Sote 90 Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja, puh

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sote 90 Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja, puh. 040 501 5684."

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotannon järjestelyt Jämsässä 1840/00.01/2014 Sote 90 Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja, puh Kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta ja eri tyises ti oman erikoissairaanhoidon ja sen kirurgisen toiminnan säi ly mises tä ovat päättäjät kantaneet huolta jo pitemmän aikaa. Lisäksi sosi aa li- ja terveydenhuollon vuosittain nousevat kustannukset ovat aikaan saaneet vaihtoehtoisten tuotantotapojen pohdinnan. Kau pun gin talouden tasapainotustavoitteissa on sote-kustannusten nousun taitta mi nen erittäin merkittävässä roolissa. Toimintojen uudelleen jär jeste ly jä ja kustannustehokkuuden lisäämistä on jatkettava. Haas teen tähän tuo väestön ja työpaikkojen väheneminen, yritysten toi min nan heikentyvät näkymät, lisääntyvä palvelutarve väestön van he tes sa, huoltosuhteen kasvu, työttömyydestä aiheutuvien kus tan nus ten nousu, lasten ja perheiden pahoinvoinnin lisääntyminen. Sai raa lan ylläpitäminen näin pienelle väestömäärälle ei ole perusteltua sen enempää taloudellisesti kuin toiminnallisestikaan. Tämä on to det tu jo lähes 10 vuotta sitten tehdyssä laajassa selvityksessä. Tä män johdosta vuonna 2009 käynnistettiin ulkopuolisen kumppanin ha kemi nen, joka pystyisi hankkimaan potilaita alueen ulkopuolelta ja si ten turvaamaan sairaalan ja työpaikat seudulla. Kumppaniksi va li koi tui Jokilaakson Terveys Oy, jonka kanssa tuotantosopimus on voi mas sa saakka. Oman tuotannon toiminnoissa on pystytty vähentämään kus tan nuksia erityisesti vanhuspalveluissa muuttamalla laitoshoitopaikkoja avohoi to pai koik si sekä järkeistämällä toimintoja. Viimeisen puolen vuoden tarkastelussa ovat oman tuotannon henkilöstökustannukset vähen ty neet 5,4 % ( n. 0,5 M ) vuoden takaisesta vastaavasta ajankoh das ta, tässä on huomioitu ulkoistettuihin toimintoihin siirtyneet. Oman toiminnan kustannukset ovat pysyneet 1-6/2014 talousarvion mu kai si na, mutta ostopalveluissa on tulossa merkittävää ylitystä (erikois sai raan hoi to ja lastensuojelu). Jokilaakson Terveys Oy:lle maksettavat korvaukset ovat nousseet vii mei sen vuoden aikana sopimuksen mukaisesti 1,4 %. Kiinteään hin taan sidotut terveyskeskuslääkäreiden ja hoitajien vastaanottojen se kä 24/7 päivystyksen asukaskohtaiset kustannukset ovat nous seet %:a kahden vuoden ( ) aikana, koska asu kas luku on vähentynyt ja sopimuksessa ei asukasluvun muu tos vai ku ta hintaan. Erikoissairaanhoidon osalta on tilausta lisätty aja tuk sel la että shp:n ostot vähentyisivät ja hoidon porrastuksen mu kai ses ti on

2 perusteltua että se, mikä voidaan omassa sairaalassa teh dä kus tannus te hok kaas ti ja laadukkaasti, tehdään. Sairaalan palvelujen myyntiä muille kunnille on lisännyt JLT Oy:n pää omis ta jan palveluiden laajentuminen eri puolille Suomea. Po tilaan valinnanvapauden myötä odotettiin potilasmäärän vielä kas vavan, mutta kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Kes ki-suomen sairaanhoitopiiri ei ole enää jatkanut optiovuosisopimusta ja siel tä tuleva potilasmäärä uhkaa vähentyä. Viime keväinen STM:n lau sun to siitä, että Jokilaakson sairaala ei olisi julkista palvelua an tava erikoissairaanhoidon yksikkö eikä siten potilaan va lin nan va pauden piirissä, on aiheuttanut sen, että useampi Pirkanmaa kunta tai shp ei ole maksanut asukkaidensa hoidosta aiheutuneita kus tan nuksia. Uhkana on myös tätä kautta oman alueen ulkopuolelta tulevien po ti lai den väheneminen mikäli tähän ei saada muutosta ja sairaalaa tun nus tet tua julkiseksi erikoissairaanhoitoa antavaksi yksiköksi. Sairaalan ja koko sosiaali- ja terveystoimen tulevaisuutta uhkaa myös mitä suurimmassa määrin tuleva sote- jär jes tä mis lain sää däntö, joka nyt esitetyssä muodossaan saattaa keskittää kaikki toi min not vain isolle sote-alueelle ja kunnan taloudesta ja päätösvallasta siir tyy % muualle. Tässä vaiheessa ei ole tietoa miten so te-alu eiden tuotanto järjestetään ja mitkä tahot voivat olla tuottajina. Val tuusto päättää erva-alueen valinnasta ja lakiluonnoksen lau sun nos ta Lakiluonnoksesta on meneillään lausuntovaihe ja lain on tarkoitus tulla voimaan alkuvuonna. Eräitä huomioitavia seikkoja pohdittaessa tulevia ratkaisuja: - Mikä merkitys on alueen elinvoimaisuuden tukemisessa sai raalan ja erityisesti kirurgisen toiminnan säilyminen? Yhden työ paikan verotulot ovat noin e/vuosi. JLT Oy työllistä yh teensä lähes 200, joista suurin osa on jämsäläisiä; Jokilaakson sairaa lan (=esh:n) toiminnoissa ilman kuvantamispalveluja on vaki nai sia työpaikkoja nyt noin 60. Loput työpaikat ovat pe rus tervey den huol los sa, joiden säilyminen alueella on hyvin to den näköis tä tulevissakin ratkaisuissa. Kirurgisen toiminnan (kir.osasto+päiki+ pkl) kustannukset ovat lähes 60 % koko Jo kilaak son sairaalassa tuotetusta esh:n palveluista. Kaupungin eri kois sai raan hoi don palveluiden ostot JLT Oy:ltä ovat noin 27 % koko erikoissairaanhoidon ostopalveluista. - Onko Jämsän kaupungin perusteltua pitää yllä edelleen Jo kilaak son sairaalaa ja erityisesti sen kirurgista toimintaa? Eri koislää kä reis tä/eri tyisosaa jis ta on pula; väestöpohja ei yksin täällä rii tä, potilaita ei riitä uudessa tilanteessa, onko järkevää pitää kal lii ta laitteita/koneita/tekniikkaa vajaakäytöllä, potilaiden ja hen ki lö kun nan hankinta muualta tarvitsee paljon uusia voi ma-

3 va ro ja ja verkostoja, joita ei kaupungilla ole. Tämä toiminta tarvit see isomman toimijan, jolla on mahdollista hankkia potilaita ja erityisosaajia. - Sote-järjestämisluonnoksen voimaanpanolain ( 10) kohta : sopi mus velvoitteineen siirtyy uudelle järjestäjätaholle kun so pimus on tehty ennen uuden järjestämislain voimaantuloa Pysty tään kö pitkällä sopimuksella turvaamaan sairaalan säilyminen tääl lä, vaikka valtakunnassa aluesairaaloiden toiminta ajetaan alas? Maksetaanko palvelusta päällekkäisiä kustannuksia? Jou du taan ko maksamaan uudessa mallissa ka pi taa tiope rus teinen maksu joka tapauksessa. - Uusi päivystysasetus uhkaa myös erikoissairaanhoidon toi minnan säilymistä Jämsässä; näyttää siltä, että pystymme tur vaamaan asetuksen edellyttämät seikat; asia shp:n käsissä. Sote-jär jes tä mis la ki luon nok ses sa puhutaan päivystyspalveluiden ko ko nai suu den tuottamisesta (pth-esh-sos.toimi) Oman kirurgisen toiminnan turvaaminen vaatii 24/7 päi vys tyksen, muutoin riittää päivystystoiminta kaikkina päivinä klo (öisin ea-käynnit noin 4-5kpl/yö). - Mikä on PSHP:n kanta sairaalan tulevaisuuteen? Nykyisessä so pi muk ses sa sairaala on tunnustettu erikoissairaanhoidon yksi kök si ja valinnanvapauden piiriin kuuluvaksi, mutta näin ei ole toi mit tu. - Sote-asioissa nyt kaksijakoinen tilanne; kuulumme Kes ki-suomen maakuntaan, erikoissairaanhoito Pirkanmaan er va-alu eella, sosiaalitoimen erityispalvelut Keski-Suomessa. - Kaikissa sote-ratkaisuissa Kuhmoisten kanta otettava huo mioon, koska muodostamme sote yhteistoiminta-alueen ja so pimus velvoittaa molempia osapuolia. Sairaalan ja kirurgisen toiminnan turvaamiseksi sekä koko sosiaalija terveystoimen kustannuspaineiden vähentämiseksi on ehdotettu ko ko sote- toimintojen ulkoistusta pitkäksi aikaa (esim.8-10 v +5 v op tio). Keskusteluissa on ollut myös nykyisen kaltaisen tuotannon ulkois ta mi nen pitemmäksi aikaa. Mikäli päädytään ulkoistamaan sote-palvelut (osan tai kokonaan) on huo mioi ta va ainakin seuraavat seikat: - vaatii valtuuston päätöksen - kokonaisulkoitus ei ole hyväksytyn palvelustrategian mukainen; toi min to jen laajempaa ulkoistusta ei siellä ole esitetty; ai noastaan erikoissairaanhoito, eräät terveyspalvelut ja van hus pal ve-

4 lut - nykyisen JLT Oy:n kanssa solmitun palvelutuotantosopimuksen pur ka mi ses ta ennen sopimuksen päättymistä on saatava kir jalli nen päätös ennen kilpailutusta - mikäli kyseeseen tulee kokonaisulkoistus, on han kin ta pro sessiin varattava aikaa noin vuosi sekä hankittava asian tun ti ja palve lui ta hankinnan toteuttamiseksi; nykyisenkaltainen osaul koistuk sen hankintaprosessi vie aikaa vähemmän - Kuhmoisten kunnan kanta kuultava ja on oleellinen päätökseen vai kut ta va seikka sote-yhteistoiminta-alueen vuoksi. Kesällä anne tun säädöksen mukaan, ei sote-yhteistoiminta-alueita saa pur kaa ennen Pohdittaessa palvelujen ja tuotannon järjestelyjä, on syytä pyrkiä näke mään vähintään 20 vuoden päähän. Tilanteessa, jossa so te-jär jestä mis la ki on vasta luonnosvaiheessa ja uusista tuotantoalueista ei ole mitään varmaa, on sote-palvelujen tulevaisuuden en nus ta mi nen haasteellista. Palvelutuotannon ulkoistamisen perustelujen täytyy lähteä or ga nisaa tion tavoitteista ja tarpeista ja niiden tulee perustua tutkittuun ja ob jek tii vi seen tietoon. Oleellista on pohtia ulkoistettavan pal ve lu tuotan non sisältöä ja laajuutta. Julkisen vallan käyttöä vaativat teh tä vät jää vät kaupungille jo ka tapauksessa, niitä ovat ainakin seu raa vat: so si aa li työs tä vas taa va viranhaltija, lapsiperheiden ja aikuisten so siaa li työ, toi meen tu lo tur va, kuntouttava työtoiminta, työllistäminen, vam mais pal ve lun so si aa li työ, vanhuspalveluiden sosiaalityö, ter veyden huol lon vi ran omais toi min nat, terveyskeskustoiminnasta vastaava lää kä ri, so pi muk sen valvonta (laatu, kustannukset, toiminta), mo ni jäse ni nen po liit ti nen elin oikaisuvaatimusten käsittelylle, ti laa ja or ganisaa tio (joh ta ja, sihteeri, talous- ja toimistohenkilöstöä). Ko konaisulkois tuk sen tul les sa kyseeseen kaupungin palvelukseen jäisi noin hen ki löä ja ulkoistetaan n henkilöä. Ko konaisul koistuk sen suu ruus euroina on noin 65 M vuositasolla, 10 vuoden osalta 650 M. Vaihtoehtoisten tuotantotapojen analysoinnin lähtökohtina on käy tetty seuraavia oletuksia: 1. Sote järjestämislakiluonnos astuu voimaan nyt esitetyssä muodos sa alkuvuodesta 2015, jota ennen tehtävä sopimukset palve lu tuo tan nos ta, koska vain ennen lain voimaantuloa tehtyjen so pi mus ten vastuut velvoitteet siirtyvät uudelle tuottajalle, lain voi maan tu lon jälkeen tehdyistä sopimuksista vastaa so pi muksen tekijä. 2. Jokilaakson sairaala on julkinen sairaala.

5 Vaihtoehtoiset ratkaisut 1. toimitaan nykyisen Jokilaakson Terveys Oy:n kanssa solmitun tuo tan to so pi muk sen mukaan saakka; toiminta jatkuu sen jälkeen sote-alueella sovittavan mukaisena, jos jär jes tä misla ki voimassa 2. käynnistetään hankinnan valmistelu heti; kohteena nykyisen sopi muk sen mukaisen toiminnan ulkoistus eli erikoissairaanhoito (Jo ki laak son sairaala) ja osa perusterveydenhuollosta, so pimuk sen kesto 8-10 v + 3 v optio 3. käynnistetään hankinnan valmistelu heti; kohteena koko soten toi min nan ulkoistus, joka voidaan ulkoistaa, sopimuksen kesto 8-10 v + 3 v optio Kaikissa vaihtoehdoissa on erittäin tärkeää käydä PSHP:n joh don/tule van sote-alueen kanssa neuvottelut tulevasta tuotannosta. Vaih toeh to jen mahdollisuuksia ja uhkia ja riskejä on arvioitu (liite). Laa jempi talouteen, ympäristöön ja ihmisiin kohdistuvien vai ku tus ten arviointi ja markkinatutkimus on tekemättä. Eri vaihtoehtojen sisältämien mahdollisuuksien ja uhkien/riskien kartoi tus osoittaa, että molemmissa ulkoistusvaihtoehdoissa Jo ki laakson sairaalan oman erikoissairaanhoidon ja siihen kohdistuvien työpaik ko jen säilyminen saattaisi olla turvatumpaa kuin jatkaminen nyky mal lil la.toisaalta riskeinä on epävarmuus tulevien säädösten vaiku tuk sis ta tuotantoon, toimintaan ja kustannuksiin. Pitkäaikaisen ulkois tuk sen kaikkia vaikutuksia ei myöskään pystytä arvioimaan riit täväs ti. Ulkoistuksella rajataan tulevia palvelujen tuottamistapoja ja kau pun gin mahdollisuuksia olla vaikuttamassa toimintojen ja tuo tannon muutoksiin. Osaulkoistusvaihtoehto tuntuisi tässä tilanteessa nopeammalta ja hel pom mal ta ratkaisulta, koska toiminnasta on kokemuksia ja hankin nan sisältö on tuttu. Kokemukset osaulkoistuksesta ovat osoit taneet, että sopimukseen liittyvä seuranta ja valvonta vie runsaasti aikaa ja aiheuttaa lisätyötä sekä sosiaali- ja terveystoimessa että muis sa hallintokunnissa. Lisäksi mahdollisuudet osaoptimointiin kasva vat ja jatkuvat neuvottelut erilaisista yhteistyökysymyksistä vievät ai kaa toiminnan muulta kehittämiseltä. Mikäli nykyistä tuotantotapaa jatketaan, säilyy sairaalan oma eri koissai raan hoi to saakka. Sairaalan toiminnan ja erityisesti kirur gi sen toiminnan jatkuminen tämän jälkeen nykyisellä pal ve lu konsep til la on hyvin epätodennäköistä. Muun toiminnan eli perustason toi min to jen jatkumiselle tuskin on esteitä; tuottajataho voi olla joku muu kuin Jämsän kaupunki, mutta palvelut tuskin alueelta poistuvat.

6 Mikäli päätös ulkoistuksesta (osa-/koko-) tehdään, on ennen han kinnan käynnistämistä määriteltävä tavoitteet, kohde, toiminta, kus tannuk set ja sopimuksen kesto. Valmisteluvaihe sisältää tarjouksen sisäl lön, laadun, kustannusten, toiminnan, halutun palvelutason, sanktioi den ja kehittämistyön määrittelyn. Lisäksi on pohdittava miten toimi taan tilojen, kalusteiden, laitteiden, siirtyvän henkilöstön ja tu ki palve lu jen suhteen. Edelleen on pohdittava mikä vaikutus ulkoistuksella on kaupungin muuhun toimintaan ja toimintaympäristöön. Val mis telus sa on huomioitava varautuminen sopimuksen irtisanomiseen ennen sopimuksen päättymistä, kumppanin muutokseen sopimuksen päät tyes sä, viranomaistoimintojen hoitamiseen ja sekä ehtoihin yhteis toi min nal le ja sopimuksen seurannalle ja valvonnalle. Julkisista hankinnoista annetun lain ( /348) tavoitteena on te hos taa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden hankintojen te ke mis tä sekä turvata yritysten ja muiden yhteisöjen tasapuolisia mah dol li suuk sia tarjota tavaroita, palveluita ja rakennusurakointia julkis ten hankintojen tarjouskilpailuissa. Hankintalain 2 :ssä todetaan julkisissa hankinnoissa nou da tet ta vista periaatteista, että hankintayksikön on käytettävä hyväksi ole massa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osal lis tujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suh teel lisuu den vaatimukset huomioon ottaen. Hankintayksikön esim. kaupungin on siis pyrittävä kilpailun ai kaansaa mi seen hankintoja tehdessään. Avoimuuden periaate edellyttää, et tä julkisista hankinnoista tiedotetaan riittävän laajasti. Ta sa puo lisuu den ja syrjimättömyyden periaate edellyttää puolestaan sitä, että han kin ta pää tös perustuu ennalta asetettuihin objektiivisiin valinta- ja ar vioin ti kri tee rei hin, joita sovelletaan samalla tavalla kaikkiin tar joajiin, ketään suosimatta tai syrjimättä. Yhdenmukainen ja syrjimätön kohtelu edellyttää, että han kin ta proses sin kaikissa vaiheissa ehdokkaita ja tarjoajia kohdellaan samalla ta val la riippumatta sellaisista tekijöistä, jotka eivät liity hankinnan toteut ta mi seen. Yhdenvertaisuuden on hankinnassa toteuduttava. Kilpai lua voi vääristää, mikäli tarjoaja on voinut osallistua hankinnan koh tee na olevan palvelun tutkimiseen, kokeiluun, selvittelyyn ja kehit te lyyn, ja jos siitä saatu kokemus asettaa tarjoajan muita pa rempaan asemaan hankinnan valmisteluvaiheessa saatujen tietojen ansios ta. Samoin eturistiriitaa voi syntyä siitä, että tarjouksentekijä on voi nut vaikuttaa hankinnan ehtoihin itselleen edulliseen suuntaan. Hankintalakia sovelletaan vain kansalliset kynnysarvot ja EU-kyn nysar vot ylittäviin hankintoihin. Kansallinen kynnysraja mm. sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa on tällä hetkellä euroa. Mi kä li

7 ter vey den hoi to- ja sosiaalipalveluiden ennakoitu kokonaisarvo ylit tää EU-kyn nys ar von euroa, niin ryhmään kuuluva pal ve lu hankin ta voidaan kilpailuttaa kansallisten hankintamenettelyjen mu kaises ti. Hankintalaista, julkisen vallan käytöstä, muiden kuntien ul kois tuk sista ja soten kustannusten kehityksestä jaetaan oheismateriaalia tausta tie doik si. Valtuustoseminaarissa on valtuutetuille ja lautakunnan jä se nille esitetty sote-tuotannon järjestämisen mah dol li suuk sia. Kuhmoisten kunnanhallitus on käsitellyt Jämsän kaupungin lau sun topyyn töä koskien sosiaali- ja terveyspalveluiden mahdollista ul kois tusta (osa- tai kokonaisulkoistus). Päätöksessä todetaan seuraavaa: Kuh moi nen ei pidä sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisulkoistusta hy väk syt tä vä nä. Ulkoistuksen vaikutus palvelujen laatuun ja kus tannus ke hi tyk seen on epävarma. Lisäksi pitkäaikaisella ulkoistuksella ra ja taan liian paljon tulevien päätöksentekijöiden va lin nan mah dol lisuut ta palvelujen toteuttamistavasta. Mikäli Jämsä haluaa jatkaa nykyis tä sopimusta terveyspalveluja tuottavan Jokilaakson Terveys Oy:n kanssa, ei Kuhmoisilla ole mitään tätä vastaan. Ehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää näkemyksenään so siaa li- ja terveyspalvelujen palvelutuotannon järjestelyistä seuraavaa: 1. Kaupunki pidättäytyy tässä vaiheessa suurista sosiaali- ja terveys pal ve lu jen tuotantotavan muutoksista, kuten osa- tai kokonaisul kois tuk ses ta, koska tulevat ratkaisut niin lain sää dännös sä kuin siitä seuraavissa palvelutuotannon järjestelyissä ovat täysin auki. 2. Sosiaali- ja terveystoimessa keskitytään nykyisen toiminnan tur vaa mi seen myös tulevissa muutoksissa parantamalla toi minnan kustannustehokkuutta ja laatua sekä osallistumalla ak tii vises ti toisten kuntien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa teh tä viin suunnitelmiin koskien tulevia järjestelyjä. 3. Palvelutuotannon uusiin järjestelyihin palataan sen jälkeen kun tie de tään enemmän sote-palveluiden järjestämisestä, tuot ta mises ta, rahoituksesta ja kuntien asemasta. Päätös Esittelijä muutti keskustelun kuluessa päätösehdotustaan: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää näkemyksenään kaupun gin hal li tuk sel le sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelutuotannon

8 jär jes te lyis tä seuraavaa: 1. Kaupunki pidättäytyy tässä vaiheessa palvelutuotannon muutok sis ta, koska tulevat ratkaisut niin lainsäädännössä kuin siitä seu raa vis sa palvelutuotannon järjestelyissä ovat täysin auki. 2. Sosiaali- ja terveystoimessa keskitytään nykyisen toiminnan tur vaa mi seen myös tulevissa muutoksissa parantamalla toi minnan kustannustehokkuutta ja laatua sekä osallistumalla ak tii vises ti toisten kuntien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa teh tä viin suunnitelmiin koskien tulevia järjestelyjä. 3. Palvelutuotannon uusiin järjestelyihin palataan sen jälkeen kun tie de tään enemmän sote-palveluiden järjestämisestä, tuot ta mises ta, rahoituksesta ja kuntien asemasta. Jäsen Jyrki Kokko esitti, että 1. Sosiaali- ja terveystoimessa keskitytään nykyisen toiminnan tur vaa mi seen myös tulevissa muutoksissa parantamalla toi minnan kustannustehokkuutta ja laatua sekä osallistumalla ak tii vises ti toisten kuntien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa teh tä viin suunnitelmiin koskien tulevia järjestelyjä. 2. Selvitetään ulkoistuksen mahdollisuuksia ja vaikutuksia. 3. Palvelutuotannon uusiin järjestelyihin palataan sen jälkeen kun tie de tään enemmän sote-palveluiden järjestämisestä, tuot ta mises ta, rahoituksesta ja kuntien asemasta. Jäsen Antero Koivula kannatti Jyrki Kokon esitystä. Puheenjohtaja to te si, että on suoritettava äänestys. Käydyssä kättennostoäänestyksessä annettiin 0 ääntä esittelijän ehdotukselle ja 9 ään tä Jyrki Kokon tekemälle esitykselle. Puheenjohtaja totesi, että päätökseksi tuli Jyrki Kokon te ke mä esitys. Esittelijä jätti eriävän mielipiteensä.

Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja, puh. 040 501 5684.

Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja, puh. 040 501 5684. Sosiaali- ja terveyslautakunta 90 17.09.2014 Kaupunginhallitus 230 29.09.2014 Sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotannon järjestelyt Jämsässä 1840/00.01/2014 Sote 17.09.2014 90 Valmistelija: sosiaali-

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06. Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.2016 71 Pihtiputaan suun terveydenhuollon kilpailutus 641/240/2015 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon valinnanvapauden toteutuminen Kainuun SOTE:ssa

Valtuustoaloite: Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon valinnanvapauden toteutuminen Kainuun SOTE:ssa Yhtymävaltuusto 11 17.06.2015 Hallitus 142 19.08.2015 Yhtymävaltuusto 21 21.12.2015 Valtuustoaloite: Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon valinnanvapauden toteutuminen Kainuun SOTE:ssa YV 11 Yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet Tarkastuslautakunta 24 05.05.2015 2013-2016 Kaupunginhallitus 194 01.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.10.2015 Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen kokonaisvastuun alkamisesta

Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen kokonaisvastuun alkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 89 25.11.2015 Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen kokonaisvastuun alkamisesta 1.1.2016 Sote 25.11.2015 89 Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja,

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen kokonaisvastuun alkamisesta 1.1.2016

Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen kokonaisvastuun alkamisesta 1.1.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 89 25.11.2015 Kaupunginhallitus 332 07.12.2015 Kaupunginhallitus 363 21.12.2015 Kaupunginhallitus 19 18.01.2016 Jämsän Terveys Oy:n ehdotus Jämsän kaupungille tuotantosopimuksen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Jämsän kaupungin lausuntopyyntö / Sosiaali- ja terveystoimen kokonaisulkoistaminen

Jämsän kaupungin lausuntopyyntö / Sosiaali- ja terveystoimen kokonaisulkoistaminen Kunnanhallitus 211 15.09.2014 Kunnanhallitus 271 24.11.2014 Jämsän kaupungin lausuntopyyntö / Sosiaali- ja terveystoimen kokonaisulkoistaminen Khall 211 Valmistelija: hallintojohtaja, puh. 040 091 5660.

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 Hyvinvointilautakunta AIKA 22.11.2017 klo 16:30 PAIKKA Sosiaali- ja terveysaseman kokoushuone Pinsetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77

Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014 Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Kauniaisten kaupunki on yhdessä Espoo kaupungin, Kirkkonummen kunnan ja Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA YMPÄRIVUOROKAUTISESSA HOIDOSSA SOTEL 18.06.2014 71 Valmistelu: Vanhus- ja

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Sote 16.12.2015 99 Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja, puh. 040 775 0347; pal ve lu päällik kö (Jämsän Terveys Oy), puh. 040 712 2613.

Sote 16.12.2015 99 Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja, puh. 040 775 0347; pal ve lu päällik kö (Jämsän Terveys Oy), puh. 040 712 2613. Sosiaali- ja terveyslautakunta 99 16.12.2015 Omaishoidon tuki/vanhusten palvelut 1.1.2016 alkaen 1249/05.12/2013 Sote 16.12.2015 99 Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja, puh. 040 775 0347; pal ve lu päällik

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014

Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014 Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014 Lausunnon antaminen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymälle vuoden 2015 talousarviosta ja vuosisuunnitelmasta sekä vuosien 2015-2017

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 59 04.03.2014 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 85/06.00/2014 Khall 59 Valmistelija va. kunnanjohtaja Marjatta Laukkanen,

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018. Talousarvion laadinnan lähtökohdat

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018. Talousarvion laadinnan lähtökohdat Sosiaali- ja terveyslautakunta 102 27.10.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 2302/02.02.00/2015 SOSTE 27.10.2015 102 Talousarvion laadinnan

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 23 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Someron kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 23 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

Vuonna 2018 yli 75-vuotiaita tullee olemaan 2413 henkilöä, kun lukumäärä vuonna 2013 oli 1965 henkilöä.

Vuonna 2018 yli 75-vuotiaita tullee olemaan 2413 henkilöä, kun lukumäärä vuonna 2013 oli 1965 henkilöä. Kaupunginvaltuusto 30 09.03.2015 Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Perusturvalautakunta 48 12.05.2015 Valtuustoaloite omaishoitajien vertaisryhmistä 139/01.015/2015 KAUPVALT 09.03.2015 30 "Ylöjärven vanhustyön

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy Hallitus 46 16.01.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy H 46 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on 14.12.2012 an ta nut päätöksen 1002/05.01.11.02.01/2011Satucon

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh:

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh: Yhtymähallitus 194 21.11.2012 Yhtymähallitus 134 21.08.2013 Yhtymähallitus 185 06.11.2013 Yhtymähallitus 65 20.05.2015 Yhtymähallitus 135 02.12.2015 Asumispalvelun ostosopimus Hoivakoti Suvanto Oy YhtHall

Lisätiedot