Pesäpuun. Pesäpuun kuulumiset. Sijoitettujen nuorten kehittäjä- ja vertaistukiryhmä. Vertaistukea sijoitettujen nuorten ryhmästä

Transkriptio

1 Pesäpuun kuulumiset 1/2008 Sijoitettujen nuorten kehittäjä- ja vertaistukiryhmä Vertaistukea sijoitettujen nuorten ryhmästä Selviytymisen merkit valmiuksia joustaviin selviytymiskeinoihin Työskentely vilkkaan ja levottoman lapsen kanssa Yksin ja perheen kanssa maahanmuutto Iso-Britanniaan Asiakkaalta kannattaa kysyä palautetta palautelomakkeet Toiminnalliset menetelmät osa 9: Ajankäyttöni ja Minun päiväni Punaista lankaa lastensuojeluun! kouluttajakoulutusta lastensuojelutarpeen selvitykseen

2 Toiminnanjohtajalta Nyt on nuorten vuoro Nuoruus on ihanaa, haikeaa ja vaikeaa. Jokainen nuori joutuu etsimään itseään ja omaa identiteettiään monenlaisten tunnemyllerrysten kautta. Usein prosessi on räiskyvä ja näkyvä ja koko perhe joutuu myllerrysten kohteeksi. Itsenäistymis- ja aikuistumisprosessi voi olla myös hiljainen, enemmän nuoren omassa mielessä tapahtuva. Jokainen nuori joutuu kuitenkin käymään kuohuntavaiheen läpi ennen kuin voi irtaantua perheestään ja löytää identiteettinsä seestymisvaiheen kautta. Sijoitettu nuori joutuu irtautumaan kahdesta perheestä, sekä omasta lapsuuden perheestään että sijaisperheestään. Kasvaakseen turvalliseen aikuisuuteen nuori tarvitsee rinnalleen kanssakulkijan, joka tarjoaa suhteen, jonka varassa voi peilata omaa kasvuaan, saada rakkautta ja rajoja ja työstää omaa elämäntarinaansa. Nuorten osuus huostaanotetuista lapsista on kasvanut vuosi vuodelta. Olemme Pesäpuussa jo usean vuoden ajan saaneet sekä sijaisvanhemmilta, sosiaalityöntekijöiltä että laitosten työntekijöiltä palautetta, jossa on toivottu työmenetelmiä ja -välineitä sijoitettujen nuorten kanssa työskentelyyn. Käynnistimmekin kehittämistyön viime vuona ja se sai nimekseen IKKUNA OMAAN ELÄMÄÄN nuoret lastensuojelun sijaishuollossa. Tarkoituksena on hyödyntää aikaisemman kehittämistyön kokemuksia (Norsu-projekti) sekä soveltaa jo kehitettyjä toiminnallisia menetelmiä. Tavoitteena on myös luoda uusia menetelmiä, jotka auttavat sijoitettuja nuoria itseään, sijaisperheitä ja lastensuojelun eri ammattilaisia kohtaamaan murrosiän herättämät erityiskysymykset. Sijoitetut nuoret ovat ensi kertaa mukana kehittämistyössämme. Kartoittavaa työtä on tehty kahdessa nuorten vertaisryhmässä, varsinainen kehittämistyö käynnistyi tänä keväänä. Olemme koonneet kehittämistyöryhmän, jossa sijoitetut nuoret antavat palautetta kehittämistämme työvälineistä ja myös miettivät nuorten kanssa työskentelyä peilaten sitä omiin kokemuksiinsa. Ensimmäisellä tapaamisella nuoret keskustelivat yleisesti sijoitettuna olemisesta. Heidän viesteissään korostui se, mikä jokaisen nuoren elämässä on tärkeää että on koti ja aikuisia, jotka välittävät. Nuori tarvitsee rinnalleen aikuisen, joka välittää 24 tuntia vuorokaudessa. Tärkeää, että jossain on joku. Että tietää, että joku välittää. Että tietää, että on joku jolle soittaa. Sama tuttu sosiaalityöntekijä on tärkeää. Vaikeaa ja turhauttavaa, kun samat asiat joudutaan käsittelemään usein, kun sosiaalityöntekijä vaihtuu. Siirtämiset (sijoitukset ja sijaishuollon muutokset) vaativat työskentelyä. Jokaisen pitäisi päästä kokemaan, että on koti! Miten kertoa vieraalle, että asuu sijaisperheessä? Tässä tiedotteessa päässette kurkistamaan kehittämistyön nykyvaiheeseen katsotaan minne yhteinen tiemme vie? Aurinkoisia kevätpäiviä! Raili Bäck-Kiianmaa toiminnanjohtaja 2

3 Pesäpuun lehti Tässä numerossa: 2... Toiminnanjohtajalta 4... Pesäpuun kuulumiset 5... Sijoitettujen nuorten kehittäjä- ja vertaistukiryhmä 8... Elämä on kovaa Nuorten tarina Seposta, josta tuli lastensuojeluasiakas Tytöt rulaa! Vertaistukea sijoitettujen nuorten ryhmästä Tunne Tyypit! -kortit Selviytymisen merkit valmiuksia joustaviin selviytymiskeinoihin Työskentely vilkkaan ja levottoman lapsen kanssa Yksin ja perheen kanssa maahanmuutto Iso-Britanniaan Asiakkaalta kannattaa kysyä palautetta lasten, nuorten ja vanhempien palautelomakkeet Toiminnalliset menetelmät osa 9: Ajankäyttöni ja Minun päiväni Punaista lankaa lastensuojeluun! kouluttajakoulutusta lastensuojelutarpeen selvitykseen Koulutuskalenteri Tiesitkö, Pesäpuu koulutti 48 kouluttajaa Lastensuojelutarpeen selvitykseen. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama Lastensuojelun alkuarviointi -hanke tilasi Pesäpuulta kouluttajakoulutuksen lastensuojelutarpeen selvitysprosessin kouluttamiseksi Suomessa. Pyrkimyksenä on luoda Suomeen yhtenäiset käytännöt selvittää ja arvioida uusien asiakkaiden lastensuojelun tarvetta uuden lastensuojelulain hengessä. Katso lisää s

4 Teksti Paula Männikkö Kuva Ilse Niekka Paluumuuttaja Olen Paula Männikkö ja aloitin työni Pesäpuun Helsingin toimistossa tammikuussa 2008, ns. paluumuuttajana. Olenhan jo aikaisemmin työskennellyt PRIDEprojektissa ja Pesäpuu ry:ssä yhteensä noin yhdeksän vuoden ajan ensin projektityöntekijänä ja sittemmin kehittämispäällikkönä. PRIDE on päävastuualueeni myös nyt. Miksi lähdin Pesäpuusta 2003? Työ oli ollut antoisaa, monipuolista koulutus- ja kehittämistyötä. Vähitellen minussa kuitenkin kasvoi tarve saada itselleni uusia eväitä. Niitä lähdin hakemaan ensin päihdetyöstä A-klinikalta ja sitten SOS-lapsikylä ry:ssä. Molemmat työrupeamat ovat olleet tärkeitä. A-klinikalla sain työskennellä vanhempien kanssa, jotka olivat kokeneet lastensa huostaanoton tai sen mahdollisuus oli olemassa sekä aikuisten kanssa, jotka ovat eläneet päihdeperheessä lapsuutensa. On ollut tärkeä nähdä, että päihdeongelmasta voi toipua. SOS-lapsikylä ry:ssä sain kosketuksen perustyöhön sijoitettujen lasten kanssa. Miksi palasin Pesäpuuhun? Tutustuminen PRIDE-ohjelmaan oli aikanaan tärkeä oman kasvun kannalta sosiaalityöntekijänä. Vuorovaikutukseen ja kokemukselliseen oppimiseen perustuva työskentelymalli antoi uuden näkökulman perhehoitoon ja arvostan sitä yhä. Olen entistä vakuuttuneempi tiimityön tärkeydestä perhehoidossa, valmennuksen ja siihen liittyvän yhteisen arvioinnin ja ennen kaikkea sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneiden oman arviointi- prosessin merkityksestä. Koen perhehoidon kehittämisen tärkeänä ja haluan olla siinä mukana. Pesäpuussa tähän on mahdollisuus. Paula Männikkö. Teksti Marja Kaskela Kuva Jorma Vertainen Kasvun väriä vaalien Olen Marja Kaskela ja aloitin Pesäpuussa työt kevään korvalla vs. kehittämispäällikkönä Sari-Anne Paason jäädessä äitiyslomalle. Tulin Pesäpuuhun Stakesista, jossa olin 5 vuotta kehittämistyössä, muun muassa Kasvatuskumppanuus -hankkeessa tekemässä täydennyskoulutusmallia ja materiaalia lapsi- ja perhepalveluihin. Työ Stakesissa onkin jättänyt jäljen ja innon kehittää perhelähtöistä ja vuorovaikutusta tukevaa koulutusta. Pesäpuu on ollut minulle starttipaikka monien ryhmäkoulutuksien luoville menetelmille ja mahdollisuuksille. Olin PRIDE -pilottikoulutusryhmässä, joka prosessina antoi hienon kokemuksen ryhmässä tapahtuvista ilmiöistä ja oppimisen ilosta. Oman kouluttajuuteni juuret ja ammatillinen kasvu liittyykin pilottikouluttajamme lausahdukseen: Mitä ikinä ryhmässä tapahtuukaan, luottakaa prosessiin ja suostukaa kasvamaan ryhmän mukana. Se on ollut paras mahdollinen saate kouluttamiseen. Olen myös sijaisvanhempi ja sitä äitiyden ihanuutta ja kamaluutta kannan tässä Pesäpuunkin työssä mukanani. Toivottavasti voin tuoda oman tiedon ja kokemuksen kautta lisää ymmärrystä, iloa ja tukemisen mahdollisuuksia myös sijaisvanhempien ulottuville. Lapsen ääni on kuitenkin herkkyydessään, avuttomuudessaan ja voimassaan se, joka tätä työtä kannattelee. Ja antaa koko Pesäpuulle sen vihreän kasvun värin. Olen iloinen saadessani kuulua tähän joukkoon, joka etsii Lasta. Marja Kaskela. 4

5 Teksti Johanna Barkman Pesäpuun IKKUNA OMAAN ELÄMÄÄN nuoret lastensuojelun sijaishuollossa Sijoitettujen nuorten kehittäjä- ja vertaistukiryhmä Syksyn ajan kokoontui neljä nuorisokodissa asuvaa vuotiasta nuorta pohtimaan oman elämänsä ja lastensuojeluun liittyviä kysymyksiä. Vertaisryhmän tavoitteina oli tukea nuoria heidän arjessaan, löytää vahvuuksia ja selviytymiskeinoja sekä tarjota ilmaisun, kuuntelemisen ja kertomisen tiloja. Näiden tavoitteiden lisäksi kartoitimme nuorten yksilöllisiä tuentarpeita elämäntarinallisella työskentelyotteella. Vertaisryhmä toimi myös lastensuojelutyön kehittämisryhmänä, kun nuoret pääsivät ideoimaan uusia työvälineitä ja toimintatapoja. Ryhmää ohjasivat psykologit Johanna Barkman ja Mika Janhunen. Sijoitettujen nuorten vertaistukiryhmä on nuorten itsensä antama nimi. Tapasimme toisiamme aluksi muutaman kerran nuorisokodilla, juotiin kahvia ja juttelimme tulevasta ryhmästä. Nuoret, kolme poikaa ja yksi tyttö, olivat erityisen tarkkoja siitä, mihin he olivat tulossa, minä päivänä ja kellonaikana. Päädyimme yksimielisesti kahdeksaan ryhmäkertaan, kaksi tai kolme kertaa kuukaudessa, kahden tunnin ajan, kouluaikana ja Jyväskylässä. Teimme listan myös kahvitarjoiluista: kahvia, maitoa, mehua, tiettyjä keksejä ja ruisleipää leikkeleineen. Vertaisryhmäkerrat päättyivät yksilöllisiin palautekertoihin Pesäpuun vertaisryhmämallin 1 mukaisesti. Kunkin ryhmäkerran teemat nousivat ja määräytyivät edellisellä kerralla käsitellyistä asioista. Emme suunnitelleet ryhmäprosessia etukäteen vaan luotimme nuorten omista tarinoista kumpuaviin teemoihin, joita yhdessä työstettäisiin eteenpäin. Toteutimme kuitenkin elämäntarinatyöskentelyn kaarta; työskentely alkaa nykyhetkeen liittyvistä tarinoista, joista käsin on mahdollisuus mennä myös menneisyyden tarinoihin. Tulevaisuuden näkökulmia avattiin jokaisen nuoren henkilökohtaisella palautekerralla. Tapaamisen (2 h) kulku oli aina samanlainen. Aloitimme klo välipalalla, sillä nuoret olivat usein hyvin nälkäisiä juuri tähän aikaan. Kahvittelu jäi nuorten mieleen mukavina hetkinä, jolloin puhuimme tärkeistä asioista kuten siitä, miten nuorisokodilla muut nuoret vastaanottavat uuden nuoren tai miten on tullut itse vastaanotetuksi sekä tietysti tupakanpoltosta. Puolen tunnin juttelun jälkeen osa nuorista kävi pikaisesti tupakalla ja sen jälkeen aloitetiin virittäytyminen kehittämällä Tunne Tyypit! -kortteja (ks. sivu 15). Teematyöskentelyyn ja toimintaan varattiin aikaa noin tunnin verran, johon kuului myös työstämisen jakaminen. Tapaaminen lopetettiin musiikin kuunteluun, palautelomakkeen täyttämiseen ja xylitolpastillin imeskelyyn (todella tärkeä!). Merkittäväksi rutiiniksi muodostui myös oman ns. taiteilijakansion kuvittaminen tussien, glitterivärien ja tarrojen avulla. Nuoret kuvittivat kansioita aina kun heillä oli siihen tilaisuus. Kanteen piirtyi tatuointeja, geometrisiä kuviointeja, merkkejä, eläin- ja ihmishahmoja Tapaamisten teemat muodostuivat seuraavanlaisiksi: 1. Tutustuminen, yhteistyösopimukset, identiteettityöskentelyä Nuoret pitivät tärkeänä yhteistyösopimusten laatimista, sillä sopimukset toivat turvallisuutta ja rauhallisuutta. Toki sopimuksia jouduttiin tarkentamaan muutaman kerran jälkeen, sillä ryhmässämme oli välillä aikamoista härdelliä ja mekastusta. Identiteettityöskentelyssä etsimme vastauksia kysymykseen: minkälainen olen? -adjektiivilappujen ja Pesäpuun Vahvuuskorttien avulla. 2. Minun päiväni-nelikenttä Työskentely tähtäsi nuorten arjen hahmottamiseen: millaisella tuulella nuori yleensä on ja mitä hän tekee aamulla, päivällä, illalla ja 5

6 yöllä. Jokainen nuori kuunteli vuorollaan, kun muut kertoivat hänen tavoistaan ja tunnelmistaan. Yksi nuorista toimi kirjurina täyttäen Minun päiväni nelikenttää. Kun tarina oli valmis, sai päähenkilö kommentoida kuulemaansa. Työskentely synnytti paljon iloa, naurua, mutta myös totista pohdintaa varsinkin nukahtamisesta ja unesta. 3. Verkostokartta Toteutimme verkostokartan liikennevalosymbolein eli käytimme punaisia, keltaisia ja vihreitä tarroja. Punainen valo tuli henkilöille, joita nuori ei halua elämäänsä, keltainen kuvasti epävarmaa suhdetta ja vihreä taas hyvää suhdetta. Karttoihin ilmestyi henkilöiden lisäksi myös muitakin symboleita kuten punainen valo rötöstelyille ja vihreä tulevaisuudelle. Hyvä: Jooh, tässä kuva joka tyjentää pään kun sen kuulee käyvän ja murisevan. Se auttaa huonoina päivinä ja antaa tekemistä. 4. Tarinallinen valokuvatyöskentely Nuoret olivat kuvanneet kertakäyttökameroilla elämänsä hyviä ja pahoja asioita. Kun filmit oli kehitetty, oli aika siirtyä tarinalliseen valokuvatyöskentelyyn. Jokainen teki ensin omista kuvistaan pöytänäyttelyn. Kiersimme katsomassa jokaisen kuvat ja kuulimme niihin liittyviä tarinoita. Tämän jälkeen nuoret valitsivat yhden tai kaksi kuvaa sekä pahoista että hyvistä kuvistaan. Jaoimme heille apukysymyksiä ja nuoret sukelsivat valokuvien tarinoihin. Nuoret kuvasivat valokuvatarinoissaan asioita, jotka auttoivat heitä huonoina hetkinä ja jotka toivat heille lohtua. Kuvat oli sanoitettu tarinoilla, jotka kuvasivat erilaisia perustarpeita, lemmikkieläimien merkitystä, masennusta, kavereiden tärkeyttä ja sitä, miltä tuntuu, kun kukaan ei auta. 5. Selviytymisen merkit Valokuvatyöskentely nostatti esille nuorten selvitymistarinoita, joten päätimme jatkaa aihetta kehittämällä heille Selvitymisen Merkit- työskentelyn (ks. sivu 17). 6. Elämänjana (oma) Elämänjana hahmottaa eletystä elämästä kokonaiskuvan: miten olen elänyt elämääni syntymästä tähän hetkeen? Sen tavoitteena on visualisoida menneisyyden ainutlaatuiset kokemukset ja eri vaiheet. Oman elämänjanan tekeminen oli nuorille erityisen haastavaa. Osa heistä koki oman elämänkulun jäsentämisen ja visualisoimisen tärkeänä, mutta vaikeana. Osa taas täysin mahdottomana tehtävänä. 7. Yhteinen tarina (Sepon tarina) Tarjosimme nuorille uuden mahdollisuuden elämänjanan työstämiseen. Rakensimme yhdessä fiktiivisen tarinan nuoresta, joka tuli lastensuojelun asiakkaaksi. Yhdistimme omaan työskentelyymme osia fokusryhmäkeskustelusta (Oranen 2007) ja Tejping -työskentelystä (Välivaara Huono: Joskus tuntuu siltä että kaikki päässä olevat asiat vain valuu putkia pitkin isoon tyhjiöön jossa kaikuu ja ei kukaan auta, tämä kuva kertoo siitä. 2006). 2 Saimme rakennetuksi tarinan, jossa nuori kohtasi elämässään rankkoja kokemuksia, mutta lopulta selvisi niistä. Kuulimme Elämä on kovaa -tarinassa monia tuttuja osatarinoita ja kerronta innosti nuoria aivan toisin kuin oma henkilökohtainen elämänjanatyöskentely. Nuoret pääsivät peilaamaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan Sepon tarinassa, joka toimi ikään kuin oman tarinan näyttämönä (ks. sivut 8 10). 8. Elokuva Palasimme selviytymisen teemaan ja katsoimme elokuvan, jossa päähenkilö keksii moninaisia selvitymisekeinoja päästäkseen takaisin läheistensä luo. 9. Yksilölliset tapaamiset Kävimme lävitse nuorten ryhmäkokemuksen ensin nuoren kanssa ja sen jälkeen mukaan otimme myös hänen omahoitajansa ja nuorisokodin johtajan. Toimme yhdessä esille nuoren vahvuuksia sekä ryhmän jäsenenä että yksilönä ja pohdimme teemoja, joita suosittelimme nuorille jatkotukitoimenpiteiksi. Kompetenssejä etsimässä Ryhmämme muodostui vahvoista persoonista, joilla oli selkeät näkökannat asioihin. Vieraana aikuisena olikin haastavaa voittaa heidän luottamuksensa, olla sen arvoinen, että he haluavat jakaa kokemuksiaan. Luottamuksen rakentaminen vei aikansa ja sille tarjoutui tilaa etenkin välipalahetkissä, jolloin jaoimme vastavuoroisesti kokemuksiamme elämän eri tilanteista. Elämäntarinatyöskentelyssä luottamus ja turva ovat peruslähtökohtia, joiden varassa tarinan rakentuminen tapahtuu. Nuoren täytyy tuntea olonsa turvalliseksi ja luottavaiseksi, jotta hän voisi aidosti ilmaista itseään. Luottamuksen ja turvallisuuden tunteen pitää syntyä molemminpuoliseksi; aikuisina tunnemme nuoren ja hänen työskentelytapansa ja vastaa- 6

7 vasti nuori tietää tapaamisten rutiinit ja aikuisen toimintatyylin. Tämä on edellytyksenä työskentelyn sujuvuudelle, jossa on tilaa myös yllätyksille ja joskus jopa kaoottisuudelle. Vertaistukiryhmässämme työskenneltiin strukturoidusti, mutta luovasti. Valitettavan usein törmää nuoriin, joiden kanssa ei ole työskennelty käyttäen esimerkiksi verkostokarttaa tai muita toiminnallisia välineitä. Tämä harjaantumattomuus näkyi myös ryhmässämme. On luonnollista, että nuorten on vaikea kertoa, hahmottaa ja työstää asioitaan, jos sitä ei ole koskaan tehty tai vain muutaman kerran kokeiltu. Kun nuori pääsee ilmaisemaan itseään monipuolisesti arjen eri tilanteissa ja on tullut aidosti kohdatuksi omien tai fiktiivisten tarinoiden kautta, se auttaa myös hänen kanssaan tehtävää strukturoitua työskentelyä. Omista kokemuksista on vaikea kertoa tai ylipäätään löytää ajatuksille sanoja, merkityksiä ja muotoja, jos itsensä ilmaisua ei ole päässyt harjoittelemaan. Nuoret tarvitsevat paljon apuvälineitä sanoittamaan kokemuksiaan sekä perusteluita, miksi jotakin asiaa työstetään. Aikuinen voi joutua lujille perustellessaan työskentelytapoja, sillä nuoret ovat usein loistavia argumenteissaan. Ryhmätapaamisen aikana kartoitimme monipuolisesti nuorten elämää nykyhetkeen liittyvistä tarinoista käsin. Kysyessämme, miltä tämä on tuntunut, kun olemme pysytelleet nykyhetkeen liittyvissä asioissa, saimme myötäileviä vastauksia ja eräs poika totesikin, että olemme keränneet kompetensseja. Nykyhetken tarinoista voi löytää valmiuksia myös tulevaisuutta varten. Tapaamisten aikana kuulimme lyhyitä välähdyksiä myös menneisyyteen liittyvistä kokemuksista. Vaikka pääroolissa olivat nykyhetkeen liittyvät asiat, oli menneisyys ja tulevaisuus jatkuvasti läsnä. Kiitän ja lähetän terveisiä loistaville nuorille, joilta opin taas paljon lisää elämästä ja sen moninaisuudesta. 1 Holmberg, Hakkarainen & Välivaaara: Sijoitettujen lasten vertaisryhmämalli. Ohjaajan käsikirja. Pesäpuu ry Oranen, Mikko: Mitä mieltä!/? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä. STM Välivaara, Christine: Tejping-nukkeleikkimetodi > menetelmät ja mallit. Tavallisia perheitä erityisiä tehtäviä Perhehoitoliitto ry ja Pesäpuu ry järjestävät III Valtakunnalliset Lastensuojelun perhehoidon päivät Tampereella Yhteistyössä mukana: Pelastakaa lapset ry SOS-lapsikyläyhdistys ry Kuva Kirsti Pusa Lisää tietoa tapahtumasta syksyn ja kevään aikana. 7

8 Teksti Johanna Barkman Kuvat nuoret Elämä on kovaa Nuorten tarina Seposta, josta tuli lastensuojeluasiakas Henkilöt: poika: Seppo S. (vihreä lippalakki) äiti: Leila L. (noita) isä: Kalle K. (palomies) mummo(prinsessa+hirviön naamio) sosiaalityöntekijä (partanen ukko) sekä poliisi (poliisi), omahoitaja (lääkäri), isän vierotustyöntekijät (keltaiset ja vihaiset ukot). Tarinan aikana kirjattiin Sepon elämäntapahtumat elämänjanaan. Osa 1. Sepon arkinen elämä Perhe asuu maalla ja metsässä. Miltä Sepon arkinen elämä näyttää? Mitä Seppo tekee? Seppo metsästää. Isä on metsästäjä, ja sitten se opettaa Seppoa metsästämään et ne saa ruokaa ku niillä ei oo rahaa ruokaan. Isä sanoo, et sen mitä saat, niin sen syöt. Mitään muuta ei oo. Sepon lapsuuden kuva on se, et se oli paljon metsässä ja metsästi. Joo. Seppo on kova metsästäjä. Ampuu ja elinkeino on luonnonantimet. Ketäs Sepon perheen naapuristossa asuu? Lähin naapuri on 30 km päässä. Entäs sukulaisia tai tuttavia? Kuollut. Joo kuollu. Sepon isä tappo ne. Kenen ongelmat rupee paisumaan, että lastensuojelua tarvitaan? Kalle K:n. Alkoholiongelma. No, miten se alkoholiongelma vaikuttaa sitten Sepon elämään? Ottaa isästä mallia. Ei kun Seppo jää vaille vanhempien tukea. Sit se vaipuu epätoivoon ja siitä se sitten lähtee... Nyt Seppo on vielä aika pieni. Kuinka pieni Seppo on tässä vaiheessa kun isälle tulee alkoholiongelma? Se tulee alkoholistiksi, kun Seppo on kaheksan. Mitä kaikille kuuluu? Miten äiti reagoi siihen? Se on lähteny jo menee. Äiti ei enää kestäny. Vanhemmat ovat jo eronnu? Hmmm. Milloin ne eros? Sillo kun Seppo oli seitsämän. Laitetaan äiti nyt asumaan toiseen paikkaan. Äitillä on toinen koti. Nii. Tämän jälkeen Seppo jäi asumaan isänsä kanssa. Joo. Kuka noist on sossu? Ei oo vielä sossu tullu. Tää on se sossu sitten. Miksi Sepon vanhemmat erosi? No, se äiti käytti huumeita. Nii. Isä joi alkoholia sen takia. (aihe karkaa huumesieniin ) Osa 2: Mummo muuttaa naapuriin ja puuttuu asioihin No niin, nyt Seppo on asunut alkoholisti isänsä kanssa. Joo. Sit niille on muuttanut naapuriin vanha mummo. Vanha mummo? Ni. Se tietää, et se on alkoholisoitunut. Joo-o. Kuka on mummo? Tässä. Ei se kyllä toi voi olla. (nauraa) Laitetaan se mummo sitten tuohon. Niin mitä sille mummolle sitten? Mummo on sellainen et se kertoo viranomaisille, et mitä tapahtuu. Mummo muuttaa siihen vasta silloin kun Seppo on kolmetoista. Seppo on sitten asunut aika monta vuotta alkoholisti isänsä kanssa. Joo. Viis vuotta. Kirjataan tää ylös. Jos mä ymmärsin nyt sen, et tää mummo puuttuu nyt jollakin tavalla Sepon ja hänen isänsä elämään et se kertoo viranomaisille. Onko se Sepon puolella vai onko se sitä vastaan? Vastaan (kaikki sanovat). Se sanoo viranomaisille et naapurissa asuu.. Tekee nimettömiä lastensuojeluilmoituksia. Nii. Monta kappaletta. Onko se hyvä asia Sepolle vai huono asia? Huono. Seppo luulee et se ei enää ikinä nää sen isäänsä ja alkaa ryyppäämään. Ni. Seppo alkoholisoituu itse. Seppo säikähtää ja alkoholisoituu. Säikähtää ja alkoholisoituu. Nii. Millos Seppo rakastuu? Ei Seppo rakastu. 8

9 Sit sen suhe menee poikki. (asia herpaantuu...) Osa 3. Viranomaiset toimivat Kukas olis se viranomainen? Sossu. Sossu tulee nyt sitten Sepon kotiin. Mitäs siellä nyt tapahtuu? (Seppo ja isä ovat kotona ja Sossu tulee käymään. Tyypit on pojan kädessä.) Se mäkättää. Kertoo tilanteen, et.. tää on niin ku ihan päissään (leikkii isällä). No, se vie sen pois. Ei- ei se vie sitä pois. Sitten Seppo pahoinpitelee sen sossun. Ni. Sitten Seppo joutuis vankilaan? Ei ku sossu sanois, et nyt on viimeinen varoitus ja sitten se tulis viranomaisten kanssa hakemaan lapsen pois. Nii. Sitten täältä tulee se. Se tietää mitä pitää tehdä. Sossu tulee poliisin kanssa hakemaan sitä pois. Jos se ei se Sepon isä ala käyttäytymään. Mä otan tilannekuvan.tähän tää on sammunu. Ja nää tulee täältä. Viranomaiset. Ni. Tässä on tilannekuva. Minkäs ikänen Seppo on tässä? Olisko se jotain 13 puol. Ei. Melkein neljätoista. Se on kuustoista. Ei. Eikös se oo viistoista ja elää vuoden laitoksessa ja tekee itsemurhan. Joo se on hyvä. Joo. Osa 4. Sepon elämä laitoksessa Sit tää Leila tulee ja se suree sitä. Minne se joutuu? Minne se viedään? Johonkin lastensuojelulaitokseen. Ni. Missä sillä on parempi olla. Miten se otetaan siellä vastaan? Mätkitään turpaan vähän aikaa. Ni. Sit se syrjiytyy ja masentuu. Ei asetu aloilleen ja kuuntelee hirveetä musiikkia ja sitten se hirttää ittensä pistorasiasta. Joo. Näilläkin on oikeesti ollu suhde. Nekin pettää sitä. Keneltä se saa sitten tukea? Ei se halu tukea. Luulee ettei kukaan ymmärrä sitä. (hälinää ja mekastusta...) Nyt se on siellä nuorisokodissa. Mistä Seppo saa apua? Lastensuojelulaitokselta. Sieltä se saa tukea. Voisko siellä olla omahoitaja? Joo. Niillähän nyt on aina sellanen. Tää voi olla sen omahoitaja. Bilteman entinen myyjä. Ni. Vähän niin kuin lääkäri? (hahmo on lääkäri) Ei se oo sellanen. Se on tukena? Ni. Mitäs sen hoitajan pitäis tehdä, et se sais hyvän kontaktin tähän Seppoon? Ei oo mitään tehtävissä. Sepi on niin äkänen. Miks se on äkänen? Joutunut tommoseen paikkaan ja ei nää kavereita enää ja sitten siellä on hirveen ankee olo siellä omassa pienessä huoneessa. Ni. Se ei halua jutella kenekään kanssa. Ni. Se on menettäny elämänmakunsa. Tai ainakin osan siitä. Mitäs nää aikuiset vois tehdä et se sai elämänmakunsa takaisin? Antaa Sepin olla rauhassa. Ni. Osa 5. Sepon verkostokuulumisia Mitä näille Sepin vanhemmille kuuluu tässä vaiheessa? Isä on menny vierotukseen. Joo se on vierotuksessa ja tää on vielä huoraamassa. Sille ei mitään maha. Mites toi naapuri? Naapurin mummo on iloinen. Se sai jotain ihme kiksejä siitä.. Ei toihan voi toi isä ystävyystyä ja ne menis naimisiin. Missä sosiaalityöntekijä? Ei se sitä enää tartte. Tässä vaiheessa. Mut eks sosiaalityöntekijä kuitekin pitäis olla koko ajan mukana... periaatteessa. Ei oo. Ei. En mäkään... Nyt se ei kumminkaa tapaa sitä. Ok. Just. Isä lähti vierotukseen. Äidistä ei oo tietoo. Naapurinmummo on iloinen. Mää pistin jo tänne, et äiti huoraa. Enkä pistänyt vaan huonoilla teillä! (lukee merkintöjä elämänjanasta) Sossusta ei oo mitään tietoa. Seppo on nuorisokodissa. Sepolla on omahoitaja. Mitäs sitten? 9

10 Isä on vierotuksessa. Nää on niitä hoitajia. Onks se kuvan paikka? Se on isä vierotuksessa ja hoitajat siinä. Käykö ne siellä kotona, vai? Tää on vierotuspaikka. Kotona ei oo oikeistaan ketään. Sweet home. Osa 6. Vaihtoehtoisia tarinoita Mites tää tarina loppuu? Ex se ollu nii et se tappaa ittensä? Niin se oli vai minkälaisen tarinan te haluatte? (Hiljaisuus) Voisko olla vaihtoehtoisia tarinoita? Se elää hirveessä masennuksessa. Missä se nyt sitten on siellä laitoksessa. Sitten se saa kavereita, menee kouluu ja sitten se saa ajokortin ja naisen ja sitten se lähtee menee. Ok. Sellainen tarina. Joo mää pistän nyt tonne et v. aloittaa elämän uudelleen. Mikä voisi olla viesti työntekijöille ja aikuisille jonka haluaisitte Sepon kautta sanoa et tarinalle tulis hyvä loppu? (hiljaisuus) Jotta tää tarina olis menny paremmin, niin mitä ois pitäny tapahtua toisin? (hiljaisuus) Niin ihan tässä koko elämänhistoriassa. Jaa- nyt pistit tosi vaikeeks. (hiljaisuus) Ei ollu mitään tehtävissä. Se oli sen karmee kohtalo. Mitäs jos isä ei olis ruvennu ryyppäämään? Ne olis voinut metästää... isin kanssa. Jatkanu sitä mehtässä elämistä. (hiljaisuus) Mitäs jos vanhemmat ei olis eronnu? Sit se eläis aika onnellisena isän ja äidin kanssa. Niin mä kuvittelisin. Isähän ryyppäs sen takia ku sillä oli hirveet paineet sen kersan takia. Ai Sepon kanssa? Ai Seppo on se ongelmien aiheuttaja? Ei, ku sillä oli niin paineita et se pelkäs ettei se kestä yksin sitä. Kaikkee... Niin niin. Ettei se jaksa. Ni. Se ei jaksa yksin. Sit se haki vähän lievikettä siihen, mut...näin. (puhe on hiljentynyt) Just. (kuiskaten) (hiljaisuus) Tulisko sulle mieleen jotain, missä jokin asia olisi pitänyt tapahtua toisin? Ei. Mitäs jos toi mummo ei olisi muuttanut tohon naapuriin? Se olis todennäköisesti kuollut alkoholiin ku se olis ollu seitsemäntoista. Ni. Ikään kuin mummo pelasti Sepon? Ni just. Ni. Niin ku suppermannissä. (naurua) Miten, kun oot kuunnellu tämän tarinan? En mittään. Missä sä olisit halunnut et olis tullu jotakin muutosta? En tiiä. Olisko tää sossu voinu tehdä jotenkin toisin? Mä en usko. Ei. Ei. Poliisi ei varsinkaan. Tai sitten ne oilis voinu hommata sille isälle jonkun tukihekilön. Ei ei siitä olis tullu mitään. Se oli niin pahasti alkoholisoitunut. Onko sulla jokin ajatus siitä, että mitä olisi voinut tapahtua toisin tässä tarinassa? Olis saatu apua tai... Keijo K. olis voinu hakee apua ongelmiinsa ja sitten sen vaimo olis voinu hakee apua ongelmiinsa ja ne olis voinu yrittää uudelleen. Ei mulla muuta. Niin tää tarina olis sellainen siis vaikeuksien kautta voittoon, oikeastaan? Mitä sä oot kirjoittanut? Äiti viilti ranteet auki. Isä ajoi kolarin. Poika lähti kouluun ja sai naista. Elämä alkaa taas. No ni aika rankka loppu. (Nauraa) Ei oikeesti! Lue ääneen. En mää pysty. Voitko sä lukee sen? Mä en. Kun mulla on lukihäiriö. Rupeen änkyttämään. Mikä kohta näistä. Ai. (lukee) Aloittaa elämän alusta. Menee kouluun ja saa naisen. Elämä alkaa taas. Mikä tän tarinan otsikko voi olla? Kuinka elämä kolhii. Niin. Elämä on kovaa tai hullua tai... Puheenjohtajana saat päättää. Elämä on kovaa. 10

11 Teksti ja valokuvat Christine Välivaara Piirrokset Merja Metsänen Pesäpuun Tytöt rulaa! Vertaistukea sijoitettujen nuorten ryhmästä Keski-Suomen lastensuojelun kehittämisyksikkö (KEHYS) ja Pesäpuu ry järjestivät Jyväskylässä tammi-helmikuussa 2008 vertaisryhmän vuotiaille, sijoitetuille tytöille. Sijoitettujen nuorten vertaisryhmä järjestettiin osana lastensuojelun sijaishuoltoon liittyviä tukitoimia. Ryhmään osallistuneet kuusi tyttöä antoivat kokoonpanolleen nimeksi - Tytöt rulaa! Viime kesänä Laukaassa Kehyksen toimesta sijoitetuille lapsille järjestetty Siiville-leiri synnytti lapsissa toiveita jatkotyöskentelystä. Kehyksen projektityöntekijä Johanna Liukkonen ja kehittämispäällikkö Christine Välivaara Pesäpuusta kokosivat alkuvuodesta sosiaalityöntekijöiden avustuksella sijoitettujen tyttöjen vertaisryhmän. Nuoret, heidän sijaisvanhempansa sekä sosiaalityöntekijänsä haastateltiin vertaisryhmää ajatellen ja lopulta ryhmään valikoitui kuusi vuotiata sijoitettua tyttöä. Vertaisryhmässä sovellettiin Pesäpuun sijoitettujen lasten vertaisryhmämallia 1 ja kokeiltiin kehitteillä olevia nuorten kanssa työskentelyn välineitä. Ryhmätoiminta koostui ennakkohaastatteluista, seitsemästä ryhmätapaamisesta sekä yksilöllisestä palautekerrasta, johon osallistuvat nuoren lisäksi sijaisvanhemmat ja lapsen sosiaalityöntekijä sekä yksi biologinen isä. Nuorten vertaisryhmän tavoitteet ja sisältö Vertaisryhmässä hyödynnettiin keskustelun ohella toiminnallisia työtapoja. Ryhmäkerroilla noudatettiin Pesäpuun vertaisryhmämallin työskentelyn kaavaa: 1) tunnelmakierros ja virittäytyminen, 2) päivän teemaan liittyvä työskentely ja iltapala, 3) päivän sulkeminen esim. kuuntelemalla nuorten tuomaa musiikkia. Kukin seitsemästä tapaamiskerrasta oli kestoltaan 1½ 2 tuntia. Vertaisryhmän tavoitteena oli: tarjota tytöille vertaiskokemus, siitä ettei ole ainoa sijoitettu nuori mahdollistaa kokemusten jakaminen toisten samaa kokeneiden nuorten kanssa edistää selviytymistä tekemällä näkyväksi omia vahvuuksia ja verkoston voimavaroja vahvistaa itsetuntoa sekä lisätä sosiaalisia valmiuksia ja tunnetaitoja mahdollistaa oman elämäntarinan tutkiminen voimaantuen ja eheytyen suunnata nuorta myönteisesti tulevaisuuteen nuoren rohkaiseminen omien asioiden käsittelyyn vertaisryhmässä ja omassa verkostossaan. Vertaisryhmäkertojen teemat: 1) Tutustuminen ja vertaisuuden tunnistaminen 2) Minä ja verkostoni 3) Aamusta iltaan arki ja ajankäyttöni 4) Elämäni polku 5) Muutokset ja käännekohdat elämässäni 6) Sijoitus, selviytymiskeinoni ja tulevaisuuteni aarrekartta 7) Yhteenveto ja lopetus: Valokuvia hyvistä ja pahoista asioista ympärilläni 8) Palautekerta. 11

12 Ryhmä käynnistyy Nuoret saivat ensitapaamisella asettaa pöydällä olevalle kartalle kotikaupunkiinsa itseään kuvaavan nuken ja samalla kertoa itsestään, perheestään sekä siitä millä mielellä oli ryhmään tullut. Työskentelyn kuluessa vertaisuus tuli ryhmälle näkyväksi; jokainen nuorista kertoi asuvansa sijaisperheessä, sukulaissijaisperheessä tai perhekodissa. Luottamuksellisuuteen ja ryhmässä olemiseen liittyvät asiat käsiteltiin laatimalla fläpille yhteiset säännöt. Nuoret keksivät myös ryhmälle nimeksi TYTÖT RULAA!. Erilaisten toiminnallisten harjoitusten avulla tutustuttiin ja virittäydyttiin. Päivän työnä koristeltiin omat kansiot, joihin ryhmässä tehtävät työt tallennettaisiin. Ryhmäkerta päätettiin oman turvapaikan maalaamiseen musiikin soidessa. En laita mun verkostokarttaan oikeaa isää ja äitiä, kun ei ne oikein oo mun elämässä Toisella tapaamisella tytöt saivat pohtia Maailmani kartta- tehtävän avulla merkityksellisiä ihmisiä elämässään, myös niitä, jotka he ovat menettäneet tai joihin suhde on ollut ristiriitainen. Karttaan liimatut ihmisiä kuvaavat tarrat ja suhdeviivat, kertoivat tarinaa katkenneista suhteista, menetyksistä, koulukiusaamisesta, mutta myös voimavaroista, lemmikeistä, ystävyyssuhteista ja kiintymyksen kohteista. Nuoret pohtivat verkostokartan avulla mm. hankalaa suhdettaan sijaisvanhempaansa, huostaanoton purkutoivetta, pelottavaa opettajaa, petollista ystävää, turvallisia sijaisvanhempia, kaivattua isää ja salaista ihastusta. Mun on vaikee nukahtaa. Mä herään yöllä aina klo 5, en tiedä miks. Arkea sijaisperheessä lähestyttiin kolmannella kerralla pohtimalla sijaisvanhemmuutta ja lapsen käyttäytymistä sijaisperheessä ryhmätyön kautta (Taulukko 1) Yleisimmät kiistanaiheet sijaisperheessä liittyivät siihen, että sijaisvanhemmilla ei ollut aikaa kuunnella tai he suosivat tyttöjen mielestä toisia lapsia. Ristiriitoja tuli myös rajojen asettamisesta, vaikkakin toisaalta rajojen nähtiin tuovan turvallisuutta. Monet tytöistä olivat ankaria itseään kohtaan ja edellyttivät itseltään kilttiä ja tunnollista käyttäytymistä, josta tosin mielestään lipsuivat. (Taulukko 2) Vaatimukset ja lipsumiset ilmenivät mm. syömishäiriöinä, pakonomaisena käyttäytymisenä tai toisaalta oppimisen pulmina ja levottomuutena. Kun tutkimme tyttöjen arkea ja ajankäyttöä monisteen avulla, kävi ilmi, että kaikkien tyttöjen päivärytmi oli säännöllinen. Huomio nuorten täyttämissä monisteissa kiinnittyi kuitenkin monien kohdalla univaikeuksiin ja yöllisiin heräämisiin. Tästä keskustelimme yhdessä. Hyvä sijaisvanhempi on ystävällinen, iloinen on huumorintajua kuuntelee, voi keskustella asioista huolehtii lapsen läksyistä huolehtii, on sopivat rajat Huono sijaisvanhempi liian kiireinen väittää vastaan, ei usko lasta huutaa, on häijy määräilee, määräilee liikaa laittaa liian tiukat rajat antaa olla liian vähän koneella Taulukko 1. Millainen on hyvä sijaisvanhempi vertaisryhmäläisten mielestä? Hyvä sijoitettu lapsi on iloinen, onnellinen, huumorintajuinen, hauska, reipas, siisti, tekee kotihommia, pitää puolensa, menee kouluun, pitää huolta läksyistä, on hyvät käytöstavat Huonosti käyttäytyvä sijoitettu lapsi riitelee, huutaa, rikkoo sääntöjä, sotkee, ei noudata kotiintuloaikoja, huutaa vastaan, ei usko, kun käsketään Taulukko 2. Sijoitettujen tyttöjen näkemyksiä hyvästä ja huonosta käyttäytymisestä. Piirros Merja Metsänen Mun vanhemmat joi ja oli väkivaltaisia, ei ne pystynyt musta huolehtiin Elämänpolkua varten nuoret toivat neljännelle tapaamiselle mukanaan 12

13 valokuvia. Puuttuva napanuora -kirjan² sarjakuvien avulla kävimme vuoropuhelua sijaisperheessä elämisen teemoista. Nuoret tuottivat tarinaa siitä, miltä tuntuu, kun kukaan ei huomaa, kuuntele tai toisia suositaan. Ryhmässä jaettiin kokemuksia siitä, mitä kavereille on kerrottu siitä, ettei asuta syntymävanhempien kanssa. Jotkut kertoivat kyllästyneensä jakamaan tarinaansa uteliaiden kanssa. Sosiaalityöntekijäkuva herätti tytöissä kriittisiä tuntoja (Taulukko 3). Sosiaalityöntekijät ovat: tyhmiä ärsyttäviä vaihtuvat koko ajan en tunne, kuka mun sossu on ei niitä tapaa ei ne keskustele kahden kesken lapsen kanssa Taulukko 3. Nuorten kokemuksia sijaishuollon sosiaalityöntekijöistä. Oman elämänpolun piirtämisen viritykseksi kuuntelimme nauhalta sijoitetun nuoren elämäntarinan ³. Omia elämäntapahtumia ja muistoja kirjattiin pitkälle paperille ja janalle liitettiin valokuvia. Ryhmässä virisi spontaania ja syvällistä keskustelua elämästä biologisessa perheessä, huostaanoton syistä, lastenkotikokemuksista ja sijaisperheeseen pääsystä. Moni koki nykyisen elämänsä sijaisperheessä onnellisena ja tyydyttävänä, mutta poikkeuksiakin oli. Haaveita huostaanoton purusta leijui ilmassa, vaikka toisaalta epäiltiin onnistuisikohan elämä syntymäperheessä. Huoli omista vanhemmista tai suru heidän poissaolostaan oli vahvasti läsnä. Kuuntelen musiikkia, paiskon ovia, yritän unohtaa se auttaa selviytymään huolista Omia voimavarojaan ja selviytymisen keinojaan nuoret saivat miettiä Selviytymisen merkit-monisteen 4 avulla. Piirros Merja Metsänen Nuoret toivat esiin erilaisia tapojaan selviytyä huolista. Siinä missä yksi kuittaa asioita huumorilla eikä pohdi turhia, toinen yrittää unohtaa ja tukahduttaa tunteitaan, mutta oireilee pakonomaisella käyttäytymisellä, maagisella ajattelulla, yöheräilyillä tai syömispulmilla. Muutama kertoi mieluiten pitävänsä tunteensa omana tietonaan ja mököttävänsä. Toiset paiskovat ovia, purkavat tunteita kotieläimeen ja rähjäävät. Myös puhumisen ystävälle tai sijaisvanhemmalle mainittiin auttavan murheissa. Yhdessä pohdittiin selviytymiskeinojen toimivuutta. Ryhmäläiset olivat yhtä mieltä puhumisen tärkeydestä, myös perheneuvolasta tiedettiin saatavan apua. Vertaistuki toimi tässä kohdassa, kun perheneuvolassa asioivat kertoivat hyvistä kokemuksistaan. Toivon, että saisin tavata biologiset vanhempani, mulla olisi paljon kysyttävää Tyttöjen tulevaisuuden aarrekartat täyttyivät idoleilla ja haaveilla vaatteista, matkoista, kiharista hiuksista, kesästä, jolloin saa nukkua pitkään. Jonkun aarrekartta oli pitkään pelkkä valkoinen A3. Työllä ja tuskalla, pitkän harkinnan jälkeen paperille liimautui kissan kuva ja suuret mustat kirjaimet EI. Haaveissa eli sijoituksen purkautuminen ja mahdollisuus tavata enemmän biologisia vanhempia. Tytöt pohtivat, pystyisivätkö he elämään toisin kuin vanhempansa vai sattuisiko esim. heidänkin kohdalleen väkivaltainen mies tai sortuisivatko he viinaan. Keskustelimmekin paljon nuoren elämän tukiverkoista ja voimavaroista sekä omien valintojen ja jämäkkyyden merkityksestä nuoren elämässä. Oon alkanu nähdä unia lapsuudesta ja muistaa asioita Nuoret valokuvasivat ryhmän kuluessa kertakäyttökameroin elämänsä hyviä ja pahoja asioita. Viimeisellä kerralla kuvat koottiin kahdelle ilmoitustaululle ja niiden alle liitettiin ku- 13

14 vatekstejä. Hyviä asioina elämässään tytöt olivat kuvanneet ystäviä, luontoa (myös ensimmäisen tapaamisen turvapaikkamaalauksessa nuorten turvapaikka oli usein luontoelementti), harrastukset, eläimet, tietokone. Pahat kuvat liittyivät vanhempien hautaan, viinapulloihin, vihaiseen eläimeen, naapurin outoon setään, omaan kuihtuneeseen kaktukseen, sijaisäidin ostamaan tauluun, jossa nainen poimii tähtiä taivaalta. Ohjaajat kävivät vielä viimeisellä ryhmäkerralla jokaisen nuoren kanssa yksilöllisesti keskustellen läpi tehtyjä töitä. Puhuttiin siitä, mitä asioita nuori haluaisi nostettavan erityisesti esiin palautekerralla ja mitä ryhmässä tuottamiaan asioita hän ei haluaisi jakaa. Toiset ryhmäläiset katsoivat tällä välin elokuvaa, söivät herkkuja ja täyttivät nuoren palautelomaketta 6. Minusta ryhmässä oli tärkeää Maailmani kartta, valokuvaustehtävä, nauraminen ja hauskuus :) Palautekerrat pidettiin viikko ryhmän päättymisen jälkeen. Niihin osallistuivat sijaisvanhemmat, sosiaalityöntekijä sekä myös yksi biologinen vanhempi. Palautteen aluksi kaikki saivat valita nuorelle vahvuuskortin. Sen jälkeen nuori sai esitellä haluamiaan töitä ja kertoa ryhmäkokemuksestaan. Sijaisvanhemmat kertoivat myös, miten ryhmäkokemus oli näyttäytynyt kotona. Jotkut nuorista olivat alkaneet puhua enemmän, nähdä unia ja muistaa tapahtumia. Ryhmäkokemus oli antanut luvan puhua ja kysyä vaikeistakin asioista. Sijaisvanhempia ja nuorta rohkaistiin yhdessä tutkimaan ja täydentämään nuoren elämänpolkua, jatkamaan vuoropuhelua. Ohjaajat kannattelivat palautteessa nuorten ääntä ja toiveita sekä pohdittiin jatkoa sosiaalityöntekijöiden avustuksella. Lopuksi nuorelle annettiin kirjallinen palaute, kunniakirja sekä pieni lahja. Lisää vertaistukea sijoitetuille! Vertaisryhmät ovat erinomainen, sijoitetun lapsen ja nuoren syrjäytymistä ehkäisevä työmuoto sijaishuollossa toimiville sosiaalityöntekijöille, ohjaajille tai psykologeille. Nuoruusikä, jolloin kyky oman itsensä ja toimintansa tarkasteluun lisääntyy, on ihanteellinen vaihe interventioiden kannalta. Vertaisryhmätyöskentely sai nuoret jakamaan kokemuksiaan. Toiminnalliset tavat työskennellä toimivat hyvinä keskustelun avaajina. Vertaisryhmässä yhteyden löytäminen oman käyttäytymisen ja lapsuuden kokemusten välillä voi olla ratkaisevaa elämänhallinnan lisääntymisen ja toipumisen kannalta. Vertaisryhmä antoi nuorelle luvan tunteisiinsa ja laski kynnystä hakeutua tarvittaessa saamaan ammattiapua. Nuorten antama nimetön palaute oli koskettavaa. Kaikki kokivat ryhmän hyödyllisenä ja toivoivat jatkoa. (Taulukko 4) Ryhmän jälkeen muutamat nuoret jatkoivatkin kokemusten työstämistä perheneuvolassa tai sururyhmässä. Nuorille oli tärkeää kuulla, että he voisivat taas tavata kesällä Siiville-leirillä. Viitteet: ¹Sijoitettujen lasten vertaisryhmämalli. Ohjaajan käsikirja. (2006) toim. Pirjo Hakkarainen, Tiina Holmberg ja Christine Välivaara. ²Merja Metsänen (2003) Puuttuva napanuora ³Elämäni tarina -lukemisto (2000) toim. Bardy, Barkman, Janhunen. Stakes. 4 Selviytymisen merkit, ks. s Nuoren palautelomake; kehittamistyo. Helppoa ja kivaa vertaisryhmässä oli: Ajankäyttöni-moniste (4) Kansion koristelu (2) Maailmani kartta Valokuvaustehtävä Musiikin kuuntelu Nauraminen Tärkeää: Maailmani kartta (2) Ajankäyttöni Sakset, kaverit Nauraminen, hauskuus (2) Tehtävät Valokuvaustehtävä Vaikeaa, turhaa: Ei ollu, kaikki oli kivoja Ei oo! (kai) Ajankäyttöni (2) Pysyä hiljaa Ärsyttävää: Ei ollu (5) Autopesula-leikki (1) Taulukko 4. Nuorten palautetta vertaisryhmästä. Pesäpuun seuraava sijoitettujen lasten ja sijaisvanhempien vertaisryhmäohjaajakoulutus järjestetään Tampereella ja Lisätietoja ja haku: 14

15 Teksti Johanna Barkman Pesäpuun Tunne Tyypit! -kortit Sijoitettujen nuorten parissa tehtävään työhön on pitkään kaivattu uusia työmenetelmiä. Tähän samaan ongelmaan törmäsimme, kun suunnttelimme työskentelyyn virittäytymistapaa sijoitettujen nuorten kehittäjä- ja vertaisryhmän aloitukseen. Monet eri kortit tuntuivat liian lapsellisilta ryhmäämme, jossa oli neljä vuotiasta nuorta nuorisokodista (ks. sivut 5 7). Päätimme kokeilla Meri-Maaria Kiianmaan, 16 v., piirtämiä kuvia Tyypeistä, jotka kuvasivat tunnesäätilojen lailla perustuntemuksia. Meri-Maaria piirsi Tyypeille myös puhekuplan, jotta nuoret voivat kertoa, mitä Tyyppi haluaa sanoa ja mikä sen viesti on. Nuoret lähtivät työstämään tunnelmiaan tyyppien avulla ja siitä alkoikin koko syksyn kestänyt kehittämistyö, jonka seurauksena syntyi 28 erilaista Tunne Tyyppiä. Kortteja on testattu, kokeiltu ja kommentoitu myös muissa sijoitettujen nuorten tapaamisissa ja ryhmissä, joissa nuoret ovat kertoneet, minkälaisia tunteita, tuntemuksia ja mielialoja korteissa pitää olla. Tyypit on otettu laajalti hyvin vastaan ja tavoitteena on saada ne maailmalle kesän kuluessa. Kehittämistyö on ollut hidasta emmekä ole kiirehtineet. Olemme halunneet rauhassa antaa Tyyppien kehittyä sellaiseksi kuin ne ovat: kuvaamaan lastensuojeluun sijoitettujen nuorten kokemusmaailmaa. Sille olemme olleet uskollisia. Tunne Tyypit! -korttien tavoitteena on auttaa nuoria tunnistamaan ja nimeämään tuntemuksiaan sekä sanoittamaan niiden herättämiä viestejä. Tyyppien puhekuplat on tarkoitettu dialogin synnyttämiseen: Mitä kortin hahmo sinulle tai muille sanoisi? Mikä on sen viesti sinulle? Mitä itse sanoisit sille? Työskentely tarjoaa nuorelle mahdollisuuden kertoa Tyypin kautta omista ajatuksistaan, jolloin nuoren on helpompi ilmaista tuntemuksistaan nousseita viestejä. Kehittämistyöryhmässä nuoret miettivät, millaisia tunteita ja tuntemuksia liittyy yksinäisyyteen ja keitä henkilöitä nuori tarvitsee avukseen. Nuoret ovat halunneet ottaa mukaan muitakin tuntemuksia kuin varsinaisia tunteita. Tämän takia korttien nimi kirjoitetaankin erikseen: tunne ja tunnista Tyyppejä omassa itsessäsi ja kanssaihmisissäsi. Kuvittaja on löytänyt Tyypeille moni-ilmeisen ilmiasun, jolloin yhden tuntemuksen kautta voi avautua monia tunnetarinoita. Samoin nuoret ovat muokanneet Tyyppien tuntemuksia harkiten ja vertaillessamme kortteja tunneteorioihin, huomasimme, että korteista on löydettävissä tärkeimmät teoreettiset elementit. Kortit voidaan jakaa perustunteisiin, toissijaisiin tunteisiin ja kehollisiin reaktioihin, joita voidaan myös työskentelyssä hyödyntää. Perustunteita korteissa on kuusi: viha, suru, pelko, 15

16 rakkaus, ilo ja häpeä. Toissijaiset tunteet ovat reaktioita perustunteisiin, joita korteissa on muun muassa ahdistus, innostus, yksinäisyys, huolestunut ja toivo. Kehollisia reaktioita kuvaavat esimerkiksi nälkäinen ja väsynyt. Tunteita koetaan perustunteiden yhdistelminä ja niihin limittyvinä merkityksinä eli jos tarkastellaan jotain tiettyä tapahtumaa, voi siihen kietoutua monia eri perustunteita, toissijaisia tunteita, aistihavaintoja sekä kehollisia reaktioita. Perustunteista on kuitenkin hyvä tietää, sillä niihin usein liittyy kokemuksen sisältämän merkityksen ydin. Tunne Tyypit! -kortteja voit käyttää: yksilö- ja parityöskentelyssä sekä ryhmissä. Tunne Tyypit! -korttien avulla voit auttaa nuorta tunnistamaan, nimeämään ja sanoittamaan tuntemuksiaan auttaa nuorta tunteiden hyväksymisessä eli omaan minuuteen kuuluvana tunteina, jotka heräävät, muuttuvat ja päättyvät tukea nuorta tuntemusten hallinnassa ja säätelyssä (ja voimakkuuden arvioinnissa) tehdä tuntemukset näkyväksi sekä nuorelle itselleen että aikuiselle ennaltaehkäistä psyykkisiä ongelmia vahvistaa olemassa olevia voimavaroja (esimerkiksi nuoren toiveikkuutta) katkaista kielteisen minäkuvan kehittyminen työstää elämänkokemuksia löytää muutoskohtia nuoren toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja/tai rakentamiseksi rohkaista muutokseen ja eri vaihtoehtojen tarkastelemiseen. Vinkkejä työskentelyyn: valitse kortti kuvaamaan sinun tämänhetkistä tuntemustasi - mitä tämä tyyppi sinulle sanoisi? entä muille?, mikä on tyypin viesti sinulle? entä muille?, mitä tämä tyyppi mielessään voi ajatella? milloin olet kokenut tiettyä tuntemusta (esim. vihainen) ja minkälaisessa tilanteessa? - kuinka voimakkaaksi arvioit tämän tuntemuksen?, miten ilmaiset tätä tunnetta?, mikä auttaa sinua palautumaan tästä tuntemuksesta? millaisena koet elinympäristösi? - minkälaisia tyyppejä on ympärilläsi?, mikä on heidän viestinsä sinulle?, entä muille? mitkä tuntemukset ovat sinulle tilapäisiä ja ohimeneviä, ja miten ne vaikuttavat sinun arkiseen toimintaasi? - mitä nämä tyypit sinulle sanovat? entä muille? onko sinulla päivittäin sellaisia tuntemuksia ja mielentiloja, jotka hankaloittavat ja vaikeuttavat elämää? - pystytkö säätelemään niitä?, näkyvätkö ne suoriutumiskyvyn heikkenemisenä tai paranemisena?, auttavatko vai vaikeuttavatko ne selviytymistä päivittäisistä tehtävistä? Lue lisää tunteista: Daniel Goleman: Tunneäly. Lahjakkuuden koko kuva. Otava Antero Toskala: Järjen ja tunteen vuoropuhelua. Itsetuntemus ja johtajuus II. Odeco. Jyväskylä Tunne Tyypit! -kortit tulevat myyntiin kesän aikana. Pakkaukseen kuuluu myös ohjekirjanen. Graafisen ilmeen ja värityksen on luonut taidekasvattajaopiskelija Lahja Kallinen. Sijaisvanhempia tarvitaan lisää Lisätietoja:

17 Teksti Johanna Barkman Pesäpuun Selviytymisen merkit valmiuksia joustaviin selviytymiskeinoihin Nuorten vertaistukiryhmässä vallitsi täydellinen rauha ja hiljaisuus. Nuoret kommentoivat välillä jotain ja taas syventyivät työskentelyyn. Ymmärsimme, että olemme jonkun hyvin oleellisen asian äärellä. Muutoin niin riehakkaat ja elävät nuoret olivat keskittyneet etsimään merkkejä selviytymisistään. Ja niitähän löytyi. Toiset löysivät useita, toisille oli hankalampaa löytää edes yhtä. Yhteistä oli se, että voimakkaan tunnetilan tai tapahtuman löytäminen oli kaikille helppoa. Nuoret kuvasivat Selviytymisen Merkit -työskentelyvälineen avulla selviytymistään monesta mutkasta ja elämänkoukeroista sekä negatiivisten että positiivisten keinojen avulla. (kuva 1.) Selviytymisen merkit -työskentelyväline syntyi tarpeeseen hahmottaa keinoja, tunteita ja ajatuksia, joita nuori ottaa välittömästi ja pitkällä tähtäimellä käyttöönsä, kun hän on kokenut jonkun voimakkaan tunnetilan ja/tai kokemuksen. Välineen avulla nuori miettii myös niitä henkilöitä, joiden puoleen hän voi tarpeen vaatiessa kääntyä. Pelilaudalla on kysymys Mikä auttaa? ja siihen pyritään saamaan vastauksia yli 50 eri vaihtoehdon keinoin. Vaihtoehtojen (kuva 2.) taustalla on Ofra Ayalonin (1995) selviytymisen ulottuvuudet, psyyken puolustusmekanismit eli defenssit sekä resilience käsite ja näiden lisäksi muita vaihtoehtoja kuten päihteet, kiroileminen, sekoilen ja lauseita kuten olen kuin muut, en enempää enkä vähempää. Tavoitteena on myös pohtia uusia ja tarkoituksenmukaisia selviytymistapoja, joita nuori voi opetella ja ottaa käyttöönsä. Selviytymiskeinojen monipuolinen ja joustava käyttö auttaa nuoria selviytymään elämän iskuista ja antavat valmiuksia myös niiden ennakointiin. Selviytymiskeinot nuorelle voimavaraksi Työskentely nuorten kanssa jäi lähtemättömästi mieleeni. Selviytymiskeinojen puntaroiminen on nuorille tärkeä ja mieleinen tehtävä, sillä he kamppailevat päivittäin tunnetilojen kanssa, jotka vaikuttavat heidän arkeensa. Usein lastensuojelun sijaishuollon piirissä olevat lapset ja nuoret ovat selviytymisen mestareita, jotka käyttävät paljon voimavarojaan ja luovuuttaan valitessaan tilanteeseen sopivia strategioita. Selviytymiskeinojen oppiminen, löytäminen ja käyttäminen ovat siis aina yhteydessä ympäristötekijöihin. Perheen sisäiset toimintamallit, vuorovaikutussuhteet ja kiintymyssuhteen laatu luovat ensisijaisesti pohjan lapsen elämänhallintataidoille, jotka vaikuttavat siihen, minkälaisiksi lapsen kehittämät selviytymiskeinot muodostuvat. Tämän takia lasten ja nuorten selviytymiskeinoissa on suuria yksilöiden välisiä eroja. (Ks. lisää Poijula 2007). Nuoret haluavat selviytyä ja elää ihan tavallisen nuoren elämää. Heillä on halu ja tarve oppia säätelemään voimakkaita tunteitaan, jotta ne eivät ohjaisi heidän elämäänsä. Siihen heillä on myös oikeus. Asioiden näkyväksi tekeminen ja visualisoiminen auttavat nuorta tulemaan tietoiseksi omista jumiutuneista tavoista sekä vaihtoehtoisista toimintatavoista. Tämän asian työstämiseen itse kukin tarvitsee apua toisilta henkilöiltä, vertaisilta ja/tai aikuisilta. Selviytymiskeinot ovat kuin tatuoituja merkkejä ihollamme, joita käyttäytymisellä ja puheillamme ilmaisemme kanssaihmisille. Onneksi Kuva 1. Nuori kuvasi keinojaan epäonnistumisen ja vihan tunteiden säätelystä. 17

18 tatuointeja voi poistaa, muuttaa ja muokata. Selviytymisen ankkurit Työskentely nuorten kanssa vahvisti näkemystä elämäntarinatyöskentelyn yhteydestä selviytymiseen: mitä monipuolisemmin lapsi ja nuori pääsee ilmaisemaan itseään arjessa, sitä paremmin hän on kykenevä osoittamaan omia tunteitaan, ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Tuntiessaan oman tarinansa lapsi ja nuori saa valmiuksia myös omaan resilienssiin (Barkman 2008, Gilligan 2000). IFCO:n seminaarissa Maltalla maaliskuussa vuonna 2007 käsiteltiin resilience-käsitettä jopa kahdessa eri työpajassa sekä muutoinkin aihe tuntui olevan pinnalla. Käsitteelle ei ole kielessämme kunnon käännöstä, vaan sitä joudutaan selittämään useilla eri lauseilla. Heikkisen (2007) raportissa resilienssistä puhutaan, kun mietimme ihmisen selviytymisen ankkureita eli asioita, jotka suojaavat ihmisen haavoittumista: minän joustavuus, kimmoisuus, sinnikkyys, sisu, lannistamattomuus palautumiskyky ja kyky ennakoida uhat selviytymiskyky ja itsekorjautuvuus arjen tilanteissa ja kohtaamisissa. Maltan seminaarissa pohdimme sijoitettujen lasten ja nuorten selviytymiskykyyn vaikuttavista asioista. Puheissa korostettiin arjen terapeuttisuutta eli sitä, että syntymäkodistaan sijoitettu lapsi ja nuori tarvitsee aikuisen ohjausta sekä konkreettisiin arjen asekareihin että psyykkisiin elämänhallintakysymyksiin. Haavoittavat ja Kuva 2. Lahja Kallisen suunnittelema pelilauta, johon kuuluu yli 50 erilaista vaihtoehtoa, joita ruutuihin voi laittaa. Pakettiin kuuluu ohjekirjanen ja dokumentointiin tarkoitettu lomake. turvattomat olosuhteet vahingoittavat lapsen luonnollista kykyä käyttää selviytymiskeinojaan ja siksi lapset tarvitsevat paljon ohjausta ja opettelua löytääkseen omat ainutlaatuiset tapansa toimia stressaavissa tilanteissa. Resilienssiä verrattiin kuminauhaan, joka venyy kireäksi ja palautuu takaisin lepoon. Kun lapsen resilienssi on joustavasti rakentunut, voi kuminauha venyä ja palautua, kun taas joustavuutta ei ole, paukahtaa kuminauha helposti rikki. Ungar (2004) avaa käsitettä ja valottaa sitä laaja-alaisemmin liittäen ympäristötekijät ja voimavarakeskeisyyden väkevästi mukaan. Hän lähtee liikkeelle ihmisen psyykkisestä hyvinvoinnista ja sen yhteydestä ympärillä oleviin voimavaroihin. Hänen mukaansa resilienssi on onnistunutta neuvottelua ympäristön kanssa voimavaroista, jotta vastoinkäymisten keskellä voi määritellä, kokea ja nähdä itsensä terveeksi. Lause haastaa meidät ajattelemaan kokonaisvaltaisesti yhteisöjen yhteisistä voivavaroista ja siitä, miten niitä jaetaan ja käytetään. Sijaisäiti kommentoi Ungarin ajatusta: Nuoret tarvitsevat merkkejä ja kannattelevia kokemuksia selviytymisestään. Terveeksi ei tulla toivomalla eikä ehjäksi päättämällä. Tarvitaan arjen puhetta, joka tavoittaa nuoren ja sitä tilaa, joka tekee hänen elämäntarinastaan näkyvän. Selviytymisen Merkit valmiuksia joustaviin selviytymiskeinoihin kartoittaa niitä toimintamalleja ja ympärillä olevia henkilöitä, joiden avulla nuoret ylläpitävät psyykkistä tasapainoa. Selviytymisen Merkit työskentelyväline on tilattavissa syksyllä 2008 Pesäpuun toimistolta! Lähteet: Aylon, Ofra: Selviydyn. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Punainen Risti Alpo Heikkinen, 2007: Nuoret lastensuojelun avohuollossa palvelujen ja menetelmien tarkastelu. Hki kaupunki sosiaalivirasto. Selvityksiä 2007:1 Soili Poijula, 2007: Lapsi ja kriisi. Selviytymisen tukeminen. Gummerus. Jyväskylä. Michael Ungar, 2004: Nurturing Hidden Resilience in Troubled Youth. University of Toronto Press. Robbie Gilligan, 2000: Promoting Resilience. A resource guide on working with children in the care system. BAAF. Johanna Barkman, 2008: Työskentelyä lasten ja nuorten elämäntarinan äärellä lastensuojelussa. Käsikirjoitus. Unelma & Toivo MINULLA ON UNELMA. TOIVO KANTAA ETEENPÄIN! Toivo Unelma 18

19 NUORENpuheenvuoroKOMMENTTIpuheenvuoro Kuuntelivat ja olivat Juttua lukiessa huomasin täydellisesti sen, että heijastin kaikkea lukemaani itseeni. Noinko minäkin teen ja ajattelen? Huomasin sitten, että kyllä, niin minä teen ja ajattelen. Toisaalta lähdin heti ajattelemaan, että silloin kun itse koin vihan ja epäonnistumisen tunteita, niin yleensä asiasta ei sen enempää keskusteltu. Jos räyhäsin, niin sitten räyhäsin, kunhan en vain ollut vaaraksi muille. Tavallaan välillä tuli tunne että kuin huutaisi seinälle, kukaan ei reagoi. Nyt jälkeenpäin ajatellen tajuan, että kaikkihan siihen reagoivat, kuuntelivat ja olivat. En vain pitänyt sitä silloin kovinkaan kummoisena tukemisena. Omalta kohdaltani ajattelen niin, etten olisi tässä pisteessä jos olisin tunteita aikoinaan säädellyt. Voimakkaissa tunteissa on se hyvä puoli, että juuri niiden tunteiden avulla hän hakee apua. Jos siis lapsella tai nuorella on syystä tai toisesta paha olla. Tai niiden puuttumisen vuoksi apu jää hakematta ajoissa ja tilanne ehtii kehkeytyä ties miksi ennen kuin nuori havahtuu ajattelemaan, että onko kaikki nyt ihan hyvin? Itselläni ainakin huoli pikkuveljestä ja omasta jaksamisesta sekä viha ja katkeruus kodin olosuhteita kohtaan ylittivät kaiken, jopa omasta äidistä välittämisen. Menin ja hain apua, sain sitä ja tehtiin huostaanotto. Jos en olisi tuntenut muuta kuin lujan kiintymyksen omaan äitiin, olisin luultavasti edelleen äidin luona, entistä katkerampana. Kun tein päätökseni hakea apua, en säädellyt tunteitani lainkaan, vaan menin täysin niiden mukaan, kuin sumussa. Kriittisten tilainteiden mentyä ohi olen huomannut, että säätely käy kuin itsestään. Ei minun tarvitse sen enempää miettiä että hallitsenko vihani vai annanko vain tulla. Kun olosuhteet ympärillä ovat hyvät ja elämä tavallaan kunnossa, niin auktoriteetit eivät ole kapinointia varten, vaan juuri sitä, että nuori uskaltaa näyttää heille tunteensa ja olla mitä on. Tällöin tunteetkaan eivät ole ns. ylireagoituja, vaan niiden hillintä tulee sen sisäisen olotilan mukaan. Eli tavallaan se luonnollinen kyky käyttää niitä selviytymiskeinoja on aina tallella, se on melkein kuin vietti jonka mukaan lapsi/ nuori tilanteessa menee. Tietysti aikuisen/ vertaisen tukeminen on aina paikallaan, sillä aina kaikki ei tuolla pään sisällä toimi niinkuin pitäisi. Tällöin on mielestäni todella hyvä, että tuki tulee ulkopuolelta. Tuo peli on todella hyvä keksintö. Olisi kiva joskus sitä itsekin kokeilla jostain vanhasta tilanteesta ja miettiä, olisiko siinä käyttäytynyt toisin jos olisi ollut tuki tms. Tiina Kivinen, 17 vuotta, lähihoitajaopiskelija NUORENpuheenvuoroKOMMENTTIpuheenvuoro 19

20 Teksti ja kuva Johanna Barkman Työskentely vilkkaan ja levottoman lapsen kanssa Tarkoitan lapsella alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria. Synonyymeja sanalle levoton löytyy yllättävän paljon: keskittymiskyvytön, lyhytjännitteinen, huolestunut, hermostunut, hätääntynyt ja jännittynyt. Samoin vilkasta voidaan kuvata sanoilla nopea, joutuisa, pikainen, sukkela, ripeä ja vikkelä. Näihin sanoihin mahtuu koko merkitysten ja tunteidenkin kirjo. Jotain kuitenkin puuttuu. Vilkas ja levoton lapsi herättää kanssaihmiset ja nostattaa ympäristössään paljon ajatuksia ja tunteita. Monet aikuiset kokevat avuttomuutta ja epätoivoa hänen käyttäytymisensä edessä. Miten saisi lapsen yhteistyöhön ja työskentelemään? Tai edes pysymään paikoillaan? Monta kertaa lapsi leimataan kurittomaksi, kun hän häslää ja hutiloi mennen tullen. Lapsi voi vastaavasti ajatella aikuisesta siten, että kuinka saisin aikuisen reagoimaan ja toimimaan? Arka ja sisäänpäin kääntynyt aikuinen joutuukin voittamaan monet esteet kohdatessaan ulospäin reagoivan lapsen. Lapsi voi olla haasteellinen yhteistyökumppani, joka parhaimmillaan tarjoaa aikuiselle valmiuksia sosiaalisten vuorovaikutustaitojen kasvuun ja kehitykseen. Aikuinen voikin ottaa tuekseen erilaisia vuorovaikutusta tukevia työtapoja ja välineitä, jotka auttavat häntä lapsen kanssa työskentelyssä. Kyky keskittyä ja syventyä itse työskentelyyn on yhteydessä lapsen tarkkaavaisuuden osa-alueisiin, kuten toiminnanohjaukseen ja työskentelyn ylläpitämiseen. Tämä heijastuu lapsen kykyyn aloittaa tehtävät ja myös lopettaa ne. Hän saattaa helposti jumittua johonkin tehtävään tai ajatukseen, jolloin aikuisen ohjaus apukysymyksineen ja/tai työskentelytapojen vaihteluineen auttavat lasta siirtymään tehtävästä ja/tai ajatuksesta toiseen. Usein vilkas ja levoton lapsi on impulsiivinen toiminnassaan ja herkkä ärsykkeille. Näin ollen lapsi seuraa herkästi impulssejaan ja rekisteröi ympäristössä olevat ärsykkeet pikkutarkasti. Työskentely on nopeatempoista ja vaatii aikuiselta täydellistä läsnäoloa. Joskus tunnin työskentely levottomuudella oireilevan lapsen kanssa vastaa kokonaista työpäivää. Sosiaaliportissa ( on useita työntekijöille laadittuja muistilistoja, joiden tarkoituksena on auttaa ja ohjata aikuisia työskentelyssä esimerkiksi lasten kanssa. Muistilistat kuvaavat hyvin tätä aikaa: harvalla on aikaa lukea kokonaisia kirjoja tai perehtyä yksittäisiin artikkeleihin. Siispä minäkin laadin muistilistan, jonka avulla käyn keskustelua vilkkaan ja levottoman lapsen kanssa ja yritän luoda ymmärrystä siihen, mikä auttaisi häntä työskentelyssä aikuisen kanssa. En niinkään mieti erilaisia diagnooseja, joita lapset useinkin saavat, vaan yritän kurkistaa diagnoosien taakse ja löytää sieltä lapsen. Olennaisista on se, miten aikuinen rakentaa vuorovaikutustilanteen. Aikuinen on aina viimekädessä vastuussa siitä, mitä vuorovaikutuksessa tapahtuu. Muistilistani ei ole täydellinen, joten sitä voit käyttää pohjana omalle ajattelulle ja uusille ideoille. Kiinnostusta ylläpitävä vuorovaikutus Lähtökohtana vuorovaikutuksen rakentamiselle on sosiaalisesti toimiva ympäristö, johon olennaisena osana vaikuttavat henkilöiden sosiaaliset taidot ja ympäristötekijät. Ihmisten sosiaalisissa taidoissa on suuria eroja, jotka johtuvat perinnöllisistä ja ympäristötekijöistä. Miten olemme oppineet ja kehittyneet viestimään ajatuksiamme ja tunteitamme sanallisesti ja sanattomasti. Miten viestimme on otettu vastaan? Minkälaista palautetta olemme saaneet? Andersen (2006) on ansiokkaasti todennut, että lapsi on täysin riippuvainen aikuisen vastaanottokyvystä. Kauppila (2005) taas toteaa, että ihmisen jatkuvalle kehitykselle palauteviestintä on olennaista. Tärkeää on siis vuorovaikutuksen vastavuoroisuus ja herkkyys huomata lapsen kiinnostuksen kohteet, jolloin kosketetaan myös hänen toimijuuttaan. Kehittämisryhmän nuoret kokeilivat kuukauden ajan Pesäpuun Stressisydäntä. Sydän on ollut mukana käsilaukuissa ja kouluissa. Se on auttanut rauhoittumaan, kun on ollut hermostunut. Se on auttanut keskittymään, kun on halunnut miettiä asioita. Ks. lisää 20