13 Vartiokylän seurakunnan tilastot ja toimintakertomus vuodelta
|
|
- Harri Nurmi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 439/ Vartiokylän seurakunnan tilastot ja toimintakertomus vuodelta 2018 Päätösehdotus Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto hyväksyy vuoden 2018 tilastot ja toimintakertomuksen. Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Vuoden 2018 tilastoja ja toimintakertomusta on käsitelty Vartiokylän seurakunnan johtotiimissä ja työntekijäkokouksessa. Toimintakertomus malli on Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen malli. Seurakuntien toimintakertomuksista toimitetaan yksi yhteinen seurakuntien toimintakertomus seurakuntayhtymän tilinpäätöskirjaan. Vuonna 2018 Puotilan kappeli oli Helsingin suosituin toimituskirkko. Vartiokylän seurakunnan järjestämissä kirkollisissa toimituksissa ja jumalanpalveluksissa kävi lähes ihmistä. Erilaisiin tapahtumiin osallistui myös noin ihmistä. Leireille ja retkille osallistui noin 1100 ihmistä. Ryhmätoimintaan osallistui noin ihmistä ja henkilökohtaisia kohtaamisia oli lähes 2000 ihmisen kanssa. Seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset kohtasivat vuoden mittaan lähes ihmistä eli teoreettisesti jokaisen seurakuntalaisen noin 8 kertaa vuodessa. Toimintasuunnitelmassa olimme asettaneet vuodelle 2018 seuraavat tavoitteet: Toiminnan sopeuttaminen kahteen kirkkoon Toiminnan kehittäminen kahdessa toimipisteessä toimitilojen muokkaaminen Vartiokylän kirkolla ja Puotilan kappelissa vastaamaan seurakuntalaisten tarpeita. Dösä-projekti yhdessä Kannelmäen seurakunnan kanssa Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen kaikilla työaloilla Seurakuntalaisille annetaan mahdollisuus tuoda omat taitonsa ja tietonsa seurakunnan toiminnan tukemiseksi vapaaehtoisten järjestämät ruokailut kotimaanapu
2 Perhetyön kehittäminen Lapsi-arkki toiminnan kehittäminen yhdessä kirkkohallituksen kanssa perheiden tukeminen erilaisilla info- ja koulutustilaisuuksilla Rippikoulutyö Uuden teknologian käyttö rippikouluissa Rippikouluja suunnitellaan ja toteutetaan rippikoulusuunnitelma 2017 mukaan Konfirmaatioiden kehittäminen Tavoitteissa onnistuimme melko hyvin, tavoitteet eivät olleet kovin helposti mitattavia ja arvioitavia. Lapsi-arkki toiminnan kehittäminen ei onnistunut, tapahtumia ja toimintaa yritimme järjestää, mutta osallistujia tapahtumiin ei tullut. Toimintakertomus vuodelta 2018 ja tilastot vuodelta 2018 liitteenä. Toimintakertomusmalli on myös liitteenä. Liitteet 2 Toimintakertomus 2018 Vartiokylä 3 Tilastot Toimintakertomus pohjamalli / Lausunto tilankäytöstä Päätösehdotus Vartiokylän seurakuntaneuvosto päättää, että nykyiset tilat ovat riittävät ja seurakunnalla ei ole tarvetta lisätiloihin eikä tiloista luopumisiin. Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistö-osasto on pyytänyt seurakunnilta sähköpostilla lausuntoa seurakunnan tilantarpeista vuo-
3 sina Tämän lisäksi pyydetään pitempiaikaista suunnitelmaa tulevaisuuden tilatarpeesta 5-10 vuoden aikavälillä. Vartiokylän seurakunta on luopunut Matteuksen kirkosta ja keskittänyt toimintansa Vartiokylän kirkolle ja Puotilan kappeliin. Nämä kaksi tilaa ovat riittävät Vartiokylän seurakunnan toiminnalle. Vartiokylän seurakunnalla on Vartiokylän kirkon ja Puotilan kappelin tilojen lisäksi kerhotila Kastelholmantiellä, siellä kokoontuu useita AAkerhoja. Vartiokylän seurakunnalla on yhteensä käytettävissä 1618 neliötä. Näistä tiloista maksetaan vuokraa euroa vuodessa. Tilaraha näistä tiloista on euroa. Tilaraha koostuu kirkkotiloista. Tilarahan lisäksi tulee erillinen määräraha tiloihin, jonka laskentaperusteena on jäsenmäärä ja alueella asuvat sekä alle 18-vuotiaat. Vuonna 2019 tilaraha ja tämä erillinen tilamääräraha ovat n Liitteenä vuoden 2019 tilat ja niiden vuokrat ja tilamääräraha. Nykyiset tilat ovat riittävät ja tulevaisuudessakaan Vartiokylän seurakunnalla ei ole tarvetta lisätiloihin eikä tiloista luopumisiin. Rovastikunnallisesti voidaan harkita yhteisiä tiloja Itiksen kauppakeskuksesta. Liitteet 5 Vartiokylän srk tilat ja vuokrat 6 Lausuntopyyntö tilankäytöstä Prosessiaikataulu / Ehdotus Suomen lähetysseuran hallituksen jäseniksi Päätösehdotus Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto päättää esittää 1) Piispa Teemu Laajasaloa Suomen Lähetysseuran hallituksen jäseneksi. 2) Lea Purhosta Suomen Lähetysseuran hallituksen jäseneksi
4 Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Tytti Matsinen jääväsi itsensä. Selostus Suomen Lähetysseura ry:n hallituksen erovuoroisten jäsenten valinta toimitetaan Jyväskylässä pidettävässä vuosikokouksessa. Lähetysseuran jäsenillä on mahdollisuus asettaa ennakkoon ehdokkaita. Vaalitoimikunta on pyytänyt Suomen Lähetysseuran jäseniä asettamaan ehdokkaita erovuoroisten hallituksen jäsenten valintaa varten. Piispa Teemu Laajasalo ja Lea Purhonen ovat antaneet suostumuksensa esitykseen. Liitteet 8 hallituksen jäsenet SLS 9 Suomen Lähetysseura ehdokasasettelu 10 SLS hallituksen jäsen Teemu Laajasalo 11 Ehdotus hallituksen jäseneksi 2019 Purhonen 12 CV Purhonen 445/ Diakonin palkkaaminen Vartiokylän seurakuntaan Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että 1) Vartiokylän seurakuntaan palkataan määräaikainen diakoni vuoden 2020 loppuun asti. 2) Henkilöstötyöryhmä suorittaa haastattelut ja esitys määräaikaisesta diakonista on joko helmikuun tai maaliskuun seurakuntaneuvoston kokouksessa. Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti.
5 Selostus Vartiokylän seurakunnan diakonissan siirtyessä toisiin tehtäviin on seurakuntaneuvoston harkittava diakoniatyön järjestelyä Vartiokylän seurakunnassa. Pois siirtyvä diakonissa oli määräaikaisessa virassa ja edellisen seurakuntaneuvoston päätöksellä. Seurakunnat ovat mitoittaneet toimintaansa uusiin kehysmäärärahoihin viimeisen kolmen vuoden aikana. Kehystä on leikattu 3,5 ja 7 prosenttia. Vuonna 2018 ja 2019 seurakunnat ovat saaneet lisämäärärahan joka on tuonut helpotusta säästöihin. Kun lisämäärärahat loppuvat joko vuonna 2020 tai 2021 on toiminta nykyisellä kulurakenteella vaikeaa. Kirkkoherra on keskustellut tiimin esimiehen ja diakonijohtajan kanssa diakoniatyön tulevaisuudesta ja resursseista. Näiden keskustelujen pohjalta seurakuntaneuvostolle ehdotetaan, että Vartiokylän seurakuntaan palkataan määräaikainen diakoni vuoden 2020 loppuun asti. Tämän kahden vuoden aikana seurakuntaneuvostolla on mahdollisuus hahmottaa tuleva taloudellinen tila ja diakoniatyön tarpeet Vartiokylän seurakunnan alueella. Seurakuntaneuvoston henkilöstöryhmä yhdessä kirkkoherran, tiimin esimiehen ja diakoniajohtajan kanssa suorittaa hakijoiden haastattelun ja arvioinnin. Esitys määräaikaisen diakonin palkkaamisesta tuodaan joko helmikuun lopun tai maaliskuun seurakuntaneuvoston kokoukseen. 17 Muut mahdolliset asiat 18 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Kokouksen puheenjohtaja antoi valitusosoituksen ja päätti kokouksen klo MUUTOKSENHAKUKIELLOT Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevat asia Edellä mainituista päätöksistä, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kirkkolain 24 luvun 5 :n, eikä hallintolainkäyttölain 5.1 :n mukaan hakea muutosta. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa hankintalain :n mukaan valittaa, jos päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Alistusasia
6 Kirkkolain 24 luvun 3.2 :n mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkkolain 24 luvun 14 :n mukainen asia Kirkkolain 24:14.1,9: Muutosta ei saa hakea työnantajan viranhaltijalle antamaan varoitukseen. Kirkkolain 24:14.1,10: Muutosta ei saa hakea työnantajan esittämään pyyntöön tiedoista työ- ja toimintakyvyn selvittämiseksi tai määräykseen osallistua terveydentilansa toteamiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin, jos se on välttämätöntä tehtävän hoitamisen edellytysten selvittämiseksi Kirkkolain 24:14.2 : Muutosta ei saa hakea oikaisuvaatimuksella tai valittamalla päätökseen, joka koskee väliaikaista viran toimituksesta pidättämistä tai väliaikaista pappisviran toimituksesta pidättämistä. Kirkkolain 24:14.3 : Seurakunnan jäsenellä ei ole oikeutta tehdä oikaisuvaatimusta tai valitusta kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston päätöksestä, jos se koskee toiseen henkilöön kohdistuvaa diakoniaa, kristillistä kasvatusta tai opetusta. Sisäinen määräys Hallintolainkäyttölain 5.2 :n mukaan valitusta ei saa tehdä hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista. Kirkkolain 6 luvun 72.3 :ään perustuva valituskielto ja palvelussuhteen ehtoja koskeva valituskielto Kirkkolain 6 luvun 72.3 :n mukaan viranhaltija ei saa valittamalla hakea muutosta virkaehtosopimuksessa sovittuihin palvelussuhteen ehtoja koskeviin päätöksiin (palkkaus, vuosiloma, matkakorvaukset, työaika, henkilöstökoulutus) taikka saattaa sitä oikaisuvaatimuksin tai hallintoriita-asiana käsiteltäväksi, jos hänellä tai viranhaltijayhdistyksellä on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa. Muutoksenhakukielto ei koske virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevaa viranhaltijaa. Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimesta annetun lain 1 :n mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee työntekijöiden työehtosopimuksia koskevat riita-asiat. Saman lain 12 :n mukaan työtuomioistuimessa työehtosopimusta koskevissa asioissa kanteen vireille panee ja sitä ajaa työehtosopimukseen osallinen yhdistys. Työsuhteeseen ottamista tai irtisanomista koskeva asia Työsuhteeseen valitsemista tai siitä irtisanomista koskevat päätökset ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia työsopimuslain soveltamiseen liittyviä päätöksiä. Niihin liittyvät riitaisuudet käsitellään oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 1 :n mukaisesti siviilikanteina käräjäoikeudessa, eikä hallinto-oikeudellisessa lainkäyttömenettelyssä. Hankinta-asia Päätökseen hankinta-asiassa ei saa hakea muutosta kirkkolain nojalla oikaisuvaatimuksella tai kirkollisvalituksella, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 :n mukaisen kynnysarvon, asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Soveltamisen kynnysarvot ovat (alv 0 %): euroa tavarat, palvelut ja suunnittelukilpailut, euroa rakennusurakat, euroa sosiaali- ja terveyspalvelut (liitteen kohdat E 1-4), muut erityiset palvelut (liitteen kohdat E 5-15), euroa käyttöoikeussopimukset. Muu peruste, mikä?
7 OIKAISUVAATIMUSOHJEET Pöytäkirjan pykälät, joista oikaisuvaatimuksen voi tehdä: Edellä mainittuihin seurakuntaneuvoston päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika Tiedoksisaanti Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä seurakuntayhtymän viranomaisen päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös seurakuntayhtymän jäsenseurakunta ja sen jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvostolle. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa. Oikaisuvaatimuksessa, joka on osoitettava seurakuntaneuvostolle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - muutoksenhakijan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa. Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan, laillisen edustajan tai asiamiehen omakätisesti allekirjoitettava. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Oikaisuvaatimuksen toimittaminen Oikaisuvaatimus on toimitettava jäljempänä olevaan osoitteeseen virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille kirkkoherranvirastoon oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla. Yhteystiedot: Käyntiosoite: Postiosoite: Sähköposti: Kiviportintie 5, Helsinki Kiviportintie 5, Helsinki vartiokyla.srk@evl.fi HANKINTAOIKAISUOHJE Hankintaoikaisuoikeus Hankintaoikaisuaika Viranomainen Tiedoksisaanti Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun. Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Hankintaoikaisu osoitetaan hankintapäätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijalle.
8 Hankintaoikaisun sisältö Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Hankintaoikaisun toimittaminen Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Hankintaoikaisu pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla: - oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi - tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä - millaista oikaisua päätökseen vaaditaan - millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Hankintaoikaisu on toimitettava jäljempänä olevaan osoitteeseen virka-aikana ennen oikaisuajan päättymistä. Postiin hankintaoikaisu on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille kirkkoherranvirastoon oikaisuajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun voi toimittaa virka-aikana ennen oikaisuajan päättymistä myös sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla. Yhteystiedot: Käyntiosoite: Postiosoite: Sähköposti: Kiviportintie 5, Helsinki Kiviportintie 5, Helsinki vartiokyla.srk@evl.fi VALITUSOSOITUS Seuraaviin seurakuntaneuvoston päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikeus valituksen tekemiseen Valitusperusteet Valitusviranomainen Valitusaika Tiedoksisaanti Valituskirjelmän sisältö Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä seurakuntayhtymän jäsenseurakunta ja sen jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Valitus seurakunnan tai seurakuntayhtymän alistettavasta päätöksestä voidaan perustaa myös siihen, että päätös ei ole tarkoituksenmukainen. Helsingin hallinto-oikeus. Alistusasioissa valitusviranomainen on tuomiokapituli tai kirkkohallitus. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja tai alistus- tai valitusviranomaisen päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei oteta lukuun valitusaikaa laskettaessa. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
9 Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen omakätisesti allekirjoitettava. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä - päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta, sekä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukaisesti. Valituskirjelmän toimittaminen Helsingin hallinto-oikeus, kirjaamo Radanrakentajantie 5, Helsinki Puhelin: Fax: Sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi Aukioloaika: Alistusasioissa Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Bulevardi 16 B, V kerros, Helsinki Postiosoite: Bulevardi 16 B, Helsinki Fax: (09) Sähköposti: helsinki.tuomiokapituli@evl.fi Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Eteläranta 8, Helsinki Postiosoite: PL 210, Helsinki Fax: (09) Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi VALITUS MARKKINAOIKEUTEEN Oikeus valituksen tekemiseen Valitusperusteet Valitusaika Tiedoksisaanti Hankintaa koskevan asian voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen se, jota asia koskee. Valituksen markkinaoikeuteen voi tehdä vain hankinnoista, jotka ylittävät hankintalain 25 :ssä määritellyn kansallisen kynnysarvon. Päätös on julkista hankintamenettelyä koskevien oikeusohjeiden vastainen. Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankintasopimuksen hankintalain tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa, valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon päätöksestä valitusosoituksineen. Valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei oteta lukuun valitusaikaa laskettaessa.
10 Valituskirjelmän sisältö Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmässä on ilmoitettava: - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa hankintalaissa tarkoitettu hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua, hankinnan jättämistä osiin jakamatta tai yksinomaan halvimman hinnan käyttämistä kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena. Muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukaisesti. Valituskirjelmän toimittaminen Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Postiosoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Puhelin: Fax: Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi Aukioloaika: Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjan otteeseen.
Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa.
6 Muut asiat Ei muita asioita. 84/2017 7 Seuraavat kokoukset Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Päätös Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. Johtokunta päätti, että seuraava kokous
Puheenjohtaja päätti kokouksen ja antoi liitteen mukaiset oikaisuvaatimusohjeet
37 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen ja antoi liitteen mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevat
Puheenjohtaja päättää kokouksen sekä antaa oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.
28 Kokouksen päättäminen ja valitusosoitus Päätösehdotus Puheenjohtaja päättää kokouksen sekä antaa oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Päätös Esityksen mukainen. Anita Liimatainen piti loppuhartauden.
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.
602/2015 81 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 58 tekemään päätökseen (Kiinteän omaisuuden vuokraus: Malminkartanossa sijaitseva tontti 91-33-249-001)
Seurakuntaneuvosto merkitsee kirkkoherran päätösluettelon tiedoksi. Seurakuntaneuvosto merkitsi kirkkoherran päätösluettelon tiedoksi.
136/2018 56 Kirkkoherran päätökset 4-2018 ehdotus Seurakuntaneuvosto merkitsee kirkkoherran päätösluettelon tiedoksi Seurakuntaneuvosto merkitsi kirkkoherran päätösluettelon tiedoksi. Selostus Kirkkoherran
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.
98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET
LUOTTAMUKSELLINEN
LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot
8 Espoon seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston aloite tilaajapalvelusta ja jakelulinjauksista
532/2018 8 Espoon seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston aloite tilaajapalvelusta ja jakelulinjauksista Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Johtokunta päättää merkitä Espoon seurakuntayhtymän
40 Herttoniemen, Mikaelin ja Vartiokylän seurakunnan yhteinen määräaikainen diakoniajohtajan virka
377/2018 40 Herttoniemen, Mikaelin ja Vartiokylän seurakunnan yhteinen määräaikainen diakoniajohtajan virka Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää 1) perustaa Herttoniemen, Helsingin Mikaelin ja Vartiokylän
Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.
392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän
PÖYTÄKIRJA. Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:00-19:59 Yläsali, Sammatintie 5, Helsinki
Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 04.04.2017 klo 18:00-19:59 Paikka Yläsali, Sammatintie 5, 00550 Helsinki Saapuvilla olleet jäsenet Minna Hietamäki, puheenjohtaja Kari Kanala, kirkkoherra
PÖYTÄKIRJA. Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 14: klo 16:00 Kokous sähköpostitse
Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.06.2018 klo 14:00 15.6.2016 klo 16:00 Paikka Kokous sähköpostitse Saapuvilla olleet jäsenet Juha Rintamäki, puheenjohtaja Juha-Pekka Sihvonen,
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
PÖYTÄKIRJA. Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:00-19:45 Oulunkylän kirkko, takkahuone
Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 08.10.2018 klo 18:00-19:45 Paikka Oulunkylän kirkko, takkahuone Saapuvilla olleet jäsenet Anne Lindell Ulla Kosonen, kirkkoherra, puheenjohtaja
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen
PÖYTÄKIRJA. Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:30-20:30 Puotilan kappeli
Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 27.02.2019 klo 18:30-20:30 Paikka Puotilan kappeli Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen Tiina Hieta Hanna Junttila, saapui 18.41 kohdassa
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla). Muutoksenhakukiellot ja kieltojen
Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.
Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista
PÖYTÄKIRJA. Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:00-18:35 Oulunkylän kirkko, takkahuone
Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 21.05.2018 klo 18:00-18:35 Paikka Oulunkylän kirkko, takkahuone Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Weuro, puheenjohtaja Ulla Kosonen, kirkkoherra
se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.
MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
PÖYTÄKIRJA. Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:30-19:05 Munkkivuoren seurakuntatalo
Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 05.04.2017 klo 17:30-19:05 Paikka Munkkivuoren seurakuntatalo Saapuvilla olleet jäsenet Leo Glad, puheenjohtaja Eeva-Liisa Koltta-Sarkanen, varapuheenjohtaja
Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto
Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,
Aika klo 17:00-19:30 Paikka Radisson Blu Plaza / Plaza Takkahuone, Mikonkatu 23, Helsinki.
Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 11.12.2018 klo 17:00-19:30 Paikka Radisson Blu Plaza / Plaza Takkahuone, Mikonkatu 23, 00100 Helsinki. Saapuvilla olleet jäsenet Juha Rintamäki,
Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
Helsingin seurakuntayhtymä Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Helsingin seurakuntayhtymä Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 04.10.2017 klo 18:00-19:00 Paikka Puotilan kappeli Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen, puheenjohtaja Salli Ahtiainen
PÖYTÄKIRJA. Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:30-18:15 Paikka Munkkivuoren seurakuntatalo, Raumantie 3
Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.11.2018 klo 17:30-18:15 Paikka Munkkivuoren seurakuntatalo, Raumantie 3 Saapuvilla olleet jäsenet Leo Glad, puheenjohtaja Eeva-Liisa Koltta-Sarkanen,
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus
PÖYTÄKIRJA. Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:00-17:50
Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 11.12.2017 klo 17:00-17:50 Paikka Hotelli Haaga Saapuvilla olleet jäsenet Hanna Mithiku, puheenjohtaja Pauliina Alanko Leea Halmetoja Marja Heltelä,
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91
Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
PÖYTÄKIRJA. Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:37-20:00 Puotilan kappeli
Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 20.03.2019 klo 18:37-20:00 Paikka Puotilan kappeli Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen Tiina Hieta Heidi Ijäs Lasse Kalliokoski Pirjo-Liisa
55 Lauttasaaren seurakunnan alueella asuvien tavoittaminen ja yhteisön rakentaminen
482/2016 55 Lauttasaaren seurakunnan alueella asuvien tavoittaminen ja yhteisön rakentaminen Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi Jäsen 360- aineiston tarkastelun
Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella.
Valtuusto tai kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin Ruoveden kunnanvaltuusto Valitusosoitus Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan
PÖYTÄKIRJA. Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:45-20:15 Paikka Seurakuntakoti, Siltasaarenkatu 28
Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 09.05.2017 klo 18:45-20:15 Paikka Seurakuntakoti, Siltasaarenkatu 28 Saapuvilla olleet jäsenet Teemu Laajasalo, kirkkoherra Liisa Berghäll Eeva-Liisa
Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto Päätöksistä 1-4, 6, 8-12 ei saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätökset kos kevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 410/2015 136 ). Valitusviranomainen
Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön
Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla
Aika klo 18:00-20:25 Kannelmäen seurakunnan kokoushuone, Klaneettitie 6-8 A, 4. krs
Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.01.2019 klo 18:00-20:25 Paikka Kannelmäen seurakunnan kokoushuone, Klaneettitie 6-8 A, 4. krs Saapuvilla olleet jäsenet Sakari Enrold, puheenjohtaja
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n
Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta.
Muutoksenhakuohjeet Kunnanhallituksen päätöksiin Muutoksenhakukielto Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta. Oikaisuvaatimus
Valituskirjassa on ilmoitettava
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun
Valitusosoitus. Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalain 136 (410/2015)).
Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalain 136 (410/2015)). Pykälät: 63 & 66 Valitusviranomainen
Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96)
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 23.8.2018. Muutoksenhakukielto ( 92, 93, 98-101) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle
1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN
Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta
336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
PÖYTÄKIRJA. Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:05-20:10 Alasali, Sammatintie 5, Helsinki
Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 12.12.2017 klo 18:05-20:10 Paikka Alasali, Sammatintie 5, 00550 Helsinki Saapuvilla olleet jäsenet Minna Hietamäki, puheenjohtaja Kari Kanala, kirkkoherra
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)
(Muutoksenhaku hankintaa koskevaan päätökseen, EU-kynnysarvon tai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Muutoksenhakukielto :t 35-38, 42-43 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksistä jotka koskevat - yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 91 ) - virka- tai työehtosopimuksen
Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai
127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden
149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan
Aika klo 18:30 19:39 Pitäjänmäen kirkon seurakuntasali 1, Turkismiehenkuja 4, Helsinki
Pitäjänmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 18.04.2018 klo 18:30 19:39 Paikka Pitäjänmäen kirkon seurakuntasali 1, Turkismiehenkuja 4, Helsinki Saapuvilla olleet jäsenet Arto Antturi, puheenjohtaja
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai perusteet
kirkkoherra, Munkkiniemi
Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 8/2017 Yhteinen kirkkoneuvosto Aika 23.05.2017 klo 16:30-18:20 Paikka Seurakuntien talo, Helsinki Saapuvilla olleet jäsenet Juha Rintamäki, puheenjohtaja Jarmo Leppiniemi,
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 16.5.2018 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
Aika klo 18:00-19:35 Paikka Kannelmäen seurakuntakeskus, Vanhaistentie 6
Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 12.11.2018 klo 18:00-19:35 Paikka Kannelmäen seurakuntakeskus, Vanhaistentie 6 Saapuvilla olleet jäsenet Sakari Enrold, puheenjohtaja Timo Sahi,
Muutoksenhakuosoitukset
Muutoksenhakuosoitukset Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä
22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
Aika klo 17:30-19 Paikka Huopalahden kirkon seurakuntasali, Vespertie 12
Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 11.06.2018 klo 17:30-19 Paikka Huopalahden kirkon seurakuntasali, Vespertie 12 Saapuvilla olleet jäsenet Hanna Mithiku, puheenjohtaja Pauliina Alanko
VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis
MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA
MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tekninen lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) MUUTOKSENHAKUKIELLOT 20.3.2019 29-45 52- Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,
PÖYTÄKIRJA. Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:30-19:10 Viikin kirkko, Agronominkatu 5, Helsinki
Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 11.12.2018 klo 18:30-19:10 Paikka Viikin kirkko, Agronominkatu 5, 00790 Helsinki Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Arikka, kirkkoherra Tuula Pontela,
Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
PÖYTÄKIRJA. Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:00-18:00
Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 10.12.2018 klo 17:00-18:00 Paikka Hotelli Haaga Saapuvilla olleet jäsenet Hanna Mithiku, puheenjohtaja Pauliina Alanko 110 - Leea Halmetoja 110 - Aapo
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimusohjeet
Toimielin OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 24 Asianro 1160/00.02.03/2013 KTL tiedonannot 2013 Toimitusjohtaja, henkilöstöasiat 4 Henkilökohtaisen lisän myöntäminen / Terhi Holländer 5 Teknisen henkilöstön
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE (nro 1) Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen
Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus
Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016,
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 27.11.2017 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (410/2015) 136
OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS
JOUTSAN KUNTA Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta,
Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät:
Muutoksenhakuohje, koulutuslautakunta Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua
MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA
MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 6 Työterveys Helsinki, fysioterapiapalveluiden hankinta H062-13, optiokauden käyttöönotto HEL 2017-001287 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa hankintapäätökseen
UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26
UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
PÖYTÄKIRJA. Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:30-19:30 Munkkivuoren seurakuntatalo
Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 18.04.2018 klo 17:30-19:30 Paikka Munkkivuoren seurakuntatalo Saapuvilla olleet jäsenet Leo Glad, puheenjohtaja Eeva-Liisa Koltta-Sarkanen, varapuheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA. Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:10-20:10 Alasali, Sammatintie 5, Helsinki
Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 10.10.2017 klo 18:10-20:10 Paikka Alasali, Sammatintie 5, 00550 Helsinki Saapuvilla olleet jäsenet Minna Hietamäki, puheenjohtaja Kari Kanala, kirkkoherra
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 6.6.2018 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)
Aika klo 18:00-19:45 Kannelmäen seurakunnan kokoushuone, Klaneettitie 6-8 A, 4. krs
Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 09.09.2019 klo 18:00-19:45 Paikka Kannelmäen seurakunnan kokoushuone, Klaneettitie 6-8 A, 4. krs Saapuvilla olleet jäsenet Sakari Enrold, puheenjohtaja
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 74, 86, 87 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus
PÖYTÄKIRJA. Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:30-19:40 Paikka Munkkivuoren seurakuntatalo, Raumantie 3
Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 10.10.2018 klo 17:30-19:40 Paikka Munkkivuoren seurakuntatalo, Raumantie 3 Saapuvilla olleet jäsenet Leo Glad, puheenjohtaja Eeva-Liisa Koltta-Sarkanen,
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan
PÖYTÄKIRJA. Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:00-20:00 Puotilan kappeli
Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 29.08.2018 klo 18:00-20:00 Paikka Puotilan kappeli Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen, puheenjohtaja, poistui kohdan 54 ajaksi. Salli Ahtiainen