Ei oo Lahden voi,anu,a! Elokuu 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ei oo Lahden voi,anu,a! Elokuu 2015"

Transkriptio

1

2 Ei oo Lahden voi,anu,a! Elokuu 2015 Sata vuo/a on Henrik Ma/sonin vuonna 1912 rakentama puna:ilinen Mallasjuoman panimo seissyt Lahden Päijänteenkadulla. Hartwallin omistaman oluen ja virvoitusjuomien tuotanto siirtyi uusiin :loihin ja panimorakennus jäi odo/amaan uu/a tulevaisuu/aan. Pari vuo/a si/en joukko innokkaita ja idearikkaita kaupunkimme kul/uurin vaalijoita pääd sijoi/aa Mallasjuoman rakennusten en:söin:in jo/a Lahden keskustaan saataisiin lisää pörinää. Työn tuloksena syntyi konsep: yritys- ja kul/uurikeskuksesta. Nyt tuo K3- konsep: ja siihen perustuva suunnitelma on toteutumassa. Kiinteistö Oy Lahden Vanha Panimo aloid keväällä 2015 Mallasjuoman suojellun rakennuksen en:söin:työt. Työn tuloksena luodaan historiaa kunnioi/ava, tarinaa kertova ja mielly/ävä ympäristö tehdä työtä luovas:, innokkaas: ja tuloksellises:. Saman katon alla kohtaavat ja työskentelevät eri alojen ihmiset. Taide ja kul/uuri ovat läsnä. Työn lomassa voi käydä tutustumassa alakerran taidenäy/elyyn tai piipahtaa lounaskonserdin. Yritys ja kul/uurikeskus Malski valmistuu 2016 vuoden loppuun mennessä. Tervetuloa tutustumaan ja löytämään toimi:lat tästä jylhästä, kauniista ja inspiroivasta rakennuksesta. Kiinteistö Oy Lahden Vanha Panimo Lauri Kuukasjärvi, toimitusjohtaja Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

3

4 Yritys- ja kul,uurikeskus Malski Käyn: Mallaskadun puolelta, os. Päijänteenkatu 9 11, Lah: Malskin vuokra/avat :lat puna:iliosan kolmessa kerroksessa 3500 m2 sekä uudisrakennuksessa 2000 m2 (tavoiteaikataulu 2017) Suojellun panimorakennuksen saneeraus Ka/o, ikkunat, julkisivu Talotekniikka lämpö, vesi, ilmastoin: sekä sähkö Huone:laohjelman mukaiset muutokset sisä:loihin Uudet :etotekniset yhteydet Ympäristön viimeistely Pitkäaikaiseen käy,öön vuokra,avat Elat: 1. kerroksen katutason liike:lat 2. kerroksen toimisto:lat ja co/malskin työpisteet ja työhuoneet 3. kerroksen toimisto:lat Lyhytaikaiseen käy,öön vuokra,avat Elat: Kokous- ja seminaari:lat, co/malskin työpisteet, areenat ja Black Box tapahtumille, näy/elyille ja yksityis:laisuuksille sekä Malskin studio Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

5

6 Malski on mahdollisuus. Uudet saneeratut +lat tukevat luovuu0a ja yhteistä tekemistä, mu0a vasta ihmiset luovat talon hengen ja dynamiikan Toivomme mukaan mahdollisimman monenlaisia osaajia ja yrityksiä, jotka yhdessä rakentavat jotain ainutlaatuista Tule mukaa kehi0ämään toimintaasi ja yritys- ja kul0uurikeskus Malskia sekä sen yhteisöä alusta läh+en Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

7 Syksyllä 2015 vuokrattavaa tilaa katutason Malski Areena Co/Malski

8 Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

9 Malskin K3 - konsepe Kasvun (yri/äjyyden), kul/uurin ja koulutuksen ris:inpöly/ävä, toimialarajat yli/ävä, synergiaetuja tarjoava yhdessä tekemisen malli Vastaa tulevaisuuden hybriditalouden haasteisiin Elävöi/ää Lahden keskustaa Tarjoaa avoimen areenan lahtelaisille ja vierailijoille Edistää Lahtea luovan alan keskuksena On osoite luoville kasvuyrityksille Tarjoaa linkkejä kansainvälisiin verkostoihin Tukee keskuksen vuokralaisten toimintaa ja tarjoaa ympäristön, joka edistää keskinäistä yhteistyötä Synergiaetuja Yhteismarkkinoin:, :lapäisiin tarpeisiin muuntautuvat kokous- ja neuvo/elu:lat, yhteiskäytössä olevia :loja, kopioin:palvelut Mahdollisuus vaiku,aa Malskin yhteisön jäsenillä on mahdollisuus olla mukana kehi/ämässä ak:ivista ja luovaa keskusta sekä synny/ää uu/a pörinää Lahden keskustaan Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

10 1. kerros katutaso Liike- ja tapahtumaelat 1500 m2 Katutason Malski Areenalla myymälät, kahvila/ravintola, galleriat, showroomit, monitoimisali (kino, konferenssi, tapahtumat), Malski studio sekä Areena. Katutason :lat tarjoaa avoimen areenan lahtelaisille ja vierailijoille. Vuokra/avia erikokoisia :loja tapahtumiin: pop up tapahtumat, seminaarit, konser:t, yksityis:laisuudet Tilojen varusteluun kuuluvat mm. tuolit (150 kpl), muunneltava lavakalusto, äänentoisto ja valaistus, videoscreenit, - standi ja - tykki ja valkokangas sekä valmiudet tapahtumien videotallennukseen Malskin kuvausstudio, jonka varustus käsi/ää mm. kameran (HD tason videokuva), valot, mikrofonit ja miksauspöydän. Vuokrataan erillisellä sopimuksella Vuokrataso / m2 Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

11 Interiöörin mallinnus, kuva: Sanna Vahto

12 Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

13 Interiöörin mallinnus, kuva: Sanna Vahto

14 Interiöörin mallinnus, kuva: Sanna Vahto

15 Interiöörin mallinnus, kuva: Arkkitehtityö Oy

16 2. Kerros ToimistoElat 700 m2. Vuokrataso /m2 + alv co/malski 300 m2 Yhteisöllisten monitoimi:lojen palvelukonsep:in kuuluvat omien työpisteiden :lojen sekä - huoneiden lisäksi vuokralaisten yhteiset sekä :lapäises: vuokra/avat :lat Yhteiset :lat: keidö/ruokailu, kirjasto ja olohuone, käyte/ävissä myös vuokralaisten omiin :laisuuksiin Tilapäises: vuokra/avat :lat: eri kokoiset kokous- ja seminaari:lat ja työpisteet Tekniset palvelut: kopioin:palvelut omakustannushintaan, langaton verkko sekä pos:laa:kko Muut palvelut: kahvi- ja ruokatarjoilut neuvo/eluihin ja muihin :laisuuksiin, yhteisten :lojen siivous sekä jätehuolto Vuokrataso co/malskin työpisteet alv/kk työ:lat (luki/avat) alv/kk Vuokrat sisältävät sähkön, yhteis:lat, langa/oman verkon, kopioin:palvelut omakustannushintaan sekä pos:laa:kon. Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

17 Interiöörin mallinnus, kuva: Susanna Halla

18 Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

19 Yritys- ja Kul/uurikeskus Malski Interiöörin mallinnus, kuva: Susanna Halla

20 3. Kerros ToimistoElat 650 m2 Käytössä myös 2. kerroksen kokous- ja neuvo/elu:lat Vuokrataso / m2 Monitoimiareena Black Box 350 m2 Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

21 Interiöörin mallinnus, kuva: Susanna Halla

22 Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

23 Interiöörin mallinnus, kuva: Susanna Halla

24 3-4. kerros Monitoimiareena Black Box 350 m2 Tanssi, tea/eri, musiikki, sirkus sekä muut tapahtumat KatsojakapasiteeD max. 300 hlö Varuste/u valo-, ääni-, kuvaustekniikalla Katossa monipuolinen ripustusjärjestelmä Muunneltava modulaarinen katsomo ja esiintymisareena Tavarahissi (2 000 kg) käytävässä Sähkön viennit upote/u ladaan Kynnyksetön :la Vuokrataso sovitaan tapahtumakohtaises:

25 Back Box, interiöörin mallinnus Sanna Vahto

26 YhteysEedot Kiinteistö Oy Lahden Vanha Panimo Juhani Boman, hallituksen puheenjohtaja, - puhelin , sähköpos:: juhani.boman@arkkiteh:tyo.com Lauri Kuukasjärvi, toimitusjohtaja, - puhelin , sähköpos:: lauri.kuukasjarvi@icloud.com Juhani Vainio, isännöitsijä, - puhelin , sähköpos:: juhani.vainio@malski.fi Erkki Krohn, tuo/aja - puhelin , sähköpos:: erkki.krohn@ar:nn.fi Yritys- ja kul/uurikeskus Malski

27

28

TARINA JATKUU. alski, entinen Oy Mallasjuoman panimo, on ainutlaatuinen kokonaisuus

TARINA JATKUU. alski, entinen Oy Mallasjuoman panimo, on ainutlaatuinen kokonaisuus TARINA JATKUU M alski, entinen Oy Mallasjuoman panimo, on ainutlaatuinen kokonaisuus Lahden ydinkeskustassa, Kirkkopuiston kauniissa ja rauhaisassa syleilyssä, parin sadan metrin etäisyydellä kauppatorista.

Lisätiedot

Historia OY MALLASJUOMA PERUSTETTIIN YLI 100 VUOTTA SITTEN - 1912

Historia OY MALLASJUOMA PERUSTETTIIN YLI 100 VUOTTA SITTEN - 1912 Historia OY MALLASJUOMA PERUSTETTIIN YLI 100 VUOTTA SITTEN - 1912 Faktat Paikka Oma tontti, R:No 398-1-1127-1 Malskin alueella, keskellä kaupunkia, Päijänteenkatu 9-11, 15140 Lahti Torille 250 m, satamaan

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. K3 TILA -hanke. Turku 16.01.2015

MATKARAPORTTI. K3 TILA -hanke. Turku 16.01.2015 K3 TILA -hanke MATKARAPORTTI Turku 16.01.2015 Logomo syntyi Hartela Oy:n aloitteesta, Hartelan ja Turun kaupungin tiiviin yhteistyön tuloksena. Talon avajaisia vietettiin vuonna 2011, kun Turku toimi Euroopan

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Helsingin Kumpulantie 3 Kumpulantie 3, Helsinki

Kiinteistö Oy Helsingin Kumpulantie 3 Kumpulantie 3, Helsinki HYVÄT TILAT HYVÄT TILAT Kumpulantie 3 sijaitsee suositulla työpaikka-alueella Helsingin Vallilassa. Näyttävä julkisivu avautuu Teollisuuskadulle päin. Rakennus muodostuu vuonna 1952 rakennetusta ja vuosina

Lisätiedot

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ TILAT PARHAIMMALTA PAIKALTA MONENLAISIA MAHDOLLISUUKSIA HaminaKotkan satama yritys- ja logistiikka-alueineen tarjoaa dynaamisen, monipuolisen sekä logistisesti

Lisätiedot

Oulunsalon Aeroportti

Oulunsalon Aeroportti Oulunsalon Aeroportti Kansainvälisen tason käyntikortti Pääkonttoritasoinen toimistotila osoitteessa Tietotie 2, Oulu. OULUN KESKUSTA 14 KM LENTOKENTTÄ 400 M SATAMA 11,5 KM TAKSIASEMA 400 M Osaksi monipuolisen

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

Perinteet ja nykyaika kohtaavat

Perinteet ja nykyaika kohtaavat Perinteet ja nykyaika kohtaavat on yli 30 menestyvän kotimaisen ja kansainvälisen yrityksen toimipaikka. Asiakkaidemme toimitilatarpeet on ratkaistu erikokoisissa muuntojoustavissa tiloissa, joiden koot

Lisätiedot

L O I STAVAT V I I S I TÄ H T E Ä

L O I STAVAT V I I S I TÄ H T E Ä L O I STAVAT V I I S I TÄ H T E Ä S I J A I N T I P R O F I L O I Aktiivinen alue Leppävaara on yksi Suomen nopeimmin kasvavista yrityskeskittymistä. Ja syystäkin. Se on strategisesti loistavassa kohdassa,

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI ETELÄESPLANADI 8, HEINKI Amanda on historiallinen arvokiinteistö Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa. Talo on perinteisesti tunnettu rahoitusmaailman kohtaamispaikkana. Esplanadin puoleinen kolmikerroksinen

Lisätiedot

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia vuokraa: NYKYAIKAISTA TOIMITILAA 20-400 henkilön organisaatioille fenniatilat.fi/sentnerikuja1 Tilaratkaisut Sentnerikuja 1 sisältää vuokrattavia

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki

TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1 Antinkatu 1, 00100 Helsinki MIELENKIINTOINEN FUNKKISKIINTEISTÖ Rakennushistorialtaan mielenkiintoinen funkkiskiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla Kampissa ja tarjoaa

Lisätiedot

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä 16.6.2016 Saaranen, Reunanen Sponda lyhyesti Sponda on pääkaupunkiseudun ja Tampereen toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Liikevaihto 230,5

Lisätiedot

KOKOUKSET JA TAPAHTUMAT TAPAAMISIIN BULEVARDILLA

KOKOUKSET JA TAPAHTUMAT TAPAAMISIIN BULEVARDILLA KOKOUKSET JA TAPAHTUMAT TAPAAMISIIN BULEVARDILLA Tervetuloa Klaus K -hotelliin. Tee hyvä päätös, tule Bulevardille Merkittävällä kadulla on aina maamerkki, talo jonka kaikki tietävät. Bulevardilla Klaus

Lisätiedot

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2 MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA 3.469 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Turkkirata 27-29, 33960 Pirkkala, sijaitseva uudehko tuotantorakennus ja tontin vuokraoikeus. Vuokratontin kiinteistötunnus

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi

Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi Juvantie 4, Espoo Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Konsepti Conorinin luoma monitoimitilakonsepti perustuu helposti räätälöitävien ja asiakaslähtöisten

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat Jasperintie 270 B, Pirkkala. Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun!

Conorin Monitoimitilat Jasperintie 270 B, Pirkkala. Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Conorin Monitoimitilat Jasperintie 270 B, Pirkkala Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Konsepti Conorinin luoma monitoimitilakonsepti perustuu helposti räätälöitävien ja asiakaslähtöisten

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero 616558 3h,tk,s, 121,0 m² Kov. 1900 Energialuokka C 2018 Mh. 185 000,00 Vh. 449 990,00 Raatihuoneenkatu 3. Asunto Oy Hämeenlinnan Kultakino peruskorjataan kunnioittaen

Lisätiedot

Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila

Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila Nuotanperä 12, 45160 Kouvola 40 40 30 Tasalattia 365m² Max hlö Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala VILLA CONCERTO Kouvolassa sijaitseva yksityinen edustushuvila

Lisätiedot

The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä

The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä Naapurisi: inspiraatio ja menestys. Toteuta suunnitelmasi Kehittyvä

Lisätiedot

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.

Lisätiedot

KEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo

KEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo KEILARANTA 4 Keilaranta 4, Espoo TOIMIVUUTTA, VALOA JA MERELLISTÄ MAISEMAA Keilaranta 4 tarjoaa toimitilat keskeisellä ja halutulla paikalla Espoon Keilaniemessä. Suunnittelutiimi räätälöi toimitilat täysin

Lisätiedot

Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa

Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa Varasto/logistiikka, Toimisto KIINTEISTÖN KUVAUS Toimisto-, tuotanto- ja varastokiinteistö Vantaan Hakkilassa logistiikkapainotteisella Vantaan

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE Hankkion teollisuusalueelta Hyllilänkatu 8 33730 TAMPERE Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 MYYTÄVÄ KOHDE Tampereella, Hankkion

Lisätiedot

KEILARANTA 4 // ESPOO

KEILARANTA 4 // ESPOO KEILARANTA 4 // ESPOO TERVETULOA KEILARANTAAN KeIlaranta 4 Keilaranta 4 on seitsemänkerroksinen toimistorakennus Keilaniemessa, joka tullaan saneeraamaan täydellisesti vuoden 2015 aikana. Keilaranta 4

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ SASTAMALASTA

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ SASTAMALASTA MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ SASTAMALASTA MYYTÄVÄ KOHDE Sastamalassa, osoitteessa Harjukatu 8, sijaitseva teollisuuskiinteistö. Vammalan keskusta sijoittuu noin 1 km kohteesta pohjoiseen. Valtatie 12:sta

Lisätiedot

A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l

A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l AV IA move to a new level TOWER Uutta muotokieltä ja ekologista ajattelua edustava Avia Tower tarjoaa käyttäjilleen inspiroivan ja muunneltavan työympäristön. Avia Tower kohoaa Vantaalle Aviapoliksen liike-

Lisätiedot

Tilavuokrahinnasto 2015 Kokous- ja juhlatilat

Tilavuokrahinnasto 2015 Kokous- ja juhlatilat hinnasto 2015 Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. 330 / kokous 650 / juhlat Selinin Sali 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen Dataprojektori,

Lisätiedot

Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero h,k, 51,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,82 Vh ,00

Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero h,k, 51,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,82 Vh ,00 Kerrostalo Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero 619261 2h,k, 51,0 m² Kov. 1957 Energialuokka F 2013 Mh. 81 351,82 Vh. 87 000,00 Puutarhurinkatu 10. Matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä keskeisellä

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

TANSSIN TALO - HANKKEEN TILANNEKATSAUS. Hanna- Mari Peltomäki 10/2011

TANSSIN TALO - HANKKEEN TILANNEKATSAUS. Hanna- Mari Peltomäki 10/2011 TANSSIN TALO - HANKKEEN TILANNEKATSAUS Hanna- Mari Peltomäki 10/2011 Tehtyä Verkkokysely 04-05/11 Henkilö- ja työryhmähaastahelut 05-08/11 YleisökeskusteluLlaisuudet Jäsen- ja muu Ledotus, alan julkaisut

Lisätiedot

136,0 m², 5h, k, kph,...,

136,0 m², 5h, k, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella

Lisätiedot

Kasva osaksi liike-elämän keskittymää

Kasva osaksi liike-elämän keskittymää Kasva osaksi liike-elämän keskittymää Joustavaa toimistotilaa Pitäjänmäellä Helsingissä. Tasokkaita toimistokiinteistöjä osoitteissa Kornetintie 3 ja Hiomotie 8, Helsinki Pitäjänmäki aktiivinen yritysalue

Lisätiedot

Vuokrataan tuotantotilaa Gradia Jämsän Koulutien kampuksella, B-rakennuksen B1, B2- ja B3-siivistä alkaen

Vuokrataan tuotantotilaa Gradia Jämsän Koulutien kampuksella, B-rakennuksen B1, B2- ja B3-siivistä alkaen JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ 1 (5) Kuva 1. Kohteen sijainti alueella Vuokrataan tuotantotilaa Gradia Jämsän Koulutien kampuksella, B-rakennuksen B1, B2- ja B3-siivistä 1.1.2020 alkaen Gradia-kiinteistöt

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä

Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä 1 2 Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä 1 Auringon vaihtelevaa korkeu-a taivaalla on harki-u tarkas;. Kesällä aurinko paistaa korkealta ja pitkät räystäät varjostavat sisä;loja. Talvella aurinko paistaa matalalta

Lisätiedot

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja 4Tietokuja 4 4 Tietokuja Tietokuja 4 on laadukas, 6-kerroksinen toimistotalo Munkkiniemessä, Helsingissä. Toimistot sijoittuvat kahteen erilliseen siipeen, joiden välissä on upea lasinen atriumpiha. Pihalle

Lisätiedot

SÄHKÖTIE 8. K e h i t y s h a n k e k e s k e l l ä Ta m m i s t o a. Parviainen Arkkitehdit Oy

SÄHKÖTIE 8. K e h i t y s h a n k e k e s k e l l ä Ta m m i s t o a. Parviainen Arkkitehdit Oy SÄHKÖTIE 8 K e h i t y s h a n k e k e s k e l l ä Ta m m i s t o a Parviainen Arkkitehdit Oy SÄHKÖTIE 8 Yleistä hankkeesta SÄHKÖTIE 8 Syy tulla kauempaakin Keskellä Tammistoa sijaitseva kiinteistökehityskohde;

Lisätiedot

JOENSUUN INARINKULMA

JOENSUUN INARINKULMA JOENSUUN INARINKULMA Joensuun keskustan osayleiskaava & INARINKULMA Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö omistaa Joensuun kaupungin keskustassa, Niskakadun ja Torikadun kulmassa tontin 167-2-22-2, jossa

Lisätiedot

Lönnrotinkatu 11. Helsinki

Lönnrotinkatu 11. Helsinki Lönnrotinkatu 11 Helsinki Lönnrotinkatu 11, sijainti E12 VANTAA 45 E75 Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä. 600 metrin säteellä sijaitsevat mm.

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Meren rannalle Keilaniemen sydämeen nousee uusi, kestävän kehityksen periaatteella toteutettava toimistokiinteistö. Keilaranta :n uudisrakennuksen suunnittelussa on

Lisätiedot

tuhansia tilaisuuksia

tuhansia tilaisuuksia tuhansia tilaisuuksia TESC Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (TESC)...2 Hallit... 4 Uusi E-halli... 6 Kokous- ja seminaaritilat... 8 Sijainti kartalla... 9 Fouga / Tuisku

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

52,0 m², 2h + k + kph + p,

52,0 m², 2h + k + kph + p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Seppo Parikka Puh: 040 522 1427 Kiinteistö Parikka LKV Hallituskatu 7 A 45100 Kouvola Puh: 040 522 1427 52 m² KT 2h+k+kph+lasitettu parveke Inkeroinen/Kouvola 2/3krs. 52 m² 2h+k+kph+p

Lisätiedot

Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN.

Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN. Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN. Kauppakeskus Melba LISÄTIETOJA 02071 56199 Tuomas Sundell Kiinteistökehityspäällikkö tuomas.sundell@lemminkainen.com elävöittää Lohjan kaupunkikuvaa

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

Monitoimitalo 13. tekemistä kivijalasta kattojen ylle

Monitoimitalo 13. tekemistä kivijalasta kattojen ylle Monitoimitalo 13 tekemistä kivijalasta kattojen ylle TOIMINTAA VIIDESSÄ KERROKSESSA Monitoimitalo 13 on tamperelaisten harrastus- ja vapaa-ajanviettopaikka, jonka seinien suojissa on 2500 neliömetriä toiminta-,

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI Paras paikka bisnekselle Helsingin ytimessä, Narinkkatorin reunalla seisoo Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema kolossaalinen talo. Sen suojellun julkisivun taakse

Lisätiedot

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 MYYNTIESITE 7.4.2017 MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 Yleistä Kiinteistö Oy Porin Ammattiopiston hallitus on päättänyt laittaa myyntiin Puinnintie 2 osoitteessa sijaitsevan

Lisätiedot

Omakotitalo. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero mh, k, oh, kph, halli, 70,0 m²/85,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Omakotitalo. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero mh, k, oh, kph, halli, 70,0 m²/85,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 604730 2 mh, k, oh, kph, halli, 70,0 m²/85,0 m² Kov. 1937 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 128 000,00 Rajakatu 18. Ihastuttava koti kauniilla rehevällä tontilla.

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT

KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT Keskustakirjaston arkkitehtuuri perustuu rakennuspaikan ja tulevaisuuden kirjastototoimintojen kohtaamiseen

Lisätiedot

Kuvia Lounatuulet Yhteisötalo ry:n vuokrattavista tiloista

Kuvia Lounatuulet Yhteisötalo ry:n vuokrattavista tiloista Kuvia Lounatuulet Yhteisötalo ry:n vuokrattavista tiloista Lounatuulet Yhteisötalon vuokrattavat tilat sijaitsevat kolmessa kerroksessa. 2. kerros Pihlaja-sali, 100 hlöä Pihlaja-sali on Lounatuulet Yhteisötalon

Lisätiedot

60,0 m², 2h+k+kph,

60,0 m², 2h+k+kph, Kohteen ilmoittaja Nimi: Sara Arola Puh: 040 6652261 OP Koti Turun Seutu Oy LKV Turku Brahenkatu 11 G 20100 Turku Puh: 010 256 9118 Ylimmän kerroksen hyväkuntoinen valoisa läpitalon asunto. Parvekkeelta

Lisätiedot

KALASATAMAN by Lindström Invest

KALASATAMAN by Lindström Invest Kumm eli MAN ström Invest Lindström Invest Oy Lautatarhankatu 6 00580 Helsinki puh. 09 2514 6100 www.lindstrominvest.fi Haluatko työskennellä täyden palvelun Business Parkissa? Ainutlaatuiset ja viihtyisät

Lisätiedot

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. TILAVUOKRAHINNASTO Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Murula on tunnelmallinen ja toimiva tila, joka muuntuu moneksi. Arkisin tilan täyttävät kokoukset

Lisätiedot

MATTILANNIEMI. Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä

MATTILANNIEMI. Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä MATTILANNIEMI Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä 2 Luonto ja huipputeknologia kohtaavat Puistomainen Mattilanniemen alue sijaitsee keskeisellä paikalla vain 15 minuutin kävelymatkan päässä Jyväskylän

Lisätiedot

Järvenpään hyvinvointikampus Ketään ei jätetä yksin. Tyvene Oy

Järvenpään hyvinvointikampus Ketään ei jätetä yksin. Tyvene Oy 2 Järvenpään hyvinvointikampus Ketään ei jätetä yksin ? Järvenpään hyvinvointikampus Ketään ei jätetä yksin Vuokratalo Palvelu- ja senioritalo Kortteliin toteutetaan 60 asuntoinen tehostettu asumispalveluyksikkö

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat

Conorin Monitoimitilat Conorin Monitoimitilat Koskelontie 27, Espoo Varaa nyt omat tilasi, ja voit vaikuttaa tilan varusteluun! Konsepti Conorinin luoma monitoimitila perustuu helposti räätälöitävien ja asiakaslähtöisten toimitilaratkaisujen

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 4h+k+vh+kh+kph+s+erill.wc+las.p., 182 m, 719 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

K o y E l i m ä e n k a t u 1 5

K o y E l i m ä e n k a t u 1 5 KOy Helsingin Elimäenkatu 15 Kiinteistö Rakennus on valmistunut vuonna 1974 ja peruskorjattu 1990-luvun lopulla. Kiinteistön tilat soveltuvat sekä toimisto- että pienteolliseen käyttöön. Tilat ovat viimeksi

Lisätiedot

Keskustakirjasto. Puujulkisivut, vuoropuhelu 30.9.2014

Keskustakirjasto. Puujulkisivut, vuoropuhelu 30.9.2014 Keskustakirjasto Puujulkisivut, vuoropuhelu 30.9.2014 Keskustakirjasto Puujulkisivut, vuoropuhelu Tilaisuuden tarkoitus: esitellä Keskustakirjasto hanketta esitellä puumateriaalin käyttöä julkisivussa

Lisätiedot

PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ

PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ Tä r k e i t ä o h j e i t a t a p a h t u m a n j ä r j e s t ä j i l l e 1 CITYCENTER, HELSINKI Suomen 6. suurin kauppakeskus kävijämäärän mukaan Kävijämäärä:

Lisätiedot

GRANHULTIN KOULU Tilojen muutokset

GRANHULTIN KOULU Tilojen muutokset POHJAKERROS 2.11.2017 KOULUSELVITYS SKOLCENTRUM / GRANHULTSSKOLAN GRANHULTIN KOULU Tilojen muutokset Esiopetus sekä alakoulun 1-2 luokat on merkitty pohjapiirustuksiin harmaalla rasterilla. Muutokset tiloittain:

Lisätiedot

Rakuunamäen toimistotalo Lappeenranta

Rakuunamäen toimistotalo Lappeenranta Rakuunamäen talo Lappeenranta 1 2 Toimiva ja viihtyisä sijainti yrityksellesi Lappeenrannan Rakuunamäen talo rakennetaan idylliselle kasarmialueelle, lähelle keskustaa. Ympärillä on historiallista ilmettä,

Lisätiedot

KEILARANTA 4-6-8 // ESPOO

KEILARANTA 4-6-8 // ESPOO KEILARANTA 4-6-8 // ESPOO TERVETULOA KEILARANTAAN THINK Think on kolmen seitsemänkerroksisen rakennuksen toimistocampus Keilaniemessä. Talot on modernisoitu vuosina 2010-2013. Valtaosa toimistotiloista

Lisätiedot

SAMK- kampus Pori. 11.11.2015 Jussi Koskinen kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö

SAMK- kampus Pori. 11.11.2015 Jussi Koskinen kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö SAMK- kampus Pori 11.11.2015 Jussi Koskinen kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Terveisiä Porista 1964 2017 SAMK -kampus Pori, tavoitteita Tilojen käyttöasteen tulee olla korkea ( n. 70 %) (tyhjän tilan

Lisätiedot

Kajaani, Kättö Kohdenumero oh+k+2mh+takkahuone+kph+s+wc, 92,5 m²/128,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Kajaani, Kättö Kohdenumero oh+k+2mh+takkahuone+kph+s+wc, 92,5 m²/128,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Kajaani, Kättö Kohdenumero 595170 oh+k+2mh+takkahuone+kph+s+wc, 92,5 m²/128,0 m² Kov. 1976 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 109 000,00 Jalastie 10. Rauhallisella asuinalueella sijaitseva näppärän

Lisätiedot

Miten varustelimme uudistetut oppimistilat koulun peruskorjauksessa

Miten varustelimme uudistetut oppimistilat koulun peruskorjauksessa Miten varustelimme uudistetut oppimistilat koulun peruskorjauksessa Satu Kekki, perusopetuksen rehtori ja Jari Sjo lund, TVT:n opetuskäytön suunnittelija Turun yliopisto, Turun normaalikoulu Turun normaalikoulu

Lisätiedot

HYY Kiinteistöjen toiminta

HYY Kiinteistöjen toiminta 1 HYY Kiinteistöjen toiminta HYY Kiinteistöjen yritystoiminta on pitkäjänteistä kiinteistöihin ja osakehuoneistoihin sijoittamista sekä niiden kehittämistä ja ylläpitoa. HYY Kiinteistöillä on vakaa asema

Lisätiedot

VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA

VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN 28.4. AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA Kulttuuritalo Laikuksi muuntautuva Vanha kirjastotalo puistoineen palvelee kulttuuritapahtumien järjestäjiä ja paikallisia

Lisätiedot

ALBERTINKATU 25 00180, HELSINKI

ALBERTINKATU 25 00180, HELSINKI 00180, HELSINKI DÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ 14.393 m 2 Myynnin kohteena osoitteessa Albertinkatu 25, 00180 Helsinki sijaitseva kiinteistö (tontti+rakennus) Albertinkadun ja Bulevardin kulmassa sijaitsevalla

Lisätiedot

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!

Lisätiedot

Asukaspalautekysely Tulosraportti

Asukaspalautekysely Tulosraportti Asukaspalautekysely Tulosraportti As Oy Liusketie 19 vertailuraportti 5. - 28.3.2008 Raportin vastaajaryhmä: Kaikki vastaajat Vertailtavat vastaajaryhmät: As Oy Liusketie 19 Sisällys Osio 2: Kiinteistön

Lisätiedot

JOENSUUN TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT JA VUOKRAHINNASTO VUONNA 2016. Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015

JOENSUUN TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT JA VUOKRAHINNASTO VUONNA 2016. Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015 JOENSUUN TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT JA VUOKRAHINNASTO VUONNA 2016 Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015 TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT 1.1.2016 alkaen YLEISET LUVAT JA TAKSAT 2015 2016 alv. 0 2016 sis. Alv 24%

Lisätiedot

VESALA. Tekninen rider ja lavakartta kevät 2019 ( ) [Huom. Osat ovat voimassa alkaen.]

VESALA. Tekninen rider ja lavakartta kevät 2019 ( ) [Huom. Osat ovat voimassa alkaen.] Päivitetty 5.2.2019 VESALA Tekninen rider ja lavakartta kevät 2019 (14.3.-27.4.) [Huom. Osat 1-2 + 4-5 ovat voimassa 21.3. alkaen.] Tämä dokumentti sisältää: 1) Lava ja sisäänlastaus 2) Lava (tarpeemme)

Lisätiedot

Vasen = kuluva tilikausi; Oikea = Talousarvio TALGRAF

Vasen = kuluva tilikausi; Oikea = Talousarvio TALGRAF Kiinteistö - Määrätiedot - kuluseuranta, 4.2.2013 0811 KUM TOT. 0811 KUM BUD. Vasen = kuluva tilikausi; Oikea = Talousarvio KIINTEISTÖN KULUJEN SEURANTA - ELOKUU 2011 ELOKUU 2011 Tilikauden alusta ELOKUU

Lisätiedot

KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA

KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA MYYDÄÄN KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 Fax 03 222 9835 www.catella.fi OSOITE

Lisätiedot

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS 1 Kiinteistö M² ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS PK²:n suuri rakennusala on onnistuneesti sijoitettu julkisivultaan ja massoittelultaan puutarhakaupungin mittakaavaan. Maanpäälliset kuusi kerrosta on jaettu

Lisätiedot

Omakotitalo. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Omakotitalo. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 598717 4 h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov. 1964-2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 158 000,00 Rusthollintie 6. Viihtyisä omakotitalo kauniilla rinnetontilla

Lisätiedot

KEILARANTA 1. aivan kiinteistön tontin rajalle ja kiinteistöstä tulee olemaan maanalainen yhteys suoraan metroon.

KEILARANTA 1. aivan kiinteistön tontin rajalle ja kiinteistöstä tulee olemaan maanalainen yhteys suoraan metroon. KEILARANTA 1 Toukokuussa 2012 valmistunut toimistokiinteistö Suunnittelussa on huomioitu kestävän kehityksen periaatteet ja tilat on rakennettu käyttäen uusinta rakennustekniikkaa. Kiinteistölle on haettu

Lisätiedot

Tampereen Biokatu 10. Omien toiveiden mukaan muokattavissa oleva toimistokiinteistö Biokatu 10, Kauppi, Tampere

Tampereen Biokatu 10. Omien toiveiden mukaan muokattavissa oleva toimistokiinteistö Biokatu 10, Kauppi, Tampere Omien toiveiden mukaan muokattavissa oleva toimistokiinteistö Biokatu 10, Kauppi, 33520 Tampere Tampereen Biokatu 10 Biokatu 10 on seitsenkerroksinen laadukas toimistokiinteistö Tampereen Kaupissa, joka

Lisätiedot

Dessien kirkon rakentaminen, Etiopia

Dessien kirkon rakentaminen, Etiopia 1 Dessien kirkon rakentaminen, Etiopia Raportti 18.2.2014 Tämän raportin tarkoituksena on antaa ajankohtainen tilannekatsaus kirkon rakennusprojektista ja sen taloudellisesta tilanteesta ja haasteista.

Lisätiedot

Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi

Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI Tehokkaat pohjaratkaisut Kasarmitorin laidalla Kasarmikatu 36 sijaitsee Helsingin keskustassa, historiaa henkivän Kasarmitorin laidalla. Aluetta luonnehtii merelliseen

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 29.01.18 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Autotallin varustelu: Varaston varustelu: Kiulutie 10, 90630 Oulu Oulu Kiulukangas Omakotitalo

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

Lahden keskustassa avattiin 8.8.2011. Sirkku Blinnikka tietopalvelujohtaja. www.fellmannia.fi Kirkkokatu 27 15140 Lahti

Lahden keskustassa avattiin 8.8.2011. Sirkku Blinnikka tietopalvelujohtaja. www.fellmannia.fi Kirkkokatu 27 15140 Lahti Lahden keskustassa avattiin 8.8.2011 Sirkku Blinnikka tietopalvelujohtaja www.fellmannia.fi Kirkkokatu 27 15140 Lahti Tervetuloa tiedon ja oppimisen kohtaamispaikalle Fellmannian taustaa Fellmannian rakennus

Lisätiedot

Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Sairaalatekniikan päivät Pvm

Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Sairaalatekniikan päivät Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Sairaalatekniikan päivät Pvm 8.2.2017 Varmistamme, e+ä suomalaisten hyvinvoin4a ja alueiden elinvoimaisuu+a edistävät palvelut kyetään turvaamaan tulevaisuudessakin. Teemme

Lisätiedot

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille.

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Päivitetty 6/015 Teollisuustilat Toimitilan kuvaus Sijainti Myynti/ vuokraus Yhteystiedot

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi

Lisätiedot

Vuokrattavana. Kerrostalo Heinola, Keskusta Kohdenumero h,k,kph,vh,p, 54,0 m² Kov Energialuokka D 2007

Vuokrattavana. Kerrostalo Heinola, Keskusta Kohdenumero h,k,kph,vh,p, 54,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Vuokrattavana Kerrostalo Heinola, Keskusta Kohdenumero 633614 2h,k,kph,vh,p, 54,0 m² Kov. 1974 Vuokra 495,00 /kk Energialuokka D 2007 Kauppakatu 25. Ylimmän kerroksen hyvän mallinen parvekkeellinen kaksio

Lisätiedot

MYYDÄÄN KORKEALAATUISTA TUOTANTOTILAA

MYYDÄÄN KORKEALAATUISTA TUOTANTOTILAA MYYDÄÄN KORKEALAATUISTA TUOTANTOTILAA Tykkitie 1 36240 KANGASALA Hämeenkatu 24 B 33200 Tampere Puh. 010 5220 100 Fax 03 www.catella.fi KOHDE OSOITE SIJAINTI RAKENNUS Kangasalan Vatialassa sijaitseva Pikotec

Lisätiedot

MIKSI AMMATTILAISET.NET? PowerPoint vuodelta 2004

MIKSI AMMATTILAISET.NET? PowerPoint vuodelta 2004 www.mediaplane.fi Toiminnan perusfilosofia Kaikki sähköiset mediatuo6eet saman katon alta. Laajan yhteistyöverkostonsa avulla Mediaplane tuo6aa monipuolisia mediatuo6eita laadukkaas= ja kustannustehokkaas=.

Lisätiedot