Kansalaisjärjestöjen globaalikasvatus muuttaa maailmaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansalaisjärjestöjen globaalikasvatus muuttaa maailmaa"

Transkriptio

1 Kansalaisjärjestöjen globaalikasvatus muuttaa maailmaa Kansalaisjärjestöt toimivat aktiivisesti globaalikasvatuksen kentällä toteuttamalla kampanjoita, kehittämällä opetusmateriaaleja ja -menetelmiä sekä vierailemalla kouluissa. Tavoitteena on saada ihmiset kiinnostumaan globaaleista kehityskysymyksistä ja tavoista toimia oikeudenmukaisen maailman puolesta. Kansalaisjärjestöjen työ globaalin vastuun edistämiseksi Suomessa linkittyy kiinteästi YK:n vuosituhattavoitteisiin, joiden saavuttaminen on Suomenkin kehityspolitiikassa nostettu tärkeimmäksi tavoitteeksi. Järjestöt toimivat lukuisten teemojen ja aiheiden parissa. Yhteistyö on kuitenkin tärkeätä toiminnan tuloksellisuuden, tunnetuksi tekemisen ja vertaisoppimisen näkökulmasta. Tusinoittain teemoja ja toimintatapoja Yliopiston käytävällä käy kuhina. Yli 20 kansalaisjärjestöä esittelee toimintaansa ja yhteistyömahdollisuuksiaan opettajaksi opiskeleville. Tarjolla on paljon ilmaista materiaalia ja tietoa vastuullisesta kuluttamisesta, lapsen oikeuksista, kestävästä kehityksestä, sukupuolen moninaisuudesta, kehitysyhteistyöstä... Luentosalissa valmistellaan pian alkavaa seminaaria, jossa pureudutaan globaalikasvatuksen teemoihin järjestöjen ja yli kaksisataapäisen opiskelijajoukon voimin. Loppuvuodesta 2010 kansalaisjärjestöt järjestivät toista kertaa globaalikasvatusseminaarin yhteistyössä Helsingin yliopiston opettajankoulutuksen kanssa. Yhteistyön kimmokkeita ovat yhtäältä yliopiston tarve lisätä globaalin vastuun näkökulmia opettajakoulutuksessa ja toisaalta järjestöjen halu kertoa yhteistyömahdollisuuksista ja ilmaisista apuresursseista tuleville opettajille ja kasvattajille. Opettajat ovat yksi globaalikasvatusjärjestöjen tärkeimmistä kohderyhmistä. Heidän kauttaan tulevat sukupolvet saavat eväitä kasvaa aktiivisiksi maailmankansalaisiksi, jotka haluavat pitää huolta maapallosta ja kanssaihmisistä. Järjestöt kantavat kortensa kekoon kasvatustyössä tarjoamalla laadukkaita opetusmateriaaleja ja muita resursseja opettajan työn tueksi. Oppikirjat eivät aina pysy mukana nopeatempoisessa maailmanmenossa. Mediassa esille nousevat globaalit ilmiöt askarruttavat lapsia ja nuoria ja vaativat huomiota myös oppitunneilla. Asiat ovat usein hankalia ja vaativat opettajalta laajaa perehtymistä aiheeseen. Siksi onkin hyvä, jos joku on ehtinyt pureskella tiedon valmiiksi ja paketoinut sen helposti oppitunnilla käytettävään muotoon. Järjestöt kunnioittavat opetussuunnitelmia, ja haluavat tukea opettajia asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. 1

2 Vaikka opettajat ovat yksi järjestöjen merkittävimmistä yksittäisistä kohderyhmistä, niitä on monia muitakin. Järjestöt korostavat globaalikasvatuksen olevan tärkeää kaikissa ikäryhmissä vauvasta vaariin. Kaikilla ihmisillä tulee olla yhtäläinen mahdollisuus saada tietoa globaaleista kehityskysymyksistä ja tavoista toimia globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Toimintatapoja globaalin vastuun viestien eteenpäin viemiseksi on monia yleisötapahtumista verkkokampanjoihin ja vetoomuksiin. Kansalaisjärjestöjen aktiivisuudella on vaikutusta: Reilun kaupan tuotteet ovat rantautuneet suomalaisiin kauppoihin jäädäkseen, homoseksuaalisuutta ei enää luokitella sairaudeksi ja ympäristönäkökulmasta on tullut keskeinen osa politiikkaa. Yhteistyöllä kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa Kansalaisjärjestöjen globaalikasvatustoiminta linkittyy vahvasti YK:n vuosituhattavoitteisiin. Kestävän kehityksen toteutuminen edellyttää työtä myös Suomessa. Suomen kehityspoliittisessa ohjelmassa (2007) todetaan, että kansallinen yhteistyö kehityspolitiikassa edellyttää avointa viestintää ja pitkäjänteistä kehityskasvatusta kotimaassa. Maailma ei muutu, ellemme myös me suomalaiset muuta omia asenteitamme ja elämäntapojamme. Kansalaisjärjestöjen rooli tässä työssä on merkittävä. Toimintansa tuloksellisuuden lisäämiseksi järjestöt tekevät yhteistyötä paitsi keskenään myös muiden toimijoiden kanssa. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry on lähes 300 suomalaisen kansalaisjärjestön kattojärjestö. Kepan jäsenet toimivat kehitysyhteistyön, globaalikasvatuksen ja kehityspoliittisen vaikuttamistoiminnan parissa. Kepan periaatejulistuksessa todetaan, että järjestön perustehtävä on rohkaista, tukea ja organisoida suomalaista kansalaisyhteiskuntaa osallistumaan toimintaan maailmanlaajuisen yhteisvastuun puolesta. Keskeisenä terminä Kepan toiminnassa nousee esille köyhdyttäminen. Termillä korostetaan sitä, ettei köyhyys ole luonnonlaki vaan seuraus epäoikeudenmukaisuutta ylläpitävistä yhteiskunnan rakenteista. Näihin rakenteisiin voimme vaikuttaa monin eri tavoin toimimalla itse oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ja vaatimalla vastuullista päätöksentekoa. Globaalikasvatusta tekevät järjestöt ovat perustaneet Kepan siipien suojassa oman verkoston. Globaalikasvatusverkosto toimii yhteistyön, vertaisoppimisen ja vaikuttamisen kanavana toimijoille, jotka haluavat avata ihmisten silmiä maailman eri todellisuuksille ja toimintatavoille globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Kepa koordinoi järjestöjen välistä yhteistyötä ja tarjoaa verkostoon kuuluville järjestöille palveluita, joilla pyritään vahvistamaan toimijoiden kapasiteettia ja toimintaedellytyksiä globaalikasvatuksessa. Verkoston toimijoiden aloitteesta sekä yhteistyössä niiden kanssa järjestetään koulutuksia, keskustelutilaisuuksia, yleisötapahtumia ja seminaareja. Järjestöt myös vaikuttavat poliittiseen päätöksentekoon, osallistuvat globaalikasvatuksesta käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tekevät tiivistä yhteistyötä yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa. 2

3 Verkoston toimijoista, teemoista ja tapahtumista kerrotaan Kepan ylläpitämällä verkkosivustolla globaalikasvatus.fi. Sivusto on hyödyllinen paitsi verkostoon kuuluville toimijoille itselleen, erityisesti myös niille, jotka hyödyntävät järjestöjen tarjoamia palveluita. Niiden löytymiseen onkin verkkosivuilla kiinnitetty erityistä huomiota. Globaalikasvatuksen vinkkipankki sisältää alati laajentuvan kokoelman järjestöjen opetusmateriaaleihin ja menetelmiin sekä kouluvierailuihin liittyviä vinkkejä. Aineistoon voi tehdä hakuja aiheen tai kohderyhmän mukaan. Merkittävää yhteistyötä tehdään myös paikallistasolla. Kepan koordinoiman Mahdollisuuksien tori - verkoston kautta 650 järjestöä eri puolilla Suomea osallistuu globaalin vastuun sanoman eteenpäin viemiseen järjestämällä yleisötapahtumia. Mahdollisuuksien toreja järjestetään vuosittain noin 20 paikkakunnalla ja ne kokoavat yhteistyöhön järjestöjen lisäksi myös muita paikallisia toimijoita: kuntia, kouluja, kirjastoja ja vastuullisia yrityksiä. Laajapohjainen yhteistyö on toiminnan tärkeä periaate, jonka myötä globaalin vastuun näkökulma jalkautuu niin yhteistyökumppaneiden toimintaan kuin torikävijöiden arkeen. Globaalikasvatuksen tarve kasvaa Taloudellisen taantuman myötä koventuneiden asenteiden ilmapiirissä globaalikasvatuksen tarve ja merkitys korostuu entisestään. Kansalaisjärjestöjen keskuudessa asia on pantu merkille. Ulkoministeriön tukea järjestöjen viestintä- ja kehityskasvatushankkeisiin haettiin vuodelle 2011 yhteensä 4,3 miljoonaa euroa, joka on lähes miljoona euroa enemmän kuin edellisvuonna. Hakemusten yhteenlaskettu kokonaissumma on historiansa ajan ollut nousujohteinen. Myös järjestöjen toimintaan myönnetyn tuen määrä on kasvanut ei kuitenkaan samassa suhteessa haetun tuen kanssa. Suomi on reilusti jäljessä kansainvälisistä globaalikasvatuksen rahoitussuosituksista. YK:n kehitysohjelma UNDP:n suosituksen mukaan kehityskasvatukseen ja -viestintään tulisi ohjata kolme prosenttia kehitysyhteistyömäärärahoista. Globaalikasvatuksen vahvistaminen vaatii paitsi resursseja myös poliittista tahtoa ja yhteistyön tiivistämistä. Tätä esitetään myös tuoreessa, Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämässä Kansainvälisyyskasvatus ohjelman arvioinnissa. Järjestöt ovat tähän valmiita toivottavasti myös muut! Kirjoittajan tiedot: Artikkelin kirjoittaja Sanna Rekola (FM) toimii Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:ssä globaalikasvatuksesta vastaavana järjestökoordinaattorina, jonka tehtäviin kuuluvat globaalikasvatusverkoston ja Kepan globaalikasvatuspalveluiden koordinointi, järjestöjen yhteistyön ja kapasiteetin vahvistaminen, Globaalikasvatus.fi -verkkosivuston ylläpito sekä järjestöjen edunvalvonta. Kirjoitus on julkaistu opetus- ja kulttuuriministeriön Etusivu-verkkolehdessa artikkelipalstalla Teemana maailmanlaajuinen vastuu

4 LIITE: Valtakunnallisesti toimivat nuorisojärjestöt Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan globaalikasvatusverkostossa Liitteessä esitetyt tiedot perustuvat järjestöjen itsensä antamaan kuvaukseen toiminnastaan ja löytyvät osoitteesta: Lista järjestöistä: 1. Eurooppanuoret 2. Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry 3. Kansallinen lastenliitto 4. Kerhokeskus koulutyön tuki ry 5. Luonto-Liitto 6. Maailmanvaihto 7. Nuorten Akatemia 8. Nuorten Kotkain Keskusliitto 9. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry 10. Suomen Keskustanuoret ry 11. Suomen Partiolaiset 12. Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus PTK ry 13. Suomen Setlementtiliitto ry 14. Vesaisten keskusliitto Lisätietoja: Järjestökoordinaattori Sanna Rekola / Eurooppanuoret ry Postiosoite: Hermannin rantatie 12 B, HELSINKI Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: Kotisivu: 4

5 Eurooppanuoret ry on valtakunnallinen uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton nuorten kansalaisjärjestö. Jäseniämme yhdistää myönteinen suhtautuminen Euroopan unioniin, halu kehittää sitä edelleen sekä kiinnostus osallistua kansainväliseen päätöksentekoon. Myös kriittiset ajatukset nykyisestä unionista ovat täysin sallittuja toiminta-ajatukseemme kuuluu, että kehitystä voi tapahtua myös rakentavan kritiikin ja huimien tulevaisuuden visioiden yhdistelmällä. Järjestön tarkoituksena edistää myönteistä suhtautumista Euroopan yhdentymiseen ja erityisesti Euroopan unioniin ja sen kehittämiseen liittyvää kansalaiskeskustelua nuorten keskuudessa Suomessa, syventää nuorten Eurooppa-tietoutta ja yhdentymisen aatteellisten, poliittisten ja taloudellisten periaatteiden tuntemusta Suomessa, toimia Eurooppa-asioissa jäsentensä yhdyssiteenä ja vaikutuskanavana, herättää nuorten mielenkiintoa Eurooppa-asioihin ja niihin vaikuttamiseen, ottaa kantaa Eurooppa-asioihin ja tehdä niihin liittyviä aloitteita päättäjille, ja toimia julkisena keskustelufoorumina ja asiantuntijatahona Suomen Eurooppa-politiikkaa muotoiltaessa. Kulttuurikasvatus nuoret, aikuiset Kannustamme jäseniämme osallistumaan kattojärjestömme järjestämille kansainvälisille nuorisoseminaareille. Tuemme myös nuorten osallistumista kansainvälisen Eurooppa-liikkeen nuorisoosastojen seminaareihin. Osallistumme kattojärjestömme JEF:n (Young European Federalists, Jeunes européens fédéralistes) järjestämiin Euroopan laajuisiin kv-tapahtumiin ja järjestämme itsekin taloudellisten resurssien puitteissa kv-seminaaritoimintaa. Teemme myös pyynnöstä erilaisia Eurooppaa ja unionia koskevia vierailuja mm. kouluihin. Koulut ja nuorisojärjestöt voivat olla yhteydessä järjestöömme sekä useisiin aluejärjestöihimme eri puolella Suomea, jolloin pyynnöstä olemme valmiita saapumaan esittelemään Eurooppa-kontekstin alla toteutuvia kv-teemoja. 5

6 2. Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry Postiosoite: Veturitori 3, HELSINKI Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: Kotisivu: KVT on ruohonjuuritason nuoriso- ja rauhanjärjestö, ja uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. Tärkein toimintamuoto on kansainvälisten työleirien järjestäminen Suomessa sekä suomalaisten vapaaehtoisten välittäminen ulkomaisille työleireille ja pitkäaikaisvapaaehtoistyöhön. KVT kuuluu kansainväliseen työleirijärjestöön Service Civil Internationaliin, jolla on jäsenjärjestöjä eri puolilla maailmaa. Rauhan- ja turvallisuuskasvatus Ympäristökasvatus aikuiset "Kun kitkee rikkaruohoja kahdeksan tuntia vieretysten jonkun kanssa, kulttuuriset raja-aidat todella kaatuvat." Alec, Suomi KVT:n kansainvälisyyskasvatus, kuten muukin pääasiallinen toiminta, sijoittuu työleireille ja muihin vapaaehtoistyöprojekteihin. Järjestön perustamisajan säännöissä ilmaistaan toiminnan päämäärät seuraavasti: "kokoamalla eri yhteiskuntaryhmiin ja kansallisuuksiin kuuluvia ihmisiä vapaaehtoiseen ruumiilliseen työhön ja yhteiselämään työleireille järjestö pyrkii tasoittamaan kansallisia, kansainvälisiä, uskonnollisia ja yhteiskunnallisia ristiriitoja sekä poistamaan muita sodan syitä" (KVT:n säännöt 1947, 2). KVT on alusta asti ollut uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton rauhanjärjestö. Kansainvälisyyden takaamiseksi KVT:n tai sen kattojärjestön SCI:n leireille osallistuu korkeintaan kaksi henkilöä, joilla on keskenään sama kansalaisuus. 6

7 KVT tuottaa kansainvälisyyskasvatusmateriaalia ihmisten matkakertomuksien muodossa ja verkkosivuillaan. KVT kouluttaa leirille ja pitkäaikasivapaaehtoisiksi lähtijöitä, käy palautekeskusteluja palanneiden kanssa ja osallistuu kansainväliseen EVS-ohjelmaan sekä muihin Euroopan nuoriso-ohjelman projekteihin. 3. Kansallinen Lastenliitto ry Postiosoite: Kansakoulukuja 3, HELSINKI Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: Kotisivu: Kansallinen Lastenliitto ry on vuonna 1972 perustettu lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö. Lastenliiton tarkoituksena on vaikuttaa ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun lasten ja nuorten hyvän elämän edellytysten luomiseksi. Lastenliitto toimii vanhemmuutta tukevana, osallisuutta edistävänä ja elämyksiä tuottavana järjestönä, järjestämällä toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille. Toimintamuotoinamme ovat mm. kerhot, leirit ja retket. Arvojamme ovat oman elämän hallinta, erilaisuuden hyväksyminen ja vastuuntuntoisuus. Kansallinen Lastenliitto ry on Kokoomuksen läheisjärjestö. Rauhan- ja turvallisuuskasvatus Ympäristökasvatus lapset, nuoret, aikuiset 7

8 Monikulttuurisuus, tasa-arvoisuus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat kaikkea toimintaamme ohjaavia arvoja, jotka näkyvät kaikessa kerho- ja leiritoiminnassamme. Pyrimme myös järjestämään erilaisia alueellisia ja valtakunnallisia hankkeita, joiden tarkoituksena edistää edellä mainittuja arvoja. Pyrimme edistämään toiminnassamme suvaitsevaisuutta, kansainvälistä vastuuta ja kestävää kehitystä. Kansallinen Lastenliitto (ent. Minijellonat ry) on tuottanut ohjaajien oppaan kansainvälisyyskasvatusmenetelmistä, jotka soveltuvat toimintaan alle 12-vuotiaiden parissa. Kansallinen Lastenliitto ry järjestää teemakoulutuksia iltapäiväkerhotoiminnan, kerhojen ja leirien ohjaajille. Teemakoulutuksen aiheina on mm. monikulttuurisuus, lapsen oikeudet ja erityislapset. 4. Kerhokeskus koulutyön tuki ry Postiosoite: Mariankatu 15 A 11, HELSINKI Puhelinnumero: (09) Sähköpostiosoite: kerhokeskus@kerhokeskus.fi Kotisivu: Kerhokeskus - koulutyön tuki ry on jäsenjärjestöjensä muodostama lapsi- ja nuorisotyön palvelujärjestö, joka toimii opetuksen ja kasvatuksen alalla yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Yhdistys edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja kehittymistä. Se kehittää ja tuottaa palveluja ja sisältöjä kerho- ja opetustoimintaan, aamu- ja iltapäivätoimintaan, harrastetoimintaan sekä kulttuuri- ja tiedekasvatukseen. Kerhokeskus on mukana vaikuttamassa lasten ja nuorten hyvinvointiin useissa kansallisissa neuvottelukunnissa ja yhteistyöryhmissä. 8

9 nuoret Kerhokeskuksen kansainvälisyyskasvatustoiminnan kohderyhmänä ovat nuoret, ja sen keskeisenä tavoitteena on nuorten omaehtoisen ajattelun kehittäminen. Erityisesti Nuorten parlamentti -toiminnan yhteydessä on käsitelty kansainvälisiä, esimerkiksi EU-tason teemoja. Myös tiedekasvatuksen aihealueeseen liittyy kansainvälisyyskasvatusta. Toimintamuotona ovat tiedeaiheiset kv-leirit sekä Millennium Youth Forum yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Kerhokeskuksen materiaalintuotanto sivuaa joiltain osin kansainvälisyyskasvatusta, mutta varsinaisesti yhdistys ei tällä hetkellä tuota kansainvälisyyskasvatusmateriaalia. Ei säännöllistä kvk-toimintaa - paikkakunnat tapauskohtaisesti. 5. Luonto-Liitto ry Postiosoite: Annankatu 26 A, HELSINKI Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: info@luontoliitto.fi Kotisivu: Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa yhteiskuntaan siten, että luonnon monimuotoisuus säilyy ja luonnon itseisarvo tunnustetaan. Luonto-Liitto tarjoaa tietoa, elämyksiä ja toimintaa sekä luo mahdollisuuksia ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen, tarjoaa myönteisiä kokemuksia luonnosta ja kannustaa arvostamaan luontoa sekä toimimaan yhteiskunnassa luonnon ja ympäristön etua ajaen. Luonto-Liitto on lasten ja nuorten kanava vaikuttaa ympäristöpoliittiseen päätöksentekoon. Lasten toiminnan tavoitteena on antaa kerhoissa ja yksittäisissä tapahtumissa lapsille innostavia ja kannustavia luontoelämyksiä, joiden avulla he kasvavat terveeseen luontosuhteeseen. 9

10 Sähköpostiosoitteet ovat muotoa Kehityskasvatus Rauhan- ja turvallisuuskasvatus Ympäristökasvatus lapset, nuoret Ympäristökasvatus on mukana Luonto-Liiton kaikessa toiminnassa: kerhoissa, leireillä, tapahtumissa sekä Luonto-Liiton toimittamissa ympäristökasvatuksellisissa materiaaleissa. Ympäristökasvatusta korostetaan niin ikään yhdistyksen kansainvälisyyskasvatuksessa, joskin myös ihmisoikeudet, kehityskysymykset sekä rauhan- ja tasa-arvokysymykset ovat mukana Luonto-Liiton toiminnoissa. Yhdistys on pitänyt esillä oppia etelästä -teemaa kulutuskriittisessä toiminnassaan esimerkiksi järjestöjen yhteistyönä toteutettavalla Nuukuusviikolla. Luonto-Liitto on myös julkaissut Reilu pallo? - nimisen oppaan köyhyys- ja ympäristökysymyksistä. Luonto-Liitto kohdistaa kansainvälisyyskasvatuksensa kaiken ikäisiin ihmisiin. Lapsille ja nuorille suunnataan ympäristökasvatusta; aikuisille kohdistetussa toiminnassa myös viestintäkasvatukselliset aspektit nousevat esiin esimerkiksi Älä osta mitään -päivän osalta. Luonto-Liitto tuottaa runsaasti lapsille ja nuorille suunnattua ympäristökasvatusmateriaalia. Luonto-Liiton koulutukset kohdistetaan lähinnä liiton omille toimijoille, mutta esimerkiksi Karpaloluonnonharrastusmerkki-kurssia tarjotaan myös laajemmin luonnonharrastuksesta kiinnostuneille kasvattajille. Yhdistys kouluttaa kursseilla luontokerho- ja luontoleiriohjaajia. 10

11 6. Maailmanvaihto ry - ICYE Finland Postiosoite: Oikokatu 3, Helsinki Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi Kotisivu: Maailmanvaihto on yli 50-vuotias nuorisovaihtojärjestö. Maailmanvaihto lähettää suomalaisia nuoria vapaaehtoistyöhön Aasiaan, Afrikkaan, Etelä-Amerikkaan, Eurooppaan ja Oseaniaan 6-12 kk kestäviin ohjelmiin. Kohderyhmänä ovat ( vuotiaat) nuoret aikuiset. Vapaaehtoistyötä tehdään pääasiassa sosiaali- ja opetusalalla kuten kouluissa, katulapsia tukevissa hankkeissa, päiväkodeissa ja vammaisten toimintakeskuksissa. Vastaavasti Maailmanvaihto vastaanottaa Suomeen ulkomaalaisia nuoria vapaaehtoistyöntekijöitä, he sijoittuvat suomalaisiin isäntäperheisiin ja vapaaehtoistyöpaikkoihin. Toiminnan tarkoitus on kulttuurien välisen ymmärryksen edistäminen ja rauhankasvatus. Kulttuurikasvatus Rauhan- ja turvallisuuskasvatus aikuiset Maailmanvaihto ry lähettää suomalaisia nuoria aikuisia 6 12 kuukautta kestäviin pitkäkestoisiin vapaaehtoistyöohjelmiin ulkomaille sekä vastaanottaa ulkomaisia vapaaehtoistyöntekijöitä Suomeen. Maailmanvaihdon kautta maailmalle lähtee ja Suomeen saapuu vuosittain nuorta. Vapaaehtoistyötä tehdään paikallisissa työpaikoissa, esimerkiksi päiväkodeissa, katulasten keskuksissa ja luonnonpuistoissa. Vapaaehtoiset asuvat joko paikallisissa isäntäperheissä tai itsenäisesti. 11

12 Maailmanvaihto pyrkii toiminnallaan lisäämään kulttuurienvälistä ymmärrystä. Rauhankasvatus on myös keskeinen osa toimintaa. Pitkäaikainen työskentely ja asuminen vieraassa kulttuurissa laajentaa ja syventää eri kulttuurien ymmärrystä. Maailmanvaihdon toiminta kohdistuu yli 18-vuotiaisiin nuoriin aikuisiin. Maailmanvaihto on tuottanut valmennusmateriaalia ohjelmaan osallistuvia varten. Maailmanvaihto tarjoaa koulutuspalveluita ohjelman osallistujille ja Maailmanvaihdon aktiiviselle jäsenistölle. Tällaisia ovat esimerkiksi valmennuskoulutukset, arviointitapaamiset ja kouluttajien koulutus. Maailmanvaihto tekee ajoittain kouluvierailuja. Kouluissa järjestetään tiedotustilaisuuksia Maailmanvaihdon ohjelmista, ja toisinaan ohjelman kautta vapaaehtoistyössä olleet kertovat kouluissa kokemuksistaan. Koulut joko kutsuvat Maailmanvaihdon edustajia vierailemaan, tai vapaaehtoistyöohjelmiin osallistuneet ottavat itse yhteyttä kouluihin ja sopivat vierailuista. 7. Nuorten Akatemia Postiosoite: Asemapäällikönkatu 1, HELSINKI Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: Kotisivu: Nuorten Akatemia on valtakunnallinen järjestö, jonka toiminta on kohdistettu kaikille vuotiaille. Nuorten Akatemia tukee nuorten omaa toimintaa ja siinä oppimista. Kehityskasvatus Ympäristökasvatus Viestintä- ja mediakasvatus 12

13 nuoret, aikuiset Nuorten Akatemia tekee kansainvälisyyskasvatusta yhteistyössä eri järjestöjen kanssa. Kansainvälisyyskasvatuksen kohderyhminä ovat yläasteet, lukiot ja toisen asteen ammatilliset oppilaitokset. Hankkeiden tarkemmat teemat vaihtelevat vuosittain. Nuorten Akatemia on mukana myös Ilmari-tiedotushankkeessa ja Kotina maapallo -hankkeessa. Nuorten Akatemian hankkeissa tuotettu materiaali ja projekti-ideat löytyvät opettajille suunnatusta Note-nettipalvelusta Järjestö tukee palveluidensa, Homman, Mahiksen ja Noten, avulla nuorten omaa tekemistä, tuo harrastamista koulumaailmaan osaksi opetusta sekä tarjoaa nuorten tulevaisuuden kannalta tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Käytännössä palvelut koostuvat nuorten omien projektien taloudellisesta tukemisesta, aikuisen tuesta, koulutuksesta, materiaaleista ja ideoista. 8. Nuorten Kotkain Keskusliitto - Unga Örnars Centralförbund - NKK ry Postiosoite: Sturenkatu 27 B, HELSINKI Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: toimisto@nuoretkotkat.fi Kotisivu: Lapsijärjestö, harrastusjärjestö, lapsen oikeuksien puolesta työskentelevä etujärjestö. Toimintamuotoina mm. paikalliset kerhot, iltapäiväkerhot, paikalliset, kansalliset ja kansainväliset leirit, laaja kansainvälinen toiminta osana IFM-SEI:tä, maailmanjärjestöä, jossa jäseniä useimmissa maanosissa, jäsenjärjestöjä tällä hetkellä yli

14 Sähköpostiosoitteet ovat muotoa Kulttuurikasvatus Kehityskasvatus Rauhan- ja turvallisuuskasvatus Ympäristökasvatus lapset, nuoret Osa-alueet joilla Nuorten Kotkien Keskusliitto tekee kansainvälisyyskasvatusta ovat: kulttuurikasvatus, kehityskasvatus, tasa-arvokasvatus, ympäristökasvatus, turvallisuuskasvatus. Liiton tavoitteet: Kansainvälisyys on osa tämän päivän nuoren ja lapsen elämää. Kansainvälisyys ei ala Suomen rajojen ulkopuolella, vaan kotipihallakin on mahdollisuus erilaisuuden, kulttuurien kohtaamiseen. Meitä on moneksi ja me kaikki mahdumme tähän maahan ja tälle maapallolle, rinnakkain elämään ja yhdessä työtä tekemään. Resurssit: Kansainvälisyyskasvatusta ja kansainvälistä toimintaa hoitaa Kotkissa yksi kokopäiväinen työntekijä, jonka vastuualueena on myös harrastusjärjestön kulttuurikasvatus ja kulttuuritoiminta. Tällä hetkellä ei erityisiä materiaaleja. Järjestöllä on kulttuuri-ja kansainvälisten asioiden sihteeri. Lisätietoja voi sitä ennen kysyä toimiston yhteystiedoista. 14

15 9. Suomen Keskustanuoret ry Postiosoite: Apollonkatu 11 A, HELSINKI Sähköpostiosoite: Puhelinnumero: Kotisivu: Suomen Keskustanuoret on poliittinen nuorisojärjestö, joka vaikuttaa yhteiskuntaan arvojensa ja ohjelmiensa mukaisesti politiikan keinoin ja kasvattaa nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen. Keskustanuorten toiminnassa oppii osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja ja pääsee niitä hyödyntämään omassa lähiympäristössään ja koko yhteiskunnassa. Keskustanuoret toimivat paikallisesti, maakunnallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Keskustanuoret vaikuttavat yhteiskunnassa politiikan keinoin. Politiikka on toimimista jonkin asian puolesta: osallistumalla edustukselliseen demokratiaan, kehittämällä omaa elinympäristöään, toimimalla kansalaisyhteiskunnassa ja tekemällä henkilökohtaisia valintoja ja konkreettisia tekoja. Keskustanuoret toimivat aktiivisesti kansainvälisesti mm. kv. kattojärjestöjensä kautta sekä kouluttavat nuoria toimimaan kansainvälisessä ympäristössä. Keskustanuorten kautta voi kansainvälistyä myös kotoisesti. Keskustanuoret tarjoavat lisäksi vireää monikulttuurisuustoimintaa. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat näkyvästi esillä toiminnassamme. Järjestö kouluttaa jäsenistöään toimimaan kansanvälisessä ympäristössä, lisäksi järjestö huomioi politiikassaan globaalit näkökulmat ja pyrkii edistämään monikulttuurisuutta. Keskustanuoret tuottavat koulutusmateriaalia kansainvälisestä poliittisesta toiminnasta ja kansainvälisistä rakenteista sekä monikulttuurisuudesta Suomessa jäsenistölleen. 15

16 Mahdollisuuksien mukaan Keskustanuoret tekevät kouluvierailuja, joissa kerrotaan järjestön toiminnasta. 10. Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi Postiosoite: Asemapäällikönkatu 1, HELSINKI Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: info@alli.fi Kotisivu: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja. Sen jäseninä ovat miltei kaikki valtakunnalliset nuoriso- tai kasvatusalan järjestöt. Allianssi tuottaa palveluita sekä nuorille että nuorisoalan toimijoille. Kulttuurikasvatus Kehityskasvatus Rauhan- ja turvallisuuskasvatus nuoret Globaalikasvatus Allianssissa keskittyy rasisminvastaiseen nuorisotyöhön, yhdenvertaisuuden edistämiseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen edistämiseen. Tavoitteena on, että nuorten parissa toimivilla olisi riittävät taidot edistää yhdenvertaisuutta nuorisotoiminnassa. Globaalikasvatuksen tavoitteena on tukea nuorten kasvua vastuullisiksi, tiedostaviksi ja omia ja toisten oikeuksia kunnioittaviksi ihmisiksi. Globaaliin vastuuseen kasvaminen on prosessi, joka auttaa kunnioittamaan maailman monimuotoisuutta ja kehittää kykyä toimia globalisoituvassa maailmassa aktiivisina kansalaisina. 16

17 Tarjoamme nuorten parissa työtä tekeville ja vapaaehtoisille tietoa rasisminvastaisuudesta nuorisotyössä, yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista sekä globaalikasvatusmenetelmiä kasvatustyön tueksi. Menetelmistä ja yleisesti globaalikasvatuksesta (yhdenvertaisuudesta ja rasisminvastaisuudesta) nuorisotyössä järjestetään myös vuosittain koulutuksia nuorten parissa toimiville. Lisätietoa: ja Allianssin osallisuustoiminnot (Valtikka.fi) tuottavat lisäksi nuorten osallisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden tukemiseksi nuorille ja nuorten parissa toimiville tietoa osallisuudesta ja vaikuttamisesta, välineitä ja toiminnallisia menetelmiä osallisuuden tukemiseen sekä nuorten aktiivista kansalaisuutta tukevia kampanjoita (kuten Nuorisovaalit 2011 ja Kuntien peruspalveluiden arvioinnin kehittämishanke). Lisätietoa: Allianssin kansainvälinen toiminta edistää nuorisotoimialan kansainvälistymistä koulutusten ja seminaarien muodossa ja välittää tietoa kansainvälistymisen mahdollisuuksista. Nuorille Allianssin nuorisovaihto tarjoaa työ- ja harjoittelumahdollisuuksia ulkomailla. Lisätietoa: Kannustamme nuorisoalan toimijoita käyttämään globaalikasvatusmenetelmiä laajasti eri globaalikasvatuksen aihealueiden käsittelyyn. Eri globaalikasvatuksen teemoista on tarjolla tietoa ja menetelmiä monilta eri järjestöiltä, ja Allianssi vie tietoa näistä toimijoista ja menetelmistä nuorisoalan kentälle. Allianssi ylläpitää Allianssi-talossa Nuorisotiedon kirjastoa, joka sisältää laajasti eri toimijoiden tuottamaa globaalikasvatuskasvatusmateriaalia. Allianssin globaalikasvatusmenetelmäsivustolle on koottu tietoa Allianssin omista menetelmistä. Sivuilla on myös uutisosio, tietoa rasisminvastaisuudesta ja vinkkipankki erilaisista harjoitteista ja toimintaideoista syrjinnän- ja rasisminvastaiseen nuorisotoimintaan. Vinkkipankin lisäksi Allianssin tarjoamia globaalikasvatusmenetelmiä ovat Elävä kirjasto, Gaia Kansojen kokous -roolipeli ja Outo Jengi -varhaiskasvatuskorttipeli. Elävä kirjasto Elävä kirjasto on yhdenvertaisuus- ja monikulttuurisuustyön toiminnallinen menetelmä, joka pyrkii edistämään erilaisten ihmisten välisen kohtaamisen ja vuoropuhelun kautta moninaisuuden, ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamista. Elävä kirjasto muistuttaa tavallista kirjastoa, mutta lainattavina ovatkin perinteisten kirjojen sijaan oikeat ihmiset. Elävät kirjat edustavat eri syrjinnän vaarassa tai ennakkoluulojen kohteina olevia ihmisryhmiä. Lisätietoa: 17

18 Gaia - Kansojen kokous -roolipeli Gaia-roolipeli on draamallinen menetelmä, jossa käsitellään globaalikasvatuksen eri teemoja luovasti ja hauskasti Kansojen kokouksessa, jonka tehtävä on pelastaa planeetta Gaia sitä uhkaavilta yhteiskunnallisilta ja ympäristökatastrofeilta. Pelin avulla nuorten kanssa käsitellään ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta, päätöksentekoa, vaikuttamista, ympäristöä, rauhaa, tasa-arvoa ja kehitystä. Pelin kesto on kolme tuntia ja se on suunnattu +13 -vuotiaille. Lisätietoa: Outo Jengi Varhaiskasvatukseen suunnatut Outo Jengi -pelikortit ovat yhdenvertaisuutta edistävä työväline. Pelin avulla voidaan lasten ehdoin ja lapsia kiinnostavin tavoin käsitellä moninaisuutta, ulossulkemista ja mukaan ottamista ohjaajan avustuksella. Korttipakka pitää sisällään 19 erilaista peliä. Lisätietoa: Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia -tarrat, -siirtokuvatatuoinnit ja rintanapit Visuaalinen materiaali on hyvä tapa ottaa kantaa ja näyttää asennetta. Voit tilata Allianssista maksutonta rasisminvastaista tiedotusmateriaalia rasisminvastaisten tapahtumien tueksi, kuten Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia tarroja ja siirtokuvatatuointeja. Keks-rintanappipohjia voit ladata keks.fi -sivuilta ja tehdä yhdessä nuorten kanssa. -sivujen Ideoita ja harjoitteita -osioon on koottu toiminnallisia harjoitteita, joiden avulla lasten ja nuorten kanssa voi käsitellä yhdenvertaisuuteen, syrjintään, mukaan ottamiseen, monimuotoisuuteen ja asenteisiin liittyviä teemoja. Allianssi tarjoaa koulutuksia muun muassa yhdenvertaisuudesta ja monikulttuurisuudesta nuorisotyössä, Elävän kirjaston järjestämisestä, Gaia -pelin ohjaamisesta ja nuorten vaikuttamisen tukemisesta. Koulutukset löytyvät Allianssin koulutuskalenterista ja globaalikasvatuksen menetelmäsivuilta 18

19 11. Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry Postiosoite: Töölönkatu 55, HELSINKI Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: info@partio.fi Kotisivu: Partio on kaikille avointa, vapaaehtoista ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta toimintaa. Partiota harrastetaan paikallisyhdistyksissä eli 800 lippukunnassa ympäri Suomen. Suomessa partiolaisia on ja koko maailmassa 38 miljoonaa. Partiotoiminnan tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista itsenäisesti ajattelevia yhteiskunnan jäseniä, jotka tuntevat vastuuta itsestään, lähimmäisistään ja elinympäristöstään. Partiolaiset haluavat olla mukana rakentamassa globaalia oikeudenmukaisuutta ja partioliikkeen maailmanlaajuisuus luo vahvan pohjan kansainvälisyyskasvatukselle. Lippukunnat ja partiopiirit toteuttavat kehitysyhteistyöhankkeita yhdessä Suomen Partiolaiset ry:n kumppanimaiden kanssa. Hankkeiden yhteydessä tarjottavat toimintamahdollisuudet mahdollistavat monien lapsien ja nuorien tutustumisen ja sitoutumisen kehitysyhteistyön päämääriin. Partiolaiset toimivat aktiivisesti myös rauhankasvatuksen, ympäristökasvatuksen sekä suvaitsevaisuuskasvatuksen parissa. Kehityskasvatus Rauhan- ja turvallisuuskasvatus lapset, nuoret, aikuiset 19

20 Suomen Partiolaiset ry harjoittaa kansainvälisyyskasvatusta kansainvälisellä leiritoiminnalla kotimaassa sekä aktiivisella osallistumisella kansainvälisille partioleireille ja partiomatkoille ulkomailla. Kansainvälisyyskasvatus kohdistuu kaiken ikäisiin ihmisiin, mutta ulkomaille lähtevät pääasiassa nuoret ja nuoret aikuiset. Kotimaassa kansainvälisyyskasvatus toteutuu lippukuntien tapahtumissa sekä laumojen ja vartioiden kokouksissa esimerkiksi tutustumalla kansainväliseen partioliikkeeseen ja partiotoimintaan muissa maissa. Erityisiä kansainvälisyyskasvatuksen aihealueita ovat rauhankasvatus ja kehitysyhteistyö. Lippukunnat ja partiopiirit toteuttavat kehitysyhteistyöhankkeita yhdessä Suomen Partiolaiset ry:n kumppanimaiden kanssa. Hankkeiden yhteydessä tarjottavat toimintamahdollisuudet mahdollistavat lasten ja nuorten tutustumisen ja sitoutumisen kehitysyhteistyön päämääriin. Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:ssä kansainvälisyyskasvatus on osa ohjelmaa kaikissa ikäkausissa (7-22 -vuotiaat) ja materiaalit tukevat suoraan lasten ja nuorten kasvatusta paikallistasolla. Senegaliin suuntautuvan kehitysyhteistyöhankkeen osana on tuotettu kansainvälisyyskasvatusmateriaaleja, joissa keskitytään globaaleihin ympäristöongelmiin sekä nuorten elämään Senegalissa. Materiaaleja ovat Siisti savanni -toimintavihko (2009), kansainvälisyyskasvatus dvd (2010) ja ympäristökasvatusteemainen lautapeli (2010). Suomen Partiolaiset järjestää kaikille avoimia MOD-kursseja sekä jäsenilleen matkanjohtajakoulutusta, jossa mm. tuetaan osallistujien kykyä toimia erilaisissa kulttuureissa. Kurssi tarjoaa tietoa matkansuunnittelun ja -toteutuksen haasteista. Lisäksi tuemme vaeltajaikäisten (18-22-vuotiaiden partiolaisten) ulkomaanprojektien suunnittelua. 20

21 12. Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus PTK ry Postiosoite: Partaharjuntie 361, PARTAHARJU Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: Kotisivu: Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus PTK ry on evankelis-luterilaisen kirkon varhaisnuorisotyön palvelujärjestö. PTK tekee työtä 7 14-vuotiaiden tyttöjen ja poikien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edesauttamiseksi. PTK tuottaa materiaalia, koulutuksia sekä tapahtumia seurakuntien varhaisnuorisotyössä toimiville ammattilaisille, vapaaehtoisille sekä varhaisnuorille. Kulttuurikasvatus Rauhan- ja turvallisuuskasvatus lapset, nuoret, aikuiset PTK kehittää ja toteuttaa kansainvälisyyskasvatustaan yhteistyössä muiden kirkon lapsi- ja nuorisotyön järjestöjen ja kirkkohallituksen, Kirkon Ulkomaanavun, Suomen Lähetysseuran, Suomen Ekumeenisen Neuvoston ja Allianssin kanssa. PTK toimii aktiivisesti kansainvälisissä kristillisten nuorisojärjestöjen yhteistyöverkostoissa (European Fellowship ja Global Fellowship PTK painottaa kansainvälisyyskasvatuksessaan suvaitsevaisuus- ja monikulttuurisuuskysymyksiä sekä ympäristökasvatusta. PTK tuottaa materiaalia seurakuntien käyttöön, kouluttaa työntekijöitä ja nuoria vapaaehtoistoimijoita sekä järjestää kansainvälistä leiri- ja retkitoimintaa lapsille ja nuorille. 21

22 Yhteistyössä Allianssin kanssa PTK edistää Avartti toimintaa Suomessa ( PTK on julistautunut Syrjinnästä vapaaksi alueeksi ( PTK pyrkii edistämään lasten ja nuorten kasvua vastuullisiksi globaaleiksi toimijoiksi. Eettisesti kestävä globaali toiminta merkitsee tänä päivänä paitsi kulttuurista suvaitsevaisuutta ja sosiaalista yhdenvertaisuutta, myös yhä enemmän ympäristölliseen yhteisvastuuseen osallistumista ja ympäristöllisen oikeudenmukaisuuden edistämistä. Siten globaaliksi toimijaksi kasvaminen edellyttää paitsi monikulttuurisuuteen ja reiluuteen oppimista, myös ymmärrystä ympäristöstä ja eettistä vastuusta luonnosta. PTK toimii tällä alueella paitsi itsenäisesti, myös Nuorten keskuksen johtamassa Ekonisti hankkeessa ( sekä yhteistyössä Suomen WWF:n kanssa. PTK tuottaa materiaalia, koulutuksia sekä tapahtumia seurakuntien varhaisnuorisotyössä toimiville ammattilaisille, vapaaehtoisille sekä varhaisnuorille. Kansainvälisyyskasvatuksen eri osa-alueet kulkevat mukana monissa PTK:n materiaaleissa. PTK tuottaa esim. vuosittain seurakunnan varhaisnuorten kerho-ohjelmiston (Kerhonohjaajan käsikirja), jossa vakituisia teemoja ovat kansainvälisen oikeudenmukaisuuden, kulttuurien välisen ymmärryksen ja ympäristövastuun kysymykset. Kerho-ohjelmistoa käytetään kerhoissa, jotka tavoittavat n varhaisnuorta. Järjestön varhaisnuorille suunnatussa JiiPee-lehdessä (6-8 numeroa vuodessa) ja on aina globaalikasvatuksen teemoihin liittyvä aukeama. Samat teemat toistuvat JiiPeeNetissä. PTK tuottaa tavoitteidensa mukaista koulutusmateriaalia kerhonohjaajien kouluttamiseen sekä julkaisee varhaisnuorisotyössä toimiville ammattilaisille materiaalia kasvatustyön tueksi. PTK järjestää European Fellowshipin kanssa vuosittain nuorille suunnatun ekumeenisen Easter Course koulutuksen jossakin Euroopan maassa sekä nuorisotyössä toimiville nuorille aikuisille Next Step kurssin Strasbourgin ekumeenisessa tutkimuskeskuksessa. PTK lähettää näiden lisäksi nuoria aikuisia (yli 18v) Global Fellowshipin vuosittaiseen Young leaders workshopiin (2010 Ghana; 2011 Johannesburg). Suomessa PTK edistää monikuttuurisuus- ja kansainvälisyyskasvatusta mm. Elävä kirjasto koulutuksen, MOD-koulutuksen ja kulttuurista suvaitsevaisuutta edistävän MONESA-projektin kautta (Monenlaiset ja samanarvoiset projekti päättyi 2010). Näyn ja kuulun hankkeen kautta PTK osallistuu monimuotoiseen kansallisen tason hankkeeseen, jonka tavoitteena on Lapsen oikeuksien sopimuksen juurruttaminen yhteiskunnan rakenteisiin. Näyn ja kuulun hanke (-> 2012 asti) toteuttaa tätä kirkon osalta edistämällä lasten ja nuorten osallisuutta. Hankkeen myötä PTK:n toiminnassa niin materiaaleissa kuin koulutuksessakin korostuvat entisestään ihmisoikeudet, tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja syrjinnän vastaisuus. Globaaliksi toimijaksi kasvaminen merkitsee tänä päivänä yhä enemmän myös 22

23 ympäristölliseen yhteisvastuuseen osallistumista ja ympäristöllisen oikeudenmukaisuuden edistämistä. PTK järjestää neljän vuoden välein vuotiaille suunnatun kansainvälisen suurleirin, jossa kansainvälisyyskasvatuksella, globaalin oikeudenmukaisuuden teemoilla ja ympäristökysymyksillä on keskeinen rooli (ks Suomen Setlementtiliitto ry Postiosoite: Läntinen Brahenkatu 2 4krs., Helsinki Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: liitto@setlementti.fi Kotisivu: perustettu Setlementtiliitto on sivistys- ja sosiaalityötä tekevä elämänkulkujärjestö, jonka muodostavat 34 paikallista setlementtiä ja 8 setlementtinuorten piirijärjestöä ympäri Suomen. Toimintamuotoja ovat lapsi- ja nuorisotyö, monikulttuurinen työ, seniori- ja vanhustyö, asumisen palvelut, kansalaistoiminta, opinto- ja kulttuuritoiminta, kriisityö ja vaikeat elämäntilanteet. Lasten ja nuorten kasvua tuetaan setlementtiliikkeen toimintaperiaatteiden mukaisesti. Kerho- ja harrastustoiminta, retket, leirit, sosiaalinen nuorisotyö, elämänhallintataitoihin keskittyvät kehittämishankkeet, lähialuetyö, kehitysyhteistyö ja laaja muu kv-toiminta lapset, nuoret ja heidän huoltajansa. Kehityskasvatus Rauhan- ja turvallisuuskasvatus Ympäristökasvatus lapset, nuoret, aikuiset 23

24 Laajalla kansainvälisellä toiminnalla, mihin lapset ja nuoret voivat itse osallistua, toimintaryhmissä harjoitetaan kansainvälisyyskasvatusta. Teemoina: kestävä kehitys, suvaitsevaisuus, tasavertainen kohtaaminen, yhteisöllisyys. Yllä kuvattua toimintaa lapsen tai nuoren ikävaiheeseen sopivana toimintana. Verkostona tuotettu Fredi- pojat tasa-arvo ja ihmisoikeudet. Kansaivälisen toiminnan työntekijät toteuttavat yhdessä paikallistoimijoiden kanssa tapahtumia ja iltoja, joissa kansainvälisyyskasvatus on monella eri tapaa esillä. 14. Vesaisten Keskusliitto ry Postiosoite: Asemapäällikönkatu 1, HELSINKI Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: Kotisivu: Vesaisten Keskusliitto on koko maan kattava lasten ja perheiden parissa toimiva varhaisnuorisojärjestö. Vesaiset tukee lasten kehitystä ja perheiden kasvatustehtävää sekä edistää hyvää harrastustoimintaa. Liitto toimii myös lasten ja lapsiperheiden puolestapuhujana. Vesaisten toiminta pohjautuu YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen, Vesaisten Keskusliiton perhepoliittiseen ohjelmaan sekä alkiolaiseen elämänkatsomukseen. Toiminnalla halutaan edistää lasten, varhaisnuorten ja perheiden henkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia. Toiminta perheiden parissa on vesaistyön vahvuus. Vesaiset järjestää toimintaa, johon perheet voivat yhdessä osallistua. Järjestö mahdollistaa perheille kanavan yhdessä tekemiseen, kokemiseen ja olemiseen. 24

25 Kulttuurikasvatus Kehityskasvatus lapset, nuoret, aikuiset Vesaisten Keskusliitolla on kehitysyhteistyöprojekteja Tansaniassa ja yhdistys tiedottaa näistä lehdessään. Yhdistys tekee myös lähialueyhteistyötä ja on työllistänyt EVS-vapaaehtoisia. Vesaisten Keskusliiton kansainvälisyyskasvatus kohdistuu kaiken ikäisiin suomalaisiin, ja yhdistys haluaa korostaa siinä kehitysyhteistyötä sekä kulttuurien kohtaamista. Yhdistys tuottaa lapsille suunnattua terveyskasvatusmateriaalia. Vesaisten Keskusliitto käy satunnaisesti peruskouluissa kertomassa toiminnastaan. 25

Rauhankasvatusinstituutti ry

Rauhankasvatusinstituutti ry Rauhankasvatusinstituutti ry Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Perustettu 1981 Yrjö Kallisen rauhanopiston kannatusyhdistys ry:n nimellä. Nimi vaihdettu Rauhankasvatusinstituutiksi

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Tiivistelmä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura haluaa esittää seuraavan lausunnon

Lisätiedot

Unesco-koulujen seminaari

Unesco-koulujen seminaari Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?

Lisätiedot

Suomen Changemakerin säännöt

Suomen Changemakerin säännöt Suomen Changemakerin säännöt Hyväksytty jäsenkokouksessa 6.10.2012 1 Tavoitteet ja yleiset toimintaperiaatteet A) Tavoite Suomen Changemaker on nuorten vaikuttamisverkosto, jonka tavoitteena on globaali

Lisätiedot

MAAILMANKOULU. Globaalikasvatuksen verkostohanke ja tukipalvelu opettajille. Paula Hyväri 17.11.2011

MAAILMANKOULU. Globaalikasvatuksen verkostohanke ja tukipalvelu opettajille. Paula Hyväri 17.11.2011 MAAILMANKOULU Globaalikasvatuksen verkostohanke ja tukipalvelu opettajille Paula Hyväri 17.11.2011 MITÄ ON GLOBAALIKASVATUS? Kansainvälisyyskasvatus (KVK) = Globaalikasvatus = Kasvaminen maailmanlaajuiseen

Lisätiedot

MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl.

MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl. MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl.fi/mod Kenelle MOD on tarkoitettu? * kansalaisjärjestöjen työntekijät

Lisätiedot

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen (PK, LU, AM) tavoitteet saada konkreettista tietoa koulujen ja oppilaitosten osallistumista

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

Järjestö Hanke Myöntö Interventiokoodi. Maailman kirjat -kulttuuritapahtuma - Latinalainen Amerikka ja ilmasto

Järjestö Hanke Myöntö Interventiokoodi. Maailman kirjat -kulttuuritapahtuma - Latinalainen Amerikka ja ilmasto VGK-tuki: myönnöt 2014 1-/2 -v. Järjestö Hanke Myöntö Interventiokoodi 1 Attac ry Suomalaisten eläkeyhtiöiden rooli globaalissa veroparatiisitaloudessa 51 680 89892325 1 CRASH - Tutkimusta ja toimintaa

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Suomen Keskustanaiset ry toimii aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon ja ihmisten

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Voimaa verkostoista -seminaari Helsinki, Hotelli Arthur 27.1.2011 Jari Kivistö/globaalikasvatuksen

Lisätiedot

Ritaharjun koulun globaalikasvatus-suunnitelma

Ritaharjun koulun globaalikasvatus-suunnitelma Ritaharjun koulun globaalikasvatus-suunnitelma 1. Globaalikasvatuksen tavoite Ritaharjun koulu on osa Ritaharjun monitoimitaloa. Tämä erityispiirre tekee koulumme kansainvälisestä toiminnasta paitsi moniammatillista

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia

Lisätiedot

Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa

Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa LSAVI/ 2012 Lounais-Suomi 1.1.2012 Lounais-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Korkeakoulujen kevätpäivät 23.5.2012 Lahti Järjestökoordinaattori Sanna Rekola / Kepa 09 584 23 271, sanna.rekola@kepa.fi

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Kun kulttuurit kohtaavat - opettajana monikulttuurisessa oppimisympäristössä - seminaari, SOOL, Helsinki 11.3.2011 Jari

Lisätiedot

Globaalikasvatusta ja maailman hahmottamisen pedagogiikkaa

Globaalikasvatusta ja maailman hahmottamisen pedagogiikkaa Globaalikasvatusta ja maailman hahmottamisen pedagogiikkaa Aktiivisena maailmankansalaisena tässä ajassa Kansainvälistyvä kansanopisto Satu Korpela 28.11.2007 Kestävä kehitys Kansalaisvaikuttajasta aktiiviseksi

Lisätiedot

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE Taksvärkki-kampanja on paljon enemmän kuin rahankeruupäivä. Se on nuorten omaa yhteisvastuuta, jossa opiskelijat keräävät varoja kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki-kampanjaan

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Maailmankansalaisen taidot ja globaali vastuu. HYOL syyspäivät Johanna Harjunpää, Eettisen kaupan puolesta ry

Maailmankansalaisen taidot ja globaali vastuu. HYOL syyspäivät Johanna Harjunpää, Eettisen kaupan puolesta ry Maailmankansalaisen taidot ja globaali vastuu HYOL syyspäivät 29.10 Johanna Harjunpää, Eettisen kaupan puolesta ry Samaa vai eri mieltä? Maailmaa voi muuttaa koulussa Samaa vai eri mieltä? Minä voin vaikuttaa

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Visio: Kymenlaaksolainen ympäristökasvatus on arvostettua käytännön toimintaa ja tiivistä yhteistyötä.

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

LIITE 2: Kyselylomake

LIITE 2: Kyselylomake LIITE 2: Kyselylomake 1. Opistosi Alkio-opisto Paasikivi - opisto Työväen Akatemia 2. Kuinka kiinnostunut olet politiikasta? Erittäin kiinnostunut kiinnostunut Vain vähän kiinnostunut En lainkaan kiinnostunut

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

ALLIANSSIN STRATEGIA 2021

ALLIANSSIN STRATEGIA 2021 ALLIANSSIN STRATEGIA 2021 SISÄLTÖ ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA 3 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö.

Lisätiedot

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. MALLISÄÄNNÖT PARTIOPIIREJÄ VARTEN (Prh:n 21.3.2007 ennakkotarkastamat, 3 tarkennus 18.4.07) ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Minkälaisen Euroopan sinä haluat? Euroopan unionin jäsenmaissa elää yli 500 miljoonaa ihmistä. Jokainen jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen. Identiteettimme Euroopan

Lisätiedot

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

USKONTO. Oppiaineen tehtävä 1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019

Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019 Ilmastovastuun oppimisen kysely 2019 Kysely ilmastovastuun oppimisesta oppilaille, opiskelijoille, opettajille ja koulutuksen toimijoille ja sidosryhmille Kevät 2019 Ilmastovastuu koulutuksessa -vaikutusohjelma

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Versopartion visio- ja strategia

Versopartion visio- ja strategia Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Ehdotus SVN:n johtokunnalle 13.1.15ksi 1(5) Versopartion visio- ja strategia Taustaa Suomen Vapaakirkon Nuoret ry:n partiotoimikunta (PTK) on 2013 2014 suunnitellut toimintansa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva

Lisätiedot

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija Sisältö Esittely SoveLin kansanterveys- ja vammaisjäsenjärjestöt ja järjestöjenliikunnasta

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin mielipiderinki Mielipiderinki Seistään ringissä. Jokainen astuu yhden askeleen eteenpäin, menee kyykkyyn tms. ja kertoo oman nimensä

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta

Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta Kasvata ilolla Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta Lapsen oikeudet toteutuvat kun aikuiset ottavat niistä vastuun sekä kunnioittavat lapsen ihmisarvoa. Lapsen oikeuksissa on kysymys myös

Lisätiedot

Ilmiökeskeinen pedagogiikka. Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajan koulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto

Ilmiökeskeinen pedagogiikka. Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajan koulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Ilmiökeskeinen pedagogiikka Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajan koulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Ilmiöperustaisuus oppiaineperustaisuus, esimerkkinä globalisaatio Oppiaineittainen oppiminen

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Miltä maailma näyttää?

Miltä maailma näyttää? Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla

Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla Child in the City konferenssi Firenzessä 27.-29. lokakuuta, 2010 Saija Turunen ja Kirsi Nousiainen Taustaa Child in the City 2010 konferenssin tavoitteena oli rohkaista

Lisätiedot

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä

Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä Johdanto Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto linjasi joulukuussa 2007, että TYY tulee näyttämään mallia YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamisessa. Poliittisessa

Lisätiedot

Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat

Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 Vapaaehtoisena vaikutat 1 Lähtökohdat EU:n teemavuosi kaikissa jäsenmaissa EU:n tavoitteet Euroopan laajuinen viestintäkampanja Volunteering in the European Union-tutkimus

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ

DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ 5.9.2014 Kristina Kaihari Perusopetuksen ops-uudistuksen keskiössä oppilaiden osallisuutta vahvistava toimintakulttuuri TAVOITTEET Luoda

Lisätiedot

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 19.3.2015 CRnet/TPohjola 1 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille

Lisätiedot

Toteutus Kurssilla keskustellaan, tehdään harjoituksia ja ryhmätöitä, tavataan erimaalaisia ihmisiä ja tehdään vierailuja.

Toteutus Kurssilla keskustellaan, tehdään harjoituksia ja ryhmätöitä, tavataan erimaalaisia ihmisiä ja tehdään vierailuja. Kuvaukset 1 (5) Kulttuurien tuntemus Kun kulttuurit kohtaavat, 1 ov (YV13KT2) oppii viestimään eri maista tulevien ihmisten kanssa oppii ymmärtämään, mistä kulttuuri- viestintäerot johtuvat kuinka eri

Lisätiedot

KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ

KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ JUHA ANTIKAINEN KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI, SUOMEN EV.LUT. KIRKKO ARVOT Lapsen/nuoren etu etusijalla

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen valtakunnalliset linjaukset

Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen valtakunnalliset linjaukset Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen valtakunnalliset linjaukset Mistä tavoitteet, sisällöt ja menetelmät? Ops-perusteet, lukio 2003, perusopetus 2004 YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

Me, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana

Me, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana Me, media ja maailma - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana 14.5.2008 Planin kansainvälisyyskasvatus kansainvälisyyskasvatus mahdollistaa ei vain perusymmärryksen lapsen oikeuksista ja kehitysyhteistyöstä

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot