Kannonkosken kunta. Kannonkosken Öijänniemen luontoselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Transkriptio

1 Kannonkosken kunta Kannonkosken Öijänniemen luontoselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 29/2016

2 sisällysluettelo Johdanto... 4 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Luonnonympäristö... 4 Työstä vastaavat henkilöt... 5 Liito-oravaselvitys... 5 Tutkimusmenetelmät... 5 Liito-oravan elinpiiristä... 5 Liito-orava lainsäädännössä... 6 Tulokset ja päätelmät... 6 Viitasammakkoselvitys... 6 Viitasammakon tunnistaminen... 6 Viitasammakon elinpiiristä... 7 Viitasammakko lainsäädännössä... 7 Tutkimusmenetelmät... 8 Tulokset ja päätelmät... 8 Pesimälinnustoselvitys... 8 Tutkimusmenetelmät... 8 Öijänniemen linnustosta... 8 Lajikohtaista tarkastelua... 9 Päätelmät Tähän raporttiin suositetaan viittaamaan seuraavasti: Ahlman, S. 2016: Kannonkosken Öijänniemen luontoselvitys Ahlman Group Oy. 2

3 Kasvillisuusselvitys Tutkimusmenetelmät Öijänniemen kasvillisuudesta Tarkennuksia kasvillisuuskuvioihin Päätelmät Maisemalliset arvot Kirjallisuus

4 JOHDANTO Tämä raportti esittelee Kannonkosken kunnan tilaaman Öijänniemen luontoselvityksen tulokset, joiden perusteella voidaan suunnitella alueen maankäyttöä ranta-asemakaavoituksessa. Osana ranta-asemakaavoitusta toteutettiin luonto- ja maisemaselvitys, jonka tarkoituksena oli selvittää tutkimusalueen pesimälinnusto, mahdolliset liito-oravan reviirit, viitasammakoiden elinpiirit ja kasvillisuus sekä maisemalliset arvot. Alueelta on laadittu luonto- ja maisemaselvitykset jo aiemmin (FCG Suunnittelukeskus Oy 2006 ja 2008a) joten tämän selvityksen tarkoituksena oli tehdä päivitys aiempaan aineistoon. Tavoitteena on muuttaa ranta-asemakaava asemakaavaksi. Raportista Tässä raportissa esitetään toukokuun alun ja elokuun alun välisenä aikana 2016 toteutetun pesimälinnusto-, liito-orava-, viitasammakko- ja kasvillisuusselvityksen tulokset. Raportti käsittää yleis- ja pohjatietojen lisäksi kuvaukset tutkimusmenetelmistä sekä inventointien tulokset ja mahdolliset maankäyttösuositukset. SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS Öijänniemen ranta-asemakaava-alue sijaitsee noin kuusi kilometriä Kannonkosken keskustan luoteispuolella Piispalan läheisyydessä. Tutkimusalue on noin 30 hehtaarin laajuinen kokonaisuus, joka käsittää pääosin mäntyvaltaisia kangasmetsiä sekä erilaisia rantavyöhykkeitä ja hieman pihapiirejä. Öijänniemenssä on myös laavu, uimaranta ja ulkoilureittejä. Kaava-alue rajautuu pohjois- ja länsilaidaltaan Lintuselkään, joka on osa Kivijärven vesistöä (kuva 1). luonnonympäristö Alueen kallioperä koostuu vähäravinteisista kivilajeista, graniitista ja kvartsidioriitista. Öijänniemen kautta menee harjujakso, joka alkaa Suolahdesta ja päättyy Lohtajalle. Maaperä on harjusoraa ja hiekkaa. Öijänniemellä on merkkejä Ancylusjärven keskivaiheen rannasta, joka sijoittuu noin 140 metriä mpy korkeudelle. Vanha ranta ilmenee törmärantana ja kivikkona. Lisäksi noin 132 m mpy korkeudelta löytyy merkkejä vanhasta rantaviivasta, joka on syntynyt ennen järven laskua. Järven lasku tapahtui 1863 (FCG Suunnittelukeskus Oy 2006). Öijänniemen alue rajautuu Kivijärveen, joka kuuluu Kymijoen vesistöalueen Viitasaaren reittiin. Kivijärven valuma-alue (1 739 km 2 ) ulottuu useiden Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan kuntien sekä Suomenselän vedenjakaja-alueelle asti (FCG Suunnittelukeskus Oy 2006). 4

5 Osa Öijänniemestä kuuluu Kivijärven Naturaalueeseen (FI ). Käytännössä alueen ainoa Natura-luontotyyppi on hiekkamaiden niukkamineraaliset niukkaravinteiset vedet. Natura-arvoista on tehty erillinen tarveharkinta (FCG Suunnittelukeskus Oy 2008b). TYÖSTÄ VASTAAVAT HENKILÖT Kannonkosken Öijänniemen luontoselvityksen maastotöistä vastasi liito-oravien, pesimälinnuston ja viitasammakoiden osalta Toni Ahlman. Kasvillisuusselvityksestä sekä raportoinnista vastasi lintuihin, putkilokasveihin ja elinympäristöihin syventynyt luontokartoittaja Santtu Ahlman. Liito-oravaselvitys tutkimusmenetelmät Öijänniemen tutkimusalue kierrettiin huolella läpi 3.5., jolloin etsittiin liito-oravien jätöksiä puiden runkojen tyviltä. Inventoinnit tehtiin ajankohtana, jolloin lumet olivat sulaneet riittä- Kuva 1. Öijänniemen tutkimusalueen sijainti (punainen rajaus). västi. Näin ollen mahdollisten jätöksien löytämiseen oli erinomaiset edellytykset. Alueelta tutkittiin kaikkien järeähköjen leppien, raitojen, haapojen ja kuusten tyvet. Lisäksi useiden muiden puiden tyvet tutkittiin, vaikka liito-orava ei yleensä niitä suosi. LIito-oravan elinpiiristä Liito-orava asettuu mieluiten kuusivaltaiseen metsään, jossa on riittävästi lehtipuita seassa. Kesällä se syö pääosin lehtipuiden lehtiä, suosituimpia ovat koivut, lepät ja haapa. Syksyllä ravinto koostuu lähinnä havupuiden silmuista sekä koivun ja lepän norkoista. Vastaavaan ravintoon se turvautuu myös talvella. Monipuoliset ravintovaatimukset määräävät lajin elinympäristön sijoittumista. Lisäksi sopivia pesäpaikkoja kuten vanhoja tikankoloja tai risupesiä täytyy olla riittävästi tarjolla. Liito-oravien reviirit ovat varsin laajoja, erityisesti koirailla, joiden elinpiirin keskimääräinen pinta-ala on noin 60 hehtaaria. Naarailla on huomattavasti pienempi reviiri, vain noin kahdeksan hehtaaria. Molemmat sukupuolet käyttävät useita eri koloja, ja niiden reviireillä on tärkeitä ydinalueita. 5

6 Aikuiset yksilöt ovat varsin paikkauskollisia ja liikkuvat vain pakon edessä uusille alueille. Nuoret yksilöt sen sijaan levittäytyvät uusille alueille säännöllisesti (dispersaali). Levittäytymisen vuoksi elinvoimaisen reviirin on oltava yhteydessä laajempiin metsäalueisiin niin sanottujen ekologisten käytävien kautta. Mikäli metsät ovat eristäytyneitä saarekkeita, ei liitooravilla ole edellytyksiä elinvoimaisiin pesimäkantoihin. Lisääntymismetsien välillä tulisi olla vähintään kymmenen metriä korkeaa puustoa, mieluummin vielä korkeampaa. Hakkuuaukot ja taimikot eivät ole liito-oravalle kelvollisia liikkumisreittejä. Liito-orava lainsäädännössä Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisiin lajeihin, joihin kuuluvien yksilöiden luonnossa selvästi havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on uuden luonnonsuojelulain (49 ) mukaisesti kielletty. tulokset ja päätelmät Öijänniemen tutkimusalueelta ei löydetty lainkaan liito-oravan jätöksiä. Alueella on hyvin niukasti soveliasta elinympäristöä. Lisäksi rajaukselta ei tunneta aiempia liito-oravahavaintoja (Suomen ympäristökeskus 2016). Lajin esiintymistä ei näin ollen tarvitse huomioida asemakaavoituksessa. viitasammakkoselvitys viitasammakon tunnistaminen Viitasammakko (Rana arvalis) muistuttaa ulkonäöltään huomattavasti sammakkoa (Rana temporaria), mutta se voidaan erottaa tiettyjen tuntomerkkien avulla. Viitasammakko on teräväkuonoinen ja takajalkojen räpylöiden ulkopuolelle jää 2,5 3 varvasluuta. Sammakolla niitä on korkeintaan kaksi. Lisäksi jalkapohjan sisäsyrjässä on kova ja kookas metatarsaalikyhmy (jalkapöydän luu), joka on vähintään puolet sisimmän varpaan pituudesta. Värituntomerkit ovat haastavampia, mutta kutevilla koirailla on usein sinertävä kurkku. Toisinaan lähes koko ruumis saattaa olla varsin selvästi sinertävän sävyinen. Parhain tuntomerkki on koiraan tunnusomainen soidinääni voup, voup, voup.... Se on hidastempoinen ääni, joka muistuttaa uppoavaa pulloa. Lajin havaitsee parhaiten nimenomaan soidinäänen perusteella, sillä elintavoiltaan se on varsin piilotteleva ja arka. Laji voidaan tunnistaa myös melko luotettavasti mätimunista eli kudusta. Viitasammakolla ne kelluvat välivedessä ja ovat jokseenkin pieniä. Sammakon kutu on tyypillisesti selvästi kookkaampaa ja se on aivan veden pinnassa. Rupikonnan (Bufo bufo) kutu on usean metrin mittaista helminauhaa, joka poikkeaa suuresti viitasammakon ja sammakon mätimunista. 6

7 viitasammakon elinpiiristä Viitasammakko on mieltynyt erityisesti reheviin vesistöihin, ja sitä pidetäänkin usein nimenomaan rehevien lintujärvien lajina. Se suosii kuitenkin myös hieman karumpia lampareita, mutta kutupaikaltaan se vaatii riittävästi suojaisaa kasvillisuutta. Pienet kosteat painanteet tai vaikkapa ojat eivät sille kelpaa muuta kuin liikkumisreitiksi. Viitasammakko on hyvin paikkauskollinen laji, joka pysyttelee vain muutaman neliökilometrin alueella läpi vuoden. Talvehtimaan viitasammakot hakeutuvat huomaamattomasti syys-lokakuussa, jolloin ne katoavat sopivien vesistön pohjiin muun muassa kivien alle. Viitasammakot kerääntyvät muiden sammakoiden tavoin ryhmäsoitimelle jo hyvin varhain keväällä, kun jääpeite sulaa ja yöpakkaset laantuvat. Sopivia kutupaikkoja ovat muun muassa rehevät luhtarannat, ilmaversoiskasvillisuuden laiteilla olevat suojaisat sopukat ja muut vastaavat paikat. Mätimunaklimpit ovat usein vesirajalla vesisammalten ja muun kasvillisuuden lomassa. Viitasammakoiden liikehtimistä on tutkittu hyvin vähän, mutta eräiden eurooppalaisten tutkimusten (Kovar ym. 2009) mukaan keskimääräinen liikkumismatka on noin metriä. Liikkumisreitteinä ne käyttävät usein kosteita ja suojaisia ojia, mutta esimerkiksi kuiville mäntykankaille ne nousevat ilmeisesti harvoin. Kesänsä viitasammakot viettävät vesistöjen lähellä rannoilla, rantapensaikoissa, tuoreissa metsissä, soilla ja pelloilla. Ravinnonsaantimahdollisuudet vaikuttavat lajin elinpiirin valintaan. Kutupaikoilta poistuvien ja niillä kesää viettävien yksilöiden prosentuaalisia suhteita ei tiedetä. Todennäköisesti viitasammakot pysyttelevät mahdollisimman lähellä kutu- ja talvehtimispaikkoja jotka voivat sijaita samalla järvellä mikäli ravintoa on riittävästi tarjolla. Viitasammakon kudusta kehittyy toukkia noin kolmessa viikossa. Toukkavaihe kestää keskimäärin 2 3 kuukautta, riippuen kesän sääolosuhteista. Toukkien muodonmuutoksen jälkeen pienet sammakot nousevat yleensä maalle, mutta niiden liikehtimisestä on niukasti tietoja saatavilla. viitasammakko lainsäädännössä Viitasammakko kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisiin lajeihin, joihin kuuluvien yksilöiden luonnossa selvästi havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on uuden luonnonsuojelulain (49 ) mukaisesti kielletty. IV(a)-liitteen lajit ja niiden elinympäristöt ovat tiukasti suojeltuja. Luonnonsuojelulain mukaan paikallinen ELY-keskus voi yksittäistapauksissa myöntää poikkeusluvan, vaikka toiminta aiheuttaisikin varmuudella haittaa direktiivilajille. Edellytyksenä on kuitenkin se, että hanke koskee yleistä etua ja muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisuusluokituksessa viitasammakko on elinvoimainen (LC, Least Concern). Suomalaisessa uhanalaisuusluokituksessa viitasammakkoa ei ole luokiteltu uhanalaiseksi tai vaarantuneeksi lajiksi (Rassi ym. 2010). 7

8 tutkimusmenetelmät Viitasammakkoselvityksen maastoinventoinnit tehtiin 3.5., jolloin käytiin läpi kaikki potentiaaliset kohteet. Tutkimusalueella tällaisia paikkoja on koko lähes koko rantaviiva. Maastotyöt tehtiin liito-orava- ja linnustoselvitysten yhteydessä, ja ne keskittyivät varhaiseen aamuun ja aamupäivään, pääosin noin klo väliseen aikaan, jolloin rannat kierrettiin läpi hiljaa ja rauhallisesti. Inventointien aikana pysähdyttiin tietyin välimatkoin useiksi minuuteiksi, sillä viitasammakot ovat hyvin arkoja ja voivat säikähtäessään pysytellä pitkään piilossa. tulokset ja päätelmät Tutkimusalueella ei havaittu yhtään viitasammakkoa tai lajin mätimunia maastotöiden aikana, eikä myöskään soidinääntelyä kuultu. Lisäksi alueelta ei tunneta aiempia viitasammakkohavaintoja (Suomen ympäristökeskus 2016). Lajin esiintymistä ei näin ollen tarvitse huomioida asemakaavoituksessa. pesimälinnustoselvitys tutkimusmenetelmät Pesimälinnusto selvitettiin kartoituslaskennoin 3.5., ja Ensimmäinen inventointikerta tehtiin liito-oravaselvityksen ohessa. Kartoitukset tehtiin kello 4 11 välisenä aikana, jolloin linnut olivat aktiivisesti äänessä. Yksi inventointikerta kesti 2,5 3 tuntia. Yölaulajiin keskittyviä inventointeja ei tehty. Menetelmä soveltuu hyvin pienten ja rikkonaisten alueiden kartoituksiin, ja se perustuu siihen, että kaikki pareiksi tulkittavat havainnot merkitään karttapohjalle, jotta päällekkäisyyksiltä vältytään. Pareiksi tulkittiin seuraavat havainnot: laulava koiras, varoitteleva koiras, nähty koiras, varoitteleva naaras, nähty naaras, varoitteleva pari ja nähty pari. Kartoituslaskenta on tarkin mahdollinen linnustonselvitysmenetelmä, ja kolmen inventointikerran selvitystä voidaan pitää riittävän tarkkana. Vesilinnut tulkittiin vesilintulaskentaohjeiden mukaan. ÖIJÄNNIEMEN linnustosta Selvitysalueen luontotyypit ovat varsin yksipuolisia (katso kasvillisuusselvitys s. 16), minkä vuoksi pesimätiheydet ovat vähäisiä, eikä vaateliasta lajistoa esiinny. Tutkimusalueella pesi yhteensä 41 paria (taulukko 1). Pesimälajiston tyypillisiä lintuja olivat pajulintu, peippo ja hömötiainen. 8

9 lajikohtaista tarkastelua Tässä osiossa käsitellään Öijänniemen alueella maastotöiden aikana havaittuja lajeja. Lajiluettelossa käytetään termeinä sekä reviiriä että pesiviä paria. Molemmat tarkoittavat kuitenkin pesimähavaintoja. Reviirit esitetään reviirikartoissa sivulla Kustakin lajista esitetään suomalaisen nimen lisäksi tieteellinen nimi. Palstan oikeassa reunassa on merkitty punaisella hakasulkuihin lajin mahdollinen uhanalaisuusluokitus (VU = vaarantunut ja V = Suomen erityisvastuulaji). Tavi (Anas crecca) [V] Länsirannalla pesi yksi pari (reviirikartta 1). Tavi on tavallinen laji, joka pesii monenlaisissa kosteikoissa, jopa metsäojien varsilla. Se on Suomen erityisvastuulaji. Sinisorsa (Anas platyrhynchos) Alueen länsilaidalta tulkittiin pesivä pari (reviirikartta 1). Sinisorsa on Suomessa hyvin tavallinen pesimälaji, joka pesii monenlaisissa kosteikoissa. Telkkä (Bucephala clangula) [V] Tutkimusalueelle asettui pesimään kaksi paria (reviirikartta 1). Telkkä on hyvin tavallinen sorsalintu maassamme. Toisinaan se pesii hyvin kaukana lähimmästä vesialueesta, mikäli sopiva luonnonkolo on tarjolla. Telkkä on Suomen erityisvastuulaji. Rantasipi (Actitis hypoleucos) [V] Lounaisosan rannalla pesi yksi pari (reviirikartta 1). Rantasipi on tyypillinen kivikkorantaisten järvien pesijä, joka on taantunut melko voimakkaasti. Se on Suomen erityisvastuulaji. Käpytikka (Dendrocopos major) Rajaukselta merkittiin yksi reviiri (reviirikartta 1). Käpytikka viihtyy hyvin monenlaisissa metsäisissä elinympäristöissä, mieluiten kuitenkin havumetsissä. Västäräkki (Motacilla alba) Kaava-alueen lounaisosassa oli yksi elinpiiri (reviirikartta 1). Västäräkki pesii monentyyppisissä elinympäristöissä hakkuualoilta pihapiireihin. Tiheimmillään pesimäkannat ovat kuitenkin kosteikkojen laiteilla. Punarinta (Erithacus rubecula) Rajauksella oli yksi laulava koiras (reviirikartta 2). Punarinta kelpuuttaa pesimäpaikoikseen monipuolisesti kaikenlaisia elinympäristöjä, mieluiten kuitenkin kuusikoita. Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) [V] Tutkimusalueella kuultiin yksi laulava koiras (reviirikartta 2). Laji pesii vanhemmissa metsissä, asutuksen piirissä ja runsaimmin mäntykankailla. Leppälintu on Suomen erityisvastuulaji. Mustarastas (Turdus merula) Tutkimusalueelta varmistettiin kaksi elinpiiriä (reviirikartta 2). Mustarastas esiintyy runsaimpana etenkin tiheissä kuusikoissa ja pihapiirien laiteilla. 9

10 Räkättirastas (Turdus pilaris) Tutkimusalueella oli kaksi reviiriä (reviirikartta 2). Räkättirastasta voidaan pitää kulttuurisidonnaisena lajina, joka pesii usein löyhinä yhdyskuntina pihapiireissä ja viljelysten laitamilla. Pieni osa kannasta on kuitenkin ns. metsäpesijöitä, eivätkä ne vaadi pihapiirien läheisyyttä. Laulurastas (Turdus philomelos) Tutkimusalueen pohjoisosassa oli yksi reviiri (reviirikartta 2). Laulurastas on erityisesti kuusija mäntyvaltaisten kankaiden tyyppilaji. Tiltaltti (Phylloscopus collybita) Rajauksella lauloi yksi lintu (reviirikartta 2). Tiltaltti on tyypillinen kuusikkolaji, joka asustaa mieluiten iäkkäissä metsissä. Pajulintu (Phylloscopus trochilus) Alueella oli neljä elinpiiriä (reviirikartta 2). Pajulintu suosii käytännössä kaikkia metsäisiä alueita. Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) Alueella pesi kolme paria (reviirikartta 3). Kirjosieppo pesii vanhoissa tikankoloissa tai muissa luonnonkoloissa, jos ei linnunpönttöjä ole saatavilla. Hömötiainen (Poecile montanus) [VU] Tutkimusalueelta löydettiin neljä elinpiiriä (reviirikartta 3). Hömötiainen kovertaa itse pesäkolonsa lahoon pökkelöön tai käyttää luonnonkoloja hyväkseen. Se on tyypillinen iäkkäiden havumetsien laji. Hömötiainen on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut (VU). Töyhtötiainen (Lophophanes cristatus) [VU] Kaksi paria pesi rajauksella (reviirikartta 3). Töyhtötiainen on erityisesti iäkkäiden havumetsien pesimälaji. Se on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut (VU). Sinitiainen (Cyanistes caeruleus) Rajaukselta varmistui yhteensä kolme reviiriä (reviirikartta 3). Sinitiainen on usein kulttuurisidonnainen laji, mutta se viihtyy myös kauempana asutuksista rehevillä metsämailla, joissa on pesäkoloja tarjolla. Talitiainen (Parus major) Kaksi paria asettui pesimään alueelle (reviirikartta 3). Talitiainen pesii kaikenlaisissa metsissä, kunhan pesäkoloja on tarjolla. Peippo (Fringilla coelebs) Tutkimusalueella lauloi neljä lintua (reviirikartta 4). Peipon tapaa pesivänä kaikenlaisissa metsissä, myös pihapiireissä. 10

11 Viherpeippo (Carduelis chloris) [VU] Yksi pari pesi alueella (reviirikartta 4). Viherpeippo on tavallinen kulttuuriympäristöjen sekä muun muassa hakkuualojen pesijä. Se on valtakunnallisessa uhanalaisuusluokituksessa vaarantunut (VU). Vihervarpunen (Carduelis spinus) Yksi pari pesi rajauksella (reviirikartta 4). Vihervarpunen on tyypillisesti kuusikoiden laji, jonka pesimäkannat vaihtelevat voimakkaasti kuusten siemensatojen mukaan. Punatulkku (Pyrrhula pyrrhula) [VU] Alueella oli yksi reviiri (reviirikartta 4). Punatulkku pesii kuusivaltaisissa metsissä, eikä ole missään erityisen runsas. Se on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut (VU). Keltasirkku (Emberiza citrinella) Eteläosassa oli yksi elinpiiri (reviirikartta 4). Keltasirkku on monenlaisten viljelysmaiden laji, joka viihtyy myös hakkuuaukoilla ja tienlaiteilla. päätelmät Öijänniemen pesimälinnusto on hyvin tavanomaista, ja myös pesimätiheydet olivat vähäisiä; 137 paria neliökilometriä kohden. Kokonaisuudessaan Öijänniemen tutkimusalueella ei ole sellaisia linnustollisia arvoja, jotka vaikuttavat alueen maankäytön suunnitteluun, sillä ainoat huomionarvoiset lajit olivat tavi, telkkä, rantasipi, leppälintu, hömötiainen ja töyhtötiainen. Neljä mainittua ovat Suomen erityisvastuulajeja ja loput valtakunnallisessa uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneita (VU). Kaikilla huomionarvoilla lajeilla on runsaasti tarjolla soveliaita elinympäristöjä, eivätkä ne tyypillisesti pesi vuosittain samassa paikassa. Lisäksi ne ovat hyvin tavallisia pesijöitä. Laji Parimäärä Laji Parimäärä Tavi 1 Pajulintu 4 Sinisorsa 1 Kirjosieppo 3 Telkkä 2 Hömötiainen 4 Rantasipi 1 Töyhtötiainen 2 Käpytikka 1 Sinitiainen 3 Västäräkki 1 Talitiainen 2 Punarinta 1 Peippo 4 Leppälintu 1 Viherpeippo 1 Mustarastas 2 Vihervarpunen 1 Räkättirastas 2 Punatulkku 1 Laulurastas 1 Keltasirkku 1 Tiltaltti 1 Yhteensä 41 paria Taulukko 1. Öijänniemen pesimälinnusto parimäärineen. 11

12 Reviirikartta 1. Tavin (1 pari), sinisorsan (1 pr), telkän (2 pr), rantasipin (1 pr), käpytikan (1 pr) ja västäräkin (1 pr) reviirit. Tavi Sinisorsa Telkkä Rantasipi Käpytikka Västäräkki 12

13 Reviirikartta 2. Punarinnan (1 pari), leppälinnun (1 pr), mustarastaan (2 pr), räkättirastaan (2 pr), laulurastaan (1 pr) ja tiltaltin (1 pr) reviirit. Punarinta Leppälintu Mustarastas Räkättirastas Laulurastas Tiltaltti 13

14 Reviirikartta 3. Pajulinnun (4 paria), kirjosiepon (3 pr), hömötiaisen (4 pr), töyhtötiaisen (2 pr), sinitiaisen (3 pr) ja talitiaisen (2 pr) reviirit. Pajulintu Kirjosieppo Hömötiainen Töyhtötiainen Sinitiainen Talitiainen 14

15 Reviirikartta 4. Peipon (4 paria), viherpeipon (1 pr), vihervarpusen (1 pr), punatulkun (1 pr) ja keltasirkun (1 pr) reviirit. Peippo Viherpeippo Vihervarpunen Punatulkku Keltasirkku 15

16 Kasvillisuusselvitys Öijänniemen kasvillisuus ja luontotyypit tarkastettiin 3.8., mutta kevätlajistoa havainnoitiin myös linnustoselvitysten yhteydessä. tutkimusmenetelmät Öijänniemen alueelta on laadittu kasvillisuusselvitys hieman vuoden 2016 tutkimusaluetta laajemmalta rajaukselta (kuva 2). Näin ollen elokuussa 2016 tehtiin vain kuvioiden tarkastukset sekä etsittiin mahdollisesti uhanalaista lajistoa. Erityistä huomiota kiinnitettiin suunniteltujen tonttien kasvillisuuteen (kuva 3). Selvityksessä käytetty nimistö on Suuren Pohjolan Kasvion (Mossberg & Stenberg 2005) mukainen. ÖIJÄNNIEMEN kasvillisuudesta Tutkimusalue on kasvillisuuden kannalta yksipuolinen, sillä alue on lähes kauttaaltaan mäntyvaltaista kanervatyypin (CT) kuivaa tai puolukkatyypin (VT) kuivahkoa kangasta. Rehevämpiä metsätyyppejä on hyvin niukasti. Oman lisänsä tuovat kuitenkin rantavyöhykkeiden pienialaiset kasvillisuuskuviot. TARKENNUKSIA KASVILLISUUSKUVIOIHIN Tässä osiossa esitetään muutamiin kuvioihin pieniä tarkennuksia, jotka todettiin maastokäynnin yhteydessä 3.8. Kuvan 2 metsätyyppien nimet tulisi olla seuraavia: käenkaali-mustikkatyypin (OMT) lehtomainen kangas, mustikkatyypin (MT) tuore kangas, puolukkatyypin (VT) kuivahko kangas ja kanervatyypin (CT) kuiva kangas. Lähes kaikki kuviot ovat mäntyvaltaisia. Kuvio 1: Suurin osa kuviosta on mustikkatyypin (MT) tuoretta kangasta, joka on hieman keskimääräistä rehevämpää. Käenkaali-mustikkatyypin (OMT) lehtomaista kangasta on näin ollen kuvassa 2 esitettyä vähemmän. Kuvio 2: Osa kuviosta on kanervatyypin (CT) kuivaa kangasta, mutta rajauksella on myös puolukkatyypin (VT) kuivahkoa ja mustikkatyypin (MT) tuoretta kangasta. Kuvio 3: Kuvio edustaa kangasmetsän ja tavallisen rantakasvillisuuden vaihettumisvyöhykettä, jossa ei ole varsinaista niittyä. Rajauksella on niukasti pieniä luhtalaikkuja. 16

17 2 1 3 Kuva 2. Öijänniemen kasvillisuuden rajaukset (FCG Suunnittelukeskus Oy 2008a). Numeroituihin kuvioihin esitetään tarkennuksia edellisellä sivulla. 17

18 päätelmät Öijänniemen alue on kasvillisuudeltaan varsin yksipuolista, sillä kuivat ja kuivahkot mäntyvaltaiset kankaat hallitsevat rajausta. Aiemmin tehtyjen tutkimusten (FCG Suunnittelukeskus Oy 2006) sekä vuoden 2016 maastotöiden perusteella alueella ei ole sellaisia luontoarvoja, jotka vaikuttaisivat kuvassa 3 esitettyjen kaavasuunnitelmien toteuttamiseen. Alueen rannat ovat eroosiotörmän sekä maisemallisten arvojen vuoksi arvokkaita, mutta rakentamista ei uloteta lainkaan rannoille. Kaavoituksen ei ole myöskään arvioitu vaikuttavan heikentävästi Natura-arvoihin (FCG Suunnittelukeskus Oy 2008b). Rajaukselta löydettiin vain 90 putkilokasvia (taulukko 2), mikä on vähäinen määrä. Havaituista putkilokasveista yksikään ei lukeudu valtakunnalliseen tai alueelliseen uhanalaisuusluokitukseen. Lisäksi alueelta ei tunneta uhanalaisten lajien esiintymiä (Suomen ympäristökeskus 2016). Kuva 3. Öijänniemen kaavakartta (FCG Suunnittelukeskus Oy 2008a). Taulukko 2. Öijänniemen selvitysalueella esiintyvät putkilokasvilajit aakkosjärjestyksessä. Tähdellä merkityt ovat puutarhalajeja tai viljelysjäänteitä. Laji Tieteellinen nimi Laji Tieteellinen nimi Ahokeltano Hieracium (sektio) vulgata Amerikanhorsma Epilobium adenocaulon Ahomansikka Fragaria vesca Haapa Populus tremula Ahosuolaheinä Rumex acetosella Harakankello Campanula patula Aitovirna Vicia sepium Harmaaleppä Alnus incana Alsikeapila Trifolium hybridum Harmaasara Carex canescens 18

19 Laji Tieteellinen nimi Laji Tieteellinen nimi Heinätähtimö Stellaria graminea Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum Hieskoivu Betula pubescens Metsäkuusi Picea abies Hietakastikka Calamagrostis epigejos Metsälauha Deschampsia flexuosa Hiirenvirna Vicia cracca Metsämaitikka Melampyrum sylvaticum Isonokkonen Urtica dioica Metsämänty Pinus sylvestris Jokapaikansara Carex nigra Metsätähti Trientalis europaea Jouhivihvilä Juncus filiformis Mustikka Vaccinium myrtillus Juolavehnä Elytrigia repens Myrkkykeiso Cicuta virosa Järvikorte Equisetum fluviatile Niittynurmikka Poa pratensis Järviruoko Phragmites australis Niittysuolaheinä Rumex acetosa Kaitapihatatar Polygonum aviculare ssp. neglectum Nuokkutalvikki Orthilia secunda Kangaskorte Equisetum hyemale Nurmihärkki Cerastium fontana Kangasmaitikka Melampyrum pratense Nurmilauha Deschampsia cespitosa Kanerva Calluna vulgaris Nurmirölli Agrostis capillaris Karhunputki Angelica sylvestris Ojakellukka Geum rivale Kataja Juniperus communis Oravanmarja Maianthemum bifolium Ketosilmäruoho Euphrasia stricta Piharatamo Plantago major Kevätpiippo Luzula pilosa Pohjanpaju Salix lapponum Kiiltopaju Salix phylicifolia Puna-ailakki Silene dioica Kissankello Campanula rotundifolia Puna-apila Trifolium pratense Koiranputki Anthriscus sylvestris Puolukka Vaccinium vitis-idaea Komealupiini * Lupinus polyphyllus Päivänkakkara Leucanthemum vulgare Konnanleinikki Ranunculus sceleratus Raita Salix caprea Kotipihlaja Sorbus aucuparia Ranta-alpi Lysimachia vulgaris Kultapiisku Solidago virgaurea Rantakukka Lythrum salicaria Käenkaali Oxalis acetosella Rauduskoivu Betula pendula Lampaannata Festuca ovina Rentohaarikko Sagina procumbens Leskenlehti Tussilago farfara Rentukka Caltha palustris Lillukka Rubus saxatilis Rohtotädyke Veronica officinalis Luhtakuusio Pedicularis palustris Rönsyleinikki Ranunculus repens Luhtamatara Galium uliginosum Sianpuolukka Arctostaphylos uva-ursi Luhtarölli Agrostis canina Suopursu Rhododendron tomentosum Luhtasuoputki Peucedanum palustre Terttualpi Lysimachia thyrsiflora Luhtavuohennokka Scutellaria galericulata Ulpukka Nuphar lutea Maitohorsma Epilobium angustifolium Vadelma Rubus idaeus Mesiangervo Filipendula ulmaria Vanamo Linnaea borealis Metsäalvejuuri Dryopteris carthusiana Variksenmarja Empetrum nigrum Metsäimarre Gymnocarpium dryopteris Viiltosara Carex acuta Metsäkastikka Calamagrostis arundinacea Viitakastikka Calamagrostis canescens Metsäkorte Equisetum sylvaticum Virpapaju Salix aurita Yhteensä 90 lajia 19

20 maisemalliset arvot Öijänniemen alueen länsi- ja luoteisranta on arvioitu arvokkaaksi maisemakohteeksi jo aiempien selvitysten yhteydessä (FCG Suunnittelukeskus Oy 2008a). Kyseessä on luontaisten eroosiotörmien muodostama kokonaisuus, jossa on parhaimmillaan lähes kymmenen metrin korkeusero. Ranta on hyvin näyttävä, eivätkä maisemalliset arvot ole muuttuneet, joten kuvassa 4 esitetty maisema-alue on edelleen arvokas. Kuva 4. Öijänniemen arvokkaat maisema-, kasvillisuus- ja geologiset kohteet (FCG Suunnittelukeskus Oy 2008a). 20

21 KIRJALLISUUS Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001: Natura luontotyyppiopas. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. FCG Suunnittelukeskus Oy 2006: Kismanniemen (Öijänniemen) ranta-asemakaavan muutoksen luontoselvitys. FCG Suunnittelukeskus Oy 2008a: Kismanniemen (Öijänniemen) ranta-asemakaavan muutoksen kaavaselostus- ja kartta. FCG Suunnittelukeskus Oy 2008b: Kismanniemen (Öijänniemen) ranta-asemakaavan muutos. Natura-tarvearviointi. From, S. (toim.) 2005: Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit. Suomen ympäristö 774. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Geologian tutkimuskeskus 2016: Maankamaran karttapalvelu. < Hotanen, J-P., Nousiainen, H., Mäkipää, R., Reinikainen, A., Tonteri, T. 2008: Metsätyypit opas kasvupaikkojen luokitteluun. Metsäkustannus. Jakobsson, N. (toim.) 2008: Ympäristön- ja luonnonsuojelu Lakikokoelmat. Edita Publishing Oy. Helsinki. Jokinen, A., Nygren, N., Haila, Y. & Schrader, M. 2007: Yhteiseloa liito-oravan kanssa. Liito-oravan suojelun ja kasvavan kaupunkiseudun maankäytön tarpeiden yhteensovittaminen. Suomen ympäristö 20/2007. Pirkanmaan ympäristökeskus. Kovar, R., Brabec, M., Vita, R. & Bocek, R. 2009: Spring migration distances of some Central European amphibian species. Amphibia-Reptilia 30: Kwet, A. 2009: European Reptile and Amphibian Guide. New Holland Publishers. United Kingdom. Meriluoto, M. & Soininen, T. 2002: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. 2. painos. Metsälehti kustannus. Helsinki. Mossberg, B. & Stenberg, L. 2005: Suuri Pohjolan Kasvio. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. 21

22 Pöntinen, B. 2001: Liito-orava, Flygekorren. Omakustanne. Kirjapaino Stencca. Vaasa. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. Osat 1 ja 2. Saurola, P., Valkama, J. & Velmala, W. 2013: Suomen Rengastusatlas. Osa 1. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. Helsinki. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen Ympäristö 742. Ympäristöministeriö. Suomen ympäristökeskus 2016: Hertta-tietokanta. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Tiainen, J., Mikkola-Roos, M. & Below, A. ym. 2016: Suomen lintujen uhanalaisuus Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ympäristöministeriö a) luontodirektiivin II, IV ja V -liitteiden lajit Ympäristöministeriö 2001: Liito-oravan (Pteromys volans) biologia ja suojelu Suomessa. Suomen ympäristö 459. Oy Edita Ab. Helsinki. Ympäristöministeriö 2005: Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa. Moniste 16 s. 22

23 23