POHJONEN ALANKO CON NIÑO DE ELCHE TAKEO TAKAHASHI QUARTET JUKKA JA JYTÄMIMMIT HERTTAKUNINKAAT DAVID ROTHENBERG TUOMARI NURMIO MARJO LEVLIN LUOVA TUHO

Transkriptio

1 POHJONEN ALANKO CON NIÑO DE ELCHE TAKEO TAKAHASHI QUARTET JUKKA JA JYTÄMIMMIT HERTTAKUNINKAAT DAVID ROTHENBERG TUOMARI NURMIO MARJO LEVLIN LUOVA TUHO festivalnorpas.org facebook.com/festivalnorpas

2 SISÄLTÖ/INNEHÅLL 3 NIÑO DE ELCHE, ISMO ALANKO, KIMMO POHJONEN 4-6 TUOMARI NURMIO Festivaalin järjestäjä Norpas ry 7 COBRA 8-9 TAKEO TAKAHASHI QUARTET JUKKA JA JYTÄMIMMIT MEERI KOUTANIEMI & FARZANA WAHIDY Taiteellinen johtaja Matias Kauppi Toiminnanjohtaja Ritva Kovalainen Tuottaja Ville Laitinen Design Tuomo Tammenpää TÄMÄN TAHDON SANOA/ DET HÄR VILL JAG SÄGA Norpas-lehti Ronja Tammenpää 16 ORIOL HERNANDO 17 ELVIRA FREDRIKSSON DAVID ROTHENBERG LUOVA TUHO 22 KINOKONSERTTI MUUTA OHJELMAA NORPAKSESSA ILMOITUKSET 28 OHJELMA/PROGRAM & INFO Lehden toimitus Kerttu Matinpuro Sakari Laurila Lehden kuvitus Oriol Hernando Tiedotus Kristiina Tiainen Julia Wihuri Kannen kuva Teija Puranen Festivaalin yhteystiedot info@festivalnorpas.org festivaalia tehdään vapaaehtoisvoimin. NIÑO DE ELCHE, ISMO ALANKO, KIMMO POHJONEN Rajat särkevä ääni-improvisaatio Mitä on improvisaatio? Lapsi rakastaa, haluaa ja tuntee. Se ei kuitenkaan ole tietoinen näistä tunteista ja että itse kokee niitä. Oleminen ja tietoisuus ovat erillään. Ihmiseksi tuleminen tapahtuu hetkellä jolloin tietoisuus kehittyy ja yhdistyy olemiseen, itseen. Improvisaatio mahdollistaa pääsemisen yhteiseen olemiseen tässä hetkessä. Tietoisuus yhdistyy yhteiseen olemiseen. Improvisaatio hajottaa viestinnän kaavoja ja ilmentää yhteyksiä, joita emme tottumuksiin ja kaavoihin perustuvassa olemisessamme tavoita. Improvisaatio on ratkaisun löytämistä keksimällä lennossa. Improvisaatio on välitön, tahaton, intuitiivinen, omaehtoinen, impulsiivinen. Yhtäkkinen aplodien ryöppy. Improvisaatio syntyy luonnollisesta tunteesta ilman ulkoista pakkoa. Se syntyy hetken johteena. Se elää itsenäisesti. Se on syytön, hyödytön ja elämä ajaa sitä. Se hajottaa. Sisältääkö improvisaatio mitään uutta? Vai onko se olemassa olevien kulttuuristen tunteiden, sanojen, merkkien ja merkitysten yhdistämistä uudella tavalla, joka yllättää? Ilmeneekö prosessissa jotain vapaudesta vai onko se vain hetkellinen vanhojen merkitysten hämmennystila? Onko se pakoa sisäiseen maailmaan ilman ulkoista kontrollia vai nimenomaan radikaalia kohtaamista toisten ihmisten kanssa? Ljudimprovisation som spränger gränser Vad avses med improvisation? Ett barn älskar, vill och förnimmer. Men barnet är inte medveten om de här känslorna och att hen själv upplever dem! Det är skillnad mellan att vara och att vara medveten. Man växer till människa när medvetenheten utvecklas och förenas med varandet. Improvisation möjliggör medveten närvaro i nuet. Medvetenhet förenas med kollektiv samvaro. Improvisation spränger traditionella mönster för kommunikation och ger uttryck för samband som vi inte stöter på i det slentrianmässiga varandet. Via improvisation hittar vi nya lösningar. Improvisation är direkt, omedveten, intuitiv, frivillig, impulsiv. En plötslig kaskad av aplåder. Improvisation uppstår utan yttre tvång ur en spontan, naturlig känsla. Den är ett resultat av stundens ingivelse. Den lever sitt eget liv. Innehåller improvisationen något nytt? Eller förenas betydelsen av känslor, ord och symboler i befintlig kultur på ett nytt sätt som överraskar. Upåstår processen självmant, eller är det endast ett kortvarigt tillstånd av förvirring. Är det en flykt i den inre världen utan yttre kontroll eller uttryckligen ett radikalt möte med andra människor? LAUANTAI/ LÖRDAG 20:00-01:30 Käännös/ Översättning: Solveig Friberg Kuva/Bild: Niilo Rinne 2 3

3 Kadonneen kulttuurin jäljillä. Kulutuskulttuuri perustuu imitaatiolle. Kaikki kulttuurin muodot, jotka myöntyvät kulutuskulttuurin mekanismeille, muuttuvat imitaatioksi itsestään. Viimeinen sata vuotta on täynnä esimerkkejä tästä, punkista tangoon. TUOMARI NURMIO Esimerkistä käy mikä vaan musiikkikulttuuri kuten punk, hiphop, blues tai jazz. Ensin arkielämästä syntyy yhteinen ilmaisun muoto, joka alkaa elinvoimaisena luomaan uutta kulttuuria, antaa ihmisille omaehtoisen tavan ilmaista arkipäiväistä elämäänsä, luoda yhteisiä tunteiden ja kokemusten ymmärtämisen tapoja sekä runouden muotoja. Sitten pikkuhiljaa jotakin selittämätöntä, mutta nykyaikaan hyvin tavanomaista tapahtuu, suhteemme tähän uuteen kulttuurin alkaa muuttua. Jotkut alkavat ymmärtää tämän taiteenmuodon kulutuspotentiaalin ja siitä alkaa pikkuhiljaa muodostua tuote. Se alkaa tyhjentyä merkityksistään ja muuttua imitaatioksi itsestään. Tämä ei kuitenkaan tapahdu vain kaupallistumisen kautta, vaan myös jokin suhteessamme omaan elämäämme muuttuu. Toisin sanoen, ei mikään ulkoinen kulttuuriamme muuta, vaan me itse muutumme. Joka tapauksessa lopputulos on kulttuurisista tuotteista koostuva kulutuskulttuuri, jossa kaikki edellä mainitut yhteisen ilmaisun tavat ja elinvoimaisuus loistavat poissaolollaan. LAUANTAI/ LÖRDAG 20:00-01:30 Nykypäivänä ympärillämme jo melkein kaiken kattava kulutuskulttuuri on saanut aikaan tunteen, että ympärillä ei ole jäljellä juuri muuta kuin imitaatiota. Ei ole vuosikymmeniin noussut mitään elinvoimaista uutta taiteenmuotoa, joka olisi luonut edes hetkellisen poikkeuksen. Tämän kulttuurin kasvatille herää kysymys: mitä muuta voisi olla? Mistä voisi syntyä se jokin uusi, joka kasvaa tämän kulutuskulttuurin tyhjiön keskeltä? Tuomari Nurmio on kautta uransa etsinyt. Hänen jatkuvassa etsinnässään elää lupaus taiteesta, joka on yhteydessä arkikokemukseemme, yhteisiin ja luoviin ilmaisun muotoihin, elinvoimaisen yhdessä elämisen mahdollistamiseen ja tapoihin ymmärtää sitä valtavaa tunteiden myllerrystä johon ihminen on heitetty elämään. Kulutuskulttuurissa elämänsä uitettu Norpaslehden toimittaja haastatteli herra Nurmiota aiheesta. Miten Tangomanifestiprojektissa tavoittelemasi uuden tangokulttuurin etsiminen on toteutunut näin jälkeenpäin katsottuna? Tuomari Nurmio: Yksi asia on se, mitä vaikutusta Tangomanifesti-projektilla on ollut musiikkiskeneen. Tavoite on, että tango olisi luonnollinen osa musiikkiskeneä. Näin voi käydä jos se kehittyy. Jos se pysyy kiinni omassa imitaatiossaan, niin se tulee olemaan vain museokamaa. Sen verran asiat ovat muuttuneet, että uusia kokeilevia artisteja on tullut. Tangomarkkinoilla on ollut enemmän uusia biisejä ja uudentyyppisiä lähestymistapoja perinteisiin. Tangomarkkinat on vaarallinen instituutio, koska se standardisoi tangokulttuuria. Tärkeä kysymys on, että mikä merkitys tangolla on paitsi museomerkitys nostalgiana menneestä ajasta. Esiin nousee kaksi tärkeää vihjettä. Ensiksi jämähtäneiden instituutioiden vaarallisuus ja toiseksi uusien ja kehittyvien musiikin muotojen tärkeä rakennusaine, kulttuurien ja taiteenmuotojen yhdistyminen. Nurmio: Jenkat ja polkat ovat kaikki tulleet muualta Suomeen. Iskelmä muuttuu jatkuvasti. Esimerkiksi itämainen eksotiikka tuli tänne jo maailmansotien välisenä aikana ja jazzin - ja sittemmin humpan - suomalaistuneena rahvaan estetiikkana. Balkanilaisten skaalojen muodossa se jatkaa nyt matkaansa täällä ja kehittyy vastaamaan tämän päivän tarpeita, tavallaan maailmanmusiikin osana ja niille enemmän hipsterikuluttajille suunnattuna. Kun homma on kierrossa se saa uusia muotoja. Genrerajat rikkoutuvat, ja hyvä niin. Myös musiikki on täysin globalisoitunut viimeistään 2000-luvulla. Olet keskittynyt viime aikoina ymmärtääkseni enemmän amerikkalaiseen perinnemusiikkiin ja varsinkin bluesiin? Blues on luonnollinen lähtökohta. Se on tullut montaa kautta omaan tekemiseen mukaan: 60-luvun rokki, Beatle-manian brittibändit. Ensin kuulin tätä radiosta ja vasta sen jälkeen aloin hankkia aktiivisesti musiikkia. Ne ovat luonnollisesta ympäristöstä tulleita vaikutteita. Amerikkalainen perinnemusiikki ja folk tulivat vahvemmin mukaan kun aloin hankkia levyjä. Ei ole musiikkia, joka ei olisi amerikkalaisvaikutteista. Etnobändit vaikkapa Afrikassa ovat jo ennen internetiä saaneet vaikutteita latinalaisesta Amerikasta. Malilaiset perinnebändit kuulostavat John Lee Hookerilta, mutta toisaalta John Lee Hooker kuulostaa malilaisilta. Sillä lailla musiikki sekoittuu, eikä alkuperäistä enää ole. Tiibetin munkkien kellotkin ovat jo mukana tässä. Yhdessä. Suuressa padassa. Musiikkikulttuuriamme, kuten myös suuressa osin muutenkin kokemustamme nykypäivänä määrittää vahvasti siis talletusvälineet. Tällä on yhteys siihen onko kulttuuri elävää ja miten taide, kuten musiikki on osa sitä. Mitä koemme suoraan ja mitä tallenteiden kautta, sekä miten tallennamme, vaikuttaa suoraan kokemukseemme maailmasta. Esimerkiksi on luultavasti suuri ero sillä, että musiikki oli yhteisön päivittäinen, elävä ja nenätysten tapahtunut tunteiden käsittelyn muoto, siihen, että se on sitä yksin yksiöissään istuville ihmisille, jotka lataavat musiikin internetin kautta. Nurmio: Nykyisin kun eletään tätä teknologian kehitysvaihetta, jossa kuka tahansa voi koska vaan kuunnella ja tallentaa teoriassa miljoonien ihmisten ulottuviin mitä vaan musiikkia, eikä maksa mitään, niin koko netti on täynnä miljardeja biisejä. Se on korvannut lähiyhteisön. Meillä ei ole juuri ollenkaan pienyhteisöjä enää. Menneen talven lumia. Individualisaatio on ottanut ylivallan ja virtuaalisesti jossain määrin se on korvattu internetillä. Nettiyhteisöjä on ja ne voi varmasti olla aitojakin, vaikka ihmiset eivät ole tavanneet toisiaan. Musiikki on yksi elementti jolla erottuu toisaalta toisista ryhmistä ja toisaalta on samaistumisen tunne omassa yhteisössä, jossa digataan samaa musiikkia ja johon liittyy myös ideologiaa ja maailmankatsomuksellisia samankaltaisuuksia. Mitä voisi olla uusi vahvemmin yhteisöllisempi kulttuurin muoto ja miten musiikki on osa sitä? Nurmio: Ennen radion aikakautta musiikki on ollut yhteisön yhteinen kieli. Tämä on ihmiskunnan historiassa todella merkittävä yhdistävä tekijä ja ymmärryksen mahdollistaja. Onko yhteisöllisyys palautettavissa? Festareilla voi joskus olla niin. Mutta ei silloin, jos yleisö ja artistit ovat jyrkästi eri leireissä aidan eri puolilla. Ennen kaikki osallistuivat samaan rituaaliin joka vahvisti yhteisöä. Kaupallisessa kulttuurissa on selvä erottelu asiat ovat irti toisistaan. Koska ajat ovat muuttuneet, on mahdoton palauttaa sellaisia asioita samassa muodossa. Mielenkiintoinen kysymys on, voiko olla jotain, joka luo aidon yhteisöllisyyden - että on jotain, joka niin vahvasti yhdistää ihmiset. Katastrofit ovat kaikessa kauheudessaan yksi. Lyhyeksi aikaa ne yhdistävät ihmiset. Se muistuttaa primitiivisestä ajasta, jolloin jatkuva uhka oli läsnä ja ihmiset tukeutuivat toisiinsa. Mutta mitä se vahva yhdistävä tekijä voisi olla? Tiiviin yhteisön siteet ovat kateissa. Mutta tarvitaanko niitä edes tässä tilanteessa? Ne voivat syntyä vain todellisesta tarpeesta, hyvässä ja pahassa. Näihin valtaviin kysymyksiin ei tietenkään ole yksinkertaisia vastauksia. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että on tinkimättömiä etsijöitä, jotka päivittäin tutkivat asiaa taiteen, kirjoittamisen tai muun toiminnan kautta. Toisaalta nämä kysymykset ovat kaikkien vastuulla. Ja festivaalit voivat parhaimmillaan toimia alustoina tämän yhteisen vastuun ottamiselle. Keikalla vierailijana Tohtori L. På jakt efter en svunnen kultur Konsumentkulturen grundar sig på imitation. Alla former av kultur, som ger efter för konsumentkulturen, fövandlas till imitationer av sig själva. De senaste hundra åren är fulla av exempel på detta, allt från punk till tango. Vilken smusikkultur som helst är ett bra exempel, så som punk, hip hop, blues eller jazz. Först uppstår det en gemensam konstform ur vardagen. Ur den livskraftiga nya konsten uppstår en ny kultur, nya sätt för människorna att uttrycka sin vardag. Det uppstår nya gemensamma sätt att förstå känslor och erfarenheter samt former av poesi. Småningom börjar något oförklarligt hända, som trots allt är oerhört vanligt nuförtiden. Vårt förhållande till den nya kulturen börjar förändras. En del börjar förstå den nya konstens eller kulturens komersiella potential och den börjar formas till en produkt. Den börjar förlora sin betydelse och förvandlas till en imitation av sig själv. Det händer dock inte enbart via kommersialiteten, utan det är även nånting i vårt förhållningssätt till vår egen kultur som förändras. Det är inte något utomstående som förändrar kulturen, det är vi själva som gör det. Hur som helst är slutresultatet en konsumentkultur bestående av kulturella produkter, en kultur i vilken alla ovan nämnda element av gemensamma uttrycksformer och livskraft lyser med sin frånvaro. Den allt genomsyrande konsumentkulturen omkring oss har lett till en känsla av att det inte längre finns kvar annat än imitation. Det har inte på tiotals år uppstått någon som helst ny och livskraftig form av kultur, som skulle ha utgjort ens ett kortvarigt undantag. Man frågar sig: Vad annat skulle kunna finnas? Ur vad skulle en ny kultur kunna födas, en kultur som skulle växa mitt i konsumentkulturens tomrum? Tuomari Nurmio har genom hela sin karriär letat. I hans eviga letande finns ett löfte om en kultur som är i kontakt med våra vardagserfarenheter, med gemensamma och kreativa uttrycksformer. En kultur som möjliggör en livskraftig gemenskap och förståelse av det känslokaos som vi människor lever i. Den i konsumentkulturen uppväxta redaktören för Norpas tidningen intervjuade herr Nurmio angående det här ämnet. 4 5

4 Hur förverkligades strävan till att söka en ny tangokultur i Tangomanifesti-projektet, nu då du ser tillbaka på det? Tomari Nurmio: En sak är vilken inverkan Tangomanifestiprojektet har haft på musiklivet. Målsättningen är att tango skulle vara en naturlig del av musiklivet. Den kan bli det om den utvecklas. Om den håller fast vid sin egen imitation kommer den att förbli museimaterial. Så pass mycket har saker och ting förändrats, att det finns nya, experimenterande artister. Det har funnits mera nya stycken och nya sätt att närma sig traditionerna på Tangomarknaden. Tangomarknaden är i sig en farlig institution för att den standardiserar tangokulturen. En viktig fråga är vad tangon har för betydelse förutom i form av något musealt och som en nostalgisk påminnelse från det förflutna. Två viktiga ledtrådar framträder. För det första faran i förstelnade institutioner och för det andra de viktiga byggstenarna i nya och utvecklade former av musik föreningen av kultur och olika konstformer. Nurmio: Jenkan och polkan har kommit annanstans ifrån till Finland. Shlagern förändras hela tiden. T ex kom den orientaliska exotiken hit redan under tiden mellan de båda världskrigen och förvandlades till en finsk version av jazz och senare även humppa. Förfinskad blev den de vanliga människornas estetik. I form av skalor från Balkan fortsätter den sin resa här och utvecklas till att motsvara dagens behov, på sätt och vis som en del av världsmusiken och som mera riktad till hipsterkonsumenterna. När nånting cirkulerar får det nya former. Genrernas gränser överskrids, och bra så. Även musiken har blivit totalt globaliserad senast på 2000-talet. Om jag förstått rätt har du under senaste tid koncentrerat dig mera på traditionell amerikansk musik och speciellt på blues? Blues är en naturlig utgångspunkt. Bluesen har kommit på många sätt med i det egna skapandet: 60-talets rock, Beatles-manins brittiska band. Först hörde jag dem i radion, efter det började jag aktivt skaffa mig musik. De här är intryck som kommit från en naturlig omgivning. Den traditionella amerikanska musiken och folkmusiken kom mera in i bilden då jag började skaffa skivor. Det finns inte musik utan amerikanskt inflytande. Etnoband i Afrika har redan före internets tid fått intryck från Latin Amerika. Traditionella band från Mali låter som John Lee Hooker, men å andra sidan låter John Lee Hooker som banden från Mali. På det här viset blir musiken blandad och det urspungliga försvinner. Till och med de tibetanska munkarnas klockor är med i det här. Tillsammans. I en stor gryta. Vår musikkultur och våra erfarenheter definieras i dagens läge långt av olika inspelningstekniker. Huruvida kulturen är levande och sättet på vilket musik är en del av den, har ett samband med det här. Vad vi upplever direkt och vad vi upplever genom inspelat material samt sättet på hur vi spelar in inverkar direkt på vårt sätt att uppleva världen. T ex har det troligen en stor betydelse om musiken varit en vardaglig, levande del av samhällets sätt att hantera känslor, jämfört med att man sitter ensam i sin enrummare och ladda ner musik från nätet. Nurmio: Nu då vi lever i teknologins tidevarv, då vem som helst kan lyssna och banda in i teorin vad som helst för musik och lägga ut den åt miljoner av människor, och då det ingenting kostar, är internet fullt av miljarder sånger. Internet har ersatt den lokala gemenskapen. Vi har nästan inga närgemenskaper mera. De hör till en gången tid. Individualismen har tagit över hand och har i viss mån ersatts virtuellt med internet. Det finns nätgemenskaper som säkert kan vara genuina, trots att människorna aldrig har träffat varandra. Musiken är ett element med vilket man kan skilja sig från mängden, och å andra sidan även känna gemenskap med i en grupp där människor tycker om samma sorts musik och i vilken det även finns ideologi och en gemensam livsåskådning. Vad kunde vara en mera gemensam form av kultur och på vilket sätt är musiken en del av den? Nurmio: Före radions tid har musiken varit samhällets gemensamma språk. Det här är en mycket betydelsefull faktor i mänsklighetens historia, som fört människor samman och möjliggjort förståelse. Är det möjligt att återställa gemenskapen? På festivaler kan det ibland vara så, men inte om publiken och artisterna är i totalt olika läger och på olika sidor om staketet. Förut deltog alla i samma ritual som förstärkte samhörigheten. I den kommersiella kulturen finns en tydlig åtskillnad saker och ting är skillda från varann. Eftersom tiderna förändrats är det omöjligt att återställa det som varit i samma form. En intressant fråga är om det det kan finnas något som skapar en genuin samhörighet. Nånting som förenar människorna så starkt. I all sin hemskhet är katastrofer en sådan sak. För en kort tid för de samman människorna. Det påminner om en primitiv tid då man levde under ständigt hot och fick stöd av varandra. Men vad kunde den starka sammanförande faktorn vara? Det tätt sammanfogade samhällets band är är försvunna. Men behövs de ens i den här situationen? De kan bara födas från verkliga behov, på gott och på ont. Det finns förstås inga enkla svar på de här oerhört stora frågorna. Därför är det oerhört viktigt att det finns människor som orkar söka och som dagligen forskar i det här genom konst, skrivande eller annan aktivitet. Å andra sidan har alla ansvar för de här frågorna. Festivalerna kan i bästa fall fungera som en plattform där vi tillsammans kan ta det här ansvaret. Käännös/ Översättning: Katarina Forssell Kuva/Bild: Marek Sabogal COBRA Ihmisillä on niin kova pakkomielle teoksen pintaan, että he eivät näe yhteyksiä, mutta siellä ne ovat. John Zorn Cobra on Zornin musikaalinen peli improvisoiville muusikoille, jotka seuraavat pelinjohtajan merkkejä siitä kuka soittaa, kenen kanssa ja milloin. Tavoite on saada soittajat kommunikoimaan pelinjohtajan ja toisten muusikoiden kanssa. Zornin mukaan Cobra on sävellyksellinen raami, jossa ei estetä muusikoiden improvisaation vapautta. Tarkoitus on löytää yhteisen soittamisen ja olemisen tapa, jossa ihmiset alkavat toimia ryhmässä, synnyttäen mielikuvituksessaan muotoja ja ääniä, jotka yhdistyvät yhteiseksi äänimaailmaksi ja teokseksi. Cobra ei ole kuitenkaan vain musiikillinen yhteisen ilmaisun väline. Se ilmentää paljon muutakin ihmisenä olemisesta ryhmässä, siitä miten me kommunikoimme, miten valta toimii, miten tunteet johdattelevat meitä ja miten reagoidaan toisiin ihmisiin. Tämän vuoksi teos on myös tutkielma siitä kulttuurista, politiikasta ja sosiaalisesta elämästä, jossa esitys tapahtuu. On kyse elävästä tilanteesta. Siinä näkee fyysisesti miten ihmiset toimivat. Jokaisessa yhteiskunnassa on sääntöjä, joiden kanssa ihmiset toimivat ja kaikki reagoivat niihin eri tavoin. Luon Cobrassa pienen yhteiskunnan jossa jokainen löytää oman paikkansa. Siitä tulee psykodraamaa - kuin alkukantaista terapiaa. Ihmisille annetaan valtaa, ja on kiinnostavaa nähdä kuka lähtee sen kanssa juoksemaan ja kuka juoksee sitä karkuun. Kuka tekee vain mitä käsketään, ja kuka yrittää vain saada lisää valtaa ja kontrollia. Täten se on hyvin pitkälti kuten poliittinen areena. kertoo John Zorn pelistään. Miten ihmisestä itsestään ilmenee todellinen politiikka ja vallankäyttö? Ei ainakaan mielipiteiden kautta. Mielipiteet ovat mielivaltaisia. Kuka vaan voi olla mitä vaan mieltä siihen sopivassa tilanteessa. Ei myöskään poliittisten värien tai lippujen kautta. Niitä voi kantaa myös sen mukaan mikä on itselle omaan tilanteeseen hyödyllisintä. Todellinen politiikka kytee kehomme kuoren sisällä ja ilmenee jokapäiväisessä toiminnassamme, varsinkin jos joudumme oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tätä tuntuu Zorn Cobraa suunnitellessaan pohtineen: Cobrassa ihmiset lavalla paljastavat itsensä alastomammiksi kuin yleensä. Alastomammiksi kuin soittaessaan musiikkiaan. Koska heillä on porkkana, jota heilutetaan heidän nenänsä edessä. Näin nähdään kuka yrittää napata porkkanan ja kuka ei. Ja usein kun joku sen saa kiinni, joku muu ehtii jo vetää sen kädestä pois. Välillä on jopa pelottavaa seistä bändin edessä ja nähdä kuinka ihmiset puhkeavat kukkaan ja tulevat niiksi paskiaisiksi joita he ovat. Norpaksessa Cobra-esityksen tulevat orkestroimaan barcelonalaiset jazzmuusikot Takeo Takahashi ja Camilo Fernandez. Yhteiseen improvisaatioon osallistuu festivaaleilla soittavia muusikoita laidasta laitaan. Människor är så fixerade vid yta att de inte ser samband, men sambanden finns där. John Zorn Cobra är Zorns musikaliska spel för improviserande musiker. Spelledaren signalerar åt musikerna vem som spelar tillsammans med vem och när. Enligt Zorn är Cobra en kompositionsram, inom vilken musikernas frihet att improvisera är obegränsad. Meningen är att hitta ett gemensamt sätt att spela och verka samt få människor att börja fungera i grupp, skapa former och ljud som går in i varandra och skapar på så sätt en gemensam ljudvärld och ett gemensamt verk. Cobra är dock inte enbart ett redskap för att gemensamt skapa musik. Cobra ger även uttryck för människan i grupp, hur vi kommuniserar, hur makt fungerar, hur vi styrs av våra känslor och hur vi reagerar på andra människor. Därför är verket även en studie i den kultur, det politiska och sociala liv som föreställningen äger rum i. Det är frågan om en levande sitauation. Man ser fysiskt hur människorna fungerar. I varje samhälle finns regler enligt vilka människorna fungerar och alla reagerar på olika sätt på dem. I Cobra skapar jag ett samhälle i miniatyr, där alla hittar sin egen plats. Det blir ett psykodrama, likt primitiv terapi. Människorna blir tilldelade makt och det är intressant att se vem som tar den och vem som springer undan den. Vem som gör det den blir tillsagd att göra och vem som försöker få mera makt och kontroll. I det här avseendet är Cobran som en politisk arena. säger John Zorn om sitt spel. Hur kommer den sanna politiken och maktutövandet fram hos människan? Inte i egenskap av åsikter i alla fall. Åsikter är godtyckliga. Vem som helst kan vara av vilken åsikt som helst i en given situation. Inte heller genom politiska färger eller flaggor. Också dem kan man bära beroende på vad som är fördelaktigt för en själv i just den situationen. Den verkliga politiken i människan pyr under ytan och tar sig uttryck i vår dagliga verksamhet - speciellt om vi hamnar utanför vår egen bekvämlighetszon. Så här verkar Zorn ha tänkt då han planerade Cobra: Människor på scen blottar sig mera än vanligt. De är mera nakna än då de spelar sin musik, för det finns en morot som dinglas framför näsan på dem. Man kan se vem som försöker ta moroten och vem som drar sig för att ta den. Och ofta då någon lyckas få den, är det redan någon annan som tar den. Ibland är det till och med skrämmande att stå framför bandet och se hur människorna blomstrar upp och förvandlas till de skitstövlar de i verkligheten är. Under Norpas kommer jazzmusikerna Takeo Takahashi och Camilo Fernandez från Barcelona att leda COBRAföreställningen. Deltagare i den gemensamma improvisationen är olika musiker som uppträder under Norpas festivalen. LAUANTAI/ LÖRDAG 20:00-01:30 Lähde: John Zornin haastattelu, Derek Bailey - On The Edge, 1992 Käännös/ Översättning: Katarina Forssell 6 7

5 TAKEO TAKAHASHI QUARTET 8 Songs for 9 Years Mitä jazz kielenä tarkoittaa sinulle? Jazzin kielen lähteenä on eri kulttuureista tulevien harmonioiden ja rytmien fuusio, jossa improvisaatiolla on korkein arvo. Sanoisin myös, että pohjimmiltaan jazz on ilmaisua, joka vaatii muusikolta sellaisia kykyjä, kuten luovien ratkaisujen löytäminen, vuorovaikutus, spontaanius ja riskinottokyky, sekä kyky käyttää enemmän tai vähemmän yhteistä kieltä, joka on välttämätöntä, jotta vuorovaikutus syntyisi. Tämä kieli on standardoitu ja on osa koulujen opetussisältöjä, joten kenellä vain on ovi auki jazzin kielen ja improvisoinnin oppimiseen akateemisesta näkökulmasta, mutta mielestäni jazzin henki ja perusta löytyy itse tämän vuorovaikutuksen mahdollistavan kielen etsinnästä, yhteisen tekijän ehdottamisesta jolla voi kehittää yhteistä diskurssia, joka voi perustua musiikillisiin kuviin, tai 12-sointuiseen improvisaatioon, jota tekee ystäväni Chago Miranda ja joka on koodijärjestelmä, kuten John Zornin COBRA, tai mikä ehdotus tahansa joita tekee tämän kielen nykyiset tutkijat kuten Miles Okazaki, Steve Coleman, jne. Mitä ajattelet soittimestasi, rummuista, suhteessa tähän jazzin kieleen Ymmärrän, että jazz on eräänlainen musiikillisen ilmaisun keino, joka tapahtuu musiikin luomisen saavuttamisesta mahdollisimman rehellisellä tavalla, löytämällä oma totuus ja tapa ilmaista se mitä kuulet sillä hetkellä, ajatellen kuitenkin koko ajan universaalia kokonaisuutta. Tässä mielessä, instrumentti mahdollistaa sen, että pääsen toiselle tasolle, mutta riippuen tilanteesta, musiikillinen dialogi on niin tärkeä, ettei välineellä ole väliä, vaan musiikki itse on väline. Teknisesti ymmärrettynä rummun tai lyömäsoittimen rooli on tuoda esiin rytmilliset painotukset, mutta myös äänenväri ja dynamiikkaa, ja on opittava käsittelemään tätä valtaa, jonka antaa väline joka määrittää tyylin, pulssin luonteen, dynamiikan ja vuorovaikutuksen juuri tätä minä yritän tehdä. Mikä on 8 Songs for 9 Years -teos? 8 Songs for 9 Years on sovinnonteko erään elämäni ajanjakson kanssa, joka kattaa yhdeksän vuotta, jolloin asuin Barcelonassa (vuodesta 1999 vuoteen 2008) ennen lähtöä Baskimaahan opiskelemaan. Myöhemmässä vaiheessa minulla oli aina tunne, että minun olisi silloin pitänyt tehdä joitakin tärkeitä asioita, kuten levyttää musiikkiani niiden hienojen muusikoiden kanssa, jotka tunsin Barcelonassa, joten valmistumiseni jälkeen päätin palata sinne, sanotaanko nyt vaikka pelastamaan itseni emotionaalisesti. PERJANTAI/ FREDAG 20:00-01:30 Teoksessa on kahdeksan kappaletta, jotka edustavat kyseisen ajanjakson aiheita elämässäni, mukaan lukien tarkoituksenmukaisesti puuttuva kappale yhdeksännelle vuodelle, joka on vuosi jolloin ei ole musiikkia. Takeo Takahashi: rummut Octavio Hernández: sähkökitara Camilo Fernández: kontrabasso Sergio Felipe: saksofoni 8 Songs for 9 Years Vad betyder det här på jazzspråk för dig? Som språk bottnar jazzen i en fussion av harmonier och rytmer från olika kulturer. Här har improvisation det högsta värdet. Jag skulle säga att jazz i grund och botten är uttryckande konst, som kräver av musikern förmåga till kreativa lösningar, växelverkan, att vara spontan och att kunna ta risker, och att på så vis kunna använda ett mer eller mindre gemensamt språk, vilket är nödvändigt för att växelverkan skall uppstå. Det här språket är standariserat och en del av undervisningsinnehållet i skolorna, så ur akademisk synvinkel står dörren till jazzens språk och improvisation öppen för vem som helst. Jag anser dock att själva jazzens kärna och grund finns i sökandet av det språk som denna växelverkan möjliggör, i förslaget på en gemensam nämnare som kan utvecklas till en gemensam diskurs. Diskursen kan basera sig på musikaliska bilder eller en 12-accords improvisation som min vän Chago Miranda gör och som är ett kodsystem, likt John Zorns COBRA. Eller vilket annat förslag som helst av forskare som forskar i det här språket, så som Miles Okazaki, Steve Coleman fl. Vad är ditt förhållande till ditt instrument trummorna, i relation till jazzens språk? Som jag förstår det är jazz en sorts musikalisk uttrycksform som uppnås genom ärligast möjliga sätt att skapa musik. Att hitta den egna sanningen och det egna sättet att uttrycka det man hör just då, utan att glömma den universella helheten. I det här avseendet möjliggör instrumentet tillgången till en annan nivå, men beroende på situationen är den musikalista dialogen så viktig, att redskapet inte har någon betydelse. Det är musiken i sig själv som är redskapet. Rent tekniskt är trummans eller slaginstrumentets uppgift att framhäva rytmerna men även ljudnyanserna och dynamiken. Man måste lära sig att hantera den makt som ett dylikt redskap ger att definiera stil, pulssens karaktär, dynamik och växelverkan. Det är just det här jag försöker göra. Vad är 8 Songs for 9 years? 8 Songs for 9 Years är försoningen med en viss tidsperiod i mitt liv som sträcker sig över nio år. Jag bodde då i Barcelona (från 1999 till 2008), före jag flyttade till Baskien för att studera. Senare hade jag alltid en känsla av att jag då borde ha gjort viktiga saker, så som att spela in musik med de fina musikerna jag kände i Barcelona, så efter att jag blev färdig återvände jag till Barcelona för att på sätt och vis rädda mig själv på ett emotionellt plan. I verket ingår åtta stycken som representerar teman från den här livsperioden, inklusive det nionde stycket för det nionde året, som med avsikt saknas. Det året är ett år utan musik. Takeo Takahashi: trummor Octavio Hernández: elgitarr Camilo Fernández: kontrabas Sergio Felipe: saxofon Käännös/ Översättning: Katarina Forssell 8 9

6 JUKKA JA JYTÄMIMMIT Tulen tunnin myöhässä haastattelua varten Tampereen Yellow Houselle; sisällä tuntemattomaksi jäävä hahmo soittelee pianoa, Raaka- Gini täydentää päälle saksofonilla ja Mara Balls touhuaa keittiössä. Kukaan ei tunnut huomaavan myöhästymistä, Mara Balls tajoaa auliisti kahvia ja lahjoituksena saatuja munkkeja haastattelijalle. Ilta on aurinkoinen ja istahdamme Yellow Housen kuistille. Jukka on kalareissulla, joten haastattelussa ovat mukana itse Jytämimmit, Mara Balls (Basso) ja Raaka-Gini (rummut). Mikä on Keltainen talo (Yellow House)? Onko tällä tilalla jotain roolia Jukka ja Jytämimmien tarinassa? Mara-Balls: No tämähän on tavallaan yksi kansalaisaktiivisuuden kehdoista. Ei siis suinkaan mikään työttömien lurjusten notkumisleiri. Vapaan yhteisöllisen tekemisen tila - paino sanalla tekeminen. Tämä on kommunikaation ja värien tila, jossa ihmiset tapaa toisiaan ja suunnittelee kaikenlaisia projekteja tai vallankumousta, kuka mitäkin. Täällä vanhan ajan työväentalo- ja seuraintaloperinne kohtaa tietynlaisen nykyaikaisen talonvaltausperinteen. Voidaan oikeastaan sanoa, että Jukka ja Jytämimmit on ikään kuin Keltaisen talon hedelmä. Kaiken tämän kansalaistoiminnan ohessa tässä yläkerrassahan on Jytisten päämaja eli studio ja treenitila. Tila tavallaan on mahdollistanut myös bändin synnyn, sekä bändi että tila on yhtä vanhoja, vuoden verran ollaan oltu olemassa. Keltainen talo näyttelee tärkeää osaa Jytisten tarinassa. Miten te päädyitte yhteen bändinä? Mara-Balls: No meillähän oli Raaka-Ginin kanssa bändi ennen Jytämimmejä mukana oli myös Moision Maija ja silloin me vielä treenattiin tuolla muualla. No, se bändi sitten lopetti ja me jäätiin Sinin kanssa sitten aika turhautuneina, että mitäs sitten. Raaka-Gini: Jukka teki sen soololevyn (Jukka Nousiainen: Huonoa Seuraa) ja sitten alkoi tulemaan keikkoja sille ja piti miettiä, että mikä bändi sinne sitten tulisi ja no, mehän oltiin siinä sitten just valmiina, oltiin vähän soiteltukin Kanarialla. Mara-Balls: Ja vähän vitsillä siinä oltiin heitetty ni mi Jukka ja Jytämimmit, mutta sitten siitä heitosta tulikin ihan totta kun lähettiin vappukeikalle Hämeenlinnan torille ja no, sehän oli menestys. Sehän oli enemmän semmoinen katusoittokamoilla vedetty, ilman sähköjä. Sitten tuli Turkuun Bar Kukaan sähköllinen keikka ja sehän oli sitten vielä suurempi menestys ja loppu onkin sitten historiaa. PERJANTAI/ FREDAG 20:00-01:30 Teostohan on ottanut kantaa tähän nyt, että periaatteessa pitäisi hankkia katusoittajienkin joku lupa. Gini: Joo, nythän on kuitenkin tullut Teostolta joku kannanotto, että ei ne katusoittoa käytännössä juuri valvo. Enkä tiedä miten sitä oikeasti voisi valvoakaan. Sehän olisikin aika sairasta, heh! Ja yleensä kun sinne kadulle menee, niin just silloin ei ole sitä rahaa, niin kuinka sitä olisi sitten rahaa maksaa jotain lupaa. Lopuksi vielä kommentoin tätä mitä kaikki aina teistä tehtävissä jutuissa, teidän omalaatuista soundia äänitettynä. Mara: Levysoundihan on lopulta tosi lähellä sitä miltä me kuulostetaan livenä tuolla yläkerrassa, totta kai siellä on jotain kitaroiden päällekkäisäänityksiä ja stemmoja ja muita mihin me ei venytä livenä, mutta noin pääsääntöisesti se vastaa sitä, mitä jengi saa keikoilla kuulla. Gini: Käytännössä se on liveäänitys, soitetaan yhdessä ja siitä tulee se autenttisuus. Mara: Ja se tallentuu kelanauhurille. Ja se tuo siihen sen oman soundinsa. Että tavallaan se ei ole mitään jälkikäteen lisättyä tuhnuisuutta vaan ihan naturaalia tuhnua. Se on sellainen vähän niin kuin sheivaamaton! Ainakin minun mielestä! Gini: Sheivaamaton soundi! Se on itselle luonnollinen tapa tehdä musiikkia, se tuntuisi vieraalta semmoinen digitaalinen hifisoundi, kun ei itse sellaista juuri kuuntele, niin miksi sitä tekisikään sitten? När jag anländer en timme försent till intervjun i Yellow House i Tammerfors, spelar en för mig obekant person piano, Raaka- Gini förstärker på saxofon och Mara Balls pysslar i köket. Ingen förefaller märka att jag är försenad. Mara Balls bjuder intervjuaren på kaffe och munkar, som de fått i donation. Kvällen är solig och vi slår oss ner på Yellow House terrass. Jukka är på fiskeresa, så i intervjun deltar Jytämimmit, dvs Mara Balls (bas) och Raaka-Gini (trummor). Vad är det här Gula huset (Yellow House)? Har det något samband med Jukka och Jytämimmit? Mara-Balls: Nå, Gula huset är på sätt och vis en plantskola för medborgaraktivitet. Alltså absolut inte ett läger för slöfockar. Tyngdpunkten i det fria kollektiva arbetet är på att göra. Det här är ett rum för kommunikation och mångfald, en plats där människor träffar varandra och planerar olika slag av projekt eller revolution, var och en sitt slag. Det är som ett möte mellan gamla tiders föreningshustraditioner med en typ av nutida husockupationsseder. Man kan egentligen säga att Jukka ja Jytämimmit på sätt och vis är en frukt av det Gula huset. Vid sidan av medborgaraktiviteten finns vårt högkvarter i övre våningen, dvs. studion och träningskämppän. Kämppän har på sätt och vis gjort det möjligt för bandet att uppstå och bandet och lokalen är lika gamla, vi har funnits ca ett år. Det gula huset spelar en viktig roll i Jukka ja Jytämimmis historia. Hur kommer det sig att ni bildade bandet? Mara-Balls: Vi hade ett band med Raaka-Gini före Jytämimmit, med var då också Maija Moisio, men då tränade vi på andra platser. Nå, det bandet sluta och vi blev ganska frustrerade med Sini och tänkte att vad gör vi nu... Raaka-Gini: Jukka gjorde soloskivan (Jukka Nousiainen: Huonoa Seuraa) och vi börja få keikkor pga det och därför måste vi börja fundera vad för band vi sku ha. Och ja, just då hade vi klart, vi hade ju lite spela på Kanarieöarna också. Mara-Balls: Och lite som en vits så slängde vi namnet Jukka ja Jytämimmit, men den vitsen blev verklighet när vi for på en vappukeikka till Tavastehus torg - och ja, den keikkan blev ju succé. Det var en sån där keikka med gatumusikdoningar, utan el. Sen fick vi en keikka i Åbo i Bar Kuka, med el - och det var en ännu större succé och resten är sen historia. Teosto har ju nu tagit ställning till att i princip borde också gatumusikanter ha tillstånd. Gini: Joo, fast nu har det ju ändå kommit nån slags ställningstagande från Teosto att de i praktiken inte övervakar gatumusik. Och jag vet inte hur man riktigt sku kunna övervaka den heller. Det är ju egentligen sjukt! Och om man spelar på gatorna så är det ju i allmänhet just då som man inte har råd att betala några tillstånd. Slutligen en kommentar om det som alltid kommer fram i juttur om er; ert egenartade sound i inspelningarna. Mara: Soundet på skivorna låter faktiskt väldigt lika som när vi spelar live. Förstås finns där några påläggsinspelningar med gitarr och stämmor och sånt som vi inte drar live. Men i huvudsak motsvarar skivorna det som man får höra på keikkorna. Gini: I praktiken är det liveinspelning. Vi spelar tillsammans och det gör det autentiskt. Mara: Och de spelas in på en rullbandspelare. Det gör sitt till soundet. Man kan säga att det inte är tillagd suddighet i efterskott utan naturlig suddighet. Det är alltså så där lite orakat! Åtminstone enligt mig! Gini: Orakat sound! Det är ett naturligt sätt att göra musik. Ett sånt där digitalt hifisound känns främmande. När man inte själv lyssnar på sån musik, varför sku man göra sånt då? Teksti/Text: Eetu Keskinen Käännös/ Översättning: Solveig Friberg 10 11

7 Poliittinen valokuva naisen vapauden asialla, ihmisen vapauden puolesta. Norpas-festivaalille tulee kahden nuoren naisvalokuvaajan näyttelyt. He ovat afganistanilainen Farzana Wahidy ja suomalainen Meeri Koutaniemi. Kumpikin käsittelee työssään naiseutta, sukupuolirooleja ja yhteiskunnan normeja ihmisten välisten suhteiden muokkaajina. Näyttelyt ovat osa Poliittisen Valokuvan Festivaalia, joka tavoittelee valokuvan tuomista esiin kantaaottavana taiteen muotona magasinet Valokuvataiteella on dokumentaarisuutensa vuoksi aivan erityinen mahdollisuus olla kantaaottavan taiteen kärjessä. Taidekontekstissa valokuvan subjektiivisuus, esteettisyys ja emotionaalisuus korostuvat ja kuva vaikuttaa katsojaan monin MEERI KOUTANIEMI & FARZANA WAHIDY tavoin. Valokuvataiteen ja kuvajournalismin välinen rajapinta voi olla lähes näkymätön. Väliin mahtuu tuntematon harmaa alue sekä paljon uudenlaiseen katsomiseen haastavia teoksia. (lähde: pvf.fi) Farzana Wahidy afgaaninaisten arkea. Farzana Wahidy on afganistanilainen valokuvaaja, joka on kuvannut paljon afganistanilaisten arkea ja näiden arkisten tilanteiden kautta varsinkin naisten asemaa yhteiskunnassa. Norpas-lehti keskusteli Farzanan kanssa Afganistanin tilanteesta, naisten asemasta ja valokuvauksesta. Farzanalla alkoi kasvaa kiinnostus valokuvaukseen nuorena tyttönä Kabulissa. Eläessään arkea tässä hyvin perinteisten arvojen määrittämässä yhteiskunnassa, hän alkoi miettiä elämänsä dokumentoimista, osoittaakseen millaista elämä ympärillä on. Hän alkoi ottaa kuvia afgaaninaisten elämistä ja ongelmista, sai vuonna 2007 stipendin Kanadaan. Sen jälkeen hän meni Yhdysvaltoihin ja piti siellä näyttelyitä ja työpajoja. Tänä aikana Farzana ymmärsi, että hänen esittämänsä kuvat edustivat vain yhtä osa-aluetta näiden naisten moniulotteisesta elämästä ja kokemuksesta. Hän palasi Afganistaniin ja tästä eteenpäin alkoi näyttää töidensä kautta, paitsi ongelmia naisten arjessa, myös jokapäiväistä elämää sen kaikissa muodoissa: minkälaista naisten elämä on heidän kodeissaan ja työssään. Myöhemmin hän tapasi aktiivisen ja rohkean ryhmän nuoria afgaaninaisia, jotka taistelivat naisten oikeuksien puolesta. Ryhmän innoittamana hän alkoi dokumentoida heidän elämäänsä: mitä muutoksia he saavuttavat ja miten he elävät. Tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Jotkut näistä valokuvista on esillä myös Norpas festivaaleilla. Kun keskustelu siirtyy yleiseen poliittiseen tilanteeseen Afganistanissa, Farzana muistuttaa Afganistanin olleen vuosikymmenet sotatilassa ja ihmisten päivittäisen elämän olevan lähinnä selviytymistä. Tuloerot ovat suuret ja monet elävät hyvin köyhissä oloissa. Viimeaikaisten poliittisten muutosten vuoksi Afganistanissa poliittinen, taloudellinen ja juridinen tilanne on tällä hetkellä kriittinen. Näin ollen naiset ovat huolissaan jo saavutetuista oikeuksistaan. Esimerkiksi, taloudelliset asiat ovat konkreettisesti kytkettyjä naisten asemaan yhteiskunnassa. Jos naiset tekevät työtä ja saavat palkkaa, he myös saavat valtaa perheessä ja näin myös yhteiskunnassa. Näin työttömyys on konkreettisessa vaikutussuhteessa naisten sosiaaliseen tilanteeseen. Miten valokuvauksella voi saada muutoksia aikaan yhteiskunnassa? Farzanan mukaan yksi hyvin konkreettinen ja tärkeä tapa, miten valokuvaus vaikuttaa yhteiskuntaan, on tapahtumien dokumentointi jokapäiväisessä elämässä, jolloin tapahtumat otetaan huomattavasti vakavammin ja valokuva mahdollistaa myös objektiivisemman käsittelyn aiheesta. Hän mainitsi esimerkkinä merkittävän ja tuoreen Farkhunda Malikzadan tapauksen, 27-vuotiaan naisen, jonka väkijoukko lynkkasi Kabulissa 19. maaliskuuta Farkhunda murhattiin sen jälkeen kun hänen oli väitetty riidelleen moskeijan mullahin kanssa, joka syytti häntä Koraanin polttamisesta. Neljä miestä tuomittiin kuolemaan heidän osallistumisesta murhaan. Kahdeksan muuta tuomittiin 16 vuodeksi vankilaan. Myös 11 poliisia tuomittiin vuodeksi vankeuteen, koska he eivät tehneet velvollisuuttaan ja suojelleet häntä. Mustiin pukeutuneet naiset kantoivat hänen arkkunsa ambulanssilta rukouspaikalle ja lopuksi hautausmaalle. Tämä oli merkittävä ero perinteisiin tapoihin tehdä asioita, koska näihin hautajaisiin sallitaan yleensä vain miehiä. (Lähde: en.wikipedia.org/wiki/murder_ of_farkhunda). Farzanan mukaan, tällä naiset halusivat osoittaa, että ne eivät aio olla hiljaa tai luopua taistelusta tasa-arvon puolesta. Ilman valokuvallisia todisteita tapahtuneesta tarina olisi todennäköisesti edennyt hyvin eri tavalla. Tässä valokuva todella toimi vallan vahtikoirana. Dokumentoimattoman, eikä tai ei missään julkaistun tapauksen kohdalla oikeuskäytännöllinen valta jää kokonaisuudessaan paikalliselle tuomioistuimelle ilman ulkoisia paineita. Nyt heidän täytyi ottaa tapaus vakavasti ja demokraattinen objektiivisuuden paine oli heidän niskassaan, koska niin moni kansainvälinen ja sosiaalinen media tarkkaili tilannetta kuvien takia. Täten valokuvaus ja internet mahdollistavat kansainvälisen huomion ja painostuksen vallan käyttäjiä kohtaan. Tämä huomio merkittävästi muuttaa sitä miten vakavasti ja objektiivisesti asia käsitellään. Farzanan mukaan, naisten kuvaaminen on hyvin herkkä aihe Afganistanissa. Hänen teostensa näyttelyt saivat siellä aikaan erittäin voimakkaita reaktioita ja on tärkeää jakaa näitä tarinoita myös muissa maissa, kuten Suomessa. Tiedotusvälineet ja uutiset antavat vain yksipuolisia näkökulmia tapahtumiin, kun taas festivaalit auttavat näkemään isomman kuvan ja saavat täten aikaan mahdollisuuksia inhimillisempään ymmärrykseen asioista. Farzana työt olivat esillä laajasti Helsingin Poliittisen Valokuvan festivaaleille (pvf.fi). Osa tästä näyttelystä on esillä elokuuta Norpaksessa. Mukana myös Meeri Koutaniemen kuvia, jotka käsittelevät naisten seksuaalisuuteen ja yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä aiheita. Koutaniemen tavoitteena on vähentää syrjintää, poliittista sortoa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Hän uskoo, että valokuvien avulla katsoja herkistyy toiselle ihmiselle ja toiselle kulttuurille ja parhaimmillaan haluaa myös itse vaikuttaa asioihin. (lähde: pvf.fi) Politisk fotokonst ställningstagande för kvinnlig frigörelse och människans frihet Under Norpas festivalen ställer två unga kvinnliga fotografer ut sina verk i Dalsbruk. De två fotograferna är den afganska Farzan Wahidy och den finska Meeri Koutaniemi. Båda konstnärerna behandlar i sina verk genusfrågor, könsroller, och normer som formare av de mellanmänskliga förhållandena. Utställningarna är en del av Festivalen för politisk fotokonst, som vill lyfta fram fotokonsten som en konstform som påverkar och tar ställning i samhället. Fotokonsten kan via sin dokumentära natur vara ställningstagande på ett alldeles speciellt sätt. I ett konstnärligt sammanhang framhävs fotografiets subjektiva, estetiska och emotionella sidor och bilden kommer att påverka åskådaren på många sätt. Skillnaden mellan fotokonst och fotojournalistik kan i vissa sammanhang vara obetydlig. Mellan de båda formerna finns en gråzon där verken utmanar åskådaren till helt nya iakttagelser. (källa: pvf.fi) Farzana Wahidy och den afganska vardagen Farzana Wahidys fotografier behandlar den afganska vardagen och kvinnors samhälleliga situation i helt vardagliga sammanhang. Norpas tidningen talade med Farzana om fotokonst, situationen i Afghanistan och om kvinnornas ställning där. Farzana blev intresserad av fotograferande redan i unga år i Kabul. Hon började dokumentera sitt liv som en del av sin vardag. Hon ville visa hurudant livet var i ett samhälle där traditionella värderingar har en avgörande betydelse. Hon började fotografera de afganska kvinnornas liv och problem och fick slutligen ett stipendium för fortsatta studier i Canada. Efter det flyttade hon till USA och hade flera utställningar och workshops där. Under den här tiden insåg Farzana att hennes bilder bara återspeglade en liten avskild del av dessa kvinnors mångfasetterade erfarenheter och liv. Hon återvände till Afghanistan och efter det började hennes konst återspegla kvinnors liv i ett bredare perspektiv: vardagsproblem men också livet i hemmen och i arbetet. Hon blev bekant med en grupp aktiva och modiga unga afganska kvinnor som kämpade för kvinnors rättigheter. Hon blev inspirerad av dem och började dokumentera deras liv. Hon fotograferade deras liv och kamp. Detta har fortsatt redan i tre år och några av de här fotografierna är nu utställda under Norpas festivalen. När vi kommer in på det allmänna politiska läget påminner Farzana om att Afghanistan är ett land där man har haft krigstillstånd i årtionden och det innebär att människor i första hand är inriktade på att överleva och klara sig från dag till dag. Inkomstskillnaderna är stora och många är mycket fattiga. Den senaste tidens politiska utveckling i Afghanistan har lett till att läget är mycket kritiskt både ur politisk, ekonomisk och juridisk synvinkel. Kvinnorna är väldigt oroade över utvecklingen och över hur de kan upprätthålla de rättigheter de redan har uppnått. T.ex. kvinnornas ekonomiska situation är förbunden med deras ställning i samhället. Om kvinnorna arbetar och får lön, får de också makt i familjen och därmed i samhället. Arbetslösheten står i direkt samband med kvinnornas sociala situation. Kan man påverka samhällsutvecklingen med hjälp av fotografering? Genom att dokumentera vanliga händelser i vardagen, anser Farzana att man på ett väldigt konkret och viktigt sätt kan påverka samhällsutvecklingen. Dokumentationen gör att händelserna får en aldeles annan relevans. Fotografierna möjliggör också att händelserna kan behandlas på ett objektivare sätt. Ett exempel på detta är fallet Farkhunda Malikzadan. Den 27 åriga kvinnan lynchades av en mobb i Kabul den 19 mars Farkhunda mördades eftersom man påstod att hon hade grälat med en mullah, som hävdade att hon hade bränt Koranen. Fyra män dömdes till döden för delaktighet i mordet. Åtta andra dömdes till 16 års fängelse. Elva poliser ådömdes ettåriga fängelsestraff för att de underlåtit att skydda Farkhunda. Svartklädda kvinnor bar hennes kista från ambulansen till böneplatsen och vidare till begravningsplatsen. Det här sättet att agera avvek från det traditionella sättet att sköta motsvarande situationer. Normalt tillåts bara män delta i begravningar. (Källa: en.wikipedia.org/wiki/murder_of_ Farkhunda ) Enligt Farzana ville kvinnorna på det här sättet visa att de inte tänker vara tysta eller avstå från sin kamp för jämställdhet. Käännös/ Översättning: Kia Lundqvist Kuva/Bild: Farzan Wahidy 12 13

8 Tämän tahdon sanoa Kemiönsaari on Norpakselle elintärkeä kasvualusta, koko organismin sydän. Paikallisen identiteetin käsitteleminen festivaalin ohjelmistossa on Norpaksen historian alusta asti ollut ensisijaisen tärkeää. Tarkoituksena ei ole tuoda vieraskielistä korkeakulttuuria suurkaupungeista näytille kylään, katsoa kelloa, kumartaa ja kaasuttaa sitten parempiin bileisiin. Päinvastoin, juuri paikallisen ja ulkopuolisen kokemusten kohtaaminen virittää tunnelman ja teokset paikassa ja ajassa, jotka festivaali tarjoaa kaikille saapuville. Tänä vuonna paikallista nähdään festivaaleilla enemmän kuin koskaan. Aika on elämän väistämätön raami. Sitä ei voi ostaa, ohittaa, eikä omia. Mitä sillä siis voi tehdä? Kun ihminen on elänyt 80 vuotta tai enemmän, vuosikymmenet ovat kerryttäneet tietoa ja taitoa hyvinkin kirjaston verran. Kun vanhus kuolee, sanovat afrikkalaiset kirjaston palavan. Paljon kokemusta ja tietoa häviää kuin tuhka tuuleen. sanoo Marianne Jokinen, yksi festivaaleilla nähtävän Tämän tahdon sanoa -teoksen kokoajista. Nykyajan trendiksi on noussut ajan kanssa tiukasti liitossa oleva kiire. Ajasta on tehty rahaa ja kiire on se, joka pitää talousjärjestelmämme pystyssä. Jos toimit nopeammin, ehdit samassa ajassa kuluttaa enemmän. Kiire on nytkin. Kiireetön aika puolestaan on yhteiskunnalle turhaa, hukkaan heitettyä. Aiemmin käännyttiin ongelmien syntyessä kylän viisaiden puoleen neuvoa pyytäen. Nyt kuulemme lähes masuuni TÄMÄN TAHDON SANOA kuvassa Anna-Liisa Rokka päivittäin uutisista vanhushoidon ongelmista ja kestämättömistä kustannuksista. Vanhuus onkin ongelma ja yhteiskunnalle raskas kustannuserä Marianne Jokinen jatkaa. Tämän tahdon sanoa on Norpasfestivaalin tuottama yhteisöteos, joka pukee yli 80-vuotiaiden kemiönsaarelaisten ajatuksia elämästä näyttelyn muotoon. Teoksen kipinä sai alkunsa eläkkeellä olevan saarelaisen, Mauno Honkasen yhteydenotosta. Hän kertoi kokemuksestaan syksyisellä mökkireissulla: tynnyrinpohjalle muodostunut pyöreä, jäinen, maapalloa muistuttava kiekko, jonka kauneus ja hauraus oli käsinkosketeltava. Honkasen mielen täytti painava ajatus: Maapallo on pelastettava! Tuosta yhteydenotosta syntyi ajatus, että pitäisi kuulla lisää, mitä mietteitä ikäihmisillä on, mitkä ovat olleet ilonaiheita, mitkä elämän käännekohtia tai mitkä ovat auttaneet selviytymään vaikeuksista ja lopulta millaisia elämänohjeita he haluaisivat antaa. Tuntui myös tärkeältä tehdä näkyväksi ihmiset, joiden elämä on muovannut pohjaa omallemme. kertoo valokuvaaja Ritva Kovalainen. Keväällä 2015 työryhmä Helena Laakkonen, Marianne Jokinen ja Sven-Göran Olin alkoivat jututtamaan saarella asuvia ikäihmisiä. Ritva Kovalainen on valokuvannut haastateltavia ja Norpaksessa nähtävä näyttely rakentuu näiden kohtaamisten pohjalle. VaSaMu - Va sa du? Kemiönsaarelaisten ääni kuuluu myös kokonaisuudessa, joka on syntynyt taiteilija Marjo Levlinin pitämän työpajan pohjalta. Levlin piti paikallisille naisille suunnatun taidetyöpajan Taalintehtaalla loppukeväästä. Työpajassa käsiteltiin omaa historiaa ja identiteettiä sekä naisen roolia yhteiskunnassa. Suuri osa identiteettiä sitoutuu kulloiseenkin paikkaan, jossa olemme. Kun paikka on ihmiselle tärkeä, siitä vastuun kantaminen ja paikallinen vaikuttaminen on äärimmäisen oleellista. Paikka ei ole ikuista ja muuttumatonta, vaan suuri osa sitä syntyy meidän läsnäolollamme. Levlinin työpajassa käytiin läpi taalintehtaalaisten toiveita ja huolia kotipaikastaan. Keskusteluissa nousi vahvasti esille paikalliset aiheet, kuten metsien suojelu, tuulivoima, luonnon tärkeys ja Taalintehtaan rakennuskanta, Marjo Levlin kertoo. Näyttely naisten kokemuksista paikallisuuden suhteen ja ajatuksista Taalintehtaan tulevaisuudesta nähdään Norpasfestivaaleilla. Torigalleria, Hertsbölevägen 1 A 1, II.krs. Sisäänkäynti talon päädystä. pe 17-20, la 10-18, su Det här vill jag säga Kimitoön är en livsviktig växtyta för Norpas den är hela organismens hjärta. Den lokala identitetens behandling i festivalprogrammet har varit en prioritet ända sedan början av Norpas långa historia. Tanken har inte varit att hämta högkultur på främmande språk från storstaden till landet, se på klockan, bocka och gasa iväg till en bättre fest. Tvärtom är det just mötet mellan de lokala och utifrån kommande upplevelserna som bygger upp atmosfären och verken i den tid och det rum som festivalen skapar för alla besökare. Publiken kan hoppa upp på scenen och artisterna kan bli och dansa på borden. Denna revolutionära möjlighet gör festivalen sig värd. I år syns mera lokalt på festivalen än någonsin tidigare. Tiden är livets ofrånkomliga ram. Den kan inte köpas, ägas eller ignoreras. Vad kan man alltså göra med den? När en människa har levt i 80 år eller mer har det genom decennierna samlats kunskap och färdigheter som kunde fylla ett bibliotek. När en åldring dör säger afrikanerna att biblioteket brinner. En massa erfarenhet och kunskap försvinner som aska i vinden säger Marianne Jokinen, en av sammanställarna av verket Detta vill jag säga, som finns att se på festivalen. En med tiden starkt förknippad städnig brådska har blivit en nutida trend. Tid har gjorts till pengar och brådska är vad som håller vårt ekonomiska system igång. Om du handlar snabbare, hinner du i samma tid konsumera mer. Det är bråttom nu också. Lugn är onödigt för samhället, bortkastat. Förr i tiden vände man sig till byns visa för råd då det uppkom problem. Nu hör man nästan dagligen nyheter om åldringsvårdens brister och om ohållbara kostnader. Åldringen ses som ett problem och en utgift för samhället. Detta vill jag säga är är et kollektivt verk, producerat av Norpas-festivalen, som presenterar över 80-åriga öbors tankar om livet i form av en utställning. Verkets gnista tändes då pensionären och kimitoöbon Mauno Honkanen tog kontakt. Han berättade om en upplevelse under en höstlig tur til stugan: på tunnans botten hade det bildats en rund, isig jordklotslik skiva vars skönhet och skörhet var påtaglig. Honkanen fylldes av en tanke: Jorden måste räddas! Utifrån den kontakten uppkom tanken att man borde höra mera om hurdana funderingar gamla människor har - vilka deras glädjeämnen har varit, vad för vändpunkter de upplevt, vad som hjälpt dem genom svårigheter och slutligen hurdana livsråd de skulle vilja ge. Det kändes också viktigt att lyfta fram de människor vars liv har format grunden för vårt eget liv berättar fotografen Ritva Kovalainen. Under våren 2015 började en arbetsgrupp bestående av Helena Laakkonen, Marianne Jokinen och Sven-Göran Olin prata med äldre öbor. Ritva Kovalainen har fotograferat de intervjuade och utställningen på Norpas bygger på dessa möten. VaSaMu - Va sa du? Öbornas röst hörs även i en utställning med grunden i Marjo Levlins workshop. Levlin höll en konstworkshop i Dalsbruk riktad till lokala kvinnor mot slutet av våren. I workshopen behandlades ens egna historia och identitet samt kvinnans roll i samhället. En stor del av vår identitet knyts till den plats vi befinner oss på. När en plats är viktig för människan, blir det väsentligt att bära ansvar för platsen och att påverka på en lokal nivå. En plats är inte evig och konstant utan en stor del av den kommer till genom vår närvaro. I Levilins workshop behandlades bruksbornas önskemål och bekymmer angående sin kuvassa Stig Sundahl hemby. I diskussionerna kom lokala frågor så som skogsskydd, vindkraft, natur och Dalsbruks byggnadsbestånd starkt fram berättar Marjo Levin. Utställningen om kvinnornas upplevelser rörande det lokala och om deras tankar kring Dalsbruks framtid finns att se på Norpas-festivalen. Torigalleria, Hertsbölevägen 1 A fre 17-20, lö 10-18, sö torigalleria Teksti/Text: Kerttu Matinpuro Käännös/ Översättning: Mette Biström Kuvat/Bilder:Ritva Kovalainen, Maapallokuva Mauno Honkanen 14 15

9 Muotokuva fyller ut tomheten. Katsot eteenpäin, ja mitään ei näy. Tai ei mitään ihmeellistä: aukko. Tämän aukon edessä, joka ei peittele mitään, kukaan ei tunne sinua. Olet siinä yksin täyttämässä tyhjyyttä Du täcker öppningen framför ljuset. Ljuset rörs, men inte du. Eller åtminstone inte mycket... Du möter tomheten en gång, skänker den din tid, som om den skulle vara unik. Peität aukon valon edessä. Valo liikkuu, mutta sinä et, tai et ainakaan liiaksi... Kohtaat tyhjyyden yhden kerran, lahjoitat sille aikaasi niin kuin se olisi jotain ainutlaatuista. Fotografiet blir lyckat eftersom det kunde ha varit vem som helst, vilken annan stund som helst. All tid är välkommen för kameran som heter la Jumalauta. Här ser ni vad som en gång hände. Valokuvasta tulee hyvä, koska se olisi voinut olla kuka muu tahansa minä tahansa toisena hetkenä. Kaikki aika on tervetullutta kameralle nimeltä la Jumalauta. Tässä näette sen, mikä kerran tapahtui. Matkakuvia On kutkuttavaa kuvitella matka ja kamera, joita ei vielä ole tehty! Outoa on myöskin luottamus, joka saa minut tekemään tämän näyttelyn. Se, että ahdistuneisuus ja huoli onnistumisesta pysyvät loitolla johtuu siitä, että voin työskennellä äärimmäisen yksinkertaisella laitteella, ja niin päätökset ovat vapaampia. Ne johtavat vääjäämättä lopputulokseen, jota voi verrata siihen kun terottaa tikkua puukolla. Rajoitukset vievät meidät rajoittamattomien lopputulosten äärelle. Kun nämä rajoitukset ymmärtää ja hyväksyy, kaikki alkaa näyttää toisenlaiselta. Olen varma siitä, että jos en jotenkin onnistu pilaamaan negatiiveja, uudesta kamerastani tulee uusia kuvia. Sen heijastusten kohtaamisesta maailman kanssa minun ei tarvitse olla läsnä muuten kuin moottorina. Millä autolla ajamme? Luulen, että kamerallani voi olla melko pieni valotusaika, viidestä seitsemään sekuntiin, jos aurinko paistaa... Mitä voi tapahtua, että nämä valokuvat eivät kehittyisi, eivät puhuisi, eivät veisi meitä toisiin todellisuuksiin? Vain minä voin pilata ne. Jos minun ei pitäisi olla matkassa, kamera itsessään ORIOL HERNANDO antaisi meille varmasti ihmeellisiä tuloksia. Jos se vain voisi lentää kirjekyyhkyn lailla maisemien ohi! Tämä on näyttelyn ajatus. Oriol Hernando rakentaa pahvilaatikoista kameroita ja vie niitä silloin tällöin kävelylle. Ett porträtt Du ser framåt, och ingenting syns. Eller inget märkvärdigt: en öppning. Framför öppningen, som inte är täckt av någonting, känner ingen igen dig. Du är där ensam och Resebilder Det är fascinerande att tänka sig en resa och en kamera, som inte ännu är gjord! Även det förtroende som fick mig att göra den här utställningen är egendomligt. Eftersom jag kan jobba med extremt enkel utrustning, hålls ångest och oro för att lyckas på avstånd och besluten är friare. Det leder oundvikligen till ett slutresultat som kan jämföras med att vässa en pinne med puukko. Begränsningar leder oss till obegränsade slutresultat. När vi förstår och godkänner de här begränsningarna, börjar allt se annorlunda ut. Jag är säker på att jag få nya bilder ur min nya kamera om jag på något vis lyckas förstöra negativen. När den återger ett möte med världen behöver jag inte vara närvarande, annt än som motor. Vad för bil kör vi? Jag tror att min kamera kan ha ganska kort exponeringstid, från fem till sju sekunder, om solen skiner. Vad kan hända för att dessa bilder inte skulle framkallas, inte tala, inte föra oss till andra verkligheter. Endast jag kan förstöra dem. Om inte jag skulle vara med på resan, skulle kameran i sig säkert ge oss enastånde resultat. Om den bara kunde flyga som en brevduva över landskapen! Det är tanken med utställningen. Oriol Hernando bygger kameror av pafflådor och tar dem då och då med på promenad. Käännös/ Översättning: Solveig Fribeg Kuvat/Bilder: Oriol Hernando ELVIRA FREDRIKSSON Elvira Fredriksson syntyi vuonna 1895 Söglön kartanossa Dragsfjärdissä. Perheessä oli 7 lasta. Elvira, melkoisen omaehtoinen nainen, muutti kotoa 15-vuotiaana yhden sisaruksensa kanssa perintöosuudella ostettuun taloon Kärrassa. Elvira sanoi, että koska kartanolla oli piikoja ja renkejä, lapset tuskin mitään palkkaa saisivat. Yksi hänen siskoistaan oli Charkuterietin ruokasalin kassanhoitajana Helsingissä, ja siksi 16 vuotta täyttänyt Elvira päätti lähteä sinne. Siellä hän työskenteli 3 vuotta. Sitten hän sai päähänsä kouluttautua. Opiskeltuaan vuoden Borgå Folkakademissa hän haki töitä Daniel Nyblinin valokuva-ateljeesta, sillä kiinnostus valokuvausta kohtaan oli vain kasvanut. Hän oli jo muutama vuosi aiemmin saanut ensimmäisen kameransa. Nyblinin liikkeessä hän sai puolen vuoden koulutuksen kuvaamiseen, kehittämiseen ja retusointiin. Kurssin jälkeen Elvira palasi taloonsa Kärrassa ja suunnitteli perustavansa elokuvateatterin Genböleen. Tämä suunnitelma valui tyhjiin, mutta sen sijaan hän vuokrasi valokuva-ateljeen Taalintehtaalta. Kyseessä oli Matilda Skogborgin vanha studio Tullnin vaiheilla. Elvira uurasti ateljeessaan yksin, ja koska Dragsfjärdissä ei tuohon aikaan muita valokuvaajia ollut, oli töitä runsaasti. Elvira teki talonsa kellarista pimiön. Siellä hän öisin kehitti päivällä ottamiaan kuvia. Muutaman vuoden hän jaksoi, sitten taakka kävi liian raskaaksi. Työ ei kannattanut edes taloudellisesti, sillä materiaalikulut olivat suuret. Elvira sai Amerikan-kuumeen. Hän lähti New Yorkiin aikoen valokuvaajaksi, mutta päätyikin kamarineidoksi miljonäärin vaimolle. Vapaa-ajallaan hän jatkoi kuvaamista. Vanhoilla päivillään hän palasi Dragsfjärdiin ja lahjoitti valokuvakokoelmansa Sagalundin kuva-arkistoon. On huomionarvoista, että Dragsfjärdin kaksi ensimmäistä ammattivalokuvaajaa olivat naisia. Elviran valokuvat ovat kulttuurihistoriallisesti kiinnostavia ja antavat käsityksen 1900-luvun alkupuolen arkielämästä Dragsfjärdissä. Yllä olevat tiedot on poimittu Marianne Lukalan tekemästä Elviran haastattelusta vuonna LAUANTAI/ LÖRDAG 11:00-19:00 takkirautavalimo Elvira Fredriksson föddes år 1895 på Söglö gård i Dragsfjärd. Familjen hade 7 barn. Elvira, som var rätt självständig flyttade hemifrån som 15-åring tillsammans med en av syskonen till ett hus i Kärra som de köpte för sin andel av arvet. Elvira sade att eftersom gården hade tjänarinnor och drängar, såg det ut som om barnen inte skulle få ut någon lön. En av hennes systrar jobbade som kassör på Charkuteriets matsalar i Helsingfors och därför for Elvira dit som 16-åring och arbetade där i tre år. Sedan fick hon för sig att hon skulle utbilda sig. Efter ett år på Svenska Folkakademin i Borgå, sökte hon sig till Daniel Nyblins fotoatelje, eftersom hon blivit intresserad av fotografering. Hon hade några år tidigare redan fått sin första kamera. Vid Nyblins affär gick hon en sex månader lång kurs i fotografering, framkallning och retuschering. Efter kursen återvände Elvira till sitt hus i Kärra med planer på att starta en biograf i Genböle. Av dessa planer blev intet, i stället hyrde hon en fotoateljé åt sig i Dalsbruk. Det var Matilda Skogborgs gamla ateljé vid Tulln Elvira arbetade ensam i sin ateljé och då det vid den tidpunkten inte fanns någon annan som fotograferade i Dragsfjärd fanns det mycket arbete. Elvira hade inrett källaren i sitt hus till laboratorium. Där framkallade hon på natten, de plåtar hon tagit på dagen. Ett par tre år orkade hon, sedan tyckte hon det blev för tungt. Ekonomiskt var det heller inte lönande, materialkostnaderna var höga. Elvira fick Amerikafeber. Hon for till New York med planerna att arbeta som fotograf, men blev istället kammarjungfru hos en miljonärshustru och blev fritids- fotograf. Hon återvände på gamla dagar till Dragsfjärd. Hon donerade då sin fotosamling till Sagalunds bildarkiv. Anmärkningsvärt är att två av de första yrkesmässigt fungerande fotograferna i Dragsfjärd var kvinnor. Elviras foton är kulturhistoriskt intressanta och presenterar också vardagslivet i början av seklet i Dragsfjärd. Informationen ovan bygger på Marianne Lukalas intervju med Elvira från år Käännös/ Översättning:Sami Siitojoki Kuvat/Bilder:Elvira Fredriksson 16 17

10 DAVID ROTHENBERG Kauniit ja rohkeat Miksi luonnossa on kauneutta? Survival of the Beautiful on Norpas festivaaleille saapuvan David Rothenbergin viimeisin kirjallinen teos, jossa filosofi ja muusikko pohtii luonnon kauneutta ja sen alkuperää. Jo teoksen nimi tuntuu provosoivalta. Herää epäilys siitä, onko tässä haluttu ymmärtää luontoa nykyisen länsimaisen kulttuurin mukaisesti niin, että rohkeiden lisäksi kauniit selviävät eläinten maailmassa? Luontoa ja luonnontiedettä voi tulkita lukuisin eri tavoin, riippuen tulkitsijan tarpeista ja tarkoitusperistä. Rohkeiden ja kauniiden voittokulku on näkemys, joka tukee länsimaisen yksilökeskeisen markkinatalouden ideologiaa. Ei ole ihme, että se on valikoitunut tällä hyväksytyksi tulkinnaksi. Sen sijaan esimerkiksi sosialistisen näkemyksen mukaan sama asia ilmenee niin, että vain yhteistyötä tekemällä eläinlaji voi selviytyä. Eikö tämä kieli siitä, että on kyseessä ihmisen mielivaltainen tulkinta luonnosta? Eikö olisi parempi lähtökohta myöntää, ettemme tiedä mitään siitä miten eläimet tuntevat, mitkä niiden motiivit ovat ja mitä ne ajattelevat kauneudesta? Kohtaisimmeko silloin eläimet ilman omia motiiveitamme? Kauneuden suhteen eteen iskee väistämättä myös kysymys siitä, kenen mittapuulla kauneus tässä määritellään. Jos luonnossa väitetään olevan kaunista, niin onko sitten myös rumaa ja eivätkö nämä määritteet ole kulttuurisidonnaisia? Miksi vain turvalliset, kiltit ja söpöt tai siiten ihmiselämästä kaukaiset eläimet ovat kauniita? Kerran metsäretkellä David törmäsi satiinilavastajan pesään, jonka lintu oli koristellut sinisillä muovilusikoilla. Tuo luonnon taideteos teki häneen suuren vaikutuksen ja herätti hänessä kysymyksen, miksi luonto piittaa estetiikasta ja miksi luonnossa on kauneutta? Onko se lajien säilymisen kannalta kannattavaa? Ovatko eläimet kiinnostuneita kauneudesta käytännöllisen hyödyn ulkopuolella? Hyvä esimerkki eläinmaailman erikoisesta estetiikasta Rothenbergin mukaan on koirasriikinkukon pyrstö. Se on kantajalleen epäkäytännöllinen, ja sen ainoa funktio on naarasriikinkukon houkutteleminen. Tieteessä tällainen tulkitaan sukupuolivalinnaksi, joka luonnonvalinnan ohella luonnontieteen mukaan määrittää, LAUANTAI/ LÖRDAG 12:00 bio pony mitkä elämänmuodot jatkavat ja mitkä kuolevat. Tätä teoriaa tosin voi ja tulee kyseenalaistaa, varsinkin kun sitä usein tulkitaan juuri ihmisten tarpeiden mukaan. David on tulkinnut nimenomaan tämän sukupuolivalinnan olevan monen erikoisen ja kauniin luonnonilmiön takana. Estetiikkaa arvostava silmä ja tarve tehdä taidetta on hänen mukaansa evoluution tuotosta. Mutta miksi juuri värikäs ja epäkäytännöllinen pyrstö tekee vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen? Mistä riikinkukkonaaraan kauneusihanne on peräisin? Entä miksi eri lintulajit pitävät erilaisista lauluäänistä? Voiko asiaan liittyä paljon muutakin kuin vain toive jatkaa sukua? Rothenbergin mukaan eläinten estetiikan taju ja tarve luoda taidetta on tärkeää niille itselleen, koska ne tekevät kaunista nimenomaan selviytyäkseen. Onko tämä juuri ihmisen tarkoitusperien kautta tapahtuva tulkinta eläinten esteettisistä motiiveista? Eikö ihminen ole eläin, ja tällöin Rothenbergin ajatuksen mukaan kaikki taide selviytymisvietin ajamaa? Katsoiko Picasson koira ystävänsä työskentelyä studion lattialta ja mietti, mikä vaivannäkö vain suvun jatkamisen vuoksi? Vai onko kyse jostain ihan muusta? Tämän salaisuuden Picasson koira vei mukanaan. David luennoi Norpas festivaaleilla teoksestaan Survival of the Beautiful. Siellä pääsee keskustelemaan aiheesta ja avaamaan mm. näitä lukuisia kysymyksiä, joita aihe herättää. Myös jazzia soittava Rothenberg on pitkään ollut myös musiikin saralla kiinnostunut luonnosta. Hän on tehnyt musiikkia erilaisten eläinten, muun muassa lintujen, valaiden ja hyönteisten kanssa. Hyönteiset antoivat meille rytmin ja melun, hän kirjoittaa. Norpasissa Davidin klarinetti kohtaa luonnon äänet hänen sooloesiintymisessään, ja suomalaisten soittajatovereiden soinnut erilaisissa kokoonpanoissa, joihin hän festivaaleilla myös osallistuu. Davidin Rothenbergin ohjelma Norpasissa toteutetaan yhdessä Rituaalimuseon kanssa. De vackra och de djärva Varför finns det skönhet i naturen? Survival of the Beautiful är David Rothenbergs senaste litterära verk, där filosofen och musikern avhandlar naturens skönhet och dess ursprung. Redan titeln på boken känns provocerande. Misstanken föds att man här vill tolka naturen utifrån västerländska kulturideal så att överlevnad i djurvärlden inte bara är för de djärva utan också för de vackra. Man kan tolka naturen och naturvetenskapen på flera olika sätt beroende på tolkarens behov och syften. Att de djärva och de vackra triumferar överallt är en synpunkt som stöder den västerländska individualistiska marknadsekonomins ideologi. Det är föga förvånande att den har blivit en allmänt accepterad sanning. Däremot ur exempelvis den socialistiska synvinkeln kan en djurart enbart överleva genom samarbete. Vore det inte bättre att medge att vi inte vet ett dyft om vad djuren känner, om deras motiv, om vad de tänker om skönhet. Skulle vi då möta djuren utan våra egna motiv som belastning? När det gäller skönhet måste man ofrånkomligen fråga sig vem som får definiera skönheten. Om man påstår att naturen är vacker, kan den då också vara ful och är inte dessa definitioner kulturbetingade? Varför är bara de ofarliga, snälla och söta djuren vackra? På en skogsutflykt såg David ett lövsalsfågelbo, som fågeln hade utsmyckat med blåa plastskedar. Detta naturens konstverk gjorde stort intryck på honom och väckte frågan: varför bryr sig naturen om estetik och varför finns det skönhet i naturen? Är djuren intresserade av skönhet utifrån andra grunder än enbart de praktiska? Ett gott exempel av den märkliga estetiken i djurvärlden är enligt Rothenberg påfågelns stjärt. Den är opraktisk, och dess enda funktion är att attrahera det motsatta könet. Inom vetenskap tolkas detta som sexuellt urval som utöver det naturliga urvalet definierar vilka arter som överlever och vilka dör ut. Denna teori kan man dock ifrågasätta, i synnerhet för att den ofta tolkas utifrån människan egna behov. David gör tolkningen att just detta sexuella urval ligger bakom många märkliga och vackra naturfenomen. Att ha öga för estetik och ett behov att skapa konst är enligt honom en följd av evolutionen. Men varför imponerar just en färgrik och opraktisk stjärt det motsatta könet? Varifrån har påfågelhonan fått sina skönhetsideal? Eller varför tycker olika fågelarter om olika slags läten? Kan det ligga något annat bakom än bara en önskan att föra vidare sina gener? Enligt Rothenberg är djurens sinne för estetik och behovet att skapa konst viktigt för dem själva därför att de skapar skönhet just för att överleva. Är då detta inte en tolkning som människan gör utifrån sina egna syften? Är inte människan ett djur, och påstår Rothenberg då, att all konst enbart skapats p.g.a. överlevnadsinstinkten? Kanske Picassos hund tittade på sin vän i ateljéen och tänkte, vilken möda bara för att kunna reproducera? Denna hemlighet tog Picassos hund med sig till graven. David föreläser om sin bok Survival of the Beautiful på festival Norpas. Där kan man även diskutera ämnet och dryfta de många frågorna som ämnet väcker. Även som jazzmusiker har Rothenberg länge varit intresserad av naturen. Han har musicerat med olika slags djur, bland annat fåglar, valar och insekter. Insekterna gav oss rytmen och oljudet, skriver han. På Norpas möter Davids klarinett naturens ljud i hans soloframträdande, och de finska musikernas klanger i de många olika konstellationer som han deltar i. David Rothenbergs program på Norpas genomförs i samarbete med Ritualmuséet. PERJANTAI/ FREDAG 20:00-01:30, Kerttu Matinpuro Käännös/ Översättning: Sami Siitojoki Kuvat/Bilder: Andrea Galvani 18 19

11 PERJANTAI/ FREDAG 17:00-22:00 takkirautavalimo talousideologinen kupla ja miten se kaikuu vanhassa tehtaassa. Taloustieteen termi Luova tuho tarkoittaa sitä, miten yhteiskunnassa ja etenkin taloudessa vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä. Näin työntekijät, raakaaineet ja rahoitus vapautuvat hyödyllisempään käyttöön ja tuottavuus ja yhteiskunnan elintaso nousevat. - The Concise Encyclopedia of Economics Kieli määrittää sen mitä pystymme ajattelemaan yhteisistä asioista, jotka tulee pystyä muotoilla ymmärrettävästi muille. Kun ajattelumme, näkemyksemme ja tunteemme määrittyvät talouden tarkoitusperiin muokatun kielen perusteella, on mahdoton enää keskustella muuten kuin talouden määrittämän ajattelun sisällä. Miten voisi väittää, että tuottavammat firmat ja uudet työpaikat, yhteiset talkoot talouskasvun hyväksi ja resurssien sekä rahoituksen vapautuminen voisivat olla kyseenalaisia asioita? Miten voi puhua enää ihmisten arvokkuudesta tai itseisarvosta? Mitä mahdollisuuksia on enää edes ajatella luonnon kauneutta sellaisenaan, ilman hyötyä? Yhteiskunnat, jotka antavat LUOVA TUHO luovan tuhon toimia, tulevat tuottavammiksi ja rikkaammiksi. Niillä on varaa korkeampaan elintasoon, lyhyempiin työviikkoihin, parempiin ja uusiin tuotteisiin ja työpaikkoihin. - The Concise Encyclopedia of Economics Kaikki nämä näennäisesti onnellisen elämän mittarit hyödyttävät markkinataloutta. Pelkästään tämän valtavan hyödyn läsnäolon pitäisi soittaa hälytyskelloja. Voiko tällä kielellä enää ymmärtää mitään inhimillisestä tuskasta ja onnellisuudesta? Ennen mentiin tehtaaseen töihin selviytymisen vuoksi ja lähdettiin sieltä ulos elämään. Onko ennen inhimillisestä elämästä erillään ollut liiketalous ottanut nyt piiriinsä kaikki elämän osa-alueet? Onko eläminen muuttunut selviytymiseksi ja markkinatalouden pyörittämiseksi aamusta iltaan? Olemmeko vieneet päätökseen kehityksen, jossa elämästä itsessään on tullut liiketalouden koneisto ja me koemme vapaaehtoisesti itsemme sen mekaanisina osina? Onko Chaplinin ennustus Nykyajassa viimein toteutunut niin sisäisesti kuin ulkoisesti? Luova tuho eli tuottamattomimpien yritysten kato markkinoilta vaikuttaa huomattavasti talouskasvuun. Muuten kansantalouden tuottavuus voisi jopa laskea huonojen yritysten markkinaosuuden kasvun vuoksi, vaikka jokaisen yrityksen tuottavuus kasvaisi. Yritystuet voivat pönkittää huonoimpia yrityksiä. - Helsingin Sanomat Mitä jos edellisen kappaleen yritys sanan muutta sanaksi ihminen joita yritykset ovat? Epäilemättä talous kasvaa kun vanha tuhotaan ja tilalle tuotetaan uutta. Miksi talouden pitäisi kasvaa? Se on jo aikoja sitten saavuttanut sellaisen lihavuuden mitat, että se peittää alleen jo melkein kaiken inhimillisen, luonnollisen, kauniin ja arvokkaan. Sen vuoksi vanhat aarniometsät valtavine ekosysteemeineen ovat Suomessa nykyään 95 prosenttia talousmetsää. Sen vuoksi kun ihmisiltä kysytään, mitä on vapaus, he vastaavat ipuhelin. Talouden voittokulku on muuttanut yhteiskunnallisen ajattelun ekonomistien kielelle. Emme näe enää sen ulkopuolelle, koska kieli tunnetusti määrittää ymmärryksemme raamit. Kuin taloustodellisuus olisi itse todellisuus. Tämän kielen ja ideologian sisällä edellä mainitut kommentit talouden kasvun tärkeydestä ovat kiistattomia. Jos emme pääse ekonomijargonin ja kulutuskulttuuri-ideologian sisältä ulos, jäävät vastalauseet historiallisen voivottelun tasolle ja täten ne itseasiassa vain vahvistavat talousideologian voittokulkua. Koska haitat näkyvät heti ja yhteiskunnan hyödyt vasta vähitellen, luovaa tuhoa on usein vastustettu poliittisesti, mikä pitkittää luovan tuhon haittoja ja eliminoi sen hyötyjä, lannistaa tekemästä uusia tuotteita, vääristää markkinoiden hintainformaatiota ja kannustimia sekä tulee kalliiksi veronmaksajille. - The Concise Encyclopedia of Economics Kun elämästä on tullut on hyötyjen ja haittojen summa, herää kysymys, miksi ekonomiaksi muuttunutta elämää pitäisi ylipäätään ylläpitää? Eikö itse elämä ollut se käsittämätön ihme ja kauneus? Miten jotain tällaista on kasvanut universumin kaaoksesta, jossa tavan mukaan kivet lähinnä törmäilevät toisiinsa? Eikö silloin luovan tuhon tulisi kohdentua siihen kieleen, ja laajemmin ideologiaan, joka on kuihduttanut tämän ihmeen talouden termein laskettavaksi resurssiksi? Ottaako elämä luonnon muodossa jälleen haltuun pikkuhiljaa ekonomistiajattelumme jättämän tyhjiön? Voiko taide luoda kielen, joka luovasti tuhoaa talouden määrittämän kielen? teoksen esittely: Lappohjan talvi, sataa, kylmä ja hiljaisuus. Valtava tehdashalli odottaa pysähtyneisyydessä. Tuuli on hajottanut paikkoja, pellit rämisevät. Sisällä sataa. Valtavat rautaiset koneet ovat jääneet viime työvuorolla odottamaan seuraavaa, jota ei koskaan tullut. Linnut lentelevät ympäriinsä tehdashallissa. Jänikset hyppelevät lätäköissä koneiden välissä. Rautapöly on maalannut kaiken yksiväriseksi, ruostuvaksi muistoksi. Silmälasit ovat jääneet putken päälle. Rautaisen sulatusuunin takaa esiin astuu hirvi. Luova tuho -installaatiossa Takkirautavalimossa tulee olemaan monelta ruudulta videota tehtaasta, sen äänimaailmasta ja sieltä syntyneestä musiikista sekä tanssista. Sen lisäksi Norpaksessa on myös Luova tuho live-esitys, jossa soitetaan Koverharin tehtaassa äänitettyjä ääniä ja herätetään sekä elektronisen musiikin, tanssin että videon keinoin historian kirjoihin siirtyvät raudanvalmistustehtaat hetkiksi henkiin. Sen lisäksi monitaiteellinen teos luotaa ekonomista ideologiaamme ja sen suhdetta luontoon ja elämään. Ilkka Rautio: ohjaus Tuomas Norvio: äänisuunnittelu/musiikki Saara Töyrylä: tanssi/ musiikki Misa Forström: maskeeraus Paco Bouzza: kuvaus kreativ förstörelse en FInansideologisk bubbla och hur den ekar i en gammal fabrik Termen kreativ förstörelse syftar inom ekonomivetenskap på hur gamla företag, produkter och yrken i samhället och speciellt inom den privata sektorn försvinner för att ge plats åt nya, bättre och mer produktiva sådana. Då kan man använda arbetare, råvaror och finansieringen på ett mer nyttigt sätt, och därmed stiger produktiviteten och samhällets levnadsstandard. - The Concise Encyclopedia of Economics Språket avgör det som vi kan på en förståelig nivå tänka om de gemensamma sakernas tillstånd, och det tillståndet måste kunna formuleras på ett för alla förståeligt sätt. När vårt tänkande, våra synsätt och känslor definieras av ett språk som har anpassats för ekonomiska ändamål är det omöjligt att diskutera utanför ramen för ekonomiskt tänkande. Hur kan man ifrågasätta mer produktiva företag och nya jobb, gemensamma talkon för ekonomisk tillväxt och avregleringen av resurser och finansiering? Hur kan man längre prata om människans värdighet eller egenvärde? Hur kan man även tänka på naturens skönhet som sådan, om det är utan någon behållning? De samhällen, som tillåter kreativ förstörelse blir mer produktiva och rikare. De har råd med högre levnadsstandard, kortare arbetsveckor, nya och bättre produkter samt nya jobb. - The Concise Encyclopedia of Economics Alla dessa mätare för synbart lyckligare liv är användbara för marknadsekonomin. Redan den här väldiga nyttan borde få en att ringa i klockorna. Kan man genom detta språkbruk förstå någonting om den mänskliga smärtan eller lyckan? Förut gick man till fabriken för att överleva och därifrån gick man för att leva. Har finansekonomin som förut var skild från det mänskliga livet nu tagit över alla livets områden? Har livet blivit en kamp för överlevnad som syftar enbart på att hålla marknadskrafternas hjul i gång från morgon till kväll? Har vi kommit fram till den punkt i utvecklingen där livet självt har blivit en del av marknadsekonomins maskineri och vi själva upplever oss frivilligt som mekaniska delar av detta maskineri? Har Chaplins profetia i filmen Moderna tider blivit verklighet både inom oss själva som på det har ytan? Den kreativa förstörelsen, alltså de mest improduktiva företagens försvinnande från marknaden, påverkar märkbart den ekonomiska tillväxten. Annars kunde nationalprodukten till och med gå ner på grund av att de improduktiva företagen får en växande marknadsandel, även om varje företags produktivitet skulle öka. Företagsstöd kan stötta upp sämre företag. - Helsingin Sanomat Om man skulle byta ordet företag i föregående stycke till människa. Företag består ju av människor. Ekonomin växer onekligen när man förstör det gamla och producerar något nytt. Varför borde ekonomin växa? Den har för länge sedan uppnått sådana höjder att den skymmer undan nästan allt som är mänskligt, naturligt, vackert och värdigt. Därför är de gamla urskogarna i Finland med sina väldiga ekosystem till 95 % i nuläget ekonomiskogar. Därför svarar man Levi s 501 när man frågar människor om vad som är frihet. Den samhälleliga debatten har underkastat sig ekonomins språkbruk. Vi ser inte längre utanför ramen, eftersom finansspråket definierar vårt medvetande. Som om den finanspolitiska verkligheten vore själva verkligheten. Inom detta språk och ideologi är ovan nämnda kommentarer om vikten av tillväxt obönhörliga. Om vi inte kommer ut från den ekonomioch konsumeringsbetonade jargongen förblir den historiska protesten enbart ett ojande som i själva verket förstärker den finansideologiska frammarschen. Eftersom synliga nackdelar märks omedelbart och allmännyttan först efter några år, har man ofta haft ett aktivt politiskt motstånd mot kreativ förstörelse. Det förlänger den kreativa förstörelsens nackdelar och eliminerar dess fördelar, förhindrar utvecklandet av nya produkter, förvränger marknadens prisinformation och incitament, och blir dyrt för skattebetalare. - The Concise Encyclopedia of Economics När livet har blivit till en summa av nack- och fördelar kan man fråga sig varför man överhuvudtaget skulle uppehålla liv som har blivit till enbart ekonomi. Var inte själva livet ett mirakel av en ofattbar skönhet? Hur kan någonting sådant ha vuxit ur kaoset i universum, där stenar hela tiden kolliderar med varandra? Borde inte den kreativa förstörelsen då riktas snarare mot det språk - och vidare ideologin - som har tillintetgjort denna mirakel till blott en resurs som kan mätas med ekonomiska termer? Ska naturen så småningom ta tillbaka det vakuum som vårt ekonomisttänkande lämnar efter sig? Kan konsten skapa ett språk som förstör det av ekonomin skapade språket? introduktion till verket: Vinter i Lappvik, vinter, regn, kallt och tyst. En väldig fabrikshall är i stillestånd. Vinden har rivit och vridit på plåtar. Det regnar inne. Väldiga maskiner av järn väntar på nästa arbetspass som aldrig kom. Fåglarna flyger i hallen. Hararna skuttar omkring bland maskiner. Järnstoftet har målat allting till ett enfärgat minne. Någons glasögon ovanpå ett rör. En älg kommer fram bakom masugnen. Installationen Kreativ förstörelse från tackjärnsgjuteriets verklighet är ljud, musik och dans som har skapats på plats. På Norpas ser vi också en liveföreställning, där man spelar upp ljud från Koverharfabriken och ger åter en stunds liv åt den åldrande järnfabriken genom elektronisk musik, dans och video. Därutöver speglar det multikonstnärliga verket vår ekonomiska ideologi och dess förhållande till naturen och livet. Ilkka Rautio: regi Tuomas Norvio: ljudplanering/musik Saara Töyrylä: dans/musik Misa Forström: maskering Paco Bouzza: bild LIVE PERJANTAI/ FREDAG 20:00-01:30 Käännös/ Översättning: Sami Siitojoki 20 21

12 mycket tekniska och omvälvande, riktades hans intresse ändå inte mot tekniken utan mot kommunikationen. Hur kan vi förmedla våra intryck och förstå världen med hjälp av nya synvinklar som den nya tekniken möjliggör? Därför ville han hela tiden uppfinna och söka. Bland Val del Omars mest kända verk är Triptico Elemental de España som är en triptyk i tre delar, och dess element är vatten, eld och lera: MUUTA OHJELMAA NORPAKSESSA: PERJANTAI/ FREDAG DET GÅR ATT OPERERA (2015), BIO PONY 19:00 Fiktion,30 min, Regi Anna Blom. Open color -band spelar filmens soundtrack (Ville Syrjäläinen, Ville Tanttu, Lauri Salokoski) En ensamstående kvinna balanserar mellan olika roller i livet då åtrån till en man överskuggar kärleken till hennes barn. Tina kämpar meden svår passion, som hon inte kan motstå, men som gör hennes tillvaro omöjlig. Kärlek är det vi längtar och drömmer om, men samtidigt kan den krossa vår eller våra närståendes tillvaro på ett ögonblick. Vill hon vara en god mor eller en god älskarinna, eller går det att vara både och? ORD I BRUK, MAGASINET 13:15-14:00 KINOKONSERTTI José Val del Omar oli espanjalainen avantgardistinen elokuvakeksijä. Hän oli pioneeri joka teki jatkuvasti keksintöjä elokuvateknologian saralla. Tärkeätä hänelle suhteessa maailmaan, todellisuuteen ja siinä havainnointiin oli neitseellinen katse, lapsen katse, puhdas katse. Millaista on nähdä jotain ensimmäistä kertaa. Vaikka hänen keksintönsä ovat hyvin teknisiä ja mullistivat monella tapaa elokuvatekniikkaa, hänen kiinnostuksensa ei kuitenkaan kohdistunut tekniikkaan vaan kommunikaatioon. Miten voimme viestiä ja ymmärtää jotain maailmastamme elokuvakeksintöjen mahdollistavin uusin näkökulmin? Siitä kumpusivat hänen jatkuva keksiminen ja etsintä. Norpas-festivaalilla nykyflamencon nuori uudistaja Niño de Elche säestää fragmentteja Val del Omarin elokuvista väkevällä äänellään vanhassa Bio Pony -elokuvateatterissa. Buster Keatonista on hankala sanoa mitään, mitä ei joku fiksumpi olisi joskus paremmin sanonut. Lyhytelokuva High Sign on kivikasvon hulvaton gangsteripätkä, jossa rehellistä työtä etsivä päähenkilö vahingossa joutuu gangsteriliigan teloittajaksi, samalla kun hänet palkataan teloitettavan miehen henkivartijaksi. Upeata mimiikkaa ja taatut naurut säestävät klarinetisti David Rothenberg perkussionisti Teho Majamäen kanssa. José Val del Omar var en avantgardistisk filmuppfinnare. Han var en pionjär som ständigt gjorde uppfinningar inom filmteknologin. Det viktiga för honom i förhållandet till världen och verkligheten var att observera dessa med en jungfrulig, ren barnablick. Att försöka se saker som för första gången. Även om hans uppfinningar var -Aguaespejo Granadino -Fuego en Castilla -Acariño Galaico På Norpas Festival ackompanjerar den nutida flamencos mest lysande stjärna Niño de Elche med sin starka röst Val del Omars filmer i gamla Bio Pony. Om Buster Keaton är det svårt att säga något som inte en smartare person redan har sagt bättre. Kortfilmen High Sigh är en livad ganstersnutt där huvudpersonen som söker hederligt jobb blir en gansterligas hit man samtidigt som han anställs som livvakt till den som ska dödas. Föreställningen bjuder på fantastisk mimik och garanterade skratt ackompanjerade av kalrinettisten David Rothenberg och slagverkaren Teho Majamäki. Käännös/ Översättning: Sami Siitojoki LAUANTAI/ LÖRDAG Författaren Henrik Jansson läser ur sin nyaste bok Där jag står i det strömmande och skrivarkursdeltagare i Labbnäs 2015 läser egna texter. HERTTAKUNINKAAT, BIO PONY 14:00, VERSTAS 19:30-01:30 Herttakuninkaat on aidolla ammattitaidolla ja huumorilla maustettu sirkusspektaakkeli, joka lyö ällikällä koko perheen! Reipas meininki on taattu, kun Kai Kuutamo ja Kalle Lehto marssittavat yleisön eteen joukon erikoisia hahmoja, jotka kukin esittelevät omaa sirkustaiteen tyylilajiaan aina eläinsirkuksesta nykysirkukseen. Kaj-Mikael Schütt, taiteilijanimeltään Kai Kuutamo, on jonglööri ja tulitaiteilija, joka viime aikoina on työskennellyt Kambodzasssa uuden sosiaalisen sirkuksen projektinsa Circus Kampotin parista. Monipuolinen sirkustaiteilija Kalle Lehto on puolestaan tullut tunnetuksi maailmaa valloittaneen hurjan suomalaisen nykysirkusryhmän Race Horse Companyn jäsenenä. OPASTUSKIERROS RUUKKIKYLÄLLÄ, MAGASINET 15:30 Taalintehtaan Ruukinmuseo järjestää opastetun kävelykierroksen Taalintehtaan kylällä. Kierroksella kuulet Taalintehtaan mielenkiintoista yli kolmesataa vuotta kestänyttä työläiskylän historiaa ja arkea. Lisäksi näet kylän mielenkiintoisia rakennuksia ja kuulet tarinoita talojen nimien takaa. Råttfällan (Rotanloukku), Stenkakola (Kivi-Kakola), Hundkojan (Koirankoppi), Barnlösan (lapseton), Honolulu ja Siperia...Oppaana toimii kylän oma kulttuurivaikuttaja ja kaikentietävä Hans Ginlund, jolla tuntuu olevan vastaus joka kysymykseen ja häneen kysymykset yleensä johtavatkin. Opastus lähtee Magasinetilta lauantaina klo 15:30 ja maksannee muutaman taalerin. TAITELIJAPUHEENVUOROJA, BIO PONY 16:00 JONGLEERAUSTYÖPAJA Kai Kuutamo. Lisätietoja festivaalitoimistosta. RUNOTYÖPAJA Ilkka Hautala. Lisätietoja festivaalitoimistosta. LASTEN ASKARTELUTYÖPAJA Aurinkoinen tulevaisuus ry. Työpajassa askarrellaan nukkeja, heppoja, koruja, maailman pienistä ja suurista ihmeistä hurmioitumista itse tehden. Ilmainen. Lisätietoa festivaalitoimistosta. Val del Omarin kuuluisimpiin teoksiin kuuluu kolmiosainen triptyykki Tríptico Elemental de España, jonka osien elementteinä ovat vesi, tuli ja savi: -Granadalainen vesipeili -Tuli Kastiliassa -Galicialainen savi LAUANTAI/ LÖRDAG 17:30 bio pony SUNNUNTAI/ SÖNDAG LIIKE JA LÄSNÄOLO-TYÖPAJA, FOLKETS HUS, Elävyyttä liikkeestä ja läsnäolosta: Muistatko, miten vapaasti liikuit lapsena? Workshop 23.8 klo Folkets hus, Taalintehdas, ohjaaja kehoterapeutti Riitta Saarikko. Osallistumismaksu: 10. Workshopissa vahvistamme hyväksyvää tietoista läsnäoloa sekä virtaava rentoa oloa. Liikumme lempeästi kehoa kuunnellen, tutkimme spontaaneja liikeimpulsseja annamme tilaa leikille ja uteliaisuudelle. Mitään ei tarvitse osata eikä kunto ole rajoite uteliaisuus riittää! Ota mukaan makuualusta,vesipullo ja myös lämmintä vaatetta. Lisätietoa: Riitta Saarikko, puh , riitta@viisaskeho

13 KEITTOKONSERTTI, MASUUNI 14:00 Edellisvuosien tapaan Norpaksen päättää aurinkoisessa ja leppoisissa tunnelmissa järjestettävä keittokonsertti. Maukasta kasviskeittoa, ajatuksia tasaavaa jutustelua, Norpas-artistien spontaaneja esityksiä sekä suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. PERFORMANSSIPOLKU LÄHTÖ MASUUNILTA 12:00-14:00 Performanssiryhmät Moving In Kimito, Status Epästabiili, Ihmis-Kunta ja Hämismummo, The Shouting Man esiintyvät sunnuntain performanssipolulla ja muutenkin. BUSSIKYYDIT FESTIVAALIKYLÄÄN Paras tapa tulla Norpakseen ja virittäytyä festivaalitunnelmaan on hypätä Norpas-bussiin! HELSINGISTÄ Jo toista vuotta festivaalikansaa kyyditään Helsingistä Taalintehtaalle ympäristöystävällisesti biokaasulla kulkevalla BioBussilla, jonka kipparina toimii Janne Kilpinen. Norpas-bussi lähtee perjantaina Kiasmalta klo 15:00 ja paluumatkalle lähdetään Taalintehtaalta sunnuntaina Bio Ponyn edestä klo 17:00. Hinta on 20 euroa meno-paluu tai 15e yhteen suuntaan. Biobussin kyytiin pääset ilmoittautumaan Norpaksen nettisivujen kautta. KIITOS NORPAS-LEHDEN TUKEMISESTA - TACK FÖR ATT STÖDJA NORPAS-BLADET Moi Norpas! TURUSTA Lähtö perjantaina klo 16:30 Vanhalta suurtorilta ja paluumatkalle lähdetään Taalintehtaalta sunnuntaina Bio Ponyn edestä klo 17:00. Hinta on enintään 25 euroa meno-paluu. Mikäli ilmoittautumisia tulee yli kaksikymmentä, on kyyti kaikille halvempi ja hauskempi. Ilmoita siis kaverisikin mukaan. Norpas-bussin kyytiin Turusta pääset ilmoittautumaan Norpaksen nettisivujen kautta. POLKUVOIMALLA SÄHKÖISTETTYJÄ KEIKKOJA Tänä vuonna Norpaksessa kuullaan ja nähdään myös polkuvoimalla sähköistettyjä esityksiä, kun pienenergiaalan pellepeloton Janne Käpylehto tuo Taalintehtaalle sähköpolkuvempaimistoaan. Sähköä voi tuottaa polkien mm. kuntopyörällä, poljettavalla ompelukoneella tai vaikkapa pomppimalla. Nähtäväksi jää millaisilla laitteilla Norpas-yleisö pääsee tuottamaan ääniä ja valoja esityksiin.. MARJO LEVLIN - LÄNTEEN JA TAKAISIN, GAMLA POSTBANKEN, KOLABACKAVÄGEN 1, PE/FRE 17-20, LA/LÖ 10-18, SU/SÖ Ihmiset ovat koko ajan liikkeessä. Nykyään liikkuvuus on helpompaa ja toisaalta monelle väistämättömämpää kuin koskaan. Yhdet muuttavat paremman elämän toivossa, toiset pakotettuina ja kolmannet uusia elämyksiä hakien. Amerikkaan, Eurooppaan, Intiaan. Mitä kulkee mukanamme vaihtaessamme asuinpaikkaa ja mitä jää jälkeen? Maastamuutto ei merkitse vain paikan vaihtoa, vaan toista kulttuuria, toisia ihmisiä, toista elämää ja toisia tottumuksia. Marjo Levilin monimuotoinen näyttely Länteen ja takaisin on kertomus taiteilijan perhehistoriasta. Levlinin suku muutti monien muiden suomalaisten kanssa Yhdysvaltoidin 1800-luvun muuttoliikkessä. Nyt, yli sata vuotta myöhemmin, taiteilija lähi tutkimaan sukunsa jälkiä Atlantin taa. Esineistä, valokuvista ja elokuvasta syntyy kaunis ja käsinkosketeltava kokonaisuus yhden perheen historiasta kauas menneisyyteen. Näyttelyn myötä henkilökohtainen tarina muuttuu kuitenkin universaaliksi pohdinnaksi siitä, mitä ihmisistä ja tapahtumista historian edetessä jää jäljelle ja miten ne näkyvät meissä. Osa menneisyyttä voi säilyä konkreettisesti esineissä, mutta monta asiaa on vaikea enää myöhemmin paluttaa. Mitä esivanhempamme ajattelviat, syödessään näillä perintöhaarukoilla, tai istuessaan tässä kuvan keinutuolissa? YÖKINO BIO PONYSSA Norpas ei nuku. Bio Ponyssa lähdetään liftaus- ja aikamatkoille maailman ääreen ja perinteisiin. Maailman ensi-ilta ja vanhoja oppeja. Molempina öinä Verstaan sulkeuduttua. MAGASINET 1845 HANDELSBOD - PUOTI CAFÉ - KAHVILA TURISTINFO -MATKAILUNEUVONTA VINDSGALLERIAN - VINTTIGALLERIA STALLBACKSVÄGEN 6, DALSBRUK TALLIMÄENTIE 6, TAALINTEHDAS ROSALAHANDELSBOD TAIDEINSTALLAATIOITA Magi Viljanen ja Johanna Turunen. Lisätietoa festivaalitoimistosta. SILMÄNKÄÄNTÖTEMPPUJA El Telonero ja Pere Rafart. Pieniä esityksiä eri puolilla festivaalialuetta. Lisätietoa festivaalitoimistosta

14 KIITOS NORPAS-LEHDEN TUKEMISESTA - TACK FÖR ATT STÖDJA NORPAS-BLADET KIITOS NORPAS-LEHDEN TUKEMISESTA - TACK FÖR ATT STÖDJA NORPAS-BLADET Sagalundin museo kaikenikäisille Sagalund on museo, puutarha ja turunmaalaisen kulttuuriperinnön ja lastenkulttuurin keskus - perustajansa Nils Oskar Janssonin sanojen mukaan "palanen todeksi tullutta runoutta". Täältä löydät erilaisia rakennuksia Kemiönsaaren historiasta: käräjätalon, torpan, maatilan, huvilan, kaksi vanhaa koulua ym. Tämä kaikki sijaitsee vehreässä puistossa, joka perustettiin vuonna Sagalundin museo Museotie Kemiö info@sagalund.fi Taalintehtaan ruukinmuseo ja Björkbodan lukkomuseo kertovat teollisuuden ja työläisten historiasta saaristokunnissa. Taalintehtaan museosta löytyy muun muassa viisi työläisasuntoa luvuilta. Museoon kuuluvat myös 11 hiiliuunia ja masuunin rauniot. Björkbodan museo puolestaan kertoo 1887 alkaneen lukonvalmistuksen sekä ruukin historiaa. HUOM! Lukkomuseo on Björkbodassa, Taalintehtaan ruukinmuseo ja Björkbodan lukkomuseo ovat kulttuurihistoriallisia museoita Kemiönsaarella. Tervetuloa käymään! AUKIOLO PE 10:00-24:00, LA 12:00-24:00, SU 10:00-22:00 KASVISBUFFET 18,5 PE 15-21, LA 12-21, SU i av Dalsbruk Taalintehtaan Taalintehtaan ruukinmuseo Tullimäentie 7, Taalintehdas Björkbodan lukkomuseo Björkboda Bar - Baari Hotell - Hotelli Bastu - Sauna Restaurang - Ravintola Catering - Pitopalvelu Sportsbar Dalsbruksv./Taalintehtaant Dalsbruk/Taalintehdas, Finland info@ditcenter.fi Hostelli, Masuunitie 5, Taalintehdas 26 27

15 OHJELMA/PROGRAM & INFO Perjantai/Fredag Lauantai/Lördag Sunnuntai/Söndag TAKKIRAUTAVALIMO 17:00 22:00 useita esityksiä Luova tuho, elokuvainstallaatio MASUUNI 17:30 Det här vill jag säga, utställningen öppnas BIO PONY 19:00 Det går att operera, Fiktion, (5 ), Open Color, ackompanjemang VERSTAS 19:30 ovet, n. 20:00 soitto ennakko 25, ovelta 28 (alle 15 v. 10, alle 7 v. ilmaiseksi) David Rothenberg (NY) Takeo Takahashi Quartet (ES/JPN) Luova tuho -live Jukka ja jytämimmit MAJOITUS/ INKVATERING Ceracon, Sapelitie 8, Villa Merihelmi, Sairaalantie 6, , com, info@villamerihelmi.com Dit Center, Masuunitie 5, , roger.sjoqvist@ditcenter.com, Taalintehtaan leirintäalue Taalintehtaan vierassatama , gasthamnen@d-marin.fi Patjamajoitus varattavissa Norpaksen nettisivulta Muut majoitusmahdollisuudet: festivalnorpas.org TAKSIT/TAXIBILAR Gustfasson Sahlgren Suominen myös tilataksi Uggeldahl myös tilataksi Björkdahl invataxi FESTIVAALIBUSSI/ FESTIVALBUSSEN Lähdöt Helsingistä ja Turusta Perjantaina Taalintehtaalle, sunnuntaina takaisin. Lisätietoa ja varaukset nettisivuilta tai villaitinen@gmail.com, TAKKIRAUTAVALIMO 11:00-19:00 Elvira Fredrikssonin valokuvia (ilmainen/gratis) 15:00-17:00 Potrettikuvausta vanhanajan tapaan, Taalintehtaan Ruukkimuseo (ilmainen/ gratis) BIO PONY 12:00 Survival of the Beautiful, esitelmä, David Rothenberg (ilmainen/gratis) 14:00 Herttakuninkaat, sirkusesitys, (10, alle 15v. 7 ) 16:00 Taiteilijapuheenvuoroja (ilmainen/gratis) 17:30 Kinokonsertti (8 ) VERSTAS 19:00 ovet, n. 19:30 soitto ennakko 25, ovelta 28 (alle 15 v. 10, alle 7 v. ilmaiseksi) Tuomari Nurmio Pohjonen Alanko con Niño de Elche(ES) Herttakuninkaat Cobra RAVINTOLAT, KAHVILAT / RESTAURANGER, CAFÉER Rosala Handelsbod / Magasinet Tallimäentie 6, Taalintehdas Taiteilijarupatteluja lauantaina tasatunnein yläkerrassa Ravintola Portside Tallimäentie 8, Taalintehdas Kasvisbuffet Norpaksessa pe 15-21, la 12-21, su Hinta 18,5. Café Holmbergs Four C Taalintehtaan torin laidalla. Restaurang Strand Taalintehtaantie 694, Taalintehdas Pub Skippers Rantatie 1, Taalintehdas Grill-RS-Grill Tehtaan alueella. Taalintehtaalta löytyy lisäksi kaksi ruokakauppaa, apteekki ja alko. Verstaan iltatapahtumissa on myynnissä olutta, siideriä, ruokaa ja virvokkeita. Varaathan myös käteistä mukaan! MASUUNI 12:00-14:00 Performanssipolku 14:00 Keittokonsertti NÄYTTELYT/ UTSTÄLLNINGAR Meeri Koutaniemi & Farzana Wahidy Magasinet, Marjo Levlin: Länteen ja takaisin/ Västerut och tillbaks Gamla Postbanken VaSaMu Va sa du? Torigalleria Tämän tahdon sanoa/ Det här vill jag säga Masuuni Oriol Hernando, Verstas LIPUT/BILJETTER Rosala Handelsboden, Magasinet, Tallimäentie 6, Taalintehdas Turisti-info Kemiö, Villa Lande Lippu.FI:n myyntipisteet ja R-kioskit YHTEYSTIEDOT/ KONTAKTUPPGIFTER info@festivalnorpas.org Festivaali-info, Bio Pony Tallimäentie 6, Taalintehdas Toiminnanjohtaja, Ritva Kovalainen, Tuottaja, Ville Laitinen, Lippuinfo, Iina Marja-aho, osuuskunta coop