Pormestari Timo P. Niemisen ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pormestari Timo P. Niemisen ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi"

Transkriptio

1 Pormestari Timo P. Niemisen ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Investoinneilla kohti kestävää tulevaisuutta T A M P E R E E N K A U P U N K I 1

2 Talousarvio 2012 Taloussuunnitelma Pormestari Timo P. Nieminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 2

3 Yleiset lähtökohdat Taloudelliset lähtökohdat Toimintaympäristö Talousarvion painotukset T A M P E R E E N K A U P U N K I 3

4 Yleiset lähtökohdat Tampereen ja koko kaupunkiseudun väestönkasvu jatkuu edelleen. Työllisyystilanne on parantunut, mutta nuoriso ja pitkäaikaistyöttömien määrä on edelleen suuri. Asuntotuotanto on piristymässä. Suomen talouskasvu hidastuu ensi vuonna valtiovarainministeriön arvion mukaan 1,8 prosenttiin. Kuntatalouden näkymät kiristyvät lähivuosina valtiontalouden sopeutustoimien ja verotulojen kasvun hidastumisen myötä. Valtion toimenpiteet heikentävät kuntien tulopohjaa. Kuntaliiton arvion mukaan tämä tarkoittaa noin puolen prosenttiyksikön korotuspainetta kunnallisveroon. Hallitusohjelma sisältää uusia velvoitteita kunnille palvelujen järjestämisessä. T A M P E R E E N K A U P U N K I 4

5 Bruttokansantuotteen volyymin muutokset *, % *Vuodet valtionvarainministeriön ennuste. Lähde: Tilastokeskus T A M P E R E E N K A U P U N K I 5

6 Hallituksen budjettiehdotus 2012 Talousarvioesitykseen sisältyvien valtion toimenpiteiden arvioidaan menojen, tulojen ja veroperustemuutosten kokonaisvaikutuksena heikentävän kuntien rahoitusasemaa vuoteen 2011 verrattuna nettomääräisesti 448 milj. euroa. Lähde: Hallituksen vuoden 2012 talousarvioehdotus T A M P E R E E N K A U P U N K I 6

7 Tampereen ja kaupunkiseudun väestönkasvu vuosi Tampere Kehyskunnat Kasvu yhteensä , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,0 % lkm Kehyskunnat Tampere Lähde: Tilastokeskus T A M P E R E E N K A U P U N K I 7

8 16 suurimman kaupungin väestönkasvu Tammi Syyskuu 2011* Helsinki Espoo Vantaa Tampere Oulu Turku Jyväskylä +987 Vaasa +723 Lahti +541 Kuopio +527 Rovaniemi +412 Hämeenlinna +402 Joensuu +320 Lappeenranta +81 Pori +70 Kouvola 456 Syntyneiden enemmyys Nettomuutto yhteensä Lähde: Tilastokeskus kuukausitiedot, ennakkotieto (*) T A M P E R E E N K A U P U N K I 8

9 Työttömyysaste Tampereella ja koko maassa vuosineljänneksittäin % Tampere Koko maa Lähde: Pirkanmaan ELY keskus T A M P E R E E N K A U P U N K I 9

10 Kuuden suurimman kaupungin työttömyysasteet Syyskuu % 15,0 14,0 13,0 12,0 11,0 10,0 9,0 8,0 7,0 6,0 Turku Tampere Oulu Koko maa Vantaa Helsinki 5,0 4, Espoo Lähde: ELY keskuksen työttömyyskatsaukset ja Tilastokeskuksen toimittamat työministeriön työttömyystiedot T A M P E R E E N K A U P U N K I 10

11 Talousarvioehdotus lukuina Talousarvion loppusumma on milj. euroa. Toimintakate on 963 milj. euroa. Ydinprosessien ja konsernihallinnon menojen kasvu on 3,5 prosenttia. Tuloveroprosentti pysyy ennallaan 19,0. Yleinen kiinteistöveroprosentti ja vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti nousee. Vuosikate on 71,7 milj. euroa, mikä kattaa 86 % poistoista. Tulos on 11,5 milj. euroa alijäämäinen. Lainamäärän kasvu 20 milj. euroa. Bruttoinvestoinnit 150 milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 11

12 Poimintoja talousarviosta Talousarvio turvaa nykyisen palvelutason ja pitää sisällään kohdennettuja kehittämispanostuksia. Palvelutarpeen kasvuun vastataan erityisesti lasten ja vanhusten palveluissa. Kaupunki rakentaa kestävää tulevaisuutta rohkeilla yhdyskuntarakenteen investoinneilla. Työhyvinvoinnin parantaminen ja sairauspoissaolojen määrän laskeminen on koko kaupungin yhteinen tavoite. T A M P E R E E N K A U P U N K I 12

13 Poimintoja talousarviosta Seutuyhteistyö lisääntyy taloussuunnitelmakaudella. Oriveden sosiaali ja terveyspalvelut siirtyvät Tampereen palvelutuotantoon Pirkanmaan koulutuskonsernin ja Tampereen ammattiopiston toiminnot yhdistetään 2013 alusta. Yhteistyömahdollisuuksia selvitetään kansalaisopistotoiminnan sekä suun terveydenhuollon järjestämisessä. Vuoden 2012 asuntomessut pidetään Tampereella. Asuntomessut Tampereella tapahtuma järjestetään Vuoreksessa Kaupungin ja erityisesti keskusta alueen siisteyteen panostetaan. T A M P E R E E N K A U P U N K I 13

14 Palvelujen painopisteitä Lisääntyvään päivähoitotarpeeseen vastataan Päivähoitopaikkoja lisätään kunnallisessa tuotannossa 156 ja ostopalveluissa 70. Yksityisen hoidon kuntalisää lisäämällä arvioidaan saatavan 60 uutta hoitopaikkaa. Vanhusten tehostetun palveluasumisen peittävyyttä lisätään Vuonna 2012 tavoitteena on noin 100 tehostetun palveluasumisen paikan lisääminen. Paikoista noin 60 on kokonaan uusia ja 40 tehostetuksi palveluasumiseksi muuttuneita vanhainkotipaikkoja. Takahuhdin alueella aloittaa uusi Pappilanpuiston tehostetun palveluasumisen yksikkö. T A M P E R E E N K A U P U N K I 14

15 Palvelujen painopisteitä Kehitysvammaisten asumispalveluja lisätään Asumispalveluita lisätään sekä syntymäkodistaan että laitoshoidosta muuttaville kehitysvammaisille. Vuoden 2012 aikana valmistuu Pappilanpuiston ryhmäkoti (15 paikkaa). Uudet asumisyksiköt aloittavat Vuoreksessa ja Kalkussa (yhteensä 30 paikkaa). Uusia liikuntapaikkoja avataan Pyynikin uimahalli avataan syksyllä Tesoman voimistelu ja liikuntahalli avataan vanhaan teollisuuskiinteistöön. T A M P E R E E N K A U P U N K I 15

16 Yhdyskuntarakenteen kehittämisinvestoinnit Rantaväylän tunneli Katuraitiotiehanke Vuores Keskustahanke Kansi ja keskusareena Rahoitus ,0 milj. euroa 0,33 milj. euroa 9,4 milj. euroa 2,7 milj. euroa 7,0 milj. euroa Työpaikkojen kasvulle luodaan edellytyksiä kaavoittamalla muuhun kuin asuntotuotantoon tarkoitettuja tontteja Ratinaan, Lahdesjärven ja Myllypuron Kolmenkulman alueelle. Uudet rakennusalueet Lielahden Niemenranta, Lentävänniemen alueet ja Risson alueet. T A M P E R E E N K A U P U N K I 16

17 Talousarvio 2012 Kaupunkistrategia Toiminnalliset tavoitteet T A M P E R E E N K A U P U N K I 17

18 Tampere virtaa kaupunkistrategia 2020 Vuonna 2009 hyväksytyn kaupunkistrategian keskeisiä painotuksia ovat: Kaupunkilaisten hyvinvoinnin lisääminen Vetovoiman vahvistaminen ja osaaminen Kaupunkiseudun rakenteen eheys ja ilmastonmuutoksen hillintä Tuottavuuden parantaminen Kaupunkistrategiassa todetaan, että asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa kestävällä tavalla vain kaupungin talouden ollessa tasapainossa Vuosi 2012 on Tampere virtaa kaupunkistrategian kolmas toteuttamisvuosi Kaupunkistrategiaa toteutetaan 57 sitovalla talousarvion toiminnallisella tavoitteella Myös kaupungin eri tuottajayksiköille ja kaupunkikonsernin tytäryhteisöille asetetut omistajatavoitteet perustuvat kaupunkistrategiaan T A M P E R E E N K A U P U N K I 18

19 Strategiset hankkeet 2012 Kaupunkistrategiaa toteutetaan myös erikseen nimetyillä strategisilla hankkeilla Kaupunginvaltuusto päättää strategisista hankkeista vuosittain talousarvion hyväksymisen yhteydessä Vuoden 2012 strategiset hankkeet ovat: Avoin Tampere ECO2 Ekotehokas Tampere 2020 Keskusta hanke TampereSenior Ikääntyvä yhteiskunta mahdollisuutena TOP School Tuottavuusohjelma Vuores T A M P E R E E N K A U P U N K I 19

20 Sitovia toiminnallisia tavoitteita Lakisääteisten palvelujen turvaaminen Lastensuojelutarve on selvitetty kaikilla sosiaalityön alueilla sovitun toimintamallin mukaan enintään 90 vuorokauden kuluessa Hoitotakuu ja sosiaalitakuu on toteutunut Perusopetuksen oppilaille suunnatun alueellisen tuen sisältöä ja rakennetta on kehitetty Hyvinvoinnin lisääminen Palveluissa on toteutettu uusia ennaltaehkäiseviä, erityisesti syrjäytymistä ehkäiseviä, ja terveyttä edistäviä toimenpiteitä Kotiin kuntoutusta saavien mielenterveys ja päihdekuntoutujien määrä on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna Työllisyydenhoidon palveluja on kohdennettu erityisesti nuorille ja pitkäaikaistyöttömille Yhteisöjen toimintaedellytyksiä on parannettu Vetovoiman vahvistaminen ja osaaminen Yritysten uudistumisen mahdollistavia avoimuuteen ja innovatiivisuuteen pohjautuvia yritysympäristöjä on kehitetty Avoin Tampere elinkeino ohjelman puitteissa Oppilaitosten vetovoimaisuutta on vahvistettu varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ulottuvan oppimisympäristöjen kehittämishankkeen toimenpiteillä T A M P E R E E N K A U P U N K I 20

21 Sitovia toiminnallisia tavoitteita Seudullinen yhteistyö Toisen asteen koulutuksen seudullista yhteistyötä on kehitetty kokoamisselvityksen pohjalta Kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen suunnittelukokonaisuutta ja valtion kanssa solmittua MAL aiesopimusta toteuttavia hankkeita on toteutettu Arviointi kaupunkiseudun yhteistyön vaikuttavuudesta on tehty Kaupunkirakenne, liikenne ja ympäristö Täydennysrakentamisen osuus asemakaavoitetusta kerrosalasta on 50 prosenttia Joukkoliikenteen matkustajamäärä on kasvanut 3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna Pyöräilijöiden keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä on kasvanut 3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna Kaupungin kiinteistöissä (julkisissa rakennuksissa) käytetyn energian määrä on vähentynyt 2 prosenttia edellisen vuoden tasosta 50 prosenttia kaupungin kiinteistöissä (julkisissa rakennuksissa) käytetystä sähköstä on uusiutuvilla energiamuodoilla Suomessa tuotettua sähköä Tuottavuuden parantaminen Palveluketjujen toimivuutta on parannettu Uusia sähköisiä palveluja on otettu käyttöön Työhyvinvointi on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna T A M P E R E E N K A U P U N K I 21

22 Talousarvio 2012 Tuloperusteet Menoperusteet Laskelmat T A M P E R E E N K A U P U N K I 22

23 Tuloperusteet 2012 Verotulot Verotulojen arvioidaan kasvavan tänä vuonna yhteensä 15 milj. euroa (2,0 %). Yhteisöverotulojen arvioidaan laskevan voimakkaasti vuonna 2012 (14 milj. euroa). Yleinen kiinteistöveroprosentin korotus 0,20 ja vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentin 0,05 prosenttiyksiköllä. Vaikutus noin 7,5 milj. euroa. Verotulojen arvioidaan kasvavan yhteensä 11 milj. euroa (1,4 %) vuonna Valtionosuudet Vuonna 2012 valtionosuuksien kasvuksi arvioidaan 3,6 % eli 8 milj. euroa kuluvan vuoden toteutumaan verrattuna. Todellisuudessa valtionosuudet vähenevät 2,7 milj. euroa. Osa kasvusta on kunnallisverotulojen vähennysten kompensaatiota. Muut tulot Toimintatuloihin tulee tehdä kustannuskehityksen ja inflaation edellyttämät tarkistukset. Sosiaali ja terveydenhuollon maksuasetuksen mahdolliset muutokset tulee toteuttaa. T A M P E R E E N K A U P U N K I 23

24 Esimerkkejä kiinteistöveron korotuksen vaikutuksista Asuinkerrostalo, keskusta Korotusten vaikutus 2 3 huoneen asuntoon 44 euroa / v Asuinkerrostalo, Linnainmaa Korotusten vaikutus 2 3 huoneen asuntoon 21 euroa / v Asuinkerrostalo, Iidesranta Korotusten vaikutus 2 3 huoneen asuntoon 39 euroa / v Omakotitalo, Pispala Korotusten vaikutus Omakotitalo, Linnainmaa Korotusten vaikutus 95 euroa / v 77 euroa / v T A M P E R E E N K A U P U N K I 24

25 Verotulot milj. euroa TP TP TP TP TP TP TA ENN TA Kunnallisvero 499,6 535,4 560,9 610,0 618,6 642,7 647,0 660,0 678,0 Kasvu% 3,4 7,2 4,8 8,8 1,4 3,9 0,7 2,7 2,7 Vero% 18,00 18,00 18,00 18,00 18,00 19,00 19,00 19,00 19,00 Yhteisövero 64,7 66,2 74,1 76,6 62,7 73,4 60,0 70,5 56,0 Kasvu% 19,1 2,3 12,0 3,4 18,1 17,0 18,2 3,9 20,6 Kiinteistövero 26,2 28,8 31,4 33,8 35,4 41,9 43,0 42,5 50,0 Kasvu% 5,2 10,0 9,1 7,5 4,8 18,4 2,6 1,4 17,6 Yhteensä 590,5 630,4 666,4 720,4 716,8 758,0 750,0 773,0 784,0 Kasvu% 5,0 6,8 5,7 8,1 0,5 5,8 1,1 2,0 1,4 Ennusteen muutos % verrattu tilinpäätökseen 2010 TA 2012 muutos % verrattu ennusteeseen 2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I 25

26 Valtionosuudet 2012 milj. euroa TP 2010 TA 2011 ENN 2011 TA 2012 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus 200,4 210,0 210,5 222,5 Opetus ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet 10,3 8,5 10,5 6,5 Yhteensä 210,6 218,5 221,0 229,0 Vuonna 2012 valtionosuuksien kasvuksi arvioidaan 3,6 % eli 8 milj. euroa kuluvan vuoden toteutumaan verrattuna. Kasvu aiheutuu verotulokompensaatiosta. Ilman kompensaatiota valtionosuudet laskisivat 1,2 % eli 2,7 milj. euroa. T A M P E R E E N K A U P U N K I 26

27 Tuloslaskelma, tulot Liikelaitokset yhdistetty, sisäiset erät poistettu Verotulot, 784,1 milj.euroa 58 % Valtionosuudet, 229 milj.euroa 17 % Myyntitulot, 139,8 milj.euroa 10 % Maksutulot, 71,4 milj.euroa 5 % Rahoitustulot, 31,4 milj.euroa 2 % Vuokratulot, 41,3 milj. euroa 3 % Muut tulot, 24,7 milj.euroa 2 % Tuet ja avustukset, 32,6 milj.euroa 2 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 27

28 Toimintamenot ydinprosesseittain Ilman liikelaitoksia, muita taseyksiköitä ja konsernipalveluja Lasten ja nuorten kasvun tukeminen 26 % Konsernihallinto 8 % Kaupunkiympäristön kehittäminen 7 % Osaamisen ja elinkeinojen kehittäminen 6 % Sivistyksen ja elämänlaadun edistäminen 6 % Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen 14 % Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 34 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 28

29 Tuloslaskelma, menot Liikelaitokset yhdistetty, sisäiset erät poistettu Palvelujen ostot, 560,8 milj. euroa 40 % Avustukset, 105,1 milj. euroa 7 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat, 87,5 milj. euroa 6 % Vuokramenot, 25,0 milj. euroa 2 % Rahoitusmenot, 9,8 milj. euroa 1 % Muut toimintamenot, 8,9 milj. euroa 1 % Henkilöstömenot, 608,6 milj. euroa 43 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 29

30 Ydinprosessien ja konsernihallinnon kasvu euroa TA pohja 2011 TAE 2012 kasvu kasvu % Lasten ja nuorten kasvun tukeminen ,1 Osaamisen ja elinkeinojen kehittäminen ,5 Sivistyksen ja elämänlaadun edistäminen ,3 Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen ,0 Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen ,4 Kaupunkiympäristön kehittäminen ,6 Konsernihallinto ,5 Yhteensä ,5 Taulukossa on esitetty vertailu ns. talousarviopohjan ja vuoden 2012 talousarvioesityksen välillä, koska vuoden 2011 talousarvio ei ole vertailukelpoinen teknisten korjausten johdosta. T A M P E R E E N K A U P U N K I 30

31 Liikelaitokset, liikeylijäämä, korvaus peruspääomasta ja nettoinvestoinnit Liikeylijäämä Korvaus peruspäämasta Nettoinvestoinnit euroa TA 2011* TA 2012 TA 2011 TA 2012 TA 2011 TA 2012 Tampereen Vesi Tampereen Kaupunkiliikenne Tullinkulman Työterveys Tampereen Infratuotanto Tampereen Ateria Tampereen Logistiikka Tampereen Tilakeskus Yhteensä * Infratuotannon liikeylijäämä /alijäämätavoite muutettu kv ( ) T A M P E R E E N K A U P U N K I 31

32 Tuloslaskelma Liikelaitokset yhdistetty, sisäiset erät poistettu euroa TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustulot ja menot Korkotulot Muut rahoitustulot Korkomenot Muut rahoitusmenot Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset erät Tilikauden tulos Poistoeron muutos Varausten muutos Rahastojen muutos Tilikauden yli tai alijäämä T A M P E R E E N K A U P U N K I 32

33 Investoinnit Investoinnit (1 000 euroa) TP 2010 VS 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 Aineettomat hyödykkeet Tietokoneohjelmistojen käyttöoikeudet Tietokoneohjelmistojen valmistusarvot Aineelliset hyödykkeet Maa ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Osakkeet ja osuudet INVESTOINNIT YHTEENSÄ Rahoitusosuudet NETTOINVESTOINNIT YHTEENSÄ Pysyvien vastaavien hyöd. luovutustulot T A M P E R E E N K A U P U N K I 33

34 Investoinnit Investoinneilla kaupunki vastaa kasvavan kaupungin rakentamistarpeisiin ja edistää osaltaan talouskehitystä ja työllisyyttä. Investointien taso yhteensä 150,2 milj. euroa Suurimpia investointikokonaisuuksia: Tilakeskuksen talonrakennusinvestoinnit 50,3 milj. euroa Yhdyskuntarakentaminen (kadut, väylät, torit 51,8 milj. euroa satamat, sillat kevyt liikenne, ulkovalaistus) Tampereen Vesi 20,5 milj. euroa Hyvinvointipalvelut 10,9 milj. euroa Maa ja vesialueet 9,5 milj. euroa Konsernihallinto 4,6 milj. euroa Muut liikelaitokset 2,6 milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 34

35 Talonrakennusinvestointeja 2012 Koukkuniemen perusparannus ja kehittäminen Sampolan koulun peruskorjaus TAO Hervanta A talon laaj. ja Hervannan lukio Keskusvirastotalon perusparannus Pyynikin uimahalli Museoiden kokoelmakeskus Keskustan monitoimitalo Tammerkosken lukion ensik.kalustaminen Hervannan jäähallin peruskorjaus 8,0 milj. euroa 7,9 milj. euroa 3,6 milj. euroa 3,0 milj. euroa 2,6 milj. euroa 2,45 milj. euroa 2,4 milj. euroa 2,1 milj. euroa 2,0 milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 35

36 Talonrakennushankkeet talousarviossa 2012 päivähoito, sosiaali- ja terveyspalvelut, kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut, konsernihallinto TAMPEREEN KAUPUNKI 36

37 Talonrakennushankkeet koulut TAMPEREEN KAUPUNKI 37

38 Talonrakennushankkeet vuokrauksella tai muulla rahoitusmallilla rahoitettavat kohteet TAMPEREEN KAUPUNKI 38

39 Investointikohteita 2012 Kansi ja Keskusareena Vuoreksen keskuspuisto Frenckellin patomuurin uusiminen Raholan vedenpuhdistamon laajennus Ratinan kauppakeskus sopimustyöt Kaupinojan vedenpuhdistamon saneeraus 7,0 milj. euroa 6,0 milj. euroa 3,5 milj. euroa 2,0 milj. euroa 2,0 milj. euroa 5,0 milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 39

40 Rahoituslaskelma Liikelaitokset yhdistetty, sisäiset erät poistettu euroa TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoituksen rahavirta Vaikutus maksuvalmiuteen T A M P E R E E N K A U P U N K I 40

41 Pormestarin talousarvioesitys 2012 Kokonaismenot Milj. euroa Varsinainen toiminta 1 272,8 Investoinnit 150,2 Rahoitus 51,9 Varsinainen toiminta 86 % Kokonaismenot 1 474,9 Rahoitus 4 % Investoinnit 10 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 41

42 Lainamäärän kehitys Milj. euroa 400 Euroa/as Lainakanta /asukas TP 1997 TP 1998 TP 1999 TP 2000 TP 2001 TP 2002 TP 2003 TP 2004 TP 2005 TP 2006 TP 2007 TP 2008 TP 2009 TP 2010 ENN 2011 TA T A M P E R E E N K A U P U N K I 42

43 Vuosikate ja nettoinvestoinnit Milj. euroa Nettoinvestoinnit Vuosikate , TP 1997 TP 1998 TP 1999 TP 2000 TP 2001 TP 2002 TP 2003 TP 2004 TP 2005 TP 2006 TP 2007 TP 2008 TP 2009 TP 2010 TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 T A M P E R E E N K A U P U N K I 43

44 Talousarvio 2012, yhteenveto Asukasluku Veroprosentti 19,00 Vuosikate Poistot Tilikauden tulos Investoinnit, netto 71,7 milj. euroa 83,1 milj. euroa 11,5 milj. euroa 146,8 milj. euroa Lainakannan muutos Lainamäärä 20,1 milj. euroa 369,3 milj. euroa Vuosikate % poistoista 86 Investointien tulorahoitusprosentti 49 Lainat euroa/asukas T A M P E R E E N K A U P U N K I 44

45 Talouden tunnusluvut TA 2011 TA 2012 Tulos (milj. euroa) 64,5 19,8 31,6 37,1 14,0 38,6 10,2 11,5 Vuosikate (milj. euroa) 86,2 90,4 116,8 129,4 69,7 104,5 69,8 71,7 Poistot (milj. euroa) 80,5 79,7 81,3 92,3 83,7 80,7 80,0 83,1 Vuosikate ( /as.) Nettoinvestoinnit (milj. euroa) 140,8 116,8 119,0 161,6 131,7 150,4 136,2 146,8 Vuosikate nettoinvestoinnit 54,6 26,4 2,2 32,2 62,0 45,9 66,4 75,2 Lainakannan muutos (milj. euroa) 35,7 15,6 18,9 2,9 86,6 29,1 60,0 20,1 T A M P E R E E N K A U P U N K I 45

46 Suurten kaupunkien veroprosentit 2011 Kuopio 19,50 Lahti 19,00 0,50 Kouvola 19,00 0,50 Jyväskylä 19,00 Vantaa 19,00 Oulu 19,00 Tampere Turku 18,75 19,00 Vero% 2010 Korotus 2011 Helsinki 17,50 1,00 Espoo 17,75 17,00 17,50 18,00 18,50 19,00 19,50 20,00 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 46

47 Suurten kaupunkien talousarvioesitysten tunnuslukuja Espoo Hki Jkl Kuopio Lahti Oulu Tre Turku Vantaa Vuosikate, milj. 131,6 333,3 11,5 43,2 32,6 48,8 71,7 47,1 71,3 Vuosikate /asukas Tilikauden tulos 31,4 58,4 32,5 6,2 0,7 21,9 11,5 2,0 2,2 Investoinnit, milj , Investointien tulorahoitus% Lainakannan muutos ,8 266,0 70,0 16,2 32,0 82,8 20,1 60,0 95,0 Lainat/asukas T A M P E R E E N K A U P U N K I 47

48 Talousarvio 2012 Henkilöstö T A M P E R E E N K A U P U N K I 48

49 Suunniteltu henkilöstön määrä 2012 yhteensä henkilötyövuotta Henkilötyövuosien kehitys * 2010 Enn 2011 Suun * Konsernipalvelut sisältää muissa yksiköissä työskentelevät palkkatukityöllistetyt 81 htv TP 2010 ei sisällä Tampereen Tietotekniikkakeskus Liikelaitosta T A M P E R E E N K A U P U N K I 49

50 Henkilöstömenot 608,6 milj. euroa Henkilöstömenot nousevat 1,9 prosenttia 2011 tilinpäätösennusteeseen nähden (VTP 2011). Merkittävimmät nousun syyt ovat arvio vuoden 2012 palkankorotuksista sekä toukokuussa 2011 toteutuneet palkankorotukset. T A M P E R E E N K A U P U N K I 50

51 Sivukulujen kehitys TA 2011 / VS 2011 % ENN 2011 % TA 2012 (arvio) % KuEL maksu (palkkaperusteinen) 16,0 KuEL maksu (palkkaperusteinen) 16,1 KuEL maksu (palkkaperusteinen) 16,1 Sosiaaliturvamaksut 2,20 Sosiaaliturvamaksut 2,12 Sosiaaliturvamaksut 2,12 Työttömyysvakuutusmaksu 3,15 Työttömyysvakuutusmaksu 3,20 Työttömyysvakuutusmaksu 3,33 Tapaturmavakuutusmaksu 0,4 Tapaturmavakuutusmaksu 0,4 Tapaturmavakuutusmaksu 0,4 Sairauskassan kannatusmaksu 0,170 Sairauskassan kannatusmaksu 0,170 Sairauskassan kannatusmaksu* 0,150 Ryhmähenkivakuutusmaksu 0,05 Ryhmähenkivakuutusmaksu 0,05 Ryhmähenkivakuutusmaksu 0,05 YHTEENSÄ 21,970 YHTEENSÄ 22,040 YHTEENSÄ 22,150 T A M P E R E E N K A U P U N K I 51

52 Sairauspoissaolokehitys Sairauspoissaolopäivät Sairauspoissaolot (pv) / htv 20, , , , , , ,00 T A M P E R E E N K A U P U N K I 52

53 KuEL vanhuuseläkeiän saavuttavat, yhteensä henkilöä Lähihoitaja 78 Lastenhoitaja 72 Sairaalahuoltaja 56 Laitoshuoltaja 52 Perushoitaja 49 Siivooja 49 Sairaanhoitaja 46 Toimistosihteeri 43 Linja autonkuljettaja 41 Lastentarhanopettaja 37 Lehtori 34 Ruokapalvelutyöntekijä 32 Ruoka ja puhdistuspalvelutyönt.ekijä 30 Terveydenhoitaja 29 Perhepäivähoitaja 22 T A M P E R E E N K A U P U N K I 53

54 Lisätietoja Tampereen kaupungin talous ja strategiaryhmä Johtaja Juha Yli Rajala Taloussuunnittelupäällikkö Jukka Männikkö Vs. strategiapäällikkö Lotta Kallonen Tampereen kaupungin hallinto ja henkilöstöryhmä Johtaja Pekka Palola Puh T A M P E R E E N K A U P U N K I 54

T A M P E R E E N K A U P U N K I

T A M P E R E E N K A U P U N K I Talousarvio 2012 Investoinneilla kohti kestävää tulevaisuutta T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Talousarvio 2012 Taloussuunnitelma 2012 2014 Kaupunginvaltuusto T A M P E R E E N K A U P U N K I 2 Talousarvio

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

16.11.2009 VUODEN 2010 TALOUSARVIO T A M P E R E E N K A U P U N K I 1

16.11.2009 VUODEN 2010 TALOUSARVIO T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Talousarvio 2010, yhteenveto Asukasluku 31.12.2010 213 000 Veroprosentti 19,00 Vuosikate Poistot Tilikauden tulos Investoinnit, netto 69,6 milj. euroa 82,4 milj. euroa

Lisätiedot

Talousarvio 2014. Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 28.10.2013

Talousarvio 2014. Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 28.10.2013 Talousarvio 2014 Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 28.10.2013 Yleiset lähtökohdat Tampereen väestönkasvu tänä vuonna 2000-luvun nopeinta Työllisyystilanne on vuoden aikana heikentynyt voimakkaasti. Valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

T A M P E R E E N K A U P U N K I 1. Asukasluku Veroprosentti 19,00

T A M P E R E E N K A U P U N K I 1. Asukasluku Veroprosentti 19,00 T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Talousarvio 2011, yhteenveto Asukasluku 31.12.2011 215 100 Veroprosentti 19,00 Vuosikate Poistot Tilikauden tulos Investoinnit, netto 69,8 milj. euroa 80,0 milj. euroa

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen Tilinpäätös 2006 Kaupunginhallitus Pormestari Timo P. Nieminen T A M P E R E E N K A U P U N K I T A L O U S J A S T R A T E G I A R Y H M Ä 1 Uuteen toimintamalliin Kaupungin johtamisjärjestelmä uudistui

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Talousarvio 2013 Taloussuunnitelma Kaupunginvaltuusto

Talousarvio 2013 Taloussuunnitelma Kaupunginvaltuusto Talousarvio 2013 Taloussuunnitelma 2013-2015 Kaupunginvaltuusto 19.11.2012 Talousarvio 2013 lukuina Asukasluku 31.12.2013 219 200 Tuloveroprosentti 19,00 Talousarvion loppusumma 1 603,3 milj. e Toimintamenot

Lisätiedot

Tampereen kaupungin. tilinpäätös 2014. 30.3.2015 Hallinto- ja talousryhmä

Tampereen kaupungin. tilinpäätös 2014. 30.3.2015 Hallinto- ja talousryhmä Tampereen kaupungin tilinpäätös 2014 1 Tilikauden tulos ja taloudellinen asema 2 Tuloslaskelma TILIKAUDEN TULOS 19,3 milj. (TP2014) NETTOMENOT +0,5 % (TP2014/ TP2013) VERORAHOITUS + 3,3 % (TP2014/ TP2013)

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019-2021 Kaupunginjohtaja 9.10.2018 Lahti rohkea ympäristökaupunki Eteläinen kehätie tuo uusia investointeja LUTin uudet opiskelijat Niemen kampukselle Lahti hakee Euroopan

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1:

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 25.8.2014 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman kehys 14082014 1 000

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019-2021 10.12.2018 Usko Lahden tulevaisuuteen ratkaisee. Lahti tarvitsee investointeja. Investori ostaa tulevaisuutta. 6 600 opiskelijaa on jo valinnut Lahden. Lahti

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,,

Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,, XXVII, Kaupunginjohtajan,, Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,, Talouden)tasapainotus)etenee)oikeassa)suunnassa!) ) TA2015)toiminnallinen)mo6o:))

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2019 Alavieskan kunta Valtuusto 19.12.2016 JY Arvio 2016 tilinpäätöksestä tuloslaskelman osalta Poikkeama Tp ennuste - TA 2016 Muutos Tp ennuste - Tp 2015

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Tampereen kaupungin talouskatsaus 5/2019. Kaupunginhallitus

Tampereen kaupungin talouskatsaus 5/2019. Kaupunginhallitus Tampereen kaupungin talouskatsaus 5/ Kaupunginhallitus 24.6. Kaupungin tilikauden tulos Milj. euroa Tot 1-5 / 2018 Tot 1-5 / 2018 Enn Toimintatuotot 174,3 184,7 450,5 448,2 4,7 Toimintakulut -685,9-702,5-1

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

6/26/2017. Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA Investoinnit (1 000 euroa) TA xxx

6/26/2017. Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA Investoinnit (1 000 euroa) TA xxx 6/26/2017 xxx Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA 2018 Myyntitulot 0 Maksutulot 0 Tuet ja avustukset 0 Vuokratulot 0 Muut toimintatulot 0 Toimintatulot yhteensä 0 Valmistus omaan käyttöön 0 Toimintamenot Henkilöstömenot

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2013 31.3.2014 Minna Uschanoff Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku kääntyi laskuun. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2013 lopussa 21 129 eli 43 asukasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Talousarvio Kaupunginvaltuuston hyväksymä

Talousarvio Kaupunginvaltuuston hyväksymä Talousarvio 2016 Kaupunginvaltuuston hyväksymä Talouden tunnuslukuja 2007-2016 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 ENN 2015 TA 2016 Asukasluku 207 866 209 552 211 507 213 217 215 168 217 421 220 446

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 213 1,7 % Toimintakulut 38,3 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,39 mrd. 3,6 %,7 % 1,6 %,2 %,3 % 3,8 % Henkilösivukulut 4,96 mrd. Palvelujen ostot 9,78 mrd. Materiaalin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 Lehdistöinfo 1.4.2011 Elina Alajoki VUOSI 2010 Uuden organisaation ja toimintamallin vakiintuminen Käytäntöjen yhtenäistäminen Toimintaprosessien määrittely Palveluverkkomuutosten

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviokehys. Kaupunginhallitus 3.6.2013

Vuoden 2014 talousarviokehys. Kaupunginhallitus 3.6.2013 Vuoden 2014 talousarviokehys Kaupunginhallitus 3.6.2013 Yleinen talouskehitys ja Valtiontalouden kehys 2014 2017 Yleinen taloudellinen tilanne Muuttuja (%-muutos) Tuotanto (määrä) Palkkasumma Ansiotaso

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 24.8.2015 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt 1 000 euroa Vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman kehys 13.8.2015

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 31.03.2015 Kunnanhallitus 11.05.2015 ALAVIESKAN KUNNAN TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-MAALISKUU 2015 (sisäiset ja ulkoiset erät mukana) Tammi-maaliskuu 2014 TA 2015

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015 Seminaari 9.8.2012

TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015 Seminaari 9.8.2012 TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015 Seminaari 9.8.2012 HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II JWe 9.8.2012 Ei hyviä uutisia Euro-alueelta Tuotannon kehitys 1990 = 100 Vienti ei vedä

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Talousarvio 2016. Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 26.10.2015

Talousarvio 2016. Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 26.10.2015 Talousarvio 2016 Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 26.10.2015 Talouden tunnuslukuja 2007-2015 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 ENN 2015 TA 2016 Asukasluku 207 866 209 552 211 507 213 217 215 168 217

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Kevät 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Tiedotustilaisuus 13.2.2013 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten keskeisiä eriä vuosilta 2011 ja 2012 (ml.

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun

Lisätiedot

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 6/26/2017 Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Liikevaihto 0 0 0 0 0 0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 0 0

Lisätiedot

Tilikauden tulos ja taloudellinen asema

Tilikauden tulos ja taloudellinen asema Tampereen kaupungin tilinpäätös 2013 1 Tilikauden tulos ja taloudellinen asema 2 1 Tuloslaskelma TILIKAUDEN TULOS 0,0 milj. (TP2013) NETTOMENOT VERTAILUKELPOINEN +3,3 % (TP2013/ TP2012) VERORAHOITUS VERTAILUKELPOINEN

Lisätiedot