Tuotantoketjun uudistaminen

Transkriptio

1 SATAKUNNAN AMK Tuotantoketjun uudistaminen Metodologia, kohde, toteutus, prosessi ja omaksuminen Ari Pitkäranta Innovaation suunnittelututkimus

2 Sisällys Sisällys Kuvaluettelo: Kuva. Käsitekartta työkirjan innovaatioympäristöstä... 4 Kuva. Menestyminen eli tuottavuus riippuu sekä omistautumisesta että johtamistaidosta... 6 Kuva 3. Pareto periaate... 8 Kuva 4. Arvoketju (Porter 006)... 6 Kuva 5. Vaatimusmäärittelyn ja konseptisuunnittelun vaiheet (Ulrich & Eppinger 995) Kuva 6. Kokonaistuote ja arvokonsepti (Hyysalo 006, muokannut Pitkäranta)... 8 Kuva 7. Arvotähti (arvokonseptin osalliset)... 8 Kuva 8. Ajallinen muutos fyysisen pääoman arvonluonnista aineettoman pääoman arvonluontiin (Pitkäranta 009).. 86 Kuva 9. Arvoketju (Porter 006) Kuva 0. Strateginen ydin ja integroiva neljän allianssin yrityksenhallintamalli (Reve 990) Kuva. Epälineaarinen arvoketju klusteroituneessa taloudessa (Pitkäranta 009) Kuva. Prosessi on toisto ja sekvenssi (Lillrank 998)... 3 Kuva 3. Funktion ja prosessin mukaan organisoiminen, varasto-ohjautuvuus ja asiakasohjautuvuus (Lillrank 998) 37 Kuva 4. Käyttäjäkeskeinen konseptisuunnittelumalli (ISO 3407 standardi) Kuva 5. Yleisluontoinen hahmotus tuotekehitysprosessista (Hyysalo 006) Kuva 6. Käsitekartta käsitekartasta. (Åhlberg, 990) Kuva 7. artefaktin Toteuttamisprosessi (Järvinen & Järvinen 004)... 6 Kuva 8. Vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa innovaatio (Järvinen & Järvinen 004) Kuva 9. Rinnakkaiset spesifiointi- ja implementointiprosessit versioiden konstruoimiseksi (Järvinen & Järvinen 004) Kuva 0. Toimintatutkimuksen viisi vaihetta (Susman ja Evered 978) Kuva. Suunnittelutyön vesiputousmalli (Hyysalo 006) Kuva. Yleisluontoinen hahmotus tuotekehitysprosessista (Hyysalo 006)... 79

3 Sisällys Kuva 3. Logistiikka eri toimintojen yhteisenä välineenä (Mäkelä ym 005) Kuva 4. Logistinen järjestelmä (Mäkelä ym 005) Kuva 5. Logistinen ketju, lineaarinen arvoketju (Mäkelä ym 005) Kuva 6. Yrityksen logistinen toimintaketju (Ritvanen & Koivisto 007)... 6 Kuva 7. Esimerkki tuotteen arvoketjun kustannuskertymistä (Ritvanen & Koivisto 007)... 7 Kuva 8. Verkoston rakenne (Haverila ym 005)... 4 Kuva 9. Verkoston suunnittelun tehtäväkenttä (Haverila ym 005)... 5 Kuva 30. Toimittajaverkoston ketjuttamien (Haverila ym 005)... 8 Kuva 3. Logistinen osaaminen yrityksen strategisessa johtamisessa (Haapanen ym 005)... 3 Kuva 3. Hankinta, jakelu sekä tilaus-toimitusprosessi yrityksen strategisen suunnittelun alueina (Haapanen ym 005) Kuva 33. klusterimalli (Porter 006) Kuva 34. Arvokentän viitekehys (Haapanen ym 005) Kuva 35. Jakeluketjun viitekehys (Haapanen ym 005) Kuva 36. Yrityksen toiminnan muutos funktioista prosesseiksi Kuva 37. Yritys palveluverkostojen osana arvokentässä (Haapanen ym 005)... 4 Kuva 38. Arvokentän asiakaskanavat (Haapanen ym 005) Kuva 39. Asiakaskanavat linkittävät valmistajan ja asiakkaan (Haapanen ym 005) Kuva 40. Yrityksen verkostoituminen arvokentässä (Haapanen ym 005) Kuva 4. Strateginen ydin ja integroiva yrityksenhallintamalli (Reve 990) Kuva 4. Innovaatioekosysteemi (Pitkäranta 009)... 7 Kuva 43. Innovaation diffuusion logistinen käyrä (S-käyrä) Kuva 44. Rogersin kello eli innovaation omaksujien viisi segmenttiä Kuva 45. Mooren kuilumalli (007)

4 Sisällys Taulukkoluettelo: Taulukko. Välimaastoinnovaatioiden ominaisuudet (Johansson 005) Taulukko. Erilaiset käyttäjät (Hyysalo006) Taulukko 3. Organisaation aineeton pääoma (Kaplan & Norton 004)... 9 Taulukko 4. Aineeton pääoma luo lisäarvoa (Kaplan & Norton 004, muunnellut Pitkäranta) Taulukko 5. Aikuismainen kulttuuri (Juuti 995)... 5 Taulukko 6. Suunnittelututkimusta ohjaavia kysymyksiä (Seitamaa-Hakkarainen 000)... 5 Taulukko 7. Suunnittelututkimuksen alueita (Seitamaa-Hakkarainen 000)... 5 Taulukko 8. Käsitekartan soveltuvuus (Seitamaa-Hakkarainen 000) Taulukko 9. Käyttäjätiedon hankinta (Hyysalo 006)... 8 Taulukko 0. Haastattelumenetelmät (Hirsjärvi ym 008) Taulukko. Logistiikan kehityslinjat (Ritvanen & Koivisto 007)... Taulukko. Logistiikan suunnittelutehtävät (Ritvanen & Koivisto 007)... 8 Taulukko 3. Logistiikan ohjauksen suunnittelu (Ritvanen & Koivisto 007)... 9 Taulukko 4. Verkostokumppanin kriteerit (Haverila ym 005)... 8 Taulukko 5. Strategisen suunnittelun mallin tekijät ja vaiheet (Haapanen ym 005)... 3 Taulukko 6 Arvokentän kanavat (Haapanen ym 005) Taulukko 7. Strateginen kumppanuus (Harisalo 008) Taulukko 8. Erilaisia innovaatioita (Karjula 006) Taulukko 9. Välimaastoinnovaatioiden ominaisuuksia (Johansson 005) Taulukko 0. Inkrementalismin edut järjestelmän strategiana (Quinn 980) Taulukko. Innovaation omaksumisen asenneryhmät (Rogers 003) Taulukko. Yksilön kyky omaksua idea riippuu viidestä seikasta (Rogers 003)

5 Sisällys Sisällys: Sisällys... JOHDANTO... 9 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA TYÖKIRJAN RAKENNE... 4 Toiminnan tehokkuus ja tuottavuus... 5 Pareto periaate... 8 Työkirjan osat... 9 Miten työkirjaa käytetään... 0 Pohdittavaa: VIITEKEHYS... 5 Arvoketju... 5 Suunnittelututkimus... 7 Sosiaalinen konstruktivismi... 3 Pohdittavaa: TIEDON RAKENTUMINEN Toiminta Ohjaus Innovoiminen Pohdittavaa: TIETEENFILOSOFIAT... 5 Looginen empirismi... 5 Kriittinen rationalismi... 5 Kriittinen teoria Fenomenologia Hermeneutiikka Systeemiteoria Pohdittavaa: FILOSOFISET OLETTAMUKSET Pohdittavaa: SUUNNITTELUTUTKIMUKSEN TARVEANALYYSI Miten teemasta jäsennellään tarve Miten tarpeesta edetään kysymyksiin Tarveanalyysin kooste... 7 Pohdittavaa:

6 Sisällys 7. YHTEENVETO TOINEN OSA KOHDE TUOTE Arvokonseptien luominen Tiedon hankinta Kokonaistuote Pohdittavaa: PÄÄOMAT JA TUOTANNONTEKIJÄT Aineeton pääoma Pohdittavaa: ORGANISAATIO Organisaatio ja ympäristö Organisaatio systeeminä Strategia ja rakenne Kylämäiset työyhteisöt Innovatiivinen organisaatio Pohdittavaa: VALTA ORGANISAATIOSSA... 4 Määräävä valta... 4 Yhteinen valta... 5 Virastopolitiikka... 7 Pohdittavaa: ORGANISAATIOKULTTUURI JA JOHTAMINEN... 0 Kulttuuriteoriaparadigma... 0 Organisaatiokulttuurin perusta... Innovaatioparadigma... 6 Pohdittavaa: LAATU Prosessi... 3 Organisaatioajattelu Suunnittelu ja laatu Pohdittavaa: YHTEENVETO

7 Sisällys KOLMAS OSA TOTEUTUS SUUNNITTELUTOIMINNOT Käsityöllinen tieto ja massatuotanto Suunnittelututkimuksen kohteita... 5 Pohdittavaa: INNOVAATION SUUNNITTELU Suunnittelututkimus Pohdittavaa: INNOVAATION ARVIOINTI Toimintatutkimus Pohdittavaa: KÄYTTÄJÄ Käyttäjätieto tuotekehityksen tukena Pohdittavaa: KÄYTTÄJÄTIETO... 8 Käyttäjätiedon hankinta... 8 Artefaktien analysointi Käytettävyystestaus Julkaistu tieto ja asiantuntijat Innovaatioiden diffuusio ja käyttäjäkeskeinen suunnittelu Pohdittavaa: YHTEENVETO NELJÄS OSA PROSESSI LOGISTIIKKA Logistiikan osa-alueet Logistiikan toiminnot... 0 Logistiikan suunnittelu Pohdittavaa: TOIMITUSKETJU... 5 Logistiikan tehtävät... 7 Toimitusketjun hallinta... 9 Pohdittavaa: VERKOSTO... 3 Verkostotoiminnan organisointi... 5 Verkoston yhteistyömuodot

8 Sisällys Pohdittavaa: LOGISTIIKAN JOHTAMINEN JA STRATEGIA Logistiikkastrategia Logistiikan rakenteelliset muutokset Strategia verkostojen hallintana Pohdittavaa: YHTEENVETO... 5 VIIDES OSA - OMAKSUMINEN INNOVAATION KEHITTYMINEN Pohdittavaa: INNOVAATION LEVIÄMINEN... 6 Tutkimuksen kysymykset Tutkimuksen näkökulma taloudellinen oppiminen Tutkimusyksikkö innovaation elinkaari... 7 Pohdittavaa: INNOVAATION OMAKSUMINEN Taloudellisen kasvun logistiikka Toimijaverkkoteoria Rogersin malli Mooren kuilumalli Pohdittavaa: ERI KÄYTTÄJÄRYHMIEN LÄHESTYMINEN... 8 Normaalijakauma Erilaiset psykograafiset segmentit Halkeamat normaalijakaumassa Kuilu Pohdittavaa: VUOROVAIKUTUS VAHVISTAJANA Pohdittavaa: YHTEENVETO... 9 Kirjallisuus:

9 JOHDANTO JOHDANTO Tämän työkirjan aihe on teollisuuden tai tietyn toimialan tuotantoketjun uudistaminen. Teollisuutena puhutaan esimerkiksi mediateollisuudesta, elokuvateollisuudesta, matkailuteollisuudesta ja niin edelleen, vaikka tuotettu tuote sinänsä olisi suhteellisen aineeton. Teollinen toiminta tarkoittaa jonkin taimialan laajaa ja systemaattista tuotantoa. Uudistaminen tarkoittaa innovaation suunnittelua jollain tuotantoketjun alueella. Työkirja on syntynyt itse myös suunnittelututkimuksen tuloksena. Työkirja on osa laajempaa kokonaisuutta, jonka on nimeltään systeeminen oppiminen. Systeemisen oppimisen kokonaisuuteen kuuluu tila, työkirja ja ohjaus. Työkirjan näkökulmaan liittyvää tutkimusta on tehty yrityksissä ja ammattikorkeakouluissa. Tutkimusmetodeina ovat olleet haastattelut ja osallistuva havainnointi. Työkirjan ensisijainen kohde ovat aikuiset opiskelijat, jotka tekevät lopputyönään jonkin kehittämistyön. Usein on niin, että henkilöt kyllä tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta heiltä puuttuu työkalu, prosessi, sen läpiviemiseksi. Innovaation suunnittelutyökirja lähtee liikkeelle metodologia jaksolla, jonka avulla kohde otetaan haltuun. Tarveanalyysi johdattaa lukijan analysoimaan omaa työorganisaatiota. Työkirja käsittelee kohteen ja toteutuksen suunnittelun, toteutuksen prosessin, sekä uuden artefaktin omaksumisen. Työkirja rakentuu ajatukselle, että innovaatio on mikä tahansa uudistus, joka toteutuakseen vaatii tuotteen, organisaation, liiketoimintalogistiikan ja käytön tarkastelun. Samalla, kun uusi palvelu tai fyysinen tuote kehittyvät tai uudistuvat kokonaan, se vaatii uudistumista myös teollisen järjestelmän instituutioissa: organisaatiossa, logistiikassa ja asiakkuussuhteissa. Joseph Schumpeterin teoria yrittäjyydestä nostaa innovaation taloudellisen keskustelun ytimeen. Schumpeteriläinen yrittäjyys tuottaa uusia taloudellisia innovaatioita eli yhdistelmiä tunnetuista tekijöistä. Schumpeter (954) tuo esiin sellaisia tekijöitä kuten: uudet tuotteet, uudet tuotantotavat, uudet raaka-ainelähteet, uudet markkinat ja uudet, minkä tahansa teollisuuden- tai toimialan organisaatiot, jotka todellisuudes- 9

10 JOHDANTO sa vastaavat nykyisen strategiaopin tekijöitä ja antavat aiheen päätellä, että strategiaoppi on lähtökohdiltaan innovaatio-oppi. (Lintunen 000.) Tutkimuksessa Osaaminen ja uuden luominen innovaatioverkoissa (Miettinen ym 999) kirjoittajat rajaavat määrittelyssään innovaation koskemaan teknistä innovaatiota. Tekninen innovaatio on: tuote, prosessi, metodologia ja niihin ankkuroituva toimintatapa, joka on tietyn asiantuntijayhteisön ja julkisuuden omaperäiseksi ja uudeksi tunnistama ja nimeämä sekä kaupallistettu ja/tai vakiintunut käyttöön ja jonka suunnitteluun ja kehitykseen osallistuneet toimijat ja henkilöt ovat nimettävissä. Yhteisöllinen tunnustus keksinnöllisyydestä ja omaperäisyydestä erottaa innovaation tuoteparannuksesta, plagiaatista tai uudistusehdotuksesta. Markkinoille tulo ja käytön vakiintuminen erottaa sen ideasta, keksinnöstä tai tieteellisestä tuloksesta. Innovaation lähtökohtana on perinteiseen tapaan tunnistettu ja nimetty tekninen artefakti, järjestelmä tai prosessi. Vanhan paradigman mukaisessa arkikielenkäytössä innovaatio usein ymmärretään ideaksi tai teknologiaksi. Uuden paradigman mukaisessa tilanteessa: Innovaatio on luotu ja hyödynnetty kilpailuetu tai parempi käytäntö. Innovaatio voi olla, schumpeterismia laajentaen: uusi teknologia, uusi tuote. Uusi tuotevalikoima, uusi tuotteen ominaisuus, uusi prosessi, uusi prosessiosaaminen, uusi palvelu, uusi asiakaskunta, uusi kulutustottumus, uusi käyttötapa, parannus, uusi kehittämisosaaminen, uusi markkinointi-, myyntitai jakeluosaaminen, uusi johtamistaito, uuden oppiminen, uusi tieto tai kokemus, uusi oppimisympäristö, uusi laatuominaisuus tai hyöty, uusi strategia, uusi liiketoimintamalli, uusi organisointitapa, uusi yhteistyömuoto. Työkirja on tarkoitettu innovaation, artefaktin tai arvokonseptin suunnittelun apuvälineeksi. Työkirjan lähestymistapa on systeeminen ja sen taustaoletuksena on systeemiteoria. Erilaisia tieteenfilosofisia lähestymistapoja esitellään työkirjan metodologiaosassa. Lähestymistapojen päällimmäisin jako tehdään luonnontieteisiin ja ihmistieteisiin. Jaon tarkoitus on selventää sitä, minkälaisella tutkimusotteella ilmiötä voidaan lähestyä ja minkälaista metodia sen tutkimiseen on järkevää käyttää. Innovaati- VN /006, Alueellisen yritys- ja innovaatiotoiminnan selvitysraportti. 0

11 JOHDANTO on suunnitteluun käytetään tässä työkirjassa suunnittelutieteellistä eli konstruktiivisen suunnittelun metodia. Schumpeterin ajatus kapitalismin luovasta tuhosta (creative destruction) sopii edelleen hyvin nykyiseen taloudellis-teknologiseen uudelleenjärjestelyyn, jossa luovan tuhon käsite on vähintään yhtä haastava kuin aiemminkin. Esimerkiksi 990 luvun laman jälkeen talous, tekniikka ja teollinen organisoituminen ponnahtivat aivan uusista lähtökuopista liikkeelle. Samaan ajankohtaan liittyy ammatillisen koulutuksen uudelleenjärjestely ja ammattikorkeakoulujen synty (Pitkäranta 009). Schumpeter edustaa evolutionääristä taloustiedettä, sen mukaan yhteiskunnan taloudellinen ja sosiokulttuurinen kehitys riippuvat keskeisesti luovasta yrittäjyydestä. Työkirjan viitekehyksen muodostaa arvoketju, jota voidaan tarkastella sekä rakenteena että strategiana. Arvoketjun suunnitelma voi olla joko vaihejakoinen, jolloin siinä edetään lineaarisesti vaihe vaiheelta lähtötilasta lopputilaan. Arvoketju etenee ikään kuin teksti, vasemmalta oikealle. Arvoketju voi olla myös epälineaarinen, jolloin sen suunnittelussa edetään evolutionäärisesti. Epälineaarista arvoketjua voidaan kuvata ympyrän avulla, jolloin käsittelyn alla oleva asia lähtee liikkeelle keskeltä ja se kehittyy reunoillepäin. Evolutionäärisessä arvoketjussa määritellään sekä tavoitetilaa että sen toteutusta rinnakkain. Tämäntapaista evolutionäärisen arvoketjun suunnittelua tehdään tilassa, kun taas lineaarista arvoketjua suunnitellaan ajassa kronologisesti etenevänä vaiheistuksena. Epälineaarinen arvoketju vaatii esimerkiksi logistiikan osalta uuden käsitteen lanseeraamisen. Tämä käsite on viivästetyn logistiikan käsite, sen perusajatus on että prosessiin voidaan tuoda valmisosia, joiden kohdalla prosessi eli aika on pysäytetty. Nämä valmisosat voivat olla varastoituneena myös digitaalisessa muodossa. Työkirjan tavoite on parantaa kehittämistyössä olevan henkilön suunnittelutietämystä. Tällä tarkoitetaan sitä, että kehittämisen ja ongelmanratkaisun tarve ei lopu yhden asian ratkaisemiseen vaan se on jatkuva prosessi. Yksittäisen ongelman ratkaisu nähdään tässä yhteydessä vaiheena, joka on parantanut henkilön tai ryhmän suunnittelutietämystä.

12 JOHDANTO Suunnittelutietämys koskee neljää suunnittelua: kohteen, toteutuksen, prosessin ja omaksumisen suunnittelua. Kohteen suunnittelu käsittää artefaktin tai intervention suunnittelun. Toteutuksella tarkoitetaan suunnitelman laatimista intervention tai artefaktin toteuttamiseksi. Prosessin suunnittelu käsittää ammattilaisen oman suunnitelman laatimista ongelman ratkaisemiseksi tai toista ilmaisua käyttäen metodin kehittelyä suunnitteluongelman ratkaisemiseksi. Omaksumisen suunnittelu tarkoittaa innovaation, artefaktin tai arvokonseptin diffuusiota. Suunnittelutietämys on yleistä ja sitä voidaan käyttää joukkoon tapauksia, vaikka alan ammattilaisen ongelma on aina ainutlaatuinen ja määrätty. Eli edellä olevaan viitaten kohteen suunnittelu on lopputuloksen suunnittelua ja määrittelyä (spesifiointia), prosessin suunnittelu on sen suunnittelua, miten periaatteessa eri resursseja käyttäen lopputulos saataisiin aikaan ja toteutuksen suunnittelu on käytännön toimenpiteiden suunnittelua, miten alkutilasta päästään haluttuun lopputilaan. (Järvinen & Järvinen 004.) Jokaisen yrityksen perustana on tuote, toinen yrityksen kulmakivi on pääoma. Aineettomuuden lisääntyessä näitä kahta on vaikea erottaa toisistaan. Yrityksen tuotetta voidaan nimittää myös arvonlisäykseksi, jonka se tuottaa tiettyyn arvokonseptiin. Lähtökohta tässä ajattelussa on, että jokainen tuote tai artefakti perustuvat aina johonkin konseptiin. Pääoma on resurssi, jonka avulla yritys tuottaa lisäarvoa. Aineettoman pääoman osuus tuotteen arvonluonnista on jossain 75 95%:n välissä. Aineeton pääoma jakaantuu yksilöiden henkiseen ja sosiaaliseen sekä organisaation rakenteelliseen pääomaan. (Pitkäranta 009.) Viime vuosikymmenen (990-luvun) puolivälissä esiintyi tutkimuksissa arvioita eri maiden verkostoitumisasteesta. Sellaiset kehittyneet teollisuusmaat kuten Japani ja Etelä-Korea olivat listan kärjessä yli 90 %:n asteellaan, pohjoismaista Ruotsi oli 50 %:n asteessa, samoin kuin Keski-Euroopan maat. Suomen teollinen verkostoitumisaste oli koko teollisuutta koskien noin 5 % mutta sellaiset alat kuten puuteollisuus olivat niin alhaisella tasolla että viisari ei värähtänyt. Tuosta tilanteesta on noustu Suomessa ylöspäin.

13 JOHDANTO Käytännön innovaatioissa on usein kyse uusista järjestelmistä tai järjestelmätuotteista, jossa on useita osapuolia. Nykyaikainen polttomoottorilla kulkeva auto on järjestelmätuote. On visioitu, että tulevaisuuden autojen valmistajina voisivat olla tietotekniikan alan yritykset ja voimanlähteenä sähkö. Näin autoteollisuuden uudelleenorganisoituminen tuottaisi aivan uuden genren. Innovaation suunnittelu kohdistuu siis neljään alueeseen, jotka ovat kohde, toteutus, prosessi ja omaksuminen. Kohdetta voimme nimittää tuotteeksi, artefaktiksi, innovaatioksi, arvokonseptiksi tai interventioksi. Toteutukseen käytetään, resurssia, jonka voidaan ajatella olevan pääosin aineetonta pääomaa. Aineeton pääoma on yhtäältä henkistä pääomaa, mikä tarkoittaa esimerkiksi suunnittelutietämystä. Aineeton pääoma tarkoittaa toisaalta myös rakenteellista eli organisaatiopääomaa, esimerkiksi sen rakenteita, patentteja tai brändiä. Kolmanneksi aineeton pääoma on sosiaalista pääomaa eli yrityksen henkilöstön verkostosuhteita, tiimiosaamista, luottamuspääomaa ja esimerkiksi kulttuurisia vuorovaikutustaitoja. Prosessin voidaan ajatella perustuvan liiketoimintalogistiikan tietämykseen, jonka avulla suunnitelma realisoidaan lähtötilasta tavoitetilaan yhteistoimintaverkoston avulla. Omaksuminen viittaa artefaktin, innovaation tai arvokonseptin markkinoiden luomiseen. 3

14 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA. TYÖKIRJAN RAKENNE Käsittelemme tässä osassa metodologiaan liittyviä asioita. Koska myös tämä työkirja on suunnittelututkimuksen tulos, on sen suunnittelu lähtenyt liikkeelle tarvekartoituksella, kuten johdannossa todettiin. Resurssit - kehittyneet tuotannontekijät - insinöörit, tutkimuslaitokset Pääomat - aineeton pääoma - luottamus Strateginen ydin - tuote pääoma - organisaatio - strategia - käyttäjä - laatu Käyttö - käyttävä asiakas Mikrologistiikka Toimittajat - alihankinnat - logistinen palvelu - yritystoiminnan tukipalvelut Makrologistiikka Kuva. Käsitekartta työkirjan innovaatioympäristöstä 4

15 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Työkirjan ensimmäinen osa - metodologia sisältää tarveanalyysin lisäksi viitekehyksen, tieteenfilosofisen teorian, näkemyksen tiedosta ja sen rakentumisesta, tutkimusotteen, tiedonhankinnan tekniikat ja analyysin. Tässä osassa esitellään myös joukko käsitteitä. Edellä olevassa kaaviossa on epälineaarisen arvoketjun yksinkertaistettu kuvaus, arvoketju on luonteeltaan sekä suunniteltu että evolutionäärisesti kehittyvä käsitekartta. Suunnittelulla viitataan tässä yhteydessä strategiseen suunnitteluun. Arvoketjun ydin perustuu kolmeen jatkumotekijään. Ne ovat tuote pääoma, strategia organisaatio ja käyttäjä - laatu. Kehittyäkseen arvoketju tarvitsee uusia artefakteja tai innovaatioita (tuote, rakenne, prosessi, omaksuminen) tai arvokonsepteja. Innovaatiot voivat olla luonteeltaan teknisiä, sosiaalisia, tiedollisia tai niiden yhdistelmiä. Innovaatiot liittyvät sekä luonnolliseen että taloudelliseen oppimiseen ja ne ohjautuvat kahden periaatteen avulla. Ensimmäinen kantava periaate on tuottavuusperiaate, joka samalla kuvaa johtamisen merkitystä. Toinen kantava periaate on tehokkuus ja se saadaan Pareto periaatteesta. Yhdessä nämä periaatteet antavat peruselementit taloudelliselle oppimiselle. On muistettava, että innovaatiot ovat aina taloudellisia perustaltaan. Toiminnan tehokkuus ja tuottavuus Jos oletetaan, että yrityksen menestys eli tuottavuus on riippuvainen innovaatioiden lisäksi myös yrittäjän johtamistaidosta ja omistautumisesta, niin voimme havainnollistaa tätä seuraavan kuvan avulla. 5

16 Johtamistaito ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Tuottavuus Omistautuminen Omistautuminen Kuva. Menestyminen eli tuottavuus riippuu sekä omistautumisesta että johtamistaidosta Yllä olevasta kuvasta tulee yksinkertaisimmillaan näkyviin tuotteen, organisaation ja logistiikan keskinäinen riippuvuus. Johtamistaito muodostaa aina tietynasteisen rajan henkilökohtaiselle ja organisaatiotason tehokkuudelle. Jos johtajuus on vahvaa, rajoitustaso ei muodosta estettä. Jos se kuitenkaan ei ole vahvaa, organisaatio kaventuu. Siksi organisaatiot hakevat ongelmia kohdatessaan uutta johtajuutta. Käsittelemme myöhemmin tässä työkirjassa (II osa) johtajuutta ja valtaa. Määräävällä vallalla (power-ower) on tarkoituksensa, kun tehdään tehokkaasti yksinkertaista prosessia. Yhteinen tai jaettu valta (power-with) on tarkoituksenmukaisempi silloin, kun johdetaan joko tiimejä tai yritysverkostoja ja pyritään tulokselliseen lopputulemaan. Kun urheilujoukkue häviää yhä uudestaan ja uudestaan, etsitään uutta päävalmentajaa. Kun yhtiö kärsii tappioita, se palkkaa uuden toimitusjohtajan. Yrityksen tulos liittyy tuotteeseen tai prosessiin. Tuote on yrityksen tulon lähde ja tuloksellisuutta voidaan parantaa tuotekehitystyöllä ja tuotteen ulkoisella markkinoinnilla. Prosessi liittyy erityisesti yrityksen sisäiseen tai organisaation arvoketjun toimintaan ja se voi olla enemmän tai vähemmän tehokas. Eräs prosessin heikkous saattaa olla johtaminen. 6

17 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Työyhteisön alhainen sosiaalinen pääoma ja esimiehen huonot tunneälytaidot ilmenevät muun muassa henkilöstön ylisuurina sairauspoissaoloina (Kultanen 009; Oksanen 009). Timo Kultanen (009) on tutkinut suomalaisille esimiehille tarjolla olevaa psykologista johtamisvalmennusta, jota ei juuri ole tarjolla edes merkittävimpien korkeakoulujen tutkintovaatimuksissa. Kultanen teki suunnittelututkimuksen menetelmillä sosiaalisen innovaation eli tutkimuksen päätuloksena kehittyi uudenlainen tunneälytaitojen kehittämiseen painottuva meta-esimies-valmennusohjelma. On toki olemassa muitakin tapoja parantaa prosessia kuin vaihtaa johtajaa, johtajana voi myös kasvaa. (Maxwell 008.) Edellä olevan kuvan vaakarivi ilmaiseen tehokkuutta ja pystyrivi tuottavuutta. Organisaatiotasolla voidaan tehokkuutta lisätä vielä hieman esimerkiksi 5 0 % eli käyttämällä omistautumisen linjaa. Se ei silti välttämättä tuota kasvua. Todennäköisesti, jos esimerkiksi hammaslääkäriasemalla, hammaslääkäri käyttää aikaansa laborantin tai hammasteknikon töihin tehokkuus voi lisääntyä, mutta kasvu kääntyy negatiiviseksi. Tuolloin on edettävä myöhemmin esiteltävän Reven mallin mukaisesti, eli käytettävä ostopalveluita. Hammaslääkäriasema voi ostaa sekä työsuoritteita että valmistuoteosia. Nykyään on mahdollista käyttää virtuaalista tilaa yhteissuunnitteluun. Hammaslääkäritoiminnassa sitä kutsutaan virtuaaliseksi pääksi. Eri toimialat ovat rakenteellisesti ja toimintatavoiltaan hyvin lähellä toisiaan. Hyvänä esimerkkinä voidaan todeta Timo Koivusalon kommentti elokuvan, Tällä Pohjantähden Alla, kuvauksista kun hän puhui elokuvanteon logistiikasta. Hän esitti vielä edustavan esimerkin viivästetyn logistiikan soveltamisesta elokuvanteossa. Koska on vaikea saada isoa väkimäärää samaan aikaan paikalle, on peräkkäisten kuvausten sijasta kuvattava rinnakkain. Eli ajallisesti peräkkäisten kuvausten sijasta kuvaukset tehdään ikään kuin päällekkäin. Ja valmiissa elokuvaesityksessä eri otokset on taas laitettu lineaarisesti etenevään muotoon. Japanilaiset telakat alkoivat käyttää edellä kuvatun kaltaista mikrologistiikkaa 940 luvulla laivojen rakentamisessa ja näin menetellen saivat laivan valmistusajan lyhennettyä vuodesta 4 kuukauteen. Nämä esimerkit edustavat yhteisen tilan, virtuaalisen tilan, käyttöä. 7

18 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Pareto periaate Vilfredo Pareton keksimää Pareto periaatetta 0/80 on käytetty kuvaamaan monenlaisia asioita, joissa kaksikymmentä prosenttia tärkeysjärjestyksestäsi antaa sinulle 80 tuotannostasi, mikäli käytät aikaasi energiaasi, varojasi ja henkilöstöäsi tähän 0 prosenttiin tärkeysjärjestyksesi keskeisimmistä asioista. Seuraavassa 0/80 periaatetta kuvailevassa kaaviossa yhtenäiset viivat kuvaavat henkilöä tai organisaatiota, joka käyttää aikaa, energiaa, varoja ja henkilöstöä tärkeysjärjestyksen keskeisimpiin asioihin. Tuloksena on tuottavuuden nelinkertaistuminen. Katkoviivat kuvaavat henkilöä tai organisaatiota, joka käyttää aikaa, energiaa, varoja ja henkilöstöä tärkeysjärjestyksen vähäarvoisimpiin asioihin. Tuloksena on alhainen tehokkuus ja hyvin pieni tuotto. Tärkeysjärjestys Tuotto Kuva 3. Pareto periaate 80 8

19 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Jokaisen johtajan on tarpeen ymmärtää Pareton periaatteen merkitys ihmisten ohjaamisen ja johtamisen alueilla. Esimerkiksi organisaatioissa 0 prosenttia henkilöstöstä takaa 80 prosenttia yhtiön menestyksestä. (Maxwell 008.) Työkirjan osat Työkirja jakaantuu viiteen (I-V) osaan. Osat ovat nimeltään: metodologia, kohde, toteutus, prosessi ja omaksuminen. Työkirjan ensimmäinen (I) osa on nimeltään Metodologia. Se käsittelee työkirjan rakennetta, työkirjan kanssa työskentelyä ja teoreettista viitekehystä. Se käsittelee myös tiedon rakentumista, tieteenfilosofioita ja olettamuksia todellisuudesta ja siihen liittyvästä tiedosta. Työkirjan seuraavat osat II - V käsittelevät neljää suunnittelua, ne ovat nimeltään kohde, toteutus, prosessi ja omaksuminen. Työkirjan toinen (II) osa on nimeltään Kohde. Se käsittelee kohteen, intervention tai artefaktin, suunnittelua. Kohde sisältää sellaiset alueet kuten tuote, pääomat, tuotannontekijät, organisaatio, johtaminen ja kulttuuri sekä laatu. Työkirjan kolmas (III) osa on nimeltään Toteutus. Toteutus osassa käsitellään suunnitelman laatimista intervention tai artefaktin toteuttamiseksi. Käsiteltäviä alueita ovat suunnittelutoiminnot, innovaation suunnittelu, käyttäjä sekä käyttäjätieto ja sen hankinnan menetelmät. Työkirjan neljäs (IV) osa on nimeltään Prosessi. Tässä osassa käsitellään prosessin suunnittelua. Prosessin suunnittelu tarkoittaa ammattilaisen oman suunnitelman laatimista ongelman ratkaisemiseksi tai metodin kehittelyä suunnitteluongelman ratkaisemiseksi. Tässä osassa käsiteltäviä asioita ovat logistiikka, toimitusketju, verkosto, logistiikan johtaminen ja logistiikkastrategia. Työkirjan viides (V) osa on nimeltään Omaksuminen. Tässä osassa käsitellään innovaation leviämistä eli diffuusiota. Käyttäjän kannalta voidaan puhua innovaation omaksumisesta. Innovaation käyttöönottoa ilmaistaan logistisen käyrän avulla. Logis- 9

20 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA tista käyrää nimitetään myös s-käyräksi, mikä johtuu sen s-kirjainta muistuttavasta muodosta. Erilaiset innovaatiot omaksutaan eri käyttäjäryhmissä samanlaisen kaavan mukaan. Käyttäjäryhmät jakaantuvat eri segmentteihin. Ero tulee näkyviin omaksumisen ajassa, jota kuvaa s-käyrä. Esimerkiksi internetin käyttöönottoa kuvaava s-käyrä on USA:n osalta lähes pystysuora viiva. Siinä miten erilaiset innovaatiot kommunikoituvat käyttäjäryhmiin eli segmentteihin on eroja, joita käsitellään jatkossa. Miten työkirjaa käytetään Työkirja muodostaa 6 viikon kehitysohjelman. Ohjelman kesto riippuu eri tekijöistä, karkeasti voi sanoa, että ohjelman kesto riippuu siitä miten syvälle kohteena olevan ilmiön tutkimuksessa mennään tai miten laajasti sitä käsitellään. Tuotetaanko nykytilan analyysi vai edetäänkö siitä kohteen suunnittelututkimuksen kautta innovaation realisointiin. Työkirja koostuu teksteistä, analyysilomakkeista ja ohjauskorteista. Tekstit on ryhmitelty 5 osaan, joista jokainen muodostaa oman kokonaisuuden. Työkirjaa voidaan käyttää eri tavoin eri tarkoituksiin. Jos oletetaan, että jokaisella organisaatiolla on tuotannollinen tai palvelutehtävä. Tämä tehtävä sisältää yleensä jossakin suhteessa molempia alueita. Tästä voidaan lisäksi olettaa, että jokaisella organisaatiolla on jokin tuote. Yhteistä kaikille organisaatioille on myös asiakkuus, strategia ja rakenne. Organisaatiota johdetaan ja sillä on myös teknologia ja hallinto. Työkirjan lopussa on omistettu laaja alue logistiikalle, jota nimitetään prosessiksi. Koska talous laajenee tuotantoketjuiksi ja yhteistyöverkostoiksi, on logistiikalla yhä kasvavampi merkitys. Logistiikan avulla sekä yksityinen että julkinen organisaatio valmistaa ja toimittaa tuotteen asiakkaalle. Työkirjan jako: metodologia, kohde, toteutus, prosessi sekä omaksuminen, ei painota mitään suunnittelualuetta erikseen vaan asioiden käsittely tapahtuu systeemitasolla. Jos kehitetään uutta tuotetta tai parannetaan nykyistä, on samalla suunniteltava 0

21 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA sen toteutus, valittava resurssit ja johdettava prosesseja. Systeemitasolla tuotekehitys käsittää asiakkaan tai käyttäjän lisäksi koko siihen liittyvän toimitusjärjestelmän. Työkirjan kanssa työskentely etenee seuraavalla tavalla. Työkirja luetaan luku luvulta ja jokaisen luvun lopussa olevaan kommenttiosaan kirjataan oma näkemys kohteena olevan organisaation alueesta. Millaisena näen oppimisen organisaatiossa, edustaako se jotakin mainittua mielikuvaa? Tai esimerkiksi, millainen on organisaation paradigma?: mekanistinen vai orgaaninen. Tai millainen on organisaation yrityskulttuuri? Kirjaa kommenttisi tyhjään lomakkeeseen, tämä auttaa samalla analysoimaan nykytilan. Organisaatiossa toimivat henkilöt tulevat usein sokeaksi itsestään selville asioille. Tällaista tutkimusotetta nimitetään etnografiseksi, tiedonhankinnan tekniikka on yksinkertaisesti osallistuva havainnointi.. Kun edellä oleva vaihe on käyty kertaalleen läpi, voidaan palata alkuun ja syventää jo kertaalleen ylöskirjattua näkemystä. 3. Edellisten vaiheiden jälkeen on todennäköisesti noussut esiin jokin kohta organisaation arvoketjussa, joka kaipaa syvempää paneutumista. Tätä vaihetta nimitetään työkirjassa innovaation tai artefaktin suunnitteluksi. Suunnittelu voi kohdistua tuotteeseen, sitä toteuttavaan prosessiin tai resurssiin, joka mahdollistaa arvoketjun toiminnan. 4. Ohjauksen ja ohjauskorttien avulla tehtävän konstruktivistisen suunnittelututkimuksen tarkoitus on realisoida suunnittelun kohde nykytilasta tavoitetilaan tai ainakin tuottaa tavoitetilan kuvaus ja sen toteutussuunnitelma. Työkirjan kanssa työskentelyä ohjataan ohjauskorttien avulla. Ohjauskortti antaa tehtävän, joka tehdään sovitun ajan (-3 viikon) kuluessa. Työ lähtee liikkeelle edellä kuvatulla tarve-analyysillä, joka tehtävä on löytää organisaation arvoketjusta kohde, jota pyritään spesifioimaan eli määrittelemään se alue, kohde, toteutus vai prosessi, mihin suunnittelu kohdistuu. Kuten aiemmin on todettu voi alue eli suunniteltava innovaatio, olla luonteeltaan tekninen, sosiaalinen, tietojen käyttöön liittyvä tai teoreettinen sekä mikä tahansa näiden yhdistelmä (hybridi).

22 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Työkirja on lähestymistavaltaan eli tutkimusotteeltaan kapea, se sisältää etnografisen ja suunnittelututkimuksen metodit, joiden avulla voidaan suunnitella artefakti tai innovaatio. Etnografinen osuus kulkee työkirjassa läpileikkaavana tiedonkeruutekniikkana, sen avulla suunnittelija tai kehitysohjelmaa läpikäyvä henkilö parantaa kohdentamisvalmiuksiaan tutuksi tulleessa ympäristössään ja oppii havainnoimaan erilaisia ilmiöitä ja analysoimaan niitä. Suunnittelutiede jakso lähtee yleiseltä tasolta ja tuo konstruktiivisiksi työvälineiksi käsitekartan ja Mind Mapin. Innovaation suunnittelu jakso tarkastelee suunnittelutyötä organisaatiossa systeemitasoisena ja syventää konstruktivistisen tutkimuksen käsitteistöä ja prosessia. Käyttäjätieto jakso etenee syvälle kehitysprosessin sisään, käyttäjätiedon hankintaan ja tuotetta käyttävän asiakkaan osallistumiseen tutkimusja kehitystyössä. Asiakas- tai markkinatutkimus rajataan tässä yhteydessä työkirjan ulkopuolelle, koska näkökulma on käyttäjän. Esimerkiksi lasten leikkipuistoja valmistavan yrityksen asiakas on pääasiassa julkiyhteisö, kaupunki, kunta jne. Käyttäjä on lapsi ja yhä useammin joku muu perheenjäsen tai vaikkapa isovanhempi. Heitä voisi kutsua nimellä edunsaaja, mikäli asiakas on se, joka ostaa ja maksaa tuotteen. Työkirjan viimeinen eli 5. osa keskittyy innovaation leviämiseen, omaksumiseen ja asiakasanalyysiin. Tässä osassa käsitellään käyttäjien tai asiakkaiden erilaisia psykograafisia jakaumia, joiden perustana on teknologisen innovaation omaksuminen. Työkirjan ajatus on samalla tavalla systeemitasolla kuin sen kohteen eli innovaation tai artefaktin. Lähtökohtaisesti tehdään se oletus, että kun rakennetaan uutta tuotetta, eli käynnistetään tuotekonseptin tutkimus, niin on tarkasteltava myös sen koko arvoketjua ja logistista ketjua samanaikaisesti. On varmaankin poikkeus, että sekä tuotteen koko arvoketju että yrityksen tukitoiminnot ovat nykyään saman yrityksen sisällä, toki ne voivat olla saman katon alla. Työkirjan johtoajatus on, että samanaikaisesti kun rakennetaan tai parannetaan jotain kohdetta, tarkastellaan myös muita siihen liittyviä arvoketjun elementtejä systeemitasolla. Mikäli kehitetään tuotetta, tulee tarkastella sen arvoketjua, eli organi-

23 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA saatiota ja johtamista, vastaako se enää tarkoitustaan. Ajatus on, että tuote, strategia ja organisaatio muodostavat kokonaisuuden, jota ei voi erottaa toisistaan. Mikäli työkirjan avulla tuotettu nykytilan kuvaus ja sen pohjalta tehtävä tarveanalyysi tuottaa tutkimuskysymyksen, joka sisältää seuraavia verbejä: rakentaa, muuttaa, parantaa, vahvistaa, huoltaa, laajentaa, korjata, sovittaa, laatia jne., tutkimus todennäköisesti kuuluu suunnittelutieteen alueelle. Työkirjan tekstiä ei tarvitse lukea välttämättä kronologisesti vaan tekstin lukeminen riippuu siitä, mikä on työkirjan kanssa työskentelevän henkilön taustaoletus ongelmasta tai tarpeesta, jota ollaan ratkaisemassa. Tekstiä on kirjoitettu eri alueilta runsaasti sen vuoksi, jotta se antaisi vaihtoehtoisia kuvia erilaisista maailmoista. Tämä koskee erityisesti sitä aluetta joka liittyy resursseihin ja työn organisointiin, eli johtamista, taloudellista oppimista, organisaatiota ja strategiaa. On luonnollisesti erilaista tehdä tuotekehitystutkimusta koskien urheiluvälineitä, erilaisia vammaisten apuvälineitä tai ylipäätään käyttöliittymiä, joiden konseptointiin liittyy käytön tutkimus, kuin jos tehdään tuotekehitystutkimusta jollain muulla alueella, joka ei suoraan liity inhimilliseen kulutukseen. Esimerkkinä olkoot vaikka poltettavien jätteiden korkealämpökattilat. Oletettavasti itse artefaktin kehitysprosessissa on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. 3

24 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. 4

25 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA. VIITEKEHYS Teoreettiset ongelmat, joita tässä työkirjassa käsitellään kuuluvat sellaisiin alueisiin kuten innovaation suunnittelututkimus, yritysten kasvuprosessit, tilanteeseen sopeutettu organisaatiorakenne ja sosiaalisen oppimisen teoria. Osaamisen lisääntyminen tai kehittämisprosessi on keskeinen kasvua kuvaava käsite. Oppimista lähestytään kahdesta näkökulmasta, ensimmäinen on kasvatustieteellinen, toinen on toimintatutkimuksellinen. Joissain yhteyksissä esiintyy myös käsite taloudellinen oppiminen (economic learning). Taloudellinen oppiminen kuvaa sellaista käytännöstäkäsin oppimista klusteroituneessa taloudessa, joka on samalla sekä tehokasta strategista oppimista (kohde) että taloudellista oppimista kustannustehokkuuden näkökulmasta. Opitaan se mikä on tarpeen. Tärkeä teoreettinen ongelma on suhde ohjaukseen, ohjatako vai eikö ohjata. Vakiintunut ohjausteoria ei toimi monen sellaisen prosessin kohdalla, joissa on kyse osaamisen kehittämisestä tai oppimisprosessista. On välttämätöntä yrittää ymmärtää osaamisen kehittämisprosessin ydin ja erottaa se yrityksen muista prosesseista. Kuten Richard Normann toteaa (988) vain kehittämällä oppimisprosessia kuvaava kieli on mahdollista ymmärtää jotain mahdollisuuksia vaikuttaa siihen. Arvoketju Michael Porter (006) kehitti analyyttisen mallin organisaatioiden arvoketjusta. Arvoketju kuvaa viitekehystä, jonka avulla strateginen johto voi käsitellä kokonaisvaltaisesti ja synergisesti arvon luomiseen vaikuttavia moninaisia tekijöitä. 5

26 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Tuotantopanosten hallinta. Ostot, varastointi Tuotanto prosessi Jakelu, logistiikka Myynti, markkinointi Palvelun konsepti Yrityksen voitto Teknologia Henkisten voimavarojen johtaminen Osto-oikeudet Organisaation infrastruktuuri Kuva 4. Arvoketju (Porter 006) Jokainen organisaatio voi omalla tavallaan suunnitella ja yhdistellä arvoa luovia tekijöitä. Näiden tekijöiden yhdistelmä tarjoaa organisaatiolle merkittävän kilpailuedun. Porterin arvoketju muodostuu ensisijaisista toiminnoista ja niitä tukevista toiminnoista. Ensisijaisia toimintoja ovat ne joilla voidaan parantaa tuotteen arvoa. Nämä edustavat niin kutsuttua vertikaalista integraatiota organisaatiossa. Vertikaalinen integraatio loi perustan organisaation toimintojen ulkoistamiselle eli horisontaaliselle integraatiolle. Ulkoistamisessa on kyse siitä mitä organisaatio tekee itse ja mitkä toiminnot se ulkoistaa muiden organisaatioiden tehtäväksi. Organisaatio voi pitää itsellään tuotteiden suunnittelun ja markkinoinnin ja ulkoistaa esimerkiksi valmistuksen ja logistiikan. (Harisalo 008.) Arvoketjukäsite on läpi työkirjan kantavana viitekehyksenä, arvoketjua voidaan myös muokata tarpeen mukaan. Logistiikan yhteydessä arvoketju antaa käsitteellisen suunnittelualustan analysoida ja tulkita yrityksen strategiaa ja johtamista. 6

27 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Suunnittelututkimus Tämän työkirjan suunnittelufilosofiaan on lainattu Richard Normannin ajatuksia useastakin syystä. Ensimmäinen on se, että hän toimi kliinisenä tutkijana (toimintatutkimus) koko elämänsä ajan. Toinen on hänen näkemyksellisyytensä, johon kuuluu inhimillisten prosessien mukaan ottaminen käsiteltäessä teknisiä, taloudellisia ja hallinnollisia asioita. Normannilaisuuteen liittyy yleinen prosessinäkemys, joka antaa metodologian idealuonnoksen tutkia monimutkaisia sosiaalisia järjestelmiä. Esimerkkinä vaikkapa klusteroituva talous. Toinen on teoria oppimisesta sosiaalisissa järjestelmissä. Kolmantena on organisaatioteoreettinen näkemys. Näihin kolmeen liittyy ajatus arvoketjusta strategisena lähestymistapana. Arvoketjua voidaan lähestyä tarkastelemalla strategian ja rakenteen suhdetta. Toinen näkemys on, että strategia on seuraus rakenteesta ja toisen mukaan strategia määrää rakenteen. Kummassakin kyse on sopeutumisesta. (Normann 988.) Tämänkaltaisiin tieteenfilosofisiin pohdintoihin mennään kirjan metodologia - osassa, kun käsitellään epistemologisia ja ontologisia näkökulmia. Näkökulma vaihtelee huomattavat riippuen siitä tarkastellaanko ilmiöitä positivistisen vai antipositivistisen olettamuksen mukaisesti. Näkemys on, että strategia riippuu rakenteesta lähinnä kahdella tavalla. Ensinnäkin vallitseva toiminta ja rakenne usein johtavat luonnollisella tavalla tietyn tyyppisten ideoiden ja uusien toimintahaarojen alkioiden automaattiseen tuottamiseen, mikä vuorostaan voimakkaasti vaikuttaa siihen, mikä strategia on toivottava tai mahdollista määritellä. Toisaalta organisaatiorakenne hyvin voimakkaasti säätelee minkätyppistä oppimista voi tapahtua, toisin sanoen minkälaista osaamista yritykseen voidaan luoda ja siksi rakenne ratkaisevalla tavalla vaikuttaa mahdollisuuksiin löytää strategia. 7

28 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Organisaatiorakenne usein heijastaa vanhaa strategiaa (paradigma) ja siten sekä vaikeuttaa tämän poisoppimista että uuden strategian oppimista. Pidämme strategiaa kuten strategiaa heijastavaa rakennettakin oppimis- tai osaamisen kehittämisprosessin tuloksena. Tämä prosessi on kaikista yrityksen kehityksen kaikista osaprosesseista tärkein ja kriittisin. (Normann 988.) Organisaatioteoria on laajassa merkityksessä oppi yhteydestä organisaation rakenteen, organisaatiossa käynnissä olevien prosessien ja jonkinlaisen toiminnan mitan, esimerkiksi tehokkuuden välillä. Organisaatioteoreettisesta lähtökohdasta lähtevän on turha yrittää ymmärtää niin keskeistä prosessia kuten strategian muodostusta, tai ylipäätään yrittää aikaansaada muutosta ja käsitellä yrityksen muutosongelmia, ottamatta huomioon, että organisatorisella yhteydellä on suuri vaikutus prosessiin. (Normann 988.) Paradigma Arkisemmassa käytössä paradigman muutos tarkoittaa perustavaa laatua olevaa toiminnan muutosta. Systeemi- tai elinkaariajattelun näkökulmasta paradigman kehittymisen tai muutoksen voi nähdä myös evolutionaarisena (epälineaarisena) prosessina. Paradigmat ovat sellaisia ajattelun tuotteita, joiden avulla ihmismieli pyrkii järjestämään ja luokittelemaan kohtaamaansa todellisuutta. Yhdenmukaista mille tahansa paradigmalle on se, että siihen sisältyy jokin käsitys todellisuuden luonteesta sekä siitä, mikä on tuota todellisuutta koskeva pätevä tieto. (Venkula 993.) 8

29 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Vakiintuneessa merkityksessään paradigma on hyväksytty malli tai kaavio ja tämän termin merkityksen toinen puoli johti minut käyttämään paradigmaa tässä kirjassa (Kuhn 994). Paradigma käsite tulee kreikan kielen sanasta paradeigma, joka tarkoittaa mallia tai kaavaa, jonka turvin jokin asiantila suoritetaan. Thomas S. Kuhn esitteli paradigma-käsitteen 96 kirjassaan Tieteellisten vallankumousten rakenne. Kuhn pohti kirjassa tieteen rakennemuutosta. Käsittelemme tässä työkirjassa erilaisia rakenteiden ja toimintojen paradigmojen kehittymistä. Kyse on tällöin instituutioissa tapahtuneista muutoksista. Organisaation ja instituution välinen ero voidaan ilmaista siten, että organisaatiolla kuvataan tietyn toimijayhteisön rakennetta ja instituutiolla niitä vakiintuneita sääntöjä joiden mukaan toimitaan. Instituutioilla viitataan sekä vakiintuneisiin sosiaalisiin tapoihin, normeihin ja sääntöihin, että lainsäädännön kautta luotuihin ohjausnormeihin kuten lait, asetukset ja valtioneuvoston määräykset. Paradigman muutos liittyy Pirjo Ståhlen (004) mukaan käsityksiimme niin organisaatioiden toiminnasta, niiden johtamisesta kuin niihin liittyvien asioiden oppimisesta. Perinteiseen ohjaukseen eli oppimis- ja johtamiskäsitykseen liittyy oletus asioiden lineaarisuudesta, jatkuvuudesta, mekanistisuudesta, paikkariippuvuudesta ja ennustettavuudesta. Dynaaminen paradigma korostaa itseorganisoitumisen ja uudistumisen kykyä, epäjatkuvuutta, ennakoimattomuutta ja riippumattomuutta ajasta tai paikasta. Tietyn toimialaverkoston (klusterin) paradigmakehitystä voi tarkastella kolmesta näkökulmasta, näitä ovat organisaatioparadigma, johtamisen paradigma ja oppimisen paradigma. Tämänhetkinen lähestymistapa korostaa erityisesti rakenteen, kulttuurin ja innovatiivisuuden merkitystä. Kirjassaan Tutkiva oppiminen kirjoittajat (Hakkarainen & Lonka & Lipponen 005) käsittelevät oppimiseen liittyviä paradigmoja erilaisten mielikuvien kautta. Nämä mielikuvat ovat tiedon hankinta, osallistuminen ja tiedon luominen. Tiedonhankintamielikuva liittyy mekanistiseen ajatteluun ihmisen mielestä tiedon varastona, osallistumismielikuva tuo mukaan verkostot ja sosiaalisen oppimisen. Molemmat mielikuvat rakentuvat kuitenkin ajatukselle, että tieto on annettu tekijä, joka hankitaan jostakin. Paradeigma = kreikkaa, olemassa tai suunnitteilla olevan asian malli, toimintakaavio, näkökulma. 9

30 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Kolmas mielikuva on tiedon rakentamisen mielikuva, joka on samankaltainen paradigma kuin Ståhlen esiintuoma dynaaminen organisaatiotaso. Tiedon rakentumisen mielikuva tuo esiin uuden tiedon rakentumisen yhteisöllisessä, jaetussa asiantuntijuudessa. (emt. 005.) Innovaatiokäsite yhdistää oppimisen, johtamisen ja organisaatiorakenteen dynaamiset ja yhteisölliset paradigmat. Myöhemmin tässä työkirjassa käsitellään myös sekä organisaatioihin (Harisalo 008) että johtamisoppeihin (Seeck 008) liittyviä paradigmoja. Aikaan liittyvä paradigmaa käsitellään jatkumolla lineaarinen epälineaarinen. Edellä oleva jako antaa arvoketjukäsitteeseen erilaisen käsittelytavan. Asiakkuuteen liittyvä paradigma on muuttunut sekä kielellisesti että asiakkaan asemoinnin kautta. Kehittyneitten tuotteiden kohdalla ei enää puhuta niin paljon markkinoista kuin käyttäjästä tai asiakkuudesta. Asiakas on entistä useimmin myös toinen yritys ja silloin, kun viitataan kuluttajiin, niin puhutaan yrityksen yksilöidystä asiakaskannasta ja tuotteen käyttäjistä eikä niinkään enää markkinoista vailla kasvoja. (Ahonen & Rautakorpi 008.) Teknologia Kreikan kielen taitoa tarkoittava sana on tekhne, jonka käännös latinaan on ars ja englantiin art. Siten taitaminen ja osaaminen liittyvät suomen kielen sanoihin tekniikka ja taide. Sanaa tekniikka voidaan soveltaa mihin tahansa taitoa vaativaan inhimilliseen toimintaan voimme puhua urheilijan, kuvataiteilijan ja muusikon tekniikasta. Mitä harjaantuneempi ja hioutuneempi suoritustaito on kyseessä, sitä suurempaa taitavuutta (skill) se ilmentää. Kun tällaisesta taitavuudesta tulee harjoittajansa elinkeino, puhumme ammattitaidosta. Tekniikka laajassa mielessä liittyy sekä ekspressiiviseen toimintaan, ihmisen luovaan itseilmaisuun ilman tuloksen tai hyödyn tavoittelua että instrumentaaliseen toimintaan, välineelliseen tavoitteiden ja tulosten toteuttamiseen. 3 0

31 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Suppeammassa mielessä tekniikka on jo Aristoteleesta lähtien liittynyt nimenomaan tuottavaan työhön: Nikomakhoksen etiikan mukaan taito (tekhne) on oikea järkiperäinen tekemisvalmius, johon liittyy sen käsittäminen, miten valmistettava tulos syntyy. Taidon takana on siten aina enemmän tai vähemmän tuohon taitoon ja sen harjoittamiseen liittyvää käsittämistä tai tietoa. Tällaista tietoa on uuden ajan alusta lähdetty kutsumaan nimellä teknologia, joka sananmukaisesti tarkoittaa tekhnen logosta eli oppia tekniikasta. (Niiniluoto 989.) Sosiaalinen konstruktivismi Sosiaalisen konstruktivismin mukaan tieto syntyy tietävän (subjekti) ja tiedetyn (objekti) välisestä suhteesta. Tässä prosessissa sekä tietävä että tiedetty muuttuvat. Koettu todellisuus määritellään suhteessa toisten kokemuksiin todellisuudesta. Sosiaalista konstruktivismia on alettu hyödyntää paljon myös organisaatiotutkimuksessa. Tutkijat ovat todenneet, että organisaatioista puhutaan usein ikään kuin ne olisivat pysyviä, kiinteitä fyysisiä todellisuuksia. Organisaatiot koostuvat kuitenkin ihmisistä, jotka tekevät yhteistyötä, ovat vuorovaikutuksessa toistensa kansa, puhuvat keskenään, tapaavat toisiaan, kirjoittavat ja soittavat toisilleen ja niin edelleen. Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin teosta The Social Construction of Reality (966) voidaan pitää sosiaalisen konstruktivismin alkuteoksena. Sen keskeiset käsitteet ovat ulkoistaminen, objektivaatio ja sisäistäminen, jotka esittävät, miten asioista tulee ihmiselle tosia ja osa ihmisen sisäistä tietoisuutta. Ulkoistaminen ilmaisee ihmisen omatoimista (kielellistä) toimintaa, esimerkiksi jonkin idean esittämistä. Idea voi olla vaikka innovaatioiden tärkeys teollisuudellemme. Objektivaatio tapahtuu, kun idea mielletään luonnolliseksi asiaksi ja yhteys idean esittämiseen ja sen sosiaaliseen alkuperään katoaa. Kun tiettyyn kulttuuriin syntyneet ja siihen sosiaalistuneet ihmiset sisäistävät idean osaksi omaa tietoisuuttaan, tapahtuu sisäistäminen. Berger ja Luckmann näkevät yhteiskunnan muodostuvan ulkoistamisen, objektivaation ja sisäistämisen jatkuvassa dialektisessa prosessissa. Yhteiskunnassa oleminen tarkoittaa osallistumista sen dialektiikkaan. 3

32 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Kun sosiaalista konstruktivismia sovelletaan organisaatioihin, lähtökohtana on Seeck in (008) mukaan se, että rakenteita, suunnitelmia, tavoitteita, tuotteita, muutoksia, komiteoita, osastoja, lakkauttamissuunnitelmia ja loma-aikatauluja luovat ihmiset eivät rakenteet, järjestelmät tai systeemit. Kaikki tämä toiminta viittaa sosiaalisesti rakentuneeseen maailmaan. Tästä näkökulmasta katsottuna organisoituminen on jatkumo; organisaatio on jatkuva prosessi, jossa organisaation olemuksesta ja sen toiminnan organisoimisesta neuvotellaan jatkuvasti. Tämä tapahtuu virallisesti ja epävirallisesti, tietoisesti ja tiedostamatta sekä verbaalisti että nonverbaalisti. Sosiaalisen konstruktivismin mukaan tieto voidaan rakentaa (construct), sen rakenteet voidaan purkaa (deconstruct) sekä rakentaa uudelleen (reconstruct) ideologisen diskurssin mukaisesti. Sosiaalinen konstruktivismi perustuu näkemykseen sosiaalisten suhteiden ratkaisevasta merkityksestä tiedonmuodostuksessa (Luoma 00). Tiedon rakentuminen eli oppiminen ei ole vain arvojen, normien ja tiedon sisäistämistä vaan jatkuvaa työelämän uudelleenjärjestämistä koskeva prosessi. Erityisesti elinkeinoelämän tutkimus- ja kehittämisympäristöihin liitettävä tieto on muuttuva ja epävarma, etenkin silloin kun kyseessä on ihmisten sosiaaliseen maailmaan liittyvä tiedon käsitys (Venkula 007). Eräs aikamme merkittävimmistä oppimisen tutkijoista, professori Carl Bereiter pohtii, kuinka tietoa ja ihmisen osaamista tulisi ajatella ja käsitteellistää silloin, kun uudistetaan koulua ja liikemaailmaa. Liike-elämässä tietoa käsitellään asiana, jonka parissa voidaan työskennellä ja jota voidaan tietoisesti tuottaa. Bereiterin mukaan nykyistä koulujärjestelmää voitaisiin kehittää jäljittelemällä tieteellisille tutkimusryhmille ja asiantuntijaorganisaatioille tyypillisiä tapoja käsitellä ja työskennellä tiedon kanssa. Bereiter esittää, että tärkeä tiedon syvällisen omaksumisen ja uusien oivallusten syntymisen ehto on, että opiskelija omaksuu paitsi tiedon vastaanottajan myös uuden tiedon rakentajan ja suunnittelijan roolin. (Hakkarainen & Lonka & Lipponen 005.) 3

33 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Lineaarisuus ja epälineaarisuus Perinteisesti suuri osa erilaisista esityksistä on jatkuvia eli lineaarisia. Lineaarista esitystä voisi yksinkertaistetusti luonnehtia siten, että sillä on selvä alku, selvä loppu sekä selvä kulkureitti alusta loppuun. Tekstillä, kuvilla, äänellä ja muilla mediaelementeillä on lineaarisessa esitystavassa olemassa määrätty optimaalinen järjestys, jossa ne on käytävä läpi, jotta esityksen voisi ymmärtää. Esimerkiksi elokuvat, perinteiset kirjalliset esitykset ja televisio-ohjelmat noudattavat lineaarista esitystapaa. Tuleva informaatio rakentuu aikaisemmin esitetyn pohjalle, joten dokumentin seuraajan ei ole mielekästä, eikä monesti mahdollistakaan, poimia esityksestä ainoastaan jotain yksittäistä osaaluetta oman mielenkiintonsa mukaan. Lineaarisen dokumentin rakenne osoittaa järjestyksen, jossa dokumentti on käytävä läpi. Lineaarinen esitystapa on epälineaariseen verrattuna huomattavasti yleisempää ja perusteellisemmin tutkittua. On asiakokonaisuuksia, joiden osilla ei ole olemassa määrättyä optimaalista läpikäyntijärjestystä, vaan kaikki riippuu siitä, kuka dokumenttia seuraa, miten ja mitä tarkoitusta varten. Esimerkiksi tietosanakirjoja ei ole tarkoitettu systemaattisesti kannesta kanteen luettaviksi, vaan lukijat etsivät niistä vastauksia yksittäisiin kysymyksiinsä ja käyttävät niitä lähtökohtina uuteen asiaan perehtyessään. Tietosanakirjan tapaan muun muassa käsitekartta on epäjatkuva eli epälineaarinen dokumentti. Kummallakaan ei ole olemassa tiettyä määrättyä tai optimaalista järjestystä, vaan dokumentin seuraaminen riippuu lukijan tarpeista. Myös sanomalehtien etusivut noudattavat epälineaarista esitystapaa. Lehti toki korostaa eri otsikoita eri tavoin otsikoiden koon ja sijoittelun avulla. Otsikkojen keskinäinen tärkeys- ja läpikäyntijärjestys riippuu kuitenkin lukijasta, ja on eri lukijoilla erilainen. 3 3

34 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Innovaatio Vanhan paradigman mukaisessa arkikielenkäytössä innovaatio ymmärretään ideaksi tai teknologiaksi. Uuden paradigman mukaisessa tilanteessa: Innovaatio on luotu tai kehittynyt ja hyödynnetty kilpailuetu tai parempi käytäntö 3. Innovaatio voi olla, schumpeterismia laajentaen: uusi teknologia, uusi tuote. Uusi tuotevalikoima, uusituotteen ominaisuus, uusi prosessi, uusi prosessiosaaminen, uusi palvelu, uusi asiakaskunta, uusi kulutustottumus, uusi käyttötapa, parannus, uusi kehittämisosaaminen, uusi markkinointi-, myynti- tai jakeluosaaminen, uusi johtamistaito, uuden oppiminen, uusi tieto tai kokemus, uusi oppimisympäristö, uusi laatuominaisuus tai hyöty, uusi strategia, uusi liiketoimintamalli, uusi organisointitapa, uusi yhteistyömuoto. Arvokonsepti - kokonaistuote Tiede- ja teknologiapainotteisuuden rinnalla tarvitaan markkina- ja kehittämispainotteisuutta. Se tarkoittaa arvokonsepteja ja kokonaistuotteita. Näissä korostuu syvä ymmärrys asiakkaiden tarpeista, hyvä palvelu, hyvä muotoilu, käytön helppous ja usein myös taito brändin rakentamiseen. Arvokonseptit ja kokonaistuotteet ovat erityisen merkittäviä palveluyrityksille, tämän ajattelun leviäminen myös julkisiin palveluihin on välttämätöntä. Kokonaistuote on tarpeen, kun tuoteuutuus alkaa vakiintua käyttäjien keskuudessa. Usein arvokonseptin varaan rakentuvan yrityksen menestyminen selittyy vahvan ja näkemyksellisen yrittäjäpersoonan kautta, tätä ovat tukemassa verkostot, liiketoiminta- ja yrittäjyysosaaminen ja innostava yrittäjyyskulttuuri. 3 VN /006, Alueellisen yritys- ja innovaatiotoiminnan selvitysraportti. (Muokannut Pitkäranta 009) 3 4

35 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Arvokonsepti tarkoittaa siis samaa asiaa kun myöhemmin kuvattava kokonaistuote. Korkean teknologian innovaation käyttöönotossa on tietyt vaiheet, jotka seuraavat toisiaan. Ensimmäiset innovaatiomyönteiset omaksujat ovat innostuneet teknologiasta, mutta niin kutsuttujen pragmaatikkojen segmentissä arvostetaan arvokonseptia, kokonaistuotetta. Tähän segmenttiin kuuluvat ovat kiinnostuneet pitkäaikaisesta ja kokonaisvaltaisesta, koetellusta toimivuudesta enemmän kuin uutuudenviehätyksestä. He joutuvat elämään tuotteen kanssa kauan ja kantamaan vastuun sen toimivuudesta, heitä kiinnostaa vähäeleisyys. (Karjula 006; Moore 007.) Innovaatioekosysteemi Innovaatioyhteiskunnassa syntyy erilaisia innovaatiojärjestelmiä, jotka ovat vuorovaikutuksessa ja jatkuvassa dynaamisessa muutos- ja kehitystilassa. Näiden järjestelmien kehittyvää kokonaisuutta voidaan kutsua innovaatioekosysteemiksi. Innovaatioekosysteemin (Karjula 006) ytimen muodostavat ihmiset, heidän luova pääomansa, voimanlähteenä on innovaatiokulttuuri. Ekosysteemi muodostuu yrittäjistä ja heidän perustamistaan yrityksistä, innovatiivisen yritystoiminnan edellytyksiä luovista rakenteellisista tekijöistä kuten tutkimuksesta ja rahoituksesta sekä vuorovaikutusta edistävistä dynaamisista tekijöistä kuten liikkuvuudesta, sosiaalisista verkostoista ja yrittäjyyskulttuurista. Näiden tekijöiden osuessa kohdalleen ekosysteemi tuottaa spontaanisti innovaatioita ja niitä kaupallistavia yrityksiä. Ekosysteemissä toimitaan sekä kilpaillen, että yhteistyössä, ja se luo uutta elämää. Innovaatioita ei voida ennakoida mutta ekosysteemiä voidaan tietoisesti rakentaa. Liika sääntely ja asioihin puuttuminen tukahduttaa ekosysteemin. 3 5

36 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Klusteri Klusteri käsitettä käytetään usein joustavasti tarkoittamaan yleensä tiivistä toiminnallista yhteenliittymää. Tieteellisemmässä ja porterimaisemmassa tulkinnassa sillä on viime aikoina tarkoitettu erityisesti tuotteen tai tuoteryhmän ympärille muodostunutta toimijoiden joukkoa keskeisenä on havaittu tutkimus- ja oppilaitosten rooli tuottaa osaamista klusterin yritysten arvoketjuihin. Yleispiirre klusteroitumisessa on tiivis vuorovaikutus ja läheisyys. Globalisoituminen on ruokkinut klusteroitumista aluetasolla. selitysmallien mukaan erityisesti arvoketjujen kustannustehokkuuden aikaansaamiseksi, toisin sanoen työnjakoon perustuvissa arvoketjuissa olevan logistiikan hoitamiseksi läheisyys on tuonut etua. Uudessa kehittymässä olevassa klusteriajattelussa korostetaan toimintojen lähekkäisyyteen hakeutumisessa oppimista ja innovaatiotoimintaa tärkeimpänä ja kestävimpänä motiivina. on nähtävissä, että oppimista tapahtuu eniten saman alan toimijoiden välisessä läheisyydessä vaikeasti mitattavissa olevana kilpailijoilta oppimisena (economic learning). Tällaista klusteroitumista sanotaan horisontaaliseksi klusteroitumiseksi. Horisontaalisesti klusteroituneen alueen katsotaan kykenevän varioimaan aina kilpailukykyisen tuotteen maailman markkinoille. Sekä luottamukseen että yhteistyöhön perustuvaa vertikaalista että kilpailijoilta oppimista ja innovaatiotoimintaa korostavaa horisontaalista klusteroitumista yhdistää koulutus- ja tutkimussektori, minkä kehittäminen tulevaisuuden näkökulmasta voi olla keskeisin selittäjä alueen tulevaisuuden menestykselle. Erityinen kysymys on voiko klusteroitumista tapahtua tietoverkoissa, mikä muuttaisi perinteistä käsitystä klusteriin kuuluvasta fyysisestä läheisyydestä. viitteitä tähän suuntaan on muun muassa tietotekniikkaan tukeutuvien palveluiden verkottumisen osalta. (Karjula 006.) 3 6

37 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. 3 7

38 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA 3. TIEDON RAKENTUMINEN Tutkivan oppimisen järjestelmän (systeeminen oppiminen) suunnittelututkimus käynnistyi syksyllä 006 tarpeesta löytää ammattikorkeakoulun opiskelijoille työkaluja, jotka parantaisivat heidän valmiuttaan tehdä laadullista työelämäperustaista tutkimusta tai hankkia valmiudet kehitysprojektin käynnistämiselle. Usein t&k -projekti tehdään yhteistyössä jonkin yrityksen tai organisaation kanssa. Aikuisten tutkintoa suorittavien kohdalla opiskelu tarkoittaa usein sekä oman minän että oman työpaikan organisaation jonkin alueen kehittämistä. Kehitysprojekti tai tutkimus liittyy tavallisesti lopputyön tekemiseen. Systeemisen oppimisen järjestelmän ensimmäisen vaiheen suunnittelututkimus kohdistui tilaan. Ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin studiomainen tila, jossa on mahdollisimman luova ja inspiroiva ympäristö tietoliikenneyhteyksineen ja jonka sijainti on kirjaston läheisyydessä. Studiossa oli innoituksen lähteenä myös kulttuurialan opiskelijoiden tuottama uusiutuva taidenäyttely. Studion suunnittelu lähti arkkitehtonisesta tiedosta, että tila ohjaa ihmistä, ihmisen käyttäytymistä. Lopputyötä tekevän tulisi irtautua oppilaana olemisen paradigmastaan. Systeemisen oppimisen järjestelmän toista tutkimussuunnittelun vaihetta edustavat laadullisen tutkimuksen ja suunnittelun työkirjat sekä ohjaus. (Pitkäranta 009.) Työkirjan avulla opiskelija omaksuu konstruktiivisen tutkimuksen (suunnittelututkimus) tekemisen ja tutkivan oppimisen tavat. Tämä työ ohjautuu käytännön tekemiseen perustuvana tavoitteellisena etenemisenä. Tutkivan oppimisen järjestelmän kehittämisessä on käytetty hyväksi kirjallisuutta ja tutkimuksia, jotka käsittelevät fyysisen tilan arkkitehtuurin vaikutusta käyttäytymiseen, sosiaalista tiedon rakentumista ja aikuisen oppimismalleja. 3 8

39 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Tutkivan oppimisen järjestelmä koostuu seuraavista tekijöistä: oppimisen fyysinen tila, joka on mielellään studiotyyppinen työpaja, oppimista rakentava työkirja ja ohjauslomakkeet sekä keskinäinen uutta tietoa rakentava kommunikointi ohjaajan ja muiden opiskelijoiden kesken. Työkirjan tarve liittyy yksinkertaisesti siihen, että laadullinen tutkimus ja siihen liittyvä suunnittelu on opittavissa ainoastaan tekemällä. Tämäntapaista oppimisen ohjausta on toteutettu vuosia yrityksissä niin sanotun prosessikonsultoinnin tai tuotekehityssuunnittelun menetelmin. Työkirjalähtöisessä ohjaamisessa tekemisen ja oppimisen vastuu painottuu opiskelijalle itselleen tai opiskelijaryhmälle. Opettajan tehtävänä on luoda ympäristö, olla tukena ja toteuttaa ohjaus. Viimeistään lopputyövaiheessa olevan ammattikorkeakouluopiskelijan tulisi harjaantua kirjoittamalla tehtävään tutkivaan ja kriittiseen oppimiseen. Tilastollisen tutkimuksen lähestymistapa ja siihen liittyvä eksakti numeerisuus ja aineiston analysointiohjelmat saattavat viehättää. Kuitenkin tutkija on aina se, joka määrittelee ongelman, hankkii tiedon, analysoi ja tekee tulkinnat. Haastattelujen tekeminen saattaa tuntua myös opiskelijoista hankalalta verrattuna joko sähköpostilla tai kirjeitse lähetettyihin kyselylomakkeisiin ja samaa reittiä pitkin palautuvaan aineistoon. Kuitenkin esimerkiksi tiettyjä innovaatioiden suunnitteluun ja diffuusioon tähtääviä kehityshankkeita on vaikea käynnistää pelkästään tilastollisen tutkimuksen pohjalta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi uusia tuotteita, tuotekehitystä, uusia asiakaita ja markkinoita, uusia toimintatapoja, uusien materiaalien käyttöä, uudenlaista organisaatiota jne. Tutkivan oppimisen järjestelmän (systeeminen oppiminen) elementtien tavoite on rakentaa sosiaalista tietoa ja käytäntöön siirrettävää osaamista. Tästä käytetään nimitystä osaamispääoman rakentaminen. 3 9

40 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Toiminta Toiminnan teoreettinen oppimisnäkemys on keskeinen lähestymistapa suomalaisessa aikuiskasvatustieteellisessä työelämän tutkimuksessa. Lähestymistapa kytkee oppimisen ja yhteiskunnallisen toiminnan ennen kaikkea työtoimintojen muutokseen. Toiminnan teorian oppimisteoreettinen konstruktivismi ottaa huomioon tiedonmuodostuksen yhteisöllisen, historiallisen ja prosessuaalisen luonteen. (Holma & Kontinen 005.) Toiminnan teoreettisen lähestymistavan peruskäsite on tavoitteellinen, sosiaalisesti ja materiaalisesti välittynyt sekä historiallisesti kehittyvä toiminta. Oppiminen on sosiaalista, systeemistä ja historiallisesti kehittyvää, se nähdään siis pikemminkin kollektiivisena kuin yksilöllisenä prosessina. Toiminnan teoria pyrkii ylittämään yksilökeskeisen ajattelun. Yksilö rakentaa tietojaan koko toimintajärjestelmän tasolla. Tämä tarkoittaa muun muassa, että tietojen ja taitojen oppiminen yksilötasolla ei yllä organisatoriseen tai systeemiseen osaamiseen. (Holma & Kontinen 005.) Ohjaus Ohjaus- tai neuvontatyö ei perustu paremmin tietämiseen tai muuhun perinteiseen asiantuntijuuteen vaan ohjaajan ja asiakkaan yhteisösuhteeseen. Kanadalainen Vance Peavy (Onnismaa 005) korostaa, että taitava ohjauskäytäntö perustuu herkkään kommunikointiin, paikalliseen tietoon ja kansanviisauteen. Ohjaustyöntekijät ja asiakkaat toimivat yhteistyössä best guess strategialla. Konstruktivistinen (tai sosiodynaaminen) ohjaus kehittyi 980 luvulla perinteisen ammatinvalinnanohjauksen ajauduttua työelämän murroksessa umpikujaan. Suuntaus on enemmänkin filosofinen viitekehys kuin tietty tekniikka. Siinä painotetaan, että ihmiset ovat oppimisensa, kehittymisensä ja työuransa tarinoiden luojia, rakentajia ja uudelleenmuokkaajia. Konstruointi tapahtuu vuorovaikutussuhteissa, kulttuurissa ja 4 0

41 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA sosiaalisessa ympäristössä. Ohjauksen Peavy näkee oppimisprosessina. Ja jotta ohjauksesta olisi hyötyä, sekä ohjaajan että opiskelijan olisi molempien oltava valmiita kehittymään. Ohjaus on pedagogista toimintaa. Ohjaaja ja opiskelija ovat liittolaisia (coconstructors). He tutkivat yhdessä, mitä siirtyminen nykyisestä todellisuudesta uuteen ja vieraaseen todellisuuteen ohjattavan elämässä merkitsee. (Onnismaa 005.) Sosiaalinen oppiminen Ihmisen yksilölliset ominaisuudet eivät määrää hänen kehitystään, vaan siihen vaikuttaa myös se, millaiset sosiaalinen pääoma ja ihmissuhdeverkostot hänellä ovat. Internetin synty on vaikuttanut myös käsityksiimme oppimisesta ja vuorovaikutuksesta. Verkostoitumisen ajatus on tullut entistä keskeisemmäksi. Pysyvät ja osittain työyhteisön mukana tulleet sosiaaliset verkostot antavat tilaa joustavasti muuttuville sosiaalisille verkoille, joita ihmisten on osattava itse aktiivisesti ylläpitää. Nämä liittyvät uusiin verkostoitumisen ja yhteisöllisen työskentelyn muotoihin, kuten solmutyöskentelyyn (knotworking), jolle on tyypillistä verkostojen joustava muodostaminen ja hajoaminen erilaisia tehtäviä varten. Tällaiselle työskentelylle on tyypillistä, ettei toiminnalla ole pysyvää organisoivaa rakennetta tai keskusta vaan osanottajat ja työvälineet kootaan yhteen tiettyä tehtävää varten, tehtävää, jota he toimiessaan uudelleen määrittelevät. (vrt. yhteisesti hallittu virtuaalinen tila) Joudumme ongelmiin tällaisessa yhteiskunnassa, jos pysyttäydymme perinteisessä psykologisessa ajattelussa ja pidämme ihmistä suljettuna järjestelmänä ja tulkitsemme kohtalomme edeltä käsin määrätyksi sen perusteella, millainen koneisto meille on suotu. Tutkivan oppimisen taustalla on systemaattinen teoreettinen käsitys siitä, että monet asia, joiden luulemme olevan edeltä käsin määrättyjä ja muuttumattomia, ovatkin ihmisen toiminnan ja ajattelun tuotetta. (Hakkarainen ym 005; vrt. Frankl 005, systeemiälykkyys.) 4

42 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Käsitykset oppimisesta, älykkyydestä ja tiedosta ovat merkittävästi muuttuneet viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Ihmisen älykkyyttä on totuttu vanhastaan pitämään henkilökohtaisena, pysyvänä ja muuttumattomana ominaisuutena. Nykyään tutkijat korostavat, että henkilön älykäs toiminta rakentuu vuorovaikutuksessa sekä fyysisen että sosiaalisen toimintaympäristön kanssa. Tietoyhteiskunnan haasteisiin vastaaminen edellyttää, että yksilökeskeinen tapa tarkastella älykkyyttä, oppimista, ajattelua ja tietoa asetetaan kyseenalaiseksi. (vrt. Vygotski 974, sosiaalinen oppiminen; Coleman 009, sosiaalinen älykkyys ) Tärkeä tiedon syvällisen omaksumisen ja uusien oivallusten syntymisen ehto on, että opiskelija omaksuu paitsi tiedon vastaanottajan myös uuden tiedonrakentajan ja suunnittelijan roolin. Ei riitä, että löydämme tietoa ja siirrämme sitä paikasta toiseen. Meidän on myös pystyttävä tuottamaan omia ideoita, kehiteltävä niitä toteuttamiskelpoisiksi ja pystyttävä arvioimaan niiden merkitystä. Yritykset ja yhteisöt kehittyvät tiedon vaikutuksesta. Perinteiset hierarkkiset organisaatiot korvautuvat avoimilla, oppivilla ja nopeasti muuttuvilla organisaatioilla. Tällaisessa ympäristössä ei voida vedota siihen miten on aina ennen tehty tai odottaa joltain toiselta selkeitä ja yksiselitteisiä ohjeita. Henkilöiltä vaaditaan yhä enemmän taitoa ohjata ja säädellä omia älyllisiä prosessejaan ja tietoon kohdistuvia toimintoja. (vrt. oman minän johtaminen) Työntekijän on myös opittava muilta. Henkilön ei tarvitse osata ja tietää kaikkea, mutta hänen on pystyttävä hyödyntämään muiden ajatuksia ja osaamista. Tutkivassa tekemisessä on tärkeää heittäytyä asioiden konkreettiseen ja käytännölliseen kokeiluun ja oppia siitä. Tutkiva tekeminen ei ole vain älyllistä puuhastelua vaan määrätietoista työskentelyä sosiaalisen yhteisön kohtaamien teoreettisten ja käytännöllisten ongelmienratkaisemiseksi. Nämä taidot kehittyvät ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja yhteisessä toiminnassa. 4

43 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Tiedon rakentaminen Esittelen seuraavassa kolme ihmisen oppimiseen liittyvää mielikuvaa (Hakkarainen ym 005). Jotta ymmärtäisimme tietoyhteiskunnasta esiin nousevia oppimisen ja asiantuntijuuden haasteita on oleellista uudelleen arvioida ihmisen älykkääseen toimintaan liittyviä perusolettamuksiamme eli käsityksiämme siitä mitä on älykkyys, oppiminen ja tieto. Kolme oppimisen vertauskuvaa on tiedonhankintavertauskuva, osallistumisvertauskuva ja tiedonluomisen vertauskuva. Vertauskuvien ymmärtäminen on tärkeää yritettäessä ymmärtää oppimisen haasteita tietoyhteiskunnassa. Anna Sfardin (998) mukaan tiedonhankintavertauskuva tarkastelee oppimista prosessina, jossa tieto siirtyy yksitäiseen toimijaan. Tiedonhankintanäkökulmassa oppimista tarkastellaan henkilön sisäisen tiedonkäsittelyn näkökulmasta. Tiedonhankintavertauskuva perustuu ajatukseen, jonka mukaan ihmisen mieli on tiedon säiliö. Oppinen on tämän olettamuksen mukaan prosessi, joka täyttää tämän säiliön varustaen sen tiedolla. Luonteenomaista tälle näkemykselle on tarkastella asiantuntijan tietorakenteiden ja päättelyprosessien luonnetta erotettuna laajemmasta toiminnan sosiokulttuurisesta ympäristöstä. Toinen lähestymistapa on Sfardin (998) mukaan oppimisen osallistumisvertauskuva, jossa korostuu sosiaalisten yhteisöjen rooli oppimisessa ja asiantuntijuuden kehityksessä. Oppimista lähestytään vuorovaikutuksellisena prosessina. Oppimisen ajatellaan perustuvan pikemmin erilaisiin kulttuurikäytäntöihin ja jaettuihin oppimistoimintoihin kuin yksinkertaiseen yksilölliseen tiedon muodostumiseen. Asiantuntijuuden kehityksen ajatellaan riippuvan asiantuntijakulttuurien käytäntöihin osallistumisesta, koska nämä sisältävät runsaasti kulttuuritietoa kyseisestä toiminnan alasta. Osallistumisessa tapahtuu myös yksilön identiteetin kehittymistä ja uudelleen rakentumista. Siinä opitaan toimimaan yhteisön sosiaalisesti neuvoteltujen normien mukaisesti. Osallistumisvertauskuvan näkökulmasta tieto ei ole itsessään maailmassa tai yksilön mielessä, vaan se on vain eräs kulttuurisiin käytäntöihin osallistumisen ulottuvuus. 4 3

44 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Kumpikaan edellä kuvatuista vertauskuvista ei käsittele tiedon luomisen ja edistämisen prosesseja, jotka ovat oleellisia tietoyhteiskunnassa. Tiedonhankintavertauskuva olettaa ennakkoon annetut tietorakenteet, jotka yksittäinen opiskelija ohjataan sulauttamaan oppimisen ja asiantuntijuuden kehityksen prosessissa. Lähestymistapa on merkityksellinen siitä syystä, koska maailmasta tarvitaan valtava määrä kulttuuritietoa, jotta ihmiset pystyvät toimimaan tarkoituksenmukaisella tavalla monimutkaisessa ja osin ennustamattomassa ympäristössä. Tiedonluominen on mahdollista rakentamalla uusi tieto aiemman tiedon ja saavutusten varaan. Henkilö tarvitsee sekä vahvat perustiedot että kulttuuritiedon syvällistä hallitsemista. Osallistumisvertauskuva kohdistaa huomionsa syvenevään yhteisön tiedon hallitsemiseen ilman tarkoituksellista pyrkimystä käsitteelliseen tai sosiaaliseen muutokseen. Vertauskuvan huomio suuntautuu olemassa oleviin kulttuurikäytöntöihin eikä se kiinnitä erityistä huomiota näiden käytäntöjen luovaan muuttamiseen. Samalla, kun on todennäköistä, että tiedon luominen vaatii osallistumista hedelmällisiin yhteisöllisiin käytäntöihin, osallistumisnäkökulma ei itsessään ole riittävä. Tämän vertauskuvan taustalla on suhteellisen vakaiden perinne- ja alkuperäiskulttuurien tutkimusta, joka ei tarjoa riittäviä välineitä kulttuurisen muutoksen ymmärtämiseen ja selittämiseen. Edellä olevien näkökohtien perusteella tarvitaan vielä kolmas vertauskuva, tiedonluomisen vertauskuva, jonka kohteena on tiedon tarkoituksellinen luominen ja vastaavien sosiaalisten käytäntöjen kehittäminen. Tiedonluomisvertauskuvan näkökulmasta oppimista pidetään verrannollisena innovatiivisiin tutkimusprosesseihin, joiden välityksellä uusia ideoita, älykästä toimintaa tukevia välineitä ja käytäntöjä luodaan ja lähtökohtana olevaa tietoa olennaisesti rikastetaan ja muunnetaan prosessin aikana. Tiedonluomisvertauskuvan kohteena ovat prosessit, käytännöt ja sosiaaliset rakenteet, jotka rohkaisevat uuden tiedon luomista ja innovaatioita pikemmin kuin sopeutumista olemassa olevaan kulttuuriin tai valmiin tiedon omaksumista. Tiedonluomisvertauskuva rakentuu pragmaattiselle tutkimuksen teorialle, jonka pohjalta ajattelua ja toimintaa ei katsota älykkään toiminnan erillisiksi ulottuvuuksiksi. Käytäntöjen muutokset johtavat käsitteelliseen muutokseen ja käsitteellinen muutos tuo muutoksen myös käytäntöihin. Tällaisesta viitekehyksestä seuraa, että tiedonluo- 4 4

45 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA minen on prosessi, jossa yhtäaikaisesti tapahtuu käsitteellisen ymmärryksen syvenemistä ja sosiaalisten käytäntöjen muuttumista. Tiedonluomiseen liittyvät kokeilut sisältävät suunnittelututkimuksia tai opetuskokeiluja, joiden varassa oppilaitoksen tai työyhteisön normaalia toimintaa tarkoituksellisesti muutetaan. Tällaiset kokeilut saattavat suuntautua joko opettajien tiedonluomiseen tai opiskelijoiden työskentelyn kehittämiseen. Suunnittelututkimus on tietoinen yritys analysoida sitä, miten erilaiset menetelmät ja käytännöt tukevat sosiaalisia muutoksia tai tietoinnovaatioiden luomista. (Hakkarainen ym. 005.) Ongelmanratkaisu Tieteelliset teoriat voidaan ymmärtää ongelmien ratkaisuiksi, eikä niitä voida omaksua, ellei ymmärrä niitä ongelmia, joiden ratkaisemiseksi ne on rakennettu. Tutkivan oppimisen lähtökohta on tutkimusprosessin ohjaaminen ongelmia asettamalla. Ongelmien analysointi antaa meille paremman kuvan tieteellisen tutkimuksen dynaamisesta kehityksestä kuin tieteellisten teorioiden analysoiminen. Tästä näkökulmasta tutkimus- ja keksimisprosessit ovat ennen kaikkea ongelmanratkaisuprosesseja. Carl Bereiterin mukaan tiedosta on tullut tämänhetkisessä yhteiskunnassamme tietoisen kehitystyön ja luomisen kohde eli asia, jota yhteisön jäsenet järjestelmällisesti tuottavat ja jakavat keskenään. Tiedonrakentaminen viittaa kollektiiviseen työhön, jonka kohteena on jonkin oppimisyhteisön tuottamien ajatusten ja ideoiden kehittäminen. Nämä voivat olla luonteeltaan ongelmia, teorioita, suunnitelmia tai malleja. Bereiterin tiedonrakentamisen mallin perustana on ajatus asiantuntijuudesta yhteisöllisenä, laajenevana ongelmanratkaisuna ja tietoisena ponnisteluna aikaisemmin savutetun tiedontason syventämiseksi. Bereiterin mukaan innovatiivisten asiantuntijayhteisöjen jäsenten ensisijaisena tehtävänä ei ole oppia jotain vaan ratkaista ongelmia, tuottaa uusia ajatuksia ja lisätä yhteisön tietoja. (Hakkarainen ym. 005.) 4 5

46 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Innovoiminen Innovoiminen nähdään monimutkaisena toimintana, joka koostuu Rosabeth Moss Kanterin (988) mukaan kolmesta vaiheesta: idean tuottamisesta, edelleen kehittämisestä ja toteuttamisesta. Kanterin kolme innovaation vaihetta saavat innovaation näyttämään lineaariselta ja selkeältä prosessilta. Innovaatiotutkijat ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että innovaatiot ovat kaikkea muuta kuin lineaarisia. Ne ovat hyvin monimutkaisia prosesseja, jotka sisältävät epävarmuutta, epäsopua, vastarintaa ja vaihtoehtoisten toimintatapojen välistä kilpailua. Innovatiivisuus edellyttää luovuutta mutta se ei välttämättä johda innovaatioon. Luovuus on luonnostaan tilannesidonnaista ja subjektiivista. Innovaatiota voidaan pitää luovuuden onnistuneena toteutuksena. On muistettava, että innovaatio ei ole innovaatio ellei sillä ole taloudellista merkitystä (Schumpeter 954; Seeck 008). Innovaatio voidaan määritellä Hannele Seeck in (008) mukaan uusien ajatusten tarkoitukselliseksi synnyttämiseksi, edistämiseksi ja toteuttamiseksi työtehtävässä, ryhmässä tai organisaatiossa innovaatioon osallistuvien yksilöiden, ryhmän tai organisaation hyödyttämiseksi. Toisin sanoen yksilöt ja ryhmät toimivat innovatiivisesti saavuttaakseen innovatiivisen muutoksen odotettuja hyötyjä. Uutuus, soveltaminen ja tavoiteltu hyöty ovat kaikkien innovaatioiden avainasioita. Luovaa soveltamista ja jonkin jo olemassa olevan muokkaamista uutta tilannetta varten voidaan pitää myös innovaationa. Innovaatio voi olla myös väline, jonka avulla organisaatiot sopeutuvat ympäristöönsä lisätäkseen kilpailukykyään. Innovaatioita voidaan Seeck in (008) mukaan luokitella monin tavoin. Innovaatiot voidaan jakaa teknisiin ja hallinnollisiin innovaatioihin. Tekniset innovaatiot tapahtuvat organisaation ydintehtävien parissa ja liittyvät usein esimerkiksi uusien tuotteiden tai palvelujen kehittämiseen tai tuotantoprosessien kehittämiseen. Hallinnolliset innovaatiot tapahtuvat taas organisaation sosiaalisissa järjestelmissä ja liittyvät usein esimerkiksi organisaation toimintatapojen tai rakenteiden parantamiseen. Innovaatiot voidaan jakaa myös tuote- ja prosessi-innovaatioihin. 4 6

47 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Teknisiä innovaatioita kutsutaan usein myös tuoteinnovaatioiksi ja hallinnollisia innovaatioita prosessi-innovaatioiksi. Tuoteinnovaatioiden kohdalla organisaatio suuntautuu ulospäin, niiden keskeisenä kohteena ovat asiakkaat, kun taas prosessiinnovaatioissa painottuvat organisaation sisäiset tekijät, kuten tuottavuus. Innovaatiot voidaan luokitella myös vähittäisiin (incremental innovation) ja kumouksellisiin innovaatioihin. Asteittaiset innovaatiot parantavat jo olemassa olevia tuotteita, palveluita ja prosesseja. Kumouksellisissa (Schumpeter 954) innovaatioissa (radical innovation) on kyse täysin uusien tuotteiden, palveluitten, toimintatapojen, organisaatioiden, materiaalien tai asiakasryhmien kehittämisestä. (Seeck 008.) Evoluutiobiologi Richard Dawkins on omalla alallaan tunnettu. Hän julkaisi vuonna 976 kirjan Geenin itsekkyys, joka vei evoluutioteoriaa harppauksen eteenpäin. Dawkins esitti, ettei evoluutiota tapahtunut lajien eikä edes organismien, vaan geenien välillä ja että nämä geenit olivat itsekkäitä. Tämän teorian anti oli alalle merkittävä ja se toi Dawkinsille runsaasti tunnustusta. Dawkinsin ehkä laajimmalle levinnyt idea on kuitenkin aivan erityyppinen. Dawkins yhdisti siinä evoluution kulttuurievoluutioon ja selitti niiden välisen yhteyden yksityiskohtaisesti. Hän esitti, että kulttuurimme rakennuspalikat kehittyvät ja leviävät aivan samalla tavalla kuin geenit. Hän nimitti näitä rakennuspalikoita meemeiksi ja kirjoitti: Sävelmät, ajatukset, hokemat, vaatemuodit, saviruukkujen ja rakennusten kaarten muodot ovat esimerkkejä meemeistä. Aivan kuten geenit leviävät geenivarastossa siirtymällä yksilöstä toiseen siittiöiden ja munasolujen välityksellä, meemit leviävät meemivarastossa siirtymällä aivoista toisiin tavalla, jota voidaan kutsua matkimiseksi. Dawkinsin ensimmäinen idea itsekkäistä geeneistä oli määräsuuntainen. Hänen toinen meemejä koskeva ideansa oli välimaastoidea. Ensimmäinen idea vei alaa eteenpäin vakiintuneeseen suuntaan. Toinen idea putkahti tyhjästä ja käynnisti lopulta oman alansa, memetiikan. 4 7

48 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Määräsuuntaisen ja välimaastoidean tärkein ero on siinä että ensin mainitussa tapauksessa tiedämme, mihin suuntaan olemme menossa. Idealla on suunta. Määräsuuntainen innovaatio parantaa tuotetta melko ennustettavasti, tarkasti määriteltyyn suuntaan. Suurin osa kaikista innovaatioista on määräsuuntaisia. Tällaisia innovaatioita tekee esimerkiksi yritys, joka parantaa tehokkuutta järkeistämällä ja hiomalla olemassa olevaa prosessia, tutkija, joka määrittää tietyn ilmiön kuuden desimaalin tarkkuudella (aiemman viiden desimaalin sijaan) tai ryhmä joka mukauttaa yhdessä kaupungissa menestyneen toimenpideohjelman johonkin muuhun kaupunkiin sopivaksi. Tavoite on hioa ja mukauttaa jotakin aiempaa ideaa. Hyödyt ovat ennakoitavissa ja ne voi saavuttaa suhteellisen nopeasti. (Johansson 005.) Välimaastoinnovaatiot muuttavat puolestaan maailmaa aimo harppauksin kohti uusia suuntia. Ne viitoittavat yleensä tietä uudelle alalle ja antavat alkuunpanijoille mahdollisuuden päästä luomansa alan johtoon. Välimaastoinnovaatiot eivät vaadi yhtä paljon asiantuntemusta kuin määräsuuntaiset innovaatiot. Niinpä niiden toteuttajina voi olla ihmisiä, joista sitä vähiten uskoisi. Vaikka välimaastoinnovaatiot ovat radikaaleja, niitä voi käyttää sekä laajasti että pienimuotoisesti. Ne voivat koskea tavaratalon piirustuksia, novellin aihetta, erikoistehostetekniikkaa tai monikansallisen yrityksen tuotekehitystä. Välimaastoinnovaatioiden ominaisuuksia ne ovat yllättäviä ja kiehtovia ne ovat harppauksia uusiin suuntiin ne avaavat aivan uusia aloja ne antavat ihmiselle, ryhmälle tai yritykselle oman tilan ne saavat kannattajia, mistä syystä ideoiden toteuttajat voivat päästä johtavaan asemaan ne toimivat määräsuuntaisten innovaatioiden lähteenä vuosia tai vuosikymmeniä ne voivat vaikuttaa maailmaan ennen näkemättömin tavoin Taulukko. Välimaastoinnovaatioiden ominaisuudet (Johansson 005) 4 8

49 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Välimaasto on paikka, jossa on tuntuvasti enemmän mahdollisuuksia löytää epätavallisia yhdistelmiä. Jos vain voimme päästä tieteenalojen ja kulttuurien välimaastoon, meillä on entistä paremmat mahdollisuudet innovoida, koska epätavallisia ideoita on kerta kaikkiaan enemmän. Voidaan hyvällä syyllä todeta, että puhtaasti tieteenalakohtainen tiede on kuollut. (Johansson 005.) 4 9

50 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Onko organisaatiosi oppiva organisaatio? Mitkä ovat oppimisen kannalta organisaatiosi sosiaaliset rakenteet ja verkostot? 5 0

51 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA 4. TIETEENFILOSOFIAT Tieteenfilosofit ovat esittäneet erilaisia ajatuksia siitä, mitä tieteentekijän pitää ja mitä hän voi tehdä. Näitä ajatuksia kutsutaan metateorioiksi. Metateoriat määrittävät, mitkä ovat erityistieteen filosofian analysoitavia ongelmia ja milloin ratkaisut ovat sopivia. Tiedettä voidaan siis tehdä monella eri filosofisella otteella tai taustaoletuksella ja meidän on syytä tietää, millä otteella itse kukin meistä aikoo jatkossa tehdä (tieteellistä) tutkimusta. Seuraavassa tarkastellaan erilaisia tieteenfilosofioita. (Järvinen & Järvinen 004.) Seuraavassa esitellään (Järvinen & Järvinen 004) kuusi filosofista metateoriaa. Niiden keskeiset edustajat ovat: looginen empirismi (Carnap), kriittinen rationalismi (Popper), kriittinen teoria (Habermans, Marx), fenomenologia (Husserl), hermeneutiikka (Gadamer) ja systeemiteoria (Churchman). Looginen empirismi Loogisen empirismin koulukunta kehitteli fysikaalisten tieteiden tutkimusta ja loi ankarat ja matemaattiset työtavat tieteen ihanteeksi. Nimensä mukaan koulukunta nojautuu kahteen perustaan: logiikkaan ja empirismiin. Logiikan mukaan tieteelliset lauseet ovat kirkkaita ja selkeitä eivätkä ne ole ristiriidassa keskenään. Empirismin mukaan tieteelliset käsitteet ja lauseet on varmennettava havaintotiedon avulla. Fysiikan tutkimuksen periaatteiden mukaan sellaista, jota ei voida kvantitatiivisesti mitata, on pidettävä epärelevanttina. Siksi loogisen empirismin mukaan suoritettava ihmistä koskeva tieteellinen tutkimus pelkistyy ihmisen ulkoisen käyttäytymisen tutkimiseksi tarkastelemalla, mitä ulkoiset ärsykkeet vaikuttavat ihmisiin. Sen vuoksi esimerkiksi inhimillinen vapaus ja vastuu eivät sovi (fysiikan tutkimusperinnettä noudattavan) tutkimuksen kohteiksi. Myös ihmisten kohdalla loogista empirismiä seuraavat 5

52 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA tutkijat pyrkivät johtamaan ihmistä koskevia luonnon lakeja ja sitä kautta kontrolloimaan ihmisen käyttäytymistä. Loogista empirismiä seuraava tutkija näkee tieteellisen työn neutraalina ja arvoista vapaana. Ihanne on, että tutkija rekisteröi objektiiviset tosiasiat ja vain ne. Objektiivisella tarkoitetaan todellisuuden tarkkaa jäljentämistä. Tieteellisen tutkimuksen otetta, joka näkee tutkimuksen löydökset todellisuuden täsmällisinä edustajina ja joka kieltää tutkijan roolin ihmisenä, sanotaan positivismiksi. Se väittää, objektiivinen, tieteellinen ja rationaalinen lähestymistapa maailmaan on ainoa kelpo tapa hankkia tietoa (knowledge). Sellaiset tekijät kuten sitoutuminen, kuvittelu ja arvot eivät ole tärkeitä vaan epärelevantteja. Looginen empirismi on edistänyt tieteellistä tutkimusta painottamalla käsitteiden yksikäsitteisyyttä ja sitä että perustelujen tulee olla loogisesti korrekteja ja aukottomia. Looginen empirismi on tuonut tutkimukseen sellaiset metodit ja tekniikat kuten otoksen ottaminen, strukturoitu haastattelu, asteikkojen luominen, joiden avulla tuotettuja raakatietoja on sitten käytetty tilastollisissa testeissä ja analyyseissä. Kriittinen rationalismi Kriittinen rationalismi liitetään Karl Popperiin. Popper kehitti sen lähtemällä loogisesta empirismistä. Päällimmäisenä erona on, että kriittinen rationalismi korostaa teorian merkitystä. Sen mukaan me emme lähde tekemään tutkimusta tyhjältä pöydältä, vaan meillä on aina joitakin ennakkokäsityksiä tutkittavasta aiheesta. Nämä ennakkokäsitykset ohjaavat tutkittavana olevan ilmiön havainnointia. Ennakko-odotuksemme saavat joko vahvistusta (corroborate) tai tulevat kumotuiksi (refute), kun kohtaamme todellisuuden. Traditiolla on vahva vaikutus siihen, miten muotoilemme ennakkoodotuksemme. Tietämyksen muodostuminen yleisesti ja tieteellisen tiedon muodostuminen erityisesti etenevät yrityksen ja erehdyksen kautta tai käyttäen Popperin ilmaisua by conjectures and refutations. 5

53 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Kriittisen rationalismin mukaan meillä on ensin alustava käsitys, hypoteesi, jota sitten tutkitaan suhteessa todellisuuteen. Hypoteesi voi joko saada vahvistusta tai tulla hylätyksi. Kriittisen rationalismin mukaisen tieteenteon keskeinen pyrkimys on falsifiointi. Siksi tieteellisten lauseiden tulee olla sellaisia, että ne on mahdollista osoittaa tai todistaa vääriksi. Kriittinen rationalismi katsoo, että tieteellinen tietämys ei koostu tosiasioista, jotka ovat sataprosenttisesti tosia, vaan joukosta väliaikaisia maamerkkejä koskaan päättymättömällä polulla kohti totuutta. Kriittinen rationalismi toisin kuin looginen empirismi suostuu hyväksymään arvot. Sekin haluaa kuitenkin tehdä selkeän eron tosiasioiden maailman ja arvojen maailman, rationaalisuuden maailman ja päätösten maailman, välillä. Tämän vuoksi tiede ei voi asettaa elämän päämääriä eikä se voi sanella, millaisia arvojen tulee olla. Se ei voi ennakoida elämäämme koskevia päätöksiä. Arvot voidaan kuitenkin ottaa tieteellisen tutkimuksen kohteeksi. Kriittinen rationalismi eroaa loogisesta empirismistä myös siinä, että objektiivisuus ei tarkoita tutkijan poissulkemista, vaan sitä että tietyn tutkijan tuottamat lauseet asetetaan julkisen kritiikin kohteeksi ja toisten tutkijoiden tarkastettaviksi. Kriittinen teoria Kriittinen teoria on laaja filosofinen alue, sen alkuun liitetään Marxin nimi. Teorian peruslähtökohtana on olettamus, että ihmisten tulisi olla todella vapaita. Mikä tahansa vallan käyttö on loukkaus vapautta vastaan ja erityisesti silloin, jos vallan käyttö vääristää kykyämme kommunikoida ja toimia toisten ihmisten kanssa. Kommunikoinnin lisäksi työ on toinen toiminnan muoto, johon ihmiset ovat antautuneet. Tässä yhteydessä he käyttävät teknologiaa kontrolloidakseen ympäristöään. Kriittisen teorian edustajat tunnistavat kolmenlaisia ihmismielen toimintoja. Ensiksikin on tekninen toiminto, jonka yhteydessä edellä mainittiin työ. Toiseksi on kommunikointitoiminto, joka tähtää toisten ymmärtämiseen ja siihen liittyvään tietoon. Kol- 5 3

54 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA manneksi on sateenvarjotoiminto, joka kattaa molemmat edelliset, tätä kutsutaan nimellä emansipatorinen intressi, pyrkimys tulla kokonaan vapaaksi. Kriittisen teorian edustajien mukaan, niin tiedettä kuin muutakin tietämystä ohjataan intressien mukaan ja nämä intressit perustuvat ihmisen olemassaoloon. Tieteen tulee siis parantaa ihmisen elinehtoja ja auttaa ihmistä vapauteen. Tiedettä ei saa käyttää ihmisten manipulointiin. Tiede on vastuussa siitä, että se paljastaa ihmisten hyväksikäytön. Kriittistä teoriaa noudattavan tutkijan tulee esittää tutkimuksensa yhteydessä omat arvonsa, joihin hänen tutkimuksensa nojaa. Fenomenologia Fenomenologian synnyn sanotaan ajoittuvan yhteen psykologiatieteen syntymän kanssa. Fenomenologian katsotaan vahvistavan anti-positivistisia pyrkimyksiä ja antavan luotettavan pohjan ihmistieteille. Fenomenologiaa voidaan luonnehtia loogisen empirismin vastakohtana. Fenomenologian sisällä annetaan täysi tunnustus loogiselle empirismille luonnontieteiden alueella. Loogisen empirismin vaikutuksesta tieteen katsotaan menettänen elävän kontaktin tavallisten ihmisten maailmaan. Fenomenologit väittävät, että abstraktit kattavat teoriat, joiden sanotaan kuvaavan, ovatkin sen sijaan hämärtäneet meidän luontoa koskevan näkemyksemme, joka ennen tieteellistä aikakautta perustui kokemukseen. Kun tiede näin on menettänyt kosketuksen inhimilliseen kokemukseen, sillä ei ole enää mitään tärkeää sanottavaa meille. Tiede on vieraantunut juuriltaan, eli ihmisistä ja siitä maailmasta, jossa ihmiset elävät. Tiede on onnistunut redusoimaan ihmisen olemassaolon kaikessa kokonaisuudessaan himmeiksi abstrakteiksi faktoiksi, joilla ei ole mitään merkitystä ihmiskunnan enemmistölle. Maailmamme on kutistettu matemaattisiksi kaavoiksi. Tämä on sen takia polttava ongelma, koska humanistiset tieteet mielellään kopioivat luonnontieteiden metodit. 5 4

55 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Fenomenologia haluaa, että näemme selvästi ja kuvaamme tarkasti sen minkä näemme ja vasta sitten rupeamme selittämään näkemäämme tieteellisesti. Tästä syystä fenomenologiaa sanotaankin kurinalaiseksi ihmettelyn asenteeksi. Tämä ei tarkoita, että fenomenologia olisi epätieteellinen, se on pikemminkin esitiede, mielen oppiaine, joka edeltää tiedettä ja luo muille tieteille viitekehyksiä. Fenomenologia pyrkii estämään sen, ettei positivismi redusoisi ihmisiä kvantitatiivisesti mitattaviksi tutkimuskohteiksi. Positivismi ei joko tunne tai se kieltää inhimillisen kokemuksen ihmisen subjektiviteettina ja toimintana, jota ei voi selittää kvantitatiivisin termein. Edellisen vastakohtana fenomenologia pyrkii palauttamaan inhimillisen toiminnan mukaan kuvaukseemme Ja ymmärrykseemme maailmasta. Se tekee sen korostamalla intentionaalisuutta ja intersubjektiivisuutta. Intentionaalisuudella tarkoitetaan meidän mielemme intentionaalista tai kohdistettua kiinnostuksen kohdetta maailmassa tuolla ulkona. Tämä ei tarkoita subjekti-objekti -suhdetta, vaan painottaa maailmaa sellaisena kuin se on tai kuin mielemme sen meille muodostaa. Termillä ilmiö viitataan siihen, mikä ilmenee meidän tietoisuudessamme. toimimalla intentionaalisesti ihminen ei vain ole avoin maailmalle vaan myös osana maailmaa. Intentionaalisuus saa aikaan sen, että on olemassa suhde meidän ja maailman tuolla ulkona kesken, joista jälkimmäinen tulee meidän maailmaksemme, kun olemme sen kohdanneet. Tämä molemminpuolinen kohtaaminen tapahtuu siksi, että meidän ja maailman tuolla ulkona välillä vallitsee intersubjektiivinen ja vastavuoroinen suhde, jossa meillä on fenomenologian mukaan mahdollisuus luoda oma merkitysmaailmamme. Toisin sanoen fenomenologia väittää, että maailma on katsojan silmässä. Kuten fenomenologia uskoo, on olennaista että menemme asian ytimeen, mitään ei siis oteta annettuna. Havainnoijan tulee torjua kaikki aikaisemmat olettamuksensa ilmiöstä. Meidän tulee keskittyä kokemuksiimme sinänsä pohtimatta, heijastavatko kokemuksemme objektiivista todellisuutta vai ei. Fenomenologi varaa analyysissaan yhtä paljon aikaa sekä maailman hulluudelle että normaaliudelle, koska ihmisille, jotka elävät näissä maailmoissa, kummatkin ovat yhtä todellisia. 5 5

56 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Kun fenomenologit kuvaavat kohdettaan, he eivät epäile eivätkä ota annettuna sen totuusarvoa. Kuvatakseen tietyn ilmiön tarkasti fenomenologin täytyy lähestyä kohdettaan niin vähillä ilmaisuilla kuin mahdollista. Silloin ei tarvitse olla käyttämättä aikaisempia ilmaisuja, vaan vain hiukan viivästää niiden käyttöönottoa. Fenomenologit uskovat, että meidän pitäisi tehdä jatkuvasti tutkimustuloksemme tarkistusta eli suhteutusta todellisuuteen ja antaa ilmiön näkyä terävästi eikä vain hetkittäin ilmaantua meille. Ilmiön tai kohteen kuvaamisessa on tutkijan keskityttävä olennaiseen, toisin sanoen piirteisiin, jotka välttämättä kuuluvat ilmiöön, eli joita ilman ei ilmiötä ole olemassa. Hermeneutiikka Hermeneutiikkaa on vuosisatoja käytetty vanhojen lakikirjojen ja uskonnollisten tekstien ymmärtämiseen. Hermeneutiikka on liitetty historiaan ja muihin oppiaineisiin, jotka tutkivat klassisten tekstien merkitystä ja niiden relevanttisuutta nykyajalle. Hermeneutiikka ei pidä sitoa kuitenkaan vain teksteihin, vaan sen avulla voidaan tutkia myös taidetta ja musiikkia. Toisin kuin positivismi, joka tähtää maailman hallintaan, hermeneutiikka kunnioittaa kulttuuritraditiota. Kun tutkija kohteessaan yrittää ymmärtää mennyttä, hän ei tarkastele kohdettaan kuolleena kohteena vaan dynaamisena vitaalisena ilmiönä. Mennyt puhuu tulkitsijalle. Hermeneutiikkaa voidaan ymmärtää molemminpuolisen kommunikoinnin muotona, joka perustuu sekä kuunteluun että puhumiseen. Vaikka ne kauan sitten eläneet ihmiset eivät voikaan konkreettisesti puhua meille, he puhuvat töittensä kautta. Kun ymmärrämme historiaa, emme konstruoi historiaa uudelleen, sillä silloin pitäisimme sitä kuolleena. Sen sijaan hermeneutiikan mukaan meidän täytyy integroida dynaaminen mennyt nykyaikaa. Kaksi maailmaa mennyt ja nykyinen tuodaan yhteen dynaamisessa kohtaamisessa. Ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, on merkityksellistä kahden osapuolen välisessä kommunikoinnissa, joista toinen on tutkija ja toinen on 5 6

57 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA teksti. Hermeneuttinen ajattelu kulkee kahta tietä. Se mahdollistaa tutkijan kriittisen suhtautumisen tekstiin, jotta teksti ei dominoisi tulkintaa. Se toisaalta tekee mahdottomaksi epäkriittisen itsearvioinnin, jolloin kaikki tulkintani olisivat oikeita. Kuten fenomenologiakin lupaa hermeneutiikka meille mahdollisuuden kohdata olennainen osa inhimillistä alkuperäistä kokemusta, vaikka se samalla myöntää, ettei kyseistä kokemusta voi sellaisenaan palauttaa meille. Tavoitteena kuitenkin on kuunnella niin herkällä korvalla kuin perusaineisto antaa myöden. Edellisestä seuraa, että hermeneutiikan perusta on hyvin lähellä fenomenologian perustaa. Yllättävää sen sijaan on, että hermeneutiikalla on paljon yhteistä myös kriittisen teorian kanssa. Molemmat panevat paljon painoa harhoihin ja tutkijan henkilökohtaiseen historiaan. Systeemiteoria Systeemiteoria eroaa paljon muista metateorioista, joita edellä on käsitelty. Se käsittelee oppiaineiden välisiä yhtäläisyyksiä eikä niiden eroja. Yhtäläisyyksiä lähdettiin hakemaan siltä pohjalta, että monen oppiaineen opetuksen ja tutkimuksen kohteena oli tai voitiin nähdä systeemin. Systeemiteoria siis pyrkii paremmin ymmärtämään systeemejä. Se puolestaan tuottaisi parempaa systeemin analysointia, suunnittelua ja arviointia. Systeemilähestymistapa ei itsessään ole edellä mainittujen kolmen toiminnon, analysoinnin, suunnittelun ja arvioinnin joukko. Systeemilähestymistapa näkee systeemin kokonaisuutena tietyssä ympäristössä. Se korostaa kunkin osasysteemin roolia kokonaisuudessa eikä osasysteemin toimintaa sinänsä. Vaikka osasysteemillä on omat tavoitteensa, niin koko systeemin tavoitteet dominoivat ja ovat kaiken aikaa näkyvissä myös osasysteemistä päin katsottaessa. Systeemilähestymistapa rohkaisee tutkimaan osasysteemien suhteita ja toimintoja. Olennaista systeemilähestymistavalle on se, että systeemin resurssit ja niiden rajoitukset ovat keskeisiä tarkastelun kohteita. 5 7

58 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa on eräs systeemilähestymistavan iskulauseita. Se alleviivaa uudelleen sitä, ettei osasysteemeitä tule tarkastella erillisinä ja vaan kokonaisuuden osana. Yleinen systeemiteoria tutkii systeemien ominaisuuksia yleensä, olivatpa systeemit sitten biologisten, lingvististen, sosiaali- tai fysikaalisten tieteiden systeemeitä, eikä niinkään mitään erityistä systeemiä. Taustalla on se olettamus, että on olemassa kaikille yhteinen systeemin ideaali muoto. Kun ilmiöille on olemassa tiettyjen muuttujien ja niiden välisten korrelaatio- ja kausaalireaktioiden järjestelmä, niin vastaavanlaista järjestelmää tai logiikkaa tavoitellaan systeemiterminologiaa käytettäessä. Tämä systeemilogiikka keskittyy systeemin sisäisiin organisointiongelmiin, jotka yleensä on ratkaistu jotain hierarkkista järjestelyä käyttäen. Organisointi kertoo, miten osasysteemien välinen yhteistoiminta on järjestetty. 5 8

59 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. 5 9

60 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA 5. FILOSOFISET OLETTAMUKSET Ihminen ja ihmisten yhteisöt ovat paljon vaativampia tutkimuksen kohteena kuin luonto, fyysiset artefaktit ja tiedot, koska jälkimmäiset käyttäytyvät pääasiassa säännönmukaisesti. Sen sijaan ihmisellä on ainakin periaatteessa omaa tahtoa, eikä ihmisen käyttäytymistä voi ennustaa sataprosenttisesti. Tämä havainto on vaikuttanut jossain määrin yhteiskuntatieteisiin ja niiden filosofisiin olettamuksiin. Yhteiskuntatieteiden taustaoletuksia voidaan analysoida esimerkiksi kahden lähestymistavan mukaan, ne ovat subjektivistinen ja objektivistinen. Nämä kategoriat eroavat toisistaan niin ontologian, epistemologian, ihmiskäsityksen kuin metodologian suhteen. Kahdella näistä on suuri vaikutus tutkimukseen. Seuraavassa tarkastellaan ontologiaa ja epistemologiaa hieman yksityiskohtaisemmin. Ontologisilla uskomuksilla tai sitoumuksilla on tärkeä merkitys sen suhteen, mitä tutkimuskohteesta oletetaan, toisin sanoen oletetaanko empiirisen maailman olevan olemassa objektiivisena ja ihmisistä riippumatta vai subjektiivisena ja olemassa vain ihmisten toimintojen seurauksena, luomana ja uudelleen luomana. Tutkijoiden mukaan (Järvinen & Järvinen 004) ontologiset sitoumukset ovat kaikkein perustavanlaatuisimpia: seuraavassa esitellään joistakin käsitteistä kaksi ääripäätä, jotka perustuvat objektivistiseen ja subjektivistiseen näkemykseen.. Käsitys informaatiosta/datasta a) datat ovat kuvaavia tosiasioita b) datat ovat olennaisia merkityksiä. Käsitys informaatiosysteemeistä/tietosysteemeistä a) tietosysteemi on tekninen systeemi b) tietosysteemi on organisationaalinen/sosiaalinen systeemi 6 0

61 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA 3. Käsitys ihmisestä a) tilanne ja ympäristö määräävät täysin ihmisen ja hänen aktiviteettinsa (determinismi) b) ihminen in täysin autonominen ja hänellä on vapaa tahto (voluntarismi) 4. Käsitys teknologiasta a) teknologia kehittyy omien lakiensa mukaan b) teknologia on joustava, ihmiset voivat kontrolloida sitä ja ihmisten vastuulla on sen kehittäminen ja seuraukset 5. Käsitys organisaatiosta ja yhteiskunnasta a) yksilön tiedon (kognition) ulkopuolinen sosiaalinen maailma on reaalinen ja koostuu kosketeltavista ja varsin muuttumattomista rakenteista (realismi) b) yksilön tiedon (kognition) ulkopuolinen sosiaalinen maailma ei ole muuta kuin nimiä, käsitteitä ja termejä, joita käytetään jäsentämään todellisuutta (nominalismi) c) organisaatio koostuu lähes muuttumattomista ja hitaasti sosiaaliseen todellisuuteen sopeutuvista rakenteista (strukturalismi) d) organisationaaliset prosessit, kuten vuorovaikutus ja poliittinen kamppailu, määrittävät organisationaalisia ilmiöitä Edellä olevassa ontologisessa analyysissä ihmiskäsitys on vain yksi käsite eikä erillinen näkökulma. (Järvinen & Järvinen 004.) Epistemologia koskee tieteellisen, ilmiöistä tutkimuksella tuotettavan tiedon luonnetta. Positivismi pyrkii selittämään ja ennustamaan, mitä tapahtuu sosiaalisessa todellisuudessa etsien säännönmukaisuuksia ja kausaalisuhteita tutkittavan ilmiön tekijöiden välille. Anti-positivismin mukaan sosiaalista maailmaa voidaan ymmärtää vain niiden yksilöiden näkemysten kannalta, jotka osallistuvat tutkittavaan toimintaan. Tutkijat Orilowski ja Baroudi (99) analysoivat lukuisia julkaistuja artikkeleita ja luokittivat ne epistemologialtaan positivistisiin, tulkinnallisiin ja kriittisiin. Kaksi ensin mainittua vastaavat jakoa positivismi ja anti-positivismi. 6

62 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Kriittisen filosofian mukaan keskeistä on uskomus, että sosiaalinen todellisuus on historiallisesti määräytynyt ja tästä syystä ihmisiä, organisaatioita ja yhteiskuntia ei ole rajattu olemaan vain tietyssä tilassa. Kriittisen näkökulman (perspektiivin) epistemologinen oletus on, että tietämys perustuu sosiaalisiin ja historiallisiin käytäntöihin. Prosessipainotteisuudesta johtuen kriittiset tutkimukset ovat pitkittäistutkimuksia, joko historiallisia tai etnografisia. (Järvinen & Järvinen 004.) 6

63 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. 6 3

64 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA 6. SUUNNITTELUTUTKIMUKSEN TARVEANALYYSI Työelämäperustainen tutkimus- ja kehitystyö on tarveanalyysiin perustuvaa ja luonteeltaan jatkuvaa parannustyötä tai hyppäyksittäin tapahtuvaa uudistumista. Parantaminen tai uudistaminen voi kohdistua joko tuotteeseen, prosessiin, kommunikaatiokanavaan tai asiakassuhteeseen. PERUSIDEA Työelämälähtöinen tutkimus on luonteeltaan jatkuvaa tarpeen määrittelyä ja ratkaisun hakemista Jokaisessa tutkimuksessa on oltava tarve, johon tutkija etsi vastausta Tutkimukseen kelpaavista tarpeista on helppo puhua, mutta käytäntöä merkittävästi edistävien ja ratkaistavissa olevien tarpeiden löytäminen on vaikeaa Työelämäperustaista tutkimus- tai kehitystyötä ei ole ilman tarvetta. Tarve -termin synonyymejä ovat tässä yhteydessä ongelma, tehtävä, kysymys, haaste, mahdollisuus jne. Merkittävät tarpeet eivät tule esille valmiiksi muotoiltuina ja paketoituna. Tutkimus ei hyödytä käytäntöä, jos tutkija on tunnistanut ja valinnut itselleen mitättömän tarpeen ja löytänyt siihen hedelmättömän ratkaisun. Tutkimusprosessin moitteettomuus ei tee tutkimuksesta hyödyllistä. Tarveanalyysin ensimäistä porrasta voidaan kutsua teemaksi. Tarpeita on etsittävä intensiivisesti ja niitä on määriteltävä yhä uudelleen, jotta voidaan varmistua että ne ovat merkittäviä, ja että niihin tuotettava ratkaisu voisi edistää käytäntöä. 6 4

65 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA MAHDOLLISIA TEEMOJA OVAT ESIMERKIKSI Tutkijan on ensiksi hyvä päättää aluksi siitä, mistä teemasta hän on erityisen kiinnostunut. Organisaation taloudelliset haasteet Organisaation sopimuspolitiikka Johtaminen Tuotekehittely Henkilöstöhallinto Laatuongelmien ratkaiseminen Organisaation muuttaminen Työelämän suhteiden kehittäminen.jne. TEEMA LÖYTYY USEIN TUTKIJAN Kiinnostuksen kohteista, Urasuunnitelmista tai Omista työkokemuksista Odotettavissa olevat muutokset velvollisuuksissa voivat myös vaikuttaa siihen, mistä teemasta tutkija kiinnostuu. Jos tutkijalla on valittavanaan useita kiinnostavia ja käytännön kannalta merkittäviä teemoja, hänen on syytä listata ne ja valita niistä kiinnostavin. Kiinnostavimman tai merkittävimmän teeman valinnassa tutkija voi käyttää erilaisia kriteerejä, joista käytännön edistäminen on yksi keskeisimmistä. A. Teemaa valittaessa tutkijan olisi keskusteltava siitä mahdollisimman monen asiasta kiinnostuneen ja siitä tietävän kanssa B. Keskustelu auttaa näkemään omat puutteet ja rajoittuneisuuden asiassa C. Keskustelut avaavat silmiä ja estävät tutkijaa investoimasta aikaa polkupyörän uudelleen keksimiseen D. Teeman avoin pohdinta motivoi esimiehiä ja työtovereita osallistumaan tutkimusprosessiin E. Se motivoi heitä auttamaan tutkijaa esimerkiksi materiaalia keräämällä ja tuottamalla ideoita F. Se tasoittaa tietä ja vähentää muutosvastarintaa, kun tutkimuksen tuloksia aletaan aikanaan soveltamaan käytäntöön 6 5

66 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Tee lista teemoista, jotka ylipäätään voisivat olla kohdallasi mahdollisia ja valitse niistä kiinnostavin: 6 6

67 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Miten teemasta jäsennellään tarve Kun tutkija on valinnut teemansa, hänen on astuttava seuraavalle tarveanalyysin portaalle. Tällä askelmalla hänen on jäsennettävä valitsemansa teeman avulla tarve. ESIMERKIKSI TUTKIMUKSESTA JA TUOTEKEHITYKSESTÄ TEEMANSA VALINNUT TUTKIJA MIETTII ONKO HÄN KIINNOSTUNUT:. uuden tuotteen kehittämisestä. r&d&i prosessin tehostamisesta 3. tutkijoiden välisten ongelmallisten suhteiden ratkaisemisesta 4. vai uuden tutkimusmenetelmän testaamisesta MIKÄLI JOHTAMINEN ON TUTKIJAN TEEMA, HÄN VOI KOHDISTAA HUOMION:. johtajien tyyleihin ja rooleihin. johtamisilmastoon 3. esimiestehtävien kehittämiseen 4. strategiseen ajatteluun 5. johtamisessa voivat kiinnostaa myös työryhmät ja tiimit 6. tai parhaiden käytäntöjen juurruttaminen organisaatioon Tutkijan on selvitettävä mitä hänen valitsemastaan tarpeesta tutkimuksen perusteella tiedetään. Ja onko saatuja tutkimustuloksia aiemmin mahdollisesti sovellettu jo jossakin organisaatiossa. 6 7

68 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Jäsennä edellä valitsemasi teema edelleen tarpeiksi: 6 8

69 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Miten tarpeesta edetään kysymyksiin Kun tutkija ryhtyy muuntamaan tarvetta kysymyksiksi, hän on astunut tarveanalyysin kolmannelle ja viimeiselle portaalle. Tarpeesta voidaan johtaa erilaisia kysymyksiä, joihin tutkimuksella etsitään vastauksia. Käytännön hyöty ja merkittävyys ovat keskeisimmät kriteerit kysymystä valittaessa ja asetettaessa. Jos esimerkiksi johtamisen teemasta on tutkimuksen ja kehittämisen tarpeeksi valittu motivaatio, siitä voidaan johtaa mm. seuraavat kysymykset:. Miksi henkilökunta ei ole riittävän motivoitunutta työhönsä?. Millä tasolla henkilökunnan motivaatio on tällä hetkellä? 3. Mitkä tekijät vaikuttavat henkilökunnan motivaatiotason? 4. Kuinka henkilökunnan motivaatiota voidaan parantaa? Kysymys vie tutkijan syvälle organisaation rakenteisiin ja syövereihin. Hyvä kysymys koskettaa konkreettisesti organisaation todellisuutta. Organisaation muuttamiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan lujia, kiistattomia ja toimenpiteiden muotoilua ohjaavia vastauksia tutkimuksen perustana olevaan kysymykseen. Kysymyksen asettamiseksi tutkijan on tunnettava kohdeorganisaationsa hyvin. Jos hän ei sitä tunne, hän voi valita kysymyksen, joka ei ole kovin relevantti ja siksi siihen tuotetulla vastauksella ei ole myöskään mainittavaa arvoa. 6 9

70 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Johda edellä jäsentämästäsi tutkimus- ja kehittämistarpeesta kysymyksiä: 7 0

71 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Tarveanalyysin kooste Tutkijan on syytä aloittaa tarveanalyysi mahdollisimman pian. Hänen on syytä tarkastella kohdettaan (artefakti, innovaatio, arvokonsepti, organisaatio, logistinen järjestelmä) mieli avoinna, kuin olisi siinä ensimmäistä kertaa. muistikirjan pitäminen auttaa asiaa. Mind map tekniikka auttaa näkemään asioiden välisiä yhteyksiä. TARVEANALYYSIN HYVÄKSIKÄYTTÖ. Teema Lue laajasti ole kiinnostunut erilaisista asioista Seuraa toimialasi kehitystä Kartoita parhaita käytäntöjä ja etsi niille sovelluskohteita organisaatiossasi Tee muistiinpanoja havainnoistasi. Tarve Kartoita tutkimus- ja kehittämistarvealueita ja kohteita organisaatioissa Kysy, keskustele ja väittele asioista jokaisen halukkaan kanssa Seuraa tarkoin mitä organisaatiossa tehdään eri osa-alueilla Tee vertailuja kilpailijoihin Kirjoita tiivistelmiä havainnoistasi 3. Kysymys Perehdy esiintulevien tarpeiden syy- ja seuraussuhteisiin Tee kustannus- ja hyötyvertailuja Ota selvää mitä organisaatioiden asiantuntijat ajattelevat tarpeista Selvitä millainen lisäarvo kysymykseen annetulla vastauksella voi olla organisaatiolle Hanki johdon tuki työllesi Kirjoita tutkimussuunnitelma 7

72 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Kysyvä mieli on hyvä opas matkalle tarveanalyysiin. Ole avoin erilaisille mielipiteille ja näkemyksille. Älä ala väitellä tai riidellä, vaikka olisit eri mieltä. Tarveanalyysi on tapa sitoa ihmiset tutkimukseen ja sen tulosten hyväksikäyttöön. Saadaksesi ihmiset mukaan sinun on kuunneltava heitä. Tutkijan on helpompi jäädä yksin työnsä kanssa kuin saada muut mukaansa. Oma mieli ei riitä siihen tasoon, jonka voit saavuttaa yhteisöllisen älykkyyden, kokemuksen ja muistin avulla. Käytäntöä palveleva tutkimus on väistämättä usean ihmisen vapaaehtoisen myötävaikuttamisen ja elämisen tulos. 7

73 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. 7 3

74 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA 7. YHTEENVETO Työkirjan ensimmäisessä osassa käsitellään metodologiaan liittyviä asioita. Metodologia kattaa sekä tieteenfilosofisen lähestymistavan että kaiken sen välineistön, jolla kyseistä tarvetta (tai ongelmaa) lähestytään, tutkitaan, analysoidaan ja tehdään mallinnusta tai tulkintoja. Tieteenfilosofinen lähestymistapa on sikäli merkityksellinen että se määrittää sen tutkimusotteen, jonka perusteella määräytyvät kaikki muut tutkimusmenetelmät ja tekniikat. Työkirjan määrittelemää kohdetta lähestytään konstruktiivisella eli suunnittelutieteellisellä tutkimusotteella. Tämä tarkoittaa muun muassa, että kohteen kehittäminen tai uudistaminen (innovoiminen) tapahtuu systeemitasolla. Suunnittelututkimus eroaa kaikista muista esitellyistä tutkimusotteista, koska se suuntaa katseensa tulevaisuuteen. Muilla tutkimusotteilla voidaan lähestyä nykytilannetta tai menneisyyttä. Organisaatio innovaationa suunnittelututkimuksen viitekehyksen muodostaa arvoketju. Arvoketju on organisaation toiminnallisen arkkitehtuurin elementtejä, eli sen instituutioita, ilmaiseva vertauskuva. Arvoketju on perinteisessä muodossaan lineaarinen jatkumo, jonka virtausta yritysjohto ohjaa raaka-ainelähteiltä markkinoille. Nykyinen tietotekniikka mahdollistaa niin kutsutun digitaalisen varastoinnin, eli asioita ja tavaroita ei varastoida makasiiniin vaan tietolevylle. Osan alussa kuvattujen tehokkuuden ja tuottavuuden näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että tuote voidaan säilyttää raaka-aineen olomuodossa lähelle asiakasta. Tai samasta raaka-aineesta voidaan valmistaa erilaistettuja asiakastuotteita. Esimerkkinä maalikaupan tekemä tuotteen sävytys ostohetkellä, samaa periaatetta noudattavat Benetton ja Dell. Samalla arvoketjusta on tullut erityisesti korkean osaamisen tuotteiden (teknologiatuotteiden) kohdalla epälineaarinen, jossa voi ajallisesti liikkua eteen ja taaksepäin. Konstruktiivisen tietokäsityksen mukaan tieto voidaan rakentaa (construct), sen rakenteet voidaan purkaa (deconstruct) ja rakentaa uudelleen (reconstruct) kulloisenkin tavoitteen mukaisesti. Sosiaalista konstruktivismia on alettu hyödyntää paljon myös organisaatiotutkimuksessa. Tutkijat ovat todenneet, että organisaatioista puhutaan 7 4

75 ENSIMMÄINEN OSA METODOLOGIA usein ikään kuin ne olisivat pysyviä, kiinteitä fyysisiä todellisuuksia eivätkä viivästettyjä mielikuvia. Sosiaalinen konstruktivismi perustuu näkemykseen sosiaalisten suhteiden ratkaisevasta merkityksestä tiedonmuodostuksessa. Työkirjan neljännessä osassa käsittelemme prosessia, siinä tulee tarkemmin käsittelyyn mikrologistiikka suunnittelun ajatusmallina. Organisaation logistinen prosessi on sen dynaaminen muotoilu sen arvoketjusta. Viime aikoina on alettu ottaa käyttöön ja soveltaa viivästetyn logistiikan käsitettä eri toimialoilla. Viivästettyä logistiikkaa sovelletaan koko arvoketjun rakentamisessa. Se tarkoittaa esimerkiksi tuotesuunnittelussa, arkkitehtisuunnittelussa, rakentamisessa, markkinointiviestinnässä, elokuvanteossa, hammaslääkäritoiminnassa ja niin edelleen. Arvoketju ei rakennu pelkästään fyysisen tuotteen ympärille, koska useimmiten tuote on kooste, joka sisältää sekä palvelun että tavaran. Konstruktiivisen tietokäsityksen mukaan sekä tuote että prosessi voidaan rakentaa, purkaa ja uudelleenrakentaa. Suunnittelututkimuksen tarveanalyysin avulla lähestytään kehitettävää tai uudistettavaa kohdetta. Tarveanalyysi on eräänlainen konseptisuunnittelun muoto, joka etenee askeleittain. Tarveanalyysin tulosta lähdetään kehittämään ja useimmiten kohde tarkoittaa sekä tuotetta, organisaatiota että sen valmistuksen ja jakelun logistiikkaa. 7 5

76 TOINEN OSA KOHDE TOINEN OSA KOHDE 8. TUOTE Käsittelemme tässä osassa kohdetta. Kehitettävä kohde voi olla joko tuote tai organisaatio. Tuotteet ovat tavaroita, palveluita, tietoa tai niiden yhdistelmiä. Organisaatio on käsitekartta niistä toimijoista, jotka osallistuvat artefaktin tuottamiseen. Innovaatio voi olla hyvin monentyyppinen ja sijaita arvoketjun eri vaiheissa. Jotta asiat saadaan organisaatiossa tapahtumaan, on oltava valtaa. Käsittelemme myös erilaisia vallan ilmentymiä. Organisaatiokulttuuri liittyy läheisesti johtamiseen ja vallankäyttöön. Millainen organisaatio tuottaa hyvää laatua ja on samalla innovatiivinen selvinnee työskentelemällä kohde osan kanssa. Mikään tuote ei ole ainoastaan tekninen kimpale, vaan vähimmilläänkin osa jonkinlaista laajempaa käyttökonseptia, jossa se tuottaa iloa ja hyötyä. Tässä suhteessa monet palvelut ovat tuotteita siinä missä niiden fyysisemmät sukulaisetkin. Palveluiden kirjo on huima, samoin niiden vakioitumisen aste. Hampurilaisketjut tarjoavat pitkälle standardoitua palvelua, samoin pesulat ja siivousyritykset. Sisustusarkkitehdilla, liikkeenjohdon konsultilla tai lääkärillä standardisuoritukset ja -suositukset ovat harvinaisempia. Joka tapauksessa valtaosa fyysisistä tuotteista ja ohjelmistoista pysyy käyttötilanteesta toiseen enemmän samana kuin suurin osa palveluista. Monet tuotteen kehittämiseen tarkoitetut menetelmät soveltuvat myös palveluiden kehittämiseen. Monet menetelmät juontavat juurensa työn kehittämisestä ja tutkimisesta niin palvelualoilla kuin tuotannossa. Palveluita kehitettäessä havainnointi korostuu suhteessa muihin menetelmiin. Tavallaan palvelun toteuttamisen havainnointi ja 7 6

77 TOINEN OSA KOHDE videointi vastaavat ohjelman tai fyysisen tuotteen artefaktianalyysia ja sen käytön seuraamista. Palveluiden kehittämisessä asiakkaat ja käyttäjät ovat yleensä myös lähempänä palvelun toteuttajaa, vaikka palvelukonseptin viimekätinen kehittäjä sijaitsisikin toisaalla organisaatiossa. Käyttäjäyhteistyön rinnalla toteuttajat ovat keskeinen resurssi, mikä tulisi palveluiden kehittäjän ottaa huomioon. Palveluiden mallintaminen tarkoittaa palvelutapahtuman näyttelemistä tai muuta simulointia. Palveluiden prototypoiminen tarkoittaa sen suorittamista oikeiden asiakkaiden kanssa tai oikean kaltaisissa olosuhteissa. Nämä viittaukset hahmottanevat sitä, miten monet menetelmät ovat siis modifioitavissa erilaisten palveluitten kehittämiseen. (Hyysalo 006.) Arvokonseptien luominen Konseptisuunnitteluvaiheessa käyttöä ja käyttäjiä koskevaa tietoa tarvitaan niin alustavien ideoiden, tuotekonseptien vaatimusmäärittely kuin yleisen tason suunnittelun aikaansaamisessa. Täytyy tietää mitä käyttäjät tekevät ja tarvitsevat, jotta tuotteen ominaisuuksia sekä kannattavuutta, markkinointia ja jakelua koskevia arvioita voidaan ylipäätään tehdä. Konseptisuunnitteluvaihe onkin yleensä se kohta tuotesuunnittelua, jossa yritykset selkeimmin tiedostavat käyttöä koskevan tiedon tarpeen ja pyrkivät aktiivisesti hahmottamaan tuotteen nykyistä ja tulevaa käyttöympäristöä. Konseptisuunnitteluvaiheen (sumeaksi kutsuttu) alkuosa on parhaimmillaan myös tuotekehityksen kiireettömin osa. Uutta tuote- ja palveluideaa kypsytellään muutaman osaaja voimin. Koordinoitu suunnitteluprojekti alkaa vasta lupaavan tuoteidean selkiydyttyä. Konseptisuunnittelu on halpaa, se vie tavallisesti alle 5 % tuotekehityksen kuluista, mutta sitoo niistä jopa 80 %, jakelun ja markkinoinnin kulujen sitoutumisesta puhumattakaan. Virheillä ja onnistumisilla on siis valtava kerroin, minkä vuoksi panostus tuotekehityksen varhaisvaiheeseen on kannattavaa. 7 7

78 TOINEN OSA KOHDE Alla oleva kuva hahmottaa suoraviivaisesti vaihe vaiheelta etenevää konseptisuunnitteluprosessia, jossa kukin vaihe toteutetaan huolellisesti omana osatehtävänään. Käyttöä koskevan tiedon hankinta tai arvioiminen sisältyy jokaiseen vaiheeseen. Prosessin aikana käyttäjätietoa tarvitaan ja se konkretisoituu konseptikuvauksissa, vaatimusmäärittelyssä, teknisessä spesifikaatiossa ja eriasteisissa prototyypeissä. (Hyysalo 006.) Käyttäjän tarpeiden tunnistus Tuotteen minen tavoitespesifikaa- tion luominen Tuote konseptien luominen Tuote konsepti- (e)n valinta Tuote konsepti- Valmiin tuote- (e)n testaus spesifikaation luo- Tuotteen toteutuksen suunnittelu Kustannusanalyysi Kilpailevien tuotteiden analysointi Mallien ja prototyyppien rakentaminen ja testaus Kuva 5. Vaatimusmäärittelyn ja konseptisuunnittelun vaiheet (Ulrich & Eppinger 995) Edellä oleviin vaiheisiin liittyvät tiedontarpeet etenevät osin vaiheittain, mutta käytännössä limittäin. Analyyttisesti voidaan kuitenkin eritellä seuraavat käyttäjätiedon keskeiset tarpeet:. Käyttöä ja kilpailevia tuotteita koskevaa pohjatietoa tarvitaan tuoteideoiden luomisessa ja alustavassa kehittelyssä markkinatiedon rinnalla.. Kun ideoista edetään suunnittelukonsepteihin, käyttäjätietoa tarvitaan niin suunnittelutavoitteiden (objectives), toimintojen (functions), vaatimusten (requirements) kuin teknisten ominaisuuksien (characteristics) määrittelyssä. 3. Vaihtoehtoisten konseptien välillä tehtävä valinta ja niiden mahdollinen yhdistely vaatii ymmärrystä käyttäjien toimista ja tarpeista. 4. On tunnistettava, mitä uusia tiedontarpeita tämän prosessin aikana nousee esiin, ja kyettävä suunnittelemaan konseptin tueksi ja varmistamiseksi tehtävä täydentävä tiedonhankinta. 7 8

79 TOINEN OSA KOHDE Konseptisuunnittelussa on hyötyä siitä, että ainakin tärkeimmät käyttöä koskevat faktat, oletukset ja kokemustieto tuodaan esiin sellaisessa muodossa, että niitä voidaan tarkastella ja kommunikoida suunnittelijoiden kesken. Käytännössä käyttöä koskevia vastauksia on myös kyettävä jalostamaan sitä mukaa, kun suunnittelun eteneminen nostaa esiin uusia ja tarkentuneita kysymyksiä siitä, minkälaisia tuotteen eri ominaisuuksista ja yksityiskohdista pitäisi suunnitella. Vakiintuneiden tuotteiden suunnittelussa tuotekehittäjät voivat tuntea käyttäjät ja käyttöympäristöt niin hyvin, ettei käyttäjätietoa kerta kaikkiaan tarvita lisää. Näin on usein myös omille kollegoille suunniteltaessa. Kun tuleva käyttö ja käyttäjät ovat vieraampia, konseptisuunnitteluvaiheen moninaiset käyttäjätiedon tarpeet nousevat haasteeksi. Tiedon keräämisen lisäksi korostuvat sen analysointi ja saatujen tulosten systemaattinen yhdistely. Aineiston käsittely ja pyörittely siis itse prosessi auttaa hahmottamaan, mistä käyttäjien toimissa onkaan kyse. Käyttäjien toimet nimittäin tapaavat ikään kuin pysyä arjen monimuotoisuuden peitossa ja selkiintyä vasta, kun havaintoja käyttäjien arkipäivästä puetaan sanoiksi ja havainnollistuksiksi. (Hyysalo 006.) Tiedon hankinta Mitä paremmin tunnetaan käyttäjät ja käyttöympäristöt, sitä osuvammin osataan suunnitteella lisätiedon hankinta: asiat joista tietoa hankitaan, tutkimuksen laajuus, menetelmät, resurssit sekä kysymykset, joihin vastauksia lopulta haetaan. Vastaavasti pohjatiedon puute näkyy monien tekniikkalähtöisten yritysten tiedonhankinnassa. Kun ei tiedetä paljon käytöstä, ei myöskään ymmärretä, mitä siitä pitäisi tietää enemmän. Valtaosa tuotekehityksestä rajoittuu pienten variaatioiden ja parantelujen tekemiseen ja vakiintuneissa tuotteissa. Näiden markkinoiden ja käytön selvittämiseen luodut menetelmät ovat siten tutuimpia niin tuotekehittäjille, markkinointiosastolle kuin yrityksen johdolle. Tutuja menetelmiä käytetään tältä pohjalta myös selvityksissä, joi- 7 9

80 TOINEN OSA KOHDE hin ne eivät sovi. Näin on paljolti siksi, että niillä on totuttu kommunikoimaan. Parhaimmillaan tällaiset selvitykset vain heikentävät uskoa tiedonhankinnan tarpeellisuuteen, pahimmillaan ne johtavat projektin harhapoluille. Silloin kun teknologia on kypsää ja käyttäjäkunta pysyy samana, ollaan perinteisten tiedonhankintamenetelmien vahvuusalueella. Karkeasti voidaan yleistää, että perinteiset menetelmät ovat markkinoinnin työkaluja. Kun tiedetään jo aiemmasta kokemuksesta, mitä ja miten tuotteen osat tehdään, riittää kyselyiden ja ryhmäkeskusteluiden antama tieto siitä, miten eri osia ja piirteitä kannattaa yhdistellä kilpailukykyiseksi tuotteeksi. Havainnointi, käytettävyystestaus ja mallintaminen voivat auttaa yksityiskohtien hiomisessa. Uutuuden kasvaessa tiedetään ennakolta yhä vähemmän, mitä kaikkea pitää huomioida. Sellaiset tutkimusmenetelmät kuten tuotekehittäjän intuitio, prototypointi, artefaktianalyysi, syvähaastattelut, suorakäyttäjäyhteistyö, havainnointi, käytettävyystestaus ja tuotteen räätälöintikokeilut määrittelevät tuloksia vähemmän, jolloin odottamattomat löydökset pääsevät esille. (Hyysalo 006.) Kokonaistuote Tuotesuunnittelijat hahmottavat usein kohtuullisesti tuotteensa viimekätisiä käyttäjiä ja heille koituvia etuja. Käytännössä näiden hyötyjen saaminen tukeutuu toisiin ihmisiin, laitteistoihin ja infrastruktuureihin. Panostukset voivat olla pieniä kuten pariston vaihto. Osa voidaan hoitaa teknisesti esimerkiksi internetin avulla. Tällöin tukeudutaan kuitenkin taas uusiin laitteistoihin, kuten selaimiin ja tehdään käytöstä teknisesti riippuvaista. Välillisten käyttäjien panostukset voivat olla kokopäivätöitä, kuten ympärivuorokautinen tukilinja, hälytysten vastanottokeskus tai laitteiston huoltopalvelu. Välillisen käytön suunnittelu, verkostotuotteet ja ryhmätyövälineet ovat osoittautuneet alueeksi, jossa tuotekehittäjän kokemus ja intuitio johtavat helposti harhaan. 8 0

81 TOINEN OSA KOHDE Kaikkien vaadittavien laitteistojen ja ihmisten muodostamaa kokonaisuutta kutsutaan kokonaistuotteeksi (järjestelmätuote): siksi kokonaisuudeksi, joka tosiasiallisesti tarvitaan, että käyttäjät saavat tuotteesta käytännössä, luotettavasti ja pitkäaikaisesti irti ne hyödyt joiden vuoksi he ovat valmiit maksamaan. Alla oleva kuva havainnollistaa kokonaistuotteen ajatusta. Kokonaistuote Laitteiston vaivaton istuminen käyttäjiensä työhön Toimiva ja riittävä huolto, takuu, tukilinja Bugien poisto tukituotteet Tuotteeseen liittyvät palvelut Ohjelmainfrastruktuuri Puhelin- ja ATKverkot Perustuote Käyttökoulutus, - tuki ja ohjeet. Apu ystäviltä ja kollegoilta Käyttö yhdessä työn muiden laitteiden kanssa Yhteensopivuus toisten ihmisten laitteisiin Asennus integrointi toisiin laitteisiin ja järjestelmiin Tuotejärjestelmien kehittyminen ja yhteensopivuudet tulevaisuudessa Kuva 6. Kokonaistuote ja arvokonsepti (Hyysalo 006, muokannut Pitkäranta) 8

82 TOINEN OSA KOHDE Tuotteen arvo Kokonaistuotetta tai arvokonseptia voidaan jäsentää pidemmälle siihen liittyvän arvonmuodostuksen kautta. Tuotteen valmistaja on vain yksi toimija tuotteeseen liittyvässä arvonrakentamisessa ja siitä koituvien hyötyjen jakamisessa. Infrastruktuurin ylläpitäjät, toisten ohjelmien tuottajat, järjestelmäintegraattorit, palveluntarjoajat, huolto, työtoverit, sukulaiset ja loppukäyttäjät tuovat kaikki osansa loppukäyttäjille koituvan hyödyn muodostamiseen. Kaikki nämä tahot yleensä myös ottavat osansa syntyvästä hyödystä esimerkiksi erilaisten maksujen, provisioiden, mainosarvon ja vastapalveluiden muodossa. Tällaista kokonaisuutta kutsutaan arvotähdeksi, perinteisen arvoketjuajattelun sijaan, sillä se korostaa miten arvonmuodostus toteutuu usean osapuolen toisiaan täydentävistä panoksista, ikään kuin tähden sakaroista. Infrastruktuurien tarjoajat Oma tuote Jakelijat ja asentajat Palveluiden ja huollon tarjoajat Tarjooma (kokonaistuote) Mainostajat ja markkinoijat Muiden laitteiden toimittajat Käyttäjien, ystävien, käyttäjäorganisaatioiden jne. tekemä työ Kuva 7. Arvotähti (arvokonseptin osalliset) 8

83 TOINEN OSA KOHDE Arvotähti kartoittaa keskeiset toimijat, jotka osallistuvat tuotteeseen liittyvään arvonmuodostukseen. Arvotähden avulla nähdään, ketkä kaikki osallistuvat arvon tuottamiseen asiakkaalle, ja toisaalta minkälaisia hintoja näistä koituu (Normann & Ramirez 994). Kokonaistuotteen ja arvotähden anti suunnittelutyölle on kaikkien olennaisten toimijoiden kartoittamisessa. Kun tiedetään mistä kaikesta käyttäjille tehty tarjooma koostuu, eli mikä on se reaalinen kokonaisuus, josta asiakas saa hyötyä, voidaan tarkastella onko tuote lopulta haluttava ja kannattava ja miten siihen liittyvän arvonmuodostuksen eri osa-alueita kannattaa organisoida. Esiin nousevia kysymyksiä voivat olla vaikkapa, miten hoidetaan tuotteen jakelu ja kokoaminen suhteessa sen hintaan (vrt. IKEA:n nouda ja kokoa itse konsepti). Yhtäläisesti voidaan jäsentää, onko yrityksen järkevää ulkoistaa laitteen kokoaminen, käyttökuntoon saattaminen ja huolto. Entä kannattaako näitä hoitaa aluksi itse, jotta ne varmasti onnistuvat, ja jotta ongelmia koskeva tieto kertyy oman yrityksen tuotekehitykselle. Tällaisilla liiketoiminta- ja ansaintamalliin liittyvillä päätöksillä on olennainen merkitys käytön suunnittelulle. Ominaisuudet, joita tuotteeseen sisällytetään vaikuttavat siihen, mitä kaikkea tuotteen käyttöliittymään pitää ympätä, ja tämä taas siihen, miten käyttöliittymä kannattaa toteuttaa. Se kenen toteutettavaksi mitkäkin käyttötoimet suunnitellaan, vaikuttaa siihen, minkälaista käytettävyyttä vaaditaan, mitä välineitä heillä voidaan olettaa olevan ja minkälaisessa ympäristössä tukitoimi tehdään. Tähän kartoitukseen liittyy keskeisesti välillisten käyttäjien tekemän työn selvittäminen. Ei ole mitenkään selvää, että ihmiset haluavat tai ehtivät hoitaa heiltä haluttavia tukitoimia tai muuttaa tukitoimiaan niiden vuoksi. Loppukäyttäjän toimien lisäksi täytyy siis selvittää myös, mistä tärkeimpien välillisten käyttäjien työ tai toimet koostuvat. 8 3

84 TOINEN OSA KOHDE Erilaiset käyttäjät Uusi tuote tai palvelu voi vaatia alla mainittujen käyttäjien toiminnan osittaista uudelleenorganisointia.. Ensisijaiset käyttäjät (primary) käyttäjät käyttävät laitetta itse. Välilliset (secondary) käyttäjät eivät käytä järjestelmää, mutta antavat sinne syötteitä tai saavat niitä sieltä. Työtoverit tai asiakkaat ovat usein välillisiä käyttäjiä. 3. Kolmannet osalliset (tertiary) ovat niitä, joihin tuotteen käytöllä vaikutetaan, vaikka he eivät ole mitenkään suorasti tekemisissä laitteen kanssa. 4. Ylläpitäjät (facilitators) ovat ihmisiä, jotka kehittävät, korjaavat tai ylläpitävät tuotetta tai muita niiden toimintojen osia, joissa tuotetta käytetään. Taulukko. Erilaiset käyttäjät (Hyysalo006) Tämä jakso on ennen kaikkea johdatus käyttäjätiedon tarpeellisuuteen. Käyttäjätiedon hankintaan ja menetelmiin paneudutaan toisaalla. Keskeinen viesti on esitettävissä käyttäjätiedon tarpeellisuutena 000-luvun yritystoiminnassa ja yhtälailla koulutuksessa. Panostukset käyttäjätiedon hankintaan maksavat itsensä takaisin useimmiten jo teknisen suunnittelun kustannuksissa. Virheiden korjaaminen on moninkertaisesti kalliimpaa kuin niiden ennakointi. Käyttäjätiedon kerääminen ja hyödyntäminen hallitaan kuitenkin yhä huonosti, vaikka juuri sen avulla tuotteen toteutus ja markkinointi saadaan pelaamaan yhteen. Käyttäjätietoa luovat monen alan ihmiset tuotekehitysprosessin kuluessa. Sen eri puolia opetetaan niin teknisillä aloilla (käytettävyys, käyttöliittymät, tietojärjestelmätiede), kauppatieteissä (markkinointi, teknologiajohtaminen), muotoilutieteissä (teollinen muotoilu, muotoilujohtaminen), kuin eri ihmistieteissäkin (käyttäytymistieteet, sosiologia, antropologia). Eri alojen osaajien pitää pystyä kommunikoimaan toistensa kanssa myös menetelmistä. Tilannetta ei helpota se, että jopa samoista menetelmistä käytetään eri nimiä eri alojen kirjoissa. (Hyysalo 006.) 8 4

85 TOINEN OSA KOHDE Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Mikä on oma käsityksesi tuotteesta? Miten ymmärrät arvokonseptin tai kokonaistuotteen? 8 5

86 TOINEN OSA KOHDE 9. PÄÄOMAT JA TUOTANNONTEKIJÄT Michael Porter (006) lähestyy aineettoman pääoman käsitettä tuotannontekijöiden näkökulmasta. Hän luokittelee tuotannontekijät kolmeen alueeseen, joista ensimmäiseen kuuluvat perustuotannontekijät, kuten luonnonvarat, ilmasto, sijainti ja kouluttamaton tai peruskoulutettu työvoima. Toiseksi ryhmäksi hän nimeää kehittyneet tuotannontekijät, kuten digitaalisen tietoviestinnän perusrakenne, korkeasti koulutetut henkilöt ja yliopistojen tutkimuskeskukset. Kolmanteen ryhmään kuuluvat erikoistuneet tuotannontekijät, kuten erikoisalan koulutuksen saaneet henkilöt, erityisalojen infrastruktuuri, yksittäisten tiedonalojen tietokannat ja muut vain jollekin toimialalle tai alaryhmälle soveltuvat tuotannontekijät. Erikoistuneet tuotannontekijät ovat selvempi ja pysyvämpi kilpailuedun lähde kuin yleiset tuotannontekijät. Erikoistuneita tuotannontekijöitä tarvitaan Porterin mukaan erityisesti verkottuneen yrityksen tukikohdassa. Konevaltaisuus ja näkyvä pääoma Arvoa luovan pääoman ja prosessien aineellisuus/aineettomuus Ihmisvaltaisuus ja aineeton pääoma Teollistumisen aika Kuva 8. Ajallinen muutos fyysisen pääoman arvonluonnista aineettoman pääoman arvonluontiin (Pitkäranta 009) 8 6

87 TOINEN OSA KOHDE Informaatio, ideat ja näihin läheisesti liittyvä knowledge management ovat yritysten kiinnostuksen kohteena kaikkialla maailmassa. Perinteisen pääoman painoarvo yrityksen tuotannontekijänä vähenee ja aineettoman pääoman merkitys on vastaavasti lisääntynyt. Rahoittajat ovat yhä useammin kiinnostuneita yrityksen inhimillisestä pääomasta ja siitä, miten se vaikuttaa yrityksen tulevaan kehitykseen. Aineettoman pääoman käsite liittyy oleellisesti kommunikaatioteknologiaan ja sen mahdollistaman yritysten verkostoitumiseen. Näiden kehitysprosessien vuoksi aineettoman pääoman lajeilla on kasvava merkitys organisaatioiden kasvuun ja tuottavuuteen. (Ståhle & Grönroos 999.) Aineeton pääoma Yritystoiminnan päähuomio on perinteisesti keskittynyt taloudelliseen pääomaan ja sen kasvattamiseen. Taloudellista pääomaa sijoitetaan ja sille asetetaan tuottoodotuksia. Pääoman tuottoa kuvaavat tunnusluvut ovat ohjanneet yritysten toimintaa. Arvoketjun aineeton pääoma rakentuu henkilöiden osaamisesta, vuorovaikutussuhteista, organisatorisesta tiedosta ja kanavista. Aineettoman pääoman tekijät vaikuttavat organisaation verkoston kasvuun ja tuloksellisuuteen ja ovat joiltain osin organisaation aineellista varallisuutta kuten koneita, laitteita tai finanssipääomaa.»yhä kasvava osa teollisuuspääomasta», kirjoittaa Hilferding,»ei kuulu niille teollisuudenharjoittajille, jotka sitä käyttävät. He saavat pääomaa käytettäväkseen vain pankin välityksellä, joka heihin nähden edustaa tämän pääoman omistajia. Toisaalta myös pankin täytyy kiinnittää yhä suurempi osa pääomistaan teollisuuteen. Pankki muuttuu sen johdosta yhä suuremmassa määrin teollisuuskapitalistiksi. Tällaista pankki pääomaa - siis pääomaa rahamuodossa -, joka on todellisuudessa tällä tavalla muutettu teollisuuspääomaksi, minä nimitän finanssipääomaksi.»»finanssipääoma on sellaista pääomaa, joka on pankkien määrättävissä ja jota teollisuudenharjoittajat käyttävät.» (R. Hilferding.»Finanssipääoma», Moskova 9, s ) 8 7

88 TOINEN OSA KOHDE Organisaation finanssipääomaan rinnastettavaa varallisuutta edustavat myös sen erilaisin sopimuksin suojatut oikeudet, kuten patentit, tuotemerkit, tekijänoikeudet ja muu organisaation hallussa oleva immateriaalioikeuksin suojattu tietämys. Kanavat ja tietojärjestelmät muodostavat arvoketjun johtamisen edellyttämän struktuurin. Täten aineeton pääoma kuvaa organisaation sisäistä vahvuutta ja toimivuutta sekä organisaation vuorovaikutteista voimaa markkinoilla. Yrityksen aineeton pääoma ei ole pelkästään sisältöä vaan ennen kaikkea tapahtumaa ja toimintaa. Kyse on yhtä paljon siitä, mitä yrityksessä tapahtuu ja miten siellä toimitaan, kuin varsinaisesta toiminnan tuloksesta. Se prosessi, jonka avulla tulokseen päästään, on yhtä tärkeä kuin itse tulos. Prosessia ja tuotosta ei ole edes mielekästä erottaa toisistaan, sillä ne ovat aina saman kolikon eri puolia. Epälineaarisesta arvoketjusta rakentuva järjestelmä tuottaa yritykselle miltei rajattomasti uusia mahdollisuuksia. Toisin sanoen mitä kiinteämmän ulkoisen ja sisäisen suhdeverkoston yrityksen työntekijät muodostavat, sitä yhtenäisemmin organisaatio kykenee toimimaan. Päinvastaisessa tapauksessa, mitä enemmän henkilökunta toimii yksilöinä ja toisistaan riippumattomina, sitä vähemmän yrityksellä on mahdollisuus käyttää henkilöstön koko resurssia hyväkseen. Aineeton pääoma on uudessa taloudellisessa arvonluontijärjestelmässä toimivaa osaamista, jonka avulla saadaan differointietu. Se on työntekijöiden kykyä tyydyttää asiakkaiden tarpeet. Laajassa merkityksessä aineettomaan pääomaan kuuluvat myös patentit, tekijänoikeudet, henkilöstön tietämys, johtajuus, tietojärjestelmät ja työprosessit. Aineeton pääoma voidaan kuvata Kaplanin ja Nortonin (004) mukaan sekä henkilön että organisaation osaamisena, suhteina ja vuorovaikutteiseen tiedon kulkuun liittyvänä kyvykkyytenä sekä struktuurina. Henkinen pääoma Taloudellisen pääoman rinnalle on noussut henkisen pääoman (Kujansivu 007) käsite (Human Capital), joka on nostanut inhimillisen toiminnan huomion keskipisteeksi. 8 8

89 TOINEN OSA KOHDE Henkinen pääoma ilmaisee työntekijän yksilöllisiä kykyjä vastata annettuun työtehtävään, eli tietoja taitoja luovuutta ja kokemusta. Henkinen pääoma on osaamispääomaa, siinä painottuvat henkilön taidot ja kokemukset, jotka ovat hyvin vaikeasti siirrettävissä toisille. Henkinen pääoma voi olla toimintajärjestelmään liittyvää tietoa ja osaamista. Yksilön osaamisen ja organisatoristen toimintatapojen erotteleminen on keinotekoista, sillä ne mahdollistavat ja edellyttävät toisensa. Organisaation kokonaisuutta voi hallita näkemys tutkimuksen- ja tuotekehityksen (t&k) ja innovaatiotoiminnan keskeisistä päämääristä ja arvoista. Ydinosaaminen muodostuu pääosin luovan yksilöosaamisen lisäksi työryhmien organisoinnista ja työn edellytysten luomisesta osaamisen jakamiseksi. (Rastas & Einola-Pekkinen 00.) Organisaation on näin ollen kyettävä hyödyntämään jäsenten osaaminen yhteistä päämäärää palvelevaksi aineettomaksi pääomaksi. Sosiaalinen pääoma Toinen uusi pääomankäsite on sosiaalinen pääoma (Kujansivu ym 007). Tämä pääomankäsite on otettu alun perin käyttöön yhteiskunnallisessa tutkimuksessa (Bourdieu, Putnam, Coleman). Sosiaalisen pääoman arvo on siinä, että sosiaaliset yhteydet, verkostot, kanavat luovat edellytyksiä kaupankäynnille, tiedonkululle, innovaatioiden leviämiselle, ylipäätään kaikelle ihmisten välillä tapahtuvalle arvoa tuottavalle toiminnalle (Mäkipeska & Niemelä 005). Tätä pääoman lajia kutsutaan myös luottamuspääomaksi. Pääoma koostuu kaikista henkilön, yrityksen tai organisaation yhteistyösuhteista, jotka vaikuttavat niiden arvonluonnissa. Esimerkkinä mainitsen asiakkaat, tuotanto-, ja tuotekehitysyhteistyön kumppanit, päämiehet, alihankkijat, media, rahoittajat, yhteiskunta ja omistajat. Yritys ei omista suhdepääoman resurssejaan, mutta voi osittain kontrolloida niitä. Kontrollin aste riippuu siitä, onko suhde muodolliseen sopimukseen perustuva liikesuhde vai epämuodollinen ja miten riippuvainen yhteistyökumppani on tässä suh- 8 9

90 TOINEN OSA KOHDE teessa. Usein asiakkaalla on oikeus irtisanoa suhde tavalla tai toisella. Muiden aineettoman pääoman lajien tavoin sosiaalinen suhdepääoma on luonteeltaan kasautuvaa. (Roos ym. 006.) Yksi sosiaalisen pääoman merkittävimmistä avauksista oli Putnamin työryhmän tutkimus Italiassa tehdystä hallinnon uudistuksesta Italiassa 970-luvulla. Putnam havaitsi, että paikallishallinnon toimintakyky oli Pohjois-Italiassa paljon Etelä-Italiaa parempi. Tutkimus paljasti, että selittävä tekijä oli alueiden erilainen sosiaalinen ympäristö. Kansalaisyhteiskunnan aktiivisuus ja asukkaiden kiinnostus yhteisiin asioihin selittää suurelta osin instituutioiden toimintakyvyn eroja. Oleellista on, ettei sosiaalinen pääoma rakennu vain kunakin ajan hetkenä, vaan se sitoutuu historiallisesti muodostuneisiin instituutioihin. Se on Putnamin mukaan kerrostuma pitkänä ajanjaksona vaikuttaneista, historiallisesti kehittyneistä sosiaalisista käytännöistä. (Lahti 999.) Saksalainen sosiologi Niklas Luhmann (995) on tutkinut mielenkiintoisin tuloksin kahdenvälisiä kytköksiä, joiden varassa verkostot joko uudistuvat tai näivettyvät. Hänen mukaansa muutos missä tahansa järjestelmässä ei koskaan riipu ensisijaisesti muutoksesta yksilöissä, vaan muutoksesta heidän välisissä suhteissaan. Suhteet luovat kytkösten verkoston (connectivity), joka säätelee koko järjestelmän toimintaa ja kehityksen mahdollisuuksia. Tämä kohdistaa kumppanuuksien rakentamisessakin näkökulman radikaalisti uudella tavalla. Kumppanuuksien onnistuminen ei siis ensisijaisesti riipukaan siitä, mikä on kumppanin ammatillinen pätevyys tai mitkä ovat ennalta määritelleet yhteisen liiketoiminnan mahdollisuudet. Vaikka edellä olevat tekijät ovat välttämättömiä kumppanuuden elementtejä, ne eivät ratkaise suhteen menestystä. Mahdollisuudet voivat realisoitua kasvavaksi lisäarvoksi vain, jos kumppanuus perustuu vahvoihin kytköksiin kumppanusten toimijaverkostossa. (Ståhle 000.) Näin ymmärrettynä kumppanuuksien onnistuminen on sidoksissa siihen kieleen, joka rakentaa uutta teollista arvonluontijärjestelmää ja yhdistää sen toimijoita. Yhteiseen kielen toimimisen ja siihen sitoutumisen edellytys on luottamus, joka yhdistää aineettoman pääoman tekijät fyysiseen pääomaan. 9 0

91 TOINEN OSA KOHDE Organisaatiopääoma Kolmantena uutena pääomankäsitteenä käsittelen organisaatiopääomaa. Organisaatiopääoma liittyy niin klusteritasolle kuin yksittäiseen arvoketjuun. Organisaatiopääoma on klusterin orgaanisen rakenteen ilmiö. Tämä pääomankäsite pitää sisällään taloudellisia arvoja, jotka ovat sekä aineellisia että ei-aineellisia. Aineellisiin organisaatiopääoman eriin kuuluvat sen infrastruktuuri ja ei-aineellisiin erilaiset institutionaaliset arvot. Organisaatiopääoman käsite sisältää sen organisatoriset rakenteet ja vastuut, jotka määrittelevät henkilöiden asemat ja suhteet organisaatiossa, tuotannon prosessit, asiakaskanavajärjestelmä tieto- ja viestintäjärjestelmineen, niihin liittyvät toimintamallit kuten käsikirjat, tekniset manuaalit ja piirustukset, ohjeistot ja laatujärjestelmät sekä dokumentaatio asiakkaista ja projekteista. (Roos 006; Kaplan & Norton 004.) Organisaatiopääomaan kuuluvat myös yrityksen strategiat ja tavoitteen asetannan tavat sekä kulttuuri yksilömielipiteiden summana, yhteisinä arvoina, asenteina ja normeina. Termi kuvaa organisaatiossa tekijöitä, jotka tukevat työntekijöiden kykyä kohdata sidosryhmien vaatimukset ja siten arvoa, joka luodaan organisaation rakenteissa olemassa olevan osaamisperustan kautta. Organisaatiopääomaan luokitellaan myös organisaation aineeton varallisuus, kuten patentit, tuotemerkit, tekijänoikeudet ja muu organisaation hallussa oleva immateriaalioikeuksin suojattu tietämys. Näissä yhteyksissä viitataan usein innovaatio- ja teknologiapääomaan. Edellä olevan mukaan voidaan todeta, miten aineeton pääoma toteutuu organisaatiossa. Organisaation aineeton pääoma Aineettoman pääoman identifioimisen ongelma on se, että tiedon ja osaamisen tuotannollista arvoa hankala mitata. Mikäli on mitattu, on mitattu resurssien käyttöä kykenemättä perustellulla tavalla kytkemään kustannuksia hyötyihin. Pelkästään kustan- 9

92 TOINEN OSA KOHDE nuksiin keskittyminen johtaa yksipuoliseen tehokkuusajatteluun ja tai lyhytaikaisiin hyötyihin keskittymiseen (Gattorna & Walters 996).. Organisaatiokulttuurissa saavat ilmaisunsa kaikki aineettoman pääoman muodot.. Organisaatiokulttuuri sisältää yhteisen mission, vision ja arvojen tiedostamisen ja sisäistämisen, joita strategian toteuttaminen edellyttää. 3. Johtajuus tarkoittaa pätevien johtajien saamista kaikille tasoille, jotta organisaatio voidaan mobilisoida toteuttamaan strategiaa. 4. Kohdistuksella tarkoitetaan tavoitteiden ja kannustepalkkioiden kohdistamista strategiaan kaikilla organisaation tasoilla. 5. Tiimityö tarkoittaa strategiaa tukevan tietämyksen ja henkilökunnan jakamista. Taulukko 3. Organisaation aineeton pääoma (Kaplan & Norton 004) Aineettoman pääoman arvottamisen eräs hankaluus on, että se ei ole suoranaista kauppatavaraa, sillä tietoa ja osaamista on vaikea hinnoitella tai siirtää ja tuottaa uudelleen. Organisaatiokulttuuriin kiinnittynyt aineeton pääoma on yhteisten kokemusten ja luottamuksen kautta syntynyt varanto ja siksi on vaikea tavoitteellisesti uudelleen rakentaa tai siirtää toiseen miljööseen. Aineeton pääoma tuottaa kilpailuetua, sillä kilpailijoiden on vaikea määritellä ja ymmärtää erityisesti aineettomien resurssien todellista arvoa ja siksi heidän on vaikea jäljitellä kilpailijaansa. (Rastas & Einola-Pekkinen 00.) Aineettoman pääoman rakentuminen koskee yhtä lailla yritystä kuin kehittyvänä kumppanina toimivan korkeakouluorganisaation omaa tietoista uudistumista eli asenteiden, tapojen, instituutioiden, prosessien eli organisaatiokulttuurin uudelleenrakentumista. Uudelleenrakentuminen tapahtuu sosiaalisena oppimisena ja toiminnan seurauksena. Aika tuntuu kulkeneen ohi tiedon siirrettävyyden ajattelumallista. Sen sijaan 9

93 TOINEN OSA KOHDE voidaan ilmaista, että tietoa johdetaan, luodaan ja tieto rakentuu sosiaalisesti toimijoiden välisessä yhteistyössä. Organisaation strategia kuvaa, kuinka se aikoo tuottaa arvoa omistajilleen, asiakkailleen ja kansalaisille. Jos yli 75 % yrityksen arvosta perustuu aineettomaan pääomaan, strategian laatimisessa ja toteutuksessa tulee keskittyä aineettoman pääoman erien kehittämiseen. Kestävän arvon tuottaminen edellyttää aineettoman pääoman kehittämistä. Arvon tuottaminen aineettoman pääoman avulla poikkeaa monessa suhteessa arvon tuottamisesta muun aineellisen tai taloudellisen pääoman avulla, kuten alla olevasta voidaan todeta. (Kaplan & Norton 004.) Järjestelmä luo lisäarvoa aineettomalla pääomalla Arvo syntyy epäsuorasti. Esimerkiksi tietämyksen tai teknologian kaltainen aineeton pääoma ei yleensä vaikuta suoraan taloudelliseen tulokseen kuten liikevaihdon kasvuun, kustannusten pienenemiseen tai voittojen lisääntymiseen. Aineettoman pääoman parannukset vaikuttavat taloudelliseen tulokseen syy ja seuraus suhdeketjujen kautta tai emergentisti. Esimerkiksi työntekijöiden laatukoulutus todennäköisesti parantaa prosessien laatua. Parannukset lisäävät asiakkaiden tyytyväisyyttä, mikä lisää puolestaan asiakasuskollisuutta. Asiakasuskollisuuden paraneminen johtaa pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin liittyvien myyntitulojen ja voittojen kasvuun, koska pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ei liity niin paljon liiketoimintakustannuksia kuin lyhyisiin. Arvo liittyy kontekstiin. Aineettoman pääoman arvo riippuu siitä, miten se liittyy strategiaan. Esimerkiksi työntekijöiden laatukoulutus tuottaa suuremman arvon alhaisten kokonaiskustannusten strategiaa noudattavissa kuin tuotejohtajuus- tai innovaatiostrategiaa noudattavissa organisaatioissa. 9 3

94 TOINEN OSA KOHDE Arvo on potentiaalista. Aineettomaan pääomaan tehdyt investoinnit eivät kerro pääoman arvoa organisaatiolle. Aineettomalla pääomalla on potentiaalinen arvo mutta ei markkina-arvoa. Aineettoman pääoman arvo muutetaan aineelliseksi arvoksi sisäisten prosessien, suunnittelun, tuotannon, toimitusten ja asiakaspalvelun avulla. Jos sisäisiä prosesseja ei suunnata arvon tuottamiseen asiakkaille tai taloudellisiin parannuksiin, työntekijöiden osaamisen ja muun aineettoman pääoman potentiaalinen arvo ei muutu todelliseksi arvoksi. Eri pääomat ovat sidoksissa toisiinsa. Aineeton pääoma ei yleensä tuota arvoa yksin. Aineettoman pääoman arvo syntyy siitä, että se liitetään tehokkaasti muuhun pääomaan. Suurin arvo syntyy, kun organisaation aineettoman pääoman erät, aineellisen pääoman erät ja strategia linkitetään toisiinsa. Taulukko 4. Aineeton pääoma luo lisäarvoa (Kaplan & Norton 004, muunnellut Pitkäranta) Luottamus Thomas Hylland Eriksen kiteyttää sosiaalisen luottamuspääoman olemuksen lainatessaan Marshall D. Sahlinsin lausahdusta antropologiaa käsittelevässä kirjassaan Toista maata? (004). Raha merkitsee länsimaissa sitä mitä sukulaisuus muualla. Vaikka monet pitävätkin moderneja talousjärjestelmiä rationaalisina ja muusta yhteiskunnasta irrallisina sekä näkevät niiden pohjautuvan markkinoiden omille riippumattomille periaatteille, on talouden perusta ihmistenvälisissä sosiaalisissa suhteissa (Eriksen 004). Sosiaalinen luottamuspääoma on siten merkittävä osa kulttuurista yhteisöllisyyttä sekä ammattiyhteisön että esimerkiksi sukulaisuusyhteisön merkityksessä. Luottamus -käsite liittyy niin läheisesti ihmisten välisten suhteiden lisäksi organisaatiopääoman, inhimillisen pääoman sekä vuorovaikutteisen sosiaalisen suhdepääoman käsitteisiin, että on perusteltua käsitellä sitä tässä yhteydessä. Luottamus määritellään mahdollistavaksi tekijäksi ja täten se vaikuttaa kaikkiin aineettoman pääoman lajeihin. 9 4

95 TOINEN OSA KOHDE Luottamus on ihmistenvälistä suvaitsevaisuutta edistävää. Luottamus on lisäksi aineettoman pääoman ympärillä vaikuttava voima ja sosiaalisen toiminnan ehdoton edellytys. (Harisalo & Miettinen 995.) Luottamus edistää yrityksen oppimista ja tuloksellisuutta. Esimerkiksi uusissa teknologiayrityksissä luottamus ennakoi osaamispohjaisen kilpailuedun kehittymistä. Tutkimuksen tärkein tulos on, että luottamuksella on tilastollisesti merkittävä yhteys oppimiseen ja sekä kilpailuhyötyjen syntymiseen. (Ståhle ym. 00.) Aika Mielenkiintoisen näkökulman pääoma-ajatteluun tuo ajan olemuksen mukaan liittäminen. Lineaarinen ja epälineaarinen arvoketju perustuvat erilaiseen aikakäsitykseen. Lineaarisen arvoketjun aikakäsitys on kronologisesti vasemmalta oikealle etenevä. Epälineaarinen arvoketju tai arvotähti toimii enemmänkin tilassa kuin ajassa. Tutkimus- ja kehitystyöhön perustuva oppiminen etenee ongelmalähtöisesti ja käyttää sen verran aikaa kuin se tarvitsee ratkaisun löytämiseen. Meissä on aikaa yhdistettynä eri tasoihin. Biologis-lääketieteellisesti on todettu, että meissä ihmisissä on sisäinen kello, tai jopa useita, jotka säätelevät elintoimintojamme. Mekaaninen organisaatio käsittelee ja elää lineaarisen, tasajakoisen ja keskenään samanarvoisten aikaperiodien kanssa. Mekaaninen aika on viiva-aikaa. Orgaaninen organisaatio käsittelee ja ryhmittelee aika-laatikoita, aika on pakattu työmoduulien kassa aikaperiodilaatikoihin. Orgaaninen aika on samalla myös toistuvaa, syklistä. Orgaanisen ajan yhteydessä puhutaan kausitoiminnoista, jotka ovat yritykselle toistuvia. Dynaaminen aikakäsitys on elämistä ajassa, ei niinkään mitattavassa kronosajassa vaan ikään kuin olemista ajan sisällä, kronoksessa aika voi kulkea nopeasti tai se voi olla tuskaisen verkkaista. Dynaaminen kronosaika tarkoittaa myös koko toimittajaorganisaation aikaa, se tarkoittaa sellaista aikaa, jossa järjestelmä luo itseään. Asiat tarvitsevat aikaa kehittyäkseen. Kreikkalaiset käyttävät ajanilmaisussaan käsitettä kai- 9 5

96 TOINEN OSA KOHDE rosaika, silloin kun useat olosuhteet yhdistyvät samanaikaisesti. Kairosajassa ollaan ajan sisällä. Aika on kulloisenkin yhteiskunnan työn tulokseen liittyvä mittari, se on samalla myös muutoksen kuvaaja. Ihminen elää erittäin henkilökohtaisessa aikamaailmassaan. Henkilökohtainen aika on psykologista aikaa, jolla on hyvin vähän tekemistä vallalla olevan hienojakoisen ajanmittaustavan kanssa. On kokonaan eri asia, millaisessa henkilökohtaisessa ajassa ihminen elää kuin se, miten hän aikaansa mittaa. 9 6

97 TOINEN OSA KOHDE Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Miten sinä ymmärrät aineettoman pääoman? 9 7

98 TOINEN OSA KOHDE 0. ORGANISAATIO Organisaatioteoriaa voidaan ajatella sekä yksikössä että monikossa. Yksikössä sitä voidaan ajatella lähestymistapana, joka pitää sisällään lukuisan määrän eri aikoina syntyneitä ja vallinneita organisaatioteorioita. Organisaatioteorioita voidaan luonnehtia useasta eri näkökulmasta. Organisaatioteorioitten eri näkökulmille on yhteistä se, että organisaatio nähdään ihmisistä, teknologiasta ja kommunikaatiosta koostuvana struktuurina, joka on rakentunut jotain tehtävää ja tarkoitusta varten. Organisaatiolla voi olla tuotannollinen tai palvelutehtävä, jokainen organisaatio sisältää yleensä jossakin suhteessa molempia alueita. Yhteistä kaikille organisaatioille on asiakkuus ja että niillä on strategia ja rakenne. Organisaatiota johdetaan ja sillä on myös teknologia ja hallinto. Organisaatiota käsitellään tässä yhteydessä eri näkökulmista: organisaatio järjestelmänä, organisaation ja ympäristön vorovaikutus, innovatiivinen organisaatio sekä strategian ja rakenteen suhde. Pääasiallinen lähde on Risto Harisalon Organisaatioteoriat (008). Organisaatio ja ympäristö Perinteiset organisaatioteoriat keskittyivät analysoimaan organisaatioiden sisäisiä rakenteita, tekijäöitä ja olosuhteita. Niissä oletettiin, että organisaatioilla on sisällään omat menestymisensä avaimet, jotka niiden on vain löydettävä. Ajatuksena oli, että kaikki, mikä on tärkeää, on organisaatioissa ja tapahtuu organisaatioissa. Menestyäkseen organisaation oli keskityttävä kehittämään itseään ja löytämään itsestään omat ainutkertaiset voimavaransa ja mahdollisuutensa. Organisaatioiden ei tarvinnut katsoa eikä arvioida itseään ulkopuolisen silmin. Ne katsoivat toimintaympäristöään omista sisäisistä lähtökohdistaan. 9 8

99 TOINEN OSA KOHDE Organisaatioajattelussa tapahtunut käänne ympäristön huomioonottamiseksi ei suinkaan ole ollut helppo. Oivallus kohdisti kriittisen huomion muun muassa taloustieteen perinteiseen ajatteluun, jossa käsitellään niukoilla resursseilla hoidettua taloudenpitoa eli tehokkuutta ja voittoa. Tämä panosten ja tuotosten välistä suhdetta koskeva ajattelu on liian suppea ottaakseen huomioon sen todellisuuden jossa organisaatiot toimivat. Esimerkiksi tuottavuutta on tarkasteltava perinteistä laajemmassa yhteydessä, jossa huomio kohdistetaan organisaation tyydyttämien tarpeiden ja sen toimintaympäristössä toimivien intressiryhmien suhteeseen. Yllä mainittujen asioiden vuoksi yhä useampi tutkija kohdistaa huomionsa organisaatioiden sisäisistä olosuhteista niiden toimintaympäristöön, jonka olosuhteiden vaatimuksesta he yrittävät ymmärtää organisaatioita. On oivallettu, että organisaatiot eivät ohjaa ympäristöään niin vaikuttavasti kuin oletetaan, vaan ympäristö ohjaa tarjoamillaan mahdollisuuksilla ja rajoitteilla organisaatioiden toimintaa. Menestyäkseen organisaation on opittava katsomaan itseään toimintaympäristönsä silmin ja mietittävä miten se voi parhaiten sopeutua ympäristönsä vaatimuksiin. Ympäristönsä huomioon ottavaa organisaatioteoriaa kutsutaan kontingenssiteoriaksi. Kontingenssiteorian tavoitteena on ymmärtää kuinka ja missä määrin erilaiset ympäristötekijät ohjaavat organisaatiota muokkaamalla niiden sisäisiä olosuhteita. Kontingensiteoriaa kutsutaan myös ympäristöteoriaksi. Ympäristöteorialla on organisatorisia sovelluksia. Tutkijoiden mukaan organisaatiot, joiden tehtävänä on tunnistaa teknologisen kehityksen vapauttamaa informaatiota ja selkeyttää sen merkitystä omalle toiminnalleen, ovat tulkinnallisia järjestelmiä. Tästä syystä organisaation sisäistä maailmaa on kannattavampaa analysoida prosessimaisin termein eikä termein, jotka kuvaavat organisaatioiden suhteellisen pysyviä rakenteellisia ominaisuuksia. Kun sosiaalinen todellisuus ymmärretään varmuuden sijasta epävarmaksi ja selkiytymättömäksi, sen tulkinta on mahdollista vain dynaamisin, ei rakenteellisin termein. Tämä tarkoittaa, että organisaatioissa huomio on kohdistettava ihmisiin ja heidän toimintaansa. Rakenteen vaatimuksia korostavat organisaatiot tarkastelevat ihmisiä valitettavan yksiulotteisesti pystymättä tunnistamaan ja hyödyntämään heidän ominaisuuksiaan. (Harisalo 008.) 9 9

100 TOINEN OSA KOHDE Ympäristön luonne ja olosuhteet määrittävät organisaatioiden sisäisen rakenteen ja toimintatavat. Vakaissa, suhteellisen hitaasti muuttuvissa ja ennustettavissa ympäristöissä toimivat organisaatiot ovat kehittäneet itselleen rakenteen, jota kutsutaan mekaaniseksi rakenteeksi. Tällaisissa ympäristöissä toimiville organisaatioille on tyypillistä hierarkkisen rakenteen vahvistama johtaminen, muodollisuus, valvonta ja sääntöjen korostaminen. Sitä vastoin muuttuvissa olosuhteissa toimivat organisaatiot kehittävät itselleen orgaaniseksi luonnehditun rakenteen, joka auttaa organisaatiota käsittelemään epävarmuutta, ennakoimattomuutta ja muutosta. Tietoinen harkinta ei ohjaa organisaatioita jompaankumpaan suuntaan, vaan kehittyminen tapahtuu pienin askelin ja huomaamattomasti. Näitä valintoja kutsutaan organisaation poliittisiksi päätöksiksi. Näiden kahden, mekaanisen ja orgaanisen organisaatiomuodon lisäksi viime vuosina on otettu käyttöön dynaamisen organisaation käsite. Dynaamisella organisaatiolla tarkoitetaan esimerkiksi nykyisessä verkostomaisessa taloudessa toimivia johtajayrityksiä, jotka ovat ketteryytensä ja joustavan rakenteensa vuoksi tehokkaampia toimijoita kuin edellä mainitut. Dynaaminen organisaatio ei ole sidottu mihinkään erityiseen toimialaan vaan sen erityisominaisuuksia ovat kommunikaatio, vuorovaikutus ja asiakkaan kulttuuriin perehtyminen. Dynaamisen yrityksen asiakkaita ovat niin toimittajat kuin ostajat. Dynaamisessa organisaatiokäsitteessä asiakas on toiminnan keskiössä ja aktiivinen toimija esimerkiksi tuotteen kehittämisessä. (Harisalo 008.) Johtajayritystä käsitellään tarkemmin logistiikan ja verkostojohtamisen yhteydessä. Tavallisesti verkostoa johtaa keskusyritys (Focal Company), joka on verkoston tärkein osa. Keskusyritys määrittelee verkoston rakenteen ja asiakkaille tarkoitetun tuote- ja palveluratkaisun sisällön. Organisaatio systeeminä Systeemiteorian ensimmäisiä sovelluskohteita on ollut suunnittelu ja erityisesti operaatioanalyysi. Ajatuksena oli, että erilaisia systeemeitä kuten organisaatiot, tekniset ja hallinnolliset järjestelmät, toiminnalliset ohjelmat, kunnat jne., oli mahdollista ke- 0 0

101 TOINEN OSA KOHDE hittää tunnistamalla niiden tilastollisia lainalaisuuksia. Operaatioanalyysin avulla oli mahdollista eritellä eri tekijöiden ja tasojen välisiä keskinäisiä riippuvuus- ja vuorovaikutussuhteita. Tavoitteena oli määritellä ongelma, rakentaa järjestelmää kuvaava matemaattinen malli, testata mallia ja johtaa siitä optimaalinen ratkaisu ongelmaan. Kun operaatioanalyysiin nojaava suunnittelu korosti kvantitatiivisten suunnittelutekniikoiden käyttöä, vuorovaikutteinen suunnittelu korostaa oppimista, joustamista ja uudelleen suuntautumista edistäviä menetelmiä. Monimutkaistuvassa ympäristössä huomio kohdistuu jatkuvaan muutokseen ja erilaistumiseen. Nämä ovat asioita joita ei voida menestyksellisesti käsitellä operaatioanalyyttisin välinein. (Harisalo 008.) Vuorovaikutteista suunnittelu käsiteltiin aiemmin muun muassa käyttäjätiedon hankinnan yhteydessä. Vuorovaikutteisen suunnittelun keskeiset käsitteet ovat osallistuminen, jatkuvuus ja kokonaisvaltaisuus (holistisuus). Osallistumisen periaate korostaa, että jokaisella, jota suunnittelu koskee, on oikeus osallistua suunnitteluprosessin. Suunnittelijan tehtävä ei ole suunnitella toisten puolesta vaan auttaa muita suunnittelemaan itselleen. Vuorovaikutteista, tai osallistuvaa suunnittelua on käytetty menestyksellisesti muun muassa alueellisen arkkitehtuurin suunnittelussa, tuotekehityksessä jne. Jatkuvuuden periaate korostaa suunnittelun jatkuvuutta, koska järjestelmät arvoineen, ongelmineen ja mahdollisuuksineen muuttuvat koko ajan. Suunnitelmia on siksi arvioitava uudelleen ja uudelleen. Holistisuuden periaate edellyttää huomion kiinnittämistä koko järjestelmään eikä vain johonkin sen osatekijään. Systeemiteoreettista ajattelua on kehitetty edelleen. Pehmeiden järjestelmien metodologian perustarkoitus on kehittää periaatteita ja menetelmiä, joiden avulla voidaan käsitellä avoimia eli strukturoimattomia ongelmia ja hankkia niistä ymmärrystä ja yhteistä käsitystä. Tässä pyrkimyksessä suhteiden suunnittelu on vähintään yhtä tärkeää kuin tavoitteiden suunnittelu. Suunnittelu on siten enemmän inhimillistä kanssakäymistä ja vuorovaikutusta kuin huomion kohteena olevien asioiden teknistä laskentaa. Vastaavasti johdon tehtävänä on avata inhimillisten suhteiden potentiaalia sen sijaan että se keskittyy tekemään tavoitteiden kannalta mahdollisimman rationaalisia päätöksiä. (Harisalo 008.) 0

102 TOINEN OSA KOHDE Peter Sengen The Fifth Discipline (990) teos edustaa luonteeltaan dynaamista järjestelmäajattelua (system dynamics). Se käsittelee ajattelua, jonka kohteina ovat jatkuvasti muuttuvat järjestelmät ja niiden osatekijät, muutoksen epälineaarisuus ja moniulotteiset palautejärjestelmät. Nämä ovat luonteeltaan strategisia ongelmia, eivätkä operatiivisia ongelmia, joita voidaan käsitellä tehokkaasti operaatioanalyyttisin keinoin. Senge rakentaa dynaamisia järjestelmiä koskevan ajattelunsa viiden tekijän varaan. Ne ovat järjestelmäajattelu, henkilökohtainen hallinta, mielikuvat ja yhteiset visiot sekä ryhmäoppiminen. Järjestelmäajattelu (systems thinking) kohdistaa huomion kokonaisuuteen osien sijasta. Henkilökohtainen hallinta (personal mastery) ei tarkoita ihmisten ja asioiden hallintaa, vaan kykyä avata ja selkeyttää omaa ajattelua, suunnata voimavaroja tarkoituksenmukaisesti, toimia kärsivällisesti ja yrittää nähdä todellisuus mahdollisimman objektiivisesti. Mielikuvat (mental models) viittaavat ajattelua ohjaaviin olettamuksiin, jotka ihmiset ottavat yleensä annettuina ja joiden merkitystä he eivät yleensä huomaa valintoja tehdessään. Yhteiset visiot (shared visions) tuovat ihmiset yhteen ja pitävät heidät yhdessä. Ryhmäoppimisen (team learning) tarkoituksena on luoda olosuhteet, joissa ryhmän älykkyys ja luovuus ylittävät ryhmän yksittäisten jäsenten henkisen kapasiteetin. Kun ryhmä oppii, myös sen jäsenet oppivat ja oppiessaan vahvistavat ryhmän oppimista. Ryhmäoppimisessa dialogilla on keskeinen asema. Ryhmä on Sengen ajattelussa yksilöä merkittävämpi tekijä organisaation kehittymisessä. Systeemiteorian mukaan organisaatio on järjestelmä, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja muiden organisaatioiden kanssa. Systeemiteoria on avannut mahdollisuuden tutkia laaja-alaisesti organisaation ja sen toimintaympäristön välisiä suhteita. Se antaa myös mahdollisuuden kohdistaa huomio organisaatioiden keskinäisiin suhteisiin käsitteellistämällä ne järjestelmäksi ennakoiden verkostoteorian tulevaa kehitystä. Systeemiteoria päätti analyyttisen aikakauden, jolla organisaatiot olivat itsessään merkittäviä tutkimuksen ja kehittämisen kohteita ilman toimintaympäristöään ja muita organisaatioita. (Järvilehto 994; Harisalo 008.) 0

103 TOINEN OSA KOHDE Strategia ja rakenne Porter (006) kehitti analyyttisen mallin organisaatioiden arvoketjusta. Arvoketju kuvaa viitekehystä, jonka avulla strateginen johto voi käsitellä kokonaisvaltaisesti ja synergisesti arvon luomiseen vaikuttavia moninaisia tekijöitä. Tuotanto- panosten hallinta. Ostot, varastointi Tuotanto prosessi Jakelu, logistiikka Myynti, markkinointi Palvelun konsepti Yrityksen voitto Teknologia Henkisten voimavarojen johtaminen Osto-oikeudet Organisaation infrastruktuuri Kuva 9. Arvoketju (Porter 006) Jokainen organisaatio voi yhdistellä omalla tavallaan arvoa luovia tekijöitä. Näiden tekijöiden yhdistelmä tarjoaa organisaatiolle merkittävän kilpailuedun. Porterin arvoketju muodostuu ensisijaisista toiminnoista ja niitä tukevista toiminnoista. Ensisijaisia toimintoja ovat ne joilla voidaan parantaa tuotteen arvoa. Niitä ovat muun muassa ostotoiminta, tuotanto, markkinointi ja palvelut. Nämä edustavat niin kutsuttua vertikaalista integraatiota organisaatiossa. Vertikaalinen integraatio loi perustan organisaation toimintojen ulkoistamiselle eli horisontaaliselle integraatiolle. Ulkoistamisessa on kyse siitä mitä organisaatio tekee itse ja mitkä toiminnot se ulkoistaa muiden organisaatioiden tehtäväksi. Organisaatio voi pitää itsellään tuotteiden 0 3

104 TOINEN OSA KOHDE suunnittelun ja markkinoinnin ja ulkoistaa esimerkiksi valmistuksen ja logistiikan. (Harisalo 008.) Porterin arvoketju on laajentunut norjalaisen ekonomistin Torger Reven (990) mallissa vielä selkeämmin kahteen ulottuvuuteen: vertikaaliseen ja horisontaaliseen. Reven malli laajentaa arvoketjun epälineaariseksi, kun arvoa luovaan toimintaan horisontaalinen ulottuvuus. Epälineaarinen arvoketju on uudelleenrakentuva, aineellisia ja aineettomia pääomia käyttävä ja vuorovaikutteinen. Perustavana erona verrattaessa Porterin arvoketjua ja Reven mallia on se, että Reven moniulotteinen epälineaarinen (evolutionäärinen) arvoketju alkaa kehittyä kussakin arvoketjun solmukohdassa keskeltä reunoillepäin. Ulkoinen ero porterilaiseen yritystoiminnan arvoketjuun on se, että perinteinen yksiulotteinen arvoketju on kuin viiva, jolla on alku ja loppu ja epälineaarinen arvoketju muistuttaa rakenteeltaan käsitekarttaa. Economies of Internal Capital Markets Economies of Scope Economies of Upstream Integration Strategic Core Economies of Downstream Integration Economies of Scale Horisontaaliset eli institutionaaliset sopimussuhteet Economies of Monopoly Kuva 0. Strateginen ydin ja integroiva neljän allianssin yrityksenhallintamalli (Reve 990) 0 4

105 TOINEN OSA KOHDE Edellä oleva kuvio havainnollistaa Reven mallin ilmaisemaa rajankäyntiä markkinoille kahden dimension suhteen (Lahti 00):. Reaalimarkkinoiden vertikaaliset vaihdantasuhteet eli arvoketju tuotannontekijämarkkinoista asiakasmarkkinoihin, joka vastaa todellisuudessa taloustieteen mikroteorian tuotantofunktiota. Näiden organisoinnissa yritys käyttää kolmea sopimussuhdetta: strateginen ydinosaaminen, verkostot tai allianssit ja markkinasuhteet.. Institutionaaliset, horisontaaliset vaihdantasuhteet voidaan jakaa ulkoiseen markkinoiden (ympäristö) hallintajärjestelmään (Economies of Scale/ Economies of Monopoly) ja sisäiseen resurssien hallintaan (Economies of Scope/ Economies of Internal Capital Markets) Reven malli viittaa edellä olleeseen organisaation ympäristöteoriaan, malli on joustava, koska se pystyy käyttämään perusrakenteensa lisäksi verkostoa. Epälineaarinen arvoketju koostuu useista tekijöistä. Samalla kun teollisen järjestelmän paradigma on muuttunut perustuotannontekijöiden ja konevaltaisuuden lineaarisesta paradigmasta epälineaariseksi on erityisesti aineettoman pääoman ja erikoistuneitten tuotannontekijöiden merkitys kasvanut arvoa luovana tekijänä. Seuraavassa kaaviossa on asemoitu yrityksen rooli osana klusteroitunutta arvokenttää. Uuden teollisen järjestelmän merkittävä käsite on epälineaarinen arvoketju. Epälineaarista arvoketjua voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta, jotka ovat oppiminen ja johtaminen. (Pitkäranta 009.) 0 5

106 TOINEN OSA KOHDE Kehittyneet tuotannontekijät aineeton pääoma ja teknologia Resurssit Makrologistiikka Strateginen ydin Perustuotannontekijät Vertikaalinen arvoketju Hybridit sopimukset Kommunikaatioosaaminen Markkinat Yhteinen kieli Toimittajat Epälineaarisuuden oppiminen ja johtaminen Ostajat Mikrologistiikka Institutionaaliset asiakkuudet Horisontaalinen arvoketju Kuva. Epälineaarinen arvoketju klusteroituneessa taloudessa (Pitkäranta 009) Yksinkertaistaen epälineaarisen arvoketjun (hybridi) malli yhdistää kiinteän vertikaalisen arvoketjun (Porter 006) sopimussuhteet muuttuvan projektiorganisaation horisontaalisiin sopimussuhteisiin. Malli kuvaa yrityksen kiinteiden ja muuttuvien kulujen ajattelua yritystenvälisessä sopimusjärjestelmässä. Hybridi malli mahdollistaa taloudellisesta näkökulmasta yksilöllisten sopimusten tekemisen ja se avaa näköaloja sosiaaliseen teknologiaan. Epälineaarinen arvoketju eli evolutionäärinen teollinen malli toimii aineettoman pääoman kehitysalustana. Kylämäiset työyhteisöt Kirjassaan Luottamuspääoma (995) kirjoittajat Harisalo ja Miettinen kuvaavat mitenkä yritykset organisoivat toimintansa pitkään hierarkkisten mallien mukaan. Auktoriteetin hierarkia, tulosyksiköt, matriisimallit jne. noudattivat kaavaa, jossa isot rattaat 0 6

107 TOINEN OSA KOHDE tahdistivat pienempiä rattaita. Auktoriteetin hierarkiassa työyhteisöt olivat alisteisia toisilleen ja siksi epäitsenäisiä. Yrityksissä vallitsi uskomus, että auktoriteetin hierarkia tarjosi toiminnalle otollisen perustan juurtua ja kasvaa. Yrityksissä alettiin ymmärtää, että ne voivat korvata tiimeillä ja erilaisilla työryhmillä auktoriteetin hierarkian toiminnan kasvualustana. Tiimit auttavat hyödyntämään ihmisten kokemusta ja osaamista. Yrityksissä on huomattu, miten lyhyt matka tiimeistä on työyhteisöihin. Työyhteisöt ovat enemmän kuin tiimit. Ne ovat yrityksen perusyksiköitä, jotka johtavat itseään ja voivat ratkoa sisäisiä asioitaan ja ongelmiaan. Erityisesti työyhteisöt tarjoavat luottamuspääomalle ja toiminnalle uudenlaisen alustan juurtua, kasvaa ja kehittyä. Yrityskylä ja yrityskasarmi Tom Burns ja G. M. Stalker jakavat tutkimuksessaan Management and Innovation (97) yritykset kahteen ryhmään: mekaaniset yritykset ja orgaaniset yritykset. Mekaaninen yritys luottaa vahvasti auktoriteetin hierarkiaan, ei luottamuspääomaan. Ihmiset tietävät paikkansa mekaanisessa yrityksessä ja heidät kuten muutkin osat on helppo vaihtaa toisiin. Tärkeitä asioita mekaanisessa yrityksessä ovat: asema, arvomerkit, säännöt ja budjetissa pysyminen. Mekaanista yritystä kutsutaan yrityskasarmiksi. (Harisalo & Miettinen 995.) Orgaaninen yritys on mekaanisen yrityksen vastakohta. Orgaanisessa yrityksessä tärkeitä ovat ihmisten teot, eivät heidän asemansa tai arvomerkkinsä. Orgaaninen yritys arvostaa luovuutta, kokeilua ja harkittua riskinottoa. Orgaaninen yritys pitää ihmisiä samanarvoisina. Orgaanista yritystä kutsutaan yrityskyläksi. Kylämäinen työyhteisö on ihmisille henkisen kasvun alusta. Kylämäisessä työyhteisössä on vaikeampaa johtaa tietoa panttaamalla kuin kasarmimaisessa ympäristössä. Yrityskylässä on tärkeää oppia ymmärtämään yksittäisen työyhteisön rakennetta ja toimintaa. Kylämäinen työyhteisö rakentuu yhteiselle työlle, jossa jokaisella on oma 0 7

108 TOINEN OSA KOHDE merkittävä asemansa. Siksi kylämäisessä työyhteisössä on keskeinen haaste siinä miten yhteisyys rakennetaan. Yrityskasarmissa työyksikkö ammentaa voimansa vastakkainasettelusta. Siksi se muistuttaa viidakkoa, jossa käydään olemassaolon taistelua. (Harisalo & Miettinen 995.) Yrityskylässä kylämäiset työyhteisöt kohtaavat ensimmäisenä asiakkaat. Tämä ei koske ainoastaan palvelua vaan myös tuotantoa. Jokaisella kylällä on asiakkaansa, josta se on vastuussa. ilman asiakkaita kylä koteloituu kuin toukka ja menettää olemassaolonsa tarkoituksen. Onnistuakseen toiminnan keskiössä kylämäisillä työyhteisöillä on oltava kokonaisnäkemys sekä yrityksestä ja asiakkaista, tuotteiden käyttäjistä. Yrityskylä muistuttaa graafiselta muodoltaan ympyrää, joka laajenee keskeltä reunoille. Yrityskasarmi muistuttaa enemmän lineaarista arvoketjua, jossa esimerkiksi raaka-ainetoimittajan suhde käyttäjään on vahvasti eristetty. Yrityskylämäisessä Pakari leipomossa vilja tulee nimetyltä tilalta leipomon myllyyn tuoreena päivittäin. Yrityskasarmi leipomon vilja tulee Tehtailta. Mekaaninen ja orgaaninen rakenne Burnsin ja Stalkerin tutkimusprojektin tulokset voidaan ilmaista yleisesti niin, että teknologian ja organisaatioiden kehitys ovat saman yhteiskunnallisen trendin seurauksia ja että ihmiset, joiden tehtävänä on käsitellä niitä, ovat samalla myös niiden uhreja. Kun sosiaalinen todellisuus ymmärretään varmuuden sijasta epävarmaksi ja selkiytymättömäksi, sen tulkinta on mahdollista vain dynaamisin, ei rakenteellisin termein. Nämä havainnot tarkoittavat, että organisaatioanalyysissä huomio on kohdistettava ihmisiin ja heidän toimintaansa. Kun organisaatiot ymmärretään tulkinnallisiksi järjestelmiksi, on mahdollista huomata muodollisen rakenteen kehittämiselle asettamat rajoitteet. Toimiakseen tulkinnallisina järjestelminä huomio on kohdistettava siihen kuinka eri asioista vastaavien ihmisten tuntemukset, uskomukset ja yhteenkuuluvuuden tunteet vaikuttavat heidän keskinäiseen vuorovaikutukseensa. Nämä tekijät istuvat erityisen huonosti organisaa- 0 8

109 TOINEN OSA KOHDE tioiden muodolliseen rakenteeseen. Rakenteen vaatimuksia korostavat organisaatiot tarkastelevat ihmisiä valitettavan yksiulotteisesti pystymättä tunnistamaan ja hyödyntämään heissä piileviä ominaisuuksia. Burns ja Stalker huomasivat, että ympäristön luonne ja olosuhteet määrittivät organisaatioiden sisäisen rakenteen ja toimintatavat. Vakaissa, suhteellisen hitaasti muuttuvissa ja ennustettavissa ympäristöissä toimivat organisaatiot kehittivät itselleen rakenteen, jota Burns ja Stalker kutsuvat mekaaniseksi rakenteeksi. Tällaisissa ympäristöissä toimiville organisaatioille oli tunnusomaista hierarkkisen rakenteen vahvistama johtaminen, muodollisuus, valvonta ja sääntöjen korostaminen. Muuttuvissa olosuhteissa toimivat organisaatiot kehittivät sitä vastoin itselleen orgaaniseksi luonnehditun rakenteen, joka auttoi organisaatiota käsittelemään epävarmuutta, ennakoimattomuutta ja muutosta. Mekaaninen ja orgaaninen rakenne edustavat jatkumoa ja organisaatiot ovat tuskin koskaan jompaakumpaa vaan ovat sitä jossain määrin. (Harisalo 008.) Innovatiivinen organisaatio Innovatiivisen organisaation teorian rakentaminen perustuu Risto Harisalon (008) mukaan organisaatioteorioiden, psykologian ja kognitiotieteiden saavutuksille. Teoriaa innovatiivisista organisaatioista voidaan luonnehtia tutkimustulosten ja käytännön kokemusten muokkaamaksi synteesiksi, jonka kehittely on vasta alkuvaiheissaan. Sellaista organisaatiota, joka korjaa, kehittää ja uudistaa tekemisiään sisäisesti ja ulkoisesti, voidaan pitää innovatiivisena. Innovatiivisuuden on läpäistävä koko organisaatio. Innovatiivisena ei voida vielä pitää organisaatiota, jossa vain muutamat yksiköt tai yksilöt kehittävät toimintaansa. Innovatiiviselle organisaatiolle ovat tunnusomaista motivointi, henkinen varmuus, kestävyys ja vuorovaikutus. Motivointi tarkoittaa Harisalon (008) mukaan sitä, että uudet haasteet, mahdollisuudet ja ongelmat innostavat ihmisiä tarttumaan niihin puolustautumisen sijasta. Motivoidakseen ihmisiä innovatiivisuuteen organisaation on ke- 0 9

110 TOINEN OSA KOHDE hityttävä sellaiseen suuntaan, mikä saa ihmiset parantamaan suoritustaan, korjaamaan asioita ja auttamaan muita. Asianmukaisilla hallinnollisilla järjestelyillä, kuten vallan ja vastuun hajauttamisella, ihmiset saadaan kiinnostumaan omasta työstään ja sen suhteesta kokonaisuuteen. Työnjakoa kehittämällä ihmisille tarjotaan mahdollisuuksia oppia ja kehittyä. Henkisellä varmuudella tarkoitetaan Harisalon (008) mukaan sitä, että organisaatio uskoo mahdollisuuksiinsa selviytyä kohtaamistaan asioista huolimatta niiden luonteesta ja mittakaavasta. Aiemmat myönteiset kokemukset auttavat uskomaan, että jatkossakin voidaan selvitä eteen tulevista haasteista ja siksi niihin kannattaa tarttua. Henkisesti varmat ihmiset haluavat ylittää perinteisen rationaalisuuden rajat. He eivät tyydy käsittelemään vain ennestään tutuja asioita. He eivät myöskään nojaudu yksinomaan ennakkotapauksiin tai sääntöihin. Kestävyys on innovatiivisuuden kolmas ominaisuus. Organisaatioiden rakenteellisena ominaisuutena innovatiivisuuden on oltava pitkäkestoista. Kestävyys on innovatiivisuuden todellinen haaste. Jokainen organisaatio voi olla ajoittain innovatiivinen, mutta jatkuvuus on haastavaa. Ilman kestävyyttä organisaation on vaikea motivoida henkilöstöä. Neljäs innovatiivisen organisaation ominaisuus on Harisalon (008) mukaan vuorovaikutteisuus. Vorovaikutuksella tarkoitetaan sitä että ihmiset inspiroivat toisiaan ja yhdistävät tietojaan, osaamistaan, näkemyksiään ja kokemuksiaan kokonaan uusien oivallusten aikaansaamiseksi. Innovatiivisuutta vahvistavana voimana vuorovaikutteisuus saattaa olla jopa tärkeämpi tekijä kuin taloudelliset voimavarat ja henkilökunnan lukumäärä. Innovatiivisuus on edellä todetun perusteella strateginen tapa johtaa organisaatiota. Innovatiivisuus on tapa saada organisaatio toimimaan tietyllä tavalla. Se on tapa jäsentää organisaation eri osatekijöitä työjakoa, rakennetta, prosesseja, henkilöstöä, kulttuuria ja käytäntöjä. 0

111 TOINEN OSA KOHDE Vuorovaikutus Organisaatiossa kamppailee Harisalon (008) mukaan ihmisten suosiosta kaksi vastakkaista voimaa, ne ovat vakiintunut ajattelu ja innovatiivinen ajattelu. Edellinen pitää ihmisten huomion ja käyttäytymisen hyväksi todetuissa ja totutuissa uomissa rajoittaen kriittistä ja luovaa ajattelua. Tälle tavalle on tunnusomaista kehittää asioita samalla tavoin, jolla ne on aikanaan luotu ja otettu käyttöön. Voidaan todeta, että niissä on kyse taloudellisten voimavarojen ja henkilökunnan lukumäärän lisäämisestä. Innovatiivisen ajattelun mukaan asioita ei voida välttämättä kehittää lisäämällä taloudellisia resursseja tai lisäämällä henkilöstöä. Innovatiivisessa ajattelussa tavoitteena on ajatella asioita totutusta poikkeavasti, etsiä mahdollisuuksia järjestellä hallitsevia syy- ja seuraussuhteita eri järjestykseen ja luoda uusia ajattelun yhdistelmiä vakiintuneiden sijalle. Innovatiivinen kulttuuri ei riipu henkilökunnan lukumärästä tai taloudellisista voimavaroista, se on ennen kaikkea toimintaan osallistuvien ihmisten vuorovaikutuksen funktio. Vuorovaikutus on innovatiivisen ajattelun välttämätön edellytys kaikessa työssä, jossa ajattelu ohjaa fyysistä suoritusta ja on siksi sitä tärkeämpää. Organisaation haaste on luoda ihmisille mahdollisuus ympäristö, käytännöt ja työkalut innovatiivista ajattelua luovaan vuorovaikutukseen. (Harisalo 008.) Keinot ohjata luovuutta Innovaatioprosessit ovat osin ennustamattomia ja osin rajoja rikkovia. Lähtökohta on usein olla ennalta arvaamaton ennalta arvaamaton ja itämisaikakin vaihtelee. Innovatiivisuuteen ja luovuuteen liittyy lähtökohtaisesti ainakin vapaus. Ihmisillä on oltava tilaa toimia. On sanottu, että vapaus antaa tilaa luovuudelle, jossa kyse on oman itsensä toteuttamisesta. Kyse on yhdestä inhimillisen elämän energisoivimmista kokemuksista, luovasta intohimosta.

112 TOINEN OSA KOHDE Luovuuden arvo liittyy inhimilliseen tarpeeseen ja mahdollisuuksiin toteuttaa itseään, tulla hyväksytyksi ja kehittyä jatkuvasti. Luovuudella on eri ihmisillä erilaisia muotoja. Innovatiivisuuteen kuuluu epähierarkkisuus ja tasa-arvon tunnustaminen, avoimuus ja moniarvoisuus. Vapauden ja luovuuden rajoittaminen merkitsee holhoamisen ilmapiiriä. Mitä vapaudella sitten tarkoitetaan? Ihmisyyden olemukseen kuuluu toiminnan autonomia ja vapaus, vapaus on siis eettinen itseisarvo. Ihmisen käytössä olevilla vapauksilla on myös välineellinen arvo. Ne ovat talouden ja kasvun perustekijöitä. (Harisalo 008.) Tietoyhteiskunta tarkoittaa vuorovaikutukselle perustuvaa luovuuden yhteiskuntaa. Tietoyhteiskunnassa oleellisinta ei ole uusi tekniikka vaan toimintatapa. Avainkäsitteitä ovat verkostomainen organisaatiomuoto ja innovaatiolle perustuva kasvu. Teknisen tason kehittämisestä on apua vasta, kun se yhdistyy syviin muutoksiin. Muutoksilla on itämisaikansa. Kriittisin taso on yhteiskunnan syvien rakenteiden kehittäminen. On sanottu että toiminnan muutos kestää helposti kymmenen kertaa tekniikan muutoksen ajan. Hyvinvointiyhteiskunnassa tarvitaan kuitenkin uusia keinoja, jotta kehityksestä saadaan todella tehtyä sosiaalisesti, psyykkisesti, fyysisesti ja kulttuurisesti tasapainoista.

113 TOINEN OSA KOHDE Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Kuvaile oma mielikuvasi organisaatiosta, onko se yritys, verkosto, yhteenliittymä vai mitä mielestäsi organisaatiolla tarkoitetaan? 3

114 TOINEN OSA KOHDE. VALTA ORGANISAATIOSSA Vallan merkitys on ollut pitkään piilevänä organisaatioanalyysissä. Oikein ymmärrettynä valta on organisaatiolle keino eikä tavoite. Valta voidaan samalla rinnastaa organisaatioiden tahtoon ja haluun saada aikaan tuloksia. Valta on jotain, jonka potentiaalia ja käyttöä ihmiset opiskelevat jatkuvasti organisaatioissa. Valta mahdollistaa, yhdistää ja erottaa. Valta on pohjimmiltaan myönteinen tekijä organisaatioiden kehityksessä huolimatta siitä, että sitä käytetään myös väärin. Valta on jotain enemmän kuin organisaation rakenne tai teknologia, koska se vaikuttaa niiden käyttöön. Organisaatiolla on valtapääomaa ja taitavasti valtaa käyttämällä vähäisin resurssein varustettu organisaatio voi onnistua tavoitteissaan paremmin kuin taloudellisesti voimakas, mutta taitamattomasti valtapääomaa käyttävä organisaatio. (Harisalo 008.) Käsittelemme seuraavassa monimuotoista valtaa kolmen näkökulman avulla. Ensimmäiset kaksi näkökulma valtaan ovat Peter Blockin (987) kirjasta The Empowered Manager. Block kutsuu näitä nimillä byrokraattinen kehä ja yrittäjyyden kehä. Kolmas näkökulma vallankäyttöön on niin kutsuttu virastopolitiikka, joka antaa hieman kärjistyneen kuvan epävirallisesta vaikuttamisesta organisaatiossa. Virastopolitiikka on yleistä ja se on tunnistettavissa kaikissa organisaatioissa, joissa työskentelee enemmän kuin kolme henkilöä. Määräävä valta Määräävällä vallalla (power-ower) on erityisen hyvät markkinat organisaatioissa. Sitä edustaa ajatus, että ihmisiä on johdettava ja että johtajiksi on valittava siihen kykeneviä ihmisiä. Organisaatioille parhaita johtajia ovat he, jotka saavat muut toteuttamaan heidän määrittelemänsä tavoitteet. Blockin (987) byrokraattisessa kehässä on neljä vaihetta, joista ensimmäinen vaihe () on nimeltään patriarkaalinen järjestys (patriarchal contract). Tällä hän viittaa auk- 4

115 TOINEN OSA KOHDE toriteetin hierarkiaan ja keskitetysti johdettuihin organisaatioihin. Johto on harkinnut ja päättänyt siitä, kuinka asioiden on oltava ja miten ne on hoidettava. Byrokraattisen kehän toinen vaihe () on nimeltään oman edun suppea tulkinta (myopic self-interest). Se ohjaa ihmisiä ajattelemaan asioita vain oman asemansa ja siihen kuuluvien oikeuksien ja velvollisuuksien kannalta. He eivät ota kantaa muitten asioihin. He tekevät vain sellaisia asioita, joista voivat itse hyötyä ja välttävät palvelemasta ja auttamasta muita. Hierarkiaa kunnioittava valtakulttuuri tekee ihmisistä valtaa arvostavia ja kunnioittavia. Byrokraattisen kehän kolmatta vaihetta (3) Block kutsuu taktiseksi manipulaatioksi (manipulative tactics). Ihmisten valvonta ja ohjaus korostuvat tässä vaiheessa. Tiedon jakamista vältetään, koska kenellekään ei haluta antaa ylimääräistä mahdollisuutta menestyä. Eteneminen auktoriteetin hierarkiassa selittyy taidolla käyttää taktista manipulaatiota omaksi hyväksi. Byrokraattisen kehän neljäs (4) ja viimeisin vaihe on täydellinen riippuvuus (dependency). Se tarkoittaa, että ihmisten menestys ei riipu heistä itsestään vaan toisten hyvän- ja pahansuopaisuudesta. Menestyksellä ei ole mitään tekemistä ihmisten osaamisen, oppimisen eikä työsuoritusten kanssa. Suoritukset ja vastasuoritukset ovat ihmisten toisilleen tekemiä palveluksia, joilla voi parhaimmillaankin olla vain hyvin etäinen yhteys organisaation saavutuksiin. Edellä kuvattuja piirteitä voi löytää kaikenlaisista organisaatioista. Oleellista on tavoittaa rakenteellinen ja toiminnallinen yhteys organisaation innovaatioita ja innovatiivista toimintaa edistävinä tai ehkäisevinä kulttuuritekijöinä. Yhteinen valta Yhteinen tai jaettu valta (power-with) tarkoittaa sitä, että vallankäytön on oltava enemmän yhteisen vastuun ottamista välttämättömistä tehtävistä kuin sanelua siitä, mitä ja kuinka asiat on tehtävä. 5

116 TOINEN OSA KOHDE Yrittäjyyden kehässä (enrepreneurial cycle) on myös neljä vaihetta kuten edellä kuvatussa byrokraattisessa kehässä. Ensimmäisessä vaiheessa on kyse yrittäjyyssopimuksesta (enrepreneurial contract). Sen ytimenä on luottamus ihmisten tahtoon ja tekemiseen eli sisäistettyyn valtaan. Se tarjoaa ihmisille mahdollisuuden ottaa vastaan uusia oikeuksia ja velvollisuuksia ja kehittyä niiden myötä. Työsopimuksen tekemisessä ei ole kyse alistumisesta, vaan yhdessä tekemisen potentiaalin hyväksymisestä. Valistunut oma etu (enlightened self-interest) yrittäjyyden kehän toisena vaiheena () tarkoittaa, että ihmisen menestys riippuu siitä, missä määrin he auttavat, tukevat ja edistävät muita onnistumaan pyrkimyksissään. Ihmiset ymmärtävät, että heidän työtovereittensa menestys lisää heidän oman menestyksensä todennäköisyyttä. Yrittäjyyden kehän kolmas vaihe (3) on nimeltään aidot käytännöt (authentic tactics). Valistunut oma etu johtaa aitoihin käytäntöihin manipulatiivisten käytäntöjen sijasta. Mahdollistaminen korvaa ohjausta ja tiedon jakaminen vähentää valvonnan tarvetta. Vastuullinen toiminta vähentää johtamisen kustannuksia. Luottamus tuo ihmiset yhteen ja pitää heidät yhdessä. Autonomia (autonomy) on yrittäjyyden kehän neljäs (4) ja viimeinen vaihe. Tässä vaiheessa ihmiset toimivat itsenäisesti ja johtavat omaa toimintaansa. autonomia antaa ihmisille vallan tahtoa ja tehdä eli toteuttaa unelmaa aidosta vallankäytöstä. Esimerkkeinä suomalaisessa johtamiskulttuurissa ovat siivousalan yritys SOL Systems Oy, jossa autonomia on viety suorittavaan työhön saakka. Toinen edustava esimerkki on raumalainen autonosia valmistava teollisuusyritys Lokari Oy. Yrityksessä oli aikanaan määritelty muun muassa voitonjaosta siten, että puolet menee pääomalla ja puolet työlle. Lokari Oy tuotti lyhyenä ajanjaksona yli 000 patenttia. 6

117 TOINEN OSA KOHDE Virastopolitiikka Organisaatioteoreettisen ajattelutavan mukaan vallankäyttö on olennainen osa auktoriteetin hierarkiaa. Se on työnjakoon sisältyvien oikeuksien ja velvollisuuksien käyttöä. Valta palvelee organisaation virallisia tarkoituksia. Organisaation johto käyttää valtaa päättäessään organisaationsa tavoitteista ja keinoista. Johdon vallankäytön tekee tekniseksi ja ongelmattomaksi olettamus siitä, että johto harkitsee asioita avarakatseisesti, rationaalisesti ja kriittisesti koko organisaation parasta ajatellen. Tämä ei valitettavasti vastaa aina organisaatioiden sisäistä todellisuutta. Ihmiset tuovat yleensä omat ja korjaamattomat luonteenpiirteensä ja arvostuksensa organisaatioon pakottaen toiset reagoimaan niihin. Näin organisaation sisäinen todellisuus luo otollisen maaperän virastopolitiikalle. (Harisalo 008.) Virastopolitiikalla tarkoitetaan (office politics, organizational politics) toimintaa, joka sivuaa, täydentää tai ylittää organisaation viralliset rakenteet, rajat ja prosessit. Virallisen organisaation voi olla jopa mahdotonta tunnistaa, että virastopolitiikkaa harjoitetaan sen sisällä. Virastopolitiikka jää yleensä organisaation virallisten rakenteiden ja prosessien varjoon ja on siksi näkymätöntä. Virastopolitiikassa on kyse (organisaatioteoreettisen) ihmissuhteiden koulukunnan tunnistamasta epävirallisesta ja ryhmäkuntaisesta organisaatiosta. Virastopolitiikalla on kaksi tarkoitusta. Ensimmäisessä on kyse vaikuttamisesta virallisen organisaation tavoitteisiin. Päätösprosessissa on siten osallistujia, joiden on mahdotonta selvittää toistensa mielipiteitä ja intressejä sekä tunnistaa niihin vaikuttaneita tekijöitä ja olosuhteita. Virastopolitiikka ei ole outo työntekijöillekään. Yhteistä näissä käytännöissä on, että virallista valtaa käyttävät eivät tiedä toistensa taustoista ja tarkoituksista. Tällöin päätökset syntyvät enemmän tai vähemmän epävirallisen valmistelun ja vallankäytön tuloksena. Toiseksi virastopolitiikalla viitataan niihin tilanteisiin, joissa yksilöt ja ryhmät kamppailevat keskenään omien etujen ajamiseksi joko muiden ihmisten ja ryhmien tai jopa koko organisaation kustannuksella. Tällaisissa tilanteissa vallankäyttäjät huolehtivat 7

118 TOINEN OSA KOHDE vain omista eduistaan muista piittaamatta. Organisaation johto voi olla täysin tietämätön näistä kädenväännöistä ja kamppailuista tai voimaton torjumaan niitä. Erilaisia epävirallisia ryhmiä ja klikkejä voidaan muodostaa tukemaan virastopoliittista vallankäyttöä. Muita virastopolitiikan keinoja ovat muun muassa tosiasioiden hienovarainen vääristäminen, huhut, valehtelu, vastustajien vähättely ja mustamaalaaminen. Virastopolitiikkaan taipuvaisille henkilöille luottamussuhteet on tarkoitettu rikottaviksi. He käyttävät keinoja hyvin kyynisesti ja piittaamatta muista ihmisistä ja seurauksista. Virastopolitiikassa on kyse hajota ja hallitse politiikasta. Se heikentää halua sitoutua organisaation tavoitteisiin ja vahvistaa kyynisyyttä ja välinpitämättömyyttä. virastopolitiikka ruokkii pelkoja, huolia ja uhkia heikentäen näin ihmisten tehokkuutta ja innovatiivisuutta. Nämä ominaisuudet kalvavat maaperää innostukselta, optimismilta, motivoinnilta ja myönteiseltä energialta. (Harisalo 008.) 8

119 TOINEN OSA KOHDE Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Millaisena sinä näet vallan ja innovatiivisuuden suhteen, millainen valta mielestäsi edistää innovaatioita? 9

120 TOINEN OSA KOHDE. ORGANISAATIOKULTTUURI JA JOHTAMINEN On tärkeää tuntea johtamisen historiaa, jotta ymmärretään, mikä nykyjohtamisessa on uutta ja mikä vanhaa uuteen retoriseen muotoon puettuna. Kun tiedetään, mitä on jo tehty ja mille traditiolle johtamista rakennetaan, voidaan kehittää aidosti uutta. Eri johtamisen mallit ovat syntyneet luovasti ja tilannekohtaisesti kulloisenkin aikakauden tarpeeseen. Eri johtamisopit ovat kiinteästi sidoksissa aikaansa ja heijastavat yhteiskunnallista muutosta varsin nopeasti. Johtamisopit näkyvät uusina tapoina organisoida liike-elämää ja työyhteisöjä. Käsittelen tässä yhteydessä kahta viime vuosikymmenen merkittävää johtamisparadigmaa, joista ensimmäinen käsittelee organisaation johtamista kulttuuriteorian näkökulmasta ja jälkimmäinen innovaatioteorioitten näkökulmasta. Johtamis- ja organisaatioteoriat liittyvät tiiviisti toisiinsa. Johtamisen oppien kohdalla on lähteinä käytetty pääasiassa Hannele Seeck in teosta Johtamisopit Suomessa (008) ja Pauli Juutin Johtaminen ja organisaation alitajunta (995). Kulttuuriteoriaparadigma Kulttuuriteoriaparadigma on Seeck in (008) mukaan tuoreimpia vakiintuneita paradigmoja organisaatio- ja johtamistutkimuksen alueella. Se lähestyy organisaatiota ja johtamista tarkastelemalla organisatorisia symboleita ja merkitysjärjestelmiä. Lähtökohtana on, että jokaisella organisaatiolla on oma kulttuurinsa, joka määrää, miten organisaatiossa toimitaan ja ajatellaan. Kulttuuri nähdään yhteisen todellisuuden rakentamisen ja uudelleen rakentamisen tapana, jonka avulla ihmiset voivat ymmärtää yhteisellä tavalla tapahtumia, tilanteita, tekoja ja sanomisia. Kulttuuriparadigman tutkimuksessa käytetään sosiaalisen konstruktivismin näkökulmaa, joka on levinnyt myös muihin tieteisiin kuten esimerkiksi kasvatustieteet. 0

121 TOINEN OSA KOHDE Edgar Schein (998) on todennut, että lähes kaikki kulttuurimääritelmät näkevät kulttuurin ryhmän jäsenten välisten jaettujen merkitysten tuotteena. Johtajuus käsitetään taas hyvin erilaisin tavoin ryhmän ja kulttuurin eri kehitysvaiheissa. Organisaatiokulttuurin perusta Organisaatiokulttuuri ohjaa sen palveluksessa olevien ihmisten tyypillisiä ajattelu- ja toimintamalleja. Se näkyy toimintana ja tuotteina, joita yritys tekee. Organisaatiokulttuurin ydin on piilossa olevaa kulttuurin syvärakennetta: yhteisölle tyypillisiä arvoja, normeja ja oletuksia. Kulttuurin syvärakenteeseen kuuluu koko se symbolinen kenttä, jolle ajattelu- ja toimintamallit sekä viestintä perustuvat. Perimmältään symbolinen kenttä jäsentyy uskomuksiksi ja myyteiksi, joiden varassa yrityskulttuurin ajattelutavat rakentuvat. Useimmiten ajattelemme yrityksiä rationaalisina kokonaisuuksina, jotka pyrkivät johonkin päämäärään. Ne ovat kuitenkin kaikkea muuta, kuin rationaalisia. Ne koostuvat uskomusjärjestelmistä, jotka heijastuvat kaikkeen. Uskomusjärjestelmien syntyyn ja ylläpitämiseen liittyy johtamisen kehittyneisyyden aste, joka on sidoksissa johtajan persoonallisuuden kehittyneisyyteen (Harung 999; Juuti 995.) Tavallisesti kulttuuri yhdistetään sanana maan traditioihin, taiteeseen ja käyttäytymistapoihin. Kielen ohella myös ilmeet ja eleet, ruokailutavat, käyttäytyminen eri tilanteissa ja ihmisten suhtautuminen toisiinsa ilmaisevat yleistä kulttuuria. Organisaatiot ovat yksilöitä, joten niiden kulttuurit ovat erilaisia. Organisaatioiden ihmiset vaihtuvat jatkuvasti, mutta niiden kulttuuri muuttuu hitaasti, jos ollenkaan. Organisaatioihin tulevat ihmiset muuttuvat nopeammin kuin organisaatioiden kulttuurit. Organisaatiokulttuuri lienee organisaatioihin liittyvistä käsitteistä yksi hankalimmin määriteltäviä. Yhtenäistä, kaikki organisaatiot kattavaa määritelmää ei ole, sillä organisaatiokulttuuri kehittyy jokaisessa sosiaalisessa yksikössä oppimisen avulla omanlaatuiseksi. Kulttuuri on yhden määritelmän mukaan (Schwartz & Davis 98): organisaation jäsenten yhteisiä uskomuksia ja odotuksia. Näistä muodostuu normeja, jotka muokkaavat voimakkaasti organisaation ihmisten ja ryhmien käyttäytymistä. Yrityskulttuuria voidaan lähestyä myös sen persoonallisten piirteiden kautta, arvioimalla sen

122 TOINEN OSA KOHDE henkistä kehittyneisyyttä ja mahdollisuuksia yritysten väliseen yhteistyöhön. (Heikkilä & Heikkilä 005.) Projektiivinen kulttuuri Projektiivisessa kulttuurissa ajatukset ja symboliikka toistavat aivan varhaisimpia itsen muodostamisen prosesseja. Tässä mielessä projektiivinen kulttuuri on alkeellinen. Kaikkien kulttuurien kuten kaikkien ihmisten persoonallisuuden taustallakin on tämä perustavaa laatua oleva itsen muodostumisen problematiikka. Se näkyy äärimmillään sotien, lakkojen ja ihmisten välisten ristiriitojen muodossa. Yrityksissä, joissa on projektiivinen kulttuuri, ei suoranaisesti taistella, mutta niissä saattaa olla hyvin paljon ristiriitoja ja lakkoja. Klassinen esimerkki on, että johto käsittelee henkilöstöä kuin lapsia, eikä luota heihin. Johto pitää henkilöstöä laiskana ja kyvyttömänä. Myynnin, tuotannon ja tuotekehityksen väliset ristiriidat ovat tuttuja yrityksissä työskenteleville henkilöille. Yritys, jossa vallitsee projektiivinen kulttuuri synnyttää pieniä heimoja, joiden välille muodostuu taisteluja. Kullakin heimolla on oma kulttuurinsa, kielensä omat sankarinsa ja samaistumisen kohteensa. Niillä on oikeutus ajatella omalla tavallaan ja heijastaa epäonnistumiset muiden heimojen syiksi. (Juuti 995.) Yliminän kulttuuri Yliminän kulttuuri ilmenee tyypillisimmillään Weberin byrokratian ihannemallin ruumiillistumana. Yliminän kulttuuri ilmenee lähes sellaisenaan monissa tuntemissamme organisaatioissa, kuten rauhanajan puolustusvoimissa, sairaaloissa, oppilaitoksissa ja virastoissa. Näille on tyypillistä säädelty, tarkasti rajattu ja kontrolloitu käyttäytyminen. Kaikelle on oikea paikkansa. Kaikki asiat voidaan tehdä yhdellä oikealla tavalla.

123 TOINEN OSA KOHDE Tätä säännönmukaisuutta noudatetaan sekä asiakkaisiin että yrityksen palveluksessa oleviin. Vilkaisu henkilön arvomerkkeihin kertoo, millaista roolikäyttäytymistä henkilöltä on odotettavissa. Yliminän kulttuurissa itsen tuhoutumiseen liittyvä ahdistus kohdataan luomalla toissijainen, oikeana pidetty sosiaalinen järjestys. Tämän takaa säännöstö, jonka kautta säännellään oikeaa käyttäytymistä, joka pitää ihmiset riittävän lähellä kaikkivoipaisuuden keskusta. Lisäksi luodaan hierarkkinen sosiaalinen rakenne säännöstön käyttöä valvomaan. Näin voidaan välttyä yksilöllisyyden aiheuttamalta uhkalta, joka liittyy kaikkivoipaisuudesta eroamiseen ja tuhoutumiseen. (Juuti 995.) Vallan kulttuuri Vallan kulttuuri on yleinen kaikissa nykyisissä yksityisissä ja julkisissa yrityksissä, jossa on vahva johtajahahmo tai kulttuuri. Vallan kulttuurissa itse on asetettu lapsen rooliin ja johtaja tai yritystä symbolisoiva keskeinen ajatus hyvän vanhemman rooliin. Pahan vanhemman rooli on tukahdutettu tietoisuudesta, kieltämällä sen olemassaolo. Samalla on kielletty aggressiiviset tunteet johtajaa ja yritystä kohtaan. Vallan kulttuurissa ryhmän yhtenäisyyttä ylläpitää vahva johtajahahmo tai yritykselle keskeinen ajatus. Asettamalla johtaja ihanteekseen ryhmän jäsenet yhdistävät omat ihanteensa yrityksen ihanteiksi. Tällä tunteiden siirron tasolla vanhempi-lapsi asetelmaa muistuttavassa tilanteessa alaiset työskentelevät syyllisinä pyrkien saavuttamaan vanhempiensa anteeksiannon ja hyväksynnän. Vallan kulttuurin taustalla oleva psykodynamiikka perustuu toisaalta yksilön narsismiin ja toisaalta tunteiden jakoon. Jos narsistisen johtajan alaisuudessa työskentelevät henkilöt ovat myös narsistisia heidän välisestä vuorovaikutuksestaan saattaa syntyä kulttuuri, jossa kaiken taustalla on pyrkimys saada ihailua toisilta. (Juuti 995.) 3

124 TOINEN OSA KOHDE Yhteistyön kulttuuri Edellä esiteltyjen yrityskulttuurien alitajuinen, syvällinen rakenne perustuu suuressa määrin sosiaalisille puolustusmekanismeille, joissakin alkeellisemmin kuin toisissa. Kaikille on kuitenkin tyypillistä sosiaalisten puolustusmekanismien runsas käyttö. Aikuismainen, yksilöllisyyden ja yhteistyön kulttuuri poikkeaa muista kulttuureista sikäli, että sosiaalisten puolustusmekanismien käyttö on vähäisempää ja tietoisempaa. Vaikka se perustuu samoille puolustusmekanismeille kuin muutkin kulttuurit, sen toimintatapoja arvioidaan ja niiden taustalla olevia oletuksia pyritään jatkuvasti etsimään ja asettamaan kyseenalaisiksi. Tämä yrityskulttuuri edustaa eräänlaista saavutettavissa olevaa ihannetta tai mahdollisuutta. Se ei ole utopistinen, huolimatta siitä, että sen saavuttaminen yrityksessä on vain tilapäistä. Väliaikaiset taantumisen vaiheet, johtuvat siitä, että taustalla olevia oletuksia tarkastellaan jatkuvasti kriittisesti. (Juuti 995.) Aikuismainen, yksilöllisyyden ja yhteistyön kulttuuri on samalla oppivan yrityksen kulttuuri. Tällaisissa yrityksissä pyritään reflektoinnin kautta oppimaan pois puolustusmekanismeista, jotka haittaavat yksilön ja yrityksen kehittymispyrkimyksiä. Kaikille pyritään jakamaan todellinen aito tieto ja informaatio ja tilanteet sekä roolit pyritään suunnittelemaan sellaisiksi, että ihmiset ja tilanteet voivat olla aitoja. Avoimuudella ehkäistään puolustusmekanismien kehittymistä ja käyttöä. Yrityksessä on tilaa keskustelulle. Aikuismainen yritys jakautuu itseohjautuviin ryhmiin, jotka ovat yhteisvastuussa tietyistä toiminnoista. Jokaisella tiimin jäsenellä on osaaminen useampaan kuin yhteen tehtävään ja palkkaus riippuu siitä miten monia tehtäviä henkilö on omaksunut. Tiimit opiskelevat kommunikoivasti yrityksen toimintaympäristöä ja kustannusrakenteita, lisäksi tiimit arvioivat itse toimintansa tuloksia. Tiimien esimiehet toimivat eräänlaisina valmentajina. 4

125 TOINEN OSA KOHDE Aikuismaisen kulttuurin piirteitä Aikuismaisen teollisen järjestelmän organisaatio on matala, ja kevytrakenteinen verkosto ja siinä on vähän hierarkkisia tasoja. Ihmiset organisoituvat kyvykkyyden mukaan ja päämäärät välittyvät visioiden kautta. Tällainen yritys perustuu ihmisten vastuulliselle työskentelylle. Tällainen yrityskulttuuri on tiimiorganisaatiolla, joka perustuu itsenäisesti työskentelevien ihmisten toimintaan. Jokaisen on ymmärrettävä tiimin tavoitteet ja päämäärät ja oltava riittävän pätevä. Alla on lueteltu aikui9smaisen organisaation piiteitä:. työn jakaminen merkittäviin kokonaisuuksiin, joiden toteutuksesta vastaa tiimi. tiimit vastaavat päämäärien ja tavoitteiden asettamisesta sekä tehtävänjaosta 3. tiimit valvovat laatua ja valitsevat uudet jäsenet 4. monitaitoisuus 5. matala organisaatio 6. tukihenkilöstön roolina on konsultointi 7. koulutusta ja henkilön kehittämistä painotetaan runsaasti 8. johtamisfilosofia on ilmaistu selkeästi 9. yhteiset pysäköinti- ja sisääntuloaulat 0. yhteiset ruokailu- ja taukotilat. osaamiseen perustuva palkkaus Taulukko 5. Aikuismainen kulttuuri (Juuti 995) Tämä vaatii henkilöstön jatkuvaa kehittämistä. Lisäksi ihmisillä tulee olla kaikki käytettävissä oleva tieto oman toimintansa perustana. Itsenäisen toiminnan perustana on luottamus. Aikuismainen kulttuuri luo mahdollisuuden innovatiivisuudelle, sitoutuneisuudelle ja toimintamahdollisuuksille. (Juuti 995.) 5

126 TOINEN OSA KOHDE Innovaatioparadigma Innovaatioteoriat ovat nykyään Seeck in (008) mukaan vallitseva johtamisparadigma. Ongelma, johon paradigman teorioista haetaan vastausta, on jatkuva tarve uudistua ja tuoda markkinoille uusia tai paranneltuja tuotteita tai palveluja, jotta yritykset pysyvät kilpailukykyisinä nopeasti muuttuvilla markkinoilla. Innovaatioteoriat eivät tarjoa yhtä oikeaa ratkaisua kuten tieteellisen liikkeenjohdon tai ihmissuhdekoulukunnan opit, vaan sen lähestymistapa on kontingenssi, eli ratkaisuja haetaan jatkuvasti elävän tilanteen ja kontekstin mukaan. Innovaatioteorioissa työntekijät nähdään yksilöinä, joilla on tarve oppia ja kehittyä, toisin sanoen kehittää ja uudistaa itseään pysyäkseen ajan hermolla ja työmarkkinakunnossa. Ajatellaan, että rahan ja etuisuuksien lisäksi työntekijöitä motivoi halu käyttää asiantuntemustaan ja luovaa potentiaaliaan. Kanter (989) pohtii teoksessaan When Giants Learn to Dance asiantuntijan uraa. Kanterin mukaan luovilla henkilöillä, olivatpa he sitten insinöörejä, tutkijoita tai kirjailijoita, on yhteisiä piirteitä. Asiantuntijan uralla yleneminen on asiantuntijan maineen varassa. Asiantuntija ei etene hierarkiassa, vaan projektit luovat uran. Asiantuntijat rekrytoidaan projekteihin heidän maineensa perusteella ja asiantuntijoille on ominaista, että he sitoutuvat projekteihin työnantajien sijaan. Asiantuntijayrityksillä kuten konsultti- tai arkkitehtitoimistoilla menee hyvin, jos niillä on asiantuntijuuteen perustuvia siirrettäviä tietoja, joita voi käyttää monen yrityksen hyväksi. Kanterin mukaan asiantuntijan maine on ristiriidassa byrokratian nimettömyyden kanssa, ja että asiantuntijoiden ura on toisten asiantuntijoiden käsissä, kun taas byrokraatin ura on hänen esimiestensä käsissä. Innovaatiot nähdään liian usein ahtaasti tuotekehityskontekstiin sidottuina eikä ymmärretä, että ne kuuluvat yhtä lailla myös esimerkiksi rekrytointiin, osto- ja myyntitoimintaan ja rahoitustoimintaan. Innovatiivisten yritysten ytimenä on avoin kulttuuri, jossa suhteita luodaan tietoisesti joka suuntaan. Kanterin (997) yksiselitteinen neuvo innovatiivisen organisaation luomiseksi on seuraava: kokoa tiimi organisaation lahjak- 6

127 TOINEN OSA KOHDE kaimmista ihmisistä, anna heille tavoitteeksi tehdä organisaatiosta mielenkiintoisempi paikka työskennellä ja anna heille luova vapaus. He palaavat monien ideoiden kanssa, joista osa on erinomaisia ideoita. Pyydä koko organisaatiota kehittämään ja toteuttamaan näitä ideoita. Tämä vapauttaa ihmisten mielikuvituksen, mikä usein jo itsessään tekee organisaatiosta mielenkiintoisemman paikan työskennellä. Tiimi- ja ryhmätasolla innovatiivisuuden edellytyksiä ei ole tutkittu Seeck in (008) mukaan niin paljon kuin yksilötasolla. Innovaatiossa kyse on ennen kaikkea prosesseista, joten tiimin kokoonpano ja dynamiikka vaikuttaa paljon siihen, aktualisoituuko tiimin jäsenten luova potentiaali. Projektityössä on keskeistä innovatiivisten ihmisten halu ylittää itsensä, mutta uudet ideat syntyvät usein sosiaalisissa tilanteissa, vaikkapa asiakaspalavereissa ja erityisesti projektiryhmän jäsenten vaihtaessa keskenään ajatuksia. Uusien ideoiden syntyminen edellyttää aitoa ja avointa mielipiteen vaihtoa, mutta liiallinen konsensushakuisuus tukahduttaa ideat. Tiimin jäsenten keskinäinen luottamus sekä tiimien ja organisaation välinen luottamus ovat tärkeitä. Kyky tehdä yhteistyötä perustuu paljolti luottamukseen ja avoimeen vastavuoroisuuteen. Tiedon ja informaation jakaminen ei onnistu ilma yhteistyötä. Kun innovatiivisuutta tarkastellaan henkilön työtehtävien tasolla, voidaan todeta, että työntekijän innovatiivisuuteen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä ovat työn vaativuus ja moniulotteisuus. Organisaatiot saattavat suosia strategiansa ja tarpeidensa mukaan tietyntyyppisiä innovaatioita. Kilpailukykynsä ja markkinaosuutensa parantamisen etusijalle asettavat organisaatiot saattavat keskittyä enemmän tuote- tai palveluinnovaatioiden kehittämiseen. Tuoteinnovaatiot pohjautuvat usein teknologiaan ja niiden määrittäminen on helpompaa kuin prosessi-innovaatioiden. Tuoteinnovaatiot voidaan myös suojata. Ne organisaatiot, jotka ovat kiinnostuneita laaduntarkkailusta, rakenteensa kehittämisestä ja uudelleen järjestämisestä, voivat olla motivoituneempia kehittämään prosessi-innovaatioita. On todettu, että menestyvät organisaatiot kehittävät molemmantyyppisiä innovaatioita samanaikaisesti ja usein nämä innovaatiotyypit ovat toisistaan riippuvaisia. Sellaiset prosessi-innovaatiot, jotka liittyvät henkilöstöhallintaan hyödyttävät työntekijöitä kun taas tuote- ja palveluinnovaatiot hyödyttävät eniten asiakasta. 7

128 TOINEN OSA KOHDE Koska innovaatioteoriat ovat valitseva paradigma, voimme nähdä vasta tulevaisuudessa mitkä teokset jäävät elämään ja mitkä unohtuvat. Innovaatiotutkijoista erityisesti Richard Florida on tullut tunnetuksi luovan luokan käsitteellään. Luovaan luokkaan kuuluu Floridan mukaan luovaa työtä tekeviä ihmisiä, kuten tutkijat, insinöörit, taiteilijat, muusikot ja tietotyön tekijät. Taloudellinen kasvu perustuu Floridan mukaan tiettyihin alueellisiin tekijöihin, joita hän on indeksoinut. Sellaiset alueet ovat hänen mukaansa menestyviä, joilla on teknis-taloudellisten indeksien lisäksi korkeat avoimuus- ja suvaitsevaisuusindeksit. (Seeck 008.) 8

129 TOINEN OSA KOHDE Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Miten näet organisaatiokulttuurin, millainen kulttuuri ja johtamistapa on suotuisa innovaatioiden esiintymiselle? 9

130 TOINEN OSA KOHDE 3. LAATU Laatu on käsitteenä moniulotteinen, suhteellinen ja siksi vaikea hahmottaa. Laadussa ei ole kuitenkaan mitään erityisen epäselvää, mystistä tai edes vaikeaa, kunhan jaksaa pitää mielessä muutamia eri näkökulmia ja ymmärtää suhteellisuutta. Yhdestä kulmasta katsomalla ei saa koko laadun kuvaa. Suhteellisuus taas tarkoittaa sitä, että laatu ilmaisee erilaisten vertailujen tuloksia: toteutumaa verrataan tavoitteeseen, rakennetta suorituskykyyn ja tarvetta tyydytykseen. Mitä lähempänä ne ovat toisiaan sen parempi laatu. Laatutyöskentelyssä on kolme päävaihetta. Ensiksikin on pohdittava, mitä asioita laatu koskee ja mihin laatutarkastelua voi soveltaa. Laadun käsite Laatu koskee asiakkaalle vaihdantasuhteessa toimitettuja tavaroita, palveluja tai tietoja. Näitä kutsutaan toimitteiksi. Laatu ei siis voi koskea esineitä tai asioita, jotka eivät ole minkäänlaisen vaihdannan kohteita, koska kukaan ei halua maksaa niistä tai nähdä vaivaa niiden eteen. Laatu koskee vain toimitteita, joita voi mitata tai arvioida. Jos ei ole mitään tapaa erottaa hyvää huonosta, ei ole siis laatuakaan. Laatu koskee prosessia, jolla toimite saadaan aikaan, sekä sen välitöntä systeemiympäristöä. Toimite on käsite, joka tarkoittaa tavaraa, palvelua, tietoa tai näiden yhdistelmää, joka on suunniteltu ja toteutettu asiakasta varten korvausta vastaan. Usein tavaraa, palvelua ja tietoa on vaikea erottaa toisistaan ja toimite sisältää näitä kaikkia. Yksinkertaistettuna vaikkapa näin, tuotteeseen kuuluu asennus ja käyttöohje. Laatujohtamisessa laatu tarkoittaa vaihdannassa (transaktiossa) näkyvää ominaisuutta, joka vaikuttaa asiakkaan arviointeihin ja päätöksiin. 3 0

131 TOINEN OSA KOHDE Prosessi Prosessilla tarkoitetaan yleensä toimintojen ketjua, jossa on kaksi tai useampia erillisiä vaiheita. Erillinen tarkoitta, että kyseessä on eri työkappale, vaiheilla on eri tekijät, ne tehdään erilaisilla työkaluilla ja tekniikoilla eri paikoissa tai eri aikoina. Prosessi saa aikaan jonkin toimitteen, jolla on prosessin ulkopuolinen asiakas tai käyttäjä. Tavaratuotannossa puhutaan yleensä tuotantoprosessista, joka edeltää asiakkaan kulutusprosessia. Palvelutuotteissa tuotanto- ja kulutusprosessi voivat edetä lomittain. Tuotantoprosessien lisäksi on olemassa käyttäytymisprosesseja, joita ovat mm. kommunikaatio- ja päätöksentekoprosessit. Edelleen on olemassa muutosprosesseja, joiden lopputuloksena on tuotanto- tai käyttäytymisprosessit muuttuvat. Johtamisprosessiin kuuluu tavoitteen asettaminen, neuvottelu ja hyväksyttäminen, sekä seuranta ja valvonta. Prosessi-käsite on suhteellinen ja siten käsitteellisesti vaikea, koska sen hahmo määräytyy tarkastelutasosta eli analysoitavasta yksiköstä. Jos tarkastellaan kokonaista liikeyritystä yleisellä tasolla, sen prosessi voidaan Porterin arvoketjun mukaisesti jakaa sisään tulevaan logistiikkaan, prosessointiin ja ulos menevään logistiikkaan. Jokainen vaihe voidaan purkaa osiin. Prosessointi saattaa sisältää tilausten käsittelyn ja tuotannon suunnittelun, teknisen suunnittelun, osavalmistuksen, kokoonpanon, viimeistelyn ja pakkaamisen. Jokainen näistä taas purkautuu rakennetekijöihinsä, ja kun mennään nippelitasolle otteisiin ja liikkeisiin, yrityksen prosessissa saattaa olla ziljoona vaihetta. Kun puhutaan prosessista, on syytä varmistaa aina, että tarkastelutaso on käsiteltävään asiaan nähden oikea. On oleellista, että keskustelijat ymmärtävät sen samalla tavalla. 3

132 TOINEN OSA KOHDE T Vaihe Vaihe Vaihe Vaihe 3a Vai- u l 3b he3c o Toisto Sekvenssi vens si s Kuva. Prosessi on toisto ja sekvenssi (Lillrank 998) Prosessi voi olla joko toisto tai sekvenssi. Näitä kahta näkökulmaa havainnollistaa edellä oleva kuva. Prosessi voidaan ymmärtää toistona, jossa samaa vaihetta toistetaan lukuisia kertoja. Prosessi voidaan ymmärtää myös sekvenssinä, jossa erilaiset vaiheet seuraavat toisiaan tai etenevät rinnakkain. Toistonäkökulma on päällimmäisenä teollisissa osavalmistus- ja kokoonpanotyössä sekä toistuvasisältöisissä palveluprosesseissa. Toistokertojen liiallinen vaihtelu aiheuttaa virheitä ja laatuongelmia. Sekvenssinäkökulma korostuu palveluprosesseissa ja tietointensiivisissä toimihenkilöstöissä. Vaiheiden väärä järjestys tai jonkin vaiheen poisjäänti aiheuttaa hässäkäksi kutsuttuja ongelmia. Sekvenssi- ja toistonäkökulma vaihtelee työnjaon pikkutarkkuuden eli yhden työntekijän suorittaman vaiheen, vaiheajan, mukaan. Jos vaiheaika on 30 sekuntia työ ja prosessit ovat kovin erilaisia, kuin jos vaiheaika on 30 tuntia kuten monimutkaisten tuotteiden kokonpanossa. Sekvenssi voidaan kuvat virtana, jossa eri tuotannon tekijät kulkevat vaiheesta toiseen. Voi olla kyseessä materiaalivirta, jossa moottorin osat virtaavat alihankkijoilta ja osavalmistuksesta osakokoonpanojen kautta loppukokoonpanoon. Voi olla myös työkalujen ja tekijöiden virta, kuten omakotitalon työmaan kautta virtaavat betonimyllyt, elementtinosturit, putki-, sähkö- ja laattamiehet työkaluineen ja -tarpeineen. Voi olla kyseessä tietovirta, jossa vahinkovakuutusasian eri tiedonpalaset kootaan prosessoitavaksi päätöksentekotilanteeseen. Voi olla rahavirta, jossa käteinen raha muuttuu vaihto-omaisuudeksi, keskeneräiseksi tuotannoksi, myyntisaatavaksi ja liikevaihdoksi. Toimitteen aikaansaamiseksi tarvitaan siis kaikenlaisia virtoja. (Lillrank 998.) 3

133 TOINEN OSA KOHDE Laadun näkökulmat Seuraavassa tarkastellaan laatua neljästä näkökulmasta: tuotanto, suunnittelu, asiakas ja systeemi, jotka tuovat samalla historiallisen ja ammattiryhmäkohtaisen perspektiivin. Historiallisesti vanhin ja edelleenkin merkittävä näkökulma laatuun on virheettömyys. Tuotantokeskeisen laadun tärkein asianomistaja on tuotannosta vastaava henkilö. Tässä tarkastelussa ei ole merkitystä sillä, onko kyseessä tavaroiden, palvelujen vai tiedon tuotanto. Tuotantokeskeisessä laadussa tarkasteltava ilmiö on virheettömyys ja siihen liittyvä ongelma on virheiden aiheuttamat sosiaaliset, tekniset ja taloudelliset kustannukset. Siihen liittyvä mittari on virheiden määrä. Se voidaan ilmaista tuotteesta tai prosessista monella tavalla. Voidaan laskea virheellisten tuotteiden, komponenttien ja työvaiheiden lukumäärä ja muuttaa se menetetyiksi tuloiksi, työtunneiksi, tai toimitusten viivästymiseksi ja loppupäässä suututettujen asiakkaiden määräksi. Asiakas voi olla joko ulkoinen, maksava asiakas tai sisäinen asiakas, prosessin seuraava vaihe. Tuotantokeskeisen, virheettömyyteen pyrkivän laadun keskeiset menetelmät liittyvät virheiden löytämiseen ja tunnistamiseen eli diagnoosiin. Palvelujen ja tiedon tuottamisen osalta tuotannon virheiden tunnistaminen on hankalampaa kuin kappaletavaran tuotannossa. Siihen auttavat toistuvassa tuotannossa tulosten tarkastelu suhteessa tavoitearvoon ja erimuotoisina jakaumina näkyvän laadun ymmärtämiseen. Diagnoosi on puoli hoitoa, varsinainen ongelmanratkaisu perustuu kunkin tuotteen ja prosessin teknologiaan. Suunnittelu- tai tuotekeskeinen laatu on tuotantokeskeisen laadun vastinpari. Siinä oletetaan, että kunhan toimite suunnitellaan hyvin, tuotannon tehtävä on hoitaa kopiointi mutkattomasti ja virheettömästi. Asiakkaiden oletetaan arvostavan toimitteen teknisten ominaisuuksien maksimointia. Keskeinen prosessin omistaja on toimitteen suunnittelusta vastaava henkilö. 3 3

134 TOINEN OSA KOHDE Tuotekeskeinen laatu on helpoiten ymmärrettävissä tavaroiden kohdalla, koska ne ovat kosketeltavissa ja testattavissa. Samat periaatteet pätevät silti palvelutuotteisiin kuin tavaroihin. Asiakaskeskeisen (käyttäjä) laadun kohdalla tarkastellaan, miten hyvin toimite erilaisten ominaisuuksien kokonaisuutena sopii asiakkaan tarpeisiin. Asiakaskeskeisen laadun tärkein elementti on maksaminen. Asiakkaan odotusten ja toteutuman välinen suhde määrittää laatumielikuvan. Erityisesti tämä pätee palvelujen kohdalla, palveluahan ei ole olemassa ostohetkellä, joten asiakkaan ostopäätös syntyy mielikuvan perusteella. Siirtyminen tuotanto- ja tuotekeskeisestä laadusta asiakaskeskeiseen laatuun on mullistava, kauaskantoinen ja vaikea prosessi. Monella alalla siinä ollaan vasta alkuvaiheessa, entisissä sosialistimaissa, monopoliyrityksissä, samoin kuin julkisen sektorin palvelutuotannossa vasta opetellaan laadun menetelmien alkeita, usein markkinoinnista peräisin olevia työkaluja. Systeemi- eli ympäristökeskeinen laatu lähtee havainnosta, että monilla toimitteilla on vaikutuksia, jotka saattavat ulottua läheisimmän asiakkaan kokemus- ja käsitysmaailmaa kauemmaksi ja siten aiheuttaa ongelmia. Jos asiakaskeskeisen laadun mittaaminen on vaikeaa, ympäristökeskeisen laadun mittaaminen on sitäkin hankalampaa. Kaikissa laadun määritelmissä, niin suppeissa kuin laajoissakin, esiintyy aina asiakas. Laatujohtamisen syntymäpaikassa, massatuotantoteollisuudessa asiakas on varsin yksioikoisesti taloudellinen toimija, joka hankkii ja käyttää tavaran. Kun laatua ryhtyy pohtimaan muiden kuin kaupan hyllyltä haettavien tuotteiden kohdalla, asiakaskäsitekin joutuu uuteen tarkasteluun. Yksinkertainen makkaran ja leivän ostotapahtuma on auki purettuna varsin monimutkainen vaihdantaprosessi. Vielä hankalampaa on, jos kyseessä on maksuton toimite eikä voi uhkailla huonolaatuista toimittajaa reklamaatiolla tai toimittajan vaihdolla. Esimerkiksi julkisissa palveluissa ei ole tavanomaisia asiakassuhteita. Asiakkuudesta puhutaan silloin, jos palvelusta maksetaan, julkisten palveluiden kohdalla tilaaja on eri kuin käyttäjä, jota voisi kutsua paremminkin edunsaajaksi. (Lillrank 998.) 3 4

135 TOINEN OSA KOHDE Organisaatioajattelu Prosessia voidaan tarkastella pitkittäin tai poikittain, eli erilaisten toimien (peräkkäisenä) sekvenssinä tai samanlaisten vaiheiden toistona. Palveluissa ja toimihenkilöstöissä sekventiaalisen prosessin käsite, koska lopputulos nimenomaan koostuu sarjasta erilaisia, mutta yhteen nivoutuvia toimia. Vähänkään monimutkaiset, arvokkaat asiat syntyvät prosessien lopputuloksena. Tämä itsestään selvä asia pitää kuitenkin todeta erikseen, koska monimutkaiset organisaatiot eivät aina toimi näin. Asiat eivät tapahdu lopputuloksen edellyttämien vaiheiden ehdoilla, vaan jonkin muun logiikan johtamana. Funktionaalinen organisaatio perustuu ajatukseen erikoistumisen hyödyllisyydestä. Putkityö, kuten myös markkinointi tai piirilevysuunnittelu on oma tieteen ja taiteen alansa, eikä se käy kaikilta asian harrastelijoilta. Pitää erikoistua. Sitten rakennetaan organisaatio tämän erikoistumisen ympärille ja syntyy putkitöiden ja markkinoinnin organisaatiot. Mitä suuremmiksi ne kasvavat, sitä enemmän niiden sisällä aletaan puhua omaa slangia. Uraputkia rakennetaan oman alan sisäisten arvostusten varaan. Töihin hakeutuu henkilöitä, jotka ovat hyvin tarkkoja oman pätevyytensä reviirirajoista. Koordinoinnista ja tiedottamisesta tulee omat funktionsa omine etuineen ja mielihaluineen. Mikäli funktionaalinen organisaatio kasvaa todella kieroon, tapahtuu asiakkaalle arvoa tuottava prosessi pätkissä, joita on vaikea sovitella yhteen. Kokonaisuus ontuu ja aikaa menee hukkaan. Prosessiorganisaation ongelma on se, että syvällisen teknisen osaamisen funktioitten merkitys on ollut vähäisempi kuin prosessisuuntautuneiden monifunktionaalisten tiimien. Ne ovat keskittyneet oman prosessinsa hiomiseen, toisin sanoen, ne tekevät mitä osaavat entistä tehokkaammin ja nopeammin. Prosessiorganisaation aikaansaamat tuotteet ovat virheettömiä ja pätevästi toteutettuja, asiakastyytyväisyysmittausten mukaisesti, mutta niiltä puuttuu se tekninen tuntuma jonka syvä insinööriosaaminen saa aikaan. Prosessikeskeisyydestä seuraa väistämättä päällekkäisyyksiä. Vierekkäisissä prosesseissa tehdään samoja asioita rin- 3 5

136 TOINEN OSA KOHDE nakkain. Edellä mainituissa asioissa viitataan mm. Japanin autoteollisuuteen. Tästä syystä Toyota on palanut oittain funktionaaliseen toimintatapaan perustamalla erityisiä osaamiskeskuksia. Sekä funktionaalinen että projektiorganisaatio perustuvat omaan logiikkaansa. Organisaatiot, joiden tehtävä on tunnistaa teknologisen kehityksen vapauttamaa informaatiota ja selkeyttää sen merkitystä omalle toiminnalleen, ovat tulkinnallisia järjestelmiä. Organisaatioiden sisäistä sosiaalista maailmaa on kannattavampaa analysoida prosessimaisin termein eikä termein, jotka kuvaavat organisaatioiden suhteellisen pysyviä rakenteellisia ominaisuuksia. Kun sosiaalinen todellisuus ymmärretään varmuuden sijasta epävarmaksi ja selkiytymättömäksi, sen tulkinta on mahdollista vain dynaamisin, ei rakenteellisin termein. Nämä havainnot tarkoittavat että huomio on kohdistettava ihmisiin ja heidän toimintansa. (Harisalo 008.) Vakaissa ja suhteellisen hitaasti muuttuvissa ja ennustettavissa ympäristöissä toimivat organisaatiot kehittävät itselleen rakenteen, jota nimitetään mekaaniseksi rakenteeksi. Tällaisissa ympäristöissä toimiville organisaatioille on tunnusomaista hierarkkisen rakenteen vahvistama johtaminen, muodollisuus, valvonta ja sääntöjen korostaminen. Sitä vastoin muuttuvissa olosuhteissa toimivat organisaatiot kehittävät orgaaniseksi luonnehditun rakenteen, joka auttaa niitä käsittelemään epävarmuutta ennakoimattomuutta ja muutosta. (Harisalo 008.) Organisaatiot tuskin koskaan ovat täysin mekaanisia tai orgaanisia vaan ovat sitä jossain määrin. Tietoinen harkinta ei ohjaa niitä jompaankumpaan suuntaan, vaan muutos tapahtuu huomaamattomasti pienin askelin. 3 6

137 TOINEN OSA KOHDE FUNKTIO V A Tuoteryhmä R Tuoteryhmä A Tuoteryhmä 3 Materiaalin käsittely Kokoonpano Testaus S T O PROSESSI A S Tuoteryhmä I Tuoteryhmä A Tuoteryhmä 3 K A Materiaalin käsittely Kokoonpano Testaus S Kuva 3. Funktion ja prosessin mukaan organisoiminen, varasto-ohjautuvuus ja asiakasohjautuvuus (Lillrank 998) Funktionaalisuus korostaa yhden asian tai asiaryhmän syvällistä hallintaa ja sen mukaista toimintaa, erikoistumista, toistojen välisen vaihtelun minimoimista, ammattimaisten menettelytapojen ja kulttuurin luomista. Prosessikeskeisyys puolestaan korostaa asiakkaalle tehtävää kokonaisuutta, sekvenssin toteutumista, läpimenoaikojen ja etenemisen sujuvuutta. Mitä enemmän tietotekniikka ja osaamistason nousu vähentävät päällekkäisyyksien kustannuksia, prosessiorganisaatio käy yhä mielenkiintoisemmaksi. (Lillrank 998.) 3 7

138 TOINEN OSA KOHDE Suunnittelu ja laatu Tuotekehityksen ideavaiheessa korostuu se, miten hyvin tuotekehittäjät tuntevat tuotteensa aiottujen käyttäjien tarpeet ja toiveet sekä heidän toimialansa, sen kehityssuunnat ja ansaintalogiikan. Tämän tietämys synnyttää hyviä tuoteideoita: huomataan paikkoja, joihin oman yrityksen teknisellä osaamisella ja liiketoimintaosaamisella voidaan iskeä. Ymmärrys käyttäjästä on olennaista myös näiden ideoiden arvioinnissa ja jalostamisessa kohti orastavia tuotekonsepteja. Konseptisuunnitteluvaiheessa käyttöä ja käyttäjiä koskevaa tietoa tarvitaan niin vaatimusmäärittelyn kuin spesifikaatioiden tekemisessä, tuotekonseptin luomisessa ja arvioinnissa kuin valitun konseptin arkkitehtuurin ja yksityiskohtien suunnittelussakin. Täyty tietää, mitä käyttäjät tekevät ja tarvitsevat, jotta tuotteen ominaisuuksia sekä kannattavuutta, markkinointia ja jakelua koskevia arvioita voidaan ylipäänsä tehdä. Konseptisuunnitteluvaihe on yleensä se kohta tuotesuunnittelua, jossa yritykset selkeimmin tiedostavat käyttöä koskevan tiedon tarpeen ja pyrkivät aktiivisesti hahmottamaan tuotteen nykyistä ja tulevaa käyttöympäristöä. Riittävän hyvän ratkaisun löytyminen. Käyttäjäkeskeisen tuotekehitysprosessin suunnittelu. Käyttöyhteyden ja ympäristön tarkentaminen 5. Arvioi ratkaisuja suhteessa käyttäjävaatimuksiin 3. Käyttäjien ja organisaation asettamien vaatimusten selvittäminen 4. Suunnitteluratkaisujen luominen Kuva 4. Käyttäjäkeskeinen konseptisuunnittelumalli (ISO 3407 standardi) 3 8

139 TOINEN OSA KOHDE Tuoteideaa jalostetaan suhteessa käyttöympäristöönsä iteratiivisesti, kunnes siihen ollaan tyytyväisiä. Prosessin kuluessa tarkentuu käsitys niin tuoteideasta kuin sen käytöstä. Vastaavaa tarkentumista tapahtuu myös teknisemmin orientoituneissa konseptisuunnitteluprosesseissa (Ulrich & Eppinger 995). Päivitykset ja seuraava versio Tuoteidea Konseptisuunnittelu Toteutus Koe- ja varhainen käyttö Tuotteen muokkaus käytössä Kuva 5. Yleisluontoinen hahmotus tuotekehitysprosessista (Hyysalo 006) Konseptisuunnitteluvaiheeseen liittyy tarve lisätiedon hankkimiseen käytöstä ja markkinoista. Suunnittelun kuluessa havaitaan, että joistakin asioista ei tiedetä riittävästi tai tiedot eivät ole tarpeeksi luotettavia. Lisätietämyksen hankintaan pätee ikävä paradoksi: Jos emme jo tiedä, emme myöskään tiedä, ettemme tiedä. Mitä paremmin käyttäjät ja käyttöympäristöt tunnetaan, sitä osuvammin voidaan myös suunnitella lisätiedon hankkiminen: asiat joista tietoa hankitaan, tutkimuksen laajuus, menetelmät, resurssit sekä kysymykset, joihin vastauksia lopulta haetaan. Tosiasia on, että käyttöä koskeva ymmärrys kehittyy yrityksessä vähitellen ja rakentuu aina tehdylle työlle. Tuotesuunnittelijat onnistuvat melko hyvin hahmottamaan sitä, kuka on heidän tuotteensa viimekätinen käyttäjä ja mitä ovat hänelle periaatteessa koituvat hyödyt. Paljon vaikeampaa näyttää olevan välillisten tai toissijaisten (secondary) käyttäjien huomioonottaminen. 3 9

140 TOINEN OSA KOHDE Usein teknologia tai palvelu organisoi uudelleen myös muita osia käyttäjien työstä tai toimista. Hieno idea voi tyssätä tähän: uuden teknologianhyödyntäminen voi vaatia työtä muilta ihmisiltä, jotka eivät sitä kerkiä tai halua hoitaa, tai haluavat siihen enemmän tukea laitteistolta. Vaikeudet välillisen käytön ymmärtämisessä juontunevat pitkälti siitä, että sen ymmärtäminen vaatii käyttöympäristön kokonaisuuden hahmottamista ja sitä kautta käyttäjien työn syvällisempää ymmärtämistä. Yksityiskohtaisessa suunnittelussa ja toteutusvaiheessa harvoin hankitaan enää uutta tietoa. Näissä vaiheissa kuitenkin tehdään tukuittain päätöksiä, joissa käyttöä koskevasta tiedosta muokataan tuotteen ominaisuuksia. Nämä päätökset voivat olla kaukana yksiviivaisesta toteuttamisesta tai operationalisoinnista, joiksi ne usein ajatellaan. Suunnittelutyön perusluonne on monenlaisten ominaisuuksien, vaatimusten ja reunaehtojen yhteensovittaminen rajatussa tilassa. Suunnittelua ja toteutusta tekevien ihmisten käyttöä koskeva ymmärrys korostu tehdyissä valinnoissa. Laitteen käytettävyys voi kuitenkin liukua kauas aiotusta, kun valmistettavuus, huollettavuus ja luotettavuus vaativat vuorollaan tekemään siihen pieniä muutoksia. Seuraava vaihe käyttäjätiedon kertymisessä ja hyödyntämisessä kulkee prototyypeistä testeihin, koekäyttöön, pilotteihin ja varhaiseen käyttöön. Tuotteen kerralla tapahtuvan määrittelyn sisältämää riskiä voidaan pienentää olennaisesti rakentamalla tuoteideoista (tai niiden osista) malleja ja testaamalla niitä käyttäjillä jo konsepti suunnitteluvaiheessa. Varsinaisten prototyyppien testaamisesta siirrytään usein pidempiaikaiseen pilottikäyttöön. Pilottikohteet ja niitä seuraava muu varhainen käyttö ovat tuotekehitystä tekevälle yritykselle tärkeä oppimishaaste. Ne tyypillisesti paljastavat teknisten virheiden ja suunnittelupuutteiden lisäksi sitä, miten laite istuu käyttöympäristöjen infrastruktuuriin, miten se muuttaa käyttäjiensä työkäytäntöjä, miten käyttäjät jatkavat laitteen muokkaamista ja minkälaisia uusia mahdollisuuksia laite tuo esiin. Näiden tietojen hankinta, käsittely ja jalostaminen suunnitteluparannuksiksi ovat avainasemassa tuotteen leviämisessä varhaisilta teknologiamyönteisiltä käyttäjiltä laajemmille markkinoille, joilla tuotteeseen suhtaudutaan kriittisemmin ja sen käytännön hyötyjä painottaen. 4 0

141 TOINEN OSA KOHDE Tuotekehitys jatkuu ainakin onnistuneissa tapauksissa useita tuotesukupolvia. Tällöin keskeiseksi nousee, miten käyttöä ja käyttäjiä koskevaa tietoa kyetään kerryttämään suunnittelun tueksi yli tuotesukupolvien. Yli tuotesukupolvien jatkuva kehitystyö saa yleensä raaminsa yrityksen laajemmista prosesseista, kuten tuoteperheiden kehityksestä tai tuotejulkaisujen hallinnasta. Jo keskikokoisessa organisaatiossa joku ryhmä (tai laajempi product board) päättää, mitä asioita rakennetaan mihinkin tuotteen julkistukseen. Sen roolina on priorisoida muutosehdotuksia ja vaatimuksia sekä miettiä tuotekehityksen tiekarttaa ja tuotekehityslinjoja. (Hyysalo 006.) 4

142 TOINEN OSA KOHDE Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Millaisena sinä koet laadun käsitteen ympäristössäsi? Millainen on laadun ja innovaation suhde? 4

143 TOINEN OSA KOHDE 4. YHTEENVETO Työkirjan toinen (II) osa käsittelee kohteeseen liittyviä asioita. Kohde viittaa tässä yhteydessä joko tuotteeseen tai organisaatioon. Tuotteen käyttäjät ovat pääasiassa organisaation ulkopuolella kun taas se rakenne ja instituutiot, jotka mahdollistavat tuotteen valmistuksen sijaitsevat organisaatiossa. Nykyisenkaltaisessa teollisuustaloudessa, minkä tahansa toimialan yritys käyttää valmistavana organisaationa enemmän tai vähemmän laajaa sopimusliiketoiminnan verkostoa. Käsittelimme osan alussa tuotetta. Tuote on hyvin harvoin yksistään jokin tekninen kimpale, vaan se on enemmänkin eräänlainen arvokonsepti, joka sisältää ydintuotteen ja sen ympärillä olevat lisäarvopalvelut. Yhdessä näistä muodostuu kokonaistuote. Nykyään palvelut ovat teollisesti organisoituja. Hampurilaisravintola on useimmiten osa laajempaa ketjua ja muodostaa pitkälle jalostuneen hajautetun teollisen palvelutuotantoverkoston. McDonald s on USA:ssa kehittänyt hajautettua teollista palvelutuotantoa yhdistyneenä keskitettyyn tietojenkäsittelyyn, jonka tavoitteena on lyhentää asiakkaan odotusaikaa ja vähentää virheitä. Toiminta etenee siten, että kun asiakas tekee tilauksen autossaan ravintolan ulkopuolelle, niin se käsitellään yli 000 kilometrin päässä ja kun asiakas ajaa palveluluukulle, hän saa annoksensa virheettömämmin ja nopeammin. Järjestelmään kuuluu satoja ravintoloita. James Brian Quinn on käsitellyt teemaa älykkään yrityksen näkökulmasta, hänen mukaansa USA:n teollisuuden arvosta tuotettiin yli 50 % logistiikan avulla vuonna 99. Useimmiten korkean osaamisen tuotteet valmistetaan aineettoman pääoman ja kehittyneitten tai erikoistuneitten tuotannontekijöiden avulla. Aineetonta pääomaa edustavat henkinen ja sosiaalinen pääoma. Korostettakoon että kansantalouden tilinpito käsittelee investointihyödykkeitä kuten muun muassa koneita ja laitteita fyysisenä pääomana. Henkinen pääoma on tietoa, taito ja osaamista, sisältäen sekä artikuloidun että niin kutsutun hiljaisen tiedon. Sellaisia pääomavarantoja, kuten esimiesten tunneälykkyyttä tai työyhteisön sosiaalista pääomaa, on tutkittu suhteessa organisaation innovatiivisuuteen tai yhteisön jäsenten sairastavuuteen. 4 3

144 TOINEN OSA KOHDE Organisaatioteorian ja -historian varhaisempien oppien ja mallien kohdalla ajateltiin, että organisaatio olisi ikään kuin itseään varten, koska asiakkaita riitti. Organisaation kontingenssiteoria käsittelee organisaatiota ympäristöään palvelevana luomuksena. Organisaatio strategiana käsittelee organisaatioita rakennettavina, purettavina ja jälleenrakennettavina systeemeinä. Organisaatio innovaationa käsittelee sitä ympäristönsä kanssa elävänä oliona, jonka tehtävä on tuottaa asiakkaalle lisäarvoa. Tätä tehtävää varten organisaation tulee pyrkiä innovatiivisuuteen kaikilla alueilla. Tätä tehtävää toteuttaakseen organisaatio käyttää avukseen erilaisia strategisia alliansseja, niin suunnittelun, valmistuksen kuin markkinoinnin ja rahoituksen alueilla. Edellä mainitusta toimintamallista käytetään myös nimitystä sopimusliiketoiminta. Valtaa ja vallankäyttöä organisaatioissa on tutkittu melko vähän. Valta on potentiaali jonka avulla asiat saadaan tapahtumaan. Käsittelimme osan alaluvuissa byrokraattista kehää, yrittäjyyden kehää ja virastopolitiikka vallankäytön muotoina. Myös erilaiset yrityskulttuurin muodot liittyvät vallankäyttöön. Tutkimusjohtaja Pauli Juuti (995) toteaa kirjassaan Johtaminen ja organisaation alitajunta, että erilaiset organisaation pakkovallan ja kontrollin muodot ovat suoraan verrannollisia esimiehen psykologisen kehittyneisyyden asteisiin. Yleensä alaiset joko omaksuvat nopeasti esimiehen alitajunnan, vaihtavat työpaikkaa tai sairastuvat. Aikuismainen organisaatiokulttuuri korostaa Juutin mukaan seuraavia asioita kuten: sallivuus, delegoiminen, tuloksiin suuntautuminen, avoin vuorovaikutus ja korkea sitoutuneisuus. Jotta tämä mahdollistuu, on organisaatiorakenne uudistettava. Aikuismaisen kulttuurin organisaatio on matala, kevyt rakenteeltaan, verkonomainen ja siinä on vähän organisaatiotasoja. Valtaa ja vallankäyttöä tarkastellaan lisäksi kahden organisaatiokulttuuri- ja johtamisesimerkin, yrityskasarmin ja yrityskylän avulla. Paula Lillrank on eräs maamme johtavia laatuasiantuntijoita. Hän työskenteli Japanissa vuosia ja opiskeli sikäläistä laatutietoutta. Fyysisen tuotteen tekninen laatu on hänen mukaansa yksinkertainen verrattuna palvelutuotteen laatuun. Fyysinen tuote on tiettyjen standardien noudattamisen tulos, tuote ei laita vastaan se tottelee valmistajaa. 4 4

145 TOINEN OSA KOHDE Kun on kyseessä palvelutuote, on tilanne erilainen koska palvelun ostaja on itse osana tuotantoprosessia. Jokainen palvelun ostaja on erilainen ja jokaisen palvelunostajan sen hetkinen tilanne vaikuttaa palvelun laadun kokemukseen. Palveluiden osalta voidaan tuotannon prosessia kehittää, systematisoida, mutta vain osittain. Ei ole mitään yhtenäistä mittaria, joka voisi määrittää mikä on hyvä lääkäripalvelu tai kuka on hyvä opettaja tai lakimies. Onko lopputulos ratkaiseva, vai henkilön käytös vai asiakkaan käytös? On todettava kuten jääkiekkovalmentaja: emme voi vaikuttaa pelin lopputulokseen, mutta kylläkin siihen yritämmekö tosissamme tehdä maaleja. Tuotekehityksen ideavaiheessa korostuu Lillrankin (998) mukaan se, miten hyvin tuotekehittäjät tuntevat tuotteensa aiottujen käyttäjien tarpeet ja toiveet. Ymmärrys käyttäjästä on olennaista myös näiden ideoiden arvioinnissa ja jalostamisessa kohti tuotekonsepteja. Konseptisuunnitteluvaiheessa tarvitaan käyttöä ja käyttäjiä koskevaa tietoa tuotekonseptin luomisessa ja arvioinnissa. Konseptisuunnitteluvaihe on yleensä se kohta tuotesuunnittelua, jossa yritykset selkeimmin tiedostavat käyttöä koskevan tiedon tarpeen ja pyrkivät aktiivisesti hahmottamaan tuotteen nykyistä ja tulevaa käyttöympäristöä. Laatua voidaan tarkastella erilaisista näkökulmista, kuten tuotanto, suunnittelu, asiakas ja systeemi, jotka tuovat samalla historiallisen ja ammattiryhmäkohtaisen perspektiivin. Historiallisesti vanhin ja edelleenkin merkittävä näkökulma laatuun on virheettömyys. Tuotantokeskeisen laadun tärkein asianomistaja on tuotannosta vastaava henkilö. Tarkastelussa ei ole merkitystä sillä, onko kyseessä tavaroiden, palvelujen vai tiedon tuotanto. Suunnittelu- tai tuotekeskeinen laatu on tuotantokeskeisen laadun vastinpari. Asiakkaiden oletetaan arvostavan toimitteen teknisten ominaisuuksien maksimointia. Keskeinen prosessin omistaja on toimitteen suunnittelusta vastaava henkilö. Tuotekeskeinen laatu on helpoiten ymmärrettävissä tavaroiden kohdalla, koska ne ovat kosketeltavissa ja testattavissa. Samat periaatteet pätevät silti palvelutuotteisiin kuin tavaroihin. Asiakaskeskeisen laadun tärkein elementti on maksaminen. Asiakkaan odotusten ja toteutuman välinen suhde määrittää laatumielikuvan. Siirtyminen tuotanto- ja tuote- 4 5

146 TOINEN OSA KOHDE keskeisestä laadusta asiakaskeskeiseen laatuun on mullistava, kauaskantoinen ja vaikea prosessi. Monella alalla kuten julkisen sektorin palvelutuotannossa vasta opetellaan laadun menetelmien alkeita, usein markkinoinnista peräisin olevia työkaluja. Systeemi- eli ympäristökeskeinen laatu lähtee havainnosta, että monilla toimitteilla on vaikutuksia, jotka saattavat ulottua läheisimmän asiakkaan kokemus- ja käsitysmaailmaa kauemmaksi ja siten aiheuttaa ongelmia. Kaikissa laadun määritelmissä, niin suppeissa kuin laajoissakin, esiintyy aina asiakas. Massatuotantoteollisuudessa asiakas on yksioikoisesti taloudellinen toimija, joka hankkii ja käyttää tavaran. Kun laatua ryhtyy pohtimaan muiden kuin kaupan hyllyltä haettavien tuotteiden kohdalla, asiakas-käsite joutuu uuteen tarkasteluun. 4 6

147 KOLMAS OSA TOTEUTUS KOLMAS OSA TOTEUTUS 5. SUUNNITTELUTOIMINNOT Käsittelemme tässä osassa toteutusta. Toteutus tarkoittaa tässä yhteydessä niitä innovaation suunnittelutoimintoja, jotka kohdistuvat edellä kuvattuun kohteeseen eli tuotteeseen ja organisaatioon. Suunnittelu kattaa myös prosessin eli mikrologistiikan ja innovaation omaksumiseen liittyviä asioita. Innovaation suunnittelussa on oleellista käytön tuntemus ja käyttäjältä saatava tieto. Käyttäjätiedon hankintaan ja käsittelyyn on erilaisia tapoja, joita käsittelemme jatkossa. Suunnittelu on kokonaisuus, jonka yhteydessä puhumme suunnittelutieteestä ja suunnittelututkimuksesta. Suunnittelutiede antaa välineitä, joiden avulla voidaan hälventää sitä mystifioimista, joka on liitetty taiteellisiin prosesseihin. Suunnittelutoimintojen tutkimus on lisääntynyt viime vuosina. Suunnittelua ei voi tarkastella enää ainoastaan taitona vaan myös tietointensiivisenä asiantuntijatoimintana. Suunnittelututkimuksen tehtävät ovat avoimesti määriteltyjä, ne sisältävät monimutkaisia ongelmia ja niiden ratkaiseminen edellyttää monialaista tiedon integrointia ja toimijoiden kiinteää yhteistyötä. Taitoihin liittyvällä osaamisella on merkittävä rooli. Paradoksaalista on, että kun teknologia kehittyy kohti räätälöityä massatuotantoa ja käyttäjälähtöistä suunnittelua, kehitys tulee lähemmäksi käsityötä. Käsityömäinen suunnittelu ja valmistus nähdäänkin massatuotannon mallina ja käsityötaitoa tarvitaan suunnittelemaan räätälöityä massatuotantoa. 4 7

148 KOLMAS OSA TOTEUTUS Käsityötieto edustaa syvään asiantuntemukseen perustuvaa hiljaista tietoa. Asiantuntijan tietotaito perustuu nimenomaan tällaiseen kokemuksessa muodostuneeseen taitoon, joka kuitenkin voidaan saattaa tiedostettavaan ja artikuloitavaan muotoon. Tutkijat korostavat käsityöllisen tiedon merkitystä yritysten strategisena voimavarana. (Seitamaa-Hakkarainen 000; Nonaka & Taceuchi 995.) Massatuotannon lähtökohtana on artikuloitu tieto. Sen avulla arvioidaan, mitkä tuotantoprosessin osat kannattaa automatisoida tuotteiden laadun siitä kärsimättä. Hiljaisen tiedon julkiseksi tekeminen ei yksin riitä, vaan tuotantoprosessien kehittäminen (process enhancement) edellyttää työntekijöiden ja heidän tiimiensä luoman käytännöllisen tiedon hyödyntämistä. Tuotteiden massaräätälöintiä kehitetään palvelemaan kunkin asiakasryhmän erityistarpeita. Yksilöllisten massatuotteiden suunnittelu edellyttää suunnittelijalta myös arkkitehtonista tietoa prosessien ja toimintojen suhteista. Toteutuksen ja prosessien suunnitteluun palataan myöhemmin innovaation ja artefaktin suunnittelun yhteydessä. Lyhyesti voidaan todeta, että tuotteen suunnittelu edellyttää aina koko arvoketjun suunnittelua. Käsityöläisen tietotaito on täten kehittyneen tuotantoprosessin takana. Nämä tiedon lajit kehittyvät vastavuoroisesti siten, että edellinen on aina seuraavan perustana. (Seitamaa-Hakkarainen000; Nonaka & Taceuchi 995.) Käsityöllinen tieto ja massatuotanto Käsityöllisen suunnittelun ja muotoilun tavoitteena on luoda funktionaalisilta ja esteettisiltä ominaisuuksiltaan sopusointuisia ja käyttökelpoisia tuotteita. Perinteisesti käsityötä ja muotoilua on lähestytty kahdesta toisistaan vastakkaisesta näkökulmasta. On toisaalta korostettu esteettisen ja visuaalisen suunnittelun ensiarvoisuutta ja toisaalta teknisen ja tuotannollisen suunnittelun toimivuutta. Nykyään suunnittelututkimus suuntautuu jaettuun asiantuntijuuteen perustuvien yhteisöllisten suunnitteluprosessien analysointiin ja niitä tukevien verkostoympäristöjen kehittämiseen. Suunnitteluprosessien tutkimuksen taustaa on kuvattu laajemmin 4 8

149 KOLMAS OSA TOTEUTUS väitöskirjassa Seitamaa-Hakkarainen (000) sekä saman tutkijan Kompositio ja konstruktio asiantuntijoiden ja aloittelijoiden suunnittelussa -artikkelissa. Käsityö ja muotoilu on joko nähty ensisijaisesti uutta luovana taiteellisena ilmaisuna tai se on rinnastettu lähinnä teknisten ratkaisujen suunnitteluun. Tällöin tuotekehittelyn näkökulmasta korostuu tuotteen teknisten ratkaisujen ja ominaisuuksien kehittäminen. Käsityön ja muotoilun taiteellista ja esteettistä toimintaa korostettaessa on suunnittelua leimannut taiteellisen ilmaisun mystisyys, ainutkertaisuus ja subjektiivisuus. Teknispainotteinen tuotekehittelyn on puolestaan nähty edustavan loogista, teknis-rationaalista suunnittelun tarkastelutapaa. Perinteisen käsityksen mukaan taiteellinen prosessi tapahtuu spontaanisti, yhtäkkisesti ja perustuu selittämättömälle intuitiolle. (Seitamaa-Hakkarainen, 000.) Taiteellisen toiminnan mystifioiminen on vaikeuttanut ilmiön taustalla olevien tiedollisten ja taidollisten osa-alueiden ymmärtämistä ja selittämistä. Sen sijaan teknisen tuotekehittelyn suunnitteluprosessin on nähty etenevän selkeinä, rationaalisen vaiheina - seriaalisina askelmina, jossa jokainen osavaihe on ratkaistu, ennen kuin seuraavaan askelmaan voidaan siirtyä. Vastaavaa suunnitteluprosessia on siten teoreettisesti kuvattu yksiulotteisten, seriaalisten laatikkomallien avulla. Tässä työkirjassa näitä erilaisia suunnitteluprosesseja ilmaistaan käsitteillä lineaarinen ja epälineaarinen tai evolutionäärinen (Järvinen & Järvinen 004). Uuden tieteellisen tiedon keksimisen ja luovan toiminnan välillä on tärkeä yhteys, tieteellinen tieto tai taiteellinen toiminta eivät perustu spontaaniin ja mystiseen toimintaan. Näiden taustalla on ihmisen tietoinen, päämäärään suuntautunut toiminta, jota voidaan tutkia, ymmärtää ja mallintaa. (Seitamaa-Hakkarainen 000.) Vaikka konstruktiivinen eli suunnittelututkimus on lähestymistapana ja metodina kehittynyt, tiedetään edelleen melko vähän niistä sisäisistä tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisuprosesseista, joita luova suunnittelu edellyttää. Eräs syy saattaa olla se, että innovaatiotutkimus tarvitsee myös kulttuurintutkimuksen lähestymistapoja. Antropologia, etnologia ja kansatiede ovat kulttuuritutkimuksen tieteitä, niihin liittyvän metodologian avulla tutkitaan innovaatioiden syntyä, kehittymistä ja diffuusiota. Esimerkiksi käytön tutkimus menee lähelle käyttäjän elämäntilannetta. (Lönnqvist & Kiuru & Uusitalo 999.) 4 9

150 KOLMAS OSA TOTEUTUS Soveltavan kognitiotieteen näkökulma on auttanut käsitteellistämään suunnittelua ja käsityötä ensisijaisesti kognitiivisena päämääräsuuntautuneena toimintana sekä analysoimaan niitä monimutkaisia tehtäväympäristöjä ja yksittäisiä suunnitteluongelmia, joita eri alojen suunnittelijat ammatissaan kohtaavat. Tämä näkökulma on hyvin vallitseva kansainvälisessä muotoilututkimuksessa (design research). Soveltavan kognitiotieteen tutkimus nojautuu vahvasti asiantuntijuuden tutkimukseen. Aiemmin mainittu Carl Bereiter Toronton yliopistosta on eräs merkittävimpiä kolmannen sukupolven asiantuntijuuden tutkijoita. Kolmannen sukupolven tutkimus kohdistuu ammatillisuuden kehittymiseen (Bereiter & Scardamalia 003; Hakkarainen & Lonka & Lipponen 005.) Tuotesuunnittelulla ja muotoilulla nähdään olevan yhä tärkeämpi merkitys kehittyneessä tietoon perustuvassa yhteiskunnassa. Olemme siirtymässä perinteisestä teollisuustuotannosta uuteen talouteen, jota luonnehtii tuotteiden joukkomittainen räätälöinti asiakkaiden tarpeisiin sopivaksi ja uusien tuotteiden luominen tuottajien ja asiakkaiden yhteistoiminnan välityksellä. Nykyisessä verkostoituvassa taloudessa myös tiimityöskentelyllä on yhä tärkeämpi merkitys. Modernissa suunnittelussa ei enää voida nojautua ainoastaan yksittäisiin lahjakkaisiin yksilöihin, vaan nykyiset avoimet ja kompleksiset suunnitteluongelmat vaativat suunnittelutiimien ja yhteisöjen moninaista osaamista. Globaalissa taloudessa on enää vain harvoin mahdollista koota alan huippusuunnittelijoita samaan tilaan ja huomattava osa suunnittelusta tapahtuu virtuaalisten tiimien työnä. Muotoilututkimus on perinteisesti tutkinut suunnittelua yksilön henkisenä tai mentaalisena suorituksena. Myös käsityötieteessä suunnittelu on nähty ensisijaisesti käsityöläisen yksilöllisenä toimintana, sillä käsityöläinen yleensä vastaa sekä suunnittelusta että tuotteen toteutuksesta. Käyttäjän mukaan saaminen suunnitteluprosessiin asiantuntijana (käyttäjälähtöinen suunnittelu) ja yhteisöllisen virtuaalisen suunnittelun mahdollisuuksien kehittäminen on tämän hetken suunnittelututkimuksen haaste. (Seitamaa- Hakkarainen 000; Pitkäranta 009.) 5 0

151 KOLMAS OSA TOTEUTUS Suunnittelututkimuksen kohteita Tarkasteltaessa asiantuntijuutta käsityön, suunnittelun ja muotoilun eri alueilla lähtökohtana on ajatus, että tuotteen kokonaisvaltainen suunnittelu edellyttää aina sekä käyttötiedon ja taiteellisen että teknisen suunnittelun osa-alueiden integrointia. Esimerkkinä voidaan mainita Nokian ensimmäinen muotoiltu käsipuhelin 990 luvulta. Suunnitteluprosessien tutkimusta ohjaavia kysymyksiä. Millaisia ovat suunnittelutehtävät luonteeltaan?. Millainen on suunnittelutehtävän konteksti ja miten suunnittelija rajaa ongelmaavaruutta? 3. Millaisia visuaalisia representaatioita käytetään suunnitteluideoiden esittämisen välineenä ja muistin ulkoisena tukena? 4. Millainen on asiantuntijan suunnitteluprosessi ja millainen merkitys luonnostelulla on suunnitteluprosessissa? 5. Miten käyttäjän kokemuksellista asiantuntemusta voidaan hyödyntää tuotesuunnittelussa 6. Miten yhteisöllistä suunnitteluprosessia (jakautunut asiantuntemus) voidaan tukea uuden tieto- ja viestintätekniikan avulla? Taulukko 6. Suunnittelututkimusta ohjaavia kysymyksiä (Seitamaa-Hakkarainen 000) Suunnittelututkimuksen alueita Suunnitteluongelmien analysointi Suunnitteluprosessien analysointi Suunnittelumallien kehittäminen Luonnosten ja mallien merkityksen analysointi suunnitteluprosessin tukena Asiantuntijoiden ja ammattilaisten suunnitteluprosessien erojen analysointi Käyttäjälähtöisen suunnittelun tutkimus Yhteisöllisen suunnitteluprosessin tutkimus Virtuaalisen suunnittelun tutkimus Taulukko 7. Suunnittelututkimuksen alueita (Seitamaa-Hakkarainen 000) 5

152 KOLMAS OSA TOTEUTUS Käsitekartta Käsitekartta on tekniikka tiedon esittämiseen graafisessa muodossa. Tieto tai asiakokonaisuus esitetään graafisessa muodossa siten, että käsitteiden välille muodostuu verkosto. Verkosto koostuu solmukohdista ja niitä yhdistävistä linkeistä. Käsitekartta on käyttökelpoinen konstruktiivisen suunnittelun apuväline. Käsitekartan avulla voidaan kuvata yrityksen arvoketju. Käsitekarttaan voidaan rakentaa tuotteen suunnittelukonsepti ja sitä voidaan käyttää liiketoimintalogistiikan suunnitteluun. Jäljempänä kuvattava Mind Mapin idea sopii hyvin luovaan työskentelyyn, sen avulla voidaan nopeasti löytää työn alkupiste: mitä ylipäätään ollaan tekemässä. Käsitekartan solmukohdat edustavat käsitteitä ja linkit käsitteiden välisiä suhteita. Käsitekartassa käytetään myös yhdistäviä sanoja, joilla linkitetään käsitteitä toisiinsa niin, että ne muodostavat kokonaisuuden. Käsitekartassa käsitteet on lokeroitu ja lokerot yhdistetään linkein kuvaamaan käsitteiden välisiä suhteita. Linkit voivat olla ilman erityistä suuntaa, ne voivat olla yhdensuuntaisia tai kahdensuuntaisia. Käsitteet ja linkit voidaan luokitella, ne voivat olla assosiatiivisia tai eritelty ja jaoteltu erilaisiin luokkiin esimerkiksi syys-seuraus-suhteiden tai ajallisen suhteen mukaan. Käsitekartta muistuttaa verkostotalouden graafista esitystä. (Barabasi 00.) Käsitekarttaa käytetään tietyn aihepiirin jäsentämiseen ja kuvailuun. Käsitekartan avulla havainnollistetaan käsitteitä, käsitteiden välisiä suhteita ja niiden muodostamia kokonaisuuksia. Käsitekartan taso, laajuus, esitystapa ja muoto määräytyvät tilanteen mukaan. (Seitamaa-Hakkarainen 000.) 5

153 KOLMAS OSA TOTEUTUS Soveltuvuus Käsitekarttaa voi käyttää moneen eri tarkoitukseen:. ideointiin ja ideoiden esittämiseen (brainstorming),. suunniteltaessa monimutkaisia rakenteita (verkostoyrityksen organisaatio, liiketoimintalogistinen ketju, pitkän tekstin rakenne, www-sivusto, hyperteksti), 3. monimutkaisten ajatusten jäsentämisen ja esittämisen välineenä, esimerkiksi syy- ja seuraus-suhteiden kuvaamiseksi, 4. erilaisten näkökulmien kuvaamisessa, 5. opiskelun apuna integroimalla uutta ja ennen opittua tietoa, 6. mittaamalla ymmärtämistä ja diagnosoimalla väärinymmärrystä. Taulukko 8. Käsitekartan soveltuvuus (Seitamaa-Hakkarainen 000) Kuva 6. Käsitekartta käsitekartasta. (Åhlberg, 990) 5 3

154 KOLMAS OSA TOTEUTUS Käsitekarttamenetelmän on kehittänyt professori Joseph D. Novak Cornellin yliopistosta 960 luvulla. Se perustuu David Ausubelin teoriaan, jossa painottuu alkutiedon merkitys opittaessa uusia käsitteitä. Mielekäs oppiminen edellyttää uusien käsitteiden sijoittamista olemassa olevaan tietorakenteeseen. Käsitekartan sukulainen, ajatus- tai miellekartta Mind Map, on vastaavanlainen suosittu tekniikka. Sen on kehittänyt kasvatustieteilijä Tony Buzan Englannissa. Hän kuvaa miellekarttaa seuraavasti: "miellekartta koostuu keskeistä sanoista tai käsitteestä ja tämän keskeisen käsitteen ympärille piirretään 5-0 keskeistä ajatusta, joilla on tietty suhde ko. käsitteeseen. Jokaisen lapsen tuottama sana otetaan tarkasteluun ja taasen piirretään 5-0 pääideaa, jotka ovat suhteessa jokaiseen sanaan. Miellekartta on joustavampi ja käsitekarttaa vähemmän muodollinen väline jäsennellä omia käsityksiä tai laatia suunnitelma. Miellekartan linkkejä ei yleensä nimetä eikä kartan teossa ole yhtä voimakkaita hierarkkisuuden (käsitteiden välisistä suhteista) vaatimuksia. Käsitekartta on hierarkkisesti jäsennelty, joten sen tulkinta on miellekarttaa yksiselitteisempää. Perusero käsitekartan ja miellekartan välillä on se, että miellekartassa on vain yksi käsite, kun taas käsitekartassa on useampia käsitteitä. Miellekartta kuvataan usein puumaisena rakenteena, kun taas käsitekartta edellyttää verkostomaista kuvausta. Käsitekarttoja voidaan laatia kynällä ja paperilla, mutta myös arviointia helpottavilla tietokoneohjelmilla. 5 4

155 KOLMAS OSA TOTEUTUS Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Millaisena sinä koet suunnittelutieteen tai suunnittelututkimuksen käsitteen? Voiko suunnittelututkimus olla mielestäsi systemaattista toimintaa, joka johtaa lopputulokseen? 5 5

156 KOLMAS OSA TOTEUTUS 6. INNOVAATION SUUNNITTELU Tavallisesti tutkimustyön on tarkoitus tuottaa uutta tietoa, jolla on käyttöä sekä tieteen edistämisessä että käytännössä. Tutkimusmetodi auttaa ja ohjaa tutkijaa, kun hän suorittaa tutkimustaan. Eri metodioppaat esittelevät joko yhden metodiryhmän tai useita. Erilaiset tutkimusmetodit voidaan luokitella ryhmiin, jolloin eri ryhmiä kutsutaan lähestymistavoiksi. Tutkimus etenee prosessina, jolloin erilaiset vaiheet voidaan nimetä ikään kuin peräkkäisenä askelluksena. Erilaiset tutkimusongelmat tarvitsevat erilaisen metodin, sillä ongelma määrää metodin eikä metodi ongelmaa. Jokaisella tutkijalla on oma syynsä tehdä tutkimustyötä. Tutkimuksen tarkoitus voi olla esimerkiksi ) kuvaaminen, ) selittäminen, 3) ennustaminen tai 4) kontrolli. Edellä mainitut neljä tutkimuksen tarkoitusta eivät kata kaikkia tutkimuksia. Esimerkiksi uuden atk-systeemin konstruointi ei ole tarkoitettu kuvaamista, selittämistä, ennustamista tai kontrollointia varten. On pikemminkin tarkoitus tutkia voidaanko saada aikaan tietty uusi konstruktio ja miten tämä toteutettaisiin. Tarkoituksena voi olla konstruoinnin lisäksi myös systeemin ymmärtäminen, sen uudelleensovitus tai arviointi. Tässä yhteydessä tarkoitus on käsitellä innovaation suunnittelua. Uutta innovaatiota toteutettaessa tai vanhaa konstruktiota parannettaessa seurataan erilaisia vaiheistuksia tai evoluutionääristä kehitysideaa. Innovaation arviointia varten mitataan onko asetetut tavoitteet saavutettu ja mitä toivottuja tai ei-toivottuja vaikutuksia uudella innovaatiolla on. Timo Kultanen kuvailee väitöskirjatutkimuksessaan Tunneälytaidot (009) esimiesvalmennusohjelman suunnittelututkimusta. Suunnittelututkimuksen aihe on esimiesvalmennus ICT-alalla. Tutkimus käsittelee sosiaalisen innovaation suunnittelua, toteuttamista ja arviointia. Tutkimuksen päätulos on uudenlainen tunneälytaitojen kehittämiseen painottuva meta-esimies-valmennusohjelma ja sen kantavat periaatteet. Syynä tuotteen kehittämiseen on Kultasen mukaan esimerkiksi henkilöstön merkittävien sairauspoissaolojen määrien ja heikon esimieskäytöksen suhde. Tuula Oksa- 5 6

157 KOLMAS OSA TOTEUTUS nen (009) käsittelee väitöskirjassaan Workplace Social Capital and Employee Health työpaikan sosiaalisen pääoman ja työterveyden välistä riippuvuussuhdetta, tutkimuksen otos on lähes henkilöä. Tutkijat March ja Smith (995) jakavat tutkimussuoritteet neljään luokkaan (kirjassa Järvinen & Järvinen 004), jotka he määrittelevät seuraavasti: Constructs eli käsitteistö muodostaa tutkimusaiheen sanaston, malli on joukko propositiota tai lauseita, jotka ilmaisevat käsitteiden väliset suhteet, metodi on joukko askelia (algoritmi tai ohjeisto), joita käytetään suorittamaan tehtävä. Instantiation (realisointi) on artefaktin toteutus ympäristössään. Artefaktin toteutukset operationalisoivat käsitteistöjä, malleja ja metodeita. March ja Smith (995) käyttävät termiä artefakti, joka viittaa tekniseen innovaatioon. Tässä yhteydessä käytetään yleisempää termiä innovaatio, jotta sen alaan voidaan sisällyttää myös sosiaaliset ja tietojen käyttöön (tiedolliset) liittyvät sekä teoreettiset innovaatiot ja näiden yhdistelmät. Tarkoituksena on hyväksyä laaja valikoima innovaatioita ja liittää samalla kaikki hyödyllisyyttä painottavat innovaatiot konstruktiivisen tutkimuksen piiriin. Hyväksymällä sekä tekniset, sosiaaliset että tiedolliset innovaatiot voidaan hyödyntää kaikkien kolmen resurssilajin: fyysisten, inhimillisten ja tietoresurssien sekä niiden yhdistelmien innovaatioita. (Järvinen & Järvinen 004.) Käsitteitä Termiä tutkimusote käytetään yleisilmaisuna samanlaisille tutkimusmetodeille kuten ) teoreettis-käsitteellinen tutkimus, ) teorioita testaava tutkimus, 3) kuvaileva, tulkitseva ja uusia teorioita luova tutkimus, 4) suunnittelutieteellinen, konstruktiivinen tutkimus ja 5) matemaattinen tutkimus. Tässä yhteydessä keskitytään suunnittelutieteelliseen, konstruktiiviseen tutkimukseen. Tutkimusmetodi viittaa niiden peräkkäisten askelten joukkoon, jotka tutkija toteuttaa suorittaessaan tietyn tutkimuksen. Haastattelu tai osallistuva havainnointi eivät ole tutkimusmetodeita vaan niitä nimitetään tek- 5 7

158 KOLMAS OSA TOTEUTUS niikoiksi, joita käyttämällä on tarkoitus kerätä perustietoja tutkittavasta aiheesta. Samaa tietojenkeruun tekniikkaa voidaan käyttää eri metodien yhteydessä. Suunnittelutieteellinen, konstruktiivinen tutkimusote voidaan jäsentää kolmeen osaan, innovaation rakentaminen tai toteuttaminen, arviointi ja toimintatutkimus (Järvinen & Järvinen 004). - rakentamisosuudessa tarkastellaan tutkimusmetodeja, joilla konstruoidaan jokin uusi innovaatio tai parannetaan entistä - - arviointiosuudessa mitataan, saatiinko rakentamisen lopputuloksena haluttu innovaatio ja mitä mahdollisia hyöty- tai haittavaikutuksia uudella innovaatiolla on - - reaalimaailman pulman ratkaisemisessa eli toimintatutkimuksessa yhdistetään sekä rakentaminen että tuloksen arviointi toistamalla niitä tarpeen mukaan, kunnes pulma on ratkaistu tai voidaan todeta, että se on ratkeamaton Erilaiset tutkimuslähestymistavat perustuvat erilaisiin tieteenfilosofisiin lähtökohtiin. Tieteenfilosofisiin kysymyksiin on ehkä helpompi paneutua, kun on ensin saanut jonkinlaisen käsityksen tutkimusprosessista. Tieteenfilosofit ovat esittäneet erilaisia ajatuksia siitä, mitä tieteentekijän pitää ja mitä hän voi tehdä. Näitä ajatuksia kutsutaan metateorioiksi. Metateoriat määrittävät, mitkä ovat erityistieteen filosofian analysoitavia ongelmia ja milloin ratkaisut ovat sopivia. Tiedettä voidaan siis tehdä monella eri filosofisella otteella tai taustaoletuksella ja meidän on syytä tietää, millä otteella itse kukin meistä aikoo jatkossa tehdä (tieteellistä) tutkimusta. Tässä yhteydessä ei tarkastella seikkaperäisesti erilaisia tieteenfilosofioita, vaan niistä on kooste työkirjan (I) Metodologia osassa. Innovaation suunnittelussa tutkimusotteena on suunnittelutieteellinen, konstruktiivinen tutkimusote. Jos kehitettävä artefakti tai innovaatio on järjestelmätuote, niin siihen liittyy käytännössä kaikki edellä luetellut tutkimusotteet. Järjestelmätuotteena voidaan pitää esimerkiksi aluerakentamisen periaatteella toteutettavaa rakentamiskohdetta. Mitä lähempänä artefakti on ihmisen elämismaailmaa, sen likeisemmin sen rakentamiseen liittyy esimerkiksi hermeneuttinen tutkimusote ja sen tutkimusmetodi. Kun suunnittelemme innovaatiota oman elämismaailmamme ulkopuolelle, korostuu 5 8

159 KOLMAS OSA TOTEUTUS tässä työssä entistä enemmän se näkemys, jonka mukaan tekniikka lepää aina paikallisen kulttuurin päällä. (Pitkäranta 009.) Suunnittelututkimus Seuraavassa pyritään vastaamaan kysymyksiin: Voidaanko tietty innovaatio rakentaa ja miten hyödyllinen jokin innovaatio on? Voidaan myös kysyä, millainen tietyn innovaation pitäisi olla ja miten se tulisi rakentaa? Jos tutkimuskysymys sisältää seuraavia verbejä: rakentaa, muuttaa, parantaa, vahvistaa, huoltaa, laajentaa, korjata, sovittaa, laatia jne., tutkimus todennäköisesti kuuluu suunnittelutieteen alueelle. Tutkimukset jaetaan yleensä perus- tai soveltavaan tutkimukseen. Perustutkimus kysyy, millainen maailma on? Innovaatioiden toteuttamisessa käytetään hyväksi ja sovelletaan perustutkimuksen tuloksia, ilmiöiden säännönmukaisuuksia ja piirteitä. Siksi tästä tutkimuksesta käytetään myös nimitystä soveltava tutkimus. Tämä näkemys kuitenkin mitätöi suunnittelutieteen omassa piirissä luodun näkemyksen. Van Aken kuvaa (004), että suunnittelutieteen tarkoitus on joko luoda tietämystä suunnittelua ja toteutusta varten, siis konstruktio-ongelmien ratkaisemista varten, tai parantaa nykyisten systeemien suorituskykyä, siis ratkaista parantamis-ongelmia. Uuden innovaation hyödyllisyys tulee sitten ennemmin tai myöhemmin arvioida. Kuvatessaan suunnittelutiedettä van Aken (004) (kirjassa Järvinen & Järvinen 004) korostaa sekä konstruktion että parantamisen käyttävän samanlaista lähestymistapaa ja tuottavan samanlaisen tuloksen, jota kutsutaan teknologiseksi säännöksi. Muut tutkijat korostavat enemmän konstruointia, jonka tuloksia voivat olla konstruktiot, mallit, metodit ja toteutukset ja lähestymistapoja, kuten rakentamista ja arviointia. Nämä kaksi näkemystä voidaan yhdistää. Voidaan myös osoittaa, miten toimintatutkimus palvelee sekä rakentamista, parantamista että arviointia. Van Aken ei pidä uutta systeemiä (artefaktia) suunnittelutieteen tuloksena, vaan hänen mukaansa suunnittelutieteen tavoitteena on tuottaa uutta suunnittelutietämystä, siis tietämystä, jota ammattilaiset voivat käyttää suunnittelu- ja konstruointiongelmi- 5 9

160 KOLMAS OSA TOTEUTUS en ratkaisemisessa. On tärkeätä opettaa insinöörille sellaisia tieteitä kuin fysiikka ja kemia, mutta sillan suunnittelussa hän tarvitsee myös oman tieteensä suunnittelutietämystä, esimerkiksi tietoa erityyppisten siltojen ominaisuuksista. Samalla tavalla lääkärin tulee hankkia fysiikan ja biologian tietämystä, mutta lääketieteellistä ongelmaa ratkaistessaan hän käyttää ensi sijassa oman tieteensä kliinisten tutkimusten tuloksia. (Järvinen & Järvinen 004.) Suunnittelutietämyksen alueet Suunnittelutietämys on yleistä, sitä voidaan käyttää joukkoon tapauksia, vaikka alan ammattilaisen ongelma onkin aina ainutlaatuinen ja määrätty. Siksi yleistietämystä on aina sovellettava käsillä olevaan tapaukseen. Suunnittelutietämys koskee neljää suunnittelua: a) kohteen eli intervention tai artefaktin suunnittelua b) toteutuksen suunnitelman laatimista intervention tai artefaktin toteuttamiseksi c) prosessin suunnittelua eli ammattilaisen oman suunnitelman laatimista ongelman ratkaisemiseksi tai toista ilmaisua käyttäen metodin kehittelyä suunnitteluongelman ratkaisemiseksi d) omaksumisen suunnittelua, eli miten markkina luodaan, miten käyttäjä tai asiakas tavoitetaan ja miten tuote kommunikoidaan markkinaan Edellistä voidaan tulkinta siten, että: - kohteen suunnittelu on aina lopputuloksen suunnittelua ja määrittelyä (spesifiointia) - toteutuksen suunnittelu on käytännön toimenpiteiden suunnittelua, miten alkutilasta päästään haluttuun lopputilaan - prosessin suunnittelu on sen suunnittelua, miten periaatteessa eri resursseja käyttäen lopputulos saataisiin aikaan - omaksumisen suunnittelu on tuotteen kommunikoimista markkinaan 6 0

161 KOLMAS OSA TOTEUTUS Suunnittelutieteessä tutkimuskohde on muuttuva mutandum, tässä tieteessä ei olla niinkään kiinnostuneita siitä mikä on vaan siitä mikä voi olla. Tyypillinen tutkimustulos on preskriptio tai teknologinen sääntö: ohje suorittaa äärellinen määrä toimenpiteitä annetussa järjestyksessä tiettyä tarkoitusta varten. Teknologinen sääntö määritellään yleisen tietämyksen tihentymäksi, joka liittää intervention tai artefaktin haluttuun tulokseen tai suorituskykyyn sovellettaessa tietyllä alueella. (Järvinen & Järvinen 004.) Innovaation toteuttaminen Suunnittelutieteen kohde voi olla joko käytäntö, kuten japanilaisen autoteollisuuden klassiset esimerkit osoittavat tai se voi olla tekninen tuote. Eräät tutkijat kuten March ja Smith (995) ja Hevner ym. (004) rajoittavat suunnittelutarkastelunsa teknisiin tuotteisiin. Heidän mukaansa suunnittelutieteen tutkimusten tulokset ovat neljäntyyppisiä: käsitteistöjä, malleja, metodeja realisointeja. He määrittelevät ne seuraavasti: - käsitteistö (constructs) muodostaa tutkimusaiheen sanaston - malli on joukko propositiota tai lauseita, jotka ilmaisevat käsitteiden väliset suhteet - metodi on joukko askelia (algoritmi tai ohjeisto), joita käytetään suorittamaan tehtävä - realisointi (instantination) on artefaktin toteutus ympäristössään Artefaktin toteutukset operationalisoivat käsitteistöjä, malleja ja metodeja. Artefakti-käsite on tässä yhteydessä laajennettu tarkoittamaan kaikenlaisia tavoitteisia innovaatioita. Joko innovaation puutuminen tai vanhan innovaation huonot puolet motivoivat rakentamaan uutta innovaatiota. 6

162 KOLMAS OSA TOTEUTUS On melkein aina mahdollista tunnistaa konstruoinnin lähtökohta ja myös sen hetkinen ajatus toivotusta lopputilasta eli toimivasta innovaatiosta. Tavoitetilan kuvaus on itse asiassa malli siitä tilanteesta, jossa toivomme asioiden olevan, kun olemme toteuttaneet eli realisoineet ideamme. Lähtötila Toteuttaminen Tavoitetila Kuva 7. artefaktin Toteuttamisprosessi (Järvinen & Järvinen 004) Joidenkin tutkijoiden (Nunamaker ym 99, Hyysalo 006) mukaan uusi artefakti perustuu aina johonkin konseptiin. Termiä konsepti käytetään vähän samassa merkityksessä kuin puhuttaessa liiketoiminnan konseptista tai liikeideasta (Normann 988). Toisen näkemyksen (Järvinen & Järvinen 004) mukaan kyse on jonkin resurssin, teknisen, inhimillisen tai tiedollisen tai niiden yhdistelmän, hyödyntämisestä. Idea voi myös perustua johonkin uuteen teoreettiseen keksintöön, tämä idea on aina syytä raportoida konstruktiivisen tutkimuksen tulosta esitettäessä. Yrjö Engeström (998) esittää kirjassaan Kehittävä työntutkimus, että organisaation häiriintynyt toiminta luo mahdollisuuksia innovaation synnylle. Innovaation toteuttamiseksi on vaihtoehtoisia tapoja. Ensiksikin on määriteltävä (spesifioitava) tavoitetila ja sen jälkeen pyritään toteuttamaan eli implementoimaan kyseinen tavoitetila. Tällaista polkua kutsutaan vaihejaoksi, sillä siinä edetään lineaarisesti vaihe vaiheelta lähtötilasta lopputilaan. Erityisesti implementointiprosessi on tapana jakaa useampaan vaiheeseen (esim. analyysi, suunnittelu, toteutus). Osa implementointiprosessia voidaan hoitaa hankkimalla yksi tai useampi valmisosa. Kolmannella polulla edetään epälineaarisesti (evolutionäärisesti). Tämä tarkoittaa sitä, että silloin hoidetaan sekä tavoitetilan määrittelyä että sen toteutusta rinnakkain. Se tapahtuu yleensä tuottamalla tavoitetilan prototyyppi ja vertaamalla sitä ajateltuun tavoitetilaan. Mikäli ollaan vielä kaukana tavoitetilasta, toteutetaan uusi prototyyppi ja tutkitaan päästiinkö ja lähemmäksi tavoitetilaa. Kun kyseessä on aiemmin mainittu 6

163 KOLMAS OSA TOTEUTUS systeemituote, esimerkiksi kansainvälinen rakentamiskohde, korostuu suunnittelussa tämänkaltainen rinnakkainen spesifiointi- ja implementointiprosessi. (Järvinen & Järvinen 004; Pitkäranta 009.) Lähtötilasta voidaan pyrkiä tavoitetilaan ainakin kolmea polkua pitkin (kuvio). Lähtötila Valmisosan Tavoitetila hankinta Spesifiointiprosessi Spesifioitu tavoitetila Implementointi prosessi Saavutettu lopputila Rinnakkaiset spesifiointi- ja implementointiprosessit Kuva 8. Vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa innovaatio (Järvinen & Järvinen 004) Aina ei välttämättä päästä tavoitetilaan vaan toteutunut lopputila poikkeaa siitä. Voidaan mennä joko hieman yli tai ali tai jäädään jopa kokonaan suunnitelma-asteelle. On suositeltavaa että suunnitelma tehdään niin jäsennellysti ja yksityiskohtaisesti, että sen perusteella voidaan olla varmoja suunnitelman toteutettavuudesta. Tavoitetilaa kuvaava malli on normatiivinen, eli se esittää miten asioiden tulisi olla. Samalla se myös edustaa päättäjien arvoja. Tässäkohdin suunnittelututkimus poikkeaa muista tutkimusotteista, joiden avulla saadaan tieto siitä miten asiat ovat. Spesifiointiprosessi Spesifiointiprosessin tarkoitus on tuottaa tavoitetilan kuvaus. Kun tutkija on yksin määrittämässä uutta innovaatiota, hän voi tehdä sen siinä mielessä helposti, ettei hänen tarvitse sovittaa yhteen useamman intressiryhmän erilaisia tavoitteita. Tutkija voi painottaa tieteellistä näkökulmaa ja pyrkiä aivan uuden ja ainutlaatuisen innovaation määrittelyyn. 6 3

164 KOLMAS OSA TOTEUTUS Sitä varten hänen tulee varmistua perusteellisen kirjallisuustutkimuksen avulla, ettei kyseistä innovaatiota ole aiemmin toteutettu, vaan hän on ensimmäinen. Mikäli hän aikoo saada huomattavan parannuksen aiempaan innovaatioon, on hyvä huolehtia että sellaisesta on todella kyse. Käytännön innovaatioissa on kysymys usein uusista järjestelmistä, joiden osapuolia on useita, kuten järjestelmän käyttäjät, omistajat, toteuttajat, osakkeenomistajat, asiakkaat jne. Kullakin osapuolella tai intressiryhmällä saattaa olla omia toiveita, jopa vastakkaisia pyrkimyksiä systeemin tavoitetilan suhteen. Ryhmät saattavat pelata kielipeliä niin, ettei toinen osapuoli ymmärrä tai ole ymmärtävinään toisen esityksiä. Myös käytettävissä olevat resurssit aiheuttavat usein rajoituksia. Eräs toimiva menetelmä tavoitetilan määrittämiseksi on eri osapuolten toinen toisilleen tekemä ristiinkoulutus, jossa osapuolet pyrkivät esittämään omat ideansa ja perustelunsa uuden järjestelmän tavoitteista. (Järvinen & Järvinen 004.) Implementointiprosessi Implementointiprosessissa voidaan käyttää erilaisia ongelmanratkaisun heuristiikkoja. Niistä tunnetuin lienee ongelmareduktion heuristiikka, jossa pääongelma jaetaan osaongelmiin ja pyritään ratkaisemaan pienemmät osaongelmat ja sillä tavoin myös itse pääongelma. Ongelmareduktion heuristiikkaa voidaan jatkaa syvyyssuunnassa joihinkin osaongelmiin. Jos tutkija hallitsee aihealueen niin hyvin, että hän voi arvioida mikä osaongelma on vaikein, hän voi edetä ensin kriittistä osaongelmaketjua pitkin noudattaen ns. syvyys-ensin periaatetta. Ellei mitään poikkeuksellisen vaikeaa osaongelmaa löydy, voidaan edetä ns. leveys-ensin periaatteella ja ratkaista implementointiongelma yhdellä osaongelmiin jakamisella. (Järvinen & Järvinen 004.) 6 4

165 KOLMAS OSA TOTEUTUS Valmisosan hankinta Konkreettinen tuote voidaan ostaa valmisosana, sillä useinkaan ei kannata keksiä jo keksittyä uudelleen. hankintaprosessi noudattaa kaavaa. vaihtoehtojen selvittäminen, niiden vertailu, hankintapäätös sekä toimitus ja hyväksyminen. Joskus tuotteiden sijaan hankitaan palveluita tai muita aineettomia hyödykkeitä. Esimerkiksi parhaan käytännön tuominen yksikön ulkopuolelta ei ole kovin suoraviivaista, sillä paras käytäntö tulee ensin sovittaa paikalliseen kulttuuriin ja olosuhteisiin ja näiden lisäksi se tulee oppia. Joskus palvelu voidaan hankkia ulkoistamalla. Voidaan oikeutetusti kysyä missä merkityksessä valmisosan hankita on tieteellisesti mielenkiintoista. (Järvinen & Järvinen 004.) Rinnakkaiset spesifiointi- ja implementointiprosessit Innovaation asteittain tapahtuva kehittäminen johtuu usein siitä, että ihmisten on vaikea kuvitella sellaista, mitä ei ole koskaan ollut olemassa. Siksi tavoitetilan määrittely on vaikeaa ja sen sijasta on päätetty lähteä kokeilemaan tavoitetilan hahmotuksia ja samanaikaisesti toteuttamaan niitä esimerkiksi prototyyppejä kehittämällä. Tutkijoiden mukaan (Floyd ym 989) hyödyntämistarkoituksiin tehdyt innovaatiot vanhenevat ajan myötä. Tekninen ja taloudellinen kehitys tarjoavat uusia mahdollisuuksia. Lainsäädännön muutokset voivat edellyttää välttämättömiä muutoksia. Käyttäjät oppivat työssä ja synnyttävät uusia ideoita. Siksi tarvitaan uusia versioita. 6 5

166 KOLMAS OSA TOTEUTUS Ensimmäisen version projekti toteutusprosessi Muutosversion projekti Hyödyntäminen spesifiointi (y) tavoitetila käyttö (k) käytön aikana tapahtuva ylläpito (a) innovaation implementointi innovaation käyttöönotto (k) uusi versio Kuva 9. Rinnakkaiset spesifiointi- ja implementointiprosessit versioiden konstruoimiseksi (Järvinen & Järvinen 004) Asteittain kehittämisen eräs keskeinen pulma on: milloin on syytä lopettaa? Usein käytettävissä olevat resurssit ratkaisevat tämän ongelman, mutta toisinaan tutkijan mielikuvitus tai tekninen kehitys tuottavat jatkuvasti uusia parantamisideoita, mikä tekee lopettamispäätöksen vaikeaksi. (Järvinen & Järvinen 004.) 6 6

167 KOLMAS OSA TOTEUTUS Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Mitä mieltä sinä olet edellä kuvatuista tekniikoista ja prosesseista? Voisiko edellä oleva toimia sinun ympäristössäsi? 6 7

168 KOLMAS OSA TOTEUTUS 7. INNOVAATION ARVIOINTI Tutkijat March ja Smith (995) määrittelevät arviointitutkimuksen tehtäviksi mittarin määrittelyn ja käsitteistön, mallin, metodin ja realisaation suorituksen mittaamisen kyseisellä mittarilla. Mittarit Erilaisille innovaatiotyypeille on olemassa useita arviointikriteerejä (konstruktit, mallit, metodit ja realisaatiot). Alla lueteltujen kriteerien lisäksi tulee muistaa, että on tärkeää aina arvioida miten asetetut tavoitteet saavutettiin. (Järvinen & Järvinen 004.) Uutta käsitteistöä tulisi tutkijoiden mukaan mitata seuraavilla mittareilla: Täydellisyys, yksinkertaisuus, eleganssi, ymmärrettävyys ja helppokäyttöisyys. Uutta mallia tulisi arvioida sen mukaan, miten se vastaa todellisuutta, onko malli täydellinen, yksityiskohtainen, luja ja sisäisesti johdonmukainen. Mikäli mallia ei vielä ole toteutettu, ei ole järkevää kysyä vastaako se todellisuutta. On myös epätodennäköistä, että malli voisi olla täydellinen koska se ei olisi silloin enää malli. Yksityiskohtainen malli olisi turhan laaja. Metodien arvioimiseksi esitetään seuraavia kriteereitä: operationaalisuus (kyky suoriutua), tehokkuus, yleisyys ja helppokäyttöisyys. Useimmat näistä painottavat hyödyntämistä. Kyse on normatiivisten metodien arvioinnista. Normatiivinen metodi painottaa, mitä toimenpiteitä käyttäjän tulee tehdä. Tutkijat esittävät artefaktin realisaation arviointia tehokkuuden ja vaikuttavuuden sekä sen vaikutusten (ympäristöön ja käyttäjiin) perusteella. 6 8

169 KOLMAS OSA TOTEUTUS Toimintatutkimus Toimintatutkimuksessa suoritetaan yksi tai useampi kerta ensin tarvittavan muutoksen toteuttamista ja sitten saavutetun tuloksen arviointia. Tämä tarkoittaa edellä kuvattuja innovaation toteuttamista ja innovaation arviointia samassa syklissä. Toimintatutkimuksessa tutkija osallistuu tutkittavan kohteen toimintaan tutkijan tai konsultin roolissa muutosagenttina. Tämä on otettu omaksi kohdakseen koska toimintatutkimus on tässä yhteydessä suunnittelututkimuksen avulla tuotettavan innovaation tai artefaktin (käytön) toimivuuden tutkimusta. Korostettakoon vielä että innovaation tai artefaktin idea voi perustua jonkin resurssin, esimerkiksi teknisen, inhimillisen, tiedollisen tai niiden yhdistelmän hyödyntämiseen tai perustana voi olla jokin uusi teoreettinen keksintö. Termin toimintatutkimus (action research) lienee ensimmäisenä ottanut käyttöön Kurt Lewin (946), kun hän tutki dynamiikkaa ja muutoksen läpiviemistä ryhmässä. Hänen mukaansa tutkija toimii ryhmässä muutosagenttina. Muutosprosessin vaiheet ovat Lewinin mukaan: ) jäykistyneen tilanteen sulattaminen ) muutoksen tekeminen 3) ja uuden tilanteen vakiinnuttaminen (jäädyttäminen) Toimintatutkimuksen kohteita ovat esimerkiksi psykologinen terapia, operaatiotutkimus sekä antropologiset tutkimukset joissa tutkija käyttää osallistavaa tutkimustekniikkaa esimerkiksi uusien käytäntöjen luomiseksi johonkin yhteisöön. Esimerkkinä voidaan mainita hygienia. 6 9

170 KOLMAS OSA TOTEUTUS Tutkijat Susman ja Evered (978) kuvasivat toimintatutkimuksen syklisenä prosessina seuraavaan tapaan: ) Diagnosointi, ) Suunnittelu, 3) toteutus, 4), Arviointi ja 5) Oppiminen..) Diagnosointi, ) Suunnittelu, ja jatkuen useita kierroksia. Diagnosointi (ongelman tunnistaminen ja määrittäminen) Oppiminen (yleisten löydösten tunnistaminen) Suunnittelu (vaihtoehtojen tarkastelu) Arviointi (edellä mainittujen toimenpiteiden seurausten tutkiminen) Toteutus (yhden vaihtoehdon valinta ja toimeenpano Kuva 0. Toimintatutkimuksen viisi vaihetta (Susman ja Evered 978) Toimintatutkimus on yhtäältä tutkijan toimimista käytännön ongelman ratkaisemiseksi (primääritehtävä) ja samalla toisaalta sellaisen tiedon hankkimiseksi jolla on tieteellistä mielenkiintoa (sekundääritehtävä). Lisäksi painotetaan uuden tutkimustiedon välitöntä palautesykliä tutkittavaan toimintaan. Tutkijat Argyris ym. (987) pyrkivät lähentämään teoriaa ja käytännön ongelmia toisiinsa ja kutsuvat lähestymistapaansa toimintatieteeksi (action science) toimintatutkimustermin sijaan. Oleellista toimintatutkimuksessa on se, että tutkija toimii kiinteässä yhteistyössä niiden kanssa joiden ongelmasta on kyse. Toimintatutkija on interventionisti, joka ei vain kuvaile maailmaa vaan muuttaa sitä. (Järvinen & Järvinen 004.) 7 0

171 KOLMAS OSA TOTEUTUS Kallebergin (995) mukaan toimintatutkimus voidaan aloittaa kolmella tapaa: ) oppia toisesta tutkimuksesta, ) kuvitella utopia tai 3) ryhtyä muutosagentiksi Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa, että tarkasteltavaa kohdetta verrataan johonkin toiseen yksikköön, joka on osoittautunut edellistä paremmaksi. Toisesta yksiköstä otetaan mallia ja sen perusteella muodostetaan tarkasteltavan kohteen muuttamisen tavoitekuvaus. Itse muuttaminen voi sitten tapahtua kolmannella tavalla eli ryhtyä muutosagentiksi. Toinen tapa tuottaa tarkasteltavan kohteen tavoitekuvaus on kuvitella mahdollisimman hyvä (utopistinen) lopputulos. Tätä prosessia varten Kalleberg esittää kolme vaatimusta: a) tutkijan ja tarkasteltavan kohteen henkilöstön tulee olla ideoinnissaan mahdollisimman luovia b) tavoitetilan tulee olla realistinen, toisin sanoen sen ei tule olla vain toivottava vaan myös mahdollinen saavuttaa c) tavoitetilan tulee olla nykyiseen verrattuna parempi niiden kriteerien suhteen, jotka asianosaiset ovat asettaneet Tavoitetilaa tulisi testata simuloiduilla keskusteluilla ja ajatuskokeilla. Kallebergin kuvaus sisältää paljon samoja ilmaisuja kuin edellä olevassa innovaation toteuttaminen -luvussa, jossa esitellään innovaation toteuttamisen prosessia ja sen tulosta, realisaatiota. Jos edellä oleva rinnastus innovaation toteuttamisen prosessiin hyväksytään, niin myös toimintatutkimuksen avulla aikaansaatu muutos on tutkimustulos. Tätä tulosta 7

172 KOLMAS OSA TOTEUTUS voidaan pitää usein jopa tärkeämpänä kuin sivutuotteena syntyvää tietämyksen lisäystä. (Järvinen & Järvinen 004.) 7

173 KOLMAS OSA TOTEUTUS Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Onko toimintatutkimus sinulle ennestään tuttu menetelmä, haluaisitko siitä lisätietoa? 7 3

174 KOLMAS OSA TOTEUTUS 8. KÄYTTÄJÄ Käyttäjiä ja käyttöä koskeva tutkimus on yksi tuotekehityksen avaintaidoista. Käyttäjien ja käytön selvittely saattaa tuntua itsestään selvien asioiden pyörittelyltä. Todellisuus on kuitenkin se, että yhä suurempi osuus tuotteiden arvosta tehdään aineettomilla pääomilla ja kehittyneillä tuotannontekijöillä. Aineeton pääoma tarkoittaa esimerkiksi tuotteeseen sisältyvää tietoa. Tieto on monitahoista. Yksi tiedon alue on tekninen tieto, toinen alue on käyttäjätieto ja kolmas alue on esimerkiksi tuotteen valmistuksessa käytettävien hankkijoiden tuotantotapa. Viimeksi mainittu tiedon alue viittaa esimerkiksi käytettyihin materiaaleihin, ekologisuuteen ja tuotteiden valmistuksen energiankäyttöön. Viimeaikoina uutisissa on todettu esimerkiksi autoteollisuuden osalta, että Euroopassa ja USA:ssa on ainakin 30 prosentin tuotannollinen ylikapasiteetti. On selvää, että yksinkertaisten massatuotteiden valmistus hakeutuu halvan työvoiman maihin, mutta sellaisia tuotteita, jotka valmistetaan käyttäjille, ei niinkään markkinoille, tullaan edelleenkin valmistamaan korkean osaamistason maissa. Vaativien tuotteiden osalta suuntaus painottuu käyttäjille räätälöityihin tuotteisiin, joiden suunnittelutiedon lisäämiseen he osallistuvat. Käyttöä koskevan tiedon tarve Käyttöä koskevan tiedon hankinnan investointi palautuu jo pelkän teknisen toteutuksen aikana. Arvion mukaan 90 prosenttia ohjelmiston ongelmista syntyy, ennen kuin riviäkään koodia on kirjoitettu. Käytettävyyden asiantuntijat arvioivat työstään koituvan % säästöjä investointiin nähden, koska ongelmia on helpompi korjata suunnittelun varhaisemmissa vaiheissa. Jo tuotesuunnittelijoiden suppeakin perehty- 7 4

175 KOLMAS OSA TOTEUTUS minen käyttäjiin ja käyttöympäristöihin vähentää täysin kestämättömiä ratkaisuja ja parantaa yksityiskohtien suunnittelua. (Hyysalo 006.). Tuotteen tekninen toteutus. Käyttöä koskevan tiedon puute näkyy usein pakona tehdä merkittäviä korjauksia ja suunnitella tuotteita uudelleen pian käyttöönoton jälkeen. Nämä muutokset ovat kalliita sellaisenaan ja niiden suurimmat kulut koituvat välillisistä kustannuksista tuotannossa ja markkinoinnissa. Näitä voidaan nimittää myös logistisiksi kustannuksiksi.. Markkinointi. Markkinointiponnistelut menevät hukkaan, jos tuotteet joudutaan vetämään takaisin tai niiden toimitukset viivästyvät. 3. Liiketoiminta. Käyttöä koskeva tieto auttaa arvioimaan minkälaiset ansaintamallit ja hinnoittelu ovat toimivia. Myös liiketoiminnan riski pienenee, kun käyttöönotto ei ole sukellus tuntemattomaan. Hyvä käsitys käyttöympäristöistä auttaa usein myös ennakoimaan tulevia muutostarpeita. 4. Huollon ja teknisen tuen suunnittelu. Kun tuotekehittäjillä on käsitys käyttäjien tarpeista ja käytön vaatimuksista, voidaan huolto, käyttöohjeet ja tekninen tuki rakentaa jo alusta pitäen toimiviksi ja riittäviksi. 5. Käyttäjät. Huonosti suunniteltujen tuotteiden suurimmat harmit ja kulut koituvat niiden käyttäjille, jotka joutuvat tuhraamaan työtään tai harrastuksiaan huonoilla välineillä. Käyttäjätieto tuotekehityksen tukena Onnistunut tuote nojaa kolmeen tukipilariin: sen on oltava teknisesti toimiva, kaupallisesti kannattava sekä käyttäjälleen hyötyä ja mielihyvää tuottava. Tuotekehitys samaistetaan usein vain tekniseen osaamiseen. On tavallista, että käytön suunnittelun pohjaksi tehdään potentiaalisten ostajien, markkinoiden ja kilpailijoiden kartoittamista eli toisin sanoen markkinatutkimusta. Markkinasegmenttien, tyylien, trendien, elämäntapojen ja muiden tuotevalintaan vaikuttavien tekijöiden tuntemus palvelee enemmänkin liiketoiminnan suunnittelua kuin tuotteen lopullisen käytön suunnittelua. Toinen yleinen ajatus on, että käyttäjätieto on samaa kuin asiakastieto: aiemmista versioista tai tuotteista kerätyt palautteet, palautukset, lehtiarvostelut, ja ostajamäärät. Asiakastiedon rajoitteet ovat kuitenkin hyvin tiedossa. Sen valtaosa kertoo vain ostamisesta ja lopullisesta käytöstä tihkuneet tiedot ovat yleensä varsin suppeita ja 7 5

176 KOLMAS OSA TOTEUTUS vinoutuneita, sillä palautetta antavat ennen kaikkea tuotteeseen voimakkaasti reagoineet henkilöt. Käyttäjätietoon sisältyy markkinatutkimuksia tai asiakaspalautetta syvempää ja tarkempaa tietoa käyttäjistä. Tällainen tieto on omiaan täydentämään ja yhdistämään helposti toisistaan erilleen jäävää markkina- ja asiakastietämystä. Kun hajanainen asiakaspalaute on mahdollista suhteuttaa asiayhteyteensä, siitä saadaan enemmän irti. Syntynyt näkemys voidaan liittää markkinatutkimuksille tyypilliseen ostajakunnan yleisempään tyypittelyyn. Markkinatiedon suurin puute on se, että se on usein liian yleistä suunnitteluratkaisujen tekemiselle, asiakastieto on taas hajanaista, se painottuu joihinkin asiakastyyppeihin, sen avulla on vaikea analysoida, miten asiat liittyvät toisiinsa. Käyttäjätiedon kohdalla ehkä merkittävin ongelma on, että yritykset eivät osaa hankkia sitä. Käyttäjätietoa on useimmiten täydennettävä laajemmilla kysely- ja markkinatutkimuksilla. Käyttäjätieto on siis tietoa, jonka avulla voidaan luoda hyödyllinen ja miellyttävä tuote sen tosiasiallisille käyttäjille. Tällainen laite tai palvelu on luonteeltaan: haluttava, hyödyllinen, käytettävä, miellyttävä ja sisältää mahdollisimman vähän kaikkea sellaista, joka häiritsee edellä lueteltujen asioiden toteutumista. Tällaiset onnistuneet teknologiat lisäävät hyvinvointia työelämässä ja ihmisten vapaa-aikana. Esimerkkinä sitoutuneista tuotefanaatikoista ovat vaikkapa Applen uskolliset käyttäjät yrityksen rämpiessä läpi 990-luvun. Pienellä yrityksellä on harvoin sen enempää tiedollisia kuin taloudellisiakaan rahkeita tutkia tuoteideoidensa toimivuutta riittävästi. Aktiivinen suunnitteluyhteistyö joidenkin avainkäyttäjien kanssa voi tällöin auttaa yritystä näiden rajoitteiden yli. Käyttäjiltä voidaan saada suoria tuoteideoita sekä syvällistä ymmärtämystä siitä, miten tuotteiden tulee toimia heidän ympäristössään. Eräs syy käyttäjätiedon heikohkolle hallinnalle piilee tuotekehityksen oppikirjoissa. Niissä käyttöä koskevan tiedon hankinta nähdään yleensä hoituvan varsin vaivattomasti ja ilman ongelmia. Konseptisuunnitteluvaiheessa saadaan markkinointiosastolta tietoa ostajien tarpeista ja haluista, muutetaan saatu tieto käyttäjävaatimuksiksi ja priorisoidaan ne. Sitten siirrytään tuotteen suunnitteluun. 7 6

177 KOLMAS OSA TOTEUTUS Tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät markkinatutkimukset, muutamat haastattelut, väljä käyttäjäpalautteen kerääminen ja arkijärki vielä riitä innovatiivisen tuotekehityksen tueksi. Syvällistä käyttäjätietoa tarvitaan läpi suunnitteluprosessin täydentämään markkinatiedon antamaa käsitystä ostajista ja käyttäjistä. Tämän oppimateriaalin kirjoittaminen on lähtenyt liikkeelle innovatiivisen mikrologistiikkaprosessin tutkimuksesta. Vaativien järjestelmätuotteiden kanssa työskentelevä suunnittelija joutuu kurottamaan yli oman kauppatieteilijän, insinöörin tai muotoilijan pohjakoulutuksensa. (Hyysalo 006.) Suunnittelun eteneminen Suunnitteluprosessit ovat monipolvisia ja minitahoisia tapahtumasarjoja. Vaikka eri tuotteiden ja eri yritysten suunnitteluprosessit eroavat toisistaan, niissä on myös yleisiä piirteitä ja säännönmukaisuuksia. Seuraavassa kuvataan yleisesti, miten tuotekehitys etenee, jotta saadaan alustava käsitys miten käyttäjätieto linkittyy tuotekehitysprosessin kulkuun. Suunnitteluprosessin kuluessa erilaisista alkuehdoista, kuten komponenteista, ohjelmointikielistä, käyttäjätarpeista, lainsäädännöstä ja kannattavuuslaskelmista muokataan vähitellen toimiva tuote. Ehkä yleisimmin esiin tuotu malli on ohjelmistosuunnitteluun kehitetty vesiputousmalli. Siinä suunnittelu alkaa vaatimusten määrittelyllä, jonka aikana määritellään mitä tuotteen tulee kyetä tekemään, missä ympäristössä ja minkälaisten hinta- ja muiden rajoitteiden piirissä se pitää kyetä toteuttamaan. Kun vaatimukset ovat selvillä, voidaan siirtyä ohjelman tai laitteen konseptisuunnitteluun, jossa luodaan (vaihtoehtoisia) ehdotuksia siitä, minkälainen tuote vaatimusten puitteissa voidaan toteuttaa. Tästä siirrytään tekniseen suunnitteluun, jossa pyritään ensin määrittelemään pääratkaisut ja sen jälkeen siirrytään pienempien yksityiskohtien suunnitteluun. Suunnittelun valmistuttua tuote koodataan tai toteutetaan aineellises- 7 7

178 KOLMAS OSA TOTEUTUS ti. Tämän jälkeen sen toimivuutta testataan eli verrataan alkuperäiseen vaatimusmäärittelyyn. Kun tuote on todettu toimivaksi, se otetaan käyttöön. Vaatimusmäärittely Konseptisuunnittelu Tekninen suunnittelu Toteutus Testaus Käyttö Kuva. Suunnittelutyön vesiputousmalli (Hyysalo 006) Hyvän tuotteen aikaansaaminen vaatii usein suunnittelun, toteutuksen, testauksen ja koekäytön suunnittelukierroksia, iteraatioita. Suunnittelupöydällä on myös huomattavasti nopeampaa ja edullisempaa tehdä muutoksia kuin koodissa tai valmistuslinjalla. Usein pyritään myös saattamaan mahdollisimman nopeasti jonkinlainen versio tuotteesta testattavaksi, jotta tiedetään mihin suuntaan kehitystyö pitää suunnata. Toinen tuotekehityksen yleistä kulkua kuvaavien mallien ongelma on, että ne antavat ymmärtää tuotekehityksen lähtevän liikkeelle jonkinlaisesta nollapisteestä. Näin ei ole. Tuotekehitys on mitä suurimmassa määrin luonteeltaan kertyneeseen tietoon nojaavaa (cumulative, accretive). Aiemmat suunnitteluratkaisut ja infrastruktuuri viitoittavat tietä uusille tuotteille, mutta myös rajaavat sitä, minkälaisia tuotteita on mielekästä pyrkiä toteuttamaan. Tätä kutsutaan usein tuotekehityksen polkuriippuvuudeksi 4 (path dependency) niin yksittäisen yrityksen sisällä kuin kokonaisen teknologia-alan suuntautumisessa. 008) 4 Polkuriippuvuusteoriaa on sovellettu erityisesti teknologian kehittämisen ja hyväksikäytön tutkimiseen (Harisalo 7 8

179 KOLMAS OSA TOTEUTUS Päivitykset ja seuraava Tuoteidea Konseptisuunnittelu Toteutus Koe- ja varhainen käyttö versio Tuotteen muokkaus käytössä Kuva. Yleisluontoinen hahmotus tuotekehitysprosessista (Hyysalo 006) Eri osaamisalojen erilaiset tietämyksen alat, tiedontarpeet ja työskentelykulttuurit asettavat haasteita onnistuneelle yhteistyölle. Tieto on sitoutunut tekemiseen. Sitä on usein vaikea formalisoida tai kääntää toisten ammattiryhmien kielelle. Omat haasteensa yhteistyölle asettavat erilaiset katsantokannat, työtyylit, aikajänteet, vastuukysymykset ja niin edelleen. Yleistä on, että kovimman tiedon haltijat tapaavat hallita prosessia. Numeerisesti esitettyä ja kustannuksiltaan laskettua väitetä, esimerkiksi valmistettavuudesta, on vaikea kumota. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että minkä tahansa yhden osaamisalan ohjaamilla prosesseilla on suurempi todennäköisyys epäonnistua. (Hyysalo 006.) 7 9

180 KOLMAS OSA TOTEUTUS Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Millaisena sinä koet käyttäjätiedon tuotesuunnittelussa? 8 0

181 KOLMAS OSA TOTEUTUS 9. KÄYTTÄJÄTIETO Seuraavassa esitellään käyttöä ja käyttäjiä koskevan tiedonhankinnan yleisimpiä lähestymistapoja. Käyttötiedon hankkimiseen eli erilaisiin käyttäjätutkimuksiin on kehitetty lukuisia erikoistuneita menetelmiä eri tieteenaloilla ja yrityksissä. Nämä menetelmät kuitenkin pohjaavat muutamaan yleisempään työtapaan, joiden eri variaatioita on sitten yhdistelty uudella tavalla ja luotu siten uusi menetelmä. Esimerkiksi haastattelut ovat tällainen laaja menetelmäperhe, jolla on oma tulokulmansa ihmisiä koskevan tiedon hankintaan. Haastattelun eri muotoja sisältyy usein myös toisiin menetelmiin, kuten havainnointiin tai käytettävyystutkimukseen. Sitä on voitu yhdistää toisiin työtapoihin, kuten nykyisin tietojärjestelmien suunnittelussa yleisessä havainnointihaastattelussa (contextual inqyiry). Tämä menetelmä yhdistää haastattelua, havainnointia ja artefaktien analysointia. Tällaisiin yleisempiin lähestymis- ja työtapoihin tutustuminen antaa perusosaamista käyttäjätiedon hankinnasta. Samalla se auttaa yksittäisten menetelmien valinnassa, opettelussa ja soveltamisessa kulloisenkin projektin tarpeisiin. Käyttäjätiedon hankinta Alla lueteltavat lähestymistavat tuottavat käyttäjätietoa hyvin erilaisista lähtökohdista. Eri perustapojen tulokulmat käyttäjätietoon täydentävät toisiaan ja usein niitä käytetäänkin toisiinsa limittyen. Esimerkiksi suunnittelijan oman kokemuksen pohjalta luodaan alustava malli, jonka koekäyttöä havainnoidaan. Yhdistämisen syynä on, että malli ei sinänsä kerro käyttäjistä mitään ja toisaalta nykyisen työn kulusta ei voi päätellä, miten uusi tuote tulee siihen lopulta istumaan. 8

182 KOLMAS OSA TOTEUTUS Suunnittelijoiden kokemuksen, visioiden ja oletusten konkretisointi Käyttäjien kanssa tehtävä suora yhteistyö Havainnointi Haastattelut Käytettävyystutkimukset Artefaktien ja materiaalisen ympäristön analysointi Havainnollistusten, mallien ja prototyyppien hyödyntäminen käyttäjätiedon keruussa ja jäsentämisessä Julkaistun tiedon etsintä ja analysointi Taulukko 9. Käyttäjätiedon hankinta (Hyysalo 006) Vaikka uusia menetelmiä kehitetään jatkuvasti, näiden omaksuminen kysyy yleensä taustalla olevien perusasioiden hallitsemista. Tästä syystä laajempien työtapojen perusteet eivät juuri vanhene ja niiden opetteleminen on hyödyllisempää kuin sama ajan käyttäminen juuri nyt trendikkäimmän menetelmän opettelemiseen. (Hyysalo 006.) Suunnittelijan kokemus Suunnittelutyötä koskevat tutkimukset osoittavat että suuri osa käyttöä koskevista ratkaisuista tehdään joko osin tai kokonaan suunnittelijoiden ennakkoarvioihin ja oletuksiin nojautuen. Jokaisen yksityiskohdan suhteen ei voida toteuttaa kattavaa käyttäjätiedon hankintaa tai testausta. Näin on varsinkin silloin, kun laitteen toteutus vaatii useita muutoksia ja kompromisseja. Oletukset ja ennakkoarviot ovat rikas tietovaranto, jota kannattaa hyödyntää ja kartuttaa. Visiot, oletukset ja ennakkoarviot eivät ole mikään salaperäinen luonnonvara, jonka kanssa toiset onnistuvat ja toiset epäonnistuvat. Vaikka tuotekehityksen oppikirjat eivät ole niitä toistaiseksi juurikaan käsitelleet, niiden luominen, jalostaminen, analysoiminen ja esittäminen ovat yhtä lailla kehitettävissä olevia taitoja siinä, missä muutkin tiedon työtavat. (Hyysalo 006.) 8

183 KOLMAS OSA TOTEUTUS Käyttäjät suunnittelutyössä Innovaatiot eivät suinkaan lähde liikkeelle aina yritysten tuotekehitysosastoilta. Tärkeämpää on kuitenkin se, että käyttäjillä on sormensa pelissä lähes kaikkien uusien tuotteiden kehittämisessä, viimeistään ennen niiden toista tuotesukupolvea. On merkittävän osaamisresurssin haaskaamista jättää selvittämättä, miten käyttäjät voivat tukea tuotteen kehitystyötä. Suorassa käyttäjäyhteistyössä käyttäjille annetaan aktiivinen rooli jonkun tuotekehitykseen liittyvän osa-alueen aikaansaamisessa. Tämä työtapa on parhaimmillaan silloin, kun tuotekehittäjät tuntevat heikosti tulevia kohdemarkkinoita ja käyttäjiä. Käyttäjät pystyvät perehdyttämään suunnittelijoita omaan työhönsä. Konseptisuunnittelu- ja testausvaiheissa käyttäjät pystyvät suoraan osoittamaan, mitä tarvitsevat ja vaativat tuotteelta. Tämä on usein tehokkaampaa kuin yrittää kerätä ja välittää tietoa tuotekehitystiimille muilla menetelmillä. Yksinkertaisimmillaan käyttäjien osallistaminen tarkoittaa, että joidenkin käyttäjien kanssa keskustellaan valitusta tuotekehityksen ongelmasta. Usein keskustelujen tavoitteena on perehdyttää tuotekehittäjiä käyttäjien työhön ja työympäristöön tai suunnitella laitteen testausta. Usein keskustelut tapahtuvat erilaisten havainnollistusten ja mallien avulla, sillä ne helpottavat käyttäjien ja tuotesuunnittelijoiden erilaisten näkökulmien ja osaamisen kommunikoimista. (Hyysalo 006.) Havainnointi Havainnoinnilla tarkoitetaan tässä ihmisten toimien seuraamista heidän omissa ympäristöissään. Se antaa tuotekehittäjälle omakohtaisen yleistuntuman käyttäjistä, heidän toimistaan ja käyttöympäristöstään. Samalla sen avulla saadaan tietoa käytön yksityis- 8 3

184 KOLMAS OSA TOTEUTUS kohdista. Näin saadaan esille myös suunnittelukonseptin puutteita ja virheellisiä oletuksia ja toisaalta luodaan pohjaa uusille ideoille ja täydentäville ratkaisuille. Havainnointi on yleinen tapa tutkimuksessa, mutta koska sen juuret ovat antropologiassa ja etnografisessa työntutkimuksessa, se on levinnyt tuotekehittäjien käyttöön vasta 980-luvulla. Vähimmillään havainnointi tarkoittaa muutaman tunnin oleskelua nykyisten tai tulevien käyttäjien ympäristössä. Tavoitteena on muodostaa käsitys siitä, millaisessa ihmisten, tekemisten ja esineiden muodostamassa kokonaisuudessa suunniteltavaa tuotetta tullaan käyttämään. Havainnointiin kuluu olennaisena osana havaintojen kirjaaminen, sillä paikkoja ja tekemistä koskevat yksityiskohdat alkavat unohtua muutaman päivän sisällä. Tärkein väline on kynä ja lehtiö, joita voi tukea valokuvilla, kuvanauhoilla ja äänitteillä. Hyvä apuvälinen on digikamera, koska tärkeimmät tilanteet saavat minuutin nauhaksi ja valokuvilla puolestaan tallennettua ympäristön tunnelmaa ja yleisiä piirteitä. (Hyysalo 006.) Suunnittelun kannalta keskeisten asioiden havaitseminen tehostuu merkittävästi, jos tiedetään mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Havainnoinnissa voidaan erottaa tyypilliset vaiheet: Havainnoinnin suunnittelu Havainnoimaan pääseminen Havaintojen tekeminen Tallentaminen, jäsentely ja analysointi Tärkeimpiä havainnoinnin menetelmiä ovat: Passiivinen havainnointi, kärpäsenä katossa Varjostaminen Havainnointihaastattelu Kuvanauhahaastattelu Laboratoriohavainnointi Osallistuva havainnointi Pitkäaikainen etnografinen tutkimus 8 4

185 KOLMAS OSA TOTEUTUS Tuotesuunnittelussa käyttäjien työn havainnointi on yleensä hyvin nopeaa, suppeaa ja pinnallisesti analysoitua verrattuna aitoon etnografiaan. Esimerkiksi Xerox on käyttänyt laajoja etnografisia tutkimuksia esimerkiksi saadakseen tarkan käsityksen toimistotyöstä ja kopiokoneiden käytöstä, johon suurin osa koko konsernin liiketoiminnasta kohdistuu. Pitkäaikainen tuotekehitys-etnografia voi käydä mahdolliseksi myös korkeakouluyhteistyön kautta. Tallenteista tärkeimmät ovat henkilökohtaiset muistinpanot. Kenttäraportti on -0 sivun kuvaus siitä, mitä havaittiin ja mikä oli keskeistä. (Hyysalo 006.) Haastattelut Haastattelut ovat tärkeitä käyttäjätiedon hankkimisessa. Jokin haastattelemisen tai kyselemisen muoto nimittäin sisältyy lähes kaikkiin muihin käyttäjätiedon keräämisen lähestymistapoihin. Haastattelun vahvuus on siinä, että ihmisten tekemisistä tai haluista on vaikea saada kuvaa ilman, että he kertovat omia tulkintojaan ja valottavat toimiensa taustoja. Haastattelun arkipäiväisiä vastineita ovat keskusteleminen ja kyseleminen. Haastattelussa näitä toteutetaan harkitummin, jotta vastaukset todella kertoisivat asioista, joista halutaan tietää. Haastattelulla voidaan kartoittaa käyttäjiä ja käyttöä monelta eri suunnalta. Haastatteluteemat Tuotekehitykseen liittyvissä haastatteluissa suurimpia riskejä on se, että ihmiset puhuvat enemmänkin siitä, mitä heidän pitäisi tehdä tai haluta kuin mitä he todellisuudessa tekevät tai haluavat. Yleinen ilmiö on niin sanottu teknohöpinä (tehno-habble): ihmiset puhuvat niin kuin uudesta teknologiasta kuuluu puhua viestimien, mainosten 8 5

186 KOLMAS OSA TOTEUTUS ja arkipäivässä yleisten keskusteluiden pohjalta. Kyseisen tuotteen tai palvelun ominaisuuksista ja sen käyttöön liittyvistä omakohtaisista kokemuksista saadaan tällöin selville hyvin vähän. Alla on lueteltu joitakin teemoja: Työnkuva. Mitä käyttäjien työhön kuuluu, mikä siinä on tärkeintä työn ja toisaalta käyttäjän itsensä kannalta? Työn muutos. Miten käyttäjien työ (tai vapaa-ajan osa) on muuttumassa, miten se on kehittynyt tähän päivään, ja minkälaisia tulevaisuudenkuvia he näkevät lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä? Työn välineet. Minkälaisia teknologioita käyttäjillä on käytössä, miten ne vastaavat heidän tarpeitaan, mitä ongelmia niissä on? Teknologinen muutos. Minkälaisia näkemyksiä käyttäjillä tai asiantuntijoilla on siitä, minkälaisia teknologioita tulevaisuus tuo (tai voisi tuoda) tullessaan jollakin alalla? Kilpailijavertailu. Miten tarjolla olevat oman tuotteen kanssa kilpailevat tuotteet toimivat ja mikä niissä on erilaista, hyvää ja huonoa verrattuna omaan tuotteeseen tai kehitteillä olevaan konseptiin? Tarpeet, halut ja mieltymykset. Minkälaisia asioita jokin käyttäjäryhmä kokee tarvitsevansa, arvostavansa tai mistä he kokevat saavansa nautintoa? Miten nämä arvostukset ja mieltymykset liittyvät olemassa oleviin tuotteisiin, esinekieleen tai tyyleihin? Haastattelumenetelmät Haastateltututkimuksen analysointi on kärsivällisyyttä vaativaa. Äänitteet on kirjoitettava tekstiksi ja sisältöä analysoidaan luetun, kuullun ja katsotun (mikäli on kuvattu) perusteella. Koottua aineistoa analysoidaan rinnan eri menetelmillä hankituista materiaaleista. (Hyysalo 006.) Alla on luetteloitu erilaisia haastattelumenetelmiä: Kysely. Se on kirjoitettuun muotoon puettu haastattelu. Strukturoitu haastattelu. Se on käytännössä kysely muutettuna haastatteluksi. Teemahaastattelu. Siinä haastattelijalla on kysymysrunko, mutta sitä käydään läpi joustavasti haastateltavan vastauksiin mukautuen. Avoin haastattelu syvähaastattelu. Sen anti tuotekehitykselle on mahdollisimman luonnollisen tiedon saaminen esimerkiksi sellaisista kohteista, joita ei voida havainnoida. Pari- tai ryhmähaastattelu. Tämän menetelmän avulla voidaan selvittää esimerkiksi, jonkin toimialan perusasioita. Henkilöt saavat virikkeitä toisten vastauksista. Ryhmäkeskustelu. Siinä on mukana useampia henkilöitä. Ryhmäkeskustelut ovat yleinen muoto esimerkiksi markkinointitutkimuksissa sekä vakiintuneiden tuotteiden ja tuotevariaatioiden ja pakkausten valinnassa. 8 6

187 KOLMAS OSA TOTEUTUS Haastattelun tukeminen esineillä, kuvilla ja kuvauksilla. Tämä on tuotekehitykseen liittyvien haastatteluiden eräs avainmenetelmä. Haastattelun yhdistäminen itsedokumentointimenetelmiin. Tämä on keskeinen työtapa silloin, kun halutaan saada tietoa käyttäjien arjesta, rutiineista, tai sellaisista asioista, joista tutkijan on vaikea tehdä haastatteluja tai havainnointia tapahtuman kuluessa. Taulukko 0. Haastattelumenetelmät (Hirsjärvi ym 008) Artefaktien analysointi Olemassa olevien tuotteiden ja palveluiden analysointi on tuotekehityksen arkipäivä. Insinöörit purkavat kilpailijoiden tuotteet alkutekijöihinsä, ohjelmoijat tarkastelevat toisten ohjelmien toteutusta, markkinointiosasto myyntikampanjoiden ja brändien pirteitä ja liikkeenjohto kilpailevien laitteistojen ominaisuuksia, katteita ja markkinaosuuksia. Edellä mainitut näkökulmat kertovat jotain myös siitä, miten olemassa olevia tuotteita ja tuotejärjestelmiä on ajateltu käytettävän ja kenen toimesta. Aiemmista tuotteista oppiminen onkin yksi merkittävimmistä tavoista, joilla tuotteiden suunnittelu edistyy. Tässä yhteydessä artefaktianalyysillä tarkoitetaan tuotteisiin ja tuotejärjestelmiin sisällytettyjen käyttöä ja käyttäjiä koskevien oletusten systemaattista selvittämistä. Artefaktianalyysillä saatava tieto Mitä ominaisuuksia laite tarjoaa käyttäjälle? Mitä tuotteen rakenteessa on oletettu käyttäjien toiminnasta? Minkälaista käyttäjän ja tuotteen vuorovaikutusta tuotteen käyttöliittymässä on tuotettu ja oletettu? Minkälaisia mielleyhtymiä tuotteen ulkonäöllä ja suunnitteluratkaisuilla on pyritty tuottamaan? Kenelle tuotetta yritetään kaupata ja minkälaisilla mielikuvilla? 8 7

188 KOLMAS OSA TOTEUTUS Tällä tavoin päästään kiinni siihen miten tuotteen rakenteeseen, vuorovaikutusmalleihin ja ilmeeseen rakennetut oletukset toimivat käytännössä, toisin sanoen suunnittelun toteutuneisiin vahvuuksiin ja heikkouksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että tuotetta analysoimalla tehdyt päätelmät ovat aina osittaisia ja kaipaavat esimerkiksi haastattelu- tai havaintotietoa tuekseen. Tuotteisiin kertyy myös helposti historiallista painolastia kun insinööri toisensa jälkeen pohjaa työnsä aiempien tuotteiden ratkaisuihin. Tuotteiden käytön analysoimisen tärkeä osa on kartoittaa, millaisessa fyysisessä ja välineympäristössä tuotetta käytetään. Näin saadaan selville, mihin laitteisiin, ohjelmiin, sekä fyysisen ja sosiaalisen ympäristön piirteisiin käyttö tukeutuu ja edelleen vaikuttaa. Tämä edellyttää menemistä käyttäjien työ- tai vapaa-ajan ympäristöön, mutta on sinänsä varsin nopea ja silmiä avaava toimenpide. (Hyysalo 006.) Käytettävyystestaus Käytettävyystestauksella tarkoitetaan sen selvittämistä, miten hyvin laitteen käyttäjät pystyvät suorittamaan tehtäviään laitteella. Testitehtävillä tai asiantuntija-arvioilla haetaan tietoa siitä, miten käyttäjät hahmottavat laitteen toiminnan, aiheuttavatko jotkin sen piirteet virhesuorituksia tai ymmärretäänkö ne toisin kuin suunnittelijat ovat tarkoittaneet. Yksinkertaisimmillaan käytettävyystesti tarkoittaa sitä, että käyttäjille annetaan realistisia tehtäviä suoritettavaksi testattavalla laitteella ja seurataan heidän suoriutumistaan. Prototyypit ja koekäyttö Erilaisia malleja ja prototyyppejä rakennetaan kaikessa tuotekehityksessä. Ne ovat mainio apu myös käyttöä ja käyttäjiä koskevan tiedon hankinnassa. Ymmärtämyksen kiteyttäminen malleihin jo sinällään tarkentaa lähtöoletuksia ja mahdollistaa niiden 8 8

189 KOLMAS OSA TOTEUTUS testaamisen käyttäjillä. Erilaiset hahmotukset ja mallit auttavat vastaamaan tuotekohtaisiin kysymyksiin, joihin on usein vaikea päästä kiinni laajemmalla tiedonhankinnalla. Ne myös auttavat käyttäjiä hahmottamaan, mitä he haluavat uudelta laitteelta. Usein se, mitä laitteistolta luullaan haluttavan on kaukana siitä, mitä siltä todella halutaan, kun sen toiminta päästään kokeilemaan. Mallien ja prototyyppien suunnitteleminen on iteratiivista, toistuvista suunnittelu- ja testauskierroksista koostuvaa. Ensimmäiset tuotetta koskevat mallit ja prototyypit ovat yleensä erilaisia havainnollistuksia ja kuvauksia. Ne täydentävät ja visualisoivat tuotekonseptin kirjallista kuvausta. Tavallisia malleja ovat esimerkiksi tuotteen ajateltua tyyliä ja ulkonäköä kuvaavat piirrokset. Laitteen käyttöä kuvataan usein erilaisilla hahmotuksilla ja kaavioilla. Jalostuneempi tapa mallintaa käyttöä on luoda käyttötarinoita (scenario), jossa tuote asetetaan käyttäjiensä toimista kertovaan tarinarunkoon kuvaten tuotteen ympäristö, käyttäjien tavoitteet, uuden tuotteen asema heidän toimiensa kokonaisuudessa ja sen avulla aikaansaatavat asiat. Käyttötarinan yksityiskohtia voidaan tarkentaa käyttökuvauksiksi (use-case), jossa on eritelty tarkemmin tärkeimpien käyttötilanteiden kulku sekä se, miten laitteen ja sen käyttäjän välinen vuorovaikutus niissä tapahtuu. Käyttötarinat jäävät pääsääntöisesti kirjoitetuksi tarinaksi, mutta niitä voidaan myös havainnollistaa piirroksilla, kuvilla, videoklipeillä tai tehdä niistä sarjakuvaruutuja (storyboard). Irrallisiin ruutuihin voidaan kuvat käyttötapahtuman eri vaiheita halutulla tarkkuustasolla, mikä mahdollistaa yksityiskohtaisempien ruutujen lisäämisen, muuttamisen tai ruutujen keskinäisen paikan ja niiden elementtien vaihtamisen käyttöä koskevan näkemyksen karttuessa. (Hyysalo 006.) Mallin ulottuvuuksien ymmärtäminen auttaa suunnittelemaan, minkälainen malli tai prototyyppi kannattaa rakentaa mitäkin tiedontarvetta varten. Jos tarkoitus on havainnollistaa tuoteideaa ja saada siitä palautetta suunnittelutiimin sisällä ja sen tärkeimmiltä sidosryhmiltä, riittävät idean pääpiirteitä havainnollistavat mallit yhdessä tuotekuvauksen kanssa. Niitä voidaan luoda lähes välittömästi tuotekonseptin pääpiirteiden selkiydyttyä, sillä syvyyden tai vuorovaikutuksen ei tarvitse olla paikoillaan, eikä mallin laajuudenkaan tarvitse ulottua kuin tuotekonseptin yleispiirteisiin. Tällaisia havainnollistavia malleja voidaan käyttää myös eri suunnitteluvaihtoehtojen esittämiseen. 8 9

190 KOLMAS OSA TOTEUTUS Julkaistu tieto ja asiantuntijat Ulkopuoliset asiantuntijat pystyvät auttamaan käytön suunnittelua sitä paremmin mitä laadukkaampia aineksia heille pystytään tarjoamaan työn lähtökohdiksi. Oma kysymyksensä on toimeksiannon muotoilu. käyttäjätiedon kirjalliset lähteet käyttäjien elämää ja työtä kuvaavat tutkimukset vastaavalla tavalla käytettävään teknologiaan tehdyt tutkimukset tutkimukset esimerkiksi aiempien tuotteiden ongelmista ja terveysvaikutuksista käyttäjien alan oppikirjat ja historiat käyttäjien alaa kuvaavat tulevaisuusraportit ja katsaukset viralliset tilastot suunnittelustandardit patentit Innovaatioiden diffuusio ja käyttäjäkeskeinen suunnittelu Innovaatioiden diffuusion elinkaarimalli (Rogers 003; Moore 007) esitellään perusteellisemmin työkirjan lopussa. Tässä voidaan viittauksen omaisesti todeta, että diffuusioteoria on käyttökelpoinen kuvaamaan teknologiatuotteiden elinkaarta. Käyttäjätai asiakasnäkökulmasta tarkastellen mallin käytännön merkitys on siinä, että se auttaa hahmottamaan tai arvailemaan missä vaiheessa tietty tuote juuri nyt on menossa ja mitä voi olla odotettavissa. Elinkaarimallin avulla voidaan myös hahmottaa kohderyhmiä ja kohdistaa tuotekehitystä ja tietenkin markkinointia sen mukaan. Tässä yhteydessä emme käsittele tarkemmin TAM:ia (Technology Acceptance Model). Todetaan vain, että kyseinen malli yhdistää käyttäjäkeskeisen suunnittelun ja innovaatioiden omaksumiseen liittyvät teoriat toisiinsa 9 0

191 KOLMAS OSA TOTEUTUS Diffuusioteoria ja sen hyödyntäminen käyttäjäkeskeisessä suunnittelussa on perusteltua mm. silloin, kun tuotekehityksessä pitäisi valita sopiva teknologia, joka tulee myös olemaan menestyjä vaihtoehtoisten teknologioiden keskinäisessä kilpailussa. Tässä yhteydessä on käytetty termiä dominoiva teknologia. Useimmat kuluttajat muistavat vielä C-kasetin. Harvemmat muistavat enää niitä vaihtoehtoisia tallennusmuotoja, kuten moniraitainen kasetti, joka oli äänentoistoltaan parempi mutta vei kohtuuttomasti tilaa. Diffuusioteorioita voidaan käyttää yhtenä oleellisena osana teknologiastrategiassa ja teknologiaympäristön analysoinnissa, joilla on kytköksensä tuotekehitykseen. Käytettävyysalan tuloksia voisi olla mahdollista soveltaa nykyistä laajemmin teknologian diffuusiota ennakoivana tekijänä. Rogersin (003) esittämät viisi innovaation leviämisen onnistumiskriteeriä, eli eri asiakassegmenttien lähestymistapaa, ovat kytkettävissä käytettävyyteen ja käyttäjäkeskeiseen suunnitteluun. Toisin sanoen hyvä käytettävyys ennakoi diffuusioteorian mukaan nopeampaa diffuusiota. Käytettävyysanalyysia voidaan hyödyntää yhtenä diffuusion ennakointikeinona. Käytettävyysnäkökulmasta voidaan yrittää tutkia, ennakoida ja selittää eri kulttuureista johtuvia eroja toisen tutkimusperinteen kautta kuin diffuusiotutkimuksessa. (Kalliokulju & Palviainen 009.) 9

192 KOLMAS OSA TOTEUTUS Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Voisitko sinä kuvitella itsesi käyttäjätiedon hankkijana ja analysoijana? Millaisen asian käytön tutkimus sinua kiinnostaa? 9

193 KOLMAS OSA TOTEUTUS 0. YHTEENVETO Työkirjan kolmas (III) osa käsittelee tutkijan interventioon ja innovaation tai artefaktin toteutukseen liittyviä asioita. Työkirjan avulla voidaan etsiä vastauksia sellaisiin kysymyksiin, kuten voidaanko tietty innovaatio rakentaa ja miten hyödyllinen jokin innovaatio on, tai millainen tietyn innovaation pitäisi olla ja miten se tulisi rakentaa? Jos tutkimuskysymys sisältää seuraavia verbejä: rakentaa, muuttaa, parantaa, vahvistaa, huoltaa, laajentaa, korjata, sovittaa, laatia jne., tutkimus todennäköisesti kuuluu suunnittelutieteen alueelle. Lyhyesti voidaan todeta, että tuotteen suunnittelu edellyttää aina koko arvoketjun suunnittelua. Käsityöläisen tietotaito on kehittyneen tuotantoprosessin takana. Nämä käsityön ja teollisen tuotannon tiedon lajit kehittyvät vastavuoroisesti siten, että edellinen on aina seuraavan perustana. Yksilöllisten massatuotteiden suunnittelu edellyttää suunnittelijalta täten myös arkkitehtonista tietoa prosessien ja toimintojen suhteista. Suunnittelututkimus suuntautuu nykyään jaettuun asiantuntijuuteen perustuvien yhteisöllisten suunnitteluprosessien analysointiin ja niitä tukevien verkostoympäristöjen kehittämiseen. Koska tuotteen ja sen valmistuksen vaatiman arvoketjun suunnitteluun osallistuu iso joukko ammattilaisia, on sen yhteen paikkaan koolle saaminen hankalaa. Tuote- ja valmistussuunnitteluun saattaa osallistua ihmisiä eri puolelta maailmaa ja sen vuoksi on oltava jokin käyttökelpoinen kokoontumis- ja neuvottelupaikka. Tällaista paikkaa kutsutaan yhteiseksi tilaksi, virtuaaliseksi toimistoksi. Taiteelliseen toimintaan yhdistetty mystiikka on vaikeuttanut ilmiön taustalla olevien tiedollisten ja taidollisten alueiden ymmärtämistä ja selittämistä. Sen sijaan teknisen tuotekehittelyn ja suunnitteluprosessin on nähty etenevän selkeinä, rationaalisina vaiheina. Vastaavaa suunnitteluprosessia on siten teoreettisesti kuvattu yksiulotteisten, seriaalisten laatikkomallien avulla. Tässä työkirjassa näitä erilaisia suunnittelumalleja ilmaistaan käsitteillä lineaarinen ja epälineaarinen prosessi, jotka on johdettu suo- 9 3

194 KOLMAS OSA TOTEUTUS raan lineaarisen ja epälineaarisen esitystavan pohjalta. Suunnittelututkimuksessa käytettävä käsitekartta edustaa epälineaarista esitystapaa ja prosessia. Siitä huolimatta, että suunnittelututkimus on menetelmänä kehittynyt, tiedetään edelleen vähän niistä henkilön sisäisistä prosesseista, joita luova suunnittelu edellyttää. Innovaatiotutkimus tarvitsee myös kulttuurintutkimuksen lähestymistapoja. Antropologia, etnologia ja kansatiede ovat kulttuuritutkimuksen tieteitä, niiden lähestymistavalla tutkitaan innovaatioiden syntyä, kehittymistä ja leviämistä. Käsitekartta tarjoaa tekniikan tiedon esittämiseen graafisessa muodossa. Tieto tai asiakokonaisuus esitetään graafisessa muodossa siten, että käsitteiden välille muodostuu verkosto. Käsitekartta on käyttökelpoinen suunnittelututkimuksen apuväline. Sen avulla voidaan kuvata yrityksen arvoketju. Käsitekarttaan voidaan rakentaa tuotteen suunnittelukonsepti ja sitä voidaan käyttää yrityksen liiketoimintamallin rakentamiseen. Tutkijat eivät pidä uutta järjestelmää, innovaatiota tai artefaktia suunnittelutieteen tuloksena, vaan suunnittelutieteen tavoitteena on tutkijoiden mukaan tuottaa uutta suunnittelutietämystä, siis tietämystä, jota ammattilaiset voivat käyttää suunnitteluongelmien ratkaisemisessa. Suunnittelutietämys koskee neljää suunnittelualuetta. Näistä ensimmäinen on kohteen eli intervention tai artefaktin suunnittelu. Toinen alue koskee toteutuksen suunnitelman laatimista intervention tai artefaktin toteuttamiseksi. Kolmantena on prosessin suunnittelu eli ammattilaisen oman suunnitelman laatiminen ongelman ratkaisemiseksi tai toista ilmaisua käyttäen metodin kehittelyä suunnitteluongelman ratkaisemiseksi. Neljänneksi on omaksumisen suunnittelu, eli miten markkina luodaan, miten käyttäjä tai asiakas tavoitetaan ja miten tuote kommunikoidaan tietylle toimialelle tai kohdemarkkinaan. Toimintatutkimuksen avulla voidaan osallistua tutkittavan kohteen toimintaan ja tutkija arvioi todellisessa tilanteessa uuden artefaktin tai prosessin toimivuutta. Toimintatutkimus on omana kohtanaan, koska se edustaa suunnittelututkimuksen avulla tuotettavan kohteen toimivuuden tutkimusta. Toimintatutkimuksen kohde voi olla esimerkiksi psykologinen terapia tai esimiesten johtamisvalmennus, kuten Kultanen (009) väitöskirjassaan osoittaa. Kohteena voivat olla myös operaatiotutkimus sekä 9 4

195 KOLMAS OSA TOTEUTUS antropologiset tutkimukset, joissa tutkija käyttää osallistavaa tutkimustekniikkaa esimerkiksi uusien käytäntöjen luomiseksi johonkin yhteisöön. Esimerkkeinä toimintatutkimuksen ja innovaatioiden suhteesta ovat vaikkapa terveyteen ja hygieniaan liittyvät uudet tavat ja asenteet. Oleellista toimintatutkimuksessa on se, että tutkija toimii kiinteässä yhteistyössä niiden kanssa joiden ongelmasta on kyse. Toimintatutkija on täten interventionisti, joka ei vain tyydy kuvailemaan maailmaa vaan myös muuttaa sitä. Yleinen ajatus käyttäjätiedosta on, että se on samaa kuin asiakastieto. Asiakastiedon rajoitteet ovat kuitenkin hyvin tiedossa. Sen valtaosa kertoo vain ostamisesta ja lopullisesta käytöstä tihkuneet tiedot ovat yleensä varsin suppeita ja vinoutuneita, sillä palautetta antavat ennen kaikkea tuotteeseen voimakkaasti reagoineet henkilöt. Käyttäjätietoon sisältyy siis syvempää ja tarkempaa tietoa käyttäjistä kuin mitä markkinatutkimukset tai asiakaspalaute tuottavat. Käyttäjätieto on tietoa, jonka avulla voidaan luoda hyödyllinen ja miellyttävä tuote sen tosiasiallisille, ja voisi todeta myös vaativille käyttäjille. Tällaisia käyttäjiä edustavat esimerkiksi liikuntarajoitteiset, urheilijat tai eri alojen harrastajat. Nykyään asumiseen ja elämiseen liittyvää käytön tutkimusta tehdään esimerkiksi Living Lab järjestelmän avulla. Systeemi kerää tietoa käyttäjän elämismaailmaan liittyvistä asioista. Eräs syy käyttäjätiedon heikohkolle hallinnalle piilee tuotekehityksen oppikirjoissa. Niissä käyttöä koskevan tiedon hankinta nähdään yleensä hoituvan varsin vaivattomasti ja ilman ongelmia. Tuotesuunnittelussa käyttäjien työn havainnointi on yleensä hyvin nopeaa, suppeaa ja pinnallisesti analysoitua verrattuna aitoon etnografiaan. Esimerkiksi toimistoautomaation valmistajat saattavat käyttää laajoja etnografisia tutkimuksia saadakseen tarkan käsityksen toimistotyöstä ja kopiokoneiden käytöstä. Pitkäaikainen tuotekehitysetnografia voi käydä mahdolliseksi myös korkeakouluyhteistyön kautta. Innovaatioiden diffuusioteoria on käyttökelpoinen lähestymistapa kuvaamaan teknologiatuotteiden elinkaarta. Käyttäjänäkökulmasta tarkastellen mallin käytännön merkitys on siinä, että se auttaa hahmottamaan tai arvailemaan missä vaiheessa tietty tuote juuri nyt on menossa ja mitä voi olla odotettavissa. Elinkaarimallin avulla voidaan myös hahmottaa kohderyhmiä ja kohdistaa tuotekehitystä ja tietenkin markkinointia sen mukaan. Käytettävyysnäkökulmasta voidaan yrittää tutkia, ennakoida ja 9 5

196 KOLMAS OSA TOTEUTUS selittää eri kulttuureista johtuvia eroja toisen tutkimusperinteen, esimerkiksi etnografian, kautta kuin diffuusiotutkimuksessa. 9 6

197 NELJÄS OSA PROSESSI NELJÄS OSA PROSESSI. LOGISTIIKKA Käsittelemme tässä osassa logistista prosessia. Prosessi sana viittaa tuotantoketjuun, esimerkiksi jonkun tuotteen tai palvelun valmistamiseen käyttäjälle tai asiakkaalle. Prosessi on dynaaminen käsite, joka tarkoittaa yrityslähtöistä logistiikkaa. Tuolloin käytetään mikrologistiikan lähestymistapaa. Muita käytettäviä logistiikan käsitteitä ovat makrologistiikka, joka viittaa sellaisiin infrastruktuurin järjestelmiin, joiden rakentamista valtio on rahoittanut tai avustanut. Viivästetty logistiikka viittaa epäjatkuviin prosesseihin, joissa jokin osatoiminto on väliaikeisesti seisautettu ikään kuin odottamaan käyttöä. Tämä osavaihe pyritään pitämään myös alhaisessa kustannustasossa ja alhaisessa jalostusasteessa. Markkinointilogistiikka edustaa asiakkaasta käsin organisoituvaa toimintaa. Logistiikan ja tietotekniikan yhdistelmänä syntynyttä hajautettua yritystoiminnan rakenteellista muotoa ja instituutioita kutsutaan toimitusketjuksi ja edelleen laajetessaan verkostoitumiseksi. Rakenne edustaa yritystoiminnan fyysistä toimintaympäristöä ja instituutiot toimijoiden välisiä pelisääntöjä. Logistiikan johtamiseen tarvitaan strategia, joka voi olla arvoketju, kuten edellä todettiin. Nykyisenkaltaiseen arvokenttään on rakentunut erilaisia kanavia, joissa liikkuu tietoa tai materiaalia. Kanavilla yhdistetään asiakas ja tuotannontekijät toisiinsa. Logistiikan perustavoitteena on toimittaa tuotteet, tavarat ja palvelut perille sovitun laatuisina ja määräisinä sovittuun aikaan. Logistiikka yhdistää yrityksen toimintoja, ku- 9 7

198 NELJÄS OSA PROSESSI ten hankinnan, tuotannon, jakelun ja markkinoinnin. Yrityksen hankinnat voivat olla joko aineellisia tai aineettomia, samoin yrityksen pääomat ja tuotannontekijät. Logistiikka nähdään usein vain operatiivisessa roolissa, kun se pitäisi painottua strategisen suunnittelun viitekehyksenä. Painotus on kiinni paljon siitä millä toimialalla yritys toimii ja millainen yrityksen sijainti on logistisessa ketjussa. Logistiikan perusta on armeijan huollossa. Ensimmäisen kerran logistiikasta on tiettävästi puhuttu 670-luvulla Ranskan armeijassa, jossa sen sisältöön kuului joukkojen materiaalihuolto ja muu huoltotoiminta sekä majoitus. Pohjimmiltaan logistiikan militäärinen näkökulma on painottunut systeemin tai tuotteen tukemiseen ja siksi se sisältää sellaisia elementtejä, kuten ylläpidon suunnittelu, toimitusten tukeminen, koulutus, tietotekninen tuki pakkaaminen, varastointi ja kuljetus. Logistiikkaa on alettu yhdistää liike-elämään enemmän vasta 960-luvulla. Suomessa logistiikka nähtiin vielä 970-luvullakin lähinnä kuljetus- ja varastotoimintojen ja niiden synnyttämien kustannusten näkökulmasta, jolloin sen rinnalla käytettiin myös termiä materiaalinhallinta. Vasta 980-luvun aikana logistiikan painopiste alkoi siirtyä kokonaisvaltaisempaan operatiivisten materiaalitoimintojen tarkasteluun. Uudemmissa määritelmissä pyritään erottamaan logistiikka perinteisemmästä materiaalihallinnasta korostamalla sen strategista ja asiakaslähtöistä näkökulmaa. Useimmiten myös kierrätys luetaan luuluvaksi tavanomaisen materiaalivirran jatkoksi siihen integroituna kokonaisuutena. Logistiikka ei ole koskaan mikään erillinen toiminto vaan ennen kaikkea ajatustapa ja toimintojen suunnittelumalli sekä toiminnan kehikko. (Mäkelä & Mäntynen & Vanhatalo 005.) Tuotanto suosii ajettavuuden ja tehokkuuden kannalta pitkiä valmistuseriä, vähäisiä tuote-erän vaihtoja ja standardoituja vakiotuotteita, kun taas markkinointi näkee kilpailuetunsa päinvastaisissa tekijöissä: lyhyissä erissä, joustavassa tuotannossa ja lukuisissa eri tuotevariaatioissa. Vain yhteispelin avulla yritys voi keskittyä toimintansa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Yritys optimoi kokonaiskannattavuutta. Ilman yhteyksien hallintaa tuloksena on erillisten yksiköitten toiminnan osaoptimointia itsekkäistä lähtökohdista. Viivästetty logistiikka, laatuajattelu, organisaation uudelleenorganisointi (re-engineering) sekä proses- 9 8

199 NELJÄS OSA PROSESSI sijohtaminen tuovat apuvälineitä yrityksen ja viimekädessä koko toimitusjärjestelmän strategiseen johtamiseen. Näihin kysymyksiin palataan uudelleen. Kilpailukyky - kustannukset - laatu Tuotanto Logistiikka Hankinta Markkinointi Kuva 3. Logistiikka eri toimintojen yhteisenä välineenä (Mäkelä ym 005) Kuva havainnollistaa logistiikan roolia yrityksen eri toimintojen välisenä koordinaattorina. Logistiikka toimii yhdistävänä lenkkinä organisaation eri funktionaalisten osastojen välillä. Esimerkiksi markkinointia ja valmistusta on usein pidetty organisaatiossa täysin erillisinä yksiköinä, joiden tavoitteet poikkeavat toisistaan oleellisesti. Logistiikan tavoite on ohjata yrityksen toimintaa siten, että liiketoiminnassa saavutetaan yritykselle edulliset asiakasarvot, sekä tuote- että asiakaspalveluarvot, kustannustaso ja pääomien sitoutuminen. Logistiikkaa säätelevät myös asiakkaan tarpeet ja toiveet ja sen mukaan määritelty optimaalinen palvelutaso. Logistiikan keskeisenä tavoitteena on saada aikaan tilanteeseen sopiva ja mielekäs laatu- ja palvelutaso järkevin kustannuksin. 9 9

200 NELJÄS OSA PROSESSI Logistiikan osa-alueet Yrityksen näkökulmasta logistiikka on keskeinen kilpailutekijä. Sitä on vaikea erottaa erilliseksi osatoiminnokseen. Logistiikkaa voidaan verrata vaikkapa internettiin, jossa aineettoman informaation lisäksi, kuten tieto ja raha, liikkuu fyysinen materiaali. Fyysisen materiaalin siirtämistä on vähentänyt tiedon digitalisoiminen. Logistiikka sisältää yritykseen tulevan (hankinta), sen sisällä kulkevan (tuotanto) ja sieltä lähtevän (jakelu) materiaalivirran. Materiaalivirta tarvitse oikein ohjautuakseen riittävää informaatiota. Rahaliikenne asiakkailta yritykseen muodostaa koko liiketoiminnan olemassaolon perustan, se on voimakkaasti tuote- ja tietovirtojen kontrolloima. Logistiikka määritelläänkin erilaisten virtojen integroiduksi kokonaisuudeksi, joka ulottuu raaka-ainelähteeltä lopulliselle kuluttajalle. Logistinen ketju jakaantuu alla olevan kuvan mukaisiin toiminnallisiin osiin. Tätä eri osien muodostamaa ketjua kutsutaan logistiseksi ketjuksi, arvoketjuksi tai toimitusketjuksi. Suomenkieleenkin on vakiintunut termi supply chain, joka tarkoittaa toimitusketjua sekä sen hallintaa kuvaava käsite supply chain management, eli toimitusketjun hallinta (SCM). (Mäkelä ym. 005.) R A A Alkujalostus, osakokoonpano Jakeluvarastot, tukkuliikkeet Vähittäismyynti K A A S _ A I N Tuotanto Loppu- tuote- varasto I A K A S E E T Kuva 4. Logistinen järjestelmä (Mäkelä ym 005) 0 0

201 NELJÄS OSA PROSESSI Ostotoiminnan tehtävä on yrityksen tarvitsemien raaka-aineiden, materiaalien, tarveaineiden, valmisteiden ja palvelujen hankkiminen. Tuotannon tukeminen tarkoittaa tuotantoprosessissa käytettävien resurssien ohjausta. Tuotannon ajoituksessa käytetään hyväksi markkinoilta saatavia signaaleja ja myös tuotelaadut sekä -määrät ovat kysyntään perustuvia muuttujia. Tuotannon tukemisen perimmäinen tarkoitus on osallistua tuotantosuunnitelman laatimiseen. Fyysinen jakelu muodostuu niiden toimintojen kokonaisuudesta, jotka liittyvät alkupisteistä kuluttajille siirrettävien materiaalien ja valmiiden tuotteiden virtojen suunnitteluun ja toteutukseen. Jakelukanavapäätökset ovat harvoin yksipuolisia ratkaisuja, sillä ne koskevat suoramyyntiä lukuun ottamatta aina myös muita yrityksiä. (Mäkelä & Mäntynen & Vanhatalo 005.) Logistiikan toiminnot Kun yritys ja koko toimitusketju toimivat yhteen, pystytään saamaan paras hyöty logistisista toiminnoista, joita ovat hankinta, varastointi, tuotanto, jakelu ja kuljetus sekä vihreä logistiikka. Hankinta Hankinnan tarkoitus on luoda arvoa yritykselle ja asiakkaalle. hankinnan osa-alueet voidaan luokitella ostajan, tilanteen tai tarpeen mukaa. Ostaja voi olla kuluttaja, yritys tai julkinen organisaatio. Hankinnat voivat olla raaka-aineita, puolivalmisteita, lopputuotteita, komponentteja, investointihyödykkeitä, kunnossapito-, korjaus- ja käyttötarvikkeita tai palveluja. Tilanteen mukaan kyseessä voi olla kertakauppa, sopimuskauppa tai pitkäaikainen hankintayhteistyö, kuten alihankinta. (Ritvanen & Koivisto 006.) 0

202 NELJÄS OSA PROSESSI Varastointi Lähes kaikki yritykset varastoivat. Tuotteita hankitaan ja ne varastoidaan siihen saakka kunnes niitä tarvitaan. Varastointi tasoittaa tuotteiden saatavuudessa olevia aika- ja paikkaeroja. Varastot toimivat puskureina. Varasto muodostuu kahdesta osasta, käyttö- ja varmuusvarastosta. Varastoinnista (warehousing) puhuttaessa tarkoitetaan fyysisiä varastotiloja (warehouse tai inventory), niiden suunnittelua ja varastossa tapahtuvia toimintoja. Varastonohjaus (inventory management) tarkoittaa varastoihin sitoutuvan pääoman hallintaa ja materiaalivirtojen ohjausta. Varastoinnissa päätetään esimerkiksi varastojen koko, lukumäärä, tehtävä, tekniikka, kun taas varastonohjauksella hallitaan yrityksen materiaalivirtoja ylläpitämällä haluttua palvelutasoa mahdollisimman pienin operatiivisin kustannuksin. Varastointi on oleellinen osa kaikkia logistisia järjestelmiä. Materiaalivarastot ovat usein välttämättömiä, jotta yritykset saavuttavat etuja ostoissa, kuljetuksissa ja valmistuksessa. Palvelutason määrittämiseen vaikuttavat puutekustannukset, joita syntyy kun tuote loppuu varastosta, vaikka tuotteelle olisi edelleen kysyntää. Varastoja käytetään puskureina koko jakelukanavan läpi seuraavia rajapintoja varten: toimittaja hankinta, hankinta tuotanto, tuotanto markkinointi, markkinointi jakelu, jakelu välittäjä ja välittäjä kuluttaja. Los logistiset kanavat sijaitsevat erillään toisistaan, on pidettävä varastoja, jotta aika- ja paikkaetuja voidaan saavuttaa. Tärkeä materiaalinohjaukseen liittyvä tunnusluku on kiertonopeus. Varaston kiertonopeus tarkoittaa tunnuslukua, joka ilmoittaa varaston määrän suhteessa vuoden aikana käytettyyn tai myytyyn tavaramäärään. Kiertonopeus voidaan määritellä joko fyysistä lukumäärää, painoa tai tilavuutta ilmaisevilla yksiköillä tai vaihtoehtoisesti rahallisena arvona. (Ritvanen & Koivisto 006.) 0

203 NELJÄS OSA PROSESSI Vuoden myynti tai käyttö (hankintahinnoin) Varaston kiertonopeus = Varastojen(keski)arvo (hankintahinnoin) Kaava. Varaston kiertonopeus (Ritvanen & Koivisto 006) Kannattavuuden parantamiseen pyritään nostamalla varaston kiertonopeutta. Mitä suurempi on varaston kiertonopeus, sitä vähemmän yrityksellä on varastoihin sitoutunutta pääomaa varaston läpimenon eli usein myös liiketoiminnan volyymin suhteen. (Ritvanen & Koivisto 006.) Tuotanto Tuotanto voidaan nähdä kokonaisuutena, jolloin resurssit, tuotantoprosessi ja hyödykkeet toimivat vuorovaikutuksessa keskenään. Toiminnan tavoite on saavuttaa kaikkia osapuolia tyydyttävä tulos. Tuotantopäätöksiä ei voi irrottaa muista yrityksen päätöksistä erilleen, vaan ne määräytyvät yrityksen toimintatavassa ja strategiassa. Esimerkiksi asiakas- tai varasto-ohjautuva tuotanto tai JIT-tuotanto ovat kysymyksiä, joista tuotannon yhteydessä tulee päättää. Alihankkijaksi nimitetään yritystä, jonka valmistamat tuotteet sisältyvät osittain tai kokonaan vastaanottajan eli päähankkijan valmistamaan tuotteeseen. Tuotteet voivat olla standardituotteita tai päähankkijan erityisen ohjeen mukaan valmistettuja tuotteita. Alihankkijat ovat usein erikoistuneita erityisten työvaiheiden ja tehtävien tekemiseen. Alihankinnan kautta voidaan ostaa esimerkiksi osia, komponentteja tai suunnittelua, IT-palveluja, siivousta ja koneiden huoltoa. Alihankintayritykseltä edellytetään saamisen jatkuvan parantamisen lisäksi erikoistumista sekä laadun, tuottavuuden ja teknologian seurantaa. 0 3

204 NELJÄS OSA PROSESSI Resurssit tuotannon sujuvalle toiminnalle ovat tärkeitä. Pääomaresurssit jaetaan yleensä aineellisiin resursseihin, joihin kuuluvat muun muassa rahoitus, tontti ja työtilat, sekä aineettomiin pääomiin joihin kuuluvat esimerkiksi osaaminen sekä tutkimus ja tuotekehitys. Aineettoman pääoman käsitettä kuvataan tarkemmin omana jaksonaan. Aineettoman pääoman osuus on kasvanut yrityksen resurssina merkittävästi viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Erään pitkittäistutkimuksen mukaan teollisten yritysten arvosta mitattuna aineettomanpääoman osuus oli lisääntynyt merkittävästi tarkastellulla seurantajaksolla. Kehittyneessä teollisessa järjestelmässä osaa tuotannontekijäpanoksista voidaan digitaalisesti liikuttaa tietotekniikan avulla tietoverkoissa. Eräs aineettoman pääoman ominaisuus on sen helppo liikuteltavuus. Aineettoman pääoman osuus on kasvanut 980 luvulta tähän päivään niin yrityksen arvossa kuin tuotteiden rakenteessa määriteltynä. Fyysinen pääoma muodosti 980 luvun alkupuolella teollisten yritysten arvosta vielä noin 70 prosenttia, kun se vuoteen 000 mennessä oli jo laskenut alle 5 prosenttiin. Tekesin, eli teknologian kehittämiskeskuksen sivuilla todetaan asiasta tähän tapaan: Suurin liiketoiminnan tuotto ei tule siitä, että parannetaan tuotteen ominaisuuksia tai keksittäisiin uusia tuotteita, vaan tuottavimmat keksinnöt ovat usein toimintatapoja uusia liiketoimintamalleja. Tuotantostrategian kolme tärkeintä osa-aluetta ovat hankinta, tutkimus ja tuotekehitys sekä fyysisen tuotannon ja logistiikan strategia. Eräs tärkeimpiä tuotantostrategisia päätöksiä koskee tuotteiden valmistamista. Miten paljon valmistetaan itse ja miten paljon ostetaan. Toimitusketjua pyritään hallitsemaan monien eri tekniikoiden avulla. Tällaisia tekniikoita ovat esimerkiksi simulointi ja optimointi, joiden avulla voidaan hakea tukea esimerkiksi investointipäätöksiin, tuotannon suunnitteluun tai kuljetusreittien suunnitteluun. (Ritvanen & Koivisto 006.) 0 4

205 NELJÄS OSA PROSESSI Jakelu ja kuljetukset Jakelu tarkoittaa yrityksestä lähteviä kuljetuksia. Niiden tehtävä on toimittaa tuotteita tuotannosta lähemmäksi loppuasiakkaita. Toisaalta jakelu ymmärretään usein varastointitoimintona. Kuluttajan tarpeiden mukaan määräytyviä jakelun tehtäviä ovat varastoinnin lisäksi tilausten yhdistely, tuotteiden kokoonpano ja lisäarvopalvelujen tarjoaminen. Lisäarvopalveluja kutsutaan usein logistisiksi jalostuspalveluiksi (Value Added Logistics, VAL) ja niitä ovat muun muassa pakkaus, kokoonpano ja tuotteen muu käsittely. Käsitteellä kuljetus tarkoitetaan yksinkertaisesti palvelua, jossa tavaraa siirretään paikasta toiseen maalla, merellä tai ilmassa. Kuljetukset jaetaan kahteen pääryhmään: sisäiseen ja ulkoiseen. Sisäinen kuljetus tarkoittaa käsittelyä työmaalla tai tuotantolaitoksessa. Ulkoisessa kuljetuksessa käytetään yleisiä kuljetusvälineitä ja kuljetusväyliä. Kuljetukset voidaan nähdä keskeisessä osassa logistisen ketjun useissa eri vaiheissa raaka-aineen hankkimisesta tuotantoon ja valmiiden tuotteiden toimittamiseen kuluttajille, minkä jälkeen kuljetusketju jatkuu vielä jätteen kuljetuksissa ja käsittelyssä. Kuljetus on usein toiminto jonka yritys on ulkoistanut. Yritys ei välttämättä käytä omaa kalustoa edes silloin, kun se korostaa asiakaslähtöisyyttä ja joustavuutta. Nykyään yhteistyökumppanin auto saattaa olla asiakasyrityksen logoilla varustettu ja sen henkilöstä toteuttaa asiakasyrityksen toimintaperiaatetta. (Ritvanen & Koivisto 006.) Kierrätys vihreä logistiikka Yritys voi saavuttaa kilpailuetua myös ympäristöasioita huomioimalla. Kuluttajat ovat varsin ympäristötietoisia, joten ympäristön huomioon ottava yritys voi saada merkittävää etua kilpailijoihinsa nähden. Ympäristöön vaikuttavia päätöksiä voidaan tehdä niin tuotekehityksessä, hankinnoissa, kuljetuksessa kuin jakelussakin. 0 5

206 NELJÄS OSA PROSESSI Ympäristö ja siitä huolehtiminen ovat tulleet entistä tärkeämmäksi alueeksi yritystoiminnassa. Ympäristöosaamisen tarkoituksena on vakiinnuttaa kulutus riittävän alhaiselle tasolle. Vihreä logistiikka (green logistics) on logistiikan haara, jossa keskitytän ympäristönäkökohtiin ja kierrätykseen liittyviin asioihin. Keskeinen logistinen toiminto on tavaroiden ja materiaalien siirtäminen paikasta toiseen. Kun alkutuotannossa pyritään hillitsemään niukkojen resurssien tuhlausta, yritetään samalla vähentää tai estä ympäristökuormitukset. Teollisessa jalostuksessa etsitään vaihtoehtoisia tuotantoprosesseja, jotka saastuttavat aiempia tuotantotapoja vähemmän ja hyödyntävät yhä tarkemmin energian ja raaka-aineet. Laatu- ja määrähukkaa pyritään saamaan myös yhä paremmin aisoihin. Vihreässä logistiikassa voidaan havaita kaksi erilaista toimintatapaa. Ensiksi pyritään rajoittamaan tuhlaavaa toimintaa erityisesti ekotaseen kautta saatavalla uudella ymmärryksellä. Toiseksi yritetään löytää uusia liiketoiminnan muotoja, joiden avulla saadaan uusia kannattavia yrityksiä ja pystytään tuottamaan ekologisesti kestävämpiä tuotteita. Kierrätyslogistiikalla tarkoitetaan tuotannossa, jakelussa ja pakkauksessa syntyvän jätteen poistamista tai hävittämistä. Tällaisia keinoja ovat muun muassa väliaikainen varastointi, siirto uudelleenkäytettäväksi, uudelleenprosessoitavaksi ja kierrätettäväksi. Vihreä logistiikka korostaa innovaatioiden hyödyntämistä esimerkiksi tuotesuunnittelussa niin, että tuote voidaan purkaa ja käyttää osia siitä uudelleen. (Ritvanen & Koivisto 006.) Hankintalogistiikka Tuotantologistiikka Jakelulogistiikka Raaka-aine tuotanto Hankinta Tuotanto Jakelu Asiakas + kierrätys-, jälki- tai jätelogistiikka + huolto- ja kunnossapitologistiikka Kuva 5. Logistinen ketju, lineaarinen arvoketju (Mäkelä ym 005) 0 6

207 NELJÄS OSA PROSESSI Logistinen arvoketju koostuu niiden toimintojen ketjusta, joilla yritys tuottaa lisäarvoa ja kilpailee toimialallaan muiden yritysten joukossa. Arvoketjukäsitteen mukaan tuotteeseen sitoutuu pääomaa sen arvon samalla kasvaessa. Sitoutunut pääoma pysyy mahdollisimman pienenä, kun se sitoutuu tuotteeseen mahdollisimman lähellä asiakasta. Viivästetty logistiikka on tarjonnut käsitteellistä ratkaisua tähän ongelmaan. Erityisen pitkälle viivästetyn logistiikan malli on viety esimerkiksi Benettonin kohdalla. Maalikauppa on toteuttanut tätä jo vuosikaudet. Viivästetty logistiikka pienentää varastoja ja samalla lisää kiertonopeutta. Kehittynyt tietotekniikka on mahdollistanut siirtää varastoja digitaaliseksi informaatioksi. Arvoketjun eri jäsenet voivat nähdä ketjun hyvin erilaisena, samoin kuin muiden toimijoiden roolit. Logistiikan keskeinen tavoite on saada aikaan mielekäs laatu- ja palvelutaso järkevin kustannuksin. Tämä voidaan saada aikaan poistamalla kustannuksia aiheuttavia vaiheita tai parantamalla järjestelmän hallintaa. Tämä voi onnistua tarkastelemalla logistisia virtoja, jota ovat materiaali-, pääoma-, informaatio-, kierrätys-, ja organisaatiovirta. Organisaatiovirta kuvaa kahden organisaation välistä palvelurajapintaa, eikä ole tässä mielessä varsinainen virta kuten muut luetellut virtakäsitteet. Materiaalin liike raaka-aineesta jalostuksen kautta loppuasiakkaalle nähdään logistiikan keskeisimpänä virtana. Koko yrityksen reaaliprosessi perustuu sen varaan. Tavaran fyysinen kulku yrityksen läpi voidaan jakaa kolmeen osaan: tulologistiikkaan, operaatioihin eli sisälogistiikkaan ja lähtölogistiikkaan. Materiaalivirran kanssa kiinteästi yhteen sitoutuu kierrätysvirta, erona on se että virtaukset menevät eri suuntiin. Kierrätysvirta palautuu logistisen ketjun alkupäähän ja jatkaa kulkuaan uusiomateriaalin virtana. Informaation virta sisältä materiaali- ja pääomavirtojen käynnistämiseksi ja ohjaamiseksi tarvittavan tiedonkulun. Informaatiovirta edeltää muita logistiikan osavirtoja. Informaation merkitystä logistiikan rakennetekijänä voidaan pitää kaksitasoisena, ilman tehokasta informaatiojärjestelmää yrityksen johto ei pysty tekemään järkeviin ratkaisuihin johtavia päätöksiä. Tiedolla on hyvin strateginen rooli. Lisäksi täsmällistä 0 7

208 NELJÄS OSA PROSESSI ja reaaliaikaista tietoa tarvitaan kaikkien logistiikan toimintojen operatiivisessa johtamisessa. Tulologistiikan informaatiovirrat muodostuvat pääasiassa oston ja toimittajien välisestä tiedonsiirrosta. Operaatioissa käytetään monenlaisia informaatiovirtoja tuotannon ohjaamiseksi. Lähtölogistiikassa tulee yrityksen sisäisen tiedonsiirron lisäksi kyseeseen ulkopuolisiin kohdistuva informaatiovirta. Jakelu ja kuljetukset toimivat linkkinä tuotteiden kuluttajiin päin, jolloin näiden toimintojen ohjaamiseen tarvitaan myös runsaasti tietoa markkinoilta. (Mäkelä & Mäntynen & Vanhatalo 005.) Rahan liike yritykseen ja yrityksestä ulos ratkaisee yhdessä sitoutuneen pääoman kassa liiketoiminnan kannattavuuden. Materiaali ja informaatiovirrat edeltävät pääomavirran tapahtumia. Logistiikan suunnittelu Logistiikka on enemmän ajattelu- ja toimintatapa kuin fyysinen suoritus. Tämän vuoksi logistiikan taso ja toimintatapa on yrityksen näkökulmasta strateginen valinta. Yrityksen logistiikkastrategian tarkoitus on määrittää toimintaperiaatteet, jotka tukevat mahdollisimman tehokkaasti yrityksen koko liiketoiminnan tavoitteita. Logistiikkastrategian luomiseksi on ensin sisäistettävä ja ymmärrettävä yrityksen koko strateginen suunnitelma. Tätä asiaa käsitellään laajemmin arvokenttäanalyysin yhteydessä. Logistiikassa voidaan erottaa kaksi toisistaan poikkeavaa näkökulmaa. Koko aihepiirin sisältö vaihtelee sen mukaan, mistä näkökulmasta logistiikkaa milloinkin tarkastellaan. Jos logistiikkaa tarkastellaan yrityksen näkökulmasta, joka on useimmiten lähtökohta, puhutaan mikro- eli liiketoimintalogistiikasta. Tällöin ehkä merkittävin kiinnostuksen kohde on logistiikan vaikutus asiakasarvoihin ja kustannustehokkuus. Yritykset pyrkivät logistiikkaansa kehittämällä suoriutumaan paremmin operatiivisista toiminnoistaan ja siten parantamaan taloudellista tulostaan. Jos logistiikkaa tarkastellaan kansantalouden näkökulmasta, tällöin puhutaan makrologistiikasta. Makrologistiikassa kiinnostuksen kohteina eivät ole yksittäisen yrityk- 0 8

209 NELJÄS OSA PROSESSI sen materiaalivirrat vaan koko kansantalouden kannalta välttämättömät tavaran, ihmisten, pääoman ja informaation liikkeet paikasta toiseen. Valtio osallistuu makrologistiikan puitteiden luomiseen lainsäädännön ja infrastruktuurin rakentamisen kautta. (Mäkelä & Mäntynen & Vanhatalo 005.) Makrologistiikkaan voidaan ottaa vertauskuva urheilusta. Makrologistiikkaa edustaa pelikenttä, jonka rakentamiseen valtio budjetoi verotuloja. Toisaalla tässä oppimateriaalissa esiteltävä arvokenttä -lähestymistapa linkittää yhteen tiiviisti liiketoimintalogistiikan ja makrologistiikan elementtejä. Tällä vuosikymmenellä tapahtunut voimakas tietotekniikan ja tietoliikennetekniikan kehittyminen ja niihin liittyneet investoinnit ovat kutistaneet ja litistäneet maailmaa. Erityisesti makrologistiikan puolella kansantaloudellinen näkökulma on laajentunut maailmantaloudelliseksi ilmiöksi. Makrologistiikkaan ja kuljetusjärjestelmiin voi tutustua tarkemmin niitä käsittelevien teosten avulla. Ulkoistaminen, eli omaan ydinosaamiseensa keskittyminen on myös osa strategiaa. Yritys voi päättää ulkoistaa esimerkiksi logistiset toimintonsa. Logistiikkaintegraattorilla tarkoitetaan yritystä, joka hoitaa keskitetysti jonkin toimialan eri yritysten logistiikkapalveluita. Näihin liittyy kiinteästi myös logistiikan koulutus- ja konsultointipalvelut. JIT (just in time) -toimituspolitiikkaa pidetään merkittävänä logistisena innovaationa. Sen sijaan että aiemmin tavaraa varastoitiin isoja määriä, pieniä eri toimitetaan vaikka joka päivä. Tämänkaltaiset käytännöt ovat levinneet autoteollisuudesta muille toimialoille. Suomessa valmistettuihin Saabeihin oli 990-luvun alussa erilaisia istuinvaihtoehtoja noin 00 variaatiota. Kun auton kokoaminen Uudessakaupungissa käynnistyi, alettiin siihen tehdä penkkiä Kalannissa. Penkki toimitettiin JIT, kun auton kokoaminen oli oikeassa vaiheessa. Teoksessa Litteä Maailma Thomas L. Friedman (007) kuvaa tiedon digitalisoinnin vaikutusta USA:n ja Intian yritysten yhteistyöhön, mikä tarkoittaa muun muassa 4 tunnin työvuorokautta ja sitä että tietyt osat jalostuksesta tehdään noin 00$:n kuukausipalkalla. Ja kun tämä tarkoittaa, että tekijöillä on yliopistokoulutus niin ymmärtää miksi työ hakeutuu kustannustehokkaisiin maihin. USA:n ja Intian välillä on etäisyyttä kilometriä mutta valokuitua pitkin digitaalinen tieto liikkuu valon nopeudella. 0 9

210 NELJÄS OSA PROSESSI Logistiikan toimintamallit Tulevaisuudessa globalisaatio menee entistä pidemmälle, mikä tarkoittaa että yksikään valtio ei yksinään pysty hallitsemaan teknologioita ja niitä taitoja, joita tarvitaan tekemään tulevaisuuden mahdollisuuksista totta. Markkinat kehittyvät eri puolilla maailmaa eri nopeuksilla. Yritysten on kyettävä tekemään yhteistyötä kärkijoukon asiakkaiden, teknologian hankkijoiden ja välittäjien kanssa huolimatta niiden sijainnista. Pääpaino tulee olemaan strategisessa yhteistyössä ennen kaikkea asiakkaiden mutta myös kilpailijoiden kanssa. Tällaisella yhteistyöllä on mahdollista saavuttaa kilpailuetuja, sillä näin opitaan nopeasti monipuolisia tietoja ja taitoja, jotka ovat tarpeellisia, jotta pystytään toimimaan logistiikan dynaamisella alalla. Yhteistyö mahdollistaa myös kunkin toimijan keskittymisen omaan ydinosaamiseensa. (Mäkelä & Mäntynen & Vanhatalo 005.) Globalisaatio siirtää jatkuvasti tuotantoa halvemman työvoiman maihin, kuten Kiinaan, Intiaan tai entisen Itä-Euroopan maihin, mikä vaikuttaa paljon myös logistisiin toimintoihin. Kuljetukset pitää järjestää tuottajamaista asiakkaille mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tämä merkitsee ainakin cross trade -kuljetusten vilkastumista, sillä yleensä valmistuttaja, valmistusmaa, sekä asiakas sijaitsevat maantieteellisesti kaukana toisistaan. Kun valmistusta siirtyi esimerkiksi USA:sta Kiinaan, se lisäsi laiva- ja lentoliikennettä ja samalla laajensi kuljetusvälineiden kapasiteetin tarvetta. Lisääntynyt liikenne nosti polttoaineen hintoja, liikenteen rahtimaksuja, päästöjä ilmastoon sekä liikenteen osalta että valmistuksen aiheuttamaa kuormitusta. Esimerkiksi Kiinan kasvaneeseen sähköenergian kulutukseen käytettiin kivihiiltä, mikä lisää hiilidioksidipäästöjä. Raportissaan Logistiikan toimintaympäristön muutokset kirjoittajat Hiljanen ja Granqvist (004) esittelevät logistiikan kehityksen suuntautumista. Seuraavassa luettelossa esitellään logistiikan toimintaympäristöön liittyviä trendejä. 0

211 NELJÄS OSA PROSESSI Logistiikan kehityslinjat toimitusketjun asiakaslähtöisyys yhteistyö verkostoituminen ulkoistaminen ja ydinosaamiseen keskittyminen läpinäkyvyys teknologia jakelu- ja kuljetusjärjestelmän tehostaminen ympäristöystävällisyys kierrätys- ja ympäristövaikutukset sähköinen kaupankäynti ja liiketoiminta Taulukko. Logistiikan kehityslinjat (Ritvanen & Koivisto 007) Toimitusketjun asiakaslähtöisyys. Toimitusketjun tehokkuuden parantamiseksi tulee koko ketjun osapuolilla olla samansuuntaiset näkemykset tavoitteista, joita ketjun yhteistoiminnalla pyritään saavuttamaan. Toimitusketjun hallinnan (SCM) tavoitteena tulisi olla mahdollisimman suuren asiakasarvon tuottaminen mahdollisimman pienin kustannuksin. Toiminnot, jotka lisäävät ketjun kustannuksia, mutta luvat vähän arvoa asiakkaalle, tulisi eliminoida kokonaan tai ainakin niiden kustannuksia tulisi pyrkiä vähentämään. Toimitusketjun (supply chain) tavoite on palvella asiakasta mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman pienin kustannuksin. Yhteistyö. Logistiikan toimiala on monimuotoinen ja sen kehitys on monisäikeistä. Alan kehitykselle on ominaista ketjujen ja yhteistyömallien syntyminen. Yrityksen toimintojen laajuudesta ja tärkeydestä riippuu kuinka syväksi yhteistyö muodostuu. Onnistuakseen yhteistyö vaatii toimintamalleja ja standardeja. Yhteistyön avulla voidaan alentaa verkostossa toimivien yritysten kustannuksia. Verkostoituminen. Talouden globalisoituminen ja uudenlaiset kilpailupaineet ovat lisänneet 990- ja 000-luvuilla voimakkaasti tarvetta yritysten välisen tuotannollisen yhteistyön kehittämiseen ja yhteistoimintaverkostojen muodostamiseen. Verkostoituminen mahdollistaa yritysten keskittymisen ydinosaamiseensa ja siten saavutta-

212 NELJÄS OSA PROSESSI maan kilpailuetuja. Logistiikka on kehittymässä ketjujen hallinnasta (SCM) verkostojen hallintaan. Yksittäisten yritysten toiminnan optimoinnin sijaan pyritään kehittämään koko logistista ketjua toimitusketjutasolla. Logistisilla prosesseilla yhdistetään eri toiminnot siten, että kokonaisuus toimii parhaalla mahdollisella tavalla koko toimintaverkossa sen toimintaedellytyksiä hyödyntäen. Ulkoistaminen ja ydinosaamiseen keskittyminen. Nykyään ulkoistaminen koskee useimmiten jo koko logistiikan ketjua. Yleensä ulkoistaminen johtuu ydinosaamiseen keskittymisestä eli yritys pystyy keskittymään siihen, missä se on paras. Tämä tuo yritykselle kilpailuetua ja kustannussäästöjä. Läpinäkyvyys. Läpinäkyvyys merkitsee sitä, että toimitusketjussa toimituksiin ja tuotteisiin liittyvää tietoa on mahdollista kerätä ja että tieto on eri osapuolien käytössä. Läpinäkyvyys on tärkeää toimitusketjun hallintaa parannettaessa, sillä tällöin tuotteiden toimituksia voidaan ohjata, suunnitella ja seurata kaikissa toimitusketjun osissa. Tämä mahdollistaa toimitusten nopeuden ja ketteryyden parantumisen. Myös poikkeamatilanteiden hallinta on helpompaa, kun ketjun eri vaiheet ovat näkyvissä. Yhtenä suurena haasteena toimitusketjun läpinäkyvyydelle on globalisaatio ja jatkuvasti kiihtyvä maailmankauppa, joka toisaalta antaa toimijoille mahdollisuuksia, mutta toisaalta taas vaikeuttaa toiminnan hallintaa. Teknologia. Logistiikan teknologiaan kuuluvat sekä kuljetus- ja käsittelyteknologia että telematikka. Molemmat osa-alueet parantavat toimitusketjun toimivuutta ja niiden avulla on saavutettavissa suuria hyötyjä. Jakelu- ja kuljetusjärjestelmän tehostaminen. Jakelu- ja kuljetusjärjestelmien kehittämistä tehdään usein toimialalähtöisesti ja ne muotoutuvat usein suljetuiksi järjestelmiksi. Nämä järjestelmät ovat varsinkin telematiikan piirissä harvoin yhteensopivia yleisten järjestelmien kanssa, mikä voi johtaa siihen, että joidenkin asiakkaiden kanssa esiintyy ongelmia tiedonsiirrossa. On tärkeää, että järjestelmiä tehostetaan yksinkertaistamalla niitä mahdollisuuksien mukaan, jolloin taataan paremmin tiedonkulku toimijoiden välillä. Ympäristöystävällisyys. Lainsäädäntö ja kuluttajien vaatimukset ympäristöystävällisenpien tuotteiden ja toimintatapojen puolesta ovat johtaneet yritysten ympäristöys-

213 NELJÄS OSA PROSESSI tävällisempien tuotantoprosessien syntyyn. Logistiikkaa pyritään kehittämään entistä vähemmän ympäristöä rasittavaan suuntaan. On huomattu, että pelkkä valmistuksen ympäristöystävällisyys ei riitä, vaan että on kiinnitettävä enemmän huomiota myös toimitusketjun osiin. Yrityksen ympäristöystävällisyys ei tule enää olemaan kilpailuetu vaan suoranainen pakko, mikäli aikoo menestyä. Kierrätys ja ympäristövaikutukset. Sekä loppukierrätys että kuljetusketjujen päästöjen vähentäminen nähdään tärkeänä. Kuitenkin toistaiseksi kustannuksia pidetään vielä korkeina, koska kuljetusmatkat erikoistuneisiin kierrätyksiin ovat usein pitkiä. Vähitellen yleistyy ajatustapa, jossa kierrätys nähdään osana logistista ketjua. Sähköinen kaupankäynti ja liiketoiminta. Sähköinen kaupankäynti on tietoverkoissa tapahtuvaa ostamista ja myymistä ja kohteena voivat olla tieto, tuotteet tai palvelut. Sähköisen kaupan kasvun vaikutukset yritysten toimintaan ovat laajat ja moninaiset. Elektroninen liiketoiminta asettaa aiempaa tiukemmat laatuvaatimukset logistisille toiminnoille ja sen yleistyessä kehitys tulee viemään kohti tiiviimmin integroituja toimitusketjuja ja -verkkoja toimialasta riippumatta. Jotta yhteistyön osapuolet voisivat toimia saumattomasti yhteen ja jotta niillä voisi olla integroituja toimintoja, tulisi tiedonsiirron olla reaaliaikaista ja läpinäkyvää sekä osapuolten välillä tulisi vallita saumaton luottamus sekä kaikkien toimijoiden tulisi olla ammattitaitoisia. (Ritvanen & Koivisto 007.) Koska koko liiketoiminnan, ja samalla myös logistiikan toimintaympäristöt ovat jatkuvassa muutoksessa, on yrityksillä parempi mahdollisuus menestyä markkinoilla seuraamalla näkyvissä olevia trendejä. Toisaalta trendien seuraaminen muokkaa tulevaisuuden toimintaympäristöjä. Yrityksillä on suuri vastuu miettiessään tulevaisuuden toimenpiteitä ja valintoja. 3

214 NELJÄS OSA PROSESSI Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Millaisena sinä koet logistiikan käsitteet ympäristössäsi? Millainen on näkemyksesi mukaan logistiikan ja innovaation suhde? 4

215 NELJÄS OSA PROSESSI. TOIMITUSKETJU Laaja-alaisen määritelmän mukaan logistiikalla tarkoitetaan yrityksen kaikkien materiaalivirtojen ja niihin liittyvien tietojen hallintaa. Logistiikan keskeisenä tarkastelukohteena ovat erityisesti yrityksen ulkopuoliset materiaalivirrat ja niihin liittyvät toiminnot. Logistiikan tavoitteena on ohjata ja hallita tuotteen koko arvoketjua, raakaaineiden valmistuksesta aina loppuasiakkaalle saakka. Logistiikan piiriin kuuluu yrityksen materiaalien hankinnan, kuljetusten ja varastoinnin suunnittelu ja ohjaus. Vastaavasti valmiiden tuotteiden varastoinnin, kuljetusten ja jakelun suunnittelu kuuluu logistiikan keskeisiin tehtävin. Kaupan toimialalla logistiikan hallinta ja tehokkuus on yksi tärkeimpiä menestystekijöitä. Valmistavissa yrityksissä logistiikan piiriin kuuluu myös yrityksen sisäisten materiaalivirtojen ja toimitusten hallinta. Monissa suurissa yrityksissä tuotteiden ja osien valmistus on keskitetty eri valmistusyksikköihin. Esimerkiksi paperikonetoimituksen osaa valmistetaan lukuisissa eri valmistusyksiköissä. Logistiikan tehtävänä on huolehtia, että kukin materiaali on oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Yrityksen sisäisten materiaalivirtojen suunnittelua ja ohjausta nimitetään sisäiseksi logistiikaksi. Ulkoisella logistiikalla viitataan puolestaan yrityksen ulkopuolisten materiaalivirtojen hallintaa. Logistiikka-termiä voidaan käyttää joko suppeassa tai laajassa merkityksessä. Suppea logistiikan määritelmä tarkoittaa kuljetusten ja jakelun suunnittelua. Laajasti märiteltynä logistiikan käsite tarkoittaa hankintojen, kuljetusten sekä varastoinnin (sekä niihin liittyvien tietovirtojen) strategista hallintaa yrityksessä ja jakeluketjussa. (Ritvanen & Koivisto 007.) 5

216 NELJÄS OSA PROSESSI Tilausimpulssit Toimittaja Yhteistyökumppani Toimittaja Yhteistyökumppani Keskusyritys Jakelutie Asiakas Toimittaja Toimittaja Materiaalivirta Kuva 6. Yrityksen logistinen toimintaketju (Ritvanen & Koivisto 007) Logistiikan hallinta on tärkeää monella toimialalla. Yleisesti voi todeta, että mitä suurempi osa tuotteen kustannuksista muodostuu tuotteen varastoinnista, kuljetuksista ja jakelusta, sitä tärkeämpää on logistiikan hallinta. Tällaisia tuotteita ovat yksikköhinnaltaan edulliset, massatuotantona valmistettavat tuotteet. Esimerkiksi elintarviketeollisuus, metallien jalostus, paperiteollisuus ja kemian teollisuus ovat esimerkkejä teollisuuden aloista, joilla logistiikan merkitys on suuri. Tavallisesti nämä tuotantolaitokset on sijoitettu kuljetusten kannalta suotuisaan paikkaan. Tehtaat sijaitsevat joko asiakkaiden tai raaka-ainelähteiden lähellä tai sitten paikassa, jossa on hyvät kulkuyhteydet. Satamien ja rautateiden läheisyys on tärkeää prosessiteollisuudelle, teurastamot ja meijerit sijaitsevat raaka-aineiden tuotantoalueiden läheisyydessä ja sellunvalmistus tapahtuu metsäalueilla. Kustannuskertymä Raaka- Kuljetus Jalostus Välivarasto Kokoonpano aineen tuottaja Varasto Jakelu Aika 6

217 NELJÄS OSA PROSESSI Kuva 7. Esimerkki tuotteen arvoketjun kustannuskertymistä (Ritvanen & Koivisto 007) Logistiikan rooli on suuri myös tilanteissa, joissa tuotteen saatavuudella on suuri merkitys. Esimerkiksi prosessiteollisuuden koneiden ja laitteiden toimittajien on taattava varaosien nopea saatavuus, jotta asiakkaiden tuotantolaitokset pysyisivät toiminnassa. Logistiikan organisoinnin lähtökohtana on tässä tapauksessa tuotteen saatavuuden varmistaminen. Esimerkiksi Caterpillar-maansiirtokoneiden keskeisenä kilpailuetuna on maailman nopein ja varmin varaosapalvelu. (Ritvanen & Koivisto 007.) Oman erikoisalueensa muodostavat tuotteet, jotka pilaantuvat vanhetessaan. Logistiikan on pystyttävä huolehtimaan kustannustehokkuuden ja saatavuuden lisäksi siitä, että tuote on käyttökelpoinen mahdollisimman pitkään. Elintarviketeollisuus on tavanomaisin alue, jossa tuotteen käyttökelpoisuusajalla on suuri merkitys. Kauppias valitsee tuotteen, jolla on eniten myyntipäiviä jäljellä. Mikäli logistiikan toteutus epäonnistuu, tuotteet muuttuvat epäkuranteiksi. Lääketieteellisessä tekniikassa käytettävien reagenssiaineiden käyttökelpoisuusajat voivat olla hyvin lyhyitä, joissain tapauksissa ne lasketaan tunneissa. Logistiikan tehtävät Logistiikan piiriin kuuluu kaksi keskeistä tehtävää, materiaalitoimintojen toteutuksen organisointi ja materiaalivirtojen käytännön ohjaus. Logistiikan tavanomaisimmat tehtävät liittyvät varastoinnin ja kuljetusten suunnitteluun sekä toimittajien ja jakelijoiden kanssa noudatettavien toimintamallien suunnitteluun. 7

218 NELJÄS OSA PROSESSI Logistiikan suunnittelutehtävät Materiaalivirtojen hallinta edellyttää lukuisten erilaisten suunnittelutehtävien toteutusta. Logistiikan tehokkaalla ohjauksella pyritään minimoimaan valmistuksen, varastoinnin ja kuljetusten kustannukset sekä ylläpitämään asiakkaiden vaatimaa palvelutasoa. tehtaiden, varastojen ja jakelupisteiden sijoittelun suunnittelu varastojen palvelutason määrittely kuljetusten ja jakelun suunnittelu kuljetusvälineiden valinta toimitusaikojen ja -tiheyden suunnittelu toimituserien ja -määrien yleinen suunnittelu pakkauskokojen suunnittelu käsittelyerien määrittely valmistuksen toimitusaikojen ja eräkokojen määrittely tilausten hallinnan toteutus tilaustietojen hallinnan toteutus hankintojen ja valmistuksen suunnittelun periaatteiden määrittely toimitussopimusten laadinta menekin vaihtelujen hallinnan suunnittelu hinnoittelukäytännöt laskutuksen suunnittelu Taulukko. Logistiikan suunnittelutehtävät (Ritvanen & Koivisto 007) Materiaalivirtojen onnistuneella suunnittelulla on mahdollista saavuttaa merkittäviä säästöjä. Esimerkiksi vähittäiskaupan jakelukuljetusten optimoinnilla on pystytty pienentämään kuljetuskustannuksia huomattavasti. 8

219 NELJÄS OSA PROSESSI Logistiikan ohjauksen suunnittelutehtävät Logistiikan organisoinnilla ja ohjauksella pyritään täyttämään logistiikalle asetetut tavoitteet mahdollisimman tehokkaasti. Nämä tavoitteet perustuvat asiakkaiden tarpeisiin sekä yrityksen valitseman strategian toteuttamiseen. menekin ennustaminen kuljetusten optimointi jakelureittien suunnittelu kuljetusten sisällön suunnittelu toimituserien koon suunnittelu toimitustiheyden suunnittelu varastojen ohjaus ja suunnittelu valmistuserien suunnittelu valmistusajankohtien määrittely Taulukko 3. Logistiikan ohjauksen suunnittelu (Ritvanen & Koivisto 007) Toimitusketjun hallinta Toimitusketjun hallinta (Supply Chain Management) viittaa laaja-alaisesti toimittaja- ja jakeluketjun kehittämiseen ja hallintaan. Toimitusketjun hallinta ymmärretään nykyään perinteistä logistiikkaa laajempana käsitteenä. Toimitusketjun hallinta on Martin Christopherin (998) mukaan toimittaja- ja asiakassuhteiden hallintaa, jonka tavoitteena on maksimoida loppuasiakkaan saama hyöty siten, että koko toimitusketjun tai verkoston (toimitusjärjestelmä) kustannukset ovat mahdollisimman pienet. Määritelmässä on olennaista toimitusketjun hallinnan (SCM) keskittyminen toimittaja- ja asiakassuhteiden hallintaan. Perinteisen logistiikan keskeinen painopiste on 9

220 NELJÄS OSA PROSESSI materiaalivirtojen suunnittelu ja toteutuksen hallinta. Toimitusketjun hallinnassa korostuu toimitusketjun eri osapuolten toiminnan laaja-alaisempi yhteensovittaminen. Yhteistyön avulla halutaan kehittää koko ketjun suorituskykyä, osaamista sekä kilpailukykyä. Toimitusketjun hallinnan tavoite on kehittää pitkällä aikavälillä yrityksen toimitusketjusta mahdollisimman tehokas. Se edellyttää, materiaalivirtojen hallinnan lisäksi, osaamisen, asiakassuhteiden, tuotteiden (t&k), valmistusprosessien ja toimintojen kehittämistä yhteistyökumppanien kanssa tarkoituksenmukaisella tavalla. Toimitusketjun kehittäminen Hyvin organisoidulla ja ohjatulla toimitusketjulla voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä, lyhentää toimitusaikoja ja parantaa tuotteiden saatavuutta. Nykyaikaisissa toimitusketjuissa pyritään vähentämään ja poistamaan välivarastoja. Toimituskyky rakennetaan yhä enemmän tuotannon joustavuuden ja toimitusten nopeuden varaan. Toimintaperiaatteiden radikaali muutos saattaa tarjota vieläkin suurempia etuja. Tietotekniikan kehitys ja erityisesti tietojen välityksen nopeutuminen on tehnyt mahdolliseksi uusien toimintamallien toteuttamisen. Elektroninen liiketoiminta (e-business) on saanut runsaasti huomiota viime vuosina. Elektronista liiketoimintaa menestyksekkäästi soveltaneet yritykset ovat usein muuttaneet toimitusketjujensa rakennetta ja toimintaa tietotekniikan avulla. Kuuluisin esimerkki toimitusketjujen radikaalista muutoksesta on tietokonevalmistaja Dell. Dell toimii kokonaan ilman lopputuotevarastoja. Asiakas määrittelee tietokoneen kokoonpanon tuotetta tilatessaan. Tilaaminen tapahtuu pääsääntöisesti Dellin internet-palvelun kautta. Dell valmistaa tilauksen perusteella tietokoneen ja toimittaa sen suoraan asiakkaan kotiin. Tämä toimintamalli mullisti tietokonealan perinteisen toimintamallin, joka oli perustunut valmiiden tuotteiden varastointiin vähittäismyymälöissä ja tukkuportaassa. Toimintamallin avulla Dellistä tuli maailman suurin mikrotie- 0

221 NELJÄS OSA PROSESSI tokonetoimittaja. Dell on rakentanut tämän toimintamallin alusta saakka ilman varastoja toimivaksi. Varastointiin toimintansa perustavien kilpailijoiden on ollut erittäin vaikea muuttaa omia toimintaperiaatteitaan. Tuotteiden asiakaskohtainen räätälöinti eli kustomointi (customization) on mahdollista vain, jos tuote valmistetaan tilauksen perusteella. Tämä toimintamalli edellyttää tilauksenkäsittelyltä, valmistukselta ja jakelulta erittäin nopeaa ja luotettavaa toimintaa. Lisäksi yrityksen pitää pystyä varmistamaan tarvitsemiensa osien ja materiaalien saatavuus. Menekkitiedon seuranta myyntipaikalla -järjestelmä (Point Of Sale, POS). Tietotekniikka on tehnyt mahdolliseksi menekkitiedon reaaliaikaisen seurannan ja välittämisen koko jakeluketjulle. Tavallisimmassa sovelluksessa seurataan menekkiä myymälän kassapäätejärjestelmästä. Tarkan ja ajantasaisen menekkitiedon perusteella voidaan suunnitella koko toimitusketjun toiminta. Nämä järjestelmät toimivat useimmiten yhden yrityksen sisällä. Vaatealan yrityksen Benettonin menestys johtuu suurelta osin niin sanotun viivästetyn logistiikan ohella kattavasta POS-järjestelmästä ja nopeasta toimitusketjusta. (Haverila ym. 005.)

222 NELJÄS OSA PROSESSI Pohdittavaa: Kirjoita tälle sivulle asioita tai kysymyksiä, joita edellä oleva jakso sinussa herättää. Kirjoita ylös myös asioita, jotka kaipaavat selvennystä. Millaisia ketjuja sinun organisaatiosi käsittää? Millainen on toimitusketjun ja innovaation suhde?

223 NELJÄS OSA PROSESSI 3. VERKOSTO Verkostotoiminta poikkeaa luonteeltaan perinteisestä toimittajaketjusta. Verkoston yritysten välillä on enemmän kontakteja ja vuorovaikutusta. Yhteistyö on usein laajaalaista ja monenkeskistä. Verkostot ovat usein laaja-alaisia, yritysten määrä voi olla jopa useita satoja. Osa yrityksistä on ketjutettu, osatoimittajat toimittavat osansa järjestelmätoimittajalle, joka toimittaa laajempia kokonaisuuksia päämiehelle. Verkostossa olevilla yrityksillä on usein monia päämiehiä, osa toimittajista voi toimittaa tuotteita jopa kilpailijoille. Verkoston rakennetta ja tehtäväjakoa voidaan muuttaa tarvittaessa jopa hyvinkin nopeasti. Esimerkiksi muutokset tuotteissa, teknologioissa tai menekissä voidaan toteuttaa ottamalla uusia yrityksiä verkostoon. Verkosto voidaan siten määritellä, että se on joukko yrityksiä, jotka ratkaisevat yhteistyössä loppuasiakkaan tarpeita ja joilla on yhteiset tavoitteet. Yhteistyö on verkossa laaja-alaista ja edellyttää eri osapuolilta sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. Verkoston eri yritysten välisen yhteistyön määrä ja laatu vaihtelee. Pitkälle menevää yhteistyötä tehdään ensisijaisesti toiminnan kannalta keskeisillä, strategisilla alueilla. Standardimateriaalien ja peruspalvelujen toimittajien kanssa ei tarvita pitkälle menevää yhteistyötä. (Haverila ym. 005.) 3

224 NELJÄS OSA PROSESSI Varsinaiset tavarantoimittajat Taso 3:n asiakkaalle Taso 3:n toimittajalle Asiakkaat/loppukäyttäjät Tason 3 tavaran toimittajat Tason tavaran toimittajat Tason tavaran toimittajat Tason asiakkaat Tason asiakkaat Tason 3 asiakkaat/ loppukäyttäjät n 3 n n n n n 3 n Toimitusketjun jäsenet Keskusyritys Kuva 8. Verkoston rakenne (Haverila ym 005) Tavallisesti verkostosta löytyy keskusyritys (Focal Company), joka on verkoston tärkein yritys osa. Se määrittelee verkoston rakenteen, eli mitkä muut yritykset ovat mukana verkostossa. Tavallisesti keskusyritys määrittelee asiakkaille tarkoitetun tuote- ja palveluratkaisun sisällön. Se voi hallita myös asiakkaiden kysyntä- tai tilaustietoja, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Esimerkiksi McDonald s valitsee toimittajansa ja jakelijansa sekä määrittelee yksityiskohtaisesti tuotteet ja käytettävät valmistus- ja palveluprosessit. McDonald s ei kuitenkaan hallitse asiakaskohtaisia tilauksia. (Haverila ym. 005.) 4

225 NELJÄS OSA PROSESSI Verkostotoiminnan organisointi Verkoston suunnittelussa voidaan erottaa kolme eri tehtäväkenttää: verkoston strateginen suunnittelu, verkoston toimintamallien määrittely sekä toteutusprosessien suunnittelu. Osallistuja Tehtäväjako Tavoitteet Toiminta- ja ohjausperiaatteet Kehittäminen ja johtaminen Käytännön toteutus valmistus ja logistiikkaprosessit Tietojen käsittely ja hallinta Kuva 9. Verkoston suunnittelun tehtäväkenttä (Haverila ym 005) Verkostostrategiaa suunniteltaessa pitää määritellä verkostotoiminnalle asetettavat tavoitteet, verkoston jäsenet sekä verkoston tehtävät. Verkostoituminen tapahtuu hyvin usein suunnittelemattomasti, ilman strategiaa. Verkostotuotannon kilpailukyvyn kehittäminen pitkällä aikavälillä edellyttää selkeän strategian määrittelytä. Verkostolta edellytettävät suorituskykytavoitteet sekä osaamisen kehittyminen tulee määritellä ensimmäisessä vaiheessa. 5