ONNISTUNUT IKÄÄNTYMINEN. Vai Viisas Vanheneminen? Tekniska Timo Espo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ONNISTUNUT IKÄÄNTYMINEN. Vai Viisas Vanheneminen? Tekniska 12.3.2013 Timo Espo"

Transkriptio

1 ONNISTUNUT IKÄÄNTYMINEN Vai Viisas Vanheneminen? Tekniska Timo Espo

2 Erityisesti yli 80v määrä kasvaa Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2011 Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2030

3 Eläkeläisten määrä kasvaa

4 Millaisia he ovat? Ikääntyvät suuret ikäluokat ovat paremmin koulutettuja ja vauraampia kuin aikaisemmat vanhuskohortit ja odottavat työelämän jälkeiseltä yhä pitemmältä ja usein toimintakykyiseltä elämänvaiheelta yhä enemmän Vanhusväestön perherakenne tulee myös tulevaisuudessa muuttumaan; esimerkiksi puolison kanssa elävien määrä nousee naisilla miesten ja naisten kuolleisuuserojen kaventuessa Toisaalta myös eronneiden ja avoliitossa olevien määrä kasvaa.

5 ONNISTUNEEN VANHENEMISEN OSATEKIJÄT Terveys ja fyysinen toimintakyky säilyvät, eli ihminen on kyennyt välttämään niiden heikkenemisen (edistänyt niitä) Henkilö ylläpitää jatkuvasti kognitiivisia toimintojaan kuten ongelmanratkaisua, käsitteellistämistä ja kielellistä kykyään Henkilö on aktiivinen toimija (sosiaaliset verkostot, mielekäs toiminta, harrastukset, osallisuus yhteiskunnassa, kuluttaminen?)

6 Mitkä sairaudet haittaavat eniten toimintakykyä? Eniten iäkkäiden toimintakykyä huonontavat aivohalvaus, diabetes, muistisairaus sekä sepelvaltimoiden ja ääreisvaltimoiden taudit Ehkäisemällä näitä sairauksia voidaan parhaiten parantaa iäkkäiden toimintakykyä, itsenäisyyttä ja hyvinvointia

7 Mitä on valtimoterveys? Sepelvaltimotaudin, tyypin 2 diabeteksen, aivoverenkierron häiriöiden ja ääreisverenkierron häiriöiden ehkäisyä kutsutaan valtimoterveyden edistämiseksi, sillä ne kaikki ovat oikeastaan verisuonten sairauksia.

8 Lyhyt anatomian kertaus

9 Valtimoterveyden uhkaajat 1 Kolme ylivoimaisesti tärkeintä riskitekijää: Suuri veren kolesterolipitoisuus, etenkin suuri "pahan" kolesterolin (LDLkolesterolin) pitoisuus Kohonnut verenpaine Tupakointi Selittävät 75% jopa ylimääräisestä riskistä

10 Rasvat Rasvojen kokonaisosuus päivittäisestä energiansaannista enintään 30 % Tyydyttyneiden rasvojen (= maitorasvat, muut kiinteät eläin- tai kasvirasvat) osuus korkeintaan kolmannes rasvojen saannista Kolesterolia enintään 300 mg/vrk (kananmunan keltuainen sisältää kolesterolia mg)

11 Kuitu ja Suola Lisää ravintokuidun saantia lisäämällä kokojyväviljatuotteiden, kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttöä. Kuitu suojaa suolistosyövältä, punainen ja prosessoitu liha ei. Rajoita ruokasuolan käyttöä; kokonaissaannin suositeltava yläraja on 5 grammaa/vrk

12 Liikuntasuositus kaikille 65 vuotta täyttäneille Liikkuvana pysyminen on toimintakyvyn säilymisen kannalta oleellisen tärkeää. Aerobinen (kestävyys) liikunta Lihasten voimaa ja kestävyyttä säilyttävä tai lisäävä liikunta Liikkuvuutta (notkeutta) edistävä liikunta Tasapainoa edistävä liikunta sekä vuotiaille joilla, on joku pitkäaikainen sairaus tai toimintakyvyn rajoite

13 Aerobinen (kestävyys) liikunta Vähintään 30 minuuttia kohtalaisesti kuormittavaa liikuntaa viitenä päivänä viikoittain tai 20 minuuttia voimakkaasti kuormittavaa liikuntaa kolmena päivänä viikoittain. Kuormittavuus suhteutetaan liikkujan suorituskykyyn, se saa aiheuttaa havaittavan sydämen sykkeen ja hengityksen kiihtymisen. On raskaampaa kuin päivittäiset kotiaskareet

14 Lihasten voimaa ja kestävyyttä säilyttävä tai lisäävä liikunta 8 10 erilaista, ylä- ja alaraajojen ja vartalon suuria lihasryhmiä kuormittavaa liikettä kahtena tai useampana (ei peräkkäisenä) päivänä viikoittain. Suurin voiman kehittyminen saadaan aikaan toistamalla kutakin liikettä kertaa kohtalaisella tai suurella (kovalla) kuormituksella Ei kuitenkaan täysillä (0-10 asteikolla 5-6 tai korkeintaan 7-8, sama pätee kestävyyteen)

15 Liikkuvuutta (notkeutta) edistävä liikunta Suuria lihaksia ja niiden jänteitä tulee venyttää staattisesti sekunnin ajan ja venytys tulee toistaa 3 4 kertaa. Venyttely tulee tehdä vähintään kahdesti viikoittain ja siihen kuluu vähintään 10 minuuttia kerralla

16 Tasapainoa edistävä liikunta Suositellaan varsinkin henkilöille, joilla on suurentunut kaatumisen vaara (aikaisempia kaatumisia tai putoamisia, liikkumisongelmia). Säännöllinen liikunta sinänsä vähentää kaatumisia ja niistä johtuvia vammoja, ja erityiset tasapainoharjoitukset esimerkiksi kolmesti viikoittain on osoitettu tehokkaiksi.

17 Diabeteksen ehkäisy Tärkeimmät elämäntapoihin liittyvät riskitekijät ovat liikapaino,erityisesti keskivartalolihavuus vähäinen liikunta runsaasti tyydyttynyttä rasvaa ja vähän ravintokuitua, mutta verensokeria voimakkaasti lisäävä ruokavalio, jonka ns. glykeeminen indeksi ja kuorma suuri. Muita riskitekijöitä ovat vähäinen kala- ja kasvirasvojen saanti runsas alkoholinkulutus

18 Kaatumisen ehkäisy Yli 64-vuotiaista yli kolmannes kaatuu vuosittain ja puolet heistä toistuvasti lääkitys ja asunnon riskitekijät Kalsium- ja D-vitamiinilisä Yli 70-vuotialla aliravitsemus alkaa olla keskimäärin suurempi riski kuin lihavuus Proteiinilisäravinteista on vahvaa näyttöä Liikunta ja tasapainon tukeminen (näkö)

19 Syövän ehkäisy Tärkein syövän ehkäisykeino on tupakan ja tupakansavun välttäminen Vältä liiallista suorassa auringonvalossa oleskelua Vältä liiallista alkoholinkäyttöä. Vältä lihavuutta ja yleensäkin liikapainoisuutta. Vältä työperäisiä syövän aiheuttajia. Vältä sukupuolitauteja; suojaudu. Osallistu joukkotarkastuksiin. Käytä hormonivalmisteita vaihdevuosioireiden ehkäisyyn vain lyhyen aikaa

20 Kognitiivinen ikääntyminen Kognitiivisen ikääntymisen tutkimuksissa on usein erotettu toisistaan kaksi osa-aluetta: 1) Joustavuutta edellyttävät toiminnot, mm. uuden oppiminen, induktiivinen päättely, työmuisti ja prosessoinnin nopeus, ja 2) Kiteytyneet toiminnot, mm. Yleistietous ja deduktiivinen päättely Joustavien toimintojen on todettu heikkenevän iän mukana, kun taas kiteytyneet toiminnot säilyvät.

21 Induktiivinen päättely Induktiivinen päättely eli induktio on päättelymuoto, joka lähtee liikkeelle yksittäisestä havaintojoukosta ja muodostaa niistä yleistyksen tai teorian Linturetkellä havaitut joutsenet ovat valkoisia (premissi 1) Kaikki joutsenet ovat valkoisia (johtopäätös)

22 Deduktiivinen päättely Deduktiivinen päättely etenee johtamalla yleistyksestä yksittäistapausta koskeva johtopäätös Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia (Premissi 1) Sokrates on ihminen (Premissi 2) Sokrates on kuolevainen (Johtopäätös)

23 Näin kohennat aivojesi kuntoa Virikkeellisyys ja sopiva henkinen ponnistelu Terveysliikunta Hyvä ravitsemus Vitamiini- ja muiden puutosten korjaaminen Hyvä yöuni Yleissairauksien hyvä hoito Lääkityksen kokonaistarkistus Nautintoaineita kohtuudella

24 Aivovoimistelua? Lukeminen Ristikot, Sudoku, Korttipelit Bingo Päässälasku? Television katselu on helposti passivoivaa

25 Ravitsemuksesta 1 Lihavuuden sijaan Iäkkäiden ihmisten tavallisin ongelma on aliravitsemus ja yksipuolinen ruokavalio. Kotihoidon asiakkaista 10 30%:lla on puutosta energiasta, proteiinista tai molemmista. Fyysisen heikkouden lisäksi tämä aiheuttaa masennusta ja henkistä lamaa. Jos paino alkaa laskea, kevyttuotteet voidaan unohtaa ja välipalat ovat suositeltavia. Jäätelö, suklaa ja berliininmunkit ovat sallittuja, ellei ikääntyneellä ole hankalahoitoista sokeritautia. Joskus tarvitaan proteiinia ja energiaa sisältäviä lisäravinteitakin

26 Ravitsemuksesta 2 Iän myötä janon tunne vaimenee, mikä altistaa elimistön nestetasapainon häiriöille. Kuivuminen erityisesti kuumalla ilmalla voi aiheuttaa jopa sekavuutta ja jalkojen kantamattomuutta. Jos verenpaine on matala, suolalisäkin voi olla hyödyllinen. Päivittäin ainakin litra nestettä ateriajuomien lisäksi on tarpeen

27 Ravitsemuksesta 3 ruokavalion energiamäärä on sopiva kulutukseen nähden ruokavalio on monipuolinen, värikäs ja sisältää riittävästi proteiinia suolan käytön kohtuullisuus ja hyvälaatuisten rasvojen käyttö on tärkeää valtimoterveyden kannalta energiankulutusta lisäävää ja lihaskuntoa ylläpitävää liikuntaa on riittävästi mahdollinen laihduttaminen tapahtuu hitaasti huolehditaan riittävästä energian, proteiinin ja ravintoaineiden saannista sairauksien aikana; tehostettu ruokavalio tarvittaessa D-vitamiinilisää käytetään 20 mikrogrammaa/vrk ympäri vuoden pidetään huolta suun terveydestä.

28 Ravitsemuksesta 4 Saannollinen punnitseminen on yksinkertaisin tapa seurata ravitsemustilaa Painonmuutokset ovat tärkeämpiä kuin yksittäinen painon mittaus tai normaalipainon selvittäminen. Mitä nopeampaa ja suurempaa tahaton laihtuminen on, sitä suurempi syy on epäillä ravitsemustilan huononemista. Ikääntyneille suositeltava painoindeksi on kg/m2

29 Pitäisikö laihduttaa? Fyysinen kunto ja liikuntatottumukset ovat tärkeämpiä elinajanennusteen määrittäjiä kuin pelkkä BMI tai lihavuus Yli 75-vuotiailla BMI:llä mitatun lihavuuden yhteys kuolleisuuteen näyttää häviävän Yli 65-vuotiaiden lihavuuden hoidosta ei ole riittävästi tutkimuksia; heillä lihavuuden hoito on aiheellista vain, jos liikapaino uhkaa vakavasti toimintakykyä.

30 Lääkkeiden sivuvaikutukset aivoihin Rauhoittavat lääkkeet Nukahtamislääkkeet Vahvat kipulääkkeet Virtsankarkailuun käytettävät lääkkeet Kortisonilääkkeet Sydämen lääkkeet LÄÄKEHOIDON KOKONAISARVIO

31 Muistia kannattaa tutkia, jos Unohtaa toistuvasti muutakin kuin ihmisten nimiä, Itselle tärkeät esineet (esimerkiksi lompakko ja avaimet) ovat usein hukassa, Unohtaa toistuvasti sovittuja tapaamisia, Autolla ajaessaan joutuu miettimään minne on menossa, Ei muista, miten on tullut johonkin paikkaan, Uusien asioiden opettelu (esim. uuden kodinkoneen tai laitteen käyttö on selkeästi vaikeutunut tai) Muistin ongelmia peitellään tai vähätellään Asioiden hoitaminen vaikeutuu, esiintyy sähläämistä

32 Seniori matkalla 1 Terveen eläkeläisen matkailu ei ole riski esim turistiripuli ja tapaturmat harvinaisempia kuin nuorilla, järkevämpi riskinotto syynä? Riittävästä nesteiden nauttiminen ja lentosukat, liikuskelu lennon aikana Varovaisuus ripuli, uni- ja happolääkkeissä Hotellien esteettömyys, koneen vaihdot Vakiolääkkeiden lista, mukaan ylimäärä lääkkeitä 1-2 viikon varalle Todistus metallinilmaisimissa näkyvistä (proteesit, tahdistimet yms.

33 Seniori matkalla 2 Myös EU- tai ETA-maissa kannattaa ehdottomasti ottaa matkavakuutus, sillä se takaa ottajalleen laajemman turvan Ennen matkaa todetun kroonisen sairauden osalta korvataan yleensä vain äkillisen ja odottamattoman pahentumisen aiheuttama ensiapuluontoinen hoito eikä lainkaan kotiinkuljetuskustannuksia Matkustajan jouduttua ulkomailla sairaalahoitoon on tieto tapahtuneesta toimitettava mahdollisimman pian vakuutusyhtiöön Taltioi vakuutusyhtiön hätänumero kännykkään ja paperille

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa

Lisätiedot

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ Käypä hoito suositus 2010. Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito Taustatietoa muistisairauksista Kansantauti yli 120 000 ihmistä, joilla on etenevä muistisairaus

Lisätiedot

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ Käypä hoito suositus 2010. Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito Taustatietoa muistisairauksista Kansantauti yli 120 000 ihmistä, joilla on etenevä muistisairaus

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Muisti ja liikunta. Iiris Salomaa, ft YAMK

Muisti ja liikunta. Iiris Salomaa, ft YAMK Muisti ja liikunta Iiris Salomaa, ft YAMK 19.4.2016 3.11.2016 Liikunta toimintakykyisyyden edistäjänä Fyysisiä vaikutuksia mm: Selviytyminen päivittäisistä arjen askareista Liikuntakykyisyys: lihasvoima,

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Hae apua ajoissa! www.muistiliitto.fi Muistaminen on monimutkainen tapahtumasarja. Monet tekijät vaikuttavat eri-ikäisten ihmisten kykyyn muistaa

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA HYVINVOINTI JA LIIKUNTA 20.5.2016 liikuntavastaava Antti Anttonen 1.Yleistä UKK-instituutti tuottaa tutkittuja ja vaikuttavia käytäntöjä liikkumattomuuden vähentämiseen ja terveysliikunnan edistämiseen.

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

Liikunta. Terve 1 ja 2

Liikunta. Terve 1 ja 2 Liikunta Terve 1 ja 2 Käsiteparit: a) fyysinen aktiivisuus liikunta b) terveysliikunta kuntoliikunta c) Nestehukka-lämpöuupumus Fyysinen aktiivisuus: Kaikki liike, joka kasvattaa energiatarvetta lepotilaan

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Miten hoidan muistiani? Geriatri Pirkko Jäntti 3.11.2015. Alzheimerin taudin ehkäisy on elinikäinen haaste

Miten hoidan muistiani? Geriatri Pirkko Jäntti 3.11.2015. Alzheimerin taudin ehkäisy on elinikäinen haaste Miten hoidan muistiani? Geriatri Pirkko Jäntti 3.11.2015 Alzheimerin taudin ehkäisy on elinikäinen haaste FINGERin tuloksia Merkittävä läpimurto muistisairauksien ehkäisyssä Elintapaohjauksella (ravitsemusneuvonta,

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

Aivoterveysmateriaalia

Aivoterveysmateriaalia Aivoterveysmateriaalia Lapin Muistikunto -hanke 1. Aivoterveyden edistäminen 2. Muistisairaiden ja heidän lähi-ihmisten tukeminen -> muistikuntoutuksen mallintaminen ja olemassa olevien menetelmien edelleen

Lisätiedot

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? LÄHTEET Pusa Tuija 2017. Kuitu monipuolisen ruuan osana. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/kuitu-monipuolisen-ruuan-osana Pusa Tuija 2017. Suolaa vain kohtuudella. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/suolaa-vain-kohtuudella

Lisätiedot

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki).

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki). Lihavuus Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Lihavuus tarkoittaa normaalia suurempaa kehon rasvakudoksen määrää. Suurin osa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta myös muualle,

Lisätiedot

TE01 Koontimateriaali. Terveysliikunta ja kunnon kehittämisen periaatteet

TE01 Koontimateriaali. Terveysliikunta ja kunnon kehittämisen periaatteet TE01 Koontimateriaali Terveysliikunta ja kunnon kehittämisen periaatteet 6 TERVEYSLIIKUNTA sivut 65 73 2 Terveysliikunta terveyskunnon osa-alueet ja niiden kehittäminen? liikunnan motiivit ja niitä selittävät

Lisätiedot

Palauteluento. 9. elokuuta 12

Palauteluento. 9. elokuuta 12 Palauteluento Kehonkoostumus Paino (Weight) Koko kehon mitattu paino. Painoindeksi (Bmi)! Paino (kg) jaettuna pituuden neliöillä (m2). Ihanteellinen painoindeksi on välillä 20-25. Rasvaprosentti (Fat%)!!

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista MUISTI JA MUISTIHÄIRIÖT Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Kun muisti

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista HAE apua ajoissa www.muistiliitto.fi Muistiliitto on muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä järjestö. Liitto ja sen jäsenyhdistykset

Lisätiedot

Liikunta liikuttaa aivoja. Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari

Liikunta liikuttaa aivoja. Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari Liikunta liikuttaa aivoja Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari 22.3.2017 Sisältö Mitä ymmärretään liikunnalla : Fyysinen aktiivisuus Varsinainen liikunta Aivoterveys, johon liikunnalla

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

Terveystieto, minimipaketti

Terveystieto, minimipaketti Terveystieto, minimipaketti Opiskelijan nimi: Ryhmä: Tekijä Miia Siukola Koulutuskeskus Sedu Lehtori, liikunta ja terveystieto Lähteet Kalaja S, Länsikallio R, Porevirta J, Tanhuanpää S. 2010: Lukion terveystieto,

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot

TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen MITÄ KEHOSSA TAPAHTUU Lihasmassa rapistuu -> Aineenvaihdunta hidastuu Ruoansulatuskanava kauttaaltaan muuttuu (hampaat -> mahalaukku ->suolisto) Luusto

Lisätiedot

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset

Lisätiedot

Muistisairaudet 23.10.13

Muistisairaudet 23.10.13 Muistisairaudet 23.10.13 Muistaminen on aivojen tärkeimpiä tehtäviä Kaikki älyllinen toiminta perustuu tavalla tai toisella muistiin Muisti muodostaa identiteetin ja elämänhistorian Muistin avulla tunnistamme

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Erikoistutkija, KaatumisSeula-hankkeen projektipäällikkö Saija Karinkanta KAATUMINEN ON YLEISTÄ 1 joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain näistä puolet

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä

Lisätiedot

VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori

VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori VOIMAA ARKEEN 5.9.2019 4.9.2019 Helena Vähävuori Diabeteshoitaja Helena Vähävuori 1 Yleinen sairaus, esiintyvyys kasvussa Vakava ja kallis sairaus; hoito haasteellista Riskitekijät tunnetaan Vahva näyttö

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta

Lisätiedot

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät Ravitsemustietoa tule-terveydeksi Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät 23.11.2018 Reumasairaudet ja ravitsemus Reumasairaus vaikuttaa ravitsemukseen monin

Lisätiedot

Millaisin eväin eläkkeellä? - eläkeikäisten ravitsemus THL:n

Millaisin eväin eläkkeellä? - eläkeikäisten ravitsemus THL:n Millaisin eväin eläkkeellä? - eläkeikäisten ravitsemus THL:n väestötutkimuksissa Jenni Lehtisalo, ETM Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Diabeteksen ehkäisyn yksikkö 22.9.2014 1 Kenestä puhutaan? Ikäihminen,

Lisätiedot

Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta

Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja

Lisätiedot

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011

Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Ikääntyvän työntekijän muotokuva TOKI-seminaari Oulussa 10.6.2011 Lähteenä: 65-vuotiaiden aikuisneuvolan tutkimustiedot & Sosioekonomiset terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 16.6.2011 geriatrian ylilääkäri

Lisätiedot

ENERGIAINDEKSI

ENERGIAINDEKSI ENERGIAINDEKSI 02.04.2015 Essi Esimerkki 2h 33min 12h 53min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaa-aikaan.

Lisätiedot

Kuinka hoidan aivoterveyttäni?

Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti Kemijärvi 28.11.2012 Kaavakuva eri muistijärjestelmistä Terveetkin aivot unohtelevat 83 % unohtaa ihmisten nimiä 60 % unohtaa esineiden

Lisätiedot

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012 Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja.0.202 Lähde: Muistiliitto ry, Pidä huolta muististasi-hanke 2005 - Sairaan tai vammaisen suuri ongelma on se, että

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen

Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Diabeetikon ruokavalio FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Lähde: Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008 Diabetesliitto Työryhmä: Professori, LT,ETM Suvi Virtanen MMM, ravitsemusterapeutti Eliina

Lisätiedot

Mitä ikääntyessä tapahtuu?

Mitä ikääntyessä tapahtuu? Mitä ikääntyessä tapahtuu? Hormonitoiminta, aineenvaihdunta, kehonkoostumus Joni Keisala ODL Liikuntaklinikka Hormonitoiminta Endokriininen järjestelmä Hormonaalinen toiminta perustuu elimiin ja kudoksiin,

Lisätiedot

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 1 Lukuisista ikääntymisen myötä tapahtuvista muutoksista huolimatta ikääntyneet ovat terveempiä

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

NutriAction 2011: Kotihoidon asiakkaiden ravitsemustila. Merja Suominen 17.2.2011

NutriAction 2011: Kotihoidon asiakkaiden ravitsemustila. Merja Suominen 17.2.2011 NutriAction 2011: Kotihoidon asiakkaiden ravitsemustila Merja Suominen 17.2.2011 Tutkimuspaikat ja menetelmä Tutkimus toteutettiin marras-joulukuun 2010 ja tammikuun 2011 aikana. Tutkimukseen osallistui

Lisätiedot

Mitä ikääntyessä tapahtuu?

Mitä ikääntyessä tapahtuu? Mitä ikääntyessä tapahtuu? Hormonitoiminta, aineenvaihdunta, kehonkoostumus Rami Oravakangas LL, Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri ODL Liikuntaklinikka Hormonitoiminta Endokriininen järjestelmä

Lisätiedot

13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan.

13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan. ENERGIAINDEKSI 22.08.2014 lotta laturi 13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan. Stressitaso

Lisätiedot

Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen

Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen Vanhus ja päihteet - seminaari 24.5.2011 Turun AMK, Salon toimipiste Salon Muistiyhdistys, Projektityöntekijä Sari Nyrhinen Suomessa joka viides työikäinen ja joka kolmas yli 65-vuotias ilmoittaa muistioireita

Lisätiedot

Ikääntyneen ravitsemus Noora Mikkonen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti

Ikääntyneen ravitsemus Noora Mikkonen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Ikääntyneen ravitsemus 7.9.2017 Noora Mikkonen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Ikääntyneen ravitsemuksen erityiskysymykset Toimintakykyisenä kotona ravitsemuksen rooli Eksoten strategia 2014-2018

Lisätiedot

Terveysliikunta tähtää TERVEYSKUNNON ylläpitoon: Merkitystä tavallisten ihmisten terveydelle ja selviytymiselle päivittäisistä toimista KESTÄVYYS eli

Terveysliikunta tähtää TERVEYSKUNNON ylläpitoon: Merkitystä tavallisten ihmisten terveydelle ja selviytymiselle päivittäisistä toimista KESTÄVYYS eli TERVEYSLIIKUNNAKSI KUTSUTAAN SÄÄNNÖLLISTÄ FYYSISTÄ AKTIIVISUUTTA, JOKA TUOTTAA SELVÄÄ TERVEYSHYÖTYÄ (passiivisiin elintapoihin verrattuna) ILMAN LIIKUNTAAN LIITTYVIÄ MAHDOLLISIA RISKEJÄ Arki- eli hyötyliikunta

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT Oikeat ruokailutottumukset Riittävä lepo Monipuolinen liikunta Miksi pitäisi liikkua? Liikunta pitää kuntoa yllä Liikkuminen on terveyden antaa mielihyvää ja toimintakyvyn kannalta ehkäisee sairauksia

Lisätiedot

Ikädiabeetikon hyvä hoito

Ikädiabeetikon hyvä hoito Ikädiabeetikon hyvä hoito Liikkumalla terveyttä ja tukea toimintakyvylle Eira Taulaniemi, liikuntasuunnittelija, fysioterapeutti Suomen Diabetesliitto ry Diabetesosaaja 2018 23.-24.1.2018 Ikädiabeetikon

Lisätiedot

Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki?

Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Saara Pietilä Ravitsemusfoorumi 14.11.2013 Väestö ikääntyy Vuonna 2060 noin 1,8 miljoonaa yli 65-vuotiasta Muistisairauksien määrä kasvaa 120 000 kognitioltaan

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Ohjelma 13.00-13.10 Koulutustilaisuuden avaus ylilääkäri Petri Virolainen 13.10-13.25 Varsinaissuomalaisten terveys ja lihavuus projektipäällikkö TH -hanke, Minna

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin. Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry

Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin. Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry 15 64-vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden toteutuminen suhteessa suosituksiin (%)

Lisätiedot

OMAHOITOLOMAKE. Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo

OMAHOITOLOMAKE. Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo OMAHOITOLOMAKE Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo OTA VASTAANOTOLLE MUKAAN: Täytetty omahoitolomake + lääkelistasi

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

KOTIRUOAN MERKITYS TOIMINTAKYVYN YLLÄPITÄJÄNÄ

KOTIRUOAN MERKITYS TOIMINTAKYVYN YLLÄPITÄJÄNÄ KOTIRUOAN MERKITYS TOIMINTAKYVYN YLLÄPITÄJÄNÄ Kotiruoka on ruokaa, joka valmistetaan yleensä kotona kokonaan tai suurimmaksi osaksi raaka-aineistaan. Kotiruoalla tarkoitetaan yleensä myös ruokaa, joka

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

KAATUMISTAPATURMIEN EHKÄISY IKINÄ opas Sara Haimi-Liikkanen, Kehittämiskoordinaattori

KAATUMISTAPATURMIEN EHKÄISY IKINÄ opas Sara Haimi-Liikkanen, Kehittämiskoordinaattori KAATUMISTAPATURMIEN EHKÄISY IKINÄ opas Sara Haimi-Liikkanen, Kehittämiskoordinaattori Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat Yleisin suomalaisten ikäihmisten tapaturmatyyppi 30 % kotona asuvista yli

Lisätiedot

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Terveellinen kaura Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013 Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Mikä on Leipätiedotus? Leipomoalan yhteinen tiedotusyksikkö Perustettu 1961 Rahoitus Perusbudjetti jäsenmaksuista

Lisätiedot

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä Tavoitteet Sopivan painon pohtiminen Elintapojen vaikutus painonhallintaan terveyttä 3 terveyttä Normaalipaino on suositus paitsi fyysisen myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden kannalta. Pieni yli-

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN

ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN ASEET KADONNEEN VYÖTÄRÖN METSÄSTYKSEEN Dehkon 2D-hanke (Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyhanke) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kakkostyypin diabetesta ehkäisevät Painonhallinta Hyvät ruokavalinnat kuitu

Lisätiedot

ENERGIAINDEKSI

ENERGIAINDEKSI Pekko Vehviläinen ENERGIAINDEKSI 20.12.2016 20min 12h 31min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan. Energiaindeksin

Lisätiedot

Ruokailu ja ravitsemus ikääntyessä. Eeva Nykänen, laillistettu ravitsemusterapeutti, KSSHP, 2019

Ruokailu ja ravitsemus ikääntyessä. Eeva Nykänen, laillistettu ravitsemusterapeutti, KSSHP, 2019 Ruokailu ja ravitsemus ikääntyessä Eeva Nykänen, laillistettu ravitsemusterapeutti, KSSHP, 2019 Ruuan ja ruokailun hyvinvointivaikutukset LIIKUNTA UNI RUOKAILU ilon ja nautinnon lähteenä LEPO Ruoka ravintona

Lisätiedot

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja.

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Rintojen terveys on tärkeää Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 ja kuolee lähes 900 naista. Aktiivinen

Lisätiedot

Ikääntyvän muisti ja aivoterveys

Ikääntyvän muisti ja aivoterveys Ikääntyvän muisti ja aivoterveys 13.4.2016 Varusmestarintie 15, 20360 Turku (Runosmäki) www.muistiturku.fi Elina Rannikko fysioterapeutti, sosionomi amk Liiku ja Muista-projekti (2015-2017) Ikääntyminen

Lisätiedot

Henkilöstöliikunta on osa työhyvinvoinnin johtamista ja työkyvyn varmistamista - ja liikkuminen osa elämäntapojen kokonaisuutta

Henkilöstöliikunta on osa työhyvinvoinnin johtamista ja työkyvyn varmistamista - ja liikkuminen osa elämäntapojen kokonaisuutta Henkilöstöliikunta on osa työhyvinvoinnin johtamista ja työkyvyn varmistamista - ja liikkuminen osa elämäntapojen kokonaisuutta Hommat sujuvat, esimiestyö on täyspäistä ja kunto riittää töiden tekemiseen!

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

OSTEOPOROOSIN OMAHOIDON TUKI

OSTEOPOROOSIN OMAHOIDON TUKI OSTEOPOROOSIN OMAHOIDON TUKI Osteoporoosin hoitoketju -koulutus 22.3.2017 Keski-Suomen keskussairaala Omahoidon koordinaattori Pauliina Tamminen, Suomen Luustoliitto ry SISÄLTÖ Luustoliitto Osteoporoosi

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa. TPA Tampere ravitsemus

Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa. TPA Tampere ravitsemus Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa Perustieto Määritelmä Yleisyys Syyt Havainnointi Hoito Syventävä tieto Seuraukset Ravintoaineet Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa Virheravitsemus: ravinnonsaanti

Lisätiedot

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Tiina Laatikainen, LT, tutkimusprofessori 24.11.2012 1 Kohonnut verenpaine Lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus ja neurotoimialue, TYKS ja Turun yliopisto MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky

Lisätiedot

Liikunta ja terveys. Esitelmä 17.3.2011 Vanajaveden Rotaryklubi Lähde: Käypä hoito suositus: Aikuisten Liikunta.

Liikunta ja terveys. Esitelmä 17.3.2011 Vanajaveden Rotaryklubi Lähde: Käypä hoito suositus: Aikuisten Liikunta. Liikunta ja terveys Esitelmä 17.3.2011 Vanajaveden Rotaryklubi Lähde: Käypä hoito suositus: Aikuisten Liikunta. Sairauksien ehkäisy, hoito ja kuntoutus liikunnan avulla 2-tyypin diabetes Kohonnut verenpaine

Lisätiedot

OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia

OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia Kymmenvaiheinen ohjelma sepelvaltimoiden terveyden ylläpitoon luontaishoidoilla

Lisätiedot

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Monia aineenvaihduntasairauksia, joissa veren sokeripitoisuus kohoaa liian korkeaksi Useimmiten syynä on haiman erittämän insuliinihormonin vähäisyys tai sen puuttuminen

Lisätiedot

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje. Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,

Lisätiedot

Asukkaiden ravitsemustila iäkkäiden pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa Helsingissä

Asukkaiden ravitsemustila iäkkäiden pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa Helsingissä Asukkaiden ravitsemustila iäkkäiden pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa Helsingissä 2013-2017 Riitta Saarela, FT; Helena Soini, dos; Seija Muurinen, dos; Niina Savikko, dos; Taija Puranen, FT;

Lisätiedot

Case Kiireinen äiti. Hyvinvointianalyysi Raportit

Case Kiireinen äiti. Hyvinvointianalyysi Raportit Case Kiireinen äiti Hyvinvointianalyysi Raportit HYVINVOINTIANALYYSI Henkilö: Case Kiireinen äiti Ikä 47 Pituus (cm) 170 Paino (kg) 62 Painoindeksi 21.5 Aktiivisuusluokka Leposyke Maksimisyke 6.0 (Hyvä)

Lisätiedot

Pohjoismaiset ja suomalaiset ravitsemussuositukset Riitta Korpela

Pohjoismaiset ja suomalaiset ravitsemussuositukset Riitta Korpela Pohjoismaiset ja suomalaiset ravitsemussuositukset 28.2.2014 Riitta Korpela www.norden.org/nnr Pohjoismaiset ravitsemussuositukset Päivitetty versio julkaistiin 4.10.2013 (edellinen 4. versio 2004) Perustuvat

Lisätiedot

Aineksia hyvän olon ruokavalioon

Aineksia hyvän olon ruokavalioon Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia

Lisätiedot

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.

Lisätiedot

Ikäihmisen ravitsemus

Ikäihmisen ravitsemus Ikäihmisen ravitsemus Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans www.ravitsemusbalans.fi Puh. 044 2525 311, nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Mitä muutoksia ikä voi tuoda syömiseen? Nälän

Lisätiedot

Juoksukisaan valmistautuminen

Juoksukisaan valmistautuminen Juoksukisaan valmistautuminen Helsingin ja Uudenmaan Neuroyhdistys / Naisten kymppi 2017 (@jalosaur) Edupoli - Koulutettu hieroja (2015-2016) Trainer4You - Personal trainer (2015-2016) Fysioterapia AMK

Lisätiedot