VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN

Transkriptio

1 VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN Viipurin pitäjäseura ry:n lehti 2/2008

2 Sisällys Puheenjohtajan palsta 3 Pitäjäseuran 60-vuotisjuhlat 4 Pitäjäseuran vastaanottamat onnittelut 8 Veneretki Viipurinlahdelle 10 Kaksi kotiseutua 13 Nuorten pyhänviettoa Pihkalassa 15 Maalaitalon polttopuiden teko oli hyvin suunniteltu tapahtuma 16 Merkkipäiviä 17 Kirjoja, kirjoja, kirjoja 18 Kutsu syyskokoukseen 20 Puurojuhla ja Karjalatalolla tapahtuu 21 Lisää vuosijuhlakuvia 22 Toimitus vastaava päätoimittaja toimitussihteeri taitto painosmäärä painopaikka kannet sisus kannenkuva Raimo Matikainen Anne Uotinen Marja-Leena Evinen 320 kpl Karkkilan Painopalvelu Oy 120g offset-paperi 80 g offset-paperi Seuran lippu Karjalaisilla Kesäjuhlilla Tampereella kesällä Kuva Anne Uotinen Haluatko kirjoittaa omaan pitäjälehteemme? Toimi näin: Toimita teksti ja kuvia toimitussihteerinä toimivalle Anne Uotiselle joko - kirjeitse osoitteeseen Anne Uotinen, Aino Acktén tie 1 A 6, Helsinki tai - sähköpostitse osoitteeseen anne.uotinen@elisanet.fi Laita kuvien taakse tieto kuvienottajasta sekä kuvan palautusosoite. Laita myös kaikkeen muuhun palautetavaksi haluttavaan materiaaliin palautusosoite. Vuoden 2009 ensimmäistä lehteä varten tulee toimittaa kirjoitukset mennessä. Kiitokset jälleen kaikille tähän lehteen kirjoittaneille ja kuvia toimittaneille! Terveisin lehden toimitus 2

3 Kotimme Karjalassa Viipurin Pitäjäseuran juhlavuosi on loppusuoralla. Pitäjäseuran 60-vuotisjuhlaa vietettiin Karjalatalolla elokuun viimeisenä sunnuntaina. Kiitokset kaikille, jotka olivat mukava onnistuneessa juhlatilaisuudessa joko järjestämässä sitä tai nauttimassa juhlan antimista. Kevään kirjoituksessa totesin itänaapurin kohtalon kulusta ja sen mitä se on tuonut meille karjalaiselle heimolle. Kun nyt seuraamme maailman uutisia, pysähtyy väkisinkin miettimään, onko mikään sittenkään muuttunut? Useiden suomalaisten poliitikkojen rähmällään olo ei ole muuttunut idän suuntaan. Valitettavasti oikea historia itänaapurissa on edelleen outoa. Kesän aikana käydessämme hoitamassa kotipitäjämme sankarihautoja ovat rajamuodollisuudet vaihdelleet kestoltaan 10 minuutista 3-4 tuntiin. Asiapapereista ei aina ole selvyyttä mitä tarvitaan ja mitkä heitetään roskiin. Olen syntynyt nykyisen rajan takana, mutta omia muistikuvia minulle ei ole. Tuntuu vääryydeltä ja kohtuuttomuudelta, että kun menet synnyinpaikallesi, tarvitset kaikenlaisia asiakirjoja ja että sinun pitää maksaa siitä, että pääset omalle synnyinmaallesi. On mielenkiintoista seurata viipurilaisen tontinomistajan oikeudenkäyntiä EU:ssa ja sen jälkeen tietenkin Suomen ratkaisua EU:n päätöksestä. Kun Suomessa aikanaan käsitellään maanomistusta Viipurissa, olisi hyvä päättäjien ennen päätöstä tutustua Pariisin rauhansopimuksen artikloihin. Toivon ja uskon, että oikeus joskus vielä voittaa. Toivomus nuorten sukupolvien osallistumisesta Karjala-asioiden hoitamiseen tuodaan esille aina uudelleen ja uudelleen. Tämä varmasti toteutuisi paremmin, jos me iäkkäämmät annamme heille tilaa tulla mukaan päättämään kodista Karjalassa. Lohjalla syyskuussa Eero Kunttu puheenjohtaja 3

4 Pitäjäseuran 60-vuotisjuhlat Pöydät oli katettu sekä Wiipuri-saliin että Sortavalasaliin. Kuvat MK Perinteisen elojuhlan paikalla järjestettiin tänä vuonna pitäjäseuramme 60-vuotisjuhlat. Pyöreiden vuosien kunniaksi tarjolla oli puolpäivänen (kirjakielellä lounas) sekä juhlapuheiden sijasta konsertti. Puolpäiväsen kävi nauttimassa liki 130 henkilö ja konsertissa oli lähemmäs 180 henkilöä. Puolpäivänen Juhlapäivän menot aloitettiin Karjalatalon Viipurisalissa runsaalla, seisovasta pöydästä tarjoilulla Puolpäiväsellä tai kuten sitä täällä lännempänä Suomessa kutsutaan lounaalla pöydästä. Aira ja Jaakko Viitaniemi apulaisineen olivat kattaneet elonkorjuupöydän, joka notkui herkkuja. Upeasti katettu noutopöytä. Kuva MK Tarjolla oli kevätsilliä, katajanmarjasilakkaa, graavia lohta ja lime-marinoitua lohta, palvikinkkua, tomaatti-mozarellasalaattia, pekoni-perunasalaattia, vihreää melonisalaattia, marinoituja kasviksia, perunoita, peruna- ja riisipiirakoita levitteineen. Pääruoaksi on naudan ulkofileestä mureaksi haudutettua merimiespihviä perunoiden ja kastikkeen kera. Kotiseutuneuvos Aira Viitaniemi kertoi ruokalajeja esitellessään, että karjalaisessa merimiespihvissä perunat keitetään erikseen eikä viipaloida joukkoon kuten ruotsalaiset tekevät. Ruokajuomana olivat kotikalja, maito ja vesi. Jälkiruoaksi oli kahvin kanssa suussa sulavaa puolukkahyytelökakkua. Nam. 4

5 Puheenjohtaja loihe lausumaan Kun vatsat on täytetty ja ystävien kanssa haasteltu oli aika siirtyä Karjalatalon juhlasaliin. Juhlasalin lavan etureunaan olivat seuramme emännät loihtineet kauniin koristelun auringonkukin. Päiväjuhlan aloitti yhteislauluna laulettu Viipurin pitäjän lipulle -laulu. Yhteislaulua johti laulun sanat kirjoittanut Teuvo Kuparinen ja Johanna Aho säesti laulua flyygelillä. Tämän jälkeen puheenjohtajamme Eero Kunttu lausui tervehdyssanat: Vietämme tänään Viipurin pitäjäseuran 60- vuotisjuhlaa. Vuosien sotatapahtumat pakottivat myös kotipitäjämme Viipurin maalaiskunnan asukkaat siirtymään pois kotiseuduiltaan muualle Suomeen. Uusiksi sijoituspaikoiksi Uudeltamaalta tulivat muun muassa Hyvinkää, Lohja, Nurmijärvi, Tuusula, Vihti ja Helsingin maalaiskunta. Näihin kuntiin sijoittui pääosa Viipurin mlk:n siirtolaisista. Kotikuntamme väestön siirtyessä melko laajalle alueelle, tunnettiin ihmisten keskuudessa tarve perustaa yhdistys yhdyssiteeksi Viipurin maalaiskuntalaisten kesken. Näin Lahdessa Ravintola Juholassa runsain joukoin kokoontunut kokousväki päätti perustaa yhdistyksen, Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseuran. Rekisteriin seura merkittiin seuraavan vuoden maaliskuun 12. päivänä. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin J.O.Rauhala ja sihteeriksi Arvi Siitonen. Uudet nuoremmat sukupolvet ovat myös löytäneet seuran toiminnasta myönteisiä kokemuksia osallistumalla juhliin, matkoihin ja muihin tapahtumiin. Tältä 60 vuoden ajanjaksolta löytyisi paljon mielenkiintoisia kertomuksia ja tarinoita. Mutta meillä on tänään juhlapäivä, joten jääkööt tarinat tällä kertaa ja aloittamme juhlanvietto. Jatkamme juhlaa merkkien luovutuksella ansioituneille jäsenille. Sen jälkeen Marjo Matikainen-Kallström tuo Karjalan Liiton tervehdyksen juhlaan. Liiton tervehdyksen jälkeen aloittaa Finn-Kantele orkesteri konserttinsa. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleet tähän juhlaan! Seuran perustamisesta on siis tänä vuonna tullut kuluneeksi 60 vuotta. Jäsenmäärä on kuudenkymmenen vuoden aikana vaihdellut 100 ja 300 välillä. Tällä hetkellä (29.8.) jäsenrekisterissä on 298 jäsentä. Pitäjäseura on toiminut vireästi pitäen yllä karjalaisuutta ja toteuttanut sääntöjensä mukaista toimintaa pitämällä kokouksia, järjestämällä tilaisuuksia kuten esimerkiksi Elojuhlat ja pikkujoulujuhlia. Viime vuosina, kun entisille kotipaikoille on ollut mahdollista matkustaa, on seura järjestänyt kotiseutumatkan kevätkesäisin maalaiskunnan pohjois-, itä-, etelä- ja länsiosiin vaihdellen vuosittain. Karjalaisilla Kesäjuhlilla on seuran lippu ollut edustettuna lippukulkueessa airueineen ja nimikyltti kantajineen. Pääjuhlan yleisöä. Kuvat MK ja AU 5

6 menestystä tästä eteenpäinkin. Olen erityisen iloinen siitä, että sain tuoda tämän tervehdyksen Liiton varapuheenjohtajana myös tänne omalle kotiseuralleni. Tänä vuonna on monessa seurassa jo vietetty pyöreiden vuosien juhlia ja syksylläkin niitä on vielä useita. 60 vuotta sitten vuonna 1948 perustettiin ympäri maata useita Karjalaseuroja, joko kokoamaan yhteen paikkakunnan karjalaiset tai yhteiseksi foorumiksi rajan taakse jääneen entisen kotiseudun asukkaille. Merkkejä ansioituneille Juhlavuoden kunniaksi pitäjäseuran hallitus haki Karjan Liitolta sekä pronssisia että hopeisia ansiomerkkejä. Liitto myönsi kaikki haetut merkit. Juhlassa merkit jakoi Karjalan liiton hallituksen varapuheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström avustajanaan rahastonhoitajamme Kaija Keiriö. Lisäksi varapuheenjohtajamme Raimo Matikainen kukitti kaikki merkinsaajat ruusuin. Hopeinen ansiomerkki myönnettiin Jaakko Ahokkaalle, Marja-Leena Eviselle, Kaija Kukkarolle, Kaarina Mannille sekä Laura Virolaiselle. Pronssiset ansiomerkit ojennettiin puolestaan Vappu Lindholmille, Liisa Murtolalle ja Aino Tappolalle. Marjo Martikainen-Kallström. Kuva AU Kuvassa vasemmalta: Laura Virolainen, Kaarina Manni, Kaija Kukkaro, Marja-Leena Evinen, Jaakko Ahokas, Aino Tappola, Liisa Murtola, ja Vappu Lindholm. Kuva AU Karjalan Liiton tervehdys Karjalan Liiton hallituksen varapuheenjohtaja, pitäjäseuramme oma tyttö, Marjo Matikainen- Kallström tervehti juhlayleisöä seuraavin sanoin ja ajatuksin: Karjalan Liitto ja koko sen johto tervehtii Viipurin Pitäjäseuraa ja toivottaa seuralle onnea ja 60 vuotta on pitkä aika, toiminnassa alusta asti mukana olleiden joukko valitettavasti harvenee. Siksi Karjalan Liitto onkin ottanut strategiansa yhdeksi painopisteeksi nuorten ja nuorten aikuisten mukaan saamisen toimintaamme. Me tarvitsemme jatkuvuuden takaamiseksi uusia sukupolvia vanhempien konkareiden rinnalle. Keinoja nuorison tavoittamiseksi on pohdittu ja yhdeksi keskeiseksi nuorisofoorumiksi nousee ilman muuta internet. Liiton nettisivuja ollaankin uudistamassa, samoin huomasin että myös Viipurin Pitäjäseuran sivut ovat parhaillaan uudistumassa. Karjalan Liitto haluaa avata ovia kaikille karjalaisuudesta kiinnostuneille. Liiton toimintaan on tervetullut, olipa sitten karjalaista sukujuurta tai sellaisen kanssa naimisissa tai muuten vain Karjalasta ja karjalaisuudesta kiinnostunut. Karjalaisuutta ei kukaan saa omia vain itselleen vaan sen on kuuluttava kaikille. 6

7 Viipurissa sijaitsevan Sorvalin hautausmaan kunnostushankkeen ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Euroopan Unioninkin rahoitusta saanut hanke onnistui hyvin, mutta työtä jäi vielä tehtäväksi tulevillekin vuosille. Karjalan Liitto onkin esittänyt toivomuksen, että Viipurin alueen seurat ottaisivat yhteisesti vastuun työn jatkamisesta ja loppuun saattamisesta. Hautausmaiden palauttaminen niiden ansaitsemaan asemaan on varmasti meidän kaikkien sydäntä lähellä oleva asia. Sorvalin-hanke on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää hyvä yhteistyö paikallisten asukkaiden kanssa on. Tämä pätee niin pienissä kohtaamisissa kuin isoissakin asioissa. Jo nyt on huomattu, että hankkeet, joita olemme toteuttaneet yhteistyössä venäläisten kanssa, ovat menestyneet hyvin, eikä niitä ole pyritty mitenkään sabotoimaan. Sen sijaan pelkästään suomalaisin voimin toteutetut hankkeet ovat usein kohdanneet vaikeuksia ja paikallinen väestö on niitä vastustanut. Yksi tärkeä yhteistyön edellytys on yhteinen kieli. Venäjän kielen osaaminen helpottaa huomattavasti kanssakäymistä ja asiointia rajan tuolla puolella. Venäjän kielen asemaa kouluissamme tulisikin vahvistaa varsinkin Itä-Suomessa, jossa kieltä tarvitaan rajayhteistyössä. Kiitos kaikille teille aktiivisille toimijoille, jotka olette 60 vuoden ajan ylläpitäneet toimintaamme ja teille, jotka tulevaisuudessa sen teette. Ilman teitä toimintamme olisi loppunut. Vielä kerran onnea oikein sylin täydeltä juhlivalle yhdistykselle ja sen jäsenille, siis meille kaikille! Menestystä tulevaan toimintaan ja hyvää alkavaa syksyä! Kun kannel kauniisti soi Finn-Kanteleet orkesterista oli tullut juhlaamme yhteensä kymmenen kantelistia: Mirva Minkkinen Johanna Aho, Anu Itäpelto, Taru-Maaria Kuparinen-Säilä, Suvi-Anna Kärkönen, Noora Laiho, Laura Linkola, Tuuli Lukkarinen, Aino Meisalmi-Minkkinen, Heidi Äijälä. Orkesterin taiteellisena johtajana toimii Mirva Minkkinen, joka ilahdutti kuulijoita myös kauniilla laulullaan osassa kappaleita. Konsertin aloitti Mirva Minkkisen, Tuuli Lukkarisen, Johanna Ahon ja Heidi Äijälän muodostama kvartetti joka esitti Jean Sibeliuksen Karelia-sarjasta osat Intermezzo, Ballade ja Alla Marcia. Sovituksen näihin oli tehnyt Vesa Tuomi. Upeat kantelistit. Kuva AU Tämän jälkeen kuulimme koko orkesterin soittamana seuraavat kappaleet: - Konevitsan kirkonkellot (trad.) - Erkki Melartin: Karjalaiset paimenet (sov. Seppo Korhonen) - Oskar Merikanto: Pai, pai paitaressu Op. 2/1 (sov. Paul Salminen) - Oskar Merikanto: Kullan murunen Op. 20/1; laulu: Mirva Minkkinen - Paavo Kiiski: Sarja kanteleorkesterille: Runosävelmä, Kevään tuuli ja Polska - Eino Partanen: Siellä lauloi linnut toisin (sov. George De Godzinsky) - Erik Lindström: Muistatko Monrepos n (sov. Seppo Korhonen); laulu: Mirva Minkkinen. Konsertti oli musiikillisesti monipuolinen ja soittajat todella taitavia. Kantelet tuntuu hengittävän samassa tahdissa ihmissydämen kanssa. Niin rauhoittavalta ja kuulaalta orkesterin soitto kuulosti ja tuntui. Sydämelliset kiitokset koko orkesterille upeasta ohjelmistosta ja soitannasta. Hienon konsertin jälkeen lauloimme vielä yhdessä Teuvo Kuparisen johdolla ja Johanna Ahon säestämänä Karjalaisten laulun ja niin juhlapäivän ohjelma oli saatettu loppuun. Hienoa että niin moni pääsi juhlimaan pitäjäseuramme merkkipäivää. Teksti: Anne Uotinen Kuvat: Mauno Kemppi ja Anne Uotinen Lisää juhlakuvia on sivulla 22. 7

8 Pitäjäseuran vastaanottamat onnittelut Pitäjäseuraa kävivät onnittelemassa henkilökohtaisesti Marjo Matikainen-Kallström Karjalan liitosta, Paula Kiviluoma Karjala-lehdestä, Jukka Kaski Wiipuri-yhdistyksestä, Lauri Lehtonen ja Teuvo Moisio Viipurin Pitäjäsäätiöstä, Keijo Tappola Pro-Monrepos yhdistyksestä, Matti Nuikka Pitäjäyhdistysten liitosta, 8

9 Raija Lakka ja Eino Jantunen Viipurin Suojelukunta- ja Lotta-Svärd-piirin perinnekillasta, sekä 15 henkeä Kaipolan koulupiirin kylätoimikunnasta Timo Lindroosin johdolla. Lisäksi Ravasaariseura ja Uuraalaiset muistivat pitäjäseuraa adressilla ja Säkkijärvi-säätiö seuraavalla koskettavalla runolla: Kotoa lähtö Vähän arkoina tänne me saavuimme mailta Karjalan, syrjiltä sen, elon uuden me aloimme verkalleen sinne askareet jäivät entiset. Jorma Muurinen Wiipurin Arkistoyhdistyksestä, Täällä hyvä on olla, on turvaisaa eikä puutetta kellään lie. Muta kuitenkin unessa useinkin kotiovelle kulkuni vie. Oven avaan ja mieleeni palaa taas, aika mennyt kuin totta se ois. Ei päivät lie ain olleet aurinkoiset, mutta vaihtais en ainuttakaan pois. On kaikki niin tuttuja, entisellään, minä muistoja vanhoja kerään. Taas nousevi aurinko, päivä jo saa minä vieraassa paikassa herään. Paikat uudet kaikille tuttuja lie ja kodiksi otettu kai. Näin kohtalo meille määrääpi tiet, oman osansa jokainen se. E.S. (sanat, mailta Karjalan muutettuja) Galina Pronin ja Pertti Joenpolvi Viipuri-keskuksesta, 9

10 Veneretki Viipurinlahdelle - Pitäjäseuran kesämatka 2008 Pääosa Viipurin maalaiskuntalaisista asui maaseudulla kaupungin ympärillä, mutta yllättävän suuri määrä on kotoisin Viipurinlahden saarista ja rannoilta. Useimmitenhan pitäjäseuramme vuotuiset kesäretket ovat suuntautuneet sisämaan kyliin vuorotellen eri puolille maalaiskuntaa, joten vihdoin päätimme tutustua myös saaristoelämään. heitettiin vikkelästi hotelli Viipurin ja lähdettiin eteenpäin ohjelman mukaisesti. Ensimmäiseksi kokoonnuttiin muistelemaan sukujen kaatuneita poikia Viipurin maalaiskunnan sankarihautausmaalle Etelävallille ja laskettiin muistomerkille sinivalkea kukkavihko. Ystävämme Kyllikki Honkaniemi istutti myös kaksi valkoista begoniaa nimikivien eteen huomatakseen seuraavana päivänä että sekä ne että pitäjäseuran kukkaset oli saman tien viety parempaan talteen! Viipurin saaristossa elinkeinoina olivat maatalous osa saaristahan oli varsin suuria kalastus ja merenkulku. Useat kävivät myös töissä itse kaupungissa. Kesäisin saarien ja rantakylien väkimäärä kasvoi huomattavasti kun viipurilaiset saapuivat viettämään kesäänsä huviloilleen ja maalaistaloihin. Kesäksi Viipurissa muutettiin saareen, kuten usein nykyäänkin. Kesälomailun vuoksi myös kaupunkilaisviipurilaisilla on mukavia muistoja Viipurin saaristosta ja sen kauneudesta. Yksittäisen suomalaisen veneilijän on hankalaa päästä poikkeamaan ohjatulta laivareitiltä Viipuriin saapuessaan, mutta venäläisen kipparin johdolla melko vapaa reitinsuunnittelu näytti olevan ihan mahdollista. Maihinnousu ei kyllä onnistunut ilman lisäbyrokratiaa ainakaan meiltä, emmekä sitä sateisen sään ja rajatun aikataulun vuoksi niin yritelleetkään. Matkalaisten kiinnostuksen kohteita oli varsinaisesti kaksi, Viipurin saaristo sekä Ylä-Sommeen ja Porlammin kylät, molempiin oltiin menossa. Toki oli tarkoitus myös kiertää vanhaa rakasta Viipuriakin, kuinkas muuten! Kesämatkamme alkoi kuten niin useasti aiemminkin ja perinteen mukaisesti, aikaisin aamulla heti juhannuksen jälkeisenä tiistaina, Lohjalta Vihdin kautta Helsinkiin ja suoraa päätä sitten rajalle Vaalimaalle. Bussi oli iso ja tupaten täynnä, 50 henkeä, ja usea oli jäänyt vielä rannalle ruikuttamaan kun ei mahtunut mukaan! No ehkäpä ensi vuonna onnistaa. Mukaan oli päässyt vanhoja tuttuja edellisiltä matkoilta sekä iloksemme useita uusiakin, jopa Norjasta asti. Ikähaitari oli myös melkoinen, nuorimpana seikkailijana matkaan lähti Kallströmin Roni 8 v., Matikaisen Raimon ja Tuulan tyttärenpoika. Matkanjohtajana toimi tietenkin tuttu heimopäällikkömme, pj Eero Kunttu. Matkanteko Viipuriin sujui suunnitelmien mukaisesti, ilman sen ihmeempiä seikkailuja, onneksemme. Matkatavarat Kukat laski Eero Kunttu airueinaan Marjo Matikainen-Kallström, Roni Kallström ja Marja-Leena Evinen Samana iltapäivänä tehtiin joukolla kävelyretki Monreposiin, joka kylpi auringonpaisteessa vehreänä. Pääjoukot etenivät aina Väinämöisen patsaalle asti; ylväs patsas oli pystytetty uudelleen viime vuonna entiselle paikalleen jylhään kallionkoloon. Ilta vietettiin rauhallisesti yhdessä illallista nauttien majapaikassamme Viipurihotellissa. Seuraavana aamuna alkoi matkan tärkein osuus: meriristeily Viipurinlahdelle. Linnansillan korvassa meitä odotti leveä ja matalanoloinen vesibussi M/S Pilgrim, jonka kyytiin kaikki ahtauduimme. Tuulisen ja hieman sateisen sään vuoksi oli tosi mukavaa, että laivassa oli katettu takakansi reippaita merihenkisiä varten ja kahvilan sisätiloissa taas saattoivat viluiset katsella ohilipuvia maisemia ja aaltojen pärskettä. Vesibussi suuntasi aluksi kaakkoon tuulta päin Lihaniemen tienoille, ohitimme useita vanhoja huvilasaaria. Sitten käännyttiin lounaaseen kohti Karppilaa. Kauempana siinsi Viipurin syväsataman Uuraan rakennelmia, mutta sinne asti ei ehditty kun vahva tuulikin vähensi suunniteltua matkareittiä 10

11 sovitun määräajan puitteissa. Laiva saapui melkoisen lähelle Karppilan Harjuniemen kärkeä, ohi kuuluisan Hapenensaaren, jota Benedict Zilliacus muistelee romaaneissaan. Harjuniemen tienoilla Karppilan poika Jaakko Ahokas viritti yhteislauluksi Karppila-valssin, jonka tutunoloisiin keinuviin säveliin me yhdyimme Viipurinlahden laineilla seilatessamme. Sade ja tuuli alkoivat kesyyntyä lähetessämme kaupunkia, mutta niinpä alkoi matka-aikakin täyttyä, valitettavasti. Lämpimällä poutasäällä olisi elämys toki ollut mahtavampi, kelpasi matka kyllä koleallakin. vasta sitten laitettiin kengät jalkaan kaupunkireissua varten! Rauhanummen hautausmaalla pysähdyttiin ja ihmeteltiin venäläisten hautakoristeiden värikkyyttä. Poislähtö hiukan viivästyi kun Kempin Manu innostui eksymään hauta-aitausten labyrinttiin. Järveläisen kylän kohdalla jälleen aurinkokin alkoi pilkahdella, ja osa matkalaisista lähti jatkamaan Porlammille bussilla ja osa kävelemään pitkin Ylä- Sommeen kylätietä. Ylä-Sommee, joka sijainti ja rakenne lienevät alueen viehättävimpiä alavine ja aukeine rinteineen ja kujasineen, herätti usean reissulaisen mielissä haikeita muistoja, mutta myös hauskoja sattumuksia. Lempeä kesätuuli heilutti heinikkoa ja koiranputkiniittyjä, sireenit tuoksuivat ja satakieli lauloi jopa heinäsirkat sirittivät jotta idylli olisi täydellinen! Tupolan talon kohdalla ihailimme ruusujen loistoa, mikä sitten toistui usean muunkin talon pihalla. Muutoinkin kylän kasvirunsaus ihastutti: koiranheisipensaita, rohtoraunioyrttiä, saippuakukkia, spireoita, sireenejä ja taas lisää ruusuja! Ruskeat kanat tepastelivat pihoilla ja lukuisat koirat ilmoittivat olevansa kotosalla. Kylä vaikuttikin harvinaisen toimeliaalta nykykarjalaiseksi, usealla tontilla oli pientä puutarhaviljelystä ja joitakin rakennuksia jopa korjattiin. Löydettiin Kallosen Annikin serkun talo, Mäkeläisen vanha sauna, Kilpiäisen ja Pullisen entiset pihat ja Kuntun navetan rauniot sekä Paakkasen talon saunastakin osa. Kävimme myös Johannes Virolaisen kotitalon liepeillä olevalla muistokivellä ja samalla pitäjän tädit kitkivät rikkaruohot näkymää häiritsemästä. Naapurin niityllä laidunsi muutama vuohi, joita iso kirjava kukko paimensi! Alakoulun pihalla sitten ihmeteltiin ja muisteltiin kouluaikoja. Laivalla matkustettiin niin sisä- kuin ulkotiloissa Iltapäivällä lähdimme kohti Sommeeta ja Porlampia. Eero kertoi matkan kuluessa mielenkiintoisia anekdootteja, kuten missä ensimmäinen missimme Ester Toivonen tapasi uida ja esitellä tuoreinta mannermaista uimapukumuotia. Nuoraalla juuri ennen Sommeenjokea erkanimme päätiestä ja ajoimme kiemuraista tietä kohti Ylä- Sommeeta. Ohitimme pitäjäseuran tehokkaan arvanmyyjän ja matkanjohtajan Inkeri Porkan kotitalon ja sen jälkeen Karjalan Perunan perunajauhetehtaan ja myllyn. Nuoraan vanhan aseman jälkeen tien vieressä oli lampi, jossa ennen vanhaan Viipuriin mennessä paljaat jalat pestiin ja Matkalaisia Ylä-Sommeen maisemissa 11

12 Porlammin retkeläisten palattua juotiin yhdessä kahvit ja haasteltiin. Pitäjäseuran reippaat tytöt Anne Uotinen, Riitta Leonthín ja Liisa Munsterhjelm organisoivat nopean pikaruokalan toimintaan ja hetkessä kaikilla olikin piirakka, tuore pulla ja kahvimuki kourassaan. Vähän toista olikin kahvitella auringonpaisteessa kuin viime vuonna kaatosateessa samalla paikalla. Yhteinen illallinen nautittiin perinteen mukaisesti Pyöreässä tornissa ja pantiin sitten jalalla koreasti jälkiruoaksi! Juvosen Aulis oli taas elementissään ja tytöt tunsivat itsensä jälleen kauniiksi hänen pyörityksessään. Valoisan vaikkakin kylmän illan houkuttelemana muutama reipas tyttö lähti tarkistamaan Druzba-hotellin tanssitarjonnan, mutta petyimme surkeasti: ei niin minkäänlaista vipinää. Oman hotellin baarissa selvisi syykin kaikki töllöttivät televisiosta jalkapalon mm-kisoja, joissa Venäjällä oli menossa ratkaiseva ottelunsa Espanjaa vastaan. No Espanjahan voitti! Torstaina aamupäivällä keskityttiin naisten pääharrastukseen eli shoppailuun! Tosin saattoi kyllä vaihtoehtoisesti lähteä kaupunkikävelyllekin tai etsimään kulttuurielämyksiä. Kauppahallin lisäksi aikaa kului reilustikin iki-ihanassa pellavakaupassa, josta lopulta lähdettiin pois kassit täynnä kangastavaraa. Muistathan kuinka miellyttävää oli nukkua viileissä pellavalakanoissa? Jo alkuiltapäivällä pakattiin bussi täyteen ja hankkiuduttiin kotimatkalle, toki Sorvalin valintaa unohtamatta. Samoilla tienoilla ihailtiin Karjalan liiton ja Viipuri-keskuksen talkooporukoiden aloittamaa Sorvalin hautausmaan kunnostusprojektia, josta jo oli selviä tuloksia nähtävillä. Kuulemma Otsakorven komea muistomerkki samoin kuin Hackmannin haudat kappeleineen olivat jo löytyneet viidakon keskeltä. Ja jättäessämme Viipuriin alkoi jälleen sataa, jopa hieman ukkostaa, jolloin Norjan Marja totesi haikeana: koko seutu suree kun me lähdetään pois. Paluumatkan aikana pitäjäseuramme oma parlamentaarikko Marjo Matikainen-Kallström kiitti lämpimästi matkan järjestelyistä pitäjäseuran hallitusta, taitavaa kuskia Tikan Teuvoa ja mukavia matkatovereitaan Eeroa, Anna-Liisaa, Marja- Leenaa, Marjaa, Paavoa, Ailia, Riittaa, Jaakkoa, Ilmaria, Reijoa, Kaijaa, Marttia, Ossia, Irjaa, Irmaa, Henrikiä, Seijaa, Vienoa, Kerttua, Terhiä, Annea, Helgaa, Ritvaa, Taunoa, Liljaa, Marjoa, Pirjoa, Untoa, Karia, Marttia, Olavia, Kaukoa, Pekkaa, Manua, Sirkkaa, Annikkia, Lauraa, Suomaa, Irjaa, Liisaa, Mailaa, Ronia, Raimoa, Tuulaa, Olavia ja Kyllikkiä. Ensi vuonna toivottavasti tavataan samoissa merkeissä! Teksti: Liisa Munsterhjelm Kuvat: Anne Uotinen Torniin rohkenivat kiivetä vain Marjo ja Roni Kallström sekä kuvan ottanut Anne Uotinen 12

13 Kaksi kotiseutua Kaipolan koulupiirin kylätoimikunta on järjestänyt kotiseutumatkailua Viipurin mlk:n Kaipolan kylään jo 20 vuoden ajan. Perusjoukko Kaipolan-, Terävälän- ja Pihkalan kylistä kiinnostuneita matkalaisia kokoontui kesäkuisena lauantaina, aamuvarhain Vihdin Olkkalaan. Bussi täyttyi pitkin matkaa reitiltä - Nummela, Espoo, Helsinki, Järvenpää, Mäntsälä ja Hamina - matkanjohtaja Maire Kaiposen tarkan ennakkosuunnitelman ja aikataulun mukaan. Rajamuodollisuudet 51:n kotiseutumatkaajan kohdalta sujuivat kohtalaisesti, mutta aikaa hupeni kuitenkin niin, että pienlaivaristeilyn alkamisaika viivästyi puolisen tuntia. Vesibussi kierteli Viipurin lähivesillä mm Salakkalahdella, Papulanlahdella ja Suomenveden pohjan alueella, ohittaen Monrepo sin, Kivisalmen maantie- ja rautatiesillat jäivät kauemmas, ohi Lavolan, kääntöpaikkanaan Saimaan kanavan ensimmäinen, Juustilan sulkuportti. Sää suosi meitä 40:tä iltaristeilijää ja saimme ihailla mereltä Viipurin linnaa, Monrepos in kartanoa, kartanon kallioisia rantoja, hautasaarta ja kaarisiltoja laskevan auringon kultaamina. Monrepos in puistosta on muodostunut nykyviipurilaisille suosittu häiden pitopaikka ja näimmekin useita juhla- asuisia hääseurueita piknikillä. Retki Kaipolan, Terävälän ja Pihkalan kyliin Kaipola- toimikunta on viritellyt yhteistyötä naapurikylien suku- sekä kyläyhteisöjen kanssa. Kaikilla näillä tahoilla on myös sukulaisia Kaipolassa. Kotiseutumatkoista onkin muodostunut eri sukupolvia edustavien sukulaisten tapaamis- ja tutustumismatkoja. Ensimmäinen pysähdys oli Portinhoikan tienristeyksessä, jossa vihtijärveläinen Helge Putkonen kertoi Suomen kohtalonhetkistä kesällä Ihantalassa laskimme kukat sankarivainajien muistomerkille ja Ihantalan taisteluiden muistokivelle. Pihkalan kylän Putkosia oli matkalla mukana kolme sukupolvea ja he puolestaan laskivat kukat Ihantalan siviilihautausmaan muistomerkille. Ihantalan taisteluiden muistokivellä Matkalla olleet tammenlehvä-rintamerkin omaavat veteraanit laskivat kukat Ihantalan taisteluiden muistokivellä. Vas. sisarukset Martta Kölhi ja Hilkka Ahonen (os Kölhi) Terävälästä, Lauri Kaiponen Kaipolasta ja Aarno Putkonen Pihkalasta Ihantalan siviilihautausmaan muistokivellä kukkien laskun suorittivat Pihkalan kylän Putkoset kolmessa polvessa: Oik Helge Putkonen, tyttäret Marja Suomalainen ja Päivi Putkonen-Hegazi sekä tyttärien tyttäret Matilda Hegazi ja Karoliina Suomalainen Kavantsaaren entisessä osuuskaupassa tehtiin ostoksia ja rautatieasemalla muisteltiin talvisodan evakkoon lähtötunnelmia. Bussi jätti Kaipolaan 35, Terävälään 5 ja Pihkalaan 11 matkalaista. Päiväohjelma kylissä oli perinteisen vapaa, reitit ja käyntikohteet määräytyvät kotiseutumatkaajien omasta halusta ja kiinnostuksesta. Siirtymätaipaleet eivät ole pitkiä mutta yllätyksiä on usein tarjolla. Milloin tie on poikki veden vietyä siltarummun tai - niin kuin tällä kerralla -murrokselle kaatuneiden suurten kuusten tehdessä sellaisen esteen, että sen kiertämiseen kuluu aikaa. Luonnonkaunis paikka Kytö- Kaipolassa Salojärven rantaniityllä jo aikoja sitten hävinneen suomalaistalon pihapiirissä palkitsi kuitenkin vaivanäön. Useampaan joukkoon jakautuneena kylän raitit tulivat tälläkin matkalla tarkasti kartoitetuiksi. Ryhmiin löytyy edelleen 13

14 hyviä vetäjiä, jotka osaavat kertoa kylän elämästä ja ihmisistä silloin ennen. Metsänhakkuita oli menneenä talvenakin edelleen jatkettu Kaipolassa. Todettiin, että Mansikkamäen tilan metsä oli kokenut päätehakkuun ja osa naapuritilankin metsästä oli mennyt. Jotain hyvääkin tästä oli seurannut, kun Salo-Kaipolan tie oli nyt kunnostettu ihan ajettavaan kuntoon. Olisi päässyt varmaan aina Kilpeenjoelle saakka hyvää tietä pitkin. Grilliherkkuja ja nuotiokahvia Helkala-järven maisemissa osoittautuikin hyvin tanssitaitoiseksi ja - haluiseksi. Ilo oli irrallaan niin kuin vain voi. Suomalaiset tangot, valssit, humpat, foxsit, jenkat ja uudemmat diskotkin taittuivat ikähaitarissa 15 80v. Ilta kului ruokailun, tanssin ja seurustelun merkeissä, viimeisiltä aina valomerkkiin asti. Kaksi kotiseutua Vaikka luovutetun Karjalan menettämisestä on jo kulunut yli kuusi vuosikymmentä, siirtyvät kulttuuriset perinteet edelleen sukupolvelta toiselle. Karjalaiset joutuivat siirtymään uusille kotiseuduilleen pakon ja väkivallan uhan alla. Muuttoliike mm työn perässä maakunnasta toiseen on nyky-suomessa tavallista. Elämänasenne ja maakuntahenki kulkevat kuitenkin mukana. Tämä näkyy mm joka kesäisenä lomaliikenteenä pääkaupunkiseudulta kotimaakuntiin, sukulaisiin ja kesänviettopaikoille. Meille Karjalanmatkaajille retki sukujemme kotiseuduille on vaan monen lupapaperin, viisumin hakemisen ja rajatarkastuksen takana. Kaipolan, Terävälän ja Pihkalan kylät sijaitsevat nykyisellä Venäjän rajavyöhykkeellä, joten kylissä vierailu vaatii erillisen oleskeluluvan ja venäläisoppaan saattopalvelun käyttämisen. Tunnelmaa Tuntan talon pihapiirissä: Vas. itse grillimestari Teppo Mäenpää vaihdissa. Uusilla, vankoilla pihapenkeillä pihviään odottamassa Tepon taakse jäänyt sinipuseroinen Erkki Kaipainen, puolisonsa Seija sekä Aila ja Timo Lindroos. Pirjo Lestinen kuuntelee pihan isännän Lauri Kaiposen kertomusta, oik Laurin puoliso Lempi. Taustalla kuvan ylälaidassa häivähdys Helkajärveä. Kaipola vierailun kohokohta oli tälläkin kerralla entisen Tuntan talon pihapiirissä nautitut grilliherkut ja nuotiokahvit. Grillimestarit Teppo Mäenpää ja Tuulikki Kaiponen onnistuivat taasen loihtimaan herkulliset grilliannokset ja piristävät kahvit. Viihtyisyyttä ja mukavuutta lisäsivät Markku Sohlman in toimesta pihamaalle rakennetut jykevät istuinpenkit. Sää oli sopivan lämmin, eikä pientä hetkellistä sadekuuroakaan juuri kukaan huomannut. Bussikyydillä palattiin huoltotauolle Viipuri hotelliin. Iloinen iltajuhla Pyöreässä Tornissa Tunnelma oli seurueessamme heti hyvä, tunsimmehan jo kaikki toisemme kokonaisen päivän kestäneen yhteisen maastovaelluksen jälkeen. Syntymäpäiväsankareita oli ryhmässä kaksin kappalein ja heille laulettiin ruokailun lomassa. Pyöreässä Tornissa on perinteisesti myös tanssittu ja tämänkertainen kotiseutu-retkikunta 14 Kiinnostus sukujen asuinalueeseen, omaisten tuntemattomiksikin muuttuneisiin hautapaikkoihin ja kotimaakunnan kulttuuriperintöön säilyy kuitenkin läpi elämän. Kotimatkalta mieleeni jäi erityisesti kuljettajamme kiitokset ryhmällemme. Häntä oli erityisesti koskettanut ryhmämme keskinäinen eriikäisten hyvä yhteishenki. Vanhimmat Kaipolan kävijät muistavat miten Viipurin mlk:n murteella ennen tästä asiasta todettiin. Yks ihmine ei oo toista paremp. Tai no, tuski tuo ihmist kummenp lienöö. Julkiset kiitokset hyvälle matkaseuralle, Ahoille, Ahoselle, Hegazille, Kaipaisille, Kaiposille, Kempille, Kölheille, Lollolle, Leppäselle, Lestisille, Mynteille, Mäenpäälle, Nikkaselle, Putkosille, Salosille, Seunalle, Sohlmaneille, Suomalaisille, Takalolle ja Valtoselle. Teksti ja kuvat: Timo Lindroos, Kaipolan koulupiirin kylätoimikunta, pj Tämä artikkeli on julkaistu aiemmin myös seuraavissa lehdissä: Karjala, Karkkilan Tienoo, Keski-Uusimaa, Luoteis-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Mäntsälä, Vihdin Uutiset ja Ykkös-Lohja.

15 Nuorten pyhän viettoa Pihkalassa Karjalassa oli tapana pukeutua pyhäisin ns. pyhävaateisiin, joten pyhä selvästi erosi arjesta. Pyhinä ei tehty muita kuin karjanhoitotyöt. Aamupäivällä nuoret olivat pyhäkoulussa, jota pidettiin vuoroin eri taloissa. Kesällä Pihkalan nuoria kokoontui sunnuntain iltapäivällä kylän pajan luokse, kiviaidalle juttelemaan ja pohtimaan, miten aikaa vietettäisiin, jos ei ollut häitä tai muita kesäjuhlia. Joukkoon kuuluivat myös renkipojat ja palvelustytöt. Karjanhoitajilla oli vapaata iltalypsyyn asti. Joskus lähdettiin urheilukentälle pelaamaan jalkapalloa tai maantielle juoksemaan Mustaa miestä. Sota-aikana mentiin usein pyhäiltaisin läheiselle Kaskenkalliolle piirileikkeihin. Tahtia antoivat tutut piirileikkilaulut Kalliole kukkulalle, Tammerkosken sillalla, Keskeltä merivesi lainehtii jne. Saattoi olla mandoliini- tai huuliharppusäestyskin. Kylässä ei ollut kauppaa eikä kioskia, joten tultiin toimeen ilman limsoja, kaljoja ja karamellejä. Kävelimme monesti kahden ja puolen kilometrin matkan Terävälään uimaan kartanon luona Kilpeenjoessa. Takaisin kotikylään tullessa oli taas yhtä kuumat oltavat. Eräänä kuumana kesäpäivänä 1937 päätettiin lähteä pyhätamineissa Jääsken rajalla olevalle Heinlammille. Matkaa oli tännekin kaksi ja puoli kilometriä. Sinne käveltiin ensin Putkosen kujasia pitkin ja viljelyksille johtavaa tietä kuusimetsän siimekseen. Juttua riitti monenlaista. Joku veti niittyheinästä röyhelön ja kysyi kaverilta Kukko vai kana? Kukko oli suurempi. Jos arvasi oikein, sai ainakin mielihyvää. Tien vieriltä saattoi löytää metsämansikoita ja mustikoiden tilannetta voitiin katsella. Jos löysi suolaheinää, oli sitä mukava pureskella. Linnunleipiäkin natusteltiin. Jollakin oli mukana linkkari, hän teki sillä pajun haarakkeesta kirkkaasti soivan pillin. Sivuutettiin Kempin Kolisuon pellot. Janoa voitiin sammuttaa kahdestakin matkan varrella olevasta lähteestä. Tuohinen lippo oli lähteen reunalla valmiina, mutta kun matkalaisia oli 24, niin uusia lippoja tehtiin. Loppumatka kuljettiin suoalueen reunan kapeaa metsäpolkua pitkin ja tultiin pienelle mäelle, Rappeikon rantaan Jääsken puolelle. Siitä aukeni kaunis näköala lammelle. Pihkalan nuorisoa kesäretkellä Heinlammin rannalla kesällä Joku oli huomannut ottaa mukaansa kameran, joten päätettiin ikuistaa retkeläiset Heinlampi taustana. Tuolloin asusteeseen kuulunut lippalakki otettiin päästä ja poseerattiin kameraan päin. Joku isompi poika uskalsi kaapata vieressä ollutta tyttöä kaulasta kiinni. Oli siinä seurustelevakin pari. Niin tuli matka ikuistetuksi 71 vuotta sitten, muistoksi jälkipolvillekin. Tietysti mentiin lammen rantaan ja ainakin pojat kävivät uimassa. Rannassa oli Putkosen tasapohjainen ruuhi, jolla melottiin tyynessä vedessä. Lammesta sai katiskalla hyvin kaloja. Joku oli saanut jopa 10-kiloisen hauen keväällä. Katiskasta saattoi löytää myös ruutanoita, särkiä ja ahvenia. Onkiakin kokeiltiin, kiiskiä sai helposti. Parituntinen täällä vierähti nopeasti, joten oli aika lähteä kotiin päin. Tätä pirteätä retkeä on muisteltu jälkeenpäin monta kertaa. Teksti: Teuvo Moisio Kuva: Teuvo Moision kotialbumi 15

16 Maalaistalon polttopuiden teko oli hyvin suunniteltu tapahtuma Hyvät polttopuut olivat talossa tärkeä luonnonvara, sillä puusta saatiin tarvittava lämmitys sekä energia ruuanlaittoon, leivänpaistoon ja vesien keittoon. Lisäksi myytiin koivuisia nalikkahalkoja viipurilaisille ja näin saatiin lisäansioita. Talon polttopuun vaiheet metsästä puukuuriin tapahtuivat hyväksi koetussa järjestyksessä. Rankametsässä käytiin jo syksyllä peltotöiden päätyttyä. Loput kaadettiin maaliskuussa. Metsästä otettiin sellaista harvennuspuuta, josta ei ollut tulossa myyntiin menevää tukkia, propsia tai halkoja. Myyntipuiden latvat tulivat kotipuuksi. Kaadetut pitkät rangat kasattiin tyvi koholleen kannon päälle kaatopaikalle metsään. Oli erilaista puuta: kuusia, koivuja, leppiä, pihlajia ja haapoja, joku mäntykin. Syksyllä kaadettuja aisattiin kolmelta sivulta, että kuivuisivat hieman. Maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa rangat ajettiin pihaan puukuurin lähellä olevalle tekopaikalle. Siinä oli sahapukit ja halkopölkyt valmiina odottamassa puunhakkaajia. Rangat sahailtiin pokasahalla sopivan pituisiksi pölkyiksi. Aluksi niitä sahailtiin ja pilkottiin sivutyönä murkinaa odotellessa ennen metsätöihin lähtöä tai illalla. Joku reissumieskin vieraili puunteossa, kun halusi sillä korvata yösijan ja saamansa aterian. Huhtikuussa ennen peltotöiden alkua tehtiin halkotöitä viikon verran monen miehen voimalla. Sahattiin ja pilkottiin eripituisia pölkkyjä. Pilkotut puut viskattiin isoon kasaan, jossa ne alkoivat kuivua. Kasa oli aina kaunis näkymä pihalla. Siitä ne sitten vähitellen ladottiin pinoihin kuivumaan. Polttopuita piti tehdä eri tarkoituksiin. Hellapuut ja kamarien uunien lämmityspuut olivat lyhyimpiä, 30- senttisiä. Niin myös saunapuut, jotka kuitenkin olivat leppää tai koivua. Hyviä puita piti valita myös leivinuunia varten, ne tehtiin 60-senttisiksi. Karjakeittiön ja pesutuvan patojen alle kelpasi huonoimmat ja paksummat puut, jotka olivat noin 45-senttisiä. Riihen uuniin oli vielä omat vähintään 60-senttiset, tukevat halot, jotka varastoitiinkin jo riihen sivulle. Meillä puiden valikointi eri tarkoitukseen ja pinoaminen oli vaijan tehtävä. Muut häntä siinä auttelivat. Ulkokuivatuksen jälkeen puut siirrettiin puukuuriin. Pitemmät pinottiin seinustalle ja pienemmät hellapuut viskottiin suureen kasaan. Siitä niitä päivittäin kannettiin tupaan, hellan viereiseen puulaatikkoon. 16 Elias Moisio teki polttopuita vielä 85-vuotiaana. Puun haku oli iltapäivisin koululaisten töitä kuin myös kamarien lämmitys. Sylissä, käden päällä niitä tuotiin. Uunipuita tuotiin talvella vesikelkalla ja kesällä käsikärryillä, niin myös karjakeittiö- ja saunapuut. Viipuriin viedyt nalikkahalot olivat n. 40 sentin pituisia tai niitä tuli myöhemmin metrin haloista kolme. Hyvät polttopuut olivat tärkeitä taloustöiden sujumisen kannalta, lisäksi piti olla hyvät sytykkeet. Koivuistahan perinteisesti kiskottiin tuohta sytykkeeksi. Lisäksi yleisesti kiskottiin mäntypölkyistä päreitä. Ne säilytettiin nipuissa uuninpäällä, josta niitä sai kuivina puiden väliin. Helposti ja nopeasti oli hellan alla tuli ja kahvi valmistui yllätysvieraallekin. Tulitikut olivat uunin ranssilla. Teksti ja kuva: Teuvo Moisio, Viipurin mlk. Pihkala

17 Merkkipäiviä Mielenkiintoinen näyttely Rajantakaista Karjalaa Näyttely Rajantakaista Karjalaa kertoo Suomen ja Venäjän rajan pinnassa asuvista kansoista luvulla. Raja erottaa ja yhdistää. Se edellyttää jatkuva kanssakäymistä ja vuoropuhelua. Rajan pinnassa kohtaavat eri kielet, kansat. elämätavat, uskonnot ja elintasot. Rajan merkitys myös vaihtelee eri aikoina. Vilho Porkka (Porkansaaresta) täytti 85 vuotta Kuvassa Vilho Porkan vierellä tytär Kaija, Kaijan tytär Hanna ja Hanna tytär Helmi. Suomen ja Venäjän väliseen rajaan liittyy monia merkityksiä. Näyttelyssä kerrotaan suomalaisugrilaisia kieliä puhuvien vähemmistökansojen ja venäläisten vuorovaikutussuhteista. Esinein ja valokuvien tuodaan esiin, miten monikulttuurinen ympäristö sekä kansojen ja kulttuuriryhmien identiteetit ovat muokkautuneet rajaseudulla Stalinin aikana, talvi- ja jatkosodan seurauksena ja lähimenneisyydessä. Kreikkalaiskatolisen kirkon vaikutus tapakulttuuriin ja käsiteollisuuteen on ollut suuri. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Inkeri kulttuuriseura ry:n ja pietarilaisen Venäjän etnografisen museon kanssa. Näyttely on avoinna saakka. Yleisöseminaari Kenttätiedosta tutkimustiedoksi lauantaina klo Kulttuurien museo: Tennispalatsi 2.krs, Eteläinen Rautatiekatu 8, Helsinki Martta Uronen os. Tetri (Nuoraalta) täytti kunnioitettavat 90 vuotta Kuvat ja tekstit: Kaija Keiriö 17

18 KIRJOJA, KIRJOJA, KIRJOJA MONREPOS- Ranskalaisen kulttuurin pohjoinen keidas kirjoittanut Rainer Knapas kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008 Asia, jota nykypäivän lukija ei juuri tule ajatelleeksi. Toiseksi täytyy vain ihmetellä kuinka kaukaa viisaita Nicolayn suvun edustajat ovat olleet tallettaessaan kirjakokoelman Helsingin yliopiston kirjastolle (nykyiselle Kansalliskirjastolle) jo vuonna Yliopisto sai täydet omistusoikeudet Monrepos n kirjastoon vuonna Kirjakokoelmaa säilytetään kirjastossa omana rikkomattomana kokonaisuutenaan. Knapaksen teos kertoo ranskalaisen kulttuurin pohjoisesta keitaasta niin sanoin kuin runsaiden kuvien kera. Kirja on kaunisti taitettu ja helppolukuinen. Lukuun ottamatta muutamaa ranskankielistä lainausta, joihin olisin toivonut suomenkielistä käännöstä kieltä taitamattomia varten. Muistojeni Monrepos kirjoittanut Kalevi Tilli kustantaja Karjalan Kirjapaino Oy, 2005 Keväällä ilmestynyt Rainer Knapaksen kirja Monrepos ta pureutuu ensisijaisesti niihin vaikutteisiin, joita olivat Monreposin ja kehityksen taustalla. Toinen suurempi asiakokonaisuus käsittelee Monrepos n kirjaston pääkokoelmaa ja kahden ystävyksen kirjastoa. Kirjastoa koskevan osuuden on kirjoittanut kirjastonhoitaja Sirkka Havu. Enemmän kuin elämästä Monrepos ssa ja sen rakentamisesta teos käsittelee Ludwig Heinrich Nicolayn ja hänen poikansa Paul Nicolayn elämää ja uria. Teos esittelee seikkaperäisesti 1700-luvun vallinneen valistuksen ajan vaikutteet ja sen kuinka yliopistontutkinnon suorittanut oppinut saattoi löytää itsensä aivan toiselta puolen Eurooppaa. Ja kuinka tällaisen oppineen harrastuksiin kuuluivat kulttuurin eri osa-alueet. Se kuinka ranskalaisen kulttuurin vaikutteet ja Pietarin suunnitelleet arkkitehdit ja taiteilijat löysivät tiensä Suomenveden pohjan rannalle, tekee kirjasta entistä mielenkiintoisemman lukukokemuksen. Monrepos n kirjaston pääkokoelman kerääminen ja Paul Nicolayn tuoma lisä tekevät kokoelmasta ainutlaatuisen. Kirjaston kirjojen aihepiirien ja kirjailijoiden lisäksi teos antaa myös hyvän kuvan siitä kuinka vaativaa kirjaston kokoaminen on ollut. Jos edellä mainittu Rainer Knapaksen kirja esitteli vaikutteita Monrepos n puiston, kartanon ja kirjaston osalta, esittelee Kalevi Tillin kirja suurella lämmöllä ja kunnioituksella hänen omia kokemuksiaan Monrepos sta. Tilli antaa tiiviin kuvaksen Monrepos n vanhaan historiaa ja arkkitehtuuriin, kirjastoon ja taidekokoelmaan. Antoisia luettavaa ovat kuitenkin hänen omat henkilökohtaiset muistonsa niin kartanon puistosta 18

19 kuin rannoiltakin 1930-luvulta. Kirja kertoo myös mitä eri rakennuksille ja taideteoksille tapahtui sotaaikana ja sen jälkeen Neuvostoliiton aikana. Varsinkin uudempien aikojen osalta hänen asiantukijanaan on ollut Juha Lankinen. Vaikka Kalevi Tillin kirjassa on jonkin verran toistoa, niin kiinnostavaksi sen tekee kirjan konkreettisuus, kirjailijan omakohtaiset muistot ja se kuinka suurella kunnioituksella hän suhtautuu niin puistoon kuin kartanossa 1930-luvulla asuneisiin von der Pahlen suvun edustajiin. Jos on menossa käynnille Monrepos n ensimmäistä kertaa. Tämä kirja kannattaa lukea sitä ennen visiittiä. Signe Brander Suomen kartanoissa på Finlands herrgårdar toimittaneet Irma Lounatvuori ja Sirkku Dölle Kustantanut Suomalaisen kirjallisuuden seura ja Museovirasto, 2008 Valokuvaaja Signe Brander kuvasi 1900-luvun alussa Helsingin Muinaismuistolautakunnan tilauksesta näkymiä katoavasta Helsingistä. Näitä kuvia julkaistiin kirjana vuonna Ehkä tämän kirjan menestys on antanut kimmokkeen julkaista nyt myös Branderin otttamia valokuvia Suomen kartanoista valtion Muinaistieteellisen toimikunnan virkamies K.K.Meinander, valtionarkistonhoitaja Reinhold Hausen ja senaattori R.A.Wrede päättivät aloittaa merkittävien kartanoiden valokuvatallentamisen. Hanke käynnistettiin kartanonomistajien rahoituksella, ja valokuvat lahjoitettiin Suomen kansallismuseolle. Kuvaajaksi palkattiin Signe Brander. Brander kuvasi 1910 Uudenmaan rannikkoseudulla, Lounais-Suomessa ja Hämeessä. Kesällä 1911 olivat vuorossa Varsinais-Suomi, Häme ja muutama Uudenmaan kartano. Kesän 1912 kuvausmatka suuntautui Karjalan kannakselle, Kymenlaaksoon ja Lappeen seudulle. Signe Brander jatkoi kartanoiden kuvausta ja 1920-lukujen ajan. Signe Brander kuvasi kahdessa ja puolessa sadassa kartanosa liki 2000 valokuvaa, joista tänä kesänä ilmestyneeseen valokuvakirjaan on valittu 271 kuvaa liki sadasta kartanosta. Kirjassa esitelty kartanoiden joukossa on Viipurin maalaiskunnan alueet hyvin mukana. Kirjassa on kuva-aukeamat maalaiskunnan alueella sijainneista Herttualasta, Horttanasta, Juustilasta, Kiiskilästä, Lavolasta, Liimatasta, Saarelasta, Suur-Merijoelta ja Yskpäästä. Muita esiteltyjä kartanoita Karjalasta ovat Kavantsaari, Kirjola, Kuusaa, Lauritsala, Monrepos, Räisälä ja Taubila. Näiden lisäksi Kansallismuseoon on tallennettu lisäksi Branderin kuvat seuraavista Karjalan kartanoista: Konnitsa (Pyhäjärvi Vpl.), Kärstilä (Viipurin mlk), Maaselkää (Rautu), Neitsytniemi (Ruokolahti), Niemenlautta (Säkkijärvi), Ollikka (Jääski), Peräholma (Uusikirkko), Pukinniemi (Hiitola), Putoria (Räisälä), Pällilä (Muolaa), Sakkola (Sakkola), Sienimäki ja Siitola (Ruokolahti), Sumpula (Rautu), Ventelä (Viipurin mlk). Signe Branderin kuvista koottu valokuvateos on mielenkiintoinen selailukirja, jota ei tarvitse lukea systemaattisesti. Jokainen kartano on esitelty kirjassa 2-4 valokuvalla, pääsääntöisesti yhdellä aukeamalla ja jokaisesta kartanosta on lyhyt esittely. Kartanot esitellään arkkitehtonisten piirteiden mukaan tehdyissä ryhmissä: varhaiset vuosisadat, mansardikattojen alla, antiikin perilliset. Kaaria ja kuisteja sekä historismia ja romantikkaa. Lisäksi kirjassa on luvut Signe Branderista sekä kartanoista kulttuurihistorian tutkimuksessa. Kaikki tekstit ovat sekä suomeksi että ruotsiksi. Teksti: Anne Uotinen Kuvat: esiteltyjen kirjojen kansikuvat 19

20 Kutsu syyskokoukseen Viipurin pitäjäseuran sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina klo Karjalatalon Wiipuri-salissa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11 :ssä mainitut asiat: 1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä, pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat. 2. Todetaan kokouksen laillisuus. 3. Päätetään varsinaisten ja kannattavien jäsenten jäsenmaksujen suuruudesta seuraavalle toimintavuodelle. 4. Vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio. 5. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. 6. Valitaan hallituksen muut jäsenet erovuoroisten tilalle. 7. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa tarkastamaan seuraavan vuoden hallintoa ja tilejä. 8. Valitaan tarvittavat toimikunnat ja edustajat. 9. Päätetään missä sanomalehdissä kokouskutsut on julkaistava ja miten muut tiedonannot jäsenille on toimitettava 10. Käsitellään toisen kerran ehdotus pitäjäseuran uusiksi säännöiksi 11. Käsitellään muut hallituksen kokoukselle esittämät asiat. Tervetuloa kokoukseen päättämään seuramme yhteisistä asioista. Hallitus 20