HANKESUUNNITELMA/VÄLIRAPORTTI. Laukaan kunta, Tilapalvelu PL LAUKAA VUONTEEN ALUEKOULU. Tarvaalantie VIHTAVUORI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HANKESUUNNITELMA/VÄLIRAPORTTI. Laukaan kunta, Tilapalvelu PL 6 41341 LAUKAA VUONTEEN ALUEKOULU. Tarvaalantie 22 41330 VIHTAVUORI"

Transkriptio

1 VUONTEEN ALUEKOULU HANKESUUNNITELMA/VÄLIRAPORTTI PVM Sivu 1/13 Tilaaja: Laukaan kunta, Tilapalvelu PL LAUKAA Hanke: VUONTEEN ALUEKOULU Tarvaalantie VIHTAVUORI Gummeruksenkatu 7A1, Jyväskylä puh

2 Sivu 2/13 VUONTEEN ALUEKOULU JOHDANTO Laukaan kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan , että Laukaan perusopetuksen palveluverkkoa uudistetaan aluekoulumallin (vähintään kolmen perusopetusryhmän koulut) mukaisesti siten, että Tarvaalan, Savion ja Vuonteen koulujen toiminta päättyy, kun koulut yhdistetään aluekouluksi Vuonteelle. Tavoitteena on, että aluekoulu aloittaa toimintansa Lisäksi kunnanvaltuusto päätti, että aluekoulun hankesuunnittelu käynnistetään välittömästi ja investointivaraus tehdään vuoden 2015 talousarvioon. Kunnanjohtaja nimitti aluekoulun hankesuunnitteluryhmään talousjohtaja Lasse Lepän, tilapalvelupäällikkö Mika Vornasen, rakennusmestari Pekka Mikkosen, koulun johtaja Tuula Leppäkarin, koulun johtaja Sirpa Pitkäsen, koulun johtaja Veli-Pekka Ala-Porkkusen ja sivistystoimenjohtaja Juha Tolosen. Kunnanjohtaja on toiminut hankesuunnitteluryhmän puheenjohtajana ja sihteerinä sivistystoimenjohtaja Juha Tolonen. Hankesuunnittelutyöryhmä päätti kutsua ryhmän jäseniksi vanhempien edustajat. Koulut valitsivat ryhmään Lari Hasselin, Tomi Sulin-Saariston ja Niko Kiviahon. Työryhmän arkkitehtisuunnittelijana on toiminut vuosisopimuksen mukaisesti arkkitehti Jorma Peltonen :stä. Hankesuunnitelmassa on tutkittu neljää vaihtoehtoa Vuonteen aluekoulun tiloille: A) Nykyisen koulun peruskorjaus ja laajennus nykyisellä tontilla B) Uudisrakennus nykyiselle tontille ja tontin laajennus C) Koulun sijoitus Laukaan vankilan vapautuviin tiloihin D) Ekokoulu Hankesuunnitteluryhmä on kokouksessaan päättänyt esittää, että Vuonteen aluekoulun suunnittelua jatketaan Ekokoulu-hankkeen lähtökohdista. Hankesuunnitelman väliraportissa esitetyt tontti- ja tilakaaviot ovat alustavia.

3 Sivu 3/13 Sisällysluettelo 1. YHDYSHENKILÖT 4 2. NYKYTILANNE Kuvaus nykyisestä toiminnasta Nykyiset tilat ja niiden toiminnalliset puutteet Nykyisten tilojen tekninen toiminta 6 3. UUDEN ALUEKYLÄKOULUN TILOJEN TAVOITTEET Tilahankinnan vaihtoehdot Valittu vaihtoehto HUONETILAOHJELMA Huonetilaohjelman perustelut Huonetilaohjelman kuvaus Tilavaatimukset Erityiset tilakohtaiset vaatimukset Järjestelmävaatimukset SELVITYS RAKENNUSPAIKASTA Tontti Tonttialueen käyttösuunnitelma Maaperätutkimus Rakennuspaikasta aiheutuvat erityisvaatimukset Tontin hallintaoikeus ja rakennusluvan edellytykset Rakennuspaikan huomioiminen jatkosuunnittelussa HANKKEEN ILMASTO-, ENERGIA- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET TOTEUTTAMISAIKATAULU PERUSTAMISKUSTANNUKSET JA NIIDEN RAHOITUS 13 Liitteet: Liite 1: Liite 2: Liite 3: Liite 4: Liite 5: Liite 6: Liite 7: Liite 8: Liite 9: Liite 10: Huonetilaohjelma vaihtoehto A Huonetilaohjelma vaihtoehto B Huonetilaohjelma vaihtoehto C Tontinkäyttösuunnitelma ja tilakaaviot: vaihtoehto A Tontinkäyttösuunnitelma: vaihtoehto B Tontinkäyttösuunnitelma ja tilakaaviot: vaihtoehto C Rakennettavuusselvitys EI LAADITTU LVI -järjestelmäselvitys EI LAADITTU Sähköjärjestelmäselvitys EI LAADITTU Tavoitehintalaskelma EI LAADITTU

4 Sivu 4/13 1. YHDYSHENKILÖT Tilaaja: Laukaan kunta, tekninen lautakunta PL LAUKAA Puhelin: Fax: Pekka Mikkonen, Sähköposti: pekka.mikkonen@laukaa.fi Käyttäjän edustajat: Laukaan kunta, opetustoimi Sivistystoimenjohtaja Juha Tolonen Puhelin: , Sähköposti: juha.tolonen@laukaa.fi Vuonteen koulu Koulunjohtaja Veli-Pekka Ala-Porkkunen Vuonteen koulu, Tarvaalantie 22, Vihtavuori Puhelin: Sähköposti: veli-pekka.ala-porkkunen@laukaa.fi Tarvaalan koulu Koulunjohtaja vs. Pekka Järvelä Tarvaalan koulu, Tarvaalantie 834, Laukkavirta Puhelin: Sähköposti:pekka.jarvela@laukaa.fi Savion koulu Koulunjohtaja Tuula Leppäkari Savion koulu, Puttolantie 211, Lievestuore Puhelin: Sähköposti: tuula.leppakari@laukaa.fi Arkkitehtisuunnittelu: Gummeruksenkatu 7 A JYVÄSKYLÄ Puhelin: Fax: Jorma Peltonen Sähköposti: jorma.peltonen@lpv.fi Virva Savolainen Sähköposti: virva.savolainen@lpv.fi

5 Sivu 5/13 2. NYKYTILANNE 2.1 Kuvaus nykyisestä toiminnasta Vuoteelle perustettavaan aluekouluun siirtyisivät lisäksi lakkautettavien Tarvaalan ja Savion kyläkoulujen oppilaat. Yhteensä koulujen oppilasmäärä on oppilasennusteen mukaan lukuvuonna oppilasta. Vuonteen kyläkoulu on pieni alakoulu Vuonteen kylässä. Lukuvuonna koulussa on luokalla oppilaita 11 ja luokalla oppilasta. Koulun henkilökuntaan kuuluu kaksi opettajaa, koulunkäynninohjaaja ja keittäjä-siistijä. Lisäksi koulussa käy englanninopettaja, musiikinopettaja, erityisopettaja ja terveydenhoitaja. Koulurakennuksessa on lisäksi kerhotoimintaa. Tarvaalan koulu sijaitsee lähes Laukaan kunnan maantieteellisessä keskipisteessä, kauniissa harjumaisemassa Kuusveden ja Leppäveden välisellä kannaksella Lievestuoreen järven rantamaisemissa. Alakoulussa opiskelee lukuvuonna yhteensä 19 oppilasta kahdessa opetusryhmässä (luokat ja 3.-6.). Koulussa on kaksi opettajaa ja keittäjä-siistijä. Lisäksi koulussa käy englanninopettaja, erityisopettaja ja terveydenhoitaja. Koulurakennuksessa on lisäksi kerhotoimintaa. Savion koulussa on lukuvuonna kolme opetusryhmää: esikoulu, luokka ja luokka, joissa on yhteensä 30 lasta. Koulun henkilökuntaan kuuluu kaksi opettajaa, esikoulun opettaja, koulunkäynninohjaaja ja keittäjä-siistijä. Lisäksi koulussa käy englanninopettaja, musiikinopettaja, erityisopettaja ja terveydenhoitaja. Koulurakennuksessa on lisäksi kerhotoimintaa. Koulujen oppilasmäärät ja ennusteet (ei sisällä esiopetuksen oppilaita) ovat seuraavat: Koulu Savio Tarvaala Vuontee Yhteensä

6 Sivu 6/ Nykyiset tilat ja niiden toiminnalliset puutteet Kohteen tiedot: Vuonteen koulu, Tarvaalantie 22, Vihtavuori Kerrosala: 560 kem2 Huoneistoala: 436 hum2 Tilavuus: 2980 m2 Rakennusvuosi: 1938 Kohteessa on tehty seuraavia korjauksia 1988 Saunaosaston rakentaminen 1994 Saunaosaston uusiminen 1995 Vesiputkien uusiminen 1997 Kylmiön korjaus ja kompressorin vaihto 1998 Asuinhuoneiston remontointi 2002 Opetustilojen lattioiden maalaus 2011 Vesikatto uusittu Kohteessa on tehty seuraavia selvityksiä 2004 Peruskuntoarvio ja PTS 2014 Tontin mittaus Vuonteen koulu on vuonna 1938 valmistunut 1½ - kerroksinen rakennus, jonka alla on koko rakennuksen kokoinen kellarikerros. Rakennuksen on suunnitellut V.F. Peltonen vuonna Rakennuksen kerrosala on 560 kem2 ja huoneistoala 436 hum2. Rakennuksen kellarissa on veistoluokka, oppilaiden puku- ja wc-tilat, keittiö, terveydenhoitajan huone, puku-, pesuhuone ja sauna sekä varastoja. Ensimmäisessä kerroksessa on kaksi luokkahuonetta, eteinen, henkilökunnan sosiaalitila, opettajanhuone, erityisopetuksen tila ja wc. Ullakkokerroksessa on asuinhuoneisto (1h+k+alk) sekä kylmiä ullakkotiloja. Koulu käyttää liikuntatiloinaan Laukaan vankilan F-rakennuksessa sijaitsevaa liikuntasalia. Tällä hetkellä rakennuksessa on riittävät tilat nykyiseen Vuonteen koulun toimintaan, mutta rakennuksessa ei ole riittäviä tiloja uudelle noin 90 oppilaan aluekyläkoululle. 2.3 Nykyisten tilojen tekninen toiminta Kartoitusten ja kiinteistökierrosten perusteella tehdyn peruskorjauksen kustannusarvion mukaan rakennuksen kiireellisten

7 Sivu 7/13 korjaustöiden kustannukset olisivat ja peruskorjauksen kustannusarvio olisi UUDEN ALUEKYLÄKOULUN TILOJEN TAVOITTEET Kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti Vuonteella aloittaa uusi Vuonteen aluekoulu, jossa opiskelevat nykyisten Vuonteen, Tarvaalan ja Savion koulun oppilaat. Oppilasennusteen mukaisesti koulun oppilasmäärä olisi lukuvuonna yhteensä 86 oppilasta. Koulun mitoituksen lähtökohtana on ollut oppilasta. 3.1 Tilahankinnan vaihtoehdot Hankesuunnitelman laadintaa edeltäneet selvitykset: Peruskuntoarvio ja PTS 2004 Hankesuunnitelman yhteydessä on selvitetty: Tontin mittaukset ja pohjatutkimus 2014 Kouluverkkopäätöksen mukaisesti Vuonteen aluekoulun toiminnan tulisi alkaa Koulurakennuksen suunnittelun ja rakentamisen aikataulu on erittäin tiukka. Aluekoulun tilat olisi tässä aikataulussa ratkaistava tilaelementin tai vuokratilan avulla. Tilaelementin sijoittelussa olisi huomioitava mahdollisen uudisrakennuksen ja peruskorjauksen työmaan vaatima tila ja työmaaliikenne. Toinen mahdollisuus on, että Vuonteen, Tarvaalan ja Savion koulujen toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa kunnes aluekoulun tilat saadaan valmiiksi. Hankesuunnitelmassa ei väliraporttivaiheessa otettu kantaan tarvittavaan tilapäiseen lisätilaan, vaan selvitettiin koulun pysyvän tilaratkaisun vaihtoehtoja. Hankesuunnitelman yhteydessä tutkitut vaihtoehdot: A) Nykyisen koulun peruskorjaus ja laajennus Nykyinen koulurakennus peruskorjataan ja lisäksi tontille rakennetaan uudisrakennuksena laajennusosa. Vanhan koulurakennuksen peruskorjaus mahdollista sen, että tontin toiminnot säilyvät entisillä paikoillaan ja nykyinen tontti on riittävä koulun toiminnoille. Samalla koulurakennus säilyisi alkuperäisessä käytössä. Peruskorjatussa vanhassa koulurakennuksessa kellarikerrokseen sijoitetaan aputiloja. Ensimmäisessä kerroksessa on kaksi isoa kotiluokkaa ja esiopetuksen tilat. Ullakkokerroksen asunnosta korjataan opettajien huone ja suurin osa ullakkoa jää

8 Sivu 8/13 kylmäksi tilaksi tai esimerkiksi ilmanvaihdon kanavatiloiksi. Tilasijoituksessa on huomioitu, että rakenteellisesti riskialtteimmat tilat kellarissa eivät ole tarkoitettu vakituiseen oleskeluun ja työntekoon, vaan kellariin sijoitetaan varastotiloja ja muita tiloja, joissa ei työskennellä jatkuvasti. Yhdyskäytävä laajennusosaan tulee kellarikerroksen tasosta. Vanhassa koulurakennuksessa tiloja on useassa kerroksessa eivätkä tilat ole esteettömät. Vanhan koulurakennukseen tulevat tilat ovat aluekyläkoulun tilaohjelman mukaiset ja tilankäyttö on tehokasta. Uudisrakennukseen on mahdollista sijoittaa teknisesti vaativia tiloja ja suuria tiloja, joiden sijoittaminen vanhaan koulurakennukseen ei ole mahdollista. Tilat sijoitetaan yhteen tasoon lukuun ottamatta teknisiä tiloja, jotka sijoitetaan ullakkokerrokseen. Uudisrakennukseen tulee yksi iso kotiluokka, kaksi pientä kotiluokkaa, aineopetuksen luokka, keittiö, ruokala, teknisen työn luokka sekä liikuntasali pukutiloineen. Liikuntasalin mitoituksen lähtökohtana on ollut se, että sali on tarpeeksi suuri pallopelejä varten. Uudisrakennus jakaa tontin luontevasti kahteen osaan: saattoliikenteen, pysäköinnin ja huollon pihaan sekä etelään ja länteen avautuvaan aurinkoiseen välituntipihaan, jolla on leikkialue sekä nykyinen urheilukenttä. Korjausta ja uudisrakentamista on mahdollista vaiheistaa niin, että ensin rakennetaan uudisrakennus ja samaan aikaan koulutoiminta vanhassa koulussa jatkuu. Uudisrakennuksen valmistumisen jälkeen laajennusosa otetaan käyttöön, ja vanhan koulun peruskorjaus toteutetaan. B) Uudisrakennus nykyiselle tontille ja tontin laajennus Nykyinen koulurakennus myydään ja tontille sekä hankittavalle lisämaalle rakennetaan uusi koulu uudisrakennuksena. Vanha koulurakennus myydään. Vanhan koulun tontiksi lohkotaan nykyisestä tontista 500m 2 kokoinen tontti, jolle on mahdollista järjestää esimerkiksi jätevesien käsittely. Koulurakennuksen myynnissä on huomioitava, että rakennuksen uuden käyttötarkoituksen on oltava sopiva viereisellä tontilla olevaan koulutoimintaan. Vanhan koulun myymisestä saadaan tuloja. Koulun nykyinen tontti on kooltaan noin 9500m 2. Koulurakennuksen tontin kooksi suositellaan RT-kortissa vähintään 1,5ha, jolloin tontille jää tilaa esimerkiksi myöhemmälle laajennukselle. Vanhan koulun tontin lohkomisen jälkeen tontin koko on liian pieni uudisrakennukselle. Tonttiin on hankittava noin 1050m 2 lisäalue. Luontevin suunta lisämaan hankinnalle on nykyisen tontin

9 Sivu 9/13 kaakkoispuolen metsäalue. Alue on yksityisessä omistuksessa. Koululle pitää tehdä uusi tonttiliittymä Tarvaalantieltä. Tontin toiminnot on järjestettävä uudelleen, koska nykyiset pysäköintialueet sekä osin urheilukenttä jäävät vanhan koulurakennuksen tontille. Uudisrakennuksen paras sijaintipaikka on tutkittava tarkemmin esimerkiksi rakennuspaikkatutkimuksien ja tontin lisämaan saatavuuden perusteella. Vanhan koulun tontin lohkomisesta johtuen koulun uusi tontti on välttämättä muodoltaan kirvesvarsimainen, mikä rajoittaa jonkin verran tontin käytön suunnittelua. Uudisrakennuksessa on mahdollista täyttää koulutiloille asetetut tavoitteet moitteetta, hyödyntää tonttia luontevalla tavalla ja luoda yleensäkin hyvät ja muuntojoustavat tilat, jotka mahdollisimman tehokkaasti toteuttavat tilaohjelmaa. Tiloista on mahdollista saada esteettömät, pitkäikäiset, energiatehokkaat ja terveet. Rakentamiseen sisältyy myös vähemmän riskejä kuin peruskorjattaessa ja laajennettaessa vanhaa. C) Koulun sijoitus Laukaan vankilan vapautuviin tiloihin Vuonteen kylällä toimii Laukaan (Pernasaaren) avovankila, joka on siirtymässä pois nykyisistä tiloistaan. Koulun sijoitetaan C-rakennukseen ja liikunta- sekä aineopetus B-rakennukseen. Aluekoulun tilat olisi mahdollista sijoittaa kohtuullisen pienin muutostöin vuonna 1986 rakennettuun C-rakennukseen (Kurssila). Nykyisiä väliseiniä purkamalla ja lisäämällä uusia ikkunoita ja ovia rakennuksen itä- ja eteläsivulle saadaan rakennukseen aluekoulun tilaohjelman mukaiset tilat. Aineopetuksen luokkatila sekä liikunnan tilat sijoitettaan viereiseen 1950-luvulla rakennettuun B- rakennukseen (Kumpula). Aluekyläkoulun tilaohjelma saadaan tehokkaasti sijoitettua C- ja B-rakennuksiin ja vaaditut tilamuutokset ovat vähäisiä. Talotekniikan uusimistarvetta, tarvittavia tiloja, rakennuksen kuntoa ja tilamuutoksen rakenteellista toteuttamista ei ole selvitetty. Vankilan piha-alueista on mahdollista rajata koulun tarvitsemat piha-alueet ja koulun rakennukset olisivat lähellä Saviontietä helposti saavutettavissa. Mikäli alueen uusi käyttötarkoitus ja omistaja sallivat alueella on koulun käytössä urheilukenttä ja myös liikuntasali. Laukaan avovankilan toimintojen tulevaa sijaintia selvitetään parhaillaan. Nykyisistä tiloista siirtymisestä päätetään mahdollisesti vuonna 2015, mutta siirtymisen ajankohta ei ole tiedossa. Nykyiset tilat ovat Senaatti-kiinteistöjen omistamat. Senaatti aikoo myydä tilat, jos vankilatoiminta lähtee niistä. Alueella on eri ikäistä

10 Sivu 10/13 rakennusta. Tarkkaa tietoa rakennusten kunnosta ei ole ja osa rakennuksista on käyttämättömänä. Tarkkaa tietoa alueen kehittymisestä vankilatoiminnan loppuessa ei ole. Työryhmä listasi Laukaan vankilan sijoitusvaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia seuraavasti: Plussat: Miinukset: + kaunis miljöö, piha, sijainti, kokonaisuus - luokkatilat ovat pienet + lämmitysjärjestelmä ekologinen - kiinteistöjen kunto on huono + liikuntatilat ovat valmiina - talotekniikka puutteellinen + ruokasalin yleisilme - virran ranta koulualueen riskinä + valmistuskeittiö - useampia koulurakennuksia + teknisen käsityön tilat + useampia liikenteen liittymiä Hankesuunnitteluryhmä päätti kokouksessa , että Laukaan vankilan alue jätetään pois jatkotarkastelusta, koska vankilan siirtymisajankohta on avoin ja alue ei ole kunnan omistuksessa. Lisäksi alueen kehittäminen vankilatoiminnan loputtua on avoin. Aluekoulun suunnittelu- ja rakentamisaikataulu on tiukka, joten vankilan alue ei myöskään tästä syystä ole mahdollinen. Aluekyläkoulun rakentamisen suunnittelu keskitetään näin ollen nykyisen Vuonteen koulun tontille. D) Ekokoulu Ekokoulu on Keski-Suomen kehittämisrahaston rahoittama selvityshanke, jossa kehitetään Ekokoulu-konseptia ja valmistellaan rahoitushakemusta TEKES:ille Ekokoulu-pilotin toteuttamisesta. Ekokoulun tavoite on Koulu 100 vuodeksi 100 oppilaalle. Lähtökohtana on terve ja kestävä rakennus, kestävästi tuotettu energiahuolto, lähiruoka ja lähiliikenne, toimivat tilat ja pedagogiikka, yhteisöllisyys ja sosiaaliset vaikutukset sekä paikallisen yrittäjyyden tukeminen. Aluekoulun suunnittelu Ekokouluna tarkoittaa uuden toimintamallin suunnittelua, innovatiivisia teknisiä ratkaisuja sekä tukipalveluiden, kuten ruokapalveluiden, ylläpidon ja kuljetusten, uudelleen organisointia. Suunnittelu- ja toteutusaika olisi näistä syistä johtuen tavallista pidempi. D).2 Valittu vaihtoehto Hankesuunnitteluryhmä on kokouksessaan päättänyt esittää, että Vuonteen aluekyläkoulun suunnittelua jatketaan Ekokoulu-hankkeen lähtökohdista.

11 Sivu 11/13 4. HUONETILAOHJELMA 4.1 Huonetilaohjelman perustelut Hankesuunnitelman väliraporttivaiheessa on laadittu alustava tilaohjelma 90 oppilaan koululle. Lisäksi suunnitelmassa on otettu huomioon esiopetuksen vaatimat tilat. Tilasovituksia tutkittiin vaihtoehtojen A ja C avulla lähtökohtana olemassa olevien kiinteistöjen hyödyntäminen. Lisäksi tutkittiin tonttitarkastelutasolla vaihtoehto B. Ekokoulun osalta huonetilaohjelmaa ei ole tarkasteltu. Ekokoulun mitoitusperusteena on 100 oppilasta, joten tilaohjelma ei ole suoraan sovellettavissa Ekokouluun. Ohjelmapinta-ala 895 m2 Ohjeellinen tilatarpeen mitoitus: 4.2 Huonetilaohjelman kuvaus Laskennallisena oppilasmääränä on 90 hlöä, ja henkilökunnan määränä viisi opettajaa ja kaksi koulunkäynninohjaajaa sekä keittäjä-siistijä. Opetustiloina ovat esiopetuksen tilat, yleisopetukselle kaksi pientä kotiluokkaa ja kolme isoa kotiluokkaa, aineopetusluokka tekstiilityön, kuvaamataidon, musiikin ja kielten opetusta varten sekä teknisen työn opetustila. Lisäksi liikunnan opetusta varten on liikuntasali, joka toimii myös juhlasalina. Ruokailua varten ovat valmistuskeittiötilat, ruokala sekä olohuone, joka on avointa monikäyttötilaa esimerkiksi kyläläisten kerhotoimintaa varten. Huonetilaohjelmaan on kuvattu mitoittava, teoreetti nen tilatarve, jossa käyttäjien tarpeet ja toimintaan kohdistuvat suositukset täyttyvät. Suunnitelma on laadittu tilaohjelman perusteella. Hankesuunnitelman väliraporttivaiheessa ei ole otettu kantaa talotekniikan tilavarauksiin. Vaihtoehto A:ssa on eritelty tilat, jotka sijoitetaan uudisrakennukseen. Muut tilat sijoittuvat nykyiseen koulurakennukseen.

12 Sivu 12/ Tilavaatimukset Rakennustöiden suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan Terve talo kriteerejä. Muut asetettavat vaatimukset ovat: rakennuksen paloluokka P1 sisäilmaluokka S2 puhtausluokka P1 pintamateriaalit luokka M1 energiatehokkuusluokka vähintään C 4.4 Erityiset tilakohtaiset vaatimukset Hankesuunnitelman väliraporttivaiheessa erityisiä tilakohtaisia vaatimuksia ei ole selvitetty. 4.5 Järjestelmävaatimukset Hankesuunnitelman väliraporttivaiheessa järjestelmävaatimuksia ei ole selvitetty. 5. SELVITYS RAKENNUSPAIKASTA 5.1 Tontti kiinteistönumero 2:31 tontin pinta-ala: n.9 500,0 m2 tontti: tontilla sijaitsee koulu, varastorakennus ja jätekatos tontilla ei ole asemakaavaa 5.2 Tonttialueen käyttösuunnitelma Koulun tontilla on lisäksi vanha kylmä varastorakennus, uudempi jätekatos, leikki- ja pysäköintialue sekä urheilukenttä. Tontti rajautuu Tarvaalantiehen ja metsäalueisiin. Tontti on loiva rinnetontti ja piha-alueet ovat pääosin sorapintaisia ja paikoin nurmetettuja sekä luonnontilaisia. Nykyinen koulurakennus sijoittuu tontin koillispäähän. Tontti nousee niin, että kellarikerros on rakennuksen eteläpuolella maan pinnalla kokonaan, ja pohjoispuolella kokonaan maan alla. Tontille rakennetaan laajennukseksi uudisrakennus, joka liitetään yhdyskäytävällä vanhaan kouluun. Laajennus sijoittuu tontin keskiosaan. Nykyinen urheilukenttä ja varasto säilyvät paikoillaan. Laajennusosan ja urheilukentän väliin tulee leikkialue välituntioleskelua varten. Tontin luoteiskulmaan, nykyisten

13 Sivu 13/13 pysäköintialueiden kohdalle tulee pysäköintialueet ja huolto- sekä saattoliikenteen vaatimat alueet. Tonttiliittymä säilyy paikallaan. Rakennukseen tulee yhdyskäytävään kaksi esteetöntä sisäänkäyntiä. Vanhan rakennuksen pohjoispuolella oleva sisäänkäynti säilytetään, samoin eteläpuolella olevat sisäänkäynnit kellarikerrokseen. Lisäksi uudisosaan tulee huoltosisäänkäynti keittiöön. 5.3 Maaperätutkimus Tontilla on tehty alustava pohjatutkimus ja mittaus hankesuunnittelua varten (Laukaan kunta ). 5.4 Rakennuspaikasta aiheutuvat erityisvaatimukset Hankesuunnitelman väliraporttivaiheessa rakennuspaikasta johtuvia erityisvaatimuksia ei ole selvitetty. 5.5 Tontin hallintaoikeus ja rakennusluvan edellytykset Koulun nykyisen tontin omistaa Laukaan kunta. Kaikki esillä olleet vaihtoehdot edellyttävät lisämaan hankintaa. 5.6 Rakennuspaikan huomioiminen jatkosuunnittelussa Aluekoulun sijoitusvaihtoehtojen jatkotarkastelussa on mahdollista ottaa huomioon nykyisen tontin laajentaminen, uuden tontin osto yksityiseltä maanomistajalta sekä valtion omistuksessa olevan maan osto mikäli Laukaan vankilan alueen tilanne selviää lähiaikoina. 6. HANKKEEN ILMASTO-, ENERGIA- JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan Terve talo - kriteerejä. Suunnitteluvaiheessa asetetaan rakennukselle energiatavoitteet ja tehdään tarvittavat laskelmat tilaajan ohjeen mukaan. Rakennuksen valmistuessa tavoitelaskelmat tarkistetaan toteutuksen mukaisiksi ja viedään kiinteistön huoltoa käsitteleviin asiakirjoihin. Asetettujen tavoitteiden toteutumista seurataan tilaajan ohjeistuksen mukaisesti. 7. TOTEUTTAMISAIKATAULU Hankesuunnittelutyöryhmä on päättänyt esittää, että Vuonteen aluekoulun toteuttamista jatketaan Ekokoulu-konseptin mukaisena.

14 Sivu 14/13 Tämän vuoksi aluekoulun rakentamisen aikataulu jää avoimeksi, koska Ekokoulun suunnittelu vie normaalia enemmän aikaa. 8. PERUSTAMISKUSTANNUKSET JA NIIDEN RAHOITUS Hankesuunnitteluryhmä on kokouksessaan päättänyt esittää, että Vuonteen aluekoulun suunnittelua jatketaan Ekokoulu-hankkeen lähtökohdista. Hankesuunnitelman väliraportissa esitetyille vaihtoehdoille ei tästä syystä ole laskettu kustannusarviota.

HANKESUUNNITELMA/VÄLIRAPORTTI. Tarvaalantie 22 41330 VIHTAVUORI. PVM 14.10.2014 Sivu 1/13 VUONTEEN ALUEKOULU

HANKESUUNNITELMA/VÄLIRAPORTTI. Tarvaalantie 22 41330 VIHTAVUORI. PVM 14.10.2014 Sivu 1/13 VUONTEEN ALUEKOULU VUONTEEN ALUEKOULU HANKESUUNNITELMA/VÄLIRAPORTTI PVM 14.10.2014 Sivu 1/13 Tilaaja: Laukaan kunta, Tilapalvelu PL 6 41341 LAUKAA Hanke: VUONTEEN ALUEKOULU Tarvaalantie 22 41330 VIHTAVUORI Gummeruksenkatu

Lisätiedot

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen TOIMITILAT Riihenmäen yhtenäiskoulu Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Rakentamisen aloitus 11/2015 Budjetti: 15 300 000 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa,

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10.

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10. xx.xx.20xx Sivu 1/10 Tilaaja: Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Hanke: Runko / ohje HANKESUUNNITELMA Sivu 2/10 HANKESUUNNITELMA TIIVISTELMÄ n olennainen sisältö Rovaniemi xx.xx.20xx Sivu

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi

Lisätiedot

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA RAPORTTI Kauniaisten kaupunki Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA Sisällysluettelo 1. Toimeksianto 2. Nykytilojen kartoitus 3. Arviointi tilankäytöstä ja tilatarpeesta

Lisätiedot

Laukaan Ekokoulu. Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015

Laukaan Ekokoulu. Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015 Laukaan Ekokoulu Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015 Laukaan Ekokoulu-hanke Hankkeessa suunnitellaan Vuonteen alueelle Savion, Tarvaalan ja Vuonteen kylien yhteistä kylien koulua, joka on monella

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

UUDISRAKENTAMINEN HANKESUUNNITELMA. Orimattilan kaupunki, tilapalvelu Pl 46 16301 Orimattila. Myllylän koulun laajennus. 10.11.

UUDISRAKENTAMINEN HANKESUUNNITELMA. Orimattilan kaupunki, tilapalvelu Pl 46 16301 Orimattila. Myllylän koulun laajennus. 10.11. 10.11.2015 Sivu 1/17 Projektinumero: 00031 Tilaaja: Orimattilan kaupunki, tilapalvelu Pl 46 16301 Orimattila Hanke: Myllylän koulun laajennus UUDISRAKENTAMINEN (Rakennuttajatehtävät) (Jakeluosoite), 00000

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli Nykyinen liikuntahalli RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 HANKESUUNNITELMA päivitetty 14.06.2016 JOENSUUN TILAKESKUS Länsikatu 15, rakennus 2 80100 Joensuu puh. (013) 267 7111 faksi

Lisätiedot

KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS

KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS 2.2.2015 Sivu 1/4 JA Tilaaja: PL 11 20101 Turku Hanke: Katedralskolan, peruskorjaus Osoite: Itäinen Rantakatu 2 / Vanha Suurtori 1, 20100 Turku KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS Suurtorin rakennuksiin kuuluvan

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA. Saarijärven ASPA -palvelutalo, Saarijärvi 16.6.2014 A R K K I T E H T U U R A O Y

HANKESUUNNITELMA. Saarijärven ASPA -palvelutalo, Saarijärvi 16.6.2014 A R K K I T E H T U U R A O Y HANKESUUNNITELMA Saarijärven ASPA -palvelutalo, Saarijärvi HANKESUUNNITELMA 2 (8) Saarijärven ASPA -palavelutalo HANKESUUNNITELMA Sisällysluettelo: 1. HANKKEEN YLEISTIEDOT JA YHTEYSHENKILÖT 2. TARVESELVITYS

Lisätiedot

NIKKILÄN SYDÄMEN LAAJENTAMINEN VAIHE 2 ARK-HOUSE ARKKITEHDIT OY

NIKKILÄN SYDÄMEN LAAJENTAMINEN VAIHE 2 ARK-HOUSE ARKKITEHDIT OY NIKKILÄN SYDÄMEN LAAJENTAMINEN VAIHE 2 ARK-HOUSE ARKKITEHDIT OY Nykytilanne Mitoittava oppilasmäärä 740 oppilasta 7-9 koulu, 740 oppilasta, 2 rehtoria, n.80 opettajaa Muu henkilökunta n.30 henkeä HANKESUUNNITELMAN

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VALTUUSTOSEMINAARI 17.8.2017 Suunnittelutalo PPG Oy Työryhmä Hankesuunnitelman laatimiseen ovat osallistuneet: Rehtori Heikki Kangasluoma Rantatien koulu

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015

MÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄJÄ... 3 1.1 Päiväkoti... 3 1.2 Päivähoidon järjestäjä... 3 2. HANKESUUNNITELMAN LAATIJA JA YHDYSHENKILÖT...

Lisätiedot

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus 1(3 TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus Toiminnan järjestäjä Osoite Puhelin(vaihde Telekopionumero Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Puhelin Gsm Oppilaitos Osoite Hanke Yhteishanke Päivämäärä

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto NOUSIAISTEN KUNTA Kouluverkkoselvitys Lausunto FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19874P001 Lausunto 1 (6) Oksanen Raila Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Vaihtoehto 1. Valpperin koulun toiminta jatkaa korjaamattomassa

Lisätiedot

Hankesuunnitelma. Mouhijärven yhteiskoulu, vaihe 1. Rakennuttamispalvelut SASTAMALAN TILAKESKUS/

Hankesuunnitelma. Mouhijärven yhteiskoulu, vaihe 1. Rakennuttamispalvelut SASTAMALAN TILAKESKUS/ 1 SASTAMALAN TILAKESKUS/ Rakennuttamispalvelut Hankesuunnitelma Mouhijärven yhteiskoulu, vaihe 1 Ala-asteen laajennus ja peruskorjaus Palvelukeittiön peruskorjaus Biolämpökeskuksen rakentaminen 2 SISÄLLYS

Lisätiedot

Lahden kaupungin Paavolan kaupunginosan korttelissa 401 sijaitsevan tontin nro 22:n vuokraoikeus sekä sillä olevat rakennukset

Lahden kaupungin Paavolan kaupunginosan korttelissa 401 sijaitsevan tontin nro 22:n vuokraoikeus sekä sillä olevat rakennukset MYYNTIESITE v.181 Asuntokauppa J. Valtonen LKV Kalliomaankatu 18, 15150 Lahti 0400 715 668, jsvaltonen@gmail.com www.vaihtoasunnot.com Lahden kaupungin Paavolan kaupunginosan korttelissa 401 sijaitsevan

Lisätiedot

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS RUNONLAULAJANTIE 40 00420 HELSINKI Bruttoala 5410 Valmistunut 2009 KOULUN PÄÄSISÄÄNKÄYNTI KOHDE Koulu on rakennettu vuonna 1966 Etelä-Kaarelan Yhteiskouluksi. Rakennuksen

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Hakaniemen Kauppahalli

Hakaniemen Kauppahalli Tilakeskus Hakaniemen Kauppahalli Peruskorjaus Hankenumero 8086089 Tilakeskus Helsingin kaupungin tukkutori Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8086089 Osoite, 00530 Helsinki Sijainti Kaupunginosa

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014

LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014 LAUKAAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 14.10.2014 KIRKONKYLÄN KOULU JA KESKUSPÄIVÄKOTI UUDISRAKENNUS, VAIHE 1 LOPPURAPORTTI KUVA HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT Tarveselvitys Kouluverkko ja tarveselvityksen lähtökohta

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu tiiviissä kaupunkirakenteessa Diplomityö, Saana Karala, Tarkastaja professori Ilmari Lahdelma, 16.12.2009. Asemapiirros 1:500

Yhtenäiskoulu tiiviissä kaupunkirakenteessa Diplomityö, Saana Karala, Tarkastaja professori Ilmari Lahdelma, 16.12.2009. Asemapiirros 1:500 +6.30 +7.00 +6.90 vaunusuoja Diplomityöni perustuu todelliseen suunnitteluhankkeeseen, jossa on pyritty löytämään raaisuja sijoittaa päiväkoti- ja koulutoiminta olemassa oleviin kiinteistöihin. Uudisrakentamisen

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA. Haapajärven yläasteen korjaustyöt

HANKESUUNNITELMA. Haapajärven yläasteen korjaustyöt HANKESUUNNITELMA Haapajärven yläasteen korjaustyöt Haapajärven yläasteen korjaustöiden hankesuunnitelma Sisällysluettelo 1. Tarveselvitys... 2 2. Hankesuunnitelma... 2 2.1. Yleistä ja suunnittelun organisointi...

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

Esikoulun tilaratkaisu. Valtuuston iltakoulu Lukion auditorio

Esikoulun tilaratkaisu. Valtuuston iltakoulu Lukion auditorio Esikoulun tilaratkaisu Valtuuston iltakoulu 29.1.2018 Lukion auditorio Aikataulu 18.00 Tilaisuuden avaus 18.05 Alustus ja ryhmätöiden ohjeistus 18:35 Ryhmätyöt 19:20 Ryhmien esitykset ja keskustelu 20:30

Lisätiedot

Kaupunginosa / kylä Kortteli / tila, nimi Tontti / RN:o Punnonmäki Oskunkulma 21-71 Osoite Pinta-ala (m 2 ) Hautolahdentie 215 72100 Karttula 25.

Kaupunginosa / kylä Kortteli / tila, nimi Tontti / RN:o Punnonmäki Oskunkulma 21-71 Osoite Pinta-ala (m 2 ) Hautolahdentie 215 72100 Karttula 25. 1 Kuopion alueellinen r akennusvalvonta Kuopio Valtuusto-virastotalo, Suokatu 42 (PL 197) 711 Kuopio (7111 KUOPIO) (17) 185 174, fa (17) 185 182 Suonenj oki Kaupungintalo, Herralantie 6 (PL 13) 776 Suonenjoki

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140)

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140) RT 12-11055 KH X0-00494 LVI 00-10483 SIT 12-610082 Hyötyala-käsitettä käytetään rakennushankkeissa, joissa tilan tarve hankesuunnitelmassa kirjataan tilaohjelmana. Hyötyala kuvaa tilaohjelmaan kuuluvien

Lisätiedot

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija (Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja)

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija (Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja) Joutsenon koulun hankesuunnitelma Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/746/10.03.02.01/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija (Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2011 1 (7) Kiinteistölautakunta To/8 15.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2011 1 (7) Kiinteistölautakunta To/8 15.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2011 1 (7) 668 Kiinteistöjen ostaminen Östersundomista (Östersundom, 91-442-1-145, 91-442-1-154) HEL 2011-009034 T 10 01 00 Kiinteistökartta L7 T1, Rödje-Fantsin tie 7

Lisätiedot

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 Alustava aikataulu ( 9.1.2014 ) lähes kaikissa siirtokelpoisissa kouluissa ja parakeissa sama: 1) Lupakuvat jätetään rakennusvalvontaan n. 31.01.2014

Lisätiedot

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO , 02100 ESPOO ESPOON TAPIOLASSA Historiallisesti merkittävä rakennus on keskeiselle paikalla Tapiolan keskustan välittömässä läheisyydessä. Puistomaisessa ympäristössä sijaitseva kiinteistö liittyy saumattomasti

Lisätiedot

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5)

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5) 1(5) SIPOONLAHDEN KOULUN LAAJENNUS JA MUUTOSTYÖT HANKESUUNNITELMAN LIITE 4, TILAOHJELMA Nykytilanne Mitoittava oppilasmäärä 475 oppilasta 1-9 koulu, 475 oppilasta, rehtori + n. 30 opettajaa 5 koulunkäynnin-/aamu-

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille 24.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus, Virpi Lehmusvaara, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 2. Lämpökameran mittauspisteet Lämpökameran mittauspisteet, 1-kerros Lämpökameran mittauspisteet, 2-kerros Lämpökameran mittauspisteet, kellari LIITE 3. Lämpökamerakuvat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 123 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-002292

Lisätiedot

KANGASALAN TOIMIPISTE

KANGASALAN TOIMIPISTE KANGASALAN TOIMIPISTE Sijainti: Toiminnot: Sahalahdentie 22, 36270 Kangasala Elintarvikealan perustutkinto Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto Kone- ja metallialan perustutkinto Matkailualan

Lisätiedot

Kimpisen koulukeskus Toiminnot ja turvallisuus

Kimpisen koulukeskus Toiminnot ja turvallisuus Kimpisen koulun suunnittelutilanne INFO henkilöstölle Kimpisen koulun suunnittelutilanteesta -tilat, pihat, liikenneturvallisuus yleisellä tasolla -hallintomalli -henkilöstösuunnitelman valmisteluprosessi

Lisätiedot

UUDISRAKENTAMINEN. HANKESUUNNITELMA Sivu 1/10. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Kakskerran paloasema (Turku)

UUDISRAKENTAMINEN. HANKESUUNNITELMA Sivu 1/10. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Kakskerran paloasema (Turku) 21.3.2017 Sivu 1/10 Tilaaja: Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu 35 20100 Turku Hanke: (Turku) UUDISRAKENTAMINEN Sivu 2/10 KAKSKERRAN PALOASEMA UUDISRAKENTAMINEN - uudisrakennushankkeen hankeohjelman

Lisätiedot

Puupäivä Kokemuksia puukouluista Satavuon koulu ja päiväkoti Laukaan ekokoulu. Rakennuttaja Pekka Mikkonen

Puupäivä Kokemuksia puukouluista Satavuon koulu ja päiväkoti Laukaan ekokoulu. Rakennuttaja Pekka Mikkonen Puupäivä 2.11.2018 Kokemuksia puukouluista Satavuon koulu ja päiväkoti Laukaan ekokoulu Rakennuttaja Pekka Mikkonen 2.11.2018 Esimerkiksi esityksen nimi, esittäjä Arkkitehtipalvelu Oy Tero Wéman 10 toimintavuotta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 18 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta IX KAUPUNGINOSAN KORTTELIN NO 144 TONTIN NO 66 ASEMAKAAVAN MUU TOSEHDOTUS. KARTTA NO 7264, JOTA EI TARVITSE ALISTAA YMPÄRISTÖMI NISTERIÖN VAHVISTETTAVAKSI. (SILTAKATU 17) Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

11.11.2013 Sivu 1/14 LAUKAAN KEHITYSVAMMAISTEN ASUNTORYHMÄ. Tilaaja: Laukaan kunta Tilapalvelu PL 6 41341 LAUKAA

11.11.2013 Sivu 1/14 LAUKAAN KEHITYSVAMMAISTEN ASUNTORYHMÄ. Tilaaja: Laukaan kunta Tilapalvelu PL 6 41341 LAUKAA LAUKAAN KEHITYSVAMMAISTEN ASUNTORYHMÄ HANKESUUNNITELMA 11.11.2013 Sivu 1/14 Tilaaja: Laukaan kunta Tilapalvelu PL 6 41341 LAUKAA Hanke: Laukaan kehitysvammaisten asuntoryhmä Autetun asumisen yksikkö Sarakuja

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 3.3.2016 klo 17.00-18.10 Paikka Muonion kirjasto Asiat 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 13 Sivistyslautakunnan vuoden 2015 toiminnallisten

Lisätiedot

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,

Lisätiedot

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi

KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto Valmistelija: opetusjohtaja Annelie Nylund,annelie.nylund(at)sipoo.fi Valtuusto 72 10.09.2012 Söderkullan koulukeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen 281/10.03.02/2012 281/10.03.02/2012 KOULJAOS 41 Suomenkielinen koulutusjaosto 23.4.2012 Valmistelija: opetusjohtaja Annelie

Lisätiedot

FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI VAIHTOEHTOTARKASTELU

FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI VAIHTOEHTOTARKASTELU FINNSBACKAN PÄIVÄKOTI VAIHTOEHTOTARKASTELU 24.9.2014 1(5) Johdanto Vertailtavat hankevaihtoehdot Tässä vaihtoehtotarkastelussa on esitelty kaksi vaihtoehtoa Finnsbackan vuonna 1980 valmistuneen, heikkokuntoisen

Lisätiedot

Myydään toimitilakiinteistökokonaisuus n kem², oma tontti m². Sepänkatu 1, Kuopio

Myydään toimitilakiinteistökokonaisuus n kem², oma tontti m². Sepänkatu 1, Kuopio Myydään toimitilakiinteistökokonaisuus n. 3.474 kem², oma tontti 5.084 m² Sepänkatu 1, 70100 Kuopio Sijainti Kuopio Sepänkatu 1, 70100 Kuopio Kiinteistö sijaitsee keskustassa hyvien liikenneyhteyksien

Lisätiedot

Kaupunkiympäristötoimiala / JA. Hannunniitun koulun teknisten korjausten ja toiminnallisten muutostöiden sekä E-rakennuksen laajennuksen hankekuvaus

Kaupunkiympäristötoimiala / JA. Hannunniitun koulun teknisten korjausten ja toiminnallisten muutostöiden sekä E-rakennuksen laajennuksen hankekuvaus Kaupunkiympäristötoimiala / JA Hannunniitun koulun teknisten korjausten ja toiminnallisten muutostöiden sekä E-rakennuksen laajennuksen hankekuvaus 16.11.2018 1 (8) Sisällys 1 Hankeselvityksen lähtökohdat...

Lisätiedot

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU L O V I I S A N K A U P U N K I S U O M E N K I E L I N E N K O U L U K E S K U S SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU 28.4.2010 SIJOITUSVAIHTOEHTO A SUOMENKIELINEN KOULUKESKUS SIJOITUSVAIHTOEHTO B GENERALSHAGENS

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA. Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti)

LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA. Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti) LOIMAAN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA Yhtenäiskoulu (Hirvikoski) KH 18.11.2013 (päivitetty kaupunginvaltuuston 11.11.2013 päätöksen mukaisesti) 0 1. Johdanto Kaupunginvaltuusto hyväksyi 19.10.2009 (96 ) Loimaan

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

Koulunmäen yhtenäiskoulu

Koulunmäen yhtenäiskoulu Kasvun ja oppimisen lautakunta..0 liite nro (/5) Kaupunginhallitus 5..0 liite nro 5 (/5) Kaupunginvaltuusto..0 liite nro (/5) Koulunmäen yhtenäiskoulu Hankesuunnitelma.5.0 Arkkitehtitoimisto LPV Jyväskylä

Lisätiedot

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS TUUSULAN PERHETUKIKESKUS Päärakennus Koivukujan vastaanottokoti Kotorannan lastenkoti NÄKYMÄ TUUSULANJÄRVEN PUOLELTA RAKENTAMISEN JÄLKEEN Kotorannankuja 2 00430 Tuusula Nykyiset rakennukset: Päärakennus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE SIVISTYSLAUTAKUNTA Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 5.10.2015 ( 281) Lemminkäinen talo Oy:n elinkaarihankkeiden palvelutuottajaksi. Palvelusopimus Porvoon kaupungin ja

Lisätiedot

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Ilmajoen keskustassa rajautuen Ilkantiehen, Keskustiehen ja Kyrönjokeen. Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

UUDISRAKENTAMINEN HANKESUUNNITELMA (ALUSTAVA) Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Rymättylän paloasema (Naantali)

UUDISRAKENTAMINEN HANKESUUNNITELMA (ALUSTAVA) Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Rymättylän paloasema (Naantali) (ALUSTAVA) 4.2.2019 Sivu 1/8 Tilaaja: Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu 35 20100 Turku Hanke: (Naantali) UUDISRAKENTAMINEN Sivu 2/8 RYMÄTTYLÄN PALOASEMA UUDISRAKENTAMINEN - uudisrakennushankkeen

Lisätiedot

MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ

MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ MYYDÄÄN KOULUTUS- JA MAJOITUSKESKUSKIINTEISTÖ ESPOON SIIKAJÄRVELLÄ Catella Property Oy Aleksanterinkatu 15 B 00100 Helsinki Puh. 010 5220 100 Fax 010 5220 217 www.catella.fi Helsinki. Y-tunnus 1048559-0

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42 22.03.2017 Sivu 1 / 1 1092/2017 10.03.02 42 Tuomarilan koulu -hankkeen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Eija Riikonen, puh. 09 81623004 Kaisa Peltonen, puh. 050

Lisätiedot

33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki. Asemakaava on vahvistettu 14.02.2012.

33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki. Asemakaava on vahvistettu 14.02.2012. Haso Luutnantinpolku Luonnokset 04.05.2015 Sijainti Tontti 33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki Tontti sijaitsee Malminkartanon rautatieaseman läheisyydessä ja se rajautuu lännestä junarataan.

Lisätiedot

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Merilokinkaari 27 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

KOy Pääskynpesät Viitesuunnitelma

KOy Pääskynpesät Viitesuunnitelma N Viitesuunnitelma..0 N SELOSTUS. 0 00. 00. 00. 00 0 00. 0 00. leksanterinkatu 00. 00. 00. 00. 00. 00. Viitesuunnitelman tilaaja on Nuorisosäätiö, ja se liittyy käynnissä olevaan asemakaavan muutokseen,

Lisätiedot

KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA

KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 1 KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 1.6.2016 Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SELOSTUS HANKKEESTA 1.1 Hankesuunnitelman

Lisätiedot

ASF +7.5 ASF +7.8. 8 151 m 2 +7.5 +8,700. 6 120 m 2. turvahiekka. 6040 m2 PÄÄRAKENNUS. 397,2 m 2 349,9 m 2

ASF +7.5 ASF +7.8. 8 151 m 2 +7.5 +8,700. 6 120 m 2. turvahiekka. 6040 m2 PÄÄRAKENNUS. 397,2 m 2 349,9 m 2 GRÄNNÄSINTIE 29 4 +7.2 +7.0 +7.3 +6.5 +7.5 +7.0 8 151 m 2 +7.5 +7.8 10 luonnontila polkupyörä katos +6.0 9 +8.0 +8,004 5 +8.2 +5.3 PELIKENTTÄ AREENA 13x26 8 luonnontila 2 6 120 m 2 LT vanha 1:32 turvahiekka

Lisätiedot

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE +358-40-5573581 1 / 3 4.11.2014 LAUSUNTO VAALAN KUNTA - kunnanjohtaja Tytti Määttä - tekninen Juha Airaksinen - aluearkkitehti Harri Lindroos TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA

Lisätiedot

Rivitalohuoneisto 4h+k+kph+s+wc+vh+ak+lasitettu terassi... 88,0 m² Asunto Oy Lahden Jahtikatu 12 -nimisen yhtiön osakkeet nrot...

Rivitalohuoneisto 4h+k+kph+s+wc+vh+ak+lasitettu terassi... 88,0 m² Asunto Oy Lahden Jahtikatu 12 -nimisen yhtiön osakkeet nrot... MYYNTIESITE v.164 Asuntokauppa J. Valtonen LKV Kalliomaankatu 18, 15150 Lahti 0400 715 668, jsvaltonen@gmail.com www.vaihtoasunnot.com Jahtikatu 12 as 4, 15610 Lahti Nikkilä, Ala-Nikkilä Rivitalohuoneisto

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 8.5.015 SELOSTUS Ehdotuksessa olevaa kadunvarsirakennusta korotetaan yhdellä kadunpuolelta sisäänvedetyllä kerroksella ja nykyisen Sepänkadun varrella

Lisätiedot

Sijainti ja alue. saakka.

Sijainti ja alue. saakka. Sijainti ja alue Sijainti Kemi on noin 22.400 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Perämeren rannalla noin 110 km Oulusta pohjoiseen ja noin 120 km Rovaniemeltä lounaaseen. Kemin naapurikuntia ovat mm. Keminmaa,

Lisätiedot

Tehtaankadun ala-aste

Tehtaankadun ala-aste Sisäilmakorjaukset Opetusvirasto Hankenumero 8010429 Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8010429 Osoite 1420 Sijainti 91-7-126-1 4372 Rakennustunnus (RATU) Kohdenumero Käyttäjä/toiminta Peruskoulu

Lisätiedot

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 Asunto Oy Mars Pieni Roobertinkatu 8 / Korkeavuorenkatu 27 00130 Helsinki Kaupunginosa 3 / Kortteli 58 / Tontti 17 ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 1 KOHDE 1.1 Yleistä Asunto Oy Mars sijaitsee

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus

Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus 10.10.2018 1 Kosken koulukeskuksen hankesuunnittelun tilannekatsaus 10.10.2018 - hankkeen kokonaisaikataulun esittely (Ari Lattu) - Hankesuunnitelman

Lisätiedot

TILALUETTELO, UUDISHINTA

TILALUETTELO, UUDISHINTA 27.6.2014 Sivu 1/5 Mika Sutinen Lappeenrannan kaupunki Hanke: 2014 12 Pontuksen päiväkoti-koulu, karsittu 24.6.14 sovitusti Muukontie Vaihe: Hankesuunnittelu Paikkakunta: Lappeenranta Haahtela-ind.: 75,0

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2011 1 (6) Kiinteistölautakunta To/6 01.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2011 1 (6) Kiinteistölautakunta To/6 01.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2011 1 (6) 614 Kiinteistön ostaminen Östersundomista (Östersundom, 91-442-6-151) HEL 2011-008502 T 10 01 00 Kiinteistökartta M7 S2, Koivuniementie 20 Päätös Lautakunta

Lisätiedot

TOIMISTOTILAT VARASTOINEEN JA TYÖTILAT SEKÄ HENKILÖKUNNAN TILAT Toimistotilat

TOIMISTOTILAT VARASTOINEEN JA TYÖTILAT SEKÄ HENKILÖKUNNAN TILAT Toimistotilat Vesalan alueen peruskoulu, huonetilaohjelma (tarveselvitys) Ilari Suomalainen 08.03.26.10.16 tarkennuksia Vesalan alueen peruskoulu huonetilaohjelma, Sivu 1/8 lähtökohta: - opetusvirasto luopuu Ruudin

Lisätiedot

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE ILOMANTSI

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE ILOMANTSI MYYDÄÄN 2 031 M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE 7 82900 ILOMANTSI MYYNTIKOHDE Kiinteistö Oy Ilomantsin virastotalon osakkeet 1-472, 735-1490 ja 1491-2293, jotka oikeuttavat pohjakerroksessa sijaitsevan toimistohuoneiston

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07. Tekninen lautakunta 3 27.01.2016 Tekninen lautakunta 78 20.07.2016 Suolahden yhtenäisperuskoulun hankesuunnitelman hyväksyminen 64/02.07.00/2016 TELA 27.01.2016 3 Äänekosken kaupungin tilapalvelut on tehnyt

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 5 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Tiilirunko-tiiliverhous

Lisätiedot

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Helminauha 9 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-rappaus

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 7 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5

Huonetilat ja lisätilat 1 / 5 Huonetilat ja lisätilat 1 / 5 Kohteen tiedot Nimi 24. Bassotalo Villa Avanti Katuosoite Lounatuulentie 12 Postiosoite 05840, Hyvinkää, Suomi Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Hyvinkää/Uusimaa

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Pähkinälehdontie 52700 Mäntyharju Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

(kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Klaukkalan terveysasema, vanhan osan peruskorjaus 1.305.000, aloitus: 2014 käyttötalousvaikutus: /vuosi

(kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Klaukkalan terveysasema, vanhan osan peruskorjaus 1.305.000, aloitus: 2014 käyttötalousvaikutus: /vuosi Terveyspalvelut Tekla 9.6.2015 80 (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) n terveysasema, vanhan osan peruskorjaus 1.305.000, aloitus: 2014 käyttötalousvaikutus: /vuosi Hankkeen on kaksiosainen, hammashoitola

Lisätiedot

MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS

MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS HANKESELVITYS 1 / 5 RANUAN KUNTA MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS 1 HANKESELVITYKSEN TARKOITUS Tämän hankeselvityksen tarkoituksena oli selvittää eri rakennuspaikkavaihtoehtojen eroavuudet toisiinsa nähden.

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 5 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin

Lisätiedot

Yhtenäisen perusopetuksen alku 11.8.2004 Peruskorjaus- ja laajennushankkeen (2002-2004) kautta yhtenäiskouluksi Kahden koulun (Kirkonkylän koulu,

Yhtenäisen perusopetuksen alku 11.8.2004 Peruskorjaus- ja laajennushankkeen (2002-2004) kautta yhtenäiskouluksi Kahden koulun (Kirkonkylän koulu, Yhtenäisen perusopetuksen alku 11.8.2004 Peruskorjaus- ja laajennushankkeen (2002-2004) kautta yhtenäiskouluksi Kahden koulun (Kirkonkylän koulu, Uuraisten yläaste) toiminnan ja kulttuurin yhdistäminen

Lisätiedot