Taustaa aikuiskoulutuksen ennakointiseminaariin

Transkriptio

1 Opetushallitus Taustaa aikuiskoulutuksen ennakointiseminaariin Johdanto Olemme oheistaneet etukäteismateriaaliksi luonnostekstiä, joka tullaan liittämään osaksi aikuiskoulutuksen esiselvitystä syksyllä Esiselvityksessä keskitytään ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen (omaehtoinen aikuiskoulutus, työvoimakoulutus ja henkilöstökoulutus) ennakointinäkökulmaan. Tekstin tarkoituksena on kuvata sitä, miten aikuiskoulutuksen ennakointi on kehittynyt eri vuosikymmenillä. Mukaan on valittu sellaiset keskeiset julkaisut ja menetelmät sekä koulutuspoliittiset linjaukset, jotka ovat olleet merkityksellisiä ennakoinnin kehittämisessä. Vanhimmat kuvaukset ovat 1970-luvulta, mutta menneen kehityksen kuvauksen ei ole tarkoitus olla kattava. Taustatekstin tavoitteena on kuvata aiempaa aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistä ja niitä aikuiskoulutuksen ulkoisen ja sisäisen toimintaympäristön muutoksia, jotka ovat ohjanneet ennakoinnin suuntaa. Monet kehittämistavoitteet, valitut menetelmät ja ennakoinnin tietotarpeet ovat kiinni siinä ajassa, jolloin ne on tehty. Aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehityksen läpikäynti tätä esiselvitystä varten on osoittanut, että monet toimintaympäristöön liittyvät muutokset ja menetelmälliset ratkaisut voivat sopia myös tähän aikaan. Eri aikoina valituissa menetelmällisissä ratkaisuissa ja johtopäätöksissä on yhtäläisyyttä nykyhetkeen ja ne ovat ajattomia. Tekstin lopussa on lyhyt kuvaus aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämisen viimeaikaisista painopisteistä EU:ssa sekä haastattelukysymykset. Jos Teillä on mahdollisia korjaus-, täydennys- tai lisäysehdotuksia luonnostekstiin, otamme ne mielellämme vastaan. Kommentit voi lähettää opetusneuvos Samuli Leveälahdelle (samuli.levealahti@oph.fi) mennessä. Aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämisvaiheita Ennakoinnin tarkoituksena on tuoda esille perusteltuja näkemyksiä eri aikavälejä koskevaan tulevaisuuteen varautumisesta. Ennakointi on samalla eri toimijoiden visioiden ja tavoitteiden yhteensovittamista erilaisten toimenpiteiden rakentamiseksi. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointimallit ovat siten eri aikaväleihin kohdistuvia menettelyjä ja käytäntöjä, joilla pyritään hahmottamaan vaihtoehtoisia kehitysnäkymiä työmarkkinoiden osaamiskysynnästä. Ennakointimallien lähtökohtana on perinteisesti eteneminen nykyhetkestä tulevaisuuteen tai tulevaisuudesta (visioista, tulevaisuuskartoista, innovaatioista) nykyisyyteen. Ensin mainittu lähestymistapa on usein ennakointi erilaisin menetelmin (esimerkiksi työvoimamenetelmä, trendianalyysit, SWOT ja haastattelut), jotka huomioivat menneen kehityksen trendit, mutta toisaalta myös hahmottavat niiden vaihtoehtoisia tulevaisuuden kehityskulkuja. Jälkimmäisen tavoitteelliseen tulevaisuuteen tähtäävän ennakointimenetelmän tarkoituksena on sen sijaan selvittää miten tavoitteelliset tulevaisuuden visiot elinkeinorakenteesta ja siihen kytkeytyvistä työtehtävistä voitaisiin saavuttaa ja mitä osaamisen toimintaympäristön kehittämistoimenpiteitä se vaatisi (esimerkiksi megatrendianalyysit). (Lassnigg 2004; Opetushallitus 2003; OPM 2010.) Nämä erilaiset lähestymistavat ovat vaihdelleet myös aikuiskoulutuksen ennakoinnissa viime vuosikymmeninä, joita kuvataan tässä luvussa muutamien esimerkkien välityksellä.

2 Opetushallitus Aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistä on pohdittu opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteisissä ja erillisissä selvityksissä. Aikuiskoulutuksen määrällinen suunnittelu alkoi jo 1970-luvulla. Aikuiskoulutustoimikunta jätti ensimmäisen osamietintönsä vuonna 1971 ja toisen vuonna Mietinnöt ja niitä vuonna 1978 seurannut valtioneuvoston päätös ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittämisestä loivat pohjan valtion harjoittaman suunnitelmallisen aikuiskoulutuksen kehittämiselle. Tuolloin aikuiskoulutuksen laajentamisen ja kehittämisen lähtökohtina olivat ammattirakenteen kehittymisestä aiheutuva osaavan työvoiman tarve sekä pyrkimys koulutukselliseen tasaarvoon. Jo aikuiskoulutuskomitean II osamietinnössä vuonna 1975 asetettiin aikuiskoulutustarpeiden pitkän aikavälin tavoitteita (Komiteanmietintö 1975:28). Mietintöön laajemmin liittyvä aikuiskoulutuksen kokonaisorganisaation kehittämistehtävien määrittely edellytti kokonaisjärjestelmälle asetettujen vaatimusten ja organisaation kehittämisen periaatteiden lisäksi myös tavoitteiden konkretisointia opiskelijamäärien suhteen. Keskeisenä linjauksena pidettiin sitä, että määrälliset tavoitteet voidaan täsmällisimmin arvioida aikuisten pohjakoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen luvulla toteutettu peruskouluuudistus toi mukanaan uusia koulutuspoliittisia haasteita erityisesti niiden nuorten ikäryhmien lisä- ja täydennyskoulutukseen, jotka olivat siirtyneet työelämään ennen kouluuudistusten toteuttamista. Lisäksi aikuiskoulutuksen suunnittelutarvetta perusteltiin mm. seuraavilla tekijöillä: Tieteellisestä ja teknisestä kehityksestä aiheutuva ammattirakenteiden muuttuminen edellytti koko työvoimalta aikaisempaa huomattavasti pidempää yleissivistävää koulutusta sekä laaja-alaisempaa ammatillista koulutusta. Nämä vaatimukset kohdistuivat erityisesti jo ammatissa toimivaan, vähäisen koulutuksen saaneeseen aikuisväestöön. Työvoimakysynnän ennakoitiin kohdistuvan yhä enemmän ammattitaitoiseen, hyvän yleissivistävän ja ammatillisesti eriytyneen koulutuksen saaneeseen väestöön. Työvoiman tarjonnan ennakoitiin määrällisesti vähenevän, koska työelämässä olevat nuoret ikäluokat olivat huomattavasti suuremmat kuin työmarkkinoille vastaisuudessa tulevat ikäluokat. Tällöin koettiin, että nuorisoasteen koulutuksella ei pelkästään pystyttäisi tyydyttämään ammattitaitoisen työvoiman kysyntää. Tieteellisen ja teknisen kehityksen edellyttämä lisäkoulutus oli mietinnön mukaan rakennettavissa ainoastaan laajapohjaisen yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen varaan. Aikuiskoulutuksen määrälliseksi tavoitteeksi asetettiin em. tekijöiden perusteella järjestää henkilölle mahdollisuus hankkia ammatillinen peruskoulutus vuoteen 1985 mennessä. Yleissivistävien perusvalmiuksien tuottamiseen tähtäävän koulutuksen määrälliseksi tavoitteeksi asetettiin tästä määrästä noin puolet eli henkilöä. Kohderyhmäksi rajattiin se osa työvoimasta, jolla ei ollut aikaisempaa ammatillisesti eriytynyttä koulutusta. Määrällinen tavoite asetettiin sen hetkisten käytettävissä olevien koulutusresurssien pohjalta ja siitä lähtökohdasta, että kaikkia ammatillista peruskoulutusta vailla olevia ei ollut mahdollisuutta saada ammatillisen koulutuksen piiriin. Komitea totesi myös johtopäätöksenään, että ammatillisen uudelleenkoulutuksen tarve kasvaa, koska tuotanto- ja ammattirakenteen muutos edellyttää yhä useammin elinkeinon ja/tai ammatin vaihtamista. Tämä aiheutti uudelleenkoulutustarvetta, joka voitiin jakaa seuraavasti:

3 Opetushallitus ) Koulutus, joka antaa valmiudet uuden ammatin lisäksi toiseen elinkeinoon siirtymiseen. 2) Koulutus, joka antaa valmiudet uuteen ammattitehtävään siirtymiseen entisessä elinkeinossa. Komitea ei kyennyt kuitenkaan mitoittamaan täsmällisesti uudelleenkoulutuksen määrällistä tarvetta, vaan tyytyi käyttämään lähiajan koulutustarpeen arvioinnin perustana OECD:n ehdottamaa normia, mikä edellyttää, että vuosittain noin prosentti työvoimasta koulutetaan uudelleen. Tämän mukaisesti vuosittainen uudelleenkoulutustarve oli henkilöä. Uudelleenkoulutus haluttiin kohdentaa erityisesti henkilöille, joilla oli jo hyvä yleissivistävä ja ammatillinen pohjakoulutus, ja jotka ovat täydennyskoulutuksen kautta ylläpitäneet oppimisvalmiuksiaan. Uudelleenkoulutus haluttiin rajata pelkästään ammatillisten erikoistietojen ja -taitojen antamiseen. Muutoin uusien valmiuksien oppimisen kynnys koettiin liian korkeaksi, josta voisi seurata ao. henkilöille päätymistä työvoimareserviksi tai jopa työvoiman ulkopuolelle. Niinpä komitea määritteli, että puutteellisten yleissivistävien ja ammatillisten perusvalmiuksien omaavien henkilöiden uudelleenkoulutus oli syytä nähdä enemmänkin ammatillisena peruskoulutuksena. Komitea päätyi laskemaan uudelleenkoulutustarvetta henkilön tasolle, joka ei sisältänyt ammatillisen peruskoulutuksen luonteisen uudelleenkoulutuksen tarvetta. Sen sijaan esimerkiksi ammatillisen täydennyskoulutuksen (yleinen täydennyskoulutus ja yrityskohtainen täydennyskoulutus) suhteen komitea totesi, että tarkkoja lukumääriä ei voida asettaa. Myöskään aikuisten jatkokoulutusjärjestelmän kehittäminen ei ollut niin kiireellinen tehtävä kuin ammatillisen peruskoulutuksen järjestäminen. Komitealla oli ehdotuksia myös aikuiskoulutustarpeiden ennakoinnin kehittämiseksi, joita ehdotettiin toteutettavan aikuiskoulutuksen tutkimuspoliittisen kokonaisohjelman yhtenä osana. Aikuiskoulutustarpeiden selvittämiseksi tuli toteuttaa yhteiskunnan aikuiskoulutustarpeiden analyysi, jossa koettiin tarvittavan perustutkimuksen mukaista analyysia perustaksi aikuiskoulutuksen määrällisten ja laadullisten tarpeiden arvioimiselle, ja jotta voitaisiin osoittaa aikuiskoulutuksen osuus koulutuksen kokonaistarpeista. Tutkimuksessa tuli ottaa huomioon ennakoitavissa olevat koulutusjärjestelmän uudistukset ja niiden vaikutukset aikuiskoulutuksen tehtäviin. Lisäksi tutkimuksessa tuli selvittää, miten nykyinen järjestelmä tyydyttää tämänhetkisiä ja ennakoitavia koulutustarpeita ja miten järjestelmää tulee kehittää 1. Koulutuksen tavoiteohjelmatoimikunnan mietinnössä aikuisväestölle suunnattu jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus rajattiin toimikunnan ulkopuolelle (Komiteanmietintö 1978). Tähän vaikutti ensinnäkin se, että ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen kehittämisratkaisut (erityisesti keskiasteen koulunuudistus ja korkeakoulujen perusopetuksen organisointi koulutusalakohtaisten asetusten mukaan) koskivat ammatillisesti eriytyvää peruskoulutusta, eikä jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestämistä koskevia samantasoisia päätöksiä vielä ollut. Toiseksi toimikunta ei kokenut voivansa paneutua riittävästi käytettävissä olevilla resursseilla näiden koulutusmuotojen tarpeiden arviointiin. Toimikunnan mukaan jatko- ja täydennyskoulutuksella on lyhyellä aikavälillä jonkin verran vaikutuksia asianomaisen koulutuksen saaneiden kysynnän ja tarjonnan tasapainoon. Pitkällä aikavälillä näiden vaikutusten kuitenkin todettiin olevan melko vähäisiä ja pääpainona tuli olla laadullisten tekijöiden tarkastelut, jotka ilmenevät koulutettujen tietojen ja taitojen kehittymisenä ja syventymisenä. Erityisesti rakennemuutosten ja tuotantotekno- 1 Aikuiskoulutuskomitean toimeksiannosta Tampereen yliopisto teki ensimmäinen tutkimuksen aikuiskoulutukseen osallistumisesta vuosina (Lehtonen & Tuomisto 1974). Tämän jälkeen Tilastokeskus on seurannut aikuiskoulutukseen osallistumista vuodesta 1980 alkaen.

4 Opetushallitus logian muutosten arvioitiin vaikuttavan tulevaisuudessa jatko- ja täydennyskoulutuksen aikuiskoulutustarpeisiin. Uudelleenkoulutusta tuli kohdentaa erityisesti supistuvilta aloilta vapautuvan työvoiman ohjaamiseen työllisyydeltään kasvaville aloille. Nuorten koulutuksen aloituspaikkatavoitteiden määrittelyn yhteydessä painotettiin jatko- ja täydennyskoulutukseen varattavien resurssien tärkeyttä. Koulutuskysyntää pidettiin myös tärkeänä tekijänä koulutustarpeita mitoitettaessa, koska pelkkiin työvoimatarpeita koskeviin ennusteisiin turvautuminen aiheuttaisi virheitä kysynnän ja tarjonnan yhteensopivuusarvioissa. Toimikunta korosti, että kaikkia koulumuotoja koskevaa määrällistä suunnittelua tulee suunnitella vuorovaikutuksessa, jotta vältytään koulutusaloittaisilta tasapainottomuuksilta. Jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutuksen avulla tulee pystyä tasaamaan lyhyen aikavälin epätasapainoa. Koulutusta tukevan työelämän tutkimuksen organisointitoimikunnan mietinnössä (Komiteamietintö 1984:35) tarkasteltiin koulutuksen ja työelämän välistä suhdetta koulutuksen kehittämisen ja sen tietotarpeen näkökulmasta. Mietinnön mukaan ammatillisesti eriytyvän koulutuksen kehittämisen kannalta työelämä voidaan jäsentää kahteen osaan: tuotantoprosessiin ja työmarkkinaprosessiin. Tuotantoprosessin muutokset viittaavat työprosessin laadullisiin muutoksiin ja työmarkkinaprosessin vaikutukset puolestaan koulutus- ja tuotantoprosessien suuntaan. Pyrittäessä etsimään ammatillisesti eriytyvään koulutukseen liittyvien ongelmien, väitteiden ja vaatimusten perusteluita koulutuksen kehittämisessä joudutaan mietinnön mukaan arvioimaan millä strategialla niihin on reagoitava: ratkaistaanko ongelma rakenteellisen, sisällöllisen vai määrällisen muutoksen avulla. Koulutuksen kehittämisen tietotarpeiden yksityiskohtaisempaa määrittelyä varten on koulutuksen perusulottuvuuksia eli sen rakennetta, sisältöä ja kapasiteettia eriteltävä lähemmin mm. suhteessa kulloiseenkin kehittämistasoon, -tilanteeseen ja -tehtävään. Määrällisen koulutussuunnittelun tehtävien tuli myös määrittyä edellisten tietotarpeita koskevien linjausten mukaisesti. Koulutussuunnittelun keskeiseksi kysymykseksi määriteltiin mistä ja miten johdetaan kasvatukselliset tavoitteet ja sisällöt, koulutusjärjestelmän rakenne ja määrälliset suhteet? Kasvatuksen ja koulutuksen tavoitteiden ja sisällön määrittely tukeutui kolmeen perustaan: yksilökehityksen edistämiseen, perinteiden siirtämiseen ja tulevaisuuden luomiseen. Tässä tuli huomioida myös jo työssä olevien aikuisten tiedot ja taidot, jotka tuli kyetä nostamaan uuden tekniikan vaatimalle tasolle sekä luomaan järjestelmä, joka ylläpitää pätevyystason kehitystä läpi koko elämän. Aikuiskoulutuksen kysyntälähtöisen määrällisen suunnittelun tai ennakoinnin näkökulmasta mietinnössä sivutaan erityisesti työ- ja koulutusammattien välistä suhdetta. Koulutusammatit eivät ole työammattien teknisiä yhdistelmiä, vaan koulutusammattien määrittäminen edellyttää käsitystä työhistorioista, jotka antavat edellytyksiä rakenteelliselle ja sisällölliselle koulutussuunnittelulle. Työhistorioiden muotoutumisessa oli havaittavissa kaksi ammatilliseen joustoon liittyvää mekanismia eli missä määrin työntekijät joutuivat työhistoriansa aikana liikkumaan yli eri ammattien (ammatillinen liikkuvuus) ja toisaalta missä määrin eri työtehtävät sietävät erilailla koulutettuja ammatti-ihmisiä (ammatillinen korvautuvuus). Kaiken kaikkiaan mietintö korostaa prognostisen ajattelutavan kehittämiseen eli tulevaisuuteen suuntautuvan teknologiset kehitysmallit ylittävän ajattelutavan synnyttämistä. Tämä tuli toteuttaa asettamalla erityistä painoa koulutuksen ja kasvatuksen sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja psykologisten ehtojen analyysille uuden tekniikan haasteiden edessä. Komiteanmietinnössä ehdotettiin lisäksi, että siihen asti määräaikaisesti toimineen koulutussuunnittelun neuvottelukunnan toiminnasta tuli tehdä pysyvä tehtävä opetusministeri-

5 Opetushallitus össä. Neuvottelukunnan päätehtävänä oli seurata ja kehittää peruskoulutuksen jälkeistä koulutusta, erityisesti ammatillisesti eriytyvän koulutuksen määrällistä ja laadullista suunnittelua sekä laatia määrävuosiksi kerrallaan ehdotus koulutuksen valtakunnalliseksi määrälliseksi suunnitelmaksi. Komiteamietinnössä todetaan lisäksi, että alakohtaisen tiedon tarve kohdistuu kaikille työelämän aloille ja tiedonsaannin kattavuuden turvaamiseksi tuli määrittää jokaiselle ministeriölle oma vastuualueensa seurata asianomaisen hallinnon alan piiriin kuuluvien elinkeinojen kehitystä ammatillisesti eriytyvän koulutuksen kehittäminen huomioiden. Sen sijaan työelämän yleisiä ja alakohtaisia kehityspiirteitä koskevia tilastollisia, ennusteluonteisia yms. jatkuvasti tai toistuvasti tuotettavia perustiedostoja päätettiin ylläpitää opetushallinnon ja sektorihallinnon ulkopuolisissa yksiköissä kuten valtionvarainministeriön alaisissa Tilastokeskuksessa ja Taloudellisessa suunnittelukeskuksessa, sisäasiainministeriön alueellisen suunnittelun yksikössä ja työvoimaministeriössä. Ammattikasvatushallituksen esityksessä keskiasteen koulutuksen kehittämisohjelmaksi vuosille arvioitiin mm. miten uudistettu ammatillinen peruskoulutus ja aikuisten ammatillisen lisäkoulutuksen eri muodot niveltyvät tulevaisuuden työelämän kannalta tarkoituksenmukaiseksi ammattitaidon uudistumista tukevaksi kokonaisuudeksi (Ammattikasvatushallitus 1988). Sen mukaan oli tarvetta kiinnittää lisääntyvissä määrin huomiota koulutuksen tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen sekä koulutusjärjestelyjen joustavuuteen sekä aikuisten että nuorisoasteen koulutuksessa. Koulutusrakenteessa ja opetussuunnitelmissa oli tavoitteena ottaa huomioon elinkeinoelämän, tuotantotapojen, organisaatioiden ja ammattirakenteiden muutosten vaikutukset, mikä edellytti esityksen mukaan koulutukselta muutoskykyä sekä paikallista ja alueellista joustavuutta. Yksi olennainen osa toimintaympäristön haasteisiin vastaamiseksi oli lainsäädännön täydentäminen niin, että nuorten ja aikuisten ammatillista koulutusta ja toisaalta ammatillista perus- ja lisäkoulutusta tuli olla mahdollisuus tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Esityksen mukaan aikuisten ammatillisella peruskoulutuksella voidaan ymmärtää kaikkea sitä 20 vuotta täyttäneille tarkoitettua koulutusta, joka tähtää samoihin tutkintoihin kuin nuorisoasteen koulutusrakenteen mukainen koulutus. Ammatillisissa oppilaitoksissa järjestettävän vakinaisen peruskoulutuksen määrälliseksi tavoitteeksi asetettiin noin 5000 vakinaista aloituspaikkaa ja 3000 väliaikaisena järjestettävää aloituspaikkaa eli yhteensä 8000 aloituspaikkaa vuodelle Elinkeinolohkoittaiset (toimialakohtaiset) esitykset perustuivat lääninhallituksen tekemiin ehdotuksiin, jotka oli ensisijaisesti tarkoitettu niitä aikuisia varten, joilta puuttuu ammatillinen koulutus tai jotka joutuvat työelämän rakennemuutosten vuoksi siirtymään kokonaan uuteen ammattiin. Koulutussuunnittelun neuvottelukunta julkaisi vuonna 1988 komiteanmietinnön Väestön koulutus 2000 (Komiteanmietintö 1988). Neuvottelukunnan aikuiskoulutusta koskevan ennakoinnin suunnittelutarve vastasi erityisesti valtioneuvoston päätökseen ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoittamisen suunnitteluperiaatteista sekä valtioneuvoston päätökseen ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittämisestä. Kummassakin päätöksessä ammatillinen aikuiskoulutus oli jaoteltuna omaehtoiseen aikuiskoulutukseen, henkilöstökoulutukseen ja työllisyyskoulutukseen, joka on antanut aikuiskoulutuksen suunnittelulle viitekehyksen näihin päivään asti. Neuvottelukunnan ennakointityön lähtökohtana oli kolme määrällisen suunnittelun menetelmän pääsuuntaa eli koulutuksen kysyntään perustuvat menetelmät, koulutuksen kustannusten ja hyötyjen välisiin suhteisiin perustuvat menetelmät sekä koulutetun työvoiman tarpeeseen perustuvat menetelmät. Huomioon otettiin mm. työelämän tarpeet, väestön ikärakenne ja väestön koulutustaso. Aikuiskoulutustarvetta koskeva arvio perustui ns.

6 Opetushallitus KOSUNE-ennakointimalliin, jossa nuorten ja aikuisten koulutustarvetta tarkasteltiin sekä yhtenä kokonaisuutena että erillisinä osioina. Yleisellä tasolla ennakointimallissa arvioitiin työvoiman kysynnän ja tarjonnan välistä kohtaantoa, jonka tuloksena saatiin aikuiskoulutukseen liittyviä ennakointinäkemyksiä seuraavista näkökulmista: aikuisväestön koulutettavien määrä aikuisväestön koulutustarpeen kohdentuminen ammateittain täydennyskoulutustarve ammateittain. Neuvottelukunta määritteli aikuisväestön ammatillisesti eriytyvän koulutuksen tarkoittavan työelämässä tai työelämän käytettävissä olevien koulutusta, joka tähtää ammattitaidon hankkimiseen, ylläpitämiseen tai kehittämiseen. Aikuisväestön perus- ja uudelleenkoulutuksen tulevaa tarvetta koskevat kokonaislaskelmat kytkettiin laajemmin työvoiman tarjontaan. Aikuisväestön perus- ja uudelleenkoulutuksen vuonna 1985 aloittaneiden kokonaismäärä vastasi noin yhtä prosenttia samaan aikaan tarjolla olevasta työvoiman kokonaismäärästä. Neuvottelukunta piti lähtökohtana, että vuonna 2000 aikuisväestön ammatillisesti eriytyvän perus- tai uudelleenkoulutuksen aloittaisi noin kaksi prosenttia ennakoidusta vastaavasta työvoiman määrästä. Tämä tarkoitti, että vuotuinen aloittajatarve oli noin henkilöä. Eri ammattilohkoihin ja -ryhmiin liittyvää aikuisväestön perus- ja uudelleenkoulutusta käsitellessään neuvottelukunta kuvasi väestön ja ammattien ominaispiirteitä kuvaavia tekijöitä seuraavasti: Ennakoinnissa on tarpeen hyödyntää väestötilastoja työvoiman koulutuksesta eri ammatti- ja ikäryhmissä Tarvitaan analyysia tilasto- ja ennakointitietoja ammattilohkojen ja -ryhmien koosta. Laajenevia aloja varten tarvitaan enemmän koulutusta. Tämä koulutus suunnattiin erityisesti niille, jotka joutuvat siirtymään työllisten määrän vähentyessä pois suppenevilta aloilta. Toisaalta alan työllisten määrän väheneminen voi tarkoittaa, että alalla työskentely vaatii uutta ja korkeamman tason osaamista. Ammattirakenteen muutoksella onkin useanlaisia vaikutuksia koulutustarpeeseen. Suhdanneherkille aloille tulee olla riittävästi tarjolla työllisyyskoulutusta. Neuvottelukunta hyödynsi harkinnanvaraisesti aikuiskoulutuksen tarvearviossaan em. tekijöitä ja otti huomioon sen koulutettujen tarpeen, jonka tyydyttämiseen nuoruusiän koulutus ei riittänyt. Aikuisväestön perus- ja uudelleenkoulutuksen tarvearvio toteutettiin niin, että siitä raportoitiin ensivaiheessa ammattilohko- ja ryhmäkohtainen aloittajatarvearvio vuodelle Nämä arviot käännettiin koulutustarpeiksi sijoittumisanalyysin perusteella, jolla pyrittiin luomaan toteutuneeseen kehitykseen perustuva laskennallinen yhteys ammattien (ammattiryhmien) ja koulutuksien (koulutusryhmien välille). Tämä empiirinen analyysi perustui pääosin vuoden 1985 väestölaskentaan, mutta neuvottelukunta huomioi tässä yhteydessä alojen ja niiden kehityksen erityisluonteen, työllisyystilanteen yms. seikkoja analyysissaan. Analyysin ensivaiheessa selvitettiin kussakin ammattiryhmässä toimivien kymmenen yleisintä koulutusta 2. Samalla selvitettiin näiden koulutusten järjestys eri ikäryhmissä. Koska eri aloilla on erilainen ikärakenne ja koulutustaso, harkittiin tapauskohtaisesti, mitä ikäryhmää koskeva tulos edusti parhaiten koko ammatin koulutusrakennetta. Aikuisväestön koulutusta koskeva sijoittumisanalyysi poikkesi kuitenkin nuoruusiän koulutuksen analyysista. Kustakin ammattiryhmästä poistettiin luokka muut, koska ai- 2 Sijoittumisanalyysin puutteena pidettiin sitä, että pienten erikoisalojen koulutuksen eivät korostuneet riittävästi. Pienten erillisryhmien tarpeet tuli neuvottelukunnan mukaan arvioida erikseen.

7 Opetushallitus kuisväestön oletettiin hakeutuvan ja pääsevän selvemmin koulutuksen kannalta tyypillisiin alan tehtäviin. Neuvottelukunta määritteli nuoruusiän ja aikuisväestön perus- ja uudelleenkoulutuksen määrällisen koulutustarjonnan koulutusryhmä- ja -astekohtaisina kokonaistavoitteina, joka oli aloittajaa vuonna Aikuisväestön perus- ja uudelleenkoulutuksen tavoite oli tästä neljännes eli aloittajaa, joiksi käsitettiin oppilasmuotoisessa koulutuksessa, oppisopimuskoulutuksessa, työllisyyskoulutuksessa ja näitä vastaavissa koulutuksissa aloittavat. Perus- ja uudelleenkoulutuksen koulutustarpeet raportoitiin koulutusmuodoittain, koulutuslohkoittain ja koulutusasteittain, mutta oppilaitosmuotoisen koulutuksen osalta myös koulutusryhmittäin (17 koulutusryhmää) 3. Koulutuskysyntä kuitenkin oli reunaehtona tavoitteille: mikäli aikuisväestön perus- ja uudelleenkoulutuksen kokonaistavoite ei opiskeluhalukkuuden tai koulutuksen järjestämisen muiden edellytysten puuttumisen takia voida toteuttaa, vähimmäistavoite on aloittajaa. Jatkokoulutuksen päätyyppien tavoite oli aloittajaa. Jatkokoulutus sisälsi keskiasteen ammatillisen koulutuksen jatkolinjat, työllisyys- ja henkilöstökoulutuksen, korkeakoulujen tieteellisen jatkokoulutuksen ja täydennyskoulutuksen 4. Keskiasteen ammatillisen koulutuksen jatkolinjojen, työllisyyskoulutuksen ja henkilöstökoulutuksen (muu kuin keskiasteen ammatillisen koulutuksen jatkolinjoilla annettava henkilöstökoulutus) suhteen neuvottelukunta raportoi koulutustarvearvionsa koulutuslohkoittain. Täydennyskoulutusta ehdotettiin kehitettäväksi eri toimialojen ja toimialojen ja ammattilohkojen mukaan, mutta tälle koulutusmuodolle ei asetettu määrällisiä tavoitteita. Lisäksi neuvottelukunta totesi, että täydennyskoulutuksen käsittely kuuluu suurelta osin neuvottelu- ja sopimusmenettelyn piiriin. Henkilöstökoulutuksen koulutustarpeen suhteen esitettiin sen sijaan tavoite, joka oli vähintään 5 työpäivää työllistä kohti vuodessa. Sen sijaan korkeakoulujen tieteellisen jatkokoulutuksen suhteen neuvottelukunta asetti vuodelle 2000 tavoiteltavan kokonaistutkintomäärätason. Neuvottelukunta arvioi ennakointityönsä yhteydessä myös ammatillisten siirtymien hyödyntämismahdollisuutta osana ennakointityötä. Analyysissa käytettiin hyväksi vuosien 1970 ja 1975 väestönlaskentojen aineistosta ammattien vaihtoja. Lisäksi arvioitiin ns. AKVAS-tutkimusta, jossa oli selvitetty keskiasteen koulutuksesta valmistuvien sijoittumista eri ammatteihin sekä pysyvämpiin ammatteihin johtaneita ammattien ja työpaikkojen vaihtoa. Johtopäätöksenä oli, että ammatin vaihtoa koskevien tilastojen ja mahdollisten ennusteiden hyödyntämistä on vaikea arvioida suhteessa aikuiskoulutustarpeeseen, koska Väestönlaskentatiedoista on vaikea arvioida, mikä ammattinimikkeiden vaihdosta tarkoittaa myös ammatin muuttumista. Ammattinimikkeiden kohdalla on joskus haastavaa löytää suoraa yhteyttä ammatin sisällön ja nimikkeen välillä. Työtehtävä voi muuttua olennaisesti vaikka nimike ei muutu. Tällöin sisällön muutokset eivät tule esille ennakointityön yhteydessä. Osa ammattien vaihdosta liittyy normaalin työelämässä tapahtuvaan urakehitykseen, joka tapahtuu työkokemuksen kautta enemmänkin kuin koulutuksen välityksellä. Tietyt ammatit ovat ns. professionaalisia ammatteja, joihin siirtyminen vaatii tiettyä koulutusta. Toisaalta tällaisissa ammateissa toimivilla ei ole useinkaan kiinnostusta vaihtaa ammattia. 3 Neuvottelukunnan mukaan pitkän aikavälin määrällisiä tavoitteita ei ole tarpeen asettaa yksityiskohtaisemmalla tasolla, koska koulutusrakenteet, koulutussisällöt ja muut koulutuksen toteutukseen liittyvät tekijät muuttuvat tarkastelujakson aikana. 4 Täydennyskoulutustarpeiden arviointia vaikeutti työelämän nopea rakennemuutos. Monimuotokoulutuksen yleistyessä oli vaikea arvioida, kuinka suuri osa täydennyskoulutuksesta annettaisiin tulevaisuudessa kiinteinä koulutuspäivinä. Neuvottelukunta päätyi kuitenkin esittämään, että henkilöstökoulutuksena annettavan täydennyskoulutuksen tarve olisi vähintäänkin viisi vuotuista koulutuspäivää työllistä kohti. Sen sijaan omaehtoisen täydennyskoulutuksen koulutustarvetta ei arvioitu, vaan sitä suunniteltiin arvioida tarkemmin, kun Tilastokeskuksen valmisteilla oleva selvitys aikuiskoulutukseen osallistumisesta olisi käytettävissä.

8 Opetushallitus Ammatin vaihdon arvioinnissa on tärkeää luokitustaso, jonka kautta siirtymiä tarkastellaan. Yhtenä vaihtoehtona luokitusongelmaan on muodostaa ns. ammattiperheitä, joiden välillä tapahtuu muita enemmän keskinäisiä siirtymiä. Ammattiperheiden merkitys on erityisen suuri koulutuksen ja työelämän suhteiden sekä koulutussisältöjen suunnittelulle. Peruskoulutuksen tulisi neuvottelukunnan arvion mukaan tarjotakin valmiudet ammattiperheen tehtäviin, ei ainoastaan tiettyihin ammatteihin. Neuvottelukunnan johtopäätös oli, että määrällisen koulutussuunnittelun on vastaisuudessa tarpeellista painottaa ammatillisten siirtymien, ammattiperheiden ja ammatillisten urapolkujen tutkimusta. Opetusministeriön suunnittelusihteeristön keskustelumuistiossa (1989) Koulutustarpeesta ja -tavoitteista koottiin Väestön koulutus mietinnössä annetut lausunnot. Lausunnoissa käsiteltiin koulutussuunnittelun neuvottelukunnan ehdotuksia vuoden 2000 määrällisiksi koulutustavoitteiksi. Mietinnössä esitettyä lähestymistapaa aikuisväestön ennakoimiseksi pääosin kannatettiin. Esitetty kritiikki kohdistui tavoitteiden yksityiskohtaisuuteen ja täydennyskoulutuksen tarkasteluun. Aikuisväestön koulutustavoitteita ja ennakointia koskevat näkemykset olivat seuraavanlaisia: koulutusjärjestelmän kaavamaista ennakointia ei voida soveltaa sellaisenaan aikuiskoulutukseen aikuiskoulutuksen joustoon, nopeaan reagointikykyyn muuttuvissa olosuhteissa sekä ohjausjärjestelmän kehittämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota aikuiskoulutuksen tarpeiden selvittely tulee kytkeä henkilökohtaiseen koulutus- ja urasuunnitteluun aikuiskoulutuksen ennakoinnissa tarvitaan alakohtaisia lisäselvityksiä, jotka tulee toteuttaa paikkakunta-, työpaikka- ja organisaatiokohtaisesti uuden työvoiman tarpeen ja työelämässä olevien koulutustarpeen ennakointi tulisi toteuttaa erillisinä prosesseina aikuiskoulutuksen määrällinen suunnittelu tulisi olla määrällisesti suuntaa-antavaa ja työelämän välittömistä tarpeista ohjautuvaa aikuiskoulutuksen lisäystavoitteet tuli suhteuttaa paremmin sen hetkiseen talous- ja työllisyyskehitykseen aikuisväestön koulutushalukkuus tulee huomioida osana koulutustarpeen mitoitusta nuorten ja aikuisten koulutustarpeita ei voida rinnastaa, koska aikuisväestöllä on jo työelämässä saatua kokemusta ja koulutusta ammatillisen lisäkoulutuksen määrällinen mitoittaminen on ollut liian yksityiskohtaista aikuisväestön aloituspaikkoja on ripoteltu summittaisesti korkeakoulujen eri koulutusaloille, josta seuraa korkeakoulujen tehtävien vääristymistä ja usean ammattialan työmarkkinoiden sekoittumista. Kaiken kaikkiaan lausunnonantajien näkemyksinä korostuivat tarve huomioida laadullisia tekijöitä määrällisiä tavoitteita valmisteltaessa, tilastointijärjestelmän kehittämistarve sekä tarve alueellisen ennakoinnin kytkemiseksi osaksi valtakunnallisen koulutustarpeiden mitoitusta. Ammattikasvatushallituksen esityksessä opetusministeriölle koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelmaehdotukseksi vuosille arvioitiin, että ammatillisen aikuiskoulutuksen määrällisten koulutustarpeiden arvioidaan vuoteen 2000 mennessä vähintään kaksinkertaistuvan (Ammattikas-

9 Opetushallitus vatushallitus 1990). Esityksessä korostettiin työelämän muutosta, joka tarkoittaa ammatinvaihdon yleistymistä. Lisääntyvää työvoimatarvetta ei myöskään voitu tyydyttää pelkästään nuorten koulutuksella. Lisäksi perus- ja lisäkoulutuksen tarjonnan lisääminen oli tärkeää, koska suurten ikäluokkien määrä sekä koulutustaso asettivat pysyvän haasteen jatkuvan koulutuksen periaatteen toteuttamiseksi. Aikuiskoulutusta suunnattiin erityisesti niille aloille, joilla ammatillisen koulutuksen saaneiden osuus on alhainen ja joilla työvoiman tarve suurinta. Myös aikaisemman tutkinnon suorittaneille haluttiin turvata mahdollisuus jatko-opintoihin. Esityksessä korostettiin, että aikuisten ammatillisella peruskoulutuksella tyydytetään samoja työelämän koulutustarpeita kuin nuortenkin ammatillisella koulutuksella. Aikuiskoulutuksen omaehtoisen ammatillisen peruskoulutuksen määrälliset tavoitteet asetettiin em. koulutussuunnittelun neuvottelukunnan Väestön koulutus mietinnön mukaisesti koulutuslohkokohtaisina aloituspaikkoina. Tavoitteena oli muun muassa: huomioida aikuisten alueellisessa tarjonnassa erityisesti ammatillista koulutusta vailla olevien työikäisten määrä, alueen elinkeino- ja ammattirakenne sekä nuorten koulutuksen tarjonta. lisätä huomattavasti jatkokoulutuksen tarjontaa toteuttaa oppisopimuskoulutusta erityisesti aikuisten perus- ja jatkokoulutuksena ja lisätä koulutustarjontaa lisätä voimakkaasti henkilöstökoulutuksena annettavaa täydennyskoulutusta sekä omaehtoista lyhytmuotoista kurssikoulutusta kiinnittää erityistä huomiota vähän vähiten koulutusta saaneiden täydennyskoulutukseen. Koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelman vuosille yleisenä tavoitteena oli aikuiskoulutuksen tarjonnan lisääminen ja sen reagointikyvyn parantaminen suhteessa koulutuskysynnän muutoksiin (OPM 1991). Kehittämissuunnitelmassa linjattiin, että aikuiskoulutukselle muodostetaan itsenäisempi asema kehittämällä sen hallintoa, rahoitusmuotoja ja tulosvastuuta sekä joustavia opetusmuotoja- ja menetelmiä. Tätä tavoitetta tuli tukea aikuiskoulutuslain valmistelu, jonka tavoitteena oli koota aikuiskoulutusta koskevat hajanaiset säännöstöt. Koulutuksen mitoitusta koskevat aikuiskoulutuksen aloittajamäärätavoitteet asetettiin ammatilliseen perus- ja jatkokoulutukseen, täydennyskoulutukseen ja yleissivistävään aikuiskoulutukseen. Aloittajamäärätavoitteet asetettiin kieliryhmittäin, mutta ei alakohtaisina tavoitteina kuten nuorisoikäluokan kohdalla. Sen sijaan aikuisten omaehtoisen ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteet asetettiin aloittajamääränä (15000 aloittajaa vuonna 1996), mutta aikuisten omaehtoisen ammatillisen jatkokoulutuksen tavoitteet vuotuisena opiskelijamäärätavoitteena (6500 opiskelijaa vuonna 1996). Lisäksi täydennyskoulutuksen tavoitteet ilmaistiin opetustuntimääränä ja yleissivistävän aikuiskoulutuksen tavoitteet opetustuntimäärinä, opiskelijaviikkomääränä sekä iltalukioiden kohdalla opiskelijamäärinä ja suorittajamäärinä. Ammatillisen koulutuksen tarjonta ja sen muutostarpeet -raportissa tehtiin eri opetusaloja koskeva valtakunnan tason kokonaisarviointi koulutustarjonnan kehittämistarpeista (OPH 1992). Selvitys perustui ammatillista koulutusta kuvaavaan tilastoaineistoon, työelämän kehitysarvioihin sekä koulutuksen sisällöllisiin ja rakenteellisiin muutoksiin. Raportissa tehtiin pitkän aikavälin suuntaa-antavia kehitysarvioita nuorisoasteen ja aikuiskoulutuksen koulutustarpeesta koulutuslohkoittain (koulutusasteittain) ja -aloittain. Aikuiskoulutuksen koulutustarpeita tarkasteltiin osin nuorisoasteen koulutusta täydentävänä koulutuksena, mutta osin alan osaamistarpeiden laadullisesta muutoksesta käsin. Aikuis-

10 Opetushallitus koulutustarjontaa koskevat ehdotukset koskivat myös perus- ja lisäkoulutuksen välistä suhdetta. Alueellisen ennakoinnin merkitys kasvatti merkitystään 1990-luvun loppupuolella erityisesti alueellista kehittämistä koskevan lainsäädännön uudistuessa, ammatillisen koulutuksen rahoitus- ja ohjausjärjestelmän kehittyessä keskusjohtoisuudesta alueellisen päätöksenteon suuntaan (laki ammatillisesta koulutuksesta 631/1998) ja seurauksena ESRrahoituksen mahdollistamasta ennakoinnin menetelmällisestä kehittämisestä. Ammatillisen aikuiskoulutuksen alueellisen ennakoinnin kehittämisestä oli hyvänä esimerkkinä Selvitys pitkäkestoisen ammatillisen aikuiskoulutuksen tarpeesta Helsingin seudulla vuosina , joka täydensi peruskoulun jälkeisen ammatillisen koulutuksen kehittämistä selvittäneen komitean (HESAKE) aikaisempaa Helsingin työssäkäyntialueen koulutustarveselvitystä (Näätänen 1997). Selvityksen lähtökohtana oli aikuiskoulutustarpeen mitoitukselle seuraavat näkökulmat: aikuiskoulutuksella voidaan kattaa nuorisoikäluokan koosta ja koulutusrakenteesta seuraavia työvoimakapeikkoja uudelleen työmarkkinoille palaavien aikuisten ammattitaito on usein vanhentunutta eikä vastaa työelämän tarpeita, josta seuraa aikuiskoulutustarpeita aikuisten ammattiliikkuvuus eli ammatinvaihtajien osuus aiheuttaa aikuiskoulutustarvetta työttömät ja työttömyysuhassa olevat tarvitsevat aikuiskoulutusta työllisten ammattitaitovaatimukset muuttuvat nopeasti. Selvityksessä todetaan, että koulutustarve voidaan määritellä muodostuvaksi kolmella pääulottuvuudella: työelämästä johtuvan koulutettujen kysynnän, väestön koulutuskysynnän ja koulutuksen tarjonnan eräänlaisesta summasta. Työelämästä johtuvan kysynnän painoarvon oletettiin heikkenevän 2000-luvulla ja väestön koulutuskysynnän kasvattavan merkitystään, erityisesti aikuiskoulutuksessa. Selvityksen mukaan lähitulevaisuudessa siirryttäisiin tutkintolähtöisestä koulutusajattelusta kvalifikaatiolähtöiseen koulutussuunnitteluun, joka tarkoitti tutkintojen välisten rajapintojen hämärtymistä ja aikuisten kasvavaa kykyä määritellä itse tarvitsemaansa koulutusta. Selvityksessä korostetaan myös laadullisten tekijöiden merkitystä koulutustarpeeseen (esimerkiksi megatrendit), mutta ne rajattiin selvitystyön ulkopuolelle. Selvityksen lähtökohdaksi muodostui lopulta aikuiskoulutustarpeiden määrällinen tarvekartoitus. Siinä päädyttiin tarkastelemaan aikuiskoulutustarvetta pelkästään aikuisten koulutuskysyntää, koska uuden työvoimatarpeen ennakoitiin jäävän 2000-luvun alkupuolella pienemmäksi kuin nuorisoikäluokista saatavan uuden työvoimatarjonnan määrän. Tämä toteutettiin arvioimalla ammattiryhmittäin koulutukseen hakeutuvien ammatinvaihtajien määrää ja laskemalla aloituspaikat pitkäaikaistyöttömien kouluttamiseksi. Ammatinvaihtajien koulutuskysyntää ennakoitiin kahden eri vaihtoehdon eli tilastollisen keskiarvon ja tilastoista lasketun trendin perusteella. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkatarpeen selvittämiseksi arvioitiin ammattiryhmittäin kouluttautuvien aikuisten määrä, joka käännettiin opintoasteisiksi ja -aloittaisiksi luvuiksi. Aikuiskoulutustarpeita ennakoitiin vuoteen 2005 asti. Tässä hyödynnettiin ns. ammatti-koulutus-vastaavuusavainta, joka kuvasi koulutetun työvoiman sijoittumista ammattiryhmiin. Ammatti-koulutus-avain muodostettiin ristiintaulukoimalla ammatissa toimiva väestö ammattiryhmittäin ja opintoaloittain ja -asteittain absoluuttisina lukuina. Laskemalla muodostetusta ristiintaulukoinnista prosenttiosuudet saatiin selville kunkin am-

11 Opetushallitus mattiryhmän koulutusrakenne. Kertomalla prosentuaalisella ammatti-koulutus-avaimella tutkimuksen edellisessä vaiheessa selvitetty kouluttautuvat aikuiset ammattiryhmittäin saatiin lopulta selville kouluttautuvat aikuiset opintoaloittain ja -asteittain, mikä kertoi ammatillisen koulutuksen koulutustarpeen. Varsinaiset aloituspaikat mitoitettiin huomioimalla koulutustarpeen lisäksi tyhjiksi jäävien aloituspaikkojen, koulutuksen keskeyttäneiden osuudet ja ammatillisen koulutuksen omaavien osuudet aikuiskoulutuslinjoilla. Näille tekijöille asetettiin tavoitetila, jonka määritteli Helsingin seudun ammatillisen koulutuksen kehittämiskomitea. Selvityksessä pohdittiin myös laajemmin aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämishaasteita. Ennakointiin tuli liittää skenaariotarkasteluja, jolla voitaisiin yhdistää tulevaisuuskuva-ajattelua ja määrällistä tarkastelua. Koulutustarvearvioita tehtäessä tulisi valita yksi skenaario ja suhteuttaa määrällinen koulutustarve valittuun skenaarioon. Koulutustarvearvioita tehtäessä tulisi myös pohtia, pyritäänkö ennustamaan tulevaisuutta vai onko lähtökohtana tulevaisuuden tekeminen. Ammatilliseen liikkuvuuteen liittyen selvityksessä korostetaan, että myös koulutuksen markkinointi, koulutukseen liittyvät taloudelliset tuet ja niiden muutokset sekä työttömyys vaikuttavat ammatinvaihtojen määrään ja suuntautumiseen. Lisäksi selvityksessä todetaan, että ammatti-koulutus -avainta voisi yrittää myös ennakoida, mahdollisesti jopa tavoitteellisesti, mutta käytännössä ammatti-koulutus - avaimen ennakointi on hyvin hankalaa. Suomen koulutusjärjestelmän kehitys -teoksessa viitaan useasta näkökulmasta aikuiskoulutuksen mitoittamiseen ja sen kehittämistarpeisiin (Lampinen 1998). Teoksen mukaan työttömien ohella aikuiskoulutuksen vastuulla on koko aikuisen väestön työkykyisyyden säilyttäminen ja mahdollisuuksien tarjoaminen monipuoliseen itsensä kehittämiseen. Aikuiskoulutus on alue, jolla koulutuspolitiikka kohtaa taloudelliset suhdannevaihtelut ja työelämän tarpeet. Ammatillinen aikuiskoulutus on teoksen mukaan työelämän välittömien koulutustarpeiden ja koulutusinstituutioiden autonomisten rakenteiden välissä. Aikuiskoulutuksen haasteena on suunnata koulutusta palvelemaan välittömiä työtehtäviä ja nopeasti muuttuvia yritysten tarpeita sekä aikuiskoulutuksen muotoilu osittain jäykkien koulutus- ja tutkintojärjestelmän rakenteiden mukaiseksi. Teoksessa otetaan kantaa siihen, että koulutuspolitiikka voi vastata työttömyyden ongelmiin sitä paremmin mitä suurempi ja monipuolisempi keinovalikoima sillä on käytettävissä. Tämän keinovalikoiman tuli yltää koulutuspolitiikan yli muille politiikan sektoreille. Esillä oli muun muassa työllisyyskoulutuksen selvempi suuntaaminen jo työelämässä oleville. Näiden vapauttamille paikoille voitaisiin vastavuoroisesti ottaa työttömiä. Tällainen ajattelu tukisi sekä koulutuspolitiikan tavoitetta ammattitaidon ja kvalifikaatioiden parantamisesta että työllisyyspolitiikan nopeasta työllistymisestä. Teoksessa kritisoidaan ns. työvoimamenetelmään perustuvaa ennakointia, jota oli hyödynnetty 1990-luvulle asti nuorisoasteen ja aikuiskoulutuksen mitoittamisen taustatietona. Työvoimamenetelmässä esitetään olevan mm. seuraavia epäkohtia: menetelmä laiminlyö yksilöiden taholta tulevan koulutuskysynnän ennusteiden hyödyntäminen on hyvin epävarmaa, koska kolmannes koulutuksesta valmistuneista valitsee työelämässä muun kuin opiskelemansa alan menetelmä ei ota huomioon koulutuksen muita ulottuvuuksia kuin työelämään sijoittautumisen.

12 Opetushallitus Teoksessa suositellaan hyödynnettävän työvoimamenetelmän sijaan väljempiä tulevaisuuden tutkimuksen lähestymistapoja. Niissä todellisuus nähdään kompleksisena sekä avoimena ja tulevaisuus pyritään tarkastelemaan monien mahdollisten vaihtoehtojen läpi. Tulevaisuuden ennustamisessa tulee käyttää useita rinnakkaisia menetelmiä ja -aineistoja. Opetushallituksen julkaisussa Ammatillinen koulutus 2010 työvoimantarve vuonna 2010 ja ammatillisen koulutuksen mitoitus ennakoitiin nuorisoasteen ja aikuisväestön työvoimakysyntään perustuvia aloituspaikkatarpeita ensi kertaa työvoimamenetelmään sovellutukseen perustuvalla ns. MITENNA-ennakointimallilla (OPH 1999). Aikuiskoulutuksen aloituspaikkatarvetta arvioitiin erikseen työllisen ja työttömän työvoiman osalta. Koulutustarpeen otettiin huomioon perustutkintoon johtava koulutus. Aikuiskoulutustarpeen arvioinnin lähtökohtana oli toisaalta työelämässä toimivat ammattikouluttamattomat, toisaalta työelämässä tapahtuvat ammattisiirtymät. Ennakointimallissa arvioitiin toisin sanoen eri ammattiryhmissä toimivien ammattikouluttamattomien halukkuutta hankkia oman alansa tutkintoperusteinen koulutus ja eri ammattiryhmissä toimivien todennäköisyyttä siirtyä johonkin toiseen ammattiin. Ammattikouluttamattomien tilastotiedot saatiin 1995 väestönlaskentaan perustuvasta rekisteristä ja ammatinvaihdon taustaoletuksena olivat vuosina tilastoidut ammattisiirtymät. Sekä työllisten että työttömän työvoiman aikuiskoulutustarvetta ennakoitiin koulutustarpeena sillä ammattialalla, jolla henkilö toimii tai toimi ennen työttömyyttä sekä koulutustarpeena jollain muulla ammattialalla, jolloin kysymys on ammatinvaihdosta. Aikuiskoulutuksen aloituspaikkatarvetta arvioitaessa omalla alalla pysyminen ja oman ammattialan vaihtaminen aiheuttivat aikuiskoulutustarvetta, mutta vain ammatinvaihdot (ammattisiirtymät) vaikuttivat työvoiman ammattirakenteeseen ja siten myös uuden työvoiman ammatti- ja koulutusrakenteeseen. Ammattiryhmäkohtainen aikuiskoulutustarve muutettiin opintoala- ja astekohtaiseksi koulutustarpeeksi käyttämällä ammattiryhmien ja koulutuksen vastaavuusavainta. Vastaavuusavain oli sama kuin nuorisoikäluokan koulutustarpeiden ennakoinnissa. Aikuiskoulutuksen kokonaistarve aloittain ja asteittain saatiin summaamalla työllisen ja työttömän työvoiman koulutustarve 5. Aikuiskoulutuksen oletettiin painottuvan sen hetkistä tilannetta enemmän peruskoulutuksesta ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin johtavaan lisäkoulutukseen. Tämä merkitsi aikuisten peruskoulutuksen aloituspaikkamäärän vähenemistä vuosien keskimääräisestä tarjonnasta. Aikuisten koulutuksen aloituspaikkamäärän ennuste perustui oletukseen, että vuosittainen keskimäärin 0,3 prosenttia eri ammattiryhmiin kuuluvista kouluttamattomista työntekijöistä hankkisi oman alansa peruskoulutuksen ja vajaa 10 prosenttia hankkisi uuden ammattinsa peruskoulutuksen. Lisäksi vuoden 1995 työttömästä työvoimasta 0,6 prosentin arvioitiin hankkivan ammatillisen peruskoulutuksen vuosittain. Näin laskettuna aikuisten keskimääräinen aloituspaikkatarve ammatillisessa peruskoulutuksessa ja ammattikorkeakoulutuksessa oli keskimäärin välillä noin aloituspaikkaa vuodessa, mikä oli aloituspaikkaa vähemmän kuin vuonna Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosina asiakirjan mukaan työelämän muutosten aiheuttamien osaamistarpeiden ratkaiseminen on keskeinen aikuiskoulutustehtävä työvoimaan kuuluvien 2,5 miljoonan ihmisen osalta (OPM 2000). Omaehtoisen aikuiskoulutuksen tarjontaa kehitetään niin, että se yhdessä työvoimakoulutuksen ja henkilöstökoulutuksen kanssa muodostaa toimivan kokonaisuu- 5 Aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen koulutus oli metodisesti jaksotettu niin, että ensin arvioitiin aikuiskoulutuksen vaikutus työelämän koulutustarpeen tyydyttämisessä ja vasta tämän jälkeen arvioitiin nuorisoasteen aloituspaikkojen rakennejakauma. Ts. aikuiskoulutuksen aloituspaikkojen määrän tai rakenteen muuttaminen vaikutti automaattisesti myös nuorisoasteen ammatillisten aloituspaikkojen rakenteeseen.

13 Opetushallitus den, jolla pystytään nostamaan erityisesti keski-ikäisen aikuisväestön koulutuksellista, sivistyksellistä ja kulttuurista osaamistasoa. Ammatillisena, korkeakoulutasoisena ja vapaan sivistystyön opintoina järjestettävän lisä- ja vapaatavoitteisen koulutuksen laskennallinen koulutustavoite asetettiin vuosiopiskelijapaikkaan. Opetushenkilökunnan osaamiseen haluttiin panostaa. Kehittämissuunnitelmassa ei sen sijaan asetettu tarkempia määrällisiä tavoitteita aikuiskoulutuksen koulutustarjonnasta. Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän mietinnössä todetaan, että ammatillisessa koulutuksessa aikuisten koulutustarjonnan volyymi on tavoiteasiakirjoissa sidottu nuorten koulutuksen tarjonnan määrään ja aikuisille suunnatun koulutuksen kokonaistarjonta on sidottu nuorten koulutuksen mitoituksen perusteisiin (OPM 2002). Koulutussuunnittelua ohjaavana linjauksena mietinnössä korostetaan, että tulevaisuudessa ei ole perusteltua lähteä siitä, että aikuisen väestön koulutustarpeet vaihtelisivat suhteessa nuorten koulutukseen. Tavoitteena tulisi olla mitoitusjärjestelmä, joka huomioi elinkeinoelämän, työmarkkinatilanteen sekä väestön ikärakenteen ja koulutustason vaihtelut. Muita mietinnön kannanottoja olivat mm. seuraavat: Aikuiskoulutukseen sopivan mitoitusjärjestelmän ohella tuli koulutusta kohdentaa ammattirakenteen kehityksen mukaisesti siten, että koulutusta järjestetään aikuisille sopivin keinoin ja muodoin. Aikuiskoulutuksen ohjauksen tulee toimia siten, että aikuisille suunnatun koulutuksen määrällistä mitoitusta voidaan seurata valtakunnallisesti. Aikuisväestön osaamistarpeiden ennakointia tuli vahvistaa osana laajemmissa puitteissa näitä tehtäviä hoitavia valtakunnallisia organisaatioita ja asiantuntijaelimiä (OPM/OPH, Koulutuksen yhteistyöneuvottelukunta, koulutustoimikuntaorganisaatio, TM), aluetasolla (TE-keskukset, lääninhallitukset, maakuntien liitot, seutukunnat) sekä erityisesti paikallistasolla vahvistamalla koulutuksen järjestäjän työelämä- ja ennakointiosaamista. Väestön ikä- ja koulutusrakenteen muutoksen edellyttämä koulutuksen määrällinen mitoitus ja tarvittavat muutokset tuli tehdä valtakunnallisesti. Tämä toteutetaan siten, että yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa koulutuksen järjestämisluvissa suunnitellaan näyttötutkintoon valmentavan ja opetussuunnitelmaperustaisen koulutuksen järjestäjäkohtainen mitoitus. Kansalaisilla tuli olla vuoden välein mahdollisuus osaamisensa perusteelliseen uusintamiseen ja vuosittain yhdestä tai kahden viikon kehittämisjaksoon. Tämä vuosittainen uuden oppiminen tulee toteuttaa perustuen yksilön ja työyhteisön yhteiseen kehittymissuunnitelmaan. Viimeksi mainittu toteutetaan työssä olevien osalta yhteistyössä työntekijän ja työnantajan kanssa. Kokonaistarjonnan määrää tuli nostaa pysyvästi nykyiseen tasoon verrattuna prosentilla. Valtioneuvoston hyväksymän vuosia koskevan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman mukaan ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten ja valtakunnallisten erikoisoppilaitosten toimintaedellytyksiä vahvistetaan määrittelemällä niiden asema ja tehtävät nykyisessä koulutuslainsäädännössä ja turvaamalla ylläpitäjille riittävät toimintaedellytykset ja toiminnan vakaus ammatillisten aikuiskoulutuksen ja työelämän palvelutehtävien hoitamiseen (OPM 2003). Kehittämissuunnitelman mukaan ammatillista aikuiskoulutusta hoitavia oppilaitoksia kehitetään valtakunnallisesti ja alueellisesti toimivana verkostona. Tehtävissä korostetaan pienyritysten ja niiden henkilöstön koulutus- ja palvelutehtäviä sekä maakunnallisia ja seudullisia tehtäviä. Rahoituksesta kehittämissuunnitelmassa linjataan muun ohella, että ammatillisen lisäkoulutuksen vakaa sekä työelämän ja aikuisväestön osaamistarpeisiin vastaava resurssikehitys turvataan mm. am-

14 Opetushallitus matti- ja erikoisammattitutkintoihin valmistavan koulutuksen kysyntään vastaamiseksi ja koulutuksen laadun parantamiseksi. Ennakoitavuutta ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämisessä parannetaan ja rahoituksen määräytymisperusteita tarkistetaan. Opetusministeriön aluekehittämisstrategia vuosille muodosti perustan koulutuksen sekä kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan aluekehittämisen toimenpideohjelmille. Koulutus- ja tiedepolitiikan aluestrategia vuoteen 2013 (OPM 2003:40) tiivisti aikuiskoulutuksen keskeiseksi ehdotukseksi Kannustetaan maakuntia ja seutukuntia laatimaan kaikkea aikuiskoulutusta kattavat kehittämissuunnitelmat niin, että mukana ovat alueen kunnat, koulutuksen järjestäjät ja korkeakoulut, elinkeinoelämä ja kansalaisjärjestöt. Tätä koskeva linjaus sisällytettiin myös Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan Jo aiemmin parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä oli tehnyt useita aikuiskoulutuksen alueelliseen kehittämiseen koskevia ehdotuksia, myös ehdotuksen alueellisten toimenpideohjelmien laatimisesta. Lääninhallitukset laativat tältä perustalta yhteistyössä alueen TE-keskusten ja julkisesti rahoitetun aikuiskoulutuksen järjestäjien (ammatillinen aikuiskoulutus, yliopistot ja ammattikorkeakoulut, vapaan sivistystyön oppilaitokset) kanssa aikuiskoulutuksen vaikuttavuutta koskevat alueelliset toimenpideohjelmat, joihin sisältyi arvio alueen elinkeinoelämän ja aikuisväestön koulutustarpeista, koulutustarjonnasta ja sen kehittämistarpeista. Toimenpideohjelmien valmistelutyön tavoitteena oli hankkia ensisijaisesti alueellisen kehittämistyön tueksi aluetason tietoa opetusministeriön toimialan aikuiskoulutustarjonnan ja - järjestelmän sekä soveltuvin osin työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista pyrittäessä parantamaan aikuiskoulutuksen roolia ja vaikuttavuutta työelämän ja aikuisväestön osaamis- ja sivistystarpeiden hoidossa sekä turvaamaan aikuiskoulutuksen saatavuus ja tasa-arvo maan eri osissa. Samassa yhteydessä arvioitiin myös alueellisen aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittämistarpeita mm. seuraavasti: Koulutustarpeen ennakointijärjestelmän kehittäminen siten, että se antaisi konkreettista, ajantasaista tietoa todellisista tarpeista ja kysynnästä eikä vain viitteitä niistä. Parin vuoden viiveellä tuotettavat tilastot työvoimasta eivät riitä. Koulutuksen järjestäjien olisi pystyttävä nykyistä paremmin sopimaan tarjottavista koulutuksista käytettävissä olevien ennakointitietojen pohjalta. Koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointityötä tulee vahvistaa ja koota maakunnittain niin, että tulevaisuustietoja ja ennusteita voi saada yhden luukun periaatteella. Jokaisessa maakunnassa on tehty paljon ennakointityötä, mutta erilaisilla toimintamalleilla ja tieto on hajallaan. Järjestelmätason osaamisen lisäksi on kehitettävä myös yksittäisten opettajien ennakointitietämystä ja luotava mahdollisuuksia opettajien vankan työelämäosaamisen hyödyntämiselle. Aikuiskoulutuksen on kehitettävä palveluja, joilla yritykset voivat hyödyntää oppilaitosten asiantuntijoita oman henkilöstönsä kouluttautumistarpeiden kartoittamisessa ja täsmentämisessä sekä yrityksen kehittymisedellytysten selkiyttämisessä. Kehitetään työelämän ja oppilaitosten yhteistyönä pitkäjänteisiä ammatillisen kehittymisen suunnitelmia ja koulutusohjelmia yritysten henkilöstölle. Luodaan aikuiskouluttajille mahdollisuudet kehittää ennakointiosaamista ja näkemystään oman alansa kehittymisestä tarjoamalle heille ajantasaista ja oikein alueellisesti kohdentunutta aineistoa sähköisessä muodossa.