Seinäjoen elinkeinokatsaus 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seinäjoen elinkeinokatsaus 2018"

Transkriptio

1 Seinäjoen elinkeinokatsaus 218

2 Into Seinäjoki 218/1 Esipuhe Sisällysluettelo 2 Hyvä lukija, Seinäjoen kaupungin uusi strategia on alkuvuonna hyväksytty valtuustossa. Strategian painoaloihin kuuluu yrittäjyys, ja uusi strategia korostaa edellisen tapaan yritystoiminnan kestävän kasvun merkitystä tulevaisuuden rakentamisessa. Tämä elinkeinokatsaus piirtää tilannekuvan, josta lähdemme uudelle strategiakaudelle. Se myös suhteuttaa kehitystämme muihin suuriin ns. C21-kaupunkeihin. Yritys-, työllisyys- ja verotulodynamiikan lisäksi uutena näkökulmana katsauksessa on mukana osaamisdynamiikan analyysi. Perustettujen uusien yritysten määrällä mitattuna viime vuosi oli ennätyksellisen korkea. Olemme yrittäjyyskaupunki, jossa on yrityksiä asukaslukuun suhteutettuna 4. eniten. Toimivien yritysten kokonaismäärä jatkoi myös tasaista kasvuaan. Työllisyysaste Seinäjoella on korkein pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Ilahduttavaa on teollisuuden liikevaihdon kääntyminen kasvuun 217 keväästä lähtien. Tilitetyt yhteisöverot olivat vuonna ,6 milj. ja 2% edellisvuotta suuremmat. C21-kaupunkien joukossa yhteisöverot olivat 6. suurimmat asukasta kohden laskettuna. Yritysdynamiikka 3 9 Työllisyysdynamiikka 1 17 Tulodynamiikka Elinkeinokatsaus jatkaa viime vuonna aloitettua käytäntöä, jolla Into kaupungin elinkeinoyhtiönä nostaa yritystoiminnan tärkeitä näkökulmia ja sisältöjä framille. Monet esitetyistä indikaattoreista ovat makrotalouden indikaattoreita, joihin kaupunkikonserni voi vaikuttaa yhdessä tehtävällä pitkäjänteisellä työllä Toivomme tämän elinkeinokatsauksen tarjoavan sinulle mielenkiintoisia ja innostavia lukuhetkiä! Osaamisdynamiikka Into Seinäjoki Oy Hannu Kantonen toimitusjohtaja 22 26

3 Into Seinäjoki 218 Yritysdynamiikka 3 Yritysdynamiikka

4 Into Seinäjoki 218 Yritysdynamiikka ALOITTANUTTA YRITYSTÄ VUOSINA /Q3 Kuviossa 1. esitetään Seinäjoen aloittaneiden yritysten määrä neljännesvuosittain vuosien /Q3 aikana. Seinäjoella aloitti yhteensä yritystä vuosien /Q3 aikana. Aloittaneiden yritysten määrä oli suurin vuoden ensimmäisellä kvartaalilla lukuun ottamatta vuotta 217. Vuonna 217 aloittaneiden yritysten määrä oli ensimmäisen kolmen kvartaalin aikana korkein vertailujakson aikana Kuvio 1. Seinäjoen aloittaneet yritykset kvartaaleittain (Lähde: tilastokeskus, yritykset) Q1 Q2 Q3 Q4 1, 12 ALOITTANEIDEN YRITYSTEN MÄÄRÄ SUHTEESSA VÄESTÖPOHJAAN C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA Kuviossa 2. verrataan yli 5 asukkaan kaupunkien eli niin sanottujen C21-kaupunkien aloittaneiden yritysten määrää suhteessa 1 asukkaaseen vuonna 216. Seinäjoella aloitti toimintansa 4,43 yritystä 1 asukasta kohden, joka oli C21 kaupunkien keskitasoa suhteessa väestöpohjaan. Aloittaneiden yritysten määrässä oli huomattavaa hajontaa yli 5 asukkaan kaupunkien joukossa: aloittaneiden yritysten määrä oli suhteessa väestöpohjaan korkein Helsingissä, Porvoossa ja Espoossa sekä alhaisin Kotkassa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 3,27 3,39 3,58 3,85 4,1 4,21 4,36 4,38 4,41 4,43 4,47 4,57 4,8 4,85 5,1 5,28 5,38 5,64 5,75 6,32 8,86 1,, Kuvio 2. Seinäjoen ja C21-kaupunkien aloittaneet yritykset suhteessa 1 asukkaaseen vuonna 216 (Lähde: tilastokeskus, yritykset) KOTKA KOUVOLA LAPPEENRANTA MIKKELI KUOPIO JOENSUU OULU HÄMEENLINNA VAASA SEINÄJOKI JYVÄSKYLÄ LAHTI PORI ROVANIEMI SALO VANTAA TAMPERE TURKU ESPOO PORVOO HELSINKI

5 Into Seinäjoki 218 Yritysdynamiikka LOPETTANUTTA YRITYSTÄ VUOSINA /Q1 Kuviossa 3. esitetään Seinäjoen toimintansa lopettaneet yritykset kvartaaleittain vuosien /Q1 aikana. Seinäjoella toiminnan lopetti yhteensä 1 85 yritystä vuosien /Q1 aikana. Toiminnan lopettaneiden yritysten määrä oli ajanjakson aikana korkeinta aina vuoden viimeisellä neljänneksellä. Vuoden 217 ensimmäisellä kvartaalilla lopettaneiden yritysten määrä oli korkeampi kuin vuosien ensimmäisellä kvartaalilla Kuvio 3. Seinäjoen lopettaneet yritykset kvartaaleittain /Q1 (Lähde: tilastokeskus, yritykset) Q1 Q2 Q3 Q4 75/64 JOKAINEN VUOSINELJÄNNES ALOITTAA KESKIMÄÄRIN NOIN 75 YRITYSTÄ JA LOPETTAA 65 YRITYSTÄ VUODESTA 213 ALKAEN Kuviossa 4. kuvataan Seinäjoella aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määrää vuosineljänneksittäin vuosien aikana. Yhtä kvartaalia kohden toimintansa aloitti keskimäärin 75 yritystä ja lopetti keskimäärin 65 yritystä. Aloittaneiden yritysten määrä ylitti pääsääntöisesti lopettaneiden yritysten määrän jokaisen vuoden kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Seinäjoen yritysperustanta oli yhteensä 171 yritystä vuosina /Q1. Yritysperustanta oli keskimäärin +1 yritystä per neljännesvuosi Kuvio 4. Seinäjoen aloittaneet ja lopettaneet yritykset kvartaaleittain (Lähde: Tilastokeskus, yritykset) 213 Q1 213 Q2 213 Q3 213 Q4 214 Q1 214 Q2 214 Q3 214 Q4 215 Q1 215 Q2 215 Q3 215 Q4 216 Q1 216 Q2 216 Q3 216 Q4 217 Q1 217 Q2 217 Q3 ALOITTANEET LOPETTANEET

6 Into Seinäjoki 218 Yritysdynamiikka /21 SEINÄJOEN YRITYSTEN UUSIUTUMISASTE OLI TOISEKSI HEIKON C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA VUONNA 216 Kuviossa 5. verrataan Seinäjoen ja muiden C21 -kaupunkien yritysten uusiutumisastetta tai niin sanottua luovan tuhon astetta. Uusiutumisaste saadaan laskemalla yhteen alueen aloittaneet ja lopettaneet yritykset, jonka jälkeen yhteismäärä suhteutetaan alueen yrityskantaan (toimivien yritysten määrään). Perusoletus on, että alueen hyvää yritysdynamiikkaa kuvaa yhtäältä korkea aloittaneiden yritysten määrä ja toisaalta elinkelvottomien yritysten lopettaminen. Seinäjoen yritysten uusiutumisaste oli toiseksi alhaisin kaikista C21 kaupungeista Salon jälkeen. Yritysten uusiutumisaste oli korkein pääkaupunkiseudun keskuskaupungeissa ja muissa suurissa kaupungeissa. Kuvio 5. Seinäjoen ja muiden C21-kaupunkien yritysten uusiutumisaste (luova tuho) vuonna 216 (Lähde: Tilastokeskus, yritykset) ,5 12,9 12,9 13, 13,4 SALO SEINÄJOKI MIKKELI KOUVOLA KOTKA 14,1 14,1 HÄMEENLINNA LAPPEENRANTA 14,7 14,8 15, 15,1 15,3 15,4 15,5 15,6 15,6 16,1 ROVANIEMI KUOPIO LAHTI VAASA JOENSUU PORI PORVOO JYVÄSKYLÄ TAMPERE TURKU 16,7 OULU 17,5 17,7 HELSINKI ESPOO 19,1 VANTAA 11/5 YRITYSPERUSTANTA POSITIIVINEN 11 TOIMIALALLA JA NEGATIIVINEN 5 TOIMIALALLA VUOSINA /Q1 Kuviossa 6. kuvataan Seinäjoen yritysperustanta toimialoittain vuosina /Q1. Yritysperustanta oli ajanjakson aikana yhteensä 96 yritystä. Yritysperustanta oli positiivinen 11 toimialalla ja negatiivinen viidellä toimialalla. Yritysperustanta oli vilkkainta kiinteistöalan (L) toimialalla (+32). Yritysperustannan vahvoja positiivisia toimialoja olivat lisäksi tukku- ja vähittäiskauppa (G) ja ammatillinen tieteellinen, taiteellinen ja teknillinen toiminta (M). Vain kahdella toimialalla yritysperustanta oli selvästi negatiivista: teollisuus (C) sekä kuljetus- ja varastointi (H) A MAA-, METSÄ- JA KALATALOUS B KAIVOSTOIMINTA JA LOUHINTA C TEOLLISUUS D SÄHKÖ-, KAASU- JA LÄMPÖHUOLTO E VESI-, VIEMÄRI- JA JÄTEVESIHUOLTO F RAKENTAMINEN G TUKKU- JA VÄHITTÄISKAUPPA H KULJETUS JA VARASTOINTI I MAJOITUS- JA RAVITSEMISTOIMINTA J INFORMAATIO JA VIESTINTÄ K RAHOITUS- JA VAKUUTUSTOIMINTA L KIINTEISTÖALAN TOIMINTA M AMMATILLINEN, TIETEELLINEN JA TEKNINEN TOIMINTA N HALLINTO- JA TUKIPALVELUTOIMINTA O JULKINEN HALLINTO JA MAANPUOLUSTUS P KOULUTUS Q TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUT R TAITEET, VIIHDE JA VIRKISTYS S MUU PALVEVUTOIMINTA T KOTITALOUKSIEN TOIMINTA TYÖNANTAJINA Kuvio 6. Seinäjoen yritysperustanta TOL-28 toimintaluokituksen mukaisesti /Q1 (Lähde: Tilastokeskus, yritykset toimialoittain) U KV ORGANISAATIOIDEN TOIMINTA X TOIMIALA TUNTEMATON

7 Into Seinäjoki 218 Yritysdynamiikka SEINÄJOEN YRITYSKANTA ELI TOIMIVIEN YRITYSTEN MÄÄRÄ 217/Q1 Graafissa 7. kuvataan Seinäjoen yrityskannan kehitystä neljännesvuosittain vuosien /Q1 aikana. Seinäjoella toimi yritystä vuoden 217 ensimmäisellä kvartaalilla: toimivien yritysten määrä oli +641 yritystä enemmän kuin vuoden 28 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Yrityskannan kehityksen trendi on ollut koko ajanjakson aikana positiivinen. Yrityskannan kasvu oli määrällisesti suurinta vuosien aikana. Yrityskanta kasvoi +48 yrityksellä kvartaalien 216/Q1 ja 217/Q1 välisenä aikana Kuvio 7. Seinäjoen yrityskanta keskipitkällä aikavälillä kvartaaleittain (Lähde: Tilastokeskus, yritykset) 28 Q1 28 Q2 28 Q3 28 Q4 29 Q1 29 Q2 29 Q3 29 Q4 21 Q1 21 Q2 21 Q3 21 Q4 211 Q1 211 Q2 211 Q3 211 Q4 212 Q1 212 Q2 212 Q3 212 Q4 213 Q1 213 Q2 213 Q3 213 Q4 214 Q1 214 Q2 214 Q3 214 Q4 215 Q1 215 Q2 215 Q3 215 Q4 216 Q1 216 Q2 216 Q3 216 Q4 217 Q1 2/3 NOIN KAKSI KOLMESTA SEINÄJOEN YRITYKSESTÄ SIJOITTUU TUKKU- JA VÄHITTÄISKAUPAN, RAKENTA- MISEN, AMMATILLISEN TIETEELLISEN JA TEKNILLISEN TOIMINNAN JA KIINTEISTÖALAN TOIMIALOILLE VUONNA 217/Q1 Puukartassa 8. kuvataan Seinäjoen yrityskannan sijoittumista päätoimialoittain vuoden 217 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Seinäjoen kaikista toimivista yrityksistä eniten eli yli viidennes (22,9 %) sijoittuu tukku ja vähittäiskaupan toimialalle. Seuraavaksi eniten toimivia yrityksiä on rakentamisen toimialalla (16,9 %), ammatillisessa tieteellisessä, taiteellisessa ja teknillisessä toiminnassa (16,9 %) ja kiinteistöalan toimialalla (12,7 %). Nämä neljä toimialaa käsittävät noin kaksi kolmasosaa kaikista Seinäjoen toimivista yrityksistä. G TUKKU- JA VÄHITTÄISKAUPPA 791 M AMMATILLINEN, TIETEELLINEN JA TEKNINEN TOIMINTA 455 C TEOLLISUUS 35 A MAA-, METSÄ- JA KALATALOUS 223 N HALLINTO- JA TUKIPALVELUTOIMINTA 162 Q TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUT 117 S MUU PALVELUTOIMINTA 248 I MAJOITUS- JA RAVITSEMIS- TOIMINTA 12 J INFORMAATIO JA VIESTINTÄ 83 Kuvio 8. Seinäjoen yrityskanta 217/Q1 toimialoittain (Lähde: Tilastokeskus, yritykset toimialoittain) F RAKENTAMINEN 581 L KIINTEISTÖALAN TOIMINTA 439 H KULJETUS JA VARASTOINTI 217 R TAITEET, VIIHDE JA VIRKISTYS 114 P KOULUTUS 55

8 Into Seinäjoki 218 Yritysdynamiikka , SEINÄJOELLA OLI NELJÄNNEKSI ENITEN TOIMIVIA YRITYKSIÄ VÄESTÖPOHJAAN SUHTEUTETTUNA C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA VUONNA 217/Q1 Kuviossa 9. verrataan yrityskannan eli toimivien yritysten määrää suhteessa väestöpohjaan yli 5 asukkaan C21-kaupungeissa. Seinäjoella oli 4:nneksi eniten toimivia yrityksiä suhteessa väestöpohjaan vuoden 217 ensimmäisellä vuosineljänneksellä: Seinäjoella toimi 62,2 yritystä 1 asukasta kohden. Yrityskanta oli väestöpohjaan suhteutettuna korkein Helsingissä, Salossa ja Porvoossa sekä alhaisin Oulussa, Kotkalla ja Vantaalla , 48,1 49,8 5,4 5,6 51,1 51,8 52,8 53, 55,8 55,9 58, 58,8 59,5 6,4 62,1 62,2 64,2 71,1 73,8 1 Kuvio 9. Seinäjoen yrityskanta 1 asukasta kohden suhteessa muihin C21 -kaupunkeihin vuonna 217/Q1 (Lähde: Tilastokeskus, yritykset) OULU KOTKA VANTAA JOENSUU KUOPIO KOUVOLA JYVÄSKYLÄ VAASA LAPPEENRANTA ROVANIEMI LAHTI ESPOO MIKKELI PORI HÄMEENLINNA TAMPERE TURKU SEINÄJOKI PORVOO SALO HELSINKI 6. SEINÄJOEN YRITYSTOIMIPAIKKOJEN LIIKEVAIHTO HENKILÖÄ KOHDEN KUUDENNEKSI SUURIN C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA VUONNA 216 Kuviossa 1. verrataan C21-kaupunkien yritystoimipaikkojen liikevaihtoa henkilöä kohden (1 euroa) vuoden 216 lopussa. Seinäjoen yritysten liikevaihto oli 264 euroa henkilöä kohden, joka oli 6:nneksi korkein C21-kaupunkien joukossa. Yritystoimipaikkojen liikevaihto oli korkein Porvoossa, Espoossa ja Vantaalla sekä alhaisin Kuopiossa, Rovaniemellä ja Mikkelissä Kuvio 1. Seinäjoen yritystoimipaikkojen liikevaihto (1 euroa) C21 -kaupungeissa vuoden 216 lopussa (Lähde: Tilastokeskus, yritykset) KUOPIO ROVANIEMI MIKKELI SALO JYVÄSKYLÄ TURKU JOENSUU LAHTI HÄMEENLINNA OULU PORI KOTKA KOUVOLA TAMPERE LAPPEENRANTA SEINÄJOKI HELSINKI VAASA VANTAA ESPOO PORVOO

9 Into Seinäjoki 218 Yritysdynamiikka 9 21= Käänne 217 SEINÄJOEN KAIKKIEN TOIMIALOJEN VIENTI ON LÄHTENYT RIPEÄÄN NOUSUUN VUONNA 217 Kuviossa 11. esitetään Seinäjoen kaupungin kaikkien toimialojen viennin muutos neljännesvuosittain indeksinä (21=1) vuosina Seinäjoen kaikkien toimialojen viennin vuosimuutos oli positiivinen vuonna 211. Seinäjoen kaikkien toimialojen vienti kääntyi negatiiviseksi vuosina muutamaa kvartaalia lukuun ottamatta. Seinäjoen vienti kääntyi uudelleennousuun vuonna Kuvio 11. Seinäjoen kaupungin kaikkien toimialojen viennin muutos neljännesvuosittain vuosina (21=1) 211 Q2 211 Q4 212 Q2 212 Q4 213 Q2 213 Q4 214 Q2 214 Q4 215 Q2 215 Q4 216 Q2 216 Q4 217 Q2 217 Q4 15, 7,5 % SEINÄJOEN KAUPUNGIN TEOLLISUUDEN TOIMIALAN VIENNIN VUOSIMUUTOS VUONNA 217 Kuviossa 12. kuvataan Seinäjoen kaupungin teollisuuden toimialan yritysten viennin vuosimuutosta vuosien välisenä aikana. Seinäjoen teollisuuden toimialan viennin vuosimuutosta verrataan koko maan kehitykseen. Seinäjoen vienti kasvoi vuonna 211, jonka jälkeen vienti kääntyi negatiiviseksi vuosina Vuonna 217 teollisuuden toimialan vienti on piristynyt merkittävästi ja saavuttanut vuoden 211 tason. 1, 5,, -5, -1, 7,8 7,1-6,4,1-2,2-3,3-1,6-7,2-4,6-4,9,4 7,5 9,1-15, -12, Kuvio 12. Seinäjoen kaupungin ja koko maan teollisuuden toimialan (C) vienti vuosina (vuosimuutos%) SEINÄJOEN KAUPUNKI KOKO MAA

10 Into Seinäjoki 218 Työllisyysdynamiikka 1 Työllisyysdynamiikka

11 Into Seinäjoki 218 Työllisyysdynamiikka 11 74, 71,3 %/+2,7 % SEINÄJOEN TYÖLLISYYSASTE OLI 2,7 %-YKSIKKÖÄ KORKEAMPI KUIN KOKO MAAN TYÖLLISYYSASTE VUONNA 216 Kuviossa 13. kuvataan Seinäjoen työllisen väestön (15-64v.) osuus vastaavan ikäiseen väestöön eli työllisyysaste vuosien välisenä aikana. Koko maan työllisyysaste oli 68,6 % vuoden 216 lopussa. Seinäjoen työllisyysaste ylitti selvästi koko maan työllisyysasteen ja oli 71,3 % vuonna 216. Seinäjoen työllisyysaste oli 2,7 %-yksikköä korkeampi kuin koko maan työllisyysaste. Seinäjoen työllisyysaste on erittäin kilpailukykyinen suhteessa koko maan tasoon tai suurten ja keskisuurten kaupunkien työllisyysasteeseen. 73, 72, 71, 7, 69, 68, 67, 66, Kuvio 13. Seinäjoen työllisyysaste pitkällä aikavälillä (2-216) (Lähde: Tilastokeskus, kaupunki ja seutuindikaattorit) 65, SEINÄJOEN TYÖLLISYYSASTE OLI NELJÄNNEKSI KORKEIN C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA VUONNA 216 JA KORKEIN PÄÄKAUPUNKISEUDUN ULKOPUOLELLA OLEVISTA KAUPUNGEISTA Kuviossa 14. verrataan C21-kaupunkien työllisyysastetta vuoden 216 lopussa. Työllisyysaste vaihteli merkittävästi yli 5 asukkaan kaupunkien välillä. Työllisyysaste ylitti hallitusohjelman tavoitteen 72 % kolmessa kaupungissa (Porvoo, Espoo ja Vantaa) ja yli 7 % myös Seinäjoella ja Helsingissä. Seinäjoen työllisyysaste oli 4:nneksi korkein C21-kaupungeista ja korkein pääkaupunkiseudun ulkopuolisista kaupungeista. Työllisyysaste oli alhaisin Kotkassa, Joensuussa ja Jyväskylässä. Kotkan työllisyysaste jäi jopa alle 6 %:in tason ,5 6,3 63,9 63,9 63,9 64, 64,4 64,6 65, 65,2 65,5 65,9 66,2 67,2 68,3 68,9 7,1 71,3 72,9 73,2 74, Kuvio 14. Seinäjoen ja C21-kaupunkien työllisyysaste vuonna 216 (Lähde: Tilastokeskus, kaupunki ja seutuindikaattorit) KOTKA JOENSUU JYVÄSKYLÄ PORI TAMPERE TURKU OULU LAPPEENRANTA KOUVOLA LAHTI SALO KUOPIO ROVANIEMI MIKKELI VAASA HÄMEENLINNA HELSINKI SEINÄJOKI VANTAA ESPOO PORVOO

12 Into Seinäjoki 218 Työllisyysdynamiikka ,9 % SEINÄJOEN TYÖPAIKKAOMAVARAISUUSASTE VUONNA 215 Kuviossa 15. tarkastellaan Seinäjoen työpaikkaomavaraisuuden kehitystä vuosien aikana. Työpaikkaomavaraisuus kuvaa alueella olevia työpaikkoja suhteessa alueella asuviin työllisiin. Yli 1 %:in arvo tarkoittaa, että alueella on enemmän työpaikkoja kun alueella asuu työllisiä eli eli alue on työpaikkaomavarainen. Seinäjoki on ollut työpaikkaomavarainen koko ajanjakson ajan. Työpaikkaomavaraisuusaste on vaihdellut 11,1-112,5 %:in välillä. Seinäjoen työpaikkaomavaraisuusaste oli 111,9 prosenttia vuonna , , , ,1 11,6 112,5 111,7 111,9 111,7 112,1 111,4 111,9 19,5 19 Kuvio 15. Seinäjoen työpaikkaomavaraisuuden kehitys vuosien aikana. (Lähde: Tilastokeskus, kaupunki ja seutuindikaattorit) 18, SEINÄJOEN TYÖPAIKKAOMAVARAISUUSASTE OLI KUUDENNEKSI KORKEIN C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA VUONNA 215 Kuviossa 16. vertaillaan C21 -kaupunkien työpaikkaomavaraisuusastetta vuonna 216. C21-kaupungeista pääosa (16) oli työpaikkaomavaraisia vuonna 216. C21 -kaupunkien työpaikkaomavaraisuus oli keskimäärin 18,1 %. Työpaikkaomavaraisuusaste oli korkein Helsingissä, Vaasassa ja Turussa sekä alhaisin Espoossa, Salossa ja Porvoossa. Seinäjoen työpaikkaomavaraisuus oli hieman C21-kaupunkien keskitasoa korkeampi. Seinäjoen työpaikkaomavaraisuus oli 6:nneksi korkein yli 5 asukkaan kaupunkien joukossa ,6 92,8 93,3 96,9 99, 12,8 14,3 14,8 15,2 15,4 17,6 17,8 18,1 19,4 11,9 111,9 114,7 122,8 124,2 126,3 128, Kuvio 16. Seinäjoen ja C21 -kaupunkien työpaikkaomavaraisuusaste vuonna 216 (Lähde: Tilastokeskus, kaupunki ja seutuindikaattorit) ESPOO SALO PORVOO KOUVOLA ROVANIEMI HÄMEENLINNA MIKKELI OULU KUOPIO PORI JYVÄSKYLÄ LAPPEENRANTA LAHTI VANTAA KOTKA SEINÄJOKI JOENSUU TAMPERE TURKU VAASA HELSINKI

13 Into Seinäjoki 218 Työllisyysdynamiikka /Q3 SEINÄJOEN SEUDUN KAIKKIEN TOIMIALOJEN KAIKKIEN YRITYSTEN PALKKASUMMA JA LIIKEVAIHTO LÄHTI NOUSUUN VUODEN 215 KOLMANNELLA VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Kuviossa 17. kuvataan Seinäjoen seudun kaikkien toimialojen kaikkien yritysten liikevaihdon ja palkkasumman suhteellista muutosta kvartaaleittain vuosien /Q3 aikana. Muutokset seudun kaikkien yritysten liikevaihdossa että palkkasummassa olivat ajanjakson aikana merkittäviä: liikevaihdon ja palkkasumman kasvu oli huomattava vuosina , jonka jälkeen ne laskivat vuoteen 215 vaihteeseen saakka. Seinäjoen seudulla käänne tapahtui vuoden 215 kolmannella vuosineljänneksellä, jonka jälkeen yritysten liikevaihto ja palkkasumma ovat lähteneet jälleen nousuun /1 21/2 21/3 21/4 211/1 211/2 211/3 211/4 212/1 212/2 212/3 212/4 213/1 213/2 213/3 213/4 214/1 214/2 214/3 214/4 215/1 215/2 215/3 215/4 216/1 216/2 216/3 Kuvio 17. Seinäjoen seudun kaikkien toimialojen palkkasumman ja liikevaihdon kvartaalimuutos (Lähde: TEM, toimialaonline) PALKKASUMMA LIIKEVAIHTO 216/Q1 SEINÄJOEN SEUDUN PIENYRITYSTEN PALKKASUMMA JA LIIKEVAIHTO LÄHTI NOUSUUN VUODEN 216 ALUSSA Kuviossa 18. kuvataan Seinäjoen seudun pienyritysten palkkasumman ja liikevaihdon suhteellista kehitystä vuosineljänneksittäin ajanjakson aikana. Pienyritysten liikevaihdon ja palkkasumman muutokset ovat olleet huomattavat kvartaalista ja vuodesta toiseen. Seinäjoen seudun pienyritysten palkkasumman ja liikevaihdon kehitys lähti ripeään nousuun vuoden 216 vaihteessa, jonka jälkeen kulmakerroin on ollut vahvasti nouseva Kuvio 18. Seinäjoen seutukunnan pienyritysten palkkasumman ja liikevaihdon kvartaalimuutos (Lähde: TEM, toimialaonline) Q1 PALKKASUMMA 214 Q2 214 Q3 214 Q4 215 Q1 215 Q2 215 Q3 215 Q4 216 Q1 216 Q2 216 Q3 LIIKEVAIHTO

14 Into Seinäjoki 218 Työllisyysdynamiikka 14 25, 2, 15, +2,3 % SEINÄJOEN KAUPUNGIN TEOLLISUUDEN TOIMIALAN LIIKEVAIHDON KASVU VUODEN 217 TOISELLA VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Kuviossa 19. kuvataan Seinäjoen kaupungin (huom! ei seutu) liikevaihdon kehitystä päätoimialoittain. Teollisuuden liikevaihto aleni yhtäjaksoisesti vuoden 213 kolmannelta vuosineljännekseltä aina vuoden 217 ensimmäiselle vuosineljännekselle, mutta kääntyi ensimmäisen kerran nousuun sen jälkeen huhti-kesäkuussa 217. Vähittäiskaupan toimialan yritysten liikevaihdossa on ollut hajontaa, mutta kehitys on ollut positiivista vuoden 216 toisesta vuosineljänneksestä lähtien. Muiden palvelujen liikevaihdon kehitys on ollut positiivinen lähes koko ajanjakson /Q2 ajan. Informaatiosektorin liikevaihdon kehityksen vuosimuutosvaihtelut ovat suuria, mutta kehitys on ollut positiivista vuoden 215 viimeiseltä neljännekseltä lähtien. Kuvio 19. Seinäjoen kaupungin päätoimialojen liikevaihdon vuosimuutos % kvartaaleittain vuosina /Q2 (Lähde: Tilastokeskus, suhdannepalvelu) 1, 5,, -5, -1, -15, -2, -25, 21/1 21/2 21/3 21/4 211/1 211/2 211/3 211/4 212/1 212/2 212/3 212/4 213/1 213/2 213/3 213/4 214/1 214/2 214/3 214/4 215/1 215/2 215/3 215/4 216/1 216/2 216/3 216/4 217/1 217/2 C TEOLLISUUS MUUT PALVELUT (H, I, J, L, M, N, R, S) 47 VÄHITTÄISKAUPPA INFORMAATIOSEKTORI SEINÄJOEN TYÖPAIKKALISÄYS YHTEENSÄ VUOSINA Kuviossa 2. tarkastellaan Seinäjoen kaikkien työnantajasektoreiden työpaikkakehitystä vuosina Seinäjoella oli yhteensä työpaikkaa (työllistä) vuonna 215. Työpaikkojen määrä lisääntyi yhteensä 5 58 työpaikalla vuosien aikana. Seinäjoen työpaikkakehitys on ollut tasaisella kasvu-uralla koko 2-luvun ajan lukuun ottamatta pientä notkahdusta vuoden 28 finanssikriisin jälkeen. Seinäjoen työpaikkakehityksen kasvuvauhti tasoittui vuosina ja kääntyi jopa väliaikaisesti laskuun vuonna 214. Vuonna 215 työpaikkakehitys oli jälleen maltillisen positiivinen: uusia työpaikkoja syntyi 177 kyseisen 215 aikana Kuvio 2. Seinäjoen työpaikkakehitys kaikilla työnantajasektoreilla vuosien aikana (Lähde: Tilastokeskus, alueella työssäkäyvät)

15 Into Seinäjoki 218 Työllisyysdynamiikka 15 23,2 % SEINÄJOEN TYÖPAIKOISTA LÄHES JOKA NELJÄS SIJOITTUU SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIHIN Kuviossa 21. esitetään Seinäjoen työpaikkojen jakautuminen toimialoittain vuoden 215 lopussa. Lähes joka neljäs Seinäjoen työpaikka oli sosiaali- ja terveyspalveluissa. Muut suuret työllistävät toimialat olivat teollisuus (14,1%), tukku- ja vähittäiskauppa (13,1%) ja rakentaminen (6,6%). TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUT KOTITALOUKSIEN TOIMINTA TYÖNANTAJINA AMMATILLINEN, TIETEELLINEN JA TEKNINEN TOIMINTA JULKINEN HALLINTO JA MAANPUOLUSTUS HALLINTO- JA TUKIPALVELUTOIMINTA MAJOITUS- JA RAVITSEMISTOIMINTA VESI- JA JÄTEHUOLTO, YMPÄRISTÖN PUHTAANAPITO KIINTEISTÖALAN TOIMINTA KULJETUS JA VARASTOINTI SÄHKÖ-, KAASU- JA LÄMPÖHUOLTO TAITEET, VIIHDE JA VIRKISTYS MUU PALVEVUTOIMINTA KAIVOSTOIMINTA RAHOITUS- JA VAKUUTUSTOIMINTA TOIMIALA TUNTEMATON KOULUTUS INFORMAATIO JA VIESTINTÄ MAATALOUS TUKKU- JA VÄHITTÄISKAUPPA RAKENTAMINEN TEOLLISUUS,8 4, 4,9 4,9 3,1,5 1, 6,2,5 1,6 2,9,3 1,4,9 5,9 1,7 2,6 6,6 13,1 14,1 23,2 Kuvio 21. Seinäjoen työpaikkojen jakaantuminen toimialoittain vuonna 215 (Lähde: Tilastokeskus, työssäkäynti), 5, 1, 15, 2, 25, +52 SEINÄJOEN TYÖPAIKKALISÄYS YHTEENSÄ VUOSINA TYÖPAIKKALISÄYS MÄÄRÄLLISESTI SUURIN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA JA OSAAMISINTEN- SIIVISISSÄ PALVELUISSA Kuviossa 22. kuvataan Seinäjoen työpaikkakehitystä toimialoittain (TOL-28) vuosien välisenä aikana. Seinäjoki sai työpaikkalisäystä yhteensä 52 työpaikkaa vuosina Seinäjoen työpaikkakehitys oli kaksijakoista toimialoittain tarkasteltuna: työpaikkojen määrä kasvoi yhteensä 11 toimialalla ja laski 1 toimialalla. Työpaikkakasvu oli ylivoimaisesti suurinta sosiaali- ja terveyspalveluissa, mutta kasvu oli ripeää myös asiantuntijuuteen, osaamiseen ja tietoon perustuvilla toimialoilla, etenkin ammatillisessa tieteellisessä ja teknillisessä toiminnassa sekä hallinto- ja tukipalveluissa. Sen sijaan Seinäjoen teollisuuden ja rakentamisen toimialojen työpaikkakehitys oli erityisen heikkoa: näiltä aloilta katosi yhteensä yli 1 työpaikkaa vuosien aikana. Kuvio 22. Seinäjoen määrällinen työpaikkakehitys toimialoittain (Lähde: Tilastokeskus, työssäkäynti toimialoittain). TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUT KOTITALOUKSIEN TOIMINTA TYÖNANTAJINA AMMATILLINEN, TIETEELLINEN JA TEKNINEN TOIMINTA JULKINEN HALLINTO JA MAANPUOLUSTUS HALLINTO- JA TUKIPALVELUTOIMINTA MAJOITUS- JA RAVITSEMISTOIMINTA VESI- JA JÄTEHUOLTO, YMPÄRISTÖN PUHTAANAPITO KIINTEISTÖALAN TOIMINTA KULJETUS JA VARASTOINTI SÄHKÖ-, KAASU- JA LÄMPÖHUOLTO TAITEET, VIIHDE JA VIRKISTYS MUU PALVEVUTOIMINTA KAIVOSTOIMINTA RAHOITUS- JA VAKUUTUSTOIMINTA TOIMIALA TUNTEMATON KOULUTUS INFORMAATIO JA VIESTINTÄ MAATALOUS TUKKU- JA VÄHITTÄISKAUPPA RAKENTAMINEN TEOLLISUUS

16 Into Seinäjoki 218 Työllisyysdynamiikka ,7 8,5 3,4 4, 2,4 63,2 % SEINÄJOEN KAIKISTA TYÖPAIKOISTA KAKSI KOLMESTA ON AVOIMELLA SEKTORILLA Kuviossa 23. tarkastellaan Seinäjoen työpaikkojen sijoittumista työpaikkasektoreihin. Vuonna 215 kaksi kolmasosaa (63,2 %) Seinäjoen työpaikoista oli avoimen sektorin työpaikkoja eli yksityisen sektorin ja yrittäjien työpaikkoja. Avoimen sektorin osuus kaikista työpaikoista oli vuonna 215 alempi kuin 21-luvun alussa; varsinkin yrittäjien suhteellinen osuus on alentunut viime vuosina. Avoimen sektorin työpaikkojen määrä väheni yhteensä -264 työpaikalla vuosien aikana. Samanaikaisesti julkisen sektorin työpaikkojen määrä kasvoi yhteensä noin tuhannella työpaikalla vuosina ,3 55,5 55,7 56,2 56,5 8,8 9, 9,1 9, 8,7 3,5 29,1 28,5 28,2 27,8 4, 3,7 3,8 3,7 3,8 2,4 2,7 2,9 2,9 3,2 % 2% 4% 6% 8% 1% Kuvio 23. Seinäjoen työpaikkojen suhteellinen jakaantuminen työnantajasektoreittain vuosien aikana (Lähde: Tilastokeskus, työssäkäynti). YKSITYINEN KUNTA VALTIO OY YRITTÄJÄT VALTIO -1,4 % SEINÄJOEN AVOIMEN SEKTORIN TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄN VÄHENNYS VUOSINA Kuviossa 24. verrataan Seinäjoen avoimen sektorin suhteellista työpaikkakehitystä C21-kaupunkeihin. Avoimen sektorin työpaikkojen määrä kasvoi vain seitsemässä C21-kaupungissa ja aleni 13 kaupungissa. Kuopiossa avoimen sektorin työpaikkakehityksessä ei tapahtunut muutosta. Työpaikkojen määrä kasvoi suhteellisesti eniten Vantaalla Turussa ja Oulussa sekä vähiten Salossa, Kotkassa ja Mikkelissä. Seinäjoen avoimen sektorin työpaikkavähennys oli maltillinen -1,4 % ,9-1,6-9,2-8,6-7,4-6,7-4,2-1,8-1,7-1,4 -,6 -,2 -,1 -,,4,6 1,1 1,7 2,1 3,9 1, Kuvio 24. C21 -kaupunkien avoimen sektorin suhteellinen työpaikkakehitys vuosina SALO KOTKA MIKKELI KOUVOLA PORI LAPPEENRANTA LAHTI ESPOO VAASA SEINÄJOKI HÄMEENLINNA JOENSUU PORVOO KUOPIO HELSINKI ROVANIEMI JYVÄSKYLÄ TAMPERE OULU TURKU VANTAA

17 Into Seinäjoki 218 Työllisyysdynamiikka ,2 17,4 3. SEINÄJOEN TYÖTTÖMYYSASTEEN VUOSI- KESKIARVO OLI KOLMANNEKSI ALHAISIN C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA VUONNA 217 Kuviossa 25. verrataan Seinäjoen ja muiden C21 -kaupunkien työttömyysastetta vuoden 217 vuosikeskiarvona. Yli 5 asukkaan kaupunkien työttömyysasteet vaihtelivat Porvoon 9,2 %:sta Kotkan 17,4 %:iin. C21-kaupunkien työttömyysasteen vuosikeskiarvo oli 13 %. Seinäjoen työttömyysasteen vuosikeskiarvo oli 9,6 %, joka oli 3:nneksi alhaisin C21-kaupunkien joukossa. Seinäjoen työttömyysaste laski 1,5 prosenttiyksikköä vuoden 216 vuosikeskiarvoon verrattuna ,2 9,3 9,6 1,5 1,6 11,2 11,4 11,9 12,1 13,3 13,7 13,8 14, 14,3 14,3 14,4 14,6 14,9 15,8 2 Kuvio 25. C21 -kaupunkien työttömyysaste vuoden 217 vuosikeskiarvona (Lähde: TEM: työllisyyskatsaus). PORVPP ESPOO SEINÄJOKI VAASA VANTAA HELSINKI HÄMEENLINNA MIKKELI KUOPIO ROVANIEMI LAPPEENRANTA KOUVOLA SALO JYVÄSKYLÄ TURKU PORI TAMPERE OULU LAHTI JOENSUU KOTKA

18 Into Seinäjoki 218 Tulodynamiikka 18 Tulodynamiikka

19 Into Seinäjoki 218 Tulodynamiikka 19 M ,7 M SEINÄJOEN TILITETTYJEN KUNNALLISVEROJEN MÄÄRÄ TAMMI-MAALISKUUSSA 218, JOKA YLITTÄÄ VUOSIEN 216 JA 217 VASTAAVAN AJANKOHDAN MÄÄRÄN Kuviossa 26. kuvataan Seinäjoen kaupungin tilitettyjen kunnallisverojen määrää vuosien 216-3/218 aikana kuukausittain. Tilitetyt kunnallisverot olivat yhteensä 28 miljoonaa euroa sekä vuonna 216 että vuonna 217. Vuoden 218 kolmen ensimmäisen kuukauden tilitetyt kunnallisverot olivat yhteensä 6,7 miljoonaa euroa. Summa oli hieman korkeampi kuin vuosien 216 ja 217 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana, jolloin tilitetyt kunnallisverot olivat 59,7 miljoonaa ja 58,4 miljoonaa euroa. Tilitettyjen kunnallisverojen määrä ei kuitenkaan ole täysin vertailukelpoinen kuukausitasolla tilitysten muuttuvien jaksotusten vuoksi TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU HUHTIKUU TOUKOKUU KESÄKUU HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKLUU Kuvio 26. Seinäjoen tilitettyjen kunnallisverojen määrä kuukausittain vuosina 216-3/218 (Lähde: Verohallinto, kunnallisverojen tilitykset) SEINÄJOEN KUNNALLISVEROTETTAVAT TULOT ASUKASTA KOHDEN OLIVAT 11. KORKEIMMAT C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA VUONNA 216 Kuviossa 27. verrataan C21-kaupunkien kunnallisverotettavia tuloja asukasta kohden vuonna 216. C21-kaupunkien kunnallisverotettavat tulot asukasta kohden vaihtelivat Joensuun eurosta Espoon euron välillä. Kunnallisverotettavat tulot olivat selvästi korkeimmat pääkaupunkiseudun ja pääkaupungin lähiseudun kunnissa suhteessa muuhun maahan. Seinäjoen kunnallisverotettavat tulot olivat euroa asukasta kohden vuonna 216. Seinäjoen arvo oli C21-kaupunkien keskitasoa. Seinäjoen kunnallisverotettavat tulot kasvoivat noin viidenneksellä (18 %) vuosien välisenä aikana Kuvio 27. Seinäjoen ja C21 -kaupunkien kunnallisverotettavat tulot asukasta kohden vuonna 216 (Lähde: Tilastokeskus, Kaupunki- ja seutuindikaattorit). JOENSUU MIKKELI JYVÄSKYLÄ PORI SALO TURKU LAHTI KUOPIO OULU ROVANIEMI SEINÄJOKI TAMPERE KOTKA LAPPEENRANTA VAASA KOUVOLA HÄMEENLINNA VANTAA PORVOO HELSINKI ESPOO

20 Into Seinäjoki 218 Tulodynamiikka 2 5, 4,5 4, +5,1 M SEINÄJOEN TILITETTYJEN YHTEISÖVEROJEN MÄÄRÄ TAMMI-MAALISKUUSSA 218, JOKA YLITTÄÄ SELVÄSTI VUOSIEN 216 JA 217 VASTAAVAN AJANKOHDAN MÄÄRÄN Kuviossa 28. kuvataan Seinäjoen kaupungin tilitettyjen yhteisöverojen määrää vuosien 216-3/218 aikana kuukausittain. Seinäjoen kaupungin tilitettyjen yhteisöverojen määrä oli 13 miljoonaa euroa vuonna 216 ja 15,6 miljoonaa euroa vuonna 217 eli tilitettyjen yhteisöverojen määrä kasvoi 2,6 miljoonalla eurolla. Vuoden 218 kolmen ensimmäisen kuukauden tilitettyjen yhteisöverojen määrä oli 5,1 miljoonaa euroa, joka ylitti merkittävästi vastaavan ajankohdan vuonna 216 (3,3 miljoonaa euroa) ja vuonna 217 (3,2 miljoonaa euroa). Tosin tilitettyjen yhteisöverojen määrä ei kuitenkaan ole täysin vertailukelpoinen kuukausitasolla tilitysten muuttuvien jaksotusten vuoksi. 3,5 3, 2,5 2, 1,,5, TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU HUHTIKUU TOUKOKUU KESÄKUU HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKLUU Kuvio 28. Seinäjoen tilitettyjen yhteisöverojen määrä kuukausittain vuosina 216-3/218 (Lähde: Verohallinto, yhteisöverojen tilitykset) SEINÄJOEN YHTEISÖVEROT ASUKASTA KOHDEN LASKETTUNA OLIVAT VIIDENNEKSI KORKEIMMAT C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA VUONNA 216 Kuviossa 29. verrataan C21-kaupunkien yhteisöverojen määrää asukasta kohden vuonna 216. Yli 5 asukkaan kaupunkien yhteisöverojen määrässä asukasta kohden oli suuri hajonta. C21- kaupunkien yhteisöverojen määrä oli keskimäärin 268 euroa asukasta kohden. Keskiarvon ylittivät vain Helsinki, Vaasa, Espoo, Turku, Seinäjoki, Vantaa, Porvoo ja Lappeenranta. Helsingin yhteisöverot olivat korkeimmat ja Kotkan alhaisimmat asukasta kohden laskettuna vuonna 216. Seinäjoen yhteisöverot asukasta kohden olivat C21-kaupungeista 5:nneksi korkeimmat (366 /asukas) Kuvio 29. C21 -kaupunkien yhteisöverot asukasta kohden vuonna 216 (Lähde: Tilastokeskus, Kaupunki- ja seutuindikaattorit). KOTKA JYVÄSKYLÄ ROVANIEMI PORI OULU KUOPIO LAHTI SALO HÄMEENLINNA KOUVOLA MIKKELI JOENSUU TAMPERE LAPPEENRANTA PORVOO VANTAA SEINÄJOKI TURKU ESPOO VAASA HELSINKI

21 Into Seinäjoki 218 Tulodynamiikka SEINÄJOEN YHTEENLASKETUT KUNNALLIS-, KIINTEISTÖ- JA YHTEISÖVEROTULOT ASUKASTA KOHDEN OLIVAT 11. KORKEIMMAT C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA VUONNA 216 Kuviossa 3. verrataan C21-kaupunkien verotuloja asukasta kohden vuonna 216. Verotuloihin lasketaan kunnallis-, kiinteistö- ja yhteisöverojen yhteissumma. Pääkaupunkiseudun kuntien verotulot olivat selvästi korkeimmat asukasta kohden. Joensuun, Porin ja Mikkelin verotulot asukasta kohden olivat alhaisimmat. Seinäjoen verotulot asukasta kohden olivat C21-kaupunkien keskitasoa. Seinäjoen verotulot asukasta kohden kasvoivat noin viidenneksellä (+18,5 %) vuosien välisenä aikana Kuvio 3. C21 -kaupunkien verotulot asukasta kohden vuonna 216 (Lähde: Sotkanet: verotulot). JOENSUU PORI MIKKELI JYVÄSKYLÄ SALO OULU LAHTI KUOPIO KOTKA TAMPERE SEINÄJOKI TURKU KOUVOLA ROVANIEMI HÄMEENLINNA LAPPEENRANTA VAASA VANTAA PORVOO HELSINKI ESPOO

22 Into Seinäjoki 218 Osaamisdynamiikka 22 Osaamisdynamiikka

23 Into Seinäjoki 218 Osaamisdynamiikka SEINÄJOEN KORKEA-ASTEEN TUTKINNON SUORITTANEIDEN OSUUS YLI 15-VUOTIAASTA VÄESTÖSTÄ OLI YHDEKSÄNNEKSI KORKEIN C21-KAUPUNKIEN JOUKOSSA VUONNA 216 JA KORKEIN EI-YLIOPISTOKAUPUNGEISTA Kuviossa 31. verrataan C21-kaupunkien korkea-asteen suorittaneen yli 15-vuotiaan väestön osuutta koko väestöstä. Korkea-asteen suorittaneen väestön osuus vaihteli merkittävästi C21 -kaupunkien välillä. Korkea-asteen suorittaneiden osuus väestöstä oli korkein Espoossa, Helsingissä ja Oulussa sekä alhaisin Kouvolassa, Salossa ja Kotkassa. Seinäjoen väestöstä noin kolmannes (31,9 %) oli suorittanut korkea-asteen tutkinnon vuonna 216. Seinäjoen korkea-asteen suorittaneiden osuus oli 9:nneksi korkein C21-kaupunkien joukossa ja korkein ei-yliopistokaupungeista. Seinäjoen korkea-asteen suorittaneen väestön osuus kasvoi 2,1 %-yksikköä vuosien aikana. Kuvio 31. C21 -kaupunkien korkea-asteen koulutuksen suorittaneen väestön osuus yli 15-vuotiaasta väestöstä vuonna 216 (Lähde: Sotkanet: koulutus) ,7 KOUVOLA 25,1 SALO 26,1 KOTKA 26,9 PORI 27,7 LAHTI 29,1 29,3 LAPPEENRANTA MIKKELI 3,4 3,6 3,8 31,6 31,9 31,9 32, VANTAA JOENSUU HÄMEENLINNA PORVOO KUOPIO SEINÄJOKI ROVANIEMI 33,3 TURKU 34,5 VAASA 35,3 35,8 35,9 JYVÄSKYLÄ TAMPERE OULU 41,3 HELSINKI 45,4 ESPOO +11 ja +17 SEINÄJOKI SAI MUUTTOVOITTOA MAAN SISÄLTÄ NOIN 1 1 HENKILÖÄ KESKIASTEEN JA 17 HENKILÖÄ KORKEA-ASTEEN SUORITTANEISTA VUOSINA Kuviossa 32. tarkastellaan Seinäjoen kaupungin keski- ja korkea-asteen suorittaneen väestön kuntien välistä nettomuuttoa vuosien aikana. Seinäjoki sai muuttovoittoa sekä keskiasteen että korkea-asteen suorittaneista. Seinäjoen muuttovoitot painottuvat selvästi keskiasteen tutkinnon suorittaneeseen väestöön: Seinäjoki sai yhteensä noin 1 1 henkilöä muuttovoittoa keskiasteen suorittaneista vuosien aikana. Seinäjoki sai korkea-asteen suorittaneista muuttovoittoa yhteensä 17 henkilöä muuttovoittoa vuosina Kuvio 32. Seinäjoen keski- ja korkea-asteen suorittaneiden nettomuutto vuosien aikana. (Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot) 21 KESKIASTE ALIN KORKEA-ASTE ALEMPI KORKEA- KOULUTUSASTE YLEMPI KORKEA- KOULUTUSASTE TUTKIJA- KOULUTUSASTE

24 Into Seinäjoki 218 Osaamisdynamiikka ETELÄ-POHJANMAAN TOISEN JA KOLMANNEN ASTEEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄ VUONNA 216 Kuviossa 33. kuvataan Etelä-Pohjanmaan toisen ja kolmannen asteen uusien opiskelijoiden määrää vuosina Toisen asteen opinnoista on eroteltu lukio ja ammatillinen peruskoulutus erikseen. Kolmannen asteen on huomionarvoista, että Etelä-Pohjanmaalta puuttuu kokonaan yliopistokoulutus. Etelä-Pohjanmaalla oli toisen asteen uusia opiskelijoita yhteensä 4 153, joista ammatillisessa peruskoulutuksessa oli 71,7 % ja lukiossa 28,3 %. Toisen asteen koulutuksen opiskelijamäärä kasvoi vuosina Ammattikorkeakoulutuksessa aloitti yhteensä 1 14 uutta opiskelijaa vuonna 216. Kolmannen asteen (AMK) uusien opiskelijoiden määrät aleni vuosina LUKIO AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS AMK 114 Kuvio 33. Etelä-Pohjanmaan 2. ja 3. asteen uudet opiskelijat (koulutuspaikat) vuosina (Lähde: Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen) ETELÄ-POHJANMAAN TOISEN ASTEEN TAI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINNON SUORITTANEIDEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄ VUONNA 216 Kuviossa 34. tarkastellaan Etelä-Pohjanmaan toisen ja kolmannen asteen opintojen suorittaneiden tai vastavalmistuneiden määriä vuosina Toisen asteen opinnot suoritti yhteensä 3 68 opiskelijaa vuonna 216, joista 66,2 prosenttia suoritti ammatillisen perustutkinnon ja 33,8 prosenttia ylioppilastutkinnon. AMK-tutkinnon suoritti yhteensä 883 henkilöä vuonna 216. Valmistuneiden opiskelijoiden määrät laskivat hieman ylioppilastutkinnon suorittaneiden osalta tarkastelujakson aikana, mutta kasvoivat ammatillisen perustutkinnon ja AMK-tutkintojen osalta samalla ajanjaksolla Kuvio 34. Etelä-Pohjanmaan 2. ja 3. asteen tutkinnon suorittaneet vuosina (Lähde: Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen) YLIOPPILASTUTKINNON SUORITTANEET AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON SUORITTANEET AMK

25 Into Seinäjoki 218 Osaamisdynamiikka SEINÄJOELTA VALMISTUNEIDEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄ VUONNA 216, JOKA OLI 151 HENKILÖÄ ENEMMÄN KUIN VUONNA 214 Kuviossa 35. esitetään Seinäjoen kaupungissa ammatillisesta toisen asteen koulutuksesta valmistuneiden henkilöiden määrät koulutusaloittain vuosien aikana. Seinäjoella valmistui ammatillisesta koulutuksesta yhteensä henkilöä vuonna 216, joka on 151 henkilöä enemmän kuin vuonna 214. Eniten valmistuneita tuli tekniikan ja liikenteen alalta, jonka osuus kaikista valmistuneista oli yli kolmannes (35,1 %). Vähän yli joka neljäs (27,8 %) valmistui yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallintotalouden alalta. Muita merkittäviä valmistuneiden koulutusaloja olivat sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousala. Muiden koulutusalojen merkitys Seinäjoen valmistuneissa ammatillisen koulutuksen suorittaneista oli hyvin vähäinen. Kuvio 35. Seinäjoen kaupungissa ammatillisesta koulutuksesta (sis. oppisopimusopiskelijat) valmistuneet koulutusaloittain (Lähde: Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen) KULTTUURIALA LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA LUONNON- TIETEIDEN ALA HUMANISTINEN JA KASVATUSALA MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALA SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA 56 % AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TYÖLLISTEN MÄÄRÄ VUOSI VALMISTUMISEN JÄLKEEN VUONNA 216 Kuviossa 36. kuvataan Etelä-Pohjanmaalla asuvien ammatillisesta toisen asteen koulutuksesta valmistuneiden henkilöiden sijoittumista työelämään koulutusaloittain vuosi koulutuksen päättymisen jälkeen. Vuonna 216 Etelä-Pohjanmaalla asui vuoden sisällä ammatillisen koulutuksen suorittanutta henkilöä, joista enemmän kuin joka toinen (56 %) oli sijoittunut työmarkkinoille, vähän alle joka viides opiskeli (18,2 %) tai oli työttömänä työnhakijana (18,1 %). Ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työttömäksi jääneiden osuus oli lähes kolmikertainen verrattuna ylemmän koulutusasteen suorittaneiden sijoittumiseen työelämässä. Valmistuneiden sijoittuminen vaihteli merkittävästi koulutusalan mukaan: parhaiten työllistyivät terveyden ja hyvinvoinnin alalta valmistuneet, joista lähes seitsemän kymmenestä (67,8 %) oli työllisenä ja vain 8 % oli jäänyt työttömäksi. Työllistyminen oli vahvaa myös palvelualoilla ja kaupan, hallinnon sekä oikeuden aloilla. Työllisten osuus jäi alle 5 %:iin valmistuneista tekniikan alalla, humanististen ja taiteiden alalla sekä muiden alojen osalta. Työttömien osuus oli valmistuneista oli keskimääräistä suurempi suurimmalla koulutusalalla eli tekniikan ja liikenteen toimialkalla, joista joka neljäs oli työttömänä vuosi valmistumisen jälkeen. KAIKKI ALAT (N=1338) TEKNIIKAN ALAT (N=756) TERVEYS- JA HYVINVOINTI (N=522) PALVELUALAT (N=423) KAUPPA, HALLINTO JA OIKEUS (N=366) MAA- JA METSÄTALOUS (N=132) HUM. JA TAIDEALAT (N=99) 33,3 47,6 56, 16,7 61,7 62,3 59,1 27,3 67,8 13,6 18,1 16,3 18, 21,2 19, 18,2 26,6 8, 14,9 14,8 18,2 7,8 9,1 5,2 7,1 4,9 9,1 18,2 Kuvio 36. Etelä-Pohjanmaalla asuvat ammatillisen koulutuksen suorittaneiden sijoittuminen työelämään tai jatko-opintoihin vuosi koulutuksen päättymisen jälkeen vuonna 216. *Muut alat: Kasvatusala, Luonnontieteet ja ICT. **Muut: Varusmies/siviilipalvelus, Eläkeläinen, työkyvytön tai tuntematon työmarkkina-asema (Lähde: Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen) MUUT ALAT (N=87)* 27,6 27,6 34,5 1,3 % 2% 4% 6% 8% 1% TYÖLLINEN TYÖTÖN OPISKELIJA MUUT**

26 Into Seinäjoki 218 Osaamisdynamiikka 26 81,5 % AMMATTIKORKEA- TAI YLIOPISTOKOULUTUKSEN TYÖLLISTEN MÄÄRÄ VUOSI VALMISTUMISEN JÄLKEEN VUONNA 216 Graafissa 37. kuvataan Etelä-Pohjanmaalla asuvien ammattikorkeakoulu- tai ylipistotutkinnon suorittaneiden henkilöiden sijoittumista työelämään vuosi tutkinnon suorittamisen jälkeen vuonna 216. Etelä-Pohjanmaalla asui yhteensä henkilöä, jotka olivat suorittaneet vuoden sisällä joko ammattikorkeakoulu- tai yliopistotason tutkinnon: näistä henkilöistä 71,8 prosenttia oli suorittanut AMK-tutkinnon ja 28,2 prosenttia yliopistotutkinnon. Etelä-pohjanmaalla enemmän kuin neljä viidestä (81,5 %) ammattikorkeakoulu tai yliopistotutkinnon suorittaneista henkilöistä oli työllistynyt vuoden aikana tutkinnon suorittamisesta. Korkeakoulututkinnon suorittaneista vain 6,6 % oli työttömänä vuosi valmistumisen jälkeen. Työllistyneiden osuus oli vuosi valmistumisen jälkeen ammattikorkeakoulututkinnon (82,7 %) suorittaneilla hieman korkeampi kuin yliopistotutkinnon (78,5 %) suorittaneilla. Ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkinnon suorittaneiden työttömien osuudessa ei ollut juurikaan eroa. YHTEENSÄ (N=1337) 81,5 9,2 6,6 2,6 YLIOPISTOTUTKINTO (N=324) 78,5 12,1 6,5 2,8 AMK-TUTKINTO (N=816) 82,7 8,1 6,6 2,6 % 2% 4% 6% 8% 1% PÄÄTOIMINEN TYÖLLINEN TYÖTÖN TYÖLLINEN OPISKELIJA MUU Kuvio 37. Etelä-Pohjanmaalla asuvat ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työelämään vuosi koulutuksen päättymisen jälkeen vuonna 216. (Lähde: Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen)

27 Into Seinäjoki 218 Seinäjoen positio C21-kaupunkien joukossa eräillä tunnusluvuilla 27 SIJOITUS YRITYSKANTA 217 Q1AS. TYÖLLISYYSASTE 216 TYÖPAIKKAOMA- VARAISUUSASTE% 215 TYÖTTÖMYYSASTE% 217 YRITYSTEN UUSIUTUMISASTE% 216 ALOITTANEET YRITYKSET / 1 AS. 216 YRITYSTOIMI- PAIKKOJEN LIIKEVAIHTO 216 KUNNALLISVEROT /AS. 216 YHTEISÖVEROT /AS. 216 VEROTETTAVAT TULOT /AS. 216 AVOIMEN SEKTORIN TYÖPAIKKOJEN KEHITYS% KORKEA-ASTEEN SUORITTANUT VÄESTÖ HELSINKI PORVOO HELSINKI PORVOO VANTAA HELSINKI PORVOO ESPOO HELSINKI ESPOO VANTAA ESPOO 2 SALO ESPOO VAASA ESPOO ESPOO PORVOO ESPOO HELSINKI VAASA HELSINKI TURKU HELSINKI 3. PORVOO VANTAA TURKU SEINÄJOKI HELSINKI ESPOO VANTAA PORVOO ESPOO PORVOO OULU OULU 4. SEINÄJOKI SEINÄJOKI TAMPERE VAASA OULU TURKU VAASA VANTAA TURKU VANTAA TAMPERE TAMPERE 5. TURKU HELSINKI JOENSUU VANTAA TURKU TAMPERE HELSINKI HÄMEENLINNA SEINÄJOKI VAASA JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄ 6. TAMPERE HÄMEENLINNA SEINÄJOKI HELSINKI TAMPERE VAASA SEINÄJOKI KOUVOLA VANTAA LAPPEENRANTA ROVANIEMI VAASA 7. HÄMEENLINNA VAASA KOTKA HÄMEENLINNA JYVÄSKYLÄ SALO LAPPEENRANTA VAASA PORVOO HÄMEENLINNA HELSINKI TURKU 8. PORI MIKKELI VANTAA MIKKELI PORVOO ROVANIEMI TAMPERE LAPPEENRANTA LAPPEENRANTA ROVANIEMI KUOPIO ROVANIEMI 9. MIKKELI ROVANIEMI LAHTI KUOPIO PORI PORI KOUVOLA KOTKA TAMPERE KOUVOLA PORVOO SEINÄJOKI 1. ESPOO KUOPIO LAPPEENRANTA ROVANIEMI JOENSUU LAHTI KOTKA TAMPERE JOENSUU SEINÄJOKI JOENSUU KUOPIO 11. LAHTI SALO JYVÄSKYLÄ LAPPEENRANTA VAASA JYVÄSKYLÄ PORI SEINÄJOKI MIKKELI TURKU HÄMEENLINNA PORVOO 12. ROVANIEMI LAHTI PORI KOUVOLA LAHTI SEINÄJOKI OULU ROVANIEMI KOUVOLA TAMPERE SEINÄJOKI HÄMEENLINNA 13. LAPPEENRANTA KOUVOLA KUOPIO SALO KUOPIO VANTAA HÄMEENLINNA OULU HÄMEENLINNA KOTKA VAASA JOENSUU 14. VAASA LAPPEENRANTA OULU JYVÄSKYLÄ ROVANIEMI HÄMEENLINNA LAHTI KUOPIO SALO KUOPIO ESPOO VANTAA 15. JYVÄSKYLÄ OULU MIKKELI TURKU LAPPEENRANTA OULU JOENSUU LAHTI LAHTI LAHTI LAHTI MIKKELI 16. KOUVOLA TURKU HÄMEENLINNA PORI HÄMEENLINNA JOENSUU TURKU TURKU KUOPIO OULU LAPPEENRANTA LAPPEENRANTA 17. KUOPIO JYVÄSKYLÄ ROVANIEMI TAMPERE KOTKA KUOPIO JYVÄSKYLÄ SALO OULU SALO PORI LAHTI 18. JOENSUU PORI KOUVOLA OULU KOUVOLA MIKKELI SALO PORI PORI JYVÄSKYLÄ KOUVOLA PORI 19. VANTAA TAMPERE PORVOO LAHTI MIKKELI LAPPEENRANTA MIKKELI JYVÄSKYLÄ ROVANIEMI MIKKELI MIKKELI KOTKA 2. KOTKA JOENSUU SALO JOENSUU SEINÄJOKI KOUVOLA ROVANIEMI MIKKELI JYVÄSKYLÄ PORI KOTKA SALO 21. OULU KOTKA ESPOO KOTKA SALO KOTKA KUOPIO JOENSUU KOTKA JOENSUU SALO KOUVOLA

28 SISÄLTÖ: VALTIOTIETEEN TOHTORI TIMO ARO, TUTKIMUSPALVELU TIMO ARO OY GRAAFINEN SUUNNITTELU: KASPERI SALOVAARA LÄHTEET: TILASTOKESKUKSEN JA VEROHALLINNON TIETOKANNAT JA REKISTERIT, TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ

Seinäjoen uusi elinkeinokatsaus 2017/1

Seinäjoen uusi elinkeinokatsaus 2017/1 Seinäjoen uusi elinkeinokatsaus 217/1 Into Seinäjoki 217/1 Esipuhe Sisällysluettelo 2 Hyvä lukija, Kädessäsi on Seinäjoen uusi elinkeinokatsaus. Katsaus on ensimmäinen laatuaan, ja se saa jatkoa puolivuosittain

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA I neljännes (tammi-maaliskuu) 2014 Kuva: Antero Saari Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Sisäinen ja ulkoinen elinvoima Kuva: Jan Virtanen 1. Työllisyyskehitys

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 19:2016

TILASTOKATSAUS 19:2016 TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutokset Kyyjärvi Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Karstula Saarijärven-Viitasaaren seutukunta 21.10.2014 Heikki Miettinen Saarijärvi Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalue

Lisätiedot

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016

Kuopion työpaikat Muutokset 5 vuodessa: Kuopiossa työpaikkaa. Kuopioon työpaikkaa. Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikat 2010 2014 Muutokset 5 vuodessa: Tilastotiedote 12 / 2016 Kuopion työpaikkojen määrä kasvoi 960:llä. Työpaikat lisääntyivät yksityisellä sektorilla 860:llä ja kunnalla 740:llä. Valtion

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Lokakuu-joulukuu 2013 Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Sisäinen ja ulkoinen elinvoima 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyden kehitys loka-joulukuussa 2013 1 (2) Satakunnan

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.12.2015 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Vuoden 2013 lopussa Lahdessa oli 46 337 työpaikkaa ja työllisiä 41 049. Vuodessa työpaikkojen

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 23:2016

TILASTOKATSAUS 23:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 23:2016 1 13.12.2016 VANTAALAISTEN TYÖLLISTEN KESKIMÄÄRÄISET VALTIONVERON- ALAISET VUOSITULOT ERI TOIMIALOILLA VUOSINA 2011 2014 Vantaalaisten työllisten miesten keskitulot

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Edunsaajien lukumäärät ja maksetut aikuiskoulutustuet vuosina 2001 2016 Edunsaajien lukumäärät, kpl Maksetut aikuiskoulutustuet, MEUR 26 000 24 000 22 000

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut Tilastokatsaus vuosi 2011 Raahe 21.2.2012 www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen toimintaa. 20.1.2012 1 Elinkeinorakenne Raahen

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesä-/heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 367-447 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Leppävirta Heinävesi Varkaus Joroinen Toimintaympäristön muutokset Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA II neljännes (huhtikuu-kesäkuu) 2014 Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen Kuva: Antero Saari Sisältö Alue- ja paikallistalouden kehitys

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 418-391 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT 1995=100 YRITYSTEN MÄÄRÄN KEHITYS 1995-2012 200 190 180 Laukaa Koko maa 170 160 150 140 130 120 110 100 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 2 Osa 2: Kaupungin eri osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samantyyppinen,

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 21 Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuonna 214. Vuotta aiemmin liikevaihdon väheneminen oli,3 prosenttia. Koko Helsingin seudulla liikevaihto

Lisätiedot

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 213 TIEDOTE 4/214 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kuopiossa 31.12.212 Tilastokeskuksen keväällä 214 julkaisemien

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Suomen kansantalous kasvoi viime vuonna 0,5 prosenttia kolmen taantumavuoden jälkeen. Vaimean kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset huhtikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 13,9-1,8 ALLE 25 VUOTIAAT 348-64 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2018

TILASTOKATSAUS 1:2018 TILASTOKATSAUS 1:2018 5.2.2018 PENDELÖINTI VANTAALLA JA HELSINGIN SEUDULLA 2006 2015 Tässä tilastokatsauksessa käsitellään Vantaan työssäkäyntiä (pendelöintiä) kahdesta näkökulmasta. Ensin tarkastelun

Lisätiedot

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014 Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2010

Tilastokatsaus 11:2010 Tilastokatsaus 11:2010 1.11.2010 Tietopalvelu B14:2010 Työpaikat Vantaalla 31.12.2008 1 Työllisen työvoiman määrä oli Vantaalla vuoden 2008 lopussa 101 529 henkilöä. Työttömänä oli tuolloin 6 836 vantaalaista.

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot

Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013. Timo Aro ja Timo Widbom, 1.11.2013

Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013. Timo Aro ja Timo Widbom, 1.11.2013 Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013 Timo Aro ja Timo Widbom, Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Muu yleinen kehitys I Työllisyyskehitys 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyden kehitys heinäsyyskuussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 3 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Työllisyysaste laskussa Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Vuoden 2013 vuosikeskiarvon

Lisätiedot

KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA

KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA 100 % 80 % 60 % 40 % 8% 9% 10% 12% 10% 10% 11% 15% 66% 65% 64% 59% Väestörakenne ja väestönkehitys 20 % 0 % 16% 16% 15% 14% 2000 2005 2010

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Kaupungin osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2010 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samanlainen, mutta

Lisätiedot

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro 27.8.2013 Kunnille on annettu historiallinen mahdollisuus seutukunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseen

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,0-1,5 ALLE 25 VUOTIAAT 415-39 TYÖVOIMA

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Aineisto sisältää kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset Kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset oikeudellisen muodon mukaan vuonna 2016 Verohallinnon

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset tammikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 491-320 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 16,3-1,1 ALLE 25 VUOTIAAT 452-25 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 491-320 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 16,0-1,4 ALLE 25 VUOTIAAT 438-50 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde:

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde: TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Alueella työssäkäyvät so. alueen työpaikat vv.2008-2012 (Novago Yrityskehitys Oy:n kunnat)

Lisätiedot

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Me-säätiö Me-säätiö tavoite. 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Strategiamme kärjet. 1. Koulutus kukaan ei syrjäydy peruskoulussa. 2. Uudenlainen työ nuorille 20 000 työkokemusta

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tohtoreiden sijoittumisaineisto

Lisätiedot

Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015

Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015 Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015 Aikuiskoulutustuki 2 Aikuiskoulutustuki 3 MEUR Aikuiskoulutustuen rahoitusvastuu on jaettu kolmikantaisesti. Työttömyysvakuutusmaksuista

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± ) ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ƒ ) ± ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ± ± Ò ± ± ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ)

Lisätiedot

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY V

Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY V Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY V KYSELYLOMAKE. NUORTEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN EDISTÄMINEN JA TYÖN JA KOULUTUKSEN

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset joulukuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 560-388 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 17,5-0,8 ALLE 25 VUOTIAAT 548-23 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 560-388 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,7-0,3 ALLE 25 VUOTIAAT 415-9 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 656-409 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,1-0,3 ALLE 25 VUOTIAAT 415-41 TYÖVOIMA

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,

Lisätiedot

Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012

Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012 Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012 Kehittämispäällikkö Timo Aro, 6.6.2012 Kuva: Jan Virtanen Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Verotulokehitys Kuva: Pekka Simonen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen Yt-tilastot 2017 Tytti Naukkarinen 8.1.2018 Vuosivertailu 2007 2017 Alkaneiden yt-neuvottelujen alaiset henkilöt 250000 200000 150000 100000 50000 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2010

Tilastokatsaus 12:2010 Tilastokatsaus 12:2010 15.11.2010 Tietopalvelu B15:2010 Pendelöinti Vantaalle ja Vantaalta vuosina 2001-2008 Vantaalaisten työssäkäyntikunta Vantaalaisista työskenteli vuonna 2008 kotikunnassaan 44,9 prosenttia.

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kolmannes vuosineljännes touko-elokuu 2016 Porin kaupungin strategiaympäristö Elinvoimaohjelma Työllisyysohjelma Porin kaupungin strategiaympäristö Kaupunkistrategia Hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. syyskuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. syyskuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset syyskuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 656-409 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 14,9-0,4 ALLE 25 VUOTIAAT 425-13 TYÖVOIMA

Lisätiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Siikajoki Raahe Pyhäjoki Toimintaympäristön muutokset Raahen selvitysalue 14.8.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat yhteensä työnantajasektorin mukaan

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA. II neljännes (huhti-kesäkuu) 2015

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA. II neljännes (huhti-kesäkuu) 2015 MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA II neljännes (huhti-kesäkuu) 2015 1 TYÖLLISYYSKEHITYS 2 VÄESTÖKEHITYS 3 MUU YLEINEN KEHITYS 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyskehitys huhti-kesäkuussa 2015 Satakunnan työttömyysaste

Lisätiedot

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Iisalmi tilastoina Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Yleistä Iisalmesta Väkiluku 22 115 henkilöä (31.12.2014) Pinta-ala yhteensä 872,18 km 2, josta maata 762,97 km 2 ja makeaa vettä 109,21

Lisätiedot

Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 %

Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 % Hamina 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 20 654 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,4 % Hamina. 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,3 % VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen YT-TILASTOT 2016 9.1.2017 Tytti Naukkarinen VUOSIVERTAILU 2006 2016 ALKANEIDEN YT-NEUVOTTELUJEN ALAISET HENKILÖT 250000 200000 150000 100000 50000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot