Kokemus esiin 50+ -projekti. Taina Paananen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokemus esiin 50+ -projekti. Taina Paananen"

Transkriptio

1 Kokemus esiin 50+ -projekti Taina Paananen

2 Perustiedot hankkeesta ESR rahoitus 2/2013-6/2015 lisäksi rahoittajina Vantaan ja Espoon kaupungit ja Edupoli Toiminta-alue Vantaa vuosina , myös Espoo vuoden 2015 alusta

3 Projektin tavoitteet Projektiin osallistuvista 70 % työllistyy tai aloittaa työllistymismahdollisuuksia parantavan ammatillisen koulutuksen Työnantajille osaavaa työvoimaa Projekti tuottaa tietoa ohjauksellisista menetelmistä tukea yli 50-vuotiaiden työttömäksi jääneiden uudelleen työllistymistä

4 Perustiedot hankkeesta Asiakkaat yli 50 vuotiaita vantaalaisia ja vuoden 2015 alusta espoolaisia työttömiksi jääneitä (irtisanottuja) henkilöitä Vuoden 2014 loppuun mennessä projektiin oli tullut 203 vantaalaista asiakasta Välillä projektiin jonotettiin tarve palvelulle näkyy

5 50+ -ohjaus hankkeessa Asiakkaan tarpeisiin reagoiva henkilökohtainen ohjaus Käytetään se aika, joka tarvitaan Tapaaminen voi olla pitkäkin Tapaamisia sovitaan niin monta, kuin niitä tarvitaan Painopiste uraohjauksessa, mutta elämänhallinnalliset teemat limittyvät siihen Työnhaun ohjaus ja uraohjaus, hyvinvoinnin tuki irtisanomisen jälkeen ja työtä haettaessa Palveluohjaus tarvittaessa

6 Mitä hankkeessa tehtiin? Asiakkaalla on henkilökohtainen valmentaja, jonka toteuttama ohjaus on keskiössä Hankkeen aikana kehitetyt ryhmäpalvelut tukevat henkilökohtaista uraohjausta Työnhakuklubi kerran viikossa Teemavalmennukset (mm. some, vierailijat) Vertaisryhmä (enintään 8 osallistujaa) Työnhakuvalmennukset projektissa Työvoimapoliittisina valmennuksina Uravalmennus50+, Työnhakuvalmennukset

7 Alussa noin kolme tapaamista Kokonaistilanteen kartoitus Tavoitteet Valmentajalle selkeytyy asiakkaan tilanne, tavoitteet ja persoonallinen tapa toimia Vahva lähtö, asiakassuhde luodaan, asiakas ja valmentaja yhteistyösuhde rakentuu toimivaksi. Hyvä yhteistyösuhde mahdollistaa vaikeidenkin asioiden käsittelyn (jatkossa)

8 Alun keskustelujen jälkeen Sovitaan jokaisen kanssa erikseen tavat, joilla hän etenee projektissa Tapaamismäärät ja tiheys vaihtelevat Yhteydenpito asiakkaan kanssa työnhaun edistymisestä Ohjaus toteutetaan asiakkaan tarpeen mukaan räätälöidysti Asiakkaalle tuki ja ohjaus ovat tarjolla ja saavutettavissa

9 Ryhmäpalvelut tukevat Työnhakuklubi kerran viikossa yhdistää, tuo lisää tietoa ja osaamista työnhakuun, antaa ideoita työllistymiseen Osaamisen tunnistamisen työpaja kehitettiin hankkeessa (työpajat I-III) Vertaisryhmä tuntojen ja kokemusten jakamiseen Teemavalmennukset (esim. some, vierailijat)

10 Yritysverkosto Hankkeen yritysverkosto tukee työllistymistä yli 50 vuotiaana Osallistuu keinojen kehittämiseen saada yli 50 vuotiaat irtisanotut takaisin työelämään Mikä edistää ja estää työllistymisen onnistumista Osaamistarpeet ja osaaminen eivät aina kohtaa Moni työnantaja arvostaa kokemusta ja valmiutta työskennellä Asiakkaille toteutettuja tilaisuuksia Yksi työllistymisen väylä

11 Aloittaneiden ikä ( aloittaneet) Aloittaneita 203 henkilöä % 49% Aloittaneista vuotiaita Aloittaneista vuotiaita Aloittaneista yli 64 vuotiaita

12 Projektissa aloittaneet mennessä Projekti yhteensä: 203 henkilöä % % Naisia Miehiä

13 Asiakkaat % 5 45% Aloittaneista vuotiaita Aloittaneista vuotiaita Aloittaneista yli 64 vuotiaita Naisia Miehiä

14 Työmarkkina-asema ennen projektia 9 8 Aloittaneita yhteensä: % % 4% Työssä avoimilla työmarkkinoilla ( mukaan luettuna yrittäjät) Työttömänä yhteensä Työelämän ulkopuollella

15 Työmarkkina-asema ennen projektia Työttömänä yhteensä: 172 henkilöä Työttömistä pitkäaikaistyöttömiä: 50 henkilöä % % Naisia Miehiä Naisia Miehiä

16 Aloittaneiden koulutustaso Koko projektissa yhteensä 10 Perusasteen koulutus: 32 henkilöä /16% % Naisia 44% Miehiä Keskiasteen koulutus: 90 henkilöä/44% 67% Naisia 33% Miehiä Keskiasteen jälkeinen koulutus, joka ei ole korkeaasteen koulutusta: 14 henkilöä /7% 57% Naisia 43% Miehiä Korkea-asteen koulutus: 67 henkilöä/ 33% 61% Naisia 39% Miehiä

17 Projektin päättäneiden työmarkkina-asema projektin jälkeen % 25% 28% 23% 2 1 Työssä avoimilla työmarkkinoilla( myös yritäjät) 1% Työssä olevista yrittäjinä 6% Työssä muualla kuin avoimilla työmarkkinoilla Työttömänä Työelämän ulkopuolella Työelämän ulkop.olevista koul.tai opiskelemassa

18 Työllistyminen onnistuu 70 % projektin asiakkaista on mennyt työhön tai koulutukseen Mukana luvussa ei ole työkokeilun aloittaneita tai toiseen hankkeeseen ohjattuja Julkisuudessa elävä käsitys yli 50 vuotiaiden työllistymisen suuresta vaikeudesta estää välillä hakijoita uskomaan mahdollisuuksiinsa?

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007 2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero POPELY/604/04.00.05.00/2011 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11800 Tila Jätetty viranomaiskäsittelyyn

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007 2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 03.02.2011 Diaarinumero UUDELY/1363/04.00.05.00/2010 Käsittelijä Sanna Laiho Puhelinnumero 050 314 0060 Projektikoodi

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007 2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 31.08.2011 Diaarinumero UUDELY/1363/04.00.05.00/2010 Käsittelijä Sanna Laiho Puhelinnumero 050 314 0060 Projektikoodi

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Projektikoodi: S12538 Projektin nimi: TeiniMINNO -esiselvitys

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Projektikoodi: S12538 Projektin nimi: TeiniMINNO -esiselvitys ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Projektikoodi: S12538 Projektin nimi: TeiniMINNO -esiselvitys Tämä näyttö on tarkoitettu ainoastaan seurantalomakkeen sisällön katselua varten. Lomake täytetään ja tulostetaan

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot

monialayhteistyö nuorten

monialayhteistyö nuorten Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007 2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero POPELY/1270/04.00.05.00/2011 Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi S11979 Tila Jätetty viranomaiskäsittelyyn

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA TOIMINTAMALLIT VAMMAISPALVELUIHIN VALO-VALMENNUS

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA TOIMINTAMALLIT VAMMAISPALVELUIHIN VALO-VALMENNUS OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA TOIMINTAMALLIT VAMMAISPALVELUIHIN VALO-VALMENNUS Valo-valmennus vammaispalveluihin TAUSTAA Tavoitteena oli viedä Valo-valmennuksen toimintamalli osaksi

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjausta opintoihin integroituneena! Hankkeen tavoitteena on luoda Pohjois-Savon alueen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen yhteinen koulutusprosessiin

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2015

TILASTOKATSAUS 4:2015 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta

Lisätiedot

Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1

Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1 Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1 www.salibandy.net Valmentajakoulutus / tasot I-III Perusteet / tavoitteet TIETÄÄ YMMÄRTÄÄ Sähköinen oppimisympäristö

Lisätiedot

Työn tuki malli työhön paluun tukena. Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM

Työn tuki malli työhön paluun tukena. Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM Työn tuki malli työhön paluun tukena Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM Työn tuki -malli Työnhakija Ulkopuolinen tuki työnhakijalle ja työyhteisölle Yksilöllinen ja ryhmämuotoinen työhönvalmennus

Lisätiedot

PERHEVAPAALTA TYÖMARKKINOILLE. - STM:n, TEM:in hanke

PERHEVAPAALTA TYÖMARKKINOILLE. - STM:n, TEM:in hanke PERHEVAPAALTA TYÖMARKKINOILLE - TM:n, TEM:in hanke HANKKEEN TAVOITE Perhevapaalta työllistyminen -hanke Toiminkausi 14.1.2019 31.12.2020 Hankkeen tavoitteena on tukea perhevapaalla olevien joustavaa siirtymistä

Lisätiedot

Taloudesta töitä - Unelmatyöpaikka-kysely 7.4. 12.5.2014

Taloudesta töitä - Unelmatyöpaikka-kysely 7.4. 12.5.2014 Taloudesta töitä - Unelmatyöpaikka-kysely 7.4. 12.5.2014 1. Temperamentiltäni ja työtyyliltäni olen testin mukaan eniten (valitse yksi) Punainen. Ponteva punainen k asvaa m yyntiin ja m ark k inointiin.

Lisätiedot

Toimialakohtaiset työnantajakäynnit. työmarkkinavalmiuksiaan parantavien työnhakijoiden tueksi

Toimialakohtaiset työnantajakäynnit. työmarkkinavalmiuksiaan parantavien työnhakijoiden tueksi Toimialakohtaiset työnantajakäynnit työmarkkinavalmiuksiaan parantavien työnhakijoiden tueksi Toimialakohtaisten työnantajakäyntien opas julkaistu 6/2011 1 Sisältö Toimialakohtaisten työnantajakäyntien

Lisätiedot

Advisory Board palveluopas

Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas Advisory Board palveluopas MIKÄ ON ADVISORY BOARD? Advisory Board (AB) tarjoaa kolme kansainvälisen kaupan asiantuntijaa yritysjohdon tueksi tärkeisiin kansainvälisen kasvun

Lisätiedot

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Maahanmuuttajanuorten tilanne Pirkanmaalla selvityksen alustavia tuloksia Projektikoordinaattori Lilli Rasilainen Tampereen kaupungin ALMA Alueellisen maahanmuuton

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

MOMENTTI - Maahanmuuttajaresurssit käyttöön

MOMENTTI - Maahanmuuttajaresurssit käyttöön MOMENTTI - Maahanmuuttajaresurssit käyttöön Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Ratkaisujen löytäminen maahanmuuttajien työllistymiseen Maahanmuuttajien työllistymisen tehostuminen Projektilla pyritään

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo 22.11. 2016 KOTOUTUMISKOULUTUS Kotoutumiskoulutus toteutetaan Opetushallituksen kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan (OPH 1/011/2012) Toteutuksessa

Lisätiedot

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Fysioterapian ammattikohtaiset

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Uusia tuulia ohjaukseen - kehitystyötä ESR-hankkeissa. Hämeen ELY-keskus

Uusia tuulia ohjaukseen - kehitystyötä ESR-hankkeissa. Hämeen ELY-keskus Uusia tuulia ohjaukseen - kehitystyötä ESR-hankkeissa 31.3.2016 Esityksen sisältö Kestävää kasvua ja työtä - ohjelman tavoitteet Hämeen alueella toteutettavat hankkeet Hankkeiden tavoitteita ja tuloksia

Lisätiedot

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella Laatua kaikille, omat polut huippuosaajille! Miten vastata lahjakkaiden ja motivoituneiden nuorten tarpeisiin? Miten

Lisätiedot

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti Vammaispalvelun palveluseteliprojekti Hinnoittelu- ja sopimusprojekti 28.10.2010 Projektijohtaja Vammaispalvelujen palveluseteliprojekti Yhteistyössä: Asiakasedustajia Kuntia, erityisesti Helsinki ja Vantaa

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen!

Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen! Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen! Valmennuksen järjestää Finnish Academy for Skills Excellence (FASE) yhteistyössä Skills Finland ry:n kanssa. Valmennuksen

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen

HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012 Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen 12/2012 1 Monitoimijainen yhteistyö Monitoimijaista lastensuojelun

Lisätiedot

AMKESU Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämistilaisuus

AMKESU Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämistilaisuus AMKESU Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämistilaisuus Marjut Leppänen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 17.12.2015 Esityksen rakenne 1. Ajankohtaista ELY-keskuksen yritys- ja työvoimayksiköstä 2. Työmarkkinatilanne

Lisätiedot

NEET projektin tutkimus

NEET projektin tutkimus NEET projektin tutkimus Sari Miettinen Outi Välimaa Päivi Mäntyneva Terhi Kaisvuo Paula Hakala Sari Mäki Tutkimuksen osat 1. Kuvataan NUOTTI-valmennukseen ja ammatilliseen kuntoutusselvitykseen ohjautuneiden

Lisätiedot

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR- HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016. Info=laisuus 7.3.2016 Turku

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR- HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016. Info=laisuus 7.3.2016 Turku 6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR- HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016 Info=laisuus 7.3.2016 Turku Ohjelma 6Aika- strategian esiiely ja kuutoskaupunkien odotukset ESR- pilonhankkeille Anna- Mari Sopenlehto,

Lisätiedot

2. Suoritettava tutkinto ja noudatettavat tutkinnon perusteet, mahdollinen osaamisala ja tutkinnon osat

2. Suoritettava tutkinto ja noudatettavat tutkinnon perusteet, mahdollinen osaamisala ja tutkinnon osat Henkilökohtaistamista koskeva asiakirja 2 ( 7 ) 1. Tutkinnon suorittajan nimi Perustiedot Sukunimi: Opiskelija AIKO Sähköposti: sahkoposti@sahkoposti.fi Etunimet: Taina Puhelin: 0401234567 Syntymäaika:

Lisätiedot

Vantaan nuorten tuettu oppisopimus osana nuorten koulutus- ja yhteiskuntatakuuta. Valtakunnalliset työpajapäivät, Vaasa 18-19.4.

Vantaan nuorten tuettu oppisopimus osana nuorten koulutus- ja yhteiskuntatakuuta. Valtakunnalliset työpajapäivät, Vaasa 18-19.4. Vantaan nuorten tuettu oppisopimus osana nuorten koulutus- ja yhteiskuntatakuuta Valtakunnalliset työpajapäivät, Vaasa 18-19.4.2012 Sisällysluettelo 1. Vantaan nuorisopalvelut, nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Itä-Suomen ESR ohjelma NUORTEN TUKI HANKE. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Joensuun Nuorisoverstas ry

Itä-Suomen ESR ohjelma NUORTEN TUKI HANKE. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Joensuun Nuorisoverstas ry Itä-Suomen ESR ohjelma NUORTEN TUKI HANKE 11.01.2010 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Joensuun Nuorisoverstas ry NUORTEN TUKI HANKE Taustaa 1. Nuoret työttömät, maaliskuu 2009 Koko P-K kesäk.09 yht.

Lisätiedot

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm

AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm Opintoihin hakeutumisvaihe on tärkeä vaihe opintojen henkilökohtaistamista ja urasuunnitelmaa.

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Sohvi - Suunnitelmaehdotuksen laatiminen Oma asiointi -palvelussa Pohjolainen Heli

Sohvi - Suunnitelmaehdotuksen laatiminen Oma asiointi -palvelussa Pohjolainen Heli Sohvi - Suunnitelmaehdotuksen laatiminen Oma asiointi -palvelussa 1 24.3.2017 Pohjolainen Heli Taustaa Asiakkaille tulee järjestää määräaikaishaastattelu kun yhdenjaksoinen työttömyys on jatkunut kolme

Lisätiedot

50+ ohjaus työhön irtisanomisen jälkeen. Taina Paananen, Johanna Holmikari, Elina Wähämaa Kokemus esiin 50+ -projekti

50+ ohjaus työhön irtisanomisen jälkeen. Taina Paananen, Johanna Holmikari, Elina Wähämaa Kokemus esiin 50+ -projekti 50+ ohjaus työhön irtisanomisen jälkeen Taina Paananen, Johanna Holmikari, Elina Wähämaa Kokemus esiin 50+ -projekti 24.4.2015 50+ heterogeenisyys Ikä harvoin määräävin tekijä Kuitenkin myös ikään liittyviä

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 Työvalmennussäätiö Tekevä Matarankatu 4 40100 Jyväskylä Keski-Suomen TE-keskus Cygnaeuksenkatu 1 40101 Jyväskylä MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 JATKOHAKEMUS

Lisätiedot

11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa

11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa Kehityshanke yhteistyössä seurojen kanssa Hankkeen tavoitteita Painopiste tämän ikäluokan toiminnan kehittämiseen erityisesti hankeseuroissa, mutta viestinnän

Lisätiedot

Työpaja 2. Oppimistulosten tunnistaminen aiemmin hankitun osaamisen näkökulmasta

Työpaja 2. Oppimistulosten tunnistaminen aiemmin hankitun osaamisen näkökulmasta Työpaja 2. Oppimistulosten tunnistaminen aiemmin hankitun osaamisen näkökulmasta Kehittämispäällikkö Timo Halttunen, Turun yliopisto Yliopettaja Marjaana Mäkelä, HAAGA HELIA ammattikorkeakoulu Eurooppalaisen

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 25 000 22 500 20 000 Ennuste 17 500 väestön määrä 15 000 12 500 10 000 7 500 5 000 2 500 0 1990 1992 1994 1996 1998

Lisätiedot

Palveluesimies Tuula Holja

Palveluesimies Tuula Holja Palveluesimies Tuula Holja 11062014 elämisen taito on vaikea oppia, he eivät ole sairaita vaan pelkästään vanhoja. He tuntevat itsensä usein melko hyödyttömiksi olennoiksi ja hyödyksi oleminen on sentään

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki 22.11.2013 Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueellinen kehittämissuunnitelma Helsinki 22.11.2013 Pasi Kankare Johtaja Valmistelu Lähtökohtana yleissivistävälle koulutukselle kehitetty malli Valmistelussa

Lisätiedot

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Yhteistoimintamalli, jossa TE-toimisto,

Lisätiedot

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen 7.9.2018 Toiveet kokoontumisten määrästä, puitteista, ajankohdista Seitsemän palautetta 2+2 -tapaamismäärän puolesta Verkostoitumisaamukahvit Toivoisin pienverkostolle

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista

Lisätiedot

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

URHEILUAKATEMIAVERKOSTON OSAAMINEN

URHEILUAKATEMIAVERKOSTON OSAAMINEN URHEILUAKATEMIAVERKOSTON OSAAMINEN Urheiluakatemiatapaaminen 20..204 Mäkelänrinteen uintikeskus Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Timo Manninen SISÄLTÖ. Tarkoitus ja tavoitteet 2. Vastaajat akatemioittain

Lisätiedot

Myy Paremmin RekryKoulutus: ICT-palveluiden myyjä KOULUTUSINFO YRITYKSILLE

Myy Paremmin RekryKoulutus: ICT-palveluiden myyjä KOULUTUSINFO YRITYKSILLE Myy Paremmin RekryKoulutus: ICT-palveluiden myyjä KOULUTUSINFO YRITYKSILLE Tarvitsetteko ratkaisumyyjää tai key account manageria? Keväällä 2016 yrityksellänne on mahdollisuus osallistua koulutukseen,

Lisätiedot

Anu Valtari 18.11.2014. PKS-ENNAKOINTI & ENNAKOINTIKAMARI Tulevaisuuden palvelut ja osaaminen

Anu Valtari 18.11.2014. PKS-ENNAKOINTI & ENNAKOINTIKAMARI Tulevaisuuden palvelut ja osaaminen Anu Valtari 18.11.2014 PKS-ENNAKOINTI & ENNAKOINTIKAMARI Tulevaisuuden palvelut ja osaaminen Projektin tavoite ja tunnusluvut Tavoitteena oli hankkia oppilaitosten ja yrityselämän edustajilta näkemyksiä,

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Urabaari - verkosto 2011 Projektista toiminnoksi

Pääkaupunkiseudun Urabaari - verkosto 2011 Projektista toiminnoksi Pääkaupunkiseudun Urabaari - verkosto 2011 Projektista toiminnoksi Miksi elinikäistä ohjausta perustelut päättäjille 1/3 Prosessi alkoi 2010 UBE:n ohjausryhmässä Perustelut: Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto

Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen Ohjaus yrittäjyyteen 27.10.2015 Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Ohjaus yrittäjyyteen tilaisuuden teemana TYÖELÄMÄTAIDOT JA YRITTÄJYYS Oivallinen mahdollisuus

Lisätiedot

OHJURI hankkeen palvelut työllistymisen tukena

OHJURI hankkeen palvelut työllistymisen tukena OHJURI hankkeen palvelut työllistymisen tukena KASE Työllisyysseminaari 2016 Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus Ohjurin tavoitteet: Heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisvalmiuksien parantaminen

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Etelä-Suomen työpajojen ALU-STARTTI 27.1.2016 Sovari tuottaa laadullista vaikutustietoa

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

Päämäärät: Tavoitteet

Päämäärät: Tavoitteet Visio: Kestävää kilpailukykyä ja osaamista jokaiselle Varsinais-Suomen ennakoiva, osuva ja verkostoitunut koulutusjärjestelmä varmistaa asukkaiden ja työelämän osaamisen, tukee hyvinvointia sekä toimii

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY. Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti

VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY. Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti marraskuu 2016: Miten tavoittaa eroa pohtivat vanhemmat mahdollisimman varhaisessa

Lisätiedot

P-P VERKKOPALVELUT. Kasvuyritysten kumppani

P-P VERKKOPALVELUT. Kasvuyritysten kumppani P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Kesto: 1.1.2015 31.12.2017 Hallinnoija: Haapavesi-Siikalatvan seutukunta (päähallinnoija), muut toteuttajat: Nivala-Haapajärven, Raahen ja Ylivieskan seutukunnat

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN JA HAKEVAN TOIMINNAN KEHITTÄMISFOORUMI - KOKEMUKSIA YRITYSYHTEISTYÖSTÄ

VALTAKUNNALLINEN TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN JA HAKEVAN TOIMINNAN KEHITTÄMISFOORUMI - KOKEMUKSIA YRITYSYHTEISTYÖSTÄ VALTAKUNNALLINEN TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN JA HAKEVAN TOIMINNAN KEHITTÄMISFOORUMI - KOKEMUKSIA YRITYSYHTEISTYÖSTÄ KUOPIO 7.6.2010, RITVA NURMINEN 30.6.2011 1 KOKEMUKSIA YRITYSYHTEISTYÖSTÄ - ESITYKSEN PAIKANTAMISTA

Lisätiedot

Nimbystä Yimbyksi! Asunnottomille asuntoja meidän naapuriin? Jukka Hampunen, Helsingin Diakonissalaitos

Nimbystä Yimbyksi! Asunnottomille asuntoja meidän naapuriin? Jukka Hampunen, Helsingin Diakonissalaitos Nimbystä Yimbyksi! Asunnottomille asuntoja meidän naapuriin? Jukka Hampunen, Helsingin Diakonissalaitos 1 Puheenvuoroni asiat Case Kuninkaankallio Espoon Pellaksessa 1. Uusi iso asumisyksikkö perustetaan

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi

HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Aiemmin hankitun n osaamisen tunnistaminen HENRY Foorumi 2010 Taitoprofiilit Oy/Saana Rantsi Osaamisen tunnistamisesta Osaamisen hallinta muuttuvassa toimintaympäristössä i i ä Tilanteen ja tavoitteiden

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 12:2015

TILASTOKATSAUS 12:2015 TILASTOKATSAUS 12:2015 17.12.2015 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna eniten Hakunilassa ja Aviapoliksessa Vaikka väheni vuoden aikana koko kaupungissa, oli kaupungin

Lisätiedot

YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille

YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille YHDESSÄ VOIMISTUEN laadukasta sosiaalityötä lappilaisille 1.10.04-30.9.06 Tavoitteena tukea Lapin läänin sosiaalialalla ja sosiaalityössä työskentelevien ammattilaisten toimintaedellytyksiä Perussosiaalityön

Lisätiedot

MAAHANMUUTTA J I L L E

MAAHANMUUTTA J I L L E 1 OMNIAN OSAAMISKESKUS MAAHANMUUTTA J I L L E 2.5.2019 A N N U K K A J A M I S T O PA L V E L U PÄ Ä L L I K K Ö 2 MITÄ? Espoon kaupungin, Omnian ja TE-toimiston yhteistyö maahanmuuttajataustaisten henkilöiden

Lisätiedot

Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä. Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus

Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä. Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus Mitä, miksi, milloin ennakoidaan? Alueellinen palvelutarve muuttuu ja palvelutuotannon vaatimukset kasvavat.

Lisätiedot

MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? AHOT-prosessi ammatillisessa opettajankoulutuksessa

MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? AHOT-prosessi ammatillisessa opettajankoulutuksessa MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? Lehtori Uudistuvassa ammattikorkeakoululaissa ja asetuksessa otetaan selkeä kanta opiskelijan oikeuksiin opintojen hyväksiluvun osalta. Valtioneuvoston asetuksessa ammattikorkeakouluista

Lisätiedot

Kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu

Kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu Kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu Olli Backman 31.10.2013 1 Uusi työpaikka HETI Jos olet syystä tai toisesta etsimässä tai vaihtamassa vaihtamassa työpaikkaa, palkkataso on kätevä ja nopea tarkistaa

Lisätiedot

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Koulutuksen ja työelämän yhteistyö 21.3.2013 Arto Saloranta 3/20/2013 Työllistyvyyden käsite Ohjaus ja työllistyvyys Työllistyvyys korkea asteella Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Ensimmäisen kehittämiskauden tuloksia 2014-2016 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 3 Mikä on GeroMetro?

Lisätiedot

Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä. Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto

Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä. Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto Learning Cafe (oppimiskahvila) kehittämisen perustana Työskentelymenetelmä,

Lisätiedot

Assession HOGAN-koulutukset keväällä 2014

Assession HOGAN-koulutukset keväällä 2014 Assession HOGAN-koulutukset keväällä 2014 Hogan Assessments Systems -testiperhe tunnistaa työn näkökulmasta persoonallisuuden kolme tärkeintä osaa: - HPI - henkilön pysyvät persoonallisuuden piirteet,

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija

Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa. Valtakunnallinen toimija Kumppanuutta Ammattitaitoa Käytännöllisyyttä Yksilöllisyyttä Arvontuotantoa Valtakunnallinen toimija Suomen Yrittäjäopisto yrittäjyyden osaaja ja uudistaja Valtakunnallinen liikealan erikoisoppilaitos

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 16:2016

TILASTOKATSAUS 16:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Helsinki 22.01.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Kirjaston tehtävä Sivistys Innoitus Kirjaston tavoitteet Palvelu, jolla on merkitystä ja jota käytetään

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA Hankkeen esittely ja alkukyselyn tulokset Yhteistyö tuo aina mahdollisuuden uusille "ikkunoille" tulevaan. Osaaminen vahvistuu ja näkökulmat

Lisätiedot

Hyvä alku Hämeessä ESR

Hyvä alku Hämeessä ESR Hyvä alku Hämeessä ESR Hyviä käytäntöjä ja materiaaleja alkuvaiheen maahanmuuttajaopetukseen Projektipäällikkö Tiina Alhainen ja Projektisuunnittelija Katja Maetoloa Ammattiopisto Tavastia/ Koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen Monet polut Työelämään hanke (ESR) 1.11.2016-31.12.2018 Tukea kotoutumiseen Monet polut työelämään -hanke 1.11.2016-31.12.2018 (ESR) Tukea kotoutumiseen Kootut toimintamallit Tekijät: Peltonen Mirja, Rintala

Lisätiedot

Tervetuloa Kisakallioon!

Tervetuloa Kisakallioon! Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

Koulutus- ja tiedonvälitys

Koulutus- ja tiedonvälitys Koulutus- ja tiedonvälitys Savonlinna 25.5.2015 Mikkeli 27.5.2015 Kehityspäällikkö Ossi Tuuliainen Etelä-Savon ELY-keskus Maaseutupalvelut yksikkö M01 Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet

Lisätiedot

TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI

TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI Muutoksia 1.1.2013 alkaen 1.1.2013 lähtien 15 TE-toimistoa, 1/ELY-keskus Uudet tehtävänkuvat henkilöstöllä Uudet TE-toimistojohtajat & palvelulinjajohtajat Monikanavaisuuden

Lisätiedot