VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN"

Transkriptio

1 LEMIN KUNTA / SIVISTYSTOIMI, VARHAISKASVATUS ( sivistyslautakunta 4/ ) VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016) ja (HE 115 /2017) säädetään lapsen päiväkodissa tai perhepäivähoidossa järjestettävästä varhaiskasvatuksesta perittävästä asiakasmaksusta alkaen sekä maksutaulukkoon tehtävästä indeksitarkistuksesta. Maksun viivästymisestä johtuvasta korosta säädetään korkolaissa (633/1982). Kokoaikaisella varhaiskasvatuksella tarkoitetaan vähintään 35 t/viikko kestävää varhaiskasvatusta. Osa - aikaisesta varhaiskasvatuksesta (enintään 20 t/viikko) voidaan periä enintään 60 % kokoaikaisesta maksusta. Kun varhaiskasvatusaika on vähintään 20 t/viikko ja enintään 35 t/viikko, peritään kunnan määrittämä läsnäoloaikaan perustuva asiakasmaksu (%). Vuorohoidon järjestämisestä päätetään hakemuksen perustella. Vuorohoitoon ei ole subjektiivista oikeutta. Vuorohoidon käyttö ei vaikuta asiakasmaksuun. Asiakasmaksun perusteena on lapsen ennalta sovittu varhaiskasvatusaika. Varhaiskasvatuksessa viettämästä ajasta sovitaan ennakkoon HOITOSOPIMUKSELLA. Muusta varhaiskasvatuksesta (kerho- ja leikkitoiminta) perittävään maksuun ei tätä lakia sovelleta. Asiakasmaksu määräytyy perheen koon ja tulojen sekä lapsen varhaiskasvatusajan mukaan Perheen koko Perhekokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliiton tai avioliiton omaisessa olosuhteessa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa elävät molempien alaikäiset lapset. Perheen muodostaa myös lapsi ja hänen huoltajansa. Kun lapsi täyttää 18 vuotta, häntä ei enää lasketa perhekokoon. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu on toistaiseksi tai määräaikaisesti voimassa oleva kuukausimaksu, joka perustuu hoitosopimuksella sovittuun tuntimäärään /kk. Maksut tarkistetaan aina toimintakauden alkaessa ja toimintakauden aikana tarvittaessa kun maksuun vaikuttavissa seikoissa tapahtuu muutos. Toimintakaudella tarkoitetaan ajankohtaa Maksun määräytyminen Asiakasmaksu on lapsikohtainen. Maksu määräytyy laskemalla perheen bruttotulot yhteen, vähentämällä siitä perheen koon mukainen tuloraja ja kertomalla jäljelle jäävästä euromäärästä perheen koon mukainen % osuus. Näin saadaan lapsen kokoaikaisen hoidon asiakasmaksu /kk. Tulorajat Perheen koko, henkilöä Tuloraja euroa /kk (brutto) Maksuprosentti, tulorajan ylittävä osa , , , , , Tuloraja (brutto) korkein maksu 290 e/kk Jos perheen koko on suurempi kuin 6, korotetaan maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 138 kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta.

2 Perheen ensimmäiseksi lapseksi katsotaan perheen nuorin lapsi. Nuorimman varhaiskasvatuksessa olevan lapsen kokoaikainen asiakasmaksu on enintään 290 euroa /kk. Seuraavaksi nuorimman lapsen maksu on 50 % nuorimman kokoaikaisesta maksusta, enintään 145 euroa /kk. Muista lapsista maksu on 20 % nuorimman kokoaikaisesta maksusta, enintään 58 euroa /kk. Alle 27 euroa /kk suuruista asiakasmaksua ei peritä lainkaan. Tulorajat alkaen (indeksiskorotus) Perheen ensimmäisen lapsen (ikäjärjestyksessä nuorimmasta) korkein kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen maksu on 289 euroa, seuraavan lapsen korkein maksu (50%) on 145 euroa. Alin perittävä maksu on 27 euroa. Tulorajat alkaen Perheen koko, henkilö Tuloraja, euroa/kuukausi Yli kuusihenkisen perheen maksun määräämisessä käytetään tulorajan lisäys kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta on 142 euroa. Asiakasmaksu määräytyy ennakkoon sovitun varhaiskasvatusajan perusteella. Hoitosopimuksella sovitaan lapsen varhaiskasvatusajasta viikoittain ja / tai kuukausittain. Pääsääntöisesti lapselle sovitaan kiinteä läsnä - oloaika. Vanhempien vuorotyöstä johtuen lapsen läsnäoloaika voi kuitenkin vaihdella viikoittain ja tällöin lapsen tulo- ja hakuajat ilmoitetaan ennakkoon määräajassa ja siten että kokonaisaika pysyy sovituissa tuntimäärissä. Lapselle sovittua hoitoaikaa voidaan muuttaa Palvelutarpeen muutos - lomakkeella ennen muutosajankohtaa. Sovitun hoitoajan tulee olla vähintään kalenterikuukauden mittainen. Lapsen hoitoajat ilmoitetaan viimeistään 1,5 viikkoa aikaisemmin, keskiviikkona klo 12 mennessä. Käyttöön on tulossa kevään 2018 aikana sähköinen hoitoaikailmoitus Effican Läsnä ohjelma. Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus on 20 t/viikko, 0-84 t/kk. Se voidaan järjestää seuraavasti: * lapsi on joka päivä varhaiskasvatuksessa ja päivittäinen läsnäoloaika 4 tuntia/pv * lapsi on kolmena päivänä varhaiskasvatuksessa, kellonajat sovitaan päiväkodin kanssa Varhaiskasvatusaika / Asiakasmaksun porrastus Läsnäoloaika / viikko Keksimäärin läsnäolo / kk Maku % kokoaikaisesta maksusta 0 20 tuntia 0 84 tuntia 55 % yli tuntia tuntia 65 % yli tuntia tuntia 80 % yli tuntia tuntia 90 % 35 tuntia tai sitä enemmän yli 150 tuntia 100 % Maksupäätös Asiakasmaksut tarkistetaan kaikkien varhaiskasvatuksessa olevien osalta. Mikäli perheen olosuhteet oleellisesti muuttuvat ( +/- 10%) voidaan asiakasmaksua tarkistaa. Asiakasmaksut tarkistetaan lisäksi seuraavan toimintakauden alussa, ensi elokuussa. Mikäli tulotietoja ei ole toimitettu määräaikaan mennessä (kuukauden 5.päivä) tai tulotiedot ovat puutteelliset, määrätään korkein asiakas-maksu eikä maksupäätöstä muuteta takautuvasti. Riittävä ilmoitus tuloista edellyttää että Tuloselvitys lomake on täytetty ja siihen on liitetty tositteet ilmoitetuista tuloista ja lomake on allekirjoitettu. Mikäli asiakasmaksupäätös perustuu perheen ja huoltajien antamiin virheellisiin tietoihin, voidaan asiakasmaksu oikaista takautuvasti enintään vuoden ajalta. Asiakasmaksun muutos voi perustua muuttuneisiin olosuhteisiin, tulotietojen muutokseen tai hoitosopimuksen muutoksiin. Uusi maksupäätös tehdään muutosta seuraavan kuukauden alusta. Tilapäinen varhaiskasvatus Tilapäisestä varhaiskasvatuksesta peritään 17 euroa /pv riippumatta päivän pituudesta. Esiopetus ja varhaiskasvatus

3 Esiopetusta on 4 tuntia päivässä ja 20 tuntia viikossa. Esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta tarvitsevan lapsen asiakasmaksu on 55 % tai 65 % kokoaikaisesta varhaiskasvatuksesta. Maksu peritään myös esiopetusaikaan sisältyvien lomien ajalta (syys-, joulu- ja talviloma). Kesän ajalle määrätään varhaiskasvatusmaksu hoitoajan ja tulojen mukaan. Oikeus varhaiskasvatukseen päättyy Esiopetuksen aloittavalta peritään elokuussa, ennen esiopetuksen alkamista tavanomainen tuloperusteinen asiakasmaksu. Peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuksesta perittävä maksu Jos lapselle haettua ja myönnettyä varhaiskasvatuspaikkaa ei peruta ennen hoitosuhteen alkamista, peritään asiakasmaksuna puolet kuukausimaksusta. Mikäli vanhempien loman ajaksi lapselle varattua varhaiskasvatuspaikkaa ei peruta kalenteriviikkoa ennen ilmoitetun loman alkamisen ajankohtaa, peritään puolet kuukausimaksusta. Maksun periminen poissaolojen ajalta Asiakasmaksu peritään myös tilapäisen poissaolon ajalta. Lakisääteiset hyvitykset maksuun huomioidaan: Jos lapsi on poissa sairautensa johdosta yli 10 päivää (vähintään 11 päivää) kuukaudessa, peritään puolet kuukausimaksusta. Mikäli lapsi on poissa sairautensa johdosta kaikki toimintapäivät, ei maksua peritä. Jos lapsi poissa muusta syystä poissa kaikki toimintapäivät, peritään puolet kuukausimaksusta. Lapsen isän ollessa isyysrahakaudella, lapset eivät voi käyttää varhaiskasvatusta eikä lasten poissaolon ajalta peritä maksua. Isyysrahajaksoista tulee ilmoittaa ennakkoon viimeistään kaksi viikkoa ennen sen suunniteltua aloittamista. Huomioon otettavaa! Mikäli lapsi on etukäteen sovittuina hoitopäivinä sairaana tai poissa muun syyn vuoksi, hoitopäivät (-tunnit) eivät siirry myöhemmin pidettäviksi. Varhaiskasvatuksen aloittaminen ja lopettaminen Jos lapsen varhaiskasvatus alkaa tai loppuu kesken kalenterikuukauden, peritään asiakasmaksu hoitosuhteen keston ajalta. Varhaiskasvatuspaikan irtisanominen Varhaiskasvatuspaikka tulee irtisanoa kirjallisesti joko sähköpostilla tai irtisanomislomakkeella. Asiakasmaksun periminen päättyy irtisanomisilmoituksen mukaisesti. Perhepäivähoidon varahoito Perhepäivähoidossa olevalle lapselle järjestetään varahoito kunnan muusta varhaiskasvatuksesta kun perhepäivähoitokoti on kiinni hoitajan vuosiloman tms johdosta. Tarvittaessa voidaan sopia myös muita järjestelyjä. Maksuton heinäkuu ja kesäaika Heinäkuu on maksuton mikäli lapsen hoitosuhde on alkanut edellisen vuoden elokuussa ja hoitosuhde on jatkunut keskeytymättömänä. Kesän ajalta peritään normaalisti asiakasmaksu, ellei sivistyslautakunta siitä erikseen vuosittain toisin päätä. Mikäli lapsi ei käytä hänelle varattua kesäajan päivystysajan hoitopaikkaa eikä sitä peruta ennen hoidon alkamista, peritään puolet lapsen tuloperusteisesta kuukausimaksusta (sakkomaksu) Laskutus ja maksujen viivästyminen Asiakasmaksu peritään enintään 11 kuukaudelta mikäli lapsen hoitosuhde on jatkunut yhtäjaksoisena lukuun ottamatta toimintavuoden aikana olleita isyysrahajaksoja ja hoitosuhde on alkanut elokuussa. Toisessa kunnassa ollut hoitosuhde huomioidaan samanveroisena aikana. Asiakasmaksut laskutetaan seuraavan kuukauden aikana siten, että eräpäivä on kuukauden viimeinen päivä. Asiakasmaksut ovat ulosottokelpoisia ja menevät perintään ilman erillistä päätöstä.

4 MAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA TULOSELVITYS Perheen tuloina huomioidaan lapsen, hänen vanhemman tai muun huoltajan sekä näiden kanssa yhteistaloudessa avioliiton tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot. Lasten tulot otetaan huomioon vain sen lapsen osalta, joka on palvelun käyttäjä. Asiakasmaksu määrätään hoitoajankohdan tilannetta vastaavaksi joko todettavissa olevien tai arvioitujen tulojen perusteella. Mikäli kuukausitulot vaihtelevat, otetaan huomioon viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Veronalaisena tulona voidaan ottaa huomioon myös viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut vastaavat veronalaiset tulot korotettuna niillä prosenteilla, jotka Verohallinto vuosittain antamissaan päätöksissä ennakkoperinnän laskemisperusteissa määrää. Pääsäännön mukaan huomioon otetaan kaikki säännölliset ja jatkuvat tulot. Päivärahat ja kilometrikorvaukset ovat kulukorvauksia eikä niitä huomioida. Varallisuutta ei oteta huomioon kuin tuoton osalta. Palkkatuloon lisätään 5 % lomaraha tai työnantajan ilmoittama määrä. Ansiotulo ja palkansaajat Palkkatodistus tai vastaava, josta käy ilmi ennakkopidätyksen alainen bruttotulo ja lomarahan osuus. Yrittäjä ja maatalousyrittäjä Verotuspäätös ja / tai tuloslaskelma ja tase. Mikäli yrityksestä on maksettu palkkaa tulee toimittaa palkkatosite. Yksityisyrittäjän tulot määritellään ottamalla huomioon viimeksi vahvistetun verotuksen mukaiset tulot korotettuna verohallituksen vuosittaisilla prosenttimäärillä. Jos vahvistettua verotusta ei ole käytettävissä, määritellään maksu ennakkoverotuksessa käytetyn tuloarvion perusteella. Metsätulona otetaan huomioon Varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/ :n3 mom) mukaan vahvistettu metsän keski -määräinen vuotuinen tuotto /ha kerrottuna metsämaan pinta-alalla. Tästä määrästä vähennetään 10 % ja metsätalouden korot. Metsätuloa on lisäksi alennettava palvelun käyttäjän vaatimuksesta jos tilakohtaisen vuotuisen hakkuumahdollisuuden nettoarvo on metsähoitoyhdistyksen tai Suomen metsäkeskuksen antaman lausunnon perusteella vähintään 10 % pienempi kuin metsätulo. Alennus on metsätulon ja hakkuu mahdollisuuden nettoarvon erotuksen suuruinen. Ilmoitetuista tuloista ja muista tulotiedoista tulee toimittaa tositteet. Tuloselvitys lomakkeeseen tulee ilmoittaa lisäksi metsämaan pinta-ala (ha) ja metsän sijaintikunta. Muut tulot tai vähennykset Tuloista tulee esittää tositteet. Tulojen vähennyksenä otetaan huomioon elatusavut ja tosiasialliset perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kustannukset sekä kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus (syytinki). Tulot, jotka otetaan huomioon asiakasmaksua määriteltäessä * Palkkatulo sekä pää- että sivutoimesta, myös ulkomailla ansaittu * Vuoro- ja ylityölisät * Luontaisetu (mm ravinto, puhelin ja auto) * Yritystoiminnasta saatu tulo ja starttiraha * Pääomatulot, korko-, optio-,osinko- ja vuokratulo (josta on vähennetty vastikkeet) * Laskennallinen metsätulo * Apurahat, stipendit joita ei ole myönnetty opintojen johdosta * Yrittäjäraha ja starttiraha ja muut vastaavat tulot * Itsenäisestä ammatin- tai liikkeenharjoittamisesta saatu raha * Huoltajien ja hoidossa olevan lapsen eläkkeet, elinkorot ja haittalisät * Saatu elatusapu, elatustuki (vain hoidossa olevan lapsen osalta) * Koulutustuki

5 * Vanhempainraha, äitiysraha- ja isyysraha * Erityishoitoraha * Erityisäitiysraha * Omaishoidontuki * Eläketulo, veteraanilisä ja kansaneläke, ei kuitenkaan lapsikorotus * Perhe-eläke * Sairausajan päiväraha * Kuntoutusraha, kuntoutustuki * Tapaturmavakuutuksen perusteella maksettavat korvaukset ja päivärahat, ei kuitenkaan sairaanhoito- ja tutkimuskorvauksia * Maahanmuuttajan erityistuki * Kotoutumisraha * Työmarkkinatuki * Työttömyyspäiväraha * Joustava hoitoraha ja osittainen hoitoraha * Osa-aikalisä, vuorotteluvapaakorvaus Tulot, joita ei oteta huomioon asiakasmaksua määriteltäessä * Lapsilisä * Vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) mukainen etuus * Kansaeläkelain mukainen lapsikorotus * Asumistuki * Tapaturmavakuutuksen perusteella suoritettavat sairaanhoito- ja tutkimuskulut * Sotilasavustus * Rintamalisä * Opintoraha ja aikuisopintoraha * Aikuiskoulutustuki * Opintotuen asumislisä * Toimeentulotukena maksettava toimintaraha * Matkustussäännön mukainen päivärahat, kulukorvaus * Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun alin (566/2015) mukainen ylläpitokorvaus * Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukainen kulukorvaus * Opintojen johdosta suoritettava apuraha ja muut vastaavat avustukset * Perhehoidon kustannusten korvaukset * Lasten kotihoidon tuki Tuloista tehtävät vähennykset * Suoritetut elatusapumaksut perheen ulkopuolisille lapsille, joista on toimitettava selvitys * Rahana maksettu syytinki, josta on toimitettava selvitys Kaikista ilmoitetuista tuloista tulee olla tosite. Täyttä työaikaa tekevän tuntipalkasta saa kuukausipalkan kertomalla tuntipalkan 163:lla ellei palkkatositteesta ilmene pienempi palkka. Jos kuukausittaiset tulot vaihtelevat, kuukausitulona otetaan ensisijaisesti huomioon viimeksi kuluneen vuoden keksimääräinen tulo (maksunmääräämistä edeltäneiden 12 kk n tulo). Ansiotulon selvittämiseen voidaan käyttää * palkkalaskelmaa tai palkkatodistusta * selvitystä ennakkopidätyksen ja ennakkokannon perusteista * viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut veronalaiset tulot, korotettuna niillä prosenttimäärillä, jotka verohallitus vuosittain antamissaan päätöksissä ennakkoperinnän laskemisperusteissa määrää.

6 Yrittäjän tulojen selvittämiseen voidaan käyttää * tuloslaskelmaa, tasetta ja yhtiösopimusta * kirjanpitäjältä tai tilitoimistosta saatua todistusta palkasta. Opiskelijan tulee toimittaa oppilaitoksen todistus läsnäolosta lukukausittain. Maksujen alentaminen ja perimättä jättäminen Varhaiskasvatuksesta määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin, kuin maksun periminen vaarantaa palvelun käyttäjän tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Päätöksen tekee varhaiskasvatuspäällikkö sosiaalityöntekijän tai muuna asiantuntijan lausunnon perusteella. Lastensuojelulain perusteella avohuollon tukitoimena järjestetty varhaiskasvatus on maksutonta. Jos kehitysvammaisen lapsen erityishuolto ohjelmassa on varhaiskasvatus määritelty erityishuolloksi, ei varhaiskasvatuksesta peritä maksua. Vuoroasuminen ja kahden kunnan alueella tapahtuva varhaiskasvatus Mikäli lapsi asuu vuorotellen vanhempiensa luona ja käyttää varhaiskasvatusta yhden kunnan alueella, määrätään asiakasmaksu sen vanhemman tulojen perusteella missä lapsella on osoite. Mikäli lapsi käyttää kahden kunnan alueella varhaiskasvatuspalveluja, määrätään asiakasmaksu molempiin erikseen sen vanhemman tulojen perusteella kumman kotikunnasta on kyse. Yhteenlaskettu asiakasmaksu ei saa kuitenkaan olla enempää kuin 290 euroa /kk. Virheen korjaaminen ja oikaisuvaatimus Virheellinen asiakasmaksu oikaistaan viranhaltijapäätöksellä. Asiakasmaksujen oikaisuvaatimus tulee osoittaa Lemin sivistyslautakunnalle.

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN ALKAEN Lemin kunta /Sivistystoimi Varhaiskasvatus Toukkalantie 2 54710 Lemi VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2017 ALKAEN Lemin sivistyslautakunta 28.2.2017 21 Lemin sivistyslautakunta

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN LEMIN KUNTA / SIVISTYSTOIMI, VARHAISKASVATUS (sivistyslautakunta 4/ 22.2.2018, 25/19.6.2018) VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksesta perittäviin maksuihin sovelletaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettua lakia (1503/2016). Korkein maksu on 290

Lisätiedot

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2018 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona

Lisätiedot

Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet alkaen

Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet alkaen Kosken Tl kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet 1.8.2018 alkaen (Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki) Kosken Tl sivistyslautakunta 20.6.2018 Lasten päivähoitomaksut Maksuprosentit

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Sivltk. 7.3.2017 17, Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelumaksulaki astuu voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään mm. varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN

2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN PADASJOEN KUNNASSA 01.08.2014 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 18.1.2018 5 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Asiakasmaksu määräytyy

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Someron kaupungin määrittelemät maksuperusteet 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016)

Lisätiedot

Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut alkaen

Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut alkaen Sivistyslautakunta 23.5.2018 Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut 1.8.2018 alkaen 1. Perheen koko Maksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain ja sivistyslautakunnan sen perusteella

Lisätiedot

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 1 MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN päiväkoti- tai perhepäivähoidosta voidaan määrätä kuukausimaksu enintään 11 kuukaudelta toimintakauden (1.8. 31.7.) aikana. Heinäkuu on maksuton kuukausi,

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Pirkkalan kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN 1. KOKOPÄIVÄHOITO... 2 2. HOITOMAKSU USEASTA LAPSESTA... 3 3.

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT alkaen

LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT alkaen LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy perheen koon, bruttotulojen ja lapselle valitun palvelun laajuuden mukaan.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016) säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

KUNNALLISESTA VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT ALKAEN

KUNNALLISESTA VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT ALKAEN Kasvatus- ja koulutuslautakunta 1.2.2017 4 KUNNALLISESTA VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Maksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan

Lisätiedot

MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA 1.8.2016 LUKIEN

MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA 1.8.2016 LUKIEN MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA 1.8.2016 LUKIEN Sisällys 1 SÄÄDÖKSET... 1 2 MAKSUN MÄÄRITTÄMINEN... 1 2.1 YLEISTÄ... 1 2.2 MAKSUJEN MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 2 3 MAKSUN

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN 1 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.1.2019 ALKAEN Säädökset Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1503/2016 Varhaiskasvatusmaksun määrittäminen Varhaiskasvatuksen maksu määräytyy

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN 1 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.3.2017 ALKAEN Säädökset Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1503/2016 Varhaiskasvatusmaksun määrittäminen Varhaiskasvatuksen maksu määräytyy

Lisätiedot

Tiedote varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista alkaen

Tiedote varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista alkaen Varhaiskasvatus Tiedote varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1.8.2019 alkaen Aikaperusteinen varhaiskasvatus Lasten huoltajat tekevät sopimuksen varhaiskasvatuksen kuukausittaisista hoitoajoista, joihin

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN 1 (6) PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 01.08.2016 ALKAEN Säädökset Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa 1.8.2017 alkaen Lasten varhaiskasvatuksesta perittävät maksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016). Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona

Lisätiedot

Perheen henkilömäärä Tuloraja euroina/kk Maksuprosentti ,5 % ,4 % ,9 % ,9 % ,9 %

Perheen henkilömäärä Tuloraja euroina/kk Maksuprosentti ,5 % ,4 % ,9 % ,9 % ,9 % NAANTALIN KAUPUNKI 1.3.2017 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus Asiakasmaksujen perusteet Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa päiväkodissa ja perhepäivähoidossa noudatetaan Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI Sivistysvirasto, varhaiskasvatus Päivitetty Asiakasmaksujen perusteet

NAANTALIN KAUPUNKI Sivistysvirasto, varhaiskasvatus Päivitetty Asiakasmaksujen perusteet NAANTALIN KAUPUNKI Sivistysvirasto, varhaiskasvatus Päivitetty 1.2.2018 Asiakasmaksujen perusteet Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa päiväkodissa ja perhepäivähoidossa noudatetaan Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Perheen koko, henkilöä Tuloraja, euroa/kuukausi Korkein maksuprosentti , , , , ,9

Perheen koko, henkilöä Tuloraja, euroa/kuukausi Korkein maksuprosentti , , , , ,9 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu. Päivähoitomaksu lasketaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasmaksut

Päivähoidon asiakasmaksut Päivähoidon asiakasmaksut Mänttä-Vilppulan sivistyslautakunta Tämä esite on voimassa 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Se on tarkoitettu teille avuksi päivähoidon maksuasioissa. Toivomme, että säilytätte esitteen,

Lisätiedot

PETÄJÄVEDEN KUNTA

PETÄJÄVEDEN KUNTA PETÄJÄVEDEN KUNTA 24.2.2017 Sivistystoimi / Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytyminen 1.3.2017 alkaen Eduskunta on hyväksynyt uuden varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja sääntelevän

Lisätiedot

Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999

Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999 NAANTALIN KAUPUNKI 15.6.2016 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMILLE Kunnallisessa kokopäivähoidossa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (734/1992,

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2018 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa 1.3.2017 alkaen Lasten varhaiskasvatuksesta perittävät maksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1053/2016). Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu asiakasmaksulain mukaisiin indeksitarkistuksiin, jotka tehdään kahden vuoden välein.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu asiakasmaksulain mukaisiin indeksitarkistuksiin, jotka tehdään kahden vuoden välein. TAMMELAN KUNTA Sivistyspalvelut Varhaiskasvatuksen palvelualue VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Sivistyslautakunta 17.1.2018 9 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu asiakasmaksulain

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 2014-2016

PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 2014-2016 1 PÄIVÄHOITOMAKSUN SEKÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUJEN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 2014-2016 1 Yleistä Lasten päivähoitomaksuja koskevat säännökset on koottu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote alkaen LUUMÄKI

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote alkaen LUUMÄKI 1 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote 1.8.2017 alkaen LUUMÄKI 2 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN Mihin asiakasmaksu perustuu? Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.10.2019 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien

Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien Päivähoitopalvelujen maksut Pöytyällä 1.8.2012 lukien 2 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN... 3 2. MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 3 2.1 Osapäivähoito... 3 2.2 Osa-aikahoito... 3 2.3 Poissaolot päivähoidossa:...

Lisätiedot

Rantasalmen kunta Sivistysosasto/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

Rantasalmen kunta Sivistysosasto/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaan laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Rantasalmen

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN

SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.3.2017 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Lisätiedot

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.

Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2012 alkaen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. Kokopäivähoidon maksu Perheen nuorimmasta lapsesta maksun enimmäismäärä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSTIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSULAKI VOIMAAN MAKSUN ENIMMÄISMÄÄRÄ 4 KUUKAUSIMAKSU JA SEN PERIMINEN

VARHAISKASVATUSTIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSULAKI VOIMAAN MAKSUN ENIMMÄISMÄÄRÄ 4 KUUKAUSIMAKSU JA SEN PERIMINEN 1 VARHAISKASVATUSTIEDOTE tarjoaa kunnallista päivähoitoa, koko- ja osa-aikaista, perhepäivähoitoa, vuorohoitoa, tilapäishoitoa, esiopetusta ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokkalaisille.

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin opetuslautakunnassa 12.12.2017 ja 29.5.2018 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2018 31.7.2020 Eduskunta on

Lisätiedot

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2012 ALKAEN

PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2012 ALKAEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2012 ALKAEN Sisällys 1 SÄÄDÖKSET... 1 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN... 1 2.1 YLEISTÄ... 1 2.2 PÄIVÄHOITOMAKSUJEN MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 2 3 PÄIVÄHOITOMAKSUN

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 27 /kk - 290 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.08.2017 ALKAEN Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) säätää kunnan päiväkodissa ja perhepäivähoidossa järjestämästä varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen

LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 9.6.2016 57 LASTEN PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEN JA ASIAKASMAKSUJEN YLEISET PERUSTEET 1.8.2016 alkaen Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) Päivähoidon järjestämisen

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Sivistysjohtaja

LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Sivistysjohtaja LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.1.2018 Sivistysjohtaja 14.12.2017 24 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016) säädetään lasten varhaiskasvatuksesta perittävien maksujen määräytymisestä

Lisätiedot

Varhaiskasvatus 1(5)

Varhaiskasvatus 1(5) Varhaiskasvatus 1(5) LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 31.7.2017 PERUSTEET Päivähoitomaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu sosiaaliala-

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.8.2014 lukien

Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.8.2014 lukien Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.8.2014 lukien Hyväksytty 9.4.2014/Koulutuslautakunta 2 LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN...3 2. MAKSUPROSENTIT

Lisätiedot

LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN PELLON KUNTA Hyvinvointilautakunta/ Varhaiskasvatus LUE JA SÄILYTÄ Elokuu 2017 LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN Päivähoitomaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoitomaksujen määräytyminen perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992). Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden maksut lukien

Varhaiskasvatuspalveluiden maksut lukien Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.3.2017 lukien Hyväksytty / Koulutuslautakunta 1.2.2017 6 2 LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET 1.8.2013 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUSPALVELUJEN MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN...3

Lisätiedot

Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992).

Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Tulotiedot tulee toimittaa päivähoidon johtajalle hakemuksen palautuksen yhteydessä, kuitenkin

Lisätiedot

KANGASNIEMEN KUNTA Sivistyslautakunta LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT MAKSUT

KANGASNIEMEN KUNTA Sivistyslautakunta LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT MAKSUT KANGASNIEMEN KUNTA Sivistyslautakunta LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT MAKSUT Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut on sidottu indeksiin asiakasmaksulain (734/1992) 2 :n 2 momentin perusteella. Indeksitarkistukset

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.1.2018 1. SÄÄDÖKSET Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön antamaan lakiin varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 1.3.2017 ALKAEN VIHDIN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 2/5 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan päiväkodissa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN SVL 5.9.2018 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 2.5.2018) varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014

LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 Ohje 1 (5) LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT

Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 KOKOPÄIVÄMAKSU Päivähoitomaksut perustuvat lakiin (734/1992) ja asetukseen

Lisätiedot

Ruoveden kunta. Päivähoitomaksut 1.8.2014

Ruoveden kunta. Päivähoitomaksut 1.8.2014 Ruoveden kunta Päivähoitomaksut 1.8.2014 Päivähoitomaksut 1.8.2014 alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja -asetus, joihin lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat, ovat viimeksi

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2019 ALKAEN 2 Sisällysluettelo I YLEISET PERUSTEET...3 II LASTEN VARHAISKASVATUSMAKSUT...3 III VOIMAANTULOSÄÄNNÖS...7 3 I YLEISET

Lisätiedot

ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA LUKIEN

ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA LUKIEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA 1.3.2017 LUKIEN Sisällys 1 SÄÄDÖKSET... 1 2 MAKSUN MÄÄRITTÄMINEN... 1 2.1 YLEISTÄ... 1 2.2 MAKSUJEN MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 1 3

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen Hyvinvointilautakunta 12.4.2018 32 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien Lasten päivähoidon maksut määräytyvät kunnan järjestämässä päivähoidossa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun 3.8.1992/732 lain ja 9.10.1992/912

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote alkaen LUUMÄKI

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote alkaen LUUMÄKI 1 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote 1.8.2018 alkaen LUUMÄKI 2 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 ALKAEN Mihin asiakasmaksu perustuu? Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus

SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus KUNNALLINEN PÄIVÄHOITO Asiakasmaksujen määräytyminen 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen

Lisätiedot

Nastolan kunta Sivistyspalvelut / Varhaiskasvatus

Nastolan kunta Sivistyspalvelut / Varhaiskasvatus PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.8.2014 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT

Lisätiedot

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin sivistyslautakunnassa

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin sivistyslautakunnassa Hyväksytty Kauhajoen kaupungin sivistyslautakunnassa 14.12.2018 113 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa 1.3.2017 - Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat Varhaiskasvatuksesta annettuun asiakasmaksulakiin,

Lisätiedot

Päivähoitomaksut alkaen / Multian kunta

Päivähoitomaksut alkaen / Multian kunta Päivähoitomaksut 1.3.2017 alkaen / Multian kunta Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT

PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT Sauvon kunta PÄIVÄHOIDON JA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT 1.8.2013 LUKIEN Vahvistettu sosiaali- ja terveyslautakunnassa 4.4.2012 15 ja 16 2 SISÄLLYS 1. Päivähoitomaksun määräytyminen...3 2. Maksuprosentit

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN ORIMATTILAN KAUPUNKI Sivistyspalvelut/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Laissa säädetään lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN SVL 2.5.2018 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 2.5.2018) asiakasmaksuista 1.8.2018

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden maksut lukien

Varhaiskasvatuspalveluiden maksut lukien Varhaiskasvatuspalveluiden maksut 1.8.2018 lukien Hyväksytty / Koulutuslautakunta 1.2.2017 6 2 LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET 1.8.2018 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUSPALVELUJEN MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN...

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.08.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu yleisellä ansiotasoindeksillä.

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN

PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN Kaarinan kaupunki PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 26.3.2014 14 SISÄLLYS 1. Päivähoitomaksun määräytyminen... 1 2. Maksuprosentit ja tulorajat... 1 2.1 Osapäivähoito...

Lisätiedot

MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA LUKIEN

MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA LUKIEN MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN LAPSEN VARHAISKASVATUKSESTA 1.8.2016 LUKIEN Sisällys 1 SÄÄDÖKSET... 1 2 MAKSUN MÄÄRITTÄMINEN... 1 2.1 YLEISTÄ... 1 2.2 MAKSUJEN MAKSUPROSENTIT JA TULORAJAT... 1 3 MAKSUN

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt alkaen

Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt alkaen Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt 1.3.2017 alkaen ROVANIEMEN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUSÄÄNNÖT 1.3.2017 alkaen Sisällys 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN...2 1.1 MAKSUN

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012

LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012 LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012 Mikä on päivähoitomaksu? Päivähoitomaksu on kuukausimaksu, joka peritään enintään 11 kalenterikuukaudelta toimintavuoden (1.8 31.7) aikana. Maksuton kuukausi

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET LUKIEN

VARHAISKASVATUSMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET LUKIEN 1 VARHAISKASVATUSMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET 1.1.2018 LUKIEN 1. Varhaiskasvatusmaksun määräytyminen Kunnallisen varhaiskasvatuksen maksu perustuu varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiin, joka on tullut

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2012 ALKAEN

LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2012 ALKAEN Sivistystoimiala Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT TURUSSA 1.8.2012 ALKAEN Kunnan järjestämästä päivähoidosta peritään kuukausimaksu. Maksu määräytyy sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Asiakasjen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin opetuslautakunnassa 12.12.2017 Tiedote päivähoitoista 1.1.2018 31.7.2018 Eduskunta on 8.12.2017 hyväksynyt

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Karijoki Kasvatus- ja opetusltk 17.05.2018 14 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Karijoen kunnan varhaiskasvatusmaksuja koskevat ohjeet 1.8.2018 lukien VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN

TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN 2 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu määräytyy

Lisätiedot

Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8.

Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8. Sivistyslautakunta 17 15.05.2014 PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Sivltk 17 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveyden huollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2015 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN SIVL 13.12.2017 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 13.12.2017) varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

asiakasmaksut alkaen

asiakasmaksut alkaen Varhaiskasvatuspalveluista perittävät asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) Mänttä-Vilppulan kaupunki Sivistyslautakunta 6.2.2018 Varhaiskasvatusmaksujen määräytyminen

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Sivistyslautakunta TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Sivistyslautakunta TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki alkaen 1.3.2017 1 PERUSTEET Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.10.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaan laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Rantasalmen

Lisätiedot

Asiakasmaksut Liedon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa lukien

Asiakasmaksut Liedon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa lukien Asiakasmaksut Liedon kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.3.2017 lukien Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt alkaen

Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt alkaen Rovaniemen kaupungin Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusäännöt 1.8.2016 alkaen ROVANIEMEN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUSÄÄNNÖT 1.8.2016 alkaen Sisällys 1. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN... 2 1.1 MAKSUN

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 alkaen Asiakasmaksulakia muutettiin 1.1.2018 alkaen tulorajojen ja sisaralennusten osalta. Nyt päätetyt muutokset muuttavat em. lakimuutoksen tulorajoja sekä asiakasmaksuja

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

KAAKON KAKSIKON VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LÄHTIEN

KAAKON KAKSIKON VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LÄHTIEN KAAKON KAKSIKON VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LÄHTIEN Hyväksytty Miehikkälän sosiaali- ja terveyslautakunnassa: 23.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 3 2 VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT...

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaan laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Rantasalmen

Lisätiedot

KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN

KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 30.1.2014, 2 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta

Lisätiedot