VIRTAIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIRTAIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS 2017"

Transkriptio

1 VIRTAIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS 2017

2 2 Sisällys Toimintakertomus Vesihuoltolaitoksen hoitajan katsaus... 3 Toimintakertomus vuodelta Organisaatio... 4 Tilinpäätös Henkilökunta Toiminnan kehitys Arvio tulevasta kehityksestä Talous Puhdistamon käyttö ja tulokset Yleistä Jäteveden esikäsittely Biologinen puhdistus Lietteen sakeutus Kuivaus ja aumakompostointi Verkosto Keskuspuhdistamon perustiedot... 14

3 3 Toimintakertomus 2017 Vesihuoltolaitoksen hoitajan katsaus Virtain nykyinen keskuspuhdistamo on rakennettu vuosina ja käyttöönotto tapahtui huhtikuussa 1983, jolloin kaksi vanhempaa laitosta lakkautettiin. Virtain kaupungissa on puhdistettu jätevesiä jo vuodesta Myös Killinkoskella oli oma pieni jätevedenpuhdistamo, joka lopetettiin uuden siirtoviemärin valmistuttua keskustan ja Killinkosken välille. Toiminta-alueilla on tehty liitoksia tasaiseen tahtiin vuosittain. Nykyinen taloustilanne näkyy vielä selvästi uusien kiinteistöjen liittyjien osalta, joita oli ainoastaan 2 kpl. Liitoshalukkuus on selkeästi kuitenkin parantumassa, koska lainsäädännön takarajat tulevat vastaan ja lietteiden kuljetuksissa on ollut muutoksia. Käsitelty vesimäärä pysyi lähes viime vuoden tasolla. Puhdistamon toiminta oli tasaisen varmaa. Laitoksella tehtiin vuonna 2017 keskuspuhdistamon osalta peruskorjauksia esim. uusi ilmastuskompressori otettiin käyttöön, lietelavat uusittiin ja myös vanhat nosto-ovet uusittiin. Virtain kaupungin vesihuoltolaitos henkilöstö vaihdokset olivat vuonna 2017 suuria, sillä pitkäaikainen vesihuoltolaitoksen hoitaja Pauli Kotalampi jäi eläkkeelle kesäkuun alusta. Myös Virroilla pitkään töissä ollut Antti Kotalampi siirtyi toisiin tehtäviin. Vesihuoltolaitokselle uudeksi vesihuoltolaitoksen hoitajaksi valittiin Katja Kotalampi ja lisäksi vesihuoltolaitokselle palkattiin kaksi uutta vesihuoltolaitoksen työntekijää. Näin ollen työntekijöiden määrä on vesihuoltolaitoksella nyt 3,5 henkilöä. Vesihuoltolaitoksen väki kiittää henkilöstöä ja muita sidosryhmiä hyvästä yhteistyöstä vuonna 2017!

4 4 Toimintakertomus vuodelta 2017 Virroilla on ollut viemärilaitos toimintaa jo vuodesta Virtain kaupungin vesihuoltolaitos perustettiin vuonna Vuosi 2017 oli vesihuoltolaitoksen viidestoista toimintavuosi. Organisaatio Virtain kaupungin vesihuoltolaitoksen johtajana toimii kaupungin tekninen johtaja, joka toimii päätösten valmistelijana ja esittelijänä sekä vastaa operatiivisesta toiminnasta ja hyväksyy liittymissopimukset. Vesihuoltoa koskevista asioista päättää teknisten palveluiden lautakunta ja kaupunginvaltuusto. Päätettäviä asioita ovat mm. talousarvioit, tilinpäätökset, vesihuollon taksat ja toiminta-alueita koskevat ratkaisut. Teknisenä johtajana toimi vuonna 2017 Raimo Pirhonen.

5 5 Teknisten palveluiden lautakunnan kokoonpano oli saakka: Toimielin Jäsen Puolue Varajäsen Teknisten palveluiden ltk pj. Jarmo Vehmas KOK Pasi Aho vpj. Eero Olkkonen KESK Samuel Vuorela Eila Kalliomäki SDP Taina Niinistö (KV ) Katri Lavaste SDP Pertti Niemi Arvo Sihvonen KESK Matti Koivisto Riitta Mononen KESK Sari Mäntyharju Sari Kemppinen KESK Elisa Kivelä Timo Huikkala (KV ) PS Kari Haapamäki (KV ) Olavi Mäkinen KD Anja Vuorenmaa Kuntavaalien ajankohdan muuttumisen vuoksi teknisten palveluiden lautakunnan kokoonpano muuttui seuraavan laiseksi: Toimielin Jäsen Puolue Varajäsen Teknisten palveluiden ltk pj. Pentti Tikkanen KOK Erkki Suutarinen vpj. Ari Rajamäki KESK Arvo Sihvonen Janne Tervonen SIT Jussi Helin Pasi Aho KOK Jari Kolkkinen Liisa Knaapi KOK Pirjo-Liisa Rouniola Armi Rajala KESK Riitta Mononen Tiia Maijala KESK Kati Suojansalo Jaana Kallioaho VAS Pirkko Mikkola Pertti Niemi SDP Matti Lahtinen Tilinpäätös 2017 Vesihuoltolaitoksen tehtävänä on vesihuoltolakiin perustuen turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi, terveydellisesti ja muutenkin moitteetonta talousvettä sekä turvata terveyden- ja ympäristönsuojelulain kannalta asianmukainen viemäröinti. Vesihuoltolaitos vastaa puhdistamolietteen kompostoinnista Sarvinevan jätteenkäsittelyalueella. Tilinpäätöksen luvut ovat esiteltyinä seuraavaksi:

6 6

7 7

8 8

9 9

10 10 Henkilökunta Alkuvuodesta vesihuoltolaitoksen hoitajana toimi tehtävässä pitkään toiminut Pauli Kotalampi, joka kuitenkin eläköityi kesäkuussa Hetkellisesti tämän jälkeen tehtävää hoiti Antti Kotalampi, joka kuitenkin siirtyi muihin tehtäviin. Vesihuoltolaitoksella laitettiin auki vesihuoltolaitoksen hoitajan tehtävä ja kaksi vesihuoltolaitoksen työntekijän paikkaa. Vesihuoltolaitoksen hoitajaksi valittiin Katja Kotalampi ja vesihuoltolaitoksen työntekijöiksi Miikka Syvälä sekä Jukka Eteläniemi. Lisäksi laitoksella toimii osaaikaisena työntekijänä Leo Alanko. Vesihuoltolaitoksen henkilöstön määrä oli vuoden lopussa siten 3,5. Vesihuoltolaitoksen johtajana toimi tekninen johtaja Raimo Pirhonen. Varallaolopäivystyksen suorittaa vesihuollon työntekijät. Toiminnan kehitys Käsitelty jätevesimäärä oli m3. Vuosina käsitellyn jätevesimäärän keskiarvo oli m3/vuosi ja vuosina se oli enää vain m3/vuosi. Vesimäärien pudotukseen vaikuttaa moni tekijä mutta myös verkoston saneeraus on tuottanut tulosta. Vuotovesien määrän pieneneminen on myös helpottanut prosessin ohjausta. Tärkeänä osana vuotovesien vähenemiseen on myös hulevesien oikea käsittely. Kun hulevesiverkosto toimii niin se ei tulvi vettä myöskään viemäriverkostoon. Lisäksi kiinteistöjen hulevedet tulisi ohjata oikein hulevesiverkostoon. Puhdistustulokset täyttivät selvästi lupaehdot vuonna Lietteenkäsittelyä jatketaan edelleen Sarvinevan kompostikentällä nykyisten lupaehtojen mukaan. Lietteen loppusijoitus päättyy vuoden 2019 loppuun, joten lietteen sijoittamiselle haetaan vuoden 2018 aikana vaihtoehtoja. Arvio tulevasta kehityksestä Puhdistamolle johdettavan jäteveden kuormitus lisääntyy hieman mutta suurta kasvua ei ole näköpiirissä. Toiminta-alueilla tulee yksittäisiä liitoksia tulevaisuudessakin. Verkosto kasvaa myös uusien rakennettavien teollisuusalueiden vaikutuksesta. Lisäksi toiminta-alueiden päivittäminen on suunnitteilla vuodelle Talous Vesihuollon kirjanpito on eriytetty muusta kunnan toiminnasta. Ilman poistoja vesihuoltolaitoksen tilinpäätös olisi ylijäämäinen. Mutta vuodelta 2017 aloitettiin monen valmistuneen projektin poistojen kirjaus, joka vei tuloksen alijäämäiseksi. Poistojen määrä kertoo myös siitä, että vesihuoltolaitoksen toimintaan on panostettu investointien osalta hyvin.

11 11 Puhdistamon käyttö ja tulokset Yleistä Jätevedenpuhdistamolla käsitellään Virtain kaupungin toiminta-alueilla olevien kiinteistöjen jätevedet sekä toiminta-alueen ulkopuolelta tulevat sako- ja umpikaivolietteet. Jätevedenpuhdistamo toimii biologiskemiallinen aktiivilietelaitos, jossa fosforinpoistoon käytetään ferrosulfaattia ja ph:n nostoon käytetään kalkkia sekä selkeyttämisen tehostamiseksi hieman polymeeriä. Alla kuva prosessista ja sen toiminnoista. Jäteveden esikäsittely Esikäsittelyn tarkoituksena on poistaa mekaanisesti erottuvia partikkeleita sekä johtaa laitokselle tuleva jätevesi puhdistusprosessiin tasaisena. Esikäsittelyyn jää jätevedenpuhdistuksen toiminnalle kuulumattomat partikkelit. Virtaamaa on läpi vuorokauden. Esikäsittelyksi voidaan lukea porrasvälppä ja hiekanerotus.

12 12 Jäteveden suurimmat partikkelit poistetaan porrasvälpällä, jota ohjataan tulokanavan pinnankorkeuden mukaan. Välpille kerrytetään hyvin vettä siivilöivä kerros. Välpätyt epäpuhtaudet johdetaan välpepuristimelle. Välpepuristimessa välppeestä poistetaan vettä ennen jäteastiaan johtamista. Jätettä kertyy noin kg / vuosi. Biologinen puhdistus Biologinen yksikkö perustuu pieneliöiden eli mikrobien kykyyn hajottaa ja käyttää ravinnokseen jäteveden sisältämää orgaanista ainesta ja ravinteita. Toimiakseen ne vaativat oikeanlaiset olosuhteet orgaanisen aineksen, ravinteiden ja hapen osalta. Ilmastuksella saadaan myös aktiiviliete jatkuvaan liikkeeseen. Kun uutta biomassaa syntyy jatkuvasti ja lietepitoisuus halutaan pitää ilmastusaltaissa vakiona, lietettä tarvitsee poistaa prosessista. Tämä tapahtuu palautuslietteestä, joka johdetaan takaisin ilmastukseen ja osa poistetaan prosessista ylijäämälietteenä. Biologista yksikköä tehostetaan ferrokemikaalilla, joka sitoo fosforia lietteeseen. Lietteen sakeutus Jäkiselkeytyksestä ja biologisessa prosessissa erotetut lietteet ovat vesipitoisia, joten niitä tiivistetään mekaanisesti sakeuttamoissa ennen lietteen koneellista kuivausta. Puhdistamon poistettu liete kerätään kahteen sakeuttamoon. Sakeuttamoiden pohjalla olevat lietekaapimet pyörivät jatkuvasti, jotta liete tiivistyisi ja kerääntyisi altaan pohjalle. Sakeutuksessa tiivistetty liete pumpataan suoraan suotonauhapuristimen esikäsittelyrumpuun polymeerin kanssa ja rejektivedet johdetaan takaisin prosessiin. Lietteen laskeutuvuudella sekä sakeuttamoiden rejektivesien kuormituksella on suuri merkitys koko puhdistamon toimintaan.

13 13 Kuivaus ja aumakompostointi Sakeuttamoiden liete, johon on lisätty polymeeriä, johdetaan lietepumpulla suotonauhapuristimen esikäsittelyrumpuun. Suotonauhapuristimelle seoksen tullessaan se eriyttää veden ja kiintoaineen toisistaan, ja suotonauhapuristin puristaa vielä tästä jo eriytyneestä kiintoaineesta vettä pois. Suotonauhapuristimella kuivattu liete johdetaan ruuvikuljettimille, joka kuljettaa seoksen kahdelle 8 m3 lietelavalle. Lietelavat kuljetetaan sarvinevan kompostikentälle, jossa siihen sekoitetaan tukiaineet (turve ja hake). Tämän jälkeen valmis seos siirretään pyörökuormaajilla aumoihin. Valmiin kompostituotteen loppusijoitus on Sarvinevan kaatopaikan maisemointi vielä vuoden 2019 loppuun. Verkosto Vesihuoltolaitoksella on pumppaamoita yhteensä 36 kpl ja lisäksi 1 hulevesipumppaamo. Viemäriverkostoa on yhteensä noin 110 kilometriä. Sadevesiverkostoa on yhteensä 20 kilometriä. Puhdistamolla käsiteltiin vuonna 2017 jätevettä yhteensä m3. Viemärin avauksia ja sulatuksia varten vesihuollolla on pesurikärry, sekä viemärin kuvauksia varten työnnettävä viemärikamera. Vesihuoltolaitos tarjoaa näitä palveluita myös ulkopuolisille. Virtain kaupungin vesihuoltolaitos vastaa myös Killinkosken taajaman puhtaan veden jakelusta. Vesihuoltolaitos ostaa puhtaan veden Ähtärin energia ja vesi Oy:ltä ja pumppaa alavesisäiliön kautta jakeluverkkoon noin 250 asukkaalle Killinkosken taajamassa. Lisäksi laitos myy vettä myös Soininkylän ja Alitalonperän vesiosuuskunnille. Vuorokausikulutus on keskimäärin osuuskuntien kulutus mukaan lukien noin m3 vuorokaudessa.

14 14 Keskuspuhdistamon perustiedot Alla on esitetty KVVY:n vuosiyhteenvedosta perustiedot puhdistamon toiminnasta vuonna 2017 ja verrattuna aikaisempiin vuosiin. Taulukko 2. Käsittelyvaatimukset, laskentajaksot ja tarkkailukerrat

15 Taulukko 3. Virtain keskuspuhdistamolle tulevan jäteveden laatu ja tulokuormitus vuosina

16 Taulukko 4.Virtain keskuspuhdistamon käsittelytulos puolivuosikeskiarvoina tarkasteltuna vuonna

17 17

VIRTAIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOS

VIRTAIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOS VIRTAIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS 2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN HOITAJAN KATSAUS Virtain nykyinen keskuspuhdistamo rakennettiin vuosina 1982-1983 ja käyttöönotto tapahtui huhtikuussa 1983,

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech)

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Kytkeytyminen oppimistavoitteisiin Pystyy kuvailemaan yhdyskuntien vesi- ja jätehuollon kokonaisuuden sekä niiden järjestämisen perusperiaatteet

Lisätiedot

LASKUTTAMATTOMAN JÄTEVEDEN OSUUS VIEMÄRIVERKOSTON KOKONAISVIRTAAMASTA % 80 70 60 50 40 30 Kymen Vesi Oy 20 Kotka Anjalankoski Pyhtää 10 0 2003 2004 2005 2006 2007 Jätevesiyksikkö Jätevesiyksikössä huolehditaan

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017 1 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/217 1. YLEISTÄ Loka-joulukuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä.

Lisätiedot

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Vesihuoltopäivät 19.3.2015 Kouvola Jussi Lindholm jussi.lindholm@fcg.fi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 3.3.2015 Page 1 Mäkikylän jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO

PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO PORIN KAUPUNGIN LUOTSINMÄEN KESKUSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2018 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 3 2 VIEMÄRÖINTIALUE... 4 3 TULOKUORMITUS... 4 4 PUHDISTUSTULOS JA VESISTÖN KUORMITUS... 5 4.1

Lisätiedot

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Liite 1: Mitoitusperusteet Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Mitoitusperusteet Sisältö Liite 1 - Mitoitusperusteet 1 1 JOHDANTO 2 2 LÄHTÖTIEDOT 2

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Toikansuon jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettaminen

LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Toikansuon jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettaminen SULKEMISSUUNNITELMA 16UEC0192 25.3.2015 LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Toikansuon jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettaminen 16UEC0192 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) 30 Asianro 8304/14.05.00.01/2017 Pieksänkosken vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta vesihuoltolaitos toimintakertomus Vesihuoltolaitos. Ali Tiimonen vesihuoltomestari vesihuoltolaitos

Mäntyharjun kunta vesihuoltolaitos toimintakertomus Vesihuoltolaitos. Ali Tiimonen vesihuoltomestari vesihuoltolaitos Mäntyharjun kunta vesihuoltolaitos toimintakertomus 2016 Vesihuoltolaitos Ali Tiimonen vesihuoltomestari vesihuoltolaitos ali.tiimonen@mantyharju.fi 1 Yleistä Mäntyharjun kunnan vesihuoltolaitos vastaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset.

Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 20/2017, 25.10.2017 (5FORSS). Forssan jätevedenpuhdistamon puhdistustulokset olivat hyvät ja selvästi ympäristöluvan vaatimustason mukaiset. Ville

Lisätiedot

Aloite merkittiin tiedoksi. TEKVLK 16 Tekninen valiokunta 24.4.2014 Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo.

Aloite merkittiin tiedoksi. TEKVLK 16 Tekninen valiokunta 24.4.2014 Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo. Valtuusto 32 07.04.2014 Aloite kaksoisviemäröintijärjestelmään siirtymisestä/sami Virpiö 338/10.03.01/2013 KV 108 Valtuusto 9.9.2013 Sami Virpiö jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoossa siirrytään

Lisätiedot

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Luonnos 82125149 12.5.2009 Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 1

VUOSIKERTOMUS 2014 1 VUOSIKERTOMUS 2014 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 3 2. HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 4 2.1. Hallinto ja organisaatio 4 2.2. Toiminnan kehitys 7 2.3. Arvio tulevasta kehityksestä

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 3/2017, 7.3.2017 (5jatur). Puhdistamolle tuleva kuormitus oli orgaanisen aineen osalta keskimääräisellä tasollaan (noin 2000 kg/d), mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

Mädätys HSY:n jätevedenpuhdistamoilla. Mädätyksen rakenne- ja laitetekniikka seminaari 15.10.2013

Mädätys HSY:n jätevedenpuhdistamoilla. Mädätyksen rakenne- ja laitetekniikka seminaari 15.10.2013 Mädätys HSY:n jätevedenpuhdistamoilla Mädätyksen rakenne- ja laitetekniikka seminaari 15.10.2013 HSY - Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä HSY tuottaa jäte- ja vesihuoltopalveluita yli miljoonalle

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Vastine Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Konnunsuon vankilan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamispäätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle jätettyihin

Lisätiedot

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015 Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa Kouvolan Vesi Oy laadukasta vesihuoltoa Kouvolassa 77 vuotta Vesihuoltolaitos toimittaa asiakkailleen korkealaatuista terveydellisten vaatimusten mukaista puhdasta

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä

Lisätiedot

BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO

BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO BIOLOGINEN FOSFORIN- JA TYPENPOISTO ORIMATTILA Vääräkosken jätevedenpuhdistamo VÄÄRÄKOSKEN PUHDISTAMO Puhdistamon allastilavuuksia: tulevan veden tasausallas V= 300 m 3 sakokaivolieteallas V= 50 m 3 ilmastusallas

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 10/2018, 11.10.2018 (5JATUR). Tarkkailuajankohtana Janakkalan jätevedenpuhdistamon prosessissa todetiin joitain poikkeamia. Tulopumppaamossa todettiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 15 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 HEL 2016-009468 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS, JVP Tutkimus: 11/2018, 5.6.2018 (5FORSS). Tarkkailuajankohtana puhdistustulos täytti ympäristöluvan tason lukuun ottamatta lievästi luparajan ylittänyttä orgaanisen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 4/2017, 26.4.2017 (5JATUR). Tulokuormitus oli orgaanisen aineen osalta noin 20 % pienempi kuin vuoden 2016 keskimääräinen tulokuorma, mutta ravinnekuormitukset

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 15.4.2015 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2015 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 3/2014 TA 2015 Tot 3/2015 % ta:sta Muutos 14-15 Muutos % Tuotot 3 393 14 780 3 479 23,5 86 2,5 Kulut -1 626-7 424-1 435 19,3

Lisätiedot

Kiintoaineen ja ravinteiden poiston tehostaminen yhdyskuntajätevedestä mikrosiivilällä. Petri Nissinen, Pöyry Finland Oy

Kiintoaineen ja ravinteiden poiston tehostaminen yhdyskuntajätevedestä mikrosiivilällä. Petri Nissinen, Pöyry Finland Oy Kiintoaineen ja ravinteiden poiston tehostaminen yhdyskuntajätevedestä mikrosiivilällä Petri Nissinen, Pöyry Finland Oy Prof. Jukka Rintala ja Asst.Prof. Marika Kokko Kemian ja biotekniikan laboratorio,

Lisätiedot

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin 1 16.5.2019 Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin 1. VEDEN JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY 1.1. TALOUSVEDEN LAATU 1101 Laatusuositukset

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016

sade sade 2016 lämpötila lämpötila 2016 18 25 15 2 Sade, mm 12 9 6 15 1 5 Keskilämpötila, o C 3-5 sade 2-215 sade 216 lämpötila 2-215 lämpötila 216 Liite 1 Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry JAKSORAPORTTI Yhdistelmätaulukko

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) POMARKUN KUNTA, JVP Tutkimus: 2/2018, 18.4.2018 (5POMAR). Pomarkun jvp:n tarkkailunäytteenotto epäonnistui tulevan veden näytteenottimen toimintahäiriön vuoksi. Puhdistamolta kuitenkin otettiin

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAS LIETTEEN KUIVAUS Energiatehokas vesihuoltolaitos 1/2018

ENERGIATEHOKAS LIETTEEN KUIVAUS Energiatehokas vesihuoltolaitos 1/2018 ENERGIATEHOKAS LIETTEEN KUIVAUS Energiatehokas vesihuoltolaitos 1/2018 ENERGIATEHOKAS LIETTEEN KUIVAUS Suodatus 8 % Muu 6 % Lietteen kuivauksen energiankulutus muodostuu kuivauslaitteiston pumppausjärjestelmän

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2014

KERTARAPORTTI 25.8.2014 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN KESKUSPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2014, 6.8.2014 (uki8). Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Mereen lähtevän veden BOD7ATU- ja CODCr-arvot sekä fosfori- ja kiintoainepitoisuudet

Lisätiedot

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ Jarmo Kosunen Ilkka Juva 15.1.2010 Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSJÄTEVEDENPUHDIS- TAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2013 SISÄLTÖ

VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSJÄTEVEDENPUHDIS- TAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2013 SISÄLTÖ Vesiosasto/HKO 11.8.2014 Kirjenumero 615/14 Virtain kaupunki Vesihuoltolaitos PL 85 34801 VIRRAT VIRTAIN KAUPUNGIN KESKUSJÄTEVEDENPUHDIS- TAMON KUORMITUS- JA KÄYTTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2013 SISÄLTÖ

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Kuhasalon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Jätevesien käsittely toteutetaan jälkiselkeytystä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2014 1 (5) 9 Vantaanjoen jätevesipuhdistamoiden toiminta vuonna 2013 HEL 2014-010498 T 11 00 02 Päätösehdotus Esittelijä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, JVP Tutkimus: 11/2016, 23.11.2016 (5kanka). Kankaanpään jvp:lle tulevan jäteveden tulovirtaama oli kasvanut lokakuun tarkkailukertaan (27.10.2016) verrattuna 90%, mutta oli

Lisätiedot

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin 1 Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin 1. VEDEN JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY 1.1. TALOUSVEDEN LAATU 1101 Laatusuositukset täyttävä

Lisätiedot

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015.

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi Viite: Asia: Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan muuttaminen Juuan kunnan lausunto hakemuksen

Lisätiedot

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY RAVINTEIDEN POISTON OPTIMOINTI HUITTISTEN KESKUSPUHDISTAMOLLA LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ RAUMA

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY RAVINTEIDEN POISTON OPTIMOINTI HUITTISTEN KESKUSPUHDISTAMOLLA LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ RAUMA HUITTISTEN PUHDISTAMO OY RAVINTEIDEN POISTON OPTIMOINTI HUITTISTEN KESKUSPUHDISTAMOLLA LOUNAIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄ 16.11. RAUMA SISÄLTÖ Hankkeen taustaa Hankkeen tavoitteet Toteutus tarkemmin Alustavia

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11. Vesikolmio Oy Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.2014 OULU Yleisesittely Vesikolmio Oy on Kalajokilaaksossa toimiva tukkuvesilaitos. Osakkaina ovat Kalajoen, Ylivieskan,

Lisätiedot

Kuusikkotie 25 01380 Vantaa. Puh 09 857 1187 fax 09 857 1258 info@raita.com www.raita.com

Kuusikkotie 25 01380 Vantaa. Puh 09 857 1187 fax 09 857 1258 info@raita.com www.raita.com Kuusikkotie 25 01380 Vantaa Puh 09 857 1187 fax 09 857 1258 info@raita.com www.raita.com Biologis-kemialliset pakettipuhdistamot: Omakotitalot, loma-asunnot, yhteispuhdistamot, kyläpuhdistamot, maitotilapuhdistamot

Lisätiedot

VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 2006 alkaen

VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 2006 alkaen 1 EUROA VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 26 alkaen 3 5 3 2 5 1 5 1 5 26 27 28 29 21 211 212 213 TA214 INVESTOINNIT / V POISTOT / V (itseisarvo) 1 EUROA VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit

Lisätiedot

Jäteveden ravinteet ja kiintoaine kiertoon viirasuodattimella. Asst.Prof. (tenure track) Marika Kokko

Jäteveden ravinteet ja kiintoaine kiertoon viirasuodattimella. Asst.Prof. (tenure track) Marika Kokko Jäteveden ravinteet ja kiintoaine kiertoon viirasuodattimella Asst.Prof. (tenure track) Marika Kokko marika.kokko@tuni.fi ProRavinne -hanke Projektin tavoite: Kehitetään jäteveden ja biojätteen käsittelyprosesseja

Lisätiedot

Veden hinnan määräytymisperusteet

Veden hinnan määräytymisperusteet Veden hinnan määräytymisperusteet Seminaari 5.11.2015 Säätytalo, Helsinki Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain muutoksista 1.9.2014 Muutoksia maksuja ja taloutta koskeviin

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 17.-18.7.

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet otettiin 26.-27.9.

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015 NELJÄNNESVUOSIYHTEENVETO VUOSIYHTEENVETO 29.1.2016 HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON NELJÄNNESVUOSI- YHTEENVETO LOKA-JOULUKUU JA VUOSIYHTEENVETO 2015 1 YLEISTÄ Heinolan jätevedenpuhdistamo on kaksilinjainen

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan

Lisätiedot

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO Vesijohto- ja viemäriverkosto - Lamala-Venesilta vesijohto- ja 1.1 - alue sijaitsee ranta-alueella - vesijohtoverkoston rakentaminen - veden laadun paraneminen 200 000 2005-2010 kunnan viemäriverkosto

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos toimii resurssit huomioon ottaen erittäin hyvin, ja valmius kehittää toimintaa taloudellisempaan ja toimintavarmempaan ovat hyvät.

Vesihuoltolaitos toimii resurssit huomioon ottaen erittäin hyvin, ja valmius kehittää toimintaa taloudellisempaan ja toimintavarmempaan ovat hyvät. Ot sikko 3 Toiminta 2016 Vesihuoltolaitoksen henkilöstö 2016: 1 Vesihuoltomestari sekä 2,75 vesi- ja viemärilaitoksen hoitajaa. Yksi ympäristötekniikanopiskelija sijaisti vuosilomia 2kk. Ulkopuolisia urakoitsijoita

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO s. 1 (1) TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 28.12.2016 (776c). Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO C776 TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS

MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KATSAUS VUOTEEN 2018... 3 1.2. ORGANISAATIO... 3 1.3. TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS... 3 2. TALOUS...

Lisätiedot

KERTARAPORTTI

KERTARAPORTTI s. 1 (1) JANAKKALAN KUNTA, TURENGIN JVP Tutkimus: 4/2016, 29.4.2016 (5jatur). Puhdistamolle tuleva jätevesivirtaama oli tarkkailuajankohtana yli kaksinkertainen kuivan ajan tasoon verrattuna johtuen laimentavista

Lisätiedot

5. Eriytetyt tilinpäätökset

5. Eriytetyt tilinpäätökset 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Vesihuoltolaitos: kirjanpidollisesti eritytetty taseyksikkö Siilinjärven kunnan vesihuoltolaitos on laskennallisesti kunnan toiminnasta eriytetty taseyksikkö. Toiminnasta

Lisätiedot

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet VESIHUOLTOSANASTOA Asemapiirustus Asiakas Asukasvastineluku (AVL) Haja-asutusalue Hulevesi Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet Kiinteistön omistaja, kiinteistön

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2017 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja 2016-2021 Vesienhoidon yhteistyöryhmä 8.5.2014 23.5.2014 Toimenpiteiden ja ohjauskeinojen perusteista Toimenpiteisiin sisältyvät merkittävimmät

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi

KERTARAPORTTI Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie Oravi ORAVIN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 2.7.2017 (4484). Oravin vesiosuuskunta C 4484 Tapio Rautiainen Tappuvirrantie 776 58130 Oravi ORAVIN VESIOSUUSKUNNAN PANOSPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU 2.7.2017 OLOSUHTEET

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto marraskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto syyskuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

LOIMAAN VESI KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

LOIMAAN VESI KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Liite 1 / 7.12.2016 LOIMAAN VESI KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Loimaan Vesi -liikelaitoksen johtokunnan 7.12.2016 (58. ) hyväksymä LOIMAAN VESI TALOUSARVIO 2017 1 LOIMAAN VEDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017

Lisätiedot

Keskuspuhdistamo. Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi!

Keskuspuhdistamo. Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Keskuspuhdistamo Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Timo Heinonen marraskuu 2018 100 vuoden ratkaisu! Keskuspuhdistamo hanke: Sulkavuoren keskuspuhdistamo siirtoviemärit (paine

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto elokuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto lokakuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA

7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA 7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA 1 / 3 YLEISTÄ Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolella annettiin 11.6.2003

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Ympäristölautakunta Yvp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Ympäristölautakunta Yvp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (6) 220 Ympäristökeskuksen lausunto kaupunginhallitukselle ja aluehallintovirastolle Riihimäen jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamisesta

Lisätiedot

Energiankulutuksen ja energiatehokkuuden

Energiankulutuksen ja energiatehokkuuden Energiankulutuksen ja energiatehokkuuden Energiatehokas vesihuoltolaitos 3/2018 Energiankulutuksen ja energiatehokkuuden MIKSI? Toiminnan nykytilan arviointi Tietoa investointipäätöksien tueksi. Tehtyjen

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Someron kaupunki Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Päivitys 2017 Someron kaupunki 2017 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa Määritelmiä Vesihuolto. Vesihuolto on talousveden toimittamista sekä jäte-, hule-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 116 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 45 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen hyväksyminen ja liittäminen

Lisätiedot

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO

KERTARAPORTTI Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie TERVO s. 1 (1) TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8.9.2014 (776c). Tervon kunta Tekninen toimisto Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO C776 TERVON KIRKONKYLÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KUORMITUSTARKKAILU

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro

Kommenttipuheenvuoro Kommenttipuheenvuoro TORNION-MUONIONJOEN VALUMA-ALUEEN JÄTEVESIENKÄSITTELYN YLEISTARKASTELU SUOMEN ALUEEN OSALTA 27.10.2017 VESIHUOLTOTARKASTAJA RISTO ROMAKKANIEMI Yleistä Vesihuoltoa ohjaavia lakeja Suomessa:

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN YHTEISTARKKAILU HYVINKÄÄ, KALTEVAN PUHDISTAMO KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2011 JA RAPORTTI 4/2011 (1.10. - 31.12.2011) 1. Yleistä Kaltevan puhdistamo on mekaanis-kemiallis-biologisesti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 HEINÄVEDEN VESIHUOLTOLAITOS 10.3.2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Kunnan vesihuoltolaitos on perustettu vuonna 1967. Vesihuoltolaitos on osa teknisen lautakunnan alaista toimintaa. Polvijärven

Lisätiedot

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta, 105, 18.11.2015 Kunnanhallitus, 210, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 50, 14.12.2015 50 Taseyksikön perustaminen / vesi- ja viemärilaitos KNGDno-2015-939

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto heinäkuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

CASE: LAHTI AQUA MÄDÄTTÄMÖJEN SANEERAUS

CASE: LAHTI AQUA MÄDÄTTÄMÖJEN SANEERAUS CASE: LAHTI AQUA MÄDÄTTÄMÖJEN Energiatehokas vesihuoltolaitos 1/2018 1 Mädättämön saneeraus Lahti Aqua uudisti puhdistamon mädättämöt ja prosessin ajotavan. Tehtyjen toimien ansiosta myös kaasuntuotanto

Lisätiedot