Kaamosta etsimään PERTTI ROVAMO

Transkriptio

1 PERTTI ROVAMO Kaamosta etsimään Kuva: Jouni Laaksonen Löysin itse kaamosvaellukset opiskeluaikaan 70-luvun alussa. Runsaan kymmenen vuoden kokemuksella kiteytin kaamoksen tenhovoiman jutussani Kaamos hiihtoa Koilliskairassa Erän numerossa : Jos ruskan aika on tunnettu kirkkaista, hehkuvista, täyteläisistä väreistään, niin kaamoksen tenho on parhaimmillaan kuulaissa, hennoissa pastellisävyissä, musteensinisessä hämärässä ja kuutamon taianomaisessa turkoosissa. Vähäisessä valossa erottuvat hiljaisuuden sävyt. Verkkaisen lumisateen äänettömyys sulkee sisäänsä. Pakkasyön kaikuvassa hiljaisuudessa hiihdät keskeltä orkesterin. Mitään et kylläkään kuule, mutta Lapin vaellusretkeily sai alkunsa 1930-luvulla maalis huhtikuun hangilta. Kaamosvaellus löydettiin vuosikymmeniä myöhemmin ja koettiin alkuun äärimmäisyys lajiksi. Se on kuitenkin parantuneiden välineiden ansiosta aivan tavallisenkin retkeilijän toteutettavissa. Kannattaa käydä kokemassa. tunnet soinnin. Olen edelleen samaa mieltä. Lisäksi kaamosaamun sarastaessa ja tummuvassa illassa tunturissa hiihtävä voi kokea toisenkin värileikin. Tummansinisen taivaanlaen alapuolelle syttyy joskus syvän punainen raita, kuin rakovalkean pienten liekkien rivi. Ei ruska ole ainoa vuodenaika, josta saamelaisten kansallispukujen voimakkaat värit ovat peräisin. Kaamos ja sydäntalvi Tähtitieteellisesti määritellen kaamos on ajanjakso, joka esiintyy maapallon napa-alueilla, kun aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Mitä lähempänä napaa ollaan, sitä kauemmin auringoton aika kestää ja sitä pimeämpi kaamos on. TALVIRETKEILY ERÄ

2 Kuva: Jouni Laaksonen Pohjoisnavalla kaamos alkaa 24. syyskuuta ja loppuu 19. maaliskuuta. Napapiirillä kaamos kestää vain yhden päivän, joka on joko 21. tai 22. joulukuuta. Napa-alueiden kylmyydestä, mutta ennen muuta pimeydestä johtuu, että arktiset retkikunnat eivät harrasta kaamosvaelluksia. Ne tekevät pikemminkin kesävaelluksia; haastetta riittää niissäkin. Utsjoella kaamosta on noin eli vajaat kaksi kuukautta. Saariselällä voi olla kaamosvaelluksella joulukuun alkupäivistä loppiaiseen. 56 ERÄ TALVIRETKEILY Kirkas kaamospäivä sarastaa Lemmenjoella. Arkikielessä termi ei aina noudata tähtitieteen lainalaisuuksia. Lumipeitteen tulo on viime vuosina Etelä-Suomessa viivästynyt ja maisema on usein musta vuoden pimeimpään aikaan. Kaamos onkin alkanut tarkoittaa ylipäätään vuoden pimeitä aikaa. Asun Savonlinnan seudulla ja esimerkiksi viime talvi ( ) tuntui täällä katuvalojen ulottumattomissa äärimmäisen pimeältä, koska lumipeite tuli vasta tammikuun puolivälin jälkeen. Normaalisti se tulee tänne marraskuun lopulla. Kaamosta lähellä on myös termi sydäntalvi. Se tarkoittaa kolmea keskimäärin kylmintä kuukauttamme, joulu-, tammi- ja helmikuuta. Tavallisesti kylmin aika alkaa vasta, kun päivä jo pidentyy. Pitkän aikavälin tilastoissa helmikuu on yleensä pohjoisen pallonpuoliskon kylmin kuukausi. Avotunturissa hanki usein kantaa sydäntalvellakin hyvin. Kuva: Jouni Laaksonen Helmikuussa tapahtuva retkeily ei enää kuitenkaan missään Suomessa ole arkikielenkään mukaista kaamosretkeilyä tai -vaeltamista. Valon määrän lisääntymisestä johtuen luonnon värimaailma on silloin muuttunut toiseksi. Äänimaailmakin alkaa muuttua, kun ensimmäiset linnut alkavat laulaa, jos sattuu lauha jakso. Siihen aikaan retkeileminen voi kylmyyden ja hangen paksuuden suhteen olla paljon vaativampaa kuin kaamoksessa, mutta valon puute ei enää määritä retken sävyä. Kaamosretket alkavat En tietenkään keksinyt kaamosvaelluksia tai joulun viettoa Lapissa, mutta näin, kuinka niistä tuli massailmiö. Kun teimme 1972 Erik Arnkilin kanssa ensimmäisen kaamosvaelluksemme, se miellettiin äärimmäisyyslajiksi. Ehkä teimme sen juuri siksi. Tunsimme, että hiihtämällä kaamosaikaan Raja-Joosepista Hammaskurun kautta Saariselän retkeilykeskukseen pystymme mittaamaan taitomme retkeilijöinä. Jos taidot eivät riitä, voi käydä huonosti. Joitakin vuosia myöhemmin tunsin itseni mestariksi, kun kykenin tekemään kahden viikon kaamosvaelluksia kahdestaan tyttöystäväni kanssa. Matkat osattiin arvioida meille sopiviksi ja kaikki sujui.

3 Kun aloitin, erämaasta ei saanut minkäänlaista yhteyttä muuhun maailmaan kuin hiihtämällä ihmisten ilmoille. Erämaapuhelimiakaan ei vielä ollut. Tiesin retken mahdolliseksi, koska ystäväni Eero Sinkko oli edellisenä joulunseutuna hiihtänyt kavereineen Raja-Joosepista Hammaskuruun ja takaisin. Kysyin häneltä äskettäin, mistä he saivat ajatuksen lähteä kaamokseen. Ei hän enää osannut sanoa. 70-luvulla kaamosaika esitettiin tyyliin, jota edustavat Raimo O. Kojon Lapin retkeilyoppaan luonnehdinnat. Marraskuu: Päivä on lyhyt ja pakkaset joskus 30. Retkeilymahdollisuudet huonot. Kaamos hiljentää koko erämaan. Joulukuu: Erämaa on vielä hiljaisempi kuin marraskuussa. Lunta vähän, mutta se upottaa pohjaa myöten. Tammikuu: Kaamos hallitsee varsinkin kuun alkupuolella koko Lappia. Lumi on upottavaa, vain tuntureilla esiintyy joskus hankikantoa. Vain erittäin kokeneet eräretkeilijät voivat liikkua kiveliössä, tilaa on kaikkialla. Koska tein kaamosvaelluksen toistakymmentä vuotta joka talvi samoilla seuduilla, huomasin, kuinka tilanne alkoi muuttua. Emme olleetkaan enää Saariselällä tai Koilliskairassa ainut retkeilyporukka. Joskus satuimme samalle kämpällekin muiden kanssa ja joka kerta aloimme kohdata latuja. Lopetimme ensimmäisen vaelluksemme Saariselälle nykyiseen Tunturihotelliin uudenvuoden aattona Keskuksen legendaarinen Sininen pirtti oli sentään auki, mutta asiakkaita oli vain kourallinen. Retkeilijöitä oli ehkä vain me kaksi, muutama työmatkalainen, geologeja, metsäntutkijoita, kenties joku laskettelija. Muutamaa vuotta myöhemmin Retkeilykeskuksessa oli vuoden vaihteessa tanssit, jolloin paikka tulvahti täyteen ivalolaisia. Oli hienoa lopettaa vaellus euforiseen tanssiin Ivalon tyttöjen kanssa. Pari vuotta myöhemmin paikalle alkoi saapua etelästä joulun ja uudenvuoden viettäjiä ja kohta paikka ruoka- ja tanssisalissa piti aatoksi varata etukäteen erämaapuhelimella. Nykyisin kaamos on eräs Lapin gyrointernational.com LUULTAVASTI MAAILMAN PARAS SATELLIITTINAVIGAATTORI. TIENNÄYTTÄJÄKSI UUSI STRADA CN-GP50, GPS-NAVIGAATTORI. Uutta Stradaa suunnitellessamme meillä oli vain yksi tavoite: kehittää maailman paras GPSnavigaattori. Siksi Strada sisältää vain sellaisia ominaisuuksia, jotka edistävät virheetöntä ja helppoa matkantekoa. Esimerkiksi markkinoiden suurin kosketusnäyttö (5 tuumaa, 12,5 cm), ääniohjaus, kartat 37 Euroopan maasta, Bluetooth, GPS-Assist ja 1,7 miljoonaa kohdepistettä (POI). Sopivan GPS-laitteen löytäminen ei voisi olla helpompaa. Lisää suuntaa antavia tietoja:

4 matkailun korkeasesongeista. Muutoksen pani merkille myös Raimo O. Kojo kirjansa toisessa painoksessa Matkailumajoilla järjestetään joulunviettoja, mutta myös eräretkeilijät liikkuvat joskus kiveliössä, varsinkin Saariselällä voi olla muutamia ryhmiä. Kaamosvaeltaja ei ole enää erikoisuus, mutta edelleen harvinaisuus. Joulun ja uudenvuoden pyhinä vaeltajia on jonkin verran eri puolilla Lappia, muuten kaamosaikaan on hiljaista. Nettikeskustelujen perusteella kaamosvaeltajien joukko on nyt sasaattoivat olla joulun alla tyhjiä. Usein tulimme tupaan, jossa ei ollut klapin klapia. Se oli asia, johon täytyi ehdottomasti varautua. Majoittumisen ensimmäinen homma oli lähteä etsimään jostain keloa tai muuta poltettavaa. Varsinkin vanhoilla kämpillä puuta piti usein kuljettaa kilometrien päästä. Jos voimat alkoivat kesken kaiken loppua, päivätaival piti keskeyttää sopivan kelon juureen. Sitähän ei tarvinnut kuljettaa mihinkään. Vain pätkiä ja sytyttää. Kämppien huollon epävarmuus suosi samoilla seuduilla vaeltamista. Opin pian tietämään, mistä suunnasta vaikkapa