eravan Ratsastusseuran joukkue hyppäsi itsensä pronssille käydyissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "eravan Ratsastusseuran joukkue hyppäsi itsensä pronssille 24.9. käydyissä"

Transkriptio

1 ERRA:lle allimestaruuspronssia esteillä! eravan Ratsastusseuran joukkue hyppäsi itsensä pronssille käydyissä 3 / 2011 oukkuehallimestaruuskilpailuissa Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti Ypäjällä. Kansalliseen esteratsastuksen oukkuekilpailuun osallistui 21 joukkuetta. Hallimestaruuskultaa voitti Hattel Ridersin oukkue ja hopealle ylsi Tampereen ratsastusseuran joukkue. ronssijoukkue (vas.) Terhi ja Siiri, Essi sekä Hanna. Tässä numerossa mm ERRA:n - Hanna joukkueessa Pitkäsen ratsastivat erikoishaastattelu Essi Horttanainen Amerante, Terhi Sjögren Sorsa Chér u Lys sekä Hanna Pitkänen Freedom Girl. Kaikki kolme ratsukkoa suorittivat perusradan stekorkeudella - Tutustutaan 110/120cm Tiiu virheittä. Tiihosen Uusintaan poniin (korotettu Keijoon 120cm) osallistui joukkueista ain yksi ratsukko. KERRA:n joukkueesta uusintaan lähti joukkueen kokenein ratsukko, Essi orttanainen - Junnukerhossa ja Amerante. Horttanainen uusia tuulia ratsasti nopeasti ja jäi lopulta hopea ajasta alle uoli sekuntia. 1

2 KERRA 3/2011 Puheenjohtajan kirjoitus... Jonna ja Hermione... Hallimestaruuspronssia... Aluemestareita... MinunPoniParasPoni (Keijo)... Junnupalsta.... Haastattelussa Hanna Pitkänen Tulospalvelu Julkaisija: Keravan Ratsastusseura ry, Levonmäki, Kerava Lehtitoimitus: Anna Svensk (päätoimittaja), Minna Svensk Osoite: Keravan Ratsastuskoulu Oy / Keravan Ratsastusseura ry / KERRA-lehti Levonmäki, Kerava Ilmestyy: neljä kertaa vuodessa Ilmoitushinnat: koko sivu 68 eur/numero, ½ sivua 42 eur/numero, 1/4 sivua 25 eur/numero. Vuosialennus 20 %. Tiedustelut Terhi Sjögren: Jäsenten pikkuilmoitukset maksuttomia. Lehden suurin vastuu virheistä on maksun palauttaminen. Painotalo: 2 Savion Kirjapaino Oy

3 Hei kaikki KERRA:laiset! Ihan ensimmäiseksi on pakko onnitella itseni ja koko hallituksen puolesta seuramme mitalisteja Tiiua, Hannaa, Anskua, Terhiä ja Essiä. Tiiu, Ansku, Terhi ja Essi nappasivat hienosti ESRA:n aluejoukkuemestaruushopeaa esteillä omissa kisoissamme. Ja puolestaan Hanna, Terhi ja Essi ottivat hallijoukkuemestaruuspronssia Ypäjällä. Joten oikein paljon onnea mitalisteille!! Niin se syksy on taas tullut ja tämän vuoden viimeiset aluekilpailut on järjestetty onnistuneesti. Jäljellä olisi vielä seuramestaruudet molemmissa lajeissa. Ties vaikka pääsisin itsekin mukaan ;) Olen päässyt hyppäämään esteitä todella pitkän tauon jälkeen. Ja vaikka mua jännitti ihan hirveästi, oli se samaan aikaan tosi kivaa! Nyt olen hieman alkanut haaveilemaan, jos pääsisi ihan kilpailuihin asti. Ratsastuksenopettajaani lainaten kyllä se hyvin menee, kunhan kuski muistaa hengittää. Aurinkoisin syysterveisin, Tiina 3

4 Jonna Aaltonen ja Hermione menestyivät Tapiolan suomenratsujen 6-vuotiaiden kasvattajakilpailussa Ypäjällä. KERRA:n Jonna Aaltonen sijoittui suomenhevostamma Hermionella Tapiolan suomenratsujen 6-vuotiaiden kasvattajakilpailun toiseksi Ypäjällä Kilpailu koostuu kahdesta osakilpailusta joista ensimmäinen ratsastetaan helppo B- ja toinen helppo A-tasolla. Perjantaina 2.9. ratsastetussa ensimmäisessä osakilpailussa Aaltonen ja Hermione sijoittuivat toiseksi tuloksella 66,884%, jääden ainoastaan 2,5 pisteen päähän voittajaratsukosta Minttu Liuko / Aarre Arvokkain. Lauantaina ratsastettiin toinen osakilpailu, helppo A, jonka voittoa juhlivat vuorostaan Aaltonen ja Hermione (68,194%) jättäen edellispäivän voittajaratsukon toiseksi kahden pisteen erolla. Täten ratsukoiden välinen erittäin tiukka kilpailu päättyi niukasti Liukon ja Aarre Arvokkaimman eduksi. Kokonaispisteissä Jonna Aaltonen ja Hermione jäivät toiselle sijalle ainoastaan 0,085 pisteen erolla voittajaan. -Niin taitava Herkku! Iloinen Aaltonen kehuu ratsuaan. - Paikalla taisi olla yleisöä n. 400 henkeä, oli huikea ratsastaa sellaiselle yleisölle, hän kertaa tunnelmiaan kilpailuista. Viikonlopun aikana Hermione osallistui myös esteratsastuksessa kasvattaja kilpailuun ollen myös siinä toinen! Ratsastajana esteissä oli hevosen omistaja Linnea Haukilehto. Aaltosen ratsastama Panama Heart olisi myös päässyt 6v sarjan finaaliin, mutta sairastui ikäväksemme juuri ennen finaaleja. TULOKSET Kouluratsastus Luokka 12, Tapiola suomenratsujen 6-vuotiaiden kasvattajakilpailu, ensimmäinen osakilpailu, Helppo B, FEI kenttäkilpailuohjelma poneille 1993/2009, Kategoria 2 + H, 19 lähtöä, 5 sijoittuu. 1) Minttu Liuko / Aarre Arvokkain (VH) 464/67,246, 2) Jonna Aaltonen / Hermione (KERRA) 461,5/66,884, 3) Susanna Lemström / Milo Mainio (HämR) 451,5/65,435, 4) Marika Renvall / Rohkelikon Armas (ARRAT) 434,5/62,971, 5) Petra Ulmonen / Knuutilan Veikko (TSR) 433,5/62,826, 6) Hanna Kalliola / Kvartaali (VH) 432,5/62,681, 7) Katja Hautamäki / Jalopeno (Lu-SaR) 426/61,739, Anne Anttonen / Rp- Presto (SarRa) 421,5/61,087, 9) Anna Tujulin / Karl-Erik (Korsholm) 417,5/60,507, 10) Annamari Heikkilä / Ypäjä Upea (YR) 414,5/60,072, 11) Virpi Lepola / Broby Melissa (TRS) 410,5/59,493, 12) Saija Iso-Herttua-Aaltonen / Kultakeva (TARAT) 408,5/59,203, 13) Emmi Talja / Pastario (HämR) 406/58,841, 14) Terhi Purola / Taikomus (Vensy) 403/58,406, 15) Jaana Keinänen / Kasarmin Kauhu (KuoR) 396,5/57,464, 16) Minne Nyman / Täyslatinki (TaNo) 381,5/55,290, 17) Sanna Rantanen / Pipon Pipari (KuR) 374,5/54,275, 18) Helkky Pakarinen / Poutatuuli (RCC) 368/53,333, 19) Sonja Sihvola / Tuuvan Herpertti (KJR) 338/48,986 Luokka 14, Helppo A, Tapiola kasvattakilpailun 2. osakilpailu, Kenttäkilpailuohjelma nro , 16 lähtöä, 4 sijoittuu 1) Jonna Aaltonen / Hermione (KERRA) 491/68,194, 2) Minttu Liuko / Aarre Arvokkain (VH) 489/67,917, 3) Susanna Lemström / Milo Mainio (HämR) 487/67,639, 4) Petra Ulmonen / Knuutilan Veikko (TSR) 474/65,833, 5) Hanna Kalliola / Kvartaali (VH) 463/64,306, 6) Anna Tujulin / Karl-Erik (Korsholm) 461,5/64,097, 7) Anne Anttonen / Rp-Presto (SarRa) 459/63,750, Katja Hautamäki / Jalopeno (Lu- SaR) 457,5/63,542, 9) Marika Renvall / Rohkelikon Armas (ARRAT) 456,5/63,403, 10) Saija Iso-Herttua-Aaltonen / Kultakeva (TARAT) 447/62,083, 11) Annamari Heikkilä / Ypäjä Upea (YR) 437,5/60,764, 12) Virpi Lepola / Broby Melissa (TRS) 434,5/60,347, 13) Terhi Purola / Taikomus (Vensy) 434/60,278, 14) Helkky Pakarinen / Poutatuuli (RCC) 417,5/57,986, 15) Jaana Keinänen / Kasarmin Kauhu (KuoR) 411,5/57,153, 16) Minne Nyman / Täyslatinki (TaNo) 376/52,222 Tapiola 6-v. Kasvattajakilpailu, lopputulokset kahden osakilpailun jälkeen. 1) Minttu Liuko - Aarre Arvokkain Vaasan Hubertus 135,163, 2) Jonna Aaltonen - Hermione Keravan Ratsastusseura 135,078, 3) Susanna Lemström - Milo Mainio Hämeen Ratsastajat 133,074, 4) Petra Ulmonen - Knuutilan Veikko Turun Seudun Ratsastajat 128,659, 5) Hanna Kalliola - Kvartaali Vaasan Hubertus 126,987, 6) Marika Renvall - Rohkelikon Armas Arranmaan 126,374, 7) Katja Hautamäki - Jalopeno Luoteis-Satakunnan 125,281, Anne Anttonen - Rp-Presto Sairilan Ratsastajat 124,837, 9) Anna Tujulin - Karl-Erik Korsholms Ryttare 124,604, 10) Saija Iso-Herttua-Aaltonen - Kultakeva Tammelan Ratsastajat 121,286, 11) Annamari Heikkilä - Ypäjä Upea Ypäjän Ratsastajat 120,836, 12) Virpi Lepola - Broby Melissa Tampereen Ratsastusseura 119,840, 13) Terhi Purola - Taikomus Vesikansan Rastastajat 118,684, 14) Jaana Keinänen - Kasarmin Kauhu Kuopion Ratsastajat 114,617, 15) Helkky Pakarinen - Poutatuuli Riding Club Cavalor 111,319, 16) Minne Nyman - Täyslatinki Tammelan Nousu 107,512, 17) Emmi Talja - Pastario Hämeen Ratsastajat 58,841 18) Sanna Rantanen - Pipon Pipari Kuusiston Ratsastajat 54,275 19) Sonja Sihvola - Tuuvan Herpertti Kymijoen Ratsastajat 48,986 48,986 4

5 KERRA:lle hallimestaruuspronssia esteillä! Keravan Ratsastusseuran joukkue hyppäsi itsensä pronssille käydyissä joukkuehallimestaruuskilpailuissa Ypäjällä. Kansalliseen esteratsastuksen joukkuekilpailuun osallistui 21 joukkuetta. Hallimestaruuskultaa voitti Hattel Ridersin joukkue ja hopealle ylsi Tampereen ratsastusseuran joukkue. Pronssijoukkue (vas.) Terhi ja Siiri, Essi sekä Hanna. KERRA:n joukkueessa ratsastivat Essi Horttanainen Amerante, Terhi Sjögren Sorsa Chére Du Lys sekä Hanna Pitkänen Freedom Girl. Kaikki kolme ratsukkoa suorittivat perusradan estekorkeudella 110/120cm virheittä. Uusintaan (korotettu 120cm) osallistui joukkueista vain yksi ratsukko. KERRA:n joukkueesta uusintaan lähti joukkueen kokenein ratsukko, Essi Horttanainen ja Amerante. Horttanainen ratsasti nopeasti ja jäi lopulta hopea ajasta alle puoli sekuntia. 5

6 KERRA:lle hopeaa esteratsastuksen aluejoukkuemestaruuksissa, Pitkäselle henkilökohtainen hopeamitali! KERRA:n hopeajoukkue (vas.) Terhi ja Siiri, Tiiu ja Keijo, Ansku ja Luigi sekä Essi ja Amerante. Keravalla pidetyissä esteratsastuskilpailuissa ratkottiin ratsastusseurojen välinen Etelä Suomen aluejoukkuemestaruus. Mestaruusluokkaan osallistui yhteensä 16 neljän ratsukon joukkuetta ja kilpailu käytiin estekorkeudella 90cm pikkuponit, 100cm isot ponit ja 110cm hevoset. KERRA:n joukkue sijoittui tiukassa kilpailussa virheettömällä tuloksella upeasti hopealle, häviten poniratsukoista koostuneelle Cool Riders:in kultamitalijoukkueelle ainoastaan 3,5 sekuntia. Pronssille ylsi Ratsastusseura Team Nissala. Yhteensä kuusi joukkuetta selvitti perusradan virheettömästi joten mitaleista lähdettiin taistelemaan uusintakierrokselle. Esteitä korotettiin 10cm ja rata muutettiin uusintaa varten. Kolme joukkueista selvitti niin ikään uusinnan virheittä ja näin lopulta nopein aika ratkaisi voittajan. KERRA:n joukkueessa ratsasti Tiiu Tiihonen Nat Kelly Cole, Annastiina Murtomäki Luzibär, Terhi Sjögren Sorsa Chere Du Lys sekä Essi Horttanainen Amerante. Horttanainen toimi myös joukkueen johtajana. 6

7 Olen todella tyytyväinen, kaikki joukkueessamme ratsastivat todella hyvin tänään, Horttanainen kehuu. Rata oli sujuva ja sopi meille ilmeisen hyvin, hän jatkaa iloisena. KERRA:n joukkueen ainut poniratsukko Tiiu Tiihonen oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana joukkuekilpailussa. Uusintakierroksen 110cm estekorkeus ei tuottanut ratsukolle ongelmia. Olen hypännyt 110cm esteillä aika monta kertaa uusinnassa, joten estekorkeus ei ollut mitenkään erityisen haastava, nuori Tiihonen toteaa. Joukkueessa oli kiva kilpailla kun saa jännittää ja kannustaa muita. Tämä oli ensimmäinen kertani joukkueessa, mutta voisin kyllä mennä toistekin, onnellinen Tiihonen tuumaa. Terhi Sjögren Sorsa ja Annastiina Murtomäki olivat suorituksiensa jälkeen helpottuneita, mutta eri syistä. Murtomäki kärsi flunssasta ja oli vielä kilpailuja edeltävänä päivänä epävarmaa pystyisikö hän lainkaan osallistumaan. Melko heikko olohan tuossa ratsastaessa oli, mutta nyt tuntuu kyllä upealta, Ansku Murtomäki toteaa huojentuneena. Sjögren Sorsan Siiri hevonen on ollut poissa kilpakentiltä koko kesän ja pitkä tauko arvelutti ratsastajaa. Hevoseni on ollut sairaslomalla ja meillä on ollut lähes neljän kuukauden tauko hyppäämisestä, aluksi hieman jännitti, että mitenhän tämä sujuu, Sjögren Sorsa paljastaa. Aluekilpailuissa lähes 300 starttia KERRA:n alue estekilpailuissa nähtiin yhden päivän aikana hiukan alle 300 starttia. Aamun ensimmäiset luokat 60 ja 80cm olivat seuraluokkia ja loput cm olivat alueluokkia. Kilpailut jatkuivat iltaan saakka ja viimeiset palkinnot jaettiin hämärässä. KERRA:lta kisajärjestelyt sujuvat jo rutiinilla. Järjestämme useita kilpailuita vuosittain ja meillä on hyvä tiivis aktiiviporukka joten tämän kokoisten kilpailuiden järjestäminen on meille tuttua puuhaa, kilpailuiden johtaja Inka Penttilä kertoo. Kilpailupäivänä seuran omat jäsenet toimivat toimihenkilötehtävissä, ainoastaan tuomarit ja ensiapuhenkilöt tulevat ulkopuolelta, Penttilä jatkaa. Hanna Pitkänen ja poni Freedom Girl hyppäsivät hopealle ponien henkilökohtaisessa aluemestaruuskilpailussa KERRA:a edustava Hanna Pitkänen ja Freedom Girl nappasivat Etelä Suomen alueen ponien aluemestaruushopeaa esteratsastuksessa. Ero kultamitalistiratsukkoon Tuusulan Ratsastajien Elena 7

8 Hietaseen ja Charlesiiin oli 1,5 sekuntia. Kilpailu henkilökohtaisista mitaleista käytiin Tuomarinkylässä. Mitaleista kilpaili 23 poniratsukkoa. Pitkänen ja Freedom Girl edustivat myös Tampereella käydyissä alueiden esteratsastuksen joukkuemestaruuksissa kultaa voittaneessa Etelä Suomen alueen joukkueessa. Seuraluokat Heta ja Adalmina luokan 1 nopeimmat Luokka 1, 60cm, avasi kilpailupäivän. Luokassa starttasi 13 ratsukkoa ja luokan voitti Heta Vihro ponilla Adlamina s Pearl (kuvassa vasemmalla). Hetan ja Adalminan tulos oli 0 virhepistettä ajassa 38,69. Toiseksi, 1,4 sekuntia Hetaa hitaammin, ratsasti Kauniaisten Ratsastajien Erika Hanhisuanto Heidi V ja kolmanneksi sijoittui KERRA:lainen ratsukko Jemina Heinonen Nelson. Movena ylivoimainen KERRA:laisten luokassa Luokka 2a, 80cm, oli avoin ainoastaan KERRA:a edustaville ratsukoille. Tässä luokassa oli 13 lähtöä. Movena poni oli luokan tähti ja nappasi sekä voiton että toisen sijan. Voittoon Movenan kiidätti Alisa Kylmälahti ajassa 40,31 ja kakkossijalle ylsi Maija Harenko (42,31). Kolmanneksi ratsasti Tiiu Tiihonen ponillaan Mr.Tricky Joy. ONNITTELUT MENESTYJILLE JA KAIKILLE PÄIVÄÄNSÄ TYYTYVÄISILLE! ERITYISONNITTELUT KERRAN JOUKKUEELLE ALUEMESTARUUSHOPEASTA! 8

9 Ponini nimi: Nat Kelly Cole (Keijo) Ikä: 8 vuotta Rotu: New Forest Väri ja säkäkorkeus: tummanrautias, säkä 148 cm Hevoseni asuu: Tuulen tallilla Järvenpäässä Olen tuntenut hevoseni (kuinka kauan): vähän reilun vuoden Miten tapasin hevoseni: Oltiin menossa kokeilemaan toista ponia, mutta sitten Keijo lähtikin mukaan Tavoitteemme ratsukkona: Kehittyä esteratsastuksessa ja ratsastuksessa muutenkin. 9

10 Hevoseni syö: Kauraa ja Pony Racingia Hevoseni varusteet: Estesatula, suojat, suitset ja hypätessä martingaali. Hevoseni suurin herkku: Kaikki mitä voi syödä Hevoseni paras ominaisuus: Se ei stressaa turhaan Hevoseni ärsyttävin piirre: Sen mielestä kaiken voi syödä ;) Hevoseni outous: Pelkää muita hevosia Hevoseni on osoittautunut lahjakkaaksi: Loimien rikkojaksi Hevoseni inhoaa: Kylmäystä ja linimenttiä Hevoseni rakastaa: Ruokaa ja ilman loimea olemista Meidän paras yhteinen hetkemme tähän mennessä: En osaa valita FACT FILE Tiiu Tiihonen Ikä: 12 Olen ratsastanut (kuinka kauan): Valmentaudun: Essin Horttanaisen estetunneilla ja Jonna Aaltosen koulutunneilla Tavoitteeni ratsastajana: Oppia uutta Kolme toivetta liittyen hevoseeni: Toivoisin hevoseni... 1)... pysyvän terveenä 2)... nauttivan elämästään 3)... olevan aina yhtä persoonallinen :) 10

11 JUNNUPALSTA Heppakerhon kevät 2011 Otetaan pieni katsaus heppakerhon kevään tapahtumiin. Pienen alkukankeuden jälkeen heppakerho pääsi käynnistymään. Kerholaisten määrä vaihteli kolmesta kahdeksaan, joten pienen ryhmän kanssa oli helppo harjoitella käytännöntaitoja. Aloitettiin aivan alkeista: hevosen harjauksesta ja satuloinnista, opeteltiin taluttamaan ponia, huoltamaan varusteita... Välillä leikittiin pihalla hevosiakin. Kerhokevät päättyi moniosaisiin kerho olympialaisiin, joissa mm. ryömittiin tunnelissa, tehtiin vetosolmu, talutettiin ponia pienen radan läpi ja tunnistettiin varusteita. HEPPAKERHO on nykyään KOPSUTUS Heppakerho jatkaa myös syksyllä, nyt omalla nimellä Kopsutus. Kopsutuksen omille nettisivuille pääset KERRA:n sivujen kautta. Muita muutoksia on, että Bean tilalle ohjaamaan kerhoa Tarun kanssa tulee Paula Hannila. Paula on 15 vuotias hevostelija, joka on ratsastanut neljä vuotta ja aloitti tänä syksynä hevostunneilla. Kerhon syysohjelmaan kuuluu mm. hevosten värit ja merkit, loimitus ja ehkä myös ratsastukseen liittyviä juttuja, kuten erilaisia ratsastuksen lajeja. Kenties kerho käy myös seuraamassa yksiä KERRA:n syyskauden kilpailuista. Joulun lähestyessä voitaisiin pitää esimerkiksi hevosaiheisten joulukoristeiden askartelukerran tai kerhon omat pikkujoulut. Kerhokertojen avuksi kerholaiset saavat ehkä myös SRL:n Hevostaitokansioon perustuvat Hevoskerholainen oppikirjat! TERVETULOA MUKAAN! 11

12 Erikoishaastattelussa Hanna Pitkänen Hanna ja Freedom Girl voittivat aluemestaruushopeata (Kuva: P.Tiitta) Minkä ikäisenä aloitit ratsastuksen, miksi ja miten? Alotin 4 vuotiaana kun tutuillamme oli poni ja äitini alkoi pitämään minulle sillä ponilla tunteja. Onko muu perheesi myös hevosihmisiä? Koko perhe on hevosihmisiä ja myös pikkusiskoni Jonna kilpailee. Asumme iskäni kanssa kahdestaan. Kuinka monta omaa ponia/hevosta sinulla on ollut? Ketä? Minulla on ollut 2 omaa ponia Heerold "Leo" joka myytiin ja Don Carlos "Kalle" joka on nyt pikkusiskoni poni Missä hevosesi asuu? Omalla tallillamme Haarajoella Mistä löysit Friidan ja mikä sai sinut valitsemaan juuri hänet? Tutun hevosmyyjän kautta ja valitsin Friidan, sillä heti aluksi se tuntui ihanalta ja yhteistyö toimi tosi hyvin ja vanhempani tykkäsivät myös ponista paljon. Mitä Friida on kisannut ennen kuin tuli sinulle? 130cm ratoja Ruotsissa ei edellisellä omistajalla vaan sitä edellisellä :D 12

13 Onko Friida ainoa kisaponisi vai onko niitä useampia? Loppu kesästä sain kisattavaksi Vezer II nimisen hevosen joka on minulla ainakin toistaiseksi vielä kisattavana Kuka sinua valmentaa? Veikko Heikkilä ja oma isä Millainen kisaponi Friida on? IHANA, yhteistyöhaluinen, vauhdikas ja luotettava Millainen kisaaja Hanna on? lojaali toisia kohtaan, määrätietoinen ja rauhallinen sanoi iskä. Mua ei jännitä muute melkee ikinä (= Voitit Friidan kanssa Hevoshullu ponicupin 2011, osasitko odottaa näin upeata alkua kansalliselle kisaurallesi? Miten valmistauduitte finaalia varten? En olisi uskonut että voittaisin, menin vain kokeilemaan miten käy, kun en ollut hypännyt vielä 115cm ratoja. Valmistauduin finaaliin ratsastamalla ihan normaalisti edellisen viikon ja pidimme yhden vapaapäivän. Mitkä ovat vahvuutenne ratsukkona, mikä tekee teistä voittajia? Ehkä Friidan kokemus ja mun rauhallisuus :D Mitkä ovat tavoitteenne ensi kaudelle? Poni GP Onko sinulla muita harrastuksia ratsastuksen lisäksi? Talvella Laskettelu. Se on ihan hyvä kun onhan se aika erilaista ratsastukseen verrattuna. Mikä on tulevaisuudenhaaveesi? Haluaisin päästä hyppäämään hevosilla isoja luokkia Alue estekilapilut Keravalla. Kuka ratsastaja on esikuvasi, ketä ihailet? Anna Julia Kontio Jos saisit tavata kenet vaan (ei tarvitse olla ratsastaja), kuka se olisi ja miksi? Pius Schwizer koska hän on esteratsastaja maailman huipulta ja olen jo tavannut hänet viime vuoden hihsissä. PALJON ONNEA HANNALLE JA FRIIDALLE UPEASTA KISAKAUDESTA 2011! Hanna ja Friida kotipellolla (kuva P.Tiitta) Hevoshullu ponicup sarjakilpailun voitto Henkilökohtainen aluemestaruushopea Ponien aluejoukkuekulta (EsRa) Hallimestaruus joukkuepronssi (KERRA) 13

14 Keravan Ratsastusseura EQUIPE tietojärjestelmä: Viimeisin tuloslista lk. 21:36 Luokka 6 - Este 110 arv. AM5 Joukkue 16 lähtöä joukkue Ratamestari: Simo Leppänen Sija Kasvattaja Joukkuenro Virhe Aika Virhe Aika Joukkuejohtaja Ratsastaja Hevonen Virhe Aika Virhe Aika 1 Cool Riders ry Joukkue , ,51 Lilo Kainulainen Roosa Sjöberg Zida' Ya 0 70, ,40 Sara Björkroth Cinzia's Precencia 0 62, ,38 Sofia Björkroth Jamaran's Amber 4 61, ,22 Eveliina Talvio Adalmina's Rusty 0 65, ,91 2 Keravan Ratsastusseura ry Joukkue , ,68 Essi Horttanainen Tiiu Tiihonen Nat Kelly Cole 0 65, ,69 Annastiina Murtomäki Luzibär 0 63, ,46 Terhi Sjögr n-sorsa Ch re Du Lys , ,47 Essi Horttanainen Amerante 0 66, ,53 3 Ratsastusseura Team Nissala ry Joukkue , ,75 Maria Magi Susanna Korpijaakko- Öhman Zingar 0 78, ,75 Maiju Siivonen Gloria 0 69, ,22 Emma Tallberg Monday II 0 65, ,78 4 Uudenmaan Hevosurheilijat ry Joukkue , ,38 Hanna Tynkkynen Krista Tamminen Fbi Kassarist 0 66, ,81 Kaisu Pärnä Holas 0 75, ,60 Sini Saari Edera 0 67, ,97 Hanna Tynkkynen Quito 0 79, ,63 5 Tuomarinkylän Ratsastajat ry Joukkue , ,24 Sari Nevalainen Netta Santanen Gaisma 8 87, ,00 Krista Nyqvist Pipa 0 66, ,65 Sofi Eestilä Claire II 0 75, ,56 Sonja Turtia Wrexham 0 61, ,03 6 Itä-Uudenmaan Ratsastajat-Östr Joukkue , ,72 Lotte Palmgren Medusa II 0 63, ,44 Nina Sund Prominent 0 64, ,09 Linda Bosas Louis Piquet 0 62, ,19 Esma Putkonen Arax II 8 67, ,75 7 Väst-Nylands Ryttare Rf Joukkue ,2 Catherine Söderblom Linda Wikström Showtime ,85 Jannika Kyngäs Seltenheit 8 66,16 Marlene Söderblom Broby Soleil D'Ete ,35 Emma Weckström West Side Carduus 4 70,00 8 Lohjan Ratsastajat ry Joukkue ,31 Kimmo Helasuo Ida Tuominen Napoleon V 4 79,31 Nicole Hellberg Grando II 4 70,68 Sini Liukkonen Aranzo 0 71,60 Mira Helasuo Casandra ,03 9 Evitskogin Ratsastajat ry Joukkue ,66 Anne Molander Hanna Nordström Very Happy II 8 67,72 Juha-Pekka Halmeenmäki Wyona S 4 69,13 Petra Hackman Kolumbs 0 72,25 Jessica Molander Kotimäen Paradise 0 68,28 10 Kanta-Hämeen Ratsastajat ry Joukkue ,56 14

15 Kaisa Kouhia Ponticello 8 61,50 Susanna Laine Bandora ,25 Sara Kortesoja Olle 4 61,06 Hannele Vanhanen Landita ,00 11 Karlvikin Ratsastajat ry Joukkue ,25 Leena-Mari Lähteenmaa Enni Huotarinen Cannacomma 4 72,47 Juho Lähteenmaa Chaschat 8 71,13 Kristiina Hurmerinta Givors 32 90,00 Laura Seppälä Biggarau 0 72,65 12 Kilon Ratsastuskerho ry Joukkue ,47 Harri Mononen Emma Janhonen Ronja-Tusklik 32 90,00 Linda Marin Vlashka van het Sassenbroek 0 69,19 Harri Mononen Anaronda 8 69,28 Hanna Vikkula Zatini 32 90,00 13 Helsingin Wiisikot ry Joukkue ,46 Mira Flinkkilä Emmi Laaksonen Red Head 32 90,00 Minna Laakkonen Flying Surprise 0 69,43 Mira Flinkkilä Strenia 8 71,03 14 Tuusulan Ratsastajat ry Joukkue ,5 Milka Kivikoski Pretty Girl 32 90,00 Viivi Heikkinen Gabon 32 90,00 Katri Siltala Caramba 8 71,06 Tuisku Kivikoski Jackpot 0 76,44 15 Riihimäen Ratsastajat ry Joukkue ,25 Tiina Ahlqvist Sani Salonen Fraenkel 8 78,47 Annastiina Koivusalo Leander 32 90,00 Tiina Parikka Linghton 4 69,78 16 Lounais-Espoon Ratsastajat ry Joukkue ,97 Arja Korhonen Jasmin Korhonen Landqueen 8 80,66 Helena Tiitinen St Kattryn 32 90,00 Heidi Kujala Cara 8 70,31 Meeri Kataja Urphine 32 90,00 Tuloksia alue estekisat Keravalla Luokka 1 Este 60 arv. 367(A2/A2) Kategoria 1 + H Luokka 1, 60 cm arv. 367,1 (a2/a2) Avoin ratsukoille, jotka eivät ole sijoittuneet aluekilpailuissa 13 ilmoittautuminen, 12 lähtöä, 3 Sijoittuu Pj. tuomari: Jaakko Lähteenmaa Kilpailunjohtaja: Inka Penttuilä Ratamestari: Simo Leppänen Sija Ratsastaja Hevonen Palkinto Vaihe I Vaihe II Kasvattaja Suku Virhe Aika Virhe Aika 1 Heta Vihro Adalmina's Pearl Keravan Ratsastusseura ry 0 38,69 2 Erika Hanhisuanto Heidi V Kauniaisten Ratsastajat Gran 0 40,07 3 Jemina Heinonen Nelson Keravan Ratsastusseura ry 0 42,28 4 Mona Kandelin Conchetta Jokelan Ratsastajat ry 0 43,75 5 Paula Väkeväinen Emily II Keravan Ratsastusseura ry Casper Vitano 0 45,78 6 Pinja Laine Junacka 15

16 Luokka 2b Este 80 arv. A.2.0 Kategoria H Luokka 2b, 80 cm, A.2.0 Avoin kaikille 24 ilmoittautuminen, 23 lähtöä, 6 Sijoittuu Pj. tuomari: Jaakko Lähteenmaa Kilpailunjohtaja: Inka Penttilä Ratamestari: Simo Leppänen Sija Ratsastaja Hevonen Palkinto Este Kasvattaja Suku Virhe Aika 1 Tommi Haapa Jack Daniels Poni Haan Ratsastajat ry Tuntematon Ori 0 38,34 2 Veronica Lindberg Erkas Kotkan Ratsastajat ry Elkar Toover 0 39,35 3 Essi Kivelä Pikku Waltiatar Lounais Espoon Ratsastajat ry Villeri Kelmi 0 41,03 4 Emilia Ruusunen Kronas Nurmijärven Ratsastajat ry Kaukas Agentas 0 41,06 5 Emmy Savolainen Bella Capri Uudenmaan Hevosurheilijat ry Tuntematon Ori 0 41,47 6 Fanny Nokkonen Mlechnij Kalliorinteen Ratsastajat ry Magistr Tuntematon Ori 0 41,93 7 Anni Koskinen Prints VI Keravan Ratsastusseura ry Tuntematon Ori 0 43,31 8 Essi Kivelä Nala IV Lounais Espoon Ratsastajat ry Frisian Forest Marco Tommi 0 46,47 9 Jutta Vehmanen Moonlight Cool Riders ry Tuntematon Ori 0 48,44 10 Noora Paukku Pinewood Salem Alekum x Sts Husön Ratsastajat ry Zinntaler Brd xx Sts Zodiak Se ox Sts 0 48,75 11 Emilia Toikander Albus Dumbledor Evitskogin Ratsastajat ry Azett Zeus 0 48,81 12 Mira Nieminen Lütten Lucas Kirvunkylän Ratsastajat ry Lacros Graf Douglas 0 49,60 13 Heidi Käär Cirakas Helsingin Wiisikot ry Colandro Carthago 0 49,65 14 Maiju Ruusunen Valko Pyry Husön Ratsastajat ry Valko Purje Hilleri 0 50,44 15 Mona Kandelin Moon Lagoon Jokelan Ratsastajat ry Lados Brd 102 Darwin ,03 16 Anna Marja Koivisto Vanesa Tuusulan Ratsastajat ry Vintas Nazjif 0 51,09 17 Jutta Vehmanen Geranco Cool Riders ry 0 53,07 18 Auri Luhtanen Saphira Husaariratsastajat ry Zafiro Hill Anwar x 0 55,37 19 John Antell My Little Nevi Lahan Urheiluratsastajat ry Mylord Nazim 4 44,41 20 Fanny Nokkonen Bingo af Langesminde Kalliorinteen Ratsastajat ry Charmeur af Langesmi Charmeur af Langesmi4 44,43 21 Pinja Klemola Maagia Nurmijärven Ratsastajat ry Maks Rosett 4 44,97 22 Erika Hanhisuanto Heidi V Kauniaisten Ratsastajat Gran Tuntematon Ori 4 45,03 23 Taika Hannonen Paris IN Bloom Cool Riders ry Orlando Electro 4 47,66 Emmy Savolainen Vera van de Gezande Baan Uudenmaan Hevosurheilijat ry Bokkesprong Casjmier Flora's Hof Magic 6 ylös Keravan Ratsastusseura ry 0 46,25 7 Silja Fredriksson Junacka Keravan Ratsastusseura ry 0 48,41 7 Sofia Siivonen Frans Keravan Ratsastusseura ry 0 48,41 9 Taika Hannonen Paris Cool Riders ry 0 50,16 10 Pinja Tissarinen Brian Keravan Ratsastusseura ry 0 52,62 11 Kristiina Auvinen Silly Milly Karlvikin Ratsastajat ry 0 53,25 12 Mira Saarikoski Ariane Keravan Ratsastusseura ry Ute. Elina Tuiskunen Caspar VI Mäntsälän Ratsastajat ry 16 Luokka 2A Este 80 arv. 367(A2/A2) Kategoria 1 + H Luokka 2A, 80 cm arv. 367,1 (a2/a2) Avoin ratsukoille, jotka edustavat Keravan Ratsastusseuraa 12 ilmoittautuminen, 11 lähtöä, 3 Sijoittuu Pj. tuomari: Jaakko Lähteenmaa Ratamestari: Simo Leppänen Sija Ratsastaja Hevonen Palkinto Vaihe I Vaihe II Kasvattaja Suku Virhe Aika Virhe Aika 1 Alisa Kylmälahti Movena Keravan Ratsastusseura ry 0 40,31 2 Maija Harenko Movena Keravan Ratsastusseura ry 0 42,31 3 Tiiu Tiihonen My Tricky Joy Keravan Ratsastusseura ry 0 43,35 4 Minna Svensk Gitana Keravan Ratsastusseura ry 0 44,00 5 Carita Luhio Hercas Keravan Ratsastusseura ry 0 48,06 6 Ella Oikarinen Mr. Green Keravan Ratsastusseura ry 0 48,72 7 Eerika Janhunen Passeth Swe 1994 Keravan Ratsastusseura ry Landprinz I Pontus 0 50,87 8 Gerdia Dolfsma Hemingway Netherlands Herkus Narcos II 0 57,34 9 Malviina Linninen Frans Keravan Ratsastusseura ry 4 42,91 10 Susanna Örn Tiarah Keravan Ratsastusseura ry 8 54,75 11 Mira Saarikoski Ariane Keravan Ratsastusseura ry Ute. Mona Kandelin Conchetta Jokelan Ratsastajat ry

17 26 Janette Maukonen Rappalo Razzo Hyvinkään Urheiluratsastajat r Romanoff J Eisenbarth 0 48,85 27 Niina Holmberg Fonetika Porvoon Mustang ry Taivanas Harding 0 49,00 28 Tanja Tervakko Celtas Quitiara Poni Haan Ratsastajat ry Nolisco 114 (hemec D Voltaire 0 49,04 29 Amira Oubajja Chokotoff Uudenmaan Hevosurheilijat ry Tuntematon Ori 0 49,13 30 Rebecca Mårtenson Alexia II Itä Uudenmaan Ratsastajat Östr Marlon Nijinski 0 49,37 31 Elsi Norhio Centissimo Karlvikin Ratsastajat ry 0 49,65 32 Maiju Ruusunen Valko Pyry Husön Ratsastajat ry Valko Purje Hilleri 0 50,88 33 Eerika Janhunen Flamenco II Keravan Ratsastusseura ry Florestan I Paradox I 0 51,06 34 Pertti Enarvi Cola Light Evitskogin Ratsastajat ry Calato Camiros 0 51,41 35 Sanni Pikkarainen Zaïra Kotkan Ratsastajat ry Contendro I Ahorn 0 52,16 36 Anna Marja Koivisto Vanesa Tuusulan Ratsastajat ry Vintas Nazjif 0 52,53 37 Mona Kandelin Moon Lagoon Jokelan Ratsastajat ry Lados Brd 102 Darwin ,63 38 Hanni Vanhanen Cindo van de Mullegracht Siuntion Ratsastajat ry Sjunde Kashmir van Schutter Fantastique 0 53,75 39 Kati Kalliala Karavele Karlvikin Ratsastajat ry Kabriolets Ramiros Big Ben 0 54,97 40 Auri Luhtanen Saphira Husaariratsastajat ry Zafiro Hill Anwar x 0 56,84 41 Inka Penttilä Lapasa Keravan Ratsastusseura ry Landgold Pedro 0 57,84 42 Jenny Haapa For Ecstasy Poni Haan Ratsastajat ry For Edition Escudo I 0 59,12 43 Jaana Saarenheimo Brodvejus Karlvikin Ratsastajat ry Tuntematon Ori 0 62,35 44 Tuisku Kivikoski Pinewood Sari Jones 2587 Tuusulan Ratsastajat ry Arioso Brd 98 Zinntaler Brd xx Sts 0 66,06 45 Esma Putkonen Almaa Itä Uudenmaan Ratsastajat Östr Suikun Ero V.T. Ajatus 4 46,75 46 John Antell My Little Nevi Lahan Urheiluratsastajat ry Mylord Nazim 4 47,84 47 Emilia Toikander Albus Dumbledor Evitskogin Ratsastajat ry Azett Zeus 4 48,93 48 Anni Koskinen Prints VI Keravan Ratsastusseura ry Tuntematon Ori 4 50,09 49 Emma Janhonen Ronja Tusklik Kilon Ratsastuskerho ry Jack Keeniks 4 51,26 50 Heidi Käär Cirakas Helsingin Wiisikot ry Colandro Carthago 4 57,25 51 Meri Tuuli Kokko Bodessa M Nevaksen Ratsastajat ry Perhaps Vh Molenvond Darco 4 64,37 52 Pinja Klemola Maagia Nurmijärven Ratsastajat ry Maks Rosett Ute. 52 Laura Rönkkä Advente Jokivarren Ratsastajat ry Ako Dozators Ute. 52 Anni Lemola Don Cooper Ratsastusurheilijat ry Cooper Dakota xx Ute. Patricia Westman Ruubik Billnäsin Ratsastajat ry Rosett Toor Hanna Nordström Very Happy II Evitskogin Ratsastajat ry Pop Socs Maranon Emmy Savolainen Vera van de Gezande Baan Luokka 3 Este 90 arv. A.2.0 Kategoria H Luokka 3, 90 cm, A.2.0 Prix de Hööks Avoin kaikille 60 ilmoittautuminen, 54 lähtöä, 14 Sijoittuu Pj. tuomari: Jaakko Lähteenmaa Kilpailunjohtaja: Inka Penttilä Ratamestari: Simo Leppänen Sija Ratsastaja Hevonen Palkinto Este Kasvattaja Suku Virhe Aika 1 Kaisu Tuiskunen Orange II Mäntsälän Ratsastajat ry Tuntematon Ori 0 38,94 2 Sofia Björkroth Jamaran's Amber Cool Riders ry Silverlea Spiderman Oosterbroek Sergio 0 39,84 3 Nina Eskola Jopetti Uudenmaan Hevosurheilijat ry Jaanen Suikku V.T. Ajatus 0 41,16 4 Arla Panttila Twilight Barbie Punametsän Ratsastajat ry Gentleman Orfeu Negro 0 41,50 5 Dora Horto Tintoretto Kotkan Ratsastajat ry Karandasj Tin Rocco 0 41,63 6 Emmy Savolainen Bella Capri Uudenmaan Hevosurheilijat ry Tuntematon Ori 0 41,87 7 Sara Björkroth Cinzia's Precencia Cool Riders ry Peveril Providence 1 Ekeholms Bacardi 6 N0 42,22 7 Henna Halonen Seihs Kotkan Ratsastajat ry Snaps Tormoz xx 0 42,22 9 Roy Nygård Vento II Ratsastusseura Kopse ry Tuntematon Ori 0 42,31 10 Henna Kaaro Blinka van de Eindhoeve Haminan Ratsastajat ry Nantino Oosthoek's Floris 0 43,25 11 Jutta Vehmanen Geranco Cool Riders ry 0 43,50 12 Emilia Ruusunen Kronas Nurmijärven Ratsastajat ry Kaukas Agentas 0 43,72 13 Essi Kivelä Pikku Waltiatar Lounais Espoon Ratsastajat ry Villeri Kelmi 0 43,78 14 Gyula Moldováni Thunder Night Tuomarinkylän Ratsastajat ry Königin's Sohn Ks 69 Imperator 0 44,10 15 Veronica Lindberg Erkas Kotkan Ratsastajat ry Elkar Toover 0 44,62 16 Tommi Haapa Jack Daniels Poni Haan Ratsastajat ry Tuntematon Ori 0 44,82 17 Emilia Reingoldt Lady M Suurpyölin Tallin Ratsastajat Dunsany xx 3270 Quoniam ,25 18 Mira Nieminen Lütten Lucas Kirvunkylän Ratsastajat ry Lacros Graf Douglas 0 45,85 19 Veera Paukku Pinewood Salem Alekum x Sts Husön Ratsastajat ry Zinntaler Brd xx Sts Zodiak Se ox Sts 0 46,62 20 Inari Kasanko Greylands Foxy Way Keravan Ratsastusseura ry Bold Fox xx Tuntematon Ori 0 46,72 21 Laura Parkkisenniemi Huba II Kalliorinteen Ratsastajat ry Fetisas Chapun 0 47,13 22 Janina Leppänen Capuccino Lohjan Ratsastajat ry Tuntematon Ori 0 47,54 23 Linda Marin Vlashka van het Sassenbroek Kilon Ratsastuskerho ry 0 47,78 24 Kirsi Degerth Moldováni Vigsö's Herzog Tuomarinkylän Ratsastajat ry Laurenz Woernitz 0 48,25 25 Jutta Vehmanen Moonlight Cool Riders ry Tuntematon Ori 0 48,75 17

18 Uudenmaan Hevosurheilijat ry Bokkesprong Casjmier Flora's Hof Magic 6 Roshana Mahmood Heveliusz Jokelan Ratsastajat ry Toledo xx Emetyt Outi Matilainen Valkyria "M" Uudenmaan Hevosurheilijat ry Olympic Ramiro Attack Z Arla Panttila Adbul van Nimmerdor Punametsän Ratsastajat ry Orchard D'Avranches ylös 18 Luokka 4 Este 100 arv. A.2.0 Kategoria H Luokka 4, 100 cm, A.2.0 Avoin kaikille 75 ilmoittautuminen, 69 lähtöä, 18 Sijoittuu Pj. tuomari: Jaakko Lähteenmaa Kilpailunjohtaja: Inka Penttilä Ratamestari: Simo Leppänen Sija Ratsastaja Hevonen Palkinto Este Kasvattaja Suku Virhe Aika 1 Tanja Tervakko Celtas Quitiara Poni Haan Ratsastajat ry Nolisco 114 (hemec D Voltaire 0 49,16 2 Dora Horto Tintoretto Kotkan Ratsastajat ry Karandasj Tin Rocco 0 49,50 3 Jasmin Korhonen Landqueen Lounais Espoon Ratsastajat ry Lados Brd 102 Feuerschein I 0 49,53 4 Emmi Laaksonen Red Head Helsingin Wiisikot ry Tuntematon Ori 0 49,72 5 Jenna Leino Elfa Efeja Nevaksen Ratsastajat ry Emirs xx Jokers 0 49,87 6 Joanna Jokinen Jockey's Parzival Gumbölen Ratsastajat ry Paco Rabanne Ger 94 Sit This One Out xx 0 51,22 7 Ira Huusko Miel des Falaises Nurmijärven Ratsastajat ry 0 51,31 8 Laura Parkkisenniemi Huba II Kalliorinteen Ratsastajat ry Fetisas Chapun 0 51,50 9 Henna Kaaro Blinka van de Eindhoeve Haminan Ratsastajat ry Nantino Oosthoek's Floris 0 51,72 10 Janette Maukonen Rappalo Razzo Hyvinkään Urheiluratsastajat r Romanoff J Eisenbarth 0 51,81 11 Kaisu Tuiskunen Orange II Mäntsälän Ratsastajat ry Tuntematon Ori 0 52,97 12 Lotte Palmgren Medusa II Itä Uudenmaan Ratsastajat Östr Tuntematon Ori 0 53,46 13 Minna Laakkonen Flying Surprise Helsingin Wiisikot ry Come Back II Cavalet 0 53,72 13 Terhi Sjögrén Sorsa Chére Du Lys 2371 Keravan Ratsastusseura ry Champion Du Lys Lombard 0 53,72 15 Rebecca Mårtenson Alexia II Itä Uudenmaan Ratsastajat Östr Marlon Nijinski 0 54,07 16 Laura Rönkkä Advente Jokivarren Ratsastajat ry Ako Dozators 0 54,44 17 Esma Putkonen Arax II Itä Uudenmaan Ratsastajat Östr Triomphe Nimmerdor 0 54,47 18 Hanni Vanhanen Cindo van de Mullegracht Siuntion Ratsastajat ry Sjunde Kashmir van Schutter Fantastique 0 55,25 22 Charlotta Kuhlefelt Crossinstown Oscar Poni Haan Ratsastajat ry Tuntematon Ori 0 56,78 23 Jenny Haapa For Ecstasy Poni Haan Ratsastajat ry For Edition Escudo I 0 56,82 24 Niina Holmberg Fonetika Porvoon Mustang ry Taivanas Harding 0 56,88 25 Kati Kalliala Karavele Karlvikin Ratsastajat ry Kabriolets Ramiros Big Ben 0 57,69 26 Niina Vahantila Wonderfull Korpikylän Ratsastajat ry Indoctro Don Carlos 0 57,75 27 Viivi Heikkinen Gabon Tuusulan Ratsastajat ry Goldlöwe Pontus 0 57,94 28 Katri Siltala Caramba Tuusulan Ratsastajat ry 0 58,00 29 Linda Aaltonen Tivelles 2265 Gumbölen Ratsastajat ry Carry Contender 0 58,97 30 Tiiu Tiihonen Nat Kelly Cole Keravan Ratsastusseura ry Nat King Cole 26 NF Hedlanda Gay Wonder0 59,19 31 Gerdia Dolfsma Barrichello Netherlands 0 59,59 32 Eerika Janhunen Flamenco II Keravan Ratsastusseura ry Florestan I Paradox I 0 61,03 33 Seru Fiiu Linninen Claymore Keravan Ratsastusseura ry Chablis 80 Talisman II 0 62,50 34 Petra Hackman Shelsea Evitskogin Ratsastajat ry Lucky Light Neapel 0 62,53 35 Pertti Enarvi It's Indorado Z Evitskogin Ratsastajat ry Indorado Unique II Drum V/H J 0 63,65 36 Eveliina Talvio Spirit T Cool Riders ry Lados Brd 102 Leuthen I 0 64,40 37 Gerdia Dolfsma Charmed Netherlands 0 64,72 38 Petra Hackman Ist Hagrid Evitskogin Ratsastajat ry Centimor 111 Kansas Nld ,43 39 Ida Hyötyläinen Covergirl Riding Club Cavalor ry Contendro I Matcho x 0 65,53 40 Nina Eskola Jopetti Uudenmaan Hevosurheilijat ry Jaanen Suikku V.T. Ajatus 4 52,53 41 Kristiina Taimisto A Relius Hattel Riders ry 4 53,53 42 Salla Snellman Wichita Keravan Ratsastusseura ry Welt Hit IV Fagott 4 55,00 43 Pertti Enarvi Cola Light Evitskogin Ratsastajat ry Calato Camiros 4 55,40 44 Mari Wuorio Charon Helsingin Wiisikot ry Chance Palladium Sov ,47 45 Sanna Kortesmäki Lawrenza A Keravan Ratsastusseura ry Lacros Wenzel I 4 55,63 46 Krista Tamminen Fbi Kassarist Uudenmaan Hevosurheilijat ry Fadarath ox Moorits 4 56,13 47 Sanni Pikkarainen Zaïra Kotkan Ratsastajat ry Contendro I Ahorn 4 56,93 47 Jukka Himberg Rikosets Siuntion Ratsastajat ry Sjunde Regtaims Akots 4 56,93 49 Elsi Norhio Centissimo Karlvikin Ratsastajat ry 4 58,60 50 Emma Weckström West Side Carduus Väst Nylands Ryttare Rf Irco Mena Kardell ,87 50 Jaana Saarenheimo Brodvejus Karlvikin Ratsastajat ry Tuntematon Ori 4 58,87 52 Elsa Vartola Lazzarella Cool Riders ry Lados Brd 102 Napoleon 4 61,47 53 Meri Tuuli Kokko Bodessa M 19 Krista Laine Hops 1 Riihimäen Ratsastajat ry Heops Start xx 0 56,03 20 Rebecca Lindeblad Hektor Finn Riding Club Cavalor ry V.V. Huck Finn Remmik 0 56,69 21 Minna Laakkonen Cambell V Helsingin Wiisikot ry Come Back II Agent 0 56,71

19 3 Maria Koppatz Noeska Z Lounais Espoon Ratsastajat ry 0 58,03 4 Kimmo Helasuo H.S. Eurovision Lohjan Ratsastajat ry Carthago Landgraf I 0 59,75 5 Sonja Turtia Wrexham Tuomarinkylän Ratsastajat ry Silverstone Kalusha 0 62,07 6 Tea Jansson Doppsko Roxie Team Fincheval ry Rothschild J 63 Waidmannsdank xx0 65,53 7 Katja Tolonen Eros Pj Nurmijärven Ratsastajat ry Embassy Fabriano 0 65,81 8 Minna Laakkonen Cambell V Helsingin Wiisikot ry Come Back II Agent 0 66,94 9 Iina Matikainen Prestige II Helsingin Wiisikot ry Pablo Grand Ferdinand II 0 74,97 10 Mira Helasuo Cassius Clay Lohjan Ratsastajat ry Cambridge Calypso II 4 61,28 11 Linda Bosas Louis Piquet Itä Uudenmaan Ratsastajat Östr Landwind II B Wellington 4 62,50 12 Annastiina Murtomäki Luzibär Keravan Ratsastusseura ry Lordanos Gardegeneral 4 64,00 13 Mathilda Råberg Bettico Nevaksen Ratsastajat ry Tuntematon Ori 4 67,69 14 Niina Vahantila Wonderfull Korpikylän Ratsastajat ry Indoctro Don Carlos 4 68,53 15 Linda Wikström Showtime 2474 Väst Nylands Ryttare Rf Singular Joter Gardeoffizier 4 69,34 16 Rebecca Lindeblad Karandasj Riding Club Cavalor ry King Kadanz Mufaq Nl ox 4 70,84 17 Marlene Söderblom Twins' Amos Väst Nylands Ryttare Rf V.K. Musta Rudolf Meautry xx 4 74,66 18 Petra Hackman Shelsea Evitskogin Ratsastajat ry Lucky Light Neapel 4 77,75 19 Mikaela Waller Cimberly S Riding Club Cavalor ry Calato Lasino 4 86,97 20 Misa Pihlaniemi Lamets Suomen Kenttäratsastusseura ry Lear Randazzo 8 63,78 21 Jukka Himberg Saldo Siuntion Ratsastajat ry Sjunde Faldo Oldenburg 8 82,91 22 Juho Lähteenmaa Quistro Karlvikin Ratsastajat ry Quincy (omni Star) Rex Fritz 12 78,09 23 Terhi Tuominen Nobless Impivaaran Ratsastajat ry Lord's Orion Gawor 16 65,13 24 Eveliina Talvio Epstein Cool Riders ry Embur Dollar Ute. 24 Ida Hyötyläinen Covergirl Riding Club Cavalor ry Contendro I Matcho x Ute. 24 Krista Laine Hops 1 Riihimäen Ratsastajat ry Heops Start xx Ute. 24 Sini Saari Edera Uudenmaan Hevosurheilijat ry Emirs xx Rends Ute. 24 Ira Huusko Miel des Falaises Nurmijärven Ratsastajat ry Utg. 24 Kristiina Taimisto A Relius Hattel Riders ry Utg. 24 Kristiina Hurmerinta Givors Karlvikin Ratsastajat ry Guido Malahit Ute. Hanna Vikkula Zatini Kilon Ratsastuskerho ry Furore Catango Z Nevaksen Ratsastajat ry Perhaps Vh Molenvond Darco 4 64,53 54 Juho Lähteenmaa Quistro Karlvikin Ratsastajat ry Quincy (omni Star) Rex Fritz 4 65,03 55 Roy Nygård Vento II Ratsastusseura Kopse ry Tuntematon Ori 4 65,68 56 Sara Kortesoja Olle Kanta Hämeen Ratsastajat ry Palladium Sov 105 Hrust 4 66,78 57 Marlene Söderblom Twins' Amos Väst Nylands Ryttare Rf V.K. Musta Rudolf Meautry xx 4 68,94 58 Arla Panttila Twilight Barbie Punametsän Ratsastajat ry Gentleman Orfeu Negro 8 53,19 59 Inari Kasanko Greylands Foxy Way Keravan Ratsastusseura ry Bold Fox xx Tuntematon Ori 8 54,47 60 Kaisa Kouhia Ponticello Kanta Hämeen Ratsastajat ry Piano II Lützow 8 54,97 61 Esma Putkonen Almaa Itä Uudenmaan Ratsastajat Östr Suikun Ero V.T. Ajatus 8 55,03 62 Katri Vehmas Wichita Keravan Ratsastusseura ry Welt Hit IV Fagott 8 55,37 63 Henna Halonen Seihs Kotkan Ratsastajat ry Snaps Tormoz xx 8 60,85 64 Terhi Tuominen Nobless Impivaaran Ratsastajat ry Lord's Orion Gawor 8 61,47 65 Rebecca Lindeblad Karandasj Riding Club Cavalor ry King Kadanz Mufaq Nl ox 9 88,04 66 Emilia Eerola Hana Nevaksen Ratsastajat ry Hornet Tsirok 10 77,25 67 Tuisku Kivikoski Pinewood Sari Jones 2587 Tuusulan Ratsastajat ry Arioso Brd 98 Zinntaler Brd xx Sts 14 79,22 68 Netta Vinkvist Lawrenza A Keravan Ratsastusseura ry Lacros Wenzel I 16 67,25 69 Amira Oubajja Chokotoff Uudenmaan Hevosurheilijat ry Tuntematon Ori Ute. Patricia Westman Ruubik Billnäsin Ratsastajat ry Rosett Toor Gerdia Dolfsma Basalt Netherlands Arla Panttila Adbul van Nimmerdor Punametsän Ratsastajat ry Orchard D'Avranches Outi Matilainen Valkyria "M" Uudenmaan Hevosurheilijat ry Olympic Ramiro Attack Z Kaisu Pärnä Holas Uudenmaan Hevosurheilijat ry Tuntematon Ori Gyula Moldováni Thunder Night Tuomarinkylän Ratsastajat ry Königin's Sohn Ks 69 Imperator Luokka 5 Este 115 arv. A.2.0 Kategoria 1 + H Luokka 5, 115 cm, A.2.0 Prix de Hipposport Avoin kaikille 31 ilmoittautuminen, 30 lähtöä, 8 Sijoittuu Pj. tuomari: Jaakko Lähteenmaa Kilpailunjohtaja: Inka Penttilä Ratamestari: Simo Leppänen Sija Ratsastaja Hevonen Palkinto Este Kasvattaja Suku Virhe Aika 1 Rebecca Lindeblad Hektor Finn Riding Club Cavalor ry V.V. Huck Finn Remmik 0 54,32 2 Charlotta Kuhlefelt Crossinstown Oscar Poni Haan Ratsastajat ry Tuntematon Ori 0 56,38 19

20 20 2

Taulukko1. Sivu 1. Sija Ratsastaja Hevonen Palkinto Este Kasvattaja Suku Virhe Aika Noora. Östersundomin Ratsastajat ry Katja 0 48,12

Taulukko1. Sivu 1. Sija Ratsastaja Hevonen Palkinto Este Kasvattaja Suku Virhe Aika Noora. Östersundomin Ratsastajat ry Katja 0 48,12 Luokka 1 - Este 60 arv. A.2.0 Kategoria 1 + H 6 ilmoittautuminen, 6 lähtöä, 2 Sijoittuu Noora 1 Manninen Rozario Östersundomin Katja 2 Rannanjärvi Smokin Stolle Kymijoen Mona 3 Bäckman Promesse Anna-Maija

Lisätiedot

Palkintojenjako n. klo 12.10. www.ponikoulu.fi/pora

Palkintojenjako n. klo 12.10. www.ponikoulu.fi/pora HIPPO MEMORIAL - SEURAKILPAILUT ESTE- JA KOULURATSASTUKSESSA LÄHTÖJÄRJESTYKSET: kouluratsastus lauantaina 24.5.2014 alk. klo 10 Tuomari: Heidi Leiniäinen Verryttely ryhmissä kilpailukentällä ilmoitettuihin

Lisätiedot

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97)

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97) Tytöt C15 (-97) Nimi Seura Kuljetus-Keskitys Pusku Syöttö Pujot- Kuljetus-Laukaus Pituuspotku Loppu- SPL aika väh. telu aika väh. o/m v/m aika MERKKI 1. Putkonen Melina JyPK 35,9-9 26,9-4 40,7 28,7 29,4-13

Lisätiedot

Petra Kalamo ja Valmonti kisavat luokat Helppo C:1 2000 ja Helppo B:3 2009. Sijoitukset olivat: 7. ja 17.

Petra Kalamo ja Valmonti kisavat luokat Helppo C:1 2000 ja Helppo B:3 2009. Sijoitukset olivat: 7. ja 17. ESTe- SeURACUPIN VOITTO! Vaasan Hubertus voitti tämän vuoden este- seuracupin ja palkittiin alueen syyskokouksessa pokaalilla, jonka vastaanotti Ida Viitanen seuran nimissä. Vaasan Hubertus voitti niukasti

Lisätiedot

Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1/ 2012

Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1/ 2012 Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1/ 2012 1 KERRA 1/2012 Puheenjohtajan kirjoitus... Hallitus 2012... Uudet hallituksen jäsenet... Junnukysely ja runot.. MinunHevonenParasHevonen (Future s Hope)...

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

1 /2011. Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti

1 /2011. Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1 /2011 Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1 KERRA 1/2011 Puheenjohtajan kirjoitus... Hallitus 2011... Junnupalsta... Hevoshieroja Päivi Väkeväinen. 3 4 6 7 MinunHevonenParasHevonen (Hercas)... 10

Lisätiedot

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus Tytöt C15 (-98) Pituuspotku Kuljetus-Keskitys Nimi Seura aika väh. Syöttö Pujottelu Pusku o/m v/m aika väh. aika merkki 1 Markkanen Iina JyPK 29,5-20 9,5 38,3 26,7-8 37 30-13,4 35,8-9 26,8 79,9 Hopea 2

Lisätiedot

TOI MI HEN KI LÖT 2-TASON ESTEKILPAILUT LA 19.9.2015

TOI MI HEN KI LÖT 2-TASON ESTEKILPAILUT LA 19.9.2015 TOI MI HEN KI LÖT 2-TASON ESTEKILPAILUT LA 9.9.205 KILPAILUN JOHTAJA: Mirja Leppänen TUOMARIT: Laura Koskelo pj., Kati Aavakare, Suvi Juntunen ja Leena Särkelä Huttunen (lk4) RATAMESTARI: Elina Salmela

Lisätiedot

Suomen Cup - Vuokatti

Suomen Cup - Vuokatti Suoen Cup - Naiset 3 x 4 k (P) 2 k - 1.11.15 Tuoarineuvosto 2 k Apulais- 00 1 2 3 4 5 7 8 Nr Joukkue / Nii 1 Häeenlinnan Hiihtoseura 1 1-1 Anni Kainulainen 1-2 Maija Hakala 1-3 Laura Mononen 8 Ski Tea

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 YLEISTÄ Seuran hallituksen puheenjohtajana on toiminut 16.3.2011 alkaen Johanna Höglund (9/9). Hallituksen jäsenet ovat Katarina Fellman (varapuheenjohtaja, jäsensihteeri) (8/9),

Lisätiedot

Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 4 / 2011

Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 4 / 2011 Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 4 / 2011 1 KERRA 4/2011 Puheenjohtajan kirjoitus... Seuramestaruus esteratsastuksessa... Seuramestaruus kouluratsastuksessa... Pikkujouluissa palkittuja... Kengityskurssi...

Lisätiedot

Aikataulu 19.3.2016 9.00-9.30

Aikataulu 19.3.2016 9.00-9.30 Aikataulu 19.3.2016 Aluedebytantit 8.00-8.36 1 Maiju Oksanen Hyvinkään Taitoluistelijat, HyTL 2 Stella Sjöblom Tuusulan Luistelijat, TL 3 Anni Rantanen Vihdin Taitoluistelijat, VTL 4 Anette Rönkkö Tuusulan

Lisätiedot

Suomen Cup - Vuokatti

Suomen Cup - Vuokatti Suoen Cup - Naiset 3 x 4 k (P) 2 k - 1.11.15 Tuoarineuvosto 2 k 00 Nr Joukkue / Nii 1 Häeenlinnan Hiihtoseura 1 1-1 Anni Kainulainen 1-2 Maija Hakala 1-3 Laura Mononen 2 Lepäälän Kisa 2-1 Leena Nuri 2-2

Lisätiedot

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO 1 Sisältö VOLKSWAGEN LEADING RIDER 2015 KILPAILU... 3 LÄHITAPIOLA GRAND PRIX 2015... 4 LÄHITAPIOLA FUTURE CHALLENGE...

Lisätiedot

4 /2010. Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti

4 /2010. Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 4 /2010 Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1 KERRA 4/2010 Puheenjohtajan kirjoitus... Seuramestarit 2010... Sarjakuva... Pukeudu järkevästi pakkasilla... MinunHevonenParasHevonen (Passion)... Ajankohtaista......

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 1. YLEISTÄ / Borgå Mustang rf on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseura ja kuuluu jäsenenä myös Etelä-Suomen Ratsastusjaostoon (ESRA). Seura toimii yhteistyössä

Lisätiedot

JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki

JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki Sivu 1 / 5 HALLINNOLLINEN TOIMINTA Seuran hallitus vuonna 2014: JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki Peltoniemi Juha, puheenjohtaja Jokinen Niina, sihteeri Kokko Henna

Lisätiedot

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO 1 Sisältö VOLKSWAGEN LEADING RIDER 2016 KILPAILU... 3 LÄHITAPIOLA GRAND PRIX 2016... 4 LÄHITAPIOLA FUTURE CHALLENGE...

Lisätiedot

LOPPUTULOKSET Keuruun kutsukilpailu 31.01.2009 KeuPa HT / Taitoluistelijat

LOPPUTULOKSET Keuruun kutsukilpailu 31.01.2009 KeuPa HT / Taitoluistelijat LOPPUTULOKSET Keuruun kutsukilpailu 31.01.2009 / Taitoluistelijat Taitajat -95-96 tytöt 1. Bettina-Sofia Karhu 25 Tähteä 2. Pauliina Hautala 22 Tähteä 3. Veera Häkkinen Kuopion Luisteluseura ry 22 Tähteä

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 päivitetty 2.6.. Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 Sisältö RACING KENTTÄ-TROPHY 2015... 2 KENTTÄRATSASTUKSEN HELPPO KENTTÄCUP 2015... 3 KENTTÄRATSASTUKSEN PONICUP 2015... 4 KENTTÄRATSASTUKSEN ALUEJOUKKUEMESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v.

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v. Suomen Taekwondoliitto Liikesarjojen SM-liiga 6/6 osakilpailu, Turku 19.11.2011 SM-liigan, harrastajasarjojen ja ilvessarjojen tulokset Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) 1. Nea Säynäjoki Tampere Kumgang

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖT ALUE-ESTEKILPAILUT SU 5.10.2013

TOIMIHENKILÖT ALUE-ESTEKILPAILUT SU 5.10.2013 TOIMIHENKILÖT ALUE-ESTEKILPAILUT SU 5.0.203 KILPAILUN JOHTAJA: Leena Särkelä-Huttunen TUOMARIT: Laura Koskelo pj., Leena Särkelä-Huttunen, Kati Aavakare ja Riikka Saastamoinen RATAMESTARI: Elina Salmela

Lisätiedot

2 / 2011. Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti

2 / 2011. Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 2 / 2011 Keravan Ratsastusseura ry:n jäsenlehti 1 KERRA 2/2011 Puheenjohtajan kirjoitus... Harjoituskilpailut kouluratsastuksessa... Harjoituskilpailut esteratsastuksessa... Junnupalsta. 3 4 9 12 MinunHevonenParasHevonen

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Luokka 1/ Helppo B, K.N.Special 2009, avoin junioriratsukoille

Luokka 1/ Helppo B, K.N.Special 2009, avoin junioriratsukoille Luokka 1/ Helppo B, K.N.Special 2009, avoin junioriratsukoille 1 Janika Rajala - Sandlundens Mynte AR, Etelä-Pohjanmaan valmennustalli 154,5 147,5 302 60,40 % 30 2 Senja Kuha - Rullarsböle Wernon AR, Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Tutkintopäivä 28.5.2014

Tutkintopäivä 28.5.2014 Tutkintopäivä 28.5.2014 Koulutusala Sosiaali- ja terveys Kuntoutuksen koulutusohjelmasta valmistuu tutkintonimikkeellä sairaanhoitaja Saari Suvi, Kouvola Sosiaaliala- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 2009 Toimintakertomus 2009 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seura perustettiin vuonna 1990 ja rekisteröitiin

Lisätiedot

EA, Englanti, pitkä oppimäärä EA, Englanti, pitkä. Aalto, Fanni 01. Ahlberg, Valtteri 01. EA, Englanti, pitkä. Aho, Aleksi 05. EA, Englanti, pitkä

EA, Englanti, pitkä oppimäärä EA, Englanti, pitkä. Aalto, Fanni 01. Ahlberg, Valtteri 01. EA, Englanti, pitkä. Aho, Aleksi 05. EA, Englanti, pitkä Aalto, Fanni 01 Ahlberg, Valtteri 01 Aho, Aleksi 05 Ala-Heikkilä, Nea 05 Ala-Hukkala, Joona 01 Ankkuri, Ida-Maria 01 Annala, Joni 05 Ansalo, Heidi 01 Benahmed, Aisha 01 El-Bash, Cherine 05 Franssila, Saija

Lisätiedot

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista Helsinki International

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Urjalan Hevosurheilijat ry (UrHu) 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Urjalan Hevosurheilijat ry:n neljästoista toimintavuosi. Vuoden pääteemoina olivat vapaaehtoistoiminnan vuosi sekä Baltic Cup-valjakkokilpailu.

Lisätiedot

Sijoitus Nro Rotu Koiran nimi Omistaja

Sijoitus Nro Rotu Koiran nimi Omistaja Uotilan Ratsastajat Match Show 10.3.2013 tulokset Best in Show (tuomari Viveca Lahokoski) 1 212 villakoira Elton Henna Kortesmäki 2 110 cairnterrieri Taika Heidi Sormunen 3 310 belgianpaimenk. tervueren

Lisätiedot

Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00

Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00 Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00 Aluedebytantit (2), aluenoviisit (4), laajennettu tähtiarviointi 1 Sanni Ripatti Mikkelin Luistelijat, ML 2 Pirita Parhankangas Kouvolan Taitoluistelu ry KTL 1 Ada Salminen

Lisätiedot

VeUS-tulokset keltaisella pohjalla

VeUS-tulokset keltaisella pohjalla Tulokset Laji 3 (Loppukilpailut) - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu Kilpailun paikkakunta Järjestäjä Allas Kilpailupäivämäärä Espoo Swim Games Espoo Cetus 50m 13.12.2014 VeUS-tulokset keltaisella

Lisätiedot

Veli-Matti Yli-Rinne, Tuomo Hammarberg, Tommy Nordenswan.

Veli-Matti Yli-Rinne, Tuomo Hammarberg, Tommy Nordenswan. Tyttöjen C15 (1998) alueelliset harjoitukset 26.11./27.11./28.11. Uudenmaan piirin C15 tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan 26.11./27.11./28.11. pidettävään alueelliseen leiripäivään, tarkista alueesi

Lisätiedot

Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m

Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Risku Elina SU 070392 11,62 Seinäjoki 17.3.07 2 Puolakka Mariel HLK 191191 11,90 Helsinki 19.12.06

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Minikarnevaalit 18.11.2007 Leppävirta

Minikarnevaalit 18.11.2007 Leppävirta Taitajat Sijoitus Nimi Seura Pisteet Erikoismaininta 1. Sanni Koskinen 40,66 2. Vilma Kangasaho 36,00 3. Pinja Salmi 34,00 4. Kristiina Venäläinen KuLS 33,32 5. Veera Häkkinen KuLS 32,67 6. Sanna-Mari

Lisätiedot

Hippodome, Sakun Talli ja Uudenmaan Hevosurheilijat (UHU) järjestävät. Su 30.5.2010 alkaen klo 10.00 Sakun Tallilla Rusutjärvellä (Rusutjärventie 225)

Hippodome, Sakun Talli ja Uudenmaan Hevosurheilijat (UHU) järjestävät. Su 30.5.2010 alkaen klo 10.00 Sakun Tallilla Rusutjärvellä (Rusutjärventie 225) 1 JÄSENTIEDOTE 1/2010 Hippodome, Sakun Talli ja Uudenmaan Hevosurheilijat (UHU) järjestävät Su 30.5.2010 alkaen klo 10.00 Sakun Tallilla Rusutjärvellä (Rusutjärventie 225) mahtavaa menoa ja meininkiä.

Lisätiedot

Amateur Tourin järjestää Helsinki International Horse Show/BCM Scanhorse Oy yhteistyössä Team Eurohorsen kanssa.

Amateur Tourin järjestää Helsinki International Horse Show/BCM Scanhorse Oy yhteistyössä Team Eurohorsen kanssa. SÄÄNNÖT JA OHJEET 05.03.2015 1 YLEISTÄ Uusittu Amateur Tour tarjoaa kaikille harrastekilpailijoille mahdollisuuden Kilpailla Tähtien Kanssa Helsinki International Horse Show ssa 22.-23.10.2015 kiehtovassa

Lisätiedot

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO 1 Sisältö VOLKSWAGEN LEADING RIDER 2015 KILPAILU... 3 LÄHITAPIOLA GRAND PRIX 2015... 4 LÄHITAPIOLA FUTURE CHALLENGE...

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 ry. listattu 14.12.11

Seinäjoen Uimarit -58 ry. listattu 14.12.11 Seinäjoen Uimarit -58 ry. Naiset 25 m VU Kilpauintikoulut. 1 20,72 Mira Nygård 93 SeUi 091203 Seinäjoki 0 2 21,28 Noora Hellberg 01 SeUi 061111 Seinäjoki 0 3 21,41 Nea Yli-Huumo 99 SeUi 111211 Seinäjoki

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009. Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003, 2009

Lisätiedot

KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015

KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 Suomen Ratsastajainliitto ry KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2015 Sisältö YLEISMÄÄRÄYKSET... 2 LÄHITAPIOLA SMALL TOUR 2015... 3 WINTER CUP 2016... 4 ANIMAGI DRESSAGE FUTURE CUP... 5 SUPREME HORSE CARE

Lisätiedot

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR H13 (Lähti: 3, Keskeytti: 0, : 0) 1. h13 Ahola Erik 10.54 2. h13 Hakola Matti 14.17 +3.23 3. h13 Grönholm Martti 23.02 +12.08 D13 (Lähti: 2, Keskeytti: 0, : 0) 1. d13 Annala Vilma 13.54 2. d13 Mäntymäki

Lisätiedot

KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2016

KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2016 1 Suomen Ratsastajainliitto ry KOULURATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2016 Sisältö YLEISMÄÄRÄYKSET 2 LÄHITAPIOLA SMALL TOUR 2016 3 WINTER CUP 2016 4 ANIMAGI DRESSAGE FUTURE- CUP 5 SUPREME HORSE CARE 7-8-V. CHAMPIONSARJA

Lisätiedot

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Aika 1.8.2010 klo 19:00 Paikka Virin toimisto Paikalla Terho Happonen pj Eila Asikainen Virpi Kauhanen (poissa) Riitta Eskelinen Antero Asikainen Pia Salolahti

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013. Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013. Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Naiset mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura pvm Paikka Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) 1 20,43 Johanna Tukeva

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2015 N A I S E T

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2015 N A I S E T LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2015 N A I S E T 50 m hallissa 6,76 Niina Pesola -79 2000 60 m hallissa 7,41 Seyi Omojuwa -85 2008 100 m 11,72 +1,8 Tiina Leppäkoski -90 2013 150 m 18,48-0,6

Lisätiedot

AIKATAULU JA LUISTELUJÄRJESTYS

AIKATAULU JA LUISTELUJÄRJESTYS 24.2.2015 Vihdin Taitoluistelijoiden yksinluistelun kutsukilpailu 28.2.2015 klo 8:00 21:00 Kisakalliossa Lohjalla. AIKATAULU JA LUISTELUJÄRJESTYS Tintit 2007 tai myöhemmin synt., tytöt ja pojat 8:00 9:00

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

Laji / luokka Nro Pari Seura RR Champ, 4 Rock'n'Roll Champion (ABC) 160 Jori HUOVINEN - Laura HELL Tanssiseura Marimba, Valkeakoski Rock'n'Roll

Laji / luokka Nro Pari Seura RR Champ, 4 Rock'n'Roll Champion (ABC) 160 Jori HUOVINEN - Laura HELL Tanssiseura Marimba, Valkeakoski Rock'n'Roll Laji / luokka Nro Pari Seura RR Champ, 4 Rock'n'Roll Champion (ABC) 160 Jori HUOVINEN - Laura HELL Tanssiseura Marimba, Valkeakoski Rock'n'Roll Champion (ABC) 192 Asmo Juhana PASANEN - Elina Annika VELLONEN

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Kajaanin Ratsastusseura 8.8.2009-9.8.2009

Kajaanin Ratsastusseura 8.8.2009-9.8.2009 Kajaanin Ratsastusseura 8.8.2009-9.8.2009 EQUIPE tietojärjestelmä: Viimeisin tuloslista 9.8.2009 lk. 15:59 Luokka 1a - Koulu Helppo B, K.N. -Special, avoin suomenhevosille Luokka 1b - Koulu Helppo B, K.N.

Lisätiedot

TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015

TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015 Laitila, Kustaa Hiekan lukutupa TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ klo 15.00-15.40 Työpaja A Näppäri Fredrika-sali MAX. 30 Gyldén Jasmin Jalonen Maria Kauranen Aino Kauranen Elisa Lännistö Silja Vuorela Hilda Vuorre

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 25.10.2015 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 25.10.2015 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 0500-425200 * ANNA MAIJA MÄKELÄ 3240 040-5274547 SAIJA SUNDE N 3138 050-4129867 * JANE HEPWORTH 3133 0 0 050-5292599 / maria.itkonen@pihavisio.fi * MARIA ITKONEN 2960

Lisätiedot

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki ROCK'N'SWING GP kilpailut Hämeenlinna 13.2 BOOGIE WOOGIE A yleinen 3 Juho Päivinen - Mari Munne Baunssi Hämeenlinna 4 Samuli Kalliala Pinja Sarviluoma Baunssi Hämeenlinna 44 Olli Rasi Rosanna Valtonen

Lisätiedot

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty 12.10.2015 1930-2015

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty 12.10.2015 1930-2015 N yl. 100 m 12,43 Kristiina Peltola -98 N yl. 200 m 25,66 Kristiina Peltola -98 N yl. 400 m 59,49 Teija Ikonen -87 N yl. 800 m 2.19,21 Merja Järvinen -89 N yl. 100 m aj. 14,7 Eeva Vierikko -74 N yl. 400

Lisätiedot

Sijoitus seura soutaja/-t Aika 1 TAKO J P Petäjäniemi 01:45:46 2 TAKO Joonas Petäjäniemi 01:49:00 3 SMARK Adi Koskela 01:49:82

Sijoitus seura soutaja/-t Aika 1 TAKO J P Petäjäniemi 01:45:46 2 TAKO Joonas Petäjäniemi 01:49:00 3 SMARK Adi Koskela 01:49:82 VECKJÄRVI SM-500M 6.-7.9.2014 Lauantai 6.9. klo 14:00 1.LM1x 1 TAKO J P Petäjäniemi 01:45:46 2 TAKO Joonas Petäjäniemi 01:49:00 3 Adi Koskela 01:49:82 klo 14:10 2.JM1xB klo 14:20 3.M1x 1. JSV Jase Haromo

Lisätiedot

NTV kilpalinjan luokkakilpailut 18.10.2009, Espoo Tuulimäki

NTV kilpalinjan luokkakilpailut 18.10.2009, Espoo Tuulimäki B LUOKKA sijoitus Sukunimi Etunimi Seura Kategoria 1 Värjä Maria LrV VI 2 Tähtinen Oona Kieppi V 3 Montonen Hanna LrV V 4 Ehtonen Satu HämVS V 5 Salmi Saara HämVS V 6 Silvola Nea AS V 7 Kinnunen Minni

Lisätiedot

KIMITOÖNS RYTTARE RF

KIMITOÖNS RYTTARE RF KIMITOÖNS RYTTARE RF KEMIÖNSAAREN RATSASTAJAT RY ÅRSBERÄTTELSE TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon

Lisätiedot

Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV)

Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV) Tyttöjen (17v.) vapaapainin SM-kilpailut 2.-3.12.2006 VAASA (VVV) 1. Katarina Varteva Espoon Urheilijat 3. Emilia Haapoja Lapuan Virkiä 4. Solja Ala-Korpi Muuramen Yritys 1. Nathalie Nurminen Espoon Urheilijat

Lisätiedot

Kauden parhaat kotimaa 2014-15 Päivitetty 18.3.2015 Naiset 100 m

Kauden parhaat kotimaa 2014-15 Päivitetty 18.3.2015 Naiset 100 m Kauden parhaat kotimaa 2014-15 Päivitetty 18.3.2015 Naiset 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Risku Elina SU 070392 10,95 Seinäjoki 19.2.2015 2 Hunneman Carolien HLK 050489

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 19.4.2015 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 19.4.2015 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 24 050-3137549 meri_loyttyniemi@hotmail.com MERI LÖYTTYNIEMI 3310 040-5900 557 * SELENE MARCKW ORT 3169 044-0111326 * ANNIKA SAJALINNA 3134 0 0 050-3858154

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi 21.11.2015 Naiset 6,6 km (V)

Suomen Cup - Rovaniemi 21.11.2015 Naiset 6,6 km (V) 1.11.015 1:03:00 Apulais- 1 78 661647 Krista Pärmäkoski Ikaalisten Urheilijat 9:0.0 (1) () 15:49.6 0.0 8 4039178 Kerttu Niskanen 9:11.8 () () 16:10.1 +0.5 3 74 748148 Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 10.1.2016 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 10.1.2016 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 25 0500-425200 * ANNA MAIJA MÄKELÄ 3300 050-3552550 / heidi.johansson@patrol.fi HEIDI JOHANSSON 3157 040-5357359 * EEVA HINTTALA 3140 0 0 050-5292599 /

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 29.11.2015 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 29.11.2015 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 25 0500-425200 * ANNA MAIJA MÄKELÄ 3280 050-4129867 * JANE HEPW ORTH 3187 050-3858154 / niina.salminen@metsagroup.com NIINA SALMINEN 3139 0 0 040-5900

Lisätiedot

Sija Nimi Koulu Aika TP7

Sija Nimi Koulu Aika TP7 TP7 Sarja T7 800 m 1 Ruth Toivola Pikku-Tapis 3.44,7 2 Alisa Heijasto Tapainlinna 3.49,3 3 Elsa Summanen Puolimatkan koulu 3.55,2 4 Aino Tonteri Martin koulu 4.28,9 5 Hanna Maavuori Pikku Tapis 4.31,7

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 T 8-40 M LOPPUKILPAILU 1 Emilia Hamza Punkaharju 7,0 2 Iida Saariniva Punkaharju 7,0 3 Wilma Asikainen Kulennoinen 7,3 4 Ronja Koikkalainen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT JA OHJEET 01.03.2014

SÄÄNNÖT JA OHJEET 01.03.2014 SÄÄNNÖT JA OHJEET 01.03.2014 1. YLEISTÄ 3 2. OSALLISTUMISOIKEUS 3 2.1 Luvat 3 2.2 Rokotukset 3 2.3 Yhden hevosen ratsastajamäärä 3 2.4 Osallistuminen usealla hevosella/ponilla 4 3. KARSINTAKILPAILUT 1.1.-15.9.2014

Lisätiedot

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto II MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 ALUEMESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT...2 1.1 YLEINEN OSA... 2 1.2 ESTEALUEMESTARUUS... 2 1.3 KOULUALUEMESTARUUS...

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

NAISTEN VÄLIERÄT 2014

NAISTEN VÄLIERÄT 2014 NAISTEN VÄLIERÄT 2014 Otteluohjelma ti 26.08. kello 17.30 Lapuan Virkiä Pesäkarhut, Pori ke 27.08. kello 17.30 Kirittäret, Jyväskylä Kempeleen Kiri to 28.08. kello 17.30 Pesä Ysit, Lappeenranta Lapuan

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 14.2.2016 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 14.2.2016 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 25 0500-425200 * ANNA MAIJA MÄKELÄ 3310 050-3552550 / heidi.johansson@patrol.fi HEIDI JOHANSSON 3199 040-5900 557 * SELENE MARCKW ORT 3193 0 0 050-4129867

Lisätiedot

IV SEITOKAI CHALLENGE - 22.8.2015 RESULTS

IV SEITOKAI CHALLENGE - 22.8.2015 RESULTS IV SEITOKAI CHALLENGE -.8.015 BEST COMPETING TEAM: Gold medals - points Silver medals - points Bronze medals - 1 point RESULTS 1. SEITOKAI Karate-Do Shotokan. Lahden Karate. Lohjan Kamppailukeskus 4. Rajakylän

Lisätiedot

TOI MI HEN KI LÖT KANSALLISET ESTEKILPAILUT SU 6.10.2013

TOI MI HEN KI LÖT KANSALLISET ESTEKILPAILUT SU 6.10.2013 TOI MI HEN KI LÖT KANSALLISET ESTEKILPAILUT SU 6.0.203 KILPAILUN JOHTAJA: Hannu Rytkönen TUOMARIT: Satu Myllykangas pj., Leena Särkelä-Huttunen, Riikka Saastamoinen ja tuomariharjoittelija Kati Aavakare.

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet H18 1 Ovaska Janne LuuRa 34 Poissa Poissa 12 12 10 2 Tonder Aapo SKVuoksi 18 Poissa Poissa Poissa 10 8 H16 1 Husu Miika SKVuoksi 36 #8 8 10 10 8 2 Klemola

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT Oulu, sisulisä hallikilpailut Oulun Pyrintö 1.2. Oulu, pm-kisat hallikilpailut Oulun Pyrintö Oulu, hallitonnit hallikilpailut Oulun Pyrintö Oulu, pm-maantiejuoksut

Lisätiedot

Laji 1, 25m Perhosuinti Naiset, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Seura Aika Tila

Laji 1, 25m Perhosuinti Naiset, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Seura Aika Tila Sivu: 1 Päivämäära: 07 syyskuu 2015 Aika: 22:28:52 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu: Syysuinnit Kilpailun paikkakunta: Vaasa Järjestäjä: Vaasan Uimaseura- Vasa Simsällskap

Lisätiedot

Kauden parhaat kotimaa 2009-10 Päivitetty 27.3.2010 Naiset 100 m

Kauden parhaat kotimaa 2009-10 Päivitetty 27.3.2010 Naiset 100 m Kauden parhaat kotimaa 2009-10 Päivitetty 27.3.2010 Naiset 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Risku Elina SU 070392 11,31 Seinäjoki 26.11.2009 2 Hyttinen Saana SU 011191

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa. Raimo Böök (huolto), Petri Siponen (fysio) ja Linda Lindqvist (fysio)

Pelaajat on jaettu 3 alueelliseen harjoitusryhmään. Ryhmäjako kutsun lopussa. Raimo Böök (huolto), Petri Siponen (fysio) ja Linda Lindqvist (fysio) Tyttöjen C14 (2001) Alueelliset harjoituspäivät marraskuussa! Uudenmaan piirin C14 (2001) tyttöjen piirijoukkue-ehdokkaat kutsutaan otsikon mukaisiin tapahtumiin. Tapahtumat pidetään 4.12.2014 Mukkulan

Lisätiedot

1. Veikka Nieminen Muuramen Yritys 7,35 2. Hannu Palonen Laukaa 7,48 3. Jarkko Karjalainen Laukaa 7,77 4. Eetu Laitinen Laukaa 7,89

1. Veikka Nieminen Muuramen Yritys 7,35 2. Hannu Palonen Laukaa 7,48 3. Jarkko Karjalainen Laukaa 7,77 4. Eetu Laitinen Laukaa 7,89 Pitäjänmestaruuskilpailut/pk. yu kilpailut Laukaa 9.6.2010 TULOKSET T9 40 m 1. Laura Koivisto Laukaa 7,10 2. Sanni Viikki Laukaa 7,11 3. Janette Tanninen Multian Jyske 7,29 4. Kia Pasanen Muuramen Yritys

Lisätiedot

Kirkkonummi Karate Open 2014 Tulokset

Kirkkonummi Karate Open 2014 Tulokset Kirkkonummi Karate Open 2014 Tulokset 7-9v pyykkipoika Ottelu 1. Jukka Saarinen Tapanilan Erä 2. Samuli Lindroos Nurmijärven Shotokan 3. Nico Lötjönen Kirkkonummen Sokuto 3. Ebba Suominen Porin Shotokan

Lisätiedot

Kymijoen Ratsastajat ry

Kymijoen Ratsastajat ry Kymijoen Ratsastajat ry PONIEN JA HEVOSTEN MATCH SHOW ANJALA 23.5.2015 Näyttelyn tuomareina toimivat Lia Merimaa ja Satu Pitkänen. Match show:ssa arvostelukehään tulee yhtäaikaa kaksi hevosta/ponia, joista

Lisätiedot