TOIMINNANJOHTAJAN TERVEISET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINNANJOHTAJAN TERVEISET"

Transkriptio

1

2 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEISET Kassandran viime kausi oli vauhdikas ja raju. Elokuun 2011 tiukat säästötoimet, marraskuussa vietetty 10-vuotisjuhla, maaliskuussa ensi-iltansa saanut Antigone -esitys ja kesäkuun teatterifestivaali International in Nordic Countries olivat suuria tapahtumia, jotka jättivät syvät jäljet osallistujiin ja antoivat kaikkinensa puhtia tuleviin haasteisiin. Pohjoismainen teatterifestivaali ( esityksineen kiteytti ne perimmäiset kysymykset, joihin taiteilijat tänä kansainvaellusten aikakautena joutuvat vastaamaan. Kuinka saada väestönmuutos näkymään taiteen areenoilla? Kuinka avata portit uusille taiteilijoille? Kuinka käsitellä globalisaatiota ja diasporaa teatterissa? Ja ennen kaikkea: kuinka poistaa rasismi taidelaitoksista? Festivaaliviikkoon sisältyi viisi inspiroivaa esitystä neljästä maasta. Työmuodot vaihtelivat hurjasti, tulokset puhuttelivat. Festivaali huutaa jatkoa. Syksyn toiminta 2011 käynnistyy poikkeuksellisesti jo elokuun alussa, jolloin järjestetään viikon mittainen teatteri-ilmaisun kurssi maahanmuuttajataustaisille nuorille. Monipuolinen ja intensiivinen kurssi voidaan tarjota ilmaiseksi, kiitos Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Suomen kulttuurirahaston. Elokuussa myös Kassandrakuoroa odottaa uusi seikkailu: osallistuminen Juhlaviikkojen Kuorojen kierrokseen ja TV- 1:n Runoraadin ohjelmaan. Syyskuussa käynnistyvät kymppikurssit koululaisille ja teatteri-ilmaisukurssit nuorille. Ne ovat Kassandran kärkituotteita. Tuhannet ovat jo saaneet nauttia Kassandran taiteilijoiden opetuksesta, ja saaneet samalla erinomaista kansainvälisyyskasvatusta. Kansainvälisyyskasvatusta Kassandra tarjoaa myös opettajille hankkeen Taide tuo tietoa puitteissa. Toinen hanke, uusi Koivu ja tähti, järjestää puolestaan suomen kielen koulutusta taiteen keinoin maahanmuuttajataustaisille luku- ja kirjoitustaidottomille naisille. Syksyllä käynnistetään myös uusi toimintamuoto. Tarinan kerronnan kautta opetetaan suomen kieltä somalialaistaustaisille naisille, joita ohjaa teatterin taitava ammattilainen. Jos kaikki menee hyvin, tarinat toimivat myös inspiraationa teatteriesitykselle, joka toteutetaan myöhemmin. Kassandrassa tapahtuu. Seuraa nettisivujamme, rupea Facebookissa kaveriksi, liity Kassandran ystäviin. Kassandra tarvitsee tukea. Valtavasta aktiviteetista huolimatta avustukset laahaavat jäljessä ja kysymys ollako vai eikö olla leijuu uhkana kaiken yllä. Ritva Siikala Toiminnanjohtaja festivaalityöpajan pyörteissä Kannessa: Fatima Usman työpajassa

3 KASSANDRATEATTERI Mikä elämä! Tarinatyöpaja somalialaistaustaisille naisille Ohjaaja: teatteriopettaja Pinja Hahtola Ke klo Paikka: Leikkipuisto Lehdokki Somalialaistaustaisten naisten ryhmä oppii suomea kertoen tarinoita elämästään. Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Sari Siimes, p tai Teatteri-ilmaisun intensiivikurssi maahanmuuttajataustaisille nuorille Opettajina toimivat: teatteriopettajat Pinja Hahtola, Irene Kajo, Tanja Eloranta, Gabriele Goria, musiikkipedagogi Anna Sammalkorpi, muusikot Richmond Ghansah, Noah Kin, tanssija Kasthury Masilan Ma pe klo 9-15 Paikka: Narrin näyttämö, Sörnäinen Kurssi on tarkoitettu vuotiaille uussuomalaisille nuorille. Ohjelmassa on aktiivista teatterityöskentelyä, improvisaatioharjoituksia, liike- ja musiikki-ilmaisua, kokeilua naamioilla sekä maistiaisia räpin maailmasta. Kurssi on maksuton. Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Sari Siimes, tai Teatterileiri lapsille yhteistyössä Vuotalon kanssa Leiriä ohjaavat: teatteriopettaja Tanja Eloranta, näyttelijä Sherwan Haji Ma pe klo Teatterileiri on tarkoitettu 9-12-vuotiaille lapsille ja nuorille. Leiri tutustuttaa lapset teatterin mahdollisuuksiin sekä vahvistaa heidän luovuuttaan ja itseilmaisua. Keinoina käytetään teatterileikkejä, improvisaatiota, pantomiimia, näyttämötaistelua, naamionäyttelemistä ja tarinoita. Leiri on maksuton. Ilmoittautumiset: tai Tiedustelut: Sari Siimes, p tai Nuorten teatteri-ilmaisuprojekti Teatteriryhmät vuotiaille nuorille Helsingissä ja Vantaalla. Kassandra on jo vuosia järjestänyt Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella teatteri-ilmaisun työpajoja maahanmuuttajataustaisille ja kantasuomalaisille tytöille. Teatterin maailmaan tutustumisen lisäksi projekti vahvistaa nuorten identiteettiä, ilmaisutaitoja sekä tarjoaa kulttuurien välisiä kohtaamisia. Kauden mittaan nuoret osallistuvat mm. teatteriretkeen sekä valmistavat omien toiveidensa pohjalta esityksen. Myös pojat ovat tervetulleita osaan ryhmistä. Kurssit ovat maksuttomia. Tiedustelut: Sari Siimes, p tai Itä-Pasilan asukastalo Ryhmä tytöille. Ohjaaja Asta Honkamaa To (ei ) klo Yhteistyössä Kalliolan setlementin ja Itä-Pasilan asukastalon kanssa Ilmoittautuminen: tai Taidetalo Toteemi Tytöille ja pojille. Ohjaaja Maritza Bastidas Ma (ei ) klo Yhteistyössä Taidetalo Toteemin kanssa Ilmoittautuminen: tai Hakunilan koulu Ryhmä 1 tytöille. Ohjaaja Jenni Bergius Ryhmä 2 tytöille ja pojille. Ohjaaja Tanja Eloranta Ke (ei ) klo Yhteistyössä Hakunilan koulun kanssa. Ilmoittautuminen: jenni.bergius@gmail.com tai tanja@indictus.com tai Mikkolan koulu, Vega Ryhmä tytöille. Ohjaaja Jenni Bergius Ti (ei , 6.12.) klo Yhteistyössä Vantaan kulttuuripalveluiden Taikalamppuprojektin ja Korso-Koivukylä alueen maahanmuuttajakoordinaattorin kanssa. Ilmoittautuminen: jenni.bergius@gmail.com

4 OHJELMAVÄLITYS Kassandran taiteilijoiden ohjelmat ovat oivallisia kohokohtia työpaikkojen kokoontumisiin, seminaareihin ja yksityisiin juhliin. Tarjolla on tansseja, musiikkia ja runoja monesta maanosasta, pieniä draamaesityksiä ja venäläistä lastenteatteria. Taidetyöpajat innostavat aikuisia ja lapsia ja ne sopivat sekä kouluihin että työpaikoille. Kansainvälinen virkistyspaketti räätälöidään tilaajalle sopivaksi kokonaisuudeksi: luentoja, taideohjelmia ja vaikka yhteisiä tanssi- ja rummutushetkiä. Taitavat kokit monesta maasta jakavat taitojaan työpajoissa ja valmistavat tarjottavia juhliin. Valokuvanäyttely Naisia maailmalta on kaunis ja helppo pystyttää. Sen mukana seuraa samanniminen kolmikielinen kirja. Näyttely esittelee yksitoista Suomeen kymmenestä maasta tullutta naista. Tutustu tarjontaan: Tiedustelut: p Kassandrakuoro Kuoronjohtaja: Veera Voima Ma (ei , ) klo Paikka: Caisa, Olohuone Monikulttuurinen naiskuoro esittää lauluja, jotka osallistujat ovat tuoneet kuoron ohjelmistoon. Kuoro esiintyy tilauksesta. Syksyn koelaulutilaisuus klo Karjala-talolla, Käpylänkuja 1. Tiedustelut ja tilaukset: Venla Martikainen, tai KOULUTUSTOIMINTA Kymppikurssit koululuokille Yhteistyössä kulttuurikeskus Caisan kanssa Kassandra on järjestänyt monikulttuurisia taidetyöpajoja lapsille ja nuorille vuodesta Kokemukset taiteen tekemisen ilosta, kulttuurien kohtaamisesta ja aidosta vuorovaikutuksesta ovat saaneet vuosien varrella paljon kiitosta lapsilta ja opettajilta. Kymppikursseilla luokka osallistuu työpajaan viiden viikon ajan, kaksi perättäistä oppituntia kerrallaan. Jokaisen kurssin kohdalla on mainittu oppilaiden enimmäismäärä sekä mille luokka-asteille kurssi soveltuu. Caisan kurssit on tarkoitettu helsinkiläisille kouluille ja ne ovat maksuttomia. Ilmoittautuminen alkaa puhelimitse ma klo 10. Sari Siimes, p tai 1) Kukkaisparaati Teresita Ruutu Filippiiniläisiä kukkaistansseja Ma klo , Olohuone luokkalaisille, max. 18 oppilasta. 2) Liikkeen lumoa Länsi-Afrikasta Fatima Usman Rytmiä ja askelia Nigeriasta Ti klo , Olohuone luokkalaisille, max. 20 oppilasta. 3) Kun timbila soi Rodrigues Magulamberre José Mosambikilaiseen perinnesoittimeen tutustumista Ke klo Ke 7.9. ryhmä A Ke ryhmä A Ke ryhmä B Ke ryhmä B Ke ryhmät A+B Olohuone luokkalaisille. Kurssille voi osallistua max. 20 oppilaan luokka, joka jaetaan ryhmiksi A ja B, jotka kumpikin käyvät työpajassa kaksi kertaa erikseen ja kerran yhdessä. Kuvassa Kasthury Masilan

5 4) Teatterinukke herää eloon Mazhar Albekoglu Nukketeatterinukkien rakentaminen ja pieniä esityksiä Ke klo Ke 7.9. ryhmä A Ke ryhmä A Ke ryhmä B Ke ryhmä B Ke ryhmät A+B Kokoushuone 3, viimeinen kerta salissa luokkalaisille. Kurssille voi osallistua max. 24 oppilaan luokka, joka jaetaan ryhmiksi A ja B, jotka kumpikin käyvät työpajassa kaksi kertaa erikseen ja kerran yhdessä. Viimeisellä yhteiskerralla on esitys, jota valmistellaan myös koulussa oman opettajan johdolla. 5) Hola! Vamos a cantar Siboné Oroza Lauluja Etelä-Amerikasta To klo , Olohuone luokalaisille, max. 15 oppilasta. 6) Teatterileikkejä ja saduntaikaa Viola Pekkanen Venäläisiä ja karjalaisia satuja ja teatterileikkejä Pe klo , Olohuone luokkalaisille, max. 18 oppilasta. Taidetuokioita pienokaisille päiväkodeissa Helsingissä Päiväkotien taidetyöpajat on tarkoitettu 3 6-vuotiaille. Yhteen työpajaan otetaan korkeintaan 20 lasta, jotka jaetaan kahteen ryhmään. Ryhmät pysyvät samoina koko työpajan ajan. Yksi työpaja kokoontuu omassa päiväkodissa viiden peräkkäisen viikon ajan 2 X 45 minuuttia viikossa. Ensimmäinen lapsiryhmä saa ohjausta klo ja toinen klo Päiväkodin henkilökunta osallistuu työpajaan. Työpajat ovat maksuttomia. Ilmoittautuminen alkaa puhelimitse ma 8.8. klo 10: Sari Siimes, p tai sari.siimes@kassandra.fi. 2 x Rummutusta Länsi-Afrikasta Pape Sarr Rummutusta ja leikkejä senegalilaiseen tapaan I Ke klo II Ke klo x Afrikkalaisen kulttuurin riemua Fatima Usman Leikkejä, laulua, tanssia ja rummutusta hausa-kulttuurin tyyliin I To klo II To klo Taidetyöpajat esikoululaisille Espoossa Ilmoittautuminen Pikku-Auroraan p , gsm tai pikku-aurora@espoo.fi. Tiedustelut: Sari Siimes, p Somalialaista käsityötaidetta esikoululaisille Habiba Hassan ja Hamdi Moalim To klo Ryhmä I To klo Ryhmä II Djemberummutusta esikoululaisille Pape Sarr To klo ja To klo ja Kuvassa Mazhar Albekoglu ja nuket

6 Monikulttuurista täydennyskoulutusta opettajille 3 x Kulttuurimatkan eväät Opetushallituksen tukemassa hankkeessa Taide tuo tietoa Kassandra tarjoaa elämyksiä, kokemuksia ja tietoja, jotka helpottavat kohtaamaan monikulttuurisen todellisuuden. Kulttuurien kohtaamisia lähestytään taidetyön kautta, oppaina ovat Kassandran taiteilijat ja asiantuntevat luennoitsijat. Syksyllä 2011 järjestetään kolme Kulttuurimatkan eväät -koulutustilaisuutta. Koulutukset pidetään WeeGee -talossa Espoossa, Helinä Rautavaaran museossa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: ritva.siikala@kassandra.fi Tiistai Herättelyä turkkilaisittain/ Yonca Ermutlu Somalialaista arkipäivää/ Hamdi Moalim Ongelmien ratkaisua ryhmissä Lounas Suomalaisuuden kerroksia/ Risto Laakkonen Runoutta ja kulttuuria lähialueilta/ Viola Pekkanen Teetä ja kahvia Srilankalaista liikekieltä/ Kasthury Masilan Mitkä erot ratkaisevat/ Ritva Siikala Näkemiin! Ilmoittautuminen viim Tiistai Srilankalaista liikekieltä/ Kasthury Masilan Sadutuksen sovellutuksia/pinja Hahtola Monikulttuurisuus meillä ja muualla/pasi Saukkonen Lounas Lauluja ja tansseja Balkanilta/Meri-Sofia Lakopoulos Somalialaista arkipäivää/hamdi Moalim Kahvia ja teetä, kysymyksiä ja keskustelua/ Ritva Siikala Näkemiin! Ilmoittautuminen viim Tiistai Lauluja ja leikkejä Afrikasta/Fatima Usman Suomalaisuuden kerroksia/ Taolin ja runot Sadutuksen sovellutuksia/pinja Hahtola Lounas Somalialaista arkipäivää/hamdi Moalim Keskustelua ja kysymyksiä, teetä ja kahvia Bollywood-tanssin hurmaa/ Shama Dikshit Näkemiin! Ilmoittautuminen viim Kuvassa Shama Dikshit

7 Uusi Koivu ja tähti -työpajat naisille Koivu ja tähti on tuonut uuden ulottuvuuden Kassandran toimintaan. Projekti tarjoaa erityisesti luku- ja kirjoitustaidottomille uussuomalaisille naisille työpajoja, joissa on mahdollisuus oppia suomen kieltä ja tutustua suomalaiseen yhteiskuntaan taideharjoitteiden avulla. Projektissa on keskeistä suomen kielen oppiminen, vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen. Tule mukaan toteuttamaan työpajoja yhdessä muiden naisten kanssa! Työpajat ovat maksuttomia. Ilmoittautuminen ja tiedustelut: Melis Ari, p tai Liikutaan suomeksi Riitta Rantaniska & Gabriela Aldana Pe klo Kulttuuri- ja vapaa-ajantila Mellari Tarinoidaan suomeksi Katri Sarres & Maria Sanches Ma klo , Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen Länsimäen toimintakeskus Teatterileikkejä suomeksi Viola Pekkanen & Maliisa Rale To klo , Leppävaaran monikulttuurinen toimintakeskus Alma Virkistävä värikehrä vanhusten iloksi Kassandra tarjoaa syksyn kuluessa vanhusten hoivakotien asukkaille monikulttuurisia ja voimauttavia taidetyöpajoja, joissa asukkaat saavat kuulla ja laulaa lauluja maailman kaikilta mantereilta, tanssia Bollywoodia ja kokea teatteriilmaisun riemuja. Hanke toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Avoin sarjakuvakurssi lapsille ja nuorille Vuotalossa Sarjakuvahahmojen seikkailu Ohjaaja Luca Cannavó Sarjakuvatyöpaja vuotiaille tytöille ja pojille To (ei ) klo Vuotalo, Ateljé-luokka, 2. krs. Osallistumismaksu: 35 Ilmoittautuminen sähköisesti: www. kassandra.fi -> KURSSI-ILMOITTAUTUMINEN Tiedustelut: Sari Siimes, tai Kurssi- ja tapahtumapaikat Alma Leppävaaran monikulttuurinen toimintakeskus, Läkkisepänkuja 3 A, Leppävaara, Espoo Caisa Mikonkatu 17 C/ Vuorikatu 14, Kaisaniemi, Helsinki Helinä Rautavaaran museo WeeGee talo, Ahertajantie 5, Tapiola, Espoo Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen Länsimäen toimintakeskus Kilpakuja 1, Länsimäki, Vantaa Hakunilan koulu Hiirakkokuja 9, Hakunila, Vantaa Itä-Pasilan asukastalo/ Leikkipuisto Lehdokki Topparikuja 2, Itä-Pasila, Helsinki Kulttuuri- ja vapaa-ajantila Mellari Korvatunturintie 2, Mellunmäki, Helsinki Mikkolan koulu/ Vega Venuksentie 2, Mikkola, Vantaa Teatteritila Narri Sörnäisten rantatie 31, Sörnäinen, Helsinki Lasten taidetalo Pikku-Aurora Järvenperäntie 1 3, Järvenperä, Espoo Lasten taidetalo Toteemi Myyrmäentie 6, Louhela, Vantaa Vuotalo Mosaiikkitori 2, Vuosaari, Helsinki Kuvassa: Maritza Bastidas työpajassa

8 TUKIJAT European Fund for the Integration of Third-country Nationals Föreningen Konstsamfundet Helsingin kaupunki Helsingin sosiaalivirasto Kassandran Ystävät ry Opetushallitus Opetus- ja kulttuuriministeriö Pohjoismainen kultuurirahasto Suomalais-islantilainen kulttuurirahasto Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto Suomen kulttuurirahasto Svenska kulturfonden Taiteen keskustoimikunta KASSANDRAN YSTÄVÄT Liittymällä Kassandran Ystäviin voit tukea ja osallistua Kassandran toimintaan Anna lahjoitus! Anna tietotaitoasi! Tule mukaan! Henkilöjäsen 40 / vuosi. Yhteisöjäsen 200 / vuosi. Lahjoitukset ja tukimaksut: valitsemasi summa. Nordea Saaja: Kassandran Ystävät ry. Viestiosaan: nimi, osoite, s-posti ja puhelin. Tiedustelut: venla.martikainen@kassandra.fi SÄHKÖPOSTILISTA Tilaa Kassandran joka toinen viikko ilmestyvä sähköinen uutiskirje osoitteesta: sari.siimes@kassandra.fi YHTEISTYÖKUMPPANIT Afaes ry, Aleksanterin teatteri, Chili-hanke, Daisy Ladies ry, Espoon kulttuuripalvelut (Alma, Pikku-Aurora), Familia Club ry, Hakunilan kansainvälinen yhdistys, Hakunilan koulu, Helinä Rautavaaran museo, Helsingin kulttuurikeskus (Caisa, Stoa, Vuotalo), Helsingin nuorisoasiainkeskus, Itä- Pasilan asukastalo, Kalliolan setlementti, Kulttuuritehdas Korjaamo, Lastentaidetalo Toteemi, Marttaliitto, Mikkolan koulu, Monika-Naiset Liitto, Naisjärjestöjen Keskusliitto, Unifem, Suomen Punainen risti, Vantaan kulttuuripalvelut/ Taikalamppu-projekti, Zodiak- uuden tanssin keskus Esitteen kuvat: Johnny Korkman Taitto: Mia Kivinen KASSANDRA JÄSENENÄ KEPA Kehitysyhteistyön palvelukeskus Moniheli Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Suomen Naisjärjestöjen Keskusliitto

9 YHTEYSTIEDOT Kassandra ry c/o Kulttuuritehdas Korjaamo Töölönkatu 51b Helsinki p Kartta?

MIKSI KASSANDRA? KASSANDRA 2 3

MIKSI KASSANDRA? KASSANDRA 2 3 KEVÄT 2012 MIKSI KASSANDRA? Maailma kohisee eteenpäin, ihmiset vaeltavat, kohtaavat, kulkevat toistensa ohi. Syntyy kitkaa ja viha roihahtaa. Suomessa tapahtuu asioita, jotka saavat häpeämään. Tarvitseeko

Lisätiedot

INTERNATIONAL ART CENTRE 12 VUOTTA TAIDETYÖTÄ YLI 12 ÅR AV GRÄNSLÖS KONST BRIDGES BETWEEN CULTURES

INTERNATIONAL ART CENTRE 12 VUOTTA TAIDETYÖTÄ YLI 12 ÅR AV GRÄNSLÖS KONST BRIDGES BETWEEN CULTURES syksy 1 2012 KANSAINVÄLINEN TAIDEKESKUS KASSANDRA 12 VUOTTA TAIDETYÖTÄ YLI KULTTUURIRAJOJEN Kassandra ry perustettiin vuonna 2000 Teatteri Raivoisien Ruusujen ja sen monikulttuurisen tutkimushanke Kassandra

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN TAIDETYÖN KESKUS

MONIKULTTUURISEN TAIDETYÖN KESKUS MONIKULTTUURISEN TAIDETYÖN KESKUS SYKSY 2010 KASSANDRA 2010 Kesä 2010 alkoi sunnuntaina 6.6. maahanmuuttajanaisten tappelulla Linnanmäellä. Lehtien mukaan naiset huusivat, repivät toisiaan tukasta ja potkivat.

Lisätiedot

JOHDANTO SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS 2011 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 2 Ritva Siikalan syntymäpäivä- ja läksiäisjuhla 3 Ritva Siikalalle ja Kassandralle rauhan palkinto 3 Kassandrateatteri: Antigone 4 Kassandrateatteri: International

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN TAIDETYÖN KESKUS

MONIKULTTUURISEN TAIDETYÖN KESKUS MONIKULTTUURISEN TAIDETYÖN KESKUS KEVÄT 2010 10 VUOTTA TAIDETYÖTÄ YLI KULTTUURIRAJOJEN Vuonna 2010 on kulunut 10 vuotta siitä, kun taidetyö yli kulttuurirajojen alkoi Teatteri Raivoisien Ruusujen hankkeena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 KANSAINVÄLINEN TAIDEKESKUS KASSANDRA TOIMINTAKERTOMUS 2010 KASSANDRA RY C/O KULTTUURITEHDAS KORJAAMO TÖÖLÖNKATU 51B, 00250 HELSINKI PUH. 010 4399 190, FAKSI 020 7417 001 KASSANDRA@KASSANDRA.FI WWW.KASSANDRA.FI

Lisätiedot

YHTEENVETO. lenopetuksessa. Kotisuomi-hanke hyödyntää näitä menetelmiä koulutuksissaan, joita järjestetään ympäri

YHTEENVETO. lenopetuksessa. Kotisuomi-hanke hyödyntää näitä menetelmiä koulutuksissaan, joita järjestetään ympäri VUOSIKERTOMUS 2012 YHTEENVETO 1 Toimintavuosi 2012 käynnistyi Kansainvälinen taidekeskus Kassandrassa muutoksilla. Kassandran johtoon nousivat jo edellisvuoden kesäkuussa kiinnitetyt toiminnanjohtaja Cátia

Lisätiedot

KASSANDRA INTERNATIONELLT KONSTCENTER 12 ÅR AV GRÄNSLÖS KONST

KASSANDRA INTERNATIONELLT KONSTCENTER 12 ÅR AV GRÄNSLÖS KONST KEVÄT 2013 2 KANSAINVÄLINEN TAIDEKESKUS KASSANDRA 12 VUOTTA TAIDETYÖTÄ YLI KULTTUURIRAJOJEN Kansainvälinen taidekeskus Kassandra on 12-vuotias yhteisö, joka taidetyön keinoin jakaa tietoutta kulttuurien

Lisätiedot

YHTEENVETO. lenopetuksessa. Kotisuomi-hanke hyödyntää näitä menetelmiä koulutuksissaan, joita järjestetään ympäri

YHTEENVETO. lenopetuksessa. Kotisuomi-hanke hyödyntää näitä menetelmiä koulutuksissaan, joita järjestetään ympäri VUOSIKERTOMUS 2012 YHTEENVETO 1 Toimintavuosi 2012 käynnistyi Kansainvälinen taidekeskus Kassandrassa muutoksilla. Kassandran johtoon nousivat jo edellisvuoden kesäkuussa kiinnitetyt toiminnanjohtaja Cátia

Lisätiedot

Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2013

Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2013 KASSANDRA RY TASEKIRJA 31.12.2013 Kassandra ry Bulevardi 23 27 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2013 Toimintakertomus 1 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Monikulttuurisen taidetyön keskus Kassandra ry TOIMINTAKERTOMUS 2009

Monikulttuurisen taidetyön keskus Kassandra ry TOIMINTAKERTOMUS 2009 Monikulttuurisen taidetyön keskus Kassandra ry TOIMINTAKERTOMUS 2009 Kassandra ry, c/o Kulttuuritehdas Korjaamo, Töölönkatu 51b, 00250 Helsinki puh. 010 4399 190, faksi 020 7417 001 kassandra@kassandra.fi

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

Kassandra ry. toimintakertomus vuosi 2007 1/1

Kassandra ry. toimintakertomus vuosi 2007 1/1 Kassandra ry toimintakertomus vuosi 2007 1/1 JOHDANTO Kertomusvuonna Kassandra ry:n toiminta jatkui, laajeni ja monipuolistui. Kassandran taidetyö yli kulttuurirajojen tarjosi satoja työtilaisuuksia eritaustaisille

Lisätiedot

2010 toiminta-avustus 2 000. Africarewo ry Afrikkalaisnaisten monikulttuurisuusohjelma 2010 2 500. 2010 toiminta-avustus 4 500

2010 toiminta-avustus 2 000. Africarewo ry Afrikkalaisnaisten monikulttuurisuusohjelma 2010 2 500. 2010 toiminta-avustus 4 500 Hakija Asia PÄÄTÖS EUR ABC Nuorisotoiminta yhdistys Africans and African- Europeans Association AFAES Monikulttuurisuus osana suomalaista todellisuutta 2 000 Africarewo Afrikkalaisnaisten monikulttuurisuusohjelma

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Ruma ankanpoikanen tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto Kohdeavustukset 2012, kulttuuripalvelut, erä 1. Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto /Espoon Kannusali

Lisätiedot

Helsingin kaupungin palveluita maahanmuuttajavanhemmille. Maija Melo Projektisuunnittelija maija.melo@hel.fi 040 705 4329

Helsingin kaupungin palveluita maahanmuuttajavanhemmille. Maija Melo Projektisuunnittelija maija.melo@hel.fi 040 705 4329 Helsingin kaupungin palveluita maahanmuuttajavanhemmille Maija Melo Projektisuunnittelija maija.melo@hel.fi 040 705 4329 KYKY-hanke (1.9.2015-31.10.2017) Opetusviraston ESR-rahoitteinen projekti, joka

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ

LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ ARKKI HARAKKA MERIHARJU POLKU TÖYHTÖHYYPPÄ HELSINGISTÄ LÖYTYY VIISI AINUTLAATUISTA JA TOISISTAAN POIKKEAVAA LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUA, JOTKA KASVATTAVAT KESTÄVÄN

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,

Lisätiedot

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016 SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016 Sporttia kaikille liikuntaa Vantaalla Sporttia kaikille hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea ja edistää

Lisätiedot

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot: Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358

Lisätiedot

Kassandra ry:n toimintakertomus vuodelta 2006

Kassandra ry:n toimintakertomus vuodelta 2006 Kassandra ry:n toimintakertomus vuodelta 2006 1 JOHDANTO Kertomusvuonna Kassandra ry:n toiminta laajeni ja monipuolistui ratkaisevasti suuressa määrin EU-rahoitteisten hankkeiden Moninaiset ja Monita ansiosta.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

TANSSITUNNIT SYKSY 2019

TANSSITUNNIT SYKSY 2019 TANSSITUNNIT SYKSY 2019 antaa uusia tuulia Koskaan ei voi tanssia väärin eikä liikaa! Eri tyylien tanssitunteja kaiken ikäisille, kokoisille ja kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Panostamme

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk

Lisätiedot

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Rauman kaupunki Avoin varhaiskasvatus / leikkitoiminta Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Varhaiskasvatuskerhot tarjoavat

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Aineopettajaliiton syysseminaari. Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi. 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa

Aineopettajaliiton syysseminaari. Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi. 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa Aineopettajaliitto AOL ry Aineopettajaliiton syysseminaari Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa Ohjelma: Tulevaisuuden opettajuus

Lisätiedot

Pohjoismainen kulttuuripiste

Pohjoismainen kulttuuripiste Pohjoismainen kulttuuripiste Luomme tilaa pohjoismaiselle kulttuurille Webinaari 16.6.2016 Erityisasiantuntija Laura Norppa, Pohjoismainen kulttuuripiste POHJOISMAINEN KULTTUURIPISTE Virallinen pohjoismainen

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Postimäki. historiasta nykypäivään!

Postimäki. historiasta nykypäivään! Postimäki historiasta nykypäivään! Postimäki on museo- ja kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Vanhimmat

Lisätiedot

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 Ohjelma ja tapahtumat KOKO VIIKON AJAN KÄYNNISSÄ OLEVAT TAPAHTUMAT: Erikieliset aamunavaukset keskusradion kautta päivittäin Aulassa maailmankartta

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Juhannuskylän koulupolku

Juhannuskylän koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Juhannuskylän koulupolku Juhannuskylä - Tammela lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020.

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Monikulttuurinen kouluyhteisö Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) L2 Kulttuuristen merkitysten tunnistaminen, arvostaminen Oman kulttuuri-identiteetin

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 21.6.2016 Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 Teema: Oppimisen apuvälineet, lukijärjestöjen vertais- ja neuvontatoiminta VARASLÄHTÖ VIIKKOON Kouvola 30.9. Apuvälinepäivä kunnan työntekijöille

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012

SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012 SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012 Perjantai 20.4. Sukupuolisensitiivisen työn monet mahdollisuudet - Paneelikeskustelu Verkostokokoontumisia Lauantai 21.4. Viestintäkoulutus Asiantuntijana

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012

LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012 LA FIESTA DEL ESPAÑOL 20.4. 23.4.2012 HELSINKI PERJANTAI 20.4. Avajaistilaisuus Käpylän peruskoulussa Untamontie 2, Helsinki klo 10.00 11.30, kutsuvierastilaisuus Ohjelma: Oppilasesityksiä, lapsille El

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM Sisältö ja tarkoitus 10.-14.1.2011 Toimintakyvyttömyyson vesiliukoista Suomessa

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke

Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke tanssihanke Tanssi vanhustyön n voimavarana Terve Kuopio/Tanssin aluekeskus Kuopio 2006-2008 Laura Pylkkänen/Anniina Aunola 2006 Mitä on yhteisötaide? taide? Yhteisötaiteen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Leinolan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Kuusamo 2015, viikko 4 26.8.2014 Camera obscura on Camera obscura on kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja omaa ajattelua. Se on kokonaisuus, joka

Lisätiedot

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la Miksi Virike? Virike on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu yhdistys Mikkelissä. Virikkeen toiminnassa korostuvat vertaistuki, kokemusasiantuntijuus ja kohtaamispaikan toiminta. Virikkeen toiminnan

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Kesä 2015. Lasten kesäleirit

Kesä 2015. Lasten kesäleirit Kesä 2015 Lasten kesäleirit 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Pikkuveturi-, Young Ladies- sekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä khranvirastoon

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Järjestöjen etujärjestö

Järjestöjen etujärjestö Järjestöjen etujärjestö Vantaan Järjestörinki ry on vantaalaisten yhdistysten etujärjestö ja yhteistyöelin, jonka jäsenet ovat mm. kulttuuri-, liikunta-, maahanmuuttaja- ja sosiaali- ja terveysalan järjestöjä,

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 The Finnish Thai Association Auttaa thaimaalaisia kotoutumaan Suomeen ja edistää suomalais-thaimaalaisia suhteita Auttaa thaimaalaisia kotoutumaan Edistää thaimaalaisen kulttuurin ja taiteiden

Lisätiedot

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi Taidetestaajat 2017-2020 Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi 24.11.2016 Anu-Maarit Moilanen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto Veli-Markus Tapio, Suomen Kulttuurirahasto Taide lähtee kasista!

Lisätiedot

UUSIMAA- VIIKKO ... 4. 8.11.2013. kansainvälisyys

UUSIMAA- VIIKKO ... 4. 8.11.2013. kansainvälisyys UUSIMAA- VIIKKO... kansainvälisyys 4. 8.11.2013 Asiaa ja luovia ideoita päättäjille, kasvattajille, yrittäjille, opiskelijoille, asiantuntijoille ja kaikille uusmaalaisille! YMPÄRISTÖ Ympäristöpäivänä

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Omaistukitoiminta keväällä 2016

Omaistukitoiminta keväällä 2016 Omaistukitoiminta keväällä 2016 Kevään aikana on mahdollisuus osallistua keskusteluryhmiin, teematapaamisiin jne. Toivotamme yhdessä eri toimijoiden kanssa teidät sydämellisesti tervetulleiksi ja toivomme,

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11

Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 NUORISOTYÖN NEUVOTTELUPÄIVÄT 23. 24.8.2012 Helsinki Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11, 00510 Helsinki YHTEISTYÖN MERKITYS Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 9.15

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot