Tampereen kaupungin Hissikampanja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen kaupungin Hissikampanja 22.9.2010-31.5.2011"

Transkriptio

1 Tampereen kaupungin Hissikampanja Tilaa hissi -kampanjassa tavoitteena oli innostaa hissittömien taloyhtiöiden asukkaita hankkimaan hissi. Samalla saatiin kokemuksia erilaisista tavoista tavoittaa ihmiset hissiasiassa. Kampanja aloitettiin suunnittelemalla yhteistyössä Tampereen kaupungin asuntotoimen, esteettömyysasiamiehen, rakennusvalvonnan, ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen prosessin ja KOTA- hankkeen projektikoordinaattorin kanssa hissikampanjan tavat viedä hissiasiaa eteenpäin kampanja-ajalla. Mainostoimisto tuotti kampanjan ilmeen ja samalla teetettiin mainosmateriaalia ja kampanjan ajaksi ja myöhempään käyttöön mainostuotteita, kuten esite, jääkaappimagneetti ja jojo hissikampanjan www-osoitteella sekä hissitilaisuuksissa käytetty roll- up. Hissitilaisuuksia varten hankittiin huomioliivi hissikampanjan teemalla ja näitä huomioliivejä jaettiin myös palkintona hissitilaisuuksissa. Aiemmin vuonna 2008 tuotettu ja koteihinkin jaettu Hissiliite uudistettiin ja siitä otettiin uusi painos. Myöhemmin tammikuussa 2011 teetettiin kampanjan teemalla kirjanmerkki. Hissikampanjaa ja hissiasian edistämistä varten jatkossa hankittiin netti-domain Kampanjaa olivat aktiivisimmin tekemässä korjausneuvoja Eeva-Liisa Anttila Tampereen kaupungin asuntotoimesta ja projektikoordinaattori Laura Selin- Hannola Kotona asumista tukeva palvelurakenne ja henkilöstö (KOTA)- projektista. Rahoitus mainosmateriaalille ja osiin tilaisuuksista saatiin KOTA- hankkeesta, joka taas saa pääasiallisen rahoituksensa Sosiaali- ja terveysministeriön KASTE- ohjelmasta. Osa tilaisuuksista ja materiaalista toteutettiin asuntotoimen rahoituksella ja osa hissifirmojen sponsoroimana. Hissikampanjassa olivat mukana myös Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat Olli-Pekka Rättäri ja Leea Eskelinen. Olli- Pekka Rättäri seurasi ja raportoi kampanjasta osana ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opintoja. Leea Eskelinen suunnitteli ja toteutti osana opinnäytetyötään isännöitsijöille ja taloyhtiöiden hallitusten jäsenille suunnatun hissikyselyn. Molemmat opiskelijat osallistuivat myös aktiivisesti hissitapahtumien organisointiin. Kampanjaa ja tulevaa hissittämis- informaatiotakin ajatellen kampanjamateriaali koettiin onnistuneeksi. Talosi arvo nousee hissillä - materiaalia on ollut helppo viedä eri medioihin ja tilaisuuksiin. Kampanjan aikana huomioitiin, että alueellisetkaan hissi-illat eivät saa väkeä liikkeelle ja niissä tavoitettaviin ihmismääriin nähden niihin menee aikaa ja resursseja kohtuuttoman paljon. Isännöitsijöille ja taloyhtiön hallitusten jäsenille lähteneen kyselyn perusteella kampanja on tavoittanut eri kanavia pitkin ihmisiä, mutta vieläkään viesti avustuksista ei ole saavuttanut kaikkia.

2 Kampanjan aikana tehtiin huomioita, että ihmiset kaipaavat konkreettisia arvioita ja kustannuksia hissihankkeista. Tulevaisuudessa kannattaisikin ehkä tehdä julkaisu jokaiseen kotiin, jossa esitellään Tampereella jo toteutuneita hissihankkeita ja niiden konkreettisia kustannuksia. Aloitustilaisuus Koskikeskuksessa järjestettiin keskiviikkona klo Hissikampanjan aloitustilaisuuden avasi apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen ja juontajana tilaisuudessa toimi Paikat kuntoon ohjelmasta tuttu Ilari Siekkinen. Tilaisuuden ohjelmassa kuultiin tasatunnein erilaisia asiantuntijoita ja hissifirmat esittelivät ratkaisujaan esittelypöydillä

3 Syksy 2010 Asuntoimen näyttelyikkunassa oli tietoa hissikampanjasta lokakuusta joulukuuhun Tampereen kaupungin verkkoviestinnän kanssa oli sopimus, että Tampereen kaupungin internetetusivulle nostetaan Meidänkin taloon hissi - mainos aina välillä, jossa on linkki hissisivuille. Tori-lehdessä oli Hissikampanjan viesti valtion ja kunnan avustuksesta , samoin Tampere-lehdessä numerossa 4/10 Hyvä Ikä messuilla Tampereen osastolla hissikampanja oli mukana to - pe Valtakunnallisen vanhustenviikon Elonpolkuja- verkoston pääjuhlan aulanäyttelyssä Koukkuniemessä perjantaina Eeva-Liisa Anttila oli paikalla kertomassa korjausavustuksista ja hissirakentamisesta Turtolan Citymarketissa Eeva-Liisa Anttila oli lauantaina klo puhumassa hissirakentamisesta Tesoman K- Länsiportissa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen foorumissa hissikampanja oli mukana maanantaina klo Hissiasioita terveysfoorumissa esittelivät Eeva-Liisa Anttila ja Jukka Kaukola. Hissi-ilta pidettiin Nekalan kirjastossa tiistaina klo Eeva-Liisa Anttilaa haastateltiin hissi-illasta ja hissiasioista myös Tampereen radiossa. Koivistonkylän Prismassa Laura Selin-Hannola ja Leea Eskelinen esittelivät hissiasiaa lauantaina Aamulehdessä oli juttu hissikampanjasta ja hissittämisestä otsikolla Hulppea tuki sai kolmannen yhtiön hankkimaan hissin. Hissi-ilta pidettiin Peltolammilla tiistaina Tilaisuudesta jaettiin muun mainonnan lisäksi 500 mainosta hissittömiin kerrostaloihin. Eeva-Liisa Anttila vieraili Kaukajärvellä Koneen hissitilaisuudessa klo 15-18, jossa oli asiaa uusitusta hissistä.

4 Kevät 2011 Hissi-ilta Pantin auditoriossa Tilaisuutta mainostettiin lehdessä, radiossa ja suoramainonnalla. Armonkalliolle jaettiin noin 150 mainosta koteihin. Tilaisuudessa oli Vammalasta As Oy Sylväänhovin puheenjohtaja kertomassa heidän hissihankkeestaan, joka toteutettiin syksyllä Kampanjalle avattiin facebook-sivu osoitteessa Eeva-Liisa Anttila oli Isännöitsijöiden koulutuspäivillä puhumassa avustuksista, myös hissiasia oli esillä. Eeva-Liisa Anttila oli Kiinkon järjestämässä isännöitsijöiden koulutuspäivillä puhumassa avustuksista, myös hissiasia esillä. ASTA- messuilla Pirkkahallissa puhuttiin ECO2- hankkeen ja Asuntotoimen yhteisellä kojulla hissiasioita energia-avustusten lisäksi.

5 Hissiasiaa busseissa Tampereen kaupungin busseissa oli mainoskampanja ajalla Bussien istuinselustassa oli mainostarra ja tabloid- kokoinen mainos kuljettajan takana olevalla seinällä ajalla Istuinselustatarroja oli noin 2000 kappaletta ja tabloideja noin 60. Keskusvirastotalon hissityömaa Hissikampanja oli esillä keskusvirastotalon ikkunalla

6 Huhtikuussa 2011 kaikkiin tamperelaisiin kirjastoihin lähettiin asiakkaille jaettavaksi Tilaa hissiinformaatiolla varustettu kirjanmerkki. Tilaa Hissi!- kyselyä lähetettiin Kiinteistöliiton kautta sähköisesti noin 1000 kpl. Kysely oli myös netissä hissisivuilla. Vastauksia tuli 85 kpl Hissikiertoajelu suunniteltiin toteutettavaksi Tarkoitus oli mennä tutustumaan neljään hissikohteeseen: Nuijatie, Ali- Huikkaantie, Lapinniemenranta ja Satakunnankatu, mutta lähtijöitä ei mainostamisesta huolimatta ollut ja tilaisuus jouduttiin perumaan. Elonpolkuja- verkoston Kevätkävelyn lopputilaisuudessa Tallipihalla puhuttiin myös hissiasiaa. Kevätkävelyyn osallistui 300 ikäihmistä. Hissiasioista olivat puhumassa Eeva-Liisa Anttila ja Laura Selin- Hannola. Hissimateriaali oli esillä Tampereen kaupungin henkilöstöpäivässä KASTE- hankkeiden esittelyn yhteydessä ja Laura Selin- Hannola oli asiaa esittelemässä. Henkilöstöpäivään oli ilmoittautunut 4000 ihmistä. Hissiaiheiseen kyselyyn vastasi henkilöstöpäivässä 57 ihmistä. Valtakunnallinen Hissiseminaari pidettiin Lahdessa. Eeva-Liisa Anttila oli puhumassa Tampereen hissikampanjasta.

TALOSI ARVO NOUSEE HISSILLÄ

TALOSI ARVO NOUSEE HISSILLÄ TALOSI ARVO NOUSEE HISSILLÄ Tampereen kaupungin hissikampanjaa koskeva seurantaraportti Olli-Pekka Rättäri Tutkimuslähtöinen kehittämis- ja innovaatiotoiminta Kehittämistehtävä Helmikuu 2011 Ylempi ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti Esteettömyys on asumisen kehittämistä - seminaarisarja Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015

Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015 Esteettömyys on asumisen kehittämistä seminaarisarja Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen

Lisätiedot

Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin. 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila

Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin. 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila Asunto-osakeyhtiölaki 1.7.2010 Hissihankkeesta päätetään aina yhtiökokouksessa! Hissipäätökseen riittää enemmistöpäätös

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

Vuoden 2014 korjaus- ja energia-avustukset käynnistysavustus. 27.1.2014 Eeva-Liisa Anttila

Vuoden 2014 korjaus- ja energia-avustukset käynnistysavustus. 27.1.2014 Eeva-Liisa Anttila Vuoden 2014 korjaus- ja energia-avustukset käynnistysavustus 27.1.2014 valtion määrärahaosuus/ Tamp.osuus 2011 / 90 milj. / 3.96 milj. 2012 / 56,3 milj. / 1.86 milj. 2013 / 50,5 milj. / 1.38 milj. 2014

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 h Vanhusneuvosto Aika 11.04.2017 klo 09:30-11:30 Paikka Kunnantalo, 1krs Ervast Läsnäolijat Niemeläinen Ismo puheenjohtaja Tammi Jukka varapuheenjohtaja Fellman Urban

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Jussi Kautto Seppo Kauhanen Erkki Holappa 8.2.2006 Liite 1

HELSINGIN KAUPUNKI 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Jussi Kautto Seppo Kauhanen Erkki Holappa 8.2.2006 Liite 1 HELSINGIN KAUPUNKI 1 HELSINGIN KAUPUNGIN HISSIPROJEKTIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Hissiprojekti Hissiprojektin tehtävä Helsingin kaupungin hissiprojekti käynnistettiin kevättalvella 2000. Ensimmäinen

Lisätiedot

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Esteettömyys ja hissiseminaari Kotka 27.10.2015 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN

Lisätiedot

Katsaus ohjelman keskeisiin tuloksiin ja tulevaisuussuunnitelma

Katsaus ohjelman keskeisiin tuloksiin ja tulevaisuussuunnitelma Katsaus ohjelman keskeisiin tuloksiin ja tulevaisuussuunnitelma Ohjelmapäällikkö, Sari Hosionaho, FT Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013 2017 päätösjuhla 24.11.2017, Hilton Strand, Helsinki

Lisätiedot

Tampereen kaupunki/ikäihmisten palvelut Kotona asumista tukeva palvelurakenne ja henkilöstö (KOTA)-hankkeen loppuraportti

Tampereen kaupunki/ikäihmisten palvelut Kotona asumista tukeva palvelurakenne ja henkilöstö (KOTA)-hankkeen loppuraportti Tampereen kaupunki/ikäihmisten palvelut Kotona asumista tukeva palvelurakenne ja henkilöstö (KOTA)-hankkeen loppuraportti Laura Selin-Hannola 13.10.2011 TRE:298/00.01.05/2009 Sisällysluettelo 1. Johdanto...

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Hissillä kotiin Valtakunnallinen hissiseminaari, 8.5.2014, Lahti Ohjelmapäällikkö, FT Sari Hosionaho, ympäristöministeriö Ikääntyminen koskettaa yhteiskuntaa

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta Vesihuolto 2014 3.6.2014, Helsinki Projekti-insinööri Henna Luukkonen Suomen Kuntaliitto Vesiosuuskunnat,

Lisätiedot

Maanantaina klo

Maanantaina klo ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2017 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Maanantaina 31.7.2017 klo 16.30-17.34 Pohjankyrön talon kahvio Tytti

Lisätiedot

JÄLKIASENNUSHISSIEN TILANNEKATSAUS JOENSUUSSA JA POHJOIS-KARJALASSA

JÄLKIASENNUSHISSIEN TILANNEKATSAUS JOENSUUSSA JA POHJOIS-KARJALASSA JÄLKIASENNUSHISSIEN TILANNEKATSAUS JOENSUUSSA JA POHJOIS-KARJALASSA JOENSUU, TIEDEPUISTON LOUHELA-SALI, 18.9.2013 Korjausneuvoja Anna-Liisa Romppanen Hissiprojekti vuonna 1996-1997 - Selvitys hissittömistä

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017

Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017 Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi 16.11.2017 ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen

Lisätiedot

Liikennepalvelut taloyhtiöissä Hankekuvaus Jukka Kero

Liikennepalvelut taloyhtiöissä Hankekuvaus Jukka Kero Liikennepalvelut taloyhtiöissä Hankekuvaus 9.3.2018 Jukka Kero Hankkeen tavoitteet Selvitetään asunto-osakeyhtiöiden tulevaisuuden kestävään liikkumiseen liittyviä näkemyksiä, tarpeita ja mahdollisuuksia

Lisätiedot

Hissillä kotiin. Lahti Valtakunnallinen hissiseminaari

Hissillä kotiin. Lahti Valtakunnallinen hissiseminaari Hissillä kotiin Lahti 8.5.2014 Valtakunnallinen hissiseminaari johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 HANKE Osana Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaa

Lisätiedot

Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Kuvakooste puolivuotisraporttiin

Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Kuvakooste puolivuotisraporttiin Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke Kuvakooste puolivuotisraporttiin 1.1.-30.6.2018 Kuvat: Katja Kauppila Jyväskylän päivän tapahtumassa 17.3.2018

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on Verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista Hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista Valtakunnallista,

Lisätiedot

Taloyhtiöiden jätehuoltopalvelut

Taloyhtiöiden jätehuoltopalvelut Taloyhtiöiden jätehuoltopalvelut Jätehuollon hintakehitys Turussa 2016-2017, KTI Kiinteistötieto Muovinkeräyksen tilannekatsaus Jäteneuvonnan järjestäminen Jätehuollon kustannukset ja muovinkeräys Selvityksessä

Lisätiedot

Esteettömyys ja hyvä asuminen

Esteettömyys ja hyvä asuminen Esteettömyys ja hyvä asuminen Yhteinen koti maalla Jamilahden kansanopisto pe 1.9.2017 Jukka Laakso Korjausneuvonnan päällikkö VANHUSTYÖN KESKUSLIITON KORJAUSNEUVONTA Valtakunnallinen korjausneuvojaorganisaatio

Lisätiedot

Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo. 21 Pöytäkirjan tarkastus ja puhe- ja läsnäolo-oikeuksien myöntäminen

Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo. 21 Pöytäkirjan tarkastus ja puhe- ja läsnäolo-oikeuksien myöntäminen Tampere Pöytäkirja 3/2016 1 (11) Aika 23.11.2016, klo 13:00-15:30 Paikka Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 4/2016 Vanhusneuvosto 1

TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 4/2016 Vanhusneuvosto 1 TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 4/2016 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Keskiviikko 27.4.2016 klo 13.00 14.50 Paikka Keskusvirastotalo, nehu 2, 6. krs Osallistujat Päätöksentekijät Ojala

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018

Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018 Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018 Vuosi lähestyy loppuaan ja tässä perusterveydenhuollon yksikön kuluneen syksyn kuulumisia sekä ajankohtaisia asioita ensi vuoden alkuun. Sote-aluesimulaatiot

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Mainokset ja media. Elina Kivelä & Rosa Tervonen

Mainokset ja media. Elina Kivelä & Rosa Tervonen Mainokset ja media Elina Kivelä & Rosa Tervonen Mainoslause itsestä Kirjoita lappuun ylistävä mutta totuudenmukainen mainoslause itsestäsi. Älä paljasta lappuasi muille! Mainoslause voi liittyä ulkonäköösi

Lisätiedot

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Liikkumisen ohjauksen hanke Lappeenrannassa ja Loimaalla - Loppuraportti 16.11.2017 - Hankkeen lähtökohdat ja rahoitus Työmatkaliikkumisen aktivointihanke

Lisätiedot

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi.

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi. Heinolan Nuorisovaltuusto Pöytäkirja 10/2017 Aika 30.10.2017 klo 16.01 Paikka Nuorisokeskus Pleissi, Heinola Läsnä: Varpu Lietzén Sera Gariorska Viivi Tuovinen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset SPEK Pohjois-Suomi koordinoi myös Lapin aluetta Muutos 1.10. alkaen ja jatkuu 31.12.2018 saakka SPEK Lapin Pertti Heikkilä on siirtynyt Lapin pelastusliiton

Lisätiedot

Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja Arja Ojala

Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja Arja Ojala Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja 1 Osallisuuden ja vaikuttamisen eteen Tampereen vanhusneuvosto tekee yhteistyötä ikäihmisten osallisuuden, vaikuttamisen ja edunvalvonnan sekä vanhusneuvostotyön

Lisätiedot

Hulevesi tutuksi viestinnän keinoin

Hulevesi tutuksi viestinnän keinoin Hulevesi tutuksi viestinnän keinoin Ympäristöasiantuntija Marika Visakova, HSY 1 Mikä hule? Tavoitteena ensi vaiheessa tehdä termiä tutuksi Kirittäjänä vuonna 2019 tapahtuva maksuuudistus: haluamme, että

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 51/2017 1 (5) Kaupunginhallitus, 578, 02.10.2017 Keskusvaalilautakunta, 68, 04.09.2017 578 Vuoden 2018 presidentinvaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat TRE:6586/00.00.02/2017

Lisätiedot

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa 2009 2010 Loppuraportti Kerhokeskus Erityissuunnittelija Merike Kesler Sisällys: * Hankkeen tausta ja tavoitteet * Tuotettu materiaali * Muu toiminta

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN HISSISEMINAARI LAHTI 9.5.2012

VALTAKUNNALLINEN HISSISEMINAARI LAHTI 9.5.2012 VALTAKUNNALLINEN HISSISEMINAARI LAHTI 9.5.2012 LYHYT KATSAUS JOENSUUN JÄLKIASENNUSHISSIT- TILANTEESEEN 2012 Korjausneuvoja Anna-Liisa Romppanen Yli 3-kerroksisia taloja ilman hissiä Joensuun keskustan

Lisätiedot

HISSI ESTEETÖN SUOMI HANKKEEN ASKELMERKKEJÄ PÄÄTÖSTILAISUUS ARI JUHANILA, ASUNTOASIAINPÄÄLLIKKÖ LAHDEN HISSITYÖRYHMÄ

HISSI ESTEETÖN SUOMI HANKKEEN ASKELMERKKEJÄ PÄÄTÖSTILAISUUS ARI JUHANILA, ASUNTOASIAINPÄÄLLIKKÖ LAHDEN HISSITYÖRYHMÄ HISSI ESTEETÖN SUOMI HANKKEEN ASKELMERKKEJÄ PÄÄTÖSTILAISUUS 20.12.2017 ARI JUHANILA, ASUNTOASIAINPÄÄLLIKKÖ LAHDEN HISSITYÖRYHMÄ VAIHE 1. : PAIKALLISIA HISSIPROJEKTEJA perjantai 22. joulukuu 2017 2 VAIHE

Lisätiedot

#puhurahasta Setlementtiliiton nuorisotyön neuvottelupäivät Jukka Moilanen/Mun talous

#puhurahasta Setlementtiliiton nuorisotyön neuvottelupäivät Jukka Moilanen/Mun talous #puhurahasta Setlementtiliiton nuorisotyön neuvottelupäivät 18.8.2016 Jukka Moilanen/Mun talous Puhu rahasta-haastekampanja 29.2. 4.3.2016 Puhu rahasta -haasteviikolla kannustimme suomalaisia puhumaan

Lisätiedot

Palveluliikenteen. vihreät pikkubussit. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat

Palveluliikenteen. vihreät pikkubussit. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteellä kuljet pääasiassa maanantaista perjantaihin klo 8.30-14.30. Osa palveluliikenteen autoista liikennöi arkisin pidempään ja myös viikonloppuisin. Palveluliikenteen avulla pääset lähipalveluihisi,

Lisätiedot

Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) Otsikko Sivu

Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 15.09.2014 kello 09:10-12:50 PAIKKA Suolahden palvelukeskus, sosiaalitoimiston kokoushuone (Suojarinne 21) LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti 2017-2019 Mikä ihmeen Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkosto? Hankkeen omistaa Suomen Kuntaliitto Projektissa vahvasti mukana VM, STM, Kuntaliitto, THL,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori. Hankkeen tuloksia vuonna 2014 MÄNTTÄ-VILPPULA

Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori. Hankkeen tuloksia vuonna 2014 MÄNTTÄ-VILPPULA Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori Hankkeen tuloksia vuonna 2014 MÄNTTÄ-VILPPULA TAUSTA Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2013 Liikenneturvallisuustavoitteet ja

Lisätiedot

SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET

SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET EHDOTUS YHTEISTYÖSTÄ SYKSYKSI 2018 Päiv i Litmanen-Peitsala plp@kirjastot.fi Viestinnänsuunnittelija Helsingin kaupunginkirjasto Valtakunnallinen

Lisätiedot

Relaxion Oy:n asiakaskysely vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta

Relaxion Oy:n asiakaskysely vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta Relaxion Oy:n asiakaskysely 2019 - vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta Toteutus ja vastaajien profiili Relaxionissa oli vuoden 2018 aikana yhteensä 3615

Lisätiedot

henkilöstön kanssa. Osallistujia 6. Valmennuksessa yht. 8 tapaamista jotka sijoittuvat aikavälille 18.9.2014 12.2.2015.

henkilöstön kanssa. Osallistujia 6. Valmennuksessa yht. 8 tapaamista jotka sijoittuvat aikavälille 18.9.2014 12.2.2015. Länsi Lappi i/ Kuntien yhteiset t alueelliset lli KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN ALUEELLINEN TYÖ Kuntouttavan työtoiminnan alueellinen verkosto ottaa Vantaan Koppi hankkeesta koppia ja kokeilee 12 viikon ajan

Lisätiedot

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012 PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA Kristiina Siikala 19.9.2012 1 VIESTINNÄN VAIHEET VUONNA 2012 Faktat Viestinnän strategiset linjaukset: mitä, kenelle, miten ja milloin? Fkl.fi verkkopalvelun

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Prosessitaitaja pitää Suomen käynnissä

Prosessitaitaja pitää Suomen käynnissä Prosessitaitaja pitää Suomen käynnissä Paula, taloustoimittaja Anita, asiakas Matti, myyntipäällikkö Teppo, työnhakija Viestintä www.aleksinkaiku.fi on myymistä. Ostatko ajatuksen? Prosessitaitajan kampanjan

Lisätiedot

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille 20.12.2017 Hissi-Esteetön Suomi 2017- hanke Toiminnan vakiinnuttaminen hankekauden 2013-2017 jälkeen johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani.

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Vaalit Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Kattavat palvelut ja mediakanavat yhdeltä luukulta LEHTI JA -JA DIGIMEDIAT Printtimediat Verkkopalvelut DIGIRATKAISUT Facebook-mainonta Google-mainonta Kohdentaminen

Lisätiedot

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty.

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty. TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 5/2016 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Keskiviikko 25.5.2016 klo 13.00 14.50 Paikka Pispan palvelukeskus, Simolankatu 4 Osallistujat Päätöksentekijät Ojala

Lisätiedot

TILANNE ENNEN TILANNE NYT KAAVIO YHTEISTOIMINTARYHMÄ Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -hankkeen keskiössä toimii yhteistoimintaryhmä, joka koostuu Mellunkylän asukas- ja yrittäjäjärjestöjen, alueella asuvien

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

MULTI-PROFESSIONAL AND USER-CENTERED PLANNING OF ACCESSIBLE ENVIRONMENT 29:TH 30:TH OF OCTOBER 2014

MULTI-PROFESSIONAL AND USER-CENTERED PLANNING OF ACCESSIBLE ENVIRONMENT 29:TH 30:TH OF OCTOBER 2014 MULTI-PROFESSIONAL AND USER-CENTERED PLANNING OF ACCESSIBLE ENVIRONMENT 29:TH 30:TH OF OCTOBER 2014 GUIDANCE FOR CUSTOMERS IN ACCESSIBILITY RECONSTRUCTIONS MS. ANNA-LIISA ROMPPANEN, CIVIL ENGINEER, CITY

Lisätiedot

Vanhusneuvoston vuosi 2015 valokuvina VANHUSNEUVOSTO

Vanhusneuvoston vuosi 2015 valokuvina VANHUSNEUVOSTO Vanhusneuvoston vuosi 2015 valokuvina VANHUSNEUVOSTO Kansikuva, palautetilaisuuden, eläkeläisvaltuuston ja Länsi liikkumaan -kuvat: Susanna Lyly. Muut räpsäykset: Kirsi Nurmio Vanhusneuvoston vuosi 2015

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

Sustainability in Tourism -osahanke

Sustainability in Tourism -osahanke 25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen

Lisätiedot

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina.

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vaikuttavaa vanhustyötä Vanhustyön keskusliitto ry juhlii vuonna 2019 70. toimintavuottaan! VTKL edistää ikääntyvien ihmisten ja vanhusten hyvinvointia ja sosiaalista

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2012 7.2.2012 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Hissi - Esteetön Suomi 2017 Kuopion hissiseminaari 8.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 HANKE Osana Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaa

Lisätiedot

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty.

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty. TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Keskiviikko 20.1.2016 klo 13.00 15.30 Paikka Keskusvirastotalo, rh 1, 5. krs Osallistujat Päätöksentekijät Ojala Arja

Lisätiedot

Hyvää palvelua arjessa tieto Ja viestintäteknologiaa hyödyntäen hanke 1.11. 2009 31.1.2013. www.arjessa.fi

Hyvää palvelua arjessa tieto Ja viestintäteknologiaa hyödyntäen hanke 1.11. 2009 31.1.2013. www.arjessa.fi Hyvää palvelua arjessa tieto Ja viestintäteknologiaa hyödyntäen hanke 1.11. 2009 31.1.2013 www.arjessa.fi Hankkeen tavoitteet Kehittää hankkeen toiminta-alueilla käyttäjälähtöisesti sellaisia uutta teknologiaa

Lisätiedot

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 2/2016 25.4.2016 Asiat VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 VANH 16 VANHUSNEUVOSTON VUODEN 2016 TOIMINTASUUNNITELMAN TARKENTAMINEN 16 VANH 17 IKÄIHMISTEN

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2016 VANHUSNEUVOSTO AIKA 18.01.2016 klo 15.00 PAIKKA Tuuliakoti, 3.kerros VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija, poissa Grönberg Heleena Koskinen

Lisätiedot

KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9.

KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9. KOKONAISTURVALLISUUS 2015 -MESSUT Yhteiskunta yhdessä Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 4. 6.9.2015 Järjestäjä: Tampereen Messut Oy, Turvallisuuskomitea,

Lisätiedot

4 Kotihoidon ja asumispalveluiden tuotantoalan ajankohtainen katsaus. 5 Ajankohtainen alustus hyvästä vanhustyöstä

4 Kotihoidon ja asumispalveluiden tuotantoalan ajankohtainen katsaus. 5 Ajankohtainen alustus hyvästä vanhustyöstä Tampere Kokouskutsu 1 (12) Aika 28.09.2016, klo 13:00 Paikka Keskusvirastotalo, Nehu 2, 6. krs Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Läsnäolo- ja puheoikeuden

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhus- ja vammaisneuvosto 15.01.2018 Aika 15.01.2018 klo 10:00-13:55 Paikka Iso seurakuntatalo, Pappilantie 6 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

Tampereen kaupungin kulttuuri ja vapaa aikapalveluiden käyttö

Tampereen kaupungin kulttuuri ja vapaa aikapalveluiden käyttö Tampereen kaupungin kulttuuri ja vapaa aikapalveluiden käyttö Kyselyllä kootaan tietoa erityisesti siitä, miten yksittäisiä Tampereen kaupungin kulttuuri ja vapaaaikapalveluiden toimipisteitä käytetään.

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Janne Parri Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 5 Palautteiden tiivistelmä... 6 5. Mitä mieltä olet saamastasi

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista valtakunnallista,

Lisätiedot

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE

KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE Taksvärkki-kampanja on paljon enemmän kuin rahankeruupäivä. Se on nuorten omaa yhteisvastuuta, jossa opiskelijat keräävät varoja kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki-kampanjaan

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 23..2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

Pöytäkirja. Läsnä Kaupunginhallituksen nimeämä pj. Sinikka Poskiparta Kaupunkikehittämislautakunta Veikko Hämäläinen

Pöytäkirja. Läsnä Kaupunginhallituksen nimeämä pj. Sinikka Poskiparta Kaupunkikehittämislautakunta Veikko Hämäläinen 1(5) Vanhusneuvoston kokous Aika Torstai 13.10.2016 kello 14.00-16.03 Paikka Imatran kaupungintalo, kokoustila 292 Läsnä Kaupunginhallituksen nimeämä pj. Sinikka Poskiparta Kaupunkikehittämislautakunta

Lisätiedot

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA Toimivuutta ja turvallisuutta asumiseen helposti poistettavat esteet seminaari Hyvä Ikä messut, Tampere 25.9.2014, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT IKÄÄNTYNYT HALUAA ASUA:

Lisätiedot

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin. Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin. Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén Kuinka kestävän liikkumisen palveluiden edellytyksiä parannetaan? 2 Kuvaukset erilaisista toimintamalleista, konsepteista ja/tai kehityspoluista,

Lisätiedot

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2009 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi jälkiarviointi, jossa osallistuneilta

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

LÄSNÄOLIJAT 1 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 26 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 27 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1

LÄSNÄOLIJAT 1 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 26 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 27 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 KOKOUS Vanhusneuvosto 8.5.2018 KÄSITELLYT ASIAT LÄSNÄOLIJAT 1 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 26 N TARKASTAJIEN VALINTA 1 27 N TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 28 SENIORIMESSUT JA VANHUSTENVIIKKO

Lisätiedot

Maailma kylässä festivaalin näytteilleasettajatutkimus Emma Niskanen

Maailma kylässä festivaalin näytteilleasettajatutkimus Emma Niskanen Maailma kylässä festivaalin näytteilleasettajatutkimus 2017 Emma Niskanen Tausta Kysely toteutettiin Kepan ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteistyönä Festivaalialueella oli näytteilleasettajia yhteensä

Lisätiedot

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1 Hissi vanhaan taloon 1.4.2014 www.hel.fi/hissiprojekti 1 Helsingin kaupunki Talous- ja suunnitteluosasto PL 20 (Aleksanterinkatu 24) 00099 Helsingin kaupunki Simo Merilä Hissiasiamies Puhelin: (09) 310

Lisätiedot