Vieriharjulla, Manto-ojalla tai Naltiossa kannatti lähteä polttopuuta etsimään. Pari kertaa Kemihaaran rajavartijat toivat Vieriharjuun rekikuorman valmiiksi pätkittyjä puita, kun huomasivat meidät kämpällä. Anterinmukkaan ilmestyivät eräänä aamuna Anterin rajavartijat ja panivat liiterissä moottorisahat laulamaan. He olivat nähneet meidän hiihtävän vartioston ohi ja tiesivät kämpällä olevat rungot niin paksuiksi, ettei pokasaha yltänyt niistä edes pyörittämällä läpi. Vierihaaran rantakoivikkoa pakkasen kourissa Matkalla Hammaskurusta Luirojärvelle. Uraa syntyy. Monella muulla kämpällä olen herännyt pimeästä kuuluvaan outoon kopsahteluun. Tanhualla on ollut pari poromiestä tyhjentämässä moottorikelkan reestä kelon pätkiä. Tultiin tuomaan turisteille puuta. Näillä vehkeillä niitä on paljon helpompi tehdä ja kuljetella. Moinen käytös vei sanattomaksi. Kahvit ymmärsimme aina tarjota. Kuvitelma äärimmäisyydestä katoaa Runsaassa kymmenessä vuodessa opin, ettei kaamosaikaan vaeltaminen niin kummoista ole. Olosuhteiden mukaisen varustautumisen lisäksi pitää vain osata suunnistaa pimeässä ja liikkua luonnossa ilman valoja. Siinä se. Ymmärsin myös, että kaamosvaelluksen arkipäiväistymisessä ei ollut kyse vain oman pääni sisäisistä asioista, oppimisesta. Muukin oli muuttunut. Retkeilyn yleistyminen on sidoksissa sen helpottumiseen. Parissa kymmenessä vuodessa ovat varusteet parantuneet. Koilliskairaan on rakennettu kattava autiomajaverkko. Ovat ilmestyneet kunnolliset kartat ja erämaapuhelimet. Metsähallitus tuo puutkin valmiiksi pihaan, kirjoitin Erään Muutos on jatkunut. Erämaapuhelimet ovat tosin kadonneet, mutta mankaltaista kuin 70- ja 80-luvulla: opiskelijoita, partiolaisia ja nuoria aikuisia. Kun perheeseen syntyy lapsia, on vaikea perustella, miksi isän ja/tai äidin pitää päästä vaeltamaan juuri joulun seudun pyhiksi. Syyksi ei käy edes joulupukin tervehtiminen Korvatunturilla. Pukkihan on silloin ihan muualla. Lapsiperheet ovatkin löytäneet kaamoksen Lapin matkailukeskuksissa. Murroksen ytimessä Kun meitä kaamosvaeltajia alkoi liikkua erämaissa, paikallisten ihmisten ja erämaiden ammattilaisten reaktio oli koskettava. He pyrkivät auttamaan monin tavoin. UK-puisto perustettiin kaamosvaellusteni alueille vasta Sitä ennen monet alueen autiotuvista eivät olleet Metsähallituksen huoltamia. Joukossa oli yhdistysten, poromiesten ja rajavartijoiden tupia. Polttopuu- ja muu huolto oli sattumanvaraista. Metsähallituskin huolsi tupansa vasta keväthankien sesonkia varten. Jos ruskaretkeläiset olivat polttaneet puut, liiterit 58 ERÄ TALVIRETKEILY

5 kaikilla on nyt kännykkä. Gps-paikantimet helpottavat suunnistamista, mutta voivat aiheuttaa vakavia vaaratilanteitakin, jos ne houkuttelevat suoraviivaiseen ja tyhmään reitinvalintaan tai lakkaavat toimimasta akkujen tyhjennyttyä. Nyt kuka tahansa asialliset retkeilytaidot omaava voi lähteä kaamosvaellukselle. Ammattilaiset vähenevät kaamoksesta Poronhoidon luonne on muuttunut tavalla, joka ei ole kaamosvaeltajalle eduksi. Poromiesten jäljet eivät enää ole välttämättä käytettävissä. Ennen moottorikelkkoja retkeilijä oli samassa tilanteessa kuin nykyisin. Poromiehet kokosivat tokkansa erotuksiin hiihtäen. Työhön ei päästy ennen kuin oli riittävästi lunta ja työ oli hidasta. Heidän latujaan oli, mutta satunnaisesti. Kun aloin kulkea kaamoksessa, poroerotusten painopiste oli moottorikelkkojen yleistyttyä ja siksi kulkemisen nopeuduttua aikaistunut joulukuulle. Vain rippeitä poronhoitotöistä tehtiin enää tammikuussa. Näin tukevat ajomiesten jäljet siivittivät retkeilijän menoa. Se merkitsi sitä, että kaamoksessa kaira oli täynnä poromiesten kelkkojen jälkiä; tuoreita tai vanhempia. Sompiolaisten jäljet kulkivat poroaitojen vartta Tulppiosta Saariselän etelälaitaan. Niitä pitkin oli helppo hiihtää. Asialla oli toinenkin vähintään yhtä merkittävä seuraus. Kun tulimme viettämään joulunseutua erämaahan, se oli joulunaluspäivinä täynnä töissä olevia poromiehiä. Kun viimeinen erotus ennen joulua oli Naltiossa ja poromiesten sadonkorjuun juhlat alkoivat, retkeilijät kutsuttiin mukaan. Älysimme noudattaa kutsua. Vuosien saatossa yökaudet parannettiin maailmaa. Vaellus ei silti koskaan unohtunut. Hiihdimme aina sinne, minne oli tarkoitus. Opimme kuitenkin varaamaan tähän rituaaliin retkipäivän tai kaksi. Poromiehet myös yöpyivät samoilla kämpillä kuin retkeilijät. Ristiriitoja ei syntynyt, jos retkeilijä ymmärsi olla olematta maailman omistaja. Tilanteita, että meitä oli 4 6 hengen kämpällä kumpiakin saman verran sattui sekä Kemin- Sompion että Saariselän alueen Lapin paliskunnan miesten kanssa. Koskaan ai annettu ymmärtää, että meidän olisi syytä hiihtää seuraavalle kämpälle. Jos tuli liian ahdasta, joku poromies vei kelkalla. Sekin oli opettavainen elämys. Naiset laitettiin kuskin taakse kelkan kyytiin tai rekeen tavaroiden seuraksi. Kaikkien kamat rekeen ja äijät suksille paksusta köydestä kiinni pitämään. Alamäissä suksimies tahtoi tulla kelkan päälle ja kun ylämäki alkoi, tempaus oli raju. Sekin piti tajuta, että kuski mahtuu pimeässä paljon matalamman oksan ali kuin seisoen perässä tuleva kyytimies. Vahinkoja ei sattunut kuin kerran. Rinkkani vääntyi rusinaksi Peuraselän ja Tahvontuvan välillä, koska se ulottui hiukan reen ulkopuolelle ja otti puuhun kiinni. Onneksi silloin käytin systeemiä, jossa osa kamoista oli lasten ahkiossa ja vain osa rinkassa. Monille meistä on varsinkin Kemin-Sompion poromiehistä tullut elämänikuisia ystäviä. Nyt erotukset ovat yleensä ohi ennen joulukuun alkua. Lisäksi poroja kootaan myös helikoptereilla. Se ei tarvitse työn aloittamiseen lunta kuin sen verran, että porojen jäljet näkyvät. Kopteri on paliskunnalle halvempi kuin kymmenien kelkkamiesten ajeleminen ympäri kairaa. Kaamosvaeltajan tietä eivät siis yhtä varmasti helpota poromiesten kelkkajäljet kuin aiemmin, eikä heidän apunsa muutenkaan, koska he eivät ole siellä. Joku aitavahti silti kulkee, vaikka metalliverkosta tehdyt aidat tarvitsevat vähemmän huoltoa kuin entiset puuaidat. Korpivartiot on lakkautettu Joulun alla 1973 laskimme Saariselällä vahvaa kelkan jälkeä Hirvaspäiltä kohti Anterijokea. Yhtäkkiä hieraisimme silmiämme, kun jäljellä seisoi kaksi alle kouluikäistä lasta. Matkaa lähimmälle maantielle oli yli 30 km. Lapset kertoivat, että isä on tuolla hakemassa joulukuusta. Kauempaa kuului moottorikelkan ääni. Selvisi, että vartiopäällikkö asui perheineen Anterissa. Korpivartioita ei enää ole. UKpuistosta Anterin ja Kemihaaran vartiot on kauan sitten lopetettu kuten niiden huoltoreititkin. Sama tilanne on kaikkialla. Sekä poronhoidon että rajavartijoiden työn muutos merkitsee sitä, että kaamosretkeilijän pitää oikeasti varautua hiihtämään koko matka umpihankeen. Eräs kahden hengen koirapartio kertoo netissä vaeltaneensa umpista Kemihaarasta Vieriharjun kautta Korvatunturinmurustaan vuodenvaihteessa luvulla sillä reitillä kulki aina rajavartijoiden vahva kelkanjälki, joka meni Kemihaarasta Korvatunturissa rajavyöhykkeellä olevalle partiomajalle. Perusasiat ovat ennallaan Kaamoksen erikoinen valo on sama kuin ennenkin, mutta toisia retkeilijöitä on liikkeellä enemmän. Netistä voi kysellä samalle seudulle retkeileviä. Se auttaa hangen puhkaisussa, vaikka hiihtelisi samoja etappeja eri tahtiinkin. Jos vaellukselle lähtevä on normaalikuntoinen nuori aikuinen, keskimääräinen nopeus kaamosajan umpihankeen on 1 2 kilometriä tunnissa. Se tarkoittaa, että normaali leiripaikan väli 15 km on pitkä matka. Siihen kuluu 7 15 tuntia. Vanhat jäljet voivat lisätä matkanopeuden 3 4 kilometriin tunnissa. Eivät sen nopeammaksi. Umpihangen suksi ei ole pikamenijän väline edes kelkkauralla. Moottorikelkan jälkeä on hankala laskea tai nousta jyrkässä mäessä, koska pitkillä suksilla ei voi jarruttaa eikä nousta haarakäynnillä. Viisas nousee silloin jäljeltä sivuun, vaikka upottaakin enemmän. Entä miten ajoittaa ruokailut? 4 6 tunnin valoisa aika ei ymmärrettävästi suosi ratkaisua, että juodaan lähtiessä kahvit ja syödään matkalla. Umpihangen ja pakkasen oloissa kunnon ruokatauosta selviää erämaassa alle puolessatoista tunnissa vain taikuri. Valoisaa aikaa ei ole viisasta käyttää syömiseen. Ennen lähtöä kannattaa valmistaa niin tukeva ateria, että jaksaa hiihtää seuraavat kuusi tuntia. Nykyiset terästermokset auttavat siinä, että välillä voi juoda lämmintä. Eväsleivät menevät usein umpijäähän. Täyden kuun tietämillä on päiviä, jolloin maltillinen retkeilijä hiihtää päivällä minkä ennättää, leiriytyy sitten, syö ja lepää nuotion ääressä iltapäivän pimeän tuokion ja jatkaa matkaa, kun kuu on noussut tarpeeksi korkealle. Silloin voi taittaa kaamosretkeksi pitkiä päivämatkoja. Jos vain jaksaa. Joka tapauksessa kaamos kannattaa kokea. Kun et kahteen viikkoon tapaa erämaassa ainuttakaan ulkopuolista ihmistä etkä oikein elollista olentoakaan muuta kuin kronkkuvan korpin tai tuvan pihassa tirskuttavan tiaisen, ja kun vielä pimeys ja jatkuva tuiskusää sulkee enimmäksi ajaksi kämppään, opit kyllä tuntemaan ainakin seuralaisesi. Ja näetpä itsestäsikin paljon, mitä et muuten näe etkä näytä. TALVIRETKEILY ERÄ

6 Retkelle pimeään PERTTI ROVAMOja pakkaseen Tärkein ero muuhun vaeltamiseen nähden on valon puute. Kaamos ei kuitenkaan merkitse täydellistä pimeyttä; ei edes pimeän kuun aikaan pilvisenäkään yönä. Opettele ennen vaellustasi liikkumaan ilman valoja. Taitoa voi harjoitella missä tahansa, missä ei ole katuvaloja. Ei sitä varten tarvitse mennä Lappiin. Se taito tekee suunnistamisesta paljon helpompaa. Otsalampun loisteessa ei näe kuin muutaman metrin eteensä. Otsalamppua tarvitaankin lähinnä leiriaskareissa ja kämpillä. Opettele etukäteen myös suunnistamaan pimeässä. Esimerkiksi etäisyydet näyttävät erilaisilta. Usein myös korkeuserot. Vaeltaessasi käytä tarkasti hyödyksi valoisa aika. Lähde liikkeelle heti, kun päivä alkaa sarastaa. Pimeässä suunnistaminen ja hiihtäminen on joka tapauksessa selvästi hitaampaa kuin heikossakin päivänvalossa. Jos mahdollista, ajoita retkesi täyden kuun aikaan. Ne kaksi viikkoa, jotka osuvat täyttyvälle ja vähenevälle puolen kuun jaksolle, ovat retkeilijän kannalta selvästi valoisampia kuin pimeän kuun (uudenkuun) kahta puolta olevat kaksi viikkoa. Kun kuu on tullut ensimmäiseen neljännekseensä ja näkyy taivaalla D:n muotoisena puolikuuna, se nousee ja laskee keskimäärin kuusi tuntia auringon jälkeen. Kuu siis tavallaan jatkaa valoisaa aikaa iltapäivällä ja alkuillasta. Viikkoa myöhemmin, täyden kuun aikaan, kuu on aurinkoa vastapäätä ja korkeimmillaan keskiyöllä. Täyden kuun aikaan kuun kirkkaus kasvaa voimakkaasti. Jos silloin sattuu pilvettömiä öitä, kaamosretkeilijän kannattaa hiihtää kuun valossa, sillä kuun voimakas valo piirtää maiseman ja hangen pinnan muodot selkeämmin esiin kuin kirkkaan päivän hienot pastellisävyt. Kun täysikuusta on kulunut taas viikko, kuu näkyy nyt C:n muotoisena puolikuuna. Kuu nousee ja laskee nyt keskimäärin kuusi tun- 60 ERÄ TALVIRETKEILY

7 Jos olet kiinnostunut vaeltamaan Lapissa kaamosaikaan, se on täysin toteutettavissa oleva haave ensikertalaisellekin. Jonkinlainen vaelluskokemus on hyvä olla olemassa entuudestaan, sillä aivan alkeita ei kannata opetella pimeässä ja pakkasessa. Täyden kuun aikaan on nautinnollista hiihtää yöllä. tia ennen aurinkoa. Siksi se näkyy parhaiten aamuyöstä ja aamulla. Pimeän kuun aikaan kuu on likimain samassa suunnassa kuin aurinko ja vaikeasti havaittavissa. Varaudu vaihteleviin säihin Kaamos ei yleensä ole vuoden kylmintä aikaa. Varsinaiset paukkupakkaset tulevat vasta, kun päivä alkaa pidetä. Mutta Ilmatieteen laitos muistuttaa, että Suomen ilmaston vaihtelevuus on suurinta talvella. Kaamosvaelluksen tenhovoima syntyy kirkkailla ilmoilla. Kun sellaisia säitä sattuu, yleensä on pakkasta, hyvinkin kireää. Yhdellä kaamosvaelluksellani on ollut kymmenen päivää yhtä mittaa pakkasta enemmän kuin kolmekymmentä astetta. Eräällä toisella vaelluksella pakkasta oli enimmillään vajaat kymmenen astetta. Koko ajan satoi lunta tai oli pilvistä. Useimmiten säät vaihtelevat voimakkaasti muutaman päivän rytmissä. Jos vaellus osuu lauhojen kelien jaksoon, mitään erikoista nähtävää ei oikeastaan ole. Kaikkialla on harmaata ja lähes pimeää. Voi myös sataa vettä. Silloin vaelluksen nautinto on haettava vaeltamisesta itsestään. Ilmatieteen laitos kertoo, että vuosina Sodankylässä satoi joulu helmikuussa vettä, tihkua tai räntää keskimäärin joka kolmas talvi ja silloinkin vain 1 3 päivänä. Mikään ei suojele siltä, että kaamosvaellus voi sattua sekä erittäin kylmään että erittäin lauhaan jaksoon. Ilmatieteen laitoksen mukaan myös Lapin talvet olivat jaksolla selvästi lämpimämpiä kuin aikaisemmin. Se on ilmiö, joka voi tehdä kaamosvaelluksista yhä useammin visuaalisesti latteaa rämpimistä pimeässä sekä lumi-, räntä- tai vesisateessa. Aloita seudulta, missä on autiotupia Aloita kaamosretkeily seuduilta, joissa on tiheä autiotupaverkosto, selkeäpiirteinen maisema ja suuripiirteinen maisemakuvio. Metsä-Lappi on turvallisempi kuin puurajan pohjoispuolella olevat pelkkää paljakkaa sisältävät erämaat. Täysin avoimessa maastossa on suunnistaminen huonon näkyvyyden aikana erittäin vaativaa. Mielestäni oivallisia aloittelijan alueita ovat UK-puisto, Lemmenjoki, Pallas-Ounastunturit, Pyhä- Luosto, Appistunturit vain muutamia mainitakseni. Mieti kohdaltasi, mitä tarkoittaa riittävän tiheä autiotupaverkosto. Umpihankeen metsässä hiihdettäessä viiden kilometrin kämppien väli voi olla retkivarusteiden kanssa erittäin vaativa taival. Jos kohdalle sattuu polveen saakka upottava kostea umpilumi, eteneminen on hidasta. Olen kerran tarponut neljän hengen porukalla pimeässä Tahvontuvalta Siulan ruoktuun kuusi tuntia, vaikka matkaa oli vain neljä kilometriä. Kaikki meistä olivat hyvässä kunnossa ja jo kokeneita vaeltajia. Yhtään suunnistusvirhettä ei tehty. Se tarkoittaa, että pääsimme tunnissa eteenpäin vain kahden stadionin ratakierroksen verran. Keskimatkojen juoksijalta ei moiseen matkaan kulu edes kahta minuuttia. Kesäkelillä välin taittaa rinkka selässä vaivatta tunnissa, keväthangilla puoli tuntiakin voi riittää. Kaamosvaelluksen voi tehdä teltta- tai lumiluolavaelluksenakin. Mutta silloin tarvitaan erinomaista taitoa ja ensiluokkaiset välineet. Rakovalkeiden rakenteleminen pystykeloista ei kuulu enää sallittujen vaihtoehtojen piiriin. On vaikea perustella rakotulipuiden kaatamista viikon ajan joka yö hengenvaaralla, jos on varta vasten etsiytynyt erämaihin tulistelemaan. On aivan eri asia joutua oikeasti hengenvaaraan jäihin putoamisen, eksymisen tai tapaturman vuoksi. Silloin ei kukaan kysy tulipuiden perään. Ensin ura, sitten rinkat selkään Paksun ja upottavan umpilumen olosuhteissa olemme usein nähneet viisaimmaksi avata ensin ladun ja sitten vasta siirtää rinkkaa tai ahkiota. Se tekee matkasta kolme kertaa pidemmän, mutta voi olla huomattavasti kevyempää ja nopeampaa. Jos esimerkiksi jostain jokilaaksosta pitää nousta tunturiin, saattaa olla viisasta jo edellisenä iltana avata latu sinne, missä hanki upottaa vähemmän. Vaikka sää muuttuisi, ei latu metsäisessä maastossa yleensä mene niin umpeen etteikö siitä olisi apua. Kahteen kertaan hiihdetty latu lisäksi kovenee yön aikana selvästi. Aivan samalla tavalla auttaa huomattavasti, jos on käytettävissä vanha latu tai kelkkaura, vaikka se olisi tuiskuttunut lunta täyteenkin. Vanha jälki tarjoaa joka tapaukses- TALVIRETKEILY ERÄ

8 sa kovan pohjan ja keventää hiihtämistä. Ero on yhtä suuri kuin jos kävelee irtohiekassa tai asfaltilla. Toisten tekemän vanhan jäljen suuntaa on kuitenkin tarkkailtava koko ajan. Se voi olla menossa aivan muualle kuin olet itse aikonut. Iso mutka tai hukkareissu syö äkkiä vanhan jäljen antaman hyödyn. Valitse reitti oikein Kaamosvaelluksen reitti on viisasta valita lähes täysin toisin kuin sulan maan aikana. Umpihangen aikaan helpoimpia kulkea ovat suot, järvet ja avotunturit. Avoimilla paikoilla hanki upottaa vähiten, koska tuuli kuljettaa niiltä irtolunta pois. Kesällä suon ylittäminen sen läpi kulkevaa soraharjua pitkin on viisautta. Umpihangen aikaan se on tyhmintä. Varsinkin harjun alarinteillä hanki on todella paksua. Sinnehän se nimenomaan on kinostunut. Suo kannattaa hiihtää mahdollisimman keskeltä. Samoin järvi. Jos tunturiselänne noudattaa reittisi kulkusuuntaa, kannattaa yleensä nousta mahdollisimman nopeasti puurajaan tai sen tuntumaan ja hiihtää selännettä pitkin. Tunturin lakea hiihtäminen taas voi olla 62 ERÄ TALVIRETKEILY Kämppä on kaamosretkeilijän turvapaikka. Metsopalon kämppä Nuortilla. Kovallakaan pakkasella virtaavat vedet eivät välttämättä ole jäässä. Myös jokien ulkokaarteita on varottava. Kuva Vierihaaran varresta. vaikeaa siksi, että kivikot ovat kaamosaikaan vielä paljaita. Retkiseurueen koollakin on merkitystä. Jos umpihankeen pitää avata latua kymmenen kilometriä, neljän hengen porukassa uraa pitää kunkin avata keskimäärin 2,5 kilometriä, kahdestaan kulkiessa viisi kilometriä. Yksin kaikki ne kymmenen. Vesistöjen vaarat Kaamosaikaan vesistöt eivät pakkasellakaan aina ole turvallisesti jäässä. Järvet ja lammet yleensä aina Lapissa kantavat jo joulukuussa, mutta jään päällä olevan lumen laatua pitää silti seurata. Jos se ei ole paksua ja samanlaista kuin muualla, paikka on ehdottomasti kierrettävä. Joet ovat vielä vaarallisempia. Jokin Ivalo- tai Nuorttijoen kokoinen reitti tarjoaisi oivallisen vaellustien, koska keskellä jokea on selvästi vähemmän upottavaa lunta kuin penkoilla. Olen kuitenkin useita kertoja hiihtänyt esimerkiksi Kärekeojan ja Metsopalon kämppien välin joulun ja uudenvuoden välillä. Koskaan joki ei ole ollut kauttaaltaan jäässä, vaikka kämppien kohdalla jäätä on aina ollut runsaat puoli metriä. Se on tullut selvitetyksi, koska olemme hakanneet avannon veden ottamista varten. Kaamoshiihtäjälle joki on paljon haastavampi ja vaarallisempi reitti kuin melojalle. Veden varaan joutuminen pakkasella on aivan toinen asia kuin uiminen kesällä. Jos ajaudut virtaavassa vedessä jään alle, paluuta elävänä ei ole. Jos kuitenkin hiihdät jäätä pitkin, tarkkaile koko ajan lumen pintaa.

9 Kun lumipeite ohenee, se tarkoittaa, ettei paikka ole ollut jäässä yhtä kauan kuin muu ympäristö. Kun jään päällä ei ole lunta, älä missään tapauksessa hiihdä siihen. Älä hiihdä myöskään joen ulkokaarteita, koska siellä virtaus on lähes aina voimakkain. Äläkä hiihdä sivupuron suiston poikki. Jos näet sulan, kierrä paikka maitse. Huonon näkyvyyden vallitessa lumisateessa ja hämärässä älä hiihdä joen jäätä pitkin ollenkaan. Kirkkaana pakkaspäivänä ja täysikuun valossa joen näkee hyvin, jos osaa sitä lukea. Kun pitää ylittää joki, jonka jäätilanteesta et ole varma, käytä ensisijaisesti vanhaa latua tai moottorikelkan jälkeä. Varsinkin moottorikelkkailevat paikalliset ihmiset tietävät turvallisimmat ylityspaikat. Ole silti varovainen, varsinkin jos sää on lauha ja ollut sitä pitkään. Jos mitään osviittaa ei ole, etsi suvantokohta, jossa lumipeite on aivan tasaisen näköinen. Hiihdä ensin joen yli ilman rinkkaa tai ahkiota. Avaa suksen siteet. Kyllä ne pysyvät tasaisella vähän matkaa jalassa niinkin. Kun tulet takaisin, ja nostat rinkan selkään, älä laita lantiovyötä kiinni. Jos putoat jäihin, ylimääräisistä kamoista pitää päästä Kuvat: Jouni Laaksonen eroon. Vaikka rinkka kannattelee, sen kanssa on vaikea jaksaa nousta jäälle. Eikä aikaa yritykseen ole paljon. Virtaava vesi jäähdyttää tehokkaasti. Jäänaskalit eivät ole tyhmä kaamosvaelluksen varuste. Jos vahinko sattuu, tärkeintä on päästä heti avannosta ylös. Uponneet varusteet eivät ole tärkeitä, ellet ole yksin. Kun olet päässyt kuiville, saanut tulet ja kuivaa päälle, on paljon pienempi ongelma enää päästä erämaasta pois. Elävä pääsee sieltä kävelemälläkin. Olen muutamassa ongelmatilanteessa mm. suksien katkettua kävellyt puolimetrisessä hangessa kymmenenkin kilometriä. Se sujuu, kun malttaa mielensä. Hiki vain tuppaa tulemaan. Kannattaako kaamos? Yllä on monta varoituksen sanaa, joten kannattaako kaamosvaelastetta. Täytyy olla etäkäteen mietittynä, että kaamosvaeltajalle ei voi sattua parempaa onnea. Juuri silloin näet ja koet jotain sellaista, joka sattuu Suomessa vain harvojen osalle. Kaamosvaeltajillekin vain silloin tällöin. Jos kirkas sää sattuu täyden kuun aikaan, sinulla on seitsemän oikein ja onnennumero. Se ei ole aivan yhtä harvinaista kuin lotossa. Minulle se on sattunut useita Harmaa päivä Käsivarressa. Kaamosvaeltajan onni on kirkas pakkassää, mutta tavallisesti useimpina päivinä on pilvistä. White-out. Poroaita on hyvä suunnistusapuri. lus? Jonain vuonna se on palkitsevampaa kuin joskus toiste. Niin on kaikkien vaellusten suhteen Onni potkaisee kaamosvaeltajaa, kun sattuu kirkas pakkassää. Kunnon revontulet ovat vieläkin suurempi onnen potkaisu. Mutta tavallisesti useimpina päivinä on pilvistä, eikä näe oikeastaan mitään. Lähipiirissä on lumet oksiltaan karistaneita puita, kauempana on vain sumua tai pilveä. Tai lunta sataa tiuhaan. Pahimmillaan sataa vettä. Varaudu kuitenkin koviin pakkasiin. On tiukka paikka lähteä kohti kairaa, jos pakkasta on lähtiessä 40 kertoja. Yrityksiä on ollut vain kaksitoista. Varaudu siihen, että joudutte avaamaan ladun umpihankeen koko suunnittelemanne matkan. Yleensä näin ei käy, mutta voi aivan hyvin käydä. Älä lähde ainakaan ensimmäiselle kaamosvaelluksellesi yksin. Kaverin kokeneisuus, sukupuolesta puhumattakaan, ei ole tärkeää. Se on tärkeää, että hän on mukana ja myös ymmärtää, mihin on lähdössä. Kaikkein tärkeintä on, että ymmärrät itse meneväsi vaativiin olosuhteisiin. Et kuitenkaan ole menossa Huippuvuorille, Grönlantiin tai napa-alueille. Kaamosvaellukselle voi lähteä kuka tahansa normaalikuntoinen ja asiallisesti retkeilytaitoinen. Kokenutkin kaamosvaeltaja on aina tehnyt ensimmäisen reissunsa. Jääkarhuja ei tule vastaan. Aseet voit jättää huoletta kotiin. TALVIRETKEILY ERÄ