Osavuosikatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2011"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus Hallitus

2 1 VAPO OY OSAVUOSIKATSAUS Tammi-syyskuu Konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 530,7 milj. euroa (512,3 milj. euroa vastaavana aikana vuonna 2010). Pellettiliiketoiminnassa tehtiin 27,7 milj. euron alaskirjaus kolmannella vuosineljänneksellä. Liiketulos oli -11,6 milj. euroa, -2,2 % liikevaihdosta (27,3 milj. euroa, 5,3 %). Kokonaisinvestoinnit olivat 67,4 milj. euroa (56,0 milj. euroa) ja rahavirta investointien jälkeen 42,1 milj. euroa (4,3 milj. euroa). Liiketoiminnan rahavirta kehittyi positiivisesti tammi-syyskuussa käyttöpääoman vähenemisen vuoksi. Tulos ennen veroja oli -24,4 milj. euroa (23,7 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 35,3 % (39,0 %). Energiaturvetta toimitettiin 13,0 TWh (13,2 TWh). Turpeen tuotantomäärä jäi sääolosuhteiden vuoksi lähes 30 % tavoitteesta alueellisten vaihteluiden ollessa suuria. Sahateollisuudessa raaka-aineiden hinnat olivat edelleen korkealla tasolla ja samanaikaisesti myyntihinnat laskivat. Liiketulos oli -4,2 milj. euroa (liiketulos 4,8 millj. euroa). Konsernin keskeiset tunnusluvut 7-9/ / / / /2010 Liikevaihto, milj. euroa 112,5 124,7 530,7 512,3 719,5 Liiketulos, milj. euroa -42,4-3,8-11,6 27,3 39,1 Tulos ennen veroja, milj. euroa -45,4-5,4-24,4 23,7 40,2 Tulos/osake, euroa ,88-151,43-655,61 584,16 966,44 Oma pääoma/osake, euroa , , ,89 Sijoitetun pääoman tuotto % 2,0 9,4 9,5 Oman pääoman tuotto % -2,2 9,4 8,9 Omavaraisuusaste % 35,3 39,0 38,3 Nettovelkaantumisaste % 123,7 114,9 119,5 Korolliset nettovelat (kauden lopussa), milj. euroa 385,1 385,4 422,2 Bruttoinvestoinnit, milj. euroa 21,3 18,3 67,4 56,0 80,9 Henkilöstö, keskimäärin Osakkeiden määrä keskimäärin, tuhatta Kehitys liiketoimintasegmenteittäin Liikevaihto segmenteittäin Milj.eur 7-9/ /2010 Muutos % 1-9/ /2010 Muutos % 1-12/2010 Biopolttoaineet 57,4 61,5-6,7 291,0 276,5 5,2 404,8 Biolämpö 14,1 14,6-3,4 78,9 68,1 15,9 101,9 Timber 28,2 32,3-12,7 97,2 101,1-3,9 135,4 Ympäristö 17,1 19,0-10,0 83,1 77,5 7,2 93,8 Muut toiminnot 0,5-0,1-2,0 0,0 0,4 Segmenttien välinen liikevaihto -4,8-2,6-17,5-10,9-16,7 Konserni yhteensä 112,5 124,7-9,8 530,7 512,3 3,6 719,5

3 2 Liikevoitto/-tappio segmenteittäin Milj.eur 7-9/ /2010 Muutos % 1-9/ /2010 Muutos % 1-12/2010 Biopolttoaineet -29,9 3,4-979,4-4,5 27,9-116,1 36,1 Biolämpö -4,4-3,5-25,7 5,1 3,3-54,5 8,3 Timber -4,1 0,8-612,5-4,2 4,8-187,5 4,7 Ympäristö -0,6-0,4-50,0 4,8 6,0-20,0 7,9 Muut toiminnot -3,5-3,7-12,8-13,9-17,0 Eliminoinnit 0,1-0,4 0,0-0,8-0,9 Konserni yhteensä -42,4-3,8-1015,8-11,6 27,3-142,5 39,1 Vapon toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny vuoden 2011 kolmannesta neljänneksestä: Vuoden 2011 kolmas neljännes oli tuloksellisesti pettymys. Vapo-konsernin liikevaihto kolmannella neljänneksellä oli 112,5 milj. euroa (124,7 milj. euroa vastaavana aikana vuonna 2010) ja liiketulos -42,4 milj. euroa (-3,8 milj. euroa). Liiketulos ennen 27,7 milj. euron alaskirjauksia oli -14,7 milj. euroa. Vapon hallitus päätti syyskuussa, että yhtiö sulkee kolme pellettitehdasta Suomessa ja valmistautuu sopeuttamaan tuotantokapasiteettia myös jäljelle jäävissä yksiköissä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Puolassa. Tuotannon sopeuttaminen kysyntää vastaavalle tasolle tarkoittaa kapasiteetin alentamista noin tonnista tonnin vuositasolle. Samassa yhteydessä hallitus päätti, että sopeuttamistoimenpiteiden johdosta pellettiliiketoiminnasta tehdään vuoden 2011 tilinpäätökseen vähintään 29 milj. euron alaskirjaus. Vapo teki kolmannella vuosineljänneksellä 27,7 milj. euron alaskirjauksen. Vapo-konsernille vuoden kolmas neljännes on muutenkin aina heikoin vuosineljännes niin liikevaihdon kuin kannattavuuden suhteen. Normaalivuosinakin liiketulos jää kolmannella vuosineljänneksellä negatiiviseksi, koska Vapon tuottamien polttoaineiden sekä sähkön ja lämmön kysyntä ovat jaksolla alhaisimmillaan. Lisäksi kesän lomat ja huoltoseisokit vähentävät sahaustoiminnan volyymia. Ympäristöliiketoiminnassa kolmas vuosineljännes on toiseksi heikoin. Turvetuotannon kannalta keskeiset kuukaudet eli heinä- ja elokuu eivät muuttaneet alkukesän ennustetta, vaan turvetuotanto jäi lähes 30 % volyymitavoitteesta. Näin suuri poikkeama heikentää merkittävästi koko vuoden liikevaihto- ja kannattavuusennustetta, vaikka sen vaikutukset eivät vielä näy kolmannen neljänneksen toteutuneissa luvuissa. Vapo Timberin liikevaihto jäi jonkin verran edellisvuodesta johtuen Hankasalmen sahan investoinnin aiheuttamasta tuotantoseisokista. Vapo Timberin kannattavuutta laski edelleen se, ettei raaka-aineiden kohonneita kustannuksia saatu siirrettyä lopputuotteiden hintoihin. Vapon liiketoiminta-alueista Biolämmön ja Ympäristön liikevaihto ja kannattavuus toteutuivat ennakoidun mukaisesti. Vapon uudistettu johtoryhmä on kolmannen neljänneksen aikana aloittanut strategiaprosessin, jossa yhtiön strategia laaditaan. Strategia valmistuu vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä.

4 3 Muutokset organisaatiossa Vapon uudeksi toimitusjohtajaksi valittu dipl.ins. Tomi Yli-Kyyny aloitti toimitusjohtajana Toimitusjohtajana ensimmäisellä vuosineljänneksellä vuonna 2011 toimi dipl.ins. Matti Hilli. Vapo-konsernin johtoryhmän kokoonpano alkaen on ollut seuraava: Tomi Yli-Kyyny, toimitusjohtaja, johtoryhmän puheenjohtaja Esa Koivula, liiketoimintajohtaja, Vapo Biopolttoaineet Pasi Koivisto, liiketoimintajohtaja, Vapo Biolämpö Juha Hakala, liiketoimintajohtaja, Vapo Timber Petri Alava, liiketoimintajohtaja, Vapo Ympäristö Matti Puuronen, johtaja, Vapon Baltian ja Puolan toiminnot Juhani Ylä-Sahra, johtaja, Vapon Skandinavian toiminnot Ahti Martikainen, johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet Pirjo Nikkilä, henkilöstöjohtaja Kari Poikolainen, lakiasiainjohtaja Mia Suominen, ympäristöjohtaja Asko Dahlbom, talousjohtaja asti Jyrki Vainionpää, talousjohtaja alkaen. Vapo Biopolttoaineet liiketoiminta-alueeseen kuuluva Vapon pellettiliiketoiminta siirretään vuoden 2012 alussa itsenäiseksi tuotelinjaksi Vapo Timberiin. Samalla Vapo Timber liiketoiminta-alue muuttuu Vapo Puutuotteet liiketoiminta-alueeksi, joka sisältää kaksi liiketoimintaa; Vapo Timberin ja Vapo Pelletin. Muutoksella ei ole vaikutusta konsernin juridiseen rakenteeseen. Toimintaan sisältyvä luontainen kausivaihtelu Vapon liiketoiminta-alueista Biopolttoaineiden sekä Biolämmön myyntimäärät ovat voimakkaasti vuodenaikojen lämpötilakehityksestä riippuvia, mikä tuo toimintaan myynnin kausivaihtelua. Toteutunut alkuvuosi 2011 on suosinut lämpötilakehitykseltään biopolttoaineiden ja lämpöenergian kauppaa ja tuotteiden kysyntä on ollut hyvä. Turveperäisten polttoaineiden ja ympäristötuotteiden tuotanto edellyttää parhaiten onnistuakseen vähäsateisuutta. Kesän 2011 turvetuotantokausi jäi sääolosuhteiden vuoksi alle viime vuosien keskivertosadon. Lämpimästä kesästä huolimatta turvetuotannon kannalta välttämättömiä pitkiä yhtenäisiä poutajaksoja ei juuri ollut, mistä syystä tuotanto jäi lähes 30 % tavoitteesta. Sääolosuhteissa oli myös kuluneena kesänä poikkeuksellisen suuria alueellisia vaihteluita. Ennakoitua heikommaksi jääneestä tuotantokaudesta huolimatta alkaneen lämmityskauden asiakastoimitukset pystytään toimittamaan sovitun mukaisesti, mutta edellisten tuotantokesien jälkeistä alhaista varastotilannetta tuotantokausi ei parantanut. Pitkällä aikavälillä tasausvarastojen kasvattaminen edellyttää useampana tuotantokesänä keskimääräisiä sääolosuhteita ja riittäviä tuotantopinta-aloja. Heikoin tilanne on ympäristöturpeissa, jossa kesän tavoitteesta jäänyt tuotanto ei tuonut helpotusta alhaiseen varastotasoon, mikä rajoittaa edelleen ympäristötuotteiden myyntiä.

5 4 Keskeiset liiketoimintatapahtumat Vapo Biopolttoaineet Liiketoiminta-alueen liikevaihto tammi-syyskuussa oli 291,0 milj. euroa (276,5 milj. euroa). Kauden liiketulos oli -4,5 milj. euroa (27,9 milj. euroa). Liiketulos ennen alaskirjauksia oli 23,2 milj. euroa. Alkuvuoden investoinnit olivat yhteensä 37,6 milj. euroa (34,7 milj. euroa). Kaikkien polttoaineiden toimituskustannukset kohosivat heikentäen kannattavuutta. Keskeisiä tekijöitä kohonneisiin kustannuksiin olivat merkittävästi nousseet moottoripolttonesteiden hinnat ja erityisesti turpeen osalla pidentyneet kuljetusmatkat. Kuljetusmatkojen kasvua selittävät turpeen alhainen varastotaso sekä suuret alueelliset erot turvetuotannon onnistumisessa sekä vuonna 2010 että Energiaturpeesta kertyi liikevaihtoa 148 milj. euroa (138 milj. euroa) ja liikevoittoa 31,8 milj. euroa (28,7 milj. euroa). Turpeen kysyntä oli hyvä koko ensimmäisen vuosipuoliskon ajan. Kylmät talvikuukaudet lisäsivät lämmityksen polttoainetarvetta. Turvetta polttoaineenaan käyttävän teollisuuden käyntiaste oli hyvä ja korkean sähkön hinnan seurauksena turpeen käyttö sähkön lauhdetuotannossa kasvoi. Kesän 2011 turvetuotannon jääminen tavoitteista, sähkön pörssihinnan lasku sekä lämmin alkusyksy vähensivät turpeen toimituksia kolmannella vuosineljänneksellä. Energiaturvetoimitukset Suomessa olivat yhteensä 13,0 TWh (13,2 TWh) tammi-syyskuussa Ruotsissa energiaturvetta toimitettiin 0,9 TWh (1,0 TWh). Puu- ja peltoenergiasta liikevaihtoa kertyi alkuvuonna 44 milj. euroa (38 milj. euroa) ja liiketulos oli -3,6 milj. euroa (-1,8 milj. euroa). Puupolttoaineiden toimitukset olivat Suomessa 1,4 TWh (1,5 TWh) ja Ruotsissa 1,0 TWh (0,9 TWh). Uusiutuvan energian kansallisten tukipäätösten EU-käsittelyn viivästyminen hidasti metsäpolttoaineiden kysynnän kasvua. Kolmannella vuosineljänneksellä turvetuotannon jäätyä tavoitteista puun kysyntä on lisääntynyt. Kannattavuutta heikensi myyntihintojen lasku samanaikaisen toimituskustannusten kohoamisen kanssa. Pelletin liikevaihto oli 70 milj. euroa (68 milj. euroa) ja liiketulos -37,1 milj. euroa (-1,1 milj. euroa). Pelletin liiketappio sisältää 27,7 milj. euron suuruisen alaskirjauksen tuotantokapasiteetin sopeuttamisesta vastaamaan kysyntää ja tappio ennen alaskirjauksia oli -9,4 milj. euroa. Euroopan pellettimarkkinoilla on edelleen merkittävästi ylitarjontaa. Ruotsin ja Tanskan kuluttajamarkkinat ovat olleet haasteelliset laskevien myyntihintojen vuoksi. Raaka-aineen hintataso, kylmän talven haastavat kuljetusolosuhteet sekä kapasiteetin alhainen käyttöaste nostivat tuotantokustannuksia niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Vapon pellettituotanto oli yhteensä tonnia ( tonnia). Ympäristöturpeesta kertyi liikevaihtoa yhteensä 28 milj. euroa (24 milj. euroa) ja 4,5 milj. euron liikevoitto (4,4 milj. euroa). Ympäristöturpeen kysyntä säilyi hyvällä tasolla, mutta vähäiset raaka-aine- ja kuivikevarastot sekä alkuvuoden kylmä sää rajoittivat myyntiä erityisesti Suomessa.

6 5 Vapo Biolämpö Liiketoiminta-alueen liikevaihto tammi-syyskuussa oli 78,9 milj. euroa (68,1 milj. euroa). Liikevoitto oli 5,1 milj. euroa (3,3 milj. euroa). Alkuvuoden investoinnit olivat yhteensä 5,7 milj. euroa (10,6 milj. euroa). Alkuvuoden lämmön ja höyryn toimitukset asiakkaille olivat yhteensä 1233 GWh (1239 GWh). Sähkön myynti oli 244 GWh (222 GWh). Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat sähkötuotteiden ja sähkön korkeat markkinahinnat ensimmäisellä vuosineljänneksellä sekä kohonneet lämmön myyntihinnat. Sähkönmyyntiliiketoiminta Suomessa siirtyi joulukuussa 2010 tehdyn liiketoimintakaupan seurauksena Forssan Energia Oy:lle. Samassa yhteydessä sähkön johdannaissopimukset muutettiin uutta tilannetta vastaaviksi ja toimenpiteistä realisoituneet tulokset kirjattiin Vapo Oy:n rahoituseriin. Sähkön kuluttajakaupasta luopumisen jälkeen Vapon omien laitosten tuottama sähkö sekä Jyväskylän Voima Oy:ltä hankittava osakkuussähkö myydään suoraan sähkömarkkinoille. Uusia lämpökeskuksia otettiin kaupalliseen käyttöön viisi Suomessa sekä yksi Ruotsissa että Puolassa. Rakenteilla on yksi lämpölaitos Suomessa ja yksi Ruotsissa. Tällä hetkellä Vapolla on yhteensä 145 lämpölaitosta. Vapo Timber Liiketoiminta-alueen liikevaihto tammi-syyskuussa oli 97,2 milj. euroa (101,1 milj. euroa). Liiketulos oli -4,2 milj. euroa (4,8 milj. euroa). Alkuvuoden investoinnit olivat yhteensä 7,6 milj. euroa (0,5 milj. euroa). Lisääntynyt sahatavaran tarjonta ja toisaalta heikentyvien talousnäkymien myötä alentunut kysyntä päämarkkina-alueella Euroopassa johtivat sahatavaran myyntihintojen kääntymiseen laskuun kolmannella vuosineljänneksellä. Sahatavaran ja tukkien hintaeron kaventuminen ja nousseet tehdaskustannukset johtivat liiketoiminnan heikkoon kannattavuuteen. Sahatavaran toimitusmäärä oli m³ ja kasvoi 4 % edelliseen vuoteen verrattuna, kun keskimääräinen myyntihinta puolestaan aleni 5 %. Puukauppa piristyi selvästi vaikean alkuvuoden jälkeen. Vuoden 2011 ensimmäisen puoliskon alun aikana kohonneet tukkien kantohinnat kääntyivät lievään laskuun elokuussa, mutta ovat markkinanäkymiin nähden edelleen varsin korkealla tasolla. Hankasalmen sahalla syyskuussa käyttöönotettu uusi sahalinja muodosti merkittävimmän osan liiketoiminnan alkuvuoden 7,6 milj. euron (0,5 milj. euroa) investoinneista. Vapo Ympäristö Liiketoiminta-alueen liikevaihto tammi-syyskuussa oli 83,1 milj. euroa (77,5 milj. euroa). Liikevoitto oli 4,8 milj. euroa (6,0 milj. euroa). Liiketoiminta-alueen alkuvuoden investoinnit olivat yhteensä 7,5 milj. euroa (7,9 milj. euroa).

7 6 Kuluttajaliiketoiminnassa saavutettiin alkuvuoden aikana yhteensä 38,3 milj. euron (36,7 milj. euroa) liikevaihto. Suomessa myynti jäi alle viime vuoden tason, mutta muissa Pohjoismaissa liikevaihto kasvoi. Kotipuutarhatuotteiden kysyntään vaikutti myöhään alkanut kevät, jonka vuoksi kesän puutarhasesonki jäi toivottua lyhyemmäksi. Koti & Piha tuotesarjan uutuustuotteista keväällä 2011 parhaiten onnistuivat Vihervitriini sekä uudet markkinoille tuodut luonnonmukaiset lannoitteet. Ammattiviljelijäliiketoiminnassa kysyntä jatkoi myönteistä kehitystä ja liiketoiminnan alkuvuoden liikevaihto oli 19,6 milj. euroa (17,6 milj. euroa). Eurajoen kasvuturvetehtaalla huhtikuussa 2010 tapahtunut tulipalo sekä toukokuussa 2011 Niibin tehtaan seulontayksikön osittainen tuhoutuminen tulipalossa rajoittivat ammattiviljelijätuotteiden alkuvuoden myyntiä sekä heikensivät liiketoiminnan kannattavuutta. Asiakastoimitukset kyettiin varmistamaan tulipaloista huolimatta tuotannon uudelleenjärjestelyin. Eurajoen uusi kasvuturvetehdas saavutti normaalin kapasiteetin huhtikuussa 2011 ja Niibin tehdas toimi jo lähes täydellä kapasiteetilla kesäkuussa. Viherrakentamisliiketoiminnan alkuvuoden myynti oli yhteensä 11,1 milj. euroa (9,8 milj. euroa). Myöhästyneen kevään jälkeen kysyntä kehittyi myönteisesti ja suurimmilla markkina-alueilla saavutettiin edellistä vuotta parempi liikevaihto. Kehitys on ollut positiivista sekä Suomessa että erityisesti Ruotsissa. Paikoin hyvin sateinen syksy sekä yleisen taloustilanteen epävarmuus ovat kuitenkin vaikuttaneet syksyn myyntimääriin. Ympäristöhuoltoliiketoiminnan alkuvuoden myynti oli yhteensä 14,2 milj. euroa (13,5 milj. euroa). Markkina säilyi alalle tyypilliseen tapaan vakaana koko alkuvuoden ajan. Laitoksissa käsiteltävät jätemäärät sekä kompostin myynti ovat olleet hieman edellistä vuotta suuremmat. Henkilöstö Tammi-syyskuussa konsernin palveluksessa oli keskimäärin 1287 (1278) henkilöä. Vuoden 2010 lopussa konsernin henkilöstömäärä oli Henkilöstö segmenteittäin, keskimäärin 1-9/ /2010 Biopolttoaineet Biolämpö Timber Ympäristö Muut toiminnot Yhteensä Henkilöstö Suomessa ja muissa maissa 1-9/ /2010 Suomi Muut maat Yhteensä

8 7 Investoinnit ja rahoitus Alkuvuoden investoinnit olivat 67,4 milj. euroa (56,0 milj. euroa), josta Biopolttoaineiden osuus oli 37,6 milj. euroa, Biolämmön 5,7 milj. euroa, Timberin 7,6 milj.euroa ja Ympäristön 7,5 milj. euroa. Konsernin muut investoinnit olivat 9,0 milj. euroa. Liiketoiminnan rahavirta kehittyi positiivisesti tammi-syyskuussa käyttöpääoman vähenemisen vuoksi ja oli 100,9 milj. euroa (55,2 milj. euroa). Rahavirta investointien jälkeen oli 42,1 milj. euroa (4,3 milj. euroa). Korolliset nettovelat olivat syyskuun lopussa 385,1 milj. euroa (385,4 milj. euroa). Vuoden 2010 lopussa korolliset nettovelat olivat 422,2 milj. euroa. Omavaraisuusaste oli syyskuun lopussa 35,3 % (39,0 %) ja nettovelkaantumisaste 123,7 % (114,9 %). Konsernin taseen loppusumma oli 899,7 milj. euroa (875,2 milj. euroa). Vapo Oy laski onnistuneesti liikkeelle historiansa ensimmäisen joukkovelkakirjalainan määrältään 100 miljoonaa euroa. Lainan pituus on kuusi vuotta ja kuponkikorko 4,25 prosenttia. Lainalla rahoitetaan konsernin yleisiä käyttöpääomatarpeita. Kesäkuun lopussa nostetusta lainasta oli välitilinpäätöshetkellä sijoituksina 38,6 milj. euroa, joka käytettynä lainojen lyhentämiseen olisi nostanut omavaraisuusasteen 35,3 prosentista 36,8 prosenttiin. Riskienhallinta Olennaisimmat Vapon liiketoimintaa koskevat riskit on kerrottu tilinpäätöksessä Vapon liiketoimintaan, toimintaympäristöön ja taloudelliseen tilanteeseen vaikuttavia merkittävimpiä riskejä ovat: energiaturpeen verokohtelu/käytön vähentyminen turvetuotannon sääriski/alhainen varmuusvarastotaso turpeen imago/ympäristövaikutukset/uusien tuotantoalueiden saatavuus ja luvitus puun hintakehitys/raaka-ainekustannuksen nousu Loppuvuoden ja seuraavan tilikauden tulokseen vaikuttavia erityisesti seurattavia riskejä on tunnistettu seuraavasti: yleinen talouden epävarmuus ja sen suorat ja välilliset vaikutukset Vapon liiketoimintoihin alueelliset erot turvevarastojen riittävyydessä puupolttoainemarkkinoiden kehittyminen edelleen jatkuva puupellettien ylitarjontatilanne ja puupellettiliiketoiminnan kannattavuus tulevan talven lämpötilan vaikutus Vapon polttoaine- ja energiatoimitusmääriin onnistuminen Vapon liiketoimintojen kannattavuutta parantavissa toimenpiteissä Viime vuosina konsernin laitoksilla on ollut useita tulipaloja. Huonon vahinkokehityksen johdosta on ryhdytty erityisiin toimenpiteisiin omaisuusriskien vähentämiseksi. Riskikartoituksia tehdään aikaisempaa tiheämmin ja niiden perusteella annetut toimenpidesuositukset toteutetaan ja toteutusta valvotaan.

9 8 Tulevaisuuden näkymät Vapo Biopolttoaineet Loppuvuoden 2011 toimintaan ja tulokseen vaikuttavat tekijät ovat sähkön pörssihinta, teollisuuden käyntiaste, ulkolämpötila sekä tehtyjen turpeen ja muiden polttoaineiden verokohtelupäätösten vaikutus turpeen ja puun kysyntään. Pohjoismaiden vesivarannot ovat selvästi ylittäneet keskimääräisen tason, mikä laskee sähkön hintaa ja lauhdetuotannon määrää sekä voimalaitosten polttoainetarvetta. Turvetuotannon jääminen normaalia alemmalle tasolle merkitsee, ettei tuotannon kiinteitä kuluja sisällytetä täysimääräisesti hankintamenoon, vaan ne rasittavat vuoden viimeisen neljänneksen tulosta. Uusiutuvan energian velvoitepaketti yhdessä turpeen niukkuuden ja tuontipolttoaineiden verotuksen kiristymisen kanssa lisää asiakkaiden kotimaisten biopolttoaineiden kokonaiskäyttöä. Turvetuotanto jäi viime kesänä tavoitteista erityisesti Länsi- ja Keski-Suomessa. Keväällä 2012 turpeen varastot tulevat olemaan erittäin alhaiset. Lämmityskauden turpeen saatavuus tulee olemaan voimakkaasti riippuvainen tuotantokauden 2012 onnistumisesta. Pellettiliiketoiminnassa Euroopan markkinoilla vallitsee edelleen merkittävä ylitarjontatilanne, minkä seurauksena tuotantoa jouduttaneen rajoittamaan joillakin tuotantolaitoksilla. Vapon pellettiliiketoiminnan tulos on aiemmin ennakoitua heikompi ja selvästi tappiollinen. Euroopan ylitarjontatilanteen arvioidaan jatkuvan useamman vuoden ajan. Pidemmällä aikavälillä kysynnän odotetaan kasvavan EU:n energiapoliittisten linjausten myötä. Vapon pääpaino pellettiliiketoiminnassa on keskittyä Suomen ja Ruotsin markkinoille. Tavoitteena on myydä kunkin maan pellettituotanto jatkossa paikallisille markkinoille joko polttoaineena tai lämpönä. Käynnissä olevat tehostamistoimet tulevat parantamaan pellettiliiketoiminnan kannattavuutta selkeästi. Vapo Biolämpö Loppuvuoden tulokseen merkittävimmin vaikuttaja tekijä on sään lämpötilakehitys. Polttoaineiden kustannukset tulevat nousemaan. Vapo Timber Talouden jatkuva epävarmuus ja kysynnän selvä hiipuminen vuoden 2011 toisella vuosipuoliskolla synkentää Timberin koko tilikauden näkymiä. Epäedullinen sahatavaran ja tukkien hintasuhde sekä heikko markkinatilanne pitävät koko vuoden tuloksen selvästi tappiollisena. Kustannusten sopeuttaminen on välttämätöntä vuoden viimeisellä neljänneksellä. Raaka-aineen saatavuuden ei arvioida rajoittavan tuotantoa loppuvuoden aikana. Vapo Ympäristö Puutarha ja ympäristöliiketoiminnassa kokonaismarkkinoiden arvioidaan kehittyvän myönteisesti vuonna 2012 ja Vapon vahvojen tuotemerkkien Kekkilän ja Hasselfors Gardenin lisäävän kannattavasti markkinaosuuttaan kotimarkkinoiden ulkopuolella.

10 9 Vapo-konserni kokonaisuutena Vapo-konsernin koko vuoden 2011 liiketuloksen arvioidaan kääntyvän tappiolliseksi pelletin alaskirjauksen, haastavan turvetuotantokauden sekä Timberin heikon tuloksen seurauksena. Konsernin tavoitteena on suunnitelmallisesti parantaa sijoitetun pääoman tuottoa ja kassavirtaa sekä vahvistaa tasetta kaikkia toimintoja tehostamalla. Kassavirran parantamiseen liittyvien toimenpiteiden vaikutukset näkyvät kuitenkin vasta vuoden 2012 tilinpäätöksessä. Alhainen omavaraisuusaste (35 %) rajoittaa investointeja, mutta ympäristöinvestoinneista ei tingitä. Helsingissä Vapo Oy Hallitus Lisätietoja antaa Tomi Yli-Kyyny, CEO puh Jyrki Vainionpää, CFO puh Ahti Martikainen, Johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet puh

11 10 Osavuosikatsauksen taulukot Vapo Oy:n osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus-standardin vaatimuksia. Osavuosikatsauksen laadinta IFRS:n mukaisesti edellyttää konsernin johdolta arvioiden ja oletusten käyttämistä. Nämä arviot ja oletukset vaikuttavat tase-erien arvoon, ehdollisten varojen ja velkojen raportointiin sekä raportointikauden tuottojen ja kulujen määriin. Arviot perustuvat johdon parhaaseen näkemykseen, mutta lopulliset toteutumat saattavat poiketa tehdyistä arvioista. Tämän osavuosikatsauksen laadinnassa käytetyt arviot ovat samoja, joita sovellettiin vuoden 2010 tilinpäätöksessä. Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.

12 11 Konsernin laaja tuloslaskelma MEUR 7-9/ / / /2010 Muutos % 1-12/2010 LIIKEVAIHTO 112,5 124,7 530,7 512,3 3,6 % 719,5 Liiketoiminnan muut tuotot 2,1 0,8 7,6 8,0 14,1 Liiketoiminnan kulut -116,5-116,1-486,0-456,4-644,3 Poistot ja arvonalentumiset -40,5-13,2-63,9-36,6-50,2 LIIKEVOITTO -42,4-3,8-11,6 27,3-142,5 % 39,1 Rahoitustuotot 1,3 7,6 7,0 20,9 30,5 Rahoituskulut -4,4-9,2-20,6-24,8-29,7 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista 0,1 0 0,8 0,3 0,3 VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA -45,4-5,4-24,4 23,7-203,0 % 40,2 Tuloverot 10,4 1,1 5,4-5,5-10,1 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO -35,0-4,3-19,0 18,2-204,4 % 30,1 MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä -0,6 2,3 2,6 Myytävissä olevat sijoitukset -0,5 1,1 1,2 Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot 0,1-0,3-0,3 Tilikauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen -1,0 3,1 3,5 TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -20,0 21,3 33,6 Tilikauden voiton jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille -19,7 17,5 29,0 Määräysvallattomille omistajille 0,7 0,7 1,1-19,0 18,2 30,1 Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille -20,7 20,6 32,5 Määräysvallattomille omistajille 0,7 0,7 1,1 Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos -20,0 21,3 33,6 Tulos/osake, euroa ,88-151,43-655,61 584,16 966,44 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä

13 12 Konsernin tase MEUR VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 11,8 11,4 11,5 Liikearvo 17,9 19,6 18,3 Aineelliset hyödykkeet 517,1 515,0 527,1 Sijoitukset 26,3 22,2 21,5 Pitkäaikaiset saamiset 5,1 5,8 5,1 Laskennallinen verosaaminen 4,1 2,0 1,2 PITKÄAIKAISET VARAT 582,3 576,0 584,7 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 191,9 202,2 186,1 Muut saamiset 83,6 95,4 147,4 Rahat ja pankkisaamiset 41,9 1,6 3,8 LYHYTAIKAISET VARAT 317,4 299,2 337,3 MYYTÄVÄNÄ OLEVAT PITKÄAIKAISET VARAT 0,7 VARAT 899,7 875,2 922,7 OMA JA VIERAS PÄÄOMA OMA PÄÄOMA Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 307,2 330,8 342,9 Vähemmistöosuus 4,0 4,7 4,1 OMA PÄÄOMA 311,2 335,5 347,0 PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA Laskennallinen verovelka 29,9 36,0 38,3 Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma 339,7 251,7 285,0 Pitkäaikainen koroton vieras pääoma 9,6 10,2 10,2 Pitkäaikaiset varaukset 12,7 12,3 12,1 PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA 391,9 310,2 345,6 LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma 90,7 138,8 137,1 Lyhytaikainen koroton vieras pääoma 105,9 90,7 92,6 Lyhytaikaiset varaukset 0,0 0,4 LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA 196,6 229,5 230,1 OMA JA VIERAS PÄÄOMA 899,7 875,2 922,7

14 13 Konsernin oman pääoman muutoslaskelma MEUR Käyvän arvon rahasto Muut rahastot Yht. Osakepääoma Muuntoerot Voittovarat Määräysvallattomat omistajat OMA PÄÄOMA ,5 6,0 29,9-0,8 257,3 342,9 4,1 347,0 Oman pääoman muutokset Osingonjako -15,0-15,0-0,8-15,8 Tilikauden laaja tulos yhteensä -0,4-0,6-19,7-20,7 0,7-20,0 Muut muutokset 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ ,5 5,6 29,9-1,4 222,6 307,2 4,0 311,2 YHT. MEUR Käyvän arvon rahasto Muut rahastot Yht. Osakepääoma Muuntoerot Voittovarat Määräysvallattomat omistajat OMA PÄÄOMA ,5 5,1 30,0-3,4 240,0 322,2 4,4 326,6 Oman pääoman muutokset Osingonjako -12,0-12,0-0,4-12,4 Tilikauden laaja tulos yhteensä 0,8 0,0 2,3 17,5 20,6 0,7 21,3 Muut muutokset -0,1 0,1 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ ,5 5,9 29,9-1,1 245,6 330,8 4,7 335,5 YHT.

15 14 Konsernin lyhennetty rahavirtalaskelma MEUR 1-9/ / /2010 Liiketoiminnan rahavirta Tilikauden voitto/tappio -19,0 18,2 30,1 Oikaisut tilikauden tulokseen 69,5 44,7 56,8 Käyttöpääoman muutos 60,0 5,0-20,4 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 110,5 67,9 66,5 Nettorahoituskulut -5,6-8,1-10,6 Maksetut verot liiketoiminnasta -4,0-4,6-6,8 Liiketoiminnan rahavirta 100,9 55,2 49,1 Investointien rahavirrat Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -62,0-55,4-80,2 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 5,8 3,4 6,3 Ostetut osakkuusyhtiöosakkeet -5,6 Luovutustulot muista sijoituksista 1,7 0,2 2,5 Lainasaamisten muutos 0,2-0,2-0,2 Saadut osingot 1,1 1,1 1,1 Investointien rahavirta -58,8-50,9-70,5 Rahavirta ennen rahoitusta 42,1 4,3-21,4 Rahoituksen rahavirrat Pitkäaikaisten lainojen ja muiden rahoituserien muutos 10,4 12,6 42,9 Maksetut osingot -15,7-12,4-13,3 Rahoituksen rahavirta -5,3 0,2 29,6 Rahoituksen nettorahavirta 36,8 4,5 8,2 Rahavarojen muutos Avaavan taseen mukaiset rahavarat 3,8 1,5 1,5 Rahavarojen muutos 36,8 4,5 8,2 Valuuttakurssien muutosten vaikutus 1,3-4,4-5,9 Rahavarat tilikauden lopussa 41,9 1,6 3,8

16 15 Osavuosikatsauksen liitetiedot SEGMENTTITIEDOT MEUR Biopolttoaineet Biolämpö Timber Ympäristö Muut toiminnot Eliminoinnit Konserni yhteensä Ulkoinen liikevaihto 282,3 75,7 92,8 82,1-2,3 0,0 530,7 Sisäinen liikevaihto 8,7 3,2 4,4 1,0 0,4-17,5 0,0 Liikevaihto 291,0 78,9 97,2 83,1-2,0-17,5 530,7 Segmentin liikevoitto / tappio 4,5 5,1-4,2 4,8-12,8 0,0-11,6 Rahoitustuotot ja -kulut -13,6 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista 0,0 0,4 0,5 0,0 0,0 0,8 Tuloverot 5,4 Tilikauden tulos -4,5 5,5-3,7 4,8-12,8 0,0-19,0 ANNETUT VAKUUDET, VASTUUSITOUMUKSET JA MUUT VASTUUT MEUR Annetut vakuudet Vastuut omista sitoumuksista Kiinnitykset 2,7 2,7 2,7 Takaukset 16,7 17,9 20,8 Yhteensä 19,4 20,6 23,5 Rahoitusleasing- ja muut vuokravastuut Rahoitusleasingvastuut Alkaneella tilikaudella maksettavat 0,1 0,1 0,1 Myöhempinä tilikausina maksettavat 1,2 1,2 1,2 Muut vuokravastuut Alkaneella tilikaudella maksettavat 6,0 6,6 6,6 Myöhempinä tilikausina maksettavat 20,2 24,1 22,0 Yhteensä 27,5 32,0 29,9 Konserni on vuokrannut koneita ja laitteita, ajoneuvoja sekä atk-laitteita. Merkittävimmän osan sopimuksista muodostavat vuokratut tuotantokoneet ja laitteet, joiden pääoma-arvot tilinpäätöshetkellä ovat 29,6 milj. euroa. Hankinta-ajalla olevia sopimuksia ei ole. Vuokrasopimusten pituudet ovat kymmenen vuotta. Sopimuksiin sisältyy mahdollisuus, mutta ei velvollisuutta jatkaa sopimusta alkuperäisen päättymispäivän jälkeen. Muiden puolesta annetut takaukset Takaukset 2,3 3,1 3,1 Vastuusitoumukset osakkuusyhtiöiden puolesta Takaukset 3,5

17 16 AVOIN JOHDANNAISSOPIMUSKANTA MEUR Nimellisarvo Nimellisarvo Nimellisarvo Käypä arvo Käypä arvo Käypä arvo Korkojohdannaiset 400,9 188,8 226,2-1,3-2,5-0,8 Valuuttajohdannaiset 62,4 58,7 70,3 0,2 0,1-0,3 Sähköjohdannaiset 3,6 20,1 22,2-0,8 1,1 6,0 Yhteensä nimellisarvot 466,9 267,6 318,7 Yhteensä käyvät arvot -1,9-1,3 4,9

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Hallitus 10.8.2011 1 VAPO OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 Tammi-kesäkuu Konsernin liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 418,1 milj. euroa (387,6 milj. euroa vastaavana aikana

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2011

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2011 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2011 Hallitus 4.5.2011 Sisällysluettelo VAPO OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2011...1 Pakkastalvi kasvatti Vapon liikevaihtoa...1 Konsernin keskeiset tunnusluvut...1 Kehitys liiketoimintasegmenteittäin...1

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Pörssitiedote 1 (6) FINGRID OYJ www.fingrid.fi 24.10.2008 FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008. Toimintakatsaus. Voimajärjestelmän käyttö

Pörssitiedote 1 (6) FINGRID OYJ www.fingrid.fi 24.10.2008 FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008. Toimintakatsaus. Voimajärjestelmän käyttö FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008 Pörssitiedote 1 (6) Toimintakatsaus Voimajärjestelmän käyttö Suomessa kulutettiin sähköä heinä-syyskuussa 19,4 terawattituntia (19,9 TWh vastaavana aikana

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.11.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2003 (9 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,3 % 86,09 (87,24) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,65 (8,27) milj. euroa

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 31.3.2010

Atria Oyj 1.1. 31.3.2010 Atria Oyj 1.1. 31.3. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4. Atria-konserni Katsaus Milj. Liikevaihto 305,9 310,7 1.316,0 Liikevoitto 1,0-0,4 27,5 Liikevoitto-% 0,3-0,1 2,1 Voitto ennen veroja -1,8-5,5

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010 Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010 Hallitus 10.8.2010 Sisällysluettelo VAPO OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010...1 Vapon liikevaihto kasvoi ja suhteellinen kannattavuus säilyi...1 Konsernin keskeiset tunnusluvut...1

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2010 28.4.2010 Tammikuu maaliskuu 2010 Toimistokalustekysyntä laski viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 22,6 milj. euroa (24,0), jossa oli

Lisätiedot

Tilintarkastamaton FINNFOREST

Tilintarkastamaton FINNFOREST Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-03 / 2011 27.04.2011 TAMMI MAALISKUU 2011 Toimistokalustekysynnässä ei ole 2011 alussa tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2016 Vakaa kehitys jatkui Elecsterillä YHTEENVETO Liikevaihto 10,2 MEUR (1-3/2015: 11,0 MEUR) Liikevoitto 0,8

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006

HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 Julkaistu: 2007-02-22 08:00:30 CET Honkarakenne Oyj - Tilinpäätöstiedote HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 Honkarakenne-konsernin

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.2016

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.2016 Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 215 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.216 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 Tammi - syyskuu - Vuoden 2005 yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 244,8 milj. euroa (229,6 vastaavalla

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-06 / 2010 4.8.2010 TAMMI KESÄKUU KESÄKUU2010 Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi kesäkuun liikevaihto oli 48,3 milj. euroa (45,3), jossa oli

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot