Yleistä. Painopistealueet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yleistä. Painopistealueet"

Transkriptio

1 VUOSIKERTOMUS 2013

2 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry on vuonna 1987 perustettu voittoa tavoittelematon ympäristöjärjestö, joka toimii Lapin puhtaamman ja viihtyisämmän ympäristön puolesta. Yhdistyksen tavoitteena on luoda retkeilijöille, Lapin kävijöille ja paikallisille asukkaille sellaiset edellytykset, että Lapin ainutlaatuisen ympäristön kuormittaminen jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Pidä Lappi Siistinä ry tunnetaan konkreettisesta toiminnasta, kuten talkoista, retkeilyreittien palveluvarustuksen (taukotuvat, luontopolut, pitkokset, laavut, kuivakäymälät) kunnostamisesta ja rakentamisesta, jätteiden siivoamisesta sekä koulutus- ja valistustoiminnasta, kuten ympäristöseminaarien ja muun opastuksen järjestämisestä. Yhdistys on myös mukana erilaisissa hankkeissa ja työryhmissä, jotka kehittävät ympäristön tilaa Lapissa. Painopistealueet Vuoden 2013 toimintasuunnitelman painopistealueiksi nostettiin yhdistyksen toiminnassa valistus- ja koulutustoiminnan lisääminen, tapahtumat, (esim. Oukku puhtaaksi ja muut siivoustempaukset, kesän talkooleirit), matkailun jätehuollon kehittäminen valmistuneiden projektien myötä (Eko-opas pohjoisen matkailijoille, matkailuautojen ja vaunujen jätehuoltoprojektin hyödyntämismahdollisuuksien kartoittaminen, roskaantumisselvitys Ympäristöministeriölle), hajaasutusalueiden romunkeräykset; yhteistyössä yhteistyökumppanit ja kylätoiminta, jäsen- ja varainhankinnan tehostaminen sekä yhdistyksen tunnettuuden ja profiilin nostaminen. Seuraavissa kohdissa kerrotaan näiden toteutumisesta. Valistus- ja koulutustoiminta Yhdistyksen viestintäpäällikkö on ollut aktiivisesti mukana maakunnallisissa ja paikallisissa ympäristökasvatustyöryhmissä, jotka aloittivat toimintansa Lapin ELY-keskuksen hallinnoiman Lapin luontokasvatus ja tiedotushankkeen ( ) myötä ja sekä työryhmäyhteistyön pohjalta toteutetuissa koulutuksissa, kehittämissuunnitelman päivittämisessä ja työpajoissa kouluilla. Lisäksi valistus- ja koulutustoimintaa on toteutettu viestinnän kautta nettisivuilla ja Facebookissa sekä erilaisten tapahtumien ja ympäristöseminaarin yhteydessä, joista kerrotaan lisää seuraavissa kohdissa. Joulukuussa 2013 haettiin lisärahoitusta Keski-Suomen ELY-keskukselta valtakunnalliselle ympäristökasvatushankkeelle toteutettavaksi Rahoituspäätöstä odotetaan toukokuussa Myös Eko-opas tukee osaltaan valistus- ja koulutustoimintaa ja on valtakunnallisessa ilmaisessa jakelussa kouluille ja oppilaitoksille. Ympäristöseminaari Ympäristöseminaari järjestettiin hotelli Luostotunturissa. Seminaariin osallistui lähes sata ympäristöalan ja jätehuollon toimijaa, yrittäjää ja asiantuntijaa ympäri Suomen. Seminaari sai hyvää palautetta niin järjestelyiden, kuin ohjelmankin osalta. Teemoja olivat mm. uusi jätelaki, tuottajavastuu, SER-kierrätys,, Lapin alueellisen jätehuollon puheenvuorot, Lapin ELY-keskuksen ajankohtaiset jätehuoltoasiat, yhteistyökumppaniemme ajankohtaiskatsaukset, Pohjois-Suomen pakkausjätteiden hyödyntäminen, kestävän kehityksen tiede, kansainvälisesti kestävä matkailu, Hannukaisen kaivoshankkeen YVA-menettely, sekä katsaus Pidä Lappi Siistinä ry:n toimintaan ja projekteihin: eko-opas pohjoisen matkailijoille, retkeilyreittien roskaantumistutkimus ja matkailuautojen- ja vaunujen jätevesien tyhjennyspisteet. Kultainen Luuta Seminaarissa myönnettiin yhdistyksen perinteinen ympäristötekopalkinto, Kultainen Luuta, ympäristövastaava Jusu Toivoselle Rukakeskus Oy/Pyhätunturi Oy:stä, tunnustuksena hänen esimerkillisestä työstään ympäristöasioiden

3 kehittämisen parissa. Erityisesti ympäristöohjelman menestyksekäs toteuttaminen ja saavutetut tulokset matkailualalla toimivat esimerkkinä muillekin tahoille ympäristöystävällisen toiminnan kehittämisessä. Seminaari on vuosien kuluessa lunastanut paikkansa tärkeänä kokoontumisfoorumina Lapin ympäristöasioiden kehittämisessä. Lisäksi tavattiin tuttuja ja uusia kasvoja, verkostoiduttiin ja nautittiin vapaaajasta illallisella, innokkaimmat vielä kylpylässä, Ametistikaivosvierailulla ja sauvakävelyretkellä. Matkailun jätehuollon kehittäminen Toimintavuonna 2012 toteutetut projektit (erityisesti Eko-opas), ovat saaneet hyvää palautetta, hyödyttäneet kohderyhmiä ja edistäneet jätehuollon tilaa erityisesti Lapin matkailussa. Eko-opas on valtakunnallisessa jakelussa saanut hyvän vastaanoton ja sen päivitykselle ja lisäkieliversioille on haettu rahoitusta Lapin ELY-keskukselta. Lapin retkeilyreittien roskaantumisesta tehty tutkimus oli pinnalla uutisotsikoissa ja yleisessä keskustelussa, ja sille harkitaan jatkoa tulevaisuudessa (tutkimukset tehty 1980-, -90 ja 2012). Myös Metsähallituksen kanssa tehdyn puitesopimuksen myötä pyritään tunturi- ja retkeilyalueilla edistämään roskatonta retkeilyä ja opastusta sekä talkooleirien myötä kohteiden siisteyttä. Matkailuelinkeinoa ja poronhoitoa koskien keskustelua mediassa v.2013 herätti jälleen yhdistyksen v.2010 teettämä tutkimus käytöstä poistettujen poroaitojen keräämisestä. Kesän talkooleirit Pyhä-Luoston kansallispuiston talkooleiri Kesän ensimmäinen talkooleiri järjestettiin Pyhä-Luoston kansallispuistossa yhteistyössä Metsähallituksen kanssa Leirille osallistui reilut parikymmentä vapaaehtoista ympäri Suomen ja maailman. Mukana oli Pidä Lappi Siistinä ry:n aktiivisia jäseniä, nuorisojärjestö Allianssin kansainvälisiä talkoolaisia ja muita vapaaehtoisia, jotka yhdessä keräsivät roskia, kunnostivat rakenteita kuten pitkospuita, merkkasivat kansallispuiston rajaa ja huolehtivat taukopaikkojen siisteydestä. Leirin tukikohtana ja majoituksena toimi Pyhätunturin Keropirtti. Talkootöiden lisäksi talkoolaiset pääsivät tutustumaan kansallispuiston luontoon, pelaamaan frisbeegolfia, etsimään lähikätköjä, tutustumaan Luontokeskus Naavaan, Kairalan ja Suvannon kyliin sekä päretalkoisiin. Inarin talkooleiri Toinen kesän talkooleireistä pidettiin Inarin retkeilyalueella Metsähallituksen kanssa Talkoolaiset siivosivat, huolsivat ja rakensivat yhdessä taukopaikkoja, rakenteita kuten laavuja, käymälöitä ja pitkoksia sekä raivasivat ja merkitsivät uudelleen retkeily- ja latureittejä. Reilun parinkymmenen leiriläisen joukossa oli Pidä Lappi Siistinä ry:n aktiivisia jäseniä ja leiriläisiä, nuorisojärjestö Allianssin kansainvälisiä vapaaehtoisia sekä Metsähallituksen väkeä. Leiriläiset majoittuivat teltoissa Akselinlaavun läheisyydessä Juutuanjokivarressa. Vapaa-aikaa vietettiin saunoen ja uiden Riutulassa, pelaten mölkkyä ja poimien mustikoita. Lisäksi käytiin tutustumassa saamelaismuseo ja luontokeskus Siidaan, saamelaiskulttuurikeskus Sajokseen ja risteilyllä Inarijärvellä Ukonsaaressa.

4 Muut tapahtumat Yhdistys oli keväällä mukana monissa eri tapahtumissa: Rovaniemen ammattikorkeakoulun Green Campus tapahtumassa esittelemässä yhdistystä ja hankkimassa jäseniä, Lapin Rakentajamessuilla yhdessä Napapiirin Residuumin kanssa neuvomassa jätehuoltoon ja kierrätykseen liittyvissä asioissa sekä Levin Green Days In Many Ways ympäristötapahtumassa. Tapahtumien yhteydessä yhdistyksen riveihin on liittynyt monia uusia jäseniä ja postituslistalaisia niin opiskelijoiden, matkailijoiden kuin paikallistenkin keskuudesta. Vappuna yhdistys toteutti yhteistyössä Lapin yliopiston ylioppilaskunnan ja Lassila & Tikanojan kanssa opiskelijoille ja muille vapunjuhlijoille suunnatun Kerään roskani Vappuna tapahtuman Rovaniemellä. Opiskelijat huolehtivat vapunjuhlinnasta aiheutuvista roskista ja saivat yhdistyksen kangasmerkin kiitokseksi haalareihinsa Maailman ympäristöpäivän kunniaksi järjestimme avoimet ovet toimistollamme. Te tapäivän aikana tapasimme monia uusia ja tuttuja kasvoja ja jutustelimme Lapin ympäristöasioista, yhdistyksen toiminnasta ja neuvoimme mm. kierrätysasioissa. Roskienkeruutalkoot toteutettiin osana kevään Talkoillaan yhessä-haastekampanjaa, jossa Pidä Lappi Siistinä ry, Napapiirin Residuum Oy ja World Cleanup kampanja haastoivat lappilaiset mukaan ympäristötekoihin. Haasteeseen ilmoittauduttiin mukaan laajasti Rovaniemellä ja lähikylissä kuten Hirvaalla sekä Pelkosenniemellä, jossa koululaiset siivosivat Pyhätunturin ympäristöä. Osana kampanjaa yhdistys oli järjestämässä Rovaniemen Oukku puhtaaksi talkoita, jossa siivottiin roskia Ounasvaaran hiihtokeskuksen rinnealueilta ja Urheiluopiston lähipiiristä. Talkoisiin osallistui järjestäjien lisäksi vapaaehtoisia, joukko Urheiluopiston oppilaita sekä lähialueen Steiner-koulu ja Ounasvaaran yläkoulu n.viikko myöhemmin. Santasport Urheiluopisto palkitsi talkoolaiset pullakahvein pihakodallaan ja Ounasvaaran hiihtokeskus tarjosi rinnealueiden siivoajille liput kesäkelkkaradalle. Jätesäkit ja roskankeruukepit tarjosi Pidä Lappi Siistinä ry ja Rovaniemen kaupunki. Lisäksi roskia kerättiin eri puolilla Rovaniemeä ja kylissä aktiivisten asukasyhdistysten toimesta. Myös syksyllä olimme mukana monissa eri tapahtumissa: Napapiirin Residuumin Ekoa arkeen tapahtumissa Ranualla ja Rovaniemellä, Lapin yliopiston fuksimessuilla ja järjestömessuilla sekä Rovaniemen Mahdollisuuksien Tori tapahtumassa kierrätysaiheisella työpajalla. Energiansäästöviikolla järjestimme Rovaniemellä yhdessä yhteistyökumppanien Kuusakosken, Ekokemin ja Napapiirin Residuumin kanssa Vintikki Kierrätystavaratalossa Kierrätysmarkkinat, jossa kävijät saivat kierrättää romunsa sekä tietoa lajittelusta ja yhdistyksestämme. Lisäksi osallistuimme Euroopan jätteen vähentämisen viikkoon järjestämällä Lapin yliopistolla osana kansainvälistä opiskelijatapahtumaa Joulu ilman jätettä tapahtuman, jossa jaoimme kierrätysohjeita ja vinkkejä jätteen määrän vähentämiseen ja pidimme joulukoristeiden vaihtopöytää. Erillisiä haja-asutusalueiden romunkeräyksiä ei päätetty järjestää yhdistyksen toimesta, koska yhteistyökumppanien kanssa katsottiin, että esimerkiksi paikallisten jätehuoltoyhtiöiden kiertävät keräykset saavuttavat myös hajaasutusalueet.

5 Yhdistyksen tunnettuuden ja profiilin nostaminen Yhdistykselle on syksystä 2011 lähtien tehty viestintästrategia ja suunnitelma, jota on päivitetty vuosittain. Strategian ja suunnitelman painopistealueet ja toimenpiteet ohjaavat viestintää ja tukevat toimintaa kokonaisuudessaan. Edellä mainitut tapahtumat, talkoot, jätehuoltoa ja ympäristöntilaa kehittävät toiminnot ja hankkeet sekä viestintä yhdessä ovat tärkeässä roolissa tunnettuuden ja profiilin nostamisessa, ja sitä kautta myös varainhankinnassa ja jäsenhankinnassa. Panostus sähköiseen viestintään on erityisesti kasvanut vuodesta 2011 alkaen. Facebook-sivun tykkääjämäärä kasvaa tasaisesti (v maaliskuu 615 tykkääjää, v.2013 maaliskuu 331 tykkääjää). Sähköinen viestintä tuo etuja viestinnän nopeudessa ja säästää niin resursseja kuin ympäristöäkin. Säännöllisiin sähköisiin uutis/jäsenkirjeisiin siirtyminen on saanut positiivista palautetta ja postitusjärjestelmää kehitetään edelleen. Lisäksi yhdistyksellä on Youtube-tili videoineen (4kpl) ja viestintäpäällikön Twitter-tilin (108 seuraajaa) kautta twiitataan myös yhdistyksen uutisia (linkitetty FB-sivuun). Viestintäpäällikkö on kirjoittanut keväästä 2013 lähtien myös Siisti Lappi -blogia Yourlapland.com-sivustolle (Lapin Kansan matkailupalvelu). Yhdistyksen yhteisökuvaa ja kehitystarpeita viestinnässä ja jäsenpalveluissa kartoitettiin jäsenille ja sidosryhmille toteutetulla kyselyllä, joka antaa suuntaa jäsen- ja sidosryhmäsuhteiden kehittämiselle jatkossa. Yhteisökuvatutkimuksesta on tehty erillinen raportti. Yhdistys on vuonna 2013 ollut esillä mediassa useasti: yhteensä 22 kertaa sanomalehdissä, alan julkaisuissa ja verkkouutisissa, joista 14 kertaa vähintään useamman palstan juttuja ja loput lyhyempiä mainintoja. Radiossa (Lapin Radio, Radio Kajaus, Yle Sami) olemme olleet n.10 kertaa. Www-osumia eri uutislähteistä internetissä on yhdistyksen oman mediaseurannan (Google Alerts) mukaan 3 kpl vuodelta 2013, mutta on huomioitava, ettei ko.seuranta löydä kaikkia osumia ja hakukoneoptimointia tulisi kehittää. Yhdistys oli näkyvästi esillä myös televisiossa MTV3:n Kymmenen uutisissa kesällä Inarin talkooleirin tiimoilta. Resurssien ja aktiivisuuden kasvaminen v ovat tuoneet runsaasti näkyvyyttä yhdistykselle erityisesti sidosryhmien keskuudessa. Koulutus- ja valistustoiminnan vilkastuminen, haastekampanjat, talkoot ja ns. kenttätyö ovat nostaneet yhdistyksen profiilia myös suuremman yleisön tietoisuuteen. Aikaisempien vuosien projektit (erityisesti Eko-opas) ovat herättäneet kiinnostusta edelleen ja ovat valtakunnallisesti huomioitu. Postituslistallemme liittyy netin kautta uusia tilaajia viikottain ja uusia jäseniäkin vähintään kuukausittain. Yhä useammin ihmiset ovat löytäneet yhdistyksen, www-sivut ja muut kanavat onnistuneiden linkityksien, sosiaalisen median jakojen sekä muiden sidosryhmäyhteyksien avulla. Simon saariston jätepisteet Yhdistyksen ylläpidettävänä on ollut kuusi veneilijöille tarkoitettua jätehuoltopistettä Simon saaristossa. Pisteiden hoidosta on vastannut Seppo Kiiskinen Simoniemestä. Jäsenpalvelut Jäsenpalvelut pitävät sisällään uutiskirjeet (n.neljästi vuodessa), jäsenedut (esim. alennukset Luuta-Nalle tuotteista ja

6 etuoikeus osallistua talkooleireille) sekä kannatusyritysjäsenille erikseen määritellyt edut. Sähköistä postitusjärjestelmää (MailChimp) jäsenille, sidosryhmille ja postituslistalaisille kehitetään parhaillaan, jotta sähköinen viestintä olisi entistä helpompaa. Myös jäsenrekisteri- ja laskutusjärjestelmä tulee uusia. Vuoden 2012 uudistuksen yhteydessä oli tavoitteena ottaa käyttöön yksi järjestelmä, jossa nämä toiminnot yhdistyisivät, mutta nykyinen palvelu ei täysin pysty vastaamaan tarpeisiin. Jäsenrekisterin uusimisen yhteydessä tulee ottaa huomioon myös perinteisten postilähetysten toimivuus ja helppous sekä sähköinen/verkkolaskutus. Jäsenpalveluiden kehittäminen jatkuu edelleen: suunnitelmissa on kehittää jäsenetuja, jotka ovat jäsenkortilla lunastettavissa sekä tarjota niin henkilöjäsenille kuin kannatusyrityksille ja yhteistyökumppaneille enemmän vastinetta jäsenyydestä. Hallitus ja hallinto Yhdistyksen hallitukseen ovat kuuluneet: Toiminnanjohtaja Anne Ollila, Paliskuntain yhdistys, puheenjohtaja Varatuomari Osmo Kurola, varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Osmo Aikio, Lapin jätehuolto kuntayhtymä Agrologi Jouni Filppa Aluepäällikkö Matti Heikkilä, Molok Oy Yhteyspäällikkö Heikki Herrala, Lassila & Tikanoja Oyj Ympäristönsuojelusihteeri Pekka Jantunen, Sodankylän kunta Palvelupäällikkö Jaakko Jäntti, Paperinkeräys Oy Toimitusjohtaja Juha Torvinen, Napapiirin Residuum Oy Hallitus kokoontui 7 kertaa, joista yksi kokous käytiin sähköpostikokouksena. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Rovaniemellä. Tilintarkastajana on toiminut Arto Harju-Autti ja varatilintarkastajana Leila Auer. Yhdistyksen tiliasiat on hoitanut Tilitoimisto Katteexi Oy. Henkilöstö Yhdistyksen yleistoiminnan johtamisesta, yhteistyökumppanisuhteista ja taloushallinnosta on vastannut toiminnanjohtaja Jarmo Ketola. Viestinnästä, sidosryhmä- ja mediasuhteista, jäsenpalveluista sekä koulutus- ja valistustoiminnasta on vastannut viestintäpäällikkö, FM Emmi Keskiaho. Kehitysasioista ja yhteistyökumppanihankinnasta on vastannut kehitysjohtaja Rolf Karrento. Talkooleirien ja tapahtumien käytännön järjestelyistä ja työnjohtotehtävistä on osin vastannut erityisasiantuntija Markku Ylivaara. Jäsenistö Yhdistyksen jäsenmäärä on 452 jäsentä, joista ainaisjäseniä 50, kannatusyritysjäseniä 59, kuntia 11 ja yhdistyksiä 13. Lapin kunnista ainaisjäseniä ovat Salla ja Sodankylä. Lisäksi postituslistalla kontakteja on yhteensä 227. Kannatusyhdistys Pidä Lappi Siistinä Kannatusyhdistys ry:n toiminnan tarkoituksena on edistää Lapin puhtaan ja viihtyisän ympäristön säilymistä, sekä tukea aatteellisesti ja taloudellisesti Pidä Lappi Siistinä ry:n toimintaa. Kannatusyhdistys on neuvotellut postikorttien myynnistä 12 Lapin matkailuyrityksessä Rovaniemen, Levin, Ylläksen, Saariselän, Sallatunturin, Suomun ja Pyhätunturin alueilla sekä myy Luuta-Nalle tuotteita yhdistyksen varainhankintaan.

7 Luuta-Nalle -tuotteet Luuta-Nalle -tuotesarja on kehitysvaiheessa ja sen tehokas myynti ja markkinointi vaatii verkkokaupan perustamista sekä varastoinnin, lähetyksien ja logistiikan kustannustehokasta suunnittelua ja toteutusta. Tuotteita on tilattu pääosin jäsentemme toimesta ja käytetty myös yritys/jäsenlahjoina ja liittymislahjoina jäsenhankinnan yhteydessä. Luuta-Nalle -tuotteet myydään Kannatusyhdistyksen toimintana. Talous Yhdistyksen toiminta rahoitettiin jäsenmaksujen (henkilö- ja kannatusyritysjäsenet) lisäksi Ympäristöministeriön toiminta-avustuksella (valtion harkinnanvarainen avustus ympäristöjärjestöjen toimintaan) ja ulkopuolisella varainhankinnalla (yhteistyöyritykset). Yhdistyksellä on yhteistyö-sopimukset 14 yrityksen kanssa toimintansa rahoittamiseen. Yhteistyö Pidä Lappi Siistinä ry. on toiminut yhteistyössä mm. Lapin kuntien, paikallisten yritysten, matkailutoimijoiden, Metsähallituksen, Paliskuntain yhdistyksen, Lapin ELY-keskuksen ja Ympäristöministeriön kanssa. Kannatusyritysjäsenille ja muille yhteistyökumppaneille toimitetaan kannatusjäsentunnus tai banneri, jonka avulla nämä voivat tuoda esille yhteistyön ja ympäristövastuunsa. Bannerin voi linkittää etusivullemme osoitteeseen josta löytyvät myös yhteistyökumppaniemme logot ja linkit. Yhdistys esittää parhaimmat kiitokset niille vapaaehtoisille, jäsenille, yksityishenkilöille ja organisaatioille, jotka ovat raha-, tavara- ja palvelulahjoituksin sekä työpanoksin tukeneet yhdistyksen toimintaa. Yhteistyöllä puhtaan ja viihtyisän Lapin ympäristön hyväksi! Lue lisää Erityisesti yhdistys haluaa kiittää seuraavia: Agnico Eagle Finland Oy Alko Oy Biobag Finland Oy BRP Finland Oy Ekokem Oy Hotelli Luostotunturi Hotelli Pyhätunturi jäsen Panu Akrenius Kuusakoski Oy Lapin ELY-keskus Lapin Jätehuolto kuntayhtymä, Lapeco Lapland Hotels Lassila & Tikanoja Oyj Let s Do It World Clean Up, Saija Kestilä Levin Matkailu Luontokeskus Naava LähiTapiola Metsähallitus Molok Oy Nordea Pankki Napapiirin Residuum Oy Ounasvaaran Hiihtokeskus Oy Paperinkeräys Oy Pidä Saaristo Siistinä ry Pernod Ricard Finland Oy Radio Kajaus Reddo Partners Oy saamelaiskulttuurikeskus Sajos saamelaismuseo ja luontokeskus Siida Santasport Lapin Urheiluopisto Sidoste Oy Suomen Rengaskierrätys Oy Vintikki Oy Ympäristöministeriö

Yleistä. Painopistealueet

Yleistä. Painopistealueet VUOSIKERTOMUS 2014 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry on vuonna 1987 perustettu voittoa tavoittelematon ympäristöjärjestö, joka toimii Lapin puhtaamman ja viihtyisämmän ympäristön puolesta. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Yleistä. Käytöstä poistettu aitamateriaali

Yleistä. Käytöstä poistettu aitamateriaali VUOSIKERTOMUS 2011 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry on ympäristöjärjestö, joka on toiminut puhtaamman ja viihtyisämmän ympäristön puolesta vuodesta 1987 lähtien. Yhdistyksen tavoitteena on luoda retkeilijöille

Lisätiedot

Yleistä. Tammikuu. Helmikuu. Maaliskuu

Yleistä. Tammikuu. Helmikuu. Maaliskuu VUOSIKERTOMUS 2010 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry on ympäristöjärjestö, joka on toiminut puhtaamman ja viihtyisämmän ympäristön puolesta vuodesta 1987 lähtien. Yhdistyksen tavoitteena on luoda retkeilijöille

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry on ympäristöjärjestö, joka on toiminut puhtaamman ja viihtyisämmän ympäristön puolesta vuodesta 1987 lähtien. Yhdistyksen tavoitteena on luoda retkeilijöille

Lisätiedot

Pidä Lappi Siis+nä ry

Pidä Lappi Siis+nä ry Pidä Lappi Siis+nä ry 25- vuo+sjuhlaseminaari 9.- 10.2.2012 Rovaniemi Vies+nnän ja sidosryhmäsuhteiden kehibäminen vies+ntäpäällikkö Emmi Lah+nen Mitä, kuka, miksi, miten, milloin, missä, kenelle? Vies+nnän

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Yleistä Pidä Lappi Siistinä ry:n timinnan tavitteena n säilyttää Lapin puhdas ja viihtyisä ympäristö. Päämäärään pyrimme valistustiminnalla, kulutuksella, jätehulln kehittämisellä,

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö

Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö Kuidut Käyttöön -hanke Hankeaika: 1.1.2016-30.6.2017 Hankealue: Haapavesi, Pyhäntä ja Siikalatva Hallinnoija: Haapaveden- Siikalatvan seudun kuntayhtymä Rahoittaja:

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Itämerihaaste 22.1.2014 Tiina Toivonen jäteneuvoja Valtakatu 11, 28100 p. 02 621 2521 tiina.m.toivonen@pori.fi n Jätehuollon yhteistyöalue alueellisen jätehuollon suunnittelu

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 10.12.2003 kello 18:00 Paikka Vanha ylioppilastalo, Mannerheimintie 3 B, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille yhteistyökumppaneiden kautta jäsenet voivat toteuttaa edullisesti omat verkkosivut. Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

Tunturialueiden matkailuyritysten

Tunturialueiden matkailuyritysten Tunturialueiden matkailuyritysten jätehuollon kehittäminen Kyselytutkimus matkailuyrityksissä 1.10. 31.12.2009 Tunturialueiden matkailuyritysten jätehuollon kehittäminen Tunturialueiden matkailuyritysten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu 12.10.1957

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu 12.10.1957 Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 15.1.2014 Seuran tunnus Seura järjesti suunnittelukilpailun 25-vuotisjuhlavuonna 1982 Kilpailun voitti Matti Larres ehdotuksella,

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 10. KOKOUS MOREENIASSA 16.4.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 10. KOKOUS MOREENIASSA 16.4.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 10. KOKOUS MOREENIASSA 16.4.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu

Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu Kestävä luontomatkailu Metsähallituksessa Metsähallitus edistää Kestävän luontomatkailun periaatteita kaikessa omassa toiminnassa sekä yhteistoiminnassa matkailuyrittäjien

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Menestyvä yritys Menestyvä kaupunki Toimintasuunnitelma 2012 Porin Yrittäjien Visio Yhdistyksen jäsentyytyväisyys ja pysyvyys ovat vertailuyhdistyksiä parempi ja jäsenmäärä on nousujohteinen. Yhdistyksen

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

VARAINHANKINNAN KEINOJA URHEILUSEUROILLE. luotettavaa, kannattavaa ja ympärivuotista - suomalaisen urheilun hyväksi

VARAINHANKINNAN KEINOJA URHEILUSEUROILLE. luotettavaa, kannattavaa ja ympärivuotista - suomalaisen urheilun hyväksi VARAINHANKINNAN KEINOJA URHEILUSEUROILLE luotettavaa, kannattavaa ja ympärivuotista - suomalaisen urheilun hyväksi Urheiluseurojen varainhankinta Ympärivuotinen mahdollisuus Veikkauksen verkkokumppanuus

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

Rovaniemen luontokasvatuksen kehittämissuunnitelma 2012-2013

Rovaniemen luontokasvatuksen kehittämissuunnitelma 2012-2013 Rovaniemen luontokasvatuksen kehittämissuunnitelma 2012-2013 Luontokasvatuksen yhteistyöryhmän perustaminen Luontokasvatusyhteistyöryhmä perustettiin Lapin ELY:n hallinnoiman EAKRrahoitteisen Lapin luontokasvatus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 1. Toiminnan tarkoitus Kuopion Yrittäjät ry toimii valtakunnallisen yrittäjäjärjestön paikallisena edunvalvojana Kuopiossa. Kuopion Yrittäjät tekee työtä pienten ja keskisuurten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Suomen Yrittäjät Vaikuttaja - Yhteisten etujen valvoja.

Suomen Yrittäjät Vaikuttaja - Yhteisten etujen valvoja. Suomen Yrittäjät Vaikuttaja - Yhteisten etujen valvoja. Yrittäjillä on tärkeä rooli yhteiskunnan rattaiden pyörittämisessä. Suomen 250 000 yrityksestä alle 10 työntekijän yrityksiä on 93,2 % ja alle 250

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 SYYSKOKOUS Aika 11.12.2004 kello 16:30 Paikka Sokos Hotel Pasila, Helsinki Läsnä Arto Teräs puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri Wolf Bergenheim

Lisätiedot

Hankerahoituksesta lisäpotkua alueelliseen toimintaan

Hankerahoituksesta lisäpotkua alueelliseen toimintaan Hankerahoituksesta lisäpotkua alueelliseen toimintaan Lapin ELY-keskuksen kokemuksia Suunnittelija Eerika Tapio 9.4.2015 1 Terveisiä Napapiiriltä! Laaja Lapin maakunta ~99 000 km2 181 835 asukasta Peruskoululaisia

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry. Yleisesittely 2012

Suomi-Espanja Seura ry. Yleisesittely 2012 Suomi-Espanja Seura ry Yleisesittely 2012 15.9.2012 Seuran tavoitteita Suomen ja Espanjan välisten suhteiden kehittäminen Espanjan maan ja kansan tuntemuksen lisääminen Suomessa Suomen tuntemuksen lisääminen

Lisätiedot

Digimarkkinointi 2020. 10.11.2015 True koulutus

Digimarkkinointi 2020. 10.11.2015 True koulutus Digimarkkinointi 2020 10.11.2015 True koulutus Ohjelma 10.11.2015 08.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00 Digimarkkinointi on jo jyrännyt muun markkinoinnin mitä seuraavaksi? 09.50 Ainoastaan hakukone-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 OAJ Varsinais-Suomen viestintää toteutetaan vuosittaisen viestintäsuunnitelman mukaisesti. Se noudattaa aina voimassa olevaa OAJ V-S:n viestintästrategian linjauksia. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta

Lisätiedot

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 2 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 Sisällysluettelo 1. TAUSTA... 3 2. TOIMINTA VUONNA 2006... 4 2.1 Yleistä... 4 2.2 Ottelumatkat...

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous 26.4.2014 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit ry:n toiminta alkoi Tampereella vuonna 2003. Alueellisia yhdistyksiä on sen jälkeen perustettu mm. Turkuun, Ouluun,

Lisätiedot

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusterin tarjoamat palvelut ideoiden jatkotyöstöön Lisää liikevaihtoa ja uusia asiakkaita venäläisistä

Lisätiedot

MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI. Pia Behm, CEO/Owner

MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI. Pia Behm, CEO/Owner MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI Pia Behm, CEO/Owner Kuka puhuu? - erusway Oy 10/13: Auttaa yrityksiä saamaan lisää asiakkaita Venäjältä - Google Partner - Tärkeimmät asiakkaat matkailun

Lisätiedot

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012 PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA Kristiina Siikala 19.9.2012 1 VIESTINNÄN VAIHEET VUONNA 2012 Faktat Viestinnän strategiset linjaukset: mitä, kenelle, miten ja milloin? Fkl.fi verkkopalvelun

Lisätiedot

Keski-Suomen matkailustrategia 2020. Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013

Keski-Suomen matkailustrategia 2020. Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013 Keski-Suomen matkailustrategia 2020 Keski-Suomen matkailuhallitus 14.2.2013 Vanhan (2005) matkailustrategian tavoitteet peruslähtökohtana yrityslähtöisyys, julkinen sektori toimii edellytysten luojana

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan

Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Valkoinen logo mustalla pohjalla + EU-logot mukaan Lapland The North of Finland Matkailun imagomarkkinointi 8.5.2014 Eteläisen Suomen matkailuyhteistyöpaja II Hanna-Mari Pyry Talvensaari 2 Agenda Lapland

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Kenelle, mitä, missä? Kenelle? Kenelle suuntaatte viestinne? Mitä? Määritelkää kolme tärkeintä asiaa, jotka haluatte

Lisätiedot

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 Sisällys 1. Tarkoitus 2. Yleistä Suomen Tanssipelaajat ry - 2010 Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 3. Vastuuhenkilöroolit 2010 4. Kilpailut 2010 4.1. Suomen kilpailut 4.2. Ulkomaiden

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA www.liiketoiminta.info/lumo

SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA www.liiketoiminta.info/lumo SIVU 1 SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA www.liiketoiminta.info/lumo SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA 3. Päivä / Kirsi Mikkola Koulutuspäivän tavoite Osallistuja ymmärtää sosiaalisen median

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020 1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategiset linjaukset 2015 2020 2 Strategia 2015-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Tiesittekö, että. alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? Tai, että yrityksellänne on mahdollisuus olla mukana rakentamassa tätä menestystä?

Tiesittekö, että. alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? Tai, että yrityksellänne on mahdollisuus olla mukana rakentamassa tätä menestystä? Tiesittekö, että alueella toimii menestyksekäs voimisteluseura? - toiminut vuodesta 1998 - useita mitalisijoja SM-kisoissa - lajeina naisten- ja miesten telinevoimistelu, TeamGym, trampoliinivoimistelu,

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI

LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ - On vuonna 1935 perustettu yleishyödyllinen hostellitoiminnan keskusjärjestö. - Suomen Hostelljärjestö ja verkoston yli 40

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014. Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri

Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014. Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri Hanke alkanut 1.4.2013, joka on 2-vuotinen 2013-2014) Yrittäjien matkailuhankkeen rahoittajina ovat (EAKR-rahoitteinen hanke): Satakunnan ELY-keskus, Satakuntaliitto

Lisätiedot

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2). 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,

Lisätiedot

MARKKINOINTISUUNNITELMA

MARKKINOINTISUUNNITELMA MARKKINOINTISUUNNITELMA 2015 Painoarvot Someron kaupungin markkinointia vuonna 2015 tullaan painottamaan uusasukashankintaan sekä nykyisten yritysten kasvun tukemiseen. Markkinoinnissa digitaalisen median

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

OHJEITA JA NEUVOJA TALKOOLAISILLE

OHJEITA JA NEUVOJA TALKOOLAISILLE 2015 OHJEITA JA NEUVOJA TALKOOLAISILLE Ehdota töissä huomenna! SIISTI BIITSI -KAMPANJA Siisti Biitsi -kampanja on Pidä Saaristo Siistinä ry:n rantojen siivoustalkookampanja. Kampanjan tarkoituksena on

Lisätiedot