Perustietoraportti. Versio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perustietoraportti. Versio 4 26.11.2012"

Transkriptio

1 1 Lukuohje: Perustietoraportti on laadittu pääosin vuonna 2010 ja se valmistui ensimmäisen kerran maaliskuussa Raporttia on joiltain osin täydennetty marraskuussa Varsinainen päivitys tehdään seuraavalla ohjelmakierroksella. Osa liitteistä, joihin tekstissä viitataan, on luettavissa vain ohjelman internetsivuilla. Perustietoraportti Versio

2 2 Yleiskaavallinen ohjelma MAANKÄYTÖN RAKENNEMALLI 2030 Salon kaupunki 2010 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO OHJELMATYÖHÖN LIITTYVÄT MUU SUUNNITTELU JA PÄÄTÖKSENTEKO VALTAKUNNALLISET JA MAAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTÖN OHJEET KAUPUNGIN PERIAATELINJAUKSET JA KEHITTÄMISTYÖNOHJELMAT... 6 Kappaleen lähteet MAANKÄYTÖN PERUSSELVITYKSET VÄESTÖ...10 Väkiluvussa tapahtuneet muutokset...10 Väestön alueellinen jakautuminen...12 Ikärakenne ja väestön kehitys ikäryhmittäin...13 Väestökehityksen analysointia ja tulevaisuuden haasteita...16 Kappaleen lähteet: ELINKEINOT JA TYÖ...18 Työ- ja elinkeinorakenteen kehitys 1990-luvulta...18 Viimeaikaiset muutokset työ- ja elinkeinorakenteessa...21 Työpaikkojen alueellinen sijoittuminen vanhoissa kunnissa...23 Yrityselämä...25 Työpaikkakeskittymät ja yritysalueet...26 Työpaikkakehityksen analysointia ja tulevaisuuden haasteita...27 Kappaleen lähteet: ASUMINEN...29 Asuntorakentamisen kehitys ja jakautuminen talotyypeittäin...29 Asuntorakentamisen alueellinen sijoittuminen...30 Vapaa-ajan asuminen...31 Lähtökohtia ja haasteita asumistarpeen määrittelyyn...32 Kappaleen lähteet: PALVELUT...34 Julkiset palvelut...34 Yksityiset palvelut...34 Palveluiden saavutettavuus...37 Kappaleen lähteet: LIIKENNE...39 Tiestö...39 Joukkoliikenne...40 Kappaleen lähteet: TEKNINEN HUOLTO...43 Vesihuolto...43 Jätehuolto...44 Energiahuolto...45 Kappaleen lähteet: VIRKISTYSALUEET JA MATKAILU...47 Virkistysalueet...47 Matkailu...47 Kappaleen lähteet: YMPÄRISTÖNHOITO...49 Luonnonympäristö...49 Kulttuuriympäristö ja -maisema...50 Kappaleen lähteet: MAANKÄYTTÖ...52 Kaavoitus...52

3 3 Suunnittelutarvealueet...53 Tonttitarjonta...53 Maanomistus...53 Asemakaavojen käyttötarkoitukset...54 Kappaleen lähteet:...55 Liitteet 1. Väestö 1.1 Väkiluvultaan suurimpien keskusten sijoittuminen 1.2 Väestön sijoittuminen m * 500 m ruudut 1.3 Väestön sijoittuminen Väkiluvun kehitys suuralueilla vuosina Väestönmuutos m * 500 m ruudut 1.6 Väkiluvun kehitys taajamissa Väestön ikärakenne suuralueittain Ikärakenteen muutos suuralueittain Elinkeinot ja työ 2.1 Maatalousalueet Keskustaajaman työssäkäyntialue Työpaikkojen lukumäärä toimialoittain Työpaikkojen määrän muutos 1 km * 1 km ruudut 2.5 Yritysten sijoittuminen Yritystoimipaikkojen määrä toimialoittain Asuminen 3.1 a-c 1980-, ja 2000-luvulla valmistuneiden asuntojen sijoittuminen 3.2 Rakentamisen kehitys suuralueilla vuosina Vapaa-ajan asuntojen sijoittuminen Palvelut 4.1 a-c Julkinen palveluverkko 2010, koko kunta, keskusta-alue, keskustaajama 4.2 a-b Päivittäistavarakaupan palveluverkko 2010, koko kunta, keskustaajama 4.3 Keskeisimpien palveluiden saavutettavuus kävellen 5. Liikenne 5.1 Liikennemäärä päätieverkolla Huomattavimmat liikennemäärämuutokset Raskas liikenne päätieverkolla Salon seudun maakuntakaava, liikenneverkko 5.5 Valtion tieverkko 5.6 Joukkoliikenneyhteydet Tekninen huolto 6.1 Pohjavesialueet ja vedenottamot 6.2 Vesijohtoverkosto 6.3 Viemäröidyt alueet ja potentiaalisesti viemäröitävät alueet 6.4 Energiahuolto 7. Virkistysalueet ja matkailu 7.1 Virkistysaluevaraukset ja -reitit 8. Ympäristön hoito 8.1 Arvokas luonnonympäristö 8.2 Muinaisjäännökset 8.3 Arvokas kulttuuriympäristö 9. Maankäyttö 9.1 Yleiskaavat 9.2 Asemakaavat ja suunnittelutarvealueet 9.3 a-b Kaupungin maanomistus

4 4 1. Johdanto Vuoden 2009 alussa tapahtunut kuntaliitos merkitsi Salossa mittavaa toimintaympäristön sekä sen suunnittelulähtökohtien muutosta. Salon strategian valmistelun yhteydessä todettiin tarve laatia niin sanottu strateginen yleiskaava maankäytön perussuuntaviivojen hahmottamiseksi. Määrätietoisella alueidenkäytön suunnittelulla voidaan varautua tuleviin yhteiskunnallisiin muutoksiin ja luoda niiden pohjalta edellytyksiä tavoitteelliselle kehitykselle. Tältä perustalta kaupungissa on käynnistetty yleiskaavallisen ohjelman laatiminen. Yleiskaavallisen ohjelman tarkoituksena on luoda Salon kaupungin maankäytön pitkän aikavälin suuntaviivat tarkemman suunnittelun pohjaksi, sekä muodostaa samalla kuva tavoitteellisesta kuntarakenteesta. Ohjelmassa kytkeytyvät väestön muutostekijät, elinkeinopolitiikka ja kunnan taloudelliset resurssit maankäytön kehittämiseen. Yhtenä suunnittelun lähtökohtana ovat myös valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa korostuneet ilmastoasiat ja yhdyskuntarakenteen eheyttämisen tarve. Lopputuloksen tulisi antaa yleispiirteinen vastaus kysymyksiin: missä ja mitä. Suunnitelman tulee luoda kestävä pohja elämisen ja yrittämisen Salolle. Yleiskaavallisen ohjelman visiossa Salon kuntarakenne muodostaa tasapainoisen kokonaisuuden, jossa eri osa-alueita kehitetään niiden luontaisista edellytyksistä ja tarpeista lähtien. Kaupungilla on vahva keskusta ja selkeät aluekeskukset, joiden palveluista huolehditaan asutusta ja elinkeinoelämää kehittämällä. Maaseutualueilla turvataan perinteisten elinkeinojen toimintamahdollisuudet. Yleiskaavallinen ohjelma tuottaa kunnan maankäytön rakennemallin ja yleiskaavoitusohjelman sekä yleistavoitteet maankäytön muulle ohjaamiselle. Rakennemalli tulee ohjaamaan myös kunnan maapolitiikkaa. Ohjelma sitoo ja ohjaa hyväksymispäätöksen jälkeen kaupungin kaikkien viranhaltijoiden toimenpiteitä. Yleiskaavallisen ohjelman valmistelussa noudatetaan yleiskaavan laadintamenettelyä, mutta sitä ei sisällön yleispiirteisyyden vuoksi pyritä vahvistamaan oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Yleiskaavallisen ohjelman laadintaperusteissa keskeiseksi lähtökohdaksi on omaksuttu osallisuus ja vuorovaikutus viranomaisten, päättäjien, kaupunkilaisten sekä yritysten ja yhdistysten välillä. Uuden kunnan suuntaa määritetään yhteisen näkemyksen pohjalta. Työn etenemistä valvoo yleiskaavallisen ohjelman johtoryhmä, joka koostuu kaupungin virkamies- ja päättäjäjäsenistä. Ohjelman hyväksyy lopulta kaupunginvaltuusto. Kuva Uutta kasvua Salossa (Kuva: Jarmo Heimo)

5 5 2. Ohjelmatyöhön liittyvät muu suunnittelu ja päätöksenteko 2.1 Valtakunnalliset ja maakunnalliset alueidenkäytön ohjeet Maankäytön suunnittelua ohjaa Suomessa maankäyttö- ja rakennuslaki sekä sen asettamat säännökset. Vuonna 2000 voimaan astunut uudistettu maankäyttö- ja rakennuslaki painottaa perusteluissaan kestävän kehityksen huomioimista yhdyskunnan suunnittelun keskeisenä periaatteena. Lain yleiseksi tavoitteeksi on asetettu alueiden käytön ja rakentamisen järjestäminen siten, että voidaan luoda edellytykset hyvälle elinympäristölle ja samalla edistää ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Valtioneuvoston hyväksymissä tarkistetuissa valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa määritetään alueidenkäytön suunnittelun viralliset vaatimukset ja kansalliset tavoitteet, joita tulee noudattaa koko Suomessa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteiden keskeisimpänä suunnittelun tavoitteena on luoda hyvä elinympäristö joka toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita. Alueidenkäytön suunnittelussa tulee alueidenkäyttötavoitteiden mukaan huomioida yhdyskuntarakenteen eheys niin asumisen, palveluiden kuin työpaikkojenkin sijaintiratkaisuja mietittäessä. Eheyttämisellä tarkoitetaan niin yhdyskuntien rakenteellista kuin ympäristön laadullista eheyttämistä. Maakuntatasoisen aluesuunnittelun ohjelinjoja määrittävät maakuntasuunnitelma, maakuntaohjelma ja maakuntakaava. Varsinais-Suomen yhtenäisenä laaditussa Maakuntasuunnitelma 2030 ja vuosille laaditussa Maakuntaohjelmassa Varsinais-Suomen kehittämisen painopistealueeksi on aluesuunnittelun osalta linjattu eheän yhdyskuntarakenteen ja vetovoimaisen toimintaympäristön tuottaminen. Maakunnan menestys perustetaan hyvin suunniteltuun ja toimivaan ympäristöön, jossa alueen ominaispiirteet on tunnistettu ja ilmastonmuutoksen hillintään on varauduttu. Salon alueellekin ominaisia maaseutu- ja saaristoalueita kehitetään ekologisesti kestävällä ja suunnitelmallisella tavalla huomioiden niiden omaperäinen ja ainutlaatuinen luonne. Maakuntasuunnitelmaa laadittaessa on huomioitu kansallinen maaseutu- ja saaristopolitiikka osana suunnittelun tavoiteasettelua. Maakuntasuunnitelmassa vuodelle 2030 visioidussa Varsinais-Suomen aluerakenteessa Salo hahmottuu selkeänä seudullisena keskuksena sekä tärkeänä linkkinä Turun ja Helsingin välisessä E18-kehittämisvyöhykkeessä (kuva 2.1.1). Salon sijainnissa korostuu voimavarana erinomaiset liikenteelliset yhteydet, joiden merkitystä maakuntasuunnitelmassa korostetaan tärkeänä kansallisena ja kansainvälisenä kilpailutekijänä. Alueen sisäisen rakenteen kehittämisen näkökulmasta tärkeää on aluerakenteen vahvistaminen ja maaseudun uusien mahdollisuuksien tukeminen. Maakuntakaavassa määrätään alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteista sekä maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisista maankäytön varauksista. Salon seudun maakuntakaava on vahvistunut vuonna Maakuntakaavassa on omaksuttu lähtökohdaksi maankäyttö- ja rakennuslain edellytysten mukaan aluerakennetta tiivistävä ja täydentävä malli, jossa suositaan toimintojen sijoittamista olemassa olevan yhdyskuntarakenteen lomaan tai välittömään yhteyteen. Oleellista on löytää luonteva työnjako alueen vahvojen keskusten sekä pienempien keskusten ja kylien kesken. Maakuntakaavan tavoitteissa Salosta rakentuu houkutteleva asuinpaikka, jonne alueella työssäkäyvät muuttavat. Yritysten toimintaedellytysten parantaminen on nähty tärkeäksi tekijäksi, jossa liikenneyhteyksien toimivuus nousee keskeiseksi tavoitteeksi. Liikenteellisen kehittämisen tavoitteita on asetettu maakuntakaavan lisäksi vuonna 2007 valmistuneessa Varsinais- Suomen maakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa, Varsinais-Suomen liikennestrategia 2030:ssä. Keskeisesti Salon alueelliseen kehitykseen liittyviä Varsinais-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelmassa mainittuja kärkihankkeita ovat Salon itäisen ohikulkutien rakentaminen, maakunnan paikallisjunaliikenteen käynnistäminen, nykyisen ratayhteyden parantaminen sekä uuden Salo-Lohja ratalinjauksen suunnittelu.

6 6 Kuva Varsinais-Suomen aluerakenne 2030 (Maakuntasuunnitelma 2030, Varsinais-Suomen liitto 2010) Varsinais-Suomen liitto käynnisti vuodenvaihteessa 2008/2009 vaihemaakuntakaavan laatimisen Salon alueelle. Kaavassa määritetään suunnitellun Salo Lohja ratalinjauksen (ESA-rata) paikka. Ratahallintokeskus on myös tehnyt alustavan yleissuunnitelman sekä ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) uudesta ratalinjauksesta. Vaihemaakuntakaava, joka koskee ainoastaan tätä ratahanketta, on parhaillaan (2012) ympäristöministeriössä vahvistettavana. Tulevalla ratalinjauksella on huomattavia vaikutuksia Salon itäisten alueiden tulevaan kehitykseen ja maankäytön suunnitteluun. 2.2 Kaupungin periaatelinjaukset ja kehittämistyönohjelmat Valtakunnallisten ja maakunnallisten velvoitteiden lisäksi kunnan maankäyttöä ohjaavat kunnan sisäiset tavoitteet ja suunnitelmat. Uuden Salon kaupungin suuntaa määrittämään on laadittu useita eri toimintasektoreita koskevia periaatelinjauksia ja tavoiteohjelmia, joiden linjaukset viitoittavat osaltaan myös yleiskaavallisen ohjelman laadintaa. Yleiskaavallisessa ohjelmatyössä hyödynnetään laajasti aiemmin tehtyjä suunnitelmia ja erillisselvityksiä. Yleiskaavallisen ohjelman laatimisessa huomioidaan strategianmukaisuus. Ohjelma noudattaa periaatteiltaan Salon kaupungin strategiaa ja toteuttaa osaltaan kaupungin visiota. Aluesuunnittelussa Salon strategiseksi menestystekijäksi on nostettu kestävä kehitys ja viherkaupunkiaihekokonaisuus. Aihekokonaisuudessa painotetaan toimimista kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, hyvän asumisviihtyvyyden omaavan kaupungin rakentumista, hallittua kasvua sekä taajamien elin-

7 7 voimaisuuden varmistamista. Alueidenkäytön suunnittelussa keskeinen huomio kohdistuu kestävän kehityksen mukaiseen maankäytön suunnitteluun. Yleiskaavallisen ohjelman yhteydessä on keskeistä määrittää, mitä kaupungin strategiassa painotettu viherkaupunkiajatus konkreettisesti tarkoittaa aluerakenteessa ja maankäytön kehittämisessä. Laaditun yleiskaavallisen ohjelman tulee varmistaa, että Salo voi visionsa mukaisesti olla hyvien palvelujen, monipuolisen elinkeinoelämän ja korkean osaamisen kasvava viherkaupunki, joka toimii vastuullisesti ja rohkeasti ihmisen ja ympäristön parhaaksi. Yleiskaavallisen ohjelman tavoitteet tulee sovittaa yhteen voimassa olevien maankäytön suunnitelmien kanssa. Salossa on useita oikeusvaikutteisia yleiskaavoja, jotka esitetään tarkemmin myöhempänä raportissa kohdassa 3.9. Viimeisimpänä vahvistunut vanhan Salon kaupungin yleiskaava on saanut lainvoiman vuonna 2009 ja se muodostaa jo sinällään kaupungin keskeisen osan maankäytöllisen kehittämissuunnitelman. Yleiskaavallisen ohjelman maankäytön rakennemallissa tarkastelu keskittyy keskeisen alueen osalta ennen kaikkea yleiskaavan lievealueiden kehitysvaihtoehtoihin sekä vuorovaikutukseen muiden aluekeskusten ja maaseutumaisten alueiden kesken. Yleiskaavallisen ohjelman rinnalla Salossa on käynnistynyt keskustan osayleiskaavan laatiminen, jossa tarkastellaan ydinkeskustan kehittämistä aiemmin vahvistunutta yleiskaavaa tarkemmalla tasolla. Hankkeiden välillä käydään tiivistä keskustelua sekä hyödynnetään yhteisselvityksiä työn valmistelussa. Salon kaupunki on liittynyt energiatehokkuussopimukseen täyttääkseen osaltaan Suomen energiaja ilmastostrategian tavoitteet. Salon tavoitteena on 9 prosentin energiasäästö vuosien välillä. Energiasäästöllä tarkoitetaan nykyisen kulutuksen suoraa vähentämistä tai sellaisen tulevan kulutuksen estämistä, joka aiheutuisi ilman toimenpiteitä. Energiasäästön lisäksi pyritään edistämään uusiutuvien energianlähteiden käyttöä. Tavoitteiden saavuttamiseksi kaupungissa on laadittu energiatehokkuussuunnitelma, joka käsittää kaikki kaupungin toimialat. Alueidenkäytön suunnittelussa energiatehokkuustavoitteiden saavuttaminen edellyttää suunnitelman mukaan asutuksen hallittua laajentamista, olemassa olevan kunnallistekniikan hyödyntämistä uuden asutuksen suuntaamisessa sekä alueellisten lämmöntuottojärjestelmien toteutumismahdollisuuksien tukemista. Jatkossa energiatehokkuusohjelma sisällytetään kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelmaan, jonka laatiminen vuosille on käynnistynyt. Ilmasto- ja ympäristöohjelma pitää sisällään toimenpidesuosituksia yhdyskuntarakenteen järjestämisestä ilmastoa ja ympäristöä huomioivalla tavalla. Yleiskaavallisessa ohjelmassa tehdään yhteistyötä ilmasto- ja ympäristöohjelman kanssa. Salon strategiassa ja visiossa elinkeinoelämän kehittäminen on nostettu tärkeäksi teema-alueeksi. Kaupungin elinkeinopoliittista linjaa suuntaamaan on laadittu kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille Tarkemmat maankäytön suuntauksen alueet on ohjelmassa jätetty tarkasteltavaksi yleiskaavallisen ohjelman puitteissa. Elinkeinopoliittisessa ohjelmassa painotetaan kuitenkin erityisesti Turku-Salo-Helsinki kasvukäytävän hyödyntämistä sekä monipuolisen asumisympäristön tukemista osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi. Elinkeinopoliittisessa ohjelmassa edellytetään lisäksi, että maankäytön suunnittelulla luodaan mahdollisimman hyvät edellytykset elinkeinotoiminnan fyysiselle kehittymiselle. Tämä asettaa vaatimuksia aluesuunnittelun ohella myös kaupungin maapolitiikalle, jota täsmennetään parhaillaan käynnissä olevassa maapoliittisessa ohjelmassa. Maapoliittisessa ohjelmassa luodaan yhtenäiset ja pitkäjänteiset raamit kaupungin maanhankintapolitiikalle. Maapolitiikalla voidaan keskeisellä tavalla vaikuttaa siihen, että maankäyttö kehittyy haluttuun suuntaan ja sille asetetut toiminnalliset, laadulliset ja taloudelliset tavoitteet voivat toteutua. Kaupungin strategiassa maapolitiikan tehtäväksi on asetettu riittävän asunto- ja yritystonttien alueellisen ja laadullisen saatavuuden varmistaminen, mikä tulee huomioida myös osana yleiskaavallista ohjelmaa.

8 8 Salo on merkittävä maatalouden alue. Vuonna 2009 Salo oli myyntilukujen perusteella maan suurin viljantuottaja ja toiseksi suurin muiden kasvien tuottaja. Maatalouden kokonaismyyntitulot olivat Salossa maan kolmanneksi suurimmat. Sikatalouden, munantuotannon ja metsätaloustulojen perusteella Salo sijoittui 10 suurimman kunnan joukkoon. Maataloudella on siten huomattava vaikutus kaupungissa. Salossa on päätetty käynnistää Maatalouden kehittämisohjelma, jolla määritetään yhteistä tahtotilaa maatalouden kehittämisessä ja vastataan maatalouden kokonaisvaltaisen toimintaympäristön muutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin. Yleiskaavallisessa ohjelmassa tulee huomioida maatalouden tarpeet ja kehittymisedellytykset yhdyskuntarakennetta suunnattaessa, mikä edellyttää tiivistä yhteistyötä maatalouden kehittämisohjelman kanssa. Uuden kuntarakenteen hallinta ja palveluiden tuotannon tehostaminen on edellyttänyt kunnallisen palveluverkon tarkastelua. Kaupungissa laaditaan palveluverkkoselvitys, jossa linjataan kaupungin tulevaa palvelurakennetta. Palveluverkkoselvitys on valmistunut ja käsitelty valtuustossa vuonna 2011 lopussa. Salon kaupungissa on laadittu vesihuollon kehittämissuunnitelma vuosille , jossa tarkastellaan kunnan vesihuoltopalveluiden kehittämistavoitteita suhteessa vesihuollon päämääriin, organisaatioon ja yhdyskuntarakenteen kehittymiseen. Suunnitelmassa on tarkasteltu vesihuollon toiminta-alueen potentiaalisia laajenemismahdollisuuksia Salon eri alueilla, mikä tarjoaa viitesuuntia yleiskaavallisen ohjelman laatimiselle yhdyskuntarakenteen kehittämissuuntia tarkasteltaessa. Joukkoliikenteen järjestämisen perusteet muuttuivat kuntaliitoksen myötä, kun kaupungin sisäisen joukkoliikenteen järjestäminen siirtyi kaupungin omalle toimintavastuulle. Vuoden 2009 lopussa käynnistettiin hanke joukkoliikenteen palvelutason määrittämiseksi. Hankkeessa tullaan perehtymään joukkoliikenteen järjestämisen näkökulmasta nykyiseen maankäyttöön sekä tuleviin maankäytön suunnitelmiin, jolloin yleiskaavallinen ohjelma tarjoaa luontevan yhteistyötahon. Salo on ollut osallisena myös Liikenne- ja viestintäministeriön Tulevaisuuden joukkoliikennekaupungit hankkeeseen kuuluvassa Keskisuurten kaupunkiseutujen (KETJU) hankkeessa, jossa on kartoitettu hankkeessa mukana olleiden kaupunkiseutujen joukkoliikenteen nykytilanne, tavoitteellinen palvelutaso sekä keskeisimmät kehittämistoimenpiteet 5-7 vuoden aikajänteellä. Salon aluetyöryhmän raportti valmistui Hankkeen tuloksia hyödynnetään lähdeaineistona joukkoliikenteen palvelutasoa määritettäessä sekä laadittaessa yleiskaavallista ohjelmaa. Salossa on laadittu Salon ja Someron yhteisen liikenneturvallisuussuunnitelma sekä siihen liittyvä toimintasuunnitelma vuosille Toimintasuunnitelmassa on asetettu myös kaupunkisuunnittelua koskevia tavoitteita. Tavoitteista erityisesti liikkumistarpeen ja autoriippuvuuden vähentäminen viherkaupunkiajatuksen mukaisesti ovat keskeisiä yleiskaavallisessa ohjelmatyössä huomioitavia laajempaa aluekokonaisuutta käsitteleviä teemoja. Valmiiden strategisten linjausten ja vielä käynnissä olevien tavoiteohjelmien ohella yleiskaavallisessa ohjelmatyössä tullaan hyödyntämään laajasti jo tehtyjä selvityksiä ja tutkimuksia. Esimerkiksi vuonna 2009 laadittu Salon kaupungin asukas- ja yrityspotentiaalia kartoittanut vetovoimatutkimus tarjoaa pohjatietoa kaupungin alueellisen kehittämisen painopisteille. Yleiskaavallisessa ohjelmatyössä tehdään yhteistyötä myös alueellisen koheesio- ja kilpailukykyohjelman kanssa (KOKO), joka on työ- ja elinkeinoministeriön koordinoima erityisohjelma. Salon kaupunki muodostaa Salon seudun KOKO-alueen yhdessä Someron kaupungin kanssa. Yhtenä Salon seudun KOKO:n toimenpidekokonaisuutena on aluerakenteen kehittämisroolin vahvistaminen. Toimenpidekokonaisuuden tavoitteena on tukea tasapainoista, paikallisia asukkaita osallistavaa ja liiketoimintaa edistävää aluerakenteen ja maankäytön suunnittelua. Yleiskaavallisessa ohjelmassa pyritään vuorovaikutukseen KOKO:n kanssa hankkeen tarjoamien kehittämismahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Kappaleen lähteet KETJU (=Keskisuurten kaupunkiseutujen hanke) (2009). Salo, aluetyöryhmän raportti. Tulevaisuuden joukkoliikennekaupungit osahanke.

9 Liikennevirasto (2010). Espoo Salo oikorata. Alustava yleissuunnitelma. MRL (1999). Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999 Salon kaupunki (2007). Työ- ja elinkeinoministeriön ja Salon kaupungin energiatehokkuussopimus ( ). Salon kaupunki (2009). Salon kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Salon kaupunki (2009). Salon strategia ja visio 2020 Salon kaupunki (2010). Liikenneturvallisuussuunnitelman valmisteluaineisto Salon kaupunki (2010). Maatalouden kehittämisohjelman laatiminen Salossa. Kaupunginhallituksen päätös Salon kaupunki (2010). Salon kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma Salon kaupunki (2010). Salon kaupungin energiatehokkuussuunnitelma vuosille Salon kaupunki (2010). Salon kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelma vuosille Luonnos Salon kaupunki (2010). Täsmennetty työsuunnitelma. Joukkoliikenteen palvelutason määrittely Salon seudun KOKO (= Koheesio- ja kilpailukykyohjelma) (2010). Toiminta- ja taloussuunnitelma Valtioneuvosto (2008). Valtioneuvoston päätös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta Varsinais-Suomen liitto (2007). Varsinais-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma, Liikennestrategia Varsinais-Suomen liitto (2008). Salon seudun maakuntakaava Varsinais-Suomen liitto (2009). SaLora. Salo-Lohja ratalinjan vaihemaakuntakaavaluonnos ja kaavaselostus Varsinais-Suomen liitto (2010). Kompassi tulevaisuuteen. Varsinais-Suomen maakuntasuunnitelma 2030 maakuntaohjelma Ympäristöministeriö (2009). Tulevaisuuden alueidenkäytöstä päätetään nyt. Tarkistetut valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. 9

10 10 3 Maankäytön perusselvitykset 3.1 Väestö Väkiluvussa tapahtuneet muutokset Salo on noin asukkaan kaupunki. Väkiluvun kehittyminen Kaupungin väkiluku on kasvanut yli Hlö henkilöllä vuodesta 1985, ja vuosittainen väestönkasvu on ollut noin 0,5 % (Kuva ). Väestön kokonaismuutos on ollut jatkuvasti positiivinen eli väkiluku on kasvanut keskeytyksettä tarkasteluvuodesta (kuva 3.1.2). Suurinta väkiluvun kasvu on ollut taloudellisten noususuhdanteiden aikana luvun ja 1990-luvun lopussa sekä luvun puolivälissä, jolloin Salon väkiluku on kasvanut vuosittain yli 400 henkilöllä. Kuva Väkiluvun kehitys Salossa Tilastokeskus 2010b Väestön kokonaismuutos vuosina Kuva Väestön kokonaismuutos vuosina Tilastokeskus 2010b Hlö Syntyneiden ja kuolleiden määrässä on tapahtunut jonkin verran vaihtelua vuodesta 1985 lähtien (kuva 3.1.3). Vuosien välisenä aikana uusia salolaisia on syntynyt vuosittain noin luvun lopussa sekä 2000-luvun puolivälissä syntyneisyys on ollut kuolleisuutta korkeampaa, jolloin Salo on saanut myös luonnollista väestönlisäystä. Kaupungin väkiluvun kasvu on kuitenkin perustunut lähes kokonaisuudessaan muuttovoittoon. Saloon on muuttanut 1990-luvun alusta lähtien vuosittain keskimäärin 1560 hlö ja Salosta muualle on muuttanut keskimäärin 1440 hlö vuodessa. Sekä tulo- että lähtömuutto ovat määrällisesti kasvaneet 2000-luvulla. Nettomuutto on ollut pääosin positiivista viimeisen 20-vuoden aikana. Negatiivista nettomuutto on ollut vain yksittäisinä vuosina. Muuttotaseen heilahtelut aiheutuvat lähinnä työikäisten muutossa tapahtuneista vaihteluista taloudellisten nousu- ja laskusuhdanteiden mukaan (kuva 3.1.4) luvulla huomattavaa on ikääntyneiden nettomuutossa tapahtunut kasvu Hlö Syntyneiden ja kuolleiden määrässä tapahtuneet muutokset vuosina Syntyneiden enemmyys Syntyneet Kuolleet Kuva Syntyneiden ja kuolleiden määrän kehitys vuosina Tilastokeskus 2010b

11 Nettomuutto ikäryhmittäin Hlö Kuva Ikäryhmittäinen nettomuutto vuosina Tilastokeskus 2010b Salon väkiluku ja väestöennusteet 2001, 2004 ja ennuste 2004 ennuste 2007 ennuste Todellinen väestönkehitys Kuva Ennuste väkiluvun kehittymisestä vuoteen 2025 mennessä. Tilastokeskus 2007 Väkiluvun ennustetaan kasvavan Salossa tasaisesti tulevina vuosina, ja asukkaan raja rikkoutuu tilastokeskuksen uudempien ennusteiden mukaan 2020-luvulla (kuva 3.1.5). Prosentuaalisesti ennuste olettaa vuosittaisen kasvun olevan 0,6 % luokkaa. Vuoteen 2025 mennessä Salon väkiluku on ennusteen mukaan kasvanut n henkilöllä ja Salosta on kehittynyt yli asukkaan kaupunki. Väkiluvun kasvun ennustetaan kohdistuvan erityisesti vanhan Salon alueelle, Pertteliin, Halikkoon sekä Muurlaan. Ainoastaan Kuusjoen väkiluvun ennustetaan laskevan. Salon asukkaista on ruotsinkielisiä noin 1 % eli vajaa 600 asukasta. Äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvia asukkaita Salossa asui vuoden 2010 alussa lähes 2400 eli vieraskielisten määrä koko väestöstä oli noin 4,3 %. Heistä lähes 80 % asuu keskustaajaman alueella. Vieraskielisten määrä on kasvanut Salossa voimakkaasti viimeisen 25 vuoden aikana (kuva 3.1.6). Vuonna 1985 Salossa asui vain 33 äidinkielenään vierasta kieltä puhuvaa henkilöä, mutta luvulla jo yli Suurimmat ikäryhmät vieraskielisten väestönosuudessa ovat nuoret aikuiset ja työikäiset eli vuotiaat (kuva 3.1.7). Ikä Vieraskieliset hlö Vieraskielisten määrän kehittyminen vuosina Naisia M iehiä H lö Kuva Äidinkielenään vierasta kieltä puhuvien määrän kehittyminen vuosien välisenä aikana. Väestörekisterikeskus, väestötietojärjestelmä Kuva Vieraskielisen väestönosuuden jakautuminen ikäryhmittäin Salossa vuonna Väestörekisterikeskus, väestötietojärjestelmä

12 12 Väestön alueellinen jakautuminen Salon väestöllinen rakenne koostuu useista hajallaan olevista asemakaavataajamista, kylistä ja muista taajaan asutuista väestökeskittymistä sekä maaseutumaisesta haja-asutuksesta (liite 1.1; liite 1.2; liite 1.3). Kaupungin ylivoimaisesti suurin väestökeskittymä on keskustaajama, jossa asuu noin ihmistä eli 54 % koko kaupungin asukkaista (2010). Keskustaajaman jälkeen seuraavaksi suurimmat taajamat ovat noin asukkaan Perniön kirkonkylä sekä asukkaan Märynummi ja Hähkänä. Muita suurempia yli 500 asukkaan taajamia ovat Kaivola, Muurla, Inkere, Toija,ja Kitula. Väkiluvultaan hieman edellä mainittuja pienempiä taajamia ovat Kuusjoen Kurkela, Teijo, Kiikalan kirkonkylä, Vaskio, Perniön asema, Vartsala, Särkisalon kirkonkylä sekä Hajala. Salon väestöstä 72 % eli noin henkilöä asui asemakaavoitetuissa taajamissa vuoden 2010 alussa. Vuodesta 1985 lähtien asemakaavoitettujen taajamien väkiluku on kasvanut yhteensä yli henkilöllä. Samaan aikaan haja-asutusalueiden väkiluku on kokonaisuudessaan vähentynyt 1000 henkilöllä. Asemakaavataajamissa asuvien osuus kokonaisväestöstä onkin noussut 64 %:sta lähes 10 prosenttiyksikköä (kuva 3.1.8). Seudun väkiluvun kasvu on siten kohdistunut pääasiassa asemakaavoitettuihin taajamiin. Aluekohtainen tarkastelu osoittaa kuitenkin huomattavia eroja väestönkehityksessä kunnan eri alueilla (liite 1.4, liite 1.5). 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 Väestön jakautuminen asemakaava- ja haja-asutusalueella Asemakaavoittamaton alue Kaava-alue 50 % 0, Kuva Väestön alueellinen jakautuminen vuonna 2010, Väestörekisterikeskus, väestötietojärjestelmä Väkiluvun kasvu on kohdistunut Salossa ennen muuta keskustaajamaan. Keskustaajaman väkiluku on kasvanut vuodesta 1985 vuoteen 2010 mennessä asukkaasta asukkaaseen eli yhteensä keskustaajaman väkiluku on kasvanut lähes asukkaan verran. Väestön keskittymisestä keskustahakuisesti kertoo myös se, että vuonna % koko Salon väestöstä asui 5 km säteellä keskustasta, vuonna 2010 jo 56 %. Kehysalueen entisistä kuntakeskuksista ja muista asemakaavoitetuista taajamista useat ovat kasvattaneet väkilukuaan vielä 1980-luvun lopussa, mutta ja 2000-luvulla monien taajamien väkiluvun kasvu on pysähtynyt tai jopa kääntynyt laskuun (liite 1.6). Selkeimpiä kasvutaajamia kehysalueella ovat olleet Hähkänä, Muurla ja Kaivola, joista jokaisessa väkiluku on kasvanut henkilöllä vuodesta 1985 vuoteen 2010 mennessä. Hähkänällä ja Muurlassa kokonaisväkimäärä on lähes kaksinkertaistunut, ja Kaivolassakin väkiluku on kasvanut yli 60 % luvulla myös Vartsalan uusi asemakaava-alue sekä Matilda ovat lähteneet kehittymään nopeasti. Väkiluvun lasku on kohdistunut erityisesti syrjäisempiin ja pienempiin taajamiin kuten Förbyyn, Kiskon kirkonkylään, Kuusjoenperälle sekä Härjänvatsaan. Edellä mainittujen taajamien lisäksi väkiluku on laskenut 1990-luvun alusta lähtien Märynummella, Teijolla, Inkereellä, Vaskiolla ja Perniön asemalla. Teijolla ja Inkereellä väestönkehitys on 2000-luvun loppupuolella muuttunut kuitenkin hienoisesti positiiviseksi luvulla väkiluvun lasku on kohdistunut kehysalueen pienten asemakaavataajamien ohella myös joihinkin suurempiin kuntakeskuksiin kuten Perniön kirkonkylään, Toijaan ja Kuusjoen Kurkelaan. Haja-asutusalueella on tapahtunut väestön suhteen uudelleensuuntautumista. Väestö on toisaalla kasvanut, mutta toisaalla on samaan aikaan tapahtunut autioitumista. Kokonaisuutena maaseudun väkiluku on kuitenkin ollut vähenevä, joskin keskustaajaman lievealueella Salon ja Halikon maaseudulla väkiluku on jopa kasvanut hieman luvulla myös Perttelin maaseudulla on tapahtunut kasvua väkiluvussa.

13 13 Ikärakenne ja väestön kehitys ikäryhmittäin Salon ikärakenne on hyvin samankaltainen koko Suomeen verrattuna (kuva 3.1.9). Sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat erottuvat muun Suomen tavoin muita ikäluokkia suurempina ryhminä, joskin Salossa näiden ikäluokkien osuus koko väestöstä on koko maahan verrattuna hieman suurempi (taulukko 3.1.1). Lisäksi erityisesti nuorten aikuisten eli vuotiaiden osuus on Salossa suhteellisesti pienempi kuin Suomessa keskimäärin. Nuorten ikäluokkien pientä määrää selittää mm. nuorten muutto suuriin kaupunkeihin opiskelemaan. Salon asukasrakenne onkin hieman keskimääräistä harmaantuneempi. Salolaisten keski-ikä oli vuonna ,2 vuotta, kun se koko Suomessa oli 41,1 vuotta. Väestön ikärakenne eroaa selvästi kunnan eri osissa (kuva , liite 1.7). Keskustaajamassa työikäisten ja erityisesti nuorten aikuisten suhteellinen määrä on kehysaluetta suurempi. Kehysalueella varsinkin nuorten aikuisten määrä on alhainen. Lasten määrä kehysalueella on kuitenkin nuorten aikuisten määrää tasapainoisempi. Kokonaisuutena kehysalueen väestörakenne on keskustaajamaa ikääntyneempi. Taulukko Ikäryhmien suhteelliset osuudet kokonaisväestöstä Salossa ja koko Suomessa Väestörekisterikeskus, väestötietojärjestelmä 2010, Tilastokeskus 2010a %-osuus kokonaisväestöstä SALO SUOMI 1-4 5,5 5, ,5 5, ,8 5, ,9 6, ,0 6, ,4 6, ,0 6, ,0 5, ,9 6, ,9 7, ,8 7, ,4 7, ,7 7, ,6 4, ,6 4, ,6 3, ,1 2, ,7 1, ,7 0,6 YHT 100,0 100,0 Eri alueiden ikärakenteessa on tapahtunut huomattavia suhteellisia muutoksia viimeisen 25 vuoden aikana, mikä johtuu osittain suurten ikäluokkien ikääntymisestä. Päällimmäisenä muutoksena ikärakennejakaumissa näkyy väestön ikääntyminen. Vuonna 1985 keskustaajaman ikärakenne oli painottunut voimakkaasti alle 40 vuotiaisiin. Vuoteen 2010 mennessä ikääntyneiden ja keski-ikäisten suhteellinen osuus on keskustaajamassa kasvanut huomattavasti. Ikääntymistä on havaittavissa myös kehysaluetaajamissa ja maaseudulla tapahtuneissa ikärakenteen muutoksissa. Toisaalta maaseudulla vanhimmissa ikäryhmissä on tapahtunut jopa suhteellista laskua. Kehysalueella huomattavaa on, että nuorten aikuisten määrässä on tapahtunut merkittävää laskua. Nuorten aikuisten määrän väheneminen painottuu erityisesti maaseudulle. Lasten määrä on kehysalueella säilynyt kuitenkin vakaana niin taajamissa kuin maaseudullakin. Ikä Naisia Miehiä Koko Salo Hlö Ikä Naisia Koko Suomi 2009 Miehiä Hlö Tuhannet Kuva Salon ikärakenne , sekä koko Suomen ikärakenne Väestörekisterikeskus, väestötietojärjestelmä 2010, Tilastokeskus 2010a

14 14 Ikä a) Ikärakenne vuonna 2010 Naisia Keskustaajama M iehiä Hlö Ikä Naisia Kehysaluetaajamat M iehiä Hlö Ikä Naisia M iehiä Maaseutu H lö b) Ikärakenne vuonna 1985 Ikä Naisia M iehiä Keskustaajama H lö Ikä Naisia Kehysaluetaajamat M iehiä Hlö Ikä Naisia M iehiä Maaseutu H lö Kuva Ikärakenne Salon eri osa-alueilla vuosina 1985 ja Väestörekisterikeskus, väestötietojärjestelmä Verrattaessa Salon ikärakennetta vuosina 1985 ja 2010, voidaan todeta väkimäärän kasvaneen kaikissa ikäluokissa lukuun ottamatta vuotiaita (kuva ; liite 1.8). Muutoksessa on osittain kyse suurten ikäluokkien ja 1970-luvun erityisen pienten ikäluokkien välisestä erosta vuotiaiden määrän vähenemistä selittää lisäksi nuorten aikuisten muutto suurempiin kaupunkeihin opiskelemaan. Tulevaisuudessa Salon väkiluvun kasvu näkyy pääasiassa ikääntyneiden määrän kasvuna (kuva ; kuva ). Yli 64-vuotiaiden määrän ennustetaan kasvavan yli 8000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä. Vuonna 2040 jo yli 30 % salolaisista ennustetaan olevan 65-vuotiaita tai vanhempia. Lasten ja nuorten (1 19-vuotiaat) määrään odotetaan kasvua vielä seuraavien vuosien aikana, mutta vuoden 2025 jälkeen lasten ja nuorten määrän ennustetaan kääntyvän laskuun. Kasvua odotetaan myös vuotiaiden määrään. Työikäisten määrän ennustetaan sen sijaan laskevan. Lasku kohdistuu erityisesti vuotiaisiin ja selittyy osin suurten ikäluokkien ikääntymisellä. Kaiken kaikkiaan muutokset ikäryhmien koossa jäävät ikääntyneiden määrän rajua kasvua lukuun ottamatta melko maltillisiksi.

15 Ikäryhmittäinen muutos vuosien välillä Hlö Ennustettu ikäryhmittäinen muutos vuosien välillä Hlö Kuva Tapahtunut väestönmuutos ikäryhmittäin vuosina sekä ennuste tulevasta ikäryhmittäisestä väestönmuutoksesta vuoteen 2040 mennessä. Väestörekisterikeskus, väestötietojärjestelmä/ennuste Tilastokeskus 2009 Hlö Salon toteutunut väestönkehitys sekä ennuste ikäryhmittäin vuosina Kuva Toteutunut väestönkehitys ikäryhmittäin ja ennuste Salon ikärakenteen kehittymisestä vuosina Väestörekisterikeskus, väestötietojärjestelmä/ Ennuste Tilastokeskus 2009 Väestökehityksen kolmen viime vuoden analysointia Edellä olevissa kappaleissa tapahtunutta väestökehitystä on tarkasteltu vuodesta 1985 vuoteen 2009 tai Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut merkittäviä muutoksia Salon työpaikka- ja väestökehityksessä. Edellä laadittuja tilastoja ja kaavioita ei kuitenkaan ole lähdetty täydentämään, mutta seuraavassa todetaan väestömuutosten keskeisimmät piirteet. Koko Salo Väestö Muutos 3 v +506 Muutos/v +169 Vuoden 2012 ensimmäisellä puolikkaalla väestökehitys on ollut negatiivinen (noin -100). Teollisuuden rakennemuutoksen seuraukset ovat siis alkaneet näkyä myös väestökehityksessä. Näin ollen ainakin kaupungin lähimpien vuosien väestösuunnitteissa tulee huomioida aiempaa heikompi vä-

16 16 estökehitys. Koska yllä oleva väestöennuste on varsin optimistinen, ei maankäytön reservivarauksia ole syytä ylimitoittaa. Väestökehityksen analysointia ja tulevaisuuden haasteita Tarkasteltaessa seuraavan kahdenkymmenen vuoden kehitystä on merkille pantava erityisesti vanhusväestön osuuden kasvu, mikä johtuu suurten ikäluokkien ikääntymisestä ja eliniän noususta. Huoltosuhde tulee tästä syystä myös heikentymään, ellei myönteinen työpaikkakehitys tuo alueelle uutta työikäistä väestöä. Jos muiden ikäluokkien kuin yli 65-vuotiaiden väestökehitys noudattaa ennusteen mukaista kehitystä, väestönkasvu tulee näkymään vanhusväestön kasvuna. Maankäytön kannalta tämä tullee edellyttämään kerrostalo- ja palveluasumisen osuuden lisääntymistä uudisrakentamisessa. Seuraaviin kysymyksiin on saatava vastaus. Miten tämä kasvu näkyy kunnan eri osa-alueitten kehityksessä? Onko nykyisissä asemakaavoissa varauduttu riittävästi tähän haasteeseen? Halutaanko kunnan toimenpiteillä aktiivisesti ohjata asuntojen sijoittumista tietyille kaava-alueille? Toisaalta väestörakenteeseen vaikuttaa työikäisen väestön muuttoliike, mikä yleensä perustuu uusien työpaikkojen syntymiseen. Tässä suhteessa tilanne Salossa on kuin Suomessa yleisemminkin. Uusien työpaikkojen syntyminen Saloon ja sitä seuraava muuttoliike edellyttää monipuolista tonttitarjontaa niin erityyppiselle yritystoiminnalle kuin eri asumismuodoille. Uusimman tutkimustiedon mukaan alueille muuttoa voi tapahtua muidenkin vetovoimatekijöiden vuoksi. Tällaisia tekijöitä ovat mm. asuinympäristön laatu, luonnonympäristö ja elämäntapaan liittyvät mahdollisuudet. Alueellisessa tarkastelussa merkille pantavaa on paitsi tietenkin Salon ja Halikon kaavoitettujen alueitten väestönkasvu, myös Perttelin Hähkänän ja Kaivolan sekä Muurlan taajamien kasvu. Nämä alueet onkin sisällytetty tekeillä olevan palveluverkkoselvityksen yhteydessä kaupunkisuunnitteluosastolla laaditussa rakennemallissa kaupungin keskustavyöhykkeeseen. Erityisen huolestuttavana kehityksenä on nostettava esiin Perniön kirkonseudun taajaman viime vuosikymmenen laskeva väestönkehitys, koska Perniön hyvien palvelujen säilyttäminen edellyttäisi ennemminkin väestönlisäystä. Pienempienkin entisten kuntakeskustaajamien osalta olemassa olevien palvelujen säilyminen edellyttää positiivista väestökehitystä. Jos taajamaluonteiseen asumiseen luetaan mukaan kaavoitettujen alueitten lisäksi taajamien lievealue kahden kilometrin etäisyydelle kaava-alueen rajasta ja kyläkoulujen ympäriltä, voidaan sanoa, että palvelujen ulkopuolella olevan haja-asutuksen määrä on n. 15 % koko kunnan väestöstä. Näin määritellyn alueen väestö on vähentynyt viimeisen 25 vuoden aikana 9000:sta 8200:een. Toisaalta on todettava, että koko seutukunnan positiivinen väestö- ja työpaikkakehitys on hidastanut myös tätä haja-asutuksen vähenemistä. Yleiskaavallisen ohjelman yhteydessä on tehtävä arvio, miten väestökehitys jakaantuu kunnan eri osiin, jotta kunnan yleiskaavoitukselle saadaan pohja väestön alueelliselle mitoitukselle. Koko kunnan väestöarvioiden lisäksi väestökehitysarviot tarvitaan ainakin kaikille osayleiskaavoituksen tarpeessa oleville alueille, joita ovat ainakin: Keskusta ja sen osa-alueet Perttelin taajamat Muurla Perniön kirkonseutu Märy Suomusjärven Kitula

17 17 Kiskon Toija ja kirkonseutu Teijo ja Matilda Kuusjoen Kurkela ja Kuusjoenperä Kiikalan kirkonkylä Särkisalon kirkonkylä Kappaleen lähteet: Väestörekisterikeskus, väestötietojärjestelmä (2010). Väestötiedot vuosilta 1985, 1990, 1995, 2000, 2005 ja 2010 Tilastokeskus (2001,2004,2007). Väestöennuste Tilastokeskus, StatFin-tilastotietokanta (2009). Väestöennuste 2009 iän ja sukupuolen mukaan alueittain Tilastokeskus, StatFin-tilastotietokanta (2010a). Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain Tilastokeskus, SeutuNet (2010b). Väestönmuutokset kunnittain

18 Elinkeinot ja työ Työ- ja elinkeinorakenteen kehitys luvulta Salossa oli yhteensä yli työpaikkaa vuoden 2008 lopussa luvulla suurimman ryhmän Salon työpaikoista ovat muodostaneet palvelusektorin työpaikat (kuva 3.2.1). Toimialakohtaisesti tarkasteltuna suurimpana yksittäisenä työllistäjä on kuitenkin ollut teollisuus, jonka piirissä on ollut yli työpaikkaa eli lähes 40 % Salon kaikista työpaikoista (taulukko 3.2.1). Palvelusektoreista eniten ovat työllistäneet yhteiskuntapalvelut sekä kaupan ala. Maaja metsätalouden työpaikkoja on ollut n eli noin 5 % kaikista Salon työpaikoista. Työpaikat toimialoittain % 5 % Alkutuotanto 52 % 42 % Jalostus Palvelut Tuntematon Kuva Saloon sijoittuvat työpaikat vuonna Tilastokeskus luvun jälkeen 2000-luvun puoleen väliin asti työpaikkojen määrän kehitys on ollut Salossa pääosin positiivista (kuva 3.2.2). Työpaikkojen määrä 1990-luvun alusta lähtien kasvoi lähes 4000 työpaikalla vuoteen 2006 mennessä. Yleismaailmalliset talouden lasku- ja noususuhdanteet ovat näkyneet kuitenkin hyvin voimakkaasti Salon työpaikkakehityksessä, koska suuri osa Salon työpaikoista on vientiin suuntautuvan teollisuuden työpaikkoja. Viimeisin taantuma on laskenut Salon työpaikkatarjontaa merkittävästi. Kuva Työpaikkojen määrän kehittyminen Salossa Tilastokeskus Kpl Työpaikkojen määrän kehittyminen Salossa Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna työpaikkojen määrän kasvu on ollut erityisen voimakasta teollisuudessa, jossa on syntynyt lähes uutta työpaikkaa vuosien välillä (kuva 3.2.3; taulukko 3.2.1). Suurimmillaan teollisuuden osuus Salon työpaikoista on ollut 2000-luvun alussa, jolloin lähes 44 % kaikista Salon työpaikoista oli teollisuuden työpaikkoja luvun puoliväliin tultaessa teollisuuden työpaikkojen määrä on pienentynyt ja teollisuuden työpaikkojen suhteellinen osuus vuoteen 2010 mennessä on laskenut noin 30 prosenttiin kaikista työpaikoista. Teollisuuden suhteellinen osuus kaikista työpaikoista on kuitenkin säilynyt suurimpana. Työpaikkojen määrä on kasvanut voimakkaasti myös yhteiskunnallisten palveluiden sektorilla. Yhteiskunnallisen alan työpaikat kattavat jo 20 % kaikista työpaikoista, ja niiden osuus on kasvanut lähes 5 prosenttiyksiköllä vuosien välillä. Erityisesti ovat lisääntyneet terveyden- ja sosiaalialan sekä koulutusalan työpaikat. Yksityisellä sektorilla työpaikkojen määrän kasvu on ollut voimakasta teollisuuden lisäksi etenkin liike-elämän sektorilla sekä kuljetus- ja varastointialalla.

19 19 Työpaikkojen väheneminen on ollut suurinta yhteiskunnallisen rakennemuutoksen myötä maa- ja metsätaloudessa, josta on hävinnyt lähes työpaikkaa vuoden 1990 jälkeen. Samalla maa- ja metsätalouden suhteellinen osuus kaikista Salon työpaikoista on laskenut noin 10 prosentista 5 prosenttiin. Silti Salo on edelleen merkittävä maatalouskaupunki. Maatiloja on yhteensä n , joista valtaosa on viljatiloja. Noin 200 tilaa on erikoistunut eläintuotantoon ja noin 50 kasvihuonetai puutarhaviljelyyn. Peltopinta-alaa Salossa on yhteensä lähes ha. Maatiloja on eniten Halikossa ja Perniössä sekä Kiikalassa, Perttelissä, Kuusjoella ja Kiskossa, joissa myös peltopintaalaa on eniten (liite 2.1). Maa- ja metsätalouden ohella työpaikkoja on hävinnyt eniten rahoitustoiminnan ja rakentamisen aloilta. Rakennusalalla työpaikkojen määrä on kuitenkin ollut kasvussa 1990-luvun alun laman jälkeen. Salon taloudellinen huoltosuhde (työvoiman ulkopuolella ja työttömänä olevien määrä yhtä työllistä kohti) oli vuoden 2006 lopussa 1,2, mikä on hieman parempi verrattuna vastaavaan koko maan keskiarvoon 1,28 (Tilastokeskus 2009c). Työttömyysaste on laskenut Salossa tasaisesti luvun alun lamasta lähtien (vuonna 1993 työttömyysaste 16.8 %) lukuun ottamatta 2000-luvun alussa tapahtunutta lievää nousua työttömien määrässä (Varsinais-Suomen TE-keskus 2009). Alhaisimmillaan työttömyysaste oli Salossa jopa alle 6 %:a (vuonna 2007) ennen viimeaikaista talouden taantumaa. Taantuman seurauksena työttömyysaste on kivunnut nopeasti yli 10 prosenttiyksikön vientivetoisen teollisuuden vaikeuksien seurauksena. Kuva Työpaikkojen muutos toimialoittain , TOL Tilastokeskus 2009d Toimialakohtainen työpaikkojen muutos Teollisuus Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut Koulutus Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne M uut yht.kunn. ja henk.kohtaiset palvelut Julkinen hallinto, maanpuolustus jne. M ajoitus- ja ravitsemistoiminta M ineraalien kaivu Tukku- ja vähittäiskauppa Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto Rakentaminen Rahoitustoiminta M aa-, riista-, kala- ja metsätalous Kpl

20 20 Taulukko Työpaikkojen muutos toimialoittain , TOL Tilastokeskus 2009d Työpaikkaa % työpaikoista Toimiala Maa-, riista-, kala- ja metsätalous ,1 9,0 6,2 4,8 Mineraalien kaivu ,3 0,1 0,2 0,2 Teollisuus ,7 42,5 43,7 37,9 Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto ,4 0,4 0,2 0,1 Rakentaminen ,7 4,0 4,6 5,2 Tukku- ja vähittäiskauppa ,3 9,3 9,6 10,4 Majoitus- ja ravitsemistoiminta ,9 1,7 1,9 2,1 Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne ,8 4,3 5,1 5,4 Rahoitustoiminta ,3 1,6 1,1 1,1 Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut ,6 5,9 4,8 8,4 Julkinen hallinto, maanpuolustus jne ,2 2,3 2,4 2,4 Koulutus ,9 4,3 4,4 4,8 Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut ,3 10,1 11,5 13,5 Muut yht.kunn. ja henk.kohtaiset palvelut ,8 2,7 2,9 3,1 Toimiala muu tai tuntematon ,5 1,7 1,4 0,8 Alueella työssäkäyvät yhteensä Salon työpaikkatarjonta ylittää paikallisen työvoiman määrän. Salossa asuvien työssäkäyvien määrä on noin , kun työpaikkojen määrä on yli Työpaikkaomavaraisuusaste on siten 106,2 %. Työpaikkaomavaraisuus on ollut jatkuvasti yli 100 % 1990-luvun puolivälistä lähtien, (Tilastokeskus 2009e). Hyvän työpaikkaomavaraisuuden lisäksi omassa kotikunnassaan työssäkäyvien osuus on Salossa ollut perinteisesti suuri. Vuonna 2009 jopa 85,5 % salolaisista kävi töissä kotikunnassaan, mikä on muihin kuntiin verrattuna suhteellisen suuri osuus. Suuri osuus on oletettavasti johtunut sekä hyvästä työpaikkatarjonnasta että suhteellisen pitkistä etäisyyksistä muihin suurempiin työpaikkakeskuksiin. Ulkopaikkakuntalaisia työssäkävijöitä Saloon tulee erityisesti Turun suunnalta sekä naapurikunnista (taulukko 3.2.2; kuva 3.2.4). Kaikkiaan vuonna 2007 Salossa työskenteli hieman yli ulkopaikkakuntalaista työntekijää. Samaan aikaan Salosta muihin kuntiin pendelöi noin henkilöä. Ulkopaikkakunnista salolaiset käyvät selkeästi eniten töissä Turussa ja Helsingissä (kuva 3.2.5). Pendelöivien lukumäärissä on tapahtunut muutoksia, jotka kuvastavat vähenevää työpaikkamäärää Salossa. Vuosina kunnasta ulospendelöivien määrä on kasvanut alle 200 hengellä ja sisäänpendelöivien määrä on vähentynyt 350 hengellä. Vuoden 2009 jälkeen muutokset pendelöivien määrässä ovat todennäköisesti olleet samansuuntaisia. Ulos- Sisäänpendelöinti Paikkakunta Paikkakunta pendelöinti Turku 1148 Turku 1670 Helsinki 418 Kaarina 534 Paimio 195 Paimio 471 Espoo 183 Somero 444 Somero 181 Lieto 167 Kaarina 154 Sauvo 139 Lohja 143 Kemiönsaari 138 Raasepori 142 Raisio 117 Vantaa 101 Koski Tl 103 Kemiönsaari 59 Raasepori 103 Taulukko Tärkeimmät Salon sisään- ja ulospendelöintikunnat vuonna Tilastokeskus 2009a

Salon suunnitteluhaasteet kyläalueilla

Salon suunnitteluhaasteet kyläalueilla Maankäyttö kylissä kyläsuunnitteluseminaari Kaavoitusinsinööri Timo Alhoke Salon suunnitteluhaasteet kyläalueilla Hajakeskitettyä vai hajanaista maaseutuasutusta 1 Yleiskaavallisen ohjelman visio Salon

Lisätiedot

Osa-aluekeskukset kaupungin tukipilareina

Osa-aluekeskukset kaupungin tukipilareina Salon yleiskaavallisen ohjelman aluetoimikuntaseminaari 27.4.2010 Osa-aluekeskukset kaupungin tukipilareina Kaavoitusinsinööri Timo Alhoke 27.4.2010 Aluetoimikuntaseminaari 1 Mikä on Salon yleiskaavallinen

Lisätiedot

Salon kaupungin yleiskaavallinen ohjelma

Salon kaupungin yleiskaavallinen ohjelma Salon kaupungin yleiskaavallinen ohjelma maankäytön rakennemalli 2030 1 Johdanto Yleiskaavallisen ohjelman tarkoituksena on luoda Salon kaupungin maankäytön pitkän aikavälin suuntaviivat tarkemman suunnittelun

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ

YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ 1 Juankosken ja n kaupungin toimintaympäristöselvitys (213) Toimintaympäristön muutoshaasteet Juankosken ja n kaupunkien toimintaympäristön muutokseen

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

Johdanto. Aineistojen analysoiminen perustuu paikkatietomenetelmiin.

Johdanto. Aineistojen analysoiminen perustuu paikkatietomenetelmiin. Johdanto Pirkanmaan 1. maakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa 9.3.2005 ja se on vahvistettu valtioneuvostossa 29.3.2007. Maakuntakaavan seuranta perustuu maankäyttö ja rakennuslakiin (MRL). Lain

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2010

Tilastokatsaus 12:2010 Tilastokatsaus 12:2010 15.11.2010 Tietopalvelu B15:2010 Pendelöinti Vantaalle ja Vantaalta vuosina 2001-2008 Vantaalaisten työssäkäyntikunta Vantaalaisista työskenteli vuonna 2008 kotikunnassaan 44,9 prosenttia.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan

Lisätiedot

Lähtökohdat. Raportti II a 10.8.2011

Lähtökohdat. Raportti II a 10.8.2011 2011 Lähtökohdat Raportti II a 10.8.2011 Sisältö Väestö... 4 Asuminen Tuusulassa... 7 Liikenne... 12 Liikkumistottumukset... 12 Joukkoliikenne... 12 Henkilöautoliikenne... 14 Elinkeinot... 15 2 Tuusulan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE Tiivistelmä Strategisen maankäytön palvelut 8.6.2015 Kuopion strategia vuoteen 2020 Kuopion kasvusopimus Kuopion väestöennuste vuoteen 2030 Kaupunkirakennesuunnitelma

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008 -tilastot Kesäkuu 2008 Väestö ikäryhmittäin Aviapoliksen suuralueella ja koko Vantaalla 1.1.2008 ja ennuste 1.1.2018 100 90 väestöosuus, % 80 70 60 50 40 30 20 10 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat 25-64 -vuotiaat

Lisätiedot

TYÖPAIKAT JA TYÖMATKAT

TYÖPAIKAT JA TYÖMATKAT TYÖPAIKAT TYÖPAIKKA-ALUEIDEN SAAVUTETTAVUUS ESPOON ELINKEINOKUDELMA 2050 (LUONNOS) POKE:N ELINKEINOJEN VISIO 2050 TYÖMATKAT 61 Työpaikat Visioalueella oli noin 17 000 työpaikkaa vuonna 2011, eli noin 14

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 2 Osa 2: Kaupungin eri osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samantyyppinen,

Lisätiedot

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen

Lisätiedot

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen IISALMEN YLEISKAAVA strateginen 3 MALLIA KAUPUNGIN KEHITTÄMISEKSI IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Iisalmen yleiskaava tavoitteet Kaupunkistrategiasta väestötavoite

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari Ongelmanratkaisu Kaupan suuryksiköt Ryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys On koonnut taustamateriaalin On laatinut ongelmanratkaisun kysymykset Ryhmä Oulun seudun kunnallispoliitikkoja On laatinut vastaukset

Lisätiedot

Saimaanharjun asemakaavan muutos

Saimaanharjun asemakaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAIPALSAAREN KUNTA Saimaanharjun asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P233-P23333 1 (7) Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 1 2 Suunnittelualueen sijainti...

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 25 000 22 500 20 000 Ennuste 19 016 väestön määrä 17 500 15 000 12 500 10 000 15 042 7 500 5 000 2 500 0 1991 1993 1995 1997

Lisätiedot

Maapolitiikan linjat ja yleiskaava. KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto

Maapolitiikan linjat ja yleiskaava. KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto Maapolitiikan linjat ja yleiskaava KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto maapolitiikka Käsitteitä kaupungin suorittamaa maanhankintaa, tonttien luovutusta, hinnoittelua sekä omistus- ja hallintasuhteiden

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen

Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen 10.11.201 5 Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen Timo Korkalainen JOHDANTO ELY-keskus on laatinut vuoden 2015 aikana kuntakohtaiset yhdyskuntarakennekatsaukset Pohjois-Karjalan kunnista. Katsaukset

Lisätiedot

Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011

Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011 Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011 Kiskontien aluetoimikunnan lausunto selvitykseen Salon kaupungin palveluverkon kehittämiseen liittyvistä linjauksista Salon kaupunki on käsitellyt asiaa Palveluverkkoselvitys

Lisätiedot

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Iisalmi tilastoina Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Yleistä Iisalmesta Väkiluku 22 115 henkilöä (31.12.2014) Pinta-ala yhteensä 872,18 km 2, josta maata 762,97 km 2 ja makeaa vettä 109,21

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014 Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI SUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI SUUNNITELMA (OAS) ISO- JA PIENI VATJUJÄRVI HAAPAVESI OSAYLEISKAAVA kaava-alueen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI SUUNNITELMA (OAS) 2.1.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa

Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa 13.11.2012 Vyöhykkeisyys ja kyläsuunnittelu yhdistyneen kaupungin suunnittelussa Aluearkkitehti Julia Virtanen Jyväskylän kaupunki Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma

Elinkeinopoliittinen ohjelma Elinkeinopoliittinen ohjelma Kunnan visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Satava-Kakskerran osayleiskaava

Satava-Kakskerran osayleiskaava Diarionro 3720-2013 Osayleiskaavatunnus 10/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma täsmentyy kaavatyön kuluessa. Aloite

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Asemanseudun osayleiskaava

Asemanseudun osayleiskaava INKOON KUNTA Asemanseudun osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.12.2014 P25714 Salomaa Kristina 3.12.2014 Sisällysluettelo 1 KAAVAPROSESSI JA KÄSITTELYVAIHEET... 1 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA...

Lisätiedot

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Tampere / J. Mäkelä 27.8.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento Maakuntakaavatilanne Varsinais-Suomessa on voimassa seutukunnittain

Lisätiedot

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Kurenalan osayleiskaavan uusiminen

Kurenalan osayleiskaavan uusiminen Pudasjärven kaupunki Kurenalan osayleiskaavan uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivitys 12/2015 Kurenalan yleiskaava-alue rajatta kartalle paksummalla punaisella viivalla. Tämä osallistumis-

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä Kymppi R -ohjelma

Kaavajärjestelmä Kymppi R -ohjelma Kaavajärjestelmä Kymppi R -ohjelma Luottamushenkilökoulutus 24.1.2013 Leena Rossi Yleiskaavapäällikkö 24.1.2013 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI (MRL) Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä: VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI Maakuntajohtaja Ossi Savolainen Uudenmaan liitto 24.11.2009 UUDENMAAN LIITTO: hyvinvointia ja kilpailukykyä alueelle Uudenmaan liitto on maakunnan kehittäjä luo edellytyksiä

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

Omien varojen määrä. Ilmoitusraja. Erityinen asiakasriskiraja (samaan konserniin kuuluville asiakkaille) Normaali asiakasriskiraja

Omien varojen määrä. Ilmoitusraja. Erityinen asiakasriskiraja (samaan konserniin kuuluville asiakkaille) Normaali asiakasriskiraja Omien varojen määrä Määräykset: RA4.1 (Suurten asiakasriskien ja riskikeskittymien ilmoittaminen) U01 Tiedonantajatasot: 201, 205, 208, 210, 214, 217, 240, 244, 260, 262 Vastaustarkkuus: EUR 1000 ajankohta

Lisätiedot

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Kielellisten palvelujen toimikunta Uudenmaan liitto 8.12.2017 Heli Vauhkonen Aluesuunnittelun vastuualue Tehtävät Maankäyttö, maakuntakaava,

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Turun seudun kuntien kehittämiskeskustelu MRL 8 5.4.2016 Risto Rauhala, ELY-keskus (voimaan 1.4.2016) ( KARALUSU ) 2 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA

ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA ESIMERKKEJÄ HAJARAKENTAMISEN HALLINNASTA MUUALTA SUOMESTA HELJÄ AARNIKKO / JUHANA RAUTIAINEN 12.4.2012 2 HAJARAKENTAMISEN TYÖPAJA Yhdyskuntarakenteen seuranta (YKR) Taajama YKR-Taajama on vähintään 200

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k i - T u u s n i e m i

K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k i - T u u s n i e m i L O I K K A 2 0 3 0 KUOPION TOIMINNALLISEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNEMALLI RAKENNEMALLISOPIMUS 28.05.2012 K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Leppävirta Heinävesi Varkaus Joroinen Toimintaympäristön muutokset Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys

Lisätiedot

Salon kaupallinen selvitys Maankäyttö- ja elinkeinorakenneseminaari

Salon kaupallinen selvitys Maankäyttö- ja elinkeinorakenneseminaari Salon kaupallinen selvitys 2011 Maankäyttö- ja elinkeinorakenneseminaari 3.3.2011 Salon kaupallisen selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne 3. Ostovoima

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

Sisältö. Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen. Aineisto. Lähtökohdat tutkimukselle

Sisältö. Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen. Aineisto. Lähtökohdat tutkimukselle Sisältö Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen Heli Kurikka Tutkija 1. Taustaa 2. Yliopistojen ryhmittely 3. Valmistuneiden alueellisen sijoittumisen piirteitä eri yliopistoista eri aloilta

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Salon seudun KOKO. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010. Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma

Salon seudun KOKO. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010. Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma 1(7) Salon seudun KOKO Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010 Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma 2(7) Hankkeen nimi Salon seudun KOKO Tiivistelmä Salon seudun KOKO:n tärkein tehtävä on rakentaa

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007 -tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen

Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen Kainuu tilastoina 2013 Kuva: Samu Puuronen KAINUUN OSUUS KOKO MAASTA Kainuun maakuntaprofiili Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen lukumäärä Väkiluku Tutkinnon

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 toisella neljänneksellä 75,1 prosenttia, mikä oli puoli prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi

Lisätiedot

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 Kainuun osuus koko maasta Kainuun maakuntaprofiili Kainuun kuntien väkiluku Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen

Lisätiedot