttöönotto Valmistellaan Maaningan kirjaston liittyminen kaupunginkirjastoon 2015 Kirjastoautojen reittien uudelleen järjestely Museokeskuksen toiminnassa painotetaan yleisötyön kehittämistä sekä museoiden ja museoaineistojen saavutettavuuden parantamista. Museot tarjoavat monipuolista asiantuntemusta rakennettuun, luonnonympäristöön ja julkiseen taiteeseen liittyvissä paikallisissa ja alueellisissa tehtävissä sekä kulttuurin ja taiteen terveyttä ja hyvinvointia edistävissä ennaltaehkäisevissä palveluissa. Laaditaan museoiden yhteinen tilasuunnitelma ja valmistaudutaan Kuopion museon peruskorjaukseen yhteistyössä tilakeskuksen kanssa. Monipuoliset ja laadukkaat palvelut. Liikunta, ulkoilu ja virkistyspaikkaverkoston laajuus ja hoitotaso mitoitetaan käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Palveluverkostoa kehitetään asiakastarpeiden mukaisesti resurssien puitteissa. Erityisenä kehittämisalueena on Tahkon alueen ympärivuotisten lähiliikuntaolosuhteiden kehittäminen. Uuden yhteistoimintamallin kehittäminen. Liikuntapaikkapalveluissa sekä ulkoilu ja virkistyspalveluissa toimintamallin, työnjaon eri toimijoiden välillä, toimintatapojen yhtenäistämisen ja lisääntyneen yhteistoiminnallisuuden kehittäminen jatkuu vuoden 2014 aikana. Ulkoilu ja virkistyspalvelut toteuttaa ajalla Kuopion, Siilinjärven ja KoillisSavon Moottorikelkkareittien virallistaminen ja rakentaminen hankkeen, johon kaupungin vetovastuusta kaupunginhallitus päätti kokouksessaan kh Elykeskus on myöntänyt hankkeelle 80 %:n rahoituksen sen :n kustannuksiin. Lisäksi kaupungin kustannettavaksi tulevat maastoliikennelain mukaisten reittitoimitusten kustannukset ja maanomistajakorvaukset. Hankkeeseen on palkattu määräaikainen henkilöstö. TOIMINNAN PAINOPISTEIDEN VAIKUTUKSET OSAAMIS JA HENKILÖSTÖTARPEESEEN Toteutetaan pääkirjaston uuden palautusautomaatin hankinta. Automaation lisääminen vaikuttaa pitkässä juoksussa rutiinitöiden vähenemiseen ja henkilöstön toimenkuviin. Automaation lisäämisellä pyrimme vapauttamaan henkilökuntaa uusiin tehtäviin, kuten sisällöntuotantoon verkkokirjastoon, kirjallisuuden sisältöjen avaamiseen asiakkaille esim. kirjavinkkauksen ja lukupiirien avulla ja henkilökohtaiseen ja yksilölliseen asiakaspalveluun. Lakkautettavien kirjastojen henkilöstöresurssit siirretään resurssipulasta kärsiville osastoille. Museokeskuksen osalta museoihin kohdistuneet palveluodotukset edellyttävät henkilöstön työnkuvien kehittämistä ja henkilöstön kouluttamista. Rekrytoinneissa ja koulutuksessa huolehditaan henkilöstön ammattitaidon turvaamisesta ja ylläpitämisestä palvelutarpeiden mukaisesti. 8

18 HENKILÖSTÖN JA OSAAMISEN SAATAVUUS Kirjaston henkilöstöä kehitetään kirjastoasetuksen suuntaisesti. Tätä edellyttää myös kirjastorutiinien väheneminen ja siirtyminen yksilölliseen asiakaspalveluun. Kirjastoammatillisen henkilöstön ydinosaaminen on nyt enemmän kuin koskaan keskeinen osa kaikkea oppimista. Henkilöstön osaamisen lisääminen on tärkeää uuden toimintaympäristön haasteisiin vastaamiseksi. Museoammatillisen henkilöstön osaaminen on erityisen tärkeää käynnissä olevan valtakunnallisen museoiden kokoelma ja tietopalveluiden ja tiedonvälityksen kehitystyössä. Osassa alueellisista tehtävistä museohenkilöstöllä on keskeinen asema alansa ainoana asiantuntijana koko toimintaalueella. SUUNNITELMA ULKOISTEN PALVELUJEN KÄYTÖSTÄ Ulkoisia palveluita käytetään ulkoliikuntapaikka ja ulkoilu ja virkistysalueiden hoidossa. Toiminnalliset tavoitteet Arviointikriteeri Tavoite Toimenpide Henkilöstösuunnitelman toteutuminen Tarkoituksenmukainen henkilöstörakenne ja määrä Henkilöstösuunnitelma uudistetaan toimintaympäristön muutosten mukaiseksi. Henkilöstökustannusten hallinta Rekrytointi, sisäisen liikkuvuuden kehittäminen sekä työvoiman saatavuuden varmistaminen Henkilöstön sijoittuminen ja hankinta organisaation tehtäviin tapahtuu suunnitelmallisesti siten, että henkilöstön osaaminen, määrä, rakenne ja sijoittelu vastaavat määriteltyä palvelutasoa, ennakoituja palvelutarve ja toimintatapamuutoksia. Henkilöstösuunnitelman osana laaditaan rekrytointisuunnitelma, joka perustuu toimintaympäristön ja asiakastarpeiden muutoksiin ja näihin tekijöihin mukautettuun palvelutuotantoon. Henkilöstön suunnitelmallinen kehittäminen Kannustavan palkkauksen kehittäminen Osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen Joutuisa ja asiantunteva sisäinen ja ulkoinen rekrytointi Henkilöstön osaaminen vastaa asiakas ja palvelutarpeita Palkkausjärjestelmää käytetään johdonmukaisesti johtamisen välineenä kaupungin strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi, työhyvinvoinnin edistämiseksi ja työmotivaation parantamiseksi Henkilöstön osaamista kehitetään suunnitelmien ja tarpeiden mukaisesti. Tarkistetaan työnvaativuuden arvioinnit tehtävissä, joissa tapahtuu olennaisia muutoksia. Resurssien mukainen verkosto Resurssit ja verkosto ovat tasapainossa. Kirjastoverkoston tarkastelu; kirjastoverkkoa supistetaan ja selvitellään Neulamäen kirjaston siirtäminen koululle ja eteläisen Kuopion aluekirjaston mahdollinen perustaminen. Kirjastoautojen reitit uudistetaan. 9

19 Arviointikriteeri Tavoite Toimenpide Työhyvinvoinnin jatkuva parantuminen Palvelupäällikkö vastaa palveluprosessiensa työterveyshuolto, työhyvinvointi ja työturvallisuuskäytännöistä. Lähiesimies toteuttaa aktiivisesti työyksikkönsä kehittämissuunnitelmaa. Henkilöstö osallistuu aktiivisesti työyhteisön kehittämiseen, työpaikkakokouksiin, kehitys ja arviointikeskusteluihin sekä työhyvinvoinnin toimintamallien toteuttamiseen. Hyvinvoiva ja työssään viihtyvä, motivoitunut henkilöstö Turvallinen työympäristö Toteutetaan kehityskeskustelut ja järjestetään säännöllisesti työpaikkakokouksia. Laaditaan yhteistyössä henkilöstön kanssa työyksikön kehittämissuunnitelma, jonka toteutetaan ja kehitetään aktiivisesti. Työyksikön kehittämissuunnitelman toteuttamista käsitellään työpaikkakokouksissa. Tilojen käytön tehostaminen Hyvinvoinnin edistämisen sekä Kasvun ja Oppimisen palvelualueiden liikuntakäyttöön soveltuvat tilat muodostavat kokonaisuuden ja tilojen käyttöaste vapaaajankäytössä on korkea. Kehitetään toimintamallia, jossa liikuntakäyttöön soveltuvat tilat käsitellään ja luovutetaan asiakkaiden käyttöön yhtenä kokonaisuutena yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Palveluverkosto, tuotanto ja laatutaso. Palveluverkosto Palveluverkosto, tuotanto sekä liikunta, ulkoilu ja virkistyspaikkojen hoidon taso sopeutetaan resurssien tasolle. Valmistellaan Maaningan kirjaston liittyminen Kuopion kaupunginkirjastoon 2015 Ulkoliikuntapaikka ja ulkoilu ja virkistyspalveluiden palvelusopimuksen ja palvelutuotantoon liittyvien tehtäväkorttien laatiminen resurssien tasolle ja palvelutuotannon toteuttaminen tehtäväkorttien mukaisesti. Valmistellaan Maaningan kirjastojärjestelmän conversio Kuopion kanssa Palveluverkostoa koskevaa suunnittelua tehostetaan. Vapaaajanpalveluiden kehittämissuunnitelman (museot, kirjastot, liikuntapaikka sekä ulkoilu ja virkistysverkosto) toteuttaminen. Palveluverkostoa kehitetään asiakastarpeiden mukaisesti huomioiden tulevien vuosien käytettävissä olevat hoito ja ylläpitoresurssit. Asiakaslähtöisyyden kehittäminen Asiakaslähtöisyyden kehittäminen. Uuden kirjastojärjestelmän hankinnan esiselvitys Pääkirjaston palautusautomaatin käyttöönoton tutkiminen ja mahdollinen käyttöönotto Selvitetään avoimen lähdekoodin ja kaupallisten järjestelmien vaihtoehdot Selvitetään, onko mahdollista hankkia pääkirjastolle palautusautomaatti ja mihin se sijoitetaan. 10

20 Arviointikriteeri Tavoite Toimenpide Palvelujen asiakaslähtöisyys. Yhteinen maksupolitiikka, asiakaspalvelun kehittäminen. Osallistutaan kaupunkitasoisen asiakaspalvelutyön kehittämiseen. Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikuntapaikkapalveluiden maksut yhdenmukaistetaan soveltuvin osin Kasvun ja Oppimisen palvelualueen kanssa. Elämyksiä ja tietoa museoiden näyttelyillä. Perusnäyttelyiden lisäksi museot tuottavat vaihtuvia näyttelyjä. Omat näyttelytuotannot ja monipuolinen yhteistyö (paikallinen, alueellinen, valtakunnallinen). Vetovoimaisuuden palvelualueen markkinoinnin kanssa tehtävällä hankekohtaisella yhteistyöllä vahvistetaan näyttelytoiminnan rahoitusta ja näkyvyyttä sekä lisätään koko kaupungin vetovoimaa. Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin edistäminen. Laadukas tietopalvelu tukeutuu kokoelmiin ja tutkimukseen. Asiantuntijapalvelut sekä kulttuuri, ympäristö ja taidekasvatustyö lisäävät museoiden saavutettavuutta, edistävät kestävää kehitystä ja tuovat taiteen osaksi arkiympäristöä. Kulttuuri ja luonnonperinnön sekä kuvataiteen dokumentointi ja tutkimus sekä museoaineistojen digitointi etenee tavoitteiden mukaisesti. Museot tuottavat kohderyhmäpalveluita erilaisille asiakasryhmille (lapset, nuoret, ikääntyneet). Museot ovat asiantuntijoina aktiivisesti mukana kulttuuri ja luonnonympäristön sekä julkisen taiteen yhteistyöhankkeissa paikallisesti ja alueellisesti. Dokumentointia, tutkimusta ja digitointia tehdään suunnitelmallisesti alan valtakunnalliset linjaukset ja velvoitteet ja mahdollisuudet huomioonottaen, museoalan yhteistyötä hyödyntäen. Kokoelmatoiminnan kehittäminen. Maakunnallinen ja valtakunnallinen yhteistyö. Museot huolehtivat kokoelmistaan kokoelmapoliittisten suunnitelmien mukaisesti ja museoalan yhteisiä linjauksia noudattaen sekä osallistuvat valtakunnalliseen kokoelmatyön ja dokumentoinnin kehittämiseen. Museot osallistuvat valtakunnalliseen maakuntamuseo ja aluetaidemuseotyön kehittämiseen. Suunnitelmallinen kokoelmatyö ja osallistuminen alan yhteistyöhön. Esimerkkinä osallistuminen Museo 2015 hankkeeseen. 11

21 Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut TOIMINTAAJATUS Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen tehtävänä on kaupungin strategian mukaisesti aktivoida kaupunkilaiset toimimaan oman ja toistensakin hyvinvoinnin edistäjinä. TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SEN MUUTOKSET Kaupungin asukasmäärän kasvu ja alueen laajeneminen kuntaliitoksien myötä sekä ikääntyneiden suhteellisen osuuden lisääntyminen ovat yhteinen haasteemme. Nuorten tukeminen eheään elämään vaatii yhteistä paneutumista eri palvelualueilta. Monipuolisten yhteistyöverkostojen rakentaminen on välttämätöntä. Tätä edellyttää myös kaupungin talouden kiristyminen. Kuopion laajat maaseutualueet asettavat suuria haasteita hyvinvointia ja terveyttä edistävien palveluiden järjestämiselle. Koska maaseutualueilta on poistunut monia palveluita, on jatkossa tärkeää mm. asukastupatoiminnan kautta saada alueen asukkaille yhteistä kokoontumistilaa ja aktivoivaa toimintaa. Vapaaehtois/ vertaisohjaajatoiminta on avainasemassa. Tuusniemen ja Juankosken liittymistä Kuopioon valmistellaan hyvinvoinnin edistämisen palveluiden osalta. Kehittämisen kannalta olennaista on olemassa olevien ja uusien hankkeiden hyödyntäminen. Mm. KASTE kehittämistoimintaan kuuluvan Terveempi ItäSuomi 2020 eli Tervishankkeeseen pyritään saamaan mukaan aiheeseen liittyviä osakokonaisuuksia mm. PAKKA paikallista alkoholipolitiikkaa, TAKUULLA! taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia lapsille ja nuorille, asukastupatoiminnan sisällön kehittäminen jne. Metsähallituksen Luonto liikuttamaan hanke tarjoaa myös mielenkiintoisen yhteistyöfoorumin ilman omarahoitusosuutta. KKI kunnossa kaiken ikää kautta on saatu terveysliikuntaneuvonnan aloittamiseen. ArkeenVoimaa itsehoitoryhmiä toteutetaan vuonna 2014 kahdeksan ja yksi ohjaajakoulutus. SEKE hankkeessa kehitetään laajasti seurojen toimintaa. Uusina toimintoina kansalaistoiminnan aktivoinnin vastuulle on tullut Kuopion vanhusneuvostosta vastaaminen (asiakkuusjohtaja esittelijänä, hyvinvointikoordinaattori sihteerinä). Vanhusneuvoston toiminnan lakisääteisyys tuli voimaan alkaen. Samoin ennaltaehkäisevä päihdetyö on nyt vastuutettu kansalaistoiminnan yksikköön. Nilsiän kuntaliitoksen myötä järjestettäväksi tuli Nilsiän musiikki ja tanssileiri, mikä on toiminut yli 50 vuoden ajan. Kuntalaki ja terveydenhuoltolaki edellyttävät että kaupungeissa tehdään toiminnasta hyvinvointikertomus. Kuopiossa sähköisen hyvinvointikertomuksen kokoamisesta vastaa kansalaistoiminnan yksikkö. Kansalaisopistossa useat kuntaliitokset ja toimialueen laajeneminen sopimuskuntiin (Juankoski, Kaavi, Rautavaara ja Tuusniemi) on tuonut esille tarpeen arvioida nykyistä organisaatiomallia. Vuoden 2014 aikana opiston organisaatiota tarkastellaan huomioiden myös Maaningan kuntaliitos. Liitosprosessi edellyttää kansalaisopiston ylläpitämisluvan muutosta. Muutoksen hakemiseen on saatava lupa myös yhteistyökunnilta. Opisto on saanut laatu ja kehittämisrahaa opetushallitukselta. Kehittämisen kohteeksi on valittu kansalaisopistoopetuksen pedagoginen laatu. Projektissa ovat mukana Kuopion kansalaispiston lisäksi Kaskikuusen kansalaisopisto Lapinlahdelta, SiilinjärviMaaningan kansalaisopisto, SisäSavon kansalaisopisto, Snellman kesäyliopisto ja ItäSuomen yliopisto. TOIMINNAN PAINOPISTEET Hyvinvointipalveluiden tiedotusta, markkinointia ja viestintää kehitetään ja tehostetaan. Kulttuuriin ja liikunnan aktivoinnissa tarvelähtöinen toiminta kohdistetaan ennaltaehkäiseviin palveluihin niille asiakasryhmille, joissa toimenpiteiden vaikuttavuus on suurin sekä talouden, että hyvinvoinnin kannalta arvioituna. mm. ikäihmiset, lapset ja nuoret, erityisryhmät, työttömät, syrjäytymisvaarassa olevat. Liikuntapalveluissa toimitaan uuden liikuntapalvelusuunnitelman mukaisesti: Aktivoidaan uusia käyttäjiä ja ohjataan heidät intervention jälkeen muiden palveluntarjoajien toiminnan piiriin tai omaehtoisiin palveluihin asiakasvaikuttavuuden parantamiseksi. Liikuntapalveluketjun toimintaa vahvistetaan. Liikuntapalveluiden monipuoliseen tarjoamiseen pyritään myös maaseutualueilla. 12

22 Kulttuurin aktivoinnin puolella yhteisötaiteilijoiden toimintaa järjestetään yhteistyössä perusturvan ja terveydenhuollon kanssa mm. asukastuvilla, sairaaloissa, kodeissa sekä nuorisotoimen kanssa eri yhteyksissä. Järjestö ja avustuspalveluissa avustusten kohdentaminen erityisesti lasten ja nuorten toimintaan sekä ikäihmisille tarjottavien palvelujen tukemiseen. Ohjataan järjestöjen toimintaa avustettavan toiminnan osalta kaupungin strategian mukaiseksi/ yhteistyöpalaverit, kehityskeskustelut. Sähköisen hakuprosessin saaminen käyttöön. Terve Kunta verkosto ja Healthy Cities toimintojen kehittäminen verkostosuunnitelmien mukaisesti, Toiminnan koordinointi, hyvien käytäntöjen jakaminen WHO tapahtumissa ja verkostossa. WHOn Euroopan konferenssin hakua Kuopioon syys lokakuussa 2014 valmistellaan. Vertaistuki/ vapaaehtoistoiminnan koordinointi ja koulutus Kuopiossa (myös Arkeen voimaa ryhmät) yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Vapaaehtois/ vertaisohjaajatoiminnan julkaisualusta käytössä. Päihteiden käytön ennaltaehkäisy, PAKKAtoimintamallin toteuttaminen ja Savuton Kunta. Asukastupa, lähiö ja kylätoiminnan painopisteenä asukastuvilla vastuuhenkilöstön vakiinnuttaminen/ uudelleen sijoitettavat. Terve Kuopio kioskin, Savonian Viretorin ja 3. sektorin asiantuntijoiden yhteistyö. Koko toiminnan kehittäminen ja monipuolistaminen yhteistyössä eri palvelualueiden, seurakuntien ja 3. sektorin kanssa. Asukastuvaverkoston vahvistaminen yhteistyössä erityisesti maaseutualueilla. Osallisuuden osaamisen vahvistetaan kaupunkiorganisaatiossa läpivietävän koulutuksen avulla. Kuopio on mukana oikeusministeriön ja kuntaliiton vetämässä valtakunnallisessa kehittämisverkostossa. Kuntaliitoksien yhteyteen kehitetään uusia osallisuuden malleja. Kansalaisopistossa toiminnan painopisteenä ovat kansalaisopistoopetuksen pedagogisen laadun kehittäminen, yhteistoimintakuntien ja Kuopion kansalaisopistotarjonnan tarvelähtöinen monipuolistaminen sekä edelleen ennaltaehkäisevän toiminnan vahvistaminen. Kansalaisopiston CAFarviointijärjestelmän vakiinnuttaminen on toiminnan yleisen vaikuttavuuden kannalta tärkeä painopistealue. Maaningan kuntaliitoksen valmisteluun on myös paneuduttava huolella. TOIMINNAN PAINOPISTEIDEN VAIKUTUKSET OSAAMIS JA HENKILÖSTÖTARPEESEEN Asukastuville tarvitaan vastuuohjaajiksi henkilöitä (5), mielellään kaupungin sisältä (uudelleensijoittavat) Henkilöstöä on perehdytettävä CAFlaatuajatteluun ja kansalaisopistopedagogiikan kehittäminen vaatii opettajien laajaa lisäkoulutusta. Maaningan kansalaisopistopalveluiden suunnittelu vaatii lisää henkilöstöresurssia hallintoon ja opetuksen suunnitteluun jo vuonna HENKILÖSTÖN JA OSAAMISEN SAATAVUUS Kansalaisopistossa on n. 350 tuntiopettajaa, joita on ollut helppo saada Kuopion ja Nilsiän keskustaalueille. Haasteena on saada myös maaseutualueille päteviä opettajia tulevaisuudessa. SUUNNITELMA ULKOISTEN PALVELUJEN KÄYTÖSTÄ Setlementti Puijola ry hoitaa asukastupien henkilöstön rekrytoinnin sekä toiminnan järjestämisen. Kuopio Festivals ry hoitaa Kuopio juhlii tuotannon. 13

23 Toiminnalliset tavoitteet Arviointikriteeri Tavoite Toimenpide Houkuttelevuus opiskelupaikkakuntana Opiskelijoiden kotoutuminen. Kansalaisopisto tarjoaa myös opiskelijoille monipuolisia opiskelumahdollisuuksia. Tulokselliset yhteistyöverkostot Kuopiolaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen käytäntöjen levittäminen, verkostoissa oppiminen ja kehittyminen. Järjestetään opiskelijoille kohdennettuja aktivoivia tapahtumia ja tilaisuuksia. Yhteistyö Terve kuntaverkostossa, WHO Healthy Cityverkostossa, Kuntaliiton (mm. Arkeen Voimaa), eri ministeriöiden, valtakunnallisten järjestöjen ja vertailukaupunkien kanssa. Mahdollinen haku WHOn Euroopan konferenssin järjestäjäksi syksylle Kasvua ja vetovoimaa tukeva markkinointi Yhteistyöhakuinen ja avoimesti viestivä Kuopio Palvelujen asiakaslähtöisyys Palvelujen asiakaslähtöisyys Ennakoivat, ennaltaehkäisevät ja omaehtoisuuteen kannustavat palvelut Palvelukumppanuudet järjestöjen ja yhteisöjen kanssa Ylläpidetään kaupungin houkuttelevuutta ja vahvistetaan jo hyvää imagoa Kaupunkilaisilla on ajankohtainen tieto hyvinvointia ja terveyttä edistävistä palveluista ja aktivoivista toimintamahdollisuuksista sekä kansalaisopiston palveluista. Avainprosessin palvelutapoja ja kansalaisopiston toimintaa kehitetään asukkaat mukaan ottaen. Asukkaiden omaa vastuuta terveydestään ja hyvinvoinnistaan lisätään. Kuntalaisten sähköisiä asiointimahdollisuuksia parannetaan Ennaltaehkäiseviä palveluja ja toimintatapoja kehitetään edelleen Palvelujen tuottaminen yhteistyöllä tehokkaammaksi ja vaikuttavammaksi Tehdään yhteistyötä opistojen Osaavaverkostossa sekä ItäSuomen vapaan sivistystyön yhteistyöfoorumissa. Palvelutuotanto vastaa kansalaisten tarpeisiin Hyvinvointipalveluiden ja kansalaisopistopalveluiden tehokas markkinointi kohderyhmittäin. Lähidemokratian ja osallisuuden kehittäminen lautakunnan hyväksymän osallisuussuunnitelman mukaisesti. Kaupungin henkilöstön kouluttaminen osallisuus osaamisessa. Yhteistyö osallisuushanke Sallin kanssa. Asukkaiden toiveet huomioidaan kurssisuunnittelussa. Opiston alueellisessa tarjonnassa hyödynnetään opistoyhteyshenkilöiden verkostoa. Avustusten sähköisen hakemisen saaminen käyttöön, LiikuntaHellevin käytön tehostaminen. Selvitetään tietohallinnon kanssa mahdollisuus kansalaisopiston kurssimaksujen maksamiseen sähköisenä onlinenä. Ks. palveluprosessin toimenpiteet Lisätään yhteistyötä paikallisen toimijoiden kanssa palvelutuotannossa. Asukastupaverkoston laajentaminen seurakuntien ja muiden palvelualueiden tiloja yhteiskäyttäen. Monipuolinen yhteistyö oppilaitosten kanssa. Avustusprosessiin liittyvä yhteistyö avustusasiakkaina olevien järjestöjen kanssa. Yhteistyöryhmät mm. ennaltaehkäisevä päihdetyö, PAKKA (=paikallista alkoholipolitiikkaa), turvallisuus, seksuaaliterveys, seurafoorumi... 14

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 15.12.2015 3 Sisällysluettelo Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen talousarvio 2016 1 (kv. 9.11.2015) Avainprosessien

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen palvelualue 2016

Kasvun ja oppimisen palvelualue 2016 Kaupunginhallitus 5.10.2016 Kuopion kaupungin talousarvio 2016 sekä vuosien 2016-2019 toimintaja taloussuunnitelma Sivu 87: sivun loppuun lisätään kasvun ja oppimisen palvelualueen toiminnalliset tavoitteet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 18 Asianro 1371/02.02/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä sisäisen valvonnan toteutuminen

Lisätiedot

KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS

KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS 1 KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS Museokeskus vastaa Kuopion kaupungin museopalveluista, jotka tuotetaan museoiden toimintaajatuksiin perustuen,

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6328/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6328/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 21 27.9.2017 26 25.10.2017 34 Asianro 6328/02.02.00/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2018 talousarvioesitys / Tilannekatsaus Päätöshistoria 27.9.2017

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

tavoitteet Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut 1 Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut 8 Taidepalvelut 15

tavoitteet Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut 1 Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut 8 Taidepalvelut 15 luettelo tavoitteet Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut 1 Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut 8 Taidepalvelut 15 Tuloslaskelmat palveluprosesseittain 19 Mittarit ja suoritteet 23 Investoinnit

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen talousarvio 2015 1 (kv. 15.12.2014)

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen talousarvio 2015 1 (kv. 15.12.2014) Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Hyvinvoinnin edistämisen lautakun nta 29.1.2015 Sisällysluettelo Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen talousarvio 2015 1 (kv. 15.12.2014) Avainprosessien

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 15.12.2015 3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 91 15.12.2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:04 17:38 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoustila Saapuvilla olleet jäsenet Liisa Pietikäinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

TALOUSRAPORTTI ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

TALOUSRAPORTTI ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1 1.1.-31.1.2018 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Sisällys 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 2 1.1 Palvelualueet, toimielin ja hallinto... 2 1.2 Vapaa-ajanpalveluiden tuloslaskelma...

Lisätiedot

TALOUSRAPORTTI ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

TALOUSRAPORTTI ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 3 1.1.-31.3.2018 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Sisällys 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 2 1.1 Palvelualueet, toimielin ja hallinto... 2 1.2 Vapaa-ajanpalveluiden tuloslaskelma...

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.10.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.10.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 2.

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 30.11.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 30.11.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 2.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Terve Kunta -verkosto 19.9.2019 Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Kuopio 2030 Hyvän elämän pääkaupunki Terveyttä Elinvoimaa Arjen rikkautta Lupa

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.1.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.1.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Vapaa-ajanlautakunnan vuoden 2017

Lisätiedot

Museokeskuksen toimintasuunnitelma

Museokeskuksen toimintasuunnitelma Kuopion kaupunki Suunnitelma 1 (6) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätös 21.3.2017 Museokeskuksen toimintasuunnitelma 2017-2020 TOIMINTA-AJATUS Museokeskus vastaa Kuopion kaupungin museopalveluista,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7550/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7550/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 59 Asianro 7550/00.01.02.00/2015 Palvelualueorganisaation jatkokehittäminen / Kasvun ja oppimisen palvelualue Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 74

KULTTUURILAUTAKUNTA 74 KULTTUURILAUTAKUNTA 74 Palvelu: Kulttuuriosasto/Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Hilkka Heikkinen TA 13/TA 14 TP 12/TA 14 Kulttuuritalot/-keskukset, käynnit 13 013 8 312 29 100 210 000 86,1 % 96,0 % /

Lisätiedot

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen KULTTUURILAUTAKUNTA JA 77 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/osasto Palvelu: palvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen talot ja -keskukset talot/-keskukset, käynnit kpl 278291 308889 220000 220000 100 71

Lisätiedot

Kymen jätelautakunnan kokouksen 24.9.2015. liitteet nro:t 1-5

Kymen jätelautakunnan kokouksen 24.9.2015. liitteet nro:t 1-5 Kymen jätelautakunnan kokouksen 24.9.2015 liitteet nro:t 1-5 Asia nro Liite 3 Oikaisuvaatimus viranhaltijapäätökseen 12.8.2015 772 nro 1 4 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valitukseen Kymen jätelautakunnan

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6353/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6353/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (1) 155 Asianro 6353/02.02.02/2015 Talousarvion 2016 valmistelutilanne kaupunkiympäristön palvelualueella Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11.12.2014 1 1 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 YMPÄRISTÖ-

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto

33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto 33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2015-2016 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää palvelualueensa

Lisätiedot

Liite Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokuntaan 8.12.2015 asia nro 3. Kuopion Kuntatekniikkaliikelaitoksen talousarvion käyttösuunnitelma 2016

Liite Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokuntaan 8.12.2015 asia nro 3. Kuopion Kuntatekniikkaliikelaitoksen talousarvion käyttösuunnitelma 2016 Liite Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokuntaan 8.12.2015 asia nro 3. Kuopion Kuntatekniikkaliikelaitoksen talousarvion käyttösuunnitelma 2016 Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 8.12.2015 Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Palvelustrategia Helsingissä

Palvelustrategia Helsingissä Palvelustrategia Helsingissä Strategiapäällikkö Marko Karvinen Talous- ja suunnittelukeskus 13.9.2011 13.9.2011 Marko Karvinen 1 Strategiaohjelma 2009-2012 13.9.2011 Marko Karvinen 2 Helsingin kaupunkikonsernin

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 73

KULTTUURILAUTAKUNTA 73 KULTTUURILAUTAKUNTA 73 Palvelu: Kulttuuripalvelut Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.12.2015 1 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus. 80 Asianro 103/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus. 80 Asianro 103/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 80 Asianro 103/12.03.01/2013 Valtuustoaloite / Sinulla on paljon annettavaa -messutapahtuma Valtuustoaloite 27.2.2012 Sari Raassina ja Taisto Toppinen sekä 42 muuta

Lisätiedot

KKI-PÄIVÄT HELSINKI ASIAKIRJOISTA ASIAKKAAN AKTIIVISUUTEEN KENELLÄ ON VASTUU? Heli Norja hyvinvoinnin edistämisen johtaja Kuopion kaupunki

KKI-PÄIVÄT HELSINKI ASIAKIRJOISTA ASIAKKAAN AKTIIVISUUTEEN KENELLÄ ON VASTUU? Heli Norja hyvinvoinnin edistämisen johtaja Kuopion kaupunki KKI-PÄIVÄT 22.3.2017 HELSINKI ASIAKIRJOISTA ASIAKKAAN AKTIIVISUUTEEN KENELLÄ ON VASTUU? Hei Norja hyvinvoinnin edistämisen johtaja Kuopion kaupunki Päämäärät: KUOPIO KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2020 (UUSITAAN

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 41

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 41 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 25.4.2018 Liite 1 41 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/2018, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2017

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET Sijainti ja yhteydet Viihtyisä asuin- ja elinympäristö Asumisen ja asuinympäristön monipuoliset vaihtoehdot Vahva kulttuuriperintö Nopea reagointi Päätöksentekokyky

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2016 Kklk ] Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3.

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2016 Kklk ] Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3. Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE Kklk 11.10.] Laatija: AT tilivuosi /3. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/3. ENN tulot/tili Myyntituotot

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017 Kemin kaupunkistrategia 2025 2017 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2017 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

1 (8) NUORISOASIAINKESKUS. Nuorisotoimenjohtaja/PS 1.2.2014. Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

1 (8) NUORISOASIAINKESKUS. Nuorisotoimenjohtaja/PS 1.2.2014. Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (8) Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN 1. Strategiaperusta Nuorisoasiainkeskuksen toimintasääntö perustuu kaupunginvaltuuston 27.11.2002 hyväksymään nuorisotoimen johtosääntöön. Siinä nuorisoasiainkeskuksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELU, ASEMAKAAVOITUS JA MAANMITTAUS

YMPÄRISTÖNSUOJELU, ASEMAKAAVOITUS JA MAANMITTAUS YMPÄRISTÖNSUOJELU, ASEMAKAAVOITUS JA MAANMITTAUS KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 24.9.2015 Toimielin: KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: Ympäristöpäällikkö

Lisätiedot

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Luumäen kunta Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kunnanhallitus 10.11.2014 286 Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Kunnanhallitus 8.12.2014 314 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 64 TALOUSARVIO 2015 1 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 13.12.2016 Sisällysluettelo Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen talousarvio 2017 1 (kv. 14.11.2016) KS-2017

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

1.1 Kohderahoitteiset tehtävät. Sitovuustaso. Toiminnan kuvaus/perustehtävä

1.1 Kohderahoitteiset tehtävät. Sitovuustaso. Toiminnan kuvaus/perustehtävä 1.1 Kohderahoitteiset tehtävät Toimiala/Palveluketju Vastuuhenkilö Sitovuustaso Taseyksikkö Kouvolan seudun ammattiopisto Rehtori Timo Olli Toiminnan kuvaus/perustehtävä Kouvolan seudun ammattiopiston

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja suunnitelma Kaupunginjohtajan esitys

Talousarvio 2019 ja suunnitelma Kaupunginjohtajan esitys Talousarvio 2019 ja suunnitelma 2020-2021 Kaupunginjohtajan esitys 10.12.2018 KV 26.2.2018 18 TA 2019 Käyttösuunnitelma 2019 Tornion kaupungin kärkihankkeet TornioHaparanda-ydinkeskustan kehittäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet Pohjois-Savossa - Lähidemokratian tiedonvälityshanke 1.8.2013-30.9.2014 -Rahoitus:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 48 19.05.2015. 48 Asianro 2577/10.03.02.04/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 48 19.05.2015. 48 Asianro 2577/10.03.02.04/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 34 21.4.2015 48 Asianro 2577/10.03.02.04/2015 Alavan toimintakeskuksen tilojen käytön organisointi syyskaudella 2015 Päätöshistoria 21.4.2015 34 Taustaa Perusturvan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 110 20.12.2016 110 Asianro 7086/02.02.00/2016 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (6) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (6) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2016 1 (6) 110 Asianro 7086/02.02.00/2016 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden talousarvion hyväksyminen vuodelle

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta

TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016 Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Kouvolan seudun ammattiopisto

Kouvolan kaupunki Kouvolan seudun ammattiopisto Kouvolan kaupunki Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2015 Vastuuhenkilö Rehtori Timo Olli Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset KSAO järjestää Opetus- ja kulttuuriministeriön alaista nuorten ja

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 209 4.12.2017 81 Asianro 2160/02.02.02/2017 Talousarviomuutokset Päätöshistoria Kaupunginhallitus 4.12.2017 209 Va. talousjohtaja Jaana Kuuva

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot