Kajaanin seurakuntalehti No 2 torstai vsk. Kevättä kohti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kajaanin seurakuntalehti No 2 torstai 14.2.2013 56. vsk. Kevättä kohti"

Transkriptio

1 Kajaanin seurakuntalehti No 2 torstai vsk Kevättä kohti Lapsen lailla saan olla matkalla. Lapsen lailla saan luottaa Jumalaan. Lapsen lailla umpihankeen, tulevaisuuteen tuntemattomaan saan sukseni suunnata. Sinä pidät huolta. Lapsen lailla, lapsen. Sinun on taivas ja maa. Ja lapsi pieninkin. Risto Kormilainen, runoilija Luonnon hiljaiset hetket kuvina sivuilla 8 9

2 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI PÄÄKIRJOITUS Seurakunnan ja kirkon valtakirja Seurakunta valitsi minut Kajaanin seurakunnan kirkkoherran virkaan pidetyssä vaalissa ja Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli antoi valtakirjan kirkkoherran virkaan alkaen. Valtakirjasta puhutaan yleisesti vaalien yhteydessä. Koko valintaprosessi kesti yli vuoden. Vastuutehtävään valitulle annetaan valtakirja yhteisten tehtävien hoitamista varten. Olen aloittanut viran hoitoni kiitollisin mielin. Uuden vastuun kantaminen on herättänyt itsessäni paljon ajatuksia. Olen viime kuukausina muistellut kaikkia niitä kirkkoherroja, joita olen elämäni varrella oppinut tuntemaan. Nuorempana seurasin heidän työskentelyään arvostaen suuresti sitä työtä, jota he tekivät. Ymmärsin, että heidät oli kutsuttu tärkeään tehtävään. Iän karttuessa heistä tuli entistä enemmän työtovereita. Edeltäjäni Kajaanin seurakunnan kirkkoherran virassa olivat Aarne J. Kyllönen sekä Lauri Oikarinen. Sain seurata läheltä heidän viranhoitoaan. He ovat työllään ja toiminnallaan jättäneet pysyviä jälkiä seurakuntamme historiaan. Kirkollista johtamista on kehitetty 2000-luvun alussa. Aiemmin kirkossa oli ihanteena autoritaarinen ja hierarkkinen johtajamalli. Nykyään uusista kirkkoherroista pyritään Tampereen hiippakuntadekaani Ari Hukarin mukaan kouluttamaan esimiehiä, jotka ovat kuuntelevia ja keskustelutaitoisia valmentajia. Johtajakeskeisen työskentelyn sijaan on tullut tiimityö, jonka kautta asioita hoidetaan. Kasvunäkymät ovat ohi ja kirkossa eletään murrosta. Siinä tarvitaan uudenlaista taitoa toimia ajan haasteiden keskellä. Kirkon johtavia viranhaltijoita kohtaan on perinteisesti esitetty monenlaisia odotuksia ja toiveita. Espoon piispa, Tapio Luoma on vuoden virkaansa hoidettua arvioinut, että monet odotukset häntä kohtaan ovat olleet ristiriitaisia. Myös mielikuvat kirkon vastuuasemaa kohtaan ovat hänen mielestään epätarkkoja ja jopa virheellisiä. Tapio Luoma korostaa, että puheenjohtajana hänen tehtävänsä ei ole viedä omia näkemyksiään läpi, vaan huolehtia kokoustyöskentelyn etenemisestä. On kysymys kirkon antamasta tehtävästä, jossa keskeisintä ei ole valta, vaan ymmärrys asioista ja niiden hoitamisesta. Kirkkoherralla on tärkeä tehtävä työyhteisön esimiehenä. Hänellä on mahdollisuus valita asiakokonaisuuksista esityksiä ja aloitteita koko seurakuntayhteisön rakentumiseksi. Meillä on Kajaanin seurakunnassa monitaitoinen ja laaja-alaisesti toimiva henkilöstö. Työtä on hyvä kehittää hyvässä yhteistyössä. Kirkossamme tarvitaan sekä nykyajan ymmärrystä että kirkon hengellisten juurien vaalimista. Teologiaa tarvitaan siihen, miten kirkon oppia ja perinnettä sovelletaan nykypäivään. Tarvitsemme entistä monipuolisempia tapoja viestiä evankeliumin sanomaa. Keskustelun merkitys korostuu silloin, kun eri näkemyksiä sovitetaan yhteen. Keskustelu syntyy parhaiten silloin, kun esitetään selviä ja perusteltuja näkemyksiä asioista. Kirkon työ jatkuu ja rukoilemme sille Jumalan antamaa siunausta ja menestystä. Marko MIettinen kirkkoherra HENGENPITIMIKSI Sana Koska meillä on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Hepr. 4:14 16 Su Jeesus, kiusausten voittaja 1. paastonajan sunnuntai Ps. 91:1 4, 11 12, 1. Moos. 3:1 7 (8 19), Hepr. 4:14 16, Matt.4:1 11 Su Rukous ja usko 2. paastonajan sunnuntai Ps. 25:1 10, 2. Aik.20:1 9, 1. Tess.4:1 8, Matt. 15:21 28 Su 3.3. Jeesus, Pahan vallan voittaja 3. paastonajan sunnuntai Ps. 25:11 20, Sak. 3: 1 5, Ef. 5:1 11, Luuk. 11:14 23 (24 26) Lasten kirkko Hei, syödääs ensin! Kotona oli pahaa ruokaa. Äiti laittoi jauhelihakeittoa, eikä se todellakaan ollut Jennan mieleen. Pakko ainakin maistaa! Viivi tökki perunoita lusikallaan, ja puraisi pienen palan jauhelihakökkäreestä. Lanttu- ja porkkanakuutioihin hän ei edes vilkaissut. Jälkkärikiisseliä hän ei saanut. Ulkona oli mahtava sää, ja eilistä leikkiä jatkettiin naapurin Hillan kanssa. Sitten meni lunta kenkään, ja alkoi ärsyttää. Pakkoko Hillan on aina määrätä kaikki leikit. Ja äiti sätti, kun Viivi tönäisi pikkuveljeä, niin että sen naamaan meni lunta. Sisälle tulessa Viivi paiskasi märät ulkovaatteet kylppärin nurkkaan myttyyn. Äiti määräsi ripustamaan vaatteet sievästi, mutta nyt Viivi oli jo niin kiukkuinen, että vain tiuski äidille. En laita. Viivi yritti livahtaa omaan huoneeseensa, mutta äiti tuli perässä ja vaati laittamaan ulkovaatteet kuivumaan. Ärrrh! Tyhmä äiti. Itkupotkuraivarin vallassa Viivi HARTAUS "Taas minä sorruin" "Taas minä sorruin", huokaa alkoholisti herätessään putkasta. Mielikuvat edellisestä viikosta ovat hämäriä ja syyllisyys painaa mieltä. "Taas minä sorruin", huokaa mies tyhjässä kodissa. Vaimo ja lapset ovat lähteneet turvakotiin. Rikkonaista lasia peittävä pahvi ja veritipat siellä täällä muistuttavat ja osoittavat syyttävällä sormellaan. Alkoholisti ja vaimonhakkaaja, valitettavan tuttuja hahmoja meille suomalaisille. Usein he esiintyvät vielä samassa persoonassa. Onneksi kuitenkin apua on tarjolla. Kumpikin näistä katuvista ihmisistä voi saada hoitoa sairauteensa. Sillä kumpikin on sairas, ja nämä sairaudet voidaan hoitaa. "Taas minä sorruin." Toivottavasti tuo lause voisi olla jokaisen alkoholistin ja vaimonhakkaajan mielessä. Silloin avun hakeminen olisi mahdollista. Rukous Herra, meidän Jumalamme, sinä annoit Poikasi joutua kiusauksiin ja ahdistuksiin, jotta hän voisi kiusattuja auttaa. Vahvista meitä, niin että hänen avullaan voittaisimme pahan hyökkäykset. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. Su Elämän leipä 4. paastonajan sunnuntai Ps. 84:6 10,13, 5. Moos. 8:2 3, 1. Kor. 10:1 6, Joh. 6:1 15 Su Herran palvelijatar Marian ilmestyspäivä Ps. 113:1 8, Jes. 7:10 14, Room. 9:2 8, Luuk. 1:26 38 Ma-la Kärsimyksen sunnuntai Ps. 43:2 5, 1. Moos. 22:1 13, Hepr. 9:11 15, Joh. 11:47 53 kiukkusi kylppärissä, eikä tehnyt niin kuin äiti käski. Kauhea nälkä, Viivi huomasi, kun lopulta nakkeli vaatteitaan pyykkitelineelle. Joko laitoit? äiti kysyi ovelta. Tänään on sinun vuorosi tyhjentään tiskikone. Nyt Viivin kiukku yltyi entisestään, ja itku meinasi jo nousta silmään. Mutta hei, syödääs ensin, äiti jatkoi. Äiti oli paistanyt köyhiä ritareita. Samalla, kun ihanan lämpöiset, paistetut pullapalat valuivat Jennan tyhjään vatsaan suli hänen kiukkunsa. Saanko vielä ruisleipää tämän jälkeen? Jos ruoka jää väliin, niin kiukku tulee. Se on melkein varma. Ehkä sinä olet joskus vatsataudin vuoksi ollut päivän tai kaksi melkein kokonaan syömättä. Sen jälkeen, kun Jeesus oli kastettu, hän oli syömättä neljäkymmentä päivää. Kyllä. Nel-jä-kym-men-tä. Oli Jeesus tosin jo aikuinen mies, eikä pikkupoika, mutta voit arvata, että nälkä oli kova. Jeesus oli syömättä sen vuoksi, että hän halusi kiinnittää kaikki ajatukset ru- "Taas minä sorruin." Milloin sinä olet huomannut sanovasi noin? Aivan. Ehkä olisi ollut syytäkin sanoa noin, sillä jokainen meistä sortuu. Pahan puhuminen toisesta, ilkeät ajatukset, auttamatta jättäminen, viha, katkeruus ja kostonhalu ovat tuttuja asioita meille. Eivätkä ne ole sairauksia kuten alkoholismi tai mielisairaudet. Niitä ei paranneta lääketieteen keinoin. Siitä huolimatta niitä voidaan hoitaa ja parantaa. Tämän pyhän Uuden Testamentin lukukappale muistuttaa, että Jumala ymmärtää meidän vajavuuksiamme. Alentamalla itsensä ihmiseksi, Jumala myös alisti itsensä ihmiselämän kiusauksille. Jeesus, Jumalan Poika ja Jumala, joutui tässä elämässä moniin tilanteisiin joissa olisi voinut sortua. Hän ei kuitenkaan sortunut, ja koilemiseen. Edes syömiseen hän ei halunnut tuhlata aikaa. Sitten saapui Paha, isolla P:llä ja alkoi kiusata. Ja houkutella. Ja valehdella. Kenellä tahansa olisi tuossa tilanteessa hankala paikka. Olisi helppo suuttua. Olisi helppo antaa periksi. Mutta Jumala antoi Jeesukselle voimaa voittaa Kiusaajan. Jeesus oli lukenut Vanhaa Testamenttia, ja muisti sieltä sopivat kohdat voittaakseen Kiusaajan houkutukset. Raamatussa opetetaan, että Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Haluaisitko sinä opetella jonkun raamatunkohdan ulkoa? Ne muistuvat mieleen, silloin kun niitä tarvitset. Voit aloittaa vaikka jostakin näistä: Joh.1:12, Ps.91:11, Ps.50:15, Job.36:5. Ja Jeesuksesta Kiusaajan armoilla voit lukea vaikka tästä: Matt. 4:1-11. Kevään ja pääsiäisen odotuksessa, Auli Hokkanen sen tähden meilläkin on toivoa. Jeesus ei sortunut syntiin, jotta me jotka sorrumme, voisimme löytää armoa ja laupeutta. Jumalanpalveluksessa me tunnustamme syntimme. Sanomme yhteisesti, että: "Taas minä sorruin". Jumalanpalveluksessa myös annetaan Jumalan vastaus tähän tunnustukseen. Se kuuluu näin: "Älä pelkää. Minä olen sinut lunastanut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju." Jyri Kitti seurakuntapastori

3 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI 3 "Meidät on otettu myönteisesti vastaan Kajaanissa" Kaisa Rönkä usein kansainvälisissä messuissa tai muissa tapahtumissa. Lisäksi olen ollut Kajaanin seurakunnalla kesätöissä hautausmailla. Miten päädyit vapaaehtoistyön pariin? Rakastan laulamista ja olen iloinen, että luterilainen seurakunta antoi minulle siihen mahdollisuuden. Laulaminen on sydäntä lähellä, koska lauloin myös kotimaani paikallisessa kirkkokuorossa Nigeriassa. Loretta Nze yhdessä tyttärensä kanssa. Kajaanin seurakunta tukee maahanmuuttajien kotouttamista suomalaiseen yhteiskuntaan. Seurakunta järjestää pienryhmätoimintaa, kuten kansainvälisiä kokoontumisia, raamattupiirejä ja musiikkiryhmiä. Seurakunta työllistää maahanmuuttajia mm. hautausmailla ja Karoliinan Kamarilla, sekä kutsuu maahanmuuttajia vapaaehtoistoiminnan pariin. Loretta Nze on yksi Kajaanin seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöistä. Hän on kotoisin Nigeriasta ja valmistunut Lagosin Treasure yliopistosta sairaanhoitajaksi. Nze opiskelee Oulun yliopiston Kemi- Tornion toimipisteessä ja asuu Kajaanissa miehensä Charles Nzen kanssa. Minkälaista vapaaehtoistyötä olet tehnyt Kajaanin seurakunnassa? Olen mukana kansainvälisessä ryhmässä (Fellowship) ja laulan Miten sinut on otettu vastaan Suomessa? Lämmöllä ja ystävällisyydellä, seurakunta on ollut kiinnostunut minusta ja perheeni hyvinvoinnista. Kertoisitko taustastasi? Miten päädyit Suomeen? Tulin opiskelemaan Suomeen hoitoalaa Oulun yliopiston Kemi- Tornion toimipisteeseen. Mieheni valmistui Kajaanin ammattikorkeakoulusta tradenomiksi. Tyttäremme asuu myös Kajaanissa. Miten yleisesti ottaen maahanmuuttajien kotouttaminen toimii Kajaanissa? Minulla on oikein hyvä kokemus seurakunnan tekemästä työstä. Kirkko on auttanut minua monella tapaa perusasioiden hoidossa, kuten saamaan työpaikan hautausmaalta, kotouttamisessa ja niin edelleen. Olen todella kiitollinen koko seurakunnalle ja haluan kiittää erityisesti maahanmuuttajapappi Markus Hytöstä. Hän tekee todella hyvää työtä! "Ilman vapaaehtoisia ei toimintaa voitaisi pyörittää", Suomen merimieskirkon pääsihteeri Sakari Lehmuskallio kiitti palkittuja. Vapaaehtoisia merimieskirkkopiiriläisiä palkittiin Merimieskirkkopiirin 80-vuotisjuhlassa muistettiin pitkäaikaisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Pirkko Hynninen, Inkeri Piipponen, Eevi Heikkinen, Helvi Lehtonen, Liisa Härkönen, Eila Peittola, Hilkka Rusanen ja Salli Keränen saivat hopeisen ansiomerkin työstään merimieskirkon hyväksi. Liisa Leinonen ja Anna Hiltunen palkittiin pronssisella merkillä. Juhlassa muistettiin myös Riitta Katavistoa, Marjatta Rehelliä ja Raili Karjalaista kukkatervehdyksellä. Ansiomerkkejä ojentamassa oli Suomen merimieskirkon pääsihteeri Sakari Lehmuskallio. Päivätyökeräystuotolla seikkailurata Viron Lastensuojeluliiton leirikeskukseen Kajaanin seurakunnan ja koulujen välinen päivätyökeräys vuonna 2012 tuotti euroa, josta euroa kohdennetaan Viron Lastensuojeluliiton Pivarootsin leirikeskuksen seikkailuradan rakentamiseen. Loput euroa menevät Koulu Angola -hankkeen hyväksi. Samarian kylän koulun rakentamiseen on tähän mennessä kerätty Kajaanissa yli euroa. Yhteistyökumppaneina toimivat Kirkon Ulkomaanavun, MLL:n Kainuun piiri ja LC Kajaani Vuohenki. Seurakunta järjestää kansainvälisen diakonian matkan Viroon , jossa lahjakirja luovutetaan Lastensuojeluliitolle. Matkalle osallistuvat nuorisotyönohjaaja Peter Ingman, Kajaanin keskuskoulun opintoohjaaja Arto Similä ja neljä Keskuskoulun oppilasta sekä kaksi Kajaanin lukion oppilasta. Kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston päätöksiä Hurskainen jatkaa kirkkovaltuuston puheenjohtajana Kirkkovaltuusto valitsi puheenjohtajaksi Timo Hurskaisen ja varapuheenjohtajaksi Juuso Kopperoisen vuosille Kirkkoherra Marko Miettinen toimii virkansa puolesta kirkkoneuvoston puheenjohtajana. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Hannu Juntunen (varajäsen Maija Vasunta) vuosille Kirkkoneuvoston yhdeksän muuta jäsentä ovat Miettisen ja Juntusen lisäksi Setti Heikkinen, (varajäsen Vilho Rimpiläinen), Tyyne Immonen (Satu Jestola), Pekka Kaltiola (Leena Törrö), Hilkka Kananen (Aila Alasalmi), Sanna Kotimäki (Liisi-Sofia Puolitaival), Timo Krogerus (Reijo Järvinen), Osmo Leppänen (Esa Rimpiläinen), Kaija Patronen (Minna Peittola) ja Riikka Rautiainen (Niko Korhonen). Krogerus, Kotimäki ja Patronen johtokuntien puheenjohtajiksi Johtokuntien puheenjohtaja, jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet vuosina ovat seuraavat: Julistustoimikunta Timo Krogerus, puheenjohtaja (Reijo Järvinen), Aila Alasalmi (varajäsen Hilkka Rusanen), Maija Laakso (Anja Hurskainen), Jouni Lesonen (Mika Remes), Ismo Makkonen (Kyösti Klemetti), Eevi Rusanen (Anja Jokelainen) ja Tommi Tuominen (Tapio Tolonen) Kasvatustoimikunta Sanna Kotimäki, puheenjohtaja (Liisi Sofia-Puolitaival), Venla Heikkilä-Juvonen (varajäsen Saila Tiirola), Jonna Karjalainen (Riikka Kähkönen), Laura Kemppainen (Asko Kananen), Niko Korhonen (Anu Kyllönen), Timo Lehtisaari (Lasse Monto) ja Kunto Viiru (Timo Karhu). Palvelutoimikunta Kaija Patronen, puheenjohtaja (Minna Peittola), Juha Heikkilä (varajäsen Tero Paukkeri), Maarit Immonen (Marju Karjalainen), Ulla Leinonen (Mikko Pesonen), Raili Myllyllä (Arja Kivisilta), Kari Saukkonen (Katriina Ojala) ja Lauri Suorsa (Seppo Tuhkanen). Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto vuosiksi Taloudelliseen jaostoon kuuluvat johtokuntien puheenjohtajia (Timo Krogerusta, Sanna Kotimäkeä ja Kaija Patrosta) lukuun ottamatta muut kirkkoneuvoston varsinaiset jäsenet. Nimeämiset Marko Miettinen ja Timo Hurskainen nimettiin yhteistyön johtokuntaan vuosiksi Miettinen siirtyy myös Lauri Oikarisen tilalle Kirkon Mediasäätiön ja Kajaanin Palvelutalosäätiön valtuuskunnan jäseneksi toimikausien loppuun. Lausunto virkavapaudesta VI kappalainen Juha Kainulainen on virkavapaalla ja Kirkkoneuvosto esittää Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille, että se antaa virkamääräyksen pastori Sanna Oikariselle vs. VI kappalaiseksi Kainulaisen virkavapaan ajaksi. Kajaanin seurakunnan liittymisajankohta palvelukeskuksen asiakkaaksi Kirkkohallitus tekee selvityksen siitä, milloin kukin seurakuntatalous haluaisi liittyä kirkon talousja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen asiakkaaksi. Alustavan suunnitelman mukaan Kajaanin seurakunta liittyy palvelukeskuksen asiakkaaksi vuonna Paltamo ja Puolanka ovat liittyneet pilottihankkeen myötä palvelukeskukseen jo viime vuonna. Muut Kajaanin rovastikunnan seurakunnat ovat käyneet neuvotteluja liittymisestä palvelukeskukseen samanaikaisesti vuonna Kirkkoneuvosto anoo palvelukeskuksen johtokunnalta, että Kajaanin seurakunnan liittymisajankohtaa muutetaan vuodeksi Testamenttilahjoitus vähävaraisten kajaanilaisten auttamiseen Kajaanin seurakunta on saanut useiden satojen tuhansien testamenttilahjoituksen. Kajaanilaisen omaisuus koostuu asunnosta ja rahaomaisuudesta. Testamentin ehtona on, että varat käytetään vähävaraisten kajaanilaisten vanhusten auttamiseen. Kajaanin seurakunta sijoittaa varat seurakunnan diakoniarahastoon, eikä niitä käytetä seurakunnan yleiseen toimintaan.

4 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI Kaisa Rönkä "Nakertajan alueeseen liittyy hyvin lämpimiä muistoja", 44 vuotta Nakertajan seurakuntakodilla diakonissana työskennellyt Hilkka Kananen sanoo. Nakertajan seurakuntakodin peruskorjauksesta 10 vuotta: Rakentamisen ehtona oli diakoniavastaanotto Nakertajan seurakuntakodin peruskorjauksesta on kulunut kymmenen vuotta. Vuonna 1965 perustetulla rakennuksella on ollut vaiherikas historia. Sen tietää seurakunnan eläkkeelle jäänyt diakonissa Hilkka Kananen. Paltamon seurakunta oli lahjoittanut Nakertajan (entisen Uuden kylän) tontin Rukoushuoneyhdistykselle. Tontille kaavailtu rakennushanke osoittautui vaativaksi, joten Rukoushuoneyhdistys kääntyi Kajaanin seurakunnan puoleen. Tontin lahjoituksen ehtona oli, että Kajaanin seurakunta rakentaa tontille seurakuntakodin ja siihen diakoniavastaanoton. Kajaanin seurakunta suostui ehtoihin ja Nakertajan seurakuntakoti perustettiin. Rukoushuoneyhdistyksen naiset valmistivat kirkkotekstiilejä, muun muassa nykyäänkin Nakertajan seurakuntakodilla olevan ryijyn tilan kaunistamiseksi. Hilkka aloitti diakoniatyöntekijänä Kajaanin seurakunnassa samana vuonna, kun Nakertajan seurakuntakoti valmistui. Hän oli töissä lähes koko työuransa Nakertajassa Nakertajan seurakuntakoti koostui kahdesta erillisestä rakennuksesta, joista toinen sisälsi juhlasalin ja keittiön sekä toinen diakoniatyöntekijän ja vahtimestarin asunnon ja diakoniavastaanoton. Juhlasalissa järjestettiin eri ikäisten ryhmiä, kuten lähetys- ja myyjäistapahtumia, pyhäkouluja sekä tyttö- ja poikakerhoja. Aluksi Hilkka asui myös itse "työpaikallaan" vuosina , mutta perheen laajenemisen myötä tila kävi ahtaaksi. Työn ja vapaa-ajan yhdistämistä ei nähty ongelmana 1960-luvulla. Asiakkaita saattoi käydä iltamyöhään tai aamuvarhaisella, Hilkka muistelee. Nakertajassa ei ollut vielä 1960-luvulla omaa vesijohtojärjestelmää, joten vesi saatiin omasta kaivosta. Putket kyllä oli vedetty kaivosta sisälle, mutta vesi tahtoi yleensä loppua pakkastalvina. Silloin käytiin hakemassa vettä sankoilla kunnan rakentamasta porakaivosta. Kajaani Oy:n työntekijät olivat rakentaneet asuntonsa Nakertajan kylälle. Kyläyhteisössä vallitsi maaseutumainen tunnelma. Useammissa kodeissa oli kotieläimiä: lehmiä, hevosia, kanoja ja lampaita, joista perhe sai osan elannostaan. Pohjois-Pohjanmaalta Kainuuseen Hilkka on syntyisin Pohjois-Pohjanmaalta Vihannista. Käytyään Raudaskylän kansakorkeakoulun heräsi hänellä halu hakeutua seurakunnalliseen ammattiin. Hilkka jatkoi Pieksämäelle Sisälähetysseuran diakonissalaitokseen. Koulutukseen sisältyi sairaanhoitajan opinnot. Ensin hän oli töissä Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla ja sieltä päätyi Kajaaniin diakoniaystävien suostuttelemana. Leena Kämäräinen ja Anja Korkalainen olivat jo aikaisemmin tulleet seurakunnan palvelukseen. Virka, johon minä tulin, oli kolmas diakoniatyön virka, Hilkka Kananen kertoo luvulla diakoniatyö oli pääosin sairaanhoitoa. Se tapahtui kodeissa ja vastaanotolla. Verenpaineen mittaamista, voinnin seuraamista ja lääkärin määräysten toteuttamista sekä tutkimuksiin valmistamista, Hilkka luettelee. Kirkkoherra Lauri Ruskomaa oli diakonissojen lähin esimies, mutta kunnan lääkäri oli esimies sairaanhoitoa koskevissa asioissa. Tiet olivat melko hyvin rakennettuja, mutta varsinkin talvisaikana kulkuvälineenä joutui käyttämään suksia tai kulkemaan kävellen syrjäisillä seuduilla. Työalueeseeni kuului koko Kajaanin joen pohjoispuoleinen alue, joka oli siihen aikaan Kajaanin maalaiskuntaa. Työ piti suunnitella tarkasti, että samalla reissulla pystyi hoitamaan useamman kodin työtehtävät. Juha Vornanen Nakertajan seurakuntakoti koostui kahdesta erillisestä rakennuksesta, joista toinen sisälsi juhlasalin ja keittiön sekä toinen diakoniatyöntekijän ja vahtimestarin asunnon ja diakoniavastaanoton. Diakoniatyön luonne murroksessa 1970-luvulla Diakoniatyön luonne muuttui vuonna 1972, kun Suomessa tuli voimaan kansanterveyslaki. Se velvoitti kuntia järjestämään terveyden- ja sairaanhoidon. Samassa yhteydessä diakoniatyö muuttui enemmän sielunhoidolliseksi ja sosiaaliseksi kanssakäymiseksi. Osittain tästä syystä Hilkka päätyi kokeilemaan sairaanhoitajan työtä vuosina Kainuun keskussairaalassa. Kajaanin seurakunnassa oli siihen aikaan neljä diakoniatyöntekijää, ja Hilkalta jäänyt virka oli tullut uudelleen hakuun. Kolmen vuoden aikana kutsumus seurakunnalliseen työhön ei ollut hiipunut, joten Hilkka päätti hakeutua uudelleen seurakuntatyön pariin. Kämäräinen ja Korkalainen olivat ehtineet lähteä viroistaan ja heidän tilalleen olivat tulleet Anja Koskinen, Briitta Rutanen-Karjalainen ja Eeva-Riitta Ikonen.

5 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI 5 Kun virat lisääntyivät ja asiakkaiden ongelmat monipuolistuivat, tarvittiin työala- ja aluekohtainen määrittely. Diakoniatyölle alkoi muodostua erikoistumisalueita: esimerkiksi kuulovammais-, näkövammais- ja liikuntavammaistyö, Hilkka kertoo. Mielenterveystyö 1980-luvulla 1980-luvulla huumeet ja mielenterveysongelmat alkoivat yleistyä, mihin vaikuttivat erityisesti työttömyys, yhteiskuntarakenteen muutokset ja yksinäisyys. Huomasin tukiverkostojen kaventumisen myös Nakertajan kotikäynneillä ja vastaanotoilla. Enää ei ollut itsestäänselvyys, että lähipiiri huolehtii toisistaan, Hilkka muistelee. Avun tarpeen vuoksi Kananen päätti kouluttautua Oulun sairaanhoito-oppilaitoksessa mielenterveystyöhön. Näihin aikoihin Kajaanin seurakuntaan perustettiin mielenterveyskerho ja ryhdyttiin pitämään mielenterveysleirejä. Sitä kautta saatiin luotua kontakti useampaan asiakkaaseen yhtäaikaisesti, Hilkka muistelee. Diakoniatyön ryhmät kokoontuivat pääasiassa keskustassa olevissa tiloissa ja sen lisäksi vastaanottopisteet olivat Nakertajan lisäksi keskustassa ja Lehtikankaalla luvun lamavuodet 1990-luvun lamavuodet olivat monella tavalla vaikeita myös Kajaanissa. Silloin perustettiin kuudes diakoniatyön virka, joka oli kohdennettu päihde- ja kriminaalityöhön. Silloin seurakunta perusti myös ensimmäiset sururyhmät. Sururyhmät olivat vastaus ihmisten hätään. Sururyhmiä perustettiin muun muassa itsemurhan tehneiden omaisille ja lapsensa menettäneille, Hilkka muistelee. Palataksemme alkuun, miten Nakertajan seurakuntakodin peruskorjaukseen päädyttiin? Peruskorjausta alettiin kaavailla 1990-luvun loppupuolella. Ongelmana oli kosteusvauriot ja ilmanlaatu sekä lämmöneristyksen puutteet. Tilat olivat kahdessa rakennuksessa. Salin käyttö oli myös ongelmallinen, koska se oli kahdessa tasossa porrastettuna kahvion kanssa. Käytössä ei ollut myöskään kunnollisia sosiaali- ja saniteettitiloja, kiinteistöpäällikkö Juha Vornanen kertoo. Peruskorjauksen myötä Nakertajan seurakuntakoti rakennettiin lähes kokonaan uudelleen vuonna Vain kaksi alkuperäistä seinää jäi pystyyn. Alkuperäinen tarkoitus ei ollut purkaa entistä rakennusta siinä laajuudessa kuin se toteutui. Mutta ratkaisuun päädyttiin, kun rakenteet avattiin ja vauriot todettiin, Vornanen tarkentaa. Eläkkeelle jäätyään vuonna 1998 Hilkka Kananen on kokenut Nakertajan alueen yhä itselleen rakkaana. Tähän paikkaan liittyy monenlaisia muistoja. Kaikkina aikoina diakoniavastaanotto on pyrkinyt olemaan matalan kynnyksen paikka. Samalla työntekijä on pyrkinyt tunnistamaan piilevää hätää, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä yksin vaikeuksiensa kanssa. Nykyisin Nakertajan seurakuntakoti on hyvin kysytty muisto- ja juhlatilaisuuksien viettopaikka. Lisäksi tiloissa kokoontuu mm. säännöllisesti päivä- ja iltapäiväkerho sekä seurakuntakerho. Diakoniavastaanotto on Linnantauksen kirkossa. Kaisa Rönkä Sakari, Tuomas, Helmi ja Anton pyhäkoulussa. 5-vuotiaat Anton ja Tuomas miettivät ystävyyteen liittyviä asioita. "Ei tarvitse ystävänpäivää. Kaverien päivä voi olla joka päivä", Anton tuumaa. Tuomaksella on paljon ystäviä ja hänen mielestään "kaikki voivat olla ystäviä keskenään". Ystävänpäivä 14.2: "Kaverien päivä on joka päivä" Sisko Saarinen 3-vuotias Venla tykkää leikkiä ystävien kanssa prinsessaleikkejä. "Kun ystävät käyvät kylässä, järjestetään prinsessajuhlat", Venla kertoo. haastattelut, Leena Karjalainen Leena Karjalainen AVU-koulutusnuoret Jenna ja Milla pohtivat, minkälainen on hyvä ystävä ja miten itse voi olla hyvä ystävä. "Ystävän kanssa on hauska viettää aikaa yhdessä", Milla pohtii. "Lisäksi ystävään voi luottaa, hän kuuntelee ja hänen kanssaan voi puhua kaikista asioista", tytöt sanovat yhdestä suusta. Ystävänpäivä näkyy koulussa monella tavalla. Ystävänpäivänä käytössä on "halipassi" ja keskusradion kautta voi laittaa terveisiä ystäville. Milla ja Jenna ostavat myös läheisimmille ystävilleen lahjan. Sisko Saarinen 3-vuotias Siiri luettelee ystäviään: "Sirpa-mummo, Satu-täti ja Janne-setä sekä Miina, Enni..." Siiri haluaisi tehdä ystävänpäivänä jotain kivaa. "Esimerkiksi tehdä lumitöitä isin kanssa sekä leikkiä kavereiden kanssa."

6 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI Niina Hautala Jokainen tyttö sai oman keppihevosen valmiiksi. Kepparit saivat nimekseen mm. Tähti, Tuuli, Tuuvi ja Leirihevonen. Kepparileiri kopoti kop Pikkutyttöjen parissa keppihevoset ovat kautta aikojen olleet suosittu juttu. Viime vuosien aikana keppihevostelu on kuitenkin noussut lehtien palstoille ja televisioonkin asti. Kajaanin seurakunta järjesti Kepparileirin kakkos- ja kolmasluokkalaisille tytöille. Leirin aikana askarreltiin oma keppihevonen sekä opeteltiin koulu-, maastoja esteratsastusta keppareilla. Leirille osallistui 15 tyttöä sekä kuusi isosta. Sunnuntai-aamuna solujen siivousurakan jälkeen leirikeskuksessa kävi kova säpinä. Osa sai solunsa kuntoon nopeasti ja tytöt hajaantuivat hoivaamaan keppareitaan pitkin poikin leirikeskusta. Isoset tekivät kierroksen tyttöjen keskuudessa ja kysyivät heiltä muutamia kysymyksiä. Leirikeskuksen eteisestä kuuluu kopotusta ja hirnuntaa. Kysytäänpä tytöiltä: "Mikä on ollut parasta leirissä?" Kiia: "Keppareiden teko ja olen ekaa kertaa leirillä." Riiina: "Hileen laittaminen kepparin selkään." Claudia: "Isoset." "Entä minkä nimisiä heppoja teillä on?" Kiia: "Tähti" Micaela: "Tuuli" Sohvi: "Tuuvi" Claudia: "Leirihevonen" Isosta salista löydämme lisää heppoja. Nämä kepparit ovat ravaamassa isoa salia ympäri kovaa vauhtia. "Kertokaapa minkälaisia luonteita teidän keppareilla on?" Kirsi: "Vanha, kurttuinen ja laiska." Vilja: "Joskus laiska. Lempeä ja joskus meinaa ravata, kun on jo pysähtynyt. Meinaa myös pysähdellä joskus." Emma: "Kiltti" Viivi: "Safiiri heppa on tumma ruunikko. Se on kiltti ja tosi reipas. Herkkä ja saa laukkakohtauksia." Ruokasalin ovelta löydämme vielä muutaman tytön vastaamaan kysymykseen: "Mikä oli vaikeinta kepparin tekemisessä?" Eevi: "Silmien ompeleminen." Laura: "Silmien ompeleminen ja suitsien tekeminen." Saimi: "Silmien ompeleminen." Lauantai-iltana lähes jokaisen tytön Haastavinta keppihevosen tekemisessä oli silmien ompeleminen. Tyttöjä leirillä avusti kuusi isosta. keppari oli jo niin hyvin koulutettu, että kepparit pärjäsivät ilman suitsia. Viikonlopun mittainen keppareiden koulutus väsytti tytöt sekä hevoset ja jokainen lähti sunnuntaina tyytyväisenä kotiin. Viimeinen kysymys: "Kuinka moni tulisi leirille uudestaan?", sai lähes jokaisen käden nousemaan pystyyn. Seuraavalla leirillä siis tavataan! Niina Hautala Lakkaamaton paasto Tuhkakeskiviikkona alkoi pääsiäissunnuntaihin kestävä paastonaika. Tuhkakeskiviikkona käytettävä liturginen väri on violetti ja se kuvastaa katumusta, odotusta ja valmistautumista. Valmistaudumme kohtaamaan jälleen Jeesuksen ristillä. Nimensä tuhkakeskiviikko on saanut Raamatussa olevasta vertauskuvasta, jonka mukaan säkkiin pukeutuminen ja tuhkan ripotteleminen pään päälle ovat katumuksen ja parannuksen vertauskuvia. PAASTONAIKA KESTÄÄ 40 ARKIPÄIVÄÄ. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta paasto? Ensimmäinen mielikuva voi olla aikomus sulattaa laskiaisena nautitut pullat hiihtoladulle ja elää seuraavat viikot hieman kevyemmin. Paasto ei ole pakollinen, mutta Raamatun mukaan se nähdään hyvänä ja kannattavana asiana. Usein paasto mielletään syömättömyydeksi, mutta tämä ei kuitenkaan ole paastoamisen keskiössä. Paastossa tär- keintä on Jumalaan keskittyminen ja oman Jumala-suhteen vaaliminen ja uudistaminen. Paasto on mahdollisuus uudistua ja aistia Jumalan läsnäoloa omassa arjessaan. Minulle paasto tuo ensimmäisenä mieleen sanan kohtuus. Kohtuus kaikessa on mielestäni oivallinen ohjenuora paastonaikana, mutta myös läpi koko kirkkovuoden. Raamatussa vaalitaan ajatusta kohtuullisuudesta ja monet Jeesuksen opetukset ovat kietoutuneet kohtuuden vaalimisen ympärille. Voidaan ajatella, että kohtuullisuuteen pyrkiminen on yksi nykyihmisen haastavimmista tehtävistä. Kuinka olla kohtuullinen yhteiskunnassa, jossa haaliminen, vaatiminen ja omistaminen ovat miltei ihmisyyden mitta? Paastonaika on mahdollisuus tarkkailla omaa käyttäytymistään ja esimerkiksi omia kulutustottumuksiaan. Paasto haastaa ihmisen kysymään itseltään, mitä minä todella tarvitsen. PAASTOAMINEN EI OLE IKÄÄN sidottua ja kuka tahansa voi paastota. Eri ihmisille paasto merkitsee eri asioita. Miten paasto näkyy omassa arjessani? Toisinaan havahdun kotonani merkilliseen rauhattomuuden tunteeseen. Etsiessäni rauhattomuuden lähdettä oivallan, kuinka sekä radio, televisio että tietokone pauhaavat yhtä aikaa ympärilläni. Noina hetkinä en kuule edes omia ajatuksiani. Kuulen ainoastaan televisiosta kantautuvan kiljunnan tosi-tv-kilpailijoiden suorittaessa viikkotehtäväänsä. Koen vahvaa tarvetta sammuttaa kaiken ympäriltäni ja löytää jälleen omat ajatukseni. Paasto on minulle hiljaisuuden vaalimista. Se on hiljaista rukousta. Hiljaisuuden kestäminen ja siihen totutteleminen voi olla ihmiselle jopa pelottavaa. Hiljaisuus voi tuntua yksinäisyyden tunteelta. On kuitenkin tärkeää muistaa, ettet ole koskaan yksin. Sinulla on aina Jumala turvanasi. Silloinkin, kun hiljaisuus tuntuu kaikista tukahduttavimmalta. Yksi paastoamisen keskeisimmistä teemoista on omastaan antaminen. Mitä tämä voisi käytännössä, arjen tasolla tarkoittaa? Eräs mahdollisuus antaa omastaan, on vuoden 2013 Yhteisvastuu keräykseen osallistuminen. Tämän vuoden Yhteisvastuu keräyksen esimies, Helsingin piispa Irja Askola toteaa, ettei lähimmäisyyttä voi ulkoistaa. Lähimmäisenä olemista ei voi antaa pois. Sinä olet minun lähimmäiseni. Omastaan antaminen ei tarkoita välttämättä rahallista avustusta. Uskaltaisin väittää, että rahaa arvokkaampaa ja tärkeämpää on läsnäolo. PAASTO ON ILOINEN ASIA ja sen tehtävänä on muistuttaa meitä Kristuksesta. Matteuksen evankeliumi (6:16 18) johdattaa meidät paaston ytimeen. Emme paastoa itseämme tai muita ihmisiä varten. Paaston tehtävänä ei ole nostattaa sosiaalista statustamme tai tehdä meistä muista hurskaampia. Paastossa annamme omastamme lähestyessämme Jumalaa. Paavali kehotti kristittyjä rukoilemaan lakkaamatta. Voisikohan ihminen myös paastota lakkaamatta? Menettäisikö paastonaika tällöin merkitystään? Mikäli paaston ajatellaan merkitsevän omastaan antamista, hiljentymistä ja rukousta, voisi lakkaamaton paasto olla paikallaan. Tällöin viettäisimme lähimmäisen ja läsnäolon päivää joka päivä sekä uskaltaisimme heittäytyä hiljaisuuden hyväiltäväksi. Esittäessämme itsellemme kysymyksen siitä, mitä todella tarvitsemme, lienee vastaus kiedottu rakkauden kaksoiskäskyn ympärille: "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Paastonaika johdattaa kristityt tämän käskyn ytimeen ja haastaa meidät elämään sitä todeksi jokapäiväisessä arjessamme. Anna Juntunen teologian maisteri

7 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI 7 Anna Juntusen pro gradun tulos: Seurakuntavaalimainonta nojasi vallitseviin käsityksiin sukupuolirooleista Aikuistu, Pistä tikku ristiin ja Yksi kirkon ja kirkko kaikkien puolesta olivat vuoden 2010 seurakuntavaalien mainossloganeita. Julisteiden raikkaasta ulkoasusta huolimatta mainoskampanja nojasi vallitseviin sukupuolirooleihin. Vuoden 2010 seurakuntavaalien mainoskampanjallaan kirkko itse osallistui ja ylläpiti nuoriin kohdistuvia ulkonäköpaineita valitsemalla mainoskampanjaansa "kauniit ja rohkeat" mallit, teologian maisteri Anna Juntunen sanoo. Tutkimuksen keskeisimpänä tuloksena voidaan pitää myyttejä seurakuntavaalimainoksien vaikuttamiskeinoina. Yhteiskunnassa vallitsevat myytit liittyvät mm. sukupuolisuuteen, perheeseen ja menestymiseen. Mainoskampanjassa esiintyvät miesmallit on kuvattu eräänlaisiksi arjen sankareiksi, jotka ovat saaneet vaikutteita niin Raamatusta, kaunokirjallisuudesta kuin populaarikulttuuristakin. Kampanja leikittelee mielikuvilla Jeesuksesta, Cowboysta ja nuoresta muskettisoturista. Merkille pantavaa on, että mies tai poika on kuvattu sankariksi. Tämä asetelma ylläpitää yhteiskunnassa vallitsevaa ikivanhaa myyttiä miehuuteen yhdistetystä rohkeasta sankarillisuudesta, Anna Juntunen kertoo. Millaisia ovat sitten mainoksissa esiintyvät nuoret tytöt? Nuori tyttö esiintyy seurakuntavaalit 2010 mainoskuvissa kahden ääripään edustajana, aktiivisena tai passiivisena, vailla välimuotoja. Kampanjassa esillä oleva passiivinen naiskuva heijastelee toimettomuutta ja mainoksessa esiintyvä tyttö on katsottavaksi laitettu. Tyttö ei ole sankari, toisin kuin kampanjassa esiintyvä miesmalli, Juntunen pohtii. Mainokset pyrkivät vaikuttamaan nuoriin myös niissä esiintyvien mallien viehättävän ulkonäön avulla. Viehättävyys, hoikkuus ja trendikäs pukeutuminen ovat mainoksen vaikuttamiskeinoja suhteessa nuoreen kuvan katselijaan. Mainoksissa esiintyvät tytöt täyttävät nämä kriteerit. He ovat kauniita, hoikkia ja muodikkaita eli sosiaalisesti hyväksyttävän näköisiä. Nuori hakee samastumiskohdetta Yhteiskunnan ja kirkon medioitumisen myötä vaalimainonta nousee yhä keskeisemmäksi kanavaksi houkutella seurakuntalaiset vaaliuurnille. Medioitumisella tarkoitetaan erilaisten viestintävälineiden merkityksen kasvua ihmisten arjessa. Vaalimainonnan avulla luodaan mielikuvia äänestämisestä rohkeana, itsenäisenä ja aikuismaisena valintana, joka hyödyttää yksilöä itseään, mutta myös ympärillä olevaa yhteisöä, seurakuntaa. Nuori mainoksen katselija voi haluta löytää mainoksesta itsensä ja samastua mainoksessa olevan mallin esittämään hahmoon. Tulevan seurakuntavaalikampanjan kannattaisi hyödyntää nuoria seurakuntalaisia ja heidän mielipiteitään kampanjan suunnittelussa. Mainostoimisto ja kirkon viestintätyöryhmä ovat päävastuussa seurakuntavaalien visuaalisesta ilmeestä. Mainonnan ajankohtaisia trendejä hyödyntävä kampanja ei välttämättä kohdistu sen ytimeen, nuoren seurakuntalaisen arkitodellisuuteen, Juntunen analysoi. Entäpä jos tyttö olisi arjen sankari? Vuoden 2014 järjestettävät seurakuntavaalit ovat nurkan takana. Syksyllä 2014 Kajaanin katukuvaan ilmestyvät uudet ja toivottavasti myös uskaliaammat seurakuntavaalimainokset. Kirkko peräänkuuluttaa erilaisuuden hyväksymistä. Tämä tulisi huomioida myös käytännön tasolla vuoden 2014 seurakuntavaalien mainoskampanjan suunnittelussa. Tällä tarkoitan kirkon rohkeutta rikkoa perinteisiä sukupuolirooleja. Entäpä jos tyttö kuvattaisiinkin arjen sankariksi?, Juntunen kysyy. Seuraavalta seurakuntavaalien mainoskampanjalta odotan eri- Anna Juntunen tutki pro gradu -työssä vuoden 2010 seurakuntavaalijulisteita. Kuvassa oleva vaalijuliste heijastelee erityisesti sukupuolirooleja. Kuvan mies leikittelee mielikuvalla sankari Cowboysta. tyisesti mediassa ja yhteiskunnassa vallitsevien, nuoriin kohdistuvien ulkonäkökriteereiden haastamista. Toivottavasti kirkko uskaltaa olla edelläkävijä tässä. Ehkäpä näin mainoksen sanoma Yksi kirkon ja kirkko kaikkien puolesta tulisi lihaksi ja puhuttelisi aidosti nuorta seurakuntalaista, Anna Juntunen painottaa. Kaisa Rönkä Kirkko tahtoo tukea nuoren kasvua aktiiviseksi kansalaiseksi Pro gradu -aiheen valinta oli Anna Juntuselle loppujen lopuksi helppo päätös. Seurakuntavaalimainonnan tutkiminen oli minulle ajankohtainen, mielekäs ja mukaansa tempaava aihe. Aiheeni valintaan vaikutti erityisesti kirkon rohkea päätös laskea vuoden 2010 seurakuntavaalien äänestysikäraja 16 ikävuoteen. Tästä johtuen rajasin tutkimustehtäväni käsittämään vaalimainonnan vaikuttamiskeinoja nuoreen, ensimmäistä kertaa äänestävään seurakuntalaiseen. Mainoskampanjallaan kirkko osoitti, että se luottaa nuoreen seurakuntalaiseen ja tahtoo tukea nuoren kasvua aktiiviseksi kansalaiseksi, Juntunen kehuu. Tausta Syksyllä 2012 valmistunut kirkkososiologian pro gradu -tutkielma "ÄÄNESTÄMÄLLÄ AIKUISEKSI Seurakuntavaalit 2010 ja nuorille äänestäjille suunnattu vaalimainonta" käsittelee seurakuntavaalit 2010 mainoskuvien vaikuttamiskeinoja suhteessa nuoriin vuotiaisiin seurakuntalaisiin. Tutkimuksen aineiston muodostivat 14 vaalimainosta, joita analysoitiin kuva-analyysin ja retorisen analyysin keinoin. Mainoksessa kuva ja teksti muodostavat kokonaisuuden, jotka ovat yhdessä luomassa mainoskuvan vaikuttavuutta. Tutkimuksen analyysissä huomioitiin siis tarkoin kuvan ja tekstin välisen yhteyden, mutta myös niiden välillä vallitsevan ristiriitaisuuden. Pro gradu löytyy Helsingin yliopiston E-thesis palvelusta hakusanalla Anna Juntunen. Merkille pantavaa on, että mies tai poika on kuvattu sankariksi. Kampanjassa esillä oleva passiivinen naiskuva heijastelee toimettomuutta ja mainoksessa esiintyvä tyttö on katsottavaksi laitettu.

8 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI Niina Hautala Alussa oli linna. Kallio ja saari. Jumala on turvakätkö, vaan kaikille avoimet ovat. Tulkaa, sanoo Jeesus. Rohkeasti vain suojaan! Ajaton on linna vedessä. Aluton ja loputon on Jumalan uskollisuus. Luojan suuruus on luonnossa läsnä Risto Kormilainen, runot Kajaani 2010 Niina Hautala Heimo Haverinen Aurinko armas valollansa. Helmikuussa jo voi aistia kevään. Ollaan sillalla, talven rajat lävistää aurinko kuusen kultaa heittää hangille huolettomasti timantit kaikkien rikkaudeksi tasapuolisesti. Siitä vaan keräilemään! Saariselkä 2009 Juhlallisina seisovat kuin sotilaat rivissä, ojennuksessa lumipuvuissaan valmiina vastaanottamaan värien maailman. Äänetön ei koskaan ole talvi; lintujen tirskutus, hidas suhina lumisen oksiston. Taivas laulaa kaiken yllä. Kajaani 2013

9 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI 9 Heimo Haverinen Niina Hautala Yksinäinen kuu kulkijan ystäväksi asettuu. Taivas nousee uniisi. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa. Kuun alla ei ole pelkoa. Läsnäolon merkki kuu on aina. Kajaani 2013 Vaikea sanoa, kumpi on kauniimpi: keväinen hiirenkorva vai talvinen jäähelmi. Talvessa on kevät, keväässä kesä ja syksyn ruoska riipii lehdet helmikuun kuutamoita varten; tasaa tien valon tulla. Kuunsilta kaareutuu syliin. Kajaani, Vimpelinlampi 2013 Niina Hautala Illan viimeinen sininen hetki ja kuvaaja kiitää potkurilla pitkin kylän raittia mielessään kuva, joka odottaa ikuistamista kameralle. Luonnon hiljaiset hetket ja joskus kuvaajan kiireiset minuutit ovat minulle niitä tilanteita, joissa Luojan suuruus ja ihmeellisyys ovat läsnä. Luomakunnan ihmeitä ei monesti ehdi arjen kiireessä ihmettelemään, mutta kameran kaulaan ripustaminen on merkki siitä, että oma sisäinen kiire saa vaieta ja on aika olla hetki luonnon kanssa yhtä ja toimia luonnon kiireen tai kiireettömyyden ehdoilla. Onnistunut kuva on muutakin kuin teknisesti täydellinen otos, siitä hiipii itselle ja parhaimmillaan myös jollekulle toiselle tunne, että jotain ihmistä suurempaa on olemassa. Niina Hautala Puolanka, 2011 Osmankajärvi

10 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI Marko Miettinen asetetaan kirkkoherran virkaan 24. helmikuuta Caminantas-yhtyeeseen kuuluvat Sirpa Berg, oboe, Nina Loimusalo, piano, Kalle Kangas, sello ja Tuija Kiviranta, laulu. Caminantas-yhtye esiintyy yhteisvastuukonsertissa Caminantas-yhtye esiintyy yhteisvastuukonsertissa Kajaanin kirkossa sunnuntaina klo 18. Caminantas-yhtyeeseen kuuluvat Tuija Kiviranta, laulu, Kalle Kangas, sello, Sirpa Berg, oboe ja Nina Loimusalo, piano. Ohjelmamaksu on 10 euroa Yhteisvastuun hyväksi. Konsertti koostuu virsistä, hengellisistä lauluista sekä klassisen kirkkomusiikin helmistä. Oboe, sello, laulu, piano ja eri rytmisoittimet muodostavat omaleimaisen sointimaailman. Yhtyeen sovitukset ovat raikkaita. Tunnelmat liikkuvat tutusta ja hartaasta uudempaan, vapaaseen improvisaatioon. Kaikki esiintyjät ovat musiikinopettajia. Kiviranta on työskennellyt laulupedagogina mm. Jyväskylässä ja Mikkelissä. Kangas toimii opettajana Jyväskylän ammattiopistossa. Berg opettaa oboensoittoa ja kamarimusiikkia Jyväskylän ammattiopistossa ja Ala-Keiteleen musiikkiopistossa. Loimusalo toimii puolestaan pianonsoiton opettajana Muuramen kansalaisopistossa. Marko Miettinen asetetaan kirkkoherran virkaan sunnuntaina klo 10 alkaen Kajaanin kirkossa. Virkaan asettamisen toimittavat piispa Jari Jolkkonen, IV kappalainen Aila Kemppainen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Timo Hurskainen, lääninrovasti Risto Kormilainen, eläkkeelle jäänyt kirkkoherra, TT Lauri Oikarinen ja notaari talousjohtaja Toivo Sistonen. Messun ja virkaan asettamisen jälkeen siirrytään juhlalounaalle Keskusseurakuntakodilla. Vapaaehtoinen maksu kohdennetaan lähetystyön hyväksi. Lounaan jälkeen alkaa Marko Miettisen virkaan asettamisjuhla. Virkaan asettamisen aikana ei toimiteta muilla alueilla messua. Vuolijoelta järjestetään kyyti, johon voi ilmoittautua torstaihin mennessä srk:n vaihteen p kautta tai suoraan Antti Minkkiselle p Lähtö Vuolijoelta klo 8.45, Otanmäestä klo 9 ja tarpeen mukaan matkan varrelta ja muilta kyliltä. Ei kyytimaksua, paluu juhlan päätyttyä. Lämpimästi tervetuloa! Seurakunta valitsi Marko Miettisen Kajaanin seurakunnan kirkkoherran virkaan pidetyssä vaalissa. Curling-kisa ja ulkoilutapahtuma Yhteisvastuukeräyksen hyväksi Otanmäen urheilutalolla ja kaukalolla järjestetään torstaina Kuutamocurling-kisa. Yhteisvastuutapahtuma alkaa klo Kylien väliseen, leikkimieliseen curling-kisaan voi osallistua kolmen hengen joukkueilla. Osallistumismaksu on 15 euroa joukkueelta. Ilmoittautuminen ennakkoon pastori Antti Minkkiselle, puh tai paikan päällä. Vuolijoen kirkolla ja seurakuntatalon maastossa vietetään sunnuntaina klo 10 Koko kansan kirkko ja yhteisvastuuulkoilutapahtuma. Osallistujille on tarjolla monenlaista ulkopelitoimintaa. Messun jälkeen alkaa lasten hiihtokilpailut. Perheen pienimmät ja vähän suuremmatkin voivat kokeilla mm. hevosajelua, ongintaa ja kasvomaalausta. Maili Vanhala Koko perheen ulkoilutapahtuma keräsi pieniä hiihtäjiä ladulle vuonna Kuvassa Fanni Karjalainen ja Vilma Hurnasti. Vanhanajan kinkerit Karjalan pirtissä Vuolijoella palataan hetkeksi menneeseen aikaan sunnuntaina Upeaan kuntoon entisöidyssä historiallisessa Karjalan pirtissä kirkonkylällä järjestetään silloin vanhan ajan kinkerit. Kinkerit ovat perinteisesti olleet tilaisuus, jossa kuulustellaan paikallisen väen lukutaito ja kristinopin tuntemus. Vuolijoen Karjalassakin kuulusteluihin on kokoonnuttu aikanaan lukuisia kertoja. Tiukkoja läksyjen kyselyitä on jännitetty. Nytkin järjestettäville kinkereille on valittu vanhan tavan mukaan omat kinkeriläksyt. Tilaisuuteen on mahdollista valmistautua lukemalla Raamattuläksy (Matt 4: 1 11), virsiläksy (virret 303, 304 ja 305) sekä katekismusläksy (kohdat 31 ja 41 vuoden 1999 katekismuksesta). Toisin kuin ennen, nyt läksyjen lukemisesta ei tarvitse enää ottaa turhia paineita. Kansalaiskelpoisuus säilyy, vaikka läksyjä ei ulkoa ennakkoon osaisikaan. Lukuläksyt jaetaan myös paikan päälle saapuville monisteina. Vanhan ajan kinkerit alkavat yhteisvastuulounaalla kello 13. Keittolounaan hinta on 10 euroa. Ruokailun jälkeen pidetään itse kinkerit pastori Veijo Laurosen ja kanttori Kaisa Alasaarelan johdolla. Tilaisuus päättyy noin kello 15 kahveihin. Toiveena on tietenkin lisäksi, että kinkierivieraat pukeutuisivat vanhan tyylin mukaisiin asuihin: naiset pitkiin hameisiin ja huiveihin, miehet karvalakkeihin, tummiin housuihin, pitkävartisiin saappaisiin ja villapuseroihin. Uudistumisen aika! -luentosarja jatkuu Lähde Israeliin keväällä Toiviomatkat ja Kainuun ev.lut. Kansanlähetys järjestää matkan Israeliin Muutamia vapaita paikkoja on vielä jäljellä! Matkan kohteina tärkeimmät ovat raamatulliset nähtävyydet Israelissa, mm. Karmelvuori, Nasaret, Galilean järven seutu, Jeriko, Kuollutmeri, Betlehem ja Jerusalem. Matkan perushinta puolihoidolla on (+ retkipaketti n. 300 ). Tiedustelut ja ennakkovaraukset: Matti Manninen ( ) tai Veikko Kettunen ( ). Oppaana on Ariel Sella. Kevätretki Talviveisuihin Lähde kevätretkelle Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallisiin talviveisuihin Lappeenrantaan Matkan hinta on 195 euroa sisältäen bussimatkan ja kaksi hotelliyötä kahden hengen huoneessa aamiaisin. Yhden hengen huoneessa majoittuva maksaa 255. Reitti- ja ohjelmatiedustelut sekä ilmoittautumiset mennessä Matka-Kyllönen Oy p tai matkatoimisto@matka-kyllonen.inet.fi. Lisätietoa saa aluesihteeri Tuomo Ruuttuselta, p Uudistumisen aika! -luentosarja jatkuu Keskusseurakuntakodilla keskiviikkona klo 18 alkaen. Aiheena on Uudistunut elämä! Mitä se merkitsee? Tätä edellä olevaa Uudistunut elämä teemaa voisi hyvin kuvata erään hengellisen laulun sanoilla; "Kun toiset isältänsä saivat turvaa tukea, ei meidän isä huomannut ees lapsia. Ei jaksanut hän jakaa meille isän rakkautta, hälle merkitsi vain viina kaikkea." Mitä sitten tapahtui, kun Jumalan Sana uudisti tämän isän? "Mutta tänään näen isä, silmissäsi kyyneleet, mutta tänään näen sinut, aivan murtuneen. Siinä olet edessäm- me kuin pieni lapsonen, kerrot kohdanneesi tänään Jeesuksen." Opetuksesta ja musiikista vastaa aluetyöntekijä Jouko Puhakka. Puheenvuoron pitää vapaaehtoinen julistustyöntekijä Pekka Barck. Tapahtumassa kerätään vapaaehtoinen kolehti Raamattuopiston Kainuun työn hyväksi. Tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus kahdenkeskiseen rukoukseen ja keskusteluun.

11 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI 11 Keskustan seurakuntakerho 13.3: Valokuva Jeesuksesta totta vai tarua? Liisi Jokiranta vieraana Ryttylässä ja Taina Manninen Mieslahdessa Jeesuksesta ei ole säilynyt jälkimaailmalle yhtään hänen aikalaisensa tekemää piirrosta tai maalausta. Vanhimmat maalaukset Jeesuksesta löytyvät Rooman kaupungin läheisyyteen kaivetuista hautaluolista, mutta nekin ovat vasta toiselta tai kolmannelta vuosisadalta. Mutta miten olisi valokuva? No, nyt taisi mennä liioitteluksi! Valokuvaustaitohan keksittiin vasta 1800-luvun loppupuolella. Vai löytyisikö sittenkin? Pohjois-Italiassa Torinon kaupungin Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa on 1500-luvun lopulta asti säilytetty yli neljä metriä pitkää ja erittäin taidokkaasti kudottua pellavaista liinaa, jonka on väitetty olleen Jeesuksen käärinliinana hänen ollessaan haudattuna. Liinassa on mustavalkokuvaukseen verrattuna negatiivinen kuva ristiinnaulitusta miehestä. Liinassa on kuva, mutta siitä ei kuitenkaan löydy minkäänlaisia väriaineita. Kuinka se on mahdollista? Keskiajalla liinaa on esitelty yleisölle eri puolilla Eurooppaa. Mutta sittemmin se on koettu niin arvokkaaksi, ettei sitä uskalleta pitää jatkuvasti esillä. Viimeksi sitä on näytetty yleisölle vuonna 2010 Torinossa. Reilun sadan vuoden aikana liina on kuitenkin ollut kiihkeän tutkimuksen ja väittelyn kohteena. Useat tieteenalan huippuasiantuntijat ovat tutkineet sitä, mutta vieläkään ei ole päästy yksimielisyyteen, kuinka tuo liinan kuva on syntynyt. Suomessa Syyrian varhaisen kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko Martikainen ja antro- pologian dosentti Juha Hiltunen ovat sen parhaita asiantuntijoita. Juha Hiltunen on järjestänyt liinasta myös näyttelyn, mikä oli kaksi vuotta sitten esillä Turussa ja viime kesänä kuukauden ajan Savonlinnassa. Vuonna 1988 liinasta tehtiin ajoitustutkimus radioaktiivisen hiilen, C14:n avulla. Se antoi liinan iäksi noin 700 vuotta. Siltä pohjalta liinan väitettiin olevan keskiaikainen väärennös. Myöhemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että koepalan ottamisessa tehtiin virhe ja osa tutkijoista on myöntänyt, että tuloksia vääristeltiin tietoisesti. Ikävä kyllä, tieteessäkin tehdään petoksia, kun halutaan tietyntyylisiä tuloksia. Torinon liina on varmuudella osoitettu vanhemmaksi, noin 2000 vuoden ikäiseksi. Silti lukuisat tahot ja internetsivustot vieläkin väittävät tuon radiohiiliajoituksen pitävän paikkansa. Täysin omaan arvoonsa saa jättää pari kolme vuotta sitten Italian agnostikkojen seuran toteamuksen, että liinan kopio oli helppo valmistaa. Voi olla helppo valmistaa samannäköinen liina, mutta joka suhteessa samanlaisen liinan tekeminen onkin aivan oma juttunsa. Euroopan kirkkojen ja museoiden hallusta löytyy suuri määrä erilaisia pyhäinjäännöksinä kunnioitettuja liinoja, joita on sanottu Jeesuksen käärinliinoiksi tai niiden kopioiksi. Kaikista niistä muista liinoista löytyy väriaineita ja niiden tekotapa ja ikä on saatu selvitetyksi, mutta tästä Torinon käärinliinasta ei. Entä kuinka liina on kulkeutunut Torinoon? Siitäkin lukuisilla tutkimuksilla on saatu selville melkoisen varmat reitit aina vanhalle ajalle saakka. Myös pellavalaatu, siitepöly- ja veritahralöydökset viittaavat liinan aitouteen. Mutta mysteerinä on edelleen se, kuinka kuva on syntynyt. Näitä teemoja käsittelemme seurakuntakerhossa Keskusseurakuntakodilla keskiviikkona klo 12 alkaen. Lisäksi käymme läpi paria muuta keskeisesti Jeesuksen kärsimyshistoriaan liittyvää liinaa, niin sanottuja Oviedon kasvoliinaa ja Manoppellon huntua. Laulamme myös kärsimys- ja pääsiäisvirsiä sekä hengellisiä lauluja. Martti Turunen, rovasti Maaliskuussa järjestetään kahdet Naistenpäivät. Kansanlähetysopistolla Ryttylässä pohditaan maaliskuun alussa kutsumukseen liittyviä asioita. Aiheista opettavat ja jakavat kokemuksiaan muun muassa raamattuopettajat TM Liisi Jokiranta ja TM Pirkko Valkama, nuorisosihteeri Maria Jokinen ja toimittaja Danielle Miettinen. Liisi Jokirannan raamattutunnin aiheena on "Kutsuttu vapauteen". Pirkko Valkama käsittelee osiossaan muun muassa Jeesuksen lupausta levosta, jonka hän antaa niille, jotka tulevat hänen luokseen kuormineen ja taakkoineen. Nuorisosihteeri Maria Jokisen aiheena on "Kutsuttu seuraamaan". Danielle Miettinen kyselee lauantain lähetystilaisuudessa, mikä on se tuli, joka on saanut kristityt kertomaan evankeliumia vuosisadasta toiseen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Naistenpäiville mennessä: puh tai Täysihoidon hinta on 85 sisältäen majoituksen (omin liinavaattein) 3-4 hengen huoneissa, ruokailut ja ohjelman. Kainuun Opiston Naistenpäivien aiheena on puolestaan Anna nähdä OlenNainen. Mukana ovat mm. vuoden 2012 pappi Taina Manninen Kuusamosta, tiedotussihteeri Heli Karhumäki Lapuan tuomiokirkkoseurakunnasta ja toiminnanjohtaja Tytti Lintunen Aholansaaresta. Taina Manninen haluaa yhdessä toisten kanssa olla pohtimassa, millaiseen hengelliseen maaperään me haluamme lapsemme kasvattaa? Miten julistaa Kristusta, niin että häntä etsivä ihminen saisi sielulleen rauhan? Heli Karhumäki on körttitaustainen toimittaja, joka on jyrkästi kirkon puolella, joskus myös rakkaudella kritisoiden. Kristittyjen yhteys yli herätysliike- ja kirkkokuntarajojen on sydämen asia. Tytti Lintunen iloitsee työstään edistäessään herännäishenkistä työtä nuorten parissa. Pitkä ura vanhustyössä opetti arvostamaan perinteitä ja niiden kantajia ja haluaakin nykyisessä työssään Aholansaaren toiminnanjohtajana. Illan konserttivieraana on Mika Nuorva. Osallistumismaksu on 90 euroa sisältäen ohjelman, ruokailut sekä majoituksen kahden hengen huoneissa tai 60 euroa sisältäen ohjelman sekä ohjelmassa mainitut ruokailut. Ilmoittautumiset Kainuun Opistolle viimeistään 4.3. mennessä p ja p sekä sähköpostitse kainuunopisto.fi Brahenkatu 14 Puh tai / Vapaaehtoista lähimmäispalvelua Avoimet ovet Maanantaisin klo 8 10 Tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8 13 Torstaisin klo 8 12 Lähimmäisavun välitys Maanantaista perjantaihin klo 8 9 Puh , s-posti: marja.heikkinen@evl.fi Viikko-ohjelma Maanantai klo 17 Poliovertaistukiryhmä Keskusseurakuntakodilla. Marja Heikkinen kuvia Kreetan matkalta klo 17 Poliovertaistukiryhmä Keskusseurakuntakodilla. Tiistai klo 9.30 Sotiemme veteraanien kerho Keskusseurakuntakodilla, Kirkkokatu 26. Tuolijumppa, Kaarina Vaalama klo 10 Tarinatupa, Elvi Heikkinen 5.3. klo 9.30 Sotiemme veteraanien kerho Keskusseurakuntakodilla, Kirkkokatu 26. Kotona asumista tukevat palvelut, Ritva Heinistö klo 10 Tarinatupa, Elvi Heikkinen Keskiviikko klo 10 Paulan jumppa Keskusseurakuntakodin Rippikoulusalissa, klo 11 Tuolijumppa Keskusseurakuntakodilla, Kaarina Vaalama klo 10 Paulan jumppa Pappilan kuntosalilla, klo 11 Tuolijumppa Keskusseurakuntakodilla, Kaarina Vaalama 6.3. klo 10 Paulan jumppa, Pappilan kuntosalilla, klo 11 Tuolijumppa Keskusseurakuntakodilla, Jorma Tervo klo 10 Paulan jumppa Pappilan kuntosalilla, klo 11 Tuolijumppa Keskusseurakuntakodilla, Kaarina Vaalama klo 10 Paulan jumppa Pappilan kuntosalilla, klo 11 Tuolijumppa Keskusseurakuntakodilla, Kaarina Vaalama Torstai klo 10 Hartaus, Maija Räihä ja Pia Repo klo 10 Yhteislaulu, Sulo Kyllönen klo 10 Hartaus, Pauliina Pihlaja- Mikkonen ja Niina Hautala 7.3. klo 10 Yhteislaulu, Sulo Kyllönen klo 10 Siioninvirsiseurat klo 10 Yhteislaulu, Sulo Kyllönen Perjantai 15.2., 22.2., 1.3., 8.3., ja klo 10 Äiti Teresa -peittopiiri Palvelukotivierailut Maanantaisin klo Tervakartano klo Hoitokoti Kallio klo Sammonkadun palvelutalo Tiistaisin ja keskiviikkoisin Tiistaisin klo 14 Hoitokoti Toppila Vuoroviikoin klo 14 hoitokodit: Toppila, Syvälampi, Pekkala, Satama, Hoivakoti Onni, Marian Kartano/Hovi ja Marian Kamari Keskiviikkoisin klo 13 Tulliniemen vanhainkoti, parittomien viikkojen tiistaina klo 14 Kotimännyn ryhmäkoti ja parillisten viikkojen keskiviikkona klo Peikontien ryhmäkoti Perjantaisin klo 17 Arvola I, Ylätalo, klo Arvola I, Välitalo Lämpöisesti tervetuloa Kamarille kylään tai mukaan toimintoihin! Ma klo 17 Poliovertaistukiryhmä Keskusseurakuntakodilla, Kirkkokatu 26. Kuvia Kreetan matkalta, Marja Heikkinen. Ma 4.3. klo 17 Poliovertaistukiryhmä Keskusseurakuntakodilla, Kirkkokatu 26. Aatu Gröhn on ollut perheineen lähetystyössä kahdeksan vuotta Bangladeshissa ja neljä vuotta Kaukasiassa. Aatu Gröhn luennoi raamattu- ja lähetyspäivillä Raamattu- ja lähetyspäivä järjestetään lauantaina klo Keskusseurakuntakodilla, Kirkkokatu 26. Aatu Gröhn pitää raamattutunnin. Musiikista vastaa Keskeskasvuiset. Paikalla on mahdollisuus ruokailuun, vapaaehtoinen maksu lähetystyön hyväksi. Päivien ohjelmassa on evästystä lähetystyöstä ja pienryhmätoimintaa. Järjestäjinä toimivat Kajaanin seurakunta ja Lähetysyhdistys Kylväjä. Aatu Gröhn on ollut perheineen lähetystyössä kahdeksan vuotta Bangladeshissa ja neljä vuotta Kaukasiassa. Gröhnit palasivat viimeisimmältä työkaudelta Kaukasiasta kesäkuussa Nykyisin Aatu toimii kotimaassa Mikkelin ja Kuopion hiippakuntien aluekoordinaattorina. Hän koordinoi lähetysyhdistys Kylväjän työtä hiippakuntien alueella ja vierailee kertomassa lähetystyöstä erilaisissa tilaisuuksissa.

12 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI SEURAKUNTA ELÄÄ SEURAKUNTA TOIMII Kasteen armoliittoon Aada Kreeta Eveliina Leivo Elmeri Niilo Tapio Tolonen Huuko Tuomas Henrik Heikkinen Laura Helmi Ilona Tolonen Olga Lyydia Lappalainen Aaro Onni Johannes Tikkanen Ellen Amanda Koskelo Emma Eveliina Tuohineva Jasper Johannes Haataja Leo Jaakko Olavi Kaartinen Viljami Veikko Johannes Kyllönen Hilla Aada-Sofia Kinnarinen Niila Elias Saastamoinen Olivia Lilja Johanna Rautio Avioliittoon vihityt Viljami Matias Rönkkö ja Mari Susanna Jaakkola Ari Veikko Sakari Arffman ja Hannele Johanna Väisänen Hannu Henrik Kovalainen ja Marika Pauliina Juntunen Kimmo Joonas Kemppainen ja Mari Johanna Romppainen Jarmo Tapani Kyllönen ja Taimi Maritta Widgren Ajasta iäisyyteen Eino Johannes Väyrynen 86 v Esa Ilmari Moilanen 66 v Hannu Kalevi Puttonen 55 v Hannu Olavi Alanko 65 v Kaarina Vappu Mäkelä e Pyykkönen 82 v Eeva Johanna Kaipainen e Heikkinen 87 v Eila Saimi Maria Rantala e Juntunen 94 v Heikki Olavi Heiskanen 67 v Irma Hilda Jokelainen e Väisänen 88 v Veikko Eljas Leinonen 88 v Eila Inkeri Kukkonen e Savolainen 83 v Hilda Rauha Uurtio e Olsbo 77 v Jorma Tapani Mikkonen 56 v Tarja-Maija Mikkonen e Immonen 55 v Kalle Jaakko Härkönen 87 v Osmo Heikki Oulujärvi 79 v Tauno Erkki Rönkkö 86 v Timo Tapani Kontio 57 v Toivo Tauno David Pöppönen 63 v Airi Vilhelmiina Järvinen e Roinila 89 v Alli Annikki Grönfors e Lindqvist 95 v Anna Elisabet Heikkinen e Reinikainen 90 v Eila Annikki Kemppainen e Räsänen 83 v Heikki Jalmari Suorsa 77 v Hilkka Annikki Rautiainen 80 v Jouni Johannes Rantanen 50 v Oiva Emil Rissanen 77 v Olga Laukkanen e Nikitin 87 v Salme Anna Valpuri Klemetti 85 v Tangokuninkaalliset esiintyvät yv-juhlassa 9.4. Tangokuninkaalliset Pekka Mikkola, Johanna Piipponen ja Heikko Koskelo sekä Kainuun sotilassoittokunta Ari Tammisen johdolla esiintyvät yhteisvastuujuhlassa tiistaina 9.4. klo 18 Kaukametsän salissa. Lippuja (15/20 e) saa ennakkoon joko Kajaani Infosta tai tuntia ennen ovelta. Yhteisvastuujuhlan järjestävät yhteistyössä Kajaanin seurakunta, Kajaani Info, Kainuun sotilassoittokunta, Kongressija kulttuurikeskus Kaukametsä sekä Auraviihde. Vuohengin alue Kirkko Kirkkokatu 19 To klo 18 iltamessu, Pia Repo ja Erkki Tyni Su klo 10 messu, Pia Repo, Maija Räihä ja Erkki Tyni, klo 18 Yhteisvastuukonsertti, Caminantas-yhtye, Tuija Kiviranta laulu, Kalle Kangas sello, Sirpa Berg, oboe ja Nina Loimusalo, piano, ohjelma 10 yhteisvastuun hyväksi, ks. sivu 10 Ma klo 7 aamurukous To klo 18 iltamessu, Risto Räihä, Erkki Tyni La klo 18 Hiljaisuuden messu, Jyri Kitti Su klo 10 messu, kirkkoherran virkaan asettaminen, Marko Miettinen, piispa Jari Jolkkonen, Aila Kemppainen, Erkki Tyni, Juha Mikkonen, Päivi Rimpiläinen, Anne Kyllönen ja Kaisa Alasaarela, ks. sivu 10, klo 15 urkuvartti ja urkuihin tutustuminen, Erkki Tyni, klo 18 Herättäjä-yhdistyksen radioseurat, Kari Kormilainen, Markus Hytönen ja Jaana Rautio-Wacklin Ma klo 7 aamurukous To klo 18 iltamessu, Markus Hytönen Su 3.3. klo 10 messu, Juha Kainulai- Linnantauksen alue Linnantauksen kirkko Kaplastie 2 To klo Laulavat ystävykset Su klo 12 messu ja pyhäkoulu, Risto Räihä, Erkki Tyni Ma klo miesten raamattu- ja keskustelupiiri Ti klo 14 raamattupiiri, Hilkka Kananen, klo 17 Pipliaa ja puuhaa toiminnallinen ilta lapsiperheille nen, Markus Hytönen, Juha Mikkonen, klo 18 Kansanlähetyksen radioseurat, Kalle Seppänen Ma 4.3. klo 7 aamurukous To 7.3. klo 18 iltamessu, Risto Räihä ja Erkki Tyni Su klo 10 messu, Jyri Kitti, Risto Räihä ja Kaisa Alasaarela ja Linnan laulu -kuoro, klo 15 urkuvartti ja urkujen esittely, Erkki Tyni, klo 18 Rauhanyhdistyksen radioseurat, Esa Rimpiläinen, Pekka Koistinen Ma klo 7 aamurukous To klo 18 iltamessu, Sanna Oikarinen ja Erkki Tyni La klo 18 Hiljaisuuden messu, Veijo Lauronen Su klo 10 messu, Aila Kemppainen, Juha Kainulainen, Juha Mikkonen ja Keskuskoulun 7 C musiikkiluokan kuoro Suvi Leinosen johtamana Ma klo 7 aamurukous To klo 18 iltamessu, Markus Hytönen Keskusseurakuntakoti Kirkkokatu 26 Ke klo perhekerho, klo 13 rukoushetki ja päiväkahvit, Risto Räihä, klo 16 Elämänkartta-ryhmä To klo Laulavat ystävykset Su Huom! Linnantauksessa ei messua, pääkirkossa kirkkoherran virkaan asettaminen Ma klo 12 lähetyspiiri, klo miesten raamattu- ja keskustelupiiri Ke klo perhekerho, Yhteisvastuutapahtuma, klo 13 rukoushetki ja päiväkahvit, Taina-Maija Miettinen To klo Laulavat ystävykset Su 3.3. klo 12 messu, Anneli Toppinen, Juha Kainulainen ja Erkki Tyni Ma 4.3. klo 17 kuurojen lähetyspiiri, klo miesten raamattu- ja keskustelupiiri Ti 5.3. klo 14 raamattupiiri, Hilkka Kananen Ke 6.3. klo perhekerho, klo 13 rukoushetki ja päiväkahvit, Seija Turunen, klo 16 Elämänkarttaryhmä Su klo 12 messu, Taina-Maija Miettinen, Erkki Tyni Ma klo 12 lähetyspiiri, klo miesten raamattu- ja keskustelupiiri To klo Ystävänpäivän yvtempaus: hernekeittoa ja kasvisaurinkokeittoa 6 hintaan Yhteisvastuun hyväksi, myös omiin astioihin kotiin vietäväksi, klo perhekerho, klo 18 kirkkokuoro Pe klo Kristittyjen yhteinen Kajaani rukoilee -ilta La klo Raamattu- ja lähetyspäivä, ks. sivu 11 Ke klo perhekerho, klo 12 seurakuntakerho, teol.harj. Pia Repo To klo 9 16 omaishoitajien koulutuspäivä, klo perhekerho, klo 18 kirkkokuoro Su klo juhlalounas ja kirkkoherran virkaanasettamisjuhla Ma klo 12 mielenterveys-porinapiiri rippikoulusalissa Ti klo Sley:n kuoron harjoitukset ja klo 19 Siionin kanteleen seurat, Johannes Häkämies Ke klo perhekerho, klo 12 seurakuntakerho, Riitta Laatikainen To klo 13 merimieskirkkopiiri, klo perhekerho, klo 18 kirkkokuoro Ma 4.3. klo 13 lähetyspiiri, Inkeri Piipposella, Brahenkatu 12 asunto 8 Ke 6.3. klo perhekerho, klo 12 seurakuntakerho, Risto Räihä To 7.3. klo 18 kirkkokuoro Pe 8.3. klo 18 Palavan Sydämen ilta, mukana Outi ja Tommi Cappel Ke klo perhekerho, klo 12 seurakuntakerho, ks. sivu 11, Sanna Oikarinen ja Martti Turunen, klo 18 Uudistumisen aika -raamattuluentosarja, Jouko Puhakka, Pekka Barck, ks. sivu 10 To klo perhekerho, klo 18 kirkkokuoro Ma klo 9 keskustan päivä- ja perhekerholaiset osallistuvat pääsiäisvaellukseen, klo 12 mielenterveys-porinapiiri rippikoulusalissa Ti klo 17 pyhäkouluohjaajien palaveri Ke Huom! Ei perhekerhoa, klo 12 seurakuntakerho osallistuu pääsiäisvaellukseen To Huom! Ei perhekerhoa, merimieskirkkopiiri Pappilan neuvotteluhuoneessa, klo 18 kirkkokuoro La klo lähetysmyyjäiset, klo pääsiäisvaellus, vaellus kestää n. 20 min Pappilan neuvotteluhuone Kirkkokatu 26 Ma klo 13 Kajaanin kaatuneitten omaisten kokoontuminen To klo 13 merimieskirkkopiiri Karoliinan Kamari Brahenkatu 14 A To klo 10 hartaustilaisuus Pe klo 17 Sansan lähetyspiiri Ti klo 14 raamattu- ja keskustelupiiri Ti klo 14 raamattu- ja keskustelupiiri To klo 10 hartaustilaisuus Ma 4.3. klo 13 omaishoitajaryhmä Ti 5.3. klo 14 raamattu- ja keskustelupiiri Ti klo 14 raamattu- ja keskustelupiiri To klo 10 hartaustilaisuus Pe Huom! Ei Sansan piiriä Ke klo perhekerho, klo 13 rukoushetki ja päiväkahvit, Seija Turunen To klo Laulavat ystävykset Su klo 12 messu ja pyhäkoulu, Hannu Haverinen Ma klo miesten raamattu- ja keskustelupiiri Ti klo 14 raamattupiiri, Hilkka Kananen Ke klo perhekerho, klo 13 rukoushetki ja päiväkahvit, Juha Mikkonen klo 16 Elämänkartta-ryhmä To klo Perheiden yhteisvastuutapahtuma Nakertajan seurakuntakoti Muramaantie 6 Ma klo pyhäkoulu Ti klo perhekerho Ke klo 11 viikkomessu, Taina- Maija Miettinen, klo 18 rukouspiiri, Aila Rimpiläinen Ma klo pyhäkoulu Ti klo perhekerho Ke klo 18 rukouspiiri, Aila Rimpiläinen Ke 6.3. klo 11 seurakuntakerho, Juha Kainulainen, klo 18 rukouspiiri, Aila Rimpiläinen Ma klo pyhäkoulu (vaan valtuustosalissa) Ma klo 13 omaishoitajaryhmä Ti klo 14 raamattu- ja keskusteluryhmä PuPula Kansakoulunkatu 17 A Ma 18.2., 25.2., ja klo perhekerho Ma klo 9 linja-autokyyditys pääsiäisvaellukseen Pupulasta Keskusseurakuntakodille ja takaisin vaelluksen jälkeen Lohtajan kerhotila Satumaantie 4 Pe klo perhekerho Ti klo naisten raamattuja keskustelupiiri Pe klo perhekerho Ti klo naisten raamattuja keskustelupiiri Pe 1.3. klo perhekerho Ti 5.3. klo naisten raamattu- ja keskustelupiiri Ti klo naisten raamattuja keskustelupiiri Pe klo perhekerho Ti klo naisten raamattuja keskustelupiiri Pe klo 9 linja-autokyyditys pääsiäisvaellukseen Lohtajan kerhohuoneelta Keskusseurakuntakodille ja takaisin vaelluksen jälkeen Virastotalo Linnankatu 12 Ke klo seurakuntakerho, Markus Hytönen To klo Sansan lähetystilaisuus, Raili Tapio ja Neno Hazdihajdiks Muualla Vuohengin alueella To klo 14 ehtoollishartaus, Hoitokoti Kallio, Sanna Oikarinen ja Erkki Tyni, klo 15 ehtoollishartaus, Sammonkadun palvelukoti, Sanna Oikarinen ja Erkki Tyni, klo 16 ehtoollishartaus, Isotupa, Sanna Oikarinen To klo 14 ehtoollishartaus, Hoitokoti Kallio, Sanna Oikarinen, klo ehtoollishartaus, Sammonkadun palvelutalo, Sanna Oikarinen, klo 16 ehtoollishartaus, Isotupa, Sanna Oikarinen Ti klo perhekerho Ke klo 18 rukouspiiri, Aila Rimpiläinen Ma klo pyhäkoulu Ti klo perhekerho Ke klo 11 viikkomessu, Aila Kemppainen Kuurnan kerhotila Linnantaustie 55 A Ma 18.2., 25.2., ja klo 9 11 perhekerho Jormuan koulu Saviniementie 2 Ma 18.2., 25.2., ja (Yhteisvastuutapahtuma) klo perhekerho Kuluntalahden koulu Kulunkierto 2 To klo perhekerho Muualla Linnantauksen alueella Ke klo 13 hartaus Marian Kartanossa ja klo 14 Toppilassa, Juha Kainulainen

13 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI 13 Lehtikankaan alue Lehtikankaan kirkko Mäntykatu 6 Su klo 12 messu ja kehitysvammaistyön pastori Jorma Sutisen eläkkeelle lähtöjuhla, Jorma Sutinen, Taina-Maija Miettinen ja Juha Mikkonen, klo 17 Puistomessu ja pyhäkoulu, Marko Miettinen Vuolijoki-Otanmäen alue Pe klo 9.30 perhekerho Otanmäen srk-talolla, klo 12 seurakuntapiiri Otanmäen srk-talolla Su ei messua kirkossa, klo Vanhan ajan kinkerit Karjalan pirtissä, alussa Yhteisvastuulounas (10 /henk.), kinkerille pyydetään lukemaan etukäteen seuraavat kinkeriläksyt: Raamattuläksy Matt 4: 1-11, Virsiläksy 303, 304 ja 305, Katekismusläksy kohdat 31 ja 41 vuoden 1999 kirjasta. Kinkerivieraat voivat pukeutua vanhan ajan malliin. Ks. sivu 10 Ti klo 12 muistelupiiri Koskikartanossa Ke klo 9 perhekerho Vuolijoen srk-talolla To klo 12 peittopiiri Vuolijoen srk-talolla Pe klo 9.30 perhekerho Otanmäen srk-talolla, klo 12 peittopiiri Otanmäen srk-talolla Su ei messua Vuolijoen kirkossa, klo 10 messu ja Marko Miettisen kirkkoherran virkaan asettaminen Kajaanin kirkossa, liturgina piispa Jari Jolkkonen, messun jälkeen juhla Keskusseurakuntakodilla. Kajaaniin järjestetään kyyti Vuolijoelta, mukaan voi ilmoittautua to mennessä srk:n vaihteeseen p tai suoraan Antti Minkkiselle p Lähtö Vuolijoelta klo 8.45, Otanmäestä klo 9 ja tarpeen mukaan matkan varrelta ja muilta kyliltä, ei kyytimaksua, paluu juhlan päätyttyä. Ma klo 9 hyvän mielen aamukahvi srk-talolla Ke klo 9 perhekerho Vuolijoen srk-talolla, klo hartaus Ulpukassa, klo 14 hartaus hoivaosastolla Ma klo 18 raamattupiiri Pirkkolassa Ti klo 9 11 perhekerho Ke klo 12 seurakuntakerho, klo 16 lapsikuoro To klo 18 Linnan laulu -kuoro Su (Huom!) klo 15 perhemessu, Jyri Kitti, Päivi Rimpiläinen, ks. sivu 14 Ma klo 18 raamattupiiri Pirkkolassa Ti klo 9 11 perhekerho, klo 11 lähetyspiiri Ke klo 12 seurakuntakerho, Päivi Rimpiläinen, klo 16 lapsikuoro To klo 18 Linnan laulu -kuoro Su 3.3. klo 12 messu, Jyri Kitti, Päivi Rimpiläinen Ma 4.3. klo 18 raamattupiiri Pirkkolassa Ti 5.3. klo 11 lähetyspiiri Ke 6.3. Huom! Ei seurakuntakerhoa Su klo 12 messu, Jyri Kitti, Kaisa Alasaarela ja Linnan laulu -kuoro Ma klo 18 raamattupiiri Pirkkolassa Ti klo 9 11 perhekerho, klo lukupiiri Pirkkolassa, kirjana Linnankivi Marja - Levonen Terttu: Kekkosten miniänä Ke klo 12 seurakuntakerho, Risto Räihä, klo 16 lapsikuoro To klo 18 Linnan laulu -kuoro ja klo Emma-kodissa To klo 12 kivikirkkopiiri Vuolijoen srk-talolla, klo Kuutamocurling-haastekisa Otanmäen urheilutalolla. Osallistumismaksu 15 / joukkue Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Ks. sivu 10 Pe 1.3. klo 9.30 perhekerho Otanmäen srk-talolla, klo 12 seurakuntapiiri Otanmäen srk-talolla Su 3.3. klo 10 perhekirkko kirkossa, Veijo Lauronen, klo Yhteisvastuun taajamakeräys Vuolijoella, rippikoululaiset keräävät ovelta ovelle, klo Yhteisvastuun taajamakeräys Otanmäessä Ti 5.3. klo 12 muistelupiiri Koskikartanossa To 7.3. klo 12 peittopiiriläisten vierailu Saaresmäen Laitilaan Yhteisvastuun merkeissä, kyydeistä sovitaan peittopiireissä Su klo 10 messu kirkossa, Veijo Lauronen, klo 12 messu Otanmäen kirkossa, Lauronen Ma klo kehitysvammaisten virikepiiri srk-talolla Ke klo 9 perhekerho Vuolijoen srk-talolla, klo elämäntarinapiiri Ulpukassa, klo 14 hartaus Su klo 12 messu, Risto Räihä, Erkki Tyni, klo 17 puistomessu, Marko Miettinen Ma klo 18 raamattupiiri Pirkkolassa Ti klo 9 11 perhekerho Ke klo 12 seurakuntakerho, Anneli Kemppainen, klo 16 lapsikuoro To klo 18 Linnan laulu -kuoro Laajankankaan kerhotila Laajankankaankatu 13 ke 20.2., 27.2., 6.3., ja klo perhekerho Rajalähiön kerhotila Sirkunkuja 3 Ma klo 18 pyhäkoulu Ti klo 9 11 perhekerho Ti klo 9 11 perhekerho Ma klo 18 pyhäkoulu Ti klo 9 11 perhekerho Ti klo 9 11 perhekerho Muualla Lehtikankaan alueella To klo hartaus, Arvola I, ja klo 15 hartaus, Arvola II, Risto Räihä To klo hartaus, Arvola I, klo 15 hartaus, Arvola II, Risto Räihä hoivaosastolla ja klo Ulpukassa, klo 18 Raamattua ristiin rastiin -ryhmä Vuolijoen srk-talolla To klo 12 kivikirkkopiiri Vuolijoen srk-talolla Pe klo 9.30 perhekerho Otanmäen srk-talolla, klo 12 seurakuntapiiri Otanmäen srk-talolla Su klo 10 Koko kansan messu kirkossa, Antti Minkkinen, Veijo Lauronen, mukana Paula Tapionmäki ja Hoilaa-lauluryhmä; heti kirkon jälkeen Yhteisvastuun ulkoilutapahtuma seurakuntatalon ympäristössä, lasten hiihtokilpailut, ongintaa, kasvomaalausta, pelipisteitä, arvontaa, hevosajelua yms., ks. sivu 10 Ma klo 12 Ojanperän porinapiiri Kympin talolla Ti klo 12 muistelupiiri Koskikartanossa Ke klo 9 perhekerho srk-talolla To peittopiiri srk-talolla Kirpputori lähetyksen hyväksi avoinna Otanmäen srk-talon alakerrassa joka ti klo ja to klo 13 16, tervetuloa! Keskusteluapua Kajaanin perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa keskusteluapua parisuhteen ym. lähi-ihmissuhteiden solmukohdissa ja elämän kriisitilanteissa. Asiakkaaksi voi hakeutua kaikkialta Kainuusta yksin tai yhdessä. Ajanvaraus ti ja to klo 9 11, p , Kajaanin perheasiain neuvottelukeskus Yhdistystoiminta Herättäjä-yhdistys Su klo 18 Siioninvirsiseurat kirkossa, Kari Kormilainen, Markus Hytönen ja Jaana Rautio-Wacklin Pe-su Talviveisuut, Lappeenranta linja-automatka. Ilm. Matka-Kyllönen puh (08) , ks. sivu 10 To (Huom!) klo 10 Siioninvirsiseurat Karoliinan kamarilla Su Naistenpäivät Kainuun Opistolla, jumalanpalvelus klo 10, saarnaa Taina Manninen, ruokailuväliaika ja seurat n. klo Kansanlähetys Kansanlähetyskoti, Sammonkatu 5 Toimisto puh Keittiö puh (talkoiden ja myyjäisten aikana) Sunnuntaiseurat klo 17 Lähetyspiiri ma klo pariton viikko Nuttupiiri ma klo 15 parillinen viikko Raamattupiiri ti klo 17 Rukouspiiri to klo 11 Toimisto avoinna ti-to klo 9 12 Su klo 17 Puistomessu Lehtikankaan kirkossa Ti klo 18 Raamattuluento, 5. Moos Su klo 17 Kutsuvan evankeliumin ilta, Erkki Heikkinen ja Heikon ihmisen lauluryhmä Kuhmosta Su 3.3. klo 18 Radioseurat kirkossa, Kalle Seppänen Su klo 17 Seurat, Alpo Kinnunen Su klo 17 Puistomessu Lehtikankaan kirkossa Kajaanin rauhanyhdistys Katiskatie 2 Puheluihin vastataan su-to klo ja pe-la klo KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI Julkaisija Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto Päätoimittaja Marko Miettinen Toimitussihteeri Kaisa Rönkä Toimitus Linnankatu Kajaani kaisa.ronka@evl.fi kansikuva: Niina Hautala To klo 10 seurat Tutun Tuvalla, Juhani Haverinen, klo naistenilta La klo 18 vuosikokous ja iltahartaus, Juuso Kopperoinen Su klo 12 perhepyhäkoulut: Paltaniemi ja keskusta; Heikkilä Samuli. Lohtaja; Puolitaival Antti. Kylmä ja Kankaat; Tuomaala Heikki. Kuluntalahti 1 ja Paltamo; Mutanen Mika. Kuluntalahti 2 ja Salmijärvi; Rimpiläinen Hannu. Klo seurat Sammonkadun palvelutalossa, Timo Hentilä. Klo 17 seurat, Timo Hentilä, Juhani Haverinen. Ti klo 12 varttuneiden kerho Ke klo 19 seurat, Penna Parviainen Pe klo raamattuluokat TALVIPÄIVÄT La klo 18 alustus: Luottamus Jumalan johdatukseen, Pekka Kainua Su klo 12 alustus: Uskomisen ilo, Kari Kainua, klo 18 iltamessu Linnantauksen seurakuntakeskuksessa, Pekka Kainua, Kari Kainua Ke klo 19 seurat, Pekka Tölli La 2.3. klo 19 seurat, Timo Mauno Su 3.3. klo 17 seurat, Mika Mutanen, Timo Hentilä Ti 5.3. klo 12 varttuneiden kerho Ke 6.3. klo 19 seurat, Juhani Haverinen To 7.3. klo 10 seurat Tutun Tuvalla, Jorma Lukkari, klo naistenilta La 9.3. klo 19 seurat Leppäsellä (Palstatie 28), Osmo Leppänen Su klo 14 seurat Arvola-Koti 2, Pekka Tölli. Klo 18 seurat Kajaanin kirkossa, Esa Rimpiläinen, Pekka Koistinen (radioidaan Radio Kajauksesta). Ke klo 19 seurat, Seppo Rönkkö Pe klo raamattuluokat NUORTENPÄIVÄT La klo 18 alustus: Kristillisyytemme vaiheet ja suhde kirkkoon, Seppo Lohi Su klo 13 alustus: Syntien anteeksiantamus, Aimo Hautamäki, klo seurat Sammonkadun palvelutalossa, Juha Heikkilä Ti klo 12 varttuneiden kerho Säilyllä (Oksatie 8) Ke klo 19 seurat, Juha Heikkilä Vuolijoen rauhanyhdistys Ouluntie 20 Su klo 15 Vuosikokous Ry:llä La-su talvipäivät Kajaanin Ry:llä Ke klo 12 keskiviikkokerho Ry:llä Su klo 17 seurat Otanmäen kirkossa Ke klo 12 keskiviikkokerho Ry:llä La-su nuorisotyöpäivät Kajaanin Ry:llä Jos tänään tuntuu pahalta, niin soita Palvelevaan puhelimeen tai lähetä viesti Palvelevaan Nettiin. Tilaukset ja osoitteenmuutokset Seurakunnan virasto Linnankatu 12, Kajaani Puh Tilaushinta vuonna 2013 on 12 e sisältäen 10 % arvonlisäveron. Jakelu: Posti Jakeluhuomautukset puh Seuraava numero ilmestyy Painopaikka Suomalainen lehtipaino, Kajaani

14 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI JULISTUS Hiljaisuuden messu la ja klo 18 Kajaanin kirkossa Lämpimästi tervetuloa! Mika Nuorvan konsertti la klo 20 Kainuun Opiston liikuntasalissa Vapaa pääsy. Jorma Sutinen eläkkeelle su klo 12 messu alkaen Lehtikankaan kirkossa (Mäntykatu 6), jossa saarnaa Jorma Sutinen, klo tarjoilu ja lähtöjuhla puheenvuoroja ja musiikkia ym. Yhteisvastuukonsertti Su klo 18 Kajaanin kirkossa Caminantas-yhtye: Tuija Kiviranta, laulu Kalle Kangas, sello Sirpa Berg, oboe Nina Loimusalo, piano Ohjelma 10 yhteisvastuun hyväksi Urkuvartti ja urkujen esittely Su ja su klo 15 Kajaanin kirkossa Erkki Tyni VANHAN AJAN KINKERIT Su klo Karjalan pirtissä, Alussa Yhteisvastuulounas (10 /henk.). Kinkeriläksyt: Raamattu Matt 4: 1 11, Virret 303, 304 ja 305, Katekismus, kohdat 31 ja 41 vuoden 1999 kirjasta. Kinkerivieraat voivat pukeutua vanhan ajan malliin. Marko Miettisen asettaminen kirkkoherran virkaan su klo 10 alkaen Kajaanin kirkossa Virkaan asettamisen toimittavat Piispa Jari Jolkkonen IV kappalainen Aila Kemppainen Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Timo Hurskainen Lääninrovasti Risto Kormilainen Eläkkeelle jäänyt kirkkoherra, TT Lauri Oikarinen Notaari, talousjohtaja Toivo Sistonen noin klo alkaen juhlalounas ja Marko Miettisen virkaan asettamisjuhla Keskusseurakuntakodilla Vapaaehtoinen maksu juhlalounaasta lähetystyön hyväksi. Muilla alueilla ei järjestetä samanaikaisesti messua. Vuolijoelta järjestetään kyyti, johon voi ilmoittautua to mennessä srk:n vaihteen p kautta tai suoraan Antti Minkkiselle p Lähtö Vuolijoelta klo 8.45, Otanmäestä klo 9 ja tarpeen mukaan matkan varrelta ja muilta kyliltä. Ei kyytimaksua, paluu juhlan päätyttyä. KASVATUS Talvileiri isille ja lapsille (4 12-vuotiaat) Joutenlammella Isä-lapsileiri on isien ja lasten mukavaa yhdessäoloa, yhteistä tekemistä ja ulkoilua. Leiriviikonlopun hinta on 38 e aikuisilta ja 19 e lapsilta. Ilmoittautuminen srk:n vaihteeseen, puh (arkisin klo 9 15) tai kajaaninseurakunta.fi/tapahtumakalenteri viimeistään mennessä. Ilmoittautuneille lähetetään retkikirje. Lisätietoa: Peter Ingman ( ) ja Janne Vanninen-Vaattovaara ( ). Järj. Kajaanin seurakunta ja MLL:n Kainuun piirin Isä-hanke Partiolaisten muistelemispäivä ke klo 17 alkaen Wanhalla Vesilaitoksella Kilpailussa mitellään taitoja erilaisten tehtävien parissa. Mukana kaikki kainuulaiset lippukunnat. Partiotoimistolla avoimet ovet klo Kerhot hiihtolomalla! Viikolla 10 ovat seurakunnan lasten päivä- ja perhekerhot sekä koululaisten iltapäivätoiminta hiihtolomalla. Toivotamme hyvää hiihtolomaa! Wanhat isot: YÖVALVOJAKSI kesän 2013 leireille? Edellytyksenä 18 vuoden ikä ja leiritoiminnan kokemus. Vapaa hakemus mennessä osoitteeseen Kajaanin seurakunta, PL 87, Kajaani, kirjekuoreen maininta "YÖVALVOJA". Tiedustelut: anu.pyykkonen@evl.fi, tai heimo.haverinen@evl.fi, Perhemessu su klo Lehtikankaan srk-keskus (Mäntykatu 6) *Messussa vietämme myös ehtoollista. *Ehtoollispöytään lapsi voi tulla vanhempiensa kanssa. *Lapselle voidaan antaa ehtoollinen tai hänet voidaan siunata. Lapselle kerrotaan etukäteen, mitä ehtoollinen tarkoittaa. Siitä kerrotaan myös messussa. *Messun jälkeen pientä tarjoilua. TERVETULOA KOKO PERHE YHDESSÄ! Lapset saavat tilaisuudesta kirkkopolkumerkin. Pipliaa ja puuhaa toiminnallinen ilta lapsiperheille Ti klo Linnantauksen kirkossa Hyvä paimen -nukketeatteriesitys. Illassa lapset kiertävät eri toimintapisteissä itsenäisesti tai aikuisen kanssa. Toimintapisteissä leikkimielisiä kilpailuja. Kahvilasta: Sämpylä ja juoma, lapset 1, aikuiset 2. Tuotto lähetystyölle. Kajaanin seurakunnan lapsityö Lapset saavat tilaisuudesta kirkkopolkumerkin.

15 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI 15 PALVELU Yv-retki Kuusamoon ja Taivalkoskelle la-su Hinta 84 e/henkilö sisältäen menomatkan ruokailun, matkan, majoituksen Hotelli Herkossa Taivalkoskella. Matkalla vierailemme Mannisilla Kuusamossa virsilauluseuroissa. Osallistumme myös Taivalkosken kirkon messuun, jonka toimittaa Taina Manninen. Kirkkokahvien yhdeydessä hetki runon ja sävelten äärellä. Kotimatkalle lähdemme noin kello Ilmoittautumiset viimeistään mennessä vaihteeseen, p Yhteisvastuu ja Merimieskirkkopiiri Koko kansan messu ja Yhteisvastuun ulkoilutapahtuma Su klo 10 Vuolijoen kirkossa Kirkon jälkeen Yhteisvastuun ulkoilutapahtuma seurakuntatalon ympäristössä, lasten hiihtokilpailut, ongintaa, kasvomaalausta, pelipisteitä, arvontaa, hevosajelua yms. Yv-retki Louhelaan pe Rimpilänniemeen Lähtö klo Keskusseurakuntakodilta ja paluu viimeistään klo Hinta 25 e sisältäen matkan, lounaan ja täytekakkukahvit. Lapset, alle 4-v. ilmaiseksi. Ohjelmassa mm. arvontaa, yhteislaulua ja hiljentyminen. Mukana Anneli Kemppainen, Päivi Rimpiläinen, Kaija Patronen ja Hilkka Rusanen. Pikaiset ilmoittautumiset srk:n vaihteeseen, puh Kuutamocurling to klo Otanmäen urheilutalolla ja kaukalolla. Kolmen hengen joukkueet. Osallistumismaksu 15 e/ joukkue Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Ilm. ennakkoon Antti Minkkiselle, puh tai paikan päällä. Otanmäen kirppari Avoinna ti ja to Otanmäen kirkon tiloissa. Tuotto lähetyksen hyväksi. Tarvitsemme keittiötarvikkeita ja koriste-esineitä. Tervetuloa ostoksille! Lähetystilaisuus To klo seurakunnan virastotalon valtuustosalissa Mukana Kroatian lähetti Raili Tapio ja Neno Hazdihajdiks. Tervetuloa Koko kansan hernekeitolle to klo Keskusseurakuntakodille Tarjolla hernekeitto tai vaihtoehtoisesti kasvisaurinkokeitto. Hinta 6 euroa yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Keittoa voi ostaa omiin astoihin kotiin vietäväksi. Järjestäjinä Kajaanin seurakunta ja Kajaanin Työttömien yhdistys MUUT MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN PORINAPIIRI KEVÄÄLLÄ Ma 25.2., 18.3, ja klo 12 Keskusseurakuntakodilla, Kirkkokatu 26, rippikoululuokassa Lämpimästi tervetuloa uudet ja entiset piiriläiset! Kajaanin seurakunta/diakoniatyö Raamattu- ja lähetyspäivä la klo Keskusseurakuntakoti, Kirkkokatu 26 Aatu Gröhn pitää raamattutunnin. Musiikista vastaa Keskeskasvuiset. Mahdollisuus ruokailuun, vapaaehtoinen maksu. Evästystä lähetystyöstä ja pienryhmätoimintaa. Järj. Kajaanin seurakunta ja Lähetysyhdistys Kylväjä Naistenpäivät Kansanlähetysopistolla Mukana Liisi Jokiranta, Pirkko Valkama, Maria Jokinen ja Danielle Miettinen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä puh , keskus@sekl.fi tai tapahtumakalenteri/ Naistenpäivät Kainuun Opistolla Mukana ovat mm. Taina Manninen, Heli Karhumäki ja Tytti Lintunen. Ilmoittautumiset Kainuun Opistolle viimeistään 4.3. mennessä p ja p sekä kurssisihteeri@kainuunopisto.fi Palavan Sydämen ilta pe 8.3. klo 18 Keskusseurakuntakodilla Mukana Outi ja Tommi Cappel Palavan Sydämen säätiöstä. Tulossa: Talvisodan päättymispäivän muistotilaisuus ke klo 18 kirkkopihassa Lähetysmyyjäiset la klo Keskusseurakuntakodilla Pääsiäisvaellus la klo Keskusseurakuntakodilla, vaellus kestää n. 20 min. Puistomessu ja pyhäkoulu Su ja su klo 17 Lehtikankaan kirkossa Lapset saavat tilaisuudesta kirkkopolkumerkin. Kristittyjen yhteinen Kajaani rukoilee ilta pe klo Keskusseurakuntakoti, Kirkkokatu 26 "Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa." (Jer. 29: 7) ~Tervetuloa~ Järjestää "Rukousiltatiimi" Kevätretki talviveisuihin Lappeenrantaan Matkan hinta 195 sisältäen bussimatkan ja kaksi hotelliyötä kahden hengen huoneessa sekä aamiaisin. Yhden hengen huoneessa majoittuva maksaa 255. Tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä Matka-Kyllönen Oy:lle, p , tai matkatoimisto@matka-kyllonen. inet.fi. Lisätietoa aluesihteeri Tuomo Ruuttuselta

16 KAJAANIN SEURAKUNTALEHTI Synttärikirkko: "Miksei tätä aikaisemmin hoksattu!" Seitsemänkymmentä arvovierasta olivat yhteisessä syntymäpäiväjuhlassa Vuolijoen kirkossa ja kakkukahveilla seurakuntatalolla. Seurakunta kutsui henkilökohtaisella kirjeellä tasa- ja puolikasvuosikymmeniä täyttäviä, Vuolijoki-Otanmäen alueella asuvia seurakuntalaisia yhteisille syntymäpäiväjuhlille Vuolijoen kirkkoon ja kakkukahville seurakuntatalolle. Kutsua noudatti seitsemänkymmentä arvovierasta saattajineen ja kirkon penkit täyttyivät tavallista runsaslukuisemmin kynttilänpäivänä järjestetyssä juhlassa. Leppoinen kevättalvinen sunnuntai houkutteli ajelulle, hyvän sanan kuuloon ja ikätovereiden tapaamiseen. Kohtaamisia, kuulumisia, jotain merkittävää Kirkon ovella vieraat vastaanotti tuttu diakoniatyöntekijä Irma Lampinen. Kanttori Kaisa Alasaarelan johtaman Linnan laulu -kuoron kauniit hengelliset laulut urku- ja sellosäestyksineen virittivät heti juhlavaan tunnelmaan. Aluepastori Antti Minkkinen muistutti korkean iän olevan Jumalan lahjaa ja kiitosaihe. Rovasti Veijo Lauronen käsitteli päivän aihetta, vanhan Simeonin ja Jeesuksen kohtaamista temppelissä, liikkeelle lähtemisen ja toivon kannalta. Vaikka iän myötä menohalut ja voimat vähenevät, kannattaa kotinurkista lähteä ulkoilemaan. Voi vaikka tavata tuttuja, vaihtaa kuulumisia tai voi kohdata jotain muuta merkittävää. Esimerkit paikallisten huoltoasemien aamuparlamenteista ja kaksi tuhatta vuotta sitten tapahtuneesta liikkeelle lähtemisestä kannustivat lopettamaan kotona mököttämisen. Relander oli presidentti, mutta kukas oli kastepappi vuonna 1928? Juhlintaa jatkettiin seurakuntatalolla, johon Raili Heikkinen oli kattanut makoisan kahvipöydän. Juttu lähti heti luistamaan, kun eri kyliltä saapuneet rippikoulukaverit tapasivat toisensa. Kahvikonsertista huolehti Linnan laulajat. Antti Minkkinen kertoi vierasjoukolle, mitä tapahtui synttärisankareiden syntymävuotena. Presidentit ovat vaihtuneet, puhelin ja Coca Cola on keksitty, lentokenttä rakennettu Suomeen, Raamattukin käännetty kahteen kertaan ja sotia käyty 85-vuoden aikana. Mutta kuka olikaan kastepappina kun me synnyimme? Sitä selvitettiin salin seinällä olevista kirkkoherrojen kuvista ja vuosiluvuista. Ainakin Hirvonen, Korvenheimo ja Hakala olivat tuttuja nimiä. Tuli lähdettyä, kun kutsuttiin Tuli lähdettyä, kun kutsuttiin, totesi Varma Jokelainen seurakunnan järjestämillä joukkosynttäreillä seurakuntatalolla. Otanmäessä asuva, 85 vuotta tänä vuonna täyttävä ikäihminen oli kysynyt kyydin juhlapaikalle hyvissä ajoin sisarenpojaltaan. Isompia juhlia Varmalla ei ollut tarkoitus järjestää varsinaisena syntymäpäivänään; tulihan nyt juhlittua suuremmalla porukalla ja kermakakun kanssa. Kirkonpenkissä Varman vieruskaveriksi sattui serkkupoika Kauko Leinonen Anja-vaimonsa kanssa. Kauko on tasan kymmenen vuotta nuorempaa vuosikertaa, joten hänkin oli saanut kutsun kirkkoon. Hiljaisella liekillä ollutta sukulaissuhdetta viriteltiin ja uudesta tapaamisesta kotioloissa sovittiin. Hyvä ajatus tämä on. Tuskin olisi tullut muuten lähdettyä, tuumivat entiset työkaverit Tauno Haataja ja Väinö Lappalainen kahvipöydässä. Vuottolahden ja Itärannan pojilla oli ajankohtaisten kuulumisten lisäksi yhteistä muisteltavaa työmaalta Transtechin korjaamolta, missä miehet aikoinaan suunnittelivat vaunujen jarruputkia. Haatajilla juhlitaan tänä vuonna seitsemänkymppisiä, Lappalaisilla pistetään viidellä vuodella paremmaksi. Miksei tätä hoksattu aikaisemmin? kyseli Laina Väisänen mukavassa porinapiirissä. Onhan tämä seurakunnalta osoitus, että meidät ikäihmiset on huomattu, että mekin ollaan olemassa. Yhteistä juhlintaa kannattaa ehdottomasti jatkaa ensi vuonna, toivoi Laina. Kajaanin seurakunta lähettää edelleen onnittelukirjeet jokaiselle 70, 75, 80 ja 85 vuotta täyttävälle ennen juhlapäivää. Pappi tai diakoni tulee mielellään onnittelemaan myös kotiin tai omiin juhliin syntymäpäivää viettävän luokse, mikäli saa toivomuksen vierailusta. Rippikoulumuistelot oli suosittu käytäntö Simulan aikaan Synttärikirkkoa vastaava käytäntö, tietyn ikäluokan koollekutsuminen, oli voimassa Vuolijoella kirkkoherra Markku Simulan aikana 90-luvulta 2000-luvun alkuun saakka. Toisen juhannuspäivän messuun ja muistelujuhlaan kutsuttiin 50 vuotta aikaisemmin rippikoulusta päässeet seurakuntalaiset. Vanhan tavan mukaan edellisen vuoden syksyllä ja seuraavan vuoden keväällä syntyneet konfirmoitiin kesällä, joten rippikouluaikoja muistelivat 66- ja 65-vuotiaat sen mukaan, mihin aikaan vuodesta olivat syntyneet. Nämä tapaamiset ja muistelot olivat erittäin suosittuja; oikein harmitti, jos kutsu ei tavoittanut ajoissa. Rippikoulun aikaiset ryhmäkuvat kaivettiin piironginlaatikoista esille ja palattiin nuoruusmuistelmiin ja katekismuksen pänttäämisen aikaan. Tulihan juhlassa päivitettyä muukin elämänkulku. Rippikoulu oli usein ensimmäinen eri kylien nuoria yhdistävä tapahtuma ja mieliin painuva ikäluokan "riitti" pappeineen, kanttoreineen ja kirkollisine seremonioineen. Maili Vanhala Maili Vanhala Varma Jokelainen (edessä) täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Isoja kekkereitä ei kotona tarvitse pitääkään, kun nyt juhlittiin näin suurella porukalla. Kymmenen vuotta nuorempi Kauko Leinonen ja hänen vaimonsa Anja Leinonen tarjosivat Varmalle kyydin kotiin Otanmäkeen. Tauno Haataja (vasemmalla) ja Väinö Lappalainen löysivät heti yhteisen jutunaiheen. Transtechin korjaamolla taivuteltiin aikoinaan junanvaunujen jarruputkia. Henkilökohtainen kutsu kirkkoon sai miehet liikkeelle.

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 1/2013. Päivämäärä

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 1/2013. Päivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2013 Kirkkovaltuusto KOKOUSTIEDOT Aika 23.1.2013 klo 18 19.50 Päivämäärä Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 6/2015 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2015 klo 17 18.05 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Haverinen

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 5/2013 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 21.5.2013 klo 18 20.20 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Alasalmi

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Päivämäärä

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Päivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Kirkkovaltuusto Päivämäärä Aika 18.1.2017 klo 18.00 18.46 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali PÖYTÄKIRJA Nro 11/2017 Kirkkoneuvosto Päivämäärä Kokousaika 19.12.2017 klo 16.30 16.54 Kokouspaikka Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Varajäsenet Miettinen Marko,

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo)

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo) 1 KAJAANIN SEURAKUNTA Kolehtisuunnitelma 1.1. 7.6.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Tansanian syrjäseudulla asuvien lasten peruskoulutuksen tukemiseen Suomen Setlementtiliiton kautta. Suomen

Lisätiedot

25.4.2013 klo 18.00 18.50

25.4.2013 klo 18.00 18.50 PÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 Taloudellinen jaosto KOKOUSTIEDOT Aika 25.4.2013 klo 18.00 18.50 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Leppänen Osmo, puheenjohtaja Alasalmi Aila,

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

PAASTOHARTAUDET 2017

PAASTOHARTAUDET 2017 1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeenrannan kirkon alasali, Mannerheiminkatu 1, Lappeenranta (HUOM! PAIKKA)

Pöytäkirja Lappeenrannan kirkon alasali, Mannerheiminkatu 1, Lappeenranta (HUOM! PAIKKA) 5-2016 Aika Torstai 26.5.2016 klo 17.00 (kahvit klo 16.45) Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Lappeenrannan kirkon alasali, Mannerheiminkatu 1, Lappeenranta (HUOM! PAIKKA) ASIALISTA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Päivämäärä

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Päivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Kirkkovaltuusto Päivämäärä Aika 18.4.2016 klo 18.00 18.40 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Kirkkoneuvosto Päivämäärä Kokousaika 23.5.2017 klo 17 18.32 Kokouspaikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Alasalmi

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN Sivu 1 OSUUSKAUPPA MAAKUNNAN EDUSTAJISTON VAALIT 1.3. - 16.3.2012 VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN JÄSENALUE 1: KAJAANI, PALTAMO, RISTIJÄRVI VALITUIKSI

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Opettamassa: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain Liitto ry.

Opettamassa: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain Liitto ry. Opettamassa: Musiikissa : Muita : Ruokailu: Sielunhoito: Rukouspalvelu: Kirjanmyynti: Arpajaiset: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet

Lisätiedot

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto. PÖYTÄKIRJA Nro 13/2016. Päivämäärä klo Joutenlammen kurssikeskus, Joutenlammentie 294, Salmijärvi, luokka 2

Kirkkoneuvosto. PÖYTÄKIRJA Nro 13/2016. Päivämäärä klo Joutenlammen kurssikeskus, Joutenlammentie 294, Salmijärvi, luokka 2 PÖYTÄKIRJA Nro 13/2016 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 15.12.2016 klo 17.15 17.21 Paikka Joutenlammen kurssikeskus, Joutenlammentie 294, Salmijärvi, luokka 2 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Miettinen

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot