HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!"

Transkriptio

1 VAIN JOKA KYM- MENES UUDEN- VUODEN LUPAUS PITÄÄ s JOULUN SANOMA s.3 HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

2 2 JOULU/ Martti Huhtamäki Oopperaan, oopperaan EK Laajalla alueella kuuluva Sun radio Esimerkiksi omalla autolla on saanut ohjelmistoonsa kaupungin laidoilta konsertteihin tampereenkiäliset uutiset. Niiden tai teattereihin kulkeminen on anti on monipuolinen ja vaikka sietämättömän kallista. Pysäköinti kaikki uutiset eivät olekaan maksaa enemmän kuin kaksi tuoreita, on niissä helsinkiläisillä elokuvalippua. ihmeteltävää. Vain Kansallisooppera on iloinen Tiedetäänköhän täällä edes sitä, poikkeus. Yhdestä 60 euron lipusta että kätilöiksi koulutetut miehet veronmaksajat sijoittavat jokaista ovat ulosottomiähiä. käytettyä istuinta kohden 180 * * * euroa, joten siinä ansaintalogiikassa eivät pysäköintihinnat tunnu Helsingissä eri virastojen yhteispeli on nopeaa ja saumatonta. Kaupunkisuunnitteluvirasto tutki sitä, mikä kulkumuoto on nopeinta ja vaivattominta pääkaupungissamme. Jopa kaupungin laidoilta pääsee tutkimuksen mukaan vastalaidalle autolla 25 minuutissa, kun joukkoliikenteessä aikaa kuluu vähintään 40 minuuttia. Heti kun tutkimus yksityisauton paremmuudesta julkaistiin, rakennusvirasto alkoi muuttaa maksullisia keskikaupungin pysäköintiaikoja kello 19:sta kello 21:een. Hyvissä ajoin myös missään. Sekä meno- että paluumatkan voi hyvällä omallatunnolla tehdä vaihtoehtoisesti myös joukkoliikennettä käyttäen eli taksilla. * * * Helsinkiin valmistui kieltämättä linjakas Auroran portti entisen moukaripörssin kohdalta Laakson kentälle Auroran sairaala-alueen reunalle Nordenskiöldinkadun ylitse. Eikä se lohkaissut kuin neljä miljoonaa pääkaupungin euron investointibudjetista. Letterbox Mediat Puh info@letterbox.fi Toimitus Puh toimitus@letterbox.fi Ilmoitusmyynti Pekka Särkisilta Puh myynti@letterbox.fi Jakelu Puh Riippumaton kaupunginosamedia Ilmestyminen Nettilehteä päivitetään tiheästi. Painettu lehti ilmestyy kerran kuukaudessa. Lehti jaetaan lehtitelineistä eripuolilla ilmestymisaluetta, sekä kotitalouksiin ja kivijalkayrityksiin lehden ydinalueella. Jakelupisteet löytyvät lehden nettisivuilta. Lehden toimitus ottaa mielellään vastaan kirjoituksia ja juttuideoita parkkisakot on kaksinkertaistettu Samantapainen kävelysilta saattaisi sillä autoilijoita lohduttaen, että soveltua myös Itiksen ja Prisman pysäköintivalvonta on muutettu kattojen välille Itäväylän ja Kehä I:n pysäköintipalveluksi. risteykseen jo siitäkin syystä, että Palvelun huomaa parhaiten silloin kuin keskikaupungilla on jotain pohjoismaiden suurimman ostoskeskuksen asema vahvistuisi. suuria tapahtumia meneillään, MARTTI HUHTAMÄKI kuten jalkapallo-otteluita. messuja, ulkoilmakonsertteja, pride - kulkueita tai flow -festivaaleja. Ylitöihin komennetaan kaikki kynnelle kykenevät. Muualla maailmassa palvelu on sitä, että pysäköintipalvelijat järjestävät kaikki mahdolliset paikat tilapäiskäyttöön esimerkiksi puistojen reunoille ja tyhjille toreille. Helsingissä hinnoittelu merkitsee sitä, että vaikka keskikaupungilla on kaivettuina valtavat määrät pysäköintiluolia ja uusia tulee, ne ovat iltaisin lähes tyhjiä ja yhä vain tyhjenevät. Ilta-Sanomien ex-päätoimittajan ja Vuonna 2006 valtion journalistipalkinnon voittaneen Martti Huhtamäen kolumneista saamme nauttia myös lehtemme tulevissa numeroissa.

3 JOULU i Joulun Sanoma Aikoinaan joulun alla olimme hakemassa poikaamme päiväkodista. Pienen pojan kasvoilla viivähti surun ja pettymyksen varjo. Syy selvisi illalla: tulevan seimikuvaelman roolit oli jaettu, eikä hän ollut siinä mukana. Seuraavana aamuna rohkenimme kysyä päiväkodissa, josko ylimääräinen paimen tai lammas mahtuisi vielä mukaan. Pyyntömme otettiin ilomielin vastaan. Yhdessä vielä varmistimme, olisiko mielessä esimerkiksi jokin tietty eläin, jollainen hän seimen ääressä haluaisi olla? Hetken miettimisen jälkeen tuli vakava vastaus: dinosaurus! Tuohon aikaan olivat poikien suosiossa kaikenlaiset dinosauruksiin liittyvät leikit ja kirjat. Tuo vilpitön vastaus hämmensi ja toi arvatenkin hymyn aikuisten suupieliin. Tarkemmin ajatellen se sisälsi myös tärkeänviestin joulun sanomasta. Emme tule tervehtimään Jeesus-lasta vain itäisen maan viisaiden tai laumastaan huolehtivien paimenten joukossa, vaan maailmaan syntynyt Vapahtaja kutsuu meitä erityisesti luokseen silloin, kun elämämme erilaiset hirmuliskot, pelot ja ahdingot nousevat esiin. Ensimmäisen joulun sanoma on kutsu tänäänkin: älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tuo ilo lähtee Jumalan rakkauden, anteeksiantamuksen ja armon voimasta. Huolten ja levottomuuden täyttämän maailman keskeltä meidät kutsutaan Betlehemiin, Jeesuksen luokse. Hyvyyden voima on suurempi kuin pahuuden. Seimen äärelle, kuninkaitten, paimenten, lampaitten, aasien ja härkien joukkoon on valmistettu aivan erityinen tila myös dinosaurusten polvistua. Joulun rauhaa ja siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa! Erkki Kuusanmäki, rovasti Päätoimittajien vinkit vuodenvaihteeksi Uusi vuosi starttaa kuusenkerkkäjuomalla ja katteellisilla lupauksilla Uusi vuosi tarkoittaa aika päätoimittaja Maija Stenman kilometriä, samalla lupaa itselleen, että palataan taas normaaliin arkeen, joka monelle rakettien pauketta, puolestaan neuvoo hyödyntämään lunta piisaa. Ei kannata, toteaa pysyy jotakuinkin samanlaisena juhlavasti kuohuvia juomia ja omalta pihalta kerättyä satoa. Talouselämän päätoimittaja Reijo huolimatta vuosiluvun vaihtumisesta. uudenvuodenlupausten Ruokanen. Päätoimittajilla on omat neuvonsa tekemistä. Jos lupaukset - Mustaseljamehu on samanväristä myös siihen, miten uudesta vuodesta mietityttävät tai lasiin kaivataan kuin kuohuviini, ja maistuu todella Partio-lehden päätoimittaja Jaana tulee edellistä parempi. alkoholitonta kuohuvaa, hyvältä. Sitä voi myös ostaa hyvin Ketola neuvoo miettimään, onko kannattaa vilkaista varustetuista ruokakaupoista, jos sitä ei tehdyillä lupauksilla oikeasti jotain Talouselämän päätoimittaja Reijo aikakauslehtien päätoimittajien oman pihan antimista viime kesänä merkitystä. Ruokasella on vinkki valmiina, kun vinkkejä. syntynyt, Stenman sanoo. - Uudenvuodenlupausten pitäisi aina pohditaan raha-asioiden pysymistä olla sellaisia, että ne oikeasti parantavat balanssissa. Mitä lasiin kannattaa kaataa, jos Millaista uudenvuodenlupausta ei elämänlaatua. Sellaista lupausta ei siis - Kannattaa tienata enemmän kuin syö, kuohuviini ei maistu? kannata tehdä? pidä tehdä, josta ei ole mitään hyötyä, Ruokanen tiivistää. Ketola sanoo. Glorian ruoka&viini lehden Aika moni meistä tekee uuden vuoden Kotipuutarhan päätoimittaja Maija päätoimittaja Sanna Maskulinilla on kunniaksi mahtipontisia lupauksia, Stenmanilla puolestaan on vastaus valmiina. jotka tuntuvat kuohujuoman tuoksussa käytännönläheinen vinkki sekä kodin ja rakettien paukkeessa parhailta että mielen piristykseksi: jokaisen - Kuohuviinejä on monenlaisia. Harva ideoilta ikinä. Tutkimusten mukaan kannattaisi perustaa pieni puutarha kieltäytyy samppanjasta. Ja jos niin kuitenkin vain reilut kymmenen edes parvekkeelle tai ikkunalaudalle. käy, se ei sureta, koska itselle jää yksi prosenttia pystyy pitämään kiinni - Vihreiden kasvien lehdillä elää lasillinen enemmän, Maskulin tuumaa. uudenvuoden lupauksistaan. Millaiset gammaproteobakteereja, jotka iholle lupaukset kannattaisi tällä kertaa jättää siirtyessään vahvistavat elimistön Alkoholittomiakin vaihtoehtoja toki väliin? vastustuskykyä. Tutkimusten mukaan löytyy. Maskulin suosittelee kuohuvaa Mitä ensi vuonna kannattaisi kasvien kanssa puuhailu myös hoitaa kuusenkerkkäjuomaa tai makean - Ei kannata luvata mitään sellaista, kokeilla? mieltä ja rauhoittaa stressiä, Stenman ystäville mustaherukanlehdistä tehtyä mikä ei ole täysin oman toiminnan kertoo. kuohujuomaa. Kotipuutarhan varassa. Jos lupaa hiihtää 500 Vuodenvaihteen juhlien jälkeen

4 4 JOULU 2012

5 JOULU/ Hyvä palvelu ja ruoka. Kotiinkuljetus Pizza Service - Leppävaara Muurarinkuja 1 b, Espoo Puhelin: , AUKIOLOAJAT: ma, ti, ke, to 10:00-22:00, pe 10:00-24:00, la 11:00-24:00, su 11:00-22:00 Ravintola Huivi toivottaa kaikille mukavaa ja rauhallista joulun aikaa. Meitä voi tykätä myös Facebookissa.

6 6 JOULU 2012 Avasimme uuden design keittiömyymälän Viherlaaksoon TULE TUTUSTUMAAN JA IHASTUMAAN! Benvenuto! Kuusiniementie 8, ESPOO Puh MAAILMAN OSTETUIN ITALIALAINEN KEITTIÖ

7 JOULU Katri Helenan Joulumaa kolmantena Whamin Last Christmas soitetuin joululaulu Viime joulun soitetuin joululaulu TILASTO: kaupallisissa radioissa oli Whamyhtyeen Last Christmas. Toisena oli Chris Rean esittämä Driving Home for Kaupallisten radioiden soitetuimmat joululaulut 2011 Christmas. Katri Helenan Joulumaa oli kolmas ja samalla paras kotimainen. Nämä tiedot perustuvat tekijänoikeusjärjestö Gramexin soittotilastoihin. 1. Wham! Last Christmas, 423 soittokertaa 2.Chris Rea Driving Home for Christmas, Katri Helena Joulumaa, 261 Kymmenen soitetuimman joukossa oli peräti kuusi kotimaista. Katri-Helenan Joulumaan lisäksi nämä olivat Suvi Teräsniskan Hei mummo, Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä joulu, Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen, Teleksin Joulun suojaan sekä Juice Leskisen Sika. 4.Band Aid Do They Know It's Christmas?, Suvi Teräsniska Hei mummo, Leevi & The Leavings Jossain on kai vielä joulu, John Lennon & Yoko Ono Happy Xmas (War Is Over), Vesa-Matti Loiri Sydämeeni joulun teen, 209 Kymmenen kärjessä olivat myös Band 9.Teleks Joulun suojaan, 200 Aidin Do They Know It's Christmas 10.Juice Leskinen Slam Sika, 166 sekä Yoko Onon John Lennonin Hap- 11.Antti Tuisku Rukous, 161 py Xmas (War Is Over.) Whamin Last Christmas'in ykkössija oli ylivoimainen. Se soi kaikkiaan 423 kertaa kun toiseksi paras, Chris Rean Driving Home for Christmas, soi 288 kertaa. Bing Crosbyn jouluklassikko White Christmas päätyi sijalle 15. Lähde: Tekijänoikeusjärjestö Gramex. Last Christmas on yksi maailman soitetummista joululauluista. Vuonna 1984 ilmestyneen kappaleen on sanoittanut George Michael. 12.Paula Koivuniemi Toive, Jose Feliciano Feliz Navidad, Michael Bublé All I Want for Christmas Is You, Bing Crosby White Christmas, 124 1,4 miljoonaa litraa punaviiniä Joululla merkittävä vaikutus Alkon myyntiin Joulun vaikutuksesta Alkon litramääräinen myynti kasvaa joulua edeltävän kahden viikon aikana noin 3,4 miljoonaa litraa, eli lähes 90 prosenttia vertailujaksoon verrattuna. Viikolla 50 käy Alkossa asiakkaita noin 1,4 miljoonaa ja jouluviikolla ma la ( ) yhteensä noin 2,2 miljoonaa. Myynnin kasvu juomaryhmittäin Joulua edeltävän kahden viikon aikana litramääräisesti eniten kasvaa punaviinien myynti, lähes 1,4 miljoonaa litraa eli noin 130 prosenttia. Valkoviinien myynti kasvaa lähes litraa eli noin 60 prosenttia. Kuohuviinien myynnin kasvu on noin 70 prosenttia eli litraa. Väkevistä juomista maustamattomien vodkien myynti kasvaa noin litraa eli 50 prosenttia, ja maustamattomien viinojen myynti noin litraa eli 30 prosenttia. Konjakeista VS konjakkien myynnin kasvu on noin litraa (3,6- kertainen), VSOP konjakkien litraa (6,1-kertainen) ja XO konjakkien litraa (8,3-kertainen). Skottilaisten blended viskien myynti kasvaa noin litraa. Joulua edeltävän kahden viikon aikana glögejä myydään yhteensä noin litraa. Vahvaa glögiä myydään noin litraa ja mietoa glögiä litraa. Panimotuotteista IV-oluiden myynti kasvaa reilut 60 prosenttia eli noin litraa. Longdrink juomien myynnin kasvu on noin litraa eli 25 prosenttia. Joulun vaikutuksesta portviinien myynti on noin 4,9-kertainen, akvaviittien 4,2-kertainen, madeirojen 3,5-kertainen, calvadosien 3,8- kertainen ja kermaliköörien 3,6- kertainen. Alkon myymälöiden aukioloajat: Jouluviikolla ke pe Alkon myymälät palvelevat klo 9 20 ja la klo Jouluaattona (24.12.), joulupäivänä (25.12.) ja tapaninpäivänä (26.12.) myymälät ovat kiinni.

8 8 JOULU/2012

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! VAIN JOKA KYMMENES UUDENVUODEN LUPAUS PITÄÄ s.3 2012 JOULUN SANOMA s.3 HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! 2 JOULU/2012 - Martti Huhtamäki Oopperaan, oopperaan EK Laajalla alueella kuuluva Sun radio

Lisätiedot

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! VAIN JOKA KYMMENES UUDENVUODEN LUPAUS PITÄÄ s.3 2012 JOULUN SANOMA s.3 HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! 2 JOULU/2012 - Martti Huhtamäki Oopperaan, oopperaan EK Laajalla alueella kuuluva Sun radio

Lisätiedot

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! VAIN JOKA KYMMENES UUDENVUODEN LUPAUS PITÄÄ s.3 2012 JOULUN SANOMA s.3 HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! 2 JOULU/2012 - Martti Huhtamäki Oopperaan, oopperaan EK Laajalla alueella kuuluva Sun radio

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT ALKOHOLITTOMAT LONG DRINKIT OLUET SIIDERIT PUNAVIINIT VALKOVIINIT KUOHUVIINIT ROSEEVIINIT JÄLKIRUOKA & VÄKEVÖIDYT VIINIT HANA- PAKKAUKSET MUUT VODKAT & VIINAT

Lisätiedot

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT ALKOHOLITTOMAT LONG DRINKIT OLUET SIIDERIT PUNAVIINIT VALKOVIINIT KUOHUVIINIT ROSEEVIINIT JÄLKIRUOKA & VÄKEVÖIDYT VIINIT HANA- PAKKAUKSET MUUT VODKAT & VIINAT

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015

Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015 Talous ja ympäristötilastot Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015 Marraskuu 2015 Tilastokeskus: 00022 Tilastokeskus 029 551 1000 Toimeksiantaja: Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 2 Alkoholijuomien

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Hinnat Aikataulut s. 2 Ilmoituskokomallit s. 3

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Hinnat Aikataulut s. 2 Ilmoituskokomallit s. 3 Aikataulut s. 2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat 2018 s. 4-5 Ilmoitusliitteet s. 6 TV-lehti s. 7 Urheilulehti s. 8 Urheilulehden kausioppaat s. 9 Yhteystiedot Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh.

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh Yritysasiakkaat: puh

Ilta-Sanomat. Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh Yritysasiakkaat: puh Suomen suurin iltapäivälehti ja Suomen myydyin irtonumerolehti on ollut suomalaisten puheenaiheiden tekijänä jo yli 80 vuotta. Ilta-Sanomia myydään tuhansissa lehtipisteessä ympäri Suomen ja se tavoittaa

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(6) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kuva 1 Tässä vielä harjoiteltiin Viimeisiä veneitä Anne-Maija näyttää sanoja etupenkissä Itsenäisyyspäivänä olikin sunnuntai ja perinteinen

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS TYYTYVÄISYYS AHDISTUS SURU IHASTUS LUOTTAMUS EPÄLUULO ILO KAIPAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS PIRTEYS ONNI TOIVO JÄNNITYS RIEMU TUSKA EPÄTOIVO MIELIALAPÄIVÄKIRJA YLPEYS VIHA RAUHALLISUUS PELKO ROHKEUS VÄSYMYS

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

1. Tehtäväsarja. Väite: Työpaikan valinnan tärkein kriteeri on palkkataso.

1. Tehtäväsarja. Väite: Työpaikan valinnan tärkein kriteeri on palkkataso. KOKEEN SUORITTAJAN KAPPALE 1. tétel 1/2. oldal 1. Tehtäväsarja Suullinen koe koostuu kolmesta arvioitavasta osasta. Tehtävissä 2 ja 3 kokeen suorittajalla on noin puoli minuuttia aikaa valmistautua tehtävään.

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Hyvää iltaa. Tiernapojat 1 Trad. Sov. Jouni Satopää = 100. Flute. Guitar. Contrabass

Hyvää iltaa. Tiernapojat 1 Trad. Sov. Jouni Satopää = 100. Flute. Guitar. Contrabass uitar 4 88 4 4 = 100 Pizzicato Hyvää iltaa Tiernapojat 1 Bm A x 4 Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle. Sekä isännill' että emännill', jokaiselle kuin talossa on. Ja me toivotamm' ja me toivotamm',

Lisätiedot

Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin?

Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin? Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin? Esa Österberg Johtava asiantuntija, Alkoholi ja huumeet yksikkö, Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholin kokonaiskulutus Suomessa vuosina

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4 TV-lehti s. 6 Urheilusanomat s. 7 Ilmoitusliitteet s.

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4 TV-lehti s. 6 Urheilusanomat s. 7 Ilmoitusliitteet s. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat s.4 TV-lehti s. 6 Urheilusanomat s. 7 Ilmoitusliitteet s. 9 Yhteystiedot Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh. 010 808095 Yritysasiakkaat: puh. 010

Lisätiedot

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4. TV-lehti s. 6. Teemalehdet s. 7. Urheilusanomat s.

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4. TV-lehti s. 6. Teemalehdet s. 7. Urheilusanomat s. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat s.4 TV-lehti s. 6 Teemalehdet s. 7 Urheilusanomat s. 8 Urheilusanomien kausioppaat s. 9 Ilmoitusliitteet s. 10 Yhteystiedot Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana / Syksy 2017/Kevät 2018

Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana / Syksy 2017/Kevät 2018 Tietolähteiden käyttö ostoprosessin aikana / Syksy 2017/Kevät 2018 autot muoti ja pukeutuminen matkailu ruoka ja ruuanlaitto terveys ja hyvinvointi kosmetiikka ja kosmetiikkamerkit huonekalut ja sisustaminen

Lisätiedot

Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa

Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa Mainostajat ja Kuluttajakäyttäytyminen 7.5.2013 WWW.KALEVA.FI Sisällys 1. Kohti kuluttajaymmärrystä 2. Kuluttaminen 3. Mediakäyttö WWW.KALEVA.FI Kohti kuluttajaymmärrystä

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat

Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat 2 Metron lukijakonsepti Vuodessa Metroa avustaa yli 30 000 lukijaa 3 Lukijat lähettävät toimitukseen yli 35 000 kuvaa, tuhansia juttuja

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Alkoholilain uudistus

Alkoholilain uudistus Alkoholilain uudistus Esitys eduskunnan verojaostolle 10.11.2017 Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry Mietojen alkoholijuomien vähittäismyynti Suomessa 2016 Alko Tuhatta litraa Alko +/- % Vähittäiskauppa

Lisätiedot

6. MURTOLUVUT MURTOLUVUN MUUTTAMINEN YHTEENLASKU JA VÄHENNYSLASKU KERTOLASKU JAKOLASKU

6. MURTOLUVUT MURTOLUVUN MUUTTAMINEN YHTEENLASKU JA VÄHENNYSLASKU KERTOLASKU JAKOLASKU 6. MURTOLUVUT MURTOLUVUN MUUTTAMINEN YHTEENLASKU JA VÄHENNYSLASKU KERTOLASKU JAKOLASKU Murtoluku Sekaluku Osoittaja Nimittäjä Kokonaisosa Murto-osa Murtoluvun muuttaminen Jos murtoluvun osoittaja on suurempi

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Psalmin kertosäkeitä

Psalmin kertosäkeitä Psalmin kertosäkeitä Kaste Tämän päivän on Herra tehnyt Ps. 118:24. Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 852. Tuomo Nikkola 2001 Tä - män päi - vän on Her - ra teh - nyt, i - loit - kaa ja rie - muit

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

MEDIATIEDOT YRITYSPÄÄTTÄJIEN YKKÖSMEDIA. Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti

MEDIATIEDOT YRITYSPÄÄTTÄJIEN YKKÖSMEDIA. Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti YRITYSPÄÄTTÄJIEN YKKÖSMEDIA Pohjalainen Yrittäjä -lehti tavoittaa Etelä- ja Rannikko-Pohjanmaalla yli 20 000 yrittäjää, yritystä ja päättäjää. Lehti

Lisätiedot

Facebook-opas tilitoimistoille

Facebook-opas tilitoimistoille Facebook-opas tilitoimistoille Joko tilitoimistollanne on Facebook-sivu? Jos ei, tähän oppaaseen on koottu 10 askeleen polku, jota seuraamalla sivu on helppo perustaa. MUUTAMA FAKTA SOSIAALISESTA MEDIASTA

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

Suomi Juo: Muutokset suomalaisten juomatavoissa. Erikoistutkija Pia Mäkelä Päihteet ja riippuvuus -osasto, THL

Suomi Juo: Muutokset suomalaisten juomatavoissa. Erikoistutkija Pia Mäkelä Päihteet ja riippuvuus -osasto, THL Suomi Juo: Muutokset suomalaisten juomatavoissa Erikoistutkija Pia Mäkelä Päihteet ja riippuvuus -osasto, THL Suomi juo ; Pia Mäkelä, Heli Mustonen & Christoffer Tigerstedt (toim.) THL 2010 Perusteos alan

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

08:00 Siunattu yö. -joulukonsertti

08:00 Siunattu yö. -joulukonsertti Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 52 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Raamattu, evoluutio ja arkeologia: Kallioperän aineisto. Osa 2 08:30 Marie Licciardo: Profeetallinen läpimurto 2/3 09:00 Iloa arkeen - Joyce

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Aikakauslehtien WOM KMT Kuluttaja 2014

Aikakauslehtien WOM KMT Kuluttaja 2014 Aikakauslehtien WOM KMT Kuluttaja 0 Vastaajamäärä N = 8 Toteutus nettikyselynä 8..0-..0 Tulokset laskettu lehtien lukijoista Tulokset jäsenlehdistä eri lehtiryhmissä Kysymys lomakkeella: Mihin seuraaviin

Lisätiedot

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko 21.8.2013 Neljän pöydänjalan malli o Minä itse o Parisuhde o Kodin ulkopuolinen elämä o Vanhemmuus Mutta

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

T-TE SCANDIC TASTE & DESIGN Me Johan & Nyströmillä uskomme, että skandinaavinen desing ei tarkoita pelkästään muotoilua vaan siihen voidaan liittää myös maku. Otimme vastaan kunnianhimoisen haasteen lähtiessämme

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 51 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 51 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 51 ohjelmat - www.tv7.fi Maanantai 17.1.018 Tiistai 18.1.018 Keskiviikko 19.1.018 Torstai 0.1.018 Perjantai 1.1.018 Lauantai.1.018 Sunnuntai 3.1.018 08:30 Marie Licciardo:

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

a) Montako rasiaa täyttyy 35 karkista 63 karkista 49 karkista 70 karkista 56 karkista

a) Montako rasiaa täyttyy 35 karkista 63 karkista 49 karkista 70 karkista 56 karkista 5) Yhteen rasiaan mahtuu 7 suklaakarkkia. 8 a) Montako rasiaa täyttyy 35 karkista 63 karkista 49 karkista 7 karkista 56 karkista b) Monestako karkista täyttyy 3 rasiaa 6 rasiaa rasiaa rasiaa 2 rasiaa 4

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

KMT syksy 2013/kevät 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT syksy 2013/kevät 2014: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT syksy 2013/kevät 2014: t ja kokonaistavoittavuudet Lähde: KMT syksy 2013/kevät 2014 määrän (yhtä painetun numeroa lukeneiden ja/tai viikon aikana digitaalisia versioita lukeneiden nettoyhteismäärä).

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot