Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma"

Transkriptio

1 Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ

2 Yleistä Liikenneturvallisuustyötä ohjaava visio: Kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Vision mukainen tavoitetila ohjaa pitkän aikavälin liikenneturvallisuustyötä Valtakunnallisen Tieliikenteen turvallisuussuunnitelman mukaiset tavoitteet Keski- Karjalaan suhteutettuna Vuonna 2020 enintään 16 loukkaantunutta (100 loukkaantunutta/ as.) Tieliikennekuolemia enintään 0,3 vuodessa eli käytännössä nollan kuoleman tavoite seudun liikenteessä Liikenteen turvallisuusvision ja asetettujen määrällisten tavoitteiden avulla pyritään vakavien liikenneonnettomuuksien jatkuvaan vähentämiseen. Täsmennetty tavoite: Keski-Karjalan liikenneturvallisuus on valtakunnan tasolla tai parempi. Seudun liikenteessä ei kuolla tai vakavasti loukkaannuta. Liikenneympäristö tukee viisasta liikennekäyttäytymistä, ja liikenteessä osataan käyttäytyä oikein ja omasta sekä omien läheisten liikkumisesta kannetaan yhteisesti vastuuta. Liikenneturvallisuustyön ohella asetettiin tavoite myös viisaan liikkumisen edistämiselle. Päätavoitteena turhan yksityisautoilun vähentäminen.

3 Toiminnan organisointi Liikenneturvallisuustyön suunnitelman taustana ovat olleet liikenneturvallisuustilanne sekä aiemmat kokemukset. Laaditussa suunnitelmassa on esitetty malli liikenneturvallisuusryhmän toiminnasta ja organisoinnista sekä esitetty suunnitelmat hallintokuntien liikenneturvallisuustyölle. Toiminta sovittu organisoitavan viisaan liikkumisen työryhminä. Kunnissa työtä ohjaavat kuntien johtoryhmät. 2-3 johtoryhmän kokousta vuodessa teemoitetaan viisaan liikkumisen työryhmän kokouksiksi Kokouksiin kutsutaan asiantuntijatahoina mukaan poliisi, pelastuslaitos, rajavartiolaitos (ainakin Tohmajärvi), ELY-keskus, Liikenneturva ja Itätoimija Kokouksiin kutsutaan tarvittaessa myös muiden sidosryhmien edustajia Kuntien liikenneturvallisuustyö on osa laajempaa kokonaisuutta. Itä-Suomen tasolla työtä ohjaa Itä- Suomen liikenneturvallisuustyöryhmä. Kuntien työryhmät seuraavat liikenneturvallisuustilannetta ja palautetta oman kunnan alueella. Taso, jolla pystytään parhaiten tavoittamaan kuntalaiset ja saamaan vaikuttavuutta tehtävään työhön. Työryhmän tehtävänä on koordinoida työtä ja edelleen delegoida työtä tehtäväksi eri yksiköissä. Kuntien liikenneturvallisuusryhmien toiminnan tukena ja koordinaattorina toimii ulkopuolinen henkilö ns. liikenneturvallisuustoimijan roolissa.

4 Liikenneturvallisuustyö Kullekin kunnalle ja hallintokunnalle on laadittu oma erillinen liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelma. Suunnitelma on käsikirja kuntien perustyölle. Tärkeää on jakaa suunnitelma eri yksiköihin, seurata ja muistuttaa työn toteutuksesta. RÄÄKKYLÄN OPETUSTOIMEN TOIMINTASUUNNITELMA Kohderyhmä Tavoite Toimenpiteet Aikataulu Vastuutaho/vastuuhenkilö Päivähoitolapset Liikenneturvallisuusvalistuksen ja Liikennesääntöjen opettelu. Leikkipaikkojen Jatkuvasti Päivähoitohenkilöstö turvalaitteiden (turvaistuin, turvavyö, kartoitus, missä voi leikkiä, missä ei, esim. Rääkkylän päiväkoti pyöräilykypärä, heijastin) pulkalla laskupaikat, tien ylitys hiihtoladulla. käytön opettelu ja lisääminen. Opetus- ja teemapäivät, kampanjat, askartelu, heijastimien jako kaikille. Esikoululaiset Turvallinen liikennekäyttäytyminen. Liikenneturvallisuusteemapäivän järjestäminen. Toteutetaan Opettajat ja Koulukyydissä kulkemisen opettelu Vaaranpaikkojen tunnistaminen ja niissä koulun opetusja rehtori liikkumisen harjoittelu. Jalankulun ja työsuunnitelman rehtori pyöräilyn liikennesääntöjen opettelu ja harjoittelu mukaisesti. ja heijastimen ja pyöräilykypärän käyttö. Liikennekäyttäytymisen havainnointi luokka Turvallisen koulutien oppiminen, Kasvatusta ja opetusta järjestetään koulun Toteutetaan Opettajat ja turvavälineiden merkityksen oivaltaminen opetussuunnitelman mukaan. Koulun harkinnan koulun opetusja rehtori (heijastin, heijastinliivi, mukaan käytetään ulkopuolisia asiantuntijoita työsuunnitelman pyöräilykypärä). Jalankulkijan liikennetaitojen (esim. liikenneturva, poliisi). mukaisesti. oppiminen, käyttäytyminen Käytännön harjoittelua maastossa. tiellä, risteyksissä ja suojatiellä. Liikenneopetusaineistoa: Koulukyydissä kulkemisen opettelu.

5 Työn vuosikello Tammi-helmikuu Seuranta Toiminnan suunnittelu Vuoden 1. kokous Marras-joulukuu Julkisen liikenteen toinen tiedotusaika Lt-työssä otetaan huomioon rajaliikenne Maalis-huhtikuu Pyöräilyn ja mopoilun turvallisuus (tiedotus, tapahtumat) Syys-lokakuu Liikenneympäristön parantamistarpeiden läpikäynti Näkyminen, liukkaus ja eläimet teemoina lt-työssä Seuraavan vuoden painopisteistä sopiminen Vuoden 2. kokous Touko-kesäkuu Painopisteinä liikkumisen ohjaus ja julkinen liikenne Johtoryhmässä esille liikkumisen ohjauksen teemat Elokuu Käydään läpi materiaali- ja koulutustarpeet Toimikauden alku kouluissa ja päiväkodeissa (tapahtumat, tiedotus)

6

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet 1.9.2015 Valtakunnallinen liikenneturvallisuusvisio ja - tavoitteet Turvallisuusvisio: Kenenkään ei tarvitse kuolla

Lisätiedot

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Aloitusseminaari 29.5.2013

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Aloitusseminaari 29.5.2013 Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Aloitusseminaari 29.5.2013 Asialista 1. Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelman sisältö 2. Liikenneturvallisuustyön haasteet ja tavoitteet 3. Kävelyn

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI. Kunnan liikenneturvallisuusryhmä 9.10.2013/OAM

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI. Kunnan liikenneturvallisuusryhmä 9.10.2013/OAM LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI Kunnan liikenneturvallisuusryhmä 9.10.2013/OAM Liikennekasvatustyötä tekevät kuntaorganisaatiossa HALLINTOKUNTA TAI TOIMIJA TOIMINTA ASIAT, JOIHIN VAIKUTETAAN KOHDE

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI <PVM> LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI Liikkenneturvallisuustyön organisointi 1. Liikenneturvallisuustyön valtakunnallinen organisointi 2. Liikenneturvallisuustyön valtakunnalliset toimijatahot 3.

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella Liikenneturvallisuustyö Kirkkonummella Kalvosarjan sisältö 1. Liikenneturvallisuustilanne Liikenneonnettomuudet Koettu liikenneturvallisuus Koetut t liikenneturvallisuuspuutteet lli tt t 2. Liikenneturvallisuustyö

Lisätiedot

ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS

ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS ALUEELLISEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TILANNEKATSAUS 24.9.2013 Kajaani Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus/ Timo Mäkikyrö 18.10.2013 1 Pohjois-Pohjanmaan ELY:n Liikenne -vastuualueen toimialue Rovaniemi

Lisätiedot

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 2. Edellisen

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTO/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat KOHDE- terveydenhoit llisuustiet ämyksen lisääminen

Lisätiedot

Kohderyhmä Tavoite ja toteutustapa Järjestäjä / vastuutaho Ajoitus. Päiväkodit

Kohderyhmä Tavoite ja toteutustapa Järjestäjä / vastuutaho Ajoitus. Päiväkodit Alle kouluikäiset (varhaiskasvatus ja neuvolat) Kohderyhmä Tavoite ja toteutustapa Järjestäjä / vastuutaho Ajoitus Varhaiskasvatuksen ja neuvoloiden henkilökunta Lapset Liikenneturvallisuusmateriaalin

Lisätiedot

5. SUUNNITTELUN ULOTTAMINEN KOKO KUNTAAN, ORGANISAATIO 5.1 LIIKENNETURVALLISUUSRYHMÄN TOIMINTA TOIMINNAN TAVOITTEET Jatkuvan liikenneturvallisuustyön ylläpitäminen kunnassa Liikenneturvallisuustyön painoarvon

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen tervehdys

Uudenmaan ELY-keskuksen tervehdys Uudenmaan ELY-keskuksen tervehdys Yleisötilaisuus 23.10.2013 Mäntsälä Liikennejärjestelmäasiantuntija Päivi Ylipaavalniemi, Uudenmaan ELY-keskus 24.10.2013 Uudenmaan ELY-keskus Muodostettiin 1.1.2010 yhdistämällä

Lisätiedot

Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia

Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia ITÄ-SUOMEN LIIKENNETURVALLISUUSKATSAUS 2013 Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia Itä-Suomessa liikenneonnettomuuksissa kuolleet vähenivät merkittävästi edellisvuodesta, ja niitä oli Liikenneturvan

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 KUNTA: HALLINTOKUNTA/SEKTORI: VESILAHTI SIVISTYSTOIMI / luokka-asteet 1.-6. KOHDE- Opettajat Liikennekasvatuksen merkityksen sisäistäminen,

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyö Järvenpäässä. Esittelykalvosarja 28.12.2009

Liikenneturvallisuustyö Järvenpäässä. Esittelykalvosarja 28.12.2009 Liikenneturvallisuustyö Järvenpäässä Esittelykalvosarja 28.12.2009 Järvenpään kaupunki Liikenneturvallisuustyöryhmä 1 Kalvosarjan sisältö OSA I: Liikenneturvallisuustilanne Järvenpäässä Perustietoja liikenneturvallisuustilanteesta

Lisätiedot

Kainuun liikenneturvallisuustoimija Vuosikertomus 2014

Kainuun liikenneturvallisuustoimija Vuosikertomus 2014 Kainuun liikenneturvallisuustoimija Kainuun liikenneturvallisuustoimija Vuosikertomus 2014 22.12.2014 Toimijamalli ja liikenneturvallisuustyön organisointi Kainuun maakunnan ja Kainuun kuntien liikenneturvallisuustyön

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuussuunnitelma 2015 2018

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuussuunnitelma 2015 2018 Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuussuunnitelma 2015 2018 Suunnitelman 2011 2014 päivitys Suunnitelman on laatinut Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuusryhmä, jossa on ollut

Lisätiedot

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään liikkumisen ohjauksen valtionapuhanke Tulosten esittely 15.5.2014 Marja-Terttu Sikiö / Destia Oy HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään kaupunki haki valtionavustusta liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Nuoret ja liikenneturvallisuus

Nuoret ja liikenneturvallisuus Nuoret ja liikenneturvallisuus Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuusseminaari Örnis bilar / Carl Johan de Geer Jan Lööf Professori Jorma Mäntynen, Tampereen teknillinen yliopisto Aluepäällikkö

Lisätiedot

Liite 10, Hallintokuntien toimintasuunnitelmat vuosille 2011-2012

Liite 10, Hallintokuntien toimintasuunnitelmat vuosille 2011-2012 Liite 10, Hallintokuntien toimintasuunnitelmat vuosille 2011-2012 - Äitiysneuvola - Lasten neuvola - Päivähoito - Koulutoimi - Kouluterveydenhoito - Nuorisotoimi - Työsuojelu - Vammaispalvelut - Vanhustyö

Lisätiedot

Turvallinen kunta - käytäntöjä ja kokemuksia Kouvolan kaupungin turvallisuustyöstä

Turvallinen kunta - käytäntöjä ja kokemuksia Kouvolan kaupungin turvallisuustyöstä Turvallinen kunta - käytäntöjä ja kokemuksia Kouvolan kaupungin turvallisuustyöstä Turvallinen kunta Safe Community Kouvolan kaupunki/ Hyvinvointipalvelut Kim Strömmer Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn

Lisätiedot

Pietarsaaren seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 KVT-työ toimintasuunnitelmat, Liite 4

Pietarsaaren seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 KVT-työ toimintasuunnitelmat, Liite 4 Liikennekasvatus-, valistus- ja tiedotustyön toimintasuunnitelmat kohderyhmittäin Liikennekasvatus-, valistus- ja tiedotustyön suunnitelmat on koottu kohderyhmittäin seuraaville ryhmille: Alle kouluikäiset

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista

Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista Liikenneturvallisuusinsinööri Varsinais Suomen ELY keskus Toimialue Varsinais Suomen ja Satakunnan maakunnat, 690 000

Lisätiedot

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 1 Draaman keinoin liikenteessä Ammattioppilaitokset Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla (9) 2000 nuorta (74% M) 2/3 oli 17-18 v 95% ei ota jos ajaa 83% käyttää

Lisätiedot

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Vaikuttajien Autoiluakatemia 11.-12.9.2012 Premier Parkissa Vakuutuskeskus, Vahingontorjuntayksikkö Pieni teollisuuskatu 7, FIN-02920 ESPOO Puh: +358 9 680401,

Lisätiedot

Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen

Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen Valtakunnallinen Tapaturmapäivän seminaari, Vaasa 13.8.2010 Yli-insinööri Marcus Merin, liikenne- ja viestintäministeriö Nuorten (15 24-vuotiaiden) liikenneturvallisuudesta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia

Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia HLJ 2011 Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia Helsingin seudun liikenneturvallisuusstrategia Sisällysluettelo Johdanto 4 Liikenneturvallisuuden nykytilanne 6 Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet

Lisätiedot

Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016

Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016 Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016 o Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma, 4/2014 o Aiesopimus vuosille 2014-2019, 9/2014 o Liikennejärjestelmätyöryhmän

Lisätiedot

OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla

OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla http://www.oph.fi/ops2016 OPS 2016 avoin, demokraattinen prosessi PROSESSI ALKAA OPS-TYÖRYHMÄ Koordinaattori: Merja Kuosmanen Jäsenet: Pirkko Valkonen, Marjo-

Lisätiedot

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI RINNAKKAISSEMINAARI 8: Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Matti Lahtinen, OPH Kristiina Haavisto,

Lisätiedot

Turvallisuuden monialainen edistäminen

Turvallisuuden monialainen edistäminen Turvallisuuden monialainen edistäminen Jyväskylä, Turvallisuutta ja hyvinvointia hoitotyössä -seminaari 25.11.2014 Anne Lounamaa. THL, Tapaturmien ehkäisyn yksikkö Tapaturmissa kuolleet ja ennuste vuoteen

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI Hankkeen nimi: Liikkuva 2012-2013 Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Hankkeen päämääränä oli kannustaa 13-19-vuotiaita nuoria tekemään viisaita liikkumisvalintoja koulu- ja vapaa-ajanmatkoillaan.

Lisätiedot

SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY

SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY Kuntien liikenneturvallisuustyö Lain edellyttämää asukkaiden hyvinvoinnin

Lisätiedot

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA. Yhteenveto 1/5 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma YHTEENVETO ONNETTOMUUSTARKASTELUISTA Yhteenveto 1/5 Seudulla tapahtuu keskimäärin 46 henkilövahinko-onnettomuutta vuodessa (ka 2009-2013). Viimeisen

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN ESIMIES Toimenkuva ja tehtävät YHTEISKUNNALLINEN JA ASIAKASVAIKUTTAVUUS ARVOT Kestäväkehitys

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-

Lisätiedot

Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA

Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA VTT Liikenne- ja logistiikkajärjestelmät Harri Peltola, Riikka Rajamäki & Juha Luoma Lähtökohdat nopeuksien hallinnalle Vaikutukset matka-aikaan, logistiikkaan,

Lisätiedot

Ohjausryhmän 1. kokous, 15.9.2009 NURMIJÄRVEN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Ohjausryhmän 1. kokous, 15.9.2009 NURMIJÄRVEN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA Ohjausryhmän 1. kokous, 15.9.2009 NURMIJÄRVEN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA Liikenneturvallisuustyön lähtökohtia 2 Mitä liikenneturvallisuus on? Liikenneturvallisuus muodostuu liikenneympäristön turvallisuudesta,

Lisätiedot

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat Suomessa työpaja Sonja Heikkinen 8.10.2014 Valtakunnallisia liikennepoliittisia

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Anneli Kesola Tampereen seudun Osaavan osaamisen kehittämistiimi OSAAMISEN KEHITTÄMISTIIMI Anneli Kesola (Lempäälä) Pekka Jokela (Tampere) Teemu Keronen (Pirkkala) Jaana

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuustyön tavoitteet

Loviisan liikenneturvallisuustyön tavoitteet 21.9.2015 / 1 Loviisan liikenneturvallisuustyön tavoitteet Tavoitteiden taustalla on visio turvallisesta liikennejärjestelmästä Turvallisuus on elämän perusarvoja ja koskee myös päivittäistä liikkumista.

Lisätiedot

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Lähde: VALT (2014). Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien tie-

Lisätiedot

8) Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa

8) Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Aurora-sali, 1. krs 8) Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa pj. hallintojohtaja Matti Lahtinen, Opetushallitus opetusneuvos Kristiina Haavisto, Opetushallitus

Lisätiedot

Ilmastopolitiikan tehostaminen väylänpidossa. EKOTULI + LINTU seminaari 28.4.2010

Ilmastopolitiikan tehostaminen väylänpidossa. EKOTULI + LINTU seminaari 28.4.2010 Ilmastopolitiikan tehostaminen väylänpidossa EKOTULI + LINTU seminaari 28.4.2010 ILMATIE-projekti Tiehallinnon EKOTULI -teeman projekti (Ekotehokas ja turvallinen liikennejärjestelmä); Tiehallinnon selvityksiä

Lisätiedot

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto PÖYTÄKIRJA TURUN KAUPUNKISEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ OHJAUSRYHMÄ aika: torstai 7.11.2013 klo 9.15 11.00 paikka: Varsinais-Suomen liitto, Ratapihankatu 36, kokoushuone Tammi kutsutut: Jarkko Virtanen,

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma

Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Savo Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma 4/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja JULKAISUSARJA 4 2010 Pohjois-Savon

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen Sähköinen hyvinvointikertomus Erityisasiantuntija Anne Sormunen 1 = Tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus ja prosessit elinvoima, rakenne ja talous

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Kalvosarjan sisältö Taustatietoja kyselystä Liikennekäyttäytyminen Turvalaitteiden käyttö Liikenteessä

Lisätiedot

Alavuden, Kuortaneen, Töysän ja Ähtärin liikenneturvallisuussuunnitelma 2009

Alavuden, Kuortaneen, Töysän ja Ähtärin liikenneturvallisuussuunnitelma 2009 Alavuden, Kuortaneen, Töysän ja Ähtärin liikenneturvallisuussuunnitelma 2009 Vaasan tiepiiri Alavuden kaupunki Kuortaneen kunta Töysän kunta Ähtärin kaupunki 2009 ESIPUHE Tiehallinnon Vaasan tiepiiri,

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012 KUNTA: HALLINTOKUNTA/SEKTORI: LOMAKKEEN TÄYTTÄJÄ: LEMPÄÄLÄ SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI / PÄIVÄHOITO, TERVEYSTOIMI, VANHUSTYÖ, VAMMAISPALVELU

Lisätiedot

Salon liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneseminaari 24.5.2011 Jaakko Klang

Salon liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneseminaari 24.5.2011 Jaakko Klang Salon liikenneturvallisuussuunnitelma 2010 Liikenneseminaari Jaakko Klang YLEISTÄ: Mikä on liikenneturvallisuussuunnitelma? Liikenne ja infrastruktuuri 2 SUOMI (nyk. Salo) 1972 muutos 2009 asukkaita Milj.

Lisätiedot

YHTEENVETO LIIKENNETURVALLISUUSONGELMISTA LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TAVOITTEET

YHTEENVETO LIIKENNETURVALLISUUSONGELMISTA LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TAVOITTEET Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven liikenneturvallisuussuunnitelma 2010 LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2010 Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus),

Lisätiedot

TURVALLISUUSTYÖN. Ohjeistus kalvosarjan KANSI. Oulun tiepiiri Liikenne- ja viestintäministeriö Kajaanin kaupunki Liikenneturva Oulun lääninhallitus

TURVALLISUUSTYÖN. Ohjeistus kalvosarjan KANSI. Oulun tiepiiri Liikenne- ja viestintäministeriö Kajaanin kaupunki Liikenneturva Oulun lääninhallitus KUNTIEN LIIKENNE- TURVALLISUUSTYÖN KÄYTÄNNÖN OHJEET Ohjeistus kalvosarjan käyttäjille 1 KANSI 2002 Oulun tiepiiri Liikenne- ja viestintäministeriö Kajaanin kaupunki Liikenneturva Oulun lääninhallitus 2

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011

VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011 VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 9.9.2011 1 Suomen hallituksen talouspolitiikka (2011

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista

Lisätiedot

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Pedagoginen mentorointi (4 op) Pedagoginen mentorointi (4 op) 2012 Esittelyt ja alkutunnelmia Kuka olen, mistä ja millaisesta opistosta tulen ja mitä siellä teen työkseni? Tuntemukset tällä hetkellä/odotukset tälle koulutukselle? Miten

Lisätiedot

Kalvosarjan sisältö. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO

Kalvosarjan sisältö. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 Kalvosarjan sisältö YHTEENVETO Yhden sivun yhteenveto Kolmen sivun yhteenveto ASUKASKYSELYYN VASTANNEIDEN TAUSTATIETOJA

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista

Lisätiedot

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS Satakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma LIIKENTEEN KYSYNTÄ LIIKKUMINEN Kulkutavat

Lisätiedot

Kainuun liikenneturvallisuustoimija Vuosikertomus 2013

Kainuun liikenneturvallisuustoimija Vuosikertomus 2013 Kainuun liikenneturvallisuustoimija Kainuun liikenneturvallisuustoimija Vuosikertomus 2013 13.12.2013 Toimijamalli ja liikenneturvallisuustyön organisointi Kainuun maakunnan ja Kainuun kuntien liikenneturvallisuustyön

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Sibelius- Akatemian ohjesääntö Käsittely 1. TaiY- johtosääntötoimikunta 10.8.2012 2. Sibelius- Akatemian johtoryhmä 15.1.2013 3. SibAn osastoneuvostot 2013 4. Akateeminen neuvosto 5.2.2013

Lisätiedot

HELMAN turvallisuustyöpaja 27.10.2015

HELMAN turvallisuustyöpaja 27.10.2015 HELMAN turvallisuustyöpaja 27.10.2015 1. IHMISTURVA, aiemmin HELMASSA ideoitua Aktiivisuus, sosiaaliset suhteet, osaamisen jakaminen ja käytännön apu Lähipiiri: lapset, omaiset, sukulaiset, ystävät Naapurit:

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI. _ Lausunto 13.8.2014. Sisäministeriö Pl 26 00023 Valtioneuvosto. Tuija. Koivisto

KEURUUN KAUPUNKI. _ Lausunto 13.8.2014. Sisäministeriö Pl 26 00023 Valtioneuvosto. Tuija. Koivisto Lausunto 13.8.2014 Sisäministeriö Pl 26 00023 Valtioneuvosto Viite: Toimenpidepyyntö 17.6.2014 SM021:00/2013 Lausuntona raportista Päätöksiä turvallisuudesta. Turvallisuus osaksi kunnan sähköistä hyvinvointikertomusta

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI

KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI Hämeenlinna 14.3.2016 RYHMÄKESKUSTELU - EVÄITÄ KUNTIEN VUODEN 2016 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖLLE Kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakaminen hallinnonalakohtaisissa

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012

LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 Liikkumisen ohjaus Tällä kalvosarjalla kuvataan liikkumisen ohjauksen vaikutusta liikenneturvallisuuteen sekä erilaisia liikkumisen ohjauksen keinoja. Liikkumisen ohjaus ja

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

E18 Turun kehätien kehittäminen

E18 Turun kehätien kehittäminen E18 Turun kehätien kehittäminen 11.3.2014 Kehittämisselvityksen lähtökohdat Turun kehätie E18- ja TEN -ydinverkkoa. Kehätiellä VARELY:n suurimmat liikennemäärät ja erittäin epätasainen palvelutaso. Tien

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN PERUSTEET

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN PERUSTEET <PVM> LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN PERUSTEET Liikkenneturvallisuuden perusteet 1. EU:n liikenneturvallisuustavoite 2. Suomen liikenneturvallisuustavoite 3. Suomen liikenneturvallisuustavoite 4. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto

Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Tarjouspyynnön liite 1 25.6.2013 Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto TYÖOHJELMA Sisällys Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto... 1 1 Työn

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

Vuoden 2012 toiminnan arviointi

Vuoden 2012 toiminnan arviointi Vuoden 2012 toiminnan arviointi Alatyöryhmien toiminnalliset tavoitteet Liikenneturvallisuus-alatyöryhmän erityistavoitteet Seudullisen liikenneturvallisuussuunnitelman laadinnan saattaminen loppuun ja

Lisätiedot

TAKSINKULJETTAJAN AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUS OPETUSSUUNNITELMA (30 h) ÅLIUTTU LOGISTIIKKA OY

TAKSINKULJETTAJAN AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUS OPETUSSUUNNITELMA (30 h) ÅLIUTTU LOGISTIIKKA OY TAKSINKULJETTAJAN AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUS OPETUSSUUNNITELMA (30 h) ÅLIUTTU LOGISTIIKKA OY JOHDANTO Taksiliikennelaki (217/2007), laki taksinkuljettajien ammattipçtevyydestç ja valtioneuvoston asetus taksinkuljettajan

Lisätiedot

Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla

Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen tuen keskus - 2008 Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

5. Liikenneturvallisuuden toimintasuunnitelma osaksi hallintokuntien toimintasuunnitelmaa, miten?... 20

5. Liikenneturvallisuuden toimintasuunnitelma osaksi hallintokuntien toimintasuunnitelmaa, miten?... 20 SISÄLTÖ Alkusanat 1. Liikenneturvallisuustyön organisointi... 3 1.1 Liikenneturvallisuustyöryhmän kokoonpano... 3 1.2 Ryhmän toimintamalli...3 2. Liikenneturvallisuuden nykytila... 4 3. Liikenneturvallisuustyön

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN SEUDUN LIIKENNESUUNNITELMA OSARAPORTTI: LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KESKI-KARJALAN SEUDUN LIIKENNESUUNNITELMA OSARAPORTTI: LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN KEHITTÄMISSUUNNITELMA KESKI-KARJALAN SEUDUN LIIKENNESUUNNITELMA OSARAPORTTI: LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Kiteen kaupunki Rääkkylän kunta Kesälahden kunta Tohmajärven kunta Itä-Suomen lääninhallitus Savo-Karjalan

Lisätiedot

1 LIIKENNEKASVATUS-, VALISTUS- JA TIEDOTUSTYÖN YLEISIÄ PARANTAMISKEINOJA

1 LIIKENNEKASVATUS-, VALISTUS- JA TIEDOTUSTYÖN YLEISIÄ PARANTAMISKEINOJA 1 LIIKENNEKASVATUS-, VALISTUS- JA TIEDOTUSTYÖN YLEISIÄ PARANTAMISKEINOJA 1.1 Johdanto Liikenneturvallisuutta voidaan parantaa tehostamalla koulutusta, valistusta ja tiedotusta. Ihmisen asenteisiin ja käyttäytymiseen

Lisätiedot

Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä

Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä Karhukuntien liikenneturvallisuus- ja koulukuljetusseminaari 4.10.2012 Tuomo Katajisto komisario Satakunnan poliisilaitos

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla?

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? 1 Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? Rita Piirainen Tiejohtaja Uudenmaan tiepiiri 2 Helsingin seudun liikenteen hallinnan kehittäminen PKS:n liikenneneuvottelukunta

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI /terveyskeskus ja vastaanotto

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI /terveyskeskus ja vastaanotto HALLINTO/SEKTORI: TERVEYSTOIMI /terveyskeskus ja vastaanotto Terveydenhoitajat Lääkärit llisuustietämyksen Henkilökunnan koulutus (terveydentilan vaikutus liikenneturvallisuuteen, lääkkeiden vaikutus toimintakykyyn),

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN SUUNNITELMA

NURMIJÄRVEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN SUUNNITELMA NURMIJÄRVEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN SUUNNITELMA Sisältö 1 Lähtökohdat... 2 2 Liikenneturvallisuustilanne... 3 2.1 Onnettomuuksissa kuolleet ja loukkaantuneet... 3 2.2 Liikenneturvallisuuskysely... 5 2.3

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Visio: Kymenlaaksolainen ympäristökasvatus on arvostettua käytännön toimintaa ja tiivistä yhteistyötä.

Lisätiedot

Onnettomuustietoja suunnittelualueelta

Onnettomuustietoja suunnittelualueelta Liite 5. Onnettomuustietoja suunnittelualueelta Onnettomuustietoja suunnittelualueelta Henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien kehitys asukasmäärään suhteutettuna vuosina 2003 2012 koko suunnittelualueella

Lisätiedot

Laatu perusopetuksessa 3.5.2012

Laatu perusopetuksessa 3.5.2012 Laatu perusopetuksessa 3.5.2012 Laatuprosessin eteneminen Tampereella Perusopetuksen arviointisuunnitelma (2009) Teemat: Oppilaiden turvallisuus ja hyvinvointi 2009-2010 Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla

Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla Väylät ja liikenne 2012 Tarja Jääskeläinen, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikkumisen ohjaus edistää kestävää liikkumista kannustamalla

Lisätiedot

Liite 1. Porin seudun onnettomuusanalyysi

Liite 1. Porin seudun onnettomuusanalyysi Liite 1. Porin seudun onnettomuusanalyysi Henkilövahinko-onnettomuuksien määrä asukaslukuun suhteutettuna Porin seudulla, Satakunnassa ja MannerSuomessa vuosina 2003 2012 (kaikki väylät). (Lähde: Tilastokeskus).

Lisätiedot

Viisaasti työmatkaliikenteessä liikkumisen ohjaus työpaikoilla

Viisaasti työmatkaliikenteessä liikkumisen ohjaus työpaikoilla Viisaasti työmatkaliikenteessä liikkumisen ohjaus työpaikoilla Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Noora Airaksinen / Sito 4.9.2012 Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Laaditaan Ely-keskuksen

Lisätiedot

LIITE 1: TYÖOHJELMA. Sisältö:

LIITE 1: TYÖOHJELMA. Sisältö: LIITE 1: TYÖOHJELMA Ramboll Piispanmäentie 5 02241 Espoo Finland Puhelin: 020 755 6800 Fax: 020 755 6801 etunimi.sukunimi@ramboll.fi www.ramboll.fi Sisältö: 1 Tehtävän määrittely... 2 1.1 Yleistä... 2

Lisätiedot