Talentum. vuosikertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talentum. vuosikertomus"

Transkriptio

1 Talentum 2009 vuosikertomus

2 Löydän tarvitsemani tiedon ajasta ja paikasta riippumatta.

3 Talentumin lehdistä nousee puheen aiheita työpaikallani.

4 Osallistun ammattitaitoani kasvattaviin koulutuksiin ja tapahtumiin.

5 Saan taustoittavaa tietoa ja syvempää näkemystä ajankohtaisiin ilmiöihin ja talouden tapahtumiin.

6 6 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS Talentum on ammattilaisen valinta Talentum on ammattilaiskohderyhmään keskittyvä kustantaja ja informaation tuottaja. Talentum palvelee tietoa ja näkemystä tarvitsevia eri alojen ammattilaisia monikanavaisesti: asiakas voi valita Talentumin medioista omaan ajankäyttöönsä ja tiedontarpeeseensa parhaiten sopivan kanavan. Kustantajana Talentum on erikoistunut muun muassa tekniikan, talouden, henkilöstöhallinnon ja juridiikan ammattilaisille suunnattuihin medioihin sekä online- ja informaatiopalveluihin. Lisäksi Talentum kustantaa laki- ja bisneskirjoja, toteuttaa ajankohtaisia seminaareja ja tapahtumia ja järjestää ammattitaitoa lisääviä koulutuksia. Talentumin toimintaan kuuluu myös suoramarkkinointi kustannustoimintaa tukevana jakelukanavana. Talentumin fokus on asiakkaassa ja hänen tarvitsemissaan sisällöissä. Tuotteita ja palveluita kehitetään jatkuvasti asiakkaiden tarpeita vastaavasti. Talentumin kilpailuetu on Sisällysluettelo Strategia ja liiketoiminta 10 Talentumin vuosi Toimitusjohtajan katsaus 14 Strategia 16 Toimintaympäristö 18 Tuotteet ja palvelut 19 Liiketoiminta-alueet 22 Uudistuksia ja menestyksiä vuonna 2009 Ensisijaisena tavoitteenamme on parantaa kannattavuutta ja nostaa liikevoitto yli 15 prosenttiin liikevaihdosta. Vastuullisuus 26 Yritysvastuu 28 Sidosryhmät 29 Taloudellinen vastuu 30 Henkilöstö Talentumin taloudellista vastuullisuutta ohjaa liiketoimintastrategia, jossa yhtiön tavoitteeksi on määritelty kannattava kasvu ja tulorakenteen monipuolistaminen.

7 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS 7 Verkkopalvelu Lehti sen tarkkaan määritellyt asiantuntijakohderyhmät, ja niille suunniteltu ainutlaatuinen valikoima palveluja. Talentumin jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2009 oli 66,8 miljoonaa euroa. Yhtiössä työskenteli noin 755 henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Venäjällä. Talentum Oyj:n osake on listattuna NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Uutiskirje Kirja Koulutus Hallinnointi Tilinpäätös 34 Hallinto- ja ohjausjärjestelmä 38 Hallitus 40 Johtoryhmä Kulujen sopeuttaminen vuoden 2009 aikana antaa meille hyvän lähtökohdan vuodelle Sisällysluettelo 46 Osakkeet ja osakkeenomistajat 48 Hallituksen toimintakertomus 53 Konsernin tilinpäätös liitetietoineen 86 Emoyhtiön tilinpäätös liitetietoineen 94 Konsernin taloudellinen kehitys 95 Konsernin tunnusluvut 96 Tunnuslukujen laskentaperiaatteet 97 Voitonjakoehdotus 98 Tilintarkastuskertomus 99 Tietoja osakkeenomistajille 100 Vuosikooste 102 Yhteystiedot

8 8 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS

9 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS 9 Talentumin tavoitteena on olla kansainvälinen, nopeasti kasvava ja kannattava ammatti tiedon tuottaja ja paketoija. Strategian mukaisesti kasvua haetaan Suomen ulkopuolelta.

10 10 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS Talentumin vuosi 2009 Talentumissa jatkettiin palveluiden ja tuotteiden kehitystyötä vuonna Haasteellinen taloustilanne vaikutti Talentumin toimintaan erityisesti mediamyynnin vähenemisen kautta. Kulujen sopeuttaminen markkinatilanteeseen antaa Talentumille hyvän lähtökohdan vuodelle Yleinen heikko taloudellinen tilanne heijastui mediamarkkinaan sekä Suomessa että Ruotsissa. Mediamainonnan määrä ja rekrytointi-ilmoittelu vähenivät jyrkästi vuoden 2009 aikana, mikä vaikutti erityisesti ammattilehtiin. Talentum aloitti sopeuttamistoimet ennakoiden jo edellisen vuoden lopussa, ja vuonna 2009 saavutettiin merkittäviä kulusäästöjä. Talentumin lehtien levikit ovat hyvällä tasolla ja talouslehtien lukijamäärät kasvoivat vuonna Myös verkkokäyntien määrä Talentumin mediabrändien sivustoilla lisääntyi. Talentumissa kehitettiin asiakaslähtöisesti useita uusia tuotteita ja palveluita sekä painettuun että sähköiseen mediaan, kuten myös tapahtumaliiketoimintaan. Alma Media Oyj teki pakollisen julkisen ostotarjouksen Talentum Oyj:n osakkeenomistajille. Ostotarjouksen myötä Alma Median omistusosuus nousi 32,14 prosenttiin. Vuoden kuluessa tutkittiin useita yrityskaupan kohteita. Talentum perusti Ruotsiin bisnesinformaatioon keskittyvän Talentum Business Information Group AB:n. Sen tytäryhtiöiksi hankittiin rakennusalan bisnesinformaatioon keskittyvät Sverige Bygger AB ja Norge Bygges AS. Yrityskauppa tukee Talentumin strategian mukaista kasvu- ja kansainvälistymistavoitetta. Avainluvut (jatkuvat) Liikevaihto, M 66,8 93,4 Liiketulos, M -5,2 11,5 Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä, M -0,9 11,5 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % -19,4 32,8 Investoinnit, M 8,8 2,4 Omavaraisuusaste, % 31,4 54,8 Tulos/osake, -0,10 0,19 Osinko/osake, - * ) 0,10** ) Henkilöstö keskimäärin *) Hallituksen ehdotus **) 0,04 osinkoa, 0,06 pääomanpalautusta Kurssikehitys ja vaihto 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1, Osakkeen keskikurssi ( ) OMX Helsinki Pl Kaupankäyntivolyymi (tuhatta) NASDAQ OMX Liikevaihto Liiketulos Henkilöstö keskimäärin 100 M M Henkilöä

11 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS 11 Talentumin tunnetuimpia mediabrändejä Affärsvärlden Arvopaperi MikroPC Ny Teknik Talouselämä Tekniikka&Talous Suosituimpia tapahtumia Tietoviikon Tivi-illat Markkinointi&Mainonnan Korkean Paikan Leiri Talouselämän Päättäjänaiset Arvopaperin Sijoitusristeily Affärsvärldenin Bank & Finans Outlook (Pankki- ja finanssikonferenssi) Affärsvärldenin Årets Ledare Suosituimpia koulutuksia Suosituimpia teoksia Suomen Laki I III ja ruotsinkieliset sisarteokset Finlands Lag I II sekä lakikirjojen verkkoversio Esimiehen käsikirja -kokonaisuus (cd-rom, kansio ja verkkosivu) (Harri Hietala, Keijo Kaivanto, Elisa Valvisto) Paras sijoitus Itsepuolustusopas sijoittajille (teemasivusto verkossa ja MP3- äänikirja) (Marko Erola) Myynninmurtajat (Petteri Hakala, Lalle Michelsson) Elinkeinoverolain kommentaari (Edward Andersson, Jarmo Ilkkala, Seppo Penttilä) Työhyvinvointiseminaarit Työoikeuden asiantuntijaohjelma Säätiö-seminaarit HR-asiantuntijoiden strategista osaamista kehittävä seminaarisarja Tulos/osake 0,50 0,40 0,30 0,20 0,10 0-0, Omavaraisuusaste Osinko/osake Osakekannan markkina-arvo 60 % 0, M 50 0, , , , , * ) 2009** ) *) 0,04 osinko, 0,06 pääomanpalautusta **) Hallituksen ehdotus

12 12 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS Toimitusjohtajan katsaus Juha Blomsterin mukaan Talentumin menestys nyt ja tulevaisuudessa perustuu ammattilaisten tiedontarpeiden ymmärtämiseen. Talentumin toimitusjohtaja Juha Blomster pitää vuoden 2009 taloudellisten olosuhteiden muutoksia poikkeuksellisen rajuina. Toimintaa vaikeutti erityisesti mediamyynnin nopea väheneminen. Talentumin tuotteita ja palveluita kehitettiin yhä paremmin vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin, mikä näkyi muun muassa lukija määrien ja verkkokäyntien kasvuna. Q Vuosi 2009 oli taloudellisesti haastava kaikilla toimialoilla. Saavuttiko Talentum menneelle vuodelle asettamansa tavoitteet? A Vuosi 2009 oli Talentumille odotusten ja onnistumisen suhteen kaksijakoinen. Kehitimme medioitamme sekä Suomessa että Ruotsissa, ja lukijat ja verkkokävijät palkitsivat meidät lisääntyneillä lukijamäärillä. Mietimme yhä tarkemmin mikä palvelee asiakkaitamme parhaiten, ja pyrimme ennakoimaan heidän tulevia tarpeitaan. Mediamyynti, joka on vielä suurin tulolähteemme, sen sijaan jäi tavoitteista. Aloitimme kulujen sopeuttamisen ennakoiden jo edellisen vuoden puolella, mutta yleinen taloudellinen tilanne heikkeni luultuakin nopeammin, emmekä voi olla taloudelliseen tulokseemme tyytyväisiä. Lähiajan tärkein tavoitteemme onkin kannattavuuden parantaminen. Q A Miten digitalisoitumisen lisääntyminen näkyy mielestäsi median toimintakentässä? Median toimintaympäristö on nyt mielenkiintoinen, sillä tuotteiden ja palveluiden kehittämisen mahdollisuudet monipuolistuvat digitalisoitumisen edetessä. Mediamainonnan määrä verkossa ja erilaiset verkkopalvelut lisääntyvät toimialalla, mutta niiden euromääräinen arvo on edelleen painettua mediaa selvästi vähäisempi. Mainonnan määrä seuraa yleistä taloudellista kehitystä ja usein ylireagoi suhdanteen kääntyessä. Vuonna 2009 taloudellisen tilanteen vaikeutuessa mediamainonnan määrä sekä Suomessa että Ruotsissa väheni nopeasti, suorastaan romahti. Työllisyyden heikentyessä rekrytointiilmoittelu loppui lähes tyystin. Ruotsi, jossa pudotus tapahtui hieman Suomea aikaisemmin, näyttäisi toipuvan pudotuksesta Suomea nopeammin.

13 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS 13 Q Talentum hakee kasvua erityisesti Suomen ulkopuolelta, ja ostitte vuoden lopussa bisnesinformaatioliiketoimintaa Ruotsista ja Norjasta. Millä muulla tavoin Talentum toteutti strategiaansa vuonna 2009? A Pyrimme toteuttamaan kasvustrategiaamme tutkimalla vuoden aikana useita yritysostokohteita, ja vuoden vaihteessa ostimme rakennusalan bisnesinformaatioon keskittyvän Sverige Bygger AB:n Ruotsissa ja Norge Bygges AS:n Norjassa. Nämä kohteet täyttivät kriteerimme. Samassa yhteydessä perustimme Ruotsiin uuden tytäryhtiön Talentum Business Information Groupin, jonka tavoitteena on kasvattaa bisnesinformaatioliiketoimintaa myös muille toimialoille. Yrityskauppa myös vähentää konsernin riippuvuutta mainostuotoista, mikä on eräs strategisista tavoitteistamme. Vuoden 2009 lopussa yli 40 prosenttia Talentumin liikevaihdosta tuli Suomen ulkopuolelta. Haemme lisää kasvua erityisesti Suomen ulkopuolelta, ja tavoitteena on nostaa luku yli 50 prosenttiin. Vuoden alussa muutimme Talentumin johtamisjärjestelmän vastaamaan paremmin kansainvälisesti toimivan yrityksen tarpeita. Nyt Suomen kustannustoiminnalla on oma maajohto, kuten jo aiemmin oli Ruotsissa. Näin organisaatio on entistä matalampi ja päätökset tehdään lähellä toimintaa. Kokemukset ovat olleet hyviä, ja pystymme reagoimaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin aiempaa nopeammin. Alma Media Oyj teki loppukesällä pakollisen julkisen ostotarjouksen Talentumin osakkeista. Tarjous jatkui marraskuulle asti, ja sen lopputuloksena Alma Median osakeomistus Talentumissa kasvoi 1,49 prosenttia. Q A Talentumin lehdillä on vahva markkina-asema. Miten Talentum varmistaa menestyksen myös tulevaisuudessa? Median tulevaisuus on turvattu. Sosiaalisen median ja kansalaisjournalismin osuus on kasvussa, mutta samalla lisääntyy myös luotettavan laatujournalismin tarve. Erityisesti talouteen liittyvälle tiedolle ja näkemyksille on kysyntää, mistä mainio esimerkki on Talouselämä-lehden levikin kasvu yli kappaleeseen. Eri alojen ammattilaisten tiedon tarve kasvaa, ja tiedon määrän kasvaessa on entistä tärkeämpää saada luotettavaa ja analysoitua bisnesinformaatiota nopeasti. Talentumin menestys nyt ja tulevaisuudessa perustuu ammattilaisten tiedontarpeiden ymmärtämiseen. Ensisijaisena tavoitteenamme on parantaa kannattavuutta ja nostaa liikevoitto yli 15 prosenttiin liikevaihdosta. Vuoden 2012 loppuun mennessä tavoitteenamme on saavuttaa 140 miljoonan euron liikevaihto. Siihen on vielä matkaa, mutta strategiamme on selkeä ja johto on siihen sitoutunut. Tavoitteisiin pyritään sekä kasvattamalla nykyistä liiketoimintaa että yritysostoin. Yritysostojen pitää olla Talentumin strategiaan sopivia ja osakkeenomistajien edun mukaisia. Q A Mitä sinulle jäi päällimmäisenä mieleen vuodesta 2009 ja millä mielin lähdet vuoteen 2010? Mennyt vuosi oli omankin työurani aikana poikkeuksellinen, sillä näin rajusti eivät taloudelliset olosuhteet ole aiemmin ole muuttuneet. Vaikka taloudellinen tulos ei tyydytäkään, voimme iloita monista asioista. Työtä on tehty paljon, ja Talentumilla on ainutlaatuinen valikoima ammattilaisille suunnattuja tuotteita ja palveluita, joita kehitämme asiakkaittemme tarpeita kuunnellen. Kiitän kaikkia talentumilaisia hyvin tehdystä työstä ja joustavuudesta. Asiakkaita, lukijoita ja omistajia kiitän saamastamme luottamuksesta. Haluamme olla luottamuksenne arvoisia. Lähdemme vahvoina ja hyvistä asemista vuoteen Tavoitteena on liikevoitto, joka on yli 15 prosenttia liikevaihdosta.

14 14 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS Strategian toteuttaminen Talentumin tavoitteena on olla tietoa ja näkemystä tarvitsevan ammattilaisen ensimmäinen valinta. Tavoite saavutetaan tuottamalla, jalostamalla ja paketoimalla tietoa sekä jakamalla sitä monikanavaisesti. Strategiset taloudelliset tavoitteet Vuoden 2012 loppuun mennessä liikevaihto 140 MEUR Liikevaihdosta yli 50 % Suomen ulkopuolelta Liikevoitto pitkällä aikavälillä yli 15 % liikevaihdosta Talentum haluaa olla kansainvälinen, nopeasti kasvava ja kannattava ammattitiedon tuottaja ja paketoija. Johtavan aseman saavutamme kaikissa valituissa kohderyhmissä tuntemalla asiakkaamme erinomaisesti. Olemme markkinoinnin ammattilaisten halutuin mediakumppani. Tavoitteisiin pääsemme tuottamalla, jalostamalla ja paketoimalla syvällistä tietoa ja informaatiota. Tuotteitamme ja palveluitamme luovat kanssamme ammattilaisyhteisöt ja yhteistyökumppanit, ja ne jaetaan monikanavaisesti asiakkaan tarpeen mukaan. Talentum keskittyy ydinosaamiseensa eli eri alojen ammattilaisille suunnattuun kustannustoimintaan. Kustannustoimintaan kuuluvat lehdet, kirjat, online- ja informaatiopalvelut, koulutus sekä tapahtumat. Tavoitteena kannattava kasvu Talentum tavoittelee kannattavaa kasvua sekä yritysostoin että orgaanisella kasvulla. Kasvua haetaan kustannustoiminnan kaikilla osa-alueilla, ja erityisesti panostetaan sähköiseen liiketoimintaan ja informaatiopalveluihin. Kasvua haetaan erityisesti Suomen ulkopuolelta. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa yli puolet konsernin liikevaihdosta tulee Suomen ulkopuolelta. Merkittävää potentiaalia nähdään Pohjoismaissa, lisäksi Talentum selvittää mahdollisuuksia laajentua myös muille lähellä oleville markkina-alueille. Talentum pyrkii monipuolistamaan tuottorakennettaan ja siten vähentämään riippuvuutta suhdanneherkistä mainostuloista. Tavoitteena on lisätä uutuustuotteiden liikevaihtoa ja kasvattaa levikki- ja sisältömyynnin tuottoja. Kaikki Talentumin tuotteet ja palvelut pyrkivät olemaan oman alansa markkinajohtajia. Vahvat ja tunnetut brändit lisäävät menestymisen mahdollisuuksia myös matalasuhdanteessa. Rekisteröityneiden asiakkaiden osuutta sähköisissä palveluissa pyritään lisäämään. Tämä mahdollistaa tiedon entistäkin paremman kohdentamisen asiantuntijoiden tarpeita vastaavasti. Vahvuutena hyvät kohderyhmät Talentumin toiminnan keskiössä on asiakaslähtöisyys. Talentumin vahvuuksia ovat Talentum pyrkii monipuolistamaan tuottorakennettaan ja siten vähentämään riippuvuutta suhdanneherkistä mainostuloista. monikanavaisuus, ammattilaiskohderyhmien tunteminen ja tiedon paketointi niille parhaiten sopivalla tavalla. Kohderyhmien tarpeita kartoitetaan jatkuvasti, ja uusia tuotteita ja palveluita kehitetään tarpeita vastaavasti. Vuoden 2009 aikana Talentumin kasvuhakuista strategiaa toteutettiin vaikeaan yleiseen taloudelliseen tilanteeseen sopeutettuna. Talentum tarkisti kasvu tavoitettaan; tavoitteena on, että konsernin liikevaihto on 140 miljoonaa euroa vuoden 2012 loppuun mennessä. Talentum sopeutti toimintaansa vuoden 2009 haastavassa markkinatilanteessa tehostamalla toimintaa ja kehittämällä prosesseja. Strategian toteuttaminen vuonna 2010 Ammattilaisryhmille suunnattuun kustannustoimintaan keskittyminen antaa Talentum-konsernille hyvät lähtökohdat strategian toteuttamiseen myös jatkossa. Uusien tuotteiden asiakaslähtöiseen kehitykseen panostetaan voimakkaasti myös vuonna Vuonna 2009 uutuustuotteiden kehitysprosessia tehostettiin muun muassa selkeyttämällä vastuita ja nopeuttamalla prosessin kulkua ideasta valmiiksi tuotteeksi. Talentum osti vuoden 2009 lopussa Ruotsissa toimivan Sverige Bygger AB:n ja Norjassa toimivan Norge Bygges AS:n. Yhtiöt tarjoavat rakennusteollisuudelle korkealaatuisia ja käyttäjäystävällisiä informaatio- ja markkinointipalveluja. Talentum kehittää niiden toimintaa edelleen ja etsii mahdollisuuksia toiminnan laajentamiseksi. Kasvu ja kannattavuus ovat Talentumin fokuksessa tulevaisuudessakin. Liiketoimintastrategiaan sopivien yritysostokohteiden aktiivista kartoittamista jatketaan vuonna 2010.

15 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS 15 Missio Autamme ammattilaisia menestymään. Visio Tietoa ja näkemystä tarvitsevan ammattilaisen ensimmäinen valinta. Arvot Asiakkaan arvostus Ansaitsemme asiakkaan arvostuksen joka päivä. Yhteistyö on voimaa Teemme yhteistyötä sekä sisäisesti että yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Kilpailukyky Olemme kaikessa kilpailukykyisiä. Strategia Ammattilaisille suunnattu kustannustoiminta. Päämarkkina-alueena Pohjoismaat, lisäksi selvitetään mahdollisuuksia laajentua muille lähellä oleville markkinaalueille. Kasvua haetaan Suomen ulkopuolelta. Kasvun painopistealueina kustannustoiminta, erityisesti sähköinen liiketoiminta ja informaatiopalvelut. Vuoden 2009 kulmakivet Asiakaslähtöinen toiminta Tuotteiden ja palveluiden jatkuva kehittäminen Kohderyhmälähtöinen ajattelutapa Kasvu Orgaanisen kasvun hakeminen Yritysostokohteiden kartoituksen jatkaminen Kassavirran optimointi Toiminnan tehosta minen ja prosessikehitys

16 16 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS Katsaus toimintaympäristöön Mediamainonnan määrä seuraa yleistä taloudellista kehitystä. Mediamarkkinaa leimaa erilaisten sähköisten palvelujen lisääntyminen. Yleisöjen mahdollisuus valita, mistä ja minkälaista informaatiota he haluavat, on kasvanut. Vuonna mediamainonta väheni Suomessa 17,5 % ja Ruotsissa 17 % Talentum on ammattilaiskohderyhmään keskittyvä mediayhtiö. Talentumilla on ainutlaatuinen valikoima ammattilaisille suunnattuja tuotteita ja palveluita: lehdet, kirjat, tapahtumat, koulutus ja sähköiset informaatiopalvelut ovat Talentumin kustannustoiminnan ydin. Talentumin kilpailuympäristö on hajanainen, sillä kilpailijoita ovat kaikilla liiketoiminta-alueilla vastaavia tuotteita ja palveluita ammattilaisille tarjoavat yritykset. Talentum toimi vuonna 2009 pääasiallisesti Suomessa ja Ruotsissa. Kilpailu asiakkaiden ajasta lisääntyy Talous- ja ammattimedioiden kustannustoimintaa ja palveluja muokkaavat mediatoimialan yleiset trendit, kuten digitalisoituminen sekä median ja lukijakunnan sirpaloituminen. Kustantajat käyvät yhä kovempaa kilpailua yleisöjen ajasta. Tuotteet ja palvelut kohdennetaan tarkasti valituille kohderyhmille. Päivittäinen uutiskilpailu on siirtynyt sähköisiin medioihin. Printtimedian kilpailuetu on lisärvon ja taustatiedon tuottaminen uutisointiin. Journalismin viihteellistyessä taustoittavan laatujournalismin kysyntä kasvaa. Mediayhtiöt panostavat vahvasti monikanavaisuuteen. Lukijat voivat valita, seuraavatko he medioita painettuna, verkossa vai mobiilisti. Kustannustoiminnan perinteisten mediasisältöjen lisäksi erilaisten informaatiopalveluiden merkitys kasvaa. Myös verkkoyhteisöjen seuraamisesta on tullut median käyttäjille arkipäivää. Mediamainonta väheni vuonna 2009 Mainonta muodostaa merkittävän osan media-alan tuotoista. Mediamarkkina kehittyy vallitsevan taloussuhdanteen mukaan, joten laskusuhdanteen vuoksi tilanne mediamarkkinalla oli viime vuonna erittäin haasteellinen. Työllisyyden heikentyessä hiipuu myös rekrytointi-ilmoittelu, jonka osuus Talentumin ilmoitustuotoista on merkittävä. Mediamainonnan määrä väheni edellisestä vuodesta jyrkästi vuoden 2009 aikana kaikissa mediaryhmissä. Suomessa mediamainonta väheni 17,5 prosenttia ja Ruotsissa 17 prosenttia. Mainonnan määrän väheneminen ei näy yhtä selkeästi yleisaikakauslehdissä kuin sanomalehdissä, sillä suhteessa suurempi osuus niiden tuloista tulee tilaajilta. Ammattilehdissä lasku on ollut muita aikakauslehtiä voimakkaampaa. Talentumin mediamyynti jäi markkinakehityksestä vuonna Verkkomedioiden merkitys mainosvälineenä on kasvanut. Printtilehdissä mainonnan rahallinen arvo on kuitenkin edelleen huomattavasti suurempi kuin sähköisissä medioissa. Mediamainonnan markkinat olivat vuonna 2009 Suomessa 1 263,4 miljoonaa euroa ja Ruotsissa noin miljoonaa kruunua. Ruotsin markkina on euromääräisenä noin kaksi kertaa Suomen markkinaa suurempi. Mediamainonnan lähitulevaisuuden ennustaminen nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa on hankalaa. Ilmoittajien päätöksentekojänne on lyhentynyt ja Mediamainonnan jakauma Suomessa 2009 Mediamainonnan jakauma Ruotsissa 2009 Ulkomainonta 2,9 % Ilmaisjakelulehdet 5,4 % Televisio 18,8 % Radio 3,9 % Verkkomedia 12,5 % Painetut hakemistot 5,4 % Sanomalehdet 37,5 % Aikakauslehdet 12,4 % Elokuva 0,2 % Liitteet 1,6 % Suoramainonta 14 % Luettelot 5,5 % Ulkomainonta 3,4 % Ilmaisjakelulehdet 7,8 % Televisio 15,6 % Myymälämainonta 0,2 % Päivälehdet 24,8 % Aikakauslehdet 6,7 % Elokuva 0,4 % Internet 17,8 % Radio 2,3 %

17 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS 17 ennustettavuus entisestään heikentynyt. Ruotsissa lasku alkoi aiemmin kuin Suomessa, mutta vuoden 2009 lopussa Ruotsin ilmoitusmyynnissä oli nähtävissä varovaista nousua. Samaan aikaan Suomen tilanne oli edelleen haasteellinen. Uusia verkkomainonnan muotoja Sekä mediamainonta verkossa että verkkomedioiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta niin maailmalla kuin Pohjoismaissakin. Verkkoa varten kehitetään uusia mainonnan muotoja, ja verkkomainontaa kohdistetaan yhä pienemmille yleisöille. Vuonna 2009 verkkomainonta väheni Suomessa 3,7 prosenttia ja lisääntyi Ruotsissa 2,7 prosenttia. Suomessa lasku oli vähäistä verrattuna muuhun mediamainontaan. Yhteensä verkkomainonnan osuus oli vuonna 2009 Suomessa noin 12,5 prosenttia ja Ruotsissa 17,8 prosenttia koko mediamainonnan markkinoista. Kausivaihtelu Media- ja mediapalvelumarkkinoilla esiintyy kausivaihtelua, minkä vuoksi kustannustoiminnan neljännesvuosittainen liikevaihto ja erityisesti tulos voivat vaihdella voimakkaasti. Kausivaihtelu on erityisen voimakasta kirjaliiketoiminnassa. Keväällä pääsiäisen sijoittuminen lomineen ensimmäiselle tai toiselle neljännekselle vaikuttaa vuosineljännesten tulokseen. Kesälomakauden aikana lehdet ja kirjat eivät pääsääntöisesti ilmesty, ja tästä syystä kolmas neljännes on myynniltään alhaisin. Liiketoiminta on yleensä vilkkainta vuoden viimeisellä neljänneksellä, jolloin mediamyynnin Verkkoa varten kehitetään uusia mainonnan muotoja, ja verkkomainontaa kohdistetaan yhä pienemmille yleisöille. asiakkaat tekevät tyypillisesti merkittävän osan hankinnoistaan. Sähköinen liiketoiminta Verkko on vahvistanut asemaansa uutismediana ja tiedonvälittäjänä. Verkossa on valtavasti tietoa, ja yksittäisen ihmisen voi olla vaikea arvioida sen laatua ja luotettavuutta. Luotettavat verkkomediat ja informaatiopalvelut auttavat löytämään olennaisen tiedon ja analysoimaan sitä. Mediayhtiöt panostavat sähköiseen liiketoimintaan. Kävijämäärä Talentumin online-palveluissa kasvoi vuoden 2009 aikana. Kirjankustannus Kirjankustannus ei ole yhtä altis suhdannevaihteluille kuin esimerkiksi lehtiliiketoiminta. Kirjamyynti on kehittynyt tasaisesti ilman merkittäviä vuosivaihteluita. Äänikirjojen ja digitaalisten tallenteiden määrä tietokirjallisuudessa on kasvussa, mutta sähköisten kirjojen läpimurtoa ei vielä lähitulevaisuudessa ole näkyvissä. Koulutus ja tapahtumat Koulutusalan toimijoiden ja tapahtumajärjestäjien määrä Suomessa on ollut kas- vussa viime vuosina. Parhaiten kysyntää on riittänyt niin sanottuun kovaan tietoon perustuvilla työelämän kannalta tärkeillä koulutuksilla. Verkko-opiskelua kehitetään jatkuvasti, mutta toistaiseksi perinteinen koulutus on pysynyt suosituimpana vaihtoehtona. Sen etuna on henkilökohtaisen ohjauksen lisäksi muun muassa verkostoitumismahdollisuus. Suoramarkkinointi Suoramarkkinointi on kasvava toimiala, jota harjoittavat hyvin erilaiset yritykset. Toimialan kehittymiseen vaikuttaa muun muassa kanta-asiakasjärjestelmien lisääntynyt käyttö. Toimialan toimintaedellytyksiin vaikuttavat erityisesti tietosuojalainsäädäntö, rekistereiden saatavuus ja tiedon virheettömyys. Lähteet: TNS Media Intelligence, Mainonnan neuvottelukunta, IRM Institutet för Reklam- och Mediestatistik, Sveriges Mediebyråer Mediamainonnan määrä Suomessa M Mediamainonta Suomessa euro määrän muutos-% Mediamainonta Ruotsissa kruunu määrän muutos-% % % Mediamainonnan määrä Ruotsissa Mkr

18 18 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS Tuotteet ja palvelut Talentum tarjoaa eri alojen ammattilaisille monipuolisen valikoiman Suomen ja Ruotsin johtavia mediabrändejä. Lehtien, verkkopalvelujen ja sähköisten uutiskirjeiden välityksellä Talentum pureutuu syvälle eri alojen ajankohtaisiin ilmiöihin ja taloudellisiin muutoksiin. Tuotteita ja palveluja kehitetään jatkuvasti vastaamaan ammattilaisten muuttuvia tarpeita. Kävijämäärien kasvu Talentum Suomen verkkosivuilla: MikroPC.net, kasvua 37 % Tekniikka&Talous, kasvua 23 % M&M, kasvua 25 % Talentum kustantaa Suomessa 10 ja Ruotsissa 6 lehteä verkkopalveluineen. Talentumin lehdet tavoittavat yhteensä noin 1,4 miljoonaa lukijaa. Verkossa Talentum tavoittaa Pohjoismaissa 1,2 miljoonaa ammattilaista. Talentumin mediabrändejä ovat Talouselämä, Arvopaperi, Fakta, Tekniikka&Talous, MikroPC, Tietoviikko, Markkinointi&Mainonta, Metallitekniikka, Energia, Mediuutiset ja Ruotsissa ilmestyvät Affärsvärlden, Ny Teknik, Byggvärlden, Dagens Media, Lag&Avtal sekä Arbetarskydd. Lisäksi Talentumin omistamat Sverige Bygger Ruotsissa ja Norge Bygges Norjassa tuottavat rakennusalan bisnes informaatiopalvelua. Suomessa Talentum Lakikoulutus järjestää juridista koulutusta ja Talentum Koulutus muuta koulutusta eri alojen ammattilaisille. Koulutukset auttavat ammattilaista täydentämään ja kehittämään omaa osaamistaan. Talentumin järjestämissä erilaisissa tapahtumissa asiakkaat tapaavat oman alansa ammattilaisia ajankohtaisen tiedon äärellä. Talouselämän levikki ylitti kappaleen rajan. Talentum kustantaa sekä juridista että muuta ammattikirjallisuutta, joista voi ammentaa uusia ideoita juuri silloin kun itselle on sopivinta. Talentum tunnetaan muun muassa Suomen Laki -teosten kustantajana. Ruotsissa Talentum HR tarjoaa erilaisia verkkopohjaisia informaatiopalveluita HR-alan, taloushallinnon ja verolainsäädännön ammattilaisille. Verkkopalveluiden lisäksi yrityksen tuotteisiin kuuluu muun muassa ammattikirjallisuuden kustantaminen, uutiskirjeet, seminaarien ja koulutusten järjestäminen, HR-neuvontapalvelut sekä konsultointipalvelut. Suoramarkkinointi Mega Oy:n tarjoamat palvelut Ammattilehtien ja -kirjojen myynti Erikoislehtien myynti Koulutuspalvelujen myynti Ilmoitusmyynti Talentumin lehtien lukijamäärien kasvu Ruotsissa Lag&Avtal, kasvua 70 % Arbetarskydd, kasvua 46 % Ny Teknik, kasvua 6 % Lähde: Orvesto Näringsliv -tutkimus

19 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS 19 Liiketoiminnan esittely Talentumin liiketoiminnan ydin on eri alojen ammattilaisille kohdistettu kustannustoiminta. Kustannustoiminnan kanavia ovat lehdet, kirjat, verkkopalvelut, informaatiopalvelut sekä tapahtumat ja koulutukset. Suoramarkkinointi tukee ydinliiketoimintaa tuotteiden myyntikanavana. Kustannustoiminta Talentum keskittyy ammattilaiskohderyhmille suunnattuun kustannustoimintaan. Toimintaa oli vuonna 2009 Suomessa, Ruotsissa sekä pienimuotoisesti Venäjällä. Vuoden 2010 alusta Talentum toimii myös Norjassa. Talentumin kustannustoiminnan tavoitteena on kasvaa kannattavasti sekä monipuolistaa tuottorakennetta. Kasvua haetaan erityisesti Suomen ulkopuolelta. Kustannustoiminnan tärkeimpiä kohderyhmiä ovat taloudesta, tekniikasta, juridiikasta, mainonnasta ja markkinoinnista, terveydenhuollosta sekä johtamisesta kiinnostuneet ammattilaiset. Talentumin liiketoiminnan vahvuuksia ovat asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen ja huomioiminen sekä monikanavaisuus. Kustannustoiminnan liikevaihto vuonna 2009 oli 60,8 miljoonaa euroa ja liiketulos ilman kertaluonteisia eriä 0,5 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski edellisestä vuodesta 30,6 prosenttia. Talentumin kasvu- ja kansainvälistymistavoitteita tuki vuoden 2009 lopussa toteutunut yrityskauppa, jossa Talentum osti rakennusalan bisnesinformaatioon keskittyvän Sverige Bygger AB:n Ruotsissa ja sen tytäryrityksen Norge Bygges AS:n Norjassa. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2009 oli noin 6,2 miljoonaa euroa, ja niiden palveluksessa työskente- lee noin 85 henkilöä. Liikevaihdosta noin neljännes tuli Norjasta ja loput Ruotsista. Yhtiöt tarjoavat rakennusteollisuudelle korkealaatuisia ja käyttäjäystävällisiä informaatio- ja markkinointipalveluja. Talentum perusti Ruotsiin Talentum Business Information Group AB:n, jonka tytäryhtiöitä Sverige Bygger ja Norge Bygges ovat. Rakennusteollisuudelle kohdistettujen palvelujen ohella Talentum pyrkii laajentumaan myös muiden toimialojen liiketoimintainformaatiopalveluiden tuottajaksi. Yrityskauppa vahvistaa Talentumin osaamista informaatiopalvelujen alueella yhtiön strategian mukaisesti. Kustannusliiketoiminta Suomi Suomessa Talentum julkaisee ammattilaisille kohdennettuja lehtiä, verkkopalveluita ja kirjoja sekä tuottaa koulutusta ja tapahtumia. Lukijoita ja asiakkaita palvellaan niissä kanavissa, jotka heidän ajankäyttöönsä ja tiedontarpeeseensa parhaiten sopivat. Laadukkaan ja luotettavan taloustiedon tarve kasvoi, mikä näkyi myös Talentumin medioissa. Talentumin lehtien levikit ovat hyvällä tasolla, ja lukijamäärät lisääntyivät vuoden aikana. Talouselämälehti ylitti levikissä kappaleen rajan. Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan Arvopaperin lukijamäärä kasvoi 12,5 prosenttia, Tekniikka&Talouden 8 prosenttia ja Talouselämän 14,2 prosenttia. Talouselämä on Pohjoismaiden suurin talousviikkolehti. Talentumin lehtiä kehitetään jatkuvasti. Suurin uudistus toteutettiin vuonna 2009 Talouselämässä, jossa sekä terävöitettiin ja monipuolistettiin sisältöä että uudistettiin ulkoasu. Tietoviikko- ja Markkinointi&Mainonta-lehdet muutettiin joka toinen viikko ilmestyviksi, ja samalla ne siirsivät sisällön painopistettä uutisista syvällisempiin taustoittaviin juttuihin. Päivittäisiä uutisaiheita käsitellään verkkotoimituksissa. Talentum omistaa yhdessä ruotsalaiseen Bonnier-ryhmään kuuluvan Medicine Today Internationalin (MTI) kanssa Oy Mediuutiset Ab:n, joka julkaisee Suomessa Mediuutiset-lehteä. MTI julkaisee Talentumin lehdillä on yhteensä 1,4 miljoonaa lukijaa. Verkossa Talentum tavoittaa 1,2 miljoonaa ammattilaista.

20 20 TALENTUM 2009 VUOSIKERTOMUS vastaavaa lehteä Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Puolassa. Talentumin tietotekniikkalehdet ovat tehneet yhteistyötä jo yli 25 vuotta maailman suurimman tietotekniikka-alan kustantajan International Data Groupin (IDG) kanssa. Päivittäistä yhteistyötä tehdään niin toimituksissa kuin ilmoitusmyynnissä. Verkkomedioiden kävijämäärä lisääntyi Verkossa Talentumin mediat keskittyivät rekisteröitymistä edellyttävien premiumpalveluiden rakentamiseen. Uusien sisältöosien tavoitteena on lukijasuhteen vahvistaminen, mikä näkyy ennen kaikkea sivulatausten määrän kasvussa. Verkkomedioiden sivulataukset kasvoivat yhteensä 22 prosenttia edellisvuodesta. Yksittäisistä mediasivustoista suurimman kasvun kirjasi MikroPC.net, jonka kävijämäärä nousi yli 37 prosenttia. Talentumin brändien mediamyynnin valikoima kasvoi verkon kumppanisivustokonseptilla vuonna Kumppanisivusto kokoaa relevantin journalistisen aineiston ja asiakkaan asiantuntijasisällöt samaan verkkopalvelukokonaisuuteen. Pilottihanke, Microsoft Areena, toteutettiin yhteistyössä Microsoftin ja Tietoviikon kanssa. Talentum kehitti lisäksi verkkomedioihin uusia verkon omaisia mainosmuotoja. Koulutuksia, tietoa ja tapahtumia ammattilaisille Talentum Lakikoulutuksen ja Talentum Koulutuksen monipuolisesta tarjonnasta menestyivät erityisesti työelämän niin sanottuun kovaan tietoon perustuvat koulutukset. Työhyvinvointiseminaarit ja Työoikeuden asiantuntijaohjelma vetivät hyvin yleisöä, samoin kuin HR-asiantuntijoiden strategista osaamista kehittävä Talentumin mediabrändien alla järjestämät tapahtumat ovat muodostuneet alan toimijoiden tärkeiksi kohtaamispaikoiksi. seminaarisarja sekä Säätiö-seminaarit. Suomen Laki -teosten lisäksi kirjojen kestosuosikkeja ovat Palkkahallinnon käsikirja ja Esimiehen käsikirja -kokonaisuus, samoin Elinkeinoverolain kommentaariteos ja KKO:n ratkaisut kommentein. Paras sijoitus -kirja oli vuoden bisneskirjoista menestyksekkäin, ja se julkaistiin myös äänikirjana. Useita Talentumin kustantamia kirjoja on myös korkeakoulujen valintakoekirjoina ja oppilaitosten kurssikirjoina. Kirjankustannuksen sisältöjä on tarjolla myös informaatiopalveluna. Suomenlaki.comin uudistuksen ensimmäinen vaihe julkistettiin marraskuussa, ja kehitystyö jatkuu yhdessä asiakkaiden kanssa. Talentumin mediabrändien alla järjestämät tapahtumat ovat muodostuneet alan toimijoiden tärkeiksi kohtaamispaikoiksi. Markkinointi&Mainonta, Tietoviikko ja Arvopaperi ovat olleet edelläkävijöitä kootessaan oman alansa asiantuntijoita yhteen muun muassa Tivi-iltaan, M&Miltaan ja aamuseminaareihin sekä Arvopaperin Sijoitusristeilylle. Kustannusliiketoiminta Ruotsi Talentumin tytäryhtiö Talentum Sweden AB julkaisee Ruotsissa ammattilaisille kohdennettuja lehtiä, sekä tarjoaa tapah- Kustannustoiminnan avainluvut M Suomi Ruotsi Suomi Ruotsi Liikevaihto 37,3 23,5 53,1 34,4 Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä 1,9-1,4 9,7 2,8 Henkilöstö keskimäärin

Alma Median tulos Q1 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013

Alma Median tulos Q1 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013 Alma Median tulos Q1 2013 Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013 Agenda Pääkohdat Q1 Markkinoiden kehitys Taloudellinen kehitys Strategia ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja

Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja Alma Median tulos Q3 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Avainkohdat Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät 2 Avainkohdat

Lisätiedot

Alma Median tulos Q4 ja 2011

Alma Median tulos Q4 ja 2011 Alma Median tulos Q4 ja 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Avainkohdat Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät 2 Liikevaihto

Lisätiedot

Alma Median tulos Q2 2011

Alma Median tulos Q2 2011 Alma Median tulos Q2 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja Helsinki 1 Agenda Avainkohdat Q2 Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät

Lisätiedot

LEHTITALOSTA DIGIAJAN PALVELU- YRITYKSEKSI. Alma Media -esittely osakesäästäjille Helsinki Talous- ja rahoitusjohtaja Juha Nuutinen

LEHTITALOSTA DIGIAJAN PALVELU- YRITYKSEKSI. Alma Media -esittely osakesäästäjille Helsinki Talous- ja rahoitusjohtaja Juha Nuutinen LEHTITALOSTA DIGIAJAN PALVELU- YRITYKSEKSI Alma Media -esittely osakesäästäjille 8.12.2016 Helsinki Talous- ja rahoitusjohtaja Juha Nuutinen 1 Alma Media tänään: kestävää mediaa ja digitaalisia palveluita

Lisätiedot

Alma Media Oyj Varsinainen yhtiökokous 12.3.2008. Kai Telanne toimitusjohtaja

Alma Media Oyj Varsinainen yhtiökokous 12.3.2008. Kai Telanne toimitusjohtaja Alma Media Oyj Varsinainen yhtiökokous 12.3.2008 Kai Telanne toimitusjohtaja Esityksen sisältö Alma Media tänään Toimintaympäristö 2007 Alma Median tulos 2007 Tulevaisuuden näkymät Alma Media Oyj 12.3.2008

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

SanomaWSOY Kasvava eurooppalainen viestintäyhtiö

SanomaWSOY Kasvava eurooppalainen viestintäyhtiö SanomaWSOY Kasvava eurooppalainen viestintäyhtiö Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 28.2.2007 eq Pankki SanomaWSOY Agenda SanomaWSOY lyhyesti SanomaWSOY:n strategian painopisteet Liite 1: Median trendejä Hannu

Lisätiedot

Alma Median tulos Q1 2011. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 29.4.2011

Alma Median tulos Q1 2011. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 29.4.2011 Alma Median tulos Q1 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 29.4.2011 1 Agenda Avainkohdat Q1 Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys Q1 ja

Lisätiedot

Alma Median tulos Q2 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 19.7.2013

Alma Median tulos Q2 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 19.7.2013 Alma Median tulos Q2 2013 Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 19.7.2013 Agenda Pääkohdat Q2 Markkinoiden kehitys Taloudellinen kehitys Strategia ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Talentum on ammattilaisen valinta

Talentum on ammattilaisen valinta Monipuolinen tuotto lentum on erikoistunut ammattilaisille kohdistettuun kustannustoimintaan. Talentumin kustannustoiminnan keskeisiä tuotteita ja palveluita ovat lehdet, kirjat, onlin e - ja informaatiopalv

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen

Lisätiedot

Alma Media Q1 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 27.4.2012

Alma Media Q1 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 27.4.2012 Alma Media Q1 2012 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Q1 2012 lyhyesti Keskeiset strategiset hankkeet Markkinoiden kehitys Suomessa Taloudellinen kehitys ja

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..20 [tilintarkastamaton] Vahvaa etenemistä laajalla rintamalla Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.8m (EUR 4.7m /20)

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n yhtiökokous 17.3.2011. Kai Telanne, toimitusjohtaja

Alma Media Oyj:n yhtiökokous 17.3.2011. Kai Telanne, toimitusjohtaja Alma Media Oyj:n yhtiökokous 17.3.2011 1 Kai Telanne, toimitusjohtaja Sisältö Mainonnan markkina 2010 Alma Median tulos 2010 Alma Median markkina-asema Alma Median strategia 2010-2 Mainonnan markkina 2010

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016 Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991

Lisätiedot

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,

Lisätiedot

KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER

KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER 3.2.2016 1 KESKEISET ASIAT VUONNA 2015 Päivittäistavarakaupassa vakaa markkina-asema ja hyvä kannattavuus Rauta- ja sisustuskaupan kannattavuus parani selvästi Keskon uusi

Lisätiedot

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 27 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-27 8 7 6 5 Infrastruktuuri & ympäristö Energia 4 Metsäteollisuus 3 2 1 Metsäteollisuus, uudet investoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus 14.3.2005 Sisällys Vuosi 2004 Näkymät vuodelle 2005 Strategiset valinnat Vuosi 2004 Tietoliikennemarkkinat Elisa säilytti asemansa kovassa kilpailussa Kokonaismarkkinan kasvu pieni

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 25.7.2008 1 Sisältö Osavuosikatsaus 1-6/2008 Strategisia askeleita kaudella Näkymät vuodelle 2008

Lisätiedot

Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Sisältö Exel Compositesin tuloskehitys Q1-Q3 2013 Exel Compositesin strategia Hallituksen ehdotus ylimääräisestä pääomanpalautuksesta

Lisätiedot

- Talentum-konsernin liikevoitto parani 1,4 milj. euroa vuoden takaisesta, vaikka liikevaihto pieneni 4 % verrattuna viime vuoteen.

- Talentum-konsernin liikevoitto parani 1,4 milj. euroa vuoden takaisesta, vaikka liikevaihto pieneni 4 % verrattuna viime vuoteen. TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2003 KELLO 8.00 TALENTUM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2003 - Liikevaihto: 80,1 milj. euroa (1-9/2002: 83,5 milj. euroa) - Liikevoitto: 0,4 milj. euroa (-1,0

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 MARIMEKKO OYJ Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 5.11.2008 LIIKETOIMINNAN KEHITYS 1-9/2008 Liikevaihto kasvoi ja tulos parani ennakoidun mukaisesti. Suomessa merkittävä osa kasvusta kertyi kertaluonteisista

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma Liite 1 Viestintäsuunnitelma 2014-2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelman tehtävänä on antaa suunta viestinnän toimenpiteille vuosille 2014 2016. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj Tulos Q1 2013 Helsinki, 19.4.2013 Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj 19.4.2013 1 Sisältö Suomisen Q1 2013 lyhyesti Taloudellinen katsaus Q1 2013 Strategian

Lisätiedot

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016 MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ 9. elokuuta 1 Työympäristöasiantuntija Martela on yksi Pohjoismaiden johtavista käyttäjälähtöisiä työ- ja oppimisympäristöjä toteuttavista yrityksistä. Tarjoamme asiakkaillemme

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 1 Elisan kasvu jatkui ja taloudellinen asema säilyi hyvänä Valitun strategian mukainen ohjelma eteni Osakevaihtotarjous Soonin osakkeenomistajille toteutui, Elisan omistus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Kannattavasti kasvava YIT

Kannattavasti kasvava YIT 1 14.11. 2007 YIT OYJ Kannattavasti kasvava YIT Sijoitus - Invest 14.11.2007 klo 11.30-11.50 Konsernijohtaja Hannu Leinonen 15.11.2007 klo 15.30-15.50 Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen 2 14.11. 2007

Lisätiedot

Sanoma 1 3/2009. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 8.5.2009

Sanoma 1 3/2009. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 8.5.2009 Sanoma 1 3/29 Toimitusjohtaja 8.5.29 Vahvat markkina-asemat auttavat taantumassa Fokuksessa tehokkuuden parantaminen ja kustannussäästöt kaikissa liiketoimintaryhmissä Aktiivinen tuotevalikoiman kehittäminen

Lisätiedot

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003 Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 23 Liiketoiminnan fokus 23 Kannattavuus Taseen ja maksuvalmiuden vahvistaminen Kohdennetut yritysostot (lähipalvelut, markkina-asema, teknologia tietotaito) Global Network

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2005 30.9.2005 1 Elisan Q3 2005 Q3 2005 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Saunalahti-kaupan eteneminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q3

Lisätiedot

F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus

F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com F-Secure tänään Globaali liiketoiminta Tytäryhtiöt 16 maassa Yli 200 operaattorikumppania

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöstiedote 10.2.2015. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Vuoden 2014 tilinpäätöstiedote 10.2.2015. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Vuoden 214 tilinpäätöstiedote 1.2.215 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä neljännellä vuosineljänneksellä Saadut tilaukset alenivat 5 % y-o-y 914 (958) milj.

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous Varsinainen yhtiökokous 29.3.2012 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Keskeiset tapahtumat vuonna 2011 Sisältö Keskeiset tapahtumat vuonna 2011 Tilinpäätös 2011 Markkinat ja markkina-asema Tavoitteet

Lisätiedot

VUOSI 2015 OLI DIGIALLE MENESTYKSEKÄS. LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN Q4 AIKANA.

VUOSI 2015 OLI DIGIALLE MENESTYKSEKÄS. LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN Q4 AIKANA. VUOSI 2015 OLI DIGIALLE MENESTYKSEKÄS. LIIKEVAIHTO JATKOI VAHVAA KASVUAAN Q4 AIKANA. Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2015 ja osavuosikatsaus Q4/2015 Juha Varelius 4.2.2016 Digia lyhyesti Suomalainen ohjelmisto-

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus Liikevoittomarginaali parani Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu 2011. Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 4.8.2011

Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu 2011. Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 4.8.2011 Oriola KD Oyj Tammi kesäkuu 2011 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 4.8.2011 Avainlukuja tammi kesäkuu 2011 1 6/11 1 6/10 Muutos % Q2/11 Q2/10 Muutos % Liikevaihto, Me 1066 903 18 % 536 487 10 % Liiketulos,

Lisätiedot

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus 10.8.2011 Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus Wulff merkittävä toimistomaailman toimija Pohjoismaissa ö 1 Wulff-Yhtiöt lukuina ö 2 Wulff-Yhtiöt Oyj liikevaihdon jakautuminen vuonna 2010

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2004

Liikevaihto 1985-2004 Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja

Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Tulostiedote 1.1. - 31.12.27 Esitys 11.2. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q4/27 Q4/26 27 26 Liikevaihto 54,1 54,2 215,2 22,6 Liikevoitto ennen arvonalennuksia

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yhtiökokous 13.3.2014 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Liiketoiminnan kehitys vuonna 2013 Haastava taloudellinen toimintaympäristö läpi koko vuoden. Kilpailu kiristyi

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

TILINPÄÄTÖS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj TILINPÄÄTÖS 2009 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 11.2.2010 Raisiokonserni: vuosi 2009 Jatkuvat toiminnot Liikevaihto 375,9 milj. euroa (463,2 ) Liiketulos ilman kertaeriä 20,5 milj. euroa (20,2

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET 2 3 YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 4 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 5 VUOSI 2014 LYHYESTI 2014 liikevaihto 639,7 milj. e

Lisätiedot

MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015

MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015 MEHILÄISEN TULOS JA VEROT 2015 Toukokuu 2016 Katsaus Mehiläisen vuoden 2015 tuloksiin Mehiläisen tulos 2015» Yritysrakenne ja verot Kysymyksiä ja vastauksia MEHILÄISEN AVAINLUVUT 2015 Mehiläinen kasvoi

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

2003 ja sen jälkeen. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen. Capital Markets Day 14.5.2003

2003 ja sen jälkeen. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen. Capital Markets Day 14.5.2003 2003 ja sen jälkeen Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen Capital Markets Day Sisältö 2 SanomaWSOY tänään Ensimmäisen neljänneksen tulos Markkinaympäristö Strategiset ja taloudelliset tavoitteet Lupausten lunastaminen

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Neljännen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 6.6% edellisvuodesta ollen EUR 46.2m (EUR 28.7m /2). Neljännen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 212 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 215 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 23.1.215 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q3 Toimenpiteet päivittäistavarakaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat edenneet suunnitellusti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 1 Keskeiset tapahtumat Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi hieman ja kannattavuus säilyi hyvällä tasolla Rauta- ja

Lisätiedot

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Osaamisen varmistaminen ja johtaminen Metsä Groupissa

Osaamisen varmistaminen ja johtaminen Metsä Groupissa Osaamisen varmistaminen ja johtaminen Metsä Groupissa Hyvä maine ja osaamisen johtaminen muuttuvassa työelämässä -seminaari Anneli Karhula, SVP HR, Metsä Group 17.5.2016 Tuotteemme tulevat metsästä Me

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.9.215 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Kolmannen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 47.5% edellisvuodesta ja oli EUR 31.4m (EUR 21.3m Q3/214) Kolmannen vuosineljänneksen

Lisätiedot

Cargotec Varsinainen yhtiökokous

Cargotec Varsinainen yhtiökokous Cargotec Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 22.3.2016 2 Yhtiökokous Cargotecin vuosi 2015 Onnistumiset Selkeä kannattavuuden paraneminen Kalmarissa ja Hiabissa Kannattavin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Mainosvuosi 2015. Mainosvuosi 2015 TNS

Mainosvuosi 2015. Mainosvuosi 2015 TNS Mainosvuosi 2015 Ad spend trends Kantar Media #Mainosvuosi Kantar Media international ad spend trends Mediamainonnan kehitys on ollut vaatimatonta myös kansainvälisesti viime vuonna. Etelä- ja Itä Euroopassa

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Varsinainen yhtiökokous Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 27.3.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Sisältö Tilinpäätös 2012 Markkinakatsaus Kilpailuasema Tavoitteet ja strategia Näkymät vuodelle 2013-2 - Vuosi 2012 oli haasteellinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.4.2004 30.6.2004 1 Elisan Q2 2004 Markkinakatsaus ja taloudellinen tilanne Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q2 2004 keskeiset asiat Matkaviestinnässä liittymämäärän kasvu

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Online Advertising Mainonnan panostukset

Online Advertising Mainonnan panostukset Online Advertising 212 Mainonnan panostukset TNS 212 Verkkomainonnan määrä ja kehitys 29 211 (display- ja luokiteltu, hakusanamainonta ja sähköiset hakemistot) 25 2 15 1 5 Milj. Euroa 14,7 Muutos-% 18

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 6/2006. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 3.8.2006

Osavuosikatsaus 1 6/2006. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 3.8.2006 Osavuosikatsaus 1 6/2006 Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen Mediamainonnan kehitys Ennusteet 2006 2008 2 2006 CAGR milj. USD 06 08, % SUOMI Sanomalehdet 823 1,6 Aikakauslehdet 246 1,2 Televisio 303 1,6 Internet

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA- ALMA MEDIA OYJ. Juha Nuutinen Talous- ja rahoitusjohtaja

AJANKOHTAISTA- ALMA MEDIA OYJ. Juha Nuutinen Talous- ja rahoitusjohtaja AJANKOHTAISTA- ALMA MEDIA OYJ Juha Nuutinen Talous- ja rahoitusjohtaja 1 Olemme digitaalisiin palveluihin ja julkaisuihin keskittyvä mediayhtiö Kestävää mediaa ja palveluita Euroopassa 1. Olemme suomalainen

Lisätiedot

YIT-konsernin tilinpäätös 2007

YIT-konsernin tilinpäätös 2007 YIT-konsernin tilinpäätös 2007 Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 8.2.2008 1 Sisältö YIT-konsernin tilinpäätös 2007 Katsaus vuoteen 2007 Tulevaisuuden näkymät 2 YIT-konsernin

Lisätiedot

OSAVUOSI- KATSAUS Q MIKKO HELANDER

OSAVUOSI- KATSAUS Q MIKKO HELANDER OSAVUOSI- KATSAUS Q1 2016 MIKKO HELANDER 27.4.2016 1 KESKEISET ASIAT Q1 Keskon liikevaihto vakaa, vertailukelpoinen kehitys +0,2 % Kannattavuus parani, liikevoitto ilman kertaeriä 32,3 milj. (26,5 milj.

Lisätiedot

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2012

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2012 Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2012 Toimitusjohtaja Matti Rihko 14.8.2012 Q2/2012 Raisio paransi liiketulostaan Huhti-kesäkuu 2012 (jatkuvat toiminnot, ilman kertaeriä) Liikevaihto vertailujakson

Lisätiedot

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström sijoittajasuhdejohtaja. Arvopaperin aamuseminaari 17.2.

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström sijoittajasuhdejohtaja. Arvopaperin aamuseminaari 17.2. Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström sijoittajasuhdejohtaja aamuseminaari 17.2.216 Kartonki on Metsä Boardin ydinliiketoimintaa Metsä Board lyhyesti Euroopan

Lisätiedot