muutoksen ja eheytymisen erikoislehti

Transkriptio

1 uusitoivo 4/08 muutoksen ja eheytymisen erikoislehti Irtonumerohinta 6 d Kansa pois kadulta, koteja kodittomille Vapaaehtoistyössä katulasten lastenkodissa Kolumbiassa Entiset pahikset vankilasta vapautuvan tukena

2 uusi toivo 4/08 Sisältö 3 Ei meidän naapuriin. 4 Elämän laitapuolta kulkeva on kirkolle tuttu. 8 Viisi viikkoa Kolumbian Bogotassa, Calissa, Sasaimassa ja Santa Martassa. 15 Katulapsityötä Kolumbiassa. 16 Siniristijärjestöt ympäri maailman kokoontuivat Brasiliaan. Varhainen puuttuminen riskinuorten avuksi. 18 Nubis juhli 125 toimintavuottaan. 20 Vuoden aikuisopiskelija löytyy Nubikselta. 21 Joulu herkisti mielen. 22 Koppipakko ja ihmissuojeluviranomainen. 23 Rukous. 24 Kansanedustajaeläke asunnottomuuden poistamisen hyväksi. Kansa pois kadulta. 25 Koulutuksesta puuttuu edelleen tasa-arvo. Arvostukset ja mielenkiinnon kohteet muuttuvat ajan kanssa. 26 Ammattiopetusta arvostetaan Virossa. Kristillinen päihdehoito laajenee Venäjällä. 27 Kanikonttori. Tervetuloa talvi ja varsinkin lumi. 28 Muurin varjossa. Uskontoa ei voi tuputtaa. 29 Pahiksista selviytyjiksi. KRIS-toimijat auttavat vankilasta vapautuvaa. JULKAISIJA Sininauhasäätiö. Tuetun asumisen, tuetun tekemisen, tuetun olemisen ammattilainen ISSN vuosikerta 4 numeroa vuodessa PÄÄTOIMITTAJA Päivi Strandén TAITTO Terttu Hauhia ETUKANNEN KUVA Jorma Soini TOIMITUS JA TILAUKSET Sininauhasäätiö Mäkelänkatu Helsinki p stranden@in105.fi TILAUSHINTA euroa PAINOPAIKKA Ykkös-Offset Vaasa 2008 PERUSTETTU v nimellä Wangin Toivo 2

3 Pääkirjoitus Ei meidän naapuriin Meillä Sininauhasäätiössä on menneen vuoden aikana ollut lukuisia tilai suuk - sia nähdä kodittomuuden monet kasvot koti maassa ja ulkomailla. Omassa maas - sam me on lähdetty vakavasti pois ta - maan asunnottomuutta. Varsinkin pit kä - aikaisasunnottomuus on saanut kunnat ja laajat poliittiset piirit yhteiseen tahtotilaan: meillä ei ole varaa antaa ihmisten elää kadulla. Asunnottomuus on epäinhimillistä, vaikka joillekin harvoille se saattaa jopa olla itse valittu vaihtoehto. Asunnottomuuden toinen puoli on myös näyttänyt kasvonsa. Kaikki yksi tyisetkin ihmiset kyllä ovat samaa mieltä siitä, että erityisesti Suomen kaltaisessa maassa, jossa luonto on ankara, sää kylmä ja julma, jokaisella pitää olla oikeus lämpimään kotiin. Kodin paikasta kuitenkin kiistellään lähes verissä päin. Ne joilla asiat ovat hyvin, eivät mielellään ota lähelleen niitä, joilla elämässä on tapahtunut jotain, joka on vienyt mahdollisuuden omaan asuntoon. Hankkeet, jotka pyrkivät vähentämään asunnottomuutta, saavat poikkeuksetta aikaan vastustusta. Ihmiset pelaavat hämmästyttävän suurilla panoksilla voidakseen torjua vaaran, että omassa lähipiirissä tapahtuisi muutoksia. Omaan naapuriin on vaikea hyväksyä oikeastaan mitään uutta, ei varsinkaan asunnottomia. pääkaupunkiseudulla saanut aikaan jopa huvittavia piirteitä. Monen lapsen yksinhuoltajaäiti kirjoittaa hätääntyneenä yleisönosastolla, ettei herra varjele sentään tänne meidän naapuriin, kun pääkaupunkiseudulla olevia tai sinne tulevia asumisyksiköitä on esitelty lehden sivuilla karttaan merkittyinä. Samainen äiti vain ei ole sattunut huomaamaan, että hänen perheensä naapurissa kyseinen huono-osaisten asumisyksikkö on sijainnut jo vuosikymmenet. Kenties se oli siinä jo ennen kuin hätääntynyt äiti edes itse oli syntynyt. Nyt kun yksikköä aiotaan remontoida paremmin nykyaikaa vastaavaksi, se nousi lehden kautta tietoisuuteen ja aiheutti paniikinomaisen reaktion naapurustossa. Yhtä kummalliselta tuntuu, kun yhteiskunnallisesti arvostettu kuntavaaliehdokas ottaa asunnottomien asumisyksikön vastustamisen ykkösvaaliteemakseen. Vaikka en olisikaan asunnottomuuden parissa työskentelevän Sininauhasäätiön palveluksessa, en voi kuvitella, että koskaan pystyisin äänestämään ihmistä, jolla on näin kylmät arvot. Sininauhasäätiö on joutunut karvaasti kokemaan naapureiden asenteen ja vastustuksen, kun asunnottomille on lähdetty suunnittelemaan tukiasumisyksiköitä. Emme silti aio luovuttaa, sillä jokaisen oikeus omaan kotiin on kiistaton. Asunnon lisäksi Sininauhasäätiö osoittaa asumisen onnistumiseen liittyvän tuen niille, jotka sitä tarvitsevat. Rakentaaksemme asuntoja asunnottomille ja voidaksemme antaa niihin oikeanlaisen tuen, Sininauhasäätiö on hakenut Etelä-Suomen lääninhallitukselta luvan järjestää rahankeräystä. Kaksivuotinen lupa on voimassa alkaen. Toivomme mahdollisimman monen yrityksen ja yksityisen ihmisen lähtevän mukaan keräykseen ja yhteisiin talkoisiin asunnottomuuden poistamiseksi. Haaste osallistumiseen ja keskeiset tiedot löytyvät toisaalta tästä lehdestä. Päivi Strandén stranden@in105.fi Vastustus kertoo pelosta ja mielellään se myönnetäänkin kauhuskenaarioiden värittäessä puhetta. Pelätään kaikkea sitä, mitä uuden naapuruston tiedetään tai kuvitellaan tuovan tullessaan. Alitajuisesti ehkä pelätään myös nähdä uusissa naapureissa se tosiseikka, että itselle voisi käydä yhtä kehnosti. Asunnottomaksi joutumiseen ei huonolla tuurilla tarvita juuri muuta kuin työpaikan menettäminen, terveyden pettäminen tai avioero. Elämän peruspilareiden sortuminen voi olla polun alku kohti kodittomuutta. Erilaisten asumisyksiköiden suunnittelu ja päätyminen julkisuuteen on varsinkin 3

4 Muualta tullut ihmettelee kun kirkko ei olekaan aina auki Elämän laitapuolta kulkeva on kirkolle tuttu Teksti ja kuvat: Päivi Strandén Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan johtava kappalainen, Marja Heltelä, istahtaa pöydän ääreen ja sytyttää kynttilän. Sitä hän ei kertomansa mukaan oikeastaan saisi tehdä. Bulevardin varrella sijaitsevan kiinteistön paloturvallisuusmääräyksissä kynttilät on luokiteltu tulipaloriskin aiheuttajien joukkoon. Heltelän kanssa on kuitenkin tarkoitus keskustella aiheista, jotka liikkuvat marginaalialueella. Kodittomat, kerjäläiset ja yksinäisetkin ovat monen silmissä riski muulle yhteiskunnalle. Annamme kynttilän liekin lepattaa. 4

5 Suomalainen ei helposti sepittele tarinoita apua saadakseen. Johtava kappalainen, Marja Heltelä kertoo kirkon työntekijöiden kohtaavan usein vierasmaalaisia avun tarvitsijoita. Heti keskustelun aluksi Marja Heltelä korjaa: on erehdys käyttää Helsingin tuomiokirkkoseurakunnasta nimitystä kodittomien seurakunta. Kirkkoon liittyvä asunnoton kyllä otetaan automaattisesti nimenomaan tuomiokirkkoseurakunnan jäseneksi, mutta jos asunnottomaksi joutuva jo kuuluu kirkkoon, säilyttää hän yhteyden entiseen kotiseurakuntaansa, vaikkei osoitetta enää olisikaan. Joskus ennen on ollut toisin. Varsinaisena kodittomien seurakuntana Heltelä mainitsee kaikkien Helsingin seurakuntien yhteisen erityisdiakonian. Jokainen seurakunta ei tee omaa työtä asunnottomien parissa. Työ on keskitetty erityisdiakoniaan, Heltelä toteaa. Helsingin Hermannin kaupunginosassa toimiva erityisdiakonia tarkoittaa päihde- ja kriminaalityötä asunnottomien sekä vankien ja vankilasta vapautuvien parissa. Tuomiokirkkoseurakunnan työntekijät kyllä kohtaavat useinkin kodittomia. Heltelä mainitsee muun muassa tuomiokirkon sunnuntaimessun jälkeiset kirkkokahvit kryptassa, jonne aina kokoontuu tuttua väkeä. Osa heistä on asunnottomia. Heihin otetaan joka kerta kontakti ja kysellään kuulumiset. Kiertävät kulkijat kolkuttavat kirkon ovea Ulkomailta Suomeen tulleiden ja kirkon suojiin hakeutuvien joukossa on Heltelän mukaan usein asunnottomia. He eivät ole pakolaisia, jotka etsivät viranomaiskontakteja hakeakseen esi- 5

6 merkiksi turvapaikan hakijan statusta itselleen. Kirkkoon sen sijaan hakeutuu varsinkin sellaisia asunnottomia, jotka kiertelevät maasta toiseen. Heille on usein yllätys, että Suomessa kirkot eivät ole aina auki, eikä kirkko ole paikka, josta ilman muuta saa rahaavustusta, jopa asunnon. Muualta tullut saattaa Heltelän mukaan jopa loukkaantua, jos kirkolla ei ole tarjota kattoa pään päälle tai muuta apua. Heltelä on huomannut, että kiertelevien ja vailla asuntoa olevien vierasmaalaisten tarinat usein hellyttävät kuulijansa. Joskus seurakuntien omaa väkeäkin pitää kouluttaa kohtaamaan näitä ihmisiä. Tarinoita pitää opetella kuulemaan. Ne ovat yleensä erilaisia kuin suomalaisten kertomukset, joissa puhutaan usein kiroten, mutta suoraan. Meillä on totuttu siihen, että suomalainen järjestelmä perustuu rehellisyyteen ja vaikeuksiin joutuneen kannattaa myös viranomaisia kohtaan olla rehellinen. Suomalainen ei kovin helposti sepittele tarinoita apua saadakseen. Silti Heltelä ei ole halukas yleistämään ulkomailta tulevien tapauksia ja tapaa kertoa kohtaloistaan ja kokemuksistaan. Tuomiokirkkoseurakunnassa vierasmaalaisten kohtaamiseen on totuttu. Yleensä heidät ohjataan ensimmäisenä tuomiokirkon päivystävän papin puheille. Myös kirkkojen suntiot ovat monesti ensimmäisten joukossa, joihin apua itselleen hakeva ja usein hämmentynytkin vieras tukeutuu. Kadulta elantonsa ansaitsevat uusi ilmiö Marja Heltelä näkee, että Suomi on viimeisiä kolkkia, johon kerjäläiset ja muut avun pyytäjät hakeutuvat. Johtava kappalainen Marja Heltelä on jonkin verran tarkkaillut kiertävien ja asuntoa vailla olevien elämää Suomessa. Hänen mielestään tänne tulee hyvin vähän ensimmäisiä metsästäjiä tai tiedustelupartioita, jotka avaavat väylää perässä seuraaville, kenties kerjäämällä toimeentulonsa ansaitseville. Suomi on sijaintinsa johdosta viimeisimpiä kolkkia, joihin tullaan. Kohu tulijoiden ympärillä on kuitenkin ollut melkoinen. Kohua selittää muun muassa se, ettei Suomessa oikein ole totuttu kadulta elantonsa ansaitseviin. Katusoittajatkin ovat vasta viime aikoina saaneet soitella julkisilla paikoilla ilman lupaa. Mutta varsinkaan kerjäläisiin Suomessa ei ole totuttu. Kirkosta apua pyytävillä vierasmaalaisilla on Marja Heltelän mukaan monesti pelko viranomaisia kohtaan. Joskus myös ne, jotka ovat mielestään ja ehkä muidenkin mielestä saaneet viralliselta Suomelta kylmän kohtelun, hakeutuvat kirkon suojiin. Muun muassa maasta käännytetyt saattavat tehdä niin. Kirkko ei voi mennä viranomaisten yli, ellei katsota, että esimerkiksi turvapaikan hakija on saanut kohtuutonta kohtelua, Heltelä selittää linjausta. 6

7 Kadulta elantonsa hankkiviin ei ole totuttu. Honkanummen hiljaiset hautajaiset Helsingissä on Honkanummen hautausmaalla varattu joka torstai kaksi aamupäivän aikaa, jolloin siellä siunataan vainajat, joilla ei ole ainuttakaan saattajaa. Ei omaisia tai muita läheisiä. Papille Honkanummen hautaustilaisuudet ovat näköalapaikka yksinäisyyteen. Heltelä näkee ne myös hänelle tärkeänä palvelutehtävänä. Jokaiselle seurakuntayhtymän papille yleinen siunausvuoro tulee vuorollaan. Pappina Marja Heltelä myös arvostaa sitä, että 96 prosenttia vainajista haudataan kristillisin menoin, vaikka kirkkoon kuuluvien osuus on vain noin 81 prosenttia. Heltelän mielestä sillä on suuri merkitys, että Honkanummellakin läsnä on joku, joka mainitsee vainajan nimeltä. Kirkkoon kuulumattomat yksinäiset vainajat sen sijaan vain lasketaan suoraan maahan. Ennen hautaustilaisuutta Marja Heltelä sanoo aina selvittävänsä, löytyisikö yksinäiselle kuitenkin jostain omainen. Usein löytyy ja papin kanssa saatetaan silloin käydä keskusteluja kipeistä kohtaloista. Syyt, miksi ihmissuhteet ovat katkenneet, ovat monenkirjavat. Honkanummella saatetaan yhtä aikaa haudata useita vainajia, joilla ei ole saattajaa. Lämmöllä Marja Heltelä mainitsee naisen, joka usein saapuu paikalle vapaaehtoisena laulamaan yksinäisten arkkujen äärelle. Asunnottomuus voi olla valittu elämäntapa Marja Heltelä ei näe asunnotto muutta pelkästään onnettomana kohtalona. Se voi olla myös vapaaehtoinen valinta. Heltelä muistelee miestä, joka asusteli Agricolan kirkon seutuvilla lehtiroskiksessa. Heltelä uskoo, että mies oli itse valinnut elämäntapansa ja halusi säilyttää vapautensa. Hänelle ei edes raha kelvannut, eikä juuri muukaan apu. Ihmisillä herää usein kauhea auttamisen tarve, vaikka meillä on aina ollut omat erakkomme. Kaupunkiolosuhteissa se ei ehkä kuitenkaan oikein toimi, Heltelä pohtii. Lehtilaatikossa eläneeltäkin vietiin lopulta koti, kun ärsyyntynyt naapurusto vaati, että lehtiroskis asukkeineen pitää siirtää pois. Marja Heltelä uskoo, että ulkopuolisten on vaikea suostua siihen, että joku haluaisi valita kodittomuuden. Vapaaehtoisesta kodittomasta ajatellaan helposti, ettei tällaisen ratkaisun tehnyt ymmärrä omaa parastaan ja siksi hänelle on annettava koti. Heltelä näkee, että tärkeintä on ihmisen kunnioittaminen kaikkine niine piirteineen, joita elämä on hänelle tuonut. Samalla inhimillisyydellä hän toivoo kohdattavan tarinaansa sepittävän vierasmaalaisen kuin suoraan puheeseen tottuneen suomalaisenkin. Ne ovat kuitenkin kertomuksia jokaisen omasta tavasta selviytyä. Pappina hän pitää tärkeänä, että voi edes hetken kulkea näiden ihmisten rinnalla ja ohjata heitä eteenpäin oikeisiin paikkoihin ja jokaiselle oikeanlaisen avun äärelle. 7

8 Reinel Castañedan (yllä) avulla Jorma Soini pääsi kurkistamaan kolumbialaiseen arkeen. Viisi viikkoa TEKSTI JA KUVAT: JORMA SOINI Kolumbian Bogotassa, Calissa, Sasaimassa ja Santa Martassa Jorma Soini jäi Sininauhasäätiön toimitusjohtajan tehtävästä osa-aikaeläkkeel le ja päätti viettää ensimmäisen osa-aikaeläkejaksonsa Kolumbiassa. Hyvin etukäteen suunniteltu matka sai jo ennen alkuaan uusia käänteitä toisen lähtijän peruttua reissunsa, mutta pikainen yhteydenotto Koti Katulapselle -yhdistyksen Leila Ponkalaan viitoitti tien viisiviikkoiselle reissulle. Jorma Soinin kiintopisteinä Kolumbiassa olivat yhdistyksen tukemat lastenkodit ja katulapsityö. Julkaisemme lyhennelmän Jorma Soinin matkapäiväkirjasta. Ennen matkaa Öisin, kun on aikaa ajatella tai ainakin häiriötekijöitä on vähemmän, olen usein ajatellut, että mitä haluan tehdä ajalla, jonka käytöstä päätän itse ja jota olen ostanut itselleni työantajalta osa-aikaeläkkeen muodossa. Olen ajatellut, että sitä aikaa en myy kenellekään rahalla. Eilen sain Leila Ponkalalta hänen tekemänsä DVD-levyn Koti Katulapselle ry:n toiminnasta. Filmi Kolumbiasta ja Filippiineiltä liikutti minua suuresti ja lähden innolla matkaan luottaen täysin Isän ohjaukseen ja johdatukseen. Ensin ajattelin, että ehkä jaan ruokaa lapsille, mutta nyt olen itseni pienentänyt kanojen ja vuohien ruokkijaksi. Ensi viikko antanee vastauksen, mitä sitten loppujen lopuksi tulevat viisi viikkoa Bogotassa ja jossain siellä teen. Matkalla Lontooseen Heathrown lentokentälle tulin kuten pitikin, mutta puoli tuntia myöhässä. Kielitaito ei riittänyt, joten en tiedä, oliko minulta viety jatkolento vai koko lentoyhtiö. Konetta ei kuitenkaan ollut. No, aikani kun sähläsin, niin alkoi tapahtua. Selitin Securitaksen nuorille, tummille miehille kaulassani olevasta korusta, että se on poron luuta, jonka ympäriltä söin lihat ammuttuani sen Lapin 50 asteen pakkasessa, kun moottorikelkka upposi kahden metrin syvyiseen kinokseen ja lähimpään eskimon kotaan oli 70 kilometriä. Juoksujalkaa minut buukattiin Texasin lennolle, joten matka jatkui Houstoniin ja alkuperäinen välilaskupaikka New York jouti sivuraiteelle. Communicatoriin sain Suomessa ennen lähtöä ängettyä monipuolisen WSOY:n sanakirjan, joka tunsi muun muassa sanan sepelvaltimotauti. Kun virkailijat sen lukivat, alkoi tuolia tulla oi keal ta ja vasemmalta and take it easy ja slow down. En nimittäin keksinyt siihen hä tään loistavalla kielitaidollani muuta kei noa saada palveluskunta etsimään Big bagiäni edelliseltä lennolta, kuin sanoa, että my medicine is in Big bag, you know. Perillä Bogotassa Nukuin tunnin ja nyt olen Mauricion kanssa nettikahvilassa. Soimme eksoottisen aamupalan ja kuten huomaatte, ei taalla ole koneessa skandeja, joten 8

9 Sasaiman lastenkoti sijaitsee trooppisella vyöhykkeellä vajaan sadan kilometrin päässä Bogotasta. aakkosia ja ookkosia vain. Lohtuna tietenkin, etta puuttuu myos ruotsalainen oo. Heh.. Matka oli 32 tunnin rupeama kolmella koneella, joista vain ensimmainen oli suunnitelmien mukainen. Lensimme Kanadan ja koko Yhdysvaltojen yli, mutta eihan sielta mitaan nahnut. Olipahan kuitenkin mielikuvat, etta taalla ollaan. Ensimmaiset tunnin tirsat otin nukkumasalin takimmaisessa nurkassa, josta olen valloittanut itselleni petin, kun lapset ovat poissa. Sasaiman maatilalle Huomenna on tarkoitus mennä Sasaimaan maatilalle, joka on Bogotasta 80 kilometriä johonkin suuntaan. Kun ilma siellä on trooppisempi, tarkoittaa se alaspäin, joskaan en tiedä kuinka ylhäällä Bogotakaan on. Vettä on sadellut ja ilma muutenkin on kuin Suomen viime kesä. Minut on otettu täällä tosi ystävällisesti vastaan ja kaikki on erinomaisella tavalla. Pony Malta on kansallisjuoma. Sitä ostimme Reinel Castañedan kanssa, kun matkasimme noin 20-paikkaisella bussilla Sasaimaan. Kun linjuri pysähtyi 10 minuutiksi, nousi autoon monenlaista kauppiasta. Oli arvanmyyjää, maissisipsin, DVD-tallenteiden ja arpojen kauppiaita. Viimein bussiin nousi kitaransoittaja, joka soittamisen lisäksi lurautti kaihomielisen laulun toivoen, että joku hänelle antaisi peson tai pari. Näin myös tapahtui. Huumeongelma on melkoinen ja sen osalta ovat Amsterdam ja Kööpenhaminan Kristianin vapaakaupunki siistejä juttuja. Näiden ihmisten kohdalla tulee oloni surulliseksi. Joka tapauksessa nyt olen päässyt maalle, pienelle maatilalle, joka on hyvin kaunis paikka. Olen saanut jopa asuttavakseni oman suihkullisen huoneen. Tila on kahden hehtaarin suuruinen ja sen viljelykasveja ovat muun muassa platanos, mandariini, banaani, avokado, appelsiini sekä kahvi ja aika monta muuta, joiden nimet eivät ole tuttuja minulle. Oli jännä tunne ottaa mandariini tai appelsiini puusta suoraan, kuoria ja syödä se puun alla suihinsa. Ei mikään turistivaltio Aamu alkoi menemisellä ruuan alkulähteille, kun 14-vuotias poika, jonka nimi on edelleen hakusassa, tuli hakemaan minua katsomaan jotakin. Oli pakko mennä, sillä maassa maan tavalla. Hänen tehtävänään oli viiden kanan lahtaaminen ja muu operointi pataan tai tässä tapauksessa isoon kattilaan saakka. Kanan kiertokulku on maatilalla alusta loppuun hyvinkin luonnollinen asia. Kana munii aikansa ja kun muniminen on loppu, kanaäiti syödään. Sitä ennen se on muninut monet munat, joista osasta tulee poikasia ja osasta esimerkiksi munakokkelia. Päivällä otimme taksin, joita täällä on ainakin paria eri sorttia. Toinen, kalliimpi, on yksityissellainen, jolla ilmei sestikin saa ajella ilman matkalta poimittavaa seuraa ja toinen on myös henkilöauto, mutta se ajaa määrättyä reittiä ja poimii matkalta ihmisiä. Joka tapauk sessa taksilla ajoimme hieman suu rempaan kaupunkiin, Villetaan, jossa on myös, kuten he sanovat, turisteja. Kauimmaisetkin tosin vain Bogotasta, joka on siis noin 80 kilometrin päässä. Kadulla näkee miehiä, jotka ovat tulleet ties mistä viidakosta tai vuorilta, sillä heillä on miekan mittaiset viidakkoveitset tupessa kupeella. Villatessa oli myös, kuten Reinel sanoo, popularmarket, joka sisällöltään on puolet ruokaa ja 9

10 puolet muuta tavaraa katosten alla. Nyt arkena siellä oli sangen hiljaista, mutta viikonloppuna kuulemma kuhinaa kerrakseen. Ihmetyksen aihe on myös kaasuauto, joka käyttäytyy kotimaastakin tutun jäätelöauton tavoin soittamalla kelloa, jotta ihmiset voivat tulla vaihtamaan kaasupullonsa. Soittokello on aito kello narun perässä. Tänään on Reinel lähdössä Bogotaan ja minä jään Sasaimaan espanjan kielen sanakirjan kanssa. Pärjään kyllä, sillä tiedän missä on banaani- ja mandariinipuut. Ja jääkaappi sekä kylällä supermarket. Yksin Taivaan Isän silmien alla Olin yksin yötä suuressa talossa, sillä muu väki asuu eri rakennuksissa. Joskin näköyhteyden päässä. Yöt ovat täällä todella mustia ja pimeitä. On näemmä myös oltava tarkkana, kun menee altaaseen uimaan. Tänä aamuna, kun seitsemän pintaan olin menossa veteen, oli altaassa parikymmensenttinen saksiniekka ilmeisesti myös aamu-uinnilla. En suostunut uimakaveriksi, vaan vein tyypin vuorilta tulevaan jokeen. Ehkä sillä oli saksissa voimaa tai kukaties myrkkyä, sillä paikallisetkaan eivät koskeneet siihen käsin. Tänään minulla on aikaa tutkia paik koja rauhassa. Puutarhassa tai oikeastaan maatilalla kasvaa bambupuita. Mieleen palasi aika, kun opettelin hyppäämään bambuseipäällä lähes 50 vuotta sitten. 2 metriä ja 30 senttiä päälle taisi olla ennätys. Päivää olen käyttänyt myös valokuvaamiseen. Luiksen kanssa katselimme valokuvia tietokoneeltani. Aivan erityisesti häntä kiinnostivat Intian kuvat. Maissa on ehkä jotain yhteistä sokeriruokoineen ja eläimineen. Täällä maatilalla on myös lapsia. Käsittääkseni yhdeksän. Itse en ole heitä vielä nähnyt, mutta olosuhteita kävin katsomassa ja kyllä lastenkoti, jossa meistä useimmat ovat työnsä puolesta Tallinnassa käyneet, on luksusta. Itkin yksin, kun ajattelin heidän tulevaisuuttaan, joka sentään on kadulla asuviin verrattuna erinomainen. Kummajaisena kylillä Aamulla selvittelin Leilalle lupaamani mukaisesti uima-altaan ja sen puhdistuslaitteiston problematiikkaa. Samaan pakettiin liittyy esillä ollut saunanteko. Sauna olisi nyt saatavissa koekäyttöön, kun keksisi sähkömiehen jostakin. Kiukaan kivet kerään vuorilta tai jostain, mutta kunhan katsellaan. On kertakaikkisen outoa, kun ei vuorokauden ajoissa ole kuin kaksi kiinnekohtaa, aamupalalle kello 9 ja lounaalle kello 13. Illallista en syö, jotta kehtaan näyttäytyä Heikille. Tänään kävelin omia aikojani Sasaiman kylälle ja olin kohtelias. Buenos dias sinne ja buenos dias tänne. Kaikki vastaavat kohteliaasti ja katsovat kummajaista. Kylän puistossa istuskelin ja yritin löytää jonkun, jota olisi voinut sanoa päihdeongelmaiseksi. Turha toivo, ei edes kohtuukäyttäjää tarttunut haaviin. Kyllä oluttakin jossain juodaan ja meno voi olla iltasella toisenlainen, sillä cerveraz-autoja näkyy. Valokuvia napsin ja vältän ihmisten kuvaamista, sillä kamerakin on katukuvassa aika outo juttu. Seuraavalle kylän reissulle otan sanakirjan mukaan. Eteläpohojalaanen sanoo, että kärmes Aamulla tepastelin pitkin maatilaa paljain jaloin, sillä Reinel oli varoitellut ainoastaan terävistä kivistä. Sitten hän näytti puun alle vilahtanutta käärmettä. Minulle tuli tarve etsiä espanjan sanakirja, sillä snake eikä poison olleet Reinelille tuttuja. Kyllä vain, myrkyllisiä ovat. Jätin toiseen kertaan kysymykset, ettäkö hengenvaarallisia. Ehkä pitää maastossa pitää kenkiä. Joka paikan Crocseja, jotka ovat reikiä täynnä. Teimme matkasuunnitelmia Calin matkaa varten. Koti Katulapselle ry:llä on Calissa Sasaiman ihmiset, eläimet ja luonto tallentuivat kameralle. kummilapsia ja projektikohteita. Aikaisemmin heillä oli calilaiset yhdyshenkilöt, pastori Daniel Arias ja hänen poikansa Jonatan, mutta he joutuivat luopumaan tehtävästä työkiireiden takia. Muutama vuosi sitten Calin työ siirtyi Reinelille. Hän on käynyt Calissa pari kolme kertaa vuodessa, useimmiten vaimonsa Miriamin kanssa. Puolieläkeläiselle nimikkoeläin Täkäläisittäin myöhäisenä iltapäivänä lähdin Luiksen kanssa saattelemaan Reineliä linja-autolle, kun hän lähti Bogotaan mukanaan yhdeksän syömäkelpoiseksi tilalla laitettua entistä elävää kanaa. Reinel saatiin linja-autoon ja Luiksen kanssa jäimme Sasaiman kylälle tutustumaan paikalliseen elämään paremmin varustautuneena, eli oli Luis ja sanakirja mukana. Paikallisesta baarista löytyi sitten jo oluen juojiakin. Suosikkimerkki näyttää tällä erää olevan Poker-olut. Paikallinen pieni puisto lienee kylän eräänlainen kokoontumispaikka ja sinne halusin taas seuraamaan elämän menoa. Luiksen tuttu tuli tervehtimään. Oli sanakirja tarpeen, kun hän rupesi esittelemään, että puiston puissa elää trooppinen eläin, jonka sen hetkistä sijaintia sitten kyselimme muiltakin ihmisiltä. Kun aikamme porukalla etsittiin, niin löytyihän se ja sanakirjan avulla nimikin, el perazoso eli laiskiainen. Siellä se latvuksissa riippui liikkumattomana. 10

11 Iltapäivällä kävelin taas Sasaiman kylään tehdäkseni pieniä hankintoja. Tärkein oli ruutuvihko jätkänshakkia varten. Löysin nyt myös Internet-pisteitä, joista Leilakin puhui. Samoin sattuivat silmään niin sanotut kaljakuppilat, joita kyllä on melkoisesti. Ehkä elämä niissä on vilkkaampaa varsinkin viikonloppuisin. Nyt vielä maanantai näytti olevan ylimääräinen pyhä. Yhden uuden tavan olen tuonut ruokapöytään. Ruuan aloitamme rukouksella ja ruuan siunaamisella. Sen on johtanut Reinel talossa ollessaan. Hänen poissa ollessaan on pöytä katettu minulle pöydän päähän Reinelin paikalle, joten olen myös siunannut ruuan. Pois lähtiessä me miehet olemme huutaneet keittiöön Patricialle, että crazias ja sillä siisti. Olen ottanut tavakseni viedä astiani syönnin päätyttyä keittiöön ja kiittää siellä ruuan tekijää. Nyt ei kukaan kehtaa jättää lautastaan pöytään. Tänään täällä on paljon lisää porukkaa. Yhdistyksessä työssä oleva Reinelin vaimo Miriam on saapunut ja käsittääkseni myös lasten koulut ovat alkaneet, joten poikia on varmasti iltapäivällä plantaasin täydeltä. Tänään sitten olen opettanut jätkänshakkia pojille, tiedättehän, viisi rastia tai ympyrää peräkkäin ruudukolle. Carlos, josta puhuin, on sukunimeltään Kantor tai niin hänestä ainakin puhutaan. Lapsia on ilmaantunut ehkä neljä lisää Carlos Kantorin lisäksi. Kaikki osaavat nyt jätkänshakkia ja se osoittautui varsin helpoksi tavaksi tehdä tuttavuutta ilman yhteistä kieltä. Päivät menevät täällä varsin sujuvasti, nousen neljältä aamulla hieman ennen aurinkoa ja käyn petiin ilta kuuden maissa yhtä aikaa auringon kanssa. Taidan ottaa sen puolieläkeläisen nimikkoeläimeksi. Vuohien hoitamisesta ja ruokkimisesta on vastannut tilanhoitaja perheineen ja kanatkin ovat saaneet ruokansa ilman minua, joten olen keskittynyt keskustelemaan eläinten kanssa, joihin kuuluu myös tilanhoitajan koira. Sen kanssa meni neljä päivää ennen kuin yhteinen kieli syntyi. Kaiken kaikkiaan eläimet ymmärtävät täällä yhtä paljon suomea kuin ihmisetkin, ehkä enemmänkin, joten homma on siltäkin osin kunnossa. Sammakkoa uimassa kaverin kanssa Maatilan nimi on Casa Blanca ja seurakunnan tila vieressä on Koinonia. Tilan nykyinen koira lienee tilanhoitaja Enricen. Nimeltään se on Tily. Eilen katselin, kun alle kouluikäinen tyttö kertoi sille ilojaan ja surujaan. Liikuttavaa. Sunnuntaina katsoin hengellisiä DVD:itä, joissa on musiikkia. Sain mukaan muitakin. Seurasin Carlosta salaa, joka aivan selvästi suunliikkeistä päätellen laulaa sydämessään mukana Marcos Wittin lauluja DVD:ltä DIOS de PACTOS. Eilen harjasin ja pesin myös uimaaltaan, kuten aioinkin. Kun sain altaan pestyä, ajattelin uida vedon tai kaksi. Siinä selälläni kelluessa, kuului yllättäen aikamoinen plumpsahdus. Kun katsoin sinulle, huomasin, että olin saanut uimakaverin. Raajat levitettyinä varmasti 30- senttisen kelpo sammakon. Siinä me sitten uimme rinta rinnan sammakkoa, kunnes hain haavin ja nostin vesselin kuivemmalle maalle, puroon, joka johtaa laaksossa kulkevaan, vuorilta tulevaan jokeen. Siis sinne minne olin jokunen päivä sitten passittanut saksiniekankin. Uusi tapa ruokapöytään Bogotan kautta Caliin Oli jotenkin hellyttävää, kun kaikki halusivat kätellä ja hyvästellä, kun lähdin Sasaimasta. Mukaan luettuina seitsemän lastenkodin poikaa. Casa Blancan väki on hyvin ystävällistä minua kohtaan ja erityisen ahkeraa. Jokainen. Mukana oli taas säkillinen kanoja myytäväksi ruokaa tarvitseville. Tosin linja-autossa kuljetetaan eläviäkin kanoja. Tämän havaitsin, kun säkki käytävällä alkoi yhtäkkiä kotkottaa. Varhainen lintu löytää madon. Bogotan lastenkodissa henkilökunta nousee puoli viisi ja lapset puoli kuusi. Samoihin aikoihin siis kuin Sasaiman Casa Blancallakin. Bogotassa lapset heräävät lämpimällä ja turvallisella äänellä aikuisen pitämään aamurukoukseen. Olen nukkunut hyvät yöunet 12 lapsen (pojan) seassa, joista nuorimmat ovat ehkä 3-4-vuotiaita ja vanhimmat lähes murrosikäisiä. Seitsemältä lähdetään terminaaliin ja sieltä Caliin. Tänään kolumbialaiset hymyilevät, sanoo Reinel, sillä Kolumbia ja Brasilia pelasivat eilen maalittoman tasapelin jalkapallossa. Eilen täällä Bogotassa oli muuten Mika Häkkinenkin. Hän oli testaamassa uutta katurataa tai vastaavaa. Sai aika paljon huomiota tiedotusvälineissä. Kun menimme linja-autoterminaaliin, joutuivat käsimatkatavaratkin läpivalaisuun. Auto, jolla matkaamme Caliin, on aito pitkänmatkan bussi, jossa paikat ovat lipussa määritelty ja numeroitu. Tässä bussissa on myös televisio ohjelmineen sekä digitaalinen matkanopeuden näyttö matkustajille. Matkaa on käsitykseni mukaan edessä 500 km. Kun päästiin pois kaupungista, on vauhtikin parantunut 80 11

12 kilometriin molemmin puoliin. Vuoria on paljon ja kiipesimme yli 2 kilometrin korkeuteen. Ohitimme muun muassa hyvin rehevän kylän, jossa oli paljon pihoilla uima-altaita. Pilvet olivat osin alapuolella. Täällä voi siis kirjaimellisesti uida pilvessä. Kun tämän vuorten ylityksen on kokenut, täytyy todella todeta, että vuo ria on muuallakin kuin Sveitsissä ja Itävallassa. Ylhäällä vuoristossa puolenkymmentä poliisia tai vastaavaa pysäytti bussin ja kaikki joutuivat ulos henkilöllisyystodistus mukana. Bussista ulos mennessä kopeloitiin meistä useilta koko ruumis. Minutkin. Josko olisivat aseita etsineet. Kaikki kuitenkin meni sujuvasti sekä kohteliaasti ja matka jatkui. Tekemistä paljon mutta rahaa vähän Olen juuri herännyt Calin kaupungissa, josta on kahden tunnin matka Tyynelle merelle. Asukkaita täällä on 2 miljoonaa ja merkittävä huumeongelma ja sen myötä muutkin ongelmat asunnottomuudesta lähtien. Tänään ja huomenna tapaan kadulla eläviä lapsia, mutta myös heitä, jotka ovat saaneet uuden tulevaisuuden suomalaisten avun turvin. Lapsia olen tänään tavannut kymmeniä ja taas kymmeniä. Kaikkia on valokuvattu ja jopa jotkut nuoret pysäyttävät kadulla tullakseen kuvatuksi. Lapsia ja siinä sivussa aikuisia olen kätellyt myös aikamoisen määrän. On ollut mukavaa olla suosittu. Olemme myös käyneet paljon keskusteluja, sillä tekemistä on paljon ja rahaa vähän. Mieltäni on liikuttanut aika tavalla, kun olen saanut tutustua koteihin, jossa ihmiset elävät perheineen ja yrittävät parhaansa, vaikka ei ole työtä eikä siis paljon rahaakaan. Lapset oppivat vastuuseen Paluumatka Bogotaan meni oikein hyvin ja aikaa siihen tärvääntyi hotellista lähdön jälkeen 13 tuntia. Iltasella saavuimme Bogotan lastenkotiin, jossa lapsia oli kaksi. En oikein ole päässyt selvyyteen missä he välillä ovat. Jotenkin mieltä liikutti, kun jo kouluikäinen poika työnsi vuoteensa lähemmäs omaa petiäni ja sanoi buenos noches nukahtaen saman tien. Puoli viideltä aamulla nousevat ensimmäiset ylös. Lähinnä tämä on työntekijä ja käytännössä aina, kun lapsia on paikalla, heidän joukossaan nukkuu salissa, jonka koko on noin 10 m x 15 m, turvallisia aikuisia. Minä yhtenä joukossa. Vuoteita makuusalissa on 13 kappaletta, jotka ovatkin käytännössä kaikki käytössä. Lapset opetetaan pienestä pitäen vastuuseen ja kantamaan sitä myös pienemmistä. Vanhempien lasten huolenpito pienemmistä on hellyttävää. Joka aamu lapset harjaavat, luuttuavat makuusalin lattian sekä siivoavat tilat muutenkin. Suomessa taitaa olla harvinaista, että alle kouluikäiset lapset sijaisivat edes vuodettaan. 27 miljoonan peson piraattikengät Olin ajatellut, etten koskaan laita jalkaani jäljitelmä-crocseja, mutta toisin kävi. Kulkukoiralla näyttää olleen parempi onni. Ihmisen osaa joutuu ajoittain ihmettelemään. Bogotan lastenkodin Betelin emäntä tuli nimittäin tulkin kanssa, joka osasi keskimäärin viisi sanaa englantia, kauppaamaan minulle kyseisiä kenkiä, numero 43. Oli pakko ostaa ne 27 miljoonalla pesolla. Mitä muuta olisin voinut tehdä, sillä emäntä oli juuri pessyt housuni? Eilisiltana ja vielä tänä aamunakin on korkeassa kurssissa lasten keskuudessa ollut rustottunut pikkusormeni. Sitä on verrattu varmasti jokaiseen omaan sormeen. Ehkä täällä olen myös ymmärtänyt aavistuksen verran Michael Jacksonia ja hänen pakonomaista tarvettaan vaaleaan ihoon. Nimittäin mitä vaaleaihoisempi lapsi, sitä leveämpi on ollut hänen hymynsä, kun hän on käynyt vertailemassa ihoaan, milloin käsivarttani, milloin jalkaani vasten. Kävin myös elämäni vaikuttavimmassa paikassa, Zipaquirassa olevassa vanhassa suolakaivoksessa, joka oli täydellisesti rakennettu valtavaksi hengelliseksi kokonaisuudeksi kirkkoineen kaikkineen. Syvällä kalliossa. En edes pysty kuvittelemaan niiden ihmisten elämää, jotka ovat sieltä päivän leipänsä ansainneet. Seinissä oli ja näkyi edelleen suolakerroksia, jota oli aivan pakko kielellä maistaa. Selvää suolaa se oli. Välillä varsin paatuneelle sielulleni käynti teki oikein hyvää. Suunnittelemme Santa Martan matkaa Reinelin kanssa Karibianmeren rannikolle. Hyppysiin on tarttunut yhteistyökuvio, joka pitää sisällään jonkinlaisen maatilan tai farmin käyttömahdollisuuden. Se voisi olla sopiva 12

13 Calissa Jorma Soini tapasi perheitä, joita Koti Katulapselle -yhdistys avustaa Kolumbiassa. huumehoitopaikaksi tai vastaavaksi ja tätä mahdollisesti lähdemme katsomaan sekä neuvottelemaan. On mielenkiintoista, että vaikka täällä asunnottomuuteen riittää köyhyys, jota kyllä tähän 8 miljoonan ihmisen kaupunkiin mahtuu, niin aineellisesti ankeissakin olosuhteissa elävät ihmiset hymyilevät ja ovat iloisempia kuin suomalaiset vaikkapa Westendissä tai Kauniaisissa. Kolumbia ilman kokaiinia Televisoissa pyörii paljon huumeiden ja varsinkin kokaiinin vastaisia kampanjoita. Lähes päivittäin on uutisia huumetakavarikoista ja pidätyksistä. Yksi televisiossa pyörivä, tyylikkäästi toteutettu kampanja on nimeltään: Kolombia sin coca (Kolumbia ilman kokaiinia). Päivän olen viettänyt lorvien, lukien ja pöytätennistä pelaten lasten kanssa, kun sain tuotua palloja peräti Calista saakka. Altaalla on myös ollut kuhinaa, kun parisenkymmentä lasta on riemuinnut siellä lähes koko päivän. Suomalaisittain kesäsateet eivät ole vauhtia hidastaneet. Lasten lukumäärästä päätelleen, riemussa on ollut mukana muitakin kuin Betelin lapsia. Joka aamu Sasaimassa ollessani olen ihmetellyt pieniä ja pienen pieniä lintuja, jotka käyvät aamuhämärissä, siis viiden jälkeen ikkunani takana. Nyt asetuin asemiin ja otin asiasta selvää. Kyllä vaan, ne ovat kolibreja, sanoo lintutieteilijä jormas. Iltapäivällä lähdimme Bogotaan ja olen Kolumbian pääkaupungissa näillä näkymin ainakin perjantaihin saakka. Tuttu lapsilauma henkilökuntineen oli ottamassa minua lastenkodilla vastaan, joten tuntui kuin olisi tullut kotiinsa. Tosin kotini ei koskaan aiemmin ole ollut niin äänellä ja elämisen riemulla täytetty. Mielipide lapsityövoimasta Tänään tein ensimmäisen pitemmän kävelykierroksen pitkin Bogotan laitakaupungin katuja. Ihmisiä makaa päivälläkin jos jonkinlaisten lumppujen tai ei minkään alla kadulla. Jos ei ole kunnolla vaatteita päällä, niin tuskin on varaa huumeisiinkaan. Tosi surullista ja hyvin likaista. Löysin myös ensimmäisen pizzerian ja se oli yhtä juhlaa. Illalla kertoilin Bogotan lastenkodin henkilökunnalle hampurilaisen syönnistä ja huomasin sen olevan heille mukava asia. Yöllä pohdin asiaa lisää ja ajattelin, miksen voisi viedä koko lastenkodin väkeä lapsineen ja aikuisineen hampurilaisille. Minua ei viety aivan slummeihin, mutta hyvin köyhään kaupunginosaan kuitenkin vuoren rinteille. Kun osa rinteistä tulee rankkasateiden aikana rakennelmineen alas, kyhäävät ihmiset yläpuolelle tai sivulle uuden asumuksen, siis KODIN ja elämä jatkuu. Oli todella mieltä liikuttavaa nähdä kuinka ihmiset elävät ja saavat leipänsä täällä. Osa ihmisistä tosiaan asuu erilaissa hökkeleissä tai vaan taivaan alla. En koskaan ole hyväksynyt sitä, kun sanotaan totaalisesti EI kaikelle lapsityövoimalle. Täällä sain mielipiteelleni vahvistusta. Suuria viisauksia on helppoa sanoa Suomessa, kaukana todellisesta, aineellisesta köyhyydestä. Me joko emme käsitä tai suljemme aistimme siltä todellisuudelta, että kaikilla ei ole yksinkertaisesti ruokaa suuhun. Me olemme myös unohtaneet, että meilläkään ei ole kuin sukupolvi siitä, kun jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjatielle. Meillä Suomessa ei silloin ollut oikotietä aineellisesta köyhyydestä ja nyt me kaiken krääsän ja yltäkylläisyyden keskellä oletamme, että oikotie on löytynyt Bogotan tai jonkun muun suurkaupungin slummeissa. Täällä olen nähnyt monen perheen aineellisen köyhyyden, jossa esimerkiksi koko perhe sukulaisineen tekee yhden huoneen huushollissa Niken ja muiden piraattikenkiä. Ja kun he haluavat lahjoittaa vaimolleni koko perheen voimin tekemänsä lenkkarit ylpeys rinnassa, niin itku tulee. Kuinka voin olla ostamatta enää piraatteja? Olen nähnyt, kun koko perhe nukkuu samassa huoneessa, viettää vapaa-aikansa samassa huoneessa, syö samassa huoneessa, tekee lapsia lisää samassa huoneessa ja kaikki tekevät samassa huoneessa yhdessä kenkiä niille, joilla on varaa niistä maksaa. Käsi sydämelle, jotka tämän luette. Mikä on teidän vaihtoehtonne ja suosituksenne? Minun suositukseni on, että ostakaa piraattikengät. Ukkosmyrskyssä kohti Santa Martaa Kello paikallista aikaa lähdemme siis kohti Santa Martaa. Aivan erityisesti minua kiinnostaa farmi, jonka kanssa on Reinelin mukaan mahdollisuus jonkinlaiseen yhteistyöhön. Olen ymmärtänyt, että farmi olisi jotenkin yhteydessä metsästykseen ja luonnonsuojeluun. Tulee joka tapauksessa oikein mukava viimeinen viikko. Matka oli ensimmäiset tunnit hyvin vuoristoista ja vettä satoi todella paljon. Sateista oli mainintoja myös seuraavan aamun uutisissa. Me kuitenkin kiidimme bussilla kerran pysähtyen koko yön alla Kolumbian ukkostavan taivaan. Salamointia oli joka puolella ja se oli katselemisen arvoista. Auton sisällä olikin välähdyksittäin valoisaa kuin päivällä. 13

14 Minun suositukseni on, että ostakaa piraattikengät. Joopa joo, Kolumbian talvi on kuin Suomen kesä, sanoi joku asioista perillä oleva tietolähde. Aamulla kymmeneltä näytti rannan mittari +35. Auringon ja varsinkin lämmön vältteleminen onkin täällä vaikeaa. Tosin en ole kovasti yrittänytkään. Joka tapauksessa aamulenkin kiersimme pitkin rantahiekkaa, Reinel juosten tuplamäärän ja minä kävellen. Ihmiset eri puolella palloa muistavat Suomen eri asioista. Lenkillä tapasimme paikallisen, joka muisti Suomen Reaganin ja Gorbatsovin tapaamisesta Helsingissä. Eilen illalla oli Bogotassa ollut todellinen rankkasade ja vuorilla on taas moni menettänyt kotinsa. Surullista, mutta täällä aika yleistä. Farmia katsomassa Koko päivän olemme viettäneet Santa Martan kaupungin keskustan katuja mittaillen. Ihmiset ovat mukavia ja välittömiä ja täällä(kin) on hyvä olla. Hotellikin olisi naapurissa myytävänä, jos olisi jollakin tarvetta. Illalla tapasimme myytävänä olevan farmin esittelijän puolisoineen. Tapaaminen oli oikein miellyttävä ja jouduin hyväksymään poskisuudelmatkin lämpimine halauksineen. Sovimme, että he soittavat vielä myöhemmin illalla ja päätämme käynnistä seuraavalle aamulle. Eivät soittaneet. Eilen oli kolumbialaisten pyhäpäivä ja vapaa-aikaansa viettäviä ihmisiä oli aika lailla. Nyt on arki ja lähes kaikki ovat kadonneet. Aamulla laskimmekin leikkiä, josko rannalla on muita kuin Reinel ja minä. Sekä tietenkin kahvinkeittäjäksi ja -myyjäksi ristimäni Juan Valdez. Kahvin, kuten monia muitakin myyjiä on siellä täällä. On mukava tepsutella rannalle aamulla uima-asussa ja ostaa heiltä cafe negrot termoskannusta. Farmin myyjiä on metsästetty ja se tuottikin tulosta. Olemme käyneet kahdessakin ei kohteessa ja olen saanut jonkinlaisen kuvan tarjonnasta. Yksi tämän reissun mielenkiintoisempia puolia on tullut Reinelin myötä. Se on antanut ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa arkeen, jossa kolumbialaiset elävät. Olen siitä Leilalle ja Reinelille hyvin kiitollinen. Kun saa kokee ihmisten ystävällisyyttä ja iloisuutta, ja voi kokea heidän kanssaan elämän sykkeessä mukana oloa, saa vahvistusta käsitys, että aineellinen hyvinvointi eurokasoineen on aivan eri asia kuin balanssi itsensä ja ympäröivän maailman kanssa onnellisuuksineen. Special-lounas Minulla oli erityinen luottamustehtävä. Lastenkotiin tuli lapsi, joka arvatenkin oli ollut hoidattamassa jalkaansa jossain, koska sillä ei voinut lainkaan kävellä tai edes astua. Myöhemmin selvisi, että joku bakteeri on vienyt häneltä kaikki voimat. Joten kannoimme vesseliä lastenkodissa hänen tarpeiden mukaan. WC-tiloihin, läksyjentekohuoneeseen, tietokoneelle, syömään, vuoteeseen ja niin edelleen. Oli mukava tuntea itsensä itsekkäästi vahvaksi, tarpeelliseksi ja turvalliseksi. Yksi ja toinen tuli minulta kyselemään kaikilla mahdollisilla kielillä, elekieli mukana, että miten sen Speciallunchin kanssa on, jos olen menossa vielä Sasaimaankin? Vastailin paikallisella kielellä rutinoidusti, että huomenna, huomenna. Juttu oli siis kuitenkin kiertänyt ja hyvä niin. Olin Betelin TopTenlistalla korkealla. Seuraavana iltapäivänä olimme sitten lupaukseni mukaisesti koko lastenkodin porukka paikallisessa pizzeriassa syömässä limun kanssa kuka mitäkin tahtoi. Kurssissa olivat ranskalaiset, hampurilaiset ja pizzanpalat. Juomissa paikalliset limut pärjäsivät hyvin Pepsille. Olin hyvin otettu, kun syömisen jälkeen, niin aikuiset kuin lapsetkin, tulivat jokainen halaamaan ja kiittämään. Koko lysti kallista länsiruokaa maksoi yhteensä 25 euroa. Meitä syöjiä oli vähän toistakymmentä. Illalla lapset laittoivat vielä jokaisen partakarvani ja hiukseni uuteen järjestykseen. Se tuntui välittämiseltä ja rakkaalta. Crocseilla ilman sukkia Kolumbiaan ja takaisin Aamulla heräsin kello neljä pariin tekstiviestiin. Joukossa oli isän- ja vaarinpäiväonnittelut. Ne lämmittivät sydäntäni. Vielä viime silaus ja tsekkaus petin alle, sitten taksilla kohti Bogotan kansainvälistä lentokenttää. Lastenko- 14

15 din kaikki lapset jäivät hyvästelemättä, sillä en tiennyt, että talo on lauantai-iltana ja sunnuntaina tyhjä. Peukut ovat pyst yssä Taivaan Isän suuntaan, kun hyvässä muistissa on lento New Yorkin sijaan Houstoniin. Mutta kuten sanottua, porsas tulee kotiin ilman routaakin. Tai mikä nyt sitten oli tuhlaajapojan routa? Tullia ja lähtöselvityspisteitä oli varmastikin lähes joka sormelle. Myös tarkkuus oli huippuluokkaa. Jo aiemmissa tarkastuspisteissä huomasin käytännön, jossa virkailijat poimivat osan matkustajien matkatavarat tosi tarkkaan syyniin erilliselle pöydälle. Siellä tietenkin oli minunkin Big Bagini kaneillemme, Törkylle ja Karille poimittuine tuliaisineen. Seurasin käytäntöä ja tulin tulokseen, että vaikka tullittaren käsi kuinka kopeloi ja penkoo laukkua, eivät tartu kanien ruohot tullin haaviin, sillä olin käärinyt tuliaiset tuulipuvun sisään aivan keskelle laukkua. Näin kävi ja mennessäni hyräilin Junnu Vainion laulun sanoin: Vanha salakuljettaja Laitinen,,,,. Nyt pääsin päivällä katsomaan Kolum biaa ilmasta käsin, niin se on hyvin kau nis maa. Aika monet vuorien huiput nou sivat pilvien lomasta kuin toiseen maailmaan pilvien yläpuolella. Kun kone oli laskeutumassa New York in Networkin kentälle, yritin etsiä Vapauden patsasta. Saattaa ollakin, että löysin sen näkökenttääni. Mutta en - simmäinen varma, jonka tunnistin, oli IKEA:n huonekalukauppa. Ikeallahan on minulle suuri merkitys, sillä juuri siellä sain sydäninfarktini kaksi vuotta sitten. Nykin kentän henkilökunta oli kovin ystävällistä ja ohjaili minua oikeaan paikkaan, joten koneessa istutaan. Teksti: Päivi Strandén, kuva: Jorma Soini Katulapsityötä Kolumbiassa Suomalaisella Koti Katulapselle ry:llä on yhteistyökumppanit Kolumbiassa ja Filippiineillä. Niiden kautta järjestö tukee lastenkoteja ja avustaa kotona asuvien köyhien lasten koulunkäyntiä. Varat toimintaan yhdistys saa ensisijaisesti kummien avulla. Kaikki kotimaassa toimivat yhdistyksen toimihenkilöt ovat vapaaehtoisia. Kolumbian työtä rahoittaa tällä hetkellä myös Ulkoministeriö, joka on myöntänyt kolmevuotisen projektirahoituksen Yhteiset lapsemme -järjestön kautta. Omarahoitusosuuden hanke sai aluksi Helsingin tuomiokirkkoseurakunnalta. Koti Katulapselle -yhdistys on muun muassa perustanut Sasaiman lastenkodin maatilalle hedelmäpuutarhan ja tilalle on hankittu kahvipensaita. Leila Ponkalan mukaan tila saa sitä kautta myyntituottoja ja elintarvikkeita lastenkodin omiin tarpeisiin. Yhdistys vastaa myös kahden työntekijän, tilanhoitajan ja sosiaalikasvattajan palkkakustannuksista. Monet lapset ovat päätyneet lastenkotiin vapaaehtoisten tekemän katutyön tuloksena. Lapsia tulee myös seurakunnan ruokalassa käyvien lasten joukosta. Mahdollisuuksien mu kaan lapset viettävät viikonloput omassa kodissaan tai sukulaisten luona. Tavoitteena on, että myös viikonlopuiksi voitaisiin palkata työntekijä, jotta vaikeimmista oloista tulevat lapset voisivat viettää viikonvaihteetkin lastenkodin suojissa. Osa lapsista on täysin orpoja. Varsinkin isoäidit käyvät lastenkodeissa tapaamassa lapsenlapsiaan. Lasten vanhemmista monet ovat vankilassa tai ovat huumeiden käyttäjiä. Kummit tekevät Leila Ponkalan mukaan pitkäjänteistä työtä. Muutama lapsi on jo kasvanut aikuiseksi ja päässyt ylioppilaaksi. Heidän kummeilleen on sen jälkeen osoitettu uudet kummilapset. Koti Katulapselle ry:n kummeina toimii yksityishenkilöiden lisäksi muun muassa koululuokkia. Kolumbiassa toimintaa johtaa Cruzada Cristiana -seurakunnan sosiaalityön vastaava, Reinel Castañeda. Filippiineillä työn on aloittanut ja sitä johtaa edelleenkin irlantilaissyntyinen, vahvat siteet Suomeen omaava Terry Lockhart. Big Bag osasi itse kotiin Köpiksen kentällä sitten sydän täynnä murhetta katselin, kun ihmiset odottivat ja saivat laukkunsa. Mutta en minä. Ei Big Bagiäni missään. Olin jo tekemässä ilmoitusta, kun selvisi, että laukku onkin ehkä menossa omia polkujaan Helsinkiin. Sehän mielenkiintoista, jos laukkukin kulkee omia polkujaan, vaikka en ollut edes lippua lunastanut Helsinkiin. No, ehkä näen laukun, kun sinne asti päästään. Laukku tuli, kuten kuuluukin, Helsinki-Vantaan lentoaseman liukuhihnalta ja minulle kertakaikkisen ainutlaatuinen matka oli päätöksessä. Kentällä minua oli vastassa puolisoni päivis ja hänen lämmin halauksensa oli kuin piste iin päällä. Jorma Soini sosiaalineuvos, elämän koelentäjä Koti Katulapselle ry:n tukemissa lastenkodeissa lapset oppivat huomioimaan toisensa. 15

16 Siniristijärjestöt ympäri maailman kokoontuivat Brasiliaan Varhainen puuttuminen riskinuorten avuksi Teksti: Päivi Strandén Kuva: Jorma Soini Huoli lapsista ja nuorista sekä varhai sen puuttumisen tärkeys silloin, kun nuoret ovat vaarassa päätyä käyttämään päihteitä, oli tämänvuotisen Kansainvälisen Siniristin konferenssin teemana Brasiliassa. Teeman ympärille kokoontui parisataa siniristijärjestöihmistä ympäri maailman. Suomesta konferenssiin matkasi 15 Sininauhaliiton ja sen jäsenjärjestöjen edustajaa. Konferenssiviikon päätti Kansainvälisen Siniristin neljän vuoden välein pidettävä yleiskokous. Brasilian Siniristin järjestämän konferenssin pitopaikaksi oli valittu pienen Sao Bento do Sulin kaupungin liepeillä sijainnut kristillinen lomanviettokeskus Etelä-Brasiliassa. Alun perin tilaisuus oli tarkoitus järjestää Blumenaussa, noin sadan kilometrin päässä sijaitsevassa Siniristin toimintakeskuksessa. Onnekkaasti paikkaa kuitenkin päätettiin muuttaa, sillä Blumenau ja sen lähitienoo kokivat juuri ennen konferenssin alkua vakavan luonnonmullistuksen rankkasateineen ja mutavyöryineen. Brasilialaisten järjestäjien mielet vei vakaviksi Brasilian Siniristin Cerene-keskuksen rakennusten täydellinen tuhoutuminen. Katastrofi vaati lisäksi yli sata kuolonuhria. Konferenssipäivien aikana eri mai den edustajilla oli tilaisuus esitellä omia projek tejaan ja hyviä käytäntöjään. Aivan alkuun professori Ronaldo Laranjeira selvitteli tutkittua tietoa brasilialaisten juomatavoista. Tutkimus antoi yllättävän tuloksen: 66 prosenttia teini-ikäisistä ei juo lainkaan, kun alkuoletus oli, että kaikki juovat. Aloitusikä sen sijaan on nopeasti laskenut nuorten keskuudessa. Selvä ero on jo pelkästään saman perheen sisällä. Perheen esikoiset ovat tehneet tuttavuutta alkoholin kanssa myöhem mällä iällä kuin nuoremmat sisaruksensa. Suomalaisittain hämmästyttävältä kuulostaa tieto, että aikuisista brasilialaisista puolet ei lainkaan käytä alkoholia. Uskonnollisuutta pidetään Brasiliassa musiikki soi kaikkialla. Riossa miehet olivat juuri ja juuri esiintymiskunnossa, mutta musiikin tekemisen meininki oli todellinen. 16

17 yhtenä juomista rajoittavista syistä. Muun muassa mainonnan vääristämistä mielikuvista, alkoholin helposta saata vuudesta ja alhaisesta hinnasta Larenjeira haki selitystä nuorten juomatottumuksiin. Brasilissa ollaan silti toiveik kaita ja odotetaan omaa valtiollista alkoholipolitiikkaa, josta monet Euroopan maat ovat hyvänä esimerkkinä. Erityisesti Laranjeira mainitsi Ruotsin. Pohjoismaiset hankkeet hyvin esillä Pohjoismaiset hankkeet saivat näyttävästi tilaa konferenssiohjelmassa. Norjalaiset esittelivät päihdekodeissa kasvavien lasten ja nuorten vertaisryhmätoimintaa. Tanskan TUBA-projektin tavoitteena on auttaa itsenäistyviä nuoria. Heidän kohdallaan keskustelut eivät yleensä edes kos ke vanhempien alkoholin käyttöä. Tärkeintä on keskittyä nuoren omaan elämään ja tulevaisuuteen. Kansainvälisen Siniristin sihteeristön jäsen, Irene Abderhalden, pahoitteli sitä, etteivät päihteitä käyttävät vanhemmat useinkaan ymmärrä, että heidän lapsen sa tarvitsisi apua. Irene Abdenhalden huomautti myös, että ylipäätään ihmiset eivät ole kovin halukkaita muuttamaan totuttua käyttäytymistään. Sama koskee myös alkoholi- ja huumeriippuvaisia. Suomesta esiteltävinä olivat en si- ja turvakotien työ nuorten ja vau va per heiden parissa, kun vanhem mil la on päihdeongelma. Maarit Andersson kertoi Pidä kiinni -projektista, jossa kehitetään hoitojärjestelmää raskaana oleville. Sininauhaliiton Anneli Pienimäki esitteli Jyväskylän Katulähetyksen pitkän kokemuksen omaavaa päihdeperhetyötä, Pilvi Sihvosen aiheena oli Äänekosken Katulähetyksen Nojari-projekti. Nojarin toiminnan keskeisenä tehtävänä on tukea nuoria ja opettaa arjen hallintaa niille, joilla päihteet ovat riski. Omalla esimerkillä on vaikutusta Nigeriassa nuoria autetaan pois päihdekeskeisestä elämästä muun muassa tar joamalla heille mielekkäitä harrastuksia. Vuonna 2007 alkanut projekti on tavoittanut kaduilla viihtyviä nuoria, koulupudokkaita, mutta yhtä hyvin myös kirkon toiminnan piirissä olevia nuoria. Jatkossa projekti keskittyy erityisesti yhteistyöhön koulujen kanssa. Brasilialainen Eliel Dantas de Almeida puolestaan kertoi jo yli kymmenen vuotta jatkuneesta työstä, jossa keskeistä on mennä nuorten pariin, puhua tavallisista asioista ja panostaa elämäniloon. Nuorten kanssa pyritään myös aitoon ystävyyteen. Eliel itse on entinen narkomaani ja uskoo oman esimerkkinsä kannustavan nuoria pyrkimään elämässä eteenpäin. Projektia toteutetaan väestörikkaassa ja väkivaltaisena tunnetulla asuinalueella Curitibassa. Erityisesti lasten kohtaamista aikuisille opettavan kansainvälisen ja laajalle levinneen ICDP-järjestön esittely tuli mukaan varsinaisen ohjelman ulkopuolelta. Toiminnan yksinkertaisena sisältönä on opettaa aikuista huomaamaan lapsen tarpeet. Yksi ICDP-järjestön tärkeimmistä päämääristä on, että jokaisella lapsella olisi edes yksi hänestä välittävä aikuinen. Brasilialainen poliisi Giovani Fachini ker toi poliisien vapaaehtoistyöstä, jos sa kahta ikäryhmää edustaville nuo rille opetetaan, miten huumeita on mahdollista vastustaa. Koulutusta an ne taan myös nuorten vanhemmille, jot ka saavat sen kautta uusia työkaluja toi mia vanhempina. Poliisi Fachini totesi sano vansa tiukasti vanhemmille, ettei kan nata itse juoda, narkata tai edes polttaa tupakkaa, jos ei halua lastensakaan tekevän niin. Poliisien vapaaehtoistoiminnan todettiin olevan hyvä esimerkki Brasilian Siniristin tekemästä yhteistyöstä muiden organisaatioiden kanssa. Poliisin lisäksi yhteistyökumppanina on muun muassa kirkko. Myös tupakka on päihde Brasilian-konferenssissa tuli selvästi ilmi, että laajalti maailmalla tupakkaa pidetään päihteenä, josta myös on kieltäydyttävä, kun riippuvuuksia aiotaan hoitaa. Muun muassa Brasilian Siniristi edellyttää jäsenistöltään tupakoimattomuutta. Samoin Afrikan maissa tupakkaan suhtaudutaan siniristipiireissä varsin kielteisesti. Konferenssiohjelmaan kuului vierailuja erilaisissa hoitojärjestelmissä. Niille ominaista on ehdoton kielto ja kielteisyys tupakkaa kohtaan muiden päihteiden ohella. Ylipäätään silmiinpistävää oli se, että Brasiliassa tupakointi näyttää olevan vain pienen piirin harrastus. Ainakin julkisesti tupakoivia ihmisiä oli todella harvassa. Ei olekaan ihme, että joidenkin kansainvälisten vieraiden tupakointi herätti ihmetystä ja keskusteluja konferenssiväen keskuudessa. Suomen näkökulmastakin tuntuu erikoiselta, että meillä monet julkisen alan työpaikat on jo julistettu savuttomiksi eikä tupakointia työ ajalla sallita. Kristilliset päihdejärjestöt sen sijaan kulkevat näissä asioissa täysin jälkijunassa. Brasilialaista elämänmenoa Konferenssipäivien ulkopuolella oli tilaisuus seurata tavallista brasilialaista arkea sellaisena kuin se turistille näyttäytyy. Päihdetyössä ja asunnottomuuden parissa työskentelevälle maan arki tuntuu sekä lohduttomalta että hyvältä. Riossa esimerkiksi on alueita, joilla alkoholi ei mitenkään näy katukuvassa, päihtyneitä ei hakemallakaan löydä. Jossain muualla, selvästi köyhemmillä alueilla, on toisin. Alkoholin käyttäjien lisäksi voi helposti törmätä esimerkiksi avoimesti liimaa imppaaviin ihmisiin. Asunnottomat ovat oma lukunsa. Brasilian asunnottomuus on hyvin näkyvää siellä missä sitä on. Riossa asunnottomat makailevat vilttiensä ja pahvilaatikoidensa alla yksin tai isompina ryhminä. Sunnuntaisin, kun on pyhäpäivä, pankkien suurten ulko-ovien edustalta saattaa havaita lukemattomia kadulla asuvien yhteisöjä. Kadulla asuvien aikuisten joukossa on myös pikkulapsia. Jos kaikki eivät kykenekään elämään arvokkaasti niissä oloissa, jotka elämä on heille antanut, iloisuutta se ei silti brasilialaisilta ole vienyt. Vieras saa melkein missä tahansa hyvän kohtelun, turistinkin auttamisesta ja neuvomisesta suorastaan kilpaillaan. Timo Mutalahti jatkaa Siniristissä Brasilian-konferenssin yhteydessä järjestetty Kansainvälisen Siniristin yleiskokous valitsi kokouksessaan komitean jäsenet seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Yhtenä komitean jäsenistä jatkaa Sininauhasäätiön hallituksen puheenjohtajana toiminut Timo Mutalahti. Pitkään Helsingin Diakonissalaitoksen säätiötä palvellut Mutalahti työskentelee nykyään Romaniassa Stakesin asiantuntijana. Romanian huumeiden vastainen virasto on Stakesin kanssa aloittanut yhteistyön huumehoidon ja -tutkimuksen edistämiseksi maassa. Timo Mutalahti kertoo, että hänen tehtävänään on muun muassa hankkia paikan päälle ulkomaisia ja suomalaisia asiantuntijoita tukemaan toiminnan käynnistymistä. Romaniaan on tarkoitus saada aikaa terapeuttisia yksiköitä, joihin narkomaanit voivat kiinnittyä katkaisuhoidon jälkeen. EUrahoitteinen projekti kestää vuoden. 17

18 Nubis juhli 125 toimintavuottaan Helsingin Vieraskodilla poikkeuksellisen merkittävä menneisyys Teksti ja kuvat: Päivi Strandén Miljoonat astutut askeleet ovat kuluttaneet Helsingin Vieraskodin eli tuttavallisemmin Nubiksen rappukäytävään jälkensä toiminnasta, joka on samassa talossa Helsingin Rööperissä jatkunut jo 115 vuoden ajan. Vieraskodin historia on kuitenkin jo 125-vuotias. Merkkivuotta juhlittiin lokakuun alussa. Helsingfors Gästhem och Natthärbärgen rf: n eli Helsingin Vieraskoti ja Yömajayhdistyksen alku oli tiukasti Suomen Keisarillisen Senaatin valvonnassa. Yhdistyksen nimen vakiintuminen nykyiselleen vei jonkin aikaa, myös toimintaa harjoitettiin aluksi vaihtuvissa vuokratiloissa. Alusta alkaen työtilaisuuksien järjestäminen oli kiinteä osa järjestön toimintaa luvun lopulla katsottiin, että ihmisen piti toimeentulonsa ja asumisensa eteen tehdä työtä. Almujen antaminen ei tuolloin ollut kurssissa. Vuonna 1893 valmistui komea kerrostalo matalien puutalojen keskelle Pursimiehenkadun ja Albertinkadun kulmaan. Suunnittelijana toimi maineikas arkkitehti Gustaf Nyström. 18

19 Stadissa on voitava olla sijaa kaikille. Kolme kerrosta kellaritiloineen pitivät sisällään muun muassa miesten yömajan, työkodin ja raittiuskodiksi kutsutun vierasmajan sekä työnvälitystoimiston. Myös yhdistyksen koko henkilökunta asui talossa. Vuonna 1929 rakennusta korotettiin yhdellä kerroksella, jolloin uusia makuusijoja saatiin 80 uudelle asukkaalle. Kimmo Janaksen toimittama yhdistyksen 125-vuotishistoriikki kuvailee Vieraskodin myötä- ja vastoinkäymisiä. Janas toteaa, että erehdyksistä on opittu ja aina on tarjoutunut mahdollisuus voittaa vaikeudet. Jumalan käsi on toiminut johdatukseksi ja siunaukseksi. Tästä ajasta ja hetkestä historiikin loppusanoissa Vieraskodin nykyinen toiminnanjohtaja Jouko Komulainen toteaa, että tavoitteena on olla asumispalveluyksikkö, joka tarjoaisi ensimmäisen kodin niille, joilta usko huomiseen ja tulevaisuuteen on mennyt. Stadissa oltava sijaa kaikille Vieraskodin merkkivuoden juhlatilaisuudessa puhunut Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen totesi, että Vieraskodin perustaminen näin keskeiselle paikalle ja arvostetun asuinalueen sisään synnyttäisi varmasti valtavaa vastustusta, jos yksikköä oltaisiin suunnittelemassa vasta nyt. Maininnallaan Pajunen viittasi vastustukseen, jota muun muassa Töölön alueelle suunnitellut asumisyksiköt ovat viime aikoina saaneet aikaan. Pajunen toivoi, että Helsinki säilyisi Stadina, jossa on sijaa kaikille ja että jokainen kaupungin asukas voisi kokea olevansa myös ihminen, eikä vain byrokratian tilastoyksikkö. Kaupunginjohtaja totesi, että Helsingin Vieraskodin tarjoama esimerkki on hänelle itselleen ollut ratkaiseva. Pajunen tutustui taloon ensimmäisen kerran ennen Vieraskodin vuonna 2006 valmistunutta saneerausta. Silloin Helsingin kaupungin omistama Sahaajankadun ensisuoja ja asuntola oli joutunut eduskunnan oikeusasiamiehen suurennuslasin alle. Oikeusasiamies katsoi, ettei Sahaajankadun toiminta vastannut ajan vaatimuksia. Oikeusasiamiehen näpäytys sai Pajusen kiertämään erilaisia asumisyksiköitä, joista yksi oli silloin vielä perinteinen Vieraskodin asuntola. Pajunen antoi myönteistä palautetta parin vuoden takaiselle peruskorjaukselle ja kertoi iloitsevansa siitä, että Jouko Komulainen (vas.) rinnallaan kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen ja sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen. Vuoden aikuisopiskelijan, Jukka Järvisen pöytäseuralaisena näyttelijä Sara Paavolainen. 19

20 kaupunki on saanut toimia Helsingin Vieraskodin kumppanina asunnottomien löytäessä kodin itselleen. Pajunen myös totesi, ettei voisi olla parempaa Helsinki-mitalin saajaa kuin toiminnanjohtaja Jouko Komulainen, jolle mitali myönnettiin kuluvan vuoden kesäkuussa. Koditon ei itseään puolusta Myös Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Aarne Kiviniemi sivusi puheessaan asenneilmastoa, johon asunnottomien auttajat nykyään helposti törmäävät. Vedotaan ympäristön estetiikan tuhoutumiseen tai lasten turvallisuuteen. Kiviniemen mielestä asunnottomat eivät kuitenkaan ole suurin ympäristön uhka. Kipeintä on, että usein suurin lasten uhka on lähipiirissä, mutta siihen eivät naapurit tai yhteisö puutu, yhteisöllisyyttä ja konkreettista vääryyksiin puuttumista peräänkuuluttanut Kiviniemi totesi. Aarne Kiviniemi kuvaili, miten helppoa on etsiä uhkaa kodittomasta, joka ei pysty itseään puolustamaan. Omassa puheenvuorossaan toiminnanjohtaja Jouko Komulainen totesi hilpeänä, miten milloinkin mallia otetaan ja annetaan. Toiminnan alussa Johnny Forsströmin elämänlanka löytyi aikoinaan Nubiksen asuntolasta. malli saatiin Keski-Euroopasta ja myöhemmin, Nubiksen remontin jälkeen, mallia ovat käyneet Pursimiehenkadulta hakemassa monen monituiset keskieurooppalaiset, asunnottomuuden parissa toimivat tahot. Myös henkilökunnan tavassa toimia on mallia vaikka muille jakaa. Komulainen kiitteli henkilökunnan oikeaa näkyä kohdata ihminen. Siitä paistaa hänen mukaansa välittäminen ja lähimmäisen rakkaus. Oma selviytymistarina Helsingin Vieraskodin juhlassa kuul tiin myös entistä asukasta. Johnny Forsström kertoi karua tarinaa elämästään asunnottomana nar komaanina, jonka yöt kuluivat rappu käytävissä. C-hepatiitista aiheutunut keltaisuus sai vastaantulijat kiertämään hänet kaukaa. Silti Johnny Forsströmkin haaveili paremmasta, omasta kodista, rakastavasta vaimosta ja työstä. Niiden sijaan hän sai vankilatuomion. Sain menetetyn ihmisarvon takaisin, Forsström kuvaili aikaa vankilan jälkeen ja Vieraskotiin sosiaalitoimistosta saatua maksusitoumusta. Maksusitoumuksen, kodin ja sen tunteen lisäksi, että saattoi kokea välittämistä, Forsströmin myöhempään elämään tuli mukaan vahva usko. Hengellistä heräämistään hän silti kuvailee kovaksi taisteluksi. Moni kiitteli vain siksi, että onpahan edes yksi pois kellarikomeroita murtamasta, kun löysi Jeesuksen. Forsstömin kohdalla on hyvin käynyt toteen Helsingin Vieraskodin toiminnassa usein toistettu Raamatun kohta (Matt. 25:35): Minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne. Vuoden aikuisopiskelija löytyy Nubikselta Kuva: Pertti Nisonen Päihdetyöntekijäksi valmistunut Jukka Järvinen valittiin Aikuisopiskelijan viikolla vuoden 2008 aikuisopiskelijaksi. Nyrkkeilijätaustansa vuoksi myös Käpylän Pyövelinä tunnettu Järvinen työskentelee Helsingin Vieraskodilla. Järvinen ansioitui opintojensa aikana muun muassa ryhmähengen luojana ja oli aina läsnä opintoihin liittyvillä tunneilla ja seminaareissa. Järvinen toi myös kiitetyllä tavalla omaa kokemustaan ja käytännönläheistä ajatteluaan opintojensa osaksi. Siitä koettiin olevan hyötyä Järviselle itselleen, mutta myös kanssaopiskelijoille ja omalle työyhteisölle. Jukka Järvinen suoritti päihdetyön ammattitutkintoon valmistavat opintonsa oppisopimuksella. Opintoihin liittyvät 20 näytöt Järvinen antoi päihdeongelmaisten asumisyksikössä, Sillanpirtissä. Järvinen valmistui Helsingin Diakoniaopistosta. Unescon alkuun panemaa Aikuisopiskelijan viikkoa vietetään jo yli 50 maassa, Suomessa aikuisopiskelijat ovat saaneet oman viikkonsa vuodesta 1998 alkaen. Vuoden 2008 viikon teemana oli Oppien hyvä elämä. Viikkoa vietetään vuodesta toiseen muistuttaen siitä, että myös aikuisilla on kaikissa elämänsä vaiheissa kyky oppia. Viikon avulla halutaan myös nostaa esiin ajatus, että oppiminen hyödyttää työelämää, mutta se tuo myös iloa rikkaan harrastuksen muodossa